Alan Morrison

VANHASTA GNOSTILAISUUDESTA

UUTEEN AIKAKAUTEEN Osa 1/2

ANALYYSI SALAISTEN JÄRJESTÖJEN JA MYSTEERIUSKONTOJEN VAIKUTUKSESTA 500-LUVULTA NYKYAIKAAN

"Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla. Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä." (Saarnaaja 1:9-10)

Gnostilaisuuden harhaoppi

Gnostilaisuuden harhaopista tuli voimallinen antikristillinen vaikuttaja seurakunnan ensimmäisten kolmen vuosisadan aikana, ennenkuin se hävisi lähes kokonaan näkösältä. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt gnosiksen ja sen toiminnan loppua maailmassa. Tämän tunnustavat jopa gnostilaisuuden tutkijat. Esimerkiksi professori Kurt Rudolph saksalaisesta Philippsin yliopistosta Marburgista myöntää asiantuntevassa gnostilaisuuden tutkimuksessaan, että "gnosiksella on ollut jälkivaikutuksia vielä konkreettisen historiallisen esiintymisensä jälkeenkin, mikä voidaan nähdä gnostilaisten ajatusten ja järjestelmien osasten omaksumisesta nykyajan synkretistis-teosofisissa lahkoissa".1
Tehtävänämme tässä artikkelissa on osoittaa, että on olemassa selvä silta nykyajan "synkretistis-teosofisten" lahkojen, joita Uuden aikakauden liike (New Age Movement) edustaa, ja muinaisen gnostilaisuuden välillä.
Kun gnostilaisuus murennetaan perusosasiinsa, sen voidaan havaita esiintyvän tiettyjen ikuisten parametrien puitteissa. Sillä on omat tunnusmerkkinsä, jotka voidaan aina havaita, ilmetköön se sitten missä muodossa tahansa. Eräs kirjailija toteaa:
"(a) Se on rationalistista. Se pyrkii vastaamaan kysymyksiin, jotka ovat Vanhan Testamentin ja apostolien todistuksen ulkopuolella ja tekee siitä syystä täysin epäraamatullisia olettamuksia. (b) Se on mystistä siinä mielessä, että se etsii identiteettiä jumaluudesta ja sulautumista jumaluuteen... (c) Se on mytologista käyttäen mytologista järjestelmää totuuden ilmaisemisessa olennaisena lisänä raamatulliseen perinteeseen (ja jossain tapauksissa korvaamaan sitä)."2
Raamatun ulkopuolella oleva rationalismi, mystiikka ja mytologia—nämä ovat joitakin gnostilaisuuden pysyviä piirteitä. Näihin lisätään usein muitakin ulottuvuuksia:

Näitä erilaisia piirteitä tutkiessamme huomaamme, että on olemassa selvä gnostilaisen uskonnon virta, joka juoksee aina varhaiskristillisistä ajoista alkaen tähän päivään saakka. Tässä gnostilaisuuden historiassa voidaan havaita itämaisen ajattelun siirtymistä länteen. Professori John Mosheim on oikeassa sanoessaan, että "kristittyjen gnostilaisten juuret ovat itämaisesa filosofiassa..."3 Olisi itse asiassa oikein sanoa, että muinainen gnostilaisuus oli kristillistettyä itämaista "viisausperinnettä"—"saatanallisuuteen vihkiytymistä", joka oli saatu älyllistä kristillistä mieltä miellyttävään muotoon. Itämainen "viisausperinne" ei ole kuitenkaan kokenut ainoastaan sisältönsä kristillistämistä varhaisseurakunnan gnostilaisuudeksi; se on kokenut myös vuosisatoja kestäneen länsimaistamisprosessin, joka on johtanut aikanaan uusgnostilaisuuteen.
Sen jälkeen, kun muinainen gnostilaisuus hävisi 200- ja 500-lukujen välillä, nousi eri aikoina esiin lukuisia kristillisinä lahkoina esiintyviä ryhmiä, joilla oli gnostilaisia käsityksiä. [*Tästä osuudesta on sivuston ylläpitäjällä eriävä käsitys. Kts. Broadbent, Seurakunnan vaellus, Paulikiaanit ja bogomilit] Bogomil (bulgariaa ja tarkoittaa samaa kuin "Jumalan rakastama")-niminen mies perusti 1700-luvulla Balkanilla kultin, joka perustui 200-luvun gnostilaiseen manikealaisten lahkoon. Vaikka bogomilit menestyivätkin Itä-Euroopassa useiden vuosisatojen ajan, liike kuoli, koska "kun turkkilaiset valloittivat Bosnian vuonna 1463 ja Herzegovinan vuonna 1482, ihmiset omaksuivat suurin joukoin muhamettilaisuuden, jolla on havaittu olevan monia yhtäläisyyksiä bogomilien oppien kanssa."4
1000-luvun ja 1200-luvun välillä syntyi monia gnostilaistyylisiä lahkoja, kuten kataarit, albigenssit ja temppeliherrat, joista monet myöhemmät okkultiset järjestöt väittävät olevansa lähtöisin. Vaikka roomalaiskatolinen kirkko puhdistikin näitä ryhmittymiä, niiden edustama salainen oppi säilyi siitä huolimatta; ja 1600-luvun alussa tapahtui kehitys, joka sytytti Euroopan ja muodosti elintärkeän sillan muinaisen gnostilaisuuden ja uuden gnostilaisuuden välille, niin että eksytyksen viini kehittyi entistä voimallisemmaksi.*
Koska jokaisella viime vuosisadalla on ollut vaikutusta uusgnostilaisuuden muotoutumiseen, joka puolestaan hallitsee nykyajan uskonnollista maailmaa, psykologisia teorioita, politiikkaa ja filosofiaa, tutkimme sen eri puolia seuraavassa.

TURMELUKSEN SIEMENET 1600- JA 1700-LUVUILLA

1600-luku oli erityisen suotuisa tietyille kehityskuluille, jotka toimivat uusgnostilaisuuden kasvualustana. Roomalaiskatolisen kirkon valta-asema, jota se oli käyttänyt monein harhaoppien ja antikristillisten liikkeiden tukahduttamiseen, oli itse joutunut kärsimään hirvittävän iskun protestanttisen uskonpuhdistuksen kautta. Vaikka uskonpuhdistus raivasikin tietä sellaisille kristinuskon muodoille, joissa vatikaanin turmelukset olivat huomattavasti vähäisempiä, ja jopa kokonaan poissa, se avasi myös oven uusille liikkeille luonnontieteen ja muidenkin tieteenalojen alueella, jotka saivat kehittyä protestanttisuuden suvaitsevammassa ilmapiirissä paavinvaltaa vastustaen, mikä vei niiltä liikaakin huomiota.
Eräs merkittävä liike oli okkulttinen Ruusuristin veljeskunta (Order of the Rosy Cross), joka tunnetaan paremmin ruusuristiläisyytenä. Tämän esoteerisen ritarikunnan kehityksellä tuli olemaan avainasema siirryttäessä vanhasta gnostilaisuudesta uuteen gnostilaisuuteen, jolloin muinaisten gnostilaisten spekulatiiviseen filosofiaan tuli lisänä eräänlainen millenarianismi, joka on tämän harhaopin avainstrategioita.

Mystinen Ruusu-Ristin veljeskunta

Ruusu-Ristin veljeskunta (tai ruusuristiläisyys) oli esoteerinen liike, joka oli syntynyt Saksassa 1600-luvun alkupuolella, kun julkaistiin kaksi manifestiä, joilla on hyvin suuri vaikutus. Ensimmäinen niistä julkaistiin vuonna 1614 Kasselissa, Hessessä. Sen nimi oli "Kaikkein jaloimman, Ruusu-Ristin veljeskunnan löytö". Siihen sisältyi toinenkin teos nimeltään "Koko Maailman yleinen uskonpuhdistus". Toinen manifesti oli "Fraternitatis, dess Löblichen Ordens des Rosenkreutzes, ad Eruditos Europae" ('Kaikkein korkeimman, Ruusuristi-veljeskunnan tunnustus kaikille Euroopan oppineille'), joka julkaistiin vuotta myöhemmin. Fama Fraternitatisissa selostettiin erään Christian Rosenkreutzin elämä ja toiminta, jonka väitettiin eläneen vuosina 1378-1484. Tästä miehestä sanotaan:
"Viisauden tavoittelussaan hän matkusti Pyhään Maahan, Egyptiin, Marokkoon ja Espanjaan; hänen opetuksensa heijastivat alkemiasta, aleksandrialaisesta hermetisimistä, kristillisestä gnostilasiuudesta, juutalaisesta mystiikasta (Kabbalasta) ja Paracelsiuksen lääketieteellisestä perinteestä saatuja vaikutteita."5
Vuonna 1604 kerrottiin, että jotkut salaisen Ruusuristiveljeskunnan jäsenet olivat löytäneet Christian Rosenkreutzin (saksaa, = 'ruusuristi') jäännösten sijaintipaikan sekä tiettyjä kirjoja ja pergamentteja sekä hänen muka turmeltumattoman ruumiinsa. Historiallinen todistusaineisto osoittaa kuitenkin, että tämä mies oli Faman kirjoittajan luoma hahmo ja että okkultistien tavoitteena oli saada koko maailmasta (ja erityisesti Euroopasta) kehittymään olemukseltaan gnostilainen. On tiedostettava tässä se historiallis-hengellinen konteksti, jotta voi käsittää Saatanan osuuden näissä tapahtumissa: Kaikki tämä tapahtui Euroopan uskonpuhdistuksen varjossa—seurakunnan historian käännekohdassa.
1600-luvun alussa hylkäsivät tuhannet ihmiset roomalaiskatolisen kirkon turmeltuneisuutena pitämänsä ja innostuivat uudesta ymmärryksestä, jonka mukaan Raamattu oli Jumalan henkeyttämää ja että ihmisen oli "uudestisynnyttävä" Pyhän Hengen voimasta voidakseen päästä taivasten valtakuntaan. Samanaikaisesti keräsi toinen rintama, vastauskonpuhdistus, lisää höyryä. Se ei rajoittunut ainoastaan sellaisiin roomalaiskatolisiin lahkoihin kuin jesuiittoihin. Mutta koko okkulttinen veljekunta yhdessä kaikkialla Euroopassa keräsi voimansa toimiakseen ja niin syntyi ruusuristiläisyys.
Näytti myös siltä, että ruusuristiveljeskunta pyrki esiintymään uutena protestanttisena veljeskuntana. Sen kirjallisuudessa viitataan paaviin Antikristuksena ja käytetään kristillisiä avainsanoja ja esitetään kristillisiä päämääriä—puhumattakaan siitä, että Fama väitti tärkeimpien opetustensa olevan peräisin Salomon kautta jopa Moosekselta ja Aatamilta syntiinlankeemuksen jälkeiseltä ajalta.6 Tällaiset valheelliset väitteet muka kristillisistä piirteistä ovat mitä tyypillisintä gnostilaisuudelle.
Varmaankin on myös merkitystä sillä, että Martti Luther piti omana tunnusmerkkinään ruusua ja ristiä, mikä viittaa siihen, että veljeskunta yritti esiintyä jonkinlaisena luterilaisena lahkona. Esoteerisesta näkökulmasta tarkasteltuna ei ruusuristiläisten "Rosenkreutz" tarkoittanut itse asiassa ollenkaan ruusuristiä, vaan sen sijasta kahta salaista alkemian symbolia. Professori J.L. Mosheim toteaa erittäin ansiokkaassa teoksessaan Ecclesiastical History vuodelta 1755 ruusuristiläisyydestä kirjoittaessaan, että Ruusuristiveljeskunnan nimi
"tulee [alkemian] tieteestä; ja vain ne, jotka tuntevat [alkemistien] salaista kieltä, voivat ymmärtää sen todellisen merkityksen ja voiman. Se ei ole muodostunut kahdesta sanasta rosa ja crux, jotka merkitsevät samaa kuin ruusu ja risti, vaan jälkimmäisestä sanasta [crux] ja latinan sanasta ros, joka tarkoittaa kastetta...[alkemiassa] risti merkitsee valoa; koska ristin merkki X edustaa samanaikaisesti sanan lux ts. valo, kirjaimia. Tämä lahko kutsuu luxia punaisen lohikäärmeen siemeneksi tai menstruumiksi; tai toisin sanoen siksi paljain silmin nähtäväksi ja fyysiseksi valoksi, joka oikealla tavalla nautittuna ja muutettuna tuottaa kultaa. Kaikesta tästä seuraa, että ruusuristiläinen filosofi etsii valoa kasteen avulla tai toisin sanoen viisasten kiveksi kutsuttua ainetta".7 [korostukset alkutekstissä]
"Viisasten kivi" on alkemistille sama kuin gnosis—salainen aine tai energia, joka saisi aikaan toivotun muutoksen aineessa tai tietoisuudessa. Alkemian okkulttiseen taitoon kuuluu kielletyn tiedon käyttö aineen tai tietoisuuden rakenteen muutteluun, mikä on Jumalan omalle alueelle astumista. Alkemian kaksi pääoppia ovat: 1) Kaiken aineen ykseys; ja 2) Muutosagentin olemassaolo. Näiden oppien juuret ovat syvällä Babylonian, Egyptin, Intian ja Kiinan magiikassa, johon on lisätty vaikutteita kreikkalaisten Pythagoraan ja Platonin koulukunnilta.8 Tämä kaikki siis merkitsee sitä, että myytti Christian Rosenkreutzista oli joidenkin 1600-luvun hermetististialkemistien keksimä peite, jonka suojassa voitiin levittää okkulttisia opetuksia ja se todella toimi.
Koko Eurooppa syttyi innostuksesta "Koko maailman uudistuksesta", jota järjestön manifesteissa julistettiin olivat nuo kiihkoilijat sitten tietoisia liikkeen alkuperästä tai ei. Gnostilaiselle ajatustavalle on täysin samantekevää oliko tämä Christian Rosenkreutz ollut olemassa. Erään kasvavan uusgnostilaisen tiedemiesjoukon jäsenen sanoin: "Kun suuri joukko ihmisiä omaksuu myytin, siitä tulee todellisuutta."9 Ja niin syntyi ruusuristiläisyys—ensimmäinen paneurooppalainen gnostilainen filosofia.
Monet erilaiset hengelliset ja filosofiset virtaukset olivat valmistaneet tietä tämän uuden/vanhan uskonnon tulolle. Gnostilaisuudesta Channel Four -televisiokanavalle ohjelman tehneen Tobias Churtonin mukaan ruusuristiläisyys "edustaa neljän merkittävän, koko 1500-luvun Euroopassa vaikuttaneen virtauksen yhtymistä. Toisinaan nämä virtaukset olivat näkösällä, toisinaan maan alla."10
Churton nimeää nämä neljä virtausta:

  1. Sellaiset keskiaikaiset mystikot kuin Ramon Lull (n.1232-1315), mestari Eckhart (n.1260-1327), Johannes Tauler (n.1300-1361) ja Heinrich Suso (n.1295-1366).
  2. Renessanssin tiede ja filosofia, kuten esimerkiksi kabbala, magiikka ja astrologia, joiden edustajia ovat Giordano Bruno (1548-1600), John Dee (1527-1608) ja Hermetistinen traditio.
  3. Tietyt radikaalit uskonpuhdistajat kuten Kaspar von Schwenkfield (n.1490-1561) ja Sebastian Frank (1499-1542).
  4. Paljas okkultismi.11

Alamme ehkä ottaa huomioon sen tavan, jolla lukemattomat eri vaikuttajat, jotka on kylvetty maailmanjärjestelmään muuntuvat historian kiinnekohdissa luoden tarvittavan kehityksen maailman kulttuurissa, niin että Vastustajan pitkän tähtäimen suunnitelmat paremmin toteutuvat. Näiden Euroopan kulttuurin ajatteluvirtausten rinnalla kylvettiin 1500- ja 1600-lukujen ajatteluun toinenkin siemen, mikä vaikutti osaltaan merkittävästi uusgnostilaisuuden kumulatiiviseen kehitykseen. Tuo siemen oli tulevan Kultaisen Aikakauden käsite.
Tässä tulevassa Kultaisessa Aikakaudessa tai "valtakunnan rakentamisessa maan päälle" (kuten sitä joskus kutsutaan) voi nähdä alkuasteessaan Uuden aikakauden liikkeen, joka syntyi 1900-luvulla teosofi Alice Baileyn kautta. Itse asiassa koko tulevan kultaisen aikakauden tai "maailmanrauhan veljeskunnan" käsite on erityisesti gnostilainen ja okkulttinen oppi, jossa historian eskatologinen täyttymys sijoitetaan nykyisen maailmanhistorian puitteisiin, aikaan ennen kosmoksen uudistamista, muuttamista ja puhdistamista Uudeksi Taivaaksi ja Uudeksi Maaksi (Ilm.21:1-5).
Kaikkein pahamaineisin muinaisista gnostilaisista nimeltä Kerinthus suunnitteli itse asiassa kokonaisen eskatologisen järjestelmän, jossa Kristus palasi takaisin maan päälle hallitsemaan kansansa kanssa Israelissa tuhanneksi vuodeksi.12 Jumalan valtakunnan pystyttäminen maan päälle on itse asiassa uusgnostilaisuuden avainkäsitteitä, joka perustuu 1600-luvun ruusuristiläiseen vaikutukseen. Lontoon yliopiston entinen renessanssin historian apulaisprofessori Frances Yates uskoi, että "koko maailman yleisessä uudistuksessa", joka on esitetty alkuperäisessä ruusuristiläisessä manifestissä, on:
tuhatvuotisen valtakunnan piirteitä; se tuo maailman takaisin siihen tilaan, jossa Aatami sen kohtasi, mikä oli myös Saturnuksen kultaista aikaa. Niinpä ruusuristiläisten toisessa manifestissä, Confessiossa, yleisen uudistuksen sanotaan ennustavan "suurta totuuden ja valon tuloa" sellaisena kuin ne ympäröivät Aatamia Paratiisissa ja jonka Jumala tulee sallimaan ennen maailman loppua. Ja sanotaan ...että tätä tuhatvuotista valtakuntaa, tätä paluuta takaisin Aatamin ja Saturnuksen kultaiseen aikakauteen avustaa "korkea ruusuristiläisten seura", joka haluaa muuttaa kaikki vuoret kullaksi."13
Tällä tavoin lisättiin gnostilaisuuden perusperiaatteisiin, jotka jo olemme esittäneet, lisäperiaate: käsitys, jonka mukaan ihmiset voivat yhdessä muodostaa maailmanlaajuisen ihmisten veljeskunnan ja luoda taivaan tänne maan päälle. Niinpä tulevan maanpäällisen kultaisen aikakauden käsite oli mystisen ruusuristiveljeskunnan kaikkein merkittävimpiä anteja nykyiselle muinaisen gnostilaisuuden henkiin heräämiselle. Voidaanpa jopa sanoa, että tuhatvuotiseen valtakuntaan uskovan ruusuristiläisyyden ja sen maallisen vastineen, vapaamuurariuden sekoitus 1700-luvulla muodosti nykyään uuden aikakauden liikkeeksi (new age) kutsutun liikkeen varhaisimman esiasteen. Skotlantilaisen Findhorn Foundationin Peter Lemesurier, joka on johtavia uuden aikakauden liikkeen guruja, on kirjoittanut kokonaisen kirjan tästä aiheesta eli taivaan luomisesta maan päälle; ja hän pitää tätä ruusuristiläisyyden ja vapaamuurariuden sekoitusta olennaisen tärkeänä kirjoittaessaan:
"Aikanaan tulivat nämä kaksi aatevirtausta—joista toinen on äärimmäisen okkultistinen [ruusuristiläisyys] ja toinen pikemminkin urbaanisti idealistinen [vapaamuurarius]—jälleen yhtymään vastauksena syvällä ihmiskunnan psyykessä olevaan täyttymättömään toiveeseen. Ja tuon liiton lapsena syntyi aikanaan nykyajan uuden aikakauden liike."14
Siksi ei voi jättää huomiotta sitä osaa, mikä ruusuristiveljeskunnalla oli niiden historiallisten edellytysten luomisessa, jotka olivat tarpeen raamatullisen kristinuskon alasajossa ja asetettaessa niiden sijalle okkulttisia käsityksiä. Pysyttyään piilossa niin monien vuosisatojen ajan tuo muinainen uskonto oli nyt puhkeamassa esiin piilostaan mukanaan kosto, sillä se tuli olemaan perustana seuraavalle aikakaudelle ja syventämään jo käynnissä olevaa eksytystä.

Ihmisjärki saavuttaa täysikäisyyden

Sillä vaikutuksella, mikä ruusuristiläisyydellä oli Eurooppalaiseen kulttuuriin, oli äärimmäisen tärkeä Eksyttäjän pimeän toiminnan etenemisen kannalta evankeliumin aikakautena. Sillä se irrotti seurakunnan ja kristikunnan otteen monien sellaisten mielistä, joilla tuli olemaan vaikutusvaltaa seuraavaan sukupolveen. Ruusuristiläisyyden tutkija Christopher McIntosh on kirjoittanut valtavan määrän tästä kehityksestä:
"Kirkon tiukkojen opillisten rajoitusten kieltäminen, intohimoinen usko luonnontieteisiin tienä kaikenlaiseen kehitykseen, avoimen maailmankuvan omaksuminen ja kaipaus uskonnolliseen ykseyteen...uskonnon ja tieteen sopusoinnun tavoitteleminen ja ennen kaikkea kutsu yleiseen, "koko maailman" uskonpuhdistukseen—kaikki tämä kuuluu olennaisena osana salaiseen Ruusuristi-veljeskuntaan. Tällä tavoin ruusuristiläisyydessä kiteytyy siirtyminen renessanssista 1600-luvun tieteellisiin yhteisöihin. Sen ajattelussa on havaittavissa Aufklärungin alkumuoto, joka oli monessa suhteessa olennaisen tärkeä Euroopan tieteen ja kulttuurin kehittymiselle",15
Tämä Aufklärung viittaa niin kutsuttuun "Valistuksen aikaan" eli "Järjen aikakauteen", joka oli 1600- ja 1700-lukujen liike, johon kuului sellaisia filosofeja ja tiedemiehiä kuin René Descartes (1596-1650), John Locke (1632-1704), Isaac Newton (1642-1727), François Voltaire (1694-1778), Denis Diderot (1713-1784), Jean Rousseau (1712-1778) ja Immanuel Kant (1724-1804). Jokainen näistä miehistä vaikutti omalta osaltaan liikeeseen, joka oli deistinen, rationalistinen ja lopulta pääosin antikristillinen, joka uskoi ihmisluonnon luontaiseen hyvyyteen, tieteellisen filosofian ylemmyyteen Raamatun auktoriteettiin verrattuna; asetti ihmisjärjen kristillisen uskon yläpuolelle, kyseenalaisti (sekä jumalallisen että inhimillisen) perinteen ja auktoriteetin ja uskoi ihmiskunnan kehityksen rajattomaan kehitykseen. Kiihkeä ruusuristiläisyyden kipinän syttyminen kaikkialla Euroopassa oli valmistanut tietä tulevalle "Valistuksen aikakaudelle", koska se uskalsi väittää, että oli olemassa vaihtoehtoinen pelastuksen tie "perinteiselle" kristinuskolle, että Raamattu ei ollut lopullinen auktoriteetti elämää ja oppia koskevissa kysymyksissä ja että "Ihmisten veljeskunta" pystyi työskentelemään yhdessä Kultaisen rauhan ja oikeuden Aikakauden pystyttämiseksi maan päälle. Tämän myöhemmän "Valistuksen ajan" "valmistelun" luonne käy ilmi seuraavasta oxfordilaisen historioitsijan Frances Yatesin lausunnosta:
"Ruusuristiliikkeen kaikkein silmiinpistävin piirre on...sen väite tulevasta Valistuksen ajasta. Maailma, joka on lähestymässä loppuaan, tulee saamaan uuden valaistuksen, jossa sitä edeltävänä renessansin aikakautena saavutettu edistyminen tieteessä tulee laajenemaan suunnattomasti. Suuria keksintöjä on tapahtumassa, uusi aikakausi on koittamassa. Ja tämä valaistus loistaa sisäänpäin ja myös ulospäin; se on sisäistä hengellistä valaistumista, joka paljastaa ihmiselle uusia mahdollisuuksia hänessä itsessään ja opettaa häntä ymmärtämään omaa arvoaan ja arvokkuuttaan ja sitä osaa, mitä hän tulee esittämään jumalallisessa suunnitelmassa."16
Tässä voimme nähdä tuon merkittävän linkin, joka vallitsee tuon valheellisen ruusuristiläisen "valistuksen" ja todellisen historiallisen "valistuksen ajan" välillä, joka edellistä seurasi. Tuo linkki oli "illuminatismi". Kuten Frances Yates päättelee:
"ruusuristiläinen valaistus oli todellakin...valaistusta sen omasta maagisesta ja enkeliolentojen viitekehyksestä, johon kuului profetointia ja apokalyptisia aineksia, liike, jota suurimmaksi osaksi kuvaa sana valaistunut. Vaikka varsinainen valistus, Aufklärung, näyttääkin tarkoittavan aivan toisenlaista atmosfääriä, vaikka sen rationalismi olikin täynnään illuminismia".17
Tämä sana "illuminismi", jossa on risteytetty sekä ruusuristiläisyys että valistuksen aika, antaa meille tärkeää tietoa. Sillä se on yksinkertaisesti vaihtoehtoinen sana sanalle gnosis. "Illuministin" (itse asiassa gnostikon) voidaan määritellä olevan henkilö, joka "väittää omaavansa erityisen valaistuksen erityisesti filosofian tai uskonnon alalla." 18 Ryhmiä, jotka ovat kerskailleet tällaisella "valaistuksella" tai gnosiksella, on kutsuttu illuminaateiksi.

(Eräs nuori mies nimeltä Adam Weishaupt perusti itse asiassa Baijerissa vuonna 1776 todellakin "Illuminaattien järjestön", kuten A.E. Waite kirjoittaa teoksessaan "A New Encyclopedia of Freemasonry—Ars Magna Latomorum and of Cognate Instituted Mysteries: Their Rites, Literature and History", University Books, 1970, Vo.I, ss. 386-387. Se oli agressiivisella tavalla antikristillinen ja antimonarkistinen ja toimi "loosina loosin sisällä"—jota keskitien vapaamuurarit katsoivat alta kulmien. Vaikka se omana aikanaan olikin merkittävä vaikuttaja, ei ole luotettavia todisteita siitä, että se olisi jatkunut. Kun ottaa huomioon järjestön salaperäisyyden, se ei olekaan yllättävää. Järjestö joutui menemään maan alle, koska se tukahdutettiin väkivalloin lain voimalla Baijerissa vuonna 1784. Monet uskovat, että se on jatkanut vaikutustaan okkulttina maanalaisena vapaamuurariliikkeenä aina meidän päiviimme saakka antikristillisine ja vallankumouksellisine aatteineen. Sillä on ollut vaikutusta sekä uskonnollisiin että poliittisiin kehityskulkuihin. On se sitten jatkunut varsinaisena järjestönä tai ei, sillä on joka tapauksessa ollut vaikutusta vapaamuurariuden leviämiseen viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana).
Euroopan valistuksen ajan rationalismista huolimatta sekä tuon järjen aikakauden että ruusuristijärjestön takana oleva voima oli olennaisilta osiltaan gnostilainen. Molemmat pyrkivät löytämään valaistuksen Jumalan ihmiselle antaman ilmoituksen, Vanhan ja Uuden Testamentin ulkopuolelta. Molemmissa liikkeissä korotettiin pikemminkin ihmisen mieltä kuin Jumalan sanaa. Molemmissa uskottiin ihmisen mahdollisuuksiin saada maan päälle aikaan kultainen aikakausi. Molemmissa korotettiin ihminen pikku jumalaksi. Coli Brown tiivistää hyvin "valaistuksen" merkityksen niiden saatanallisessa strategiassa:
"Immanuel Kant kirjoitti vuonna 1784 artikkelin vastaukseksi kysymykseen 'Mitä on valistus?' Hän vastasi, että valistus on sitä, että ihminen saavuttaa täysi-ikäisyyden. Se oli ihmisen pääsyä siitä kypsymättömyydestä, jonka takia hänen oli turvauduttava sellaisiin ulkopuolisiin auktoriteetteihin kuin Raamattu, kirkko ja valtio, jotka kertovat hänelle, mitä hänen pitäisi ajatella ja tehdä...Valistuksen mottona oli Sapere aude—'Rohkene käyttää omaa ymmärrystäsi'."19
Tämä motto on täysin vastakkainen Jumalan Sanalle, jossa sanotaan: "Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi." (Sananl.3:5). Meidän Luojamme tietää aivan liian hyvin, että "Omaan sydämeensä luottavainen on tyhmä" (Sananl.28:26). "Valistus" oli monessa suhteessa sen "yleismaailmallisen uskonpuhdistuksen" ensimmäinen vaihe, jota ruusuristiveljeskunnan manifesteissä julistettiin vuonna 1614. Ruusuristiläisyyden nousu oli valmistanut tietä näille Euroopan tieteellisille, poliittisille, intellektuaalisille ja uskonnollisille liikkeille ja muodosti siten olennaisen tärkeän sillan vanhan ja uuden gnostilaisuuden välillä lisäten mukaan omia erityiskorostuksiaan. Kuten Christopher McIntosh asian ilmaisee:
"Ruusuristiläisyyden näky oli siis sentähden sekä perinteinen että radikaali, sekä teologinen että tieteellinen...Se katsoi eteenpäin kohti aikakautta, jolloin uskonto ja tiede toimisivat käsi kädessä."20
Selvästi on nähtävissä Saatanalle ominainen leima näissä molemmissa liikkeissä tuon pahan enkelin pyrkiessä varmistamaan sen otteen maailman kansakunnista, joka sillä oli ollut ennen Kristuksen tuloa maailman pelastajaksi. Sillä nämä 1600- ja 1700-luvun Euroopan liikkeet johtivat antikristillisten hankkeiden valtavaan nousuun—ja yhdessä monien muiden vallalla olevien kehityskulkujen kanssa ne saattavat hyvinkin kulminoitua nykyisen sukupolven aikana. Me näemme sen siinä, miten kristillinen oppi on alistettu tieteellisille löydöille. Kuten eräs johtava 1600-lukuun keskittynyt historioitsija on lausunut:
"1600-luvun lopulla oli Raamatun arvovalta vähentynyt huomattavasti, vaikka se ulkonaisesti olikin säilyttänyt asemansa."21
Työ oli tehty. Ruusuristiläinen "valistus" oli tehnyt tehtävänsä. Nyt voi vastauskonpuhdistus edetä nopeampaa vauhtia. Ruusuristiläisyyden innoittamassa 1600- ja 1700-lukujen Euroopassa oli maaperä nyt muokattu niiden siemenien kylvöön, jotka saisivat aikaan suunnattoman suuren okkultistisen herätyksen 1800-luvulla ja laajimmalle levinneen antikristillisen liikkeen aktiviteetin viimeisten kahdentuhannen vuoden aikana. Lähdemme nyt tutkimaan tuota aikakautta.

1800-LUVUN TURMELUKSEN SIEMENET

Vuosisatoja kestäneen salaisen toiminnan ja ruusuristiläisyyden kehittämisen aloittamisen 1600-luvulla ja sitä seuraavan "Valistuksen ajan" alettua Suuri Eksyttäjä (johon mikään valaistunut/valistunut mieli ei eksyisi uskomaan) oli lopulta onnistunut luomaan perustan lukuisille eri siemenille, joita sitten helposti kylvettiin 1800-luvun loppupuolella. Ne esiintyivät filosofioina, järjestöinä ja yksilöinä, jotka tulivat palvelemaan suunnitellun Kultaisen Aikakauden rakentamista maan päälle. Päätekijöitä siinä olivat evoluutioteoria, teologinen liberalismi, yhteiskunnallispoliittinen utopismi, "mielen tieteet" (mind-sciences), vertaileva uskontotiede ja teosofinen seura. Nämä kuusi turmeluksen siementä hyväksyttiin lähes välittömästi maailmanlaajuisesti seuraavien sadan vuoden aikana, niin että ne nousivat kukoistukseensa 1900-luvun loppupuolella. Vaikka päällisin puolin saattaakin näyttää siltä, että ne eivät liity toisiinsa, on niillä kuitenkin erottamaton yhteys keskenään tavoilla, jotka tulemme paljastamaan, samoin niistä on kasvanut monien muiden antikristillisten ilmiöiden juurivesoja. Arvioiva tutkimus johtaa väistämättä siihen johtopäätökseen, että ne ovat Vastustajan maailman kulttuuriin soluttamia todellisen evankeliumin murentamiseksi ja laittomuuden paisuttamiseksi tulvan mittasuhteisiin.
Tutkimme lyhyesti sitä ainutlaatuista vaikutusta, mikä näillä tekijöillä on ollut uusgnostilaisuuden syntyyn.

Alkulimasta "sivistyneeseen kulttuuriin": Darwinismi-kultti

Kiistatta oli 1800-luvulla kylvetyistä turmeluksen siemenistä vaikutuksiltaan kauaskantoisin evoluutioteoria—väite, että ensimmäiset organismit ovat kehittyneet vähitellen miljardien vuosien aikana ja sokean sattuman ohjaamina—niiksi erilaisiksi lajeiksi, jotka nykyään tunnetaan. Vaikka teorian perusti alunperin Jean Lamarck (1744-1829) vuonna 1809, se alkoi saada laajempaa hyväksyntää vasta kun Charles Darwin (1809-1882) ja Alfred R. Wallace (1823-1913) esittivät teoriansa vuonna 1858. Eräs Darwinin elämäkerran kirjoittajista toteaa, että "enemmän kuin kukaan nykyajan ajattelijoista—edes Freud tai Marx—on tuo rakastettava alempaan Shropshiren maalaisaatelistoon kuuluva vanhan maailman luonnontieteilijä muuttanut tapaa, millaisena näemme itsemme tällä planeetalla."22 Tämän teorian merkitystä evankeliumin aikakaudella ei voida ylikorostaa. Kuten eräs kirjailija asian ilmaisee: "Kaikissa nykyään krisitillistä uskoa vastaan suunnatuissa hyökkäyksissä on pohjalla evoluutio-oppi."
Darwinin perhetausta oli syvällisesti unitarinistinen—jota on sievästi kutsuttu "luopuvien kristittyjen höyhenpatjaksi". Saattaa hyvinkin olla, että Darwinin työn motiivina on ollut hänen oma sisäinen uskonnollinen ja varsinkin kristinuskoa koskeva taistelunsa. Kahdeksan vuotta ennen "Lajien synnyn" julkaisemista, vuonna 1851 oli hänen pieni tyttärensä Annie kuollut traagisesti yllättävään sairauteen. Tämä katastrofi järkytti Darwinia syvästi ja sai varmaankin aikaan vahinkoa hänen hengellisyydessään. Uusimmassa Darwinin elämäkerrassa todetaan:
"Annien julma kuolema tuhosi Charlesin uskon muruset moraalisessa, oikeudenmukaisessa maailmankaikkeudessa. Hän sanoi myöhemmin, että tuo ajanjakso oli kuin kuolonkellojen soittoa hänen kristinuskolleen...Charles omaksui nyt ei-uskovan asenteen."24
Katkeruuden juurellaan (ehkä Saatanan mieleisin tukikohta) ja tieteellisillä teorioillaan varustettuna tämä mies ilmestyi maailmanhistoriaan mitä soveliaimmalla hetkellä demonien valtakunnan kannalta. Ruusuristiläisyyden innoittama 1600- ja 1700-lukujen "Valistus" oli saanut aikaan valtaisan innostuksen tieteelliseen tutkimukseen ja ajatteluun, mikä kaikki kulminoitui evoluutioteorian kehittämiseen. Tässä oli teoria, joka vain odotti lopullista muotoiluaan. Itse asiassa uusgnostilaiset pitävätkin sitä yleisesti edellytyksenä heidän opetustensa suosion kasvulle 1800- ja 1900-luvuilla. Tämä oli teoria, joka kykenisi toteuttamaan tuon kansakuntien ikiaikaisen toiveen: päästä eroon kaikkivaltiaan Luojan välttämättömyydestä. Gnostilaisen ideologian päästyä soluttautumaan tieteeseen alkujaan ruusuristiläisen valistuksen ansiosta 250 vuotta aiemmin, oli evoluutioteoria nyt tuon unelman täyttymys. Oregonin State Universityn fysiikan ja matematiikan professori tri Wolfgang Smith ilmaisee sen erinomaisen hyvin kirjoittaessaan:
"Pelkkänä tieteellisenä teoriana oli darvinismi hylätty jo ajat sitten. Selityksenä sille, että se on valloittanut koko maailman, ei ole kuitenkaan sen tieteellinen vakuuttavuus, vaan nimenomaan se, että se on gnostilainen myytti. Se väittää itse asiassa, että elävät olennot luovat itse itsensä, joka on tosiasiassa metafyysinen väite...Täten evolutionismi on metafyysinen oppi, joka on puettu tieteen kaapuun. Toisin sanoen se on luonnontieteellinen myytti. Ja tuo myytti on gnostilainen, koska se kieltää implisiittisesti olemassaolon transkendenttisuuden; sillä tosiaankin vasta kun elävä olento on spekulatiivisesti palautettu tiettyjen osasten summaksi, tulee darwinistisesta muuttumisopista käsitettävä. Darvinismi siis jatkaa muinaista gnostilaista käytäntöä, jossa 'Isää Kaikkivaltiasta, Taivaan ja maan Luojaa' halvennetaan. Se pitää yllä niinsanotusti gnostilaista 'Jumalan mitätöinnin' traditiota. Ja vaikka tämä sinänsä saattaisikin ilahduttaa gnostilaisten sydämiä, on syytä huomata, että tällä opilla on tärkeä sija uusgnostilaisessa ajattelussa, sillä ainoastaan darwinistisen 'itsensä luomisen' todellisuudessa voi hyvä sanoma 'itse itsensä pelastamisesta' saada mitään merkitystä."25
Evoluutioteorian läpitunkevin vaikutus ei ole niinkään itse teoria biologisena näkemyksenä, vaan sen soveltaminen lukuisille eri elämän, kulttuurin, politiikan, psykologian ja ennen kaikkea uskonnon aloille. Humanisti ja ateisti sir Julian Huxley (1887-1975) kirjoittaa 1950-luvun keskivaiheilla, että:
"Evoluution käsite laajennettiin nopeasti koskemaan muitakin aloja kuin biologiaa. Toisaalta sellaisia epäorgaanisia ilmiöitä kuin tähtien elämänhistoriaa ja kemiallisten alkuaineiden muodostumista ja toisaalta sellaisia aloja kuin kielitiedettä, sosiaaliantropologiaa ja vertailevaa oikeustiedettä ja uskontotiedettä alettiin tutkia evoluutioteorian näkökulmasta, niin että tänä päivänä voimme nähdä evoluution universaalina ja kaikkea koskevana prosessina."26
Myös Herbert Spencer (1820-1903), joka oli esittänyt oman evoluutioteoriaversionsa teoksessaan "Principles of Psychology" (psykologian periaatteet) (1855) neljä vuotta ennen Darwinin teosta "Lajien synty", oli soveltanut tunnontarkasti tätä teoriaa koko yhteiskuntaetiikan alalle. Vuonna 1884 hän jo väitti, että "luonnonvalinnan periaate merkitsee myös sitä, että sellaisten ihmisten, jotka ovat taakaksi yhteiskunnalle, on sallittava kuolla sen sijaan että yhteiskunta heitä auttaisi."27 Tämän ei pitäisi yllättää meitä. Nykyään sitä kutsutaan eugeniikaksi. Yhä uudelleen ja uudelleen huomaamme kehitysopin voimakkaasti antikristillisen vaikutuksen. Erityisesti se pitää paikkansa uskonnon alalla. Sillä kehitysopin ytimessä on käsitys, että Raamattu ei ole luotettava kuvatessaan Jumalan luomistekoa ja lisäksi ovat ne suorastaan Jumalan olemassaolon kieltävät teoriat, joiden mukaan kosmos on luonut itse itsensä, pitää itse itseään yllä ja kehittyy koko ajan edelleen ja parempaan suuntaan. Julian Huxley kannattaa tätä ajatusta sanoessaan: "Jos kehitysoppiteoria omaksutaan, on sen johdonmukainen seuraus, että on mahdotonta uskoa Raamattuun"28
Koska nyt oli omaksuttu se käsitys, että kehitysoppi oli vienyt kristilliseltä teologialta pohjan, syntyi uusien uskontojen tarve. Darvinismin nousu oli sellainen isku perinteiselle länsimaiselle uskonnolle, että syntyi lukuisia uusia aineksia täydentämään syntynyttä aukkoa, jotka ovat osoittautuneet olevan monien 1900- ja 2000-luvun uusgnostilaisten ilmiöiden edelläkävijöitä.
Skotlannissa sijaitsevan uuden aikakauden liikkeen keskuksen Findhornin johtaja ja liikkeen guru Peter Lemesurier luettelee melkoisen joukon uskonnollisia ilmiöitä, jotka ovat täyttäneet sen uskonnollisen aukon, joka syntyi evoluutioteorian seurauksena. Niitä ovat mm. okkultistiksi kääntyneen roomalaiskatolisen papin Eliphas Lévin (1810-1875) transkendentaalinen magia; tooripoliitikko lordi Edward Bulwer-Lyttonin (1803-1873) suuren suosion saavuttaneet Zanoni-romaanit, joissa paljastetaan suurelle yleisölle ruusuristiläisyyden salaisuuksia; jälleensyntymisen ja karman käsitteiden popularisointi Oxfordin yliopiston professorin Max Müllerin hindujen pyhien kirjoitusten käännösten kautta (1900); Arthur Schopenhauerin (1788-1860) synkretistinen filosofia; Teosofinen seura (1875); 1900-luvun alun poliittinen kehitys Intiassa (sekä Gandhi että Nehru olivat kuuluneet Teosofiseen seuraan); maaginen Order of the Golden Dawn -järjestö (1887), joka oli saanut valtaansa mm. sellaisen kuuluisan runoilijan kuin W.B. Yeats; the Anthroposophical Society (1913); Alice Baileyn the Arcane School ja Lucis Trust (1922); "the Order of the Templars of the Orient" -järjestön (1920-luku) seksuaalismaaginen kultti, jota johtivat sellaiset okkultistit kuin Rudolf Steiner (1861-1925) ja Aleisteir Crowley (1875-1947); the White Eagle Lodge -loossi (1937); ja natsipuolueen okkulttinen ryhmä "Die Thulle-Gesellschaft".29
Tässä yhteydessä voitaisiin mainita monia muitakin uskonnollisia ilmiöitä, jotka täyttivät sen hengelliseksi tyhjiöksi käsitetyn tilan, johon pimeyden voimien kylvämä siemen eli kehitysoppiteoria oli johtanut.
Tutkimme myöhemmin tieteen roolia uusgnostilaisuuden synnyssä 1800-luvun loppupuolella sitä varhaisemmassa, valmistavassa gnostilaisuuden ja okkultismin vaiheessa ja tulevan uusgnostilaisuuden nousun radikaalina edeltäjänä.

Kirves puun juurella: Liberaaliteologia

Vielä eräs 1800-luvun kulttuuriin kylvetty turmeluksen siemen oli liberaaliteologia. Tämä ilmiö kehittyi aluksi Saksassa 1800-luvulla, vaikka lukuisat ajattelun virtaukset olivatkin valmistaneet sille tietä—joista merkittävin oli 1600- ja 1700-lukujen nk.valistus, joka oli julistanut tehtäväkseen Raamatun ja kirkon vaikutuksen vähentäminen.
Ensimmäinen todellinen liberaaliteologinen julistus oli Ferdinand Baurin (1792-1860) Tübingenin yliopistossa perustama teologinen koulukunta, joka esitti kristinuskoa koskevia kysymyksiä. Tämän taktiikan tarkoituksena oli murentaa kristinuskon asemaa ainoana totuuden lähteenä. Tarkastelun kohteeksi nousivat Kristuksen persoona, synnin ja ihmiskunnan vajavuuden luonne, Raamatun auktoriteetti, hengellisen pelastuksen tie ja kirkon oppi.
Mutta ehdottomasti kaikkein tärkein ja kauaskantoisin liberaalien hyökkäyksistä jumalallista totuutta vastaan oli Jumalan kaikkialla läsnäolevuuden (immanenssin) korostaminen Hänen tuonpuoleisuuteensa verrattuna hänen luomakuntaansa (transendenssinsa) kustannuksella, niin että Luojaa kuvataan yksinekrtaisesti "kosmisen prosessin ilmauksena sen kaikissa manifestaatioissa". Tämän liberaaliteologian aspektin keskeisen merkityksen kristilliselle opille osoittaa J. Gresham Machen kirjoittaessaan:
"Tosiasia on, että liberalismi on kadottanut näkyvistään kristillisen opetuksen varsinaisen ytimen. Kristillisessä jumalakäsityksessä sellaisena kuin se on Raamatussa esitetty, on monia elementtejä. Mutta eräs Jumalan ominaisuuksista on ehdottomasti perustavaa laatua oleva Raamatun ilmoituksessa; on eräs ominaisuus, joka on ehdottoman välttämätön muun ymmärtämiseksi. Tuo attribuutti on Jumalan valtava transkendenssi. Raamatun alusta sen loppuun tuodaan esiin se valtava kuilu, joka erottaa luodun hänen Luojastaan. On tosiaankin totta, että Raamatun mukaan Jumala on läsnä maailmassa. Ei edes varpunen putoa maahan ilman Häntä. Mutta Hän ei ole maailmassa läsnä, koska Hän samaistuisi maailman kanssa, vaan koska Hän on sen vapaa Luoja ja ylläpitäjä. Luodun ja Luojan välille on määrätty vallitsemaan syvä, erottava kuilu."30
Tällä liberaaliteologian pakkomielteellä korostaa Jumalan läsnäoloa Hänen transkendenssinsa kustannuksella—mikä on länsimaisen teologian ilmaus muinaiselle pakanuudelle—on suuri merkitys kartoittaessamme siirtymistä vanhasta gnostilaisuudesta uuteen gnostilaisuuteen.
Tübingenissä syntynyt lähestymistapa Kirjoituksiin oli saanut runsaasti vaikutteita Georg Hegelin (1770-1831) filosofiasta; tämä muodostaakin tärkeän lenkin menneeseen. Professori Kurt Rudolfin mukaan Ferdinaand Baur väitti erikoistutkielmassaan Die Christliche Gnosis Oder Die Christliche Religions-Philosophie (1835), että Jakob Boehme (1575-1624), Friedrich Schelling (1775-1854) ja Hegel olivat muinaisen gnosiksen31 filosofisia perillisiä. Tätä tukee myös eräs toinen tutkija, joka myös väittää, että Hegelin varhaiset kirjoitukset olivat saaneet runsaasti vaikutteita Christoph Oetingerilta (1702-1782), joka oli gnostilainen kabbalisti ja sekä Jakob Boehmen että Emanuel Swedenborgin (1688-1722) opetuslapsi.32 Huomaamme jälleen, että ei ole mitään uutta auringon alla. 1800-luvun liberaaliteologiassa kohtaamme jälleen toisen ilmentymän muinaisesta ihmiskultin ja Jumalan voiman välisestä sodasta.
Tänä aikakautena ilmestyi näyttämölle myös liberaaliteologian sisar "korkeampi [Raamattu-] kritiikki", joka kyseenalaisti tiettyjen Raamatun kirjojen kirjoittajien identiteetin ja myös niiden kirjoittamisajankohdan. Ei ole sinänsä väärin, että vilpitön uskova tutkii tällaisia aiheita; mutta kun siihen ryhtyvät ihmiset, jotka ilmiselvästi haluavat murentaa Raamatun luotettavuutta ja jotka käyttävät tutkimuksissaan maallisia standardeja, johtaa sellainen tutkimus auttamattomasti vähintäänkin epäluotettaviin tuloksiin.
Tällainen epäpyhä tutkimus johti luonnollisesti kyseenalaistamaan historiallisen Jeesuksen identiteetin—jonka tyypillinen edustaja on anti-yliluonnollinen kirja The Life of Jesus (=Jeesuksen elämä), jonka on kirjoittanut Baurin oppilas D.F. Strauss (1808-1874) vuonna 1835. Tähän liittyen liberaaliteologit reagoivat innolla tieteen löytöihin, varsinkin jos niitä voitiin käyttää evankelisen uskon murentamiseen.
Evoluutioteoria sopi mukavasti liberaaliteologien opetuksiin, olivathan he jo esittäneet uskonnon "kehitysteorian", jonka mukaan se oli kehittynyt vuosituhansien kuluessa (perustuen Hegelin käsitykseen historiallisesta evoluutiosta), päätyen lopulta kristinuskoon, joka heidän käsitystensä mukaan oli Lähi-Idän hybridiuskonto. Kaikki nämä kehityskulut olivat irrottamassa Raamatun ja kristillisen uskon otetta ja Charles Darwinin ilmaantuessa luonnontieteiden näyttämölle vuosisadan keskivaiheilla, Euroopan älymystö oli enemmän kuin valmis omaksumaan liberaaliteologien löydöt raamatullisten oppien kustannuksella.
Sitä mukaa kuin tehtiin lisää arkeologisia löytöjä, menettivät Tübingenin koulun yksittäiset löydöt aikaa myöten—vaikkakin liian myöhään sille sukupolvelle—uskottavuuttaan; mutta vahinko oli tehty ja kriittinen, rationalistinen ja skeptinen asenne Raamattua kohtaan oli sinetöity vallitsevaksi lähestymistavaksi Saksan teologisissa piireissä. Monet papit ja opettajat lähtivät opiskelemaan Saksaan tuohon aikaan; ja 1800-luvun lopulle tultaessa oli suurin osa maailman teologeista omaksunut saksalaisen korkeamman [raamattu]kritiikin eksyttävät periaatteet ja darwinismin evoluutioteorian.
Kun tuo teologisen näyttämön hapate sekoittui Ison Britannian teologiseen liberalismiin (latitudinarismiin: "laveakirkollisuus"-liike ja Yhdysvalloissa (unitarianismista lähteneenä), näyttämö oli valmis jatkuvaan maailmanlaajuiseen rappioon sekä kirkoissa että teologisissa oppilaitoksissa. Ei tosiaankaan kestänyt kauaa ennenkuin näissä kansainvälisissä uskonnollisissa liikkeissä mukana olevat alkoivat antaa etusijan Jumalan valtakunnan rakentamiselle maan päälle, mikä ilmeni "sosiaalisena evankeliumina". Tässä "ihmisten veljeskunta" voi elää rauhassa, oikeudenmukaisuudessa ja sopusoinnussa maailmassa. Sillä kirkko alkoi korostaa sosiaalista toimintaa ja sosiaalipoliittista utopismia ennen pelastuksen etsimistä yksilöiden sieluille.
Kun uusgnostilaisuus alkoi nousta 1960-luvulla, olivat tunnustavat kristityt teologit jo alkaneet julistaa, että "Jumala on kuollut". Humanistisen filosofian ja luonnontieteellisen spekulaation kuolettava yhdistelmä oli jo alkanut saavuttaa päämääräänsä, joka oli jumaluuden absoluuttinen kuolema: Raamatun transkendenttisen Jumalan, jolla on persoona, nitistäminen pois päiviltä. Suurempaa lahjaa ei paholainen olisi voinut toivoa.
Samoin kuin kehitysoppiteoriaa oli sovellettu moniin muihinkin elämänalueisiin, mm. Raamattuun ja kristilliseen uskoon, samoin alettiin noilla alueilla soveltaa muitakin tieteellisiä "keksintöjä". Se, että tiedeyhteisön tärkeintä paljastusta—suhteellisuusteoriaa—oli alettu soveltaa kristilliseen totuuteen, käy ilmi seuraavasta, tunnetun kirkonmiehen Playboy-lehdessä olleesta lausunnosta. Lehdessä julkaistiin säännöllisesti "Jumala on kuollut"-teologien haastatteluja lehden oman osuuden oikeuttamiseksi "svengaavalla" 60-luvulla alkaneessa seksuaalisessa vallankumouksessa:
"Me 'Jumala on kuollut' -teologit ja lisäksi melkoinen määrä muitakin hyväksymme ilman muuta aikamme relativistisen intellektuaalisen ja hengellisen ilmapiirin...Me olemme luopuneet uskomasta siihen, että kristityillä olisi jotain, joka tekisi meidän mielipiteistämme väistämättömiä tai tarpeellisia tai että ne voitaisiin määritellä jotain muuta paremmiksi vaihtoehdoiksi. Me edustamme ainoastaan yhtä mahdollista vaihtoehtoa aikamme intellektuaaleista vaihtoehdoista."33
Tämä lausunto edustaa kirkon monien tunnustavien kristittyjen teologien, arkkipiispojen, piispojen ja pappien ajattelua nykyään. Tästä voimme nähdä, että Tübingenissä 1800-luvun keskivaiheilla kylvetty saatanallinen siemen—joka itse oli gnostilaisvaikutteisen hegeliläisen filosofian valheellisesti tieteeksi väitetyn luonnontieteen tulosta—on nyt lopultakin saavuttanut kukoistuksensa omana aikanamme. Se, että nämä ihmiset kuuluvat edelleen kirkon piiriin on eräs aikamme omituisimmista epäjohdonmukaisuuksista. Tosiaankin, "temppelin ulkopuolella oleva esikartano...on annettu pakanakansoille" tallattavaksi (Ilm.11:1-2). Mutta aina ei tule olemaan niin.
Kun Evankeliumin todistus on suoritettu loppuun, intensiivisin seurakunnan vaino tulee toteutumaan vähän ennen Herran paluuta (Ilm.11:7ss). Kun tuo aika koittaa, tapahtuu akanoiden erottaminen jyvistä—tosiuskovien erottaminen vääristä—ja liberaaliteologian saatanallinen luonne ja kaikki sen synnyttämä paljastuu kaikkien nähtäväksi (Ilm.13:7-10).

Vertailevan uskontotieteen moniniminen jumala

Eräs kristinuskon kaikkein ärsyttävimmistä piirteistä on sen väite, että se on ainoa oikea uskonto—että pelastus on yksin uskossa Jeesukseen Kristukseen. Siksi ei olekaan yllättävää huomata, että eräs Saatanan kaikkein kauaskantoisimmista 1800-luvulla maailman kulttuuriin kylvämistä siemenistä hyökkää tämän kristillisen evankeliumin ainutlaatuisen ydinasian sydämeen. Viittamme tällä "vertaileva uskontotiede" -nimiseen tieteenhaaraan, joka voidaan määritellä seuraavalla tavalla:
"Tutkimusalue, joka tutkii tieteellisin ja historian menetelmin maailman uskontoja ja niiden keskinäisiä suhteita."34 Olisi mitä merkittävintä tutkimuksemme kannalta tiedustella, minkä "tieteellisten menetelmien" avulla vertailevan uskontotieteen edustajat päätyvät johotpäätöksiinsä. Vastauksen saammekin, kun meille kerrotaan, että termi "vertaileva uskontotiede" "on peräisin 1800-luvun viimeiseltä neljännekseltä tarkoittamaan erästä Darwinin ja Spencerin kehitysoppiteoriaan perustuvaa tieteenalaa".35 Tässäkin yhteydessä huomaamme darwinistisen evoluutioteorian kyvyn synnyttää näin monia uusia tieteenaloja. Evoluutioteorian vaikutuksesta ja antropologisten löytöjen lisääntyessä huomasivat useat tutkijat löytäneensä eri uskontoperinteiden välillä olevia evoluutiolinkkejä. Tärkeimpiä heistä olivat Oxfordin yliopiston professori F. Max Müller (1823-1900), joka käänsi hindukirjoitukset englanniksi ja Cambridgen professori J.G. Fraser (1854-1941), joka kirjoitti mitä mielikuvituksellisimman 12-osaisen teoksen "The Golden Bough" (kultainen oksa).
Vertailevan uskontotieteen pääväittämä on, että "kaikkien näiden uskontojen takana on yhteisiä periaatteita ja hengellisiä totuuksia".36 Tällä tavoin saadaan kaikki maailman uskonnot kutistettua samojen kosmisten ja jumalallisten periaatteiden erilaisiksi ilmauksiksi. Niin kutsuttujen "nykyajan uskontojen" juutalaisuuden, islamin, buddhalaisuuden, jaina-uskonnon, shintolaisuuden, hindulaisuuden ja kristinuskon moraalikoodit ovat ainoastaan saman "kultaisen perussäännön" erilaisia näkemyksiä ja niiden jumalat ja jumalattaret ovat ainoastaan saman niiden perustana olevan jumaluuden erilaisia ilmenemismuotoja. Niinpä uskonnot on käsitettävä kulttuurin ja historiallisten olosuhteiden tuotteina. Tällä tavoin päättelemällä osoitetaan kristinuskon olevan kehittynyt pelkästään monoteistisesta juutalaisuudesta ja saaneen lisäksi matkalla vaikutteita muutamista lahkoista.
Nimenomaan vertaileva uskontotiede on vaikuttanut siihen, että aikauteemme viitataan lyhenteellä C.E. Common (nykyinen ajanlasku) Era lyhenteen A.D. sijasta, mikä tarkoittaa Herran vuotta [suomeksi vastaavat: eaa/jaa vastakohtana eKr ja jKr:lle]. Näille ihmisille maailmanuskonto on ainoastaan toinen toistaan seuraavien antropologisten aikakausien tuotetta. Niissä vallitsivat uskontojen eri muodot—polyteismi, monoteismi, kristinusko jne—jotka kaikki kehittyvät (darwinistisen ajattelun mukaisesti) ja huipentuvat lopulta johonkin valtavaan maailmanuskontoon, joka perustuu mystisiin, utopistisiin, universalistisiin ja eettisiin ideaaleihin.
Kun valistuksen ajan deistit olivat 1600- ja 1700-luvuilla ryhtyneet etsimään kaikille uskonnoille yhteisiä periaatteita, oli valmistettu hedelmällinen maaperä, jossa kaiken kattava uskonnonfilosofia voisi kukoistaa. Tämä tapahtui pääasiassa Georg Hegelin työn kautta. Hän "näki kaikki uskonnon muodot tulossa olevan absoluuttisen uskonnon manifestaatioina."37 Nyt voitiin laskea vertailevan uskontotieteen perusta. On yksinkertainen tosiasia, että epäpyhän oppineisuuden edustajat eivät koskaan kykene löytämään totuutta millään tutkimuksen alalla. Vaikka on varmastikin totta, että maailman eri uskonnoista voidaan löytää paljon yhtäläisyyksiä—ja kristinuskossa on tiettyjä asioita, joiden heijastumia voimme löytää joissakin noista uskonnoista—se ei suinkaan todista sitä, että kristinusko olisi peräisin noista uskonnoista tai että niillä olisi yhteinen perusta. Raamatussa on esitetty selvästi todellinen syy maailmanuskontoihin. Ihmisolennoissa on "uskonnon siemen", jopa vedenpaisumuksen jälkeenkin. Mutta jos tuo siemen itää niiden keskuudessa, "jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille" (2.Tess.1:8), se muuntuu aina epäjumalanpalvelukseksi, noituudeksi tai mystiikaksi. Se johtuu siitä, että ei-uskovat ovat jatkuvasti sodassa totuutta vastaan (Room.1:18). Tästä samasta syystä ihmiset kautta maailman haluavat aina palvoa jotain—mitä tahansa—mutta sellainen palvonta, joka tapahtuu sellaisen mielessä, jota Pyhä Henki ei ole uudestisynnyttänyt, ohjautuu aina jotakin epäjumalaa kohti, jopa itseä kohti!
On selvää, että vertaileva uskontotiede—darwinilaisen kehitysopin sivutuote—on suunniteltu murentamaan käsitys kristinuskon ainutlaatuisuudesta Jumalan ilmoituksena.
Jos paholainen saa innostettua ei-kristityt oppineet suosimaan käsitystä, jonka mukaan uskonnot ovat samanarvoisia, silloin kristittyjen väitteet iankaikkisesta pelastuksesta voidaan nähdä negatiivisina, lahkolaisina väitteinä. Tästä syystä on välttämätöntä, että nykyajan uskovat korostavat sitä seikkaa, että kristinusko ei ole uskonto. Voimme olla varmoja siitä, Herra Jeesus Kristus—jonka hyvin uskonnolliset ihmiset ristiinnaulitsivat—ei koskaan tarkoittanut, että Hänen sanomastaan tulisi yksi uusi uskonto lisää maailmaan. Sen sijaan hän julisti, että Hänen Evankeliuminsa on se ylivertainen totuuden ja elämän tie, jota ilman ei kukaan voi koskaan päästä Jumalan luo.

Myytti ihmiskunnan kehityksestä: yhteiskuntapoliittista utopiaa

Eräs tärkeä eksytyksen siemen, joka kylvettiin maailman kulttuuriin 1800-luvulla oli yhteiskuntapoliittiseksi utopiaksi kutsumamme ajattelu. Sen olennaisin osa on aina ollut olemassa muodossa tai toisessa, mutta vasta Karl Marxin (1818-1883) ja hänen oppiensa ilmaantuminen 1800-luvulla tekivät siitä potentiaalisesti maailmanlaajuisen poliittisen voiman. Tästä syystä me kutsumme sitä 1800-luvun turmeluksen siemeneksi.
Vaikka monet uskovat eivät sitä yleensä käsitäkään nykyään, monet ihmiskunnan tavoitteiden avainsanat—"edistys", "kulttuuri", "ihmisten veljeys", "uusi yhteiskunta", "uusi maailmanjärjestys" jne.—perustuvat maailmannäkemykseen, jossa ihminen asetetaan jalustalle Jumalan sijaan kosmisen olemassaolon huipulle. Tämän aisaparina on yleensä ihmiskunnan vapauttaminen sen kaikissa muodoissa, ja erityisesti esimerkiksi viime vuosisadalla syntyneissä vapautusliikkeissä. Käsitys ihmiskunnan kehityksestä kohti ongelmatonta planeettaa yhdessä vapautusliikkeiden romantisoinnin kanssa on monin tavoin jatketta ruusuristiläisyyden ajatukselle tulevasta maanpäällisestä kultaisesta aikakaudesta. Ruusuristiläisen ajattelun ja vastaavan maallisen ajattelun välillä vallitsee kuitenkin ero: Asiakirjassa "The General Reformation of the Whole Wide World" esitetty ruusuristiläinen käsite perustui okkultteihin tavoitteisiin, viimeisten kolmen vuosisadan poliittiset vapautusliikkeet ovat sitä vastoin olleet päämääriltään ensisijaisesti maallisia ja poliittisia. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vallankumoukselliseen politiikkaan olisi sisältynyt hengellisiä tai uskonnollisia aineksia. Itse asiassa voidaan osoittaa, että viimeisten kolmensadan vuoden tärkeimmät kansalliset vallankumoukset ja kansannousut ovat perustuneet täysin niihin tuhatvuotisen valtakunnan odotuksiin ja hengellisiin tavoitteisiin, joiden edelläkävijänä oli ruusuristiläinen valaistus.
Euroopan tärkeimmät poliittiset kansannousut ja vallankumoukset viimeisten kolmen vuosisadan aikana ovat tapahtuneet Ranskassa, Venäjällä ja Saksassa. Tuhatvuotista valtakuntaa pystyttäneen 30-luvun Saksan natsipuolueen juuret ovat vahvasti Euroopan okkultismissa. Olemme jo maininneet natsipuolueen okkultin ryhmän nimeltä "Die Thulle-Gesellschaft". Itse asiassa koko natsismin käsite perustui erään ariosofeina tunnetun okkultin lahkon periaatteisiin. Kuten eräs johtava tutkija on lausunut, ariosofien opit:
"taistelivat gnostilaisten eliittien ja järjestöjen hallinnan puolesta, yhteiskunnan kerrostamisen puolesta rodullisen puhtauden ja okkulttisen vihkimyksen mukaisesti, tähtäsivät alempiarvoisten ei-saksalaisten tuhoamiseen ja yleissaksalaisen maailmanvallan perustamiseen. Nuo fantasiat realisoituivat hirvittävin seurauksin kolmannessa valtakunnassa: Auschwitz, Sobibor ja Teblinka ovat natsien apokalyptiikan helvetillisiä museoita. Sen juuret ovat ariosofian tuhatvuotisen valtakunnan näyissä."18
Natseilla oli tuhatvuotisen valtakunnan peruskäsite, joka ironista kyllä oli vääristynyt versio juutalaisten muinaisesta tuhatvuotisen valtakunnan opista. Monet natsien valtakunnan opetusten erityispiirteistä oli lainattu teosofisen seuran perustajan Helena Blavatskyn magnum opuksesta "The Secret Doctrine", johon sisältyi arjalaisten superrodun käsite ja samoin yksityiskohtia muinaisista okkulttismin synnyttäneistä Atlantiksen ja Lemurian kulttuureista. Heinrich Himmlerin Nazi S.S:n mallina oli ollut Ignatius Loyolan Societas Jesu jesuiittaveljeskunta ja hän uskoi, että sillä oli ertyistehtävänään täysin puhtaan arjalaisen rodun aikaansaaminen. Nigel Pennick kirjoittaa tästä:
"Ignatius Loyola oli baski...Jotkut saksalaiset okkultistit olivat väittäneet, että baskit olivat Atlantiksen rodun viimeinen jäännös...Himmler uskoi, että [Loyolan hengelliset harjoitukset] oli saatu Atlantiksen mestareilta ja että nyt hän itse oli "korkeampien voimien" valitsema käyttämään niitä Vrilin uudelleenaktivoimiseen, jotta teutonien rotu saisi ylivallan muista roduista."39 On myönnettävä, että natsien näky tuhatvuotisesta valtakunnasta oli eräänlainen vääristymä ruusuristiläisyyden alkuperäisistä manifesteistä; mutta silti se oli klassillinen esimerkki okkultismin innoittamasta utopismista, kuitenkin sellaisena, että sitä piti yllä despoottisen hierarkian terrorihallinto eikä niin, että se olisi toiminut esoteerisiin periaatteisiin vihkimisen kautta.
Vaikka Ranskan ja Venäjänkin vallankumoukset saivat alkunsa kansan parista nousseina kansannousuina, silti niiden juuret olivat samalla tavoin Euroopan gnostilaisissa opeissa. Ranskan vallankumouksen on osoitettu monissa arvostetuissa julkaisuissa olevan tulosta Euroopan okkultisesta myllerryksestä, joka huipentui illuminaateiksi kutsuttuun ryhmään, joka halusi toimia vapaamuurariuden kautta—ja jonka vaikutukset ovat yhä toiminnassa maailmassa tänäkin päivänä. Kuten historioitsija Nesta Webster esitti vuonna 1924:
"Saksan vapaamuurareiden suurmestarin mukaan eräs vapaamuurareissa toimiva salainen lahko oli saanut aikaan Ranskan vallankumouksen ja se saisi aikaan seuraavatkin vallankumoukset."40
Samoin saivat Venäjänkin vallankumouksen aikaan okkultististen järjestöjen maanalainen toiminta (yhdessä kansainvälisten finanssimiesten juonittelujen kanssa). Tuo vallankumouksellinen toiminta oli tosiaankin okkulttisten syiden motivoimaa ja lisäksi sen ideologiset juuret olivat gnostilaisuudessa. Olemme jo osoittaneet, miten Hegeliä on pidetty muinaisen gnostilaisuuden filosofisena perillisenä. Tämän täytyy varmasti koskea myös Karl Marxia, jonka aatteet perustuvat Hegelin ajatteluun. Eräässä huomattavassa uskonnollisesa julkaisuussa väitetään tosiaankin, että "sekä Hegeliä että hänen materialistista opetuslastaan Marxia voidaan pitää gnostilaisuuden suoranaisina jälkeläisinä."41 Tähän liittyen tulee paljastus, jonka mukaan "Kommunismi välitettiin pimeässä 1800-luvun salaseurojen kautta."42 Uskotaanko sitten salaliittoteorioihin tai ei (ja todistusaineiston pohjalta olisi typerää olla uskomatta niihin), tosiasia on, että voidaan helposti todistaa, että kaikki vallankumoushankeet 1700-luvulta 1900-luvulle olivat huomattavan kulissientakaisen okkulttisen toiminnan tulosta erilaisten klikkien ja kuppikuntien yrittäessä toimia toivotun Utopian toteutumisen hyväksi.43
Ranskan ja Venäjän vallankumousten pääpiirre oli se, että lopputuloksesta piittaamatta ne olivat humanismin motivoimia vallankumouksia, joiden innoittajana olivat tärkeät gnostilaiset periaatteet. Mikä tärkeintä, molemmissa tapauksissa oli se raamatullinen periaate, jonka mukaan hallitsijat ovat Jumalan asettamia (palvellakseen Jeesusta tietäen tai tietämättään, Ps. 2:10-12) kumottu ja sijalle asetettu "kansanvallan" käsite, jonka kautta uskotaan hallitusten olevan kansan valinnan tulosta. Nykyään pidetään "sosiaalidemokratiaa" parhaimpana hallintamallina, koska se asetetaan yleensä vastakkain kaikkein pahimpien diktaattoreiden kanssa; mutta siinä käsitetään väärin hallinnon tarkoitus Jumalan suunnitelmassa. Sekä paha despotia että sosiaalidemokratia ovat epäraamatullisia vääristymiä Jumalan hallintamallista.
Raamattu osoittaa selvästi, että maallisten johtajien on pidettävä oikeus voimassa (mukaanlukien kuolemantuomio murhaajille) ja edistää kansan yleistä hyvinvointia—jotta kapinallinen maailma ei ajautuisi kaaokseen (Room.13:1-7). Valtio on määrätty "pahaa tekeville rangaistukseksi, mutta hyvää tekeville kiitokseksi" (1.Piet.2:14), "sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee" (Room.13:4), ja "että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää" (1.Tim.2:2). Tämä on osa sitä, mitä teologi Jean Calvin kutsui nimityksellä 'generalem Dei gratiam' (Jumalan yleinen armo), jonka kautta vedenpaisumuksen jälkeinen maailma säästyy kaaokselta, jotta Hänen iankaikkinen pelastussuunnitelmansa toteutuisi. Se seikka, että ei-uskova maailma on usein sälyttänyt valtiolle monia muitakin tehtäviä, joita Jumala ei ole sen tehtäväksi tarkoittanut (esim. tuotantovälineiden omistusta, toisinajattelijoiden vainoa, liian suuria veroja jne.) ei tee tyhjäksi sen alkuperäisen tarkoituksen oikeellisuutta järjestyksen ylläpitäjänä ja hyvinvoinnin edistäjänä langenneessa maailmassa.
Raamattu ei pyhitä julmaa tai ahnetta hallintoa (esim. Jes.14:4-20); Jer.5:28-29; Hes.34:2-10), vaikka Jumalan sallimana sellainen hallinto saattaakin toteutua kapinallisen kansan rankaisijana. Mutta Jumalan Sana ei myöskään tue sellaista näkemystä, jossa enemmistö valitsee hallitsijat, jotka parhaiten sopivat heidän oikkuihinsa.44 Sekä despotia että demokratia ovat paholaisen ja hänen maallisten edusmiestensä suunnittelemia hänen globaalin strategiansa edistämiseksi evankeliumin aikakautena.
Sana 'demokratia' tulee kahdesta kreikankielen sanasta, demos, joka tarkoittaa 'kansaa' ja kratos, joka tarkoittaa 'valtaa'. Demokratia on pohjimmiltaan 'kansanvaltaa'. Mutta mistä me löydämme esimerkin sellaisesta hallintomallinsta Raamatussa? Samoin kuin ihmiset haalivat itselleen uskonnollisia opettajia, jotka tarjoavat sitä, mitä he korvasyyhyynsä haluavat kuulla (2.Tim.4:3-4), samoin he haalivat itselleen myös poliittisia johtajia omien himojensa mukaan. On mielenkiintoista tietää, että 'kansanvalta' poliittisena voimana on saanut maanpäällisen alkunsa ruusuristiläisyyden innoittamasta eurooppalaisesta valistuksesta. Kuten eräs kristitty kirjailija on sen ilmaissut:
"Kautta historian on uskottu, että kuninkaat, olkoot hyviä tai pahoja, ovat jumalan määräämiä. Tämä uskomus ulottuu paljon kauemmas kuin kristittyihin länsimaihin...Ihmisen luonnollinen taipumus on kuitenkin kapinoida jumalallista hallintoa vastaan mistä tahansa syystä, ja tämän aikakauden ensimmäinen onnistunut yhteenotto tapahtui Englannissa vuonna 1215 solmittaessa Magna Carta. Siinä oman aikansa monarkki alistettiin maan lain alaiseksi, kun hän aikaisemmin oli ollut lain yläpuolella. Sen sijaan Ranskassa käyttivät kuninkaat jumalallisia oikeuksiaan aina Ranskan vallankumoukseen saakka, joka alkoi vuonna 1789. Rousseau esittää vuonna 1762 julkaistussa teoksessaan Yhteiskuntasopimuksestaradikaalin ja maallisen teorian hallinnosta, joka perustuu kansan yleiseen tahtoon eikä Jumalan määräämiin lakeihin, mikä valmisti tietä Ranskan vallankumoukselle ja muuten myös Amerikan vallankumoukselle, jonka kolmetoista vuotta aikaisemmin tapahtunut itsenäisyysjulistus kuulutti. Poistamalla Jumalan ihmiskunnalta ja julistamalla ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä, Rousseau pystytti näyttämön sekulaaria humanismia varten."45
Tämän kirjailijan väitettä tukee se, ettei tämä Jumalan poistavien historiallisten tapahtumien malli ole jäänyt toteutumatta uusgnostilaisten itsensäkään kohdalla. Esimerkiksi "Esoteeristen opintojen kouluna" tunnettu okkulttinen yliopisto New Yorkissa, joka on okkultisti Alice B. Baileyn perustama, on julkaissut pamfletin, jonka mukaan tärkein historian tapahtuma, joka on edistänyt heidän okkulttista suunnitelmaansa oli:
"Magna Cartan solmiminen. Tämä asiakirja allekirjoitettiin Runnymedessä kuningas Juhanan hallintokautena A.D. 15.6.1215. Siinä auktoriteetista vapautumisen ajatus esitettiin korostaen yksilön henkilökohtaista vapautta ja oikeuksia. Tämän perusajatuksen kasvu ja kehitys toistuu monissa eri tapahtumissa: Ranskan tasavallan perustamisessa, jossa korostettiin ihmisen vapautta...Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa ja kansalaisten perusoikeudet takaavassa laissa, joka määräsi kansallisen politiikan...Ihmisoikeuksien julistuksessa, joka toi koko kysymyksen kansainväliselle areenalle ja takasi periaatteessa ihmisille kaikkialla maailmassa vapauden ja oikeuden kehittää jumalallista todellisuutta itsessään"46 [Korostus lisätty]
On äärimmäisen tärkeää ymmärtää tämä tosiasia: Poliittista, yhteiskunnallista ja uskonnollista vapautta, jota uudestisyntymättömät ihmiset tavoittelvat—kaikista yleviltä kuulostavista altruistisista päämääristä huolimatta—tullaan käyttämään lopulta "ihmisen sisäisen jumaluuden kehittämiseen", ts. oman minän korottamiseen jumalaksi. On surullinen tosiasia, että monet kristityt uskovat, että sillä humanistisella hallitusmuodolla, jota kutsumme "sosiaalidemokratiaksi" olisi jotenkin Jumalan tuki ja että kulttuurin huippu saavutetaan yleisen armon kautta, kun uskovat ja ei-uskovat toimivat yhdessä kaikkien hyväksi.
Monet on eksytetty uskomaan sellaiseen asiaan kuin "sivistys", joka perustuu ihmiskunnan kehitykseen ilman Jumalaa; että uudestisyntymättömät ihmiset eivät ole loppujen lopuksi kovin pahoja. Milloinkaan ei ole ollut yhtä tarpeellista julistaa voimallisesti ihmisen turmeltuneisuutta ja Jumalan armon tarvetta. Se ei ole mikään ihmisen luontaisen hyvyyden osoitus, että hän unelmoi instituutioista, jotka vapauttaisivat hänet Jumalan auktoriteetista.
Se, mitä nykyään kutsutaan "demokratiaksi" on aina ollut Euroopan sydämen salaseurojen ja okkulttisten lahkojen korkein haave 1600- ja 1700-luvuilla. Niinpä Adam Weishauptin Böömissä 1776 perustamaa Illuminaatteja, johon aikaisemmin viittasimme, on kuvattu "salaseuraksi, joka on omistautunut pappisvastaisille ja demokraattisille aatteille."47 Koska okkultistit uskovat ihmisen luontaiseen hyvyyteen ja heidän halunsa antaa ihmisen luoville voimille täysi vapaus, heidän tavoitteenaan on aina ollut saavuttaa "vapaus ja oikeus kehittää ihmisen sisäistä jumaluutta", niinkuin edellämainittu "Esoteeristen opintojen koulu" on asian ilmaissut.
On surullinen tosiasia, että kristityt uskovat on tuuditettu väärään varmuudentunteeseen mitä tulee ei-uskovien tarkoitusperiin ja etiikkaan. He eivät ole muistaneet sitä tosiseikkaa, että ihmissydän on "toivottoman paha" (Jer.17:9, kirjaimellinen käännös heprean kielestä). He ovat halunneet hylätä kristillisen käsityksen ihmisestä, joka väittää:
"Ihmisen mieli on niin täysin vieraantunut Jumalan vanhurskaudesta, että se synnyttää ja haluaa vain sellaista, mikä on jumalatonta, turmeltunutta, väärää, saastaista ja häpeällistä ja ryhtyy vain sellaiseen. Ihmissydän on niin syvällä synnin myrkyssä, että sen suusta pääsee vain tunkkaista törkyä. Mutta jos jotkut ihmiset hetkellisesti näyttävät jotain hyvää, heidän mielensä pysyy kuitenkin aina kääriytyneenä teeskentelyyn ja petokseen ja heidän sydämiänsä kahlitsee sisäinen turmelus."48
Tämä ei ole pessimistinen näkemys ihmisluonnosta; se on raamatullisen realistinen näkemys (Room.3:9-18). Emme tahdo tällä sanoa, etteivätkö ei-uskovat koskaan saisi aikaan mitään arvokasta; mutta raamatullinen näkemys on, että juuri se, että Jumala rajoittaa heidän pahaa luontoaan toteuttamasta itseään, mahdollistaa sen, että he tekevät näennäisen hyviä tekoja ja estää heitä näyttämästä niitä pahuuden todellisia syvyyksiä, jotka ovat naamion takana. Kuten William Perkins (1560-1602) asian ilmaisee:
"Ellei Jumala näin rajoittaisi ja lieventäisi ihmisten luonnetta, vaan sallisi sen murtautua esiin täydellä voimallaan, kaikki yhteiskunnat ja kansainyhteisöt kumoutuisivat, sillä jokainen ihminen sortuisi kaikkiin synteihin luonteensa universaalin turmeluksen takia."49
Tuo rajoittava tekijä siirretään pois eräänä päivänä ja ihmisluonnon koko turmeltuneisuus tulee ilmi (Ilm.9). Historian aikana on ollut monia tapauksia, jolloin tuo turmeltuneisuus on ollut huipussaan joidenkin rajattoman pahojen ihmisten toiminnassa. Ne ovat vain esimakua tulevasta; ja uskovalle on suureksi lohdutukseksi tietää, että silloin kun pimeyden voima on huipussaan, Herra puuttuu asioiden kulkuun ja perustaa valtakuntansa täydellisesti (2.Tess.2:8; Ilm.19:19-21). Samoin kuin kadotuksen lapsi ei voi ilmaantua historiaan sinä aikana, jona Jumalan rajoitus on voimassa (vrt. 2.Tess.2:3-8), samoin ihmisen täysi syntisyys ei yleisesti saavuta huippuaan ennenkuin vastaava rajoitus hänen käyttäytymisessään otetaan pois. Aina on ollut ainoastaan Jumalan tie (Pyhän Hengen johdolla) tai ihmisen tie (loppujen lopuksi Saatanan johtamana), vaikka jälkimmäinen onkin esiintynyt lukuisina päällisin puolin erilaisina suunnitelmina. Uskovien on tarpeen käsittää se tosiasia, että se, mitä nykyään kutsutaan "sekulaariksi humanismiksi" ei ole pelkästään materialistinen filosofia, jolla ei ole mitään uskonnollista tai hengellistä sisältöä. Itse asiassa se on gnostilaisen asenteen luonnollinen tulos, sillä se on aina halunnut asettaa ihmisen Jumalan tilalle. Kuten James Webbs toteaa:
"Tällä vuosisadalla, kun perinteisesti uskonnollisia katsomuksia tuodaan esiin sekulaarissa muodossa, on syntynyt sekulaari gnostilaisuus muiden suurten sekulaarien uskontojen rinnalle, jossa yhdistyvät mystinen fasismi, marksilaisen dialektiikan apokalypsi ja sosiaalidemokratian maallinen kaupunki. Sekulaaria gnostilaisuutta ei juuri koskaan tunnisteta siksi, mitä se on ja se kykenee elämään muiden tunnustusten seassa lähes huomaamattomana."50
Vaikka fasisimi, marksismi ja vapautusliikkeet sekä sosiaalidemokratia näyttävätkin päällisin puolin aivan erilaisilta, ne kaikki ovat peräisin samasta myrkyllisestä lähteestä. Kaikki nämä sekulaarit uskonnot edustavat eri aspekteja ihmisen jumalallisen auktoriteetin tavoittelusta maallisessa hallinossa, mikä on sen saatanallisen valheen ilmenemistä, joka oli ensimmäisten esivanhempiemme kiusauksen ytimessä, "te tulette niinkuin Jumala" (engl. raamatunkäännöksessä 'teistä tulee kuin jumalia') (1.Moos.3:5).
"Sekulaari gnostilaisuus, jota ei juuri koskaan tunnisteta siksi, mitä se on", on tuo halu maalliseen vapautukseen, joka ilmenee niin suuressa määrin poliittisessa ideologiassa. Kristitty tietää, että todellinen henkilökohtainen vapautus tulee ainoastaan henkilökohtaisesta suhteesta Ihmiseen Kristukseen Jeesukseen ja että rauha tulee ainoastaan sitten, kun Hän on muuttanut kosmoksen takaisintulonsa jälkeen. Jo pelkkä ajatuskin siitä, että ihmisolennot voitaisiin vapauttaa nykyisessä maailmassa ihmisvoimin tämän langenneen maailman ongelmista on pohjimmiltaan mitä gnostilaisin. Se, ettei ole tunnistettu sekulaarin gnostilaisuuden tunkeutumista poliittiseen toimintaan on mahdollistanut sen menestyksen varteenotettavana vaihtoehtona ihmisten mielessä— ja varsinkin niissä kristillisissä piireissä, joissa uskotaan, että kirkko voi toimia yhdessä valtion kanssa rauhan ja menestyksen luomiseksi. Monilta kristityiltä näyttää jääneen huomaamatta, että heistä on tullut osallisia suureen ideologiseen muutokseen pois raamatullisesta hallinto- ja auktoriteettinäkemyksestä näkemykseen, joka on Saatanan kehittämä osana hänen strategiaansa lopunajan kansakuntien keskuudessa. Kaikki nämä kehityskulut poliittisessa sfäärissä ovat olleet, kuten uusgnostilaiset hyvin tietävät, "löyhentämässä asioita" valmisteluna kaiken historian huipentumaan. Karu totuus on, että vaikka "vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus" (Ranskan vallankumouksen iskulause) saattaavatkin kuulostaa jaloilta ja haluttavilta ideaaleilta, ne eivät voi koskaan onnistua, niin kauan kuin niitä yritetään toteuttaa Jumalasta "vapautetuissa" kansakunnissa, joiden johtajat himoitsevat valtaa.
Okkultismin innoittaman tulevan uuden maanpäällisen aikakauden käsite on toistunut historian aikana. Tuleva kultainne aikakausi on sen todellisen Eschatonin väärennös, joka tulee tapahtumaan täysin uudessa kosmoksessa, mistä on profetoitu Jesajan kirjassa (Jes. 65:17; 66:22) ja josta on eloisa kuvaus Ilmestyskirjassa (Ilm.21:1ss.).
Ehdottaessaan maailmalle vaihtoehtoista taivasta paholainen tuudittaa massat väärään varmuuden tunteeseen. Hänellä ei ole mitään omaa kuningaskuntaa tarjottavana, niinpä hän estää niin monia kuin mahdollista pääsemästä sisälle taivaan valtakuntaan. Hän pitää yllä toivoa tulevasta taivaasta maan päällä parempana vahtoehtona kuin evankeliumeissa julistettu iankaikkinen elämä. Uusgnostilaiset kirjoittajat kuvaavat maallista tuhatvuotista valtakuntaa käyttäen mitä hirvittävintä allegorisointia Raamatun profetioista. Uuden aikakauden liikkeen biologi Peter Russell kirjoittaa esimerkiksi tyypillisessä apokalypsin uusgnostilaisessa tulkinnassaan:
"Jos Pyhän Johanneksen Ilmestyskirjaa olisi tulkittava sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti, "Kristus" symbolisoisi tätä sisäistä viisauden lähdettä. Riippuvaista ja ehdollistettua ajatusmallia—ego-mieltä— symboloisi "Antikristus". Juuri tuo aspekti meissä vastustaa sisäistä tietämystä—se on anti-"sisäinen Kristus". Hyvä uutinen on, että Pyhä Johannes näkee edeltäkäsin Kristuksen voittavan Harmagedonin taistelun—mikä viittaa siihen, että sisäinen tietämyksemme tulee ilmeisesti voittamaan sisäisen Antikristuksen. Silloin Kristuksen valtakunta hallitsee. Me voimme tulkita tämän maailmaksi, joka on vapautettu ego-mielemme sanelusta, maailmaksi, jossa vapautettu mieli on pikemminkin sääntö kuin poikkeus...Maailmassa tulee lopulta olemaan rauha—se sisäinen rauha, jota olemme koko ajan etsineet."51
Pusertaessaan psykologisoidun polkunsa sopimaan Ilmestyskirjasta otettuun Kultaiseen aikakauteen maan päällä Peter Russell käyttää tulkintaa, joka sopii filosofian, psykologian tai vertailevan uskontotieteen opiskelijan ajatusmalleihin, mutta jota ensimmäisen vuosisadan lopun vainotut kristityt —tai itse asiassa minkään muunkaan aikakauden kristityt—eivät olisi käsittäneet.
Apostoli Johannes ei kirjoittanut siksi, että hän olisi halunnut "vapautua egomielen sanelusta" tai saadakseen yhteyden "viisauden sisäiseen lähteeseen", vaan kaikkien niiden kristittyjen lohdutukseksi, joita vainotaan, koska he haluavat julistaa avoimesti Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Vielä eräs gnostilaisuuden tunnusmerkki on lepyttelevä asenne Raamattuun. Puhuessaan muinaisten gnostilaisten suhtautumisesta Uuteen Testamenttiin J.L. Mosheim korostaa, että he:
"eivät ainoastaan tulkinneet näitä pyhiä kirjoituksia mitä absurdeimmalla tavalla ja torjumalla sanojen todellisen hengen ja kirjoittajien tarkoituksen, vaan lisäksi he turmelivat ne mitä petollisimmalla tavalla verhoamalla ja lisäämällä poistaakseen sellaisen, mikä ei ollut mukavaa tai tuottaakseen jotain sellaista, joka soveltui heidän turmiolliseen ja yliammuttuun järjestelmäänsä."52 Eräs tärkeimmistä syistä, miksi tämä Kultainen aikakausi maan päällä on aina vanginnut niin monien ihmisten huomion, on se, että se edustaa "toivoa" ilmeisen toivottomassa ja turhuutta täynnä olevassa maailmassa, joka on täynnä eksistentiaalista epätoivoa (mitä Albert Camus ja Jean-Paul Sartre olisivat kutsuneet "Le Theatres de l'Absurdeksi"). Sillä maanpäällisen kultaisen aikakauden käsite viehättää universaalisti Jokamiestä, mihin uskontoon hän sitten kuuluukin tai vaikka hän olisi uskonnoton. Eikö ole kuitenkin melkoisen sarkastista se, että huolimatta gnostilaisten käsityksestä, jonka mukaan aine on olemukseltaan paha syntiinlankeemuksen tuote, uuden aikakauden kannattajat pyrkivät perustamaan "taivaansa" universumin sisälle? Miten ristiriitaista se sitten onkin, gnostilaiset pyrkivät aina "tuomaan taivasta maan päälle". Kuten professori Wolfgang Smith asian ilmaisee:
"Sellaisen Eschatonin (kaiken loppu) sijasta, joka ontologisesti koskee tämän maailman kaikkia alueita, nykyajan gnostikko käsittää Lopun historian sisällä tapahtuvana, joka on siis Eschaton, joka on käsitettävä tämän näkyvän universumin ontologisella tasolla"53 [Korostus lisätty]
Miksi pitäisi olla niin? Miksi gnostikko—huolimatta uskomuksestaan, jonka mukaan ihminen on karkean aineen vanki—tulee aina yrittämään luoda taivaan täällä maan päällä, jossa aine asuu (yhdessä Suuren vastustajan valtaistuimen kanssa)? Paholaisen tappiosta saakka on hänen toiminta-alueensa rajoittunut maahan ja sen välittömään ympäristöön (kts. Ilm.12:7-9). Kaikesta omaperäisestä nerokkuudestaan huolimatta paholainen ei pysty koskaan lupaamaan taivasta missään muualla kuin maan päällä, sellaisena kuin miksi se nyt on luotu! Sen parempaan hän ei pysty. Miten sopivaa onkaan, että uusgnostilaiset seuraavat samaa mallia ja pitävät maata pakkomielteenomaisesti "Suurena Äitinä". Nykyään ovat vihreät ja ekologisesti ajattelevat herättäneet henkiin muinaisen panteistisen Gaia-planeetan käsitteen. Gaia on kreikkalainen jumalatar ja Äiti Maan54 nimi". Polyteistit käyttävät hänestä usein nimitystä "jumalista vanhin".55 Tällainen maan jumalallistaminen on klassista gnostilaista maaperää. Kuten gnostilainen psykologi C.G. Jung on kirjoittanut:
" [Alkemisti] Basilius Valentinuksen mukaan maa (prima materiana) ei ole kuollut ruumis, vaan siinä asuu henki, joka on sen elämä ja sielu. Kaikki luodut olennot, mineraalit mukaanluettuina, saavat voimansa tästä maahengestä. Tämä henki on elämä...ja se antaa ravintoa kaikelle elävälle, joka on suojassa sen kohdussa."56 Maataikuus, peltokuviot, voimapisteet, luonnonhenget, nykyiset maa- ja sen ekosysteemipakkomielteet—kaikki nämä uusgnostilaisuuden fetissit ja pyhät lehmät liittyvät läheisesti siihen, että Saatanan koko mielenkiinto keskittyy maahan. Vaikka terveellinen huoli ympäristöstä ja sen villieläimistä ja villeistä kasveista on arvokasta (ja varmasti myös raamatullista, 1.Moos.1:26-31); 2:15; Sananl. 12.10; 5.Moos.25:4), kristitty ei voi koskaan tehdä maaplaneetasta jumalaa tai jumalatarta, vaan häntä kehotetaan suuntaamaan kiintymyksensä ylhäällä oleviin asioihin (Kol.3:1-3).
On hyvin sarkastista, että huolimatta siitä, että gnostilainen uskoo aineen luontaiseen pahuuteen ja korostaa aineesta vapautumisen tärkeyttä, hän tulee olemaan ikuisesti sidottu siihen, kunnes hän vapautuu tämän maailman jumalan, Saatanan siteistä (2.Kor.4:3-4). Saatanan toiminta-alue rajoittuu maahan ja hän ottaa tilanteesta kaiken irti ja lupaa täydellisyyttä, rauhaa ja kultaisen aikakauden, jos ihmiset vain seuraavat häntä. Mutta samoin kuin hän ei kyennyt täyttämään lupaustaan ensimmäisille esivanhemmillemme, etteivät he kuolisi, jos he vain lankeaisivat Eedenin kiusaukseen (1.Moos.3:4-6), samoin ei hän kykene myöskään saamaan aikaan "taivasta maan päälle" (minkä historia tulee aikanaan todistamaan, Ilm.18:21). Lupaus tulevasta kultaisesta aikakaudesta maan päällä, jota Saatana ja hänen liittolaisensa tarjoavat—olkoot ruusuristiläisiä, poliittisia vapautusliikkeitä, uuden aikakauden kannattajia tai muita—tulee aina olemaan suunnattoman suuri luottamustemppu; sillä se voi parhaimmillaankin olla vain kosmisten mittasuhteiden bileet uppoavassa laivassa.
Tänä aikakautena ihmisiä kootaan jäseniksi kahteen suureen ruumiiseen: Toinen on Kristuksen ruumis (Ef.1:22-23), toinen on Antikristuksen ruumis (Ilm.13:4,8,12). Toinen on eläväksi tehtyjen sielujen organismi, toinen on kuolevaisten kapinallisten organisaatio. Antikristuksen kokoama ruumis on Kristuksen kokoaman ruumiin väärennös. Tällä tavoin näitä kahta ruumista valmistetaan täysin eri tavoin ja ne toimivat käyttäen täysin eri materiaalia. Edellisen kokoaa yhteen Pyhä Henki, jonka vaikutuksesta jokainen uskova "kastetaan yhdeksi ruumiiksi" (1.Kor.12.13), kun taas jälkimmäisen yhdistää yhteen liittoon "antikristuksen henki" (1.Joh.4:3), joka "nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa" (Ef.2:2). Kristuksen ruumis koostuu elävästä materiaalista (1.Piet.2:4-5), joka "herätettiin kuolemasta...[vaeltaakseen] uudessa elämässä" (Room.6:4; vrt.Kol.2:12); kun taas Antikristuksen ruumis rakennetaan kuolevaisesta materiasta. Huolimatta poliitikkojen ja ideologisten visionäärien pyrkimyksestä luoda "uusi maailmanjärjestys", "ihmisen veljeskunta" tai "suuri yhteiskunta", ainoa, mitä he koskaan kykenevät luomaan, on rappion perustalle rakennetut unelmat. Kuten eräs kirjailija asian ilmaisee:
"Saatana ei kykene luomaan organismia; hän kykenee ainoastaan muodostamaan organisaation. Sentähden hän vetää yhteen uudestisyntymättömiä ihmisiä sellaisten yhdistävien asioiden kuin "veljeyden" tai "yhteistyön" tai "yhteiskunnan" nimissä ja propagoi ahkerasti uskoa siihen, että kun muodostuu suuri organisaatio, taataan varmuudella koko ihmiskunnan etu. Kun tuo ruumis on muodostettu (niinkuin se varmuudella tullaan muodostamaan), silloin astuu esiin odotettu johtaja tai pää, tuo "laittomuuden ihminen", "jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen".57
Aina Aatamin ajoista alkaen jumalaton maailma on ollut orpo perhe ilman maallista perheenpäätä. Koska massat ovat lisäksi hyljänneet todellisen Kristuksen ja tappaneet hänet, kun hän tuli heidän keskuuteensa uskollisten lupaustensa kanssa, he tulevat toivottamaan tervetulleeksi Antikristuksen tulemuksen hänen kaikkine valheellisine suunnitelmineen ja korottamaan hänet pelastajakseen. Yhteiskuntapoliittinen utopismi on korkein illuusio, joka kykenee kuitenkin antamaan ainoastaan väärän levon murusia ennenkuin tapahtuu ihmiskunnan historian väistämätön romahdus. Nykyisen aikakauden johtava periaate on pahuus (Gal.1:4) eikä mitään kultaista aikakautta voi tulla ennenkuin pahan viimeinenkin jäännös on täydellisesti poistettu kosmoksesta (Ilm.20:9-21:5).

"MIELEN TIETEIDEN" MANIPULAATIO

Vielä eräs 1800-luvun eksytyksen siemen, jolla tuli olemaan globaali vaikutus oli "mielen tieteiksi" kutsumamme tekeminen instituutioksi. Tämän otsikon alle asetamme kaikki ne kehityskulut, joissa pyritään terapeuttisin tai ei-terapeuttisin keinoin saamaan aikaan muutos ihmisen tietoisuudessa ja joissa manipuloidaan syvällisesti ihmisten mieliä. Transsin, hypnoosin, psykoterapian, visualisointitekniikoiden käytön ja muiden mielenhallintajärjestelmien käyttö perustuvat kaikki Sigmund Freudin (1856-1939) wieniläisen koulun ja hänen oppilaidensa Wilhelm Reichin (1897-1957) ja Carl Gustav Jungin (1875-1961) psyyken tutkimuksiin ja laajoihin kirjoituksiin. Monet muut okkultistit kuten esim. Franz Anton Mesmer (1734-1815) ja Gustav Fechner (1801-1887) olivat jo aikaisemmin luoneet ilmaston, joka oli suotuisa mielen tieteiden kehittymiselle 1800-luvulla, millä puolestaan on ollut merkittävä vaikutus uusgnostilaisuuden kehittymiselle.
Voidaan myös osoittaa, että psykologien ja psykoterapeuttien kehittämät mielen tieteet viimeisten kahden vuosisadan aikana perustuvat kauas muinaisten aikojen okkultteihin tekniikoihin.

TEOSOFIAN "JUMALVIISAUS"

Vaikka edelliset viisi 1800-luvun eksytyksen siementä ovat olleet liikkeitä ja vaikutuksia, kuudes siemen, jolla on ollut mitä syvällisin vaikutus uusgnostilaisuuden kasvuun 1900-luvulla on itse asiassa järjestö. Venäläinen meedio ja seikkailijatar Helena Petrovana Blavatsky ja eversti Henry Steel Olcott (kristillisen tieteen perustajan Mary Baker Eddyn piiriin kuuluva) perustivat Teosofisen seuran New Yorkissa 17.11.1875. Blavatskyn kuoleman jälkeen teosofisen seuran kehittämistä Iso-Britanniassa ja kansainvälisesti jatkoi vuodesta 1891 entisen anglikaanipapin vaimo ja sosialismin riveissä taisteleva Annie Besant yhdessä entisen anglikaanisen kirkkoherran ja pedofiilin C.W. Leadbeaterin kanssa. Teosofisen seuran määrittelemät tavoitteet olivat:

  1. Muodostaa ilman rotuun, uskontokuntaan, sukupuoleen tai ihonväriin perustuvaa erottelua oleva universaalin ihmiskunnan veljeyden ydinjoukko.
  2. Kannustaa vertailevan uskonotieteen, filosofian ja luonnontieteiden opiskeluun.
  3. Tutkia ihmisessä latentteina toimivia selittämättömiä luonnonlakeja ja luonnonvoimia.

Nämä tavoitteet kävivät täysin yksiin lukemattomien erilaisten esoteeristen järjestöjen tavoitteiden kanssa, jotka olivat olleet olemassa jo vuosisatojen ajan. Teosofisella seuralla (The Theosophical Society) oli kuitenkin merkittävä ero niihin verrattuna: Se ei toiminut salaisena ryhmänä, vaan yritti julkisesti saada käännynnäisiä kaikkialta maapallolta. Se edusti kaiken ruusuristiläisyyden ja vapaamuurariuden salaisissa ryhmissä vuosisatojen ajan kehittämän avointa ruumiillistumaa ja täyttymystä. Okkulttinen oli lopultakin "astunut ulos" päivänvaloon.
Blavatskyn teosofisen opin ydin perustuu synkretismiin, jossa yhdistyvät piirteet hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta, zarahustralaisuudesta ja gnostilaisesta kristinuskosta—jotka kaikki kieltävät transkendentin Luoja Jumalan olemassaolon ja harjoittavat käytänteitä, joiden avulla toteutuu yksilön "jumalallistaminen". Eräs teosofisen seuran tuntomerkeistä on sen väite, että sen perustaminen olisi tapahtunut henkiolentojen ryhmän suorassa ohjauksessa. Nuo olennot tunnetaan "Luxorin veljeskuntana", "Mahatmoina", "Ylimpinä valoina" tai "Ylösnousseina mestareina". Näiden olentojen uskotaan suunnitelleen kosmisen suunnitelman, jonka osana maakin on. Tämä meedioiden välittämä näkemys on eräs niistä erikoislaatuisista näkemyksistä, joille uusgnostilaisuuden kehitys on perustunut.
Eräs teosofisen seuran käsitteistä, jolla on ollut suurin vaikutus uusgnostilaisuuteen on "hengellisen evoluution" käsite, joka on esitetty Blavatskyn massiivisessa teoksessa The Secret Doctrine, 'Salainen oppi'. Niin pian kuin Darwinin teoria oli tullut muotiin, oli siitä vain lyhyt askel kehittää käsitettä eteenpäin. Samoin kuin ihminen oli jo kehittynyt alemmista elinmuodoista, samoin hän jatkaa kehittymistään mahtavaksi kosmiseksi organismiksi—niin että jokainen yksilö reinkarnoituu monia tuhansia kertoja, kunnes hän saavuttaa täydellisyyden. Hän ei ollut kuitenkaan ainoa hengellistetyn evoluutioteorian esittäjä. Kuten eräs kirjailija huomauttaa:
"Saman on tehnyt jo ennen Madam Blavatskyä Teilhard de Chardin ja hänen omana vuosisatanaan sen ilmaisivat eri tavoin sekä Bergson että Nietsche".58
Mutta 1800-luvun loppupuolella vangitsi nimenomaan Blavatskyn ainutlaatuinen oppi ihmisten sydämet. Se tyhjiö, joka oli seurausta kristillisen uskon murentamisesta, oli johtanut uudenlaisen uskonnon tarpeeseen.59 Sen sijaan, että hän olisi perustanut hengellistetyn evoluutionsa luonnonvalintaan tai sattumanvaraiseen kehitykseen, hän tarjosi ihmisille toivoa julistaessaan, että maailmankaikkeuden kehitys oli suunnitelmallista ja että seuraava hyppäys evoluutiossa, joka johtaa Kultaiseen Aikakauteen ei ollut kaukana. Sitä edeltäisi Blavatskyn mukaan sellaisen Maailmanopettajan tulo, joka johtaisi planeetan ennennäkemättömään rauhan ja sopusoinnun aikakauteen. 1900-luvun alkupuolella yrittivät teosofit Annie Besant ja C.W. Leadbeater saada vakiinnutettua Jiddu Krishnamurtin tuoksi maailmanopettajaksi, mutta hän vetäytyi pois hankkeesta.60 Tuo tehtävä on edelleen täyttämättä, kuten huomaamme myöhemmin tutkiessamme erään sellaisen järjestön väitteitä, joka on kasvanut teosofisen seuran pohjalta.
Vaikka sanaa "teosofia" oli käytetty satunnaisesti aikaisempina vuosisatoina, nyt sitä oli käytetty ensi kertaa erityisestä järjestöstä. Sana tulee kreikankielen sanojen theos, 'jumala' ja sophos, 'viisas', yhdistelmästä. Sentähden se tarkoittaa "viisasta Jumalan asioissa" tai yksinkertiasesti "jumalviisautta". Teosofia määritellään yleisesti seuraavalla tavalla:
"Mikä tahansa ajatusjärjestelmä, joka koskee Jumalan ja luomakunnan välistä suhdetta, varsinkin sellainen, jonka tarkoituksena on auttaa ihmistä saavuttamaan suora kokemus jumaluudesta. Sana voi kuvailla mitä tahansa selvästi mystistä järjestelmää; sitä on käytetty erityisesti kabbalasta [ja] uusplatonialisuudesta."61 [korostukset lisätty]
Pitäen kiinni tiukasti tästä perinteestä teosofinen seura on tällä tavoin muodostanut täydellisen sillan vanhan ja uuden gnostilaisuuden välille. Teosofit ymmärtävät itse täysin sen, että siinä on kyse muinaisen gnostilaisuuden nykyaikaisesta ilmenemismuodosta. Jungilainen psykologi ja teosofi Stephan Hoeller ilmoittaa, että
"sellaisissa teoksissa kuin The Undiscovered Self ja Civilization in Transition Jung pitää selvästi nykyajan teosofiaa gnostilaisuuden tärkeänä ilmenemismuotona ajassamme ja hän vertasi sitä vedenalaiseen vuorijonoon, joka ulottuu valtakulttuurin aaltojen alle, jolloin ainoastaan vuorijonon huiput tulevat näkyviin aika ajoin Madame Blavatskyn, Annie Besantin, Krishnamurtin ja muiden heidän kaltaistensa saaman huomion ansiosta."62
Teosofisen seuran on arvioitu siirtäneen okkultin tradition yli sataan eri järjestöön Yhdysvalloissa ja vielä useampiin Euroopassa.63 Kuten eräs tutkija on asian ilmaisuut: ""Mikään yksittäinen järjestö tai liike ei ole saanut liitettyä yhtä monia osasia uuden aikakauden liikkeeseen kuin teosofinen seura."64 Niiden monien okkulttien ja itämaisten käsitysten joukossa, jotka teosofinen seura on kylvänyt, kehittänyt ja tehnyt suosituiksi länsimaissa ovat jälleensyntyminen, maan historiaa johtavat henkiolennot, astrologia, opetusmateriaalin "kanavointi" henkimaailmasta, muinaisten Atlantiksen ja Lemurian kulttuurien olemassaolo ja jooga sekä mietiskely. Hyvin paljon samaan tapaan on vertailevan uskontotieteen tunnustettu asema tieteenä johtanut kristillisen uskon muut uskonnot poissulkevan pelastusopin kieltämiseen, niin että teosofisen seuran opetus yhteydenpidosta henkiolentoihin on johtanut kristillisten käsitysten taivaasta, helvetistä ja kuolemanjälkeisestä elämästä kieltämiseen.
Jos lukijalla on minkäänlaista epävarmuutta tämän järjestön hengellisistä juurista, se julkaisi vuonna 1887 lehteä, jonka nimi oli Lucifer tarkoituksena "tuoda päivänvaloon pimeyden salaisuudet".65 Lisäksi nykyisen teosofisen kustantamon logossa on edelleen isoa T-kirjainta ympäröivä käärme. On oltava hyvin naivi, jos ei näe niitä monia osoituksia, joita on olemassa teosofisen seuran alkuperästä.66 Vaikka sen voima yksittäisenä järjestönä onkin vähentynyt vuosien mittaan, on alkuperäinen teosofinen seura tarkoituksensa täytettyään kuitenkin synnyttänyt valtavan määrän koko ajan 1900-luvulta alkaen leviäviä esoteerisia seuroja ja järjestöjä, jotka vetävät riveihinsä kaikenikäisiä ihmisiä.
Tämän artikkelin osassa II kuvaamme lyhyesti joitakin merkittävimpiä näistä teosofisen seuran jälkeläisistä, jotka ovat levinneet 1900- ja 2000-luvuilla.


LÄHTEET:

1 Kurt Rudolph, Gnosis: The Nature and History of Gnosticism (Harper & Row, 1987), s.368. 2 Merrill C. Tenney (toim.), The Pictorial Encyclopedia of the Bible (Zondervan, 1975), Osa 2, s. 737. 3 J.L. Mosheim, An Ecclesiastical History, Ancient & Modern, from the Birth of Christ to the Beginning of the Eighteenth Century (Blackie,Fullarton & Co,. 1827), OsaI, s.38. Suosittelen mitä painokkaammin tätä seurakunnan historiaa käsittelevää kirjaa. Se oli R.L. Dabneyn seurakunnan historiaa käsittelevistä teoksista ehdoton suosikki. Kirjaa on saatavilla nykyään ainoastaan antikvariaateista, sillä siitä ei ole saatavilla nykyään julkaistua laitosta. Kannattaa etsiä se käsiinsä. [Teos on pdf-tiedostona netissä: An_Ecclesiastical_History_Ancient_Mod.pdf Suom.huom.] 4 E.L. Cross & E.A. Livingstone (toim.), The Oxford Dictionary of the Christian Church (OUP, 1983), s.184. 5 Mircea Eliade (toim.), Encyclopedia of Religion (Macmillan, 1987), Osa12, s.476. 6 Kts. teoksen Fama Fraternitatis käännöstä Frances Yatesin teoksessa Rocicrucian Enlightenment (Routledge & Kegan Paul, 1978), ss. 249-250. 7 J.L. Mosheim, op.cit., Osa II, ss. 164-165. 8 Chamber's Encyclopedia, osa I, (George Newnes, 1963), s.229. 9 Lainaus Lyall Watsonin teoksessa Lifetide (Hodder & Stoughton, 1979), s.158. 10 Tobias Churton, op.cit., s.15. 11 Ibid. 12 On todettava, että nykyään on suuri joukko kristittyjä, joilla on tietämättään samantapainen eskatologia kuin gnostilaisella Kerinthosilla! 13 Frances Yates, The Rosicrucian Enlightenment (Routledge & Kegan Paul, 1972), s.57. 14 Peter Lemesurier, This New Age Business: The Story of the Ancient and Continuing Quest to Bring Down Heaven to Earth (Findhorn Press, 1990), s.178. 15 Christopher McIntosh, The Rosecross and the Age of Reason: 18th century Rosicrucianism in Central Europe and its Relationship to the Enlightenment (E.J. Brill, 1992), ss. 34-35. 16 Frances A. Yates, ibid., s.232. 17 Ibid., s.233. 18 Chambers English Dictionary, (Chambers, 1988), s.710. 19 Walter A. Elwell (toim.), Evangelical Dictionary of Theology (Marshall Pickering, 1984), s.355. 20 Christopher McIntosh, The Rosecross and the Age of Reason: 18th century Rosicrucianism in Central Europe and its Relationship to the Enlightenment (E.J. Brill, 1992), s.26. 21 Basil Willey, The Seventeenth Century Background: Studies in the Thought of the Age in Relation to Poetry and Religion (Routledge & Kegan Paul, 1986), s.73. 22 Adrian Desmond & James Moore, Darwin (Michael Joseph, 1991), s.xxi. 23 Wallace Johnson, Evolution? (TAN Books 1992), s.114. 24 Ibid., s.387. 25 Wolfgang Smith, Teilhardism and the New Religion: A Thorough Analysis of the Teaching of Pierre Teilhard de Chardin, (TAN books, 1988), ss. 242-243. On vaikea olla suosittelematta tätä kirjaa tarpeeksi voimakkaasti. Siinä kritisoidaan perin pohjin uusgnostilaisen filosofian tärkeimpiä opettajia ja muserretaan mestarillisesti evoluutioteoria. 26 Julian Huxley, "Evolution and Genetics", lainattu J.R. Newmanin (toim.) teoksessa What is Science? (Simon & Schuster, 1955), s.272. 27 A. Helleman & B. Bunch, The Timetable of Science (Simon & Schuster, 1988), s.362. 28 Lainattu teoksessa The Unseen Hand: An Introduction to the Conspiratioral View of History (Publius Press, 1985), s.362. 29 Peter Lemesurier, This New Age Business: The Story of the Ancient and Continuing Quest to Bring Down Heaven to Earth (Findhorn Press, 1990), ss.181-195. Huomaa kirjan nimi—jälleen tuo "taivaan tuominen alas maan päälle". Tulemme myös kiinnittämään huomiota myöhemmin siihen, että Adolf Hitler oli yhtä innokas uusgnostikko kuin herra Lemesurierkin. 30 J. Gresham Machen, Christianity and Liberalism (Eerdmans, 1923), ss. 62-63. Tämä on eräs perusteellisimpia esityksiä, jossa hyökätään teologista liberalismia vastaan ja osoitetaan, että se on täysin eri uskonto kuin kristinusko. 31 Kurt Rudolph, Gnosis: The Nature and History of Gnosticism (Harper & Row, 1987), s.368. 32 Mircea Eliade (toim.), Encyclopedia of Religion (Macmillan, 1987), osa 5, s.576. Kts myös Chambers Biographical Dictionary, s.1099. 33 Pastori (sic engl 'Rev' eli sananmukaisesti 'kunnioitettu') William Hamiltonin kirjoitus Playboy-lehdessä, elokuu 1966, s.84. 34 The Oxford Dictionary of the Christian Church, op.cit., s.324. 35 J.D. Douglas (toim.), New International Dictionary of the Christian Church (Zondervan, 1974), s.249. 36 Chamber's Encyclopedia, osa III, (George Newnes, 1963), s.808. 37 J.D. Douglas (toim.), New International Dictionary of the Christian Church (Zondervan, 1974), s.777. 38 Nicolas Goodrick-Clarke, The Occult Roots of Nazism: The Ariosophists of Austria and Germany, 1890-1935 (Aquarian Press, 1985), huomautus kirjan suojapaperissa. 39 Nigel Pennick, Hitler's Secret Science: His Quest for the Hidden Knowledge of the Ancients (Neville Sperman, 1981), ss. 104-5. 40 Nesta H. Webster, Secret Societies and Subversive Movements (Christian Book Club of America, 1924), s. 254. 41 Mircea Eliade (toim.), Encyclopedia of Religion (Macmillan, 1987), osa 5, s. 576. 42 Nesta H. Webster, Secret Societies, op.cit., s.268. Lisätietoa Nesta Websterin muista kirjoista, The Social Network (Bloomfield Books, 1926) ja World Revolution (Bloomfield Books, 1921). 43 Perusteellinen johdatus tähän laajaan aihealueeseen, kts. A.Ralph Epperson, The Unseen Hand: An Introduction to the Conspiratioral View of History (Publius Press,1985), ss.488. 44 Opettavainen esimerkki siitä, ettei Jumala hyväksy kansanvaltaa, kts. 1.Sam.8:4-22. Siinä ihmiset päättivät, että Jumalan hallintotapa ei ollut tarpeeksi hyvä ja että he halusivat itselleen valitsemansa johtajan. On mitä merkittävinät, että he eivät ainaostaan hylänneet heille alunperin Jumalan valistemaa hallitsijaa, Samuelia, mihin Jumala oli heidät kasvattanut, vaan itse asiassa he hylkäsivät Jumalan itsensä. 45 Ian T. Taylor, In the Minds of Men: Darwin and the New World Order (TFE Publishing, 1097), ss. 31-32. 46 Jan van der Linden, The Inner Life of the United nations (School for Esoteric Studies Inc), ss.3-4. Tämä okkulttinen yliopisto on teosofisti Alice Baileyn Lucis Trustin haara), josta myöhemmin lisää. 47 John R. Hinnellin (toim.) The Penguin Dictionary of Religions (Penguin, 1984), s.161. 48 F.L. Battles (käänn.), John Calvin: Institutes of the Christian Religion, Book II, lukui v,§19, (Westminster Press, 1960), osa I, s.340. 49 William Perkins, "An Exhortation to Repentance: Sermon on Zephaniah 2:1-2" teoksessa Perkins Workes 1604, osa III, s.416. 50 James Webb, The Occult Establishment (Open Court, 1976), s.418. 51 Peter Russell, The White Hole in Time: Our Future Evolution and the Meaning of Now (Aquarian Press, 1992), s.178. 52 J.J. Mosheim, op.cit., osa I, s.39. 53 Wolfgang Smith, Teilhardism and the new religion (TAN Books, 1988), s.238. 54 Kts. esim. J.E. Lovelock, Gaia (Oxford University Press, 1979). 55 Barbara G. Walker (toim.), The Woman Encyclopedia of Myths and Secrets (Harper & Row, 1983), s.332. 56 C.G. Jung, Psychology and Alchemy (Routledge & Kegan Paul, 1957), s.329. 57 Philip Mauro, The Number of Man: The Climax of Civilisation (Morgan & Scott, 1910), s.53. 58 James Webb, THe Occult Underground (Open Court, 1974), s.91. 59 James Webb, THe Flight from Reason (Macdonald, 1971), s.52. 60 Krishnamurti jatkoi oman filosofiansa levittämistä laajoissa telttakokouksissa, joita pidettiin joka vuosi hänen perustmissaan sisäoppilaitoksissa Hampshiressä, Englannissa, Intiassa ja Yhdysvalloissa aina hänen kuolemaansa saakka vuonna 1987. 61 John R. Hinnels (toim.) Dictionary of Relilions (Penguin, 1984), s.329. 62 Stephan A. Hoeller, The Gnostic jung and the Seven sermons to the Dead (Quest Books, 1982), s.26. 63 J. Gordon Melton, New Age Almanac (Visible Ink, 1991), s.32. 64 Ibid. 65 H.P: Blavatskyn teoksen The Secret Doctrine (Quest Books, 1966), esipuheesta, s. xvii.

Alkuperäinen artikkeli: From Old Gnosticism to New Age by Alan Morrison
Osa 2/2
Alkuun | Uusgnostilaisuus | Gnostilaisuus | Uusgnostilaisuus | Gnostilainen evankeliumi? | Juudaksen evankeliumi | Gnostilaisuus llyhyesti | Uushengellisyys | Hengellisyys | Vierasta tulta | Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat