Kuoleman lähestyessä oli "viimeinen voitelu" taakoittuneelle sielulle kuitenkin loppujen lopuksi vain kurja lohtu. Ei ole siis ihme, että ne, jotka olivat saaneet kaiken, mitä papit voivat heille valheellisesti tarjota, tarvitsivat vielä jotain muuta lohtua iankaikkisuuden lähestyessä. Siksi kaikissa muissa järjestelmissä paitsi Raamatussa on opilla kiirastulesta kuoleman jälkeen ja rukouksilla kuolleiden puolesta ollut oma sijansa. Menkäämme minne tahansa muinaisina tai nykyisinä aikoina, niin havaitsemme, että pakanuus tarjoaa kuolemanjälkeisen toivon syntisille, jotka lähtönsä hetkellä tiesivät, etteivät he pääsisi siunattujen asuinsijoille. Sen takia keksittiin välitila, jossa kiirastulen tuskien kautta voidaan tulevassa maailmassa poistaa syyllisyys, josta täällä ajassa ei ole puhdistuttu ja niin ihmissielu voi päästä lopulliseen autuuteen. Kreikassa itse filosofien pää kehitti opin kiirastulesta. Siten Platon puhuessaan kuolleiden tulevasta tuomiosta antaa toivon kaikkien lopullisesta pelastuksesta, mutta väittää, että niistä, "jotka tuomitaan", "joidenkin" on ensin "mentävä maanalaiseen tuomion paikkaan, jossa he joutuvat kärsimään ansaitsemansa rangaistuksen"; kun taas toiset, jotka saavat suosiollisemman tuomion, korotetaan heti tiettyyn taivaalliseen paikkaan, joss he "viettävät aikansa tavalla, joka on sen mukaista, miten he viettivät elämänsä ihmisen hahmossa ollessaan". Samoin esitettiin pakanallisessa Roomassa ihmisille kiirastuli; mutta siellä ei näytetä annettavan toivoa kenellekään päästä sen tuskista. Sentähden Vergilius kuvailee sen erilaisia kidutuksia tällä tavoin:

Eikä, kun viimein on elo jättänyt, pois mene noista 
kurjista kuitenkaan kokonaan paha, ei syvä lähde 
ruumiin raadollisuus, vaan säilyy heissä, ja kumma,
pitkään piintynyt on moni turmelus kasvanut kiinni.
Niinpä he kärsivät nyt pahan rangaistusta ja täällä
maksavat synneistään. Osa on ripustettuna tyhjiin
tuuliin, toisien taas saa saastaa huuhtoa suuri
virtain syöveri tai rikosten töryn pois tuli polttaa.
Kärsii kohtaloaan kukin haamu, ja pääsemme harvat
laajan Elysion-kedon maille ja viivymme niillä
nauttien, kunnes on kulunut koko kausi ja aika
tiukkaan iskostuneen lian poistanut, jättäen pelkän 
puhtaan eetterisen, tulenliekkinä hehkuvan hengen.
(Vergilius, Aeneis, VI kirja 735-747 suom.Alpo Räty)

Egyptissä opetettiin samanlaista kiirastulioppia. Mutta niin pian kuin tämä kiirastulioppi omaksutaan yleisesti, avataan samalla ovi kaikenlaiseen pappien harjoittamaan kiristykseen. Rukoukset kuolleiden puolesta kulkevat käsi kädessä kiirastuliopin kanssa; mutta millään rukouksilla ei ole riittävästi tehoa ilman pappeja; eikä mitään papillisia tehtäviä suoriteta ilman erityistä maksua niistä. Siksi näemmekin kaikissa maissa pakanallisen papiston "kahmivan itselleen leskien talot" ja käyttävän hyväkseen surevien omaisten herkkiä tunteita, jotka toivoisivat rakastetun vainajan olevan onnellinen kuoleman jälkeen. Eri puolilta maailmaa saamme todistuksen vainajan kuolemanjälkeisen elämän taakoittavasta luonteesta omaisille ja heidän vainajan kuolemanjälkeisestä elämästä huolehtimisensa kustannuksista. Irlannin köyhät katoliset valittavatkin säännöllisesti kuolleiden puolesta suoritettavien menojen kustannuksista, joita läheisensä menettäneet joutuvat maksamaan. Ei riitä, että omaiset joutuvat maksamaan hautajaiskustannukset ja hautaamiseen liittyvät kulut, vaan pappi vierailee usein vainajan omaisten kodeissa samassa tarkoituksessa, niin että omaiset joutuvat maksamaan raskaita maksuja alkaen "kuukauden muistamisen" maksusta, joka maksetaan kuukauden kuluttua vainajan kuolemasta pidettävästä muistomessusta. Jotakin hyvin samankaltaista on ollut tapana muinaisessa Kreikassa, jota Muller kuvaa teoksessaan History of the Dorians: "(Argoksen) kreikkalaiset uhrasivat kolmantenakymmenentenä päivänä [kuolemasta] Merkuriukselle, joka oli kuolleiden saattaja". Intiassa ovat Sradd'ha-menot eli hautajaismenot kuolleiden puolesta raskaat; ja niiden tehokkuuden varmistamiseksi on määrätty, että kuoleman lähestyessä on asianomaisen itsensä lahjoitettava "karjaa, maata, kultaa, hopeaa ja muuta"; tai jos hän on itse liian heikko siihen, jonkun muun tulee ne suorittaa hänen nimissään. (Asiatic Researches). Kaikkialla, minne suuntaamme katseemme, on tilanne sama. Asiatic Journalin mukaan "Gurjumit eli rukoukset kuolleiden puolesta ovat hyvin kalliita" Tatariassa. Suidas sanoo, että Kreikassa "suurin ja kallein uhri oli mystillinen Teleteksi kutsuttu uhri", joka Platonin mukaan "uhrattiin sekä elävien että kuolleiden puolesta ja sen tarkoituksena oli vapauttaa heidät kaikista niistä kauheuksista, joita pahat joutuvat todennäköisesti kärsimään tämän maailman jätettyään". Egyptissä olivat pappien hautajaisten suorittamisista ja kuolleitten puolesta pidetyistä messuista vaatimat maksut kaikkea muuta kuin vähäpätöisiä. Wilkinson sanoo, että "papit saivat ihmiset käyttämään valtavia summia rahaa hautajaisrituaalien suorittamiseen; ja monet, joilla oli tuskin varaa elämän perustarpeisiin, yrittivät huolissaan säästää edes jotain tulevan kuolemansa aiheuttamia kustannuksia varten. Sillä palsamointikustannusten lisäksi, joka saattoi maksaa hopeatalentin tai noin 250 Englannin puntaa, itse hauta jouduttiin ostamaan valtavan suurella rahasummalla; ja perikunnalta vaadittiin lukuisia maksuja rukouksista ja menoista, jotka suoritettiin vainajan puolesta. Muualla hän toteaa: "Seremonioihin kuului samantapainen uhri, joka uhrattiin temppeleissä vainajan puolesta ja joka uhrattiin yhdelle tai useammalle jumalalle (kuten Osirikselle, Anubikselle ja muille Amentin edustajille); käytettiin myös suitsutusta ja juomauhreja; joskus luettiin myös rukous surevien sukulaisten ja ystävien läsnäollessa. He yhtyivät myös pappien rukouksiin. Hautajaisseremoniaa suorittava pappi valittiin ylipappien joukosta. He olivat pukeutuneet leopardinnahkaan. Mutta muut muumiolle suoritettavat rituaalit suoritti alempi pappi. Seremonian jälkeen muumio laskettiin haudan pohjalle. Noita seremonioita suoritettiin tosiaankin säännöllisin väliajoin niin kaun kuin vainajan omaiset maksoivat niiden suorittamisesta". Tällä tavoin toimi oppi kiirastulesta ja rukouksista kuolleiden puolesta uskonnollisten ja tunnettujen pakanoiden keskuudessa; ja missä merkittävässä suhteessa se eroaa samasta roomalaiskatolisen kirkon opista? Molemmissa tapauksissa esiintyy samanlaista kiskontaa ja kiristystä. Kiirastulioppi on puhtaasti pakanallinen oppi eikä kestä hetkeäkään Raamatun valossa. Sillä kukaan Kristuksessa kuoleva ei voi tarvita eikä tarvitse kiirastulta; sillä "Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät KAIKESTA synnistä". Jos tämä on totta, niin mihin mitään muuta puhdistusta tarvittaisiin? Toisaalta niille, jotka kuolevat ilman henkilökohtaista yhteyttä Kristukseen ja siten ilman puhdistusta, vanhurskautusta ja pelastusta, mitään muuta puhdistusta ei voi olla olemassa; sillä "Jolla poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää" eikä voi sitä olla kuoleman jälkeenkään. Tutki Raamattu läpikotaisin ja tulet huomaamaan, että kaikille, jotka "kuolevat syntiinsä", on Jumalan tuomio peruuttamaton: "Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen". Täten koko kiirastulioppi on pelkästään pakanuuteen perustuva järjestelmä, joka häpäisee Jumalaa ja eksyttää synnissä elävät ihmiset luulemaan, että heidän syntinsä voidaan sovittaa vielä kuoleman jälkeen ja niin heiltä huijataan yhtä aikaa sekä pelastus että omaisuus. Pakanoiden kiirastulessa esitettiin tulen, tuulen ja veden (kuten Vergiliuksen säkeistä näemme) yhdessä puhdistavan synnin tahrat. Roomalasikatolisen kirkon kiirastulessa on pelkkä TULI aina paavi Gregoriuksen ajoista ollut kiirastulessa vaikuttava keino (Catechismus Romanus). Tällä tavoin tulevan maailman kiirastulen liekit toteuttavat itse asiassa juhannusaaton kokkojen loimuavien ja puhdistavien tulien periaatetta ja muodostavat toisen linkin roomalaiskatolisen järjestelmän ja muinaisten tulenpalvojien suuren jumalan Tammusin tai Zarathustran järjestelmien välillä.

Jos uudestisyntyminen kasteessa, tekoihin perustuva vanhurskauttaminen, katumusharjoitukset Jumalan vanhurskauden vaatimusten tyydyttämiseksi, veretön messu-uhri, viimeinen voitelu, kiirastuli ja rukoukset kuolleiden puolesta, ovat kaikki peräisin Babyloniasta, miten oikeutetusti voidaan roomalaiskatolista järjestelmää luonnehtia babylonialaiseksi? Ja jos tähän asti esitetty selostus pitää paikkansa, miten meidän tulisikaan kiittää Jumalaa siitä, että olemme siunatun uskonpuhdistuksen kautta päässeet vapauteen tuosta järjestelmästä! Miten suuri siunaus onkaan, että olemme päässeet turvautumasta tuollaisiin valheellisiin keinoihin, jotka eivät pysty poistamaan syntiä sen enempää kuin härkien ja vuohien veri! Miten siunattua onkaan ajatella, että Jumalan Hengen sivelemä karitsan veri puhdistaa kaikkein saastuneimmankin omantunnon kuolleista töistä ja synnistä! Miten äärettömän kiitollisia meidän tulisikaan olla tietäessämme, että voimme kaikissa koettelemuksissamme ja ja ahdistuksissamme tulla rohkeasti armon istuimen eteen, ei minkään olennon nimissä, vaanJumalan iankaikkisen ja rakastetun pojan nimissä; ja että tuo Poika on mitä lempein ja myötätuntoisin ylipappi, jota LIIKUTTAA meidän vajavaisuuksiemme tunto, koska Hän on ollut kaikessa suhteessa kiusattu niinkuin mekin, mutta kuitenkin ilman syntiä. Varmastikin kaiken tämän ajattelemisen pitäisi elähdyttää meitä myötätuntoon kaikkia roomalaiskatolisen kirkon tyrannian uhreja kohtaan ja kannustaa meitä kaikkia seisomaan vahvoina siinä vapaudessa, johon Kristus on meidät vapauttanut ja pitää huoli siitä, ettemme me emmekä lapsemme koskaan enää joudu orjuuden kahleisiin.
Alkuperäinen kirjoitus: Alexander Hislop, Two Babylons, 'Purgatory and Prayers for the dead'
Pyhäinkuvakulkueet

Sisällys

Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä