Tämä peto esitellään meille, jotta kiinnittäisimme siihen huomiota (Ilm.13:11): "Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme." Vaikka tämä peto mainitaankin merestä nousevan pedon jälkeen, se ei silti tarkoita sitä, että se olisi syntynyt merestä nousevan pedon jälkeen. Hänen tekemänsä työ näyttää osoittavan aivan päinvastaista; sillä hänen välityksellään ihmiskunta johdetaan (jae 12) "kumartamaan ensimmäistä petoa" sen jälkeen kun peto oli saanut kuolinhaavan, mikä osoittaa, että hänen on täytynyt olla olemassa sitä aikaisemmin. Syy siihen, että hänet mainitaan vasta toisena on juuri se, että se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa ja johtaa kaikki ihmiset palvomaan häntä, niin ettei olisi ollut mielekästä kuvata tuota petoa ennenkuin ensimmäinen peto oli astunut näyttämölle. Muinaisessa Kaldeassa oli olemassa myös tämän esikuva. Tuota jumalaa kutsuttiin Babyloniassa nimellä Nebo, Egyptissä nimellä Nub tai Num* ja roomalaisten keskuudessa nimellä Numa, sillä roomalaisten suurella pappiskuninkaalla Numa Pompiliuksella oli täsmälleen sama asema kuin Babylonian Nebolla.

*Egyptissä ja varsinkin sen kreikankielisen väestön keskuudessa vaihtui egyptinkielen b yleensä m:ksi.

Etruskit, joilta roomalaiset olivat saaneet suurimman osan rituaaleistaan, kutsuivat häntä nimellä Tages ja tästä Tagesista on erityisesti kirjoitettu muistiin, että samoin kuin Johannes näki pedon "nousevan maasta", samoin Tages oli lapsi, joka syntyi yhtäkkiä ihmeen kautta maassa olevasta vaosta tai reiästä. Tämä jumala esitettiin Egyptissä pässin päällä ja sarvilla varustettuna.

"Kansamme palvomien jumalien ja kansallispyhimysten vuodattamat kyynel
ja Lareksen hiki kertoivat kaupunkimme huokauksista." 

Myös Vergilius puhuu samasta asiasta sanoessaan:

"Itkevät patsaat ennustivat sodista,
ja epäjumalien pronssipatsaat vuodattivat pyhää hikeä."

Kun Publius Crassus kaatui Appius Claudiuksen ja Marcus Perpennan konsulikaudella taistelussa Aristonicusta vastaan, vuodatti Apollon patsas Cumaessa kyyneleitä tauotta neljän päivän ajan. Jumalilla oli myös iloiset hetkensä vastaavasti kuin heillä oli itkukohtauksiakin. Jos Rooma pitää sitä jumalallisena saavutuksena, että sen Pyhän neitsyen kuva "iskee silmää", samoin oli pakanoiden epäjumalankuville sopivaa rentoutua hetkeksi hymyyn. Siitä meillä on runsaasti todisteita. Psellus kertoo, että kun papit esittivät taikavoimiaan, "silloin patsaat nauroivat ja lamput syttyivät itsestään palamaan". Kun epäjumalankuvat iloitsivat, ne näyttivät kuitenkin saavan aikaan toisenlaisia tunteita niissä, jotka niitä katselivat. Salverte toteaa, että "teurgistit saivat aikaan jumalien ilmestymisen ilmassa kaasumaisessa höyryssä, joka lähti tulesta. Theurgis Maximus ilmeisestikin käytti sitä hyväkseen salaisesti, kun hänen Hekatelle suitsuttaessaan patsaan nähtiin nauravan niin luonnollisesti, että se täytti katsojat kauhulla". Eri aikoina ilmeni erilaisia tunteita. Onko Neitsyt Marian kuva tehty katsomaan suopeasti häntä palvovaa ja lähettämään hänet kotiin varmana siitä, että hänen rukouksensa on kuultu? Samoin oli egyptiläisen Isiksen patsaiden laita. Ne oli konstruoitu niin, että tuo jumalatar voi pudistaa otsallaan olevaa hopeakäärmettä ja nyökätä hyväksyvästi niille, jotka olivat esittäneet pyyntönsä niin, että se miellytti häntä. Voimme lukea roomalaisista pyhimyksistä, jotka osoittivat ihmeitätekeviä voimiaan ylittämällä jokia tai meren mitä epätodennäköisimmillä keinoilla. Niinpä Pyhän Raymondin kerrotaan kulkeneen meren yli viittansa päällä. Pakanauskonnot eivät ole yhtään huonompia tässä; sillä eräästä buddhalaispyhimyksestä Sura Acharyasta kerrotaan, että kun "hän kävi laumojensa luona Indus-joen länsipuolella, hän kellui jokea ylävirtaan takkinsa päällä". Niin, pakanuuden jumalat ja papit osoittivat tätäkin suurempaa kellumiskykyä. Tänäkin päivänä elää roomalaiskatolisen kirkon piirissä pyhä mies manner-Euroopassa, joka iloitsee suuresti pyhän Cubertinin nimessä, joka on niin täynnä hengellisyyttä, että kun hän omistautuu hartaudenharjoitukselleen, hänen ruumiinsa ei pysy maassa, vaan vastoin kaikkia painovoimalakeja kohoaa jopa yli metrin ilmaan. Samoin oli myös kuuluisan Fransiskus Assisilaisen, Petrus a Martinan ja Francis Maceratalaisen kohdalla muutamia vuosisatoja sitten. Mutta sekä pyhä Cubertin että pyhä Fransiskus ja hänen ystävänsä eivät ole suinkaan ainutlaatuisia yli-inhimillisen palvonnassaan. Kaldealaisten mysteerien papit ja taikurit olivat heidän edeltäjiään ei ainoastaan vuosisatoja vaan jopa vuosituhansia aikaisemmin. Coelius Rhodiginus toteaa, "että kaldealaisten mukaan sielusta lähtevät valonsäteet tunkeutuvat toisinaan jumalallisella tavalla ruumiiseen, joka silloin kohoaa itsestään maan yläpuolelle ja että niin tapahtui myös Zarathustralle". Jamblichuksen oppilaat väittivät, että he olivat usein todistaneet saman ihmeen tapahtuvan myös herralleen, joka rukoillessaan saattoi kohota kymmenen kyynärän korkeuteen maasta. Suurin roomalaiskatolisen kirkon ihmeistä, joita se väittää tekevänsä on, kun se viiden taikasanan avulla väittää tuovansa taivaasta alas meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin, veren, sielun ja jumaluuden niin, että Hän on todellisesti ja ruumiillisesti läsnä ehtoollisen sakramentissa. Samoin väittivät myös kaldealaiset papit voivansa loitsujensa avulla tuoda jumaliaan patsaisiinsa, niin että niiden "todellinen läsnäolo" olisi silminnähtävää. Sitä he kutsuivat "jumalten tekemiseksi"; ja siitä on varmasti peräisin roomalaiskatolisten pappien jumalaapilkkaava sanonta, että heillä on voima "luoda Luoja". Ei ole mitään todisteita, joita olisin voinut löytää siitä, että babylonialaisen järjestelmän ohutta, pyöreää öylättiä, "messun veretöntä uhria" olisi koskaan pidetty minään muuna kuin symbolina, että sen olisi koskaan katsottu muuttuvan jumalaksi, jota se symboloi. Ja kuitenkin transsubstantiaatio-oppi on selvästikin nimenomaan taikuutta, jossa väitetään, että muutaman voimallisen sanan voimasta aine muuttuisi joksikin toiseksi tai että taidokkaiden temppujen avulla voitaisiin joku aine korvata toisella. Lisäksi väittää paavi voivansa suuressa voimassaan omata oikeuden lähettää Jehovan salamoita ja puhaltaa hänen pauhinaansa niiden päälle, jotka häntä loukkaavat. Kuninkaat ja kokonaiset kansakunnat, jotka uskovat hänen voimaansa, ovat vapisseet kauhusta ja kumartuneet hänen eteensä peläten hänen hengellistä jyrinäänsä. Pakanauskontojen papit väittivät omaavansa samanlaiset voimat; ja voimistaakseen ihmisten uskoa hengelliseen voimaansa he yrittivät tosiaankin saada aikaan kirjaimellisesti salamoita lankeamaan taivaasta; niin näyttääpä olevan tosiaankin syytä uskoa, että he jopa onnistuivatkin siinä ja ennakoivat siten tri Franklinin suurta keksintöä. Numa Pompiliuksen kerrotaan tehneen niin ja onnistuneen siinä täydellisesti. Hänen seuraajansa Tullus Hostilius jäljitteli hänen esimerkkiään, menehtyi yrityksessään samoin koko hänen perheensä, johon salama iski kuten professori Reichmanille tapahtui meidän aikanamme salaman kanssa, jota hän yritti saada lyömään maahan.* Tällaisia ihmeitätekeviä voimia liitetään Jumalan Sanassa siihen petoon, jonka on määrä nousta maasta; ja muinaisen Babylonian esikuvassa esitettiin, että sellaisia voimia voisi todellakin harjoittaa.

*Etruskilaisen Tagesin kirjoissa kuvataan niitä keinoja, joiden avulla voidaan saada salama iskemään maahan. Numa oli kopioinut näitä kirjoja ja esittänyt aiheesta omia kommenttejaan, jotka Tallus oli käsittänyt väärin, jonka seurauksena tuo katastrofi tapahtui.

Mysteereissä vietettiin jatkuvasti "maan reiästä" syntyneen jumalan syntymän muistoa maanalaisissa luolissa. Näin tapahtui Persiassa, jossa samoin kuin Tagesin sanottiin syntyneen maasta, kerrottiin samoin Mithran syntyneen maan alla olevasta luolasta.*

*JUSTINUS MARTTYYRI. On huomionarvoista, että samoin kuin Mithra syntyi luolasta, samoin esittävät itämaiset epäjumalanpalvelusta harjoittavat nimikristityt meidän Vapahtajamme ikäänkuin hän olisi syntynyt luolassa. (Kts. KITTOn Cyclopedia, "Bethlehem"). Raamatusta ei löydy pienintäkään viitettä sellaisesta.

Rooman Numa itsekin esitti ikäänkuin saavansa kaikki ilmoituksensa nymfi Egerialta luolassa. Näissä luolissa vihittiin ihmiset aluksi mysteereiden salaisuuksiin ja heidät johdettiin valheellisten merkkien ja ihmeiden avulla, joita heille siellä esitettiin, Nimrodin kuoleman jälkeen takaisin palvomaan tuota jumalaa uudessa muodossa. Tämä apokalyptinen peto, joka "nousee maasta" vastaa kaikissa suhteissa sitä muinaista jumalaa, joka syntyi "maassa olevasta reiästä"; sillä mitkään sanat eivät voisi tarkemmin kuvata hänen tekojaan kuin profetian sanat (jakeet 13-14): "Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden...ja se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi". Tämä ihmeitätekevä peto nimeltä Nebo tai "Profeetta" oli epäjumalanpalveluksen profeettana tietenkin "väärä profeetta". Verratessamme edessämme olevaa raamatunkohtaa Ilmestyskirjan 19:20:een käy ilmi, että tätä petoa, joka "nousi maasta", kutsutaan nimenomaan juuri tuolla nimellä: "Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet". Se, että "maasta nouseva peto" "teki ihmeet" ensimmäisen pedon nähden osoittaa, että "maasta nouseva peto" on "väärä profeetta"; toisin sanoen se on "Nebo".

Jos me tutkimme Rooman maailmanvallan historiaa, me huomaamme, että myös tässä suhteessa on olemassa tarkka vastaavuus esikuvan ja arkkityypin välillä. Kun pakanuuden kuolinhaava parantui ja pakanuuden aikainen vanha ylipapin arvonimi palautettiin (paavina), se tapahtui turmeltuneen papiston vaikutuksesta ja sitä symboloi, niinkuin yleisesti ja aivan oikein uskotaan, kaksisarvinen peto, joka näytti karitsalta; meidän Herramme sanojen mukaisesti: "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia". Ammattikuntana papisto jakaantui kahteen suureen osastoon—tavalliseen ja maalliseen papistoon, mikä vastasi pedon kahta sarvea eli voimaa ja jossa yhdistyi jo hyvin varhaisessa vaiheessa sekä maallinen että hengellinen valta. Papistoa johtavilla piispoilla oli laaja maallinen valta jo kauan ennenkuin paavi sai ajallisen kruununsa. Meillä on sekä Guizotin että Gibbonin todisteet tästä asiasta. Osoitettuaan, että papisto oli erottautunut kansasta jo ennen 400-lukua ja oli riippumaton siitä, Guizot jatkaa: "Kristillisellä papistolla oli lisäksi toinenkin ja hyvin erilainen vaikutusalue. Piispoista ja papeista tuli tärkeimpiä kunnallisia virkamiehiä...Jos avaat joko Teodosiuksen tai Justinianuksen lakikokoelman, löydät useita säädöksiä, jotka määräävät kunnallisia asioita papistolle ja piispoille." Guizot esittää useita lainauksia. Seuraava lainaus Justinianuksen lakikokoelmasta riittää osoittamaan, miten laaja maallinen valta oli uskottu piispoille: "Mitä tulee kaupunkien jokavuotiseen asioiden hoitoon, koskee se sitten joko kaupungin kiinteistöistä saatavia tavanomaisia tuloja tai yksityisistä lahjoituksista tai testamenteista tai jostain muusta lähteestä saatavia tuloja; tai yleisiä töitä tai varastoja tai vesijohtoja tai kylpylöiden tai satamien ylläpitoa tai muurien tai tornien rakentamista tai siltojen tai teiden korjauksia tai oikeudenkäyntejä, joissa kaupunki on osallisena yleisen tai yksityisen edun nimissä, me määräämme seuraavaa:—Mitä hurskain piispa ja kolme merkkihenkilöä, jotka on valittu kaupungin ensimmäisistä miehistä, kokoontukoot yhteen; heidän on joka vuosi tarkastettava tehdyt työt; heidän on huolehdittava siitä, että ne, jotka niitä suorittavat tai ovat suorittaneet, hoitavat ne tarkasti, esittävät kirjanpidon ja osoittavat, että he ovat asianmukaisesti suorittaneet sitoumuksensa hallintoviranomaisille, olkoot kysymys sitten julkisista muistomerkeistä tai kylpylöihin tai varastoihin tarkoitetuista varoista tai teiden, vesijohtojen tai muiden töiden tekemiseen tarkoitetuista varoista." Tässä on pitkä luettelo toimista, jotka on laskettu "mitä hurskaimman piispan" hengellisille hartioille, joista yhteenkään ei löydy viittaustakaan Jumalan sanan sisältämissä piispan velvollisuuksia koskevissa luetteloissa. (Kts. 1.Tim.3:1-7; ja Tiitus 1:5-9.) Miten kävikään niin, että piispoille, jotka oli nimetty alunperin pelkästään hengellistä tarkoitusta varten, oli annettu niin suuri määrä maallista arvovaltaa? Gibbon antaa valaistusta tähän Guizotin "suunnattomaksi vallaksi" kutsuman ilmiön alkuperään. Teoksen Decline and Fall kirjoittaja [Gibbon] osoittaa, että pian Konstantinuksen ajan jälkeen "kirkko" [ja siis piispat, varsinkin kun he pitivät itseään papistosta erillääm olevana ammattikuntana] saivat suuren maallisen vallan turvapaikkaoikeuden perusteella, joka oli kuulunut pakanuuden aikaisille temppeleille ja jonka keisarit olivat siirtäneet kristillisille kirkoille. Hänen sanansa kuuluvat: "Pakolaisten ja jopa syyllistenkin sallittiin vedota joko jumaluuden tai Hänen pappiensa jakamaan oikeuteen tai armoon." Näin oli laskettu perustus maallisten viranomaisten oikeuksien kaappaamiseen kirkollisille virkamiehille ja niin heitä kannustettiin ottamaan itselleen kaikki valtion valta. Tällä tavoin, niinkuin teoksen Rome in the 19th Century kirjoittajatar aivan oikein toteaa turvapaikkaoikeudesta puhuessaan, "vääristettiin alttarit suojelemaan juuri niitä rikoksia, jotka ne oli pystytetty karkottamaan maailmasta." Tämä on hyvin järkyttävää ja osoittaa, miten paavinvallan maallinen valta jo aivan alusta alkaen perustui "laittomuuteen" ja on lisätodiste niille monille, jotka ehkä ajattelevat, että roomalaiskatolisen järjestelmän Pää, jolle kaikki piispat ovat alamaisia, on todellakin "se laiton" (2.Tess. 2:8), jonka Raamattu ennustaa olevan "laittomuuden salaisuuden" tunnistettava Pää. Kaikki tämä maallinen valta joutui sellaisten miesten käsiin, jotka esittivät olevansa Kristuksen palvelijoita ja Karitsan seuraajia, mutta etsivät yksinkertaisesti omaa loistoa eivätkä epäröineet sen varmistaakseen kavaltaa sitä asiaa, jota he väittivät palvelevansa. Sitä hengellistä valtaa, joka heillä oli ihmissielujen yli ja sitä maallista valtaa, jonka he olivat saaneet maailman asioissa, käytettiin molempia puhtaan ja tuemeltumattoman uskonnon etujen vastaisesti. Aluksi nämä väärät profeetat, jotka johtivat ihmisiä harhaan ja yrittivät yhdistää pakanuutta ja kristinuskoa, toimivat maan alla kuin myyrät pimeässä ja eksyttivät salaa yksinkertaisia Paavalin sanojen mukaisesti: "Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa". Mutta vähitellen, 300-luvun lopulla, kun ihmisten mielet oli valmistettu siihen ja olosuhteet olivat suotuisat, lammasten vaatteissa esiintyvät sudet nousivat maan päälle, toivat salaiset oppinsa ja käytänteensä vähitellen päivänvaloon ja eksyttivät vuosisatojen aikana voimiensa lisääntyessä "kaikilla vääryyden viettelyksillä" ja "valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä" maailmallisten kristittyjen mielet ja saivat heidät uskomaan, että heidän lausumansa anathema oli sama kuin Jumalan kirous; toisin sanoen, että he voisivat "langettaa tulenkin taivaasta" ja saattaa siten "maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani".*

Vaikka paavi onkin paavinvallan suuri Jupiter Tonans ja "salamoi" Vatikaanista kuten hänen edeltäjänsä uskottiin salamoivan Capitoliumilta, ei hän kuitenkaan itse todellisuudessa saa tulta lankeamaan taivaasta, vaan sen tekee hänen papistonsa. Mutta huolimatta hänen papistonsa vaikutusvallasta kaikkialla sen sokaistessa ihmisten mielet, ovat paavin jyrinät loppujen lopuksi vain "bruta fulmina". Sentähden onkin symboli mitä tarkin, kun se kertoo maasta nousevan pedon eikä merestä nousevan pedon "saavan tulen lankeamaan taivaasta".

Kun pakanuuden pedon "kuolinhaava" oli parantunut ja merestä nouseva peto tullut esiin, sanotaan, että tämä maasta nouseva peto sai valtuudet käyttää suuren merestä nousevan pedon voimaa (jae 12), "Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden", kirjaimellisesti "sen läsnäollessa"—hänen valvonnassaan. Kun ottaa huomioon, kuka ensimmäinen peto on, on ilmaus "sen läsnäollessa" erittäin voimallinen. Merestä nouseva peto on se "pieni sarvi", jolla "oli silmät, kuin ihmisen silmät" (Dan.7:8); se on Janus Tuens, "Kaikkinäkevä Janus", toisin sanoen universaali piispa eli "universaali Kaitsija", joka seitsemällä kukkulalla sijaitsevalta valtaistuimeltaan rippituolijärjestelmän avulla näkee ja tietää kaiken, mitä tehdään hänen laajan hallinta-alueensa kaukaistenkin rajojen sisällä. Nyt oli juuri oikea aika, että paavista tuli universaali piispa, että alkoi systemaattinen tapa ojentaa Länsi-Rooman pääpiispoille paavillinen viitta, pallium Gieselerin mukaan "symboloimaan ja vahvistamaan heidän yhteyttään roomalaiskatoliseen kirkkoon".*

*GIESELER. Gieseler kertoo, että jo vuonna 501 oli Rooman piispa laskenut perustuksen piispojen ammattikunnalle ojentamalla heille palliumin; mutta hän toteaa samassa yhteydessä painokkaasti, että vasta vuonna 602 Fokaksen noustessa keisarin valtaistuimelle—Fokaksen, joka teki paavista universaalin piispan—alettiin piispoille ojentaa pallium systemaattisesti ja laajemmassa mittakaavassa.

Tuo pallium, jota piispat kantoivat hartioillaan, oli toisaalta paavin viitta ja sitoi sen saajat toimimaan roomalaiskatolisen kirkon virkamiehinä saaden kaiken arvovaltansa paavilta ja harjoittaen valtaansa "piispojen piispan" valvonnassa, ja toisaalta se oli näiden lampaina esiintyvien susien näkyvä vaatekappale. Sillä mikä oli paavin piispojen pallium? Se oli Pyhän Agnesin nunnien pitämiltä karitsoilta otetusta, heidän pyhien kättensä kutomasta ja paavin siunaamasta villasta tehty vaate annettavaksi niille, joita paavi halusi kunnioittaa, kuten eräs heidän joukostaan asian ilmaisi, "liittäen heidät meidän yhteisöömme yhdeksi kaitsijoiden lammaslaumaksi".*

*GIESELER, ("Papacy"). Lukija, joka selaa palliumin ojentavien paavien varhaisia kirjeitä, ei voi olla huomaamatta sitä valtavaa merkityseroa, mikä on ilmaisujen "yksi kaitsijoiden lauma" yllä ja meidän Herramme "yhden lauman" välillä. Edellinen tarkoittaa tosiaankin lammaslaumaa, johon kuuluu pastoreita eli paimenia. Paavin kirjeet edellyttävät ilman muuta piispajärjestelmää erillisenä ammattikuntana, joka on täysin riippumaton seurakunnasta ja riippuvainen ainoastaan paavista, mikä näyttää käyvän tarkalleen yksiin maasta nousevaa petoa koskevan ennustuksen kanssa.

Tällä tavoin universaalin piispan määrääminä ja asettamina he tekivät työnsä tehokkaasti ja saivat maanpiirin ja siinä asuvaiset "kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani". Tämä oli osa tämän pedon ennustettua työtä. Mutta oli toinenkin, eikä suinkaan vähemmän tärkeä tehtävä, jota tutkimme myöhemmin.

Pedon kuva | Sisällys
Alkuperäinen artikkeli: Alexander Hislop, Two Babylons,The Beast from the Earth
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat