Alexander Hislop
Kaksi Babylonia

Luku VII
Näiden kahden kehityskulun tarkastelua historiallisesti ja profeetallisesti

Tähän menneessä olemme tarkastelleet Kahden Babylonian historiaa pääasiassa yksityiskohtaisesti. Nyt me tulemme tarkastelemaan niitä organisoituina järjestelminä. Muinaisen Babylonian epäjumalanpalvelusjärjestelmällä on ollut erilainen asema sen historian eri kausien eri vaiheissa. Nykyajan Babylonian profeetallisessa kuvauksessa on ilmeisesti myös eri aikoina esiintyneiden erilaisten voimien kehityskulku. Onko näillä kahdella kehityskululla mitään tyypillistä samankaltaisuutta, joka yhdistäisi ne toinen toisiinsa? Kyllä on. Kun me saatamme muinaisen Babylonian pakanuuden uskonnollisen historian yhteen profeetallisten symbolien kanssa, jotka ikäänkuin varjoina kuvaavat Rooman organisoidun pakanuuden ilmenemismuotoja, huomaamme, että se antaa yhtä paljon valaistusta nyt käsittelemäämme aiheeseen kuin mitä se on antanmut tähänastiselle tutkimuksellemmekin. Laittomuuden voimien toimintaa nykyajan Babyloniassa kuvataan erityisesti Ilmestyskirjan luvuissa 12 ja 13; ja ne ovat seuraavat:—I. Suuri punainen lohikäärme; II. Merestä nouseva Peto; III. Maasta nouseva Peto; ja IV. Pedon kuva. Kaikissa näissä suhteissa tullaan huomaamaan asiaa tutkittaessa, että mitä tulee asioiden kehittymisen järjestykseen, Vanhan Testamentin pakanallinen Babylonia oli täsmällinen typologia eli esikuva uudesta pakanuudesta.

Osa I
Suuri tulipunainen lohikäärme

Tätä huomattavaa totuuden vihamiestä kuvataan erityisesti Ilmestyskirjan 12:3sta eteenpäin. "Ja näkyi toinen merkki taivaassa, ja katso: suuri, tulipunainen lohikäärme". Kaikilla tahoilla myönnetään, että tämä on ensimmäinen suuri vihollinen, joka evankeliumin aikakautena hyökkäsi kristillistä seurakuntaa vastaan. Jos mietitään sanoja, joilla sitä kuvataan ja tekoja, joita se tekee, huomataan, että sillä on samoja piirteitä kuin kaikkein ensimmäisellä vihollisella, joka hyökkäsi Jumalan muinaista seurakuntaa vastaan vedenpaisumuksen jälkeen. Sana lohikäärme johtaa lukijaa jossain määrin harhaan nykyään siihen liitettävien assosiaatioiden takia tuomalla hänen mieleensä pimeän keskiajan kuuluisat siivekkäät lohikäärmeet. Siihen aikaan, kun Jumala käytti tätä sanaa kuvaukseensa, sanalla ei ollut mitään sellaista merkitystä sen paremmin maallisten kuin hengellistenkään kirjailijoiden keskuudessa. Pausanias toteaa: "Kreikkalaisten lohikäärme oli vain suuri käärme"; ja konteksti osoittaa, että juuri siitä on kysymys tässä; sillä sitä, mitä ensimmäisessä jakeessa kutsutaan "lohikäärmeeksi", kutsutaan 14. jakeessa vain käärmeeksi. Sitten tässä käytetty sana 'tulipunainen' merkitsee oikeastaan 'tulista'; niin että "tulipunainen lohikäärme" tarkoittaa "tulista käärmettä" tai "tulikäärmettä". Juuri niin näyttää olleen ensimmäisessä epäjumalanpalveluksen muodossa, joka Nimrodin johdolla esiintyi muinaisessa maailmassa. Sinearin tasankojen "tulikäärme" näyttää olleen suuri epäjumalanpalveluksen kohde. On olemassa mitä vahvimpia todisteita siitä, että Nooan poikien eksytys alkoi tulen palvonnasta ja että siihen liittyi käärmeen symboli.

Olemme jo eri yhteyksissä havainneet, että tulta palvottiin valaisijana ja puhdistajana. Aivan alussa oli näin; sillä muinaisuuden ääni sanoo Nimrodin olleen nimenomaan tulenpalvonnan aloittaja. Nimrodin ja Ninuksen henkilöys on jo todistettu; ja hänen esitetäänkin myös olleen tuon käytännön aloittaja Ninus-nimisenä. Eräässä Apollodorukselta säilyneessä katkelmassa sanotaan, että "Ninus opetti assyrialaiset palvomaan tulta". Aurinkoa palvottiin Baalin nimellä suurena valon ja kuumuuden lähteenä. Juuri se, että aurinkoa palvottiin tuolla nimellä jo maailman varhaisimpina aikoina, osoittaa näiden ensimmäisten luopumuksen alkujen röyhkeän luonteen. On puhuttu siihen tyyliin kuin auringon ja taivaankappaleiden palvonta olisi anteeksiannettavaa ja että ihmiskunta olisi langennut sellaiseen helposti ja viattomasti. Mutta miten on asian laita todellisuudessa? Ihmiskunnan alkukantaisessa kielessä aurinkoa kutsuttiin nimellä "Shemesh"—ts. "palvelija"—Jumala oli epäilemättä antanut tuon nimen muistuttaakseen maailmalle siitä suuresta totuudesta, että niin loistava kuin päivällä loistava aurinko olikin, se oli loppujen lopuksi suuren näkymättömän Luojan tarkoittama Palvelija Hänen maan päällä eläville luoduilleen. Ihmiset tiesivät sen ja kuitenkin he tieten tahtoen asettivat palvelijan Mestarin paikalle; ja kutsuivat aurinkoa Baaliksi—ts. Herraksi—ja palvoivat häntä sen mukaisesti. Mikä merkitys siis onkaan sillä, kun Paavali sanoo: "koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet...";vaan ovat "vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen". Aurngonpalvonnan ja ja taivaankappaleiden palvonnan aloittaminen oli synti valoa vastaan—taikauskoinen synti taivasta vastaan. Samoin kuin aurinko taivaalla oli suuren palvonnan kohde, samoin tuli oli sen maanpäällinen edustaja. Vituvius viittaa tähän maailman alkuaikojen tulenpalvontaan sanoessaan, että "ihmisistä muodostui aluksi valtioita ja yhteisöjä, kun he kokoontuivat tulen ympärille". Ja tämä on täsmälleen sen mukaista, mistä olemme jo puhuneet Foroneuksen yhteydessä, jonka olemme todenneet olevan sama kuin Nimrod, niin että kun hänen sanottiin olleen "tulen keksijä", häntä pidettiin myös ensimmäisenä, joka "kokosi ihmiskunnan yhteisöiksi".

Auringon ohella, jota palvottiin suurena tulen jumalana palvottiin myös käärmettä, joka aikanaan samaistettiin siihen.

Nyt on muistettava, että Thoth oli Thamuksen ts. Nimrodin neuvonantaja. Tuon lausunnon perusteella tulemme siihen johtopäätökseen, että käärmeenpalvonta oli osa Nimrodin muinaista eksytystä. Tuota käärmeen "TULISTA LUONTOA", johon edelläesitetyssä lainauksessa viitataan, ylistivät pakanalliset runoilijat jatkuvasti. Niinpä Vergilius käyttäen hyväkseen asemaansa Pompeiin kirjoittajana, huomauttaa "käärmeiden jumalallisesta luonnosta", kuvaa pyhää käärmettä, joka tuli Anchisesin haudasta, kun hänen poikansa Aeneas oli uhrannut sen edessä, sellaisin sanoin, että se kuvaa välittömästi Foinikialaisen kielenkäyttöä ja edessämme olevan kohdan "tulista käärmettä":

                     "Tuskin oli hän päättänyt työnsä, kun ylpeänä kuvioistaan
                      kiemurteli käärme ulos haudasta;
                      sen suunnattoman suuri ruumis muodosti seitsemän korkeaa lenkkiä,
                      sen leveä selkä sininen, kultasuomuinen.
                      Näin kiepitellen se eteni ja vierellään
                   eteenpäin vyöryvä tuli ruohikkoa polttaen".

Siksi ei olekaan ihmeellistä, että tulen- ja käärmeenpalvonta yhdistyivät. Koska käärmekin "uudisti nuoruutensa" joka vuosi, se voitiin esittää palvonnan kohteena niille, jotka halusivat palvella epäjumalia osana auringonjumalan palvelusta. Olihan aurinko suuri uudistaja, joka joka vuosi uudistaa ja luo uudeksi luonnon ja jota, kun sitä palvottiin jumalana, palvottiin suurena ihmisten sielujen Uudistajana.

Tutkimassamme luvussa "suuri tulinen käärme" esitetään kuninkaallisin symbolein varustettuna. Kaikki sen päät on koristettu "kruunuilla tai diadeemeilla"; ja niin oli Egyptissäkin. Tulikäärmettä tai aurinkokäärmettä kutsuttiin kreikaksi nimellä Basilisk, mikä tarkoittaa "kuninkaallista käärmettä", niin että se voitiin samaistaa Molokiin, jonka nimi sisältää sekä tulen että veren merkitykset ja tarkoittaa oikeastaan "Kuningasta". Sekä egyptiläiset että monet muutkin kansat pitivät Basiliskia "majesteettiuden ja hallintavallan todellisena symbolina". Siinä tarkoituksessa sen kuva oli kiinnitetty Egyptin yksinvaltiaiden päähineeseen; eikä kenelläkään muulla ollut lupa käyttää sitä. Tähän käärmeeseen yhdistettyä aurinkoa kutsuttiin nimellä "P'ouro", joka tarkoittaa sekä "tulta" että "Kuningasta" ja juuri tästä nimestä tulee epiteetti "Purros", "Tulinen", joka on annettu tekstimme "suurelle seitsenkruunuiselle käärmeelle".*

*Tekstissä käytetty sana Purros ei sulje pois käsitettä "Punainen", sillä auringonjumala maalattiin punaiseksi, niin että hänet voitiin tunnistaa Molokiksi, joka oli sekä tulen että veren jumala.—(WILKINSON). Kuitenkin johtavana ajatuksena on Tuli

Tällä tavoin samaistettiin Aurinko, Suuri Tulen jumala Käärmeeseen. Mutta hänellä oli myös ihmisedustajansa ja se oli Tammus, jota Israelin tyttäret valittivat, ts. Nimrod. Olemme jo nähneet Nimrodin ja Zarathustran olevan sama. Zarathustra ei ollut ainoastaan kaldealaisten mysteereiden pää, vaan, niinkuin kaikki myöntävät, tulenpalvojien pää. (kts. jäljempänä olevaa huomautusta. Berosuksen Nimrodille antama arvonimi Babylonian ensimmäisenä kuninkaana viittaa samaan asiaan. Tuo arvonimi on Alorus, ts. "tulen jumala". Koska Nimrod, "tulen jumala", oli Molk-Gheber eli "Mahtava kuningas" samalla kun hän oli ensimmäinen, jota kutsuttiin Molokiksi eli Kuninkaaksi ja ensimmäinen, joka oli "mahtava" (Gheber) maan päällä, näemme heti, mistä oli saanut alkunsa "tulen läpi kulkeminen Molokin kunniaksi" ja miten tulen jumalaa oli roomalaisten keskuudessa alettu kutsua "Mulkiberiksi".*

*Kirjoitetaan tavallisesti Mulciber (OVIDIUS, Art.Am.); mutta roomalainen c lausuttiin "kovaksi k:ksi". Epiteetin "Gheber" takia Intian parsilaisia eli tulenpalvojia kutsutaan edelleen nimellä "Guebres".

Näyttää siltä, että hänet korotettiin jumalaksi vasta kuolemansa jälkeen. Sitten häntä palvottiin taannehtivasti Auringon lapsena tai Auringon inkarnaationa. Omana elinaikanaan hän ei kuitenkaan väittänyt olevansa sen enempää kuin Bol-Khan tai Baalin pappi, josta roomalaisten tulenjumalan toinen nimitys ilmeisesti johtuu. Kaikki Vulkanuksen tarussa käy täsmälleen yksiin Nimrodista kerrotun kanssa. Vulkanus oli "kaikkein rumin ja epämuodostunein" kaikista jumalista. Nimrod esitetään kaikkialla maailmassa varustettuna neekerin piirteillä ja ulkomuodolla. Vaikka Vulkanus olikin niin ruma, että kun hän etsi itselleen vaimoa, "kaikki kauniit jumalattaret torjuivat hänet kauhistuneina"; kuitenkin "Kohtalo, jonka määräykset ovat peruuttamattomat, tuli väliin ja lausui määräyksen, jonka mukaan kaikkein kaunein jumalatar [Venus] yhdistettiin kaikkein epämuodostuneimpaan jumalaan". Niinpä Nimrod mustasta olemuksestaan ja kuusilaisista piirteistään huolimatta sai kuningattarekseen Semiramiin, joka oli kaiksita naisista kaunein. Vulkanuksen vaimo oli kuuluisa uskottomuuksistaan ja hillittömyydestään; samoin oli Nimrodinkin vaimo.* Vulkanus oli kyklooppien, ts. "liekin kuninkaiden"** johtaja ja päällikkö.

*Universaalina kuninkaana Nimrod oli Khuk-hold, "Maailman kuningas". Siinä ominaisuudessa oli hänen valtansa symbolina härän sarvet. Siinä on aisankannattajan sarvien alkuperä.

**Kuclops (kykloopit) tulee sanoista Khuk, "kuningas" ja Lohb, "liekki". Tuo suuri jumala esitettiin otsassaan kolme silmää; siitä on peräisin taru kykloopeista, joilla on yksi silmä keskellä otsaa.

Nimrod oli tulenpalvojien johtaja. Vulcanus oli takonut ukonnuolet, jotka saivat aikaans ellaista vahinkoa jumalten vihollisille. Ninus eli Nimrod näyttää jatkaneen kiistaa samaan tapaan sodissaan Baktrian kuninkaan kanssa. Arnobiukselta saamme tietää, että kun assyrialaiset kävivät Ninuksen johdolla sotaa baktrialaisia vastaan, sotaa ei käyty ainoastaan miekoin ja ruumiillisin voimin, vaan nmyös taikaeinoin ja käyttäen kaldealaisilta saatuja salaisia ohjeita. Koska historioitsija Castorin mukaan kykloopit voidaan historiallisesti jäljittää Saturnuksen eli Babylonian ensimmäisen kuninkaan Beluksen ajalle ja kun nyt tiedämme, että Jupiter (jota palvottiin samana hahmona kuin Ninusta, "lasta"), hänen taistellessaan titaaneja vastaan "hän sai apua kykloopeilta", kun ne sinkosivat häikäiseviä salamoita ja jyrinää", saamme melko selkeän kuvan kaldealaisten mysteereiden taikuuksista, joita Ninus käytti Baktrian kuningasta vastaan. On olemassa todisteita siitä, että myöhemmällä ajalla kaldealaisten mysteerien papit tunsivat sen kreikkalaisen tulen kokoonpanon, joka paloi veden alla ja salaisuuden, joka nyt on kadoksissa; eikä ole kovinkaan paljon epäilystä siitä, etteikö Nimrod noustessaan valtasemaaansa, käyttänyt noita tai niiden kaltaisia tieteellisiä salaisuuksia, joita hänellä ja hänen liittolaisillaan oli hallussaan.

Tässä ja muissakin myöhemmin esitettävissä suhteissa on täsmällinen yhteensattuma roomalaisten tulenjumala Vulcanuksen ja Babylonian tulenjumalan Nimrodin välillä. Mitä tulee klassiseen Vulcanukseen, hänet esitetään yleisesti ainoastaan tulenjumalana ja tulen fyysisenä välittäjänä. Mutta tulenpalvonnan vaikutus maailmaan ilmeni voimakkaimmin hänen hengellisissä ominaisuuksissaan ihmissielujen puhdistajana ja uudestisynnyttäjänä. Nimrodin valta ja suosio sekä taidokkuus samoin kuin itse järjestelmän eksyttävyys auttoivat Nimrodia levittämään tuota eksyttävää oppia laajalle, kun hänet esitettiin kuuluisan Phaethonin nimellä (kts. allaoleva huomautus) "sytyttämässä koko maailman tuleen" tai (ilman runollista metaforaa) syyllistämällä koko ihmiskunnan tulenpalvontaan. Maailman alkuaikojen tulenjumalan palvonnan levinneisyydestä todistavat legendat ja tosiseikat, joita löytyy kaikkialta maailmassa. Niinpä Meksikon alkuperäisasukkaat kertovat, että muinaisina aikoina heti ensimmäisen aikakauden jälkeen maailma paloi tulessa. Koska heidän historiansa samoin kuin egyptiläisten historia on kirjoitettu hieroglyfeillä, on selvää, että se on ymmärrettävä symbolisesti. Intiassa kerrotaan samantapaista legendaa. Baramiinit sanovat, että hyvin kauan sitten menneisyydessä yksi jumalsita loisti sellaisella sietämättömällä kirkkaudella, että se sai aikaan "maailmankaikkeudessa sellaista ahdistusta voimakkailla säteillään, jotka olivat kirkkaampia kuin tuhat maailmaa". * ja ellei eräs toinen voimakkaampi jumala olisi puuttunut siihen katkaisemalla hänen kaulansa, tulokset olisvat olleet vieläkin tuhoisammat.

*SKANDA PURAN, ja PADAM PURAN, apud KENNEDYn Hindoo Mythology, s. 275. Tässä myytissä jumala esitetään Brahman viidentenä päänä; mutta koska tämän pään esitetään saaneen tietoa, joka teki hänestä niin sietämättömän ylpeän muiden neljän pään laatimaien vedojen tutkimisesta, se osoittaa, että häntä on pidetty eri persoonana.

Brittiläisten runoilijoiden druidilaisissa triadeissa viitataan selvästi samaan tapahtumaan. He sanovat, että muinaisina aikoina "nousi tulimyrsky, joka halkaisi maan syvältä" ja josta kukaan ei päässyt pakoon paitsi "valittu joukko, jtoka oilvat sulkeutuneet vahvaoviseen linnoitukseen", jossa "suuri patriarkka kunnostautui uskollisuudellaan", joka tapahtui ilmeisesti uskollisten johtajan Seemin avulla—joka säilytti heidän "uskollisuutensa", kun niin moni koärsi haaksirikon uskossaan ja hyvässä omassatunnossaan. Kaikki nämä tarut viittaavat samaan aikakauteen ja ne osoittavat, miten voimallinen tuo luopumus oli luonteeltaan ollut. Niin paavillinen kiirastuli kuin juhannusaaton kokot, joista olemme jo keskustelleet ja monet muutkin tarut ja yhä vallalla olevat käytänteet, ovat kaikki jäännöksiä samasta muinaisesta pakanallisesta taikauskosta.

On kuitenkin huomattava, että Suuri punainen lohikäärme eli Suuri tulinen käärme esitetään seisomassa Naisen edessä päässään kahdentoista tähden muodostama kruunu, ts. Jumalan tosi seurakunta. "Nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi". Tämä sopiikin täsmälleen yhteen tulenpalvontajärjestelmän Suuren Johtajan luonteeseen. Edustaessaan kaikkinielevää tulta, jolle uhrattiin ihmisuhreja ja varsinkin lapsia Nimrodia pidettiin suurena lapsennielijänä. Kun hänet ensi kertaa korotettiin jumalaksi, hän esiintyi Ninuksena eli lapsena ja samalla ollessaan ihmiskunnan ensimmäinen jumalaksi korotettu, hän oli itse asiassa tietenkin kaikkien Babylonian jumalien isä; ja sentähden häntä pidettiin myöhemmin yleisesti siinä hahmossa olevana.*

Vaikka Faethon olikin auringon lapsi, häntä kutsuttiin myös jumalten isäksi. (LACANTIUS, De Falsa Religione) Myös Egyptissä oli Vulcanus jumalten isä. (AMMIANUS MARCELLINUS)

Kuten olemme nähneet, kutsuttiin häntä jumalten isän ominaisuudessa Kronokseksi; ja jokainen tietää, että Kronoksen klassinen taru oli juuri tämä, että "hän nielaisi poikansa niin pian kuin ne olivat syntyneet". Tällainen on esikuvan ja vertauskuvan välinen analogia. Tällä legendalla on myös syvällisempi, kehittyneempi markitys; mutta Nimrodiin eli "sarvipäähän" sovellettuna se viittaa ainoastaan siihen tosiasiaan, että Molokin eli Baalin edustajan olivat lapset hänelle mieleisimmät uhrit hänen alttarillaan. Meillä on tästä runsaasti surullisia esimerkkejä muinasiten aikojen historiassa. Eusebius toteaa: "Foinikialaiset uhrasivat joka vuosi rkakkaita ja ainokaisia lapsiaan Kronokselle eli Saturnukselle ja rhodoslaiset tekivät usein samoin". Diodorus Siculus toteaa, että erään kerran kun karthagolaiset olivat sisilialaisten piirittämiä ja äärimmäisen painostettuja, "valitsivat kiireesti kaksisataa ylhäisintä lastaan ja uhrasivat heidät julkisesti" tälle jumalalle korjatakseen olettamansa erheen, kun olivat poikenneet tästä muinaisesta karthagolaisesta perinteestä. On syytä olettaa, että sama tapa oli vallalla omassa maassamme druidien aikaan. Me itedämme, että he uhrasivat ihmisuhreja verisille jumalilleen. Meillä on todisteita siitä, että he "panivat poikansa ja tyttärensä kulkemaan tulen läpi Molokin kunniaksi" ja sen takia on hyvin luultavaa, että he myös uhrasivat heitä; sillä Jeremia 32:35:n ja 19:5:n perusteella huomaamme, että nämä molemmat olivat osa samaa järjestelmää. Druidit palvoivat Baalia niinkuin lpomuavat Baalin kokot osoittavat ja viimeksi mainittu raamatunkohta osoittaa, että Baalille uhrattiin lapsia. Kun "ruumiin hedelmä" näin uhrattiin, tapahtui se "sielun synnin takia". Ja Mooseksen lain periaate oli—epäilemättä peräisin kantaisien uskosta—ettäpapin oli nautittava osa kaikesta siitä, mitä uhrattiin syntiuhrina (4.Moos. 18:9,10). Niinpä Nimrodin eli Baalin pappien oli välttämättä syötävä ihmisuhreja; ja siitä johtuu, että sana "Cahna-Bal"*, "Baalin pappi" on vakiintunut tarkoittamaan kielessämme ihmisen lihan syöjää.**

* Sana Cahna on sanan Cahn painotettu muoto. Cahn on "yleensä/joku pappi", Cahna on "määrätty/tietty pappi".

**Historiankirjoittaja Castor (EUSEBIUKSEN armeniankielisessä käännöksessä) kertoo, että kykloopit elivät Belin eli Beluksen ts. Baalin alaisuudessa; ja Aishkyloksen skoliasti toteaa, että nämä kykloopit olivat Kronoksen veljiä. Kronoshan oli myös Bel eli Bal, niinkuin olemme aikaisemmin nähneet. Heidän otsassaan oleva silmä osoittaa, että tuo nimi oli alunperin tuon suuren jumalan nimi; sillä sekä Intiassa että Kreikassa otsassa oleva silmä on nimenomaan korkeimmalle jumaluudelle kuuluva ominaisuus. Kykloopit olivat siis olleet tuon Jumalan edustajia—toisin sanoen pappeja, ja siis Belin eli Balin pappeja. Huomaamme nyt, että kykloopit olivat tunnettuja kannibalismistaan, Referre ritus Cyclopum, "palauttaakseen kyklooppien rituaalit", tarkoittaen ihmislihan syömisen palauttamista. (OVID,Metam.)

Muinainen perimätieto kertoo tosiaankin, että ne luopiot, jotka liittyivät Nimrodin kapinaan taistelivat Nooan poikien uskollisia vastaan. Sekä voima että lukumäärä olivat tulenpalvojien puolella. Mutta Seemin ja uskollisten puolella oli Jumalan Hengen mahtava voima. Sentähden monet saatiin synnintuntoon ja kääntymään pois pahalta tieltään; ja pyhät saivat voiton, kuten jo olemme todenneet. Nimrodin voima päättyi* ja samalla joksikin aikaa myös auringon ja siihen liittyvän tulisen käärmeen palvonta.

Jättiläisten sodat taivasta vastaan, joihin pakanakirjailijat viittaavat, tarkoittivat alunperin tätä sotaa, jota käytiin pyhiä vastaan; sillä ihmiset eivät voi käydä sotaa Jumalaa vastaan paitsi hyökkäämällä Jumalan kansaa vastaan. Muinainen kirjailija Eupolemus, jota Eusebius lainaa (Praeparatio Evang.), toteaa, että Baabelin tornin rakentajat olivat näitä jättiläisiä; mikä merkitsee lähestulkoon samaa, mihin johtopäätökseen me jo olemmekin tulleet, sillä olemme nähneet, että Nimrodin "mahtavat" olivat muinaisuuden "jättiläisiä". Epifanus kirjoittaa historiassaan, että Nimrod oli näiden jättiläisten johtaja, ja että "hänen johdollaan harjoitettiin juonitteluja, kapinaan lietsomista ja tyranniaa". Pelkästään kaiken tämän perusteella voidaan olettaa, että uskolliset kärsivät eniten, koska he vastustivat eniten hänen kunnianhimoisia ja Jumalaa häpäiseviä suunnitelmiaan. Meillä on runsaasti syytä vetää se johtopäätös, että Nimrodin hallinto päättyi johonkin huomattavaan katastrofiin. Seuraava Syncelluksen lausunto vahvistaa ne johtopäätökset, joihin jo olemme tulleet sen suhteen, mikä tuo katastrofi oli; viitaten torninrakennusprojektin lopettamiseen Syncellus (Chronographia)päättelee seuraavaa: "Mutta Nimrod jäi itsepäisesti paikalle, (vaikka muut torninrakentajat olivat hajaantuneet) ja jäi asumaan sinne; häntä ei saatu myöskään lähtemään tornista, sillä hänen johdossaan oli vielä huomattava joukko miehiä. Meille kerrotaan, että sen jälkeen, kun voimakkaat tuulet olivat murskanneet tornin, ne murskasivat myös hänet palasiksi Jumalan vanhurskaana tuomiona." Vaikka tämä ei ehkä olekaan kirjaimellisesti totta, sillä torni seisoi paikoillaan vielä kauan, pitää perimätieto siinä mielessä paikkansa, että Nimrodin ylpeilemä torni tuhoutui tuulen voimasta, mikä antaa aihetta ymmärtää, että oikein ymmärrettynä oli tällä tarinalla myös todellinen merkitys. Kuvaannollisesti ymmärrettynä ja muistaen, että sama sana, joka tarkoittaa tuulta merkitsee myös Jumalan Henkeä, on hyvinkin luultavaa, että Jumalan Henki tuhosi tuossa vaiheessa hänen suunnitelmansa "astua ylös taivaaseen" ja "rakentaa pesänsä tähtien väliin" Raamatun sanoja käyttääksemme, niinkuin jo olemme päätelleetkin ja että hän itse tuhoutui tuossa katastrofissa.

Tässä tapahtui täsmälleen sama kuin Ilmestyskirjan perikuvalle (Ilm.12:9): "Suuri lohikäärme" eli tulikäärme "heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa"; ts. tulenpalvojien pää ja kaikki hänen liittolaisensa ja alamaisensa heitettiin alas siitä voimasta ja kunniasta, mihin he olivat nousseet. Se oli aika, jolloin koko klassisen Kreikan Pantheonin kaikki jumalat joutuivat pakenemaan ja kätkeytymään vihollistensa vihalta. Silloin tapahtui se, kun jumalten kuningas Indra Intiassa, auringon jumala Surya, tulen jumala Agni ja koko hindujen Olympoksen litania ajettiin alas taivaasta ja pakotettiin vaeltamaan maan päällä tai piiloutumaan metsiin epätoivoisina ja lähes "kuolemaan nälkään". Silloin tapahtui se, kun ylin Jumala löi Faetonin tämän ajaessa auringon rattailla ja aikoessa sytyttää koko maailman palamaan ja syöksi hänet maan päälle, jolloin hänen sisarensa auringion tyttäret valittivat häntä lohduttomasti samoin kuin "naiset valittivat Tammusia". Silloin tapahtui se, niinkuin lukija jo varmaankin aavistaa, kun klassinen "tulen jumala" Vulkanus eli Molk-Gheber syöstiin niin häpeällisesti taivaasta alas maan päälle, niinkuin hän itse kertoo Homeroksen sanoin puhuessaan Taivaan kuninkaan vihasta, minkä tässä yhteydessä täytyy tarkoittaa Kaikkein Korkeinta Jumalaa:

                      Kerrankin, kun puoltaa koin sua, hän mua jalkaan tarttui, 
                      kynnykselt' alas viskasi valtahiselta. 
                      Noin alas kuukuilin koko päivän; ol' ilta jo mailla,
                      Lemos-saaren maalle kun maiskahdin vähin hengin.
                      Turvaan korjasivat minut siell' urot sintialaiset.
                      Homeros, Ilias, suom Otto Manninen, 1.laulu, 590

Jakeet, joilla Milton kuvaa tätä samaa syöksyä, vaikka hän tulkitseekin sen toisin, kuvaa vieläkin kauniimmin tuon alassyöksemisen suuruutta:

                      Ausonian maassa
                      häntä kutsuttiin nimellä Mulciber; ja kerrottiin, miten 
                      hän syöksyi alas taivaasta. Hänet syöksi alas vihainen Jupiter
                      suoraan alas kristallilinnoitusten harjalta;
                      hän syöksyi aamun ja syöksyi illan hämyyn asti,
                      koko kesäisen päivän se kesti; ja auringon laskiessa
                      hän putosi taivaan laelta kuin tähdenlento.
                      Aigeian saarella Lemnoksella.
                      Kadotettu paratiisi

Nämä sanat osoittavat osuvasti "Mahtavan kuninkaan" Molk-Gheberin eli Molokin hirvittävän alassyöksemisen, kun hänet äkkiä heitettiin alas valtansa huipulta ja häneltä otettiin pois samalla kertaa sekä hänen valtakuntansa että hänen elämänsä".*

*Kreikkalaiset runoilijat puhuvat Vulcanuksen kahdesta eri alassyöksystä. Toisella kertaa hänet syöksi alas Jupiter, toisella kertaa Juno. Kun Jupiter syöksi hänet alas, sen syynä oli kapina; kun Juno teki sen, eräs erityisesti mainitusta syistä oli hänen "epämuodostuneisuutensa", toisin sanoen hänen rumuutensa. (HOMEROKSEN Hymni Apollolle). Miten tarkasti tämä käy yksiin Nimrodin tarinan kanssa: Ensiksikin hänet syöstiin alas henkilökohtaisesti, kun hänet Jumalan auktoriteetilla tapettiin. Sitten hänen kuvansa poltettiin Junon toimesta, kun hänen kuvansa oli riistetty Taivaan kuningattaren käsivarsilta vaaleamman lapsen tieltä.

Tästä alassyöksemisestä on hyvin selvä viittaus Jesajan profetiassa Babylonian kuninkaalle, jossa mässäillään hänen tulevalla alassyöksemisellään: "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika!" Babyloninan kuningas esitti olevansa Nimrodin eli Faethon; ja profeetta ilmoittaa hänelle näillä sanoilla, että samoin kuin se jumala, jota hän ylisti, oli heitetty alas korkeasta asemastaan, samoin heitettäisiin hänetkin. Antikkin tarussa Faetonin kerrotaan tuhoutuneen salamaniskusta (ja niinkuin tulemme aikaa myöten huomaamaan, Aesculapius kuoli myös samalla tavalla); mutta salama on ainoastaan metafora Jumalan vihasta, jonka alla sekä hänen elämänsä että hänen valtakuntansa olivat päättyneet. Kun historiaa tutkitaan ja ulkokuori riisutaan pois, käy ilmi, niinkuin jo olemme nähneet, että oikeudellisesti hänet tappoi miekkka.*

*Vaikka Orfeuksen esitetään yleensä tulleen raadelluksi kappaleiksi, hänenkin kerrotaan saaneen surmansa salaman iskusta. (PAUSANIAS, Boeotica). Kun Zarathustra kuolli, hänenkin kerrotaan tarun mukaan saaneen surmansa salaman iskusta (SUIDAS); ja sentähden, tuon myytin mukaisesti, hänen esitetään velvoittaneen maanmiehensä, ei säiöyttämäöän hänen ruumistaan, vaan hänen "tuhkansa". Salamaniskun aiheuttama kuolema on kuitenkin ilmeisesti vain kuvaannollinen ilmaus.

Tällaista on profetian kieli ja niin täsmälleen se sopii tuohon henkilöhahmoon ja hänen tekoihinsa ja myös tuon muinaisen henkilöhahmon olemukseen. Miten se sitten sopii itse esikuvaan? Kykenisikö pakanallisen Rooman imperiumin voima—voima, joka heti aluksi vainosi Kristuksen seurakuntaa, jonka sotilaat seisoivat itse Jumalan Pojan haudalla, tuhoamaan Hänet jopa sittenkin, mikäli mahdollista, kun Hän olisi ylösnoussut ensimmäisenä kuoloon nukkuneista* ja noustessa hallitsemaan kaikkia valtakuntia— jota kuvaa "Tulinen käärme"?

*Edellä kuvattu poikalapsen syntymä eroaa tavallisesti esitetystä: mutta lukija pohtikoon, täyttääkö käsitykseni kaikki vaaditut edellytykset tässä tapauksessa. Uskoisin, että on vain harvoja, jotka kallistuvat herra Ellisin kannalle, jonka sisältö voidaan esittää tiivistetysti sellaisena, että poikalapsi oli Konstantinus Suuri ja että kun kristikunta hänen persoonassaaan istui Rooman maailmanvallan valtaistuimelle, silloin toteutui sanonta, jonka mukaan naisen sellaisten synnytystuskien jälkeen synnyttämä lapsi "temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö". Kun Konstantinus nousi valtaan, kirkolle todellakin "suotiin pieni menstys", niinkuin Daniel ennustaa 11:34ssä; mutta siinä kaikki. Konstantinuksen kristinusko oli laadultaan epäilyttävää eivätkä pakanat nähneet siinä mitään estettä, niin ettåä kun hän kuoli, hänet luettiin jumalten joukkoon (EUTROPIUS). Mutta joka tapauksessa kuvaus naisens ynnyttämästä lapsesta on aivan liian korkea tarkoittaakseen Konstantinusta tai ketään muutakaan kristittyä keisaria, joka seurasi häntä Rooman valtaistuimella. "Poikalapsi, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla" on vastaansanomattomasti kristus (kts. psalmi 2:9; Iolm.19:15). Tosi uskovat, jotka ovat yhtä hänen kanssaan, vaikkakin hänen alapuolellaan, saavat jakaa hänen kanssaan tuon kunnian (Ilm.2:27); mutta mutta tuo kunnianimi kuuluu oikeastaan ainoastaan Kristukselle; ja ajattelen, että on ilmeistä, että tässä viitataan Hänen syntymäänsä. Mutta ne, jotka ovat puoltaneet tätä käsitystä, ovat tehneet hallaa asialleen esittämä'llä, että tässä kohdassa viitataan Hänen kirjaimelliseen syntymäänsä Beetlehemissä. Herodes yritti tosiaankin saada Kristuksen tapetuksi heti hänen synnyttyään Beetlehemissä ja Herodes oli Rooman maailmanvallan kansalainen. Mutta hän ei tehnyt sitä millään tavoin kunnioituksesta Caesaria kohtaan, vaan ainoastaan peätessään oman arvovaltansa menetystä Juudean kuninkaana. Caesar osoitti niin vähäistä myötätuntoa Beetlehemin lastenmurhaa kohtaan, että Augustuksen on merkitty muistiin sanoneen sen kuultuaan, että "on parempi olla Herodeksen villisika kuin lapsi". (MACROBIUS, Saturnalia). Vaikka siis myönnettäisiinkin, että roomalainen lohikäärme symboloi Herodeksen veristä yritystä tappaa vastasyntynyt Vapahtaja, "nielläkseen hänen lapsensa, kun hän sen synnyttäisi", missä siinä sitten on mitään, mikä vastaisi tuota lausumaa, että "hänen lapsens atemmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaisutimensa tykö" turvaan lohikäärmeeltä? Joosefin ja Marian pakomatka Egyptiin lapsen kanssa ei voisi kmitenkään vastata tuota lausumaa. Lisäksi on erityisesti huomattava, että kun Herra Jeesus syntyi Beetlehemissä, Hän syntyi hyvin merkittävässä mielessä ainoastaan "juutalaisten kuninkaaksi". Itämaan tietäjät kysyivätkin: "MIssä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas?" heidän tultuaan Idästä häntä etsimään. Koko elämänsä ajan Hän esiintyi ainoastaan siinä ominaisuudessa; ja kun Hän kuoli, luki kirjoitus Hänen ristinsä yläpuolella: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas". Tämä ei ollut tosiaankaan vain sattumaa. Paavali kertoo (Room.15:8), että "Kristus on tullut ympärileikattujen palvelijaksi Jumalan totuuden tähden, vahvistaakseen isille annetut lupaukset".Meidän Herramme Jeesus Kristus julisti itsekin samaa sanoessaan kanaanilaiselle vaimolle: "Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadinneitten lammasten tykö"; ja lähettäessään opetuslapsensa palvelutyönsä aikana Hän antoi heille tällaisen ohjeen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menlö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö". Vasta "noustuaan ylös kuolleista" ja "kun hänen oli julistettu olevan Jumalan Poika voimassa" ja Hän oli saavuttanut voiton kuolemasta, Hänen julistettiin olevan "poikalapsi, joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla". Sitten Hän sanoi opetuslapsilleen, kun Hän oli noussut ylös ja oli juuri nousemaisillaan taivaaseen: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni". Meidän Herramme itse viittasi tähän ihanaan haudasta "syntymiseen" ja seurakuntansa synnytyskipuihin, jotka sitä edelsivät, sanoessaan sinä iltana, jona Hänet kavallettiin (Joh.16:20-22): "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maaioma on iloitseva; te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuvaa iloksi. Kun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut; mutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan sen ilon tähden, että IHMINEN on syntynyt maailmaan. Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva." Tässä apostolien surua ja tietenkin koko totisen seurakunnan surua sen myötäeläessä heidän kanssaan tuona pimeyden hetkenä, verrataan synnyttävän vaimon kipuihin; ja heidän iloaan heidän saatuaan jälleen nähdä Vapahtjansa ylösnousemuksen kälkeen äidin iloon, kun hän on synnyttänyt turvallisesti Ihmislapsen. Voiko siis olla epäilystäkään siitä, mitä edessämme oleva symboli tarkoittaa, kun vaimo esitetään synnytyskivuissa olevana vaimona, joka on synnyttämäisillään "poikalapsen, joka on kaitseva kaikkia kansoja" ja kun hänestä sanotaan, että "hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö"? [Suom. huom. Kaikissa tässä yhteydessä käytetyissä lasta kuvaavissa kohdissa on englanninkielisessä Raamatussa käytetty sanaa 'Man-child', jolloin on helpompi nähdä, että puhutaan samasta asiasta.]

Mikään ei voisi osoittaa sitä enää selkeämmin. Rooman monista palvonnan kohteista olivat "Ikuinen tuli", jota pidettiin jatkuvasti palamassa Vestan temppelissä ja Epidauruksen pyhä käärme erityisen tärkeitä. Pakanallisessa Roomassa olivat tulen palvonta ja käärmeen palvonta erillisiä, toisinaan ne esiintyivät yhdessä; mutta molemmilla oli tärkeä sija roomalaisten arvostuksessa. Vestan tulta pidettiin eräänä tärkeimmistä turvallisuuden takaajista valtakunnassa. Kerrottiin, että Troijasta sen olisi tuonut Aeneas, jonka haltuun sen oli uskonut Hectroin varjo ja siitä huolehtivat suorastaan mustasukkaisesti Vestan neitsyet, joille osoitettiin siitä hyvästä mitä korkeinta kunnioitusta. Augustinus kertoo, että temppeli, jossa sitä säilytettiin oli "oli kaikista Rooman temppeleistä pyhin ja arvokkain". Tulta, jota niin mustasukkaisesti vartioitiin tuossa temppelissä, ja josta niin paljon uskottiin riippuvan, pidettiin samassa asemassa kuin babylonialaiset tulenpalvojatkin sitä pitivät. Sitä pidettiin puhdistajana ja joka sen takia pantiin joka vuosi huhtikuussa niin ihmiset kuin karjakin kulkemaan tulen läpi "paalujuhlassa", josta käytettiin nimitystä Palilia. Epidaurukselasita käärmettä, jota roomalaiset palvoivat yhdessä tulen kanssa, pidettiin Auringon lapsen Aesculapiuksen jumalallisena edustajana. Aesculapius, jota tuo pyhä käärme symboloi, oli ilmeisesti juuri tuon suuren babylonialaisen jumalan toinen nimitys. Hänen kohtalonsa oli täsmälleen sama kuin Faethonilla. Kerrotaan, että salama iski häneen, koska hän heärtti kuolleita. On selvää, ettei sellainen olisi konkreettisesti mahdollista eikä sellaista olisi helppo uskoa. Mutta asiaa tarkastellaan hengellisessä mielessä, tarkoittaa tuo väittämä pelkästään sitä, että hänen uskottiin herättävän uuteen elämään ihmisiä, jotka olivat kuolleet synteihinsä ja rikoksiinsa. Babylonialaisessa järjestelmässä oli olemassa symbolinen kuolema, jonka läpi kaikkien järjestelmään vihittävien oli mentävä, ennenkuin he saivat uuden elämän, jota uudestisyntyminen edellytti ja että he voisivat julistaa siirtyneensä kuolemasta elämään. Koska tulen läpi kulkeminen tapahtui sekä synnistä puhdistumiseksi että uudestisyntymiseksi, samassa mielessä iski salama Faethoniin kuolleitten herättämisen takia tässä mielessä. Lisäksi, samoin kuin Aesculapius oli Auringon lapsi, samoin oli myös Faethon.*

*Myytin mukaan tapahtui Aesculapiuksen syntymä samoin kuin Bacchuksenkin syntymä. Salama poltti hänen äitinsä ja pienokainen pelastettiin salamaniskusta, joka tuhosi äidin samoin kuin Bacchuskin temmattiin liekeistä, jotka kuluttivat hänen äitinsä.—LEMPRIERE

Tämän suhteen symboloimiseksi Aesculapiuksen kuvan pää ympäröitiin tavallisesti säteillä. Samoin paavi ympäröi Kristusta esittävien kuvien päät; mutta noiden säteiden todellinen lähde on selvä kaikille niille, jotka ovat tutustuneet aiheeseen kirjallisuuden tai Rooman taiteen avulla. Näin lausuu Vergilius Latiunuksesta:—

                                    "Ja nyt, kaikessa loistossaan esiintyvät rauhanomaiset kuninkaat,
                                     Neljä ratsua vetää Latinuksen vaunuja,
                                     Kaksitoista kultaista sädettä leikittelee hänen temppelinsä ympärillä,
                                     Osoittaakseen hänen olevan päivän jumalan sukua."

Aesculapiuksen pään ympärillä olevien "kultaisten säteiden" tarkoitus oli sama, osoittaa hänen olevan Auringon lapsi tai itse auringon inkarnaatio. Kristuksen nimeä kantavien kuvien ja patsaiden pään ympärillä olevien säteiden tarkoituksena oli osoitaa pakanoille, että he voivat luottavaisin mielin palvoa niitä, samoin kuin omia tunnettuja jumaliaan, vaikka tällä olikin erilainen nimi. Aesculapius oli kutsuttu suuren kulkutaudin aikana Epidauruksesta Roomaan. Tämä jumala meni nyt laivaan suuren käärmeen hahmossa tarkoituksena matkustaa Roomaan ja saavuttuaan turvallisesti Tiberin rannalle hänet kruunattiin juhlallisesti roomalaisten suojelusjumalaksi. Tästä ajasta alkaen tuli Epidauruksen käärmeestä, joka symboloi inkarnoitunutta auringonjumalaa, eli toisin sanoen "Tulisesta käärmeestä" niin yksityisesti kuin julkisuudessakin yleismaailmallinen palvonnan kohde. Lähes joka talossa oli pyhä käärme, joka oli vaaratonta lajia. "Nämä käärmeet pesivät kotialttarien läheisyydessä", kertoo Pompeiin kirjoittaja, "ja tulivat esiin kuin koirat tai kissat ikään vierailijoiden taputeltaviksi ja kerjätäkseen jotain syötävää. Jopa ruokapöydässä, kuten voimme päätellä yksittäisistä kappaleista, ne ryömivät vieraiden kulhojen seassa ja kuumalla säällä käyttivät naiset niitä kaulansa ympärillä viilentävinä "puuhkina"...Nämä pyhät eläimet kävivät sotaa hiiriä ja rottia vastaan ja pitivät siten niiden kannan minimissään; mutta koska ne saivat viettää näin ylellistä elämää eikä kukaan tehnyt niille väkivaltaa, ne lisääntyivät niin nopeasti, että niistä tuli lopulta sietämättömiä kiusankappaleita niinkuin Benaresin apinoista aikoinaan. Rooman alituiset tulipalot olivat ainoa asia, joka piti ne aisoissa". Lukija voi tarkastella oheisesta puuleikkauksesta

*"Kaikki kasvot hänen (MAZOISin) kaiverruksissa ovat aivan mustia." (Pompeii) Intiassa Crishna-pienokainen (nimenomaan musta jumala) Devaki-jumalattaren käsivarsilla esitetään afrikkalaiselle rodulle eli neekereille tyypillisillä villamaisilla hiuksilla ja piirteillä.

Jos kerran suuren tulenjumalan, pyhän aurinkokäärmeen palvonta oli niin yleistä Roomassa, mikä muu symboli kuvaisi parhaiten pakanallisen Rooman maailmanvallan ep'jumalanpalvonnan voimaa kuin "Suuri tulinen käärme"? Epäilemättä se tekisi siitä maailmanvallan viirin—pakanallisen Rooman keisarin, Pontifex maximuksen, suuren tulenpalvontajärjestelmän ja käärmeenpalvontajärjestelmän pään viirin—joka oli korkeaan paaluun kiinnitetty käärme, joka on maalattu niin, että se tunnistetaan tulenpalvonnan symboliksi (kts. jäljempänä esitettyä huomautusta)

Sitä mukaa kuin kristinusko levisi Rooman valtakunnassa, valon ja pimeyden voimat iskivät vastakkain (Ilm.12:7-9): "Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat, mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa. Ja suuri lohikäärme...heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa." "Suuri tulinen käärme" heitettiin ulos. kun Gratianuksen määräyksestä pakanuus poistettiin koko Rooman valtakunnasta—kun Vestan tulet sammutettiin ja Vestan neitsyeiden ansiot lakkautettiin—kun Rooman keisari (joka oltuaan yli vuosisadan ajan "Pontifex maximus", itse Rooman pakanauskonnon pää, joka siinä ominaisuudessa esiintyi suurissa juhlatilaisuuksissa koristautuneena kaikkiin pakanuuden tunnusmerkkeihin), hävitti oman virkansa omantuntonsa voimasta. Nimrodhan tapettiin henkilökohtaisesti ja kirjaimellisesti miekalla, mutta Seem voitti hengen miekalla tulenpalvontajärjestelmän ja taivutti siten ihmissydämet luopumaan siitä kokonaan joksikin aikaa. Samalla tavoin tulinen lohikäärme sai Rooman valtakunnassa kuoettavan haavan miekasta, joka oli Hengen miekka eli Jumalan Sana. Tähän saakka näemme vallitsee siis täsmällinen analogia esikuvan ja symbolin välillä.

Mutta niiden välillä ei vallitse ainoastaan analpgia. Ilmenee, että kun historiankirjat tutkitaan pohjia myöten, kun Rooman pakanallisen epäjumalanpalveluksen pää lyötiin poikki miekalla hävittämällä Pontifex maximuksen virka, oli Rooman viimeinen Pontifex maximus ITSE ASIASSA TODELLINEN, LAILLINEN, AINOA NIMRODIN EDUSTAJA ja hänen epäjumalanpalvelusjärjestelmänsä silloin olemassaoleva järjestelmä. Lyhyt katsaus Rooman historiaan on tarpeen, jotta tämä tulisi täysin selväksi. Niinkuin koko muukin maailma Rooma oli juonut jo varhaisena esihistoriallisena aikana syvän kulauksen Babylonian #kultaisesta maljasta". Mutta sen yhteys Babylonian epäjumalanpalvelukseen suuremmassa määrin kuin millään muulla valtakunnalla asetti sen erityisasemaan tässä suhteessa niin että se oli omaa luokkaansa. Jo kauan ennen Romuluksen päiviä oli Babylonian Messiaan edustaja, jota kutsuttiin samalla nimellä, korottanut temppelinsä jumalan asemaan ja palatsinsa kuninkaan asemaan eräälle niisät kulkkuloista, jotka aikanaan kuuluivat sen kaupungin muurien sisäpuolelle, joka Remuksen ja hänen veljensä kohtalona oli perustaa. Capitolin kukkulalle, josta tuli aikanaan niin kuuluisa roomalaisten suurena epäjumalanpalvelöuspaikkana, Saturniana eli suuren kaldealaisen epäjumalan Saturnuksen kaupunkina, oli pystytetty hämärässä ja kaukaisessa muinaisuudessa. Sitten oli tapahtunut jonkinlainen vallankumous—Babylonian epäjumalankuvat oli hävitetty—kaikkien epäjumalankuvien pystyttäminen oli ankarasti kielletty* ja kun maailmankuulun kaupungin perustaneet kaksospojat olivat rakentaneet sen vaatimattomat muurit, olivat heidän babylonialaisten edeltäjiensä kaupunki ja palatsi olleet jo kauan raunioina.

*PLUTARKHOS (teoksessa Hist.Numoer) toteaa, että Numa kielsi epäjumalankuvien tekemisen ja että 170 vuotta Rooman perustamisen jälkeen ei sallittu minkäänlaisia epäjumalankuvia Rooman temppeleissä.

Vergilius puhuu tämän pyhän kaupungin rappeutuneesta tilasta jopa Evanderin ajan kaukaisessa menneisyydessä. Puhuessaan ajasta, jolloin Aeneaksen kerrotaan vierailleen tuon muinaisen italialaisen kuninkaan luona, hän lausuu näin:—

 
                                  "Sitten näki kaksi rauniokasaa; kerran seisoi
                                   kaksi komeaa kaupunkia virran kummallakin puolella;
                                   Saturnian ja Janiculan jäännökset;
                                   Ja kummallakin paikalla on säilynyt sen perustajan nimi."

Oli kuitenkin tapahtuva niin, että kaldealaisen järjestelmän tällä tavoin saama kuolettava haava oli paraneva. Kaldealaisesta järjestelmästä tosissaan kiinni pitävien etruskien siirtokunta oli muuttanut joidenkin mukaan Vähästä Aasiasta, toisten mukaan Kreikasta asumaan Rooman välittömään läheisyyteen. He sulöautuvuivat lopulta täysin Rooman valtioon, mutta jo kauan ennen kuin tämä poliittinen liitto tapahtui, heillä oli mitä voimallisin vaikutus roomalaisten uskontoon. Aivan alusta pitäen heidän taitavuutensa ennustamisessa, selvänäkemisessä ja kaikessa niin todellisessa kuin kuvitellussa tieteessäkin, jota ennustajat eli selvänäkijät monopolisoivat, oli sellainen, että he saivat sillä itselleen roomalaisten kunnioituksen. Kaikilla tahoilla on myönnetty, että roomalaiset olivat saneet ennustamistaitonsa, jolla oli niin merkittävä asema kaikissa roomalaisten julkisissa toimituksissa, ensisijaisesti toscanalaisilta, ts. Etruskian asukkailta ja aluksi ainoastaan tuon maan asukkailla oli lupa toimia Haruspexeina, joiden toiminta liittyi kaikkeen uhraamiseen. Rooman ja etruskien välillä käytiin sotia, mutta silti lähetettiin Rooman korkeimman ylimystön nuoreukaiset Etruriaan saamaan opetusta siellä kukoistavan pyhän tieteen alalla. Sen seurauksena roomalaiset ohjattiin takaisin siihen epäjumalanpalvelukseen, josta he jo aikaisemmin olivat luopuneet ja jonka he olivat hyljänneet, koska vaikutusvaltaiset miehet olivat saaneet tällä tavoin vaikutteita muinaisesta epäjumalanpalveluksesta kiinni pitäviltä miehiltä. Vaikka siis Numa uskonnollista järjestelmäänsä pystyttäessään noudatti jopssain mielessä aikansa mielialaan ja kielsi kuvainpalvonnan, kumoutui tuo kielto aikaa myöten Rooman ja Etruskian välisen pyhällä alueella voimassa olevan liiton takia. Ylipapin pystyttämästä kollegiosta muotoutui aikaa myöten pohjimmiltaan etruskilainen kollegio ja sitä johtavasta ylimmäisestä papista, joka hallitsi kaikkia Rooman kansan julkisia ja yksityisiä uskonnolisia rituaaleja kaikissa olennaisissa suhteissa, tuli hengessä ja käytä'nnössä etruskilainen ylipappi.

Senkin jälkeen kun Rooman järjestelmä oli omaksunut etruskilaisen epäjumalanpalveluksen oli Rooman ylipappi edelleenkin vain suuren alkuperäisen babylonialaisen järjestelmän yksi haara. Hän oli tosinomistaautunut Babylonian epäjumalan palvelukseen; mutta hän ei ollut tuon Jumalan laillinen edustaja. Todellisen laillisen Babylonian ylipapin istuin ulottui Rooman maailmanvallan ulkopuolelle. Belsassarin kuoleman jälkeen ja sen jälkeen kun Meedia-persian kuninkaat olivat karkottaneet kaldealaisen papiston Babyloniasta, sijaitsi tuo istuin Pergamossa, jossa oli myöhemmin yksi Ilmestyskirjan seitsemästä aasialaisesta seurakunnasta.* Sen seurauksena oli siellä useiden vuosisatojen ajan "Saatanan valtaistuin" (Ilm.2:13). Siellä oli hänen lempipaikkansa Pergamon jumalina palvottujen kuninkaiden suosimana, siellä palvottiin Aesculapiusta käärmeen hahmossa hurjin orgioin ja menoin, jotka muualla pidettiin sentääön jonkinlaisissa aisoissa.

*BARKERin ja aINSWORTHin Lares and Penates of Cilicia. Barker lausuu: "Hävittyään taistelun kaldealaiset pakenivat Vähään Aasiaan ja pystyttivät tärkeimmän korkeimman opinahjonsa Pergamoon." Fryygia, jolla oli huomattava asema Cybelen ja Atysin palvonnassa, oli osa Pergamon valtakuntaa. Toinen oli Myysia ja Paschal Chroniclessa kerrotaan myysialaisten polveutuvan Nimrodista. Sananmukaisesti "Nebrod, metsästäjä ja jättiläinen—josta polveutuvat myysialaiset". Nyös Lyydia, josta Livy ja Herodotus sanovat etruskien polveutuvan, kuului osana samaan valtakuntaan. Myysia, Lyydia ja Fryygia muodostivat yhdessä Pergamon valtakunnan, kts. SMITHin Classical Dictionary.

**Pergamon kuninkaat, joiden alueilla kaldealaisilla tietäjillä oli ollut turvapaikkansa, perivät ilmeisesti heidän asemansa heidän valtuuttaminaan ja heille myötämielisen pakanuuden yleisen mielipiteen ansiosta Belsassarin ja hänen edeltäjiensä jälkeen jääneessä tyhjiössä. Heidät nostettiin Babylonian muinaisen jumalan edustajiksi. Tämä käy ilmi Pausaniaan lausunnoista. Ensiksikin hän lainaa seuraavia Phaennis-nimisen naisoraakkelin lausumia sanoja puhuessaan gallialaisista: "Mutta jumaluus tulee rankaisemaan vieläkin ankarammin niitä, jotka asuvat lähellä merta. Kuitenkin pian sen jälkeen tulee Jupiter lähettämään heille puolustajan, rakastetun Jupiterin ruokkiman härän pojan, joka tuo tuhon kaikille gallialaisille." Sitten hän kommentoi tätä seuraavasti: "Tässä oraakkelilauseessa tarkoittaa Phaennis härän pojalla Pergamon kuningasta Attalusta, jota Apollon oraakkeli kutsui Taukorenopksi", eli häränsarveksi. Tämä Delfoin jumalan antama arvonimi osoittaa, että Attalus, jonka alueella tietäjillä oli istuimensa, oli tunnistanut Bacchuksessa tietäjien johtajan ja vakiinnuttanut hänne asemansa. Tällä tavoin täytettiin Belsassarin jättämä tyhjä paikka ja kaldealaisten katkennut ketju oli korjattu entiselleen.

Aluksi ei Rooman ylipapilla ollut mitään välitöntä yhteyttä Pergamoon ja sen hierarkiaan; aikaa myöten Rooman pontifikaattia ja Pergamon pontifikaattia alettiin pitää samana. Itse pergamosta tuli osa Rooman maailmanvaltaa, kun sen viimeinen kuningas Attalus III testamenttaso kuollessaan kaikki alueensa Rooman kansalle v. 133 e.Kr. Jonkin aikaa sen jälkeen kun Pergamon kuningaskunta oli yhdistetty Rooman alueisiin, ei kukaan kyennyt avoimesti käyttämään kaikkea sitä arvovaltaa, joka kuului alkujaan Pergamon kuninkaille. Siihen aikaan näytti jopa Rooman ylipappienkin valta olleen rajallista, mutta kun Julius Caesarista, joka jo aikaisemmin oli valittu Pontifus Maximukseksi, tuli nyt keisarina myös roomalaisten ylin maallinen hallitsija, yhdistyivät hänessä nyt Rooman valtakunnan päämiehenä ja Rooman uskonnon päämiehenä kaikki todellisen ja laillisen Babylonian ylipapin valta ja toiminta ja hän havaitsi olevansa asemassa, jossa h'n voi käyttää kaikkea sitä valtaa. Sitten hän näyttää ottaneensa itselleen Atttaluksen jumalallisen auktoriteetin samoin kuin valtakunnan, jonka Attalus oli roomalaisille hankkinut keskittäen sen kaiken itsellee; sillä tunnetun tunnuslauseen "Venus Gentrix", joka tarkoitti sitä, että Venus oli juliaanisen suvun äiti, tarkoituksena näytti olleen tehdä hänestä tuon suuren jumalattaren "Poika" samalla tavoin kuin "sarvipäistä" Attalustakin oli pidetty hänen poikanaan.*

*Divus Juliuksen eli "jumalaksi korotetun Juliuksen" päivistä alkaen jatkuneen keisarien korottamisen jumalan asemaan voidaan katsoa alkaneen mitä ilmeisemmin siitä, että he edustivat "sarvipäostä" Attalusta sekä ylipappina että yksinvaltiaana.

Niinpä hän korkeaa ylipapin virkaa toimittaessaan tietyissä tilanteissa esiintyi tietenkin kaikessa babylonialaisessa loistossaan niinkuin itse Belsassar ikään helakanpunaisessa viitassaan, kädessään Nimrodin käyräsauva ja päässään Dagonin hiippa ja kupeillaan Januksen ja Cybelen avaimet.*

*Lukija huomaa, että Mysteereissä käytettiin avainten symbolia tutkiessaan TAYLORin teosta Note on Orphic Hymn to Pluto, jossa tuosta jumalasta puhutaan "avainten h altijana". Nyt myös Pontifex-ylipappo "hierofantin" ominaisuudessa varustettiin "suuren maailman luojan symboleilla, sillä juuri mysteerit olivat toimivat hänen sijaisenaan." (MAURICAn Antiquities) Maailman luomista edeltävä Luoja-jumala esitettiin mystisesti Androgynenä, jossa yhdistyvät molemmat sukupuolet (Ibid.), ollen siten yhtä aikaa sekä Janus että Cybele. Avatessaan siis tämän mystisen jumalan Mysteerit, oli luonnollista, että Pontifex-ylipappi kantoi näiden molempien jumalien avaimia. Kuitenkin myös Janus samoin kuin Plutokin esitettiin usein useamman kuin yhden avaimen kanssa.

Samoin jatkui asiaintila kuten jo aikaisemmin on todettu, vielä jopa nk. kristittyjen keisatienkin aikana; jotka omantuntonsa takia määräsivät jonkun pakanan sijaisekseen ylipapin räikeimmin pakanallisissa toimituksissa (jolloin tuo sijainen toimi heidän nimissään ja heidän auktoriteetillaan) aina Gratianuksen hallintoon saakka, joka, kuten Gubbon osoittaa, oli ensimmäinen, joka kieltäytyi esiintymästä pakanallisen ylipapin epäjumalanpalvelukseen kuuluvaan rekvisiittaan sonnustautuneena tai toimimaan ylipapin ominaisuudessa. Kaikesta tästä käy nyt ilmi, että pakanuus hävitettiin Rooman valtakunnasta, kun Pontifex Maximuksen virka häivytettiin, ja kaikki pakanuuteen kuuluvat arvohenkilöt sysättiin alas vaikutusvaltaisilta istuimiltaan, joilta käsin he käyttivät voimaa, jota heidän oli vielä sallittu jossain määrin harjoittaa, ei se merkinnyt ainoastaan sitä, että Rooman tulinen lohikäärme oli nyt syösty alas, vaan alas oli syösty itse Babylonian tulinen lohikäärme. Tässä oli kysymys siitä, että symbolisessa mielessä Nimrodin todelliselle ja lailliselle seuraajalle tapahtui uudelleen se sama, joka oli antanut alunperin aihetta huudahdukseen "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika!" [Engl Raamatussa: "How art thou fallen from heaven, O Lucifer, son of the morning!"]

Huomautuksia

[Takaisin]

* Sen, että tietäjäinstituutio on peräisin muinaisuudesta, todistaa Aristoteleen lausunto, johon jo olemme viitanneet, joka on säilynyt Theopompuksella, minkä perusteella niitä voidaan pitää "vieläkin vanhempina kuin egyptiläisiä", joiden historia on tunnetusti vanha. (Theopompi Fragmenta MULLERilla).

Agathias antaa samanlaisen todistuksen. Hän esittää käsityksenään, että tulen palvonta tuli persialaisille kaldealaisilta. Curtiuksen perusteella voidaan päätellä, että persialaiset tietäjät olivat "pyhän ikuisen tulen" vaalijoita. Hän toteaa, että heidän edessään kannettiin tulta "hopeisilla alttareilla"; Strabon tekstistä (Geograph.)taas käy ilmi, että "tietäjät pitivät alttarilla tuhkaa ja kuolematonta tulta", ja Herodotus puolestaan kertoo, että "ilman heitä ei mitään uhria olisi voitu uhrata". Tulenpalvonta oli olennainen osa persialaisten tietäjien järjestelmää (WILSON, Parsee Religion). Persialaiset tietäjät eivät esittäneet keksineensä tätä tulenpalvontaa; mutta heidän tunnetun tarinansa mukaan se on peräisin aina Hoshangin, Babylonian perustaneen tahmureiden isän päiviltä (WILSON)—ts. Nimrodin ajoilta. Tätä vahvistaa, kuten olemme todenneet, että eräässä Apollodoruksen katkelmassa Ninus esitetään tulenpalvojien päänä. Tätä kohtaa lainatessaan Layard esittää olettamuksen, että Ninus ei ole sama kuin Zarathustra (Nineveh and its Remains); mutta voidaan todistaa, että vaikka monia muitakin kutsuttiin nimellä Zarathustra, viittaavat kaikki todisteet yhdessä siihen, että Ninus ja Nimrod ja Zarathustra olivat yksi ja sama. Zarathustrasta kerrotut tarut osoittavat, että hän oli tietäjä (magus) ja lisäksi taistelija (ARNOBIUS). Plato sanoo, että Eros Armenius (jonka CLERICUS teoksessaan Di Chadaeis toteaa olleen sama kuin neljäs Zarathustra) kuoli ja nousi ylös kymmenen päivän kuluttua kuoltuaan taistelussa; ja että sen, mitä hän väitti saaneensa tietää Hadeksessa, hän uskoi ihmisille uudessa elämässään (PLATO, De republica). Olemme todenneet, ettei alkuperäisen Zarathustran, Nimrodin kuolema ollut seurausta kaatumisesta taistelussa; mutta silti tämä taru taistelija-Zarathustrasta tukee täysin sitä olettamusta, että alkuperäinen Zarathustra, alkuperäinen tietäjien pää ei ollut ainaoistaan pappi, vaan taistelija-kuningas. Kaikkiallla kutsutaan zarathustralaisia eli tulenpalvojia nimituksellä Guebres tai Gabrs. 1.Mooseksenkirjan 10:8 todistaakin, että Nimrod oli "gabreista" ensimmäinen.

Samoin kuin Zarathustra oli tulenpalvojien pää, samoin oli ilmeisesti Tammuskin. Olemme jo nähneet riittävästi todisteita, jotta voimme tunnistaa Tammusin ja Nimrodin; mutta muutama sana vielä, jotka antavat lisävalaistusta alkuperäiseen tulenpalvontaan. 1. Ensiksikin Tammusin ja Adoniksen on todistettu olevan sama jumala. Hieronymus, joka eli Palestiinassa, kun Tammusin rituaaleja noudatettiin aina siihen saakka, jolloin hän kirjoitti teoksensa Commentary on Ezekiel, ilmaisee erityisesti, että Tammus ja Adonis olivat sama ja kuvailee, miten juutalaiset naiset itkivät Tammusta; ja Hieronymuksen todistusta tästä asiasta pidetään yleisesti luotettavana. Tammusin eli Adoniksen rituaalit olivat Syyriassa olennaisilta osiltaan samanlaiset kuin Osiriksen rituaalit. Tämän osoittaa hätkähdyttävällä tavalla Lucian (De Dea Syria) ja Bunsen tavallaan yhtyy siihen. Tässä teoksessa on todistettu laajasti Osiriksen ja Nimrodin henkilöys. Kun siis todistetaan, että Tammus tai Adonis on sama kuin Osiris, siitä seuraa vääjäämättä, että Tammus on tietenkin sama kuin Nimrod. Ja tämä käykin täysin yksiin Bionin sanojen kanssa hänen teoksessaan Lament for Adonis, jossa hän esittää Venuksen joutuvan suunniltaan surusta, niinkuin bakkantti, Adoniksen kuoltua ja syöksyneen halki metsien ja laaksojen ja "huutaen assyrialaista aviomestään". Se käy täysin yksiin Maimonideksen lausunnon kanssa, jonka mukaan silloin kun Tammus tapettiin, tapahtui tuon kuoleman suuri valittamisnäytös Babylonian temppelissä. 2. Jos siis Tammus on sama kuin Nimrod, osoittaa nimen merkityksen tutkiminen Nimrodin yhteyden ensimmäiseen tulenpalvontaaan. Sen perusteella, mitä olemme tähän saakka esittäneet, ei tarvita sen enempää perusteluja osoittamaan, että kaldealaiset olivat ensimmäisiä, jotka ottivat k'yttöön kuninkaiden nimien voiman (SYNCELLUS), ja koska Nimrod oli vastaansanomattomasti ensimmäinen noista kuninkaista ja siten myös ensimmäinen, joka käytti arvonimeä Molok eli kuningas, joten hänen kunniakseen tapahtui se, kun "he laittoivat lapsensa kulkemaan tulen läpi Molokille" [Engl Raamatussa "children were made to pass through the fire to Moloch" (Chron.32:35)]. Mutta tuon tulen läpi kulkemisen tarkoituksena oli epäilemättä puhdistus. Nimi Tammus viittaa selvästikin tähän, sillä se tarkoittaa "tehdä täydelliseksi", ts. "puhdistaa"* "tulella"; ja jos Nimrod oli tulenpalvonnan alkuunpanija, kuten Paschal Chronicle ja historian yleinen mielipide hänen esittävät olleen, ilmaisee tuo nimi täsmälleen hänen ominaisuutensa siinä suhteessa.

* Tulee sanoista tam, 'tehdä täydelliseksi', ja muz, 'polttaa'. Raamatussa olla "puhdassydäminen" tarkoittaa aivan samaa kuin olla "täydellinen sydämeltään". Vedenpaisumuksen yhteydessä tunnettu nimi Deucalion näyttää liittyvän vedenpalvojiin. Dukh-kaleh tarkoittaa samaa kuin 'puhdistaa pesemällä' ja tulee sanoista Dikh, 'pestä' (CLAVIS STOKH), ja Khaleh, 'tehdä täydelliseksi' tai 'täydellistää'. Jälkimmäisestä verbistä saatava substantiivi, joka esiintyy Aikakirjojen 4:21:ssä osoittaa, että juurisana tarkoittaa 'puhdistamista' ja sanonta "täydellinen kulta" on Septuagintassa aivan oikein esitetty ilmaisuna "puhdas kulta". Joskus on jumalten kuninkaasta käytettyt nimeä, joka liittyy tähän. Tuo nimi on "Akmon". Mikä on sen merkitys? Se on ilmeisesti vain kaldealainen muoto hepreankielen sansta Khmn, 'polttaja', josta tulee Akmon samalla tavoin kuin hepreankielen sanasta Dem, 'veri', tulee kaldeankielessä sana "Adem". Hesychius sanoo, että Akmon on Kronos, sub voce "Akmon". Vergiliukselta (Aeneid) löydämme tämän nimen yhdyssanassa, joka on täydellinen synonyymi sanalle Tammus, jossa Pyracmon on yhden runoilijan kolmesta kuuluisasta kykloopista esittelemän kykloopin nimi. Olemme nähneet, että alkuperäiset kykloopit olivat Kronos ja hänen veljensä ja johdettaessa nimi sanasta "Pur", joka on kaldealainen muoto sanoista Bur, 'puhdistaa' ja "Akmon", se tarkoittaa yksinkertaisesti samaa kuin 'puhdistava polttaja'.

On kuitenkin ilmeistä Zarathustraa käsittelevän säkeen perusteella, joka on esitetty toisaalla, että tulta itseään palvottiin Tammusina, sillä sitä kutsutaan nimityksellä "Isä, joka teki kaiken täydelliseksi". Eräässä suhteessa tämä edusti tulta Luovana jumalana; mutta toisessa suhteessa ei ole epäilystäkään siitä etteikö sillä viitattu ihmisten "täydellistämiseen" "puhdistamalla" heidät. Ja se täydellisti erityisesti ne, jotka se nieli. Tämä on juuri se ajatus, joka on saanut niin monet intialiaset lesket ikiajoista aina tähän päivään saakka tuhoamaan itsensä aviomiestensä hautajaiskekojen päällä. Tällä tavoin itsensä polttamalla tuhoavaa naista pidetään siunattuna, koska hänestä siten tulee Suttee*—ts. 'polttamalla puhdistettu'.

*MOORin Pantheon, "Siva". Itsensä polttavasta naisesta käytetty epiteetti kirjoitetaan "Sati", mutta lausutaan "Suttee" [sattii] kuten yllä.

Ja tämä sovitti epäilemättä myös niiden lasten vanhemmat, jotka uhrasivat lapsensa Molokille julmana uhrina, vaalittaessa uskoa, jonka mukaan tuli, joka poltti heidät, "teki heidät myös täydellisiksi" ja takasi heille siten iankaikkisen onnellisuuden. Koska sekä tulen läpi kulkeminen että tulessa polttaminen olivat olennaisen tärkeitä rituaaleja Molokin eli Nimrodin palvonnassa, se on samalla argumentti, jonka mukaan Nimrod oli Tammus. Täydelliseksi tekevän eli puhdistavan tulen pappina ja edustajana hän toimitti tulen täydelliseksi tekevää eli puhdistavaa työtä ja siksi häntä kutsuttiin sen nimellä.

Kun käännymme Intian legendojen puoleen, löydämme niistä todisteen täsmälleen samasta asiasta kuin minkä olemme todenneet Zarathustran ja Tammusin suhteen tulenpalvojien päämiehinä. Brahman viides pää, joka katkaistiin siitä syystä, että se aiheutti ahdinkoa kolmelle maailmalle "häikäisevillä säteillään", johon tämän teoksen tekstissä viitataan, on sama kuin Nimrod. Se tosiseikka, että viidennen pään esitetään lukeneen Vedoja eli neljän muun pään tuottamia pyhiä kirjoja, osoittaa mielestäni suksession.*

* Nykyään olemassa olevat Vedat eivät näytä olevan kovin vanhoja kirjallisina tuotteina; mutta itse legendat ovat hyvin paljon vanhempia kuin mikään Intiassa tapahtunut. Kirjoittaamisen historia näyttää olevan hyvin vanha, mutta olipa sitten Nimrodin ajoilta olemassa mitään kirjoitettuja uskonnollisia dokumentteja, joka tapauksessa niistä on ollut olemassa Veda; sillä mitä tarkoittaa sana "Veda"? Se tarkoittaa ilmeisesti täsmälleen smaaa kuin anglosaksien Edda varustettuna digamma-etuliitteellä ja molemmat tulevat ilmeisesti sanasta "Ed", 'Todistus', 'uskonnollinen muistiinmerkintä' tai 'uskontunnustus'. Tällainen joko suullinen tai kirjallinen "muistiinmerkintä" tai "tunnustus" täytyy olla olemassa alkuajoista lähtien.

Mikä tämä Nooasta alkuisin oleva suksessio sitten voisi olla? Meillä on todisteita Berosukselta, joiden mukaan Beluksen—ts. Nimrodin—aikana oli alkanut tapa tehdä sellaisia hahmoja kuin kaksipäinen Janus. Jos oletetaan, että Nooalla oli kaksi päätä merkkinä siitä, että hän oli elänyt kahdessa maailmassa. Haam on kolmas, Kuus neljäs ja Nimrod tietenkin viides. J atämä viides pää katkaistiin juuri siitä syystä, minkä takia Nimrod todellisuudessa tapettiinkin. Luulisin, että tämä intialainen myytti on avain erään Plutarkhoksen toteamuksen ymmärtämiseen, joka sellaisenaan on päällisin puolin absurdi. Se on seuraavanlainen: Plutarkhos (Symposican neljännessä kirjassa) sanoo, että "egyptiläiset olivats itä mieltä, että pimeys oli ennen valoa ja että jälkimmäinen [ts. valo] oli alkuisin uuden kuun ajan viidennen polven hiiristä. Huomaamme, että Intiassa syntyi "uusi kuu" eri mielessä kuin sana tavallisesti käsitetään ja että Intian mytologiassa oli uuden kuun syntyminen tärkeä tapahtuma ja että se lisäksi tapahtui siihen aikaan, jolloin Brahman viides pää paahtoi maailmaa sietämättömällä loistollaan. Kertomus sen synnystä kuuluu siten niin, että sekä jumalat että ihmiskunta olivta täysin tyytymättömiä siihen kuuhun, joka heillä oli. "Koska se ei antanut valoa" ja että lisäksi olivat kasvit kurjia eikä hedelmistä ollut mitään hyötyä ja että ne siksi kuohuttivat Valkoista merta [tai kuten se yleensä ilmaistaan, 'kuohuttivat merta'], kun kaikki sekoitettiin—ts. saatiin sekasortoon ja että silloin määrättiin syntyväksi uusi uusine sirppeineen ja se sai aikaan kokonaan uuden järjestelmän (Asiatic Researches). MAURICE. teoksesta Indian Antiquities luemme, että juuri tuohon aikaan, jolloin meri kuohutettiin, maa sytytettiin tuleen ja tuloksena oli suuri maailmanpalo. Mutta kuun nimi on Intiassa Soma tai Som (sillä lopussa oleva a on vain henkäys ja sana sisältyy myös kuuluisan temppelin Somnautin nimeen, jok tarkoittaa samaa kuin "Kuun Herra") ja kuu on Intiassa miespuolinen. Koska tämä tapahtuma on symbolinen, herää luonnollisesti kysymys, ketä tarkoitti kuu tai kuunsirppi, joka syöstiin alas maailman viidennen sukupolven aikana? Nimi Som osoittaa heti, kuka hänen on täytynyt olla. Som on vain Seemin nimi; sillä Seemin nimi tulee nimestä Shom, 'nimittää (virkaan)', ja se esitetään joko muodossa Som tai Sem, niinkuin se kreikaksi esitetään; ja nimenomaan siksi, että päästäisiin eroon Seemistä (joko hänen isänsä kuoleman jälkeen tai kun hänen vanhuutens avaivat iskivät häneen), kun maailman viides sukupolvi joutui sekasortoon ja maailma syttyi tuleen. Seemin olemuksen vertaaminen kuuhun käy ilmi, jos ajattelemme sitä tapaa, jolla hänen isäänsä Nooaa symboloitiin. Perheen päätä verrataan Raamatussa aurinkoon niinkuin Joosefin unessa (1.Moos.37:9) ja on helppo ymmärtää, miten Nooan jälkipolvi tulisi pitämään häntä auringon asemassa maailmassa; ja sen mukaisesti ovat Bryant, Davies, Faber ja muut yksimielisesti katsoneet, että pakanamaailma piti Nooan symbolina aurinkoa. Kuitenkin kun hänen nuorempi poikansa—sillä Seem oli nuorempi kuin Jaafet—(1.Moos.10:21) astui isänsä sijaan, jota maailma oli verrannut "suurempaan valoon", vertasivat varsinkin ne, jotka eivät pitäneet hänestä ja jotka kapinoivat häntä vastaan, "pienempään valoon eli kuuhun.*

*"Mitä valtakuntaan tulee, toteaa Oriental Oneirocrities, että aurinko on kuninkaan symboli ja kuu hänestä vallassa seuraavan symboli." Tämä DAUBUZin teoksesta Symbolical Dictionary otettu lause, jota oppineen ystäväni pastori A.Forbesib viisaat huomiot kuvaavat, osoittaa, että johtopäätös, johon olin tullut ennen kuin olin lukenut sitä, koskien kuun symbolista merkitystä on sopusoinnussa itämaisen ajattelutavan kanssa.

Hiirien tuottama valo tänä aikakautena vahvistaa täsmälleen nämä johtopäätökset. Hiiri on kaldeaksi "Aakbar"; ja arabiankielen ja turkin ja muutamien muiden itämaisten murteiden Gheberistä tai Kheberistä tulee "Akbar" kuten tunnetussa muslimisanonnassa "Allar Akbar", "Jumala on suuri". Niin että koko Plutarkhoksen lausuma tarkoittaa, kun siitä riisutaan kaikki älytön roska, vain nimenomaan tätä, että Guebresit eli tulenpalvojat tuottivat valon, kun Nimrod asetettiin asemaansa eikä Seemiä Nooan edustajaksi ja maailman suureksi valoksi.

Faethonin ja Nimrodin henkilöydellä on paljon tukea paitsi sitä prima facie -todistusta, joka perustuu lausuntoon, jonka mukaan Faethon oli etiopialainen tai kuusilainen ja hänen kohtalonsa piirteet, kun hänet syöstiin alas taivaasta hänen ajaessaan auringon vaunuilla "auringon lapsena", Molk-Gheberin alassyökseminen ja jo itse tulen jumalaa tarkoittava nimikin, jotka samaistavat hänet Nimrodiksi. 1. Apollodoruksen mukaan oli Faethon Tithonuksen poika; mutta jos nimen Tithonus merkitystä tutkitaan, tulee hyvin selväksi, että hän oli itse Tithonius. Tithonius oli Auroran aviomies (DYMOCK). Fyysisessä mielessä tarkoittaa Aur-ora, kuten jo olemme todenneet, "valon herättäjää"; tätä vastaten Tithonius tarkoittaa samaa kuin "valon sytyttäjä" tai "tulen sytyttäjä".*

*Sanoista Tzet tai Tzit. 'sytyttää' tai 'sytyttää tuleen', josta kaldeankielellä tulee Tit, ja Thon, 'antaa'.

"Faethon, Tithonuksen poika" on siis kaldeankielellä "Phaethon Bar Tthon". Mutta tämä tarkoittaa myös samaa kuin "Phaethon, tulen sytyttänyt poika". Perutuen olettamukseemme Faethonin ja Tithonuksen henkilöydestä tämä määrittelee hyvin perustellusti Faethonin olevan Nimrod; sillä kuten olemme todenneet, Homeros (teoksessaan Odyssey) mainitsee Auroran avioliiton mahtavan metsästäjän Orionin kanssa, jonka on todettu olevan sama kuin Nimrod. Silloin tuon Auroran ja Tithoniuksen liitosta syntyneen kuuluisan pojan nimi osoittaaa, että Tothoniuksen on täytynyt olla lakuperäiseltä hahmoltaan sama kuin Raamatun "mahtava metsämies", sillä tuon pojan nimi oli Memnon (MARTIAL ja OVIDIUS, Metam.), mikä tyarkoittaa samaa kuin "täplikkääm poika"*, mikä samaistaa isän Nimrodiksi, jonka symbolina oli täplikäs leopardinnahka.

*Sanoissta Mem tai Mom, 'täplikäs', ja Non, 'poika'.

Koska Ninusta eli Nimrodia palvottiin oman vaimonsa poikana ja hänen vaimoaan Auroraa aamuruskon jumalattarena, näemme, miten täsmälleen sopiva on viittaus Faethoniin, kun Jesaja puhuessaan Babylonian kuninkaasta, joka oli hänen edustajansa, sanoo: "Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, [oi Lucifer], aamuruskon poika! [Engl Raamatussa: "How art thou fallen from heaven, O Lucifer, son of the morning"] (Jes.14:12). Homeroksen mukaan oli Orionin avioliitto Auroran kanssa; ts. hänen asettumisensa "valonsytyttäjäksi" tai se, että hänestä tuli "tulenpalvonnan aloittaja", syynä hänen kuolemaansa, sillä hän menehtyi sen takia jumalten vihan seurauksena. 2. Ovidiuksen kertomus riittää todistamaan, että Faethon esitettiin Auroran poikana. Kun Faethon väitti olevansa Foiboksen eli auringon poika, häntä nuhdeltiin siitä ja hänen sanottiin olevan ainoastaan Meropen poika—ts. äitinsä Klymenen kuolevaisen aviomiehen poika (OVIDIUS, Metam.). Tarun mukaan äiti esitti olevansa Aurora, ei sanan fyysisessä merkityksessä, vaan sen mystisessä merkityksessä; "valoa kohdussaan kantavana naisena"; ja siten hänen poikaansa pidettiin suurena "Valontuojana", joka valaisisi koko maailman—"Luciferina, aamuruskon poikana", joka esiintyi valheellisesti ihmissielujen valaisijana. Jesajan kirjassa esiintyvä nimi Lucifer [suomalaisesta Raamatusta poistettu] on juuri se sana, josta tulee ilmeisesti Elelus, joka on eräs Bacchuksen nimistä. Se tulee sanasta "Helel", joka tarkoittaa samaa kuin 'valaista sätein' tai 'tuoda valo' ja vastaa nimeä Tithonus. Meillä on todisteita siitä, että Auroran eli aamun poikaa Luciferia palvottiin samana hahmona kuin Nimrodia, kun hän esiintyi uudessa hahmossaan pienokaisena.

Tämän Faethonin eli Luciferin, joka oli syösty alas, todistetaan edelleen olevan Janus; sillä Jansuta kutsutaan nimellä "Pater Matutinus" (HORATIUS); ja tämän nimen merkitys tulee ilmi eräässä sen merkityksistä, kun nimen Dea Matuta merkitys varmistetaan. Dea Matuta tarkoittaa samaa kuin "valon sytyttävä tai valon tuova jumalatar"* ja sen mukaisesti Priscian päättelee hänen olevan sama kuin Aurora.

*Matuta tulee samasta sanasta kuin Tithonus—ts sanasta Tzet tai Tzut, josta kaldeankielellä tulee Tet, Tit tai Tut, 'valasita' tai 'sytyttää tuleen'. Sanasta Tit, 'sytyttää tuleen', tulee latinankielen sana Titio, 'kekäle'; ja sanasta Tut, vartustettuna formatiivisella etuliitteellä M tulee Matuta—samoin kuin sanasta Nasseh, 'unohtaa', samalla etuliitteellä varustettuna tulee Manasseh, 'unohtava', Joosefin vanhimman pojan nimi (1.Moos.41:51). Tämän verbin juureksi esitetään yleensä sana "Itzt"; mutta BAKERin Lexiconin mukaan juureksi annetaan myös "Tzt". On ilmeistä, että sanskritin sana "Suttee", jota olemme jo käsitelleet, tulee nimenomaan tästä juuresta.

Matutinus vastaa ilmeisesti Matutaa, joka oli aamun jumalatar; sentähden Janus Matutinuksena on "Lucifer, aamun poika". Mutta edelleen, Matuta samaistetaan Inoksi, sen jälkeen kun hän oli sukeltanut mereen ja ja hänestä oli poikansa Melikertan kanssa tullut merenjumala. Tämän mukaisesti hänen poikansa Melikerta, "muurilla varustetun kaupungin kuningas", on sama kuin Janus Matutinus eli Lucifer, Faethon tai Nimrod.

On vielä eräs toinen lenkki, jonka kautta Melikerta, merenjumala tai Janus Matutinus smaistetaan tulenpalvojien alkuperäiseksi jumalaksi. Inon tai Matutan yleisin nimi sen jälkeen, kun hän oli sukeltanut veden läpi, oli Leukothoe (OVIDIUS, Metam.). Nyt on niin, että Leukothoella tai Leukothealla on kaksi merkitystä, sillä se tulee joko sanasta "Lukoth", joka tarkoittaa samaa kuin 'valasiat' tai 'sytyttää tuleen' tai sanasta Lukoth, 'poimia tähkiä'. Maltalaisessa mitalissa jumalattaren vierellä oleva tähkä, joka yleensäe esitetään hänen kädessään, joka todellisuudessa viittaa sen salaiseen merkitykseen, että hän on Barin, "pojan", Äiti, mutta asiaan vihkiytymättömille esittää hänet Spicilegana tai "Tähk'npoimijana"—joka Hyden mukaan on "suosittu nimi naiselle, joka esitetään Neitsyen tähtikuviossa tähkäpään kera". Bryantilla esitetään Cybele kaksi tai kolme tähkäpäätä kädessään; sillä samoin kuin oli kolme erityistä Bacchusta, samoin oli vastaavasti yhtä monta "Baria" ja siksi hänet voitiin esittää kädessään joko yksi, kaksi tai kolme tähkäpäätä. Mutta palataksemme vielä maltalaiseen mitaliin, johon viitattiin, Lukothean, "Tähkänpoimijan" päästä lähtevät liekit osoittavat, että vaikka hän suklesikin vetten läpi, hän pysyy silti Lukotheana, "Polttajana" tai "Valontuojana". Ja mitalin toisella puolella olevan jumalan hiipasta lähtevät säteet käyvät täsmälleen yksiin tuon jumalan luonteen kanssa hänen esiintyessään Eleleuksena eli Faethpnina—toisin sanoen "Loistavana Barina". Tämä "Loistava Bar" Melikertan, "muurilla varustetun kaupungin kuninkaan" hahmoisena ottaa nimenomaan "Ala-Mahozimin" aseman. Olemme toisaalla esittäneet paavin olevan hänen edustajansa. Mutta hän on samalla merenjumala, joka siinä ominaisuudessa kantaa Dagonin hiippaa. Paavin kantama kalanpäähiippa osoittaa myös tässä ominaisuudessa, "merestä nousevana petona" hän on vastaansanomattomasti Melikertan edustaja.

[Takaisin]

Edellinen | Merestä nouseva peto | Sisällys
Alkuperäinen artikkeli: Two BabylonsThe Great Red Dragon by Alexander Hislop
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat