G.Lang

2. LUKU Jumalan seurakunnan yhteisö


Tämä laaja ja erittäin organisoitu yhteisö syntyi vuonna 1886, 20 vuotta ennen Los Angelesin tapahtumien puhkeamista. Se alkoi Tennesseessä, U.S.A:ssa erämaassa hajallaan asuvien maanviljelijöiden keskuudessa. He olivat enimmäkseen lukutaidottomia eivätkä he omistaneet kuin muutamia kirjoja, mutta yleensä ottaen he olivat uskonnollisia, kuitenkin suurelta osin vailla jumalisuuden voimaa. Kun lukee kaikista niistä väkivaltaisista teoista, joita tehtiin viranomaisten niihin puuttumatta, paljastaa se U.S.A:n maaseudun takapajuisen moraalin ja sosiaaliset olot ainoastaan 70 vuotta sitten. [Toim.huom.: Tämä kirja on kirjoitettu noin vuonna 1950???].

Eräs baptistipastori masentui sielussaan vallitsevasta hengellisesti kuolleesta tilasta. Hän omistautui rukoukseen ja Raamatun tutkimiseen. Muutama muukin liittyi häneen. Vuonna 1886 he huomasivat, ettei mitään yleistä herätystä seurakunnissa ollut odotettavissa, joten yhdeksän henkilöä muodostivat keskuudessaan Kristillisen liiton "palauttaakseen alkuaikojen kristillisyyden ja saadakseen aikaan kaikkien uskonsuuntien yhteisen liiton" (s.7). (*)

On ilmeistä, että tämä viimeksimainittu toivo oli ristiriidassa Jumalan Sanan selkeän ja yhtenäisen ennustuksen kanssa, joka kulminoituu lopulliseen luopumukseen, niin että "kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" (Luuk.18:8). On välttämätöntä käsillämme olevan tutkimuksen kannalta huomata, että tämä harras ryhmä oli alunalkaen vailla Raamatun opetusta eikä heillä siis ollut voimaa arvioida hengellisiä asioita.

Huolimatta voimakkaasta vastustuksesta heidän vaikutuksensa laajeni ja heidän joukkonsa lisääntyi. Nämä harvat varhaiset evankelistat olivat hartaita puhujia, jotka saivat kuulijakuntansa liikuttumaan. Heidän pääaiheenaan oli henkilökohtainen pyhitys; mutta he eivät opettaneet, vaan ainoastaan torjuivat kuulijoiden varmuuden iankaikkisesta elämästä ja sentähden, vaikka tapahtui avoimesti pahojen ihmisten kääntymyksiä ja joillakin oli kokemusta pyhityksestä, näitä asioita ei tuotu sydämen syvälle ja vakaalle tasolle. Sentähden esiintyi paljon hengellistä tunnekuohua ja historiankirjoittajat kertovat, että "ihmiset kokivat outoa ylentymistä, joka aika ajoin pursui yli itkuksi ja huutamiseksi. Heidän tunneilmaisunsa kehittyi yhä näkyvämmäksi, sillä monet tanssivat hengellisen ekstaasin tai transsin vallassa (s.20)...hypellen, huutaen ja monien muiden manifestaatioiden esiintyessä (130)...huutamista, tanssimista, kielilläpuhumista ja Jumalan ylistämistä...(148)."

Tämä viimeinen lause viittaa julkisiin tilaisuuksiin ja jopa kokouksiin tulomatkoihin. Emme ihmettele, että kun tunteet vyöryivät noin voimallisina seurasi yhä hallitsemattomampi ekstaattinen kehitys:

"Jumalan Henki on valmistanut jo kymmenen vuoden ajan ihmisten sydämiä johonkin erikoislaatuiseen...ekstaasissa he puhuivat kuulijoille tuntemattomia kieliä paikasta, ajasta tai olosuhteista riippumatta, niin että kaikissa esiintyi sama manifestaatio: he puhuivat kielillä, joita ihmettelevät ja toivorikkaat kuulijat eivät tunteneet. (24)

Raamattua tutkiessaan he päättelivät, että se, mitä nyt tapahtui, oli helluntain, Kesarean ja Efeson toistoa. "Kokousten edetessä yksi toisensa jälkeen joutui Jumalan voiman alle ja pian lukuisa joukko puhui uusia kieliä sitä mukaa kuin Henki antoi heidän puhua" (25)

Sekä näiden kokemusten kokijat, että historiankirjoittajat pitivät itsestäänselvänä, että tämä oli aitoa Jumalan Hengen toimintaa. Mutta onko viisasta pitää sitä itsestäänselvänä? Kaksikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1906, kun nämä ekstaasit yhä jatkuivat, samanlaiset tapahtumat alkoivat Los Angelesissa. Vanhemman liikkeen johtava pastori kutsui luokseen vierailulle saarnaajan, joka oli saanut vastaavanlaisen "kasteen" Los Angelesissa. Pastori itse oli jo pitkään tavoitellut tuollaista "kastetta" ja seuraavassa hänen kuvauksensa siitä, miten se tuli.

[Vierailijan] saarnatessa sunnuntaiaamuna 12. tammikuuta [1908] jouduin merkillisen tunteen valtaan ja putosin tuoliltani lähes huomaamattani luhistuen puhujakorokkeelle veli Cashwellin jalkoihin. Siinä maatessani valtava ilo virtasi sieluuni". Hän kirjoittaa edelleen, että "hän puhui noin kymmentä itselleen tuntematonta kieltä (s.85).

Paavali puhui kielillä enemmän kuin muut, mutta julisti: "mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä" (1.Kor.14:19). Käsittelemässämme tapauksessa ei kieliä ollut tulkittu. Se oli pikemminkin tapaus, jossa oli puhuttu kymmenentuhatta sanaa kielillä eikä edes viittä, jotka olisi voitu ymmärtää.

Tähän tuli parannus eräässä tapauksessa 25. elokuuta samana vuonna. "Jumalanpalvelus oli täynnä Jumalan läsnäoloa ja alttari täyttyi noin 65:stä tai 70:stä sielusta.Tämä nuori kristitty, joka oli täysin hengen vallassa, lähti alttaria kohden, mutta kaatui sielunsa intohimon heikentämänä sahanpurukäytävälle."

Hänet kannettiin "alttarille" ja "...lyhyen ajan kuluttua tämä nöyrä etsijä kastettiin Pyhällä Hengellä ja hän alkoi puhua kielillä. Hän, joka aikaisemmin oli ollut hiljainen, vetäytyvä ja huomaamaton persoona, oli nyt ylitsevuotava ja äänekäs. Hengen vaikutuksessa hän nousi alttarilta, jossa hän oli maannut pitkällään. Miten ihanasti Henki sitten kuljetti häntä yli lavan ja pitkin käytäviä, jona aikana hän saarnasi voimallisesti ja eloisasti muilla kielillä..." Hän "jäi tähän ekstaattiseen tilaan useiksi tunneiksi." Paikalla olleet meksikolaiset todistivat, että hän puhui esityksensä aikana espanjaa" (89, 90).

Seuraavana päivänä hän käveli lähes kymmenen kilometriä isänsä maatilalle ja "istui kuistin rappusilla ja aikoi kertoa heille siitä ilosta ja rauhasta ,jota hän sydämessään tunsi... Hän joutui välittömästi ekstaasin valtaan ja kaatui taaksepäin portailla, jossa hän makasi ylistäen Jumalaa tuntemattomalla kielellä ja tulkitsi sanomat Hengen vaikutuksesta." (91)

Sellaisten ilmiöiden lisäksi tapahtui sairaiden paranemisia, kielillä laulamista ja, mikä näyttää ainutlaatuiselta piirteltä, henkilöt, jotka eivät olleet musikaalisia, soittivat hyvin pianolla tai uruilla. Eräs nainen nousi ylös kokouksen aikana ja lähestyi pianoa. Koska hänen miehensä tiesi, ettei hän osannut soittaa, sulki hän pianon fiaskon välttääkseen. Mutta vaikka hän kävelikin istuinten välissä silmät tiukasti suljettuina, pääsi nainen pianon luo turvallisesti, avasi sen ja soitti musikaalisesti.

Riittää, kun esitän vielä yhden tapauksen noilta alkuajoilta, vuodelta 1914. Se koskee erästä kaikkein tunnetuinta ja tehokkainta evankelistaa tuosta seurakunnasta.

"Kokoukset olivat niin tunteella ladattuja ja evankelistan ääni niin vakava ja jyrisevä, että ihmiset kaatuivat usein sahanpuruun hänen kutsuessaan heitä alttarille. Hän kulki käytäviä pitkin ja osoitti sormellaan syntisiä ja käski heitä etsimään Jumalaa, jolloin monet heistä kaatuivat kirkuen joko pelosta tai ekstaasista alttaria lähestyessään" (26).

Kuvaako tämä sitä, miten Jeesus saarnasi Galilean kukkuloiden rinteillä tai temppelin pihoilla? Käyskentelikö Paavali käytäviä pitkin synagoogissa tai temppelissä saaden ihmiset kirkumaan pelosta?

On pidettävä mielessä, etteivät tässä kerrotut tapahtumat ja piirteet ole otettu vihamielisten kriitikoiden hyökkäyksistä eivätkä ole vääriä ja valitettavia äärimmäisyyksiä, joita tuon seurakunnan selväjärkiset johtajat nyt häpeäisivät. Seurakunnan virallinen historiankirjoittaja on merkinnyt ne muistiin. Hän valitsi ne viisikymmentä vuotta myöhemmin, koska ne hänen ja seurakunnan ylimmän neuvoston (joka suositteli hänen kirjaansa kovasti) mielestä tuovat täsmällisesti esiin liikkeen oikeaa luonnetta.

Lukija kootkoon yhteen, mitä nyt hänelle suositellaan siunatun Jumalan Pyhän Hengen työnä. Salissa ympäriinsä kävely ja pianon soittaminen toinen silmä kiinni: julkinen itkeminen, huutaminen, tanssiminen, hyppeleminen, lysähtäneenä makaaminen seurakunnan edessä korokkeella: portailla taaksepäin kaatuminen, jatkuva kielilläpuhuminen monien puhuessa kielillä yhtä aikaa, puhuminen kielillä, joita kukaan ei ymmärtänyt ja joita useimmiten ei tulkittu. Kaksi viimeksimainittua ovat asioita, jotka on nimenomaan kielletty julkisuudessa (1.Kor.14:27-28). Tarkatkoon lukija, miten tällaista Pyhän Hengen kastetta tavoitellessaan kunnioitettu kristitty nuori mies lähestyy "alttaria" (myös katumuspenkiksi kutsuttu), väsähtää yhtäkkiä ja lyyhistyy käytävän sahanpuruun, viedään avuttomana salin etuosaan, jää siihen avuttomana makaamaan ja lähtee sitten kulkemaan korokkeella ja pitkin poikin käytäviä kielillä saarnaten. Tarkastelkoon hän sitten kiihkeää, äänekästä evankelistaa, joka käyttää voimallista ääntään astellessaan kuulijakunnan joukossa pelästyttäen heidät, niin että he suorastaan kirkuvat.

Yrittäköön vakava kristitty, joka tuntee Uuden Testamenttinsa, sovittaa tällaiset ylilyönnit Apostolien tekojen julkisiin kokouksiin tai saada ne sopusointuun 1.Kor.14:n vaatimusten kanssa. Tylsä, eloton rutiini jumalanpalveluksissa on todellakin epäraamatullista: Elämän Henki puhaltaa taivaallista elämää ja intoa kokouksiin, jos Hänellä on vapaus siihen ja saa aikaan hengen virkistystä ja ilmaisun spontaaniutta, mutta jos Hän saa aikaan sellaisia rajoittamattomia äärimmäisyyksiä niinkuin olemme edellä kuvanneet, silloin olemme todella lukeneet Uutta testamenttiamme turhaan.

Alkuperäinen artikkeli: The Early Years of the Tongues Movement by G H Lang
1.luku Kielilläpuhumisliikkeen alkuajat 3.luku
4. luku: T.B. Barrattin tapaus
Alkuun | Gnostilaisuus | Uusgnostilaisuus | Gnostilainen evankeliumi? | Juudaksen evankeliumi | Gnostilaisuus llyhyesti | Uushengellisyys | Hengellisyys | Vierasta tulta | Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Opillista | Lopun ajat