Ihmisen töiden ja Jumalan töiden välillä vallitsee suuri ero, niin että sama tarkka tutkimus, joka tuo esiin toisen puutteet ja vajavaisuudet, tuo esiin toisen kauneuden. Jos tutkittaisiin mikroskoopilla ihmiskäden taiturimaisimmin muotoilemaa, sileäksi kiillotettua neulaa, nähtäisiin paljon epätasaisuuksia, karkeutta ja kömpelyyttä. Mutta jos tutkimme mikroskoopilla kedon kukkia, emme näe mitään sellaista. Sen sijaan että niiden kauneus vähenisi, havaitsemme uutta kauneutta, joka on vielä herkempää ja jota ei paljain silmin huomaa ja josta meillä ei muulla tavoin olisi juurikaan tietoa; kauneutta, joka saa meidät arvostamaan Herran sanontaa sen täydessä voimassa: "Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä". Sama laki pätee myös kun vertaamme Jumalan Sanaa ihmisten viimeisteltyimpiinkin luomuksiin. Ihmisnerouden ihailluimmissakin tuotteissa on tahroja ja virheitä. Mutta mitä enemmän Raamattua tutkitaan, mitä tarkemmin sitä opiskellaan, sitä täydellisemmäksi se osoittautuu; joka päivä tulee esiin uuutta kauneutta; ja tieteen löydöt, oppineiden tutkimukset, ja uskottomien työn tulokset, kaikki ne yhdessä kuvastavat kaikkien Raamatun osien ihmeellistä sopusointua ja jumalallista kauneutta, joka sitä verhoaa.
Jos tämä pitää paikkansa Raamatun suhteen yleensä, se pitää paikkansa erityisesti Raamatun profetian kohdalla. Sitä mukaa kuin Sallimuksen pyörän jokainen puola etenee, profeetalliset symbolit tulevat sitäkn voimakkaammin ja kauniimmin esiin. Näin on hyvin huomattavalla tavalla sen profeetallisen kielen laita, joka muodostaa tämän teoksen perustan ja kulmakiven. Kenenkään valistuneen protestantin mielessä ei koskaan ole ollut mitään vaikeutta yhdistää naista, joka "istuu seitsemällä kukkulalla" ja jonka otsaan on kirjoitettu "salaisuus: Suuri Babylon" Rooman harhaoppiin. "Mitään muuta maailman kaupunkia ei ole koskaan juhlittu niinkuin Roomaa siksi, että se sijaitsee seitsemällä kukkulalla. Pakanalliset runoilijat ja kaunopuhujat, joilla ei ollut ajatustakaan olla selkeyttämässä profetiaa, ovat kaikki luonnehtineet Roomaa 'seitsemän kukkulan kaupungiksi'". Niinpä Vergilius puhuu siitä: "Roomasta on tullut maailman kaunein (kaupunki) ja lisäksi se on ainoana ympäröinyt itsensä seitsemän kukkulan muurilla." Propertius puhuu siitä samaan sävyyn (lisäten vain yhden uudeen piirteen, joka tekee apokalyptisestä kuvasta täydellisen) "ylhäisenä seitsemällä kukkulalla sijaitsevana kaupunkina, joka hallitsee koko maailmaa". Hänen sanonnallaan "hallitsee koko maailmaa" on vastineensa jumalallisissa sanoissa "jolla on maan kuninkaitten kuninkuus" (Ilm.17:18). Rooman asukkaiden mielestä kaupunkia voitiin yhtä hyvin kutsua "seitsemän kukkulan kaupungiksi" kuin Roomaksi. Niinpä Horatius puhuu siitä viitaten siihen ainoastaan seitsemänä kukkulana lausuessaan: "Jumalat, jotka ovat kiintyneet seitsemään kukkulaan". Martialis puhuu samaan tapaan "Seitsemästä hallitsevasta vuoresta". Paljon heidän jälkeensäkin käytettiin yleisesti samanlaista kieltä; sillä kun kaupungin prefekti Symmachus, joka toimi viimeisenä pakanallisena Pontifex Maximuksena keisarin sijaisena, esittelee kirjeessä erään ystävänsä toiselle ystävälle, hän kutsuu tätä nimityksellä "De septem montibus virum" -- "seitsemältä vuorelta kotoisin olevaksi mieheksi" tarkoittaen sillä, kuten asiantuntijat sen tulkitsevat, että hän oli "Civem Romanum", "Rooman kansalainen". Nyt koska tämä Roomalle tyypillinen piirre on huomioitu ja määritelty, on aina ollut helppo osoittaa, että kirkkoon, joka sijaitsee ja jonka päämaja sijaitsee Rooman seitsemällä kukkulalla sopii mitä parhaimmin nimitys "Babylon" yhtä hyvin sen takia, että se oli Uuden Testamentin aikana epäjumalanpalveluksen pääpaikka kuin senkin takia, että muinainen Babylon oli Vanhan testamentin aikana epäjumalanpalveluksen pääpaikka. Mutta viimeaikaiset Assyriassa tehdyt löydöt, kun ne yhdistetään aikaisemmin hyvin tiedossa olevaan, mutta huonosti ymmärrettyyn muinaisen maailman historiaan ja mytologiaan, osoittavat, että nimellä "Suuri Babylon" on huomattavsti suurempi merkitys kuin vain tämä edellämainittu. Koko ajan on tiedetty, että paavinusko on kastettua pakanuutta; mutta Jumala tekee nyt tiettäväksi, että se pakanuus, jonka Rooma on kastanut, on olennaisilta osiltaan juuri sitä samaa pakanuutta, joka oli vallalla muinaisessa kirjaimellisesti Babyloniaksi kutsutussa maassa, jossa Jehovah avasi Kyyroksen edessä kaksilehtiset vaskiportit ja särki rautatangot.
Ilmestyskirjan kieli ja symbolit, joita se käyttää Suuren eksytyksen kirkosta olisivat saattaneet valmistaa meidät odottamaan, että tuohon aikakauteen saadaan yllättäen uutta valaistusta tavalla tai toisella. Ilmestyskirjan näyissä Johannes näkee juuri ennen Eksyneen kirkon tuomiota, että "hänen otsaaansa oli kirjoitettu" nimi "Suuri Babylon" (Ilm.17:5). Mitä tarkoittaa tuon nimi, joka on kirjoitettu "otsaan"? Eikö se aivan luonnollisesti tarkoita, että juuri ennenkuin hänet tuomitaan, hänen todellinen luonteensa kehittyy niin täyteen määräänsä, että jokainen, jolla on silmät nähdä, jolla on vähäisimmässäkään määrin hengellistä arviointikykyä, on pakotettu näkemään silmillään, miten ihmeellisellä tavalla Jumalan henki on määrännyt sille tuon nimen. Hänen tuomionsa lähestyy nyt vääjäämättömästi; ja sitä mukaa kuin se lähestyy, Jumalan sallimus, joka on liitossa Jumalan sanan kanssa, tuo valoa kaikilta suunnilta tehden entistä ilmeisemmäksi, että Rooma toden totta on Ilmestyskirjan Babylon; että sen järjestelmän varsinainen luonne, sen jumalanpalveluksen pääkohteet, juhlat, oppi ja säännöt, rituaalit ja seremoniat, pappeus ja heidän määräyksensä ovat kaikki peräisin muinaisesta Babyloniasta; ja lopuksi, että paavi itse on todella ja oikeasti Belsassarin edustaja hänen jälkeläisenään ja seuraajanaan. Rooman valheellista hallintavaltaa vastaan käydyissä taisteluissa on liian usein tyydytty käsittelemään vain Rooman röyhkeää väitettä, että se on kaikkien kirkkojen äiti -- ainoa katolinen kirkko -- jonka ulkopuolella ei ole pelastusta, ja kumoamaan tuo väite. Jos joskus on ollut tekosyitä sellaiseen asenteeseen roomalaiskatolisuutta kohtaan, tuota tekosyytä ei enää ole. Jos esittämäni näkemys voidaan todistaa oikeaksi, siltä joudutaan riisumaan kokonaan kristillisen kirkon nimitys; sillä jos se oli kristillinen kirkko, joka oli koolla sinä yönä, jona Babylonian ylipappikuningas ja hänen tuhannet ylimyksensä "ylistivät kultaisia ja hopeisia, vaskisia, rautaisia, puisia ja kivisiä jumalia" (Dan.5:4), silloin on Rooman kirkkokin oikeutettu kantamaan kristillisen kirkon nimeä; mutta ei muuten. Tämä saattaa joidenkin mielestä olla hyvin järkyttävä näkemys; Mutta se on näkemys, joka tämän teoksen tarkoiteukena on todistaa oikeaksi; ja tuomitkoon lukija itse, tuonko esiin riittävästi todistusaineistoa väitteeni tueksi. [Englanninkielessä käytetään kirkosta puhuttaessa feminiinisiä pronomineja she, her eli samoja kuin naisesta puhuttaessa, niin että tässä tapauksessa voidaan yhtä hyvin viitata Ilmestyskirjan porttoon kuin kirkkoonkin. Suom.huom.]
Alkuperäinen artikkeli: Alexander Hislop, The Two Babylons, Introduction
Näiden kahden järjestelmän erityisluonne
Alkuun | Sisällys | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä | Linkkejä