Vaikka tämä äiti saikin kunnian ensisijaisesti hänen käsivarsillaan lepäävälle lapselle annetusta jumalallisuudesta, aikaa myöten äiti käytännöllisesti katsoen syrjäytti poikansa. Mitä todennäköisimmin ei aluksi ollut ajatustakaan äidin jumalallisuudesta. Oli olemassa niemomainen lupaus, joka sai ihmiskunnan väistämättä odottamaan, että jonakin ajankohtana Jumalan Poika ilmestyisi maailmaan hämmästyttävän alhaisessa asemassa ihmisen Poikana. Mutta mitään lupausta tai edes lupauksen häivääkään ei ollut, joka olisi johtanut ketään odottamaan, että nainen koskaan saisi osakseen sellaisia arvonimiä, jotka korottaisivat hänet jumalalliselle tasolle. Siksi on mitä epäuskottavampaa, että kun tämä äiti ensi kertaa esitettiin lapsi käsivarsillaan, olisi ollut aikomustakaan antaa hänelle jumalalle kuuluvaa kunnioitusta. Epäilemättä hänen osansa oli olla ensisijaisesti jumalallisen Pojan kantaja ja hänen esilläpitäjänsä koko ihmiskunnan palvottavaksi; ja hän saikin riittävästi kunnioitusta ennen kaikkia Eevan tyttäriä, siitä, että hän oli synnyttänyt luvatun siemenen, maailman ainoan toivon. Vaikka tämä olikin epäilemättä suunnitelma, on kaikessa epäjumalanpalveluksessa periaatteena, että se, mikä eniten vetoaa aisteihin, tekee suurimman vaikutuksen epäjumalanpalvojiin. Tässä tapauksessa, kun Nimrodin uskottiin ilmestyneen uudelleen valkoihoisena, esitettiin jälleensyntynyt Poika ainoastaan pienokaisena ilman sen kummempaa rekvisiittaa; sen sijaan äiti, jonka käsivarsilla hän lepäsi, tuotiin esiin kaikin mahdollisin maalaustaiteen ja kuvanveistotaiteen keinoin, joilla kuvattiin kaikkea hänelle todellisuudessakin kuuluvaa erikoislaatuista kauneutta. Semiramiin kauneuden on sanottu nostattaneen eräässä tilanteessa kapinan hänen alamaistensa keskuudessa, kun hän yht'äkkiä ilmaantui heidän keskelleen; ja historia kertoo, että muisto hänen herättämästään ihailusta hänen ilmaantuessaan tuona kertana on ikuistettu erääseen Babyloniaan pystytettyyn veistokseen, jossa hänet on esitetty sellaisena kuin hän aikoinaan niin suuresti kiehtoi ihmisiä.*

*VALERIUS MAXIMUS. Valerius Maximus ei mainitse mitään Semiramiin esittämisestä lapsi käsivarsillaan; mutta kun Semiramis jumalallistettiin Rheaksi, jonka erityispiirteenä oli olla Äiti-jumalatar ja koska meillä on todisteita siitä, että nimi "Naisen Siemen" tai Zoroaster on peräisin muinaisuudesta -- ts. hänen omalta ajaltaan (CLERICUS, De Chaldoeis), se merkitsee sitä, että jos tuona aikana oli olemassa mitään kuvainpalvontaa, täytyi "Naisen Siemenellä" olla siinä tärkeä sija. Koska Äiti ja Lapsi esiintyvät muodossa tai toisessa kaikkialla maailmassa ja löytyvät Egyptin varhaisista muistomerkeistä, se osoittaa, että tämän palvonnan on täytynyt olla peräisin maailman alkuajoilta. Jos äiti siis esitettiin niin kiehtovan kauniina, kun hän esiintyi yksinään, voimme olla varmoja siitä, että hänet kuvattaisiin yhtä kauniina pitäessään lasta käsivarsillaan.

Tämä Babylonian kuningatar ei ollut ainoastaan luonteeltaan sama kuin Kreikan Afrodite ja Rooman Venus, vaan hän oli itse asiassa tuon jumalattaren historiallisesti alkuperäinen muoto, jota muinainen maailma piti kaiken naisellisen viehättävyyden ruumiillistumana ja naiskauneuden täydellistymänä; sillä Sanchuniathon vakuuttaa meille, että Afrodite eli Venus oli sama kuin Astarte ja koska Astarten tulkitaan olevan nimenomaan "Nainen, joka rakensi torneja ja puolustusmuureja" -- ts. Semiramis. Kuten tiedetään oli roomalainen Venus kyproslainen Venus ja kyproslaisen Venuksen on historiallisesti todistettu olevan alkuperältään peräisin Babyloniasta. Mitä näissä olosuhteissa olisi ollut todennäköistäkin, tapahtui myös todellisuudessa. Jos lasta palvottiin, palvottiin äitiä sitäkin enemmän. Itse asiassa tuli äidistä suosituin palvonnan kohde.*

*Miten erikoislaatuisella tavalla, suorastaan mielettömästi babylonialaiset palvoivat tätä jumalatarkuningatarta, josta on vakuuttava todistus Herodotuksen lausunto siitä, millä tavoin tuo jumalatarkuningatar halusi itseään palvottavan. Se, että koko kansakunta oli koskaan suostunut mihinkään sellaiseen tapaan, jota Herodotus kuvaa, osoittaa, miten hämmästyttävä ote tämän jumalatarkuningattaren palvonnalla kansaan oli. Samasta jumalattaresta puhuessaan kutsuu Nonnus häntä "Koko maailman toivoksi" (BRYANTin DIONUSIACA]. Se oli sama jumalatar, jota, kuten olemme todenneet, palvottiin Efesossa ja jota hopeaseppä Demetrius kuvailee jumalattareksi, "jota koko Aasia ja koko maaanpiiri palvelee" (Ap.t.19:27). Tämän jumalatarkuningattaren palvonta oli niin valtavaa, ei ainoastaan Babyloniassa, vaan koko muinaisessa maailmassa yleensäkin, että Semiramiin saavutusten maine on kokonaan syrjäyttänyt hänen aviomiehensä Ninuksen eli Nimrodin saavutukset historiankirjoituksessa.
Mitä tulee Rhean eli Cybelen tunnistamiseen samaksi kuin Venus, kts. myöhemmin seuraavaa Lisäystä.

Tämän palvonnan perustelemiseksi äiti korotettiin jumalaksi samoin kuin hänen poikansakin ja hänen kohtalonaan odotettiin olevan suorittaa loppuun käärmeen pään murskaaminen, mille oli helppo tarpeen vaatiessa löytää runsaasti hyväksyttäviä syitä viittaamalla siihen, että suuri Poika Ninus eli Nimrod oli kuolevaisen elämänsä aikana ainoastaan aloittanut sen.
Roomalaiskatolinen kirkko väittää, ettei käärmeen päätä murskaa niinkään naisen siemen kuin itse nainen. Kaikkien kieliopin sääntöjen vastaisesti se esittää käärmettä vastaan esitetyn tuomion seuraavasti: "Hän (feminiini) murskaa sinun pääsi ja sinä murskaat hänen (feminiini) kantapäänsä". [Engl. "She shall bruise thy head, and thou shalt bruise her heel."] Sama käsitys oli muinaisilla babylonialaisilla ja se oli esitetty heidän temppeleissään symbolisesti. Diodorus Siculus kertoo meille, että Baabelin tornin tai Beluksen temppelin ylimmässä kerroksessa oli kolme kuvaa Babylonian suurista jumalista; ja yksi niistä oli nainen, joka pitelee käärmeen päätä. Kreikkalaisilla oli sama asia symbolisesti esitettynä; sillä Diana, joka alkuperäisessä muodossaan oli sama kuin tuo suuri babylonialainen jumalatar, esitettiin pitämässä toisella kädellään käärmettä, jonka pää oli irrotettu. Ajan kuluessa ja Semiramiin historian hämärtyessä hänen poikansa syntymä julistettiin rohkeasti ihmeeksi: ja siksi häntä kutsuttiin arvonimellä "Alma Mater"* Neitsyt-Äiti".

*Jesaja käyttää Vanhan Testamentin hepreankielellä nimenomaan sanaa Alma ilmoittaessaan 700 vuotta etukäteen, että Kristus syntyisi Neitseestä. Jos halutaan kysyä, miksi tämä hepreankielen sana Alma (ei roomalaisten, vaan heprealaisessa merkityksessä) oli löytänyt tiensä Roomaan, vastauksena on Etrurian kautta, sillä sillä oli kiinteä yhteys Assyriaan. Itse sana 'mater', josta tulee esimerkiksi englanninkielen sana 'mother' (äiti), tulee hepreankielestä. Se tulee hepreankielen sanasta Msh, 'tuoda esiin', joka on egyptinkielellä Ms, ' tuoda esiin' (BUNSEN), josta tulee kaldeankielellä Mt, ja josta tulee egyptinkielen sana Maut, 'äiti'. Erh tai Er on kuten englanninkielessäkin (ja sama muoto on myös sanskritissa) 'tekijä'. Joten Mater tai Mother merkitsee 'esiintuojaa'.
Edelläolevaan selostukseen voidaan esittää vastaväitteenä, että epiteettiä Alma käytetään usein Venuksesta, joka varmasti ei ollut neitsyt. Mutta tämä vastalause on pikemminkin itsestäänselvä kuin todellinen. Augustinuksen todistuksen perusteella, sillä hän oli itse Vestan rituaalien silminnäkijä, nimenomaan "Rooman neitsytjumalatar", jota palvottiin Terra-nimisenä, menoilla, jotka olivat täsmälleen samoja kuin saastaisuuden ja hillittömyyden jumalalattaren Venuksen (AUGUSTINUS, De Civitate Dei) palvonnan rituaalit. Toisaalla Augustinus sanoo, että "jotkut kutsuivat neitsytjumalatar Vestaa Venukseksi".
Jopa meidän omien skandinaavisten esi-isiemme mytologiassa on vankkaa todistusaineistoa siitä, että he tunsivat alunperin Alma Materin eli Neitsytäidin. Erästä heidän jumalistaan nimeltä Heimdal, jota kuvataan mitä ylistävimmin sanoin, että hänen aistinsa olivat niin kehittyneet, että hän voi kuulla ruohon kasvavan maassa tai villan kasvavan lampaan selässä ja että hänen trumpettinsa ääni kuului kaikissa maailmoissa, kutsutaan paradoksisesti "yhdeksän neitsyen pojaksi" (MALLET). Tämä vaikuttaa tosiaankin arvoitukselliselta. Antakaamme sen kielen, joka oli Odinin uskonnon alkuperäinen kieli -- ts. kaldean, antaa todistuksensa, ja arvoitus on ratkaistu. Kaldeankielellä "yhdeksän neitsyen poika" on Ben-Almut-Teshaah. Mutta lausuttuna se kuulostaa samalta kuin "Ben-Almet-Ishaa", 'pelastuksen neitsyen poika'. Tämä poika tunnettiin kaikkialla "pelastaja-siemenenä". "Zera-Hosha" ja siten hänen neitsytäitinsä väitti olevansa "pelastuksen neitsyt". Itse sallimuksen Jumala taivaassa on pakottanut vihollisensa todistamaan kirjoituksillaan siitä suuresta Raamatun totuudesta, jonka heprealainen profeetta julisti sanoessaan, että "neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, jonka nimeksi on annettava Immanuel". Neitsyen tähtikuvio, kuten useimmat astronomit myöntävät, oli omistettu Cerekselle (tri JOHN HILL, teoksessaan Urania ja A. JAMIESON teoksessaan Celestial Atlas), joka on sama kuin Babylonian suuri jumalatar, sillä Cerestäkin palvottiin pitämässä lasta käsivarsillaan (SOPHOCLES, Antigone) samoin kuin vastaavaa Babylonian jumalatarta. Neitsyen tähtikuvio, Virgo, oli alunperin assyrialaisten Venus, Bacchuksen eli Tammuksen äiti. Virgo (tähtikuvio Neitsyt) oli siten Neitsytäiti. Juutalaiset veivät Babylonian vankeuteen joutuessaan sinne Jesajan profetian ja sillä tavoin Babylonian jumalatar sai tuon uuden arvonimen.

Jo kauan ennen kristillistä aikaa oli laajalti tunnettua, että Suuren Vapahtajan syntymä olisi ihme. Jo vuosisatojen ajan, joidenkin mukaan jopa tuhansien vuosien ajan ennen tuota tapahtumaa buddhalaiset papit kertoivat muinaista tarua siitä, että Neitsyt synnyttäisi lapsen siunaamaan maailmaa. Se, ettei tämä taru ole paavillista tai kristillistä alkuperää, käy ilmi siitä hämmästyksestä, jota jesuiittalähetyssaarnaajat kokivat, kun he ensi kertaa menivät Tiibetiin ja Kiinaan ja löysivät sieltä äidin ja lapsen, joita palvottiin samoin kuin heidän kotimaassaan, ja lisäksi vielä, että äitiä palvottiin täsmälleen täysin heidän omaa Madonnaansa vastaavanluonteisena, "Virgo Deiparana", "Jumalan Neitsytäitinä"* ja lisäksi, että näiltä seuduilta ei voinut löytää vähäisintäkään jälkeä siitä, että siellä olisi tunnettu meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimi tai mitään hänestä kertovaa.

*Kts. Sir J.F. DAVISin China ja LAFITAN, joka sanoo, että paavin lähetyssaarnaajien kotiin lähettämät selostukset kertovat, että kiinalaisten pyhissä kirjoissa kerrottiin Pyhästä Äidistä ja jopa Neitsytäidistä. Lisää todisteita tästä aiheesta kts. lopussa oleva Lisäys 2.

Aikojen alussa annettu lupaus, että "naisen siemen murskaisi käärmeen pään" viittasi luonnollisesti syntymän ihmeeseen. Papit ja ihmisen ennakkoluulot ovat asettuneet pahasti tuon lupauksen täyttymyksen odotusta vastustamaan; ja näyttää siltä, että tuo babylonialainen kuningatar oli ensimmäinen, joka sai tuon kunnian. Tietenkin hänelle annettiin korkeimmat mahdolliset arvonimet. Häntä kutsuttiin "taivaan kuningattareksi" (Jer.44:17, 18, 19, 25)*

Kun Ashtaa eli "naista" alettiin kutsua "taivaan kuningattareksi", nimityksestä "nainen" tuli korkein naiselle annettava arvonimi. Se selittää muinaisissa idän valtakunnissa niin yleisen tavan kutsua kuningattaria ja mitä korkeimmassa asemassa olevia naisia arvonimellä "nainen". "Nainen" ei ole meidän kielessämme kohtelias puhuttelutapa; mutta aikaisemmin meidän esi-isämme olivat käyttäneet sitä samalla tavoin kuin oli tapana itämaissa; sillä sanamme 'Queen' tulee sanasta Cwino, joka muinaisella gootinkielellä tarkoitti nimenomaan 'naista'.

Egyptissä hänellä oli arvonimi Athor -- ts. 'Jumalan asunto' (BUNSEN) tarkoittaen sitä, että hänessä asui "Jumalan koko täyteys". Erääseen hänen kunniakseen Egyptiin rakennetuista temppeleistä on kaiverrettu: "Minä olen kaikki, mitä on ollut tai mitä on tai mitä tulee olemaan. Kukaan kuolevainen ei ole ottanut pois minun huntuani. Hedelmä, jonka olen synnyttänyt, on Aurinko" (Ibid.), jonka tarkoituksena oli tähdentää sitä, että suuri äitijumalatar oli panteistisessa mielessä yhtä aikaa sekä Iankaikkinen että Kaikkivaltias ja myös Neitsytäiti. Kreikassa hänen arvonimensä oli Hesita ja roomalaisten keskuudessa Vesta, joka on ainoastaan muunnos samasta nimestä -- nimestä, joka, vaikka se yleensä ymmärretäänkin toisessa merkityksessä, merkitsi todellisuudessa samaa kuin "Asuinpaikka".*

*Hestia tarkoittaa kreikankielessä 'taloa' tai 'asuntoa'. Tätä pidetään yleensä sanan toissijaisena merkityksenä, sen ensisijaisen merkityksen uskotaan olevan 'tuli'. Mutta ne lausunnot, joita Hestiasta on sanottu, osoittavat, että nimitys tulee sanoista Hes tai Hese, 'peittää, suojata', mikä onkin talo-sanan merkitys, sillä se 'peittää' tai 'suojaa' sään ankaruudelta. Verbi 'Hes' merkitsee myös 'suojella' tai 'osoittaa armoa' ja ilmeisesti tästä merkityksestä tulee Hestian ominaisuus "anovien suojelijattarena". Kun ymmärretään Hestian tulevan Hes-sanasta, joka merkitsee 'peittää' tai 'suojata', seuraava Smithin toteamus voidaan helposti käsittää: "Hestia oli perhe-elämän jumalatar ja perheonnen tuoja; sellaisena hänen uskottiin asuvan jokaisen kodin sisimmässä osassa ja hänen uskottiin myös "keksineen talojen rakentamisen taidon". Jos Hestian alkuperäisen merkityksen oletetaan olevan 'tuli', miten 'tuli' voisi koskaan olla 'talojen rakentaja"! Mutta kun sitä ajatellaan merkityksessä 'Asunto' tai 'Asuinpaikka', on helppo ymmärtää, miten sanaa 'Hestia' alettiin käyttää merkityksessä 'tuli', vaikka se tuleekin sanasta 'Hes', 'suojata' tai 'peittää'. Jumalatar, jota pidettiin "Jumalan asuntona", tunnettiin nimellä Ashta, "Nainen"; "Ashta" merkitsi myös 'tulta'; ja siten Hestiaa tai Vestaa alettiin babylonialaisen järjestelmän kehittyessä pitää 'tulena' tai "tulen jumalattarena". Miksi äitijumalatarta alettiin pitää asuntona, kts. lopussa olevaa Lisäystä

Jumaluuden asuinpaikkana Hestiaa tai Vestaa puhutellaan tällä tavoin Orfisissa lauluissa:

*TAYLORIN Orphic Hymns: Hymn to Vesta. Vaikka Vestaa tässä kutsutaankin Saturnuksen tyttäreksi, häntä pidetään kaikissa jumaltarustoissa Cybelenä tai Rheana, Saturnuksen vaimona.

Vaikka Vestaa pidettäisiinkin tulena, tämä Vestan ominaisuus "asuinpaikkana" ilmenee silti selvästi. Niinpä Filolaos puhuessaan maailman keskuksessa olevasta tulesta kutsuu sitä nimityksellä "maailmankaikkeuden Vesta, Jupiterin ASUNTO, jumalten äiti". Babyloniassa äitijumalattaren arvonimi Jumalan asuinsijana oli Sacca tai painotettuna Sacta, ts. "Tabernaakkeli"*

KENNEDY ja MOOR. Saccan eli "tabernaakkelin" synonyymi on "Ahel", joka äännetään pistein varustettuna "Ohel". Buddha-jumalan vaimon nimi näyttää tulevan sanan ensimmäisestä muodosta, joka KENNEDYLLÄ on Ahalaya ja MOORIN Pantheonissa on Ahilya. Samaan tapaan perulaisten patriarkan vaimon nimi "Mama Oello" näyttää tulevan sanan toisesta muodosta. (PRESCOTTIN Peru) Perulaiset käyttivät sanaa Mama sen itämaisessa merkityksessä: Kaiken todennäköisyyden mukaan Oelloa käytettiin samalla tavoin.

Ei ainoastaan kaiken voiman, vaan myös kaiken armon ja hyvyyden uskottiin asuvan hänessä Jumalan temppelinä tai tabernaakkelina. Kaikkien lempeyden ja armon ominaisuuksien katsottiin keskittyneen häneen; ja kun kuolema oli päättänyt hänen uransa ja hänen kerrottiin korotetun jumalaksi ja muuttuneen kyyhkyseksi*, mikä ilmaisi hänen luonteensa taivaallista hyväntahtoisuutta, häntä kutsuttiin nimellä "D'Iune"** eli "Kyyhkynen" tai ilman artikkelia nimellä "Juno" -- Rooman "taivaan kuningattaren" nimellä, joka merkitsee täsmälleen samaa; ja babylonialaiset palvoivat häntä sekä kyyhkysen muotoisena että oman näköisenään.

*DIODORUS SIC. Tässä yhteydessä antiikin tuntija muistaa erään OVIDIUKSEN Metamorfoosien tarun nimen, nimittäin "Semiramiista kyyhkyseksi":
**Venuksen äidin nimi Dione, jota usein käytettiin myös Venuksesta itsestään, on ilmeisesti sama kuin edellä esitetty nimi. Ovidius käyttää selvästikin nimeä Dione merkityksessä 'Venus' tuosta babylonialaisesta jumalattaresta. (Fasti)

Tämän jumalaksi korotetun kuningattaren symboliksi valittu kyyhkynen esitetään usein suussaan öljypuun oksa

* Sanoista Ze, määräävä artikkeli, emir, 'oksa' ja amit, 'kantaja' feminiinimuodossa. HESYCHIUS sanoo, että nimi Semiramis tarkoittaa "villikyyhkystä". Edellä esitetty selitys Semiramis-nimen alkuperäisestä merkityksestä, joka viittaa Nooan villikyyhkyseen (sillä se oli ilmeisesti villi kyyhkynen, koska kesy kyyhkynen ei olisi kyennyt suorittamaan tehtävää), saattaa selittää sen, että kreikkalaiset käyttävät sanaa kaikista villikyyhkysistä.

Kun jumalatar esitettiin tällä tavoin Kyyhkysenä, joka kantaa öljypuun oksaa, ei voi olla epäilystäkään siitä, että tuo symboli viittasi osittain kertomukseen vedenpaisumuksesta; mutta tuo symboli sisälsi paljon enemmän kuin vain tuon suuren tapahtuman muiston. 'Oksa', kuten jo on todistettu, oli jumalaksi korotetun pojan symboli ja kun jumalaksi korotettu äiti esitettiin Kyyhkysenä, mitä muuta se merkitsisikään kuin että hänet yhdistettäisiin kaiken Armon henkeen, joka oli kyyhkysen muotoisena syvyyden yllä luomistapahtumassa; sillä kuten olemme nähneet, Niiniven veistoksissa kyyhkysen siivet ja pyrstö edustivat Assyrian kolminaisen epäjumalan kolmatta jäsentä. Tämän käsityksen tueksi on todettava, että Assyrian "Juno" eli "Venus-Neitsyt", kuten häntä kutsuttiin, yhdistettiin ilmaan. Siten Julius Firmicus sanookin: "Assyrialaiset ja osa afrikkalaisista haluaa ilman olevan ylin elementti, sillä he palvovat tuota elementtiä nimellä Juno tai Venus-Neitsyt." Miksi sitten ilma yhdistettiin Junoon, jonka symbolina oli Assyrian kolminaisuuden kolmannen persoonan symboli? Mistä muusta syystä kuin siksi, että kaldeankielessä sama sana, joka tarkoittaa ilmaa, tarkoittaa myös "Pyhää Henkeä". Tämän tietäminen selittää täysin Procluksen toteamuksen, siitä, että "Juno saa aikaan sielun luomisen". Mistä sielun -- ihmisen hengen -- voitaisiin olettaa olevan peräisin ellei Jumalan Hengestä. Tässä mielessä Junoa palvotaan Jumalallisen Hengen, elämän lähteen inkarnaationa ja myös ilman jumalattarena "Orfisissa lauluissa":

*TAYLORIN Orphic Hymns. Jokainen antiikin maailmaa tunteva tietää, että Juno yhdistetään ilmaan. Ehkä on paikallaan tässä yhteydessä esittää vieläkin aihetta kuvaavampi lainaus Proclukselta: "Kuninkaallisen valtiattaremme Junon alue, joka alkaa ylhäältä ja käsittää kaiken, hänen osansa kuun alapuolisessa maailmassa on ilma; sillä ilma on sielun symboli ja sen mukaisesti sielua kutsutaan myös hengeksi."

Tällä tavoin tämä jumalaksi korotettu kuningatar, jonka katsotiin joka suhteessa olleen todellinen nainen, palvottiin samanaikaisesti rauhan ja rakkauden hengen, Pyhän Hengen ruumiillistumana. Hierapoliksen temppelissä Syyriassa oli kuuluisa jumalatar Junon patsas, jota suuret ihmisjoukot kertyivät palvomaan kaikkialta. Jumalattaren kuva oli puettu ylellisesti, hänen päässään oli kultainen kyyhkynen ja häntä kutsuttiin maan tavan mukaisella arvonimellä "Semeion" BRYANT). Mitä Semeion sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa ilmeisesti "Asumusta";* ja hänen päänsä päällä oleva "kultainen kyyhkynen" osoittaa selvästi, kenen otaksuttiin hänessä asuvan -- itse Jumalan Hengen.

*Sanoista Ze, 'tuo' tai 'suuri' ja Maaon tai Maion, 'asumus', josta joonian kielellä, jolla jumalarta kuvaava Lucian kirjoitti, tuli luonnollisesti Meion.

Ei ole ihme, että häntä palvottiin innokkaasti kaikkialla, sillä niin ylivertainen oli hänen arvokkuutensa, niin voittoisat ominaisuudet hänellä katsottiin olevan ja ennenkaikkea, koska hänen kuvansa esittivät hänet Venus Uraniana, "taivaallisena Venuksena", kauneuden kuningattarena, joka takasi palvojilleen pelastuksen ja salli kuitenkin vapauden kaikille epäpyhille intohimoille ja kaikille turmeltuneille ja aistillisille mieltymyksille. Babylonian kuningatarjumalattaresta tuli "Jumalten äidin" nimisenä lähes universaalin palvonnan kohde. Clericus sanoo, että "Jumalten Äitiä palvoivat persialaiset, syyrialaiset ja kaikki Euroopan ja Aasian kuninkaat mitä syvimmällä uskonnollisella kunnioituksella". Tacitus todistaa, että tätä babylonialaista jumalatarta palvottiin Saksan sydämessä ja että Caesar havaitsi Britanniaan hyökätessään, että siellä oli tämän jumalattaren pappeja, jotka tunnettiin druidien nimellä.*

*CAESAR, De Bello Gallico. Druidi-nimityksen on ajateltu tulleen kreikankielen sanasta Drus, 'tammi' tai keltinkielen sanasta Deru, joka tarkoittaa samaa; mutta tämä on selvästikin virhe. Irlannissa druidia tarkoittava sana on Droi ja Walesissa Dryw; ja huomataankin, että druidien yhteys tammeen johtui pikemminkin sanojen samankaltaisuudesta kuin siitä, että druidien nimitys olisi tullut tammea tarkoittavasta sanasta. Druidilainen järjestelmä oli kaikilta osin ilmeisesti babylonialainen järjestelmä. Dionysios kertoo meille, että Bacchuksen rituaaleja noudatettiin oikeaoppisesti Brittein saarilla ja Strabo lainaa Artemidorusta osoittaakseen, että eräällä Iso-Britannian saarista palvottiin Cerestä ja Proserpinaa samanlaisin rituaalein kuin Samothracen orgioissa. Druidien kertomuksessa Ceridwestä ja hänen lapsestaan, josta kerrotaan tarkemmin myöhemmin (kts. luku IV, osa III), huomataan, että hän oli luonteeltaan hyvin samankaltainen kuin Babylonian suuri äitijumalatar. Sellainen oli järjestelmä; ja sana Dryw tai Droi papeista käytettynä vastaa tarkalleen tuota järjestelmää. Suuren kuningatarjumalattaren pojalle annetusta nimestä Zero hepreaksi tai varhaiskaldeaksi tuli myöhemmin kaldeaksi "Dero". Deron eli "Siemenen" pappia kutsuttiin, niinkuin useimmissa uskonnoissa, hänen jumalansa nimellä; ja siten tuntemamme nimityksen "Druidi" on todistettu merkitsevän "Deron" -- vaimolle luvatun "siemenen" — pappia. Kreikan muinaiset hamadryadit olivat ilmeisesti samoin "Hamed-deron" — "kaivatun siemenen", ts. "kaikkien kansojen toivon" -- papittaria.

Herodotus todistaa henkilökohtaisen tietämyksensä perusteella, että tämä "taivaan kuningatar" sai osakseen Egyptissä "eniten palvontaa suurimpana jumalista". On hämmästyttävää, miten kiehtova voima olikaan hänen palvonnallaan, missä ikinä sitä alettiin harjoittaa. Toden totta voidaan sanoa, että kansakunnat ovat "juopuneet" hänen haureutensa viinistä. Niin aimo annoksen joivat Jeremiaan päivien juutalaiset hänen viinimaljastaan, niin lumoutuneita he olivat tuosta epäjumalanpalvonnastaan, että senkään jälkeen, kun Jerusalem oli poltettu ja maa tullut autioksi juuri tuon epäjumalanpalvonnan takia, heitä ei saatu taivuteltua luopumaan siitä. Asuessaan Egyptissä kurjina maanpakolaisina sen sijaan, että he olisivat olleet Jumalan todistajina ympärillään asuville pakanoille, he olivat omistautuneet yhtä suuressa määrin tähän palvonnan muotoon kuin egyptiläiset itse. Jumala lähetti Jeremian julistamaan heihin kohdistuvaa vihaa, jos he jatkaisivat taivaan kuningattaren palvontaa; mutta hänen varoituksensa valuivat hukkaan. Profeetta kertoo: "Mutta kaikki miehet, jotka tiesivät vaimojensa polttavan uhreja muille jumalille, ja kaikki naiset, jotka seisoivat siellä suurena joukkona, ja kaikki kansa, joka asui Egyptin maassa, Patroksessa, vastasivat Jeremialle sanoen: 'Mitä sinä olet Herran nimessä meille puhunut, siinä me emme sinua tottele; vaan me täytämme joka lupauksen, mikä suustamme on lähtenyt, poltamme uhreja taivaan kuningattarelle ja vuodatamme hänelle juomauhreja, niinkuin teimme me ja meidän isämme, meidän kuninkaamme ja ruhtinaamme Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla; ja silloin meillä oli leipää yltäkyllin, ja meidän oli hyvä olla emmekä nähneet onnettomuutta.'"(Jer. 44:15-17). Tällä tavoin Jumalan oma kansa, juutalaiset matkivat egyptiläisiä heidän taivaan kuningattarelle osoittamassaan palvonnassa.
Lasta käsivarsillaan pitävän jumalataräidin palvonta jatkui Egyptissä aina siihen asti kunnes kristinusko saapui sinne. Jos evankeliumi olisi tavoittanut suuret joukot ihmisiä, tämän jumalatarkuningattaren palvonta olisi syrjäytetty. Se tapahtui kuitenkin yleensä vain nimellisesti. Sen sijaan että tuo babylonialainen jumalatar olisi heitetty ulos, liian monessa tapauksessa vaihdettiin ainoastaan nimi. Häntä kutsuttiin Neitsyt Mariaksi, joka lapsi käsivarsillaan sai osakseen samanlaista epäjumalanpalvelusta itseään kristityiksi tunnustavien osalta kuin aikaisemmin avoimesti pakanoiksi tunnustautuvilta. Tämän seurauksena kun Nikean kirkolliskokous kutsuttiin kokoon AD 325 tuomitsemaan Ariuksen harhaoppi, joka kieltää Kristuksen tosi jumaluuden, tuo harhaoppi tosiaankin tuomittiin, mutta sellaisten miesten toimesta, jotka osoittivat selvää halua asettaa luotu Luojan kanssa samalle tasolle asettamalla neitsytäiti poikansa rinnalle. Nikean kirkolliskokouksessa toteaa "Nimrodin" kirjoittaja, että "Melkiittien lahko" -- ts. Egyptin ns. kristikunnan edustajat -- "olivat sitä mieltä, että kolminaisuuden kolme persoonaa olivat Isä, Neitsyt Maria ja Messias, heidän Poikansa". Isä Newman puhuu ylistävästi tätä Nikean kirkolliskokouksen esiintuomaa hämmästyttävää näkemystä koskevista keskusteluista, joissa Mariaa korotettiin. Hän toteaa: "Täten kiista avasi kysymyksen, jota se ei ratkaissut. Se löysi niin sanotusti uuden ulottuvuuden valon valtakunnassa, johon kirkko ei vielä ollut johtanut jäseniään". Tällä tavoin oli olemassa taivaallinen ihme; kaikkien luotujen yläpuolella näkyi valtaistuin, joka oli luonteeltaan välittävä, esirukouksia esittävä, jolla oli kunnioitettava arvonimi, jonka kruunu oli kirkas kuin kointähti, jonka loisto oli peräisin iankaikkiselta valtaistuimelta, jonka puku oli puhdas kuin taivas ja valtikka ylitse kaikkien. Ja kuka olikaan määrätty kaiken tuon majesteettiuden perilliseksi? Kuka olikaan tuo viisaus ja mikä oli hänen nimensä, vilpittömän rakkauden äiti ja kaukainen, pyhä toivo, joka on korotettu korkeaksi kuin Engaddin palmupuu ja Jerikon ruusu, luotu alussa jo ennen maailmaa Jumalan aivoituksissa ja jonka voima asui Jerusalemissa? Näky löytyy Ilmestyskirjan kuvauksesta aurinkoon vaatetetusta vaimosta, jonka jalkojen alla on kuu ja jonka kruununa on kaksitoista tähteä."*

*NEWMANIN Development. Älykäs lukija huomaa silmänräpäyksessä, miten järjetöntä on tulkita Ilmestyskirjan näky "vaimosta" koskemaan Neitsyt Mariaa. Johannes julistaa nimenomaan, että se, mitä hän näki, oli "merkki" eli "symboli" (semeion). Jos siinä kuvattu nainen olisi kirjaimellisesti nainen, olisi seitsemällä kukkulalla istuvan naisen oltava sama. Molemmissa tapauksissa "vaimo" tai "nainen" on "symboli". Seitsemällä kukkulalla oleva "nainen" on väärän kirkon/seurakunnan symboli; auringolla vaatetettu vaimo taas on todellisen seurakunnan symboli, joka on Morsian, Karitsan vaimo.

Hän jatkaa: "Marialle vihkiytyneet eivät ole eksyneet oikeasta uskosta elleivät he ole hänen Poikansa pilkkaajia. Rooman kirkko ei harrasta epäjumalanpalvelusta ellei areiolaisuus ole oikeaoppisuutta". Tämähän on oikein runollista epäjumalanpalvelusta. Sehän sisältää jopa perusteluja, mutta mihin niiden avulla päästään? Ne tulevat siihen tulokseen, että jos Kristuksen myönnetään olevan tosi Jumala ja arvollinen saamaan Jumalalle kuuluvaa palvontaa, on hänen äidilleen, josta ainoastaan Kristuksen inhimillinen luonto oli peräisin, suotava sama palvonta ja Maria on korotettava huomattavasti kaikkien luotujen olentojen yläpuolelle ja häntä on palvottava jumaluuden yhtenä persoonana. Kristuksen jumaluuden väitetään seisovan tai kaatuvan hänen äitinsä jumaluuden mukana. Sellaista on paavillisuus 1800-luvulla; niin, sellaista on paavillisuus Englannissa. On jo ollut tunnettua, että paavillisuus on ulkomailla julkeaa ja häpeämätöntä epäjumalanpalveluksessaan; että Lissabonissa on kirkko, jonka julkisivuun on kaiverrettu nähtäville nämä sanat: "Loretton neitseelliselle jumalattarelle, hänen JUMALUUDELLEEN, on Italian kansa omistanut tämän temppelin". (Professori GIBSONIN Scottish Protestantissa julkaistussa kirjoituksessa.) Mutta milloin on koskaan aikaisemmin kuultu sellaista kieltä Britanniassa? Tämä on kuitenkin tarkka kopio muinaisen Babylonian opista mitä tulee suureen jumalataräitiin. Rooman Madonna on siten nimenomaan juuri Babylonian Madonna. Toisen järjestelmän "Taivaan kuningatar" on sama kuin toisen järjestelmän "Taivaan kuningatar". Babyloniassa ja Egyptissä Jumalan asumuksena eli Tabernaakkelina palvottu jumalatar on täysin identtinen hänen kanssaan, josta Rooma Maria-nimisenä käyttää arvonimiä "Jumalalle pyhitetty ASUMUS", "peljättävä Asumus"*, "Jumalan asumus" (Pancarpium Marioe), "Pyhän Hengen Tabernaakkeli" (Sielun Puutarha), "kolminaisuuden Temppeli" (Scottish Protestantin Golden Manual).

*Scottish Protestantissa julkaistu Golden Manual. Tässä käytetty 'asumusta' tarkoittava latinankielinen sana on puhtaasti kaldeankielinen sana -- 'Zabulo' ja tulee samasta verbistä kuin Zebulun (1. Moos. 30:20), jonka nimen Leea antoi pojalleen (suomeksi Sebulon) sanoen: "Nyt minun aviomieheni tulee asumaan kanssani."

Jotkut saattavat mahdollisesti olla taipuvaisia puolustelemaan tällaista kielenkäyttöä sanomalla, että Raamatun mukaan jokainen uskova on Pyhän Hengen temppeli ja siksi ei voi olla mitään pahaa siinä, että Neitsyt Mariasta käytetään samaa tai samantapaista ilmaisua, olihan hän eittämättä Jumalan pyhä? Ei ole epäilystäkään siitä etteikö Paavali tosiaan sanonut (1.Kor.3:16)"Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?" Se ei ole ainoastaan paikkansapitävää, vaan myös suuri totuus ja siunattu totuus -- joka kirkastaa kaiken nauttimamme ilon ja poistaa kaiken kärsimyksen pistävän piikin ja jokainen aito kristitty on saanut kokea pienemmässä tai suuremmassa määrin sitä, mistä sama apostoli puhuu 2.Kor. 6:16:ssa sanoessaan: "Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: 'Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani'. On myönnettävä, ja iloisesti myönnettävä, että tämä tarkoittaa sitä, että kaikki kirkkauden Jumalan persoonat asuvat meissä; sillä Herra Jeesus on sanonut: (Joh. 14:23) "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan". Mutta kun kaiken tämän myöntäen lähemmin tarkastelemme asiaa, huomaamme, että vaikka nämä paavinkirkon ja Raamatun käyttämät ilmaukset näyttävätkin päällisin puolin samankaltaisilta, niiden merkitykset poikkeavat kuitenkin itse asiassa olennaisella tavalla toinen toisistaan. Kun sanotaan, että uskova on "Jumalan temppeli" tai "Pyhän Hengen temppeli", sen merkitys (Ef. 3:17) on, että "Kristus asuu uskon kautta teidän sydämissänne". Mutta kun Rooma sanoo, että Maria on "Temppeli" tai "Jumalan tabernaakkeli", ilmauksella tarkoitetaan tarkalleen sanoen niiden pakanallista merkitystä ts. hänen ja jumaluuden välinen yhteys on samanlainen kuin inhimillisen ja jumalallisen luonnon yhteys on Kristuksessa. Kristuksen ihmisluonto on nimenomaan se "Jumalan temppeli" samoin kuin jumalallinen luonto on kätkenyt kirkkautensa sellaisella tavalla, että asettuessaan meihin asumaan, voimme ilman pelkoa lähestyä Pyhää Jumalaa. Johannes viittaa tähän ihmeelliseen totuuteen sanoessaan (Joh.1:14): "Ja Sana tuli lihaksi ja asui (kirjaimellisesti asui tabernaakkelissa) meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." Tässä mielessä Kristus, Jumala ja ihminen, on "Jumalan tabernaakkeli". Ja nyt Rooma kutsuu Mariaa nimenomaan tässä mielessä "Jumalan" tai "Pyhän Hengen tabernaakkeliksi". Näin puhuu erään paavillisen teoksen kirjoittaja kirjassa, joka on omistettu Neitsy Marian korottamiselle ja jossa Marialle on annettu kaikki Kristukselle kuuluvat erityiset arvonimet ja nimitykset: "Katsokaa, Jumalan tabernaakkeli, Jumalan asumus, Jumalan asuinpaikka ja Jumalan kaupunki on ihmisten keskellä ja ihmisissä ihmisiä varten, heidän pelastuksekseen ja korottamisekseen ja iankaikkiseksi kirkastamisekseen...Eikö ole mitä selvintä, että se koskee pyhää kirkkoa? ja samalla tavoin myös Herran ruumiin kaikkein pyhintä sakramenttia? Eikö se koske jokaista meistä, jos me olemme tosi kristittyjä? Ilman muuta; mutta meidän on mietiskeltävä tätä salaisuutta (mysteeriä) koskien aivan erityisellä tavalla kaikkein pyhintä meidän Herramme Äitiä." (Pancarpium Marioe) Sitten kirjoittaja pyrkiessään osoittamaan, että "Mariaa on oikeutetusti pidettävä Jumalan tabernaakkelina ihmisten keskellä" ja aivan erityisessä mielessä, joka poikkeaa siitä, että kaikki kristityt ovat "Jumalan temppeleitä", jatkaa puhuen nimenomaan hänestä Jumalan tabernaakkelina: "Totisesti on suuri armo ja aivan erityinen etuoikeus, että ihmiseksi tullut Jumalan Tabernaakkeli on ihmisten keskellä, JOSSA ihmiset voivat turvallisesti lähestyä Jumalaa." (Ibid.) Tässä Kristuksen kirkastettu asema välittäjänä, jossa asuu koko Jumalan täyteys ruumiillisesti, on annettu Marialle tai ainakin molemmille heistä. Yllä olevat lainaukset ovat teoksesta, joka on kirjoitettu lähes kaksisataa vuotta sitten. Onko paavinkirkko parantunut jossain suhteessa tämän jälkeen? Onko se tehnyt parannuksen jumalanpilkastaan? Ei, aivan päinvastoin. Aikaisemmin esitetty isä Newmanilta otettu lainaus todistaa sen; mutta on näitäkin vahvempia todisteita. Eräässä äskettäin julkaistussa teoksessa on esitetty sama Jumalaa pilkkaava ajatus vieläkin selkeämmin. Samalla kun siinä kutsutaan Mariaa "Jumalalle pyhitetyksi ASUMUKSEKSI" ja "Kolminaisuuden TEMPPELIKSI", seuraavaksi esitetyt otteet osoittavat, missä mielessä häntä pidetään Pyhän Hengen temppelinä: "V. Herra itse loi HÄNET Pyhässä Hengessä ja VUODATTI HÄNET kaiken luomakuntansa ylle. V. Oi Neitsyt Maria, kuule" etc. Tämä hämmästyttävä kielenkäyttö antaa selvästikin ymmärtää, että Mariaa pidetään Pyhän Hengen vertaisena, kun hänen sanotaan "vuodatetun" "koko luomakunnan ylle"; ja juuri sellaisena pitivät pakanat Vaimoa, jonka katsottiin olevan "Tabernaakkeli" tai Jumalan Huone. Missä käytetään tällaista kieltä Neitsyt Mariasta? Ei Espanjassa; ei Itävallassa; ei manner-Euroopan pimeissä kolkissa; vaan Lontoossa, maailman valistuksen keskuspaikassa.
Paavinvallan Marialle antamilla Jumalaa pilkkaavilla nimityksillä ei ole minkäänlaista perustaa Raamatussa, vaan ne ovat kaikki peräisin Babylonian epäjumalanpalveluksesta. Totta tosiaan, jopa Rooman ja Babylonian madonnien piirteet ja esitystapa ovat samat. Aina siihen saakka, kun Rafaello poikkesi jossain määrin totutusta esitystavasta, ei Rooman madonnissa ollut mitään juutalaista tai edes italialaista. Jos näiden Neitsyt Mariasta tehtyjen kuvien tai epäjumalankuvien olisi ollut tarkoitus esittää meidän Herramme äitiä, olisi hänet luonnollisesti pitänyt esittää jompanakumpana edellämainituista. Mutta niin ei tapahtunut. Tummasilmäisten ja mustakutristen kaunottarien maassa esitettiin Madonna aina sinisilmäisenä ja kultakutrisena, mikä poikkeaa täysin juutalaisten ulkomuodosta, jota taas puolestaan olisi ollut pidettävä meidän Herramme äidille kuuluvana. Sen sijaan Madonna kuvattiin samanlaiseksi kuin Babylonian jumalatarkuningatar oli aina kuvattu. Lähes kaikissa maissa tuon suuren jumalattaren on kuvattu olleen kulta- tai keltahiuksinen, mikä osoittaa, että on täytynyt olla yksi suuri prototyyppi, jonka näköisiksi jumalatar eri maissa kuvattiin. Nimityksellä "keltatukkainen Ceres" ei olisi mitään painoarvoa tässä mielessä, jos hän olisi ainoa, sillä tuon epiteetin "kultatukkainen" voitaisiin otaksua tulevan viljan tähkien väristä, joiden suojelijana häntä pidetään. Mutta monista muistakin jumalattarista käytetään tuota samaa epiteettiä. Europaa, jonka Jupiter kuljetti pois härän muotoisena, kutsutaan "keltatukkaiseski Europaksi". (OVIDIUS, Fasti) Homeros kutsuu Minervaa "sinisilmäiseksi Minervaksi" ja Ovidius kutsuu häntä "keltatukkaiseksi"; Anacreon kutsuu metsästäjätär Dianaa, jota yleisesti pidetään kuuna, "Jupiterin keltatukkaiseksi tyttäreksi", minkä ei voi mitenkään ajatella johtuvan kalpeakasvoisesta hopeakuusta. Theocritus kuvaa Venuksen äitiä Dionea "keltatukkaiseksi". Venusta itseään kutsutaan usein nimityksellä "Aurea venus", "kultainen Venus". (HOMEROKSEN Iliad) Intialaisten jumalattaren Lakshmin, Maailmankaikkeuden Äidin, kuvataan olevan "näöltään kultainen". (Asiatic Researches) Bacchuksen vaimoa Ariadnea kutsuttiin "keltatukkaiseksi Ariadneksi". (HESIODOSUS, Theogonia) Näin Dryden viittaa hänen kultaisiin tai keltaisiin hiuksiinsa:

                                         "Siellä missä julmat aallot Dianan satamassa leikittelevät,
                                          makaa hylätty vaaleatukkainen Ariadne;
                                          Siellä repi hän pukunsa ja raastoi kultahiuksiaan
                                          surusta sairaana ja mielettömänä epätoivosta."

Samalla tavoin ylistettiin Gorgon Medusaa ennen hänen muuttumistaan yhtälailla hänen kauneudestaan kuin kultaisista hiuksistaan:

                                         "Kerran oli Medusa hurmaava: hänen rakkauttaan
                                          tavoitteli kiihkeä joukko ihailijoita.
                                          Ne, jotka ovat hänet nähneet, vakuuttavat,
                                          etteivät he ole koskaan nähneet kenelläkään kauniimpia piirteitä;
                                          Mutta ennen kaikkea kerrotaan, että hänen pitkät,
                                          kiehkuraiset hiuksensa loistivat kuin kulta."

Pohjolan romanttisissa taruissa usein esiintyvällä merenneidolla, joka on ilmeisesti lainattu Syyrian kalajumalatteren, Atergatiin tarusta ja jota kutsuttiin Semiramiin äidiksi ja pidettiin toisinaan itse Semiramiinakin, kuvailtiin olevan samanlaiset hiukset. Hans Andersenin teoksen "Danske Folkesagn" esipuheessa kuvataan pohjoismainen merenneito (ellewoman) vaaleaksi, kultahiuksiseksi neidoksi, joka soittaa mitä ihanimmin kielisoitinta." "Hän istuu aina meren pinnalla ja kampaa pitkiä, kultaisia hiuksiaan kultaisella kammalla". Jopa kun egyptiläinen Venus, jota kutsuttiin Athoriksi, esitettiin lehmänä, jolla haluttiin epäilemättä osoittaa jumalattaren ihonväri, lehmän pää ja niska oli kullattu (HERODOTOS ja WILKINSON) Kun nyt tiedetään, että kaikkein kuuluisimmat kuvat Neitsyt Mariasta Italiassa esittivät hänet vaaleana ja kultahiuksisena ja koska kaikkialla Irlannissa Neitsyt Maria esitetään lähes aina tänäkin päivänä samalla tavoin, kuka voikaan vastustaa sitä johtopäätöstä, että hänet esitettiin sellaisena nimenomaan siitä syystä, että hänet oli kopioitu samasta prototyypistä kuin vastaavat pakanajumalatkin?
Tämä samankaltaisuus ei koske ainoastaan ihon- ja hiustenväriä, vaan myös piirteitä. Juutalaisilla on aivan erityiset piirteet, jotka on helppo havaita. Mutta alkuperäisillä Neitsyt Marian kuvilla ei ole mitään juutalaisia tai niitä muistuttavia piirteitä; sen sijaan julistavat kaikki ne, jotka ovat henkilökohtaisesti vertailleet niitä toisiinsa, että hänen ihon- ja hiustenvärinsä sekä piirteensä käyvät täysin yksiin Sir Robert Ker Porterin Babylonian raunioista löytämien babylonialaisten Madonnien kanssa.
Näissä kuvissa on toinenkin huomionarvoinen piirre ja se on sädekehä, joka aina esitetään roomalaisen madonnan pään päällä. Samanlainen kehä kehystää myös säännöllisesti nk. Kristus-hahmoja. Mistä sellainen käytäntö saattaisikaan olla peräisin? Mitä tulee meidän Herraamme, jos Hänen päänsä olisi ympäröity ainoastaan säteillä, voitaisiin ainakin teeskennellä, että ne liittyvät siihen evankeliumien kertomukseen, jonka mukaan Hänen kasvonsa alkoivat säteillä hänen ollessaan pyhällä vuorella. Mutta mistä kohtaa koko Raamatusta voidaan lukea, että Hänen päänsä päällä olisi ollut valokiekko tai -kehä? Mutta vaikka joudumme turhaan etsimään sellaista Raamatusta, löydämme sellaisen Babylonian suurten jumalien ja jumalattarien kuvista. Kiekko ja varsinkin kehä olivat aurinkojumalan tunnetut symbolit ja niitä käytettiin runsaasti itämaisessa symboliikassa. Aurinkojumalan päätä ympäröi kehä tai kiekko. Samoin oli laita pakanallisessa Roomassa. Auringon lapsi Apollo esitettiin usein sillä tavoin. Samoin koristeltiin Aurinolle sukua olevat jumalattaret sädekehällä. Pompeijista on löytynyt Kirken, "Auringon tyttären" kuva,

*Pompeijilaisen kuvan selitys kuuluu: "Yksi niistä [maalauksista] on Odysseuksesta ja esittää Odysseusta ja Kirkeä sillä hetkellä, jolloin sankari on juonut lumotun maljan joutumatta kärsimään sen vaikutuksista, koska Merkurius on antanut hänelle siihen vastalääkettä [on tunnettua, että Kirkellä oli 'kultainen malja' samoin kuin Babylonian Venuksellakin oli], vetää esiin miekkansa ja hyökkää kostamaan seuralaistensa puolesta, "jotka juotuaan hänen maljastaan olivat muuttuneet sioiksi". Jumalatar taipuu heti kauhuissaan, kuten Homeros kuvaa; Odysseus on itse tässä kertojana:

                        "Nyt sikolättiin tovereittesi seuraksi!"
                        Hän sanoi, mutta vedin terävän miekan kupeeltani ja
                       hyökkäsin Kirken kimppuun, kuin aikoisin surmata. Kimeästi
                       kirkaisten hän tarttui minua polvista ja päästi suustaan
                       lentoon nämä sanat:
                        'Kuka sinä olet'"... -- HOMEROS Odysseia, suomennos Pentti Saarikosken

Pompeiin kirjoittaja lisää: "Tämä kuva on merkittävä, sillä se opettaa meille tuon ruman ja tarkoituksettoman sädekehän alkuperän, jolla pyhimykset usein koristetaan...Tuota sädekehää kutsuttiin nimbukseksi tai aureolaksi ja Servius määrittelee sen seuraavasti: 'jumalten päitä ympäröivä loistava neste'. Se kuuluu erityisesti Kirkelle, Auringon tyttärelle. Vaatimattomuudestaan tunnetut keisarit otaksuivat sen olevan merkki heidän jumaluudestaan; ja näiden kunnioitettavien henkilöiden holhouksessa se siirtyi kirkon käyttöön niinkuin moni muukin pakanallinen taikausko ja tapa." Tässä saavat keisarit osakseen enemmän kuin ansaitsemansa annoksen syytöksiä. Eivät niinkään keisarit tuoneet kirkkoon "pakanallista taikauskoa" kuin Rooman piispa. Kts. Luku VII, Osasto II.

Voiko kukaan nyt enää uskoa, että kaikki nämä yhteensattumat olisivat tapahtuneet sattumalta. Jos nyt Madonna olisi tosiaankin muistuttanut ulkonäöltään Neitsyt Mariaa, se ei olisi voinut selittää epäjumalanpalvelusta. Mutta kun käy ilmi, että paavinkirkon jumalatar, jonka se on asettanut kannattajiensa korkeimman palvonnan kohteeksi on juuri se Babylonian kuningatar, joka asetti Nimrodin tai Ninuksen, "Pojan" Kristuksen kilpailijaksi ja joka itse oli kaikenlaisen irstauden ruumiillistuma, miten synkän leiman se antaakaan Rooman kirkon epäjumalanpalvelukselle. Miten se muka lievittäisi tuon epäjumalanpalveluksen inhottavaa luonnetta, kun hänen sylissään palvottavana pitelemäänsä lasta kutsutaan nimellä Jeesus? Kun häntä palvottiin muinoin lapsensa kanssa Babyloniassa, lasta kutsuttiin nimellä, joka oli yhtä kaukana Jeesuksesta kuin hänen luonteensakin Kristuksen ylistettävästä luonteesta. Häntä kutsuttiin nimellä "Zoro-ashta", "naisen siemen". Mutta se ei estänyt Jumalan tulista vihaa niitä kohtaan, jotka muinoin palvoivat tuota "kiivauspatsasta, joka oli herättänyt Herran kiivauden".*

*Hesekiel 8:3. On esitetty runsaasti erilaisia arvailuja siitä, mikä tämä "kiivauspatsas" voisi olla. Mutta kun tiedetään, että muinaisen epäjumalanpalveluksen tärkeä ilmenemismuoto oli nimenomaan Äidin ja lapsen palvonta ja että tuo lapsi oli lihaksi tullut Jumalan Poika, kaikki on selvää. Verrattaessa jakeita 3 ja 5 jakeeseen 14 huomataan, että "Tammusta itkevät naiset" itkivät aivan lähellä tuota kiivauspatsasta.

Eikä se, että tuon roomalaisen Madonnan käsivarsilla lepäävälle lapselle annetaan nimi Kristus, tee siitä vähemmässä määrin "kiivauspatsasta" eikä vähemmän Kaikkein Korkeinta loukkaavaa eikä vähennä Hänen suuttumustaan, kun on päivänselvää, että tuota lasta palvotaan sen Taivaan Kuningattarena palvotun jumalallisilla ominaisuuksilla varustetun jumalattaren lapsena, joka oli samanaikaisesti "Maan porttojen ja kauhistusten Äiti". Herra inhoaa joka tapauksessa kuvainpalvontaa; mutta senlaatuisen kuvainpalvonnan täytyy olla erityisen kauhistuttavaa Hänen pyhälle sielulleen. Jos tässä esitetyt tosiasiat pitävät paikkansa, onko siinä valossa mitenkään outoa, että Jumalan Sana kohdistaisi niin kahistuttavia uhkauksia Rooman eksytystä vastaan ja että tuon hirvittävän vihan maljat on määrä tyhjentää sen syylliseen päähän? Jos nämä tosiasiat pitävät paikkansa (ja väittäköön vastaan, kuka voi), kuka nyt enää uskaltaakaan vedota paavilliseen Rooman kirkkoon tai kutsua sitä kristilliseksi kirkoksi? Onko nyt ketään, joka pelkää Jumalaa ja lukee näitä rivejä, joka ei myöntäisi, että ainoastaan pakanuuden inspiroimaa voi olla sellainen oppi, jota Melchites edusti Nikean kirkolliskokouksessa, jonka mukaan Pyhän Kolminaisuuden muodostavat "Isä, Neitsyt Maria ja heidän Poikansa Messias"? (Quarterly Journal of Prophecy, heinäkuu 1852). Onko ketään, joka ei käperry kauhusta sellaisen ajatuksen edessä? Mitä sanookaan lukija sitten sellaisesta kirkosta, joka opettaa lapsiaan palvomaan seuraavilla riveillä esitettyä kolminaisuutta?

"Sydän Jeesuksen, sua palvon;
Sydän Marian, sua rukoilen;
Sydän Joosefin, puhdas ja vanhurskas;
NÄIHIN KOLMEEN SYDÄMEEN LUOTAN TÄYSIN."*

Pastori J.FURNISS. James Duffyn kustantama, Dublin. What every Christian must Know and Do. (Mitä jokaisen kristityn tulee tietää ja tehdä). Tämä paavinkirkon käsikirjan laitos, josta edelläoleva on lainattu, sisältää tämän jumalanpilkan lisäksi mitä epämoraalisimpia periaatteita ja opettaa selvästi, miten vaaratonta petos on, jos vain pysytään tietyissä rajoissa. Koska tästä syystä on nostettu sitä vastaan suuri "haloo", uskon että tämä laitos on siitä syystä vedetty pois yleisestä jakelusta. Ylläolevan lainauksen aitous on kuitenkin ehdottoman luotettava. Sain itse eräältä liverpoolilaiselta ystävältäni kappaleen kyseistä laitosta, joka sisältää nämä nimenomaiset sanat. Minulla on tälläkin hetkellä hallussani tuo kirja. Jo aikaisemmin olin saanut tutustua samaiseen kirjaan, jonka omistaa pastori Richard Smyth Armaghista. Rooman kirkko ei esitä tällaista kolminaisuutta palvottavaksi ainoastaan Irlannissa. Seuraavassa Sunderlandin paavinkirkon pappien laatima kortti tai lehtinen, joka nyt on tässä edessäni, sisältää otsikon "Pääsiäisen velvollisuudet, Pyhän Marian kirkko, Bishopwearmouth, 1859", jonka "Rakkaille kristityille" osoittama 4. kehotus kuuluu:
"Älkääkä koskaan unohtako hyvän kristityn tekoja, joita lähetyksen uudistuksen aikana teille niin usein suositeltiin.

Siunattuja olkoot Jeesus, Maria ja Joosef.
Jeesus, Maria ja Joosef, minä annan teille sydämeni, elämäni ja sieluni.
Jeesus, Maria ja Joosef, olkaa aina apunani; ja kuolon tuskissa,
Jeesus, Maria ja Joosef ottakaan vastaan viimeinen henkäykseni. Aamen."

Jotta Rooman kirkon kannattajat saataisiin suorittamaan tämä "hyvän kristityn teko", esillä pidetään huomattavaa lahjusta. Furnissin edellämainitun Käsikirjan sivulla 30 luemme otsikon "Elämän Ohje" alla seuraavan tekstin: "Tee ristinmerkki aamulla ennenkuin nouset ylös ja sano: 'Jeesus, Maria ja Joosef, minä annan teille sydämeni ja sieluni.' (Joka kerta, kun sanot tämän rukouksen, saat 100 päivän aneen, jonka voit lahjoittaa Kiirastulessa kärsiville sieluille)!" Minun on lisättävä, että yllä esitetty Furnissin kirjan otsikko on Herra Smithin omistaman kirjan nimi. Omistamani kirjan nimi on "What every Christian must Know" (Mitä jokaisen kristityn tulee tietää). Richardson & Son, 147 Strand, Lontoo. Molemmat kirjat sisältävät yllä lainatut jumalaa pilkkaavat sanat ja molemmissa on "Paulus Cullenin" "Imprimatur" eli painolupa.

Ellei tämä ole pakanuutta, niin mikä sitten ansaitsisi tuon nimen? Tämä on kuitenkin se kolminaisuus, jota Irlannin katolisia opetetaan palvomaan varhaisesta lapsuudesta alkaen. Tämä on kolminaisuus, joka esitetään viimeisimmissä katekeesiopetusta sisältävissä kirjoissa paavinkirkon jäsenille tärkeimpänä palvonnan kohteena. Tätä jumalanpilkkaa sisältävä käsikirja on nimenomaan "Paulus Cullenin", Dublinin paavillisen arkkiipiispan Imprimatur" -merkinnällä hyväksymä. Sanooko kukaan tämän jälkeen, että roomalaiskatolista kirkkoa on edelleen kutsuttava kristilliseksi krikoksi, koska sillä on kolminaisuusoppi? Niin oli myös pakanallisilla babylonialaisilla, egyptiläisillä ja hinduilla vielä tänäkin päivänä aivan samassa merkityksessä kuin Rooman kirkolla. Kaikki ne uskoivat kolminaisuuteen, mutta palvoivatko ne kolmiyhteistä Jehovaa, Iankaikkista, Kuolematonta ja Näkymätöntä Jumalaa? Ja sanooko nyt kukaan tämän todistusaineiston edessä, että Rooma palvoo Häntä? Menköön sellainen kuolettava harhaluulo, että Rooma olisi kristillinen! Sellaiselle olettamukselle on saattanut joskus olla jonkinlaisia edellytyksiä, mutta joka päivä paljastuu tuon "Suuren Salaisuuden (Mysteerin)" todellinen luonne yhä selvemmin. "Babylonissa" ei ole eikä voi olla ihmissielulle mitään turvaa. "Lähtekää sieltä, minun kansani", on Jumalan äänekäs ja nimenomainen käsky. Ne, jotka ovat tottelematta tuota käskyä, tekevät sen omaksi vahingokseen.

Kaikki tämä on tärkeää Cybelen ja Astarten tai Venuksen henkilöyden määrittämisessä. Aluksi oli vain yksi jumalatar -- Pyhä Henki, kuvattuna naiseksi, jolloin jumaluuteen tuotiin inhottavalla tavalla eri sukupuolia, joka perustui sen Raamatun ajatuksen vääristelyyn, jonka mukaan kaikki Jumalan lapset ovat kerran siinnet Isästä ja ovat Pyhän Hengen synnyttämiä; siinä Jumalan Henki Äidin hahmossa esitettiin kyyhkysenä muistutuksena siitä, että luomistapahtumassa tuo Henki "lepatti" -- sillä sitä 1.Moos.1:2:n sana huomioideni mukaan tarkalleen tarkoittaa -- "vetten päällä". Tuota jumalatarta kutsuttiin nimellä Ops, "lepattaja" tai Junoksi, "Kyyhkyseksi" tai Khubeleksi, "Nauhoilla sitojaksi", joista viimeksimainittu nimitys liittyy sanontaan "ihmissiteillä, rakkauden köysillä" (Hoosea 11:4:ssä "Khubeli Adam"), joilla Jumala vetää jatkuvasti puoleensa armollisen hyvyytensä kautta ihmisiä ja joilla lisäksi ensimmäinen esi-isämme Aatamikin oli Pyhän Hengen asuessa hänessä ihanalla tavalla sidoksissa Jumalaan, kun Eedenin liitto oli vielä rikkumaton. Tätä aihetta on käsitelty yksityiskohtaisesti pakanatarustossa ja siitä on runsaasti todistusaineistoa; mutta en voi kirjoittaa siitä enempää tässä yhteydessä. Mainitkaamme tässä yhteydessä vain, että roomalaiset yhdistivät nämä kaksi nimitystä 'Juno' ja 'Kybele' -- tai kuten viimeksimainittu myös esitetään: 'Khubele' tai 'Cybele'; ja jossain yhteydessä kutsuttiin ylintä jumalatarta nimellä Juno Covella&mdas; ts. "Kyyhkynen, joka sitoo nauhoilla".
Jos lukija etsii Layardilta assyrialaisten ylimmän jumalan kolmiyhteisyyden symbolia, hän näkee tämän idean näkyvän symbolin. Siinä kyyhkysen siivet ja pyrstö on yhdistetty kahdella nauhalla eikä jalat (LAYARDin Nineveh and its Remains, osa ii, s. 418; kts siihen liittyvää puuleikkausta

BRYANT, osa ii. s. 216; ja KITTOn Bib. Cyclop, osa i, s. 425).
Liittyen syntiinlankeemuksen jälkeisiin tapahtumiin, Cybelen nimeen liitettiin uusi idea. Khubel tarkoittaa 'sitoa nauhoin' ja myös 'ponnistaa synnytyksessä'; ja siksi Cybele esitettiin "Jumalten Äitinä", joka uudestisynnyttää kaikki Jumalan lapset. Mutta tämän takia pidettiin välttämättömänä, että jumalatar yhdistettäisiin Rheaan, "Tuijottajaan", "jumalten ja ihmisten ihmisäitiin", jotta hänen aikaansaamansa turmio hyvitettäisiin. Tästä johtuu Cybelen ja Rhean yhdistyminen, niin että kaikissa jumaltarustoissa niiden julistetaan olevan samasta jumalattaresta käytettyjä nimiä, vaikka, kuten olemme todenneet, nämä jumalattaret olivat todellisuudessa eri jumalattaria. Tätä samaa periaatetta sovellettiin kaikkiin jumalaksi korotettuihin äiteihin. Ne korotettiin jumaliksi vain siten, että ne yhdistettiin yliluonnollisella tavalla Junoon tai Cybeleen -- ts. Jumalan Pyhään Henkeen. Jokaisella näistä äideistä oli oma tarunsa ja siihen sopiva palvontamuoto; mutta kuten jokaisessa tapauksessa oli asianlaita, häntä pidettiin Jumalan Hengen inkarnaationa, kaikkien Äitinä, jonka Hengen ominaisuuksien katsottiin olevan myös hänen ominaisuuksiaan. Näin oli sekä Astarteksi eli Venukseksi että Rheaksi kutsuttujen jumalattarien kohdalla. Vaikka Cybelen tai Rhean ja Astarten tai Mylittan, assyrialaisten Venuksen, välillä oli eroavuuksia, Layard osoittaa, että niiden välillä oli myös yhtäläisyyksiä. Cybelelle tai Rhealle oli tunnusomaista hänen tornimainen kruununsa. Mylitta tai Astarte esitettiin samanlaisella kruunulla varustettuna. Cybeleä tai Rheaa vetivät leijonat; Mylitta tai Astarte esitettiin seisomassa leijonan selässä. Mylittan tai Astarten palvonta oli moraaliltaan saastainen (HERODOTUS). Samoin oli Terraksi kutsutun Cybelen palvonta (AUGUSTINUS, De Civitate).
Ensimmäinen jumalana palvottu nainen oli epäilemättä Semiramis ja ensimmäinen jumalana palvottu mies oli hänen aviomiehensä. Mutta on ilmeistä, että tuo jumalaksi korottaminen tapahtui jonkin aikaa Mysteereiden alettua; sillä Semiramis korotettiin jumalaksi vasta kuolemansa jälkeen, jolloin häntä palvottiin kyyhkysen muodossa. Mutta silloin kun Mysteerit alunperin kehitettiin, on Eevan teoilla täytynyt olla oma sijansa, sillä hänen yhteytensä käärmeeseen sai aikaan kuoleman; sillä kaikkien uskontojen perustana on synti ja kuolema ja Semiramiin ja Nimrodin, Seemin ja Haamin aikana syntiinlankeemukseen liittyvien tosiasioiden on täytynyt olla kaikkien ihmisten tiedossa. Aluksi on Eevan synti ehkä tunnustettu kaikessa syntisyydessään (muutoin ihmiset olisivat kauhistuneet, varsinkin kun Seemin into oli herättänyt ihmisten omattunnot); mutta kun nainen nyt korotettiin jumalaksi, tuon mystisen tarinan saama muoto osoittaa, että Eevan syntiä pehmennettiin, niin, sen luonnetta jopa muutettiin ja se tapahtui Eevan nimen väännöksen avulla, joka oli "kaikkien elävien äiti", ts. 'kaikkien uudestisyntyneitten äiti' ja näin häntä palvottiin hengellisen elämän aikaansaajana ja nimellä Rhea jumalten äitinä. Niille, jotka olivat kehittämässä laittomuuden salaisuutta, mysteeriuskontoa, ei ollut kovin vaikeaa osoittaa, että tuo nimi Rhea, joka sopi alunperin ihmiskunnan äidille, sopi vähintään yhtä hyvin hänelle, joka oli jumalten varsinainen äiti, ts. kaikkien jumalaksi korotettujen kuolevaisten äiti. Aktiivisessa merkityksessä Rhea tarkoittaa "Tuijottavaa naista", mutta passiivisessa merkityksessä se tarkoittaa "Naista, jota tuijotetaan", ts. "Kaunotarta" ja siten ihmiskunnan äiti ja pakanajumalien äiti yhdistyivät samannimisenä, nimellä Semiramis; jopa siinä määrin, että nyt, kuten tunnettua, Rheaa pidetään "jumalten ja ihmisten Äitinä" (HESIODOSUS, Theogon). Siksi ei olekaan kummallista, että nimeä Rhea käytetään hänestä, jota assyrialaiset palvoivat Astarten tai Venuksen ominaisuudessa.

---

Pakanuuden neitsytäiti

SALVERTE (Des Sciences Occultes) toteaa, että "Lähes kaikki tataariprinssit uskovat sukujuurtensa ulottuvan taivaalliseen neitsyeen, jonka hedelmöitti auringonsäde tai se tapahtui jollain yhtä ihmeellisellä tavalla". Intiassa sanotaan auringonjumala Suryan, joka syntyi tuhoamaan jumalan viholliset, saaneen alkunsa siten, että auringonsäde tunkeutui hänen äitinsä kohtuun. Tämän laajalle levinneen myytin tunteminen antaa lisävalaistusta Orionin vaimolle annetun Aurora-nimen salaiseen merkitykseen. Homeros viittaa hänen avioliittoonsa "mahtavan metsästäjän" kanssa Odysseiassaan. Nimi Aur-ora merkitsee konkreettisessa mielessä myös "valon hedelmöittämää"; ja sanasta "ohra", 'hedelmöittää' tai 'olla raskaana' tulee kreikankielen vaimoa tarkoittava sana. Koska Orion persialaisten kertomusten perusteella oli Nimrod ja Nimrodia taas palvottiin Ninus-nimisenä hänen vaimonsa poikana, kun häntä alettiin palvoa auringonjumalana, tuon Aurora-nimen hänen vaimostaan käytettynä on tarkoitus sisältää sama ajatus, joka vallitsee tataarien maassa ja Intiassa. Nämä tataarien ja hindujen tarut osoittavat selvästi, että pakanallinen idea ihmeen kautta tapahtuvasta sikiämisestä ei ollut peräisin mistään taikauskon ja kristinuskon sekoittumisesta, vaan suoraan lupauksesta, joka koski "vaimon siementä". Mutta miten on voimut syntyä ajatus auringonsäteestä hedelmöittymisestä? On syytä uskoa, että se syntyi eräästä auringon alkuperäisistä nimityksistä. Kaldeankielen sanasta zhr, 'loistaa' tulee aktiivin partisiipissa zuhro tai zuhre, 'Loistaja'; ja siten ihmiset luisuivat epäilemättä sanasta zuhro, 'Loistaja' papiston tietoisesta vaikutuksesta sanan zuro, 'siemen', ideaan -- ja näin pakanuus nerokkaasti yhdisti sanat 'Loistaja' ja 'siemen'. Näin on osoitettu tapahtuneen Persiassa, jossa aurinkoa palvotaan suurena jumalana; sillä Maurice toteaa, että persialaiset kutsuivat jumalaa nimellä Sure" (Antiquities).

*Sanoista 'Am', 'äiti' ja 'arka', 'maa'. Molempien sanojen alkukirjain aleph lausutaan usein o:ksi. Siten a-kirjaimen ääntäminen sanassa 'Am', 'äiti', näkyy kreikankielen sanassa 'olkapää'. Am, 'äiti' tulee sanasta am, 'tukea' ja sanasta am, äännettynä om, tulee olkapää, joka kantaa taakkoja. Tästä tulee myös nimi Oma, joka on yksi Bona Desin nimityksistä. Oma on ilmeisesti 'Äiti'.

Kun nyt olemme näin selvittäneet nimen Thalatth merkityksen käytettynä "maailman äidistä", se johtaa meidät heti ymmärtämään nimen Thalasius, jota roomalaiset käyttivät avioliiton jumalasta, jonka nimen alkuperää on tähän asti turhaan yritetty löytää. Thalatthi merkitsee 'kylkiluulle kuuluva' ja roomalaisella päätteellä varustettuna siitä tulee Thalatthius tai "Thalasius, kylkiluun mies". Ja mikä muu nimi sopisikaan paremmin Aatamille avioliiton jumalana, joka, kun kylkiluuta näytettiin hänelle sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu". Aluksi, kun Thalatth, kylkiluu rakennettiin naiseksi, tuo 'nainen' oli hyvin merkittävässä mielessä "asumus" tai "Jumalan temppeli"; ja ellei olisi tapahtunut syntiinlankeemusta, kaikki hänen lapsensa olisivat olleet luonnollisen sukupuunsa puolesta Jumalan lapsia. Kun synti tuli maailmaan, se muutti asioiden alkuperäisen laidan. Mutta kun lupaus Vapahtajasta annettiin ja otettiin vastaan, annettiin samalla lupaus Pyhän Hengen uudesta asumisesta ihmisesssä, ei siksi, että naisella itsellään olisi mitään voimaa synnyttää lapsia Jumalalle, vaan ainoastaan siksi, että hän olisi äiti hengelliselle jälkikasvulle -- niille, jotka Jumala armollisuudessaan uudestisynnyttäisi kuolemasta elämään. Pakanuus on halunnut sivuuttaa kaiken tämän; ja opetti, niin pian kuin vihkiytyneet olivat valmistautuneet vastaanottamaan sen, että tämä Jumalan hengen uusi asumaan asettuminen naiseen oli yhdentyminen ja siksi se palvoi häntä jumalana. Silloin Rheaa, 'tuijottajaa', 'ihmiskunnan äitiä' alettiin pitää samana kuin Cybeleä, 'nauhojen solmijaa' tai Junoa, 'kyyhkystä', ts. Pyhää Henkeä. Siten hänestä tuli pakanallisessa, jumalaa pilkkaavassa mielessä Athor. 'Jumalan Asumus' tai Sacca tai Sacta, 'tabernaakkeli' tai 'temppeli', "jossa koko jumaluuden täytetys asui ruumiillisesti". Näin hänestä tuli Heva, "Elävä"; ei siinä mielessä kuin Aatami antoi tuon nimen vaimolleen syntiinlankeemuksen jälkeen, kun elämän toivo esitettiin hänelle niin odottamattomasti keskellä kuolemaa samoin kuin hänen miehelleen; vaan siinä merkityksessä, että hän oli hengellisen ja iankaikkisen elämän välittäjä ihmisille; sillä Rheaa kutsuttiin "siunattujen lähteeksi". Tämän jumalana palvotun naisen tointa pidettiin välttämättömänä hengellisten lasten synnyttämiseksi Jumalalle tässä, kuten myönnettiin, langenneessa maailmassa. Kun asiaa tarkastellaan tältä kannalta, babylonialaiselle jumalattarelle annettu nimi 2. Kun. 17:30:ssä tulee heti ilmeiseksi. Nimeä Sukkot-Benot on hyvin usein pidetty monikollisena sanana, joka viittaisi Babyloniassa pahamaineisiin tarkoituksiin käytettyihin majoihin tai tabernaakkeleihin. Mutta kuten Clericus (De Chaldoides), joka mainitsee rabbien olevan samaa mieltä kanssaan, huomauttaa, asiayhteys osoittaa selvästi, että nimen on oltava epäjumalan nimi: (jakeet 29, 30) "Mutta kukin kansa teki itselleen omat jumalansa, ja he panivat ne samarialaisten rakentamiin uhrikukkula-temppeleihin, kukin kansa niissä kaupungeissa, joissa se asui. Baabelin miehet tekivät itselleen Sukkot-Benotin." Tässä puhutaan selvästi epäjumalasta; ja koska sana on feminiininen, tuon epäjumalan on täytynyt olla jumalattaren kuva. Tässä mielessä ja edellä esitetyn kaldealaisen järjestelmän valossa 'Sukkot-Benotin' merkitys käytettynä tuosta babylonialaisesta jumalattaresta on nimenomaan 'lastensynnyttämisen tabernaakkeli'.*

*Toisin sanoen Asumus, jossa Jumalan Henki asui tarkoituksena synnyttää hengellisiä lapsia.

Babylonialaisen järjestelmän kehittyessä Eeva esitettiin ensimmäisenä, jolla oli tuo asema ja nimi Benoth, joka merkitsee 'lapsen synnyttämistä', joka selittää myös, miten Nainen, jota Hestiana tai Vestana kutsuttiin "Asumukseksi" sai kunnian siitä, että hän oli "keksinyt talojen rakentamisen taidon" (SMITH, "Hestia"). Verbi 'benah', josta nimi Benoth tulee, merkitsee sekä 'synnyttää lapsia' että 'rakentaa taloja'; koska lasten synnyttäminen on allegorisesti "talon", ts. perheen "rakentamista".
Vaikka pakanajärjestelmä perustui, mitä tulee jumalataräitiin, tähän "siunattujen" kuolemattomien Taivaallisten ja Maallisten äitien samaistamiseen, kutakin näistä jumalattarista palvottiin jossain mielessä omina persooninaan; ja sen takia kaikki Vapahtaja-siemenen inkarnaatiot esitettiin kahdesta äidistä syntyneinä. On hyvin tunnettua, että Bimater tai Kaksiäitinen on eräs Bacchukselle tunnusomaisista epiteeteistä. Ovidius esittää tämän epiteetin käytön Bacchuksesta syntyneen tarusta, jonka mukaan vielä sikiönä ollessaan hänet pelastettiin liekeistä, joihin hänen äitinsä kuoli, jonka jälkeen Bacchus ommeltiin Jupiterin reiteen, jonka jälkeen hän aikanaan syntyi. Tutkimatta sen tarkemmin tämän kaiken salaista merkitystä riittää, kun toteamme, että Bacchuksella oli kaksi jumalataräitiä; sillä hän oli syntyisin Semelestä ja hänet synnytti jumalatar Ippa (PROCLUS teoksessa Timoeum). Tässä on epäilemättä kysymys juuri samasta asiasta, johon olemme viitanneet, kun sanotaan, että hänen äitinsä Semelen kuoleman jälkeen hänen tätinsä Ino toimi hänen äitinään ja lapsenhoitajanaan. Sama tapahtuu Egyptin mytologiassa, sillä sieltä luemme, että Osiris Anubiksen hahmossa oli Nepthysin synnyttämä ja Isis-jumalatar adoptoi hänet ja kasvatti hänet omana poikanaan. Tämän seurauksena suosittu kolminaisuus oli joka paikassa kaksi äitiä ja poika. WILKINSONILTA lukija löytää pyhän kolminaisuuden, jonka muodostivat Isis ja Nepthys ja Horuksen lapsi heidän keskellään. Diodoruksen lausunto osoittaa, että Babyloniassa kolminaisuus muodostui eräässä vaiheessa kahdesta jumalattaresta ja pojasta, jotka olivat Hera, Rhea ja Zeus; ja Rooman Capitoliumilla oli vastaava kolminaisuus Juno, Minerva ja Jupiter; kun Rooman perheenäidit palvoivat Jupiteria "Jupiter puerina" tai "Jupiter-lapsena", hänen seurassaan olivat Juno ja Fortuna-jumalatar (CICERO, De Divinatione). Tällainen kolminaisuus voidaan löytää jo roomalaisten muinaisilta ajoilta; sillä sekä Dionysius Halicarnassius että Livy toteavat, että Roomassa oli temppeli, jossa pian tarquinialaisten karkottamisen jälkeen palvottiin Cerestä, Liberiä ja Liberaa (DION. HALICARN ja LIVY).Takaisin

Alkuperäinen artikkeli: Alexander Hislop, The Two Babylons, Chapter II, Section III, 'The Mother of the Child'


Joulu ja Marian ilmestyspäivä
Sisällys
Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä
< div align="center">