Jay Adams

~ TEOLOGIAN TARVE NEUVONNASSA ~


Aivan alusta asti on ihmisessä tapahtuva muutos ollut riippuvainen neuvonnasta. Ihminen on luotu olennoksi, jonka koko olemassaolo on alkuisin Luojasta, josta se on riippuvainen ja joka ihmisen on sellaiseksi tunnustettava ja jonka ilmoituksesta hänen on saatava viisautensa ja tietonsa. Ihmisen elämän tarkoitus ja merkitys samoin kuin hänen koko olemassaolonsa on saatua ja Luojasta riippuvaa. Itsestään hän ei voi mitään sellaista löytää. Ihminen ei ole autonominen.
"Alussa oli Sana" (Joh.1:1) sanoo sen kaiken. Ihminen on tarvinnut Jumalan Sanaa aivan alusta pitäen—jo ennen syntiinlankeemusta. Ihminen tarvitsi Jumalan Sanan ilmoitusta ymmärtääkseen Jumalaa, luomakuntaa, itseään, oikean suhteensa muihin ihmisiin, paikkansa ja toimintansa luomakunnassa ja omat rajoituksensa.
Päin vastoin kuin mikä on Carl Rogersin näkemys1, jonka niin monet pastorit ovat omaksuneet ensisijaisena lähtökohtanaan neuvonnassa2, ihminen ei syntynyt Jumalan kädestä niin, että hänessä olisivat olleet valmiina sisäänrakennettuna kaikki ne resurssit, joita hän ikinä tulisi tarvitsemaan. Sen sijaan että hän olisi sellainen "autonominen" olento, jota Rogers (ja hänen järjestelmänsä) pitää ei-ohjaavan neuvonnan ideaalisena lopputuloksena, Raamattu opettaa, että ihminen on luotu Jumalaa varten (Ilm.4:11) ja että hän on riippuvainen Hänestä (Ap.t.17:28). Ihminen on luotu riippuvaiseksi olennoksi. Kaikki yritykset muuttaa hänet autonomiseksi olennoksi ovat kapinaa Luojaa vastaan ja lisäksi ne on tuomittu epäonnistumaan. Ne traagiset olosuhteet, joita neuvojat käsittelevät, viittaavat erehtymättömästi juuri tuohon syntiseen kapinaan, joka syntiinlankeemuksesta asti on ollut ihmiskunnan kaaoksen ja kurjuuden katkerien hedelmien juuri. Kaiken sen takana on nimenomaan tuo alkuperäinen kapina—kun luulemme selviävämme omin avuin—ja se on perimmäinen syy neuvonnan tarpeeseen. Siksipä saman lajin lisääminen (kun neuvojat korostavat autonomisuuden tarvetta), ainoastaan lisää ongelmien määrää (sen sijaan, että se niitä poistaisi).
Aina kun ihminen yrittää elää omin ehdoin (joko oman turmeltuneen luontonsa syntisten ominaisuuksien tuloksena tai noudattamalla Rogersin järjestelmän kaltaista menetelmää), hän epäonnistuu surkeasti. Tarkoitan sitä kirjaimellisesti: aikaa myöten he lopulta epäonnistuvat (niin käy ehdottomasti, koska ihminen on luotu riippuvaiseksi olennoksi), ja lisäksi heidän epäonnistmisensa aiheuttaa kurjuutta heille itselleen ja heidän ympärillään oleville ihmisille.3
Ihminen on riippuvainen Luojastaan ja Ylläpitäjästään kaikessa olemisessaan, omistamisessaan ja tietämyksessään. Hänet on luotu iloiseen ja kiitolliseen elämään riippuvaisina. Haluaisin kiinnittää huomiota juuri tietämykseen muutaman seuraavan sivun ajaksi—tarkoitan ihmisen tietoa.
Aivan alusta asti on Jumalan Sana ollut välttämätön tekijä ihmisen olemassaolossa; tuo tarve ei saanut alkuaan syntiinlankeemuksesta. Ihminen ei elä (eikä ole elänyt) ainoastaan leivästä; elämä vaatii Sanaa Jumalan suusta. Ilman tuota Sanaa ei ihmisolennolla ole mitään omaa kykyä ymmärtää, tai saada selvyyttä tai tietää, miten hänen tulisi käyttää sitä maailmaa, jossa hän elää. Hän ei tiedä, miten tulisi elää muiden kanssa eikä hän osaa suhtautua oikein Jumalaankaan. Niinkuin eksistentialistit ovatkin todenneet, sellainen elämä on absurdia.
Elämä ilman Jumalan Sanaa on absurdia (se on pelkkää turhuutta, kuten Saarnaajan kirjan kirjoittaja asian on ilmaissut), koska kapasiteetti tietoon (tosiasioiden ymmärtäminen niin, että ne tulkitaan oikein ja niihin suhtaudutaan oikein) on saatua, ei alunperin ihmisluontoon kuuluvaa. Se tarkoittaa sitä, että aina luomisesta lähtien on ihminen tarkoitettu muokattavaksi neuvonnalla (mikä tarkoittaa toisen neuvovaa, ulkopuolelta tulevaa Sanaa).4 Merkitys, tarkoitus ja toiminta riippuivat tuosta tulkitsevasta sanasta. Yleinen ilmoitus (luomakunnassa) ei itsessään tarjoa mitään sellaista tulkintaa. Siispä on kurjuus varma seuraus elämästä ilman Jumalan Sanaa. Se johtuu väistämättä siitä, että (mm.) maailmankaikkeus (ja ihminen siihen kuuluvana) tulisi siinä tapauksessa väärin tulkituksi. Se olisi kaoottinen ja absurdi ja ihmisen valinnat ja päätökset tapahtuisivat ilman mitään luotettavaa standardia. Sillä tavoin joutuisi ihminen relativismin kiroukseen.
Ihmiset on luotu moraaliltaan ja fyysisesti hyviksi. Mutta kumpikaan niistä ei kehittynyt ihmisessä täydelliseksi. Täydellisyys salli edistymisen ilman vikojen tunnustamista (esim. elämän puusta syöminen, josta olisi seurannut uudenlaisia vaikutuksia). Ennen syntiinlankeemusta ei Aatami ollut vielä saavuttanut niitä täydellisyyden asteita, jotka nyt voidaan saavuttaa (1) kuolleiden välitilassa5 tai (2) siinä lopullisessa tilassa, jossa sekä ruumis että sielu ovat saavuttaneet ylösnousemuksen täydellisyyden.6
Ihmisen suhteen Jumalaan oli siis tarkoitus kehittyä. Paratiisissa hän oli vasta päässyt alkuun niissä mahdollisuuksissa, joita ihmisen olemassaolossa on. Kaikki se oli hänen edessään. Tiedon, kokemuksen jne. kehittyminen annettiin ymmärtää sellaisissa käskyissä kuin "olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa" ja "ottakaa maa hallintaanne". Miten tuota ensimmäistä käskyä noudatettaisiin (kaikkine niine sosiaalisine ja poliittisine seuraamuksineen, joita ihmisen käytös yhden rodun sisällä olisi aiheuttanut), ja mitä maan hallitseminen (tai ihmisen hallintaan ottaminen) olisi saanut aikaan tieteellisessä ja poliittisessa toiminnassa, olisi riippunut Jumalan Sanan ilmoituksen sisältämistä säännöistä ja tulkinnoista. Niinpä muutos, jopa täydellisen ihmisen kehityksen aikaansaamat muutokset ovat aina riippuneet Jumalan neuvosta.
Ihminen luotiin täydelliseksi, mutta se ei tarkoita sitä, että hän olisi koskaan kyennyt elämään riippumattomana. Täydellisyys itsessään edellyttää sen tunnustamista, että ihminen on riippuvainen Jumalan ilmoituksesta. Neuvonnan kautta (hän ei päättänyt toimia yksin) Aatami nimesi eläimet. Neuvonnan kautta hän hoiti Eedenin puutarhaa. Neuvonnan kautta hän oppi puutarhan puista ja niiden oikeata käyttöä (samoin kuin niiden mahdollisen väärinkäytön seurauksista). Kaikki tämä tuli luomisen jälkeen ihmiselle, joka oli luotu olemaan riippuvainen Jumalan neuvosta koko elämänsä ajan ja joka oli kykenevä muuttumaan ja kehittymään tuon neuvonnan avulla.
Se on ensimmäinen ratkaisevan tärkeä tekijä, joka on käsitettävä heti alusta alkaen: ihminen on luotu sillä tavalla, että hänen on välttämätöntä olla riippuvainen Jumalan neuvosta ja muuttua sen avulla omaksi parhaakseen ja Jumalan kunniaksi.
Jos ihminen olisi totellut Jumalan neuvoa uskollisesti, hän olisi muuttunut olennoksi, jolla on iankaikkinen elämä, joka jollain tavoin sisältyi elämän puuhun (tai jota se symboloi).7
Mutta jotain tapahtui, mikä johti siihen onnettomuuteen, jonka olemme jo maininneet: ihminen kääntyi pois Jumalan neuvosta totellakseen Saatanan neuvoa. Niin tehdessään Aatami yritti saavuttaa riippumattomuuden Jumalasta ja pystyttää oman autonomisuutensa. Hän hyväksyi väärän neuvon syödä kiellettyä hedelmää ja valheen, johon se perustui: "Te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan" (hyvän ja pahan tietäminen on ilmaus, joka tarkoittaa kaiken tietämistä8). Väärän (pahan) neuvon totteleminen syöksi ihmiskunnan syntiin ja kaikkeen sen aiheuttamaan kurjuuteen.
Aatamin kapina vain osoitti minkään sellaisen autonomiaan tähtäävän yrityksen turhuuden. Seurauksena oli sekaannusta ja sydänsurua, ihmiskunta joutui nyt kokemaan pelkoa, tietämättömyyttä ja kuolemaa ja —kuten kävi ilmi—ihmisestä ei ollutkaan tullut autonomista. Hän oli ainoastaan vaihtanut pyhän, hyödyllisen ja vapauttavan neuvon saatanalliseen, demoniseen ja orjuuttavaan neuvoon. Saatanan neuvoa noudattaessaan hän menetti vapautensa ja kykynsä tehdä hyvää ja totella Jumalan hyvää neuvoa. Hänestä tuli synnin ja Saatanan orja. Valitessaan saatanan neuvon hän osoitti (käänteisellä tavalla) luomisen tosiasioiden paikkansapitävyyden:

(1)hän oli riippuvainen ulkopuolisesta neuvosta;
(2) hän kykeni muuttumaan neuvon avulla.

Traagista on, että se neuvo, jota hän päätti totella, saikin aikaan kurjuutta ja orjuutta eikä suinkaan luvattua iloa ja vapautta.
On siis selvää, että Aatamin ajasta alkaen maailmassa on ollut kahdenlaista neuvoa: Jumalan neuvo ja Saatanan neuvo; nuo kaksi neuvoa kilpailevat keskenään. Raamatun kanta on, että kaikki neuvo, joka ei ole (Raamatun) ilmoitusta tai perustu Jumalan ilmoitukseen on saatanallista. Kun joku sellainen neuvoo, joka tukeutuu johonkin muuhun neuvoon kuin Jumalan neuvoon, saatu neuvonta on Raamatun sanoin "jumalattomain neuvoa" (Ps.1:1). Sekä neuvojat että heidän neuvonsa ovat jumalattomia. Ne ovat jumalattomia, (1) koska ne kilpailevat Jumalan neuvon kanssa ja yrittävät heittää sen yli laidan, (2) koska se on Saatanan henkeyttämää ja (3) koska sitä antavat ne, jotka kapinoivat olemalla Saatanan puolella (tietoisesti tai tietämättään). Psalmi (jae 2) asettaa Jumalan Sanan sellaisen neuvon yläpuolelle (sen suoranaisena vastakohtana).
Kautta koko ihmiskunnan historian on ollut rinnakkain vanhurskasta ja jumalatonta neuvoa kilpailemassa keskenään siitä, kumman ihminen hyväksyy. Yksilöiden, sukujen ja jopa kansakuntien historia on suoraa seurausta siitä, kumpaa neuvoa on noudatettu. Mitään kolmannenlaista neuvoa ei ole olemassa, kuten psalmista selvästi käy ilmi. Valittavana on vain kaksi tietä: Saatanan tie ja Jumalan tie. Ihmisellä ei ole käytettävissä mitään neuvoa, joka olisi puhtaasti "hänen omaansa".9 Jos hän hylkää Jumalan neuvon, käy lopulta ilmi, että minkä muun neuvon hän sitten valitseekin, se osoittautuu Saatanan neuvoksi. Ihminen on luotu noudattamaan jonkun toisen neuvoa; ja niin hän tekeekin. Hän ei pääse eroon riippuvaisuudestaan. Joko tietäen tai tietämättään hän on aina riippuvainen Saatanasta tai Jumalasta. Hänet on tehty niin, että hän saa motivaationsa neuvosta, joka myös muokkaa häntä.
Alussa ihminen kulki Jumalan seurassa ja keskusteli Hänen kanssaan illan viileydessä. Varmastikin Jumala neuvoi häntä sellaisina hetkinä. Syntiinlankeemusta edeltävä yhteys oli rikkumatonta ja täysin avointa ja neuvo oli positiivista, hyvää ja hyödyllistä ilmoitusta, jonka tarkoituksena oli kehittää ihmistä hänen täyteen potentiaaliinsa. Hänen kasvaessaan sellaisen neuvon avulla hän alkoi ymmärtää jotain kielen mahdollisuuksista saada aikaan järjestystä ja ilmaista käsitteitä. Hän havaitsi sen luokitellessaan eläimiä. Sellaisen neuvon avulla hän alkoi ymmärtää jotain niistä iloista, jotka olivat seurausta työn tuottamasta tyydytyksestä ja täyttymyksestä hänen hoitaessaan puutarhaa Jumalan ohjeiden mukaan. Hän maistoi ymmärryksen ja yhteyden makeita hedelmiä keskustellessaan Jumalan ja vaimonsa Eevan kanssa. Hän huomasi, että Jumalan neuvo oli selkeää, mutkatonta ja yksinkertaista: "syö kaikista muista puista paitsi yhdestä". Yksinkertaisin sanoin, joista ei voinut erehtyä Jumala osoitti kielletyn puun, "hyvän ja pahan tiedon puun". Hän näytti sen sijainnin Aatamille: "[Se on] keskellä puutarhaa". Ja yhtä selkeästi ja tarkasti Hän varoitti: "Älkää syökö siitä, sillä sinä päivänä...pitää teidän kuoleman". Tuo neuvo oli välttämätön ihmisen hyvinvoinnille. Hän oli riippuvainen siitä ja hän oli vastuussa sen tottelemisesta. Ihminen oli vastuussa oleva olento. Neuvo oli Jumalan neuvo, tosi ja yksinkertainen; sentähden se oli hyvä neuvo.
Vastakohtana Jumalan neuvolle&mdash,joka on yksinkertainen, selkeä, tosi ja hyödyllinen—Saatana toi esille neuvon, joka oli mutkikas, sekava ja vääristeli Jumalan totuutta. 1. Mooseksenkirjan 3. luku kertoo tuon surullisen kertomuksen.
Maailman ensimmäisen kysymyksen esitti Saatana: "Onko Jumala sanonut..?" (jae 1). Tällä kysymyksellä Saatana hyökkäsi Jumalan Sanaa ts. Jumalan hyvää neuvoa vastaan. Hän antoi ymmärtää, että "ehkä Jumalan neuvo ei olekaan niin yksinkertainen, niin selkeä tai niin hyödyllinen, kuin miltä näyttää". Ensimmäinen kysymys ei kuitenkaan sisältänyt suoraa hyökkäystä Jumalan ilmoitusta vastaan; Saatana on aivan liian ovela tehdäkseen niin. Sen sijaan hän aluksi langetti ainoastaan epäilyksen varjon Jumalan neuvon ylle. Hän kyseenalaisti Jumalan Sanan ja Hänen yksinkertaisen tarkoituksensa. Hän ei ole koskaan lakannut tekemästä sitä. Aina siitä lähtien on tuo menetelmä osoittautunut tehokkaaksi.
Kylvettyään epäilyksen10 siemeniä Jumalan Sanaa kohtaan kyseenalaistamalla sen, Saatana ei epäröinyt jatkaa vielä vääristelemällä lisäksi sitä. Hän vääristeli Jumalan käskyn: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista' (jae 1)? Tämän totuuden vääristelyn (mikä on tyypillistä sille tavalle, jolla Saatana on kautta maailmanhistorian jatkanut Jumalan totuuden vääristelyä innokkaiden palvelijoidensa avulla) tarkoituksena on sekoittaa ja haastaa tuota Jumalan suurta lahjaa, joka sisältyy noihin kaikkiin muihin puihin paitsi yhteen. Sen mikä kerran oli ollut yksinkertaista ja selkeää, hän yritti nyt saada sekoitettua ja monimutkaistettua. Eevan vastaus näyttää osoittavan, että hän ei aluksi ollut täysin vietävissä, mutta sanat olivat kuitenkin jo vaikuttaneet häneen niin, että hän muutti käskyä lisäämällä siihen sanat "älkääkä koskeko siihen".11
Kun Saatana oli onnistunut kehittämään itselleen pääsytien lietsomalla epäilystä ja vääristelemällä hän kykeni hyökkäämään suoraan Jumalan neuvoa vastaan. Tässä vaiheessa hän tarttuu viimeiseen aseeseensa: suoranaiseen kieltämiseen. On lähes varmaa, että tarkoituksena olikin progressio.12 Saatanan väite, että puun hedelmän syöminen ei aiheuttaisi kuolemaa ja että Jumala kielsi syömästä siitä, koska Hän ei halunnut ihmisen tulevan Jumalan kaltaiseksi (ts. autonomiseksi, Jumalasta riippumattomaksi tiedon ja neuvon saannissa) teki Jumalasta valehtelijan ja huijarin ja sai Hänen motiivinsa näyttämään pahoilta. Näiden kolmen hyökkäyksen—epäilyksen herättämisen, vääristelyn ja kieltämisen tarkoituksena oli saada aikaan epäluottamusta. Saatanan tavoitteena oli luoda epäluottamusta Jumalan sanaa kohtaan.
Tilanne ei ole vuosien saatossa muuttunut luonteeltaan. Saatana on pohjimmiltaan keskittynyt käyttämään tätä etenemistapaa pääasiallisena taktiikkanaan—ja mitä tehokkaimmin. Ja kuten huomaat, hyökkäyksen kohteena on ollut Jumalan Sana.
Neuvonnassa on tämä tosiasia ollut mitä ilmeisin; se on suorastaan ilmiselvää. Seurakunnan sisällä on Raamatun (Jumalan kirjoitetun Sanan) riittävyys asetettu kyseenalaiseksi. Ne, jotka ovat ottaneet käyttöön kilpailevia neuvontajärjestelmiä tarjoten erilaista neuvontaa, joka (yhä) pyrkii avaamaan ihmisten silmät tavalla tai toisella ja lupaa silti autonomiaa, ovat ajaneet epäluottamusta Jumalan toimintatapaa ja Hänen todellisuuttaan yms. kohtaan. Saatanan toimintatapa ei ole muuttunut; ei myöskään hänen menestyksensä Aatamin poikien hämäämisessä.
Seurakunta on, kuten Aatami ja Eeva, vuosien saatossa joko antanut harhauttaa itsensä Saatanan neuvolla tai havainnut olevansa ristiriidassa sen kanssa. Neutraalia aluetta ei ole. Kompromissi tai konflikti ovat ainoat vaihtoehdot. Olemme nyt (toivottavasti) alkamassa irrottautua kompromissin aikakaudesta. Siitä syystä on nykyinen konflikti jumalattomien neuvon kanssa tarpeen. Jo liian kauan on Saatanan eksyttävä neuvo saanut vallita seurakunnassa; vasta 70-luvulla on onnistuttu aikaansaamaan sille haastetta.
Sellaisina käänteentekevinä aikoina ei ole harvinaista kohdata kristittyjä, jotka tietämättömyydessään jatkavat vihollisen puolella ja jotka taistelevat veljiään vastaan yrittäessään puolustaa ja edistää Jumalan totuutta neuvonnassa. Se tapahtuu yleensä oikeista motiiveista, jotka on kuitenkin suunnattu väärään suuntaan. Niin, heidän vaikutuksensa on tosiaankin traagista. Ei riitä, että he torjuvat hyödyllisen neuvon, vaan he saavat aikaan sekaannusta niissä, jotka ovat siirtymävaiheessa. Mutta siitäkin huolimatta meidän ei pidä haastaa yksilöitä yksilöinä, vaan heidän opetuksiaan. Haastaessamme tällä tavoin seurakunnan surullisen kompromissin, jossa se käyttää kilpailevaa neuvoa, on aika julistaa ensimmäisen psalmin paikkansapitävyyttä, kun se asettaa selkeästi vastakkain jumalattoman neuvon ja Jumalan Sanan neuvon. Tutkikaamme jaetta 1.
Tuon psalmin esiintuoma tragedia käy ilmi siitä progressiosta, mikä tapahtuu, kun tehdään kompromissi pahan kanssa (Saatanan vanha taktiikka, asteittainen luopuminen Jumalan totuudesta on tuotu esiin selkeästi). Aluksi kompromissintekijä "vaeltaa" jumalattomain "neuvossa". Eli hän alkaa kuunnella pakanallista neuvoa. Hän hyväksyy valheen ja luulee sitä totuudeksi; hän alkaa sekoittaa keskenään näitä kahta elementtiä. Hän puolustaa valhetta ja kutsuu sitä totuudeksi. Hän julistaa, "kaikki totuus on Jumalan totuutta". Pian hänen jo huomataan "astuvan" syntisten "teitä". Kun hän järjellään hyväksyy Saatanan neuvon, seurauksena on sen mukaan eläminen. Tämä on syntiä; hän astuu synnin tielle. Hänen nähdään astuvan syntisten teitä uskoen sitä, mitä he uskovat, tehden sitä mitä he tekevät ja puhuen sitä, mitä hekin puhuvat.13 Aikaa myöten hän on jo johtamassa niitä, jotka pilkkaavat raamatullista totuutta; hän "istuu" kussa "pilkkaajat" istuvat.
Nykyään on kristittyjä, jotka ovat siinä määrin omaksuneet ei-uskovien käsityksiä ja käytäntöjä, että he käyttävät enemmän aikaa niitä vastaan hyökkäämiseen, jotka yrittävät pitää yllä raamatullisia asemia, kuin niitä vastustavien vastustamiseen. He näkevät usein paljon vaivaa puolustaakseen jumalatonta neuvoa.14
Tämä saatta tuntua uskomattomalta, ellei ymmärrä, miten se kaikki tapahtuu. Kompromissin progressio kertoo sen meille. Kukaan kristitty ei ala suoraa päätä vääristelemään ja kieltämään Jumalan totuutta; prosessi on vähittäinen. Se taphtuu asteittain, ei kertaheitolla. Siitä varoittaa Psalmi 1. Sellainen kompromissi jumalattoman neuvon kanssa voi tapahtua yhtä hyvin neuvojalle ja (ikävä kyllä) niille, joita he neuvovat.15
On tärkeää huomata, että sen paremmin Mooseksen kirjan 3. luku kuin Psalmi 1 eivät anna sijaa kolmannelle, neutraalille neuvolle. Eräs Saatanan eksytyksistä /valkeuden enkelinä) onkin saada teologista oppineisuuttaan vakuuttavat hyväksymään valhe käyttämällä iskulausetta "Kaikki totuus on Jumalan totuutta". Tuon viirin alla on saatu lähes kaikki valheet sälytettyä Jumalan syyksi!
Tottakai kaikki totuus on Jumalan totuutta. Mutta on vain yksi koetinkivi, jonka avulla voidaan määritellä onko tietty väittämä, jonka väitetään olevan totta, todellakin totta: Pitääkö se yhtä Jumalan totuudelle asettaman standardin kanssa—Raamatun kanssa?
Ja kun kompromissintekijät puhuvat siitä, miten kaikki totuus on Jumalan totuutta, kutsuvat he sitä "yleiseksi armoksi". He väärinkäyttävät sitäkin käsitettä. Tuolla sanonnalla he tarkoittavat, että Jumala on paljastanut totuuttaan Rogersin, Freudin, Skinnerin ym. kautta. Tottakai Jumala rajoittaa syntiä ja sallii ihmisten löytää tosiasioita Hänen luomakunnastaan jne. yleisen armon puitteissa (Hän antaa apuaan niin pelastuneille kuin pelastumattomillekin), mutta Jumala ei koskaan luo Raamatun kanssa kilpailevia järjestelmiä. Eikä Jumala luo erityisilmotuksessaan (Raamatussa) ilmoittamalleen kaksoiskappaletta yleisessä ilmoituksessa (luomakunnassa). Sitä ei yleinen armo ole.16
Voit olla täysin varma siitä, ettei se ole yleistä armoa, että on olemassa kaksi kilpailevaa neuvontajärjestelmää! Jumalaa ei voida syyttää sellaisesta vastakkainasettelusta. Hänen yleinen armonsa ei ole syypää Freudin (ihminen ei ole vastuussa synnistään), Rogersin (ihminen on oikeastaan hyvä eikä tarvitse ulkopuolista apua) tai edes Skinnerin (ihminen on vain eläin, arvoton, ei vapaa eikä arvokas) vääriin opetuksiin. On lähes jumalanpilkkaa väittää (kuten niin moni tekee), että sellaiset täynnä virheitä, valheita ja antikristillistä opetusta olevat järjestelmät ovat Jumalan yleisen armon tuotosta! Kuvitelkaamme Jumalan johtavan ihmisiä uskomaan yleisen armon seurauksena, näiden järjestelmien kautta, että heidän ongelmansa voidaan ratkaista erillään Kristuksesta! Järjestelmät, jotka on suunniteltu tekemään sen (Raamatun ulkopuolella), jonka Raamattu itse ilmoittaa tekevänsä, eivät ole yleisen armon tuotosta. Tällainen teologinen kielellinen hämäysviitta on vain yksi Saatanan monista vääristelyistä.
Kompromissintekijät— jotka käyttävät enemmän aikaa tutkimalla Freudin näkemyksiä ihmiselämän kurjuudesta kuin apostoli Pietarin näkemyksiä—kompastuvat itse sellaiseen hämäävään kielenkäyttöön ja asettavat vastaavia kompastuskiviä muidenkin tielle. Vain ne, jotka tutkiskelevat yötä päivää Jumalan Sanaa kykenevät vastustamaan sellaisia kiusauksia tehdä kompromissi. Kristityn neuvojan on tutkittava Raamattua kaikin voimin, muuten hän eksyy itsekin.
On sopimatonta pitää Freudia, Rogersia ja muita heidän kaltaisiaan seurakunnan suurina hyväntekijöinä, jotka ovat melkein kuin kristittyjä tai ainakin niitä, joilta voimme oppia paljon. Ei; sen sijaan meidän on ymmärrettävä selvästi, että he ovat tulleet levittämään vihollisen lustetta. He ovat hänen agenttejaan. He tarjoavat järjestelmiä, neuvoa ja elämäntapaa, joka on Raamatun totuuden vastaista.17 Heidän käsityksensä eivät tuo mitään lisää Raamatun neuvoon, vaan ovat vaihtoehtoja sille. Kyllä he itse sen selvästi tietävätkin eivätkä sitä mitenkään salaa. He sanovat suoraan, että Jumalalle ja Hänen Sanalleen ei ole mitään sijaa. Mistä sitten johtuu, että jotkut kristityt ovat suorastaan sokeita tälle tosiasialle?
Lopullisessa johtopäätöksessä on vastauksena siihen tämä&mdas;kristityt on harhautettu ottamaan vastaan pakanallinen ajattelu ja käytänteet neuvonnassa siksi, että he eivät ajattele teologisesti.
Koska niin monilla, jotka ovat asettuneet johtopaikoille kristillisessä neuvonnassa, on vain vähän tai ei ollenkaan koulutusta teologisessa ajattelussa, he ovat ajautuneet tekemään monessa suhteessa kompromissin uskossaan. Koska heidän taustansa on se, että heidät on suorastaan marinoitu kliinisessä psykologiassa ja psykiatriassa, ei ole hämmästyttävää huomata asian olevan niin. Monien heidän kirjoittamiensa kirjojen pintapuolinen (ja usein ala-arvoinen) teologinen ajattelu, se miten helposti heiltä käy lipsuminen synkretismiin ja lähes kokonaan puuttuva eksegeesi (tai sen tulokset), joka on niin näkyvää, ovat kaikki vääjäämättömiä osoituksia ongelman olemassolosta.
Ainoastaan teologia—todella suuri annos eksegeettiistä, raamatullista, systemaattista teologiaa—voi muuttaa tämän tilanteen. Mikään vähempi ei voi pidättää nykyajan neuvojia ryntäämästä lainaamaan kaikenlaista noiden ala-arvoisten tuotteiden kaupittelijoiden uusimmista hiteistä. Tai muussa tapauksessa he antautuvat Freudin ja Rogersin seuraajien johdettaviksi samaan tapaan kuin heidän isänsä aikoinaan palvoivat noita kuuluisuuksia. Vasta kun kristityt alkavat ajatella johdonmukaisesti perustaen jokaisen aspektin koko Raamattuun (eli kun he alkavat ajatella teologisesti), kykenevät he välttymään eklektisismiltä neuvonnassa. Juuri siksi olen kirjoittanut tämän kirjan. Se on yritys rohkaista teologiseen ajatteluun suhteessa neuvontaan. Toiveeni on, että se auttaisi kääntämään virran suuntaa.
HUOMAUTUKSIA: l Lisää näistä näkemyksistä, kts. Competent, ss.78.
2. Tämä arvioijan mielestä kahdesta syystä: (1)yksinkertaisuuden takia; (2) otaksuttu riskittömyys.
3. Westminster Standardsissä esitetään asia hyvin, kun siinä puhutaan synnistä ja kurjuudesta läheisesti toisiinsa liittyvinä. Neuvonnassa käsitellään näitä kahta elementtiä: syntiä ja sen seurauksia.
4. Jumalan Sanaa kutsutaan usein neuvoksi; Ps.119:24; Sananl.25:30 jne.
5. Hebr.12.23.
6. Fil.3.21.
7. Vrt. John Murray, Collected Writings (Carlisle: Banner of Truth, 1977), vol.2, ss.48.
8. Muistiinpanot Meredith Kleinen luennoista; mutta kts. myös ibid, ss. 50.
9. Vrt. Joh.8:34-44. Ajattelu on vapaata, ihminen ilmaisee sanoin ja teoin äärimmäistä orjuuttaan synnille: jo itse autonomian yrittäminen sinänsä on mitä selkein todistus siitä, että on Saatanan opetuslapsi.
10. On mielenkiintoista, että Raamatun mukaan on epäilyksen pohjalla pikemminkin moraalista kuin järjestä johtuvat syyt (Jaak.4:8).
11. On tietenkin myös mahdollista, että nämä sanat heijastavat käskyn täydellisempää muotoa. Kuitenkin tässä kontekstissä, missä puhutaan nimenomaan muiden vääristymien merkityksestä, on todennäköistä, että tämä lisäys osoittaa Eevan kasvavaa asennemuutosta Jumalaa ja Hänen sanaansa kohtaan.
12. Ja tämä puhuu myös sen puolesta, että olisi löydettävä Eevan kysymyksen muodon merkitys (vrt. edellinen huomautus). Vrt. progressiivisuus Psalmissa 1:1.
13. Usein tähän vaikuttaa myös halu tulla hyvätyksytyksi maailman silmissä "oppineena".
14. Vrt. monografiani The Power of Error.
15. Vrt. Lectures, ss. 28-37.
16. Lisää yleisestä armosta, kts. Matters of Concern, ss.89.
17. Tämä ei ole pelkästään teoriaa. London selostaa esimerkiksi, että Wolpe paransi erään miehen homoseksuaalisuusahdistuksen taivuttelemalla hänet luopumaan uskonnollisista uskomuksistaan (London, op.cit.s.120). E. Fuller Torrey (op.cit) tähdentää, että "Jeesus olisi ollut ensimmäisenä psykiatrien listalla". Hän toteaa: "Vuosien 1905 ja 1912 välillä julkaistiin neljä kirjaa, joissa yritettiin osoittaa, että Jeesus oli mieleltään sairas", s.81. Sadat samantapaiset esimerkit osoittavat, että pakanallisten järjestelmien kilpaileva luonne on pohjimmiltaan antikristillistä.

1. luku ('The Need for Theology in Counceling') Jay Adamsin kirjasta 'A Theology of Christian Counceling'. More than redemption.
2. luku Teologia ja neuvonta | 3. luku Neuvonta ja erityisilmoitus | 4. luku Neuvonta ja ihmisen perusympäristö | Jumalan nimi ja neuvonta
Alkuun | Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat