Kun tunnettu lääkäri Linacer, joka oli Henrik VIII:n aikana elänyt fanaattinen roomalaiskatolinen sai ensimmäisen kerran käsiinsä Raamatun, hän heitti sen kärsimättömänä ja kiroillen käsistään luettuaan sitä jonkin aikaa huudahtaen: "Joko tämä kirja ei ole totta tai sitten me emme ole kristittyjä". Hän huomasi heti, että roomalaiskatolisen kirkon järjestelmä ja Uuden Testamentin järjestelmä olivat jyrkässä ristiriidassa keskenään; eikä kukaan, joka puolueettomasti vertailee noita kahta järjestelmää toisiinsa, voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen. Siirtyminen Raamatusta roomalaiskatoliseen breviaarioon (lyhyeen messu- ja rukouskirjaan) on kuin siirtymistä valosta pimeyteen. Toisen huokuessa Jumalan täydellistä kirkkautta, rauhaa maan päällä ja hyvää tahtoa ihmisiä kohtaan, toinen pänttää ihmisten mieliin kaikkea sellaista, mikä on Kaikkein korkeimmalle epäkunnioittavaa ja ihmiskunnan moraalille ja hyvinvoinnille rappeuttavaa. Miten sitten on käynyt niin, että paavinkirkko on omaksunut sellaisia turmiollisia oppeja ja käytänteitä? Oliko Raamattu niin hämärä tai moniselitteinen, että ihmiset luonnostaan erehtyivät luulemaan, että se vaati heitä uskomaan ja harjoittamaan kaikkea, mikä oli raamatunvastaista? Ei; paavinkirkon oppi ja käytänteet eivät olekaan peräisin Raamatusta. Sillä tosiasia on, että missä ikinä se pääseekään valtaan, se julistaa Raamatun lukemisen pannaan ja joko heittää tuon mitä kallisarvoisimman taivaallisen lahjan liekkeihin tai sulkee sen lukkojen taakse, joihin vain sillä itsellään on avaimet ja siinä se todistaakin itse itseään vastaan. Mutta asia voidaan todistaa vieläkin lopullisemmin. Vain silmäys roomalaiskatolisen järjestelmän pääpilareihin riittää todistamaan, että sen oppi ja käytänteet ovat olennaisilta osiltaan peräisin Babyloniasta. Lukija tutkikoon nyt todisteet. Osa I

Uudestisyntyminen kasteessa

On yleisesti tunnettua, että uudestisyntyminen kasteessa on yksi roomalaiskatolisen kirkon perusopeista, jopa niin, että se on suorastaan kynnyskysymys roomalaiskatolisessa järjestelmässä. Niin tärkeä on roomalaiskatolisen kirkon mukaan kaste tuossa tarkoituksessa, että se julistetaan toisaalta "ehdottomaksi edellytykseksi pelastukseen"* jopa siinä määrin, että vastasyntyneet, jotka kuolevat ilman sitä eivät pääse kirkkauteen; ja toisaalta, sen tuomat hyvyydet ovat niin suuret, että sen julistetaan joka tapauksessa "uudestisynnyttävän meidät uudella hengellisellä syntymällä ja tekevän meistä siten Jumalan lapsia": -- sen julistetaan olevan "ensimmäinen ovi, jonka kautta pääsemme Jeesuksen Kristuksen laumaan, ensimmäinen keino, jonka kautta saamme sovituksen armon Jumalan kanssa; sentähden Hänen kuolemansa ansaitsemat hyvyydet voidaan soveltaa meidän sieluillemme niin ylitsevuotavalla tavalla, että ne tyydyttävät täydellisesti jumalallisen vanhurskauden meihin kohdistuneet vaateet kaikissa suhteissa, olkoot ne sitten perisyntiä tai varsinaisia syntejä".

*Piispa HAYn Sincere Christian. Tähän lausuntoon on olemassa kaksi poikkeusta; siinä tapauksessa, että joku ei-uskollinen kääntyy jossain pakanamaassa, jossa kastetta ei voida suorittaa ja siinä tapauksessa, että marttyyri "kastetaan" niin sanotusti "omassa veressään"; mutta kaikissa muissa tapauksissa, olkoon kysymys nuoresta tai vanhasta, kaste on "ehdottoman" välttämätön.

Molemmissa näissä suhteissahan tämä oppi on ehdottomasti raamatunvastainen; ja molemmissa suhteissa se on myös puhtaasti pakanallinen. Se on raamatunvastainen, koska Herra Jeesus on nimenomaan julistanut, että huolimatta vähimmässäkään määrin kasteesta tai mistään muustakaan ulkonaisesta määräyksestä, lapsilla on pääsy koko taivaallisen maailman kirkkauteen: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta". Johannes Kastaja täytettiin jo äitinsä kohdussa ollessaan sellaisella ilolla ennen Vapahtajan syntymää, että niin pian kuin Marian tervehdys kantautui hänen äitinsä korviin, syntymätön lapsi "hypähti kohdussa (engl. Raamatussa ilosta)". Jos tämä lapsi olisi kuollut synnytyksessä, mikä olisi estänyt häntä pääsemästä osalliseksi "kirkastettujen pyhien perinnöstä", johon hänellä varmastikin oli edellytykset? Kuitenkaan roomalaiskatolinen piispa Hay nimenomaan Raamatun Sanan periaatteiden vastaisesti ei epäröi kirjoittaa seuraavaa: "Kysymys: Mitä tapahtuu pienille lapsille, jotka kuolevat ilman kastetta? Vastaus: jos pieni lapsi tapettaisiin Kristuksen takia, siinä olisi kysymys verikasteesta ja se veisi hänet taivaaseen; mutta koska lapset eivät pysty haluamaan kastetta eikä heillä ole muitakaan tarvittavia edellytyksiä, HE EIVÄT PÄÄSE TAIVAASEEN, ellei heitä todella kasteta vedellä paitsi edellä kuvatussa tapauksessa." Koska tämä oppi ei siis ole tullut Raamatusta, niin mistä se on sitten peräisin? Se on tullut pakanuudesta. Antiikin kirjallisuuden lukija ei voi olla muistamatta, missä tilanteessa ja miten surullisessa tilassa Aeneas helvetin kartanoissa käydessään havaitsi niiden onnettomien lasten sielujen olevan, jotka olivat kuolleet ennenkuin heille oli suoritettu ns. "kirkon rituaaleja":

                               "Hänen korviinsa tunkeutuvat
                                Porttien edessä niiden vastasyntyneiden lasten huudot,
                                jotka kohtalo oli temmannut heidän helliltä äideiltään"

Pakanauskonnon mystisten rituaalien kirkastamiseksi nämä kurjat vauvat eivät pääse pakanoiden paratiisiin Elysionin kentille ja he saavat nyt tyytyä itsemurhan tehneiden seuraan:

                                "Seuraavana saavat osakseen rangaistuksen ne,
                                 jotka tuhlaten heittivät sielunsa menemään,
                                 Nuo typerät, jotka kurjaa tilaansa valitellen
                                 Ja elämän ahdistuksia kiroten kohtaloonsa vaipuivat."

* Vergilius. (Suomennettu vapaasti Drydenin käänöksestä). Lasten ja itsemurhan tehneiden välissä on vielä yksi luokka: ne, jotka on tuomittu maan päällä väärin perustein kuolemaan. Heillä on vielä toivoa, mutta lapsilla ei sitä ole.

Tähän saakka siis kasteen puutteesta. Mitä sitten tulee kasteen avulla saavutettaviin etuihin, paavillinen oppi on siinäkin suhteessa yhtä epäraamatullinen. On olemassa tunnustavia protestantteja, joilla on oppi kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymästä; mutta Jumalan Sanassa ei sellaisesta ole mitään mainintaa. Raamatun selonteko kasteesta ei kerro siitä, että sen avulla tapahtuisi uudestisyntyminen, vaan että se on määrätty sinetöimään jo tapahtunut uudestisyntymä ja sen merkiksi. Siinä suhteessa kaste kuuluu samaan alueeseen kuin ympärileikkauskin. Mitä siis sanookaan Raamattu ympärileikkauksen vaikutuksesta? Näin se toteaa Aabrahamista puhuessaan: "Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna" (Room. 4:11). Ympärileikkauksen tarkoituksena ei ollut tehdä Aabrahamista vanhurskasta; hän oli jo vanhurskas ennenkuin hänet ympärileikattiin. Vaan sen tarkoituksena oli julistaa hänet vanhurskaaksi, antaa hänelle entistä vahvempi todistus hänen omaan tietoisuuteensa siitä, että hän oli vanhurskas. Jos Aabraham ei olisi ollut vanhurskas ennen ympärileikkausta, hänen ympärileikkauksensa ei olisi voinut olla sinetti eikä se olisi voinut vahvistaa jotain sellaista, mitä ei olisi ollut olemassa. Samoin on kasteenkin laita, se on "uskonvanhurskauden sinetti", uskon, joka ihmisellä on "jo ennen kuin hänet on kastettu": sillä onhan sanottu "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu" (Mark. 16:16). Siellä missä on uskoa, jos se on aitoa, se todistaa uudesta sydämestä, uudestisyntyneestä luonnosta; ja aikuisen kohdalla ainoastaan sellaisen uskon ja uudestisyntymän perusteella hänelle myönnetään kaste. Ja myös pienten lasten kohdalla, jotka eivät voi tunnustaa uskoaan tai pyhyyttään, kastetta ei suoriteta sen takia, että he uudestisyntyisivät tai että heistä tehtäisiin pyhiä, vaan että heidät julistettaisiin "pyhiksi" siinä mielessä, että he ovat soveltuvia pyhitettäviksi jo lapsuudessaan Kristuksen palvelukseen samoin kuin koko Israelin kansa sukulaisuussuhteensa perusteella Aabrahamin kanssa lihan mukaan oli "Herralle pyhitetty". Jos he eivät olisi tuossa kuvaannollisessa mielessä "pyhiä", heitä ei voitaisi kastaa, koska se on pyhyyden "sinetti". Mutta Raamattu julistaa heidän olevan "pyhiä", koska he ovat uskovien vanhempien lapsia ja siinäkin tapauksessa, että vain toinen vanhemmista on uskova: "Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljien, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat PYHIÄ" (1.Kor.7:14). Heidät kastetaan tuon "pyhyyden" johdosta ja sen julistamiseksi ja kaikin siihen liittyvin velvollisuuksin. Tuo "pyhyys" on kuitenkin hyvin eri asia kuin se "pyhyys", joka tulee uudesta luonnosta; ja vaikka itse kaste, jos sitä raamatullisesti tarkastellaan ja sen mukaisesti toteutetaan on Jumalan Hengen käsissä ja tärkeä keino tehdä tuosta "pyhyydestä" kirkastettua todellisuutta sanan kaikkein korkeimmassa merkityksessä, se ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa välttämättä takaa sitä, että ihminen on hengellisesti uudestisyntynyt. Jumala saattaa tahtonsa mukaan antaa ihmiselle uuden sydämen tai sitten olla antamatta sitä ennen kastetta, kasteessa tai sen jälkeen; mutta se on ilmeistä, että tuhannet ihmiset, jotka on kastettu, ovat edelleen uudestisyntymättömiä, ovat edelleen samassa asemassa kuin Simon Magus, jonka Filippus oli kanonisesti kastanut, ja jonka kuitenkin julistettiin olevan "täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä" (Ap.t.8:23). Roomalaiskatolisen kirkon oppi on kuitenkin, että kaikki ne, jotka on kanonisesti kastettu, vaikka olisivat kuinka tietämättömiä, kuinka moraalittomia tahansa, ovat niin uudestisyntyneitä kuin vain voivat olla, jos he uskovat nimenomaan kirkkoon ja alistavat omattuntonsa pappien huomaan ja että lapset, jotka nostetaan kastevedestä, on puhdistettu täysin perisynnin tahroista. Niinpä havaitsemme jesuiittalähetyssaarnaajien kerskuvan käännyttäneensä Intiassa tuhansittain ihmisiä pelkästään sen perusteella, että he ovat kastaneet heitä ilman mitään kastetta edeltävää opetusta, ihmisiä, joilla ei ole kerta kaikkiaan mitään tietoa kristinuskon totuuksista, pelkästään sen perusteella, että he ovat tunnustaneet alistuvansa roomalaiskatolisen kirkon alaisuuteen. Tällainen oppi kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymästä on myös olennaisilta osiltaan Babylonian uskontoon kuuluvaa. Joitakin saattaa häiritä sellainen käsitys, että uudestisyntymä olisi ollenkaan tunnettu tapahtuma pakanamaailmassa; mutta jos he vain menevät Intiaan, he huomaavat, että tänäkin päivänä hindufanaatikot, jotka eivät ole koskaan avanneet korviaan kristilliselle opetukselle, tuntevat tuon ilmaisun yhtä hyvin kuin mekin. Bramiinit keskaavat erityisesti siitä, että he ovat "kahdesti syntyneitä" ja että he ovat siitä syystä varmoja iankaikkisesta onnellisuudestaan. Sama tilanne vallitsi myös Babyloniassa ja siellä uudestisyntyminen tapahtui kasteessa. Kaldealaisissa mysteereissä vaadittiin, että ennenkuin kenellekään voitiin antaa mitään opetusta, oli vihkiytymiseen valmistautuvan kaikkein ensimmäiseksi otettava kaste ehdottoman sokean tottelevaisuuden merkkinä. Me löydämme monien muinaisten kirjailijoiden kirjoituksista suoria todistuksia sekä itse kasteesta että sen tarkoituksesta. Tertullianus kertoo, että "Tietyissä pakanoiden pyhissä rituaaleissa" varsinkin viitattaessa Isiksen ja Mithran palvontaan "initiaatio tapahtuu kasteessa". Sana "initiaatio" (vihkimys) osoittaa selvästi, että tässä viitataan noiden jumalien Mysteereihin. Tuo kaste tapahtui upottamalla ja se oli melko karkea ja pelottava prosessi; sillä huomaamme, että se, joka selvisi noista puhdistavista vesistä ja muista välttämättömistä katumusharjoituksista "jos hän säilyi hengissä, hänen sallittiin päästä tuntemaan Mysteerit" (Elliae Comment. S.GREG.NAZ.issa). Tällaisen koettelemuksen kohtaaminen edellytti vihittävältä melkoista rohkeutta. Sen kestämiseen oli kuitenkin suuri houkutin, sillä Tertullianus vakuuttaa, että kastetuille oli luvassa kasteen kautta "UUDESTISYNTYMINEN ja anteeksianto kaikista heidän vääristä valoistaan". Meidän omien pakanallisten Odinia palvoneiden esi-isiemme tiedetään harjoittaneet kasterituaaleja, jotka siinä yhteydessä, jossa he niitä harjoittivat heidän sanojensa mukaan osoittavat, että ainakin alunperin he uskoivat, että heidän vastasyntyneiden lastensa syyllisyys ja turmelus, joka heillä luonnostaan oli, voitiin pestä pois pirskottamalla heidän päälleen vettä tai upottamalla heidät järven tai joen veteen heti syntymän jälkeen. Niin, Atlantin toiselta puolelta Meksikosta on löydetty alkuasukkaiden keskuudesta sama oppi kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymästä täydessä voimassaan, kun Cortez ja hänen soturinsa nousivat maihin noille rannoille. Prescottin Conquest of Mexicossa on kuvattu näin hätkähdyttävällä tavalla tuo meksikolainen kasteseremonia, jota hämmästyneet espanjalaiset roomalaiskatoliset lähetyssaarnaajat saivat katsella: "Kun kaikki kastetta varten tarpeellinen oli tehty, kaikki lapsen sukulaiset kutsuttiin ja samoin kätilö, joka suorittaisi kasterituaalin*. He kokoontuivat talon pihalle aamun valjetessa. Kun aurinko oli noussut kätilö, jonka käsivarsilla lapsi oli, pyysi tuomaan pienen savisen vesiastian ja sillä aikaa hänen ympärillään olevat asettivat tilaisuutta varten valmistetut koristeet keskelle pihaa. Hän asettui kasterituaalia varten kasvot länteen päin ja alkoi heti suorittaa tiettyjä rituaaleja. Sen jälkeen hän pirskotti vettä vastasyntyneen pään päälle sanoen 'Oi lapseni, ota vastaan maailman Herran vesi, joka on meidän elämämme, joka on annettu meille ruumiimme rakennukseksi ja uudistamiseksi. Sen tarkoituksena on pestä ja puhdistaa. Minä rukoilen, että nämä taivaalliset pisarat imeytyvät ruumiiseesi ja jäävät sinne asumaan; että ne tuhoaisivat ja poistaisivat sinusta kaiken pahan ja synnin, joka annettiin sinulle ennen maailman luomista, koska me kaikki olemme sen vallassa'...Sitten hän pesi lapsen ruumiin vedellä ja puhui tähän tapaan: 'Mistä sinä ikinä tuletkin, joka aiheutat tälle lapselle vahinkoa, lähde hänestä, sillä nyt hän elää uutta elämää ja on UUDESTISYNTYNYT; nyt hänet on puhdistettu uudelleen ja meidän äitimme Chalchivitulcue [veden jumalatar] tuo hänet maailmaan'. Rukoiltuaan näin kätilö otti lapsen molempiin käsiinsä ja nosti hänet taivasta kohti sanoen 'Oi Herra, sinä näet tässä luotusi, jonka olet lähettänyt tähän maailmaan, tähän murheen, kärsimyksen ja katumuksen paikkaan. Suo hänelle, oi Herra, sinun lahjasi ja innoituksesi, sillä sinä olet Suuri Jumala ja sinun kanssasi on suuri jumalatar'."

* Koska kaste on ehdottoman välttämätön pelastukselle roomalaiskatolisessa kirkossa, se on valtuuttanut myös kätilöt suorittamaan kasteen. Meksikossa kätilö näytti olleen "papitar".

Tässä on täydellä varmuudella opus operatum. [=käsitys, jonka mukaan sakramentit pelkästään suoritettuna tekona, ilman sisäistä innoitusta, saattavat ihmisen osalliseksi ikuisesta armosta. Hyväksyttiin katolisen kirkon viralliseksi opiksi Trenton kirkolliskokouksessa. Suom. huom.] Tässä on sekä uudestisyntyminen kasteessa että eksorsismi (=demonien ulosajaminen)* niin perusteellisesti ja täydellisesti suoritettuna kuin kukaan roomalaiskatolinen pappi tai traktarianismia [=Oxford-liikettä Suom.huom.] rakastava ikinä voi toivoa.

* Roomalaiskatolisessa kasteseremoniassa pappi ajaa ensimmäiseksi ulos paholaisen kastettavasta lapsesta näin sanoen: "Lähde hänestä, sinä saastainen henki ja anna tilaa Lohduttajalle, Pyhälle Hengelle". (Sincere Christian) Uudessa testamentissa ei ole pienintäkään viitettä mihinkään tällaiseen kristilliseen kasteeseen liittyvään eksorsismiin. Se on puhtaasti pakanallista.

Kysyykö lukija, mitä todisteita on siitä, että meksikolaiset ovat saaneet tämän opin Kaldeasta? Todisteet ovat lyömättömät. Humboldtin tutkimusten pohjalta voimme havaita, että meksikolaiset kunnioittivat Wodania rotunsa perustajana samoin kuin meidänkin esi-isämme. Wodanin tai Skandinavian Odinin voidaan todistaa olevan Babylonian Adon. (Kts. edempänä olevaa huomautusta). Seuraavasta lainauksesta voimme päätellä, että Meksikon Wodan on aivan sama jumala. Humboldt toteaa: "Piispa Francis Nunez de la Vegan kokoaman muinaisen perimätiedon perusteella [Meksikon] chiapas-intiaanien Wodan oli sen maineikkaan vanhan miehen lapsenlapsi, joka suuren vedenpaisumuksen aikaan, jolloin suurin osa ihmiskuntaa menehtyi, pelastui aluksella perheensä kanssa. Wodan oli mukana rakentamassa tuota suurta rakennelmaa, jota ihmiset olivat ryhtyneet rakentamaan ulottuakseen aina taivaaseen asti; tuo harkitsematon hanke keskeytettiin; kukin suku sai tuosta ajasta alkaen oman kielensä; ja suuri henki Teotl määräsi Wodanin menemään ja asuttamaan Anahuacin maan." Tämä varmastikin osoittaa, mistä meksikolainen mytologia on peräisin ja mistä myös on peräisin oppi kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä, joka on yhteinen meksikolaisilla, egyptiläisillä ja persialaisilla kaldealaisen taivaan kuningattaren palvojilla. Prestcott on tosiaankin esittänyt epäilyksiä tämän perinteen aitoudesta, koska se käy liian yksityiskohtaisesti yksiin Raamatun historian kanssa, jotta sitä voisi helposti uskoa. Mutta maineikas Humboldt, joka oli tutkinut asiaa tarkkaan ja jolla ei ollut mitään ennakkoluuloja vääristämässä totuutta, ilmoittaa uskovansa täysin sen oikeellisuuteen; ja jopa itse Prestcottin omilta mielenkiintoisilta sivuiltakin löytyvät kaikki yksityiskohtaiset todisteet asiasta ainoana poikkeuksena Wodanin nimi, johon hänellä ei ole mitään viittausta. Mutta onneksi se tosiasia, että jollain meksikolaisten esi-isien maineikkaalla sankarilla on ollut tuo nimi käy ilman epäilyksen häivääkään ilmi pelkästään sen yksityiskohdan perusteella, että meksikolaiset kutsuvat erästä viikonpäiväänsä nimellä Wodansday aivan niin kuin mekin. Kun otetaan huomioon kaikki asiaan liittyvät olosuhteet se on hyvin huomattava todiste, joka todistaa samalla ihmiskunnan keskinäisestä yhteydestä ja Baabelissa alkaneen järjestelmän laajasta levinneisyydestä.
Jos herää kysymys, miten sitten kävi niin, että babylonialaiset itse omaksuivat sellaisen opinkuin uudestisyntyminen kasteessa, meillä on valaistusta siihenkin asiaan. Babylonialaisissa mysteereissä vedenpaisumuksen, arkin ja Nooan elämän suurten tapahtumien muisto oli sekoittunut Taivaan kuningattaren ja hänen poikansa palvontaan. Nooaa, joka oli elänyt kahdessa eri maailmassa, sekä ennen että jälkeen vedenpaisumuksen, kutsuttiin nimityksellä "Dipheus" eli "kahdesti syntynyt" ja hänet esitettiin kaksipäisenä, vastakkaisiin suuntiin katsovana jumalana, joista toinen oli vanha ja toinen nuori.

APOLLODORUS. THEOCRITUS, Idyll. Teokristus puhuu Adoniksesta, jonka Venus vapautti Acheronista eli helvetistä sen jälkeen kun hän oli ollut siellä vuoden; mutta koska tapahtumat on sijoitettu Egyptiin, on selvää, että tässä viitataan Osirikseen, koska hän oli egyptiläisten Adonis.

Plutakhoksen lausunnot osoittavat, että koska Osirista pidettiin tässä juhlassa kuolleena ja haudattuna, kun hänet oli laitettu arkkuunsa ja laskettu syvyyksiin,niin kun hän aikaa myöten tuli sieltä jälleen ulos, hänen uutta tilaansa pidettiin "uutena elämänä" tai "UUDESTISYNTYMÄNÄ".*

*PLUTARKHOS, De iside et Osiride. Hänen esitettiin tulleen tällä tavoin "haudatuksi" veteen Pthah-Sokari-Osiriksena. Omana itsenään yksinkertaisesti Osiriksena hänellä oli aivan toisenlaiset hautajaiset.

Näyttää olevan kaikki syyt uskoa, että Jumala antoi itse asiassa arkin ja vedenpaisumuksen avulla pyhille kantaisille ja erityisesti vnhurskaalle Nooalle elävän symbolisen esikuvan Kristuksen Hengen ja veren voimasta yhtä aikaa vihasta pelastavana ja kaikesta synnistä pelastavana -- mikä oli mitä elähdyttävin "sinetti" ja vakuutus niiden uskosta, jotka todella uskoivat. Pietari näyttää selvästikin viittaavan tähän tapaukseeen, kun hän sanoo: "Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena..." Mitä alkuperäistä totuutta kaldealaisilla papeilla sitten olikin, he vääristivät ja turmelivat sen täysin. He sivuuttivat tahallisesti sen tosiseikan, että Nooan "uskonvanhurskaus", joka hänellä "oli jo ennen" vedenpaisumusta, kuljetti hänet turvallisesti tuon hirvittävän katastrofin kostonhimoisten vesien läpi ja ikäänkuin työnsi hänet arkin kohdusta uudestisyntymän kautta uuteen maailmaan, kun hän pääsi vapaaksi pitkästä vankeusajastaan arkin pysähtyessä Ararat-vuorelle. He johtivat kannattajansa uskomaan, että jos nämä vain kulkisivat kasteveden ja siihen liittyvien katumusharjoitusten kautta, se jo pelkästään tekisi heistä samanlaisia kuin ihmiskunnan toinen kantaisä. "Diphueis", "kahdestisyntynyt" eli "uudestisyntynyt" oikeuttaisi heidät kaikki "vanhurskaan" Nooan etuoikeuksiin ja antaisi heille "uudestisyntymän" (palingenesian), jonka heidän omattuntonsa kertoivat heidän niin kipeästi tarvitsevan. Roomalaiskatolinen kirkko toimii täsmälleen samalla periaatteella; ja juuri tästä lähteestä se on saanut oppinsa uudestisyntymisestä kasteessa, josta on niin paljon kirjoitettu ja josta niin paljon taisteluja on käyty. Ihmiset puolustelkoot oppiaan miten paljon hyvänsä, mutta tämän ja vain tämän havaitaan olevan tuon epäraamatullisen dogmin todellinen alkuperä".

*On esiintynyt runsaasti spekulointia Shinar-nimen (Sinear) merkityksestä, jota käytetään siitä seudusta, jonka pääkaupunki Babylon oli. Eivätkö yllä esitetyt tosiasiat valaise asiaa? Mikä olisikaan todennäköisempi tämän nimen derivaatio kuin johtaa se sanoista 'shene', 'toistaa' ja 'naar', 'lapsuus'. 'Sinearin' maa on tämän käsityksen mukaisesti nimenomaan 'Uudestisynnyttäjän' maa.

Lukija on jo nähnyt, miten uskollisesti Rooma on kopioinut pakanallisen kasteen yhteydessä tapahtuvan eksorsismin. Kaikki muutkin roomalaiskatoliseen kasteeseen liittyvät erikoisuudet kuten suolan käyttö, sylki, pyhä öljy eli öljyllä voitelu ja ristinmerkin tekeminen otsaan ovat samoin alkuperältään pakanallisia tapoja. Jotkut mannermaan roomalaiskatolisuuden edustajista ovat myöntäneet, että ainakin joitakin niistä ei ole otettu Raamatusta. Niinpä Jodocus Tiletanus Louvainesta puolustaessaan "kirjoittamattoman perimätiedon" oppia sanoo epäröimättä "Me emme ole tyytyväisiä siihen, mitä apostolit tai evankeliumit julistavat, vaan me sanomme niinkuin aikaisemmin ja tulemme edelleen sanomaan, että on tiettyjä tärkeitä ja painavia kirjoittamattomia asioita, jotka on saatu sellaisista opeista ja hyväksytty. Sillä me siunaamme veden, jolla me kastamme ja öljyn, jolla me voitelemme; niin, ja lisäksi hänet, joka ristitään. Ja (vetoan sinuun) mistä kohtaa Raamatusta olemme ne oppineet? Emmekö ole saaneet niitä salaisista ja kirjoittamattomista määräyksistä? Ja edelleen, missä kohtaa Raamatussa käsketään voitelemaan öljyllä? Niin, ja vetoan sinuun, mistä tuleekaan tapa kastaa lapsi kolme kertaa veteen? Eikö se tule tuosta salaisesta opista, jota ei ole esitetty julkisesti, jonka meidän esi-isämme ovat saaneet perimätietona suusta suuhun utelematta sitä sen tarkemmin ja josta he pitävät yhä kiinni?" Tämä louvainelainen teologi väittää tietenkin, että se "salainen ja kirjoittamaton oppi", josta hän puhuu, oli se "kirjoittamaton sana", joka on saatu erehtymättömyyden kanavaa pitkin Kristuksen apostoleilta ulottuen aina hänen omaan aikaansa saakka. Mutta kaiken sen perusteella, mitä olemme tähän saakka saaneet selville, lukijalla on todennäköisesti eri käsitys siitä lähteestä, mistä tuon salaisen ja kirjoittamattoman opin täytyy olla peräisin. Ja tosiaankin, isä Newman itsekin myöntää, että mitä "pyhään veteen" tulee (ts. veteen, johon on sekoitettu suolaa ja vihitty) ja moniin muihinkin seikkoihin, jotka olivat, kuten hän sanoo "nimenomaan demonien palvonnan välikappaleita ja siihen liittyviä tapoja" -- että niiden kaikkien alkuperä oli "pakanuudessa" ja "vihitty sitä kautta, että kirkko on ne omaksunut". Mitä hän voisikaan esittää niin erikoislaatuisten käytänteiden omaksumisen puolustustukseksi? Niin, tämän: että kirkko "luotti kristinuskon olevan voimallinen vastustamaan pahan vaikutusta" ja muuttamaan ne "evankeliseen käyttöön " sopiviksi. Mitä oikeutta kirkolla on sellaiseen "luottamukseen"? Mitä yhteistä voisi valkeudella olla pimeyden kanssa? Mitä yksimielisyyttä voi olla Kristuksella ja Belialilla? Seurakunnan historia olkoon todisteena sellaisen toivon turhuudesta. Antakoon meidän tutkimuksemme samansuuntaista lisävalaistusta asiaan. Tässä vaiheessa viittaan vain yhteen niistä kasteeseen liittyvistä rituaaleista -- nimittäin tuossa rituaalissa käytettävä "sylki"; ja tuon roomalaiskatolisen kirkon määräyksen mukaiset sanat rituaalia sovellettaessa todistavat, että sen käytön kasteessa on täytynyt tulla mysteereistä. Seuraavassa piispa Hayn selostus sen käytöstä: "Pappi suorittaa toisen eksorsismin ja sen päätteeksi hän koskettaa kastettavan henkilön korvaa ja sieraimia pienellä määrällä sylkeä lausuen: 'Effata, se on: aukene ihanuuden tuoksuun; mutta pakene sinä, oi Paholainen, sillä Jumalan tuomio on käsillä'". Lukija kysyykin nyt varmasti, mikä yhteys voidaan päätellä olevan syljellä ja "ihanuuden tuoksulla"? Jos kaldealaisten mysteerien salainen oppi asetetaan rinnakkain tämän lausunnon kanssa, huomataan, että niin absurdilta ja järjettömältä kuin tämä näiden sanojen yhdistelmä saattaa näyttääkin, ei ole sattumaa, että "sylki" ja "ihanuuden tuoksu" on tällä tavoin liitetty toisiinsa. Me olemme jo nähneet, miten perusteellisesti pakanuus tunsi luvatun Messiaan ominaisuudet ja työn, vaikka se käyttikin kaiken tuon tietämyksensä noista suurista asioista ihmissuvun mielien turmelemiseen ja heidän hengelliseen sitomiseensa. Meidän on nyt ymmärrettävä, että samalla kuin he olivat hyvinkin tietoisia Pyhän Hengen olemassaolosta, niin intellektuaalisesti he tunsivat aivan yhtä hyvin Hänen toimintansa, vaikka tuo heidän tietonsa tässä asiassa olikin vääristynyt alhaiseksi ja halveksittavaksi. Lainattuaan hyvin tunnettua ilmausta "Mystica vannus lacchi", "Bacchuksen mystinen viuhka" sanoo Servius kommenteissaan Vergiliuksen teoksesta First Georgic, että tuo "mystinen viuhka" symboloi "sielujen puhdistusta". Miten nyt viuhka voisikaan symboloida sielujen puhdistusta? Vastaus on: Viuhka saa aikaan "tuulta";* ja kaldeankielessä sama sana merkitsee sekä "tuulta" että "Pyhää Henkeä", kuten olemme jo todenneeet.

* Jeremian lausumassa Babylonian tuomiossa viitataan selvästikin babylonialaisen jumalan "mystiseen viuhkaan": "Näin sanoo Herra: 'Katso, minä herätän Baabelia vastaan, Leeb-Kaamain asukkaita vastaan hävittäjän hengen. Ja minä lähetän Baabeliin muukalaisia, jotka hajottavat sen ja tyhjentävät sen maan'" (Jer.51:1-2). [Englanninkielisessä Raamatussa: "Thus saith the Lord, Behold, I will raise up against Babylon, and against them that dwell in the midst of them that rise up against me, a destroying wind (=tuulen); and will send unto Babylon fanners (sananmukaisesti 'viuhkalla "tuulta" aikaansaavia'), that shall fan (= 'huiskia pois', 'leyhytellä viuhkaa') her, and shall empty her land." Tässä on esimerkki siitä, miten liian vapaa raamatunkäännös saattaa kadottaa Raamatun ilmauksista sen monikerroksisuutta. Suom.huom.]

Ei ole epäilystäkään siitä etteikö "tuuli" ollut heti alusta alkaen eräs kantaisien symboleista, joka kuvasi Pyhää Henkeä, niinkuin meidän Herramme sanoessa Nikodeemukselle: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt. Niinpä kun Bacchus esitettiin varustettuna "mystisellä viuhkalla", sen tarkoituksena oli julistaa, että hän oli se mahtava, jolla oli "jäännös Hengestä". Tästä tuli ajatus puhdistaa sielu tuulen avulla. Vergiliuksen kuvaus esittää synnin tahrojen ja saastutuksen poistamisen juuri tällä tavalla:

"Sillä tätä varten on käytettävä erilaisia katumusharjoituksia
Ja jotkut niistä [SYNNEISTÄ] ripustetaan valkenemaan TUULESSA."

Tästä syytä Jupiterin (joka alunperin oli vain yksi Bacchuksen muoto)

*Sanasta 'Flo', 'hengittää'.

Mysteereissä "sylki" oli vain toinen symboli samasta asiasta. Egyptissä, jonka kautta babylonialainen järjestelmä tuli Länsi-Eurooppaan, "Puhdasta tai Puhdistavaa Henkeä" kutsuttiin nimellä "Rekh" (BUNSEN). Mutta "Rekh" tarkoitti myös "sylkeä" (PARKHURSTin Lexicon); niin että mystisen järjestelmän mukaan vihittävän nenän ja korvien voitelemista "syljellä" pidettiin heidän voitelemisenaan "Puhdistavalla Hengellä". Se, että roomalaiskatolinen kirkko on omaksuessaan "syljen" käytön kopioinut sen jostakin kaldealaisesta rituaalista, jossa "sylki" oli "Hengen" symboli, käy selvästi ilmi siitä selostuksesta, jonka roomalaiskatolinen kirkko itse esittää itse tunnustamissaan kaavoissa syynä korvien voiteluun syljellä. Piispa Hay sanoo, että syy korvien voiteluun "syljellä" on se, että "kasteen armon kautta meidän sielumme korvat avautuvat kuulemaan Jumalan Sanan ja Hänen Pyhän Henkensä innoituksen". Mutta nyt voidaan kysyä, mitä tekemistä "syljellä" on "ihanuuden tuoksun" kanssa? Minä vastaan: Sana "Rekh", joka merkitsi "Pyhää Henkeä" ja joka esitettiin näkyvässä muodossa "sylkenä" liittyi läheisesti sanaan "Rikh", joka merkitsee "Hyvää tuoksua" tai "ihanuuden tuoksua". Tällä tavoin mysteereiden tuntemus antaa mielekkyyden ja johdonmukaisen merkityksen roomalaiskatolisen kirkon kastetta toimittavan kabbalistiselle sanonnalle, jonka hän lausuu kastettavalle samalla kun "sylki" sivellään kastettavan nenään ja korviin ja millä ei muuten voisi olla mitään merkitystä -- "Effata, se on: aukene ihanuuden tuoksuun; mutta pakene sinä, oi Paholainen, sillä Jumalan tuomio on käsillä". Vaikka tämä oli nyt se alkuperäinen totuus, joka kätkeytyy "sylkeen", oli pakanuuden koko henki niin kantaisien uskonnon vastainen ja pyrki jopa tekemään sen tyhjäksi ja vetämään ihmiset siitä kokonaan irti teeskennellen samanaikaisesti kunnioittavansa sitä, tuli "syljen" maagisesta käytöstä kaikkein karkeimman taikauskon symboli suurten massojen keskuudessa. Teokritus osoittaa, millaisiin alhaisiin rituaaleihin se sekoittui Sisiliassa ja Kreikassa; ja Persius pilkkaa tällä tavalla oman aikansa roomalaisia siitä, että he uskoivat sen poistavan "pahan silmän" vaikutukset.

"Meidän taikauskomme, tuo outo vanha isoäiti tai lähin sukulainen
 Alkoi samalla kun elämämmekin alkoi;
Se ottaa vastasyntyneen pienokaisen kehdostaan;
Ja kastaa keskimmäiset sormensa sylkeen,
Voitelee ohimot, otsan ja huulet,
Estääkseen muka [jotain pahaa tapahtumasta] taikavoimin
Tuon inhottavan eritteen suosiollisella avulla." -- DRYDEN

Vaikka nyt olemmekin osoittaneet, miten roomalaiskatolisen kirkon kaste on vain kopio kaldealaisesta kasteesta, on vielä yksi toinen huomioitava seikka, niin että näyttömme on täydellinen. Tuo seikka sisältyy seuraavaan hirvittävään kiroukseen, joka on suunnattu sellaista ihmistä vastaan joka on tehnyt sen anteeksiantamattoman synnin, että on lähtenyt pois roomalaiskatolisesta kirkosta ja esittänyt vakavia ja painavia syitä sen perustelemiseksi: "Kirotkoon ihmisen luonut Isä hänet! Kirotkoon meidän edestämme kärsinyt Poika hänet! Kirotkoon Pyhä Henki, joka kärsi puolestamme kasteessa, hänet!" En nyt pysähdy osoittamaan sitä, miten täydellisessä ristiriidassa tuollainen kirous on koko evankeliumin hengen kanssa. Mutta haluan kiinnittää lukijan huomion tuohon hätkähdytävään väitteeseen, että Pyhä Henki "kärsi puolestamme kasteessa". Mistä Raamatussa koko sen laajuudessa voisi löytyä tämänkaltaista väitettä tai edes mitään siihen viittavaa? Mutta lukija palatkoon takaisin kuvaukseen babylonialaisten käsityksestä Pyhän Hengen persoonasta ja kaiken tämän ilmaisun sisältämä jumalanpilkka käy selvästi ilmi. Kaldealaisen opin mukaan Ninuksen eli Nimrodin vaimoa Semiramista alettiin palvoa Junona, "Kyyhkysenä" siinä yhteydessä kun hänet korotettiin jumalaksi Taivaan kuningattaren nimellä -- hänestä tuli Pyhän Hengen inkarnaatio. Kun nyt hänen aviomiehensä temmattiin pois, koska hän oli kapinoinut taivaan herraa vastaan, oli se myös tietyn aikaa ahdingon aikaa myös Semiramiille. Muinaisen historian pirstaleet, jotka ovat käytettävissämme, antavat kuvan hänen vastustajiaan kohtaan tuntemastaan pelosta ja paostaan heidän käsistään. Mytologisissa taruissa tämä pako esitettiin mystisesti liittyneenä hänen aviomiehensä kohtaloon. Kreikan muinaiset runonlaulajat esittivät vihollisiensa voittaman Bacchuksen pakenemassa meren syvyyksiin.

"Kun Bacchus oli sokeana raivosta, Lycurgus hullun lailla
ajoi vapisevia joukkojaan
yli Nusan laajojen aukeiden. Kaikessa kiireessä
he heittivät päältään pyhät varusteensa ja pakenivat
pelon karkottamina. Bacchus pakeni sekasorron tilassa
ja syöksyi kauhistuneena syvyyksiin. Siellä
vastaanotti Thetis hänet syliinsä vapisevana noista kauheista tapahtumista".

Kuten olemme nähneet, oli Osiris sama kuin Nooa ja hänet esitettiin suuren vihollisensa Tyfonin eli "Itse Pahan" voittamana matkaamassa meren syvyyksien halki. Runoilijat esittivät Semiramiin joutuvan kärsimään hänen ahdistustaan ja etsivän turvaa samalla tavoin. Olemme jo nähneet, että hänen sanottiin Astarten nimisenä syntyneen ihmeellisestä munasta, joka kellui Eufrat-virran vesissä. Manilius kertoo, että teoksessaan Astronomical Poets, mikä sai hänet pakenemaan noihin vesiin. "Venus sukelsi Babylonian vesiin torjuakseen käärmejalkaisen Tyfonin", hän kertoo. Kun Venus Urania eli Dione, "Taivaallinen Kyyhkynen", sukelsi syvästi ahdistuneena noihin Babylonian vesiin, kerrottakoon, mihin tämä kaikki kaldealaisen opin mukaan johti. Se ei ollut enempää eikä vähempää kuin siihen, että inkarnoitunut Pyhä Henki sukelsi noihin vesiin ahdistuksessaan ja sen takia nuo vedet pystyivät antamaan suojan ei ainoastaan Messiaan väliaikaisena asuinsijana, vaan koska Hengen vaikutus tällä tavoin siirtyi niihin, niin että ne voivat antaa uuden elämän ja uudestisyntymisen kasteessa Kaldean Madonnan palvojille. Meillä on todisteita siitä, että noiden vesien puhdistava vaikutus, joka pakanallisen käsityksen mukaan oli voimallinen puhdistamaan syyllisyydestä ja uudestisynnyttämään ihmissielun, johtui osittain siitä, että niiden läpi oli kulkenut Välittäjä-jumala, auringon ja tulen jumala, matkatessaan nöyryytyksessään niiden läpi ja oleskellessaan niissä; ja että roomalaiskatolisella kirkolla on vielä tänäkin päivänä tuo tapa, joka on syntynyt tuosta käsityksestä. Mitä pakanuuteen tulee, seuraavat otteet Potterilta ja Aethenaeuksenlta puhuvat selvää kieltään: Edellinen toteaa: "jokainen henkilö, joka tuli uhraamaan [kreikkalaisten] juhlallisia uhreja, puhdistettiin vedellä. Sitä varten oli temppelien sisäänkäyntien luona yleensä täynnä pyhää vettä oleva astia". Miten tuo vesi oli saanut pyhyytensä? Athenaeus sanoo, että tuo vesi "vihittiin laittamalla siihen alttarilta otettu PALAVAAN SOIHTU". Palava soihtu oli tulen jumalan nimenomainen symboli; ja tuon "pyhän veden" vihkimisessä niin välttämättömän soihdun valossa näemme helposti, mistä oli peräisin eräs tärkeä osa "äänekkäänä kaikuvan meren vesien" puhdistavista ominaisuuksista, joiden uskottiin puhdistavan niin tehokkaasti synnin syyllisyydestä ja tahroista* -- sen perusteella, että auringonjumala oli paennut sen vesiin.

*Euripides sanoo kuuluisassa kohdassa: "Meri huuhtoo pois ihmisten kaikki sairaudet".

Roomalaiskatolinen kirkko käyttää nyt täsmälleen samaa metodia kastetta varten tarvittavan veden vihkimiseen. Piispa Hayn tietämättään antama todistus ei jätä mitään epäilyksiä tästä asiasta. Hän sanoo: "Se [kastealtaassa oleva vesi] vihitään helluntaiaattona, koska nimenomaan Pyhä Henki antaa kastevedelle voiman ja kyvyn pyhittää meidän sielumme ja koska Kristuksen kaste tapahtuu 'Pyhän Henegn voimalla ja tulella' (Matt.3:11). Vettä vihittäessä asetetaan altaaseen PALAVA SOIHTU". Tästä käy selvästi ilmi, että roomalaiskatolisen kirkon "uudestisynnyttävä" kastevesi vihitään täsmälleen samalla tavoin kuin pakanoiden uudestisynnyttävä ja puhdistava kastevesi vihittiin. Minkä takia piispa Hay sanoo tästä taikauskon pyhittämisestä ja "luopumuksen tekemisestä hyväksyttäväksi", että se tehdään "Jumalallisen rakkauden tulen symbolina, joka välitetään ihmissielulle kasteen muodossa ja hyvänä esimerkkinä, jona kaikkien kastettavien tulisi olla". Tässähän on kysymys siitä, että tälle kaikelle annetaan vain kaunis ulkokuori; mutta tosiasiana pysyy silti, että koska roomalaiskatolinen oppi kasteesta on puhtaasti pakanallinen, harjoitetaan tänäkin päivänä erästä muinaisen tulenpalvonnan olennaisimmista rituaaleista roomalaiskatolisen kirkon kasteseremoniassa ja siihen liittyvissä rituaaleissa samalla tavoin kuin sitä harjoittivat babylonialaisten Messiaan Bacchuksen palvojat. Samalla tavoin kuin se ylläpitää muistoa tulenjumalan kulkemisesta vetten läpi ja siitä, että hän niin tehdessään pyhitti sen ja antoi sille ne kyvyt, jotka sillä uskottiin olevan, samoin on laita sen puhuessa siitä, miten "Pyhä Henki kärsii meidän puolestamme kasteessa", sillä se tapahtuu sen muistoksi, kun Babylonian jumalatar sukelsi vetten syvyyksiin. Nimrodin eli Bacchuksen kärsimykset hänen kulkiessaan vetten läpi olivat ansioita ansaitsevia kärsimyksiä. Samoin oli laita niiden kärsimysten, joita hänen vaimonsa, jossa Pyhä Henki asui, joutui kokemaan. Madonnan kokemat kärsimykset hänen kulkiessaan noiden vetten läpi Tyfonin raivoa paetessaan olivat synnytystuskia, joiden kautta Jumalalle syntyi lapsia. Ja niinpä jopa kaukaisimmassa lännessä meksikolaisten "vesien jumalatar" ja kaikkien uudestisyntyneiden "äiti" Chalchivitlycue esitettiin puhdistamassa vastasyntynyttä lasta perisynnistä, "tuomassa sen takaisin maailmaan". Babyloniassa palvottiin siis Pyhää Henkeä Jumalaa pilkkaavasti "Kyyhkysenä". Samalla tavoin ja yhtä hyvin Jumalaa pilkaten roomalaiskatolisessa kirkossa palvotaan Pyhää Henkeä. Kun me siis luemme, että "Pyhä Henki kärsi meidän puolestamme kastevedessä", mikä on kaikkien Raamatun periaatteiden vastaista, täytyy olla täysin selvää, kuka tuon Pyhän Hengen todellisuudessa on tarkoitus olla. Ei kukaan muu kuin Semiramis, himon ja kaiken saastaisuuden nimenomainen inkarnaatio.

Huomautus

Pohjoismaiden Odin ja Babylonian Adon ovat sama jumala
1. Babylonialainen Nimrod eli Adon tai Adonis oli suuri sodan jumala. Kuten tunnettua samoin oli Odinkin. 2. Nimrodia pidettiin Bacchuksen hahmossa viinin jumalana; Odin esitetään ainoastaan viiniä, mutta ei ruokaa nauttivana jumalana. Sillä me voimme lukea Eddasta seuraavaa: "Mitä häneen [Odiniin] itseensä tulee, hän ei tarvinnut laisinkaan ruokaa; viini on hänelle sen sijaan aivan toista sen mukaan, mitä hänestä näissä säkeissä sanotaan: 'Tuo kuuluisa armeijoiden isä ruokkii omin käsin kahta suttaan; mutta voittoisa Odin ei itse nauti muuta kuin mikä saadaan viinin jatkuvasta siemailusta" (MALLET, 20. taru). 3. Yhden Odinin pojan nimi kertoo meille Odinin oman nimen merkityksen. Balder, jonka kuolemaa niin valitettiin, näyttää olevan yksinkertaisesti vain nimen Baal-zer, 'Baalin siemen' kaldeankielinen muoto; sillä hepreankielen z-kirjaimesta tulee kuten tunnettua myöhäisemmässä kaldeankielessä d. Nythän sekä Baal että Adon merkitsevät molemmat "Herraa" ja sen takia, jos Balderin myönnetään olevan Baalin siemen eli poika, se tarkoittaa täsmälleen samaa kuin että hän on Adonin poika; ja sen perusteella Adonin ja Odinin täytyy olla sama jumala. Tämä vie tietenkin Odinin askeleen taaksepäin, sillä se tekee hänen pojastaan valittajaistene kohteen eikä hänestä itsestään; mutta sama oli tilanne myös Egyptissä; sillä siellä Horus-lapsi esitettiin toisinaan kappaleiksi hakattuna kuten Osirikselle olikin tapahtunut. Clemens Alexandrianus sanoo (Cohortatio): "He valittavat Titaanien palasiksi hakkaamaa lasta". Balderin valittajaiset vastaavat selvästikin Adoniksen valittajaisia; ja tietenkin, jos Balder oli pohjoismaalaisten Messiaan suosituin hahmo, kuten valittajaiset osoittavat hänen olleen, hän oli Adon eli "Herra" ja samalla oma isänsä. 4. Ja lopuksi Odinin toisen pojan mahtavan ja sotaisan Thorin nimi vahvistaa kaikki edellä tehdyt johtopäätökset. Ninuksen eli Nimrodin poika Ninyas asetettiin mystisen järjestelmän mukaisesti Adoniksi, "Herraksi" isänsä kuoltua, kun epäjumalanpalvelus jälleen nousi. Samoin kuin Odinilla oli Thor-niminen poika, samoin oli toisella assyrialaisella Adonilla Thouros-niminen poika. Nimi Thouros näyttää olevan vain toinen muoto nimestä Zoro eli Doro, "siemen"; sillä Photius kertoo meille, että Thoros merkitsi kreikkalaisten keskuudessa "Siementä". D äännetään usein th:ksi -- niin että Adon äännetään pistein varustetussa hepreankielessä Athon.
Alkuperäinen artikkeli: Alexander Hislop, Kaksi Babylonia Baptismal Regeneration
Vanhurskauttaminen tekojen perusteella
Sisällys
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä