Alunperin seurakunnan palvelutyö oli yhtä kuin apostolinen toiminta; seurakuntahan oli aluksi yhtä kuin Jerusalemin seurakunta. Mitään muita seurakunnan palvelutyötä tekeviä ei mainita evankeliumeissa eikä Apostolien tekojen viidessä ensimmäisessä luvussa. Mutta kun uskovien lukumäärä nousi tuhansiin, eivät apostolit voineet suorittaa kaikkea opetusta, johtaa kokouksia ja hoitaa seurakuntakuria; heidän oli pakko luoda uusia palvelutehtäviä seurakuntien tarpeisiin heidän keskittyessään itse yleiseen johtamiseen ja evankeliumin eteenpäinviemiseen. Näin muodostui seurakuntaan vähitellen kristillisen seurakunnan tarpeita vastaamaan, vaikkakin osittain olemassaolevan järjestelmän, juutalaisen synagoogan mukaisia erilaisia seurakuntavirkoja. Koska ne kaikki perustuvat apostolinvirkaan, ovat ne kaikki vaihtelevassa määrin jumalallista alkuperää ja niillä on vaihtelevassa määrin Jumalalta saatu auktoriteetti, vastuu ja Jumalan antamat etuoikeudet.
Käsittelemme ensiksi ne virat, jotka eivät rajoittuneet pelkästään mihinkään tiettyyn seurakuntaan, vaan ulottuivat käsittämään koko seurakunnan tai ainakin suuren osan siitä. Ne ovat apostolit, profeetat ja evankelistat. Paavali mainitsee ne yhdessä tässä järjestyksessä.1 Mutta profeetan virka oli pikemminkin armolahja ja tehtävä kuin virka ja evankelistojen virka oli väliaikainen heidän toimiessaan apostolien alaisina tiettyä tehtävää suorittaessaan. kaikkia näitä kolmea virkaa pidetään erityisinä virkoina, jotka kuuluivat apostoliseen aikaan. Jumala herättää kuitenkin erityisiä lähetystyöntekijöitä (kuten Patrick, Columba, Bonifacius, Ansgar), jumaluusoppineita (kuten Augustinus, Anselm, Tuomas Akvinolainen, Luther, Melanchton, Calvin) ja herätyssaarnaajia (kuten Bernard, Knox, Baxter, Wesley, Whiefield), joita voidaan hyvin kutsua oman aikansa ja omien kansakuntiensa apostoleiksi, profeetoiksi ja evankelistoiksi.2
1. APOSTOLIT. Heitä olin alunperin kaksitoista vastaten Israelin kahtatoista sukukuntaa. Petturin, Juudaksen tilalle valittiin arvalla Mattias Kristuksen ylösnousemuksen ja helluntain välisenä aikana.3 Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen Paavali valittiin kolmanneksitoista ylösnousseen Vapahtajan suoraan kutsumana. Hän oli itsenäinen pakanain apostoli, joka kokosi myöhemmin ympärilleen lukuisia avustajia alaisikseen. Näiden lisäksi oli monia apostolisia miehiä kuten Barnabas ja Herran veli Jaakob, joiden asema ja vaikutus oli lähes amaa luokkaa kuin varsinaisilla apostoleilla. Ne kaksitoista (paitsi Mattias, joka oli kuitenkin Kristuksen ylösnousemuksen todistaja) ja Paavali olivat itsensä Kristuksen ilman välikäsiä suoraan kutsumia olemaan hänen edustajiaan maan päällä, Pyhän Hengen innoittamia työntekijöitä, koko seurakunnan perustajia ja tukipylväitä. Heidän virkansa oli universaali ja heidän kirjoituksensa ovat vielä tänäkin päivänä uskon ja käytännön erehtymätön ohje koko kristikunnalle. Mutta he eivät koskaan käyttäneet Jumalalta saamaansa arvovaltaa mielivaltaisesti tai omavaltaisesti. He huolehtivat aina hellästi niiden kuolemattomien sielujen oikeuksista, vapaudesta ja ihmisarvosta, jotka oli uskottu heidän haltuunsa. He tunnistivat jokaisessa uskovassa, jopa sellaisessa orjaraukassa kuin Onesimus, saman ruumiin jäsenyyden, johon he itsekin kuuluivat, samalla tavoi osallisina pelastuksesta ja rakkaina veljinä Kristuksessa. He hallitsivat seurakuntaa nöyrinä ja rakkaudella, kieltäen itsensä ja omistautumalla täysin ihmisten iankaikkiselle hyvinvoinnille. Apostolien ruhtinas Pietari kutsuu itseään nöyrästi "yhdeksi vanhimmista" ja varoittaa profeetallisesti siitä hierarkisesta hengestä, joka niin helposti valtaa seurakunnan arvohenkilöt ja vieraannuttaa heidät tavallisista seurkauntalaisista.
2. PROFEETAT. He olivat innoittuneita ja innostavia Jumalan salaisuuksien opettajia ja saarnamiehiä. Heillä näyttää olleen erityinen vaikutusvalta valittaessa työntekijöitä seurakunnan virkoihin, jolloin he osoittivat ne henkilöt, jotka Jumalan Henki heidän paastotessaan ja rukoillessaan heille näytti sopiviksi lähetystyöhön tai muihin seurakunnan palvelutehtäviin. Apostolien teot mainitsee profeetoista Agabuksen, Barnabaan, Simeonin, Lukiuksen, Manaenin ja Saulus Tarsolaisen, Juudaksen ja Siilaan.1 Kaikilla apostoleilla oli profetoimisen armolahja sanan laajassa merkityksessä, varsinkin uuden liiton näkijällä ja Ilmestyskirjan kirjoittajalla Johanneksella. Se oli pikemminkin toiminnan muoto kuin virka.
3.EVANKELISTAT, kiertävät saarnamiehet, lähettiläät ja apostolien työtoverit—sellaiset miehet kuin Markus, Luukas, Timoteus, Tiitus, Silas, Epafras, Trofimus ja Apollos1. Heitä voidaan verrata nykyajan lähetyssaarnaajiin. He olivat erityistehtäviin määrättyjä apostolisia työntekijöitä. "Vasta myöhemmällä ajalla on alettu esittää Timoteus Efeson piispana ja Tiitus Kreetan pispana. Paavalin oma kielenkäyttö antaa ymmärtää, että heidän asemansa oli väliaikainen. Molemmissa tapauksissa heidän virkakautensa lähenee loppuaan apostolin näistä kirjoittaessa."2
Suomennettu Philip Schaffin teoksesta 'History of the Christian Church', Chapter X§60, 'Apostles, Prophets, Evangelists' Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Linkkejä | Keskusteluryhmä
