Johtavana todisteena paavinkirkon babylonialaisesta luonteesta kiinnitän lukijan huomion ensimmäiseksi sen SALAISUUDEN luonteeseen, joka liittyy yhtä hyvin nykyaikaiseen roomalaiseen kuin muinaiseen babylonialaiseenkin järjestelmään. Tässä luvussa kuvattu jättiläismäinen moraalisen korruption ja epäjumalanpalveluksen järjestelmä, jota symboloi nainen, joka "PITI KÄDESSÄÄN KULTAISTA MALJAA" (Ilm.17:4), "jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat JUOPUNEET" (Ilm.17:2; 18:3), jota Jumala kutsuu nimellä "SALAISUUS:Suuri Babylon" (Ilm.17:5). Kukaan tervejärkinen ihminen, joka on tutkinut aihetta huolella ei voi kovinkaan helposti epäillä sitä, etteikö Paavalin 2.Tess.2:7:ssä kuvailema "laittomuuden SALAISUUS" olisi Rooman kirkko. Sellainen vaikutus sillä oli suureen Sir Matthew Hale'iin, joka ei tosiaankan ole epäpätevä asiaa tuomitsemaan, että hänellä oli tapana sanoa, että jos tuo apostolinen kuvaus julkaistaisiin rikospalstoilla jossain lehdessä, jokainen paikallinen konstaapeli ottaisi ilman muuta kiinni, jos vain hänet tapaisi, Rooman paavin tuon "laittomuuden SALAISUUDEN" pääpukarina. Koska siis tässä kuvattua järjestelmää myös kutsutaan nimellä "SALAISUUS", voidaan olettaa, että molemmissa raamatunkohdissa tarkoitetaan samaa järjestelmää. Mutta lukija varmaankin huomaa, että Uuden Testamentin Babylonista puhuttaessa viitataan luonnollisesti muinaiseen Babyloniaan. Samoin kuin Ilmestyskirjan naisella on kädessään MALJA, jolla hän juovuttaa maan asukkaat, niin oli muinaisessa Babyloniassakin. Herra puhui tuosta Babyloniasta sen loiston päivinä näin julistaessaan sen tuomion profeetta Jeremian kautta: "Baabel oli Herran kädessä KULTAINEN MALJA, joka juovutti kaiken maan. Sen viinistä joivat kansat; sentähden kansat tulivat mielettömiksi." (Jer.51:7) Miksi tämä sanatarkka yhdenmukaisuus koskien näitä kahta järjestelmää? Luonnollinen päätelmä on varmastikin, että niiden suhde on esikuvan ja vertauskuvan välinen suhde. Samoin kuin Ilmestyskirjan Babyloniaa luonnehditaan sanalla "SALAISUUS", samoin oli muinaisen babylonialaisen järjestelmän tunnusomaisin piirre kaldealainen MYSTEERIUSKONTO (engl. Raamatussa sana 'salaisuus' on käännetty sanalla 'mystery'), joka oli niin olennainen osa tuota järjestelmää. Ja heprealaisen profeetta Jeremian käyttämä sana viittaakin juuri noihin mysteeriuskontoihin, kun hän puhuu Babyloniasta "kultaisena MALJANA". Salverte toteaa, että "mystillisten juomien" nauttiminen oli välttämätöntä niille, jotka halusivat vihkiytyä noihin mysteeriuskontoihin. Nämä "mystilliset juomat" sisälsivät "viiniä, hunajaa, vettä ja jauhoja". Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tuo juoma ollut luonteeltaan huumaava sen perusteella, mitä avoimesti on kerrottu ja myös sen perusteella mitä ei ole tunnustettu, mutta mitä noihin juomiin varmasti käytettiin; vihkiytyjät eivät olleet valmiita kuulemaan ja näkemään sitä, mitä tuleman piti ennenkuin he olivat juoman vaikutuksen alaisena, ennenkuin heidän ymmärryksensä oli hämärtynyt ja heidän intohimonsa kiihottuneet huumaavasta juomasta. Tutkittaessa mikä oli näiden muinaisten "mysteereiden" tarkoitus ja menetelmä, huomataan, että niiden ja "laittomuuden salaisuuden" välillä, joka ilmenee Rooman kirkossa, vallitsee ihmeellinen vastaavuus. Niiden ensisijaisena tarkoituksena oli esitellä yksityisesti ja vähä vähältä salaiseksi leimattuna ja valan pyhittämänä sellaista, mitä ei olisi ollut turvallista esittää kerralla ja avoimesti. Niiden alkuperän ajankohta osoittaa, että niin täytyi olla. Kaldealaiset mysteerit voidaan jäljittää aina Semiramiin päiviin. Semiramishan eli vain muutama vuosisata vedenpaisumuksen jälkeen ja hänen tiedetään vaikuttaneen sen ajan ihmisiin omalla turmeltuneella ja saastaisella ajatusmaailmallaan.*
*AMMIANUS MARCELLINUKSEN vertailua JUSTINUKSEN Historiaan ja EUSEBIOKSEN Kronikkaan. Eusebios sanoo, että Ninus ja Semiramis hallitsivat Aabrahamin aikana.
Babylonian kaunis, mutta turmeltunut kuningatar ei olut ainoastaan itse hillittömän himon ja irstauden perikuva, vaan häntä palvottiin myös niissä mysteereissä, joiden kehittämisessä hän itse oli päätekijänä, Rheana, jumalten suurena "ÄITINÄ", sellaisin kaamein riitein, joissa hän oli Venus, kaiken saastaisuuden ÄITI ja sai siten sen kaupungin, jossa hän oli hallinnut huonoon huutoon kaikkien kansojen silmissä samanaikaisesti sekä epäjumalanpalveluksen että prostituutioon vihkimisen pääpaikkana.*
* Eräs lukija on tuonut esiin erään Plinyn viittauksen Semiramiin maljaan, joka joutui voittioisan Kyyroksen haltuun. Sen jättiläismäiset mittasuhteet toivat varmaankin sille mainetta babylonialaisten ja muiden kansojen keskuudessa, joiden kanssa he olivat tekemisissä. Se painoi viisitoista talenttia tai noin 500 kg. PLINII, Hist.Nat.
Näin tämä kaldealainen kuningatar on sopiva ja merkittävä Ilmestyskirjan "naisen" prototyyppi kädessään kultainen malja ja otsassaan nimi "salaisuus: suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistusten ÄITI".
*Seemin iästä kts. 1.Moos.11:10,11. Sen mukaan Seem eli 502 vuotta vedenpaisumuksen jälkeen, ts. heprealaisen kronologian mukaan vuoteen 1846 eKr. Semiramiin puolison, Ninuksen aika, kuten aikaisemmassa selityksessä on todettu, käy yhteen Aabrahamin ajan kanssa Eusebioksen mukaan, niin että hän syntyi 1996 eKr. Aabrahamin sanotaan syntyneen ainoastaan yhdeksän vuotta ennen Ninuksen hallinnon päättymistä. (SYNCELLUS) Siten tämän näkemyksen mukaan Ninuksen hallinnon on täytynyt päättyä tavallisen ajanlaskun mukaan noin vuonna 1987 eKr. Clinton, jota pidetään arvostettuna kronologian auktoriteettina sijoittaa Ninuksen hallinnon jonkinverran aikaisemmaksi. Teoksessaan Fasti Hellenici hän määrittelee hänen eläneen 2182 eKr. Layard (teoksessaan Nineveh and its Remains) on samaa mieltä. Semiramiin sanotaa eläneen 42 vuotta miehensä kuoleman jälkeen. (SYNCELL) Olkoon kantamme mikä tahansa koskien Ninuksen aikaa, olkoon sitten Eusebioksen tai Clintonin ja Layardin johtopäätösten mukainen, ilmeistä on, että Seem eli kauan Ninuksen ja hänen vaimonsa jälkeen. Tämä argumentti perustuu luonnollisesti siihen olettamukseen, että heprealainen kronologia on oikeassa. Lopulliset todisteet aiheesta kts. selitys 2 alla.
Me tiedämme Jobin sanojen perusteella, että kantaisien heimoilla, joilla ei ollut kerta kaikkiaan mitään tekemistä Mooseksen instituutioiden kanssa, vaan jotka pitivät kiinni kantaisien puhtaasta uskosta, epäjumalanpalvelusta pidettiin sen kaikissa muodoissa rikoksena, josta seurasi kuolemanrangaistus merkkinä kaikille. "Jos katsellessani aurinkoa", sanoi Job, "kuinka se loisti, ja kuuta, joka ylhänä vaelsi, sydämeni antautui salaa vieteltäväksi ja käteni sille suudelmia heitti, niin olisi sekin raskaasti rangaistava rikos, sillä minä olisin kieltänyt korkeuden Jumalan".(Job 31:26-28).
Jos siis näin oli Jobin päivinä, sitä enemmän sen on täytynyt pitää paikkansa aikaisempana aikakautena, jolloin mysteerit aloitettiin. Jos siis epäjumalanpalvelusta haluttiin ottaa käyttöön, ja erityisesti niin kauheaa epäjumalanpalvelusta kuin mitä babylonialainen järjestelmä sylissään kantoi, oli välttämätöntä tehdä se salavihkaa.*
Aikaa myöten huomaamme, mikä oli se painava syy, miksi itse asiassa jopa mitä syvällisin salamyhkäisyys oli asiassa tarpeen. Kts. luku II
Vaikka sen olisi ottanut käyttöön valtaapitävä, se olisi saattanut aiheuttaa vastustusta ja turmeltumaton osa ihmiskuntaa olisi saattanut käyttää jopa väkivaltaa sen tukahduttamiseksi; ja joka tapauksessa, jos se olisi ilmaantunut heti koko kauheudessaan, ihmisten omattunnot olisivat heränneet ja koko hanke olisi kaatunut. Tavoitteena oli nimittäin alistaa koko ihmiskunta täysin Babylonian hallitsijoista riippuvaisen hierarkian alaisuuteen. Tämän suunnitelman toteuttamiseksi oli kaikki pyhä ja maallinen tieto saatava pappien monopoliksi, jota he sitten voivat jakaa niille, jotka oli vihitty "mysteereihin" täsmälleen niinkuin papit katsoivat sopivaksi ja sen valtavan despoottisen hengellisen järjestelmän tarpeiden mukaisesti, jota he hallitsivat. Siksi ihmiset alistettiin ja sidottiin pappeihin kiireestä kantapäähän kaikkialla, minne babylonialainen järjestelmä levisi. Pappien hallussa oli kaikki uskonnollinen tieto; ainoastaan heillä oli todellinen perimätieto siitä, miten julkisen uskonnon kirjoituksia ja symboleja oli tulkittava; ja siksi ei pelastukseen tarvittavaa tietoa vonut saada muuten kuin alistumalla sokeasti ja ehdottomasti pappien valtaan. Vertaa nyt tätä paavinvallan alkuvaiheiden historiaan, sen henkeen ja sen kauttaaltaan läpäisevään toimintatapaan ja miten tarkalleen ne käyvätkään yksiin! Saiko babylonialaisten "mysteereiden" turmeltunut järjestelmä alkunsa kantaisien valistuneen aikana? Se epäpyhä ja epäraamatullinen järjestelmä, josta kehittyi kammottavalla tavalla roomalaiskatolinen kirkko, alkoi vielä suuremman valon aikana. Se alkoi jo apostolien aikana alkuseurakunnan kukoistaessa, jolloin helluntain loistavat hedelmät näkyivät kaikkialla, jolloin marttyyrit sinetöivät totuuden todistuksensa verellään. Jo silloin, kun evankeliumi loisti niin kirkkaasti, Jumalan Henki todisti Paavalille selvästi: "LAITTOMUUDEN SALAISUUS ON JO VAIKUTTAMASSA" (2.Tess.2:7). Siitä laittomuuden järjestelmästä, joka silloin alkoi, kehittyisi Jumalan ennustusten mukaan aikanaan väkevä eksytys, joka aikanaan "paljastuisi" kauhealla tavalla ja jatkuisi, kunnes Herra on sen "surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä". Mutta aivan aluksi se tunkeutui seurakuntaan salaa ja viekkaasti "kaikilla vääryyden viettelyksillä". Se eteni salakähmäisesti hyvältä näyttävien, mutta teeskenneltyjen keinojen avulla johtaen ihmiset pois siitä yksinkertaisesta totuudesta, mikä on Jeesuksessa. Ja se tapahtui salassa samasta syystä kuin epäjumalanpalvelus sai alkunsa muinaisissa babylonialaisissa mysteereissä; ei olisi ollut viisasta eikä turvallista toimia muulla tavoin. Jos se olisi esiintynyt avoimesti ja heti koko kauheudessaan, tosi seurakunta olisi, vaikka se oli vailla maallista valtaa, noussut innokkaasti karkottamaan tuon väärän järjestelmän ja kaikki siihen yllyttävät kristikunnan ulkopuolelle; ja näin sen eteneminen olisi estetty. Siitä syystä se tuotiin seurakuntaan salaa, vähä vähältä, yksi eksytys toisensa jälkeen sitä mukaa kuin luopumus eteni ja luopunut seurakunta alkoi sietää sitä, kunnes se nyt on saavuttanut jättiläismäiset mittasuhteet, niin että paavillinen järjestelmä on lähes jokaisessa yksityiskohdassa alkuseurakunnan vastakohta. Meillä on hätkähdyttäviä todisteita kaiken sen vähittäisestä etenemisestä, mikä nyt on tyypillistä roomalaiskatolisuutta "laittomuuden salaisuuden" kautta. Tällaista todistusaineistoa on myös Rooman kirkon hallussa, esim. Rooman katakombeista taltioituja muistokirjoituksia. Nämä katakombit muodostavat laajoja käytäväverkostoja Rooman ja sen ympäristön alapuolella, joissa kristityt pitivät jumalanpalveluksia vainon aikana kolmena ensimmäisenä vuosisatana, ja jonne he myös hautasivat kuollensa. Joistakin näistä hautakivistä voidaan vieläkin lukea muistokirjoituksia, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa nykyisin hyvin tunnettujen roomalaiskatolisten periaatteiden ja käytäntöjen kanssa. Otetaanpa vaikkapa yksi esimerkkki: Mikä onkaan nykyään paavinkirkolle tunnusomaisempaa kuin pappien pakollinen selibaatti? Nämä muistokirjoitukset osoittavat kuitenkin mitä selkeimmin, että jopa Roomassakin oli aika, jolloin ei tunnettu pappien selibaattia. Lukekaapa seuraavanlainen kirjoitus, joka esiintyy useissa hautakivissä:
1. "Basiliukselle, seurakunnan vanhimmalle ja Felicitakselle, hänen vaimolleen. He kirjoittivat tämän itselleen."
2. Petronia, papin vaimo, vaatimattomuuden perikuva. Tässä paikassa lepäävät luuni. Säästäkää kyyneleenne, rakas aviomieheni ja tyttäreni, ja uskokaa, ettei saa itkeä sellaisen vuoksi, joka elää Jumalassa." (Tri MAITLANDIN 'Church in the Catacombs' [seurakunta katakombeissa]). Siellä täällä on luettavissa rukous: "Jumala virvoittakoon sinun sieluasi", mikä todistaa siitä, että jo siinä vaiheessa oli laittomuuden salaisuus alkanut vaikutuksensa; mutta ylläolevanlaiset kirjoitukset osoittavat myös, että se eteni hitaasti ja varovasti -- että vielä tässä vaiheessa, johon nämä hautakirjoitukset kuuluvat, Rooman kirkko ei ollut vielä edennyt niin pitkälle kuin missä se on tänään eikä pappeja ollut vielä kielletty ehdottomasti menemästä naimisiin. Rooma rakensi ovelasti ja vähitellen perustukset pappisjärjestelmälleen, jonka päälle se myöhemmin rakensi niin mittavan päällysrakenteen. "Salaisuus (mysteeri)" on leimaa-antava sen järjestelmälle.
Mutta tämä salaperäinen, mysteerinomainen piirre on liittynyt siihen koko sen kehityksen ajan. Kun se oli ensin onnistunut himmentämään evankeliumin valon, hämärtämään Jumalan armon täyteyden ja vapauden ja vetämään ihmissielut pois suorasta ja välittömästä kanssakäymisestä tunnustuksemme Ainoan Suuren Profeetan ja Ylimmäisen Papin kanssa, annettiin papeille salaperäistä voimaa, niin että he saivat hallintaansa ihmisten uskon -- jollaisesta apostolit nimenomaan kieltäytyivät (2.Kor.1:24), mutta josta on tullut rippiin yhdistettynä vähintään yhtä täydellistä hallintavaltaa kuin babylonialaisilla papeilla koskaan oli niihin, jotka olivat vihkiytyneet muinaisiin mysteereihin. Roomalaiskatolisen papiston papillinen valta huipentui rippituolin pystyttämiseen. Itse rippi on lainattu Babyloniasta. Rooman uskoon vihkiytyneiltä vaditaan täysin erilaista syntien tunnustamista kuin mitä Jumalan sana määrää. Raamatun ohje syntien tunnustamiseen on "Tunnustakaa siis toisillenne syntinne" (Jaak.5:16), joka edellyttää, että papin olisi tunnustettava maallikoille samoin kuin maallikoiden papeille, jos jompikumpi rikkoisi toista vastaan. Sitä ei olisi koskaan voitu käyttää hengelliseen hirmuvaltaan; siitä syystä Rooma on kääntänyt selkänsä Jumalan sanalle ja kääntynyt babylonialaisen järjestelmän puoleen. Tuossa järjestelmässä vaadittiin kaikilta mysteereihin osallistuvilta määrätyn kaavan mukaista syntien tunnustamista papille; ja ennen tällaista rippiä oli täydellinen initaatio mahdoton. Salverte kuvaa tällaista Kreikassa käytettyä rippiä rituaaleissa, joiden alkuperä voidaan selvästi johtaa Babyloniaan: "Kaikki kreikkalaiset Delfoistä Thermopylaihin vihittiin mysteereihin Delfoin temppelissä. Heidän vaikenemisensa koskien kaikkea, mikä heidän käskettiin salata, varmistettiin sekä pelottelemalla rangaistuksilla, jotka seuraisivat siitä, että he ilmaisisivat jotain, mikä oli kielletty ja myös yleisellä RIPILLÄ, jonka noviisit joutuivat tekemään initiaation jälkeen -- joka sai ripittäytyjän pelkäämään enemmän papin paljastavan kuulemiaan salaisuuksia kuin papin pelkäämään ripittäytyjän paljastavan mysteereiden sisältämiä salaisuuksia. Myös Potter viittaa tällaiseen ripittäytymiseen teoksessaan 'Greek Antiquities', vaikkei siihen ole kiinnitetty yleistä huomiota. Kuvauksessaan Eleusiksen mysteereistä, kuvailtuaan ensin valmistusseremonioita ja ohjeita ennenkuin noviisit saivat osallistua initaatioon jumalten välittömässä läsnäolossa, hän jatkaa: "Sitten pappi, joka suoritti initaation, kutsui ylimmäisen papin, teki muutaman KYSYMYKSEN, kuten paastosivatko he, &c., joihin he vastasivat tietyn kaavan mukaisesti". Ehkä lukija ei kiinnittänyt huomiota etceteraan (=jne); mutta se sisältää paljon asiaa. Se tarkoittaa, oletko viaton minkäänlaiseen siveyden rikkomiseen? eikä ainoastaan moraalisen epäpuhtauden merkityksessä, vaan teennäisen siveyden rikkomiseen, joka on pakanuudelle niin tyypillistä. Oletko viaton murhaan? -- sillä ketään tappoon edes vahingossa syyllistynyttä ei hyväksyttäisi ennenkuin veri olisi hänestä puhdistettu. Heillä oli erityisiä pappeja, joita kutsuttiin nimellä Koe, jotka "ottivat vastan ripittäytymisen" sellaisissa tapauksissa ja puhdistivat syyllisyyden pois. Tietyissä Propertiuksen, Tibulluksen ja Juvenaliksen vapaamielisissä runoissa vihjataan näiden pakanallisten rippien ankaruuteen. Wilkins esittää useita lainauksia klassikoilta luvussaan "Private Fasts and Penance" (henkilökohtaiset paastot ja katumusharjoitukset), joita hänen mukaansa määrättiin ankarasti liittyen tiettyihin määräyksiin ja määrättyihin aikoihin ja jotka osoittavat selvästi, mistä lähteestä paavinkirkko on saanut ne kysymykset, jotka ovat niin tunnusomaisia rippituolin säädyttömyyksille, jota Peter Densin surullisenkuuluisat sivut kuvaavat. Tällaista ripittäytymistä vaadittiin sillä tekosyyllä, että ne juhlallisuudet, joihin initoitava pääsisi osallistumaan olivat niin ylhäisiä, niin taivaallisia ja niin pyhiä, ettei kenenkään ihmisen, jonka omallatunnolla oli jotain tunnustettavaa ja jonka syntejä ei ollut puhdistettu, voitaisi sallia laillisesti osallistua niihin. Sentähden oli initioitavien turvallisuuden kannalta välttämätöntä, että seremonian toimittava pappi tutkisi osallistujien omattunnot, ettei jumalten viha lankeaisi niiden epäpyhien tunkeilijoiden päälle, joilla on puhdistamatonta syyllisyyttä taakkanaan. Tämähän oli tekosyy; mutta kun me tiedämme sekä näiden jumalien että niiden palvonnan täysin epäpyhän luonteen, niin meidän on pakko ymmärttä, että kysymyksessä oli vain tekosyy; että kun initiaatioehdokkaita vaadittiin ripittäytymään papille ja tunnustamaan kaikki salaiset puutteensa ja epäonnistumisensa ja syntinsä, sen lopullisena, suurena päämääränä oli saattaa heidät täysin niiden valtaan, joille he olivat uskoneet sielujensa syvimmät tunteet ja kaikein tärkeimmät salaisuutensa. Nyt siis Rooma on pystyttänyt rippituolin täsmälleen samalla tavalla ja täsmälleen samoista syistä. Sen sijaan, että vaadittaisiin pappeja ja maallikoita "tunnustamaan toisilleen syntinsä", niinkuin Raamatussa kehotetaan, jos jompikumpi on toista loukannut, Rooma kehottaa kaikkia kadotuksen uhalla tunnustamaan syntinsä papille* ovat he sitten loukanneet häntä tai eivät, mutta papilla taas ei ole mitään velvollisuutta ripittäytyä maallikoille.
*Piispa HAY'n 'Sincere Christian' (vilpitön kristitty). Tässä teoksessa esiintyvät seuraava kysymys ja vastaus: "K. Onko tämä meidän syntiemme tunnustaminen välttämätön synninpäästön saamiseksi? V. Se on Jeesuksen Kristuksen määräämä ja ehdottoman välttämätön sen saavuttamiseen." Kts. myös 'Poor Man's Manual', jota käytetään Irlannissa. [Tai Katolisen kirkon katekismus. Suom. huom.]
Ilman rippiä ei roomalaiskatolisessa kirkossa voi osallistua sakramentteihin sen paremmin kuin pakanuuden aikanakaan oli mahdollsita osallistua ilman rippiä mysteereiden anteihin. Jokaisenhan on suoritettava rippi SALAISESTI JA YKSIN papin vastaanottaessa sen Jumalan nimessä ja Hänen auktoriteetillaan, joka valtuuttaa papin tutkimaan ripittäytyjän omaatuntoa, tuomitsemaan hänen elämänsä, antamaan synninpäästön tai tuomion oman mielivaltaisen tahtonsa ja mieltymystensä mukaan. Tämä on se suuri akseli, jonka varassa koko "laittomuuden salaisuus" (=mysteeri), jonka ruumiillistuma paavinvalta on, kääntyy; Ja kaikkialla, missä siihen alistuttaan, se palvelee erinomaisen hyvin suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on alistaa ihmiset viheliäiseen alamaisuuteen pappisvallan alle.
Saman periaatteen mukaisesti, josta rippi kehittyi, kirkko, ts. papisto, väitti, että ainoastaan heillä on talletettuna todellinen kristillinen usko. Samoin kuin kaldealaisten pappien uskottiin olevan ainoat, joiden hallussa oli avain Babylonian mytologian ymmärtämiseen, joka oli ollut heidän hallussaan hamasta muinaisuudesta, niin Roomankin papit väittivät olevansa ainoita, jotka kykenevät tulkitemaan Raamattua; vain heillä oli oikea perimätieto, jonka he olivat saaneet edeltäjiltään aikaudesta toiseen, jota ilman oli mahdotonta päästä selville Raamatun todellisista merkityksistä. Siksi he vaativat ehdotonta kuuliaisuutta dogmejaan kohtaan; kaikkien ihmisten oli uskottava niinkuin kirkko uskoi, kun taas kirkolla oli valtuudet muotoilla oma uskonsa niinkuin se itse halusi. Koska sillä oli myös ylin auktoriteetti uskoon nähden, sillä oli lupa välittää tietoa vähän tai paljon, mikä siitä tuntui käyttökelpoisimmalta; ja "PIDÄTTÄYTYMINEN" opettamasta uskonnon suuria totuuksia oli yhtä olennainen periaate Babylonian uskonnollisessa järjestelmässä kuin se on roomalaiskatolisuudessa tai traktarianismissa tänäänkin. *Nimenomaan tämä papiston vaatimus saada hallita ihmisten uskoa "piti totuutta vääryyden vallassa"** muinaisessa maailmassa, niin että "pimeys peitti maan ja kauhistuttava pimeys ihmiset". Täsmälleen sama vaatimus roomalaiskatolisen kirkon pappien esittämänä sai aikaan pimeän keskiajan, jolloin monien kuivien vuosisatojen ajan evankeliumi oli tuntematon ja Raamattu lukittu niiltä miljoonilta, jotka kantoivat Kristuksen nimeä. Tällä tavoin näemme, miten kaikissa suhteissa on oikein, että Rooma kantaa otsassaan nimeä "Salaisuus: Suuri Babylon".
*Myös initoitavien kesken oli eroavaisuutta. Jotkut saivat osallistua ainoastaan "vähäiseempiin mysteereihin"; "suuremmat" kuuluivat vain harvoille ja valituille. WILKINSONIN 'Ancient Egyptians'.
**Room.1:18. On huomattava, että Paavali puhuu tässä nimenomaan pakanoista.
Pausaniakselta löydämme kuvauksen jumalattaresta, joka esitetään samalla tavoin kuin Ilmestyskirjan "nainen". Hän toteaa: "Mutta tästä kivestä [Paroksen marmorista] Phidias teki Nemesiksen kuvapatsaan; ja jumalattaren päässä on sarvin koristettu kruunu ja kuvia voitoista. Lisäksi hän pitää vasemmassa kädessään saarnen oksaa ja hänen oikeassa kädessään on MALJA, johon on kaiverrettu etiopilaisia" (PAUSANIAS, Attica). Pausanias sanoo, ettei hän pysty keksimään syytä, miksi maljaan oli kaiverrettu "etiopialaisia"; Mutta sekä etiopilaisten että sarvien merkitys selviää kaikille niille, jotka lukevat eteenpäin. Huomaamme samassa luvussa olevista toteamuksista, että vaikka Nemesis esitetäänkin yleensä koston jumalattarena, hänet tunnettiin myös luoteeltaan aivan toisenlaisena. Pausanias toteaa edelleen kuvapatsaasta: "Mutta tällä jumalattaren patsaalla ei ole myöskään siipiä. Smyrnalaisilla on kuitenkin kaikkein pyhimmät kuvat Nemesiksestä ja huomasin myöhemmin, että heidän patsaillaan oli siivet. Sillä koska tämä jumalatar on pääasiassa rakastavaisten jumalatar, heidän voidaan olettaa antaneen Nemesikselle siivet, samoin kuin rakkaudelle" t.s. Cupidolle. Se, että Nemesikselle, jumalattarelle, joka "oli pääasiassa rakastavaisten jumalatar", annettiin siivet, koska Cupidolla, rakkauden jumalallakin oli siivet, merkitsee sitä, että hän oli Pausaniaksen mielestä Cupidon vastine tai rakkauden jumalatar -- toisin sanoen Venus. Tämähän on johtopäätös, jonka luonnollisesti voi vetää Pausaniaksen sanoista ja me saamme sille vahvistuksen Photiuksen nimenomaisesta lausunnosta hänen puhuessaan Rhamnnousioksen Nemesiksestä: "Hänet pystytettiin ensin Venuksen muotoisena ja siksi hänellä oli myös kädessään omenapuun oksa". (PHOTII, Lexicon). Vaikka rakkauden jumalatar ja koston jumalatar näyttäisivätkin olevan luonteeltaan kaukana toisistaan, ei ole kuitenkaan vaikea ymmärtää, miksi niin on tapahtunut. Sama jumalatar, joka paljastettiin mysteereihin initioiduille mitä viehättävämpänä, tunnettiin myös armottomana ja mitä heltymättömimpänä, joka kostaa niille, jotka paljastaisivat näitä mysteereitä ulkopuolisille; sillä joka sellaisesta saatiin kiinni, tapettiin säälimättä (POTTERIN Antiquities, "Eleusinia"). Niinpä tuo maljaa pitävä jumalatar oli yhtä aikaa Venus, irstauden jumalatar ja Nemesis, ankara ja armoton kaikille niille, jotka kapinoivat hänen auktoriteettiaan vastaan. Miten merkillepantava esikuva naiselle, jonka Johannes näki, ja jota kuvattiin mm. "porttojen äitinä" ja jonka sanottiin olevan "juovuksissa pyhien verestä"!
