Don Clasen joulukuussa 2001

Uusgnostilaisuus

En tiedä, pitääkö tämä paikkansa sinun kohdallasi, mutta omalta osaltani eräs suurimpia haasteita kristilliselle uskolleni, jonka joudun kohtaamaan päivittäin, on sen hyväksyminen, että Jumalan totuuden löytäminen ja sen soveltaminen on toisinaan hyvin vaikeaa ja hienovaraista.

Toivon todellakin aina joskus, että Jumala olisi lähettänyt taivaasta jonkinlaisen käsikirjan, jossa Hän esittäisi kaikki oppinsa A:sta Ö:hön ja samoin arvonsa ja prioriteettinsa oikeassa hierarkkisessa järjestyksessä. Ainakin minusta tuntuu, että sillä tavoin meillä olisi paremmat mahdollisuudet.

Mutta Hän ei ole tehnyt niin. Sen sijaan Hän vaatii meitä jatkuvasti arvioimaan ja tasapainottamaan molempia totuutensa lähteitä, jotka Hän on meille antanut—Hänen Sanaansa ja Hänen Henkeään. Sana on objektiivista ja käsitteellistä totuutta, Henki taas subjektiivista ja kokemuksellista totuutta.

Edellinen [kirjoitettu sana] on kokoelma kirjoituksia, joista suurin osa on historiaa, osa profetiaa, kirjeenvaihtoa, keskustelua ja opetusta [1] ja osa myös allegorista ja symbolista ja tunnetaan nimellä Pyhä Raamattu.

Jälkimmäinen on näkymättömän Hengen [Pyhä Henki] vaikuttamaa—emme voi nähdä, mistä Henki tulee emmekä minne Hän menee (emme kirjaimellisesti emmekä kuvaannollisesti—Joh.3:8).

Hän tulee paljastaakseen iankaikkisen Jumalan rajoitetulle ymmärryksellemme, johon päämäärään ei kuitenkaan ole mahdollista täydellisesti päästä. Ja meidän tehtävämme on yhdistää nämä kaksi lähdettä ja selvittää niiden merkitys hetkestä hetkeen!

Lisäksi meillä on jatkuva taistelu näkymättömiä pahantahtoisia henkiolentoja vastaan, jotka ovat hyvin ovelia ja joilla on tuhansia vuosia pitempi kokemus kuin meillä. Yhdistetään tämä vielä siihen tosiasiaan, että elämme aikaa, jolloin tieto on todellakin lisääntynyt (Dan.12:4), jolloin kaikkien on oltava asiantuntijoita ja on niin paljon opittavaa ja siksi voimmekin ymmärtää, miten uskomattoman turhauttavaa tämä kaikki voi ajoittain olla.

Teodikea

Viime vuosisadalla oli populääriteologian haara nimeltä "teodikea". Se käsitteli lähinnä sellaisia oppeja ja apologiaa, joissa keskityttiin todistamaan Jumalan olemassaolo ihmisille. Kristittynä on minun vastuullani todistaa Jumalasta; pyytää hetki aikaa kuvata Jumalan vanhurskautta niinkuin Elihu (Job 36:2,3).

Kuitenkin ihmisolentona tiedän, miten haasteellista on yrittää ymmärtää Jumalan totuutta, yrittää tietää hänen tahtonsa elämässämme, yrittää vaeltaa Hengessä, elää Hänen johdatuksessaan ja saada selville Hänen neuvonsa. Enkä tiedä, miksi Jumala on tehnyt näistä asioista niin vaikeita. En pysty selittämään seurakunnan ratkaisemattomia kiistoja, jotka ovat kestäneet vuosisatoja ja jatkuvat edelleen. Siitä huolimatta minun on ponnisteltava eteenpäin.

Kaikki nämä prosessit liittyvät ihmiselämän tietämisen ongelman paradoksiin. Tiedon hankkiminen ja käyttäminen on eräs ihmisen olemassaolon kaikkein keskeisimpiä ja perustavaa laatua olevampia tarpeita.

Ja tieto on Raamatun mukaan sekä siunaus että kirous. Toisaalta se on niin tärkeää, että se on iankaikkinen elämä. Jeesus rukoili viimeisellä ehtoollisella "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen." (Joh.17:3). [engl kielen sana 'know' tarkoittaa sekä 'tietää', että 'tuntea'] "Sillä Jumala, joka sanoi: 'Loistakoon valkeus pimeydestä', on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. (2.Kor.4:6)

Paavali, jonka elämään vaikutti Jumalan tunteminen niin suuressa määrin, sanoi elämänsä lopulla: "Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla...tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemuksensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden..." (Fil.3.10).

Todellakin, Jumalan pelastussuunnitelman päämääränä on, että me voisimme tuntea Hänet sellaisena kuin Hän on ja tehdä hänet tunnetuksi muillekin, niin että hekin saisivat iankaikkisen elämän. Keneltä tuo Jumalan tunteminen puuttuu, hänestä käytetään Raamatussa sanontaa "ei tuntenut Jumalaa".

Eelin pojista, jotka harjoittivat haureutta ilmestysmajassa ja ryöstivät itselleen Jumalalle kuuluvia uhreja, toteaa Raamattu lyhyesti, mutta ytimekkäästi: "Mutta Eelin pojat olivat kelvottomia miehiä; he eivät välittäneet Herrasta" (1.Sam. 2:12-) [engl. "Now the sons of Eli were sons of Belial; they knew not (eivät tunteneet) the Lord"] Samoin Jeesus sanoi oman aikansa juutalaisille: "Te ette tunne minua ettekä minun Isääni; jos te tuntisitte minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni". (Joh.8:19)

Hän olisi yhtä hyvin voinut sanoa, että jos he olisivat todella tunteneet Isän, niinkuin he väittivät, he olisivat tunnistaneet myös Kristuksessa Jumalan tunnusmerkit. Mutta todellisuudessa heillä oli niin alhainen käsitys legalistisesta ja pedanttisesta Jumalasta, että he eivät ollenkaan käsittäneet Kristuksen käytöstä ja tapoja.

Tiedossa kasvaminen

Mutta tämä tiedon tavoittelu ei rajoitu yksinomaan tietoon Jumalasta itsestään. Pietari sanoi, että tiedon omaaminen on ihanaa, mutta meidän ei pidä pysähtyä siihen. Sen sijaan meidän on lisättävä uskoomme hyve ja hyveeseen tieto.

Tieto tarkoittaa tässä sitä, että "saa opetusta Jumalan asioissa". Se tarkoittaa, sitä, että oppii tuntemaan Raamatun, joka tekee meistä viisaita, niin että pelastumme (2.Tim.3:15).

Se tarkoittaa Jumalan tahdon tuntemista, minkä Raamattu paljastaa (Kol.1:9), "ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa" (Ef.4:14). Se tarkoittaa sitä, että olemme "viisaita hyvään, mutta taitamattomia pahaan" (Room.16:19) ja "älkää olko lapsia ymmärrykseltänne...mutta ymmärrykseltänne olkaa täysi-ikäisiä." (1.Kor.14.20)

Se tarkoittaa siirtymistä maidosta lihaan, koska "Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi." (Hebr.5.13). Se tarkoittaa vähintäänkin "nuoriksi miehiksi" ellei sitten isiksi kasvamista, koska he ovat väkevät, ja Jumalan sana pysyy heissä ja he ovat voittaneet sen, joka on paha. (1.Joh.2:14).

Tiedon väärinkäyttö

Tiedolla on silti myös nurja puolensa. Paavali sanoi, että tiedolla on taipumus "paisuttaa" ellei se esiinny yhdessä rakkauden kanssa (1.Kor.8:1) tai jos joku tavoittelee sitä, jotta hänet tunnettaisiin ja häntä kutsuttaisiin "Rabbi, rabbi" (Matt.23:7). Ja me kaikki tiedämme, mistä se johtuu. Tieto on valtaa. Tietoa hankkimalla saa yliotteen toisista. Sen avulla pääsemme erityisluokkaan palvelemaan kerskaavaa elämää.

Tämä on pääsyy siihen, että ihmiset ajautuvat kultteihin ja okkultismiin, koska sellaiset ilmiöt vetoavat aina ihmisen ylpeyteen tarjotessaan esoteerisia "salaisuuksia", joita ei tavallisille kuolevaisille ole uskottu. Ne sanovat meille: "Sinä kuuluit toisessa elämässäsi kadonneeseen Atlantiksen maailmaan" tai "Sinä olet vanha henki" jne.

Evankeliumi sen sijaan on kaikkea muuta kuin ihmisen ylpeyttä ja uteliaisuutta ruokkivaa. Sen sijaan se on suorastaan hyvin nöyryyttävää. Kun aikamme keskivertoihmisen käsitys omasta itsestään on "melko hyvä tyyppi", Jumalan käsitys ihmisen tilasta on paljon karumpi, mutta samalla vapauttava, jos se otetaan vastaan totuutena (Room.1:29-32; 2.Tim.3:2-4; Tiit.3:3; Jer. 17:9; Hes.33:31,32; Jes.58:2; Ps.39:5 jne.)

Paavali sanoi, että viimeisinä päivinä ilmaantui ja ilmaantuisi ihmisiä, joilla oli jumalisuuden muoto, mutta jotka kieltäisivät sen voiman. He luikertelisivat koteihin ja johtaisivat harhaan typeriä, omien syntiensä raskauttamia naisia ja heidän tuntomerkkinään olisi, että heidän oli koko ajan opittava uutta tulematta koskaan tuntemaan totuutta (2.Tim.3:5-7). Oppiminen tässä yhteydessä voi tarkoittaa totuuden oppimista, jota ei kuitenkaan eletä todeksi tai se voi tarkoittaa jonkinlaisen näennäistotuuden oppimista, joka näyttää todelliselta tiedolta, mutta ei kuitenkaan todellisuudessa ole sitä.

Paavali puhui näistä jälkimmäisistä sanoen, että he eivät pidä kiinni Päästä, joka on Kristus, vaan etsivät sen sijaan syvällisiä näkyjä tai esoteerisia kokemuksia, koska he ovat lihallisen mielensä turhaan paisuttamia (Kol.2:18,19), jota NIV-raamatunkäännöksessä kutsutaan nimityksellä "unspiritual mind" (ei-hengellinen mieli). Se tarkoittaa mieltä, joka on omistautunut turhiin "järjen päätelmiin" ja joita vastaan meidän on sodittava evankeliumin asein (2.Kor.10:5). [2] Se on mieli, jonka ymmärrys on pimentynyt...heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden (Ef.4:18).

Tasapaino vaarassa

Niinkuin jokainen ymmärtää, kysymys tiedosta on hyvin suuri kysymys, johon sisältyy monia hyviä ja pahoja aspekteja.

Aihe on samantapainen kuin "tuomitseminen" tai "raha", joista Raamatulla on niin paljon sanottavaa—koska ne eivät ole myöskään kovin yksinkertaisia kysymyksiä. Tämä johtuu siitä, että tieto koskee maailman todellisuutta, joka jo sinänsä on laaja aihe, mutta jonka synti tekee entistä mutkikkaammaksi.

Edellisen lisäksi on tieto tärkeää, koska on kysymys totuuden etsimisestä tuossa todellisuudessa. Ja totuus on tärkeää, koska Jeesus sanoi, että Hänen totuutensa tekisi ihmiset vapaiksi (Joh.8:32).

Tiedän kyllä, että koska minulla on tämä halu opettaa, saattaa olla, että korostan enemmän totuuden arvoa sinänsä kuin joku muu. Mutta siitä huolimatta en voi välttää päätymästä tähän johtopäätökseen, että niin suuri osa Jumalan palvelutyöstä on Hänen kansansa valistamista totuudesta, niin että he "eivät enää vaeltaisi pimeydessä, vaan heillä olisi elämän valkeus" (Joh.8:12). Vaikka Jumalan tunteminen onkin lopullinen päämäärä, voidaan siihen päästä vain löytämällä totuus "hankkimalla viisautta ja kaikella muulla hankkimallasi hankkimalla ymmärrystä" (Sananl.4:7).
Eikä siihen tarvita mitään mystiikkaa. Se "ei ole sinulle vaikea täyttää [engl Raamatussa hidden from thee= sinulta salattu] eikä liian kaukana. Se ei ole taivaassa...Se ei ole meren takana...Vaan sana on sinua aivan lähellä, sinun suussasi ja sydämessäsi, niin että voit sen täyttää" (5.Moos.30:11-14; Room.10:6-8). Ongelma on siinä, että sen löytäminen ei miellytä ylpeyttämme.

Pyhittääkö päämäärä keinot?

Nykyään kuulee usein sanottavan, että tärkeintä ei ole itse totuus, vaan sen eläminen todeksi. Olen tosiaankin samaa mieltä. Lopullinen päämäärä ei ole vain totuuden selville saaminen, vaan sen eläminen todeksi.

Mutta miten voisi olla toista ilman toista? Aivan kuin sanottaisiin, että aiomme rakentaa suuren rakennuksen, mutta emme piittaa siitä, mistä materiaalista sen rakentaisimme. Tai jos haluaisimme päästä tiettyyn kaupunkiin, mutta emme välittäisi siitä, mitä teitä pitkin sinne pääsisi. Miten voisi päästä pämääräänsä, jos käyttää vääriä materiaaleja tai matkustaa väärää reittiä?

Tässä kohtaa olisikin syytä pysähtyä ja lausua suuri selah [3]. Ajattele asiaa hetken aikaa. Tuntuu siltä, että kirkon piirissä ajatellaan, että totuuksien todeksi elämisessä on vain kysymys tahdonvoimasta. Mutta minä väitän, että ongelmana on se, ettei aina tiedetä, mitä Jumala meiltä haluaa, emme aina tiedä, mistä on tehtävä parannus. Näemme esimerkiksi käytettävän valtavasti energiaa ja kiinnostusta siihen, että saataisiin aikaan "herätys". Mutta miten voitaisiin saada aikaan herätys, ellei tiedetä, mitä tehdään väärin? Itsestäänselvien syntien toteamisen lisäksi tarvitaan arviointia, viisautta, ymmärrystä ja Jumalan ja Hänen tahtonsa tuntemista.

Aivan samoin kuin esiintyy väittelyä siitä, kumpi on tärkeämpää, totuuden tunteminen vai sen tekeminen (kun todellisuudessa ei tällaista vastakkaisuutta ole olemassa), niin samoin kuullaan väiteltävän Jumalan tuntemisesta.

Usein kuulee sanottavan, että tärkeintä ei ole tietää asioita Jumalasta, vaan tuntea hänet suoraan. Periaatteessa olisin kyllä samaa mieltä. Lopullisena päämääränähän on vaeltaa kokemuksellisesti elävän Jumalan yhteydessä, mutta miten voi tuntea Jumalan tietämättä asioita Hänestä?

Ehkäpä kärttyisyyteni tässä ongelmassa heijastaa niitä piirejä, joissa olen vaeltanut koko kristillisen elämäni ajan, mikä tarkoittaa karismaattisuutta/helluntailaisuutta. Tilanne olisi ehkä toinen, jos olisin taustaltani esimerkiksi baptisti. Esittäessään vakaumuksiaan seurakuntamaailmalle karismaatikot ja helluntailaiset kiistelevät aina sellaisten kirkkojen kanssa, jotka suhtautuvat epäluuloisesti hengellisiin kokemuksiin ja jotka ovat ajautuneet kuolleeseen oikeaoppisuuteen, jossa ei esiinny Jumalan elämää.

Mutta ongelmana on se, että Pyhän Hengen piireissä saatetaan syyllistyä täsmälleen samanlaisiin ongelmiin, tosin toisessa ääripäässä.

Toisin sanoen he ovat niin omien subjektiivisten kokemustensa lumoissa, että he eivät huomaa joutuneensa sen perushengen ulkopuolelle, joka on Raamatun imoitus Jumalasta ja Hänen valtakunnastaan. Seurauksena on se, että päädytään asenteeseen ja vaellukseen, jota kuvaa parhaiten sana "ylihengellisyys":

Kutsun tätä ongelmaa aikamme uusgnostilaisuudeksi. Ja vaikka käsitänkin, että se, mistä puhun, ei välttämättä ole niitä täsmälleen samoja "turmiollisia harhaoppeja" (2.Piet.2:1), jotka niin vaivasivat alkuseurakuntaa, niin se, mistä puhun, on lukuisat muinaisen gnostilaisuuden ominaisuudet ja periaatteet, joita esiintyy edelleen tänäkin päivänä ja jotka muodostavat ansan hengellisille ihmisille.

Vastakohtana kaikelle tällaiselle Jumala kertoo meille Sanassaan, että meidän tehtävämme on "kilvoitella sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan (kerran) on pyhille annettu (Juud.3). Hän varoittaa meitä, että meidän on oltava valmiit puolustamaan kantaamme vääriä opettajia vastaan, joiden tiedetään tulevan (2.Piet.2:1). Sanalla sanoen meidän on ymmärrettävä, miten arvokasta on tietää yksinkertaisesti ja vanhanaikaisella tavalla Jumalasta ja mikä asema sillä on.

Tähän sisältyy sellaisia asioita kuin terveen opin asema ja se, miten tärkeää on pysyä ilmoitetun Sanan rajojen sisällä, mitä Pyhän Hengen seurakunnat eivät yleensä kiistäkään teoriassa. Ongelmana on kuitenkin se, että tässä on kysymys jostain suuremmasta. Se koskee yleistä filosofiaamme kristinuskosta ja käsitystämme ei ainoastaan siitä, mitä Raamattu sanoo, vaan mikä on oikea tulkinta siitä. Se koskee yleistä käsitystämme siitä, minkälainen Jumala on ja mitä Hän odottaa ihmisolennoilta ja mitä hengellisyys tarkoittaa.

Muinainen ongelma

Gnostilaisuus oli, niinkuin todettiin, luultavasti kaikkein huomattavin harhaoppi, joka mainitaan Uudessa Testamentissa. Sana tulee kreikankielen sanasta gnosis, joka tarkoittaa samaa kuin "tieto", mutta gnostikoiden oppi ei ollut todellista tietoa Jumalasta, niinkuin apostolit sitä opettivat, vaan jonkinlaista esoteerista pseudotietoa tai mystiikkaa, joka oli lähtöisin henkilökohtaisista, suorista kokemuksista, joita he itse pitivät Jumalan ilmoituksena.

Joitakin tämän muinaisen, niin monet varhaiskristityt terveestä opista suistaneen harhaopin huomattavimpia piirteitä:

1. Sellaisen oikeaoppisen käytännön halveksiminen, jossa Jumalan ilmoittamaa totuutta esitetään uskovalle, jotta hän ymmärtäisi sitä ja käsittelisi sitä järjellään ja ettei sellaista siedetä, vaan sen sijaan suositaan suoraa, intuitiivista näkemystä, joka saadaaan kokemuksen kautta. Tämän vaikutus oli, että syntyi eräänlaista intellektuaalista anarkiaa, jossa gnostilaisuuden spektri oli niin laaja, että sitä oli lähes mahdoton määritellä, koska sen uskomukset perustuivat yksilöiden spekulaatioihin, vaikka gnostilaisuudella tosin oli aina ollut tiettyjä sille ominaisia piirteitä.

Hengellisten näkemysten ja ilmoituksen omaksuminen suoraan Pyhältä Hengeltä on tosin hyvinkin raamatullista (jos sallitte tämän paradoksin tässä yhteydessä!). Meidän on muistettava, että kaikki uskon sankarit saivat ohjeensa suoraan Jumalalta jo kauan ennenkuin Raamattua oli olemassa. Esimerkiksi Mooses ja Paavali saivat Jumalalta totuuksia tällä tavoin ja siitä, mitä he saivat, tuli aikanaan osa Raamattua. Samoin Aabraham suostui uhraamaan Iisakin polttouhrina pelkästään subjektiivisen kokemuksen perusteella (1.Moos.22). Jos sinä tai minä olisimme olleet hänen sijassaan, olisimme ehkä sanoneet: "Jeesuksen nimessä minä nuhtelen sinua, Saatana!"

Mutta nyt meillä on "sitäkin lujempi profeetallinen sana" (2.Piet.1:19), Jumalan Sana ja Sana ja Henki pitävät yhtä. Niinpä sen, mitä ikinä saammekin ilmoituksena, on pidettävä yhtä Jumalan perusilmoituksen kanssa, joka jo on annettu Raamatussa. Ja juuri tässä asiassa ilmeni gnostilainen harhaoppi, koska jostain syystä he menivät tässä suhteessa liian pitkälle tai päätyivät yksinkertaisesti vääriin johtopäätöksiin.

Johtuiko se sitten turhamaisuudesta, itsepäisyydestä, halusta olla erilainen, rehellisestä väärinkäsityksestä tai jostain muusta syystä, vain Jumala tietää ne motiivit, jotka ovat piiloutuneina ihmissydämeen. Mutta joka tapauksessa on eräs suuria Raamatun sarkasmismeja, kun luemme apostoli Johanneksen sanovan, että uskovat voittavat gnostilaisten väärät opetukset, koska "Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto" (1.Joh.2:20), jopa sellainen voitelu, etteivät he tarvinneet ketään ihmistä—ei edes itse Johannesta—opettamaan itseään (jae 27).

2, Taipumus hengellistää Raamatun sanaa ja etsiä aina syvällisiä symbolisia ja allegorisia merkityksiä kaikkeen. [Täältä löydät esimerkin siitä, mitä on äärimmäisen yliallegorisoiva raamatuntulkinta!]

Juuri samasta syystä gnostilaiset olivat kiinnostuneempia myyteistä ja runoudesta kuin asioiden kirjaimellisesta merkityksestä ja historian kuvauksista. Siinä he ikäänkuin olivat kääntäneet ylösalaisin oikeaoppisten sanonnan "Tulkitse kirjaimellisesti silloin kun se on mahdollista ja allegorisesti, kun se on välttämätöntä" ja noudattivat sen sijaan ohjettaan "Tulkitkaa Raamatttua mahdollisimman allegorisesti. Se on paljon vaikuttavampaa."

Tässä asiassa meidän on ymmärrettävä raamatullisen totuuden useinkin paradoksaalinen luonne. Esimerkiksi 1.Kor. 2:10:ssä puhutaan "Jumalan syvyyksistä", jotka Pyhä Henki meille "tutkii", niin että tässä on kysymys raamatullisesta käsitteestä. Esimerkiksi Kevin Connorin kirjoitukset, jotka paljolti käsittelevät Raamatun typologioita ja symboleita, on esimerkki kysymyksen hyvästä puolesta.

Mutta asialla on myös huono puolensa, "syvyydet", jotka ovat niin syviä ja "hengellisiä", ettei kukaan voi ymmärtää, mistä oikein puhutaan! Gnostilaiset olivat antautuneet tällaiselle ja menneet siinä sellaisiin äärimmäisyyksiin, että alunperin hyvä käsite oli muuttunut heillä katkeraksi myrkyksi. Itse asiassa oli gnostilaisilla sellaista kuvaava sanontakin—"Jumalan syvyydet". Mutta heidän versionsa asiasta oli niin perverssi, että se sai itse Jeesuksenkin puhumaan Ilmestyskirjan 2:24:ssä ironisesti heistä käyttäen sanontaa, että he ovat tulleet tuntemaan "niinkuin he sanovat, saatanan syvyyksiä".

3. Mieltymys apokryfisiin lähteisiin, koska ne olivat mystisempiä. Varsinaista Raamattua käyttäessään he hyljeksivät usein Vanhaa Testamenttia ja hyväksyivät ainoastaan evankeliumit ja muutaman valitun Paavalin kirjeen (kuten esimerkiksi Markion). Monet gnostikot olivat niin harhaoppisia, että he uskoivat, että Vanhan Testamentin Jumala ei ollut Herran Jeesuksen Kristuksen todellinen Isä, vaan tuota asemaa tavoitteleva "demiurgi". Niinpä he uskoivat, joko että Kristus oli syntyisin oikeasta Jumalasta, joka oli ennen Jehovaa tai että hän oli ihminen, johon "Kristus-henki" tuli ristillä. Tämä jälkimmäinen käsitys liittyy nykyajan uuden aikakauden liikkeen (New Agen) käsitteeseen Kristuksesta, joka on vain yksi "mestareista", jotka ovat astuneet ihmiskunnan näyttämölle sen historian avainhetkinä.

Gnostilaiset väittivät myös aina, että heidän opetuksensa olivat peräisin apostoleilta, mutta ne oli annettu heille salaa, koska vain hyvin hengelliset ihmiset kykenivät omaksumaan ja käsittämään niin syvällisiä opetuksia. Uskoisin heidän käyttäneen tässä yhteydessä Jeesuksen sanoja "Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutaa te ette voi nyt sitä kantaa" (Joh.16:12) ja muita samankaltaisia sanoja (Matt.13:11; 19:11, jne.).

Usko dualismiin Dualismissa tehdään jyrkkä ero fyysisen ja hengellisen maailman välillä, siten että edellinen on paha ja jälkimmäinen hyvä. Se eroaa kristillisestä näkemyksestä, jonka mukaan fyysinen maailma voi olla langennut ja kirouksen alainen, mutta se ei ole sinänsä paha. Lisäksi on hengellinen maailmakin saastunut siten, että siinä on demoneja Jumalan ja hyvien enkelien lisäksi. Joka tapauksessa ihmisen henki ja siihen kuuluvat asiat, Pyhä Henki, hengellinen maailma ja taivas symboloivat "ylhäältä olevia" asioita, kun taas maa, liha ja vastaavat symboloivat yleensä lihallisempia asioita.

Heprealainen kulttuuri ymmärsi yleensä ottaen tämän hienovaraisen tasapainon. He ymmärsivät, että tämän maailman asiat eivät ole merkityksettömiä tai tabuja liiton uskoville, vaikka ne eivät kuitenkaan ehkä ole yhtä tärkeitä kuin iankaikkisuuteen kuuluvat asiat. Mutta kreikkalainen kulttuuri turmeli tämän, koska dualistinen näkemys oli siellä suosittu.

Kaiken tään seurauksena oli se, että gnostilaiset olivat yleensä ottaen taipuvaisia päätymään jompaankumpaan ääripäätelmään suhteessaan elämään. Heistä tuli joko askeetikkoja yrittäessään niin sanoaksemme nälkiinnyttää lihan kuoliaaksi. Tai heistä tuli vapaamielisiä, koska sen takia, että liha on paha, se ei kuulu ihmisen "varsinaiseen olemukseen", joka on hengellinen, sillä gnostilainen "ilmoitus" on "valistanut" sen. Sentähden lihaa voidaan hemmotella kaikissa suhteissa.

Eräs esimerkki jälkimmäisestä löytyy Pietarin toisesta kirjeestä ja Juudaan kirjeestä, joissa nämä apostolit tuomitsevat ankarasti näiden valheellisten gnostilaisten opettajien toimintatavat ja opetukset, "jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi" ja "vaeltavat himojensa mukaan" /Juud.4-7,8,16; 2.Piet.2:10, 14, 18), jne. jne. Eräs esimerkki edellisestä löytyy Kolossalaiskirjeestä, jossa Paavali puhuu niistä, jotka noudattavat käytänteitä, joilla "tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi" (Kol.2:23). Toisin sanoen näemme tässä toisen sarkasmin kohteen (joita Paavali mieluusti viljeli) siinä, että vaikka nämä ihmiset menevät hyvinkin pitkälle yrittäessään kieltää fyysisen lihansa, he vaeltavat eräänlaisessa "hengellisessä lihassa", ts. eräänlaisessa hengellisessä ylpeydessä ja ulkokultaisuudessa.

5. Uskomus, jonka mukaan jokaisella on sisimmässään jumaluuden kipinä. Gnostilaiset uskoivat, että ihmisen henki oli osa luomatonta Jumalaa ja että se oli herätettävä unestaan korkeamman tietoisuuden tilaan eli tämän totuuden gnosikseen. He uskoivat, että tällä tavoin tähän "tietoon" valistuminen oli ihmisen pelastus. Oikean kristinuskon mukaan taas sellainen uskomus oli joka tapauksessa väärä (esim. 1.Tim.6:20) ja ettei minkään totuudenkaan tunteminen riittänyt sinänsä ihmisen pelastumiseksi. Ellei ihminen toimi sen perusteella ja vasta sitten soveltamalla ristin itseensä ja alistumalla sen jälkeen Jumalan määräämään pyhitysprosessiin, se pysyy voimattomana "pään tietona", kuten sitä on tapana kutsua.

Johanneksen esimerkki

Nämä kaksi viimeksimainittua piirrettä muodostavat koko ajan kehittyvän ja aina yhtä individualistisen gnostilaisen opin keskeisen opillisen perustan ja on suorastaan hämmästyttävää, miten paljon Uudessa Testamentissa on sellaista, joka on itse asiassa tarkoitettu korjaamaan gnostilaisia käsityksiä. Mutta se on kuin puhelinkeskustelun kuuntelemista. Kuulet vain toisen henkilön puheenvuorot ja sinun on pääteltävä tai kysyttävä tarkemmin ennenkuin saat selville, mitä toinen osapuoli sanoi.

Esimerkiksi Johanneksen kirjoitukset olivat paljolti tämän harhaopin käsittelyä. Johannes kirjoitti vasta ensimmäisen vuosisadan lopulla, jolloin gnostilaisuus aiheutti valtakunnan seurakuntien hajoamisia. Kun hän esimerkiksi sanoo evankeliumissaan, että Jeesus on "Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen" (Joh.1:9), hän teki myönnytyksen gnostilaisille jälkimmäisen ominaisuuden mainitessaan. Hän totesi itse asiassa, että on totta, että Pyhä Henki voi todistaa jokaisen ihmisen hengelle tuomalla valon, joka on Kristus Jeesus, hänen sydämeensä. Mutta hänen sanojensa sanoma on, että Jeesus on tuo luomaton Jumala; ei ihmissielu.

Samoin Johanneksen ensimmäinne kirje on lähes kokonaan omistettu auttamaan ihmisiä vastustamaan heidän keskuuteensa luikertanutta eksyttävää gnostilaisuuden harhaoppia (1.Joh.2:26). Kun Johannes kirjoittaa: "jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä" (1:8), hän käsittelee itse asiassa gnostilaista valhetta, jonka mukaan ei ole olemassa syntiä, vaan ainoastaan tietämättömyyttä. Toisin sanoen, jakeen toinen "me" ei viittaa "meihin kristityihin", vaan "meihin, ihmissukuun". En tiedä, miten usein Raamatun opettajat ovat käyttäneet tätä jaetta antaakseen kristityille luvan syntiin, mutta silloin heidän on vaikea selittää Johanneksen ilmeisen ristiriitaista käsitystä jakeissa 3:6-9, joissa hän sanoo mm.: "Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä [ainakaan hyvällä omallatunnolla], sillä hän on Jumalasta syntynyt."

Sitten luvun 2 jakeessa 2 Johannes käsittelee erästä toista gnostilaista harhaoppia. Samoin kuin kalvinistit vuosia myöhemmin, opettivat gnostilaiset, että Kristus ei kuollut kaikkien ihmisten edestä, vaan ainoastaan valittujen edestä (ts. niiden edestä, jotka ovat tulleet tuntemaan tämän ihmeellisen "tiedon"). Mutta Johannes sanoo tässä, että "hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien." Muualla Johannes syyttää heidän keskuudessaan olevia gnostilaisia siitä, että he puhuvat paljon rakkaudestaan, mutta "vihaavat" todellisuudessa uskovia yrittäessään eksyttää heitä tosi uskosta tietoon, jota heillä muka on Jumalasta. Tämän takia hän kutsuu heitä "murhaajiksi" (3:15) ja Kainin esimerkin seuraajiksi siinä, että Kain toi Jumalan eteen uhrin, jota Jumala ei hyväksynyt (3:12). Kuitenkin heidän korkeammalta näyttävä "tietonsa" sai uskovat tuntemaan itsensä alempiarvoisiksi ja tuomituiksi (3:20). Johannes sanoo, että nämä gnostilaiset toimivat eksyttävien henkien vaikutuksen alla (4:1) ja että he kielsivät Kristuksen olevan lihaan tullut Jumala ja olevan sen sijaan valaistu mestari, joka oli oppinut tuntemaan gnosis-tien ja johon "Kristus-henki" tuli hänne riippuessaan ristillä (4:2).

Gnostilaisuus tänään

Varhaiset gnostilaiset harhaopit olivat varmasti vakavia harhaoppeja, jopa niin vakavia, että ne apostolien mukaan olivat tuomittavia ja veivät sielun perikatoon (2.Piet.2:3,12,17; 1.Joh.2:22,23; 2.Joh.9, jne.). Jos jotain näistä opeista vielä nykyään esiintyy, löytyvät ne suoranaisista kulteista ja uuden aikakauden (new age) liikkeen piiristä. Mutta minua hätkähdyttää se, että tendenssejä samoihin periaatteisiin ilmenee aikamme oikeaoppisissa karismaattisissa ja helluntailaisissa piireistä. Ja nämä periaatteet noudattavat niitä malleja, jotka on kuvattu edelläesitetyissä tunnusmerkeissä.

Mitä tulee uskovan vaellukseen Pyhässä Hengessä, ne liittyvät suoran ilmoituksen prosessin väärinkäytöksiin ja taipumukseen tulkita väärin elämän hengellisiä kokemuksia. Mikä taas koskee Jumalan Sanaa, ne liittyvät taipumukseen sen äärimmäiseen hengellistämiseen ja haluun löytää syvällisiä allegorisia ja symbolisia merkityksiä, kun teksti olisi pitänyt sen sijaan ymmärtää kirjaimellisesti ja niin, että sanat tarkoittavat sitä, mitä ne normaalisti tarkoittavat.

Miksi jotkut ihmiset ovat tällaisia, kuuluu Jumalan salaisuuksien piiriin, sillä vain Hän tietää, mitä ihmissydänten salaiset motiivit todellisuudessa ovat (1.Kor.4:3-5). On liian yksinkertaistettua vain todeta, että "he vievät asiat liian pitkälle", koska ihmisten tulisi voida kokea hengellisiä kokemuksia kaiken päivää ilman että se johtaisi eksytykseen tai itsepetokseen. Ehkäpä tämä ongelma muistuttaa hiukan sitä, mitä näen ihmisissä, joilla on profeetan kutsumus. Monet ajattelevat, että profeettana oleminen on sitä, että hän kuulee jatkuvasti sanomaa Jumalalta. En tiedä, oletko kohdannut tällaisia ihmisiä. Monilla heistä on huomattava saarnavirka ja he toimivat ikäänkuin Jumala puhuisi suunsa kuivaksi 24 tuntia vuorokaudessa ja heidän tehtävänään olisi pälättää kaikki, mitä he kuulevat (varsinkin silloin kun heitä "käsketään" keräämään kolehti!)

Mutta minun mielestäni profeetta on sellainen henkilö, joka toimii ennenkaikkea ja ensisijaisesti tietyllä asenteella. Toisin sanoen heillä ei ole ainoastaan profeetan armolahjaa, vaan he ovat myös valmiita käsittelemään tosiasioita. Toisin sanoen he tuntevat Jumalaa tarpeeksi hyvin Raamatun perusteella ja kiinnittävät riittävästi huomiota kunkin ajankohdan tapahtumiin, joita heidän ympärillään tapahtuu, niin että he kykenevät, sen lisäksi että he kuulevat Jumalalta, myös erottamaan, mikä on Jumalalta ja mikä ei. He eivät vain yritä saada sanoja ylhäältä jostain epämääräisestä, ilman asiayhteyttä olevasta sanapilvestä. Sillä sellainen johtaa väistämättä ongelmiin, koska hengen maailmoissa on niin monia ääniä ja monet niistä kuulostavat ajoittain Pyhän Hengen ääneltä.

Niinpä vaikka en voikaan tuomita ihmissydämiä, voin ehkä tarjota jonkinlaista teologista ymmärrystä, joka voisi selvittää joitakin niistä harhakäsityksistä, joita ihmisillä on siitä, miksi heidän mielestään tuollainen "tapa" on hengellistä. Näyttää siltä, että tällainen asenne johtuu suurelta osin tietynlaisesta opetuksesta koskien Eedenin puutarhaa, joka toimii ikäänkuin ponnahduslautana sille, että hengellistetään Raamattua muiltakin osin. Tämä liittyy Paratiisin kahden—elämän puun ja hyvän ja pahan tiedon puun— puun merkitykseen (1.Moos.2:9,17).

Tämä opetus, joka esiintyi ensimmäiseksi keswickiläisten ja muiden "syvemmän elämän" (deeper life) ryhmien keskuudessa, on suurin piirtein seuraavanlaista. Hyvän ja pahan tieto on itsessään pahaa, koska se asettaa ihmisen oikean ja väärän, hyvän ja pahan, toden ja valheen tuomariksi. On paljon parempi valita Elämän puu, eli itse Jeesus ja "tehdä vain sellaista, mitä Hän käskee meidän tehdä" Hengen johtamina. Jos yrittää "selvittää itselleen" koko ajan näitä asioita, johtaa se vain "järkeilyyn", ajatteluun ja muihin sielullisiin toimintoihin. Hengellinen tie on kuulla suoraan Jumalalta ja tehdä vain, mitä Hän käskee tekemään. Vääränlainen toiminta johtaa lakiin juuttumiseen, moralisointiin, kuolleeseen ja kuivaan teologiaan, kartettavaan ajatteluun ("stinking thinking") ja hengellisten kokemusten epäilyyn.

Tässäkin pitää paikkansa niinkuin usein eksytysten kohdalla, että ihmisillä on usein aivan oikeita periaatteita mielessään, mutta tulkitessaan väärin Raamattua yrittäessään perustella niitä, he vääristelevät totuutta ja ohjaavat ihmisiä usein äärimmäisyyksiin. Tässä tapauksessa on totta, että joidenkin ihmisten on opittava vaeltamaan uskossa Pyhän Hengen henkilökohtaisessa ohjauksessa. Mutta tämän opetuksen tulkinta siitä, mitä Eedenin puutarhassa tapahtuu, on täysin väärin ja se saattaa heidät äärimmäiseen mielentilaan.

Meidän on ensiksikin määriteltävä sanonnan "hyvän ja pahan tieto" merkitys. Kuten alussa totesimme, elämässä on kahdenlaista tiedon lähdettä, joista toinen on subjektiivinen ja toinen objektiivinen. Subjektiivista tietoa saadaan henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Objektiivinen tieto taas perustuu abstrakteihin käsitteisiin, jotka ovat olemassa riippumatta meidän mielipiteistämme tai kokemuksistamme niistä. Ne löydetään intuition avulla ja me vertaamme niitä toisiin käsitteisiin järjellisen päättelyprosessin avulla. Ja ilmeisesti kristittyjen kohdalla määrittelee Jumala nämä totuudet ja velvoittaa meidät löytämään ne.

Siirtyessämme nyt käsittelemään tätä aihepiiriä, on meidän ymmärrettävä, että liikumme muinaisten keskustelujen alueella, jossa käsitellään ihmisen tietoisuuden mysteereitä, alueella, jolla emme voi lausua mitään ilman jonkinasteista spekulointia. Mutta pidän oikeana sanoa, että kun lapset syntyvät tähän maailmaan, heillä ei yleisesti ottaen ole lähes minkäänlaista käsitteellistä tietoa. He saavat kaiken tiedon kokemuksen kautta. Heillä saattaa tosin olla primitiivistä intuitiota, jopa niinkin varhain kuin jo kohdussa. [4] Mutta he eivät pysty tekemään sillä paljoakaan, koska heidän lapsenmielensä ei ole kehittynyt riittävästi abstraktien ajatusten ymmärtämiseksi ja vertaillakseen niitä keskenään.

Mutta aikaa myöten he saavat kasvavan määrän kokemuksia maailmasta heidän ympärillään—asioista, jotka ovat kuumia, kylmiä, kovia jne. Vasta kasvaessaan he alkavat ajatella abstraktisti ja kehittää kielen taitojaan. Aikaa myöten he saavat kokemuksia esimerkiksi sanotaanpa vaikka erilaisista koirista, jotka saattavat olla niinkin erilaisia kuin chihuahua-koirat ja tanskandogit. Mutta he muodostavat jossain vaiheessa "koiran" käsitteen ja sen jälkeen he kykenevät erottamaan koiran koiraksi, vaikka eivät ole juuri sellaista koiraa aikaisemmin nähneetkään.

Lasten varttuessa he tulevat jossain vaiheessa nk. "vastuulliseen ikään" (Room.7:9), tiettyyn mystiseen kohtaan (jonka Jumala kullekin yksilölle määrää), jolloin he tietävät, mitä heiltä eettisesti odotetaan ja lisäksi vielä miksi. Eli he alkavat ymmärtää oikean ja väärän, hyvän ja pahan, armon ja lain, vihan ja rakkauden ja muiden abstraktien käsitteiden välisen eron, jonka kautta Jumala välittää tahtonsa ihmisolennoille.

Aatamin ja Eevan kohdalla on kysymys hyvin epätavallisesta tilanteesta. Sillä siinä missä jokainen muu on kulkenut läpi tuon pitkän kehityksen kasvaessaan aikuisuuteen, saaden kokemuksia ja muuttaen niitä käsitteelliseksi tiedoksi tai ymmärrykseksi, Aatami ja Eeva ovat ainoat ihmiset historian aikana, jotka tulivat tähän maailmaan täysin aikuisina.

Mutta se, mikä heiltä puuttui kokemuksissa, sen he korvasivat intuitiolla. Toisin sanoen Aatami ja Eeva olivat ehdottoman suurenmoisia ihmisyksilöitä. He käyttivät luultavasti sataprosenttisesti aivokapasiteettiaan, kun taas me käytämme siitä vain noin 15% johtuen ihmisruumiin kuolemanprosessista. Niinpä Jumala saattoi esittää kaikki eläimet Aatamille ja tämä kykeni nimeämään ne kaikki, muistamaan niiden nimet ja luultavasti tekemään tuon kaiken intuitiivisen ymmärtämyksensä avulla, joka käsitti kunkin eläimen ainutlaatuiset ominaisuudet.

Jonkinlainen puu

Mikä sitten on tämän salaperäisen sanonnan "hyvän ja pahan tieto" merkitys? "Syvällisemmän elämän" (deeper life) uusgnostilaisuudessa sillä viitataan käsitteelliseen tietoon hyvästä ja pahasta, joka heidän mukaansa tekee meistä riippumattomia Jumalasta. Mutta minä uskon, että tuo ilmaus tarkoittaa kokemuksellista tietoa hyvästä ja pahasta merkityksessä "hyvät ja pahat seuraukset".

Toisin sanoen siinä oli kysymyksessä koettelupuusta. Niin kauan kuin he jatkaisivat käskyn tottelemista, he "tietäisivät hyvän" edelleen (ts. he eivät kokisi kuolemaa, eläisivät idyllisessä paratiisissa ja Jumalan ihmeellisessä läsnäolossa eikä heidän tarvitsisi kokea onnettomuuksia jne.). Mutta sinä päivänä, jona he eivät tottelisi enää Jumalaa, he "tietäisivät pahan" (eli kuoleman, elämän Jumalan läsnäolon ulkopuolella, häädön paratiisista, heille ja maalle lausutut kiroukset jne.).

H.C. Leopoldilla on teoksessaan Exposition of Genesis uskoakseni oikea tulkinta, kun hän toteaa: "Toista puuta kutsutaan 'hyvän ja pahan tietämisen puuksi'". Käytän sanaa "tietäminen" sanan "tieto" sijasta, koska infinitiivi da'ath toimii pääasiallisesti verbinä ja sillä on kaksinkertainen objekti." [5] New Bible Commentary antaa lisävalaistusta tähän ilmaistessaan asian seuraavasti:

Näitä puita ei tarvitse pitää mystisinä eikä niillä tarvitse olla mitään fyysistä tai aineellista voimaa, joka välittäisi elämää ja tietoa. Niiden tehtävä on tässä olla ihmisen uskollisuuden ja tottelevaisuuden symboleita Tekijäänsä kohtaan. Niiden merkitys saattaa olla yksinkertaisesti se, että tuon kielletyn puun olemassaolo sai ihmisen tietoiseksi hyvän ja pahan välisestä erosta. Mutta siihen näyttää sisältyvän enemmänkin kuin se, varsinkin iii.22:n valossa. Siksi saattaa olla niin, että tämän kielletyn puun aikaansaaman eettisen kokeen avulla ihmisen on kasvettava moraaliseen kypsyyteen: hän saisi kokemuksellista tietoa hyvästä ja pahasta sen mukaan, pysyisikö hän tottelevaisena vai lankeaisiko hän tottelemattomuuteen. [6]

Tämän tulkinnan valossa on mielenkiintoista havaita, että paholaisen Eevalle esittämä väite oli täydellinen vastakohta tälle käsitykselle. Toisin sanoen muunnettuaan itsensä käärmeeksi Paholainen väitti, että syömällä tuon puun hedelmiä ihminen saisi erityistä tietoa, käsitteellistä tietoa hyvästä ja pahasta, jota hänellä ei muka ennestään ollut. Katsopa tätä:

"Niin käärme sanoi vaimolle: 'Ette suinkaan kuole; vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan'." (i.Moos.3:4,5)

Huomaatko Paholaisen taktiikan tässä? Ensiksi hän väittää suoranaisesti Jumalan varoitusta vastaan sanoessaan, että Aatami ja Eeva eivät varmasti kuolisi. Sitten hän hyökkää Jumalan motiiveja vastaan sanoessaan: "vaan Jumala tietää, että...aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala..."

Toisin sanoen Jumala tiesi käärmeen mukaan, että tuo puu tekisi heistä viisaita ja jumalia ja käärme antoi ymmärtää, että heistä tulisi sitä kautta Jumalan kilpailijoita. Ja siksi Hän halusi heidän pysyvän tietämättöminä, naiveina ja ihmisolentoina ja siksi Hän antoi heille tuon käskyn!

Miten pitkälle Paholainen sitten menikin tässä Jumalan mustamaalauksessa (merkitseehän "Paholainen" samaa kuin "Syyttäjä", ja syyttäminenhän onkin juuri paholaisen päätaktiikoita—se ei kuitenkaan toiminut. Se hämäsi Eevaa, "vietteli, petti" hänet. Kuitenkin Paavali sanoo, ettei Aatamia, joka oli "hänen kanssansa" siellä (1.Moos.3:6), vietelty. Toisin sanoen, häntä "ei petetty", vaan hän kykeni näkemään suoraan paholaisen väitteiden läpi, mutta söi silti! Ehkä hän teki niin myötätunnosta ja uskollisuudesta vaimoaan kohtaan ollen valmis tekemään hengellisen itsemurhan, jottei Eeva olisi jäänyt yksin kurjuuteensa. Mutta siitä huolimatta se teki Aatamista syyllisemmän kuin Eevasta, vaikka myös Eeva "joutui rikkomukseen" (1.Tim.2:14).

Joka tapauksessa pääasia on, että Paholainen houkutteli heitä käsitteellisellä tiedolla ja uskotteli vaimolle, ettei hänellä sitä ennestään ollut. Mutta on selvää, että hänellä on täytynyt olla jonkinlainen käsitys hyvästä ja pahasta tai muuten hän ei olisi ymmärtänyt Jumalan käskyn merkitystä. (Se, että heidän sanottiin olleen sitä ennen "viattomia", tarkoittaa viatonta oikeudellisesa merkityksessä, ei siinä mielessä, että he olisivat olleet naiveja.) Ja se, mitä Paholainen tässä tarjoaa, on jotain sellaista, jolla hän on vietellyt ihmisiä aina siitä saakka—toiveella voida syödä kielletystä puusta, joka lupaa tarjota esoteerista, mystistä "tietoa" eli gnosista, joka ei todellisuudessa ole mitään tietoa ollenkaan, vaan valhetta ja illuusiota; "viisautta", joka ei tee ihmisestä lainkaan viisasta, vaan typeryksen (Room.1:22). Kuitenkin lupauksena on "että te tulette niinkuin jumalat" [tulette niinkuin jumaliksi, "ye shall be as gods"] ja se on lupaus, jota jokainen kultti tai okkulttinen ryhmä on siitä asti tarjonnut.

Huomaatko kaiken tämän älyttömyyden? Paholainen sanoo Eevalle, että tämä on naivi, vaikka hän ei sitä todellisuudessa ole, että hän on tietämätön, vaikka hänellä on itse asiassa varsin hyvä tieto, ettei hänellä ole ilmoitusta, vaikka hänellä todellisuudessa on. Mutta se oli "tiesinhän minä sen" -ilmoituista. Se ei ollut sellaista ilmoitusta, joka paisuttaa ihmistä, vaan sellaista, joka tekee ihmisen nöyräksi! Ja sitten meillä on tämä opetus kahdesta puusta, joka itsessään on esimerkki "syvemmästä", esoteerisesta tiedosta. Ja juuri "syvemmällä", esoteerisella tiedolla käärme Eevaa vietteli!

Käsittelemämme "deeper lifen" opetus yrittää välttää omaa tahtoa ja opettaa sen sijaan mieletöntä "mistään tietämättömyyttä", joka perustuu järkeilyyn (anteeksi ilmaus), jossa tulkitaan koko kertomuksen opetus.

Se johtaa kannattajansa harhaan uskotellen, että paremman tiedon hankkiminen hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä on itsessään ristiriidassa Pyhän Hengen henkilökohtaisessa ohjauksessa elämisen kanssa. Kuitenkin kasvaminen, ettei jää ymmärrykseltään tai arviointikyvyltään lapseksi on sellaista, mitä Jumala sydämestään toivoo meille. Se merkitsee todellista vaeltamista elävän Jumalan yhteydessä, todella kokemuksellista vaeltamista Hänen kanssaan.

Mutta siinä on myös kysymys jatkuvasta vuorovaikutuksesta Hänen Henkensä johdossa vaeltamisen ja sen kanssa, että Hän odottaa meidän myös sekä käyttävän päätämme että kehittävän ymmärrystämme (Ef.4:17, 18; Sananl.4:7, jne.). Emme voi elää ilman kumpaakaan.

On mielenkiintoista huomata, että sen jälkeen kun Aatami ja Eeva olivat syöneet puusta, he heti ensimmäiseksi huomasivat olevansa alasti ja piiloutuivat. Tässä annetaan ymmärtää, että siihen saakka Jumalan kirkkaus oli verhonnut heidät. Ennen syntiinlankeemusta he olivat tietoisia itsestään, mutta Jumalan läsnäolo oli sitäkin voimakkaampi tietoisuus. Jumalan kirkkauden poistuessa heistä he kuolivat hengellisesti, sillä se esti heitä vaeltamasta Jumalan yhteydessä.

Mutta syntiinlankeemuksesta oli muitakin seurauksia. Heitä vaivasi nyt sopimaton tietoisuus itsestä. Tätä ennen he kyllä olivat tietoisia itsestään, mutta tietoisuus Jumalasta oli sitä voimakkaampi. Ja vielä tänäänkin ihmiset pyrkivät kaikin voimin pääsemään "takaisin Eedenin puutarhaan". He käyttävät huumeita, mietiskelevät, tanssivat, laulavat yhä uudestaan samoja säkeitä—tekevät kaikenlaista toistuvaa, jotta pääsisivät "toiseen tietoisuuden tilaan".

Miksi? Koska he haluavat hetkeksi vapautua siitä tyranniasta, jonka tietoisuus omasta itsestä saa aikaan. Ehkä se johtuu siitä, että me tiedämme vasitonvaraisesti, että olemme arvottomia ja että Jossain on Joku, johon olisi tähdellistä saada yhteys.

On ironista, että tätä "syvemmän elämän" gnostilaista opetusta kannattavat ymmärtävät tuon ihmissydämen kaipuun ja he ymmärtävät, miten tärkeää on vaeltaa todella kokemuksellisessa yhteydessä Jumalaan. Ongelmana on se, että etsiessään kiihkeästi vastausta Raamatusta, he löytävät sen tästä ydinkertomuksesta ja tulkitessaan väärin, mitä nuo puut tarkoittavat, he menevät kaikenlaisiin äärimmäisyyksiin, joista alussa puhuimme.

Sovellus

On todella vaikeaa tehdä yhteenvetoa tällaisen hengellisyyden vaikutuksista seurakunnissa. Kaikilla ryhmillä ja yksilöillä on erilaiset kutsumukset, taustat, lahjat, persoonallisuudet, luonteet, erityispiirteet ja ymmärrys siitä, mitä Raamattu sanoo. Mutta omassa sukupolvessani on useita seikkoja, jotka huolestuttavat minua.

Ensiksikin nämä syvemmän elämän opetukset sielusta ja hengestä ovat johtaneet siihen, että tunnetaan yleistä vastenmielisyyttä ja kärsimättömyyttä kaikkea älyllistä, käsitteellistä, opillista ja järkiperäistä kohtaan. Näyttää siltä, että tämän uusgnostilaisen asenteen omaksuneet ihmiset eivät halua kovinkaan paljon käsitellä faktoja. Ne eivät ole luultavasti tarpeeksi esoteerisia heidän mielestään. Mutta juuri sellaisille asioille uskomme juuri rakentuu, samoin hyvä arviointikyky.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että monet kristityt on sulautettu eräänlaiseen "seurakuntakulttuuriin". Tällaisen asenteen omaksuneet ihmiset käyttävät runsaasti aikaa etsien kaikenlaisia "syvemmän elämän" kokemuksia tehdäkseen niillä vaikutuksen ystäviinsä. Samalla he kuitenkin lyövät laimin ja väheksyvät sitä kurinalaisuutta, jota vaaditaan terveen, raamatullisen ja teologisen ymmärryksen rakentamiseksi kristillisestä uskostamme. Heidän kykynsä ottaa huomioon todellinen maailma heikkenee ja johtaa piittamattomuuteen ajankohtaisista tapahtumista ja kyvyttömyyteen tunnistaa näissä tapahtumissa tiettyjä Raamatun profetioita. He eivät esimerkiksi viitsi yrittää ymmärtää Uuden Maailmanjärjestyksen luonnetta eivätkä siksi kykene erottamaan, mitä heidän ympärillään tapahtuu.

Lopputuloksena tästä on vuorostaan se, että myös evankeliointi kärsii, koska maailmamme ihmiset ovat nykyään kovettuneet seurakuntaa kohtaan. He ajattelevat, että me olemme takapajuisia jo muutenkin, saati sitten outoja kristittyjä, jotka pahentavat tilannetta entisestään. Ja kuitenkin meidän halussamme on kaikkien aikojen totuus!

Mutta jos me voimme kehittää kykyämme kasvaa todellisessa Jumalan tiedossa, Sanan ymmärtämisessä ja Hengen johdatuksella tapahtuvassa arvioinnissa, eskatologisessa tietoisuudessa ja pyrkimyksissämme älykkääsen, viisaaseen elämänasenteeseen, voi olla, että sinä päivänä kun Uuden aikakauden unelmat romahtavat, he ehkä ajattelevatkin mielessään: "Nuo ihmiset näyttävät ymmärtävän enemmän oman aikamme luonteesta kuin luulimmekaan. Ehkäpä tuo Jeesus tulee sittenkin pian takaisin."

Ainaki toivon ja rukoilen, että niin kävisi!

Lähdeviitteet


[1] Argumentoiva ja opettavainen.

[2] Tämä termi "lihallinen mieli" ei tarkoita ihmismieltä yleensä, ikäänkuin ihminen olisi synnynnäisesti vaillinainen
ja kykenemätön tuntemaan totuutta. Jos se olisi totta, miksi sitten jotkut syntiset ovat pelastuessaan niin lähellä
evankeliumia, koska he ovat olleet rehellisempiä, kun taas toiset ovat (tai ovat olleet) huomattavan epärehellisiä? Se
tarkoittaa väärin käytettyä tai epärehellistä tai eksytettyä mieltä.

[3] Hepreankielinen sana Psalmeissa, joka tarkoittaa "pysähdy ja ajattele tätä hetken aikaa".

[4] Esimerkkinä olisi vaaran vaistoaminen, turvallisuuden tunteminen, tunne, että on rakastettu, jne.

[5] H.C. Leupold, Exposition of Genesis, (Grand Rapids: Baker, 1963), vol I, s. 120.

[6] F.Davison, toim., The New Bible Commentary, (London: Inter-Varsity, 1953), ss. 78-9. Korostukset lisätty.

Alkuperäinen artikkeli: Understanding the New Gnosticism by Don Clasen

Alkuun | Gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 1/2 | Gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 2/2 | Gnostilaisuus | Uusgnostilaisuus | Gnostilainen evankeliumi? | Juudaksen evankeliumi | Gnostilaisuus lyhyesti | Uushengellisyys | Hengellisyys | Vierasta tulta | Alkuun | Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat