Mikään ei ole tunnusomaisempaa roomalaiskatolisuudelle kuin pyhäinjäännösten palvonta. Missä ikinä avataankaan kappeli tai pyhitetään temppeli, se ei ole täydellistä ellei sitä voida pyhittää jollain pyhäinjäännöksellä. Pyhäinjäännökset ja marttyyreiden mädäntyneet luut muodostavat suuren osan kirkon rikkauksista. Kaikkein suurimmat huijaukset liittyvät juuri pyhäinjäännöksiin; ja mitä suurinta hölynpölyä on kerrottu niiden ihmeitätekevästä voimasta. Sellaiseen ovat syyllistyneet jopa kristikunnan historian suuret kirkkoisät. Jopa Augustinus kaikesta tarkkuudestaan huolimatta filosofiassa ja väärien oppien vastaisesta kiihkostaan, oli joutunut syvällisesti sen hengen valtaan, josta aikaa myöten kehittyi pyhäinjäännösten palvonta. Lukekoon jokainen vain, mitä hän kirjoittaa kuuluisan teoksensa "Jumalan valtio" päätteeksi ja hän ei todellakaan ihmettele, miksi roomalaiskatolinen kirkko on tehnyt hänestä pyhimyksen ja asettanut hänet kannatajiensa palvottavaksi. Ottakaamme vain muutamia esimerkkejä niistä tarinoista, joita hän käyttää aikansa harhojen ylläpitämiseen: "Kun piispa Projectius toi pyhän Stefanuksen pyhäinjäännökset kaupunkiin nimeltä Aquae Tibiltinae, ihmiset tulivat suurin joukoin palvomaan niitä. Heidän joukossaan oli sokea nainen, joka pyysi ihmisiä viemään hänet sen piispan luo, jolla oli PYHÄT JÄÄNNÖKSET. He tekivä niin ja piispa antoi hänelle kukat, jotka hänellä oli kädessään. Hän otti ne ja asetti ne silmilleen ja välittömästi hänen näkönsä palautui, niin että hän pääsi kulkemaan nopeasti kaikkien ihmisjoukkojen etunenään, eikä häntä enää tarvinnut opastaa". Augustinuksen aikana ei oltu vielä perustettu muodollista pyhäinjäännösten "palvontaa"; mutta niitä marttyyreitä, joiden luita niiden väitettiin olevan, oli jo alettu rukoilla ja heille oli jo alettu esittää pyyntöjä ja kaikki tämä Hippon piispan korkea-arvoisella suostumuksella, josta seuraava kertomus on hyvänä osoituksena: Hän kertoo: "Täällä Hippossa oli eräs köyhä ja pyhä mies nimeltään Florentius, joka ansaitsi elantonsa räätälinä. Kerran tämä mies kadotti takkinsa ja koska hänellä ei ollut varaa ostaa uutta sen tilalle, hän tuli Kahdenkymmenen marttyyrin pyhäkköön tässä kaupungissa ja rukoili ääneen heitä pyytäen, että he voisivat auttaa häntä saamaan uuden takin. Joukko typeriä pikku poikia, jotka kuulivat hänen rukouksensa, seurasi hänen lähtöään sieltä ja alkoi pilkata häntä kysyen oliko hän pyytänyt marttyyreiltä viisikymmenpennistä ostaakseen sillä uuden takin. Köyhä mies kulki hiljalleen kotiaan kohti ja hänen kulkiessaan lähellä merta hän näki ison kalan, joka oli joutunut rantahiekalle ja joka vielä haukkoi henkeään. Muut läsnä olleet antoivat hänen ottaa kalan ja viedä sen eräälle Catosukselle, joka oli kokki ja hyvä kristitty. Hän osti kalan mieheltä kolmellasadalla pennillä. Tällä rahalla mies aikoi ostaa villaa, jonka hänen vaimonsa voisi kehrätä ja valmistaa siitä hänelle takin. Kun kokki avasi kalan, hän löysi sen sisästä kultasormuksen, jonka hänen omatuntonsa pakotti hänet antamaan takaisin tuolle köyhälle miehelle, jolta hän oli kalan ostanut. Hän teki niin sanoen: "Katso, miten kaksikymmentä marttyyriä ovat sinut vaatettaneet!"*

*De Civitate. Kertomus kalasta ja sormuksesta on vanha egyptiläinen tarina. (WILKINSON) "Hyvä kristitty" Catosus oli ilmeisesti pappien käsikassara, joilla oli varaa antaa hänelle sormus laitettavaksi kalan vatsaan. Ihme veti jumalaa palvelevat Kahdenkymmenen marttyyrin pyhäkköön, ja tuomaan samalla jauhettavaa heidän myllyynsä ja maksoi samalla moninkertaisesti sen, mitä hän oli heiltä saanut.

Tällä tavoin suuri Augustinus teroitti tosiaankin ihmisten mieliin kuolleiden palvontaa ja heidän ihmeitätekevien jäännöstensä kunnioittamista. Noilla "typerillä lapsilla", jotka pilkkasivat räätälin rukousta, näyttää olleen enemmän järkeä kuin "pyhällä vanhalla räätälillä" tai piispalla. Kun nyt kristityiksi itsensä tunnustavat olivat tällaisia 400-luvulla ja valmistivat siten tietä kaikenlaisten riepujen ja mädäntyneiden luiden palvontaan; samalla tavoin oli pakanuudessa kukoistanut samanlainen palvonta jo iät ja ajat ennen kristittyjen pyhimysten tai marttyyreiden ilmaantumista maailmaan. Kreikassa oli taikauskoista suhtautumista kuolleiden jäännöksiin ja erityisesti pyhitettyjen sankareiden jäännöksiin ja oli huomattava osa kansan epäjumalanpalvelusta. Oppineen kreikkalaisen historiankirjoittajan Pausaniuksen teokset ovat täynnä viittauksia tällaiseen taikauskoon. Saamme esimerkiksi lukea Pelopsin lapaluusta, miten Delfoin oraakkeli määräsi, että erinäisten seikkailujen jälkeen se vapauttaisi eleuslaiset kulkutaudista, joka heitä piinasi ja se "pyhitettiin" pyhäksi jäännökseksi sen miehen haltuun, joka oli sen vedestä pelastanut ja hänen jälkeensä hänen jälkipolvilleen. Troijalaisen Hektorin luita säilytettiin arvokkaina jäännöksinä Thebassa. Pausanias kertoo, että "he [thebalaiset] kertovat, että hänen [Hektorin] luut tuotiin tänne Troijasta seuraavan oraakkelin lausuman mukaisesti: 'Thebalaiset, jotka asuvat Kadmoksen kaupungissa, jos toivotte saavanne asua maassanne ja omistaa varallisuuden, josta ei mitään puutu, tuokaa Aasiasta maaperällenne Priamin pojan Hektorin luut ja kunnioittakaa tätä sankaria Jupiterin mandaattiin kuuluvana'." Samalta kirjailijalta voitaisiin lisätä samantapaisia kertomuksia. Kaikkien tällä tavoin huolellisesti säilytettyjen ja kunnioitettujen luiden uskottiin kaikkien olevan ihmeitä tekeviä luita. Aina buddhalaisuuden alkuajoista lähtien se on ollut täynnään pyhäinjäännöksiä, jotka ovat saaneet aikaan ihmeitä, joiden uskottavuus on vähintään yhtä oikeaksi todistettu kuin Stefanuksen tai "kahdenkymmenen marttyyrin" luiden aikaansaamat ihmeet. Niinpä eräässä buddhalaisuuden suurista perusteoksista nimeltä "Mahawanso" viitataan Buddhan pyhäinjäännösten pyhittämisestä ja taltioinnista: "Sen jälkeen kun vihollisten voittaja oli suorittanut loppuun pyhäinjäännösten asettamisen esille hän kokosi papit ja puhui heille: 'Ne tehtävät, jotka minun oli suoritettava pyhäinjäänösten esille asettamiseksi, on suoritettu loppuun. Huomenna pyhitän pyhäinjäännökset. Hyvät herrat, muistakaa pyhäinjäännökset.'" Kuka ei olisi kuullut Trevesin pyhästä takista ja sen esillepanosta koko kansan nähtäväksi? Yhtäläisyydet eivät lopu tähän. Seuraavasta voi lukija nähdä, että Buddhan pyhästä takista oli täsmälleen samanlainen esillepano: "Sen jälkeen (Naga Rajahin veljenpoika) toi yliluonnollisella voimallaan ponnahtaen ilmaan seitsemän palmyrapalmun korkeuteen ja ojentaen kätensä Dupathupon (pyhäinjäännöslaatikon) siihen paikkaan, jossa hän seisoi, jossa PUKU lepäsi prinssi Siddhatton Buddhon vieressä, tämän astuessa pappeuteen, ja se ASETETTIIN ESILLE KANSAN NÄHTÄVÄKSI." Tämä Buddhan "Pyhä Takki" oli epäilemättä yhtä aito ja yhtä suuressa määrin palvonnan arvoinen kuin Trevesin "Pyhä Takki". Eivätkä yhtäläisyydet lopu tähän. Vain muutama vuosi sitten paavi lahjoitti rakkaalle pojalleen Itävallan Frans Josefille "Pyhän Pietarin" "HAMPAAN" merkkinä erityisestä suosiosta ja arvostuksesta. Buddhan hampaat ovat yhtä suuressa huudossa hänen palvojiensa keskuudessa. Eräs buddhalaisten lähetyssaarnaaja, joka lähetettiin erääseen Ceylonin tärkeimmistä hoveista vaatimaan Rajahilta muutamia pyhäinjäännöksiä, lausui: "Devasin kuningas, teillä on (Buddhan) oikean kulmahampaan jäännös sekä myös tuon jumalallisen oepttajan oikea solisluu. Herra Devas, älkää empikö, kun on kysymys Lankan maan pelastuksesta." Sitten näemme seuraavassa noiden pyhäinjäännösten ihmeitä tekevän voiman: "Maailman vapahtaja (Buddha) suoritti iankaikkisia äärimmäisen täydellisiä tekoja vielä senkin jälkeen kun hän oli saavuttanut Parinibananin eli lopullisen vapautuksen (ts. kuolemansa jälkeen) maallisen jäännöksensä kautta ihmiskunnan hengelliseksi hyväksi ja maalliseksi menestykseksi. Mitäpä Voittaja (Jeyus) ei olisikaan tehnyt vielä eläessään?" Teoksessa Asiatic Researches on näitä Buddhan pyhäinjäännöksiä koskeva lausunto, joka paljastaa erinomaisesti buddhalaisen pyhäinjäännösten palvonnan todellisen alkuperän. Siinä sanotaan näin: "Buddhan luita tai jäseniä oli siellä täällä kaikkialla maailmassa samoin kuin Osiriksen ja Jupiter Zagreuksen jäännöksiä. Hänen jälkeläistensä ja seuraajiensa ensimmäisenä tehtävänä oli koota ne yhteen ja laittaa ne sitten hautakammioon. Tätä murheellista etsintää pidettiin yllä vuosittaisella, myötäelämisen hurskaudesta syntyneellä keksityllä tapahtumalla, jossa oli kaikki surun ja murheen merkit, kunnes pappi ilmoitti, että pyhät jäännökset oli vihdoin löydetty. Tätä harjoitetaan vielä tänäkin päivänä monien buddhalaisuuden tataariheimojen keskuudessa; ja taivaan Hengen Pojan luiden sanoma on ominaista kiinalaisille ja joillekin tataariheimoille." Tästä käy ilmi, että pyhäinjäännösten palvonta on osa niitä seremonioita, jotka laadittiin Osiriksen eli Nimrodin traagisen kuoleman muistoksi. Kuten lukija ehkä muistaa, hänet paloiteltiin neljäksitoista palaseksi, jotka lähetettiin yhtä monelle seudulle, jotka olivat omaksuneet vaikutteita hänen harhaopistaan ja väärästä jumalanpalveluksestaan, vaikuttamaan in terrorem kaikkiin niihin, jotka ehkä pyrkisivät noudattamaan hänen esimerkkiään. Kun harhaoppisten voima kasvoi, he etsivät kaikkein ensimmäiseksi käsiinsä tuon epäjumalanpalveluksen suuren johtohahmon silvotut jäännökset ja laittoivat ne sitten hautaholviin kaikin mahdollisin palvontamenoin. Tällä tavoin kuvaa Plutarkhos tuota etsintää: "Saatuaan tietää tämän kaiken [ts. Osiriksen ruumiin silpomisen] Isis lähti jälleen kerran etsimään aviomiehensä ruumiin eri puolille joutuneita jäseniä, matkustaen papyruskaisloista valmistettussa veneessä, jolla pääsi helposti kulkemaan maan matalimmissa ja soisissa osissa...Ja eräs syy siihen, että Egyptissä näkee erilaisia Osiriksen hautakammioita, johtuu siitä, että Isis hautasi aina löydettyään jonkin Osiriksen jäännöksen eri puolilta maata, löytöpaikalleen; vaikka jotkut otaksuvat, että se johtuu kuningattaren oveluudesta, kun hän antoi tehdä kuvan aviomiehestään jokaiseen noista kaupungeista, niin että siinä tapauksessa, että Tyfo voittaisi Horuksen tulevassa taistelussa, hän ei kykenisi löytämään oikeaa hautapaikkaa. Isis onnistui löytämään kaikki palaset paitsi yhtä, jonka Lepidotus, Fagrus ja Oxyrhychus olivat ahmaisseet, ja siksi egyptiläiset inhoavat näitä kaloja. Korvatakseen sen hän pyhitti Phalluksen ja määräsi arvokkaan juhlan sen muistoksi." Tämä ei osoita ainoastaan pyhäinjäännösten todellista alkuperää, vaan se osoittaa myös, että pyhäinjäännösten moninkertaistaminen on peräisin mitä kaukaisemmasta muinaisuudesta. Jos Rooma siis ylpeilee sillä, että sillä on kuusitoista tai jopa kaksikymmentä pyhää takkia, seitsemän tai kahdeksan Matteuksen kättä, kaksi tai kolme Pietarin päätä, se ei ole mitään sen kummempaa kuin Egyptin lukuisat Osiriksen jäännökset. Egypti oli täynnään marttyyrijumalansa hautakammioita; ja lukuisia jalkoja ja käsiä ja pääkalloja, joiden kaikkien vannottiin olevan aitoja, asetettiin esille kilpaileville hautapaikoille uskollisten egyptiläisten osiriksenpalvojien palvottaviksi. Ei riitä, että nuo egyptiläiset pyhäinjäännökset olivat itsessään pyhiä, ne PYHITTIVÄT JOPA SEN MAAN, johon ne oli haudattu. Tämän tosiasian tuo Wilkinson esille Plutarkhoksen lausuman perusteella sanoessaan: "Tämä Abydos-jumalan temppeli oli erityisen palvottu ja paikka oli siis niin pyhä egyptiläisten mielestä, että sen lähistöllä asuvat ihmiset yrittivät jos mahdollista ja vaikeuksista huolimatta, saada hankituksi hautakammion sen Necropoliksen alueelta, jotta he voisivat levätä kuolemansa jälkeen tuon suuren ja mystillisen jumalan PYHÄN HAUTAKAMMION PYHITTÄMÄSSÄ MAAPERÄSSÄ." Jos niitä paikkoja, jonne Osiriksen pyhäinjäännökset oli haudattu, pidettiin erityisen pyhinä, on helppo ymmärtää, miten luonnollista oli, että se synnytti pyhiinvaelluksia, mikä on niin tyypillistä pakanoille. Lukijalle ei tarvitse kertoa, mitä ansioita Rooma liittää noihin pyhiinvaellusmatkoihin pyhimysten haudoille ja miten keskiajalla eräs suosituimpia tapoja saada synnit pestyä pois oli lähteä pyhiinvaellusmatkalle pyhän Jago di Compostellan haudalle Espanjaan tai Jerusalemin pyhälle haudalle. Raamatussa ei kuitenkaan ole pienintäkään viitettä minkäänlaisiin pyhiinvaellusmatkoihin pyhimyksen, martyyrin tai apostolin haudalle. Nimenomaan sen tavan, jolla Herra itse katsoi sopivaksi haudata itse Mooseksen ruumis Nooabin tasangoille, niin ettei kukaan ihminen voisi koskaan tietää, missä hauta oli, oli tarkoitus nuhdella kaikkea sellaista tunnetta, josta pyhiinvaellusmatkat syntyvät. Ja kun ottaa huomioon, mistä Israel oli tullut ja ne egyptiläiset käsitykset, jotka olivat heitä saastuttaneet, mikä tulee ilmi kultaisen vasikan pystyttämisessä ja palvonnassa ja sen äärimmäisen kunnioituksen, mitä heillä on täytynyt olla Moosesta kohtaan, täytyy Jumalan viisauden siinä, että Hän tällä tavoin hautasi Mooseksen ruumiin, olla ilmiselvää. Maassa, jossa israelilaiset olivat niin pitkään asuneet, tehtiin tiettynä aikana vuodesta suuria ja näyttäviä pyhiinvaellusmatkoja ja niihin liittyi usein karkeata menoa. Herodotus kertoo, että hänen aikanaan osallistui jokavuotiseen Bubastikseen suuntautuneeseen pyhiinvaellukseen jopa 700,000 henkilöä ja että siinä yhteydessä juotiin enemmän viiniä kuin vuoden koko muuna aikana yhteensä. Wilkinson viittaa tässä yhteydessä vastaaviin Philaeeseen suuntautuneisiin pyhiinvaellusmatkoihin: "Philaeessa vietettiin suurten mysteereiden juhlimisten lisäksi tiettynä ajankohtana suurta seremoniaa, jossa papit menivät juhlakulkueessa hänen haudalleen ja seppelöivät sen kukilla. Plutarkhos esittää jopa, että kaikkina muina aikoina oli saarelle meneminen kiellettyä ja ettei yksikään lintu lentänyt saaren yli tai yksikään kala uinut lähellä tätä PYHITETTYÄ MAA-ALUETTA." Näyttää siltä, ettei tässä ollut kysymys pelkästään pappien kulkueesta haudan välittömässä läheisyydessä, vaan todella kansallisesta pyhiinvaelluksesta; sillä Diodorus toteaa: "Kaikki Egyptin papit käyvät osoittamassa kunnioitustaan Osiriksen hautakammiolle Philaeessa". Meillä ei ole yhtä tarkkaa tietoa Assyrian tai Babylonian pyhäinjäännösten palvonnasta; mutta meillä on riittävästi tietoa osoittamaan, että samoin kuin Egyptissä palvottiin babylonialaista jumalaa Osiris-nimisenä, samoin osoitettiin hänen jäännöksilleen hänen omassa maassaankin taikauskoista palvontaa. Me olemme jo nähneet, että kun Babylonian Zarathustra kuoli, hänen kerrotaan antaneen elämänsä uhriksi ja "velvoittaneen maanmiehensä säilyttämään hänen jäännöksensä" vakuuttaen heille, että heidän valtakuntansa kohtalo riippuisi hänen käskynsä noudattamisesta tai sen laiminlyömisestä. Niinpä luemmekin Ovidiukselta, että "Busta Nini" eli "Ninuksen hauta" oli monien aikakausien ajan eräs Babylonian suurista muistomerkeistä. Kun nyt vertaamme väärän Messiaan kuolemaa ja muka ylösnousemusta todellisen Messiaan kuolemaan ja ylösnousemukseen, kun se todella tapahtui, huomataan, että niiden välillä vallitsee hyvin jyrkkä kontrasti. Kun väärä Messias kuoli, hänen jäsenensä irrotettiin toinen toisistaan ja hänen luunsa lähetettiin eri puolille maata. Kun taas oikea Messias kuoli, Sallimus järjesti asian niin, että hänen ruumiinsa säilyi kokonaisena ja että profeetallinen sana —"ei hänestä luuta rikottako"—toteutui täydellisesti. Edelleen, kun väärän Messiaan esitettiin muka nousseen ylös, se tapahtui uudessa ruumiissa samalla kun vanha ruumis kaikkien jäsenineen jäi maan päälle, mikä osoittaa, että tuo väitetty ylösnousemus oli pelkkää huijausta ja teeskentelyä. Sen sijaan, kun tosi Messias on "kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa", havaittiin hänen hautansa olevan ehdottoman tyhjä, vaikka Rooman ei-uskovat sotilaat sitä mustasukkaisesti vartioivat, eikä Herran ruumista koskaan myöhemminkään löydetty tai ole edes väitetty löydetyn. Niinpä Kristuksen ylösnousemus seisoo hyvin erilaisella perustalla kuin Osiriksen väitetty ylösnousemus. Kristuksen ruumiista ei tietenkään tapahtuman luonteesta johtuen voi olla olemassa mitään pyhäinjäännöksiä. Voidakseen jatkaa babylonialaista järjestelmää on roomalaiskatolinen kirkko korjannut tämän puutteen pyhimysten jäännöksillä; ja nyt on pyhän Pietarin, pyhän Paavalin, pyhän Tuomas Beckettin ja pyhän Laurentiuksen pyhäinjäännöksillä sama asema roomalaiskatolisen kirkon jumalanpalveluksessa kuin Osiriksen pyhäinjäännöksillä Egyptissä tai Zarathustran pyhäinjäännöksillä Babyloniassa.
Alkuperäinen kirjoitus: Two Babylons, Relic Worship by Alexander Hislop
Pyhäinkuvien pukeminen ja kruunaaminen
Alkuun |Sisällys | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat