Rooman piispa osoitti todellakin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ylpeyttä ja kilpailuhenkisyyttä; mutta kolmena ensimmäisenä vuosisatana perustui heidän vaatimuksensa ylempään kunnioitukseen ainoastaan heidän alueensa arvostukseen, koska se oli maailmanvallan pääkaupunki. Mutta kun pääkaupungiksi tuli itämainen Konstantinopoli, joka uhkasi syrjäyttää Rooman, oli löydettävä jokin muu perusta Rooman piispan arvovallan säilyttämiseksi. Tuo uusi peruste löytyi noin vuonna 378, kun paavista tehtiin niiden avainten perijä, jotka olivat kahden tunnetun roomalaisen pakanajumalan symboli. Januksella oli avain ja Cybelellä oli avain; ja ne ovat ne kaksi avainta, jotka esitetään paavin kädessä merkkinä hänen hengellisestä auktoriteetistaan. Miten paavin sitten katsotaan saaneen haltuunsa huo avaimet, selviää jatkossa; mutta on joka tapauksessa varmaa, että hänen uskotaan saaneen haltuunsa ne mainittuna ajankohtana. Kun paavi nyt Pagans-teoksen mukaan oli kansan mielestä saanut haltuunsa Januksen ja Cybelen edustajien aseman ja sitä kautta oikeuden käyttää heidän avaimiaan, ymmärsi paavi, että jos hän saisi kristityt uskomaan, että ainoastaan Pietarilla oli ollut avainten valta, ja että hän oli Pietarin seuraaja, silloin noiden avainten näkeminen pitäisi yllä tuota illuusiota ja vaikka Rooman maallinen arvovalta kaupunkina häviäisikin, hänen oma arvovaltansa Rooman piispana säilyisi entistä varmempana. On selvää, että hän toimi tällaisella taktiikalla. Jonkin verran kului aikaa ennenkuin koitti se hetki, jolloin laittomuuden salaisuus oli valmistanut tietä sitä varten, jolloin paavi ensi kertaa julisti julkisesti olevansa ylin, mikä perustui Pietarille annettuihin avaimiin. Hänet korotettiin vuonna 378 siihen asemaan, mihin avainten valta pakanallisessa mielessä viittasi. Vasta vuonna 432, eikä yhtään aikaisemmin, hän esitti julkisesti omistavansa oikeuden Pietarin avaimiin. Tämä on selvästikin silmiinpistävä sattuma. Kysyykö lukija nyt, kuinka oli mahdollista, että ihmiset uskoisivat noin perusteettomaan väitteeseen? Raamatun sanat antavat juuri tähän aiheeseen liittyvän, hyvin vakavan, mutta tyydyttävän vastauksen (2.Tess. 2:10,11): "niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maana alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra." "...ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua." Harva valhe voisi olla karkeampi, mutta aikaa myöten se omaksuttiin laajalti ja nyt kun Jupiterin patsasta palvotaan todellisena Pietarin patsaana, samoin Januksen ja Cybelen avaimien on vuosisatojen ajan uskottu esittävän Pietarin avaimia.
Vaikka ainoastaan arvostelukyvyn puute voi selittää kristittyjen herkkäuskoisuuden heidän uskoessaan noiden avaimien symboloivan Kristuksen paaville Pietarin kautta antamaa valtaa, ei ole vaikea ymmärtää pakanoiden entistä suurempaa intoa tanssia paavin ympärillä heidän kuultuaan, että paavin valta perustuu Pietarilta saatuihin avaimiin. Paavin Pietarilta saamat avaimet olivat tosiaankin erään Pietarin avaimet, joka oli heille tuttu kaldealaisista mysteereistä. Kerta toisensa jälkeen on todistettu, että väite, jonka mukaan Pietari on koskaan ollutkaan Rooman piispa, on valheellista tarua. Parhaimmillaankin väite, että hän olisi edes jalallaan astunut Roomaan on mitä epäuskottavampaa. Hänen oletettu Rooman vierailunsa perustuu erään 100-luvun lopun tai 200-luvun alun kirjailijan kertomukseen ja hänen teokseensa Klementiinit, jossa hän vakavaan sävyyn kertoo siitä, miten Pietari kohtasi Roomassa Simon Maguksen ja kehotti häntä antamaan todisteen taikavoimistaan, jolloin Simon Magus nousi ilmaan ja Pietari pudotti hänet alas sellaisella voimalla, että Simon Noidan jalka murtui. Kaikki luotettavat historiankirjoittajat ovat kumonneet tämän kertomuksen paikkansapitävyyden, koska sille ei ole mitään todisteita siltä ajalta tai paikkakunnalta. Koska molemmat kertomukset perustuvat saman kirjoittajan väitteisiin, ei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin pitää Pietarin Roomassa käyntiä mitä epätodennäköisempänä. Mutta vaikka näin oli laita kristityn Pietarin, on kuitenkin ollut olemassa toinen Pietari jo kauan ennen kristillistä aikaa, jolla oli korkea asema pakanallisessa papistossa. Pappia, joka selitti mysteerit niihin vihittäville, kutsuttiin toisinaan kreikkalaisella sanalla Hierophant, mutta muinaisella kaldean kielellä ilman pisteitä lausuttuna se oli "Peter" eli "tulkki". Salattujen mysteereiden tulkille onkin luontevaa,että hän esoteerisia mystisiä oppeja avatessaan kantoi niiden kahden jumalan avaimia, joiden mysteereitä hän opetti.*
Turkkilaisten muftien eli Koraanin "tulkkien" nimi tulee aivan samasta verbistä, josta on muodostunut sana Miftah eli avain.
Näin ymmärrämme, miksi Januksen ja Cybelen avaimet tultiin tuntemaan Pietarin, mysteereiden tulkitsijan avaimina. Meillä on siis mitä vahvimmat todisteet siitä, että toinen toisistaan ja Roomasta kaukana olevissa maissa mysteereihin vihkiytyneet pakanat tunsivat nuo "Pietarin avaimet" erään toisen, Rooman tunteman Pietarin avaimina. Kun Ateenan eleuslaisiin mysteereihin vihittäville opetettiin pakanuuden salaista oppia, sitä luettiin heille kirjasta, jota tavalliset kirjailijat kutsuivat "Petroma-kirjaksi", jonka meille on kerrottu olleen kiveä. Mutta tämä on ilmeisesti vain sanaleikkiä, niinkuin on tapana pakanuudessa kansan huvittamiseksi. Sekä asian luonne että mysteereiden historia osoittavat molemmat, että tuo kirja ei voinut olla mikään muu kuin "Pet-Roma kirja" eli "Suuren tulkin kirja" eli toisin sanoen "jumalten suuren tulkin" Hermes Trismegistuksen kirjoittama kirja. Egyptissä, josta Ateena oli saanut uskontonsa, Hermeksen kirjoja pidettiin kaiken todellisen mysteereitä koskevan tiedon lähteenä.* Sentähden Hermestä pidettiin Egyptissä nimenomaan tuona suurena tulkkina eli "Peter-Romana"** Kuten tiedämme oli Hermeksellä täsmälleen sama asema.*** ja tunnettiin tietenkin samalla pyhällä kielellä samalla arvonimellä.
*Tekstissä olevan lausunnon takana olevat auktoriteetit ovat: "Jamblichus toteaa, että Hermes [egyptiläinen] oli kaiken taivaallisen tiedon jumala ja sen olivat hänelle välittäneet hänen pappinsa, joille hän antoi vallan kirjoittaa selityksensä Hermeksen nimellä varustettuina" (WILKINSON). Lisäksi egyptiläisen Merkuriuksen kuuluisien selitysten mukaan hänen kerrotaan...opettaneen ihmisille oikean tavan lähestyä jumalaa rukouksin ja uhrein (WILKINSON). Hermes Trismegistusta pidettiin ilmeisesti Thothin uutena inkarnaationa ja häntä kunnioitettiin suuresti. Klemens Aleksandrialaisen mukaan egyptiläiset kohtelivat Hermeksen tärkeimpiä kirjoituksia mitä syvimmällä kunnioituksella ja he kuljettivat niitä uskonnollisissa kulkueissaan (CLEM., ALEX:, Strom).
**Egyptissä käytettiin "Petriä" samassa mielessä. Kts. BUNSEN, Hieroglyph, jossa Ptrin sanotaan merkitsevän "näyttää". Tulkkia kutsuttiin nimellä Hierophantes, joka sisältää käsitteen "näyttäminen".
*** Ateenan tai Kreikan Hermestä palvotaan "Keksintöjen lähteenä...Hänkin antaa sieluille oppia paljastamalla Jupiterin isän tahdon ja sen hän toteuttaa Jupiterin enkelinä eli lähettiläänä. Hän on eri tieteenalojen suojelija, koska geometrian, päättelyn ja kielten keksiminen viittasi tähän jumalaan. Siksi hän johtaa jokaista opin alaa johtaen meidät kuolevaisten asuinsijoilta olevat ymmärryksen olomuotoon kaiten sielujen erilaisia laumoja" (PROCLUS Commentary on First Alcibiadeksessa TAYLORIN teoksessa Orphic Hymns). Myös Kreikan Hermes oli nimenomaan jumalallisten asioiden paljastaja ja tulkki, ja sanan tulkki sanottiinkin yleisesti tulevan hänen nimestään (HYGINUS).
Niinpä papin, joka selitti mysteerejä Hermeksen nimessä, täytyi olla varustettu ei ainoastaan Pietarin avaimilla, vaan myös "Peter-Roman" avaimilla. Tällä tavoin alkaa kuuluisa "Kivinen kirja" näkyä uudessa valaistuksessa eikä ainoastaan sitä, vaan valaista uudella tavalla erästä paaviuden historian synkimmistä ja askarruttavimmista kohdista. Rehellisiä historiantutkijoita on aina ihmetyttänyt, miten voi olla mahdollista, että Pietarin nimi on voitu yhdistää Roomaan sillä tavoin kuin on tapahtunut 300-luvulta eteenpäin—miten niin moni eri maissa oli johdettu uskomaan, että Pietari, joka oli "ympärileikattujen apostoli", oli luopunut Jumalan määräämästä tehtävästään ja ryhtynyt ei-juutalaisen seurakunnan piispaksi ja Rooman hengelliseksi johtajaksi, kun mitään tyydyttävää todistetta ei ole löydetty, että hän olisi edes käynytkään Roomassa. Mutta "Peter-Roman" kirja selittää kaiken, mikä muuten olisi selittämätöntä. Sellainen arvonimi olisi ollut liian arvokas paavinkirkolle, että se olisi voinut jättää sen sivuun; ja tavanomaisen politiikkansa mukaisesti se pyrki käyttäämään sen tilaisuuden tullen oman suuruutensa pönkittämiseen. Ja tuo tilaisuus todella tulikin. Kun paavi pääsi läheiseen yhteyteen pakanuuden papiston kanssa; kun he joutuivat, kuten tulemme huomaamaan, paavin hallintaan, mikä olisi ollut luonnollisempaa kuin yrittää sovittaa yhteen pakanuus ja kristinusko ja lisäksi vielä saada pakanallinen "Peter-Roma" näyttämään avaimineen "Rooman Pietarilta" ja että tuo "Rooman Pietari" oli juuri se apostoli, jolle herra Jeesus Kristus antoi "Taivaan valtakunnan avaimet"? Tällä tavoin sekoitettiin keskenään "sanankääntötempuilla" ihmiset ja asiat, jotka olivat pohjimmiltaan aivan eri asioita ja ihmisiä; ja pakanuus ja kristinusko sekoitettiin keskenään, jotta ilkeän papin yhä kiihtyvä kunnianhimo saataisiin tyydytettyä; ja niin paavista oli tullut sokaistuneille luopiokristityille apostoli Pietarin edustaja ja pakanuuteen vihityille hän oli ainoastaan heidän kuuluisista mysteereistä tuntemansa tulkki-Pietarin edustaja. Tällä tavoin paavi vastasi pakanuuden "kaksikasvoista Janusta". Oi, miten monimerkityksiset nuo sanat ovatkaan, kun niitä raamatullisessa mielessä käytetään paaviudesta, "laittomuuden salaisuudesta"!
Näin lukijaa valmistetaan ymmärtämään, miksi paavin suurta valtioneuvostoa, joka avustaa häntä kirkon hallinnossa, kustutaan kardinaalikollegioksi. Sana kardianali tulee sanasta Cardo, sarana. Janus, jonka avainta paavi kantaa, oli ovien ja saranoiden jumala, jota kutsuttiin nimellä Patulcius ja Clusius, "avaaja ja sulkija". Sillä oli Jumalaa pilkkaava merkitys, sillä häntä palvottiin Roomassa suurena välittäjänä. Mihin ikinä tärkeään hankkeeseen ryhdyttiin tai mihin ikinä jumalaan sitten vedottiinkin, oli ennen kaikkea ensiksi käännyttävä Januksen puoleen, jota pidettiin "jumalten jumalana" ja jonka mystisessä jumaluudessa yhtyivät isä ja poika—ja jota ilman ei mitään muutakaan rukousta kuultaisi—"taivaan ovi" ei avautuisi. Juuri tämän saman jumalan palvonta säilyi erityisesti Vähässä Aasiassa siihen aikaan kun meidän Herramme lähetti palvelijansa Johanneksen kautta Ilmestyskirjan seitsemän sanomaa tuolle seudulle perustetuille seitsemälle seurakunnalle. Ja siksi havaitsemme Hänen nuhtelevan eräässä noista sanomista kovin sanoin käytäntöä, jossa hänen jumaluutensa oli annettu tuolle epäjumalalle ja vaativan, että hänen kilpailijastaan käytetty arvonimi kuuluu yksin hänelle. Niinpä luemme Ilmestyskirjan 3:7:stä: "Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa". Nyt siis tälle Vähässä Aasiassa palvotulle Janukselle, Välittäjälle ja vastaavasti jo hyvin varhaisista ajoista alkaen Roomassa kuului maailman hallinto; ja pakanallisen ajatustavan mukaisesti "kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja merellä" liitettiin häneen. Tässä ominaisuudessa hänellä sanottiin olevan "jus vertendi cardinis"—"valta kääntää saranoita"—eli avata taivaan ovet tai avata tai sulkea rauhan tai sodan ovet maan päällä. Samoin paavikin asettuessaan Januksen ylipapiksi otti itselleen "jus vertendi cardinis"in, "vallan kääntää saranoita"—eli avaamisen tai sulkemisen vallan Jumalaa pilkkaavassa pakanallisessa mielessä. Paavi otti haltuunsa tuon vallan aluksi hitaasti ja varovasti; mutta kun sille oli saatu laskettua perustus, pystytettiin sen varaan vuosisatojen saatossa pappisvallan mahtava superrakennelma. Pakanat, jotka näkivät, mitä harppauksia Rooman edustama kristikunta paavin johdolla otti kohti pakanuutta, olivat mitä tyytyväisimpiä paavin suureen valtaan; he rohkaisivat häntä kohoamaan askel askeleelta Januksen edustajalle sopivaan täyteen valtaan—valtaan, jonka kaikki ihmiset tietävät nyt kuuluvan roomalaiskatoliselle kirkolle länsimaisen luopiokristillisyyden yksimielisen tuen seurauksena. Jotta paavi olisi päässyt siihen täyteen valtaan, mikä hänellä nyt on, tarvittiin yhteistyötä muiden tahojen kanssa. Hänen valtansa lisääntyessä ja hänen hallinta-alueensa laajetessa ja varsinkin kun hänestä tuli myös maallinen hallitsija, alkoivat Januksen avaimet painaa liikaa hänen kädessään—hän tarvitsi jonkun, joka jakaisi hänen kanssaan "saranoiden" vallan. Tästä syystä hänen yksityiset neuvonantajansa, hänen korkeat valtiomiehensä, jotka yhdessä hänen kanssaan hallitsivat kirkkoa ja maailmaa saivat nimityksen "kardinaalit"—"Saranoiden" papit. Tätä arvonimeä olivat aikaisemmin saaneet kantaa Rooman keisarin korkeat virkamiehet. Rooman keisarihan edusti itse "Pontifex Maximuksena" Janusta ja jakoi valtaansa omille palvelijoilleen. Jopa Rooman kristityn keisarin Theodosiuksen hallintokaudella oli hänen pääministerillään arvonimi kardinaali. Mut nyt ovat sekä nimi että nimen ilmoittava valta olleet jo kauan sitten kadonneet kaikkien maallisten valtiaiden virkamiehiltä; ja ainoastaan ne, jotka avustavat paavia Januksen avaimen käytössä—avaamisessa ja sulkemisessa&mdas;tunnetaan arvonimellä kardinaali eli "saranoiden" pappi.
Olen todennut, että paavista tuli Januksen edustaja. On ilmeistä, että Janus ei ollut mikään muu kuin Babylonian Messias. Jos lukija vain miettii paaviuden Jumalaa pilkkaavia väitteitä itsestään, hän huomaa, miten tarkalleen se on kopioitu alkuperäisestä mallistaan. Niissä maissa, joissa babylonialainen järjestelmä oli kehittynyt perusteellisimmin, huomaamme että Babylonian jumalan ylipappi oli varustettu juuri samoilla attribuuteilla kuin paavi. Kutsutaanko paavia "Jumalaksi maan päällä", "Jumalan sijaiseksi" ja "Jeesuksen Kristuksen sijaiseksi"? Wilkinson sanoo, että Egyptin kuningasta, joka oli ylipappi*, kunnioitettiin mitä suurimmalla arvonannolla "JUMALAN EDUSTAJANA MAAN PÄÄLLÄ",
*Wilkinson osoittaa, että kuninkaalla oli oikeus asettaa lakeja voimaan ja hallita kaikkea uskonnon ja valtion piiriin kuuluvaa, mikä todistaa hänen olleen ylipappi.
Onko paavi "erehtymätön" ja ylpeileekö roomalaiskatolinen kirkko sentähden sillä, että että se on aina ollut "muuttumaton ja jota ei voida muuttaa"? Samoin oli Kaldeankin ylipapin ja hänen johtamansa järjestelmän laita. Lainaamamme kirjoittaja sanoo, että ylimmäisen papin uskottiin oevan "KYKENEMÄTÖN EREHTYMÄÄN"* ja siitä syystä "vanhoja ediktejä kunnioitettiin mitä suurimmassa määrin pyhinä"; ja siitä oli epäilemättä saanut alkunsa tapa, jonka mukaan "meedialaisten ja persialaisten lakeja ei voinut muuttaa". Saako paavi osakseen kardinaalien palvonnan? Samaan tapaan palvottiin myös Babylonian kuningasta ylipappina.**
* WILKINSONin Egyptians. "Erehtymättömyys" oli luonnollinen seuraus yleisestä uskomuksesta koskien hallitsijan suhdetta jumaliin: sillä Diodorus Siculus toteaa Egyptistä puhuessaan, että kuninkaalla uskottiin olevan "jumalallinen luonto".
**LAYARDIN lausunnosta (teoksissa Nineveh and its Remains ja Nineveh and Babylon) käy ilmi, että koska Egyptin kuningas oli "sekä uskonnon että valtion pää", samoin oli Assyriassakin, jonka alueeseen Babylon kuului. Sitten meillä on todisteita siitä, että häntä palvottiin. Pyhissä kuvissa häntä palvotaan, mikä ei olisi ollut mahdollista elleivät hänen alamaisensa olisi palvoneet häntä sillä tavoin. Siten Aleksanteri Suuren palvonta oli ilmeisesti peräisin tästä lähteestä. Hänen vaatimansa palvonta oli suoranaista Persian kuninkaille osoitetun palvonnan matkimista. Ksenofonilta saamme todisteita siitä, että tämä persialainen tapa oli peräisin Babyloniasta. Siitä lähtien kun Kyyros oli tullut Babyloniaan osoittivat persialaiset ensimmäistä kertaa palvontaa häntä kohtaan; sillä Ksenofon (Cyropoed) toteaa, että "sitä ennen ei kukaan ollut osoittanut palvontaa Kyyrokselle".
Onko kuninkaiden ja lähettiläiden suudeltava paavin tohvelia? Tämäkin on lainattu samasta mallista: sillä professori Gauseen sanoo Straboa ja Herodotusta lainaten, että "Kaldean kuninkailla oli jalassaan tohvelit, joita heidän voittamiensa kuninkaiden oli suudeltava". Onko paavia samaan tapaan puhuteltava arvonimellä "teidän pyhyytenne"? Samoin oli Rooman pakanallisen ylipapin kohdalla. Arvonimi näyttää olevan yleinen kaikilla ylimmäisillä papeilla. Rooman keisarin viimeinen pakanaedustaja Symmachus puhutellessaan ylimmäisen papin ominaisuudessa erästä kollegaansa eli toista ylimmäistä pappia, lausuu ennen varsinaista ylennystään: "Olen kuullut, että TEIDÄN PYHYYTENNE (sanctitatem tuam) saa pyhässä kirjeessä kutsun astua ulos virastaan".
Pietarin avaimet on nyt palautettu niiden oikealle omistajalle. Pietarin istuimen on nyt myös tehtävä niille seuraa. Tuo maaimankuulu istuin on peräisin samasta lähteestä kuin ristiavaimet. Täsmälleen sama syy, joka johti paavin ottamaan itsellen nuo kaldealaiset avaimet, johti luonnollisesti hänet ottamaan haltuunsa myös pakanallisen Pontixex Maximuksen tyhjän istuimen. Koska Pontifex oli asemansa perusteella ollut Hierofantti eli mysteereiden tukki, kutsuttiin hänen istuintaan vastaavasti "Pietarin istuimeksi" kuin noita pakanallisia avaimiakin kutsuttiin "Pietarin avaimiksi"; ja niin tapahtui vastaavasti istuimellekin. Pietarin maailmankuulun istuimen todellinen alkuperä käy ilmi seuraavasta tosiasiasta: Bower toteaa, että "Niinkuin roomalaiset uskoivat ja yrittivät saada muitakin uskomaan, aina vuoteen 1662 saakka, tulisi Pietari istuutumaan itse pystyttämälleen istuimelle; sillä tuo istuin, jolla hänen uskottiin istuneen, asetettiin esille julkisen palvonnan kohteeksi 18.1. eli tuon istuimen juhlana. Mutta kun sitä puhdistettiin, jotta se voitaisiin asettaa näkyvälle paikalle vatikaanissa, siihen ilmestyivät ikävä kyllä Herkuleen kaksitoista urotekoa!" ja niin se oli asetettava syrjään. Paaviuden partisaanit eivät ainoastaan olleet hieman pettyneitä tästä löydöstä, vaan he yrittivät naamioida sen mahdollisimman edulliseksi. Giacomo Bartolini kertoo teoksessaan Sacred Antiquities of Rome puhuessaan olosuhteista löytöä tehtäessä: "Meidän palvontamme ei ollut kuitenkaan suunnattu väärään kohteeseen, sillä emmehän me puuta palvoneet, vaan apostolien ruhtinasta Pietaria", jonka olisi ollut määrä sillä istua. Mitä lukija sitten ajatteleekin tästä tuolinpalvontaa koskevasta anteeksipyynnöstä, hän varmaankin nyt lopulta ymmärtää yhdistäessään tämän siihen, mitä aikaisemmin on esitetty, että kauhea taru Pietarin istuimesta on paljastettu. Nykyaikana näyttää Roomalla olleen epäonnea Pietarin istuimen suhteen; sillä vaikka istuin, jonka päällä oli kuva Herkuleen kahdestatoista uroteosta, oli tuomittu ja laitettu sivuun sopimattomana kestämään sitä valoa, jonka uskonpuhdistus oli Pyhän Istuimen pimeyteen tuonut, oli se istuin, jonka oli määrä korvata tuo epäonnistunut istuin, osoittava vieläkin hullunkurisemmalla tavalla paavinkirkon julkeat väitteet. Edellinen istuin oli lainattu pakanoilta; seuraava näyttää olevan lainattu muslimeilta; sillä kun ranskalaiset sotilaat kenraali Bonaparten johdolla valloittivat Rooman vuonna 1795, he huomasivat istuimen takana arabiankielisen kirjoituksen, tämän tunnetun kohdan Koraanista: "Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah ja Muhammed on hänen profeettansa".
Paavilla ei ole ainoastaan istuinta, jolla istua, vaan jopa istuin, jolla häntä kannetaan kaikin juhlallisuuksin ihmisten harteilla, kun hän vierailee Pyhän Pietarin kirkossa tai jossain muussa Rooman kirkoista. Tällä tavoin kuvaa eräs silminnäkijä sellaista näytöskulkuetta Herran Päivänä paavillisen pakanuuden päämajassa: "Ulkoa kuului rumpujen pärinää. Sotilaiden pyssyt kaikuivat Herran huoneen käytävillä heidän viedessään aseensa maahan, olalle tai ampuma-asentoon esimiehensä komennusten mukaan. Miten suuressa ristiriidassa sapatin kanssa—miten suuressa ristiriidassa uskonnon kanssa—miten sopimatonta valmistautumista ottamaan vastaan nöyrien ja alhaisten Jeesuksen pappi! Nyt näkyy hitaasti etenevän kahden aseistetun sotilasjonon välistä pitkä kulkue kirkollisia virkamiehiä, piispoja, kaniikkeja ja kardinaaleja, jotka astuivat Rooman ylimmäisen papin edellä. Häntä kannettiin kullatussa tuolissa ja puettuna vaatteisiin, jotka hohtivat kirkkaammin kuin aurinko. Häntä kantoivat kaksitoista karmiininpunaisiin puettua kantajaa, joiden edellä kulki useita henkilöitä, jotka kantoivat hänen ristiään, hänen juhlapäähinettään, hänen kolminkertaista kruunuaan, hänen päänsä yläpuolella oli kahden suunnattoman suuren riikinkukon sulista tehdyn viuhkan muodostama katos, jota kaksi palvelijaa kantoi". Sama koskee Rooman ylintä ylipappia tänäkin päivänä; vain sillä lisäyksellä, että paitsi tuota suojaavaa viuhkaa, joka on yksinkertaisesti vain "Bacchuksen mystinen viuhka", myös hänen valtaistuimensa yläpuolella on tavallinen katos. Katsopa nyt kolmetuhatta vuotta taaksepäin, niin näet, miten Egyptin ylimmäinen pappi vierailee jumalansa temppelissä. Wilkinson kertoo: "Saavuttuaan temppelin alueelle koko armeijaa edustamaan valitut vartijat ja kuninkaalliset palvelijat tulivat nyt temppelin edustalle...sotilassoittokunnat soittivat maan suosikkisävelmiä; ja eri rykmenttien erilaiset viirit ja liput hulmusivat tuulessa, aseet hohtivat kirkkaina, valtavat väkijoukot ja kirkasväristen lippujen koristaman propylaean korkeiden tornien mahtavuus muodostivat näyn, jota vastaavaa on harvoin nähty missään maassa. Tämän juhlallisen seremonian kaikkein hätkähdyttävin piirre oli yksinvaltiaan loistava seurue, jota joko valtion korkeimmat virkamiehet kantoivat valtaistuimella tai hän käveli heiluvien sulkien muodostaman viuhkan alla". Esitämme Wilkinsonilta lainatun puupiirroksen keskeisen osan, jossa kuvataan tällaista egyptiläistä juhlakulkuetta, niin että lukija voi nähdä omin silmin, miten samanlainen se on kuin kaikkien tuntema kuvaus paavin seremoniasta.
Tämä riittänee Pietarin istuimesta ja Pietarin avaimista. Janus, jonka avaimet samoin kuin hänen vaimonsa tai äitinsä Cybelen avaimet paavi on ottanut, oli myös Dagon, Janus, kaksipäinen jumala, "joka oli elänyt kahdessa maailmassa" ja oli Babylonian jumala Nooan inkarnaationa. Kalajumala Dagon esitti tuota jumalaa sen patriarkan ilmentymänä, joka oli asunut niin kauan vedenpaisumuksen vesissä. Samoin kuin paavi kantaa Januksen avaimia, hän kantaa myös päässään Dagonin hiippaa. Niinivessä suoritetut kaivaukset ovat asettaneet tämän kaiken epäilyksen ulkopuolelle. Paavin hiippa poikkeaa täysin Aaronin ja juutalaisten ylipapin hiipasta. Se oli turbaani. Paavin Rooman pääalttarin ääressä kantama kaksisarvinen hiippa, kun kardinaali osoittavat hänelle palvontaa, on täsmälleen sama hiippa, jota filistealaisten ja babylonialaisten kalajumala Dagon käytti. Dagon esitettiin muinoin kahdella eri tavalla. Hänet kuvattiin ensinnäkin puolittain ihmisenä ja puolittain kalana; yläruumiin ollessa täysin niinkuin ihmisruumiissa ja alaruumiin päättyessä kalan pyrstöön. Toinen tapa oli Layardin sanoin "kalan pää muodosti hiipan, joka oli ihmisen pään päällä ja sen suomuinen, viuhkamainen pyrstö riippui viitan tavoin hänen selässään niin, että ihmisen jäsenet olivat näkyvillä". Layard esittää Dagonin tässä hahmossa viimeisessä teoksessaan. Näytämme sen tässä lukijalle
eikä kukaan tätä hiippaa tutkiessaan ja verratessaan sitä Ellitin Horoessa esitettyyn paavin hiippaan voi epäillä hetkeäkään, etteikö paavin hiippa ole peräisin nimenomaan tuosta hiipasta eikä mistään muusta. Niiniven miehen pään päällä olevat ammottavat kalan leukaluut vastaavat vääjäämättä Rooman paavin hiipan sarvia. Näin oli idässä vähintään viisisataa vuotta ennen kristillistä aikaa. Samoin näyttää olleen myös Egyptissä; sillä puhuessan Siluris-lajin kalasta Wilkinson sanoo: "tuo Egyptin Pantheonin edustaja esitetään ihmisen hahmossa, jolla on kalan pää". Meillä on todisteita siitä, että pakanuudessa oli myöhempänä aikakautena lännessä erotettu toisistaan kalanpäähiippa ja kalan ruumis, jolloin tuota hiippaa käytettiin yksinään koristamassa suuren välittäjäjumalan päätä; sillä useissa maltalaisissa pakanuuden aikaisissa kolikoissa esitetään tuo jumala Osiriksen tunnetuilla ominaisuuksilla varustettuna ja päässään kalahiippa ilman muita kalan ominaisuuksia
lähes samanmuotoisena kuin paavin hiippa tai piispan hiippa tänäkin päivänä on. Ilmeisesti on Kiinassakin ollut käytössä sama kalanpäähiippa, sillä täysin samanlainen Kiinan keisarin käyttämä hiippa, kuin mitä paavi kantaa, on säilynyt meidän päiviimme asti. "Onko tunnettua", kysyy minulta eräs oppinut nykykirjailija yksityisessä keskustelussa, "että Kiinan keisari on rukoillut kaikkina aikoina aina näihin aikoihin asti ja rukoilee vielä tänäänkin kerran vuodessa kansakunnan ylimmäisenä pappina ja siunaa koko kansakunnan puettuna papilliseen asuunsa ja päässään hiippa, joka on täsmälleen samanlainen kuin mitä Rooman ylimmäinen pappi on kantanut päässään jo lähes 1200 vuoden ajan? Totta se on." Tämän lausunnon todisteeksi ohessa kuva paavin hiipasta edestäpäin nähtynä
Lukijan on muistettava, että jopa Japanissa, joka on vielä kauempana Baabelista kuin Kiina, eräs heidän jumalistaan esitetään päässään sama vallan symboli kuin Assyriassakin—varustettuna myös härän sarvilla, jota kutsutaan nimellä "Härän päällä varustettu taivaan prinssi". Jos Nimrodin symboli Kronoksena, "Sarvipäänä", löytyy siis Japanistakin, ei ole ihme, että Dagonin symboli löytyy Kiinasta.
Mutta on eräs toinenkin paavin vallan symboli, jota ei saa sivuuttaa ja se on paavin käyräsauva. Mistä on paavin käyräsauva peräisin? Vastaus kysymykseen on ensiksikin se, että paavi varasti sen Rooman ennustajapapilta eli auguurilta. Antiikin tuntija ehkä muistaa, että kun Rooman auguurit tiedustelivat taivaalta tai ennustivat tähtien asennosta, heillä oli eräs esine, jota ilman he eivät noita tehtäviä suorittaneet. Tuo instrumentti, jota käyttäen he kuvasivat niitä taivaallisia kuvioita, jotka olivat heidän tutkimuksensa alla, oli toisesta päästään kaareva ja sitä kutsuttiin nimellä "lituus". "Lituus" eli roomalaisten auguurien sauva muistutti siinä määrin paavin sauvaa, että roomalaiskatoliset kirjailijat itsekin käyttivät termiä "lituus" keskiajalla, jolloin asian peittelyyn ei ollut syytä, synonyyminä paavin sauvalle. Niinpä eräs paavillisista kirjailijoista kuvaa erästä paavia tai paavillista piispaa ilmauksella "mitra lituoque decorus", koristettu hiipalla ja auguurin sauvalla tarkoittaen sillä, että hän oli koristettu hiipalla ja käyrällä sauvalla. Mutta tämä lituus eli Rooman auguurien ennustajansauva oli kuten tunnettua lainattu etruskeilta, jotka puolestaan olivat perineet sen uskontonsa myötä assyrialaisilta. Samoin kuin roomalainen auguuri tunnettiin käyrästä sauvastaan, samoin oli kaldealaiset ennustajat ja papitkin yleensä varustettu maagisia rituaaleja suorittaessaan käyräsauvalla eli paimensauvalla. Tämän maagisen sauvan alkuperä voidaan jäljittää suoraan Babylonian ensimmäiseen kuninkaaseen Nimrodiin, jolla Berosiuksen mukaan oli ensimmäisenä arvonimi paimenkuningas. Aabrahamin ajan hepreaksi tai kaldeaksi "Nimrod paimen" on "He-roe" (=sankari); ja tästä "mahtavalle metsästäjälle Herran edessä" kuuluvasta arvonimestä ovat peräisin sekä sankarin nimi että kaikki se sankarinpalvonta, joka sittemmin on levinnyt koko maailmaan. Varmaa on, että Nimrodin jumalaksi korotetut seuraajat on yleensä esitetty kädessään käyrä- eli paimensauva. Näin oli Babyloniassa ja Niinivessä, kuten säilyneet muistomerkit osoittavat. Ohessa olevassa babylonialaisessa kuvassa näkyy käyräsauva karkeammassa muodossa.
Layardilla se nähdään koristeellisempana, niin että se muistuttaa tänäkin päivänä käytettyä paavin sauvaa.* Näin oli Egyptissä sen jälkeen kun Babylonian valta oli siellä vakiintunut, josta todistavat Osiriksen patsaat käyräsauvoineen**, joissa Osiris itse esitetään yleensä käyräsauvana, jonka yläpuolella on silmä.
* Nineveh and Babylon. Layard näyttää ajattelevan, että hänen viittaamansa instrumentti, jota kuningas kantoi "ylipapiksi sonnustautuneena uhripalveluspuvussaan" oli sirppi; mutta jokainen, joka tarkastelee sitä huolellisesti, huomaa, että se on käyräsauva, jota koristavat nupit, niinkuin on laita nytkin paavin käyräsauvassa vain sillä erotuksella, että sen sijaan että sitä kannettaisiin pystyssä sitä kannetaan ylösalaisin.
** Kuuluisa nimitys faarao, joka oli Egyptin ylimmäisen papin ja kuninkaan arvonimi, on vain egyptiläinen muoto heprean sanasta He-Roe (sankari). 1. Mooseksenkirjassa on faarao "Phe-Roe" ilman pisteitä. Phe on egyptinkielen määräävä artikkeli. Egyptiläiset eivät kammonneet paimenkuninkaita, vaan Roi-Tzania, "karjan paimenia" (1. Moos.46:34). Ranskankielen sana Roi, kuningas, tulee selvästi sanasta "paimen" ilman artikkelia Roe, siitä englanninkielen adjektiivi royal (kuninkaallinen); ja sanasta Ro, joka tarkoittaa "toimia paimenena" ja joka yleensä äännetään Reg—(liitteen Sh kanssa), joka tarkoittaa samaa kuin "hän joka on" tai "hän joka tekee"—tulee Regah, "hän joka toimii paimenena", ja siitä latinan sanat Rex ja Regal.
Näin on Afrikan neekereillä, joiden jumala nimeltään Fetiche esitetään käyräsauvan hahmoisena kuten ilmenee Hurdin sanoista: "He asettavat Fetissejä oviensa eteen ja nämä jumalat esitetään kahvojen tai koukkujen muotoisina, joilla me varistamme hedelmiä puusta". Näin on laita tänäkin hetkenä Tiibetissä, jossa lamat eli therokset kantavat jesuiitta Hucin mukaan käyräsauvaa virkansa symbolina. Näin on laita kaukaisessa Japanissakin, jossa suuren hengellisen pääkaupungin Miacon temppelin jumalien kuvauksessa huomaamme tällaisen lausunnon: "Heidän päätään koristavat kirkkauden säteet ja joillakin heistä on kädessään 'paimensauva', mikä osoittaa, että he ovat ihmiskunnan suojelijoita kaikkea pahojen henkien toimintaa vastaan". Paavinsauva , jota hän kantaa virkansa symbolina lammasten suurpaimenena ei ole sen enempää eikä vähempää kuin ennustajapapin käyrä sauva eli Nimrodin pappien taikasauva.
Mitä nyt sanovat apostolisen suksession palvojat tähän kaikkeen? Mitä he nyt ajattelevat kerskaamistaan Rooman Pietarilta tulleista ohjeista? Varmastikin heillä on paljon ylpeilyn aihetta niistä. Mutta, kysyn edelleen, mitä sanoisivat jopa vanhat pakanapapit, jotka joutuivat väistymään, kun marttyyrit vielä taistelivat heidän jumaliaan vastaan ja sen sijaan että olisivat käyttäneet samoja symboleja "eivät rakastaneet henkeään, vaan olivat alttiit kuolemaan asti", jos he näkisivät Euroopan kristikunnan niin kutsutun kirkon nykyiset tunnusmerkit? Mitä sanoisi itse Belsassar, jos hänellä olisi tilaisuus "astua takaisin kuun välkkeen alle" ja käydä Rooman Pyhän Pietarin kirkossa ja nähdä paavi kaikissa paavinvarusteissaan, loistossaan ja juhlallisuuksissaan? Hän tulisi varmaankin siihen johtopäätökseen, että hän olisi vierailemassa jossain omista kuuluisista temppeleistään ja että kaikki jatkui edelleen samanlaisena kuin Babyloniassa tuona ikimuistoisena yönä, kun hän näki hämmästynein silmin seinälle ilmestyvän kirjoituksen: "Mene, mene, tekel, Upharsin".
Papit, munkit ja nunnat
Alkuperäinen artikkeli Alexander Hislopin teoksesta 'The Two Babylons", Section I. The Sovereign Pontiff
Alkuun | Sisällys | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Linkkejä | Keskusteluryhmä
