Jay Adams

~ NEUVONTA JA IHMISEN PERUSYMPÄRISTÖ: ~
Oppi Jumalasta


Pelastumaton maailma elää täysin vihamielisessä ympäristössä, jota se ei ymmärrä ja josta se ei pidä. En viittaa tässä ensisijaisesti siihen entropiaan, joka tapahtui syntiinlankeemukseen liittyvässä tuomiossa (1.Moos.3:17-19), vaikka se onkin merkittävä tekijä tässä ongelmassa, vaan ajattelen vieläkin perustavampaa laatua olevia asioita. Mieti Psalmin 139 sanoja:


Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut.
Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; 
sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, 
ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, 
jota sinä, Herra, et täysin tunne.
Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa 
ja laskenut kätesi minun päälleni.
Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, 
ylen korkea käsittääkseni sen.
Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, 
minne paeta sinun kasvojesi edestä?
Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; 
jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä 
ja asettuisin asumaan meren ääriin,
sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, 
sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.
Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, 
ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi",
niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: 
yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.
Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, 
sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; 
ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, 
kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. 
Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, 
ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, 
kuinka suuri on niitten luku!
Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. 
-Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi.
(Jumala, jospa sinä surmaisit jumalattomat! Ja te murhamiehet, väistykää minusta pois!)
PO:Jos sinä, Jumala surmaisit jumalattomat, niin väistyisivät murhamiehet minusta pois! 
(Sillä he puhuvat sinusta petollisesti ja lausuvat turhaan sinun nimesi-nuo sinun vihollisesi.)
PO: Nuo, jotka puhuvat sinusta petollisesti ja korottavat itseään sinun vihollisinasi, mutta turhaan.
Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, 
enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat?
Kaikella vihalla minä heitä vihaan, 
he ovat minun omia vihollisiani.
Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, 
koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
(Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.)
PO: Ja katso, onko minulla mitään vahingollista tarkoitusta,
ja johdata minut iankaikkiselle tielle!

On totta, että tämän psalmin kirjoittaja on Jumalan lapsi, mutta se, mitä hän sanoo, koskee myös ei-kristittyjä (mutta pikemminkin häiritsevällä kuin lohduttavalla tavalla): Jumala on ihmisen ympäristö. Ja ne, jotka syntiä tekemällä eivät ole sopusoinnussa Hänen kanssaan, ovat ristiriidassa ympäristönsä kanssa. Hän saartaa jokaisen meistä takaa, sivulta, edestä; pimeässä ja valossa. Jumalaa ei voi paeta. Puut, taivas ja maisema eivät ole neutraaleja; ne ovat Hänen luomakuntaansa.1 Jopa itse jyrinä ja salamatkin näyttävät sen takia epäystävällisiltä niille, jotka eivät näe Hänen voimaansa ja kunniaansa niissä.2
Jokainen syntinen on tietoinen omasta vaivautuneisuudestaan ympäristössään. Eksistentialistit ja ne psykologit ja psykiatrit, joihin he ovat vaikuttaneet, ovat kuvanneet tätä tietoisuutta vierautumisena ja määrittelemättömänä angstina.3 Mutta ei-uskova ei kykene ilmaisemaan ongelman todellista luonnetta. Hän tietää, että hänessä ja tässä maailmassa on jotain vikaa, mutta se asia, joka tuon ongelman aiheuttaa—hänen eronsa Jumalasta—tekee myös niiden määrittelemisen mahdottomaksi. Uudestisyntymätön ihminen on epävarma ihminen; hänellä ei ole mitään absoluuttisia totuuksia, ei mitään itsensä ja koko ajan vaihtuvien mielipiteidensä ja arvojensa ulkopuolista standardia. Syvällä sisimmässään hän ei ole koskaan varma elämästä, jota elää; hän ei voi olla, koska hänen perustavaa laatua oleva vastakkaisuutensa ympäristönsä suhteen järkyttää hänen tasapainoaan jatkuvasti. Hän on onneton ja vaivaantunut ympäristössään, koska hän huomaa olevansa ristiriidassa sen kanssa. Tehdessään syntiä kokee myös kristitty samantapaista vaivautuneisuutta, mutta hän tietää, mitä hänen on sille tehtävä (1.Joh.1:9: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä"). Syntien tunnustaminen ja puhdistuminen avaavat tien uudistetulle yhteydelle Jumalan kanssa (1.Joh.1:3, 6, 7), joka myös herättää eloon sopusointuisen ja miellyttävän suhteen ympäristöön.4 Samoin varmuus Jumalan läsnäolosta tuo vaaran ja huolen aikoina ihmiselle lohtua, rohkeutta ja iloa.
Jumala on lähellä meitä meissä ja meidän kanssamme. Hän tietää jokaisen sanan huulillamme ja jokaisen ajatuksen mielessämme (ja välittää). Hän tuntee meidät—kaikkialla läsnäoleva Jumala on meidän ympäristömme, emmekä voi sitä välttää! Ja vaikka useimmat ihmiset sitä harvoin huomaavat, heihin vaikuttaa syvällisesti—kaikissa heidän teoissaan ja ajatuksissaan—heidän ympäristönsä (En puhu nyt tuosta typistetystä, pinnallisesta ja vääristellystä ympäristökäsityksestä, joka kuuluu olennaisena osana sellaisiin neuvontajärjestelmiin kuin Skinnerin tai Glasserin 5 neuvontajärjestelmät. Sen sijaan en tarkoita enempää enkä vähempää kuin Jumalaa itseään ja luomakuntaa, joka palvelee ja palvoo Häntä). Tässä mielessä vaikuttaa ihmisen syntisyys jokaiseen uudestisyntymättömään ihmiseen ja kaikkiin hänen suunnittelemiinsa järjestelmiin, koska hän ei kykene kuvaamaan ympäristöä oikein, mikä johtaa väistämättä siihen, ettei hän kykene kehittämään neuvontajärjestelmää (neuvontamenetelmää), joka vastaisi sitä todellista ympäristöä, joka todellisuudessa on olemassa. Väärä käsitys ympäristöstä ei voi siten johtaa mihinkään muuhun kuin vinoutuneeseen neuvontajärjestelmään, joka esittää kapinallisesti väärän kuvan ihmisestä ja muustakin luomakunnasta, koska se esittää Jumalan väärin. Ja todellakin, koska se syyllistyy näin perustavaa laatua olevaan virheeseen—järjestelmään, jonka tarkoituksena on edistää elämää erossa Jumalasta—se kilpailee Jumalan kanssa ja on siten ristiriidassa Hänen luomakuntansa kanssa.
Kun maailman vaikutusvaltaisin ja behaviouristiksi tunnustautuva B.F. Skinner puhuu ympäristön hallinnasta (olennainen osa hänen järjestelmässään, jonka varaan kaikki rakentuu), kun William Glasser puhuu neuvottavien saattamisesta sopusointuun itseään koskevan todellisuuden (ts. heidän ympäristönsä) kanssa, tulisi kristitylle olla selvää, etteivät he tiedä, mitä he ovat tekemässä. Miten Glasser, täysin humanistinen ajattelija, voi tietää, mitä todellisuus on? Voiko hän todella auttaa neuvottaviaan sopeutumaan todellisuuteen, kun hän ei itsekään tunne Jumalaa eikä käsitä luomakuntaa Jumalan luomana? Mitä hän tekee—jos hän yleensä tekee mitään—on neuvottavan siirtämistä yhdestä väärästä suhteesta ympäristöön toiseen väärään suhteeseen. Jälkimmäinen—vaikka se saattaisikin näyttää toimivan jonkin aikaa—saattaa pitkän päälle osoittautua pikemminkin kiroukseksi kuin siunaukseksi, jos se sokeuttaa neuvottavan, niin ettei tämä näe sitä tosiasiaa, että hän on edelleen ristiriidassa Jumalan kanssa ja luomakunnan kanssa, joka todellisuudessa on Hänen luomakuntaansa.
Myös Skinner puhuu ympäristöstä. Mutta hän on ateisti. Miten meillä siis voi olla vähäistäkään käsitystä siitä, mikä hänen ympäristöönsä kuuluu? Jos hän ei voi ymmärtää edes näkyvää ympäristöä, koska hän ei kykene yhdistämään sitä siihen näkymättömään ympäristöön, joka sen määrittelee ja joka antaa sille tarkoituksen, miten hän mitenkään voisi hyödyntää suureellista väitettään, että ihmistä voisi hallita hallitsemalla hänen ympäristöään? Voiko ihminen hallita enkeleitä, demoneja ja—ennenkaikkea— Jumalaa? Miten ehdollistetaan enkeleitä? Skinner luulee, että hänen tarvitsee työskennellä ainoastaan näkyväisten kanssa. Mutta Jumala on ilmoittanut, että näkyväiset liittyvät erottamattomasti näkymättömään.6 Samoin kuin tässä elämässä ei voida erottaa toisistaan ruumista ja sielua (taas eräs Skinnerin ongelmista), koska ne vaikuttavat toinen toisiinsa, samoin emme voi myöskään erottaa näkyvää ja näkymätöntä maailmaa toinen toisistaan.
Skinner luulee, että hän voi muuttaa ja manipuloida ihmistä ympäristöä muuntelemalla ja manipuloimalla. Mutta kuten olemme nähneet, Skinnerillä on aivan liian pinnallinen ja vääristynyt käsitys mielenkiintonsa pääkohteesta, ympäristöstä. Jotta hän voisi tehdä, mitä hän väittää tekevänsä, hänen olisi keksittävä keino manipuloida Jumalaa! Jumala nauraa sellaisille yrityksille, kun maan kuninkaat niin tekevät (Ps. 2:1-4). Skinner luulee, että hän on saanut pullotettua valtameren, kun hänen säiliössään on vain lammikko!
Niinpä raamatullinen käsitys ympäristöstä (tai sen puute) saavat aikaan radikaalin muutoksen neuvonnassa. Toisin sanoen on sillä ratkaiseva merkitys, onko järjestelmän laatija kristitty ja onko hän ottanut Raamatun tosiasiat järjestelmänsä rakenteisiin heti alusta alkaen. Eli kristitylle ja ei-kristitylle on maailma aivan eri maailma. Kristillinen perspektiivi saa aikan eron siinä, mitä ajattelet puiden, tuolien, rahan ja ihmisten maailmasta (1.Kor.2.9,10).
Toimiiko Jumala tässä maailmassa? Siinä tapauksessa on neuvontajärjestelmän otettava se huomioon. Miten se muuten voisi olla realistinen? Toteutuvatko Jumalan suunnitelmat näkyvässä ympäristössä ja ihmisten elämässä? Jos niin on, on olennaisen tärkeää tietää, mitä ne ovat ja tuon tosiasian merkitys. Järjestelmä, joka ei ota sitä huomioon, ei kykene ottamaan huomioon kaikkein perustavaa laatua olevinta dynamiikkaa. Onko Jumala ilmoittanut totuuden itsestään, ihmisestä ja hänen maailmastaan? Miten voisi tässä maailmassa elämistä koskeva järjestelmä alkaa antamaan neuvottavalle tyydyttävää ohjausta ilman näiden asioiden vakavaa huomioon ottamista? Välittääkö Jumala? Välittääkö Hän ihmisistä? Vastaus on ratkaisevan tärkeä ihmisille, joilla on vaikeuksia. Onko Hän tehnyt mitään ihmisen kärsimyksen lieventämiseksi ja ihmisten olosuhteiden muuttamiseksi? Ja jos on, niin mitä Hän sanoo sellaisesta muutoksesta ja miten se voitaisiin saada aikaan? Voidaanko neuvontaa edes aloittaa—puhumattakaan sen etenemisestä—ilman tuota informaatiota, jos sellaista on? Varmastikin vastaukset näihin kysymyksiin ovat niin valtavan merkityksellisiä kaikille neuvojille, että luulisi, etteivät he ikinä uskaltautuisi neuvomaan yhtäkään ihmistä, ennenkuin heillä olisi vastaukset näihin kysymyksiin. Mutta aivan päinvastoin, on laadittu järjestelmä toisensa jälkeen ottamatta vähimmässäkään määrin huomioon näitä asioita.
Tämän ei pitäisi hämmästyttää kristittyjä; luonnollinen ihminen on kuollut suhteessaan Jumalaan. Hänellä ei ole sisäistä hengellistä elämää (jokaisessa uskovassa asuvan elämän antavan Hengen aikaansaamaa elämää), josta sellaiset kysymykset saattaisivat nousta esiin. Mutta mitä meidän on ajateltava kristityistä, jotka osallistuvat neuvontaan neuvojina tai neuvottavina samantapaisella asenteella? Miten he voivat omaksua sellaisia järjestelmiä ja neuvoa niiden periaatteiden mukaisesti, kun he ei-uskovina näyttävät olevan tietämättömiä neuvontaympäristöstään?
Tätä on vaikea ymmärtää, mutta kun joku tulee tietoiseksi siitä, miten vallitsevaa tuollainen välinpitämättömyys näiden asioiden tärkeydestä on, hänen täytyy yrittää taistella sellaista vastaan. Kautta länsimaiden7 on saarnattu järjestelmän ja menetelmien neutraaliuden käsitettä ikäänkuin pyhänä oppina. Nykyajan ihminen ajattelee, että hän voi pitää kristinuskonsa toisessa kädessään ja pakanallisen8 järjestelmän toisessa kädessään. Hän ei näe mitään tarvetta verrata niitä toisiinsa tai asettaa niitä vastakkain. Jos joku asia on tarpeen, niin se on kristittyjen herättäminen kaikkialla ottamaan huomioon edellä esittämäni asiat.
Sellainen asenne ei ole peräisin raamatullisesta teologiasta. Sen on suurimmakis osaksi peräisin Kantin ja hänen seuraajiensa popularisoimasta maallistavasta filosofisesta teologiasta. "Uskonnollinen" on kätevästi erotettu "maallisesta". Osaa—todella toimivaa osaa—elämästä on alettu kutsua "maalliseksi" (neutraaliksi). Kirkon ja tuonpuoleisen piiriin kuuluvia asioita on alettu kutsumaan "uskonnollisiksi" asioiksi. Tällä maailman kahtiajaolla—jonka tarkoituksena on ollut "pelastaa" uskonnollinen alue kriittisten hyökkäysten tuhoisilta elementeiltä—on ollut sen sijaan se vaikutus, että uskonnon alueeseen kuuluva on joutunut käytännöllisesti katsoen merkityksettömien asioiden tuhkakasaan. Sen pitäisi käydä aivan selvästi ilmi siitä tavasta, jolla järjestelmä toisensa jälkeen yksinkertaisesti sivuuttaa kysymyksen Jumalasta, ja siitä vaivattomuudesta, millä jopa evankeliset kristityt omaksuvat maallisia asenteita. Sen on tuottanut maallinen viikko/pyhä sunnuntai -mentaliteetin.9 Juuri tämä mentaliteetti on synnyttänyt neutraliteettikäsitteen.
Raamattu esittää täysin toisenlaisen näkemyksen. Kaikki elämässä on pyhää; mikään ei ole maallista. Kaikki elämä liittyy Jumalaan; mikään ei ole neutraalia. Järjestelmät, menetelmät, teot, arvot, asenteet, käsitteet ovat kaikki joko jumalakeskeisiä tai sitten ne ovat syntiä. Mikään ei ole neutraalia. Luominen ei ollut neutraalia. Kaksikymmentä vanhinta esittivät sen tällä tavoin: "Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut" (Ilm.4.11).
Jumala on luonut kaiken kunnioittamaan ja kirkastamaan itseään. Luominen liittyy Jumalaan; se on Jumalalle omistettua. Se ei ole neutraalia; luominen ei ole maallista.
Tämä suuri jae opettaa meille, että neuvonnan—kuten todellakin kaiken ihmisten toiminnan—on oletettava, että Jumala on olemassa sekä Luojana että myös tämän maailman ylläpitäjänä. Neuvonnassa ei ole mitään tärkeämpää asiaa kuin auttaa neuvottava käsittämään tämä ja löytämään siitä toivo. Syvällisin totuus, joka saa aikaan kaikkein syvällisimmän muutoksen, on se, että ihmisten ongelmat eivät ole neutraaleja. Jumala on noissa ongelmissa mukana! Kaikki kristillisen nimen ansaitseva neuvonta keskittyy tuohon tosiasiaan. Tieto siitä, että Jumala on mukana ongelmassa, värittää ja ehdollistaa ongelman niin, että se muuttuu syvällisesti—sisältäpäin.10
Jos siis Raamatun Jumala on olemassa, kristityn asenne neuvontaa kohtaan on täysin erilainen. Ikkunasi ulkopuolella kasvava runneltu puu tai neuvottavasi onnettomuudessa ruhjoutunut käsivarsi eivät ole vain traagisia sattumuksia. Jumala oli mukana molemmissa tapahtumissa, joiden seurauksena ne tapahtuivat. Me emme ehkä saa koskaan tämän elämämme aikana tietää syytä noihin tapahtumiin, mutta jo se, että tietää, että niihin on joku syy, muuttaa kaiken. Elämä ei ole absurdia; sillä on tarkoitus—Jumalan tarkoitus. Sen lisäksi on tietoisuus siitä, että Jumalan lapsille kaikki tapahtuu heidän parhaakseen (Room. 8:28,29), ehkä vieläkin merkityksellisempää. Siksi ei ole mitään tärkeämpää, mikä pitäisi kertoa neuvottavalle, kuin että Jumala on läsnä ongelmassa.11
Mikään muu lähestymistapa ei kunnioita Jumalaa ja aseta Häntä ensisijalle ja ihmistä toiselle sijalle. Kaikki muut ovat luonteeltaan humanistisia (ihmiskeskeisiä) asennoitumistapoja eivätkä ne kykene tuomaan toivoa ja tyydytystä ihmisille juuri tuosta syystä. Onni ei tule niille, jotka sitä etsivät, vaan niille, jotka etsivät ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan (Mark. 6:33; kts. myös Mark.8:35, jossa esitetään sama periaate hieman eri tavalla). Tämä tosiasia ehdollistaa kaiken neuvonnan.
Minkälaista toivoa (yhden esimerkin ottaaksemme) voivat ne välittää, jotka eivät näe elämää juuri sellaisessa viitekehyksessä? Parhaimmillaankin he voivat tarjota vain epävarmaa "toivotaan niin" -toivomusta. Mutta kristillinen toivo on jotain muuta; se ei ole vain toive, vaan luottavaista odotusta, joka perustuu sellaisen elävän Luojan muistiinmerkittyihin lupauksiin, joka pitää yllä ja ohjaa ihmiskuntaa suvereenisti hänen edeltä määräämiään päämääriä kohti. Kaikella tapahtuvalla on hyvä tarkoitus. Mikä ero sillä onkaan vaikkapa esimerkiksi Albert Ellisin elämänkäsitykseen: "No, luulenpa, että niin se on, hyvä veikko; sinun on elettävä sen kanssa, olkoon siinä sitten mieltä tai ei!" Kukaan ei ole koskaan esittänyt vaihtoehtoista näkemystä selvemmin kuin Ellis. Se kuuluu olennaisena osana hänen R.E.T (Rational Emotive Therapy) -terapiaansa, jossa ihmisiä taivutellaan hylkäämään sellaiset arvolauselmat kuin "pitäisi" (toteamukset, jotka nousevat sellaisesta neuvonnasta, joka perustuu Jumalan olemassaoloon) ja omaksumaan niiden sijalle hänen stoalainen "kestä se vaikka hampaita purren" -mentaliteettinsa. Sillä hänelle ei elämällä ole mitään tarkoitusta, siinä ei ole mitään oikeudenmukaisuutta tai epäoikeudenmukaisuutta; vain se, mitä on olemassa. Painota sanaa "on" ja hyväksy se, hän toteaa. Que sera, sera, sera. Ei ole olemassa mitään standardeja, ei mitään arvoja; sellaista on elämä. Opi hyväksymään se ja pujahda siihen. Lopeta taistelu sitä vastaan. Ei ole kuitenkaan hyväksi taistella. Lumi on siis syvää. Se ei ole "traagista"; se on vain tosiasia. Lopeta näkemästä elämässä katastrofeja. Näe se sellaisena kuin se on ja ponnistele sen läpi. Vasta sitten kun alat arvioida tilanteita ja tapahtumia joko hyvinä tai pahoina, traagisina tai onnekkaina jne., joudut vaikeuksiin. "Toivosi" mahdollisimman tyydyttävästä elämästä tilanteet huomioon ottaen perustuu tällaiseen värittömään elämännäkemykseen.
Mutta Ellis taistelee taistelua, jota hän ei voi voittaa. Jumala on tehnyt ihmisistä parantumattoman moraalisia. Jokainen tietää, että hän elää maailmassa, jossa on moraali, jossa ei voida ottaa eroa sanasta "pitäisi" (vrt. Room. 2:15). Protestoikoon Ellis miten paljon haluaa, mutta neuvottavat eivät voi kauaa tukahduttaa sitä tietämystä oikeasta ja väärästä, jonka Jumala on heihin pannut. Ihminen on luotu moraalin omaavaksi olennoksi, Jumalan kuvaksi. Hän ei ole koira. Ellis pyytää mahdottomia pyytäessään neuvottavaa pyyhkimään pois moraalikäsityksensä elämästä. Ellis taistelee ympäristöä vastaan; hän taistelee Jumalaa vastaan.
Mutta jopa Ellis paljastaa neuvojensa turhuuden omissa kirjoituksissaan ja kaseteillaan. Hänen itse neuvontaa koskevat huolensa paljastavat hänen asemansa. Hänen voimakkaat (ajoittain jopa väkivaltaiset) vaatimuksensa, että "pitäisi"-sana tulisi kieltää12, ei johda sen kummempaan kuin (vääristyneeseen), hänen oman vaatimuksensa kanssa ristiriidassa olevaan "pitäisi"-sanaan: NEUVOTTAVIEN PITÄISI HYLÄTÄ "PITÄISI"-SANAT! Jos hän todella noudattaisi omaa käskyään, hän joutuisi hylkäämään neuvonnan kokonaan ja olemaan välittämättä siitä, "pettävätkö" ihmiset arvoarvioillaan vai eivät. Hänen pitäisi sanoa "Entä sitten? Sellaisia vain ihmiset ovat—aina saattamassa itsensä pulaan "pitäisi"-ajatuksillaan. Minä elän niiden kanssa. Eihän minulla tietenkään ole mitään velvollisuutta tehdä sille mitään. Miksi minulla pitäisi olla?" Tällainen stoalainen ristiretkimentaliteetti tuomitsee itse itsensä. Se osoittaa, miten mahdotonta on yrittääkään kieltää ihmisluontoon kuuluvaa peruselementtiä. Se on sen myöntämistä, että järjestelmä on ytimiään myöten totuudenvastainen.
Olemme siis nähneet, että sillä tosiasialla, että Jumala on olemassa, on ratkaiseva merkitys neuvontajärjestelmän onnistumisen kannalta. Järjestelmän on mukauduttava sen ympäristön todellisuuteen, jossa se toimii. Sellainen järjestelmä, joka jättää Jumalan ulkopuolelle joutuu kuitenkin ainoastaan taisteluun ympäristöään vastaan. Miksi kristityt veljet yrittävät edistää jumalattomuutta käyttämällä jumalattomia järjestelmiä, on vaikea ymmärtää; ja kuitenkin se on ollut sääntönä (eikä poikkeuksena) jo sukupolven ajan. Tämä ei ole koskenut ainoastaan liberaaleja, joilla ei ole mitään erehtymättömiä standardeja (koska he ovat hylänneet Raamatun), vaan myös niitä, jotka väittävät uskovansa Raamattuun ja pitävänsä sitä uskonsa ja käytänteidensä standardina. Sellaisten järjestelmien käyttö johtaa tehottomaan neuvontaan; ja lisäksi se on tarkemmin sanoen&mdas;syntiä. Se on syntiä monesta syystä, mutta mainittakoon tässä vain yksi—se osoittaa luottamuksen puutetta Jumalan ilmoitettuun sanaan adekvaattina standardina. Se, että tietää Jumalan ilmoituksen Hänen Sanassaan, mutta sitten kuitenkin hylkää sen (tai laimentaa sitä) asettamalla sen sijalle ihmisviisauden on vakavalaatuista kapinointia.13 Se on itse asiassa yritys käyttää huonoa neuvoa Jumalan työn edistämiseksi! Se on pohjimmiltaan eräs tapa tehdä pahaa, jotta tapahtuisi tiettyä hyvää.
Muista, että olemme nähneet jo ihmiskunnan historian alusta lähtien kahdenlaista neuvoa. Siihen saakka, että tuo vastakohtaisuus nähdään terävästi, ei ainoastaan neuvonnassa, vaan kaikilla teologian ja kristillisen toiminnan alueilla, seurakunnan johtajat jatkavat edelleen seurakunnan jäsenten sekaannuttamista. On huonoa teologiaa olla erottamatta toisistaan asioita, jotka todellisuudessa eroavat toinen toisistaan täysin (vrt. Fil.1:10).

Joitakin seurauksia siitä, että Jumala on olemassa

Jumala on olemassa; sentähden täytyy olla olemassa ainoastaan Jumalan vaikuttamaa neuvontaa. Sellaisessa neuvonnassa on keskipisteenä Jumala; siinä ei työnnetä Jumalaa luonnottomalla tavalla hännäksi.14 Sen päämääränä on Jumala. Sellaisen neuvonnan tarkoituksena on antaa Jumalalle kunnia ja saattaa neuvottavat syvempään suhteeseen Hänen kanssaan. Sen johtavana ohjenuorana on Room.11:36: "Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen." Raamatullinen neuvonta tunnustaa Jumalan olevan sen periaatteiden Antaja (ja monien sen menetelmienkin antaja). Se on sentähden Jumalasta lähtevä järjestelmä, joka perustuu Hänen ilmoitukseensa maailmasta, ihmisestä ja Hänestä itsestään.
Jumalan olemassaolon todellisuus kyllästää neuvonnan kontekstin alusta loppuun asti. Neuvonta tapahtuu Jumalan alaisuudessa. Häntä ei sivuuteta, vaan Hän on apumme hädässä aivan vahva. Tämä suuri tosiasia sähköistää neuvontaistunnon ilmapiirin dynaamisesti. Siinä odotetaan, että saadaan nähdä Jumalan toimivan. On ilmeistä, että yritetään ymmärtää ongelmat raamatullisesti ja laatia ratkaisut Raamatun periaatteiden mukaisesti. Riippuvaisuus Jumalasta on nähtävissä rukouksessa ja siinä, ettei uskota ihmisen riittävyyteen. Luottamus niihin arviointeihin ja suunnitelmiin, jotka perustuvat elävän Jumalan opetuksiin ja lupauksiin käy ilmi siitä, että se kasvattaa toivoa. Kristillinen neuvonta eroaa joka kohdassa maallisesta neuvonnasta, koska Jumala on olemassa.
Jos Jumala hallitsee maailmankaikkeutta, neuvottavan ongelma saattaa olla vaikea, mutta se ei ole hallitsematon. Se ei ole vailla ratkaisua. Itse asiassa jollain tavalla (käsitellään tässä vain osittain, mutta myöhemmin syvällisemmin15), ongelmat ovat osa Jumalan suunnitelmaa ja tarkoitusta neuvottavalle. Ne eivät ole tapahtuneet muuten vain; niillä on merkitys. Ne kuuluvat Jumalan mielessä olevaan suunnitelmaan, joka tuo kunniaa Hänen nimelleen ja siunausta neuvottavalle. Sitä miten, ei aina voida tietää neuvontatilanteessa, mutta asian hyväksyminen on olennaisen tärkeää, jotta ongelmaan voidaan reagoida todella kristillisesti. Neuvojien täytyy siis itse uskoa hyvänsuovan Jumalan kaikkivaltiuteen, jotta he voivat välittää tämän tosiasian neuvottavalle.16 Päinvstoin kuin Ellis opettaa, että koska kaikki vain on niinkuin se on, se on hyväksyttävä, kristitty uskoo, että asiat ovat niinkuin ne ovat, koska ne kuuluvat Jumalan suunnitelmaan ja Jumala hallitsee niitä ja että niiden kautta Jumala toimii hyvän tahtonsa mukaisesti ja kansansa parhaaksi.
Täten Jumala ei salli sitä, että hänet jätetään kristillisen neuvonnan ulkopuolelle. Hän on transkendentti; mutta Hän on myös immanentti. Kaikki teistiset käsitykset jossain kaukana olevasta jumalasta, joka ei ole kiinnostunut ihmisestä, joka aloitti kaiken, mutta lähti sitten pois ja jätti maailman omilleen, käsitykset jumalasta, jolla ei ole paljonkaan mielenkiintoa (tai voimaa tehdä mitään) neuvottavan erityisiin ongelmiin, on hylättävä. Tuo Jumalan välittäminen käy ilmi Raamatun ilmoituksesta, mikä on Jumalan välittävää huolenpitoa ihmisistä. Tuo voima ilmenee Pyhän Hengen lahjassa. Pyhän Hengen asuminen kristityssä vakuuttaa hänen kyvystään ymmärtää Raamatun ilmoitusta (1.Joh.2:20,27) ja lisäksi hänen kyvystään totella sitä (Fil.4:13).
Sillä, että Jumala on persoona, on suuri merkitys. Jumala ei ole kone; Hän ei ole järjetön, sokea, ajattelematon, välinpitämätön voima tai prosessi, joka toimii tiettyjen löydettävissä olevien (ja mahdollisesti manipuloitavissa olevien) lakien mukaisesti. Sen sijaan Hän on Persoona, joka on luonut kaiken ja ylläpitää ja määrää niitä sallimuksensa ja oman tahtonsa mukaisesti. Maailmankaikkeus on järjellinen. Jumala ei ole mikään korkeajännitekaapeli, johon voimme yhdistää omat johtomme saadaksemme voimaa. Jumala ei myöskään ole kellonsoitolla komenneltava yli-ihmiskäskyläinen, joka tulee nyökätessämme ja kutsuessamme Häntä; Hän ei ole kosminen jakelukone, joka pakkaa kaiken tahtomamme, jos vain työnnämme sisään oikean kolikon ja vedämme oikeista rukouskahvoista. Jumala on Persoona, joka hallitsee kaikkea. Hän on kaikkivaltias persoona. Sillä on suuri merkitys neuvonnassa.
Jumala tekee, mitä tahtoo. Hän tekee sen milloin ja miten ja missä Hän haluaa. Meidän rukouksemme eivät ohjeista Häntä, ne eivät määrää Häntä. Ne eivät manipuloi Häntä. Meitä käsketään pyytämään, mutta meille kerrotaan, että me saamme vastauksen. Kaikki tapahtuu armosta ja se mitä me saamme, on se vastaus, jonka Hän suvaitsee antaa. Se saattaa olla kyllä, osittainen kyllä, ei, odota tai jotain muuta. Meidän vastuullamme on mukautua Hänen vastaukseensa eikä Jumalan vastuulla mukautua siihen haluun, joka on on pyyntömme takana. Se, minkä me luulemme olevan oikein, ei ole aina parasta. Neuvottavat valittavat usein mannasta ja itkevät lihan perään. Jos Jumala antaa lihaa sellaisissa olosuhteissa, se tapahtuu sellaisella tavalla, jonka tarkoituksena on opettaa meitä lopettamaan valittaminen. Sentähden neuvojat pitävät välttämättömänä opastaa neuvottavalle oikeanlaista raamatullista asennoitumista rukoukseen, jonka lähtökohtana on elävän Jumalan persoonan arvostaminen; Hän on Persoona, joka johtaa kaikkea! Kuvittele, minkälaista olisi neuvonta ilman että otettaisiin ollenkaan huomioon Häntä, joka on johdossa; se olisi absurdia!
Meidän tiemme eivät ole Hänen teitään. Se pitää paikkansa meidän syntisyytemme ja rajoitustemme takia. Neuvottaville on selvitettävä tämä asia. Neuvonnassa on neuvottavien tiet nimenomaan muutettava, niin että ne mukautuisivat Hänen teihinsä; heidän ajattelunsa Hänen ajattelunsa mukaiseksi. Jumala on Persoona; Hän on Persoona, joka on väistämättömästi osallisena neuvottavan elämässä. Neuvottava ei voi vältellä Jumalaa tai olla piittaamatta Hänestä sen enempää kuin hän voi elää ilman ilmaa. Jumala on hänen ilmakehänsä. Ja koska Jumala on neuvottavasta kiinnostunut Persoona, Hän vaatii häneltä asioita. Jumala painostaa neuvottavaa koko ajan muuttamaan tiensä ja ajattelunsa ja mukautumaan Hänen teihinsä. Tämä koskee ennen kaikkea sellaista neuvontaa, jossa käytetään Jumalan sanaa sellaisella tavalla, että tuo ristiriita Jumalan teiden ja neuvottavan teiden välillä paljastuu. Jumala hallitsee neuvojaa, neuvottavaa ja neuvontaa. Hän ei käy kauppaa tai tee kompromissia neuvottavan kanssa. Hän ei aio hylätä viisauttaan sopeutuakseen ihmisviisauden typeryyteen (tai tietämättömyyteen). Hän ei lopeta rakkauttaan mukautuakseen neuvottavan vihaan ja katkeruuteen. Hän ei unohda omaa pyhyyttään salliakseen neuvottavan epäpyhät halut. Sen sijaan neuvottavan on mukauduttava ympäristöönsä (Jumalaan) eikä toisinpäin.
Jumala ei seiso taivaallisen oven takana kädet täynnä lahjoja, jotka Hän on valmis antamaan niille kristityille, jotka ovat opetelleet jonkin uskonnollisen "sesam aukene" -rituaalin. Hän ei ole voima, jota voimme käyttää mielemme mukaisesti, kun vain olemme oppineet positiivisen ajattelun tekniikat tai (jos elämme länsirannikolla) Schullerin mahdollisuusajattelun (possibility thinking) rutiineja. Hän on Jumala, joka sanoo meille, mitä on tehtävä ja mitä ei saa tehdä. Hän ei ole ainoastaan Jumala, joka sanoo, mitä pitäisi tehdä, vaan Jumala, joka sanoo, mitä täytyy tehdä!
Jumala ylläpitää meitä. Me emme voisi olla olemassa ilman Häntä; me elämme Hänen kämmenellään. Jokainen sydämenlyöntimme on Hänen määräämänsä iankaikkisten aikojen alusta. "...sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme" (Ap.t. 17:28). Rogersin autonomia? Hölynpölyä! Jopa se henkäys, jota Carl Rogers käyttää puhuessaan sanan riippuu Jumalan iankaikkisesta määräyksestä! Me olemme kaikki äärimmäisen riippuvaisia Hänestä kaikissa asioissa.
Sellaisella näkemyksellä ihmisestä ja Jumalasta on ratkaiseva merkitys. Mutta kaikki muuttuu toisenlaiseksi, jos ihminen asetetaan kaiken keskipisteeksi (niinkuin humanistit tekevät) tai jos ajattelet, että maailmankaikkeus on kaiken yläpuolella ja sattuu vain olemaan olemassa—persoonattomana karuna tosiasiana, jonka kanssa meidän on jotenkin tultava toimeen (niinkuin sekularistit ajattelevat). Loppujen lopuksi käy ilmi, että jokainen ei-kristitty neuvoja tulee tähän pisteeseen, jos hän ollenkaan ajattelee vakavasti elämää ja olemassaoloa. Loppujen lopuksi on kysymys siitä, että on valittava (kuten Paavali asian ilmaisee Roomalaiskirjeen 1. luvussa) luodun ja Luojan välillä. Jos emme valitse Jumalaa, kohdistuu valinta loppupisteessä omaan itseen. Tämä on viimeinen valinta, koska jos hylätään objektiivinen ilmoitus, joka viittaa kaiken Luojaan, ihmisen käsitys elämästä ja olemassaolosta päätyy loppujen lopuksi hänen omiin käsityksiinsä asiasta. Tuloksena on vääjäämättä subjektiivisuus; mitä ikinä hän itse uskoo, torjuu, ajattelee tai päättää, on hänen valintansa. Silloin hänestä itsestään tulee elämän ja olemassaolon tulkki ja hän joutuu riippumaan pelkästään omien standardiensa varassa.
Mutta jos sekä neuvoja että neuvottava joutuvat tekemään niin, mitä toivoa heillä sitten on? Jokainen ihminen tietää myös, miten vähän hän tietää ja miten usein hän erehtyy. Miten huono ennuste sellaisessa onkaan neuvonnalle!
Kuka muu—ellei Jumala—voi muuttaa tätä sotkuista tarinaa, jota elämäksemme kutsutaan? Kuka kykenee tuomaan olemassaoloomme järjestystä, merkitystä ja suuntaa? Poliitikot eivät siihen kykene. Psykologit ja psykiatrit eivät ole siinä onnistuneet. Mihin siis tarvitaan neuvontaa? Mitä hyötyä on siitä, että teeskennellään, että ihmisiä voitaisiin muka auttaa, jos ei ole olemassa sellaisen Jumalan ilmoittamia vastauksia, joka on persoona, joka välittää, joka hallitsee ja joka neuvoo... ? Se, että on olemassa kaikkivaltias Luoja, joka on persoona ja sen tunnustaminen on olennaisen tärkeää koko neuvonnan käsitteelle. Tässä ei ole kysymys vain akateemisesta kiistelystä; se, onko Jumala osallinen neuvonnassa tai ei, määrää itse asiassa sen, voiko koko neuvontaa edes olla olemassa.
Skinner ei pysty saamaan mitään järkeä elämään tai olemassaoloon. Se, että kutsutaan ihmisiä vain karjalaumaksi tuskin oikeuttaa neuvontaan; se itse asiassa sotii sitä vastaan. Toive saada kasvattaa ja hallita ihmiskarjaa ja yksilöiden neuvonta heidän parhaakseen ovat kaksi täysin eri asiaa. Itse asiassa ovat nuo kaksi käsitettä toinen toisensa poissulkevia. Siitä syystä ei Skinner itse asiassa harjoitakaan neuvontaa.
Neuvonnassa istuu toinen ihminen toista vastapäätä ja sanoo itse asiassa: "Minä neuvon sinua". Miten hän uskaltaa? On itse asiassa pelkkää ylimielisyyttä tehdä niin luottaen vain omiin ajatuksiinsa. Freudin ajatuksiin luottaminen ei paranna asiaa; hänkin oli vain ihminen. Ja Freudin ajatuksiin luottaminen on (todellisuudessa) vain luottamista omiin ajatuksiin Freudista. Kaiken sellaisen subjektiivisuus on väistämätöntä, ellemme nojaudu elävän Jumalan ilmoitukseen, Jumalan, joka myös on saanut aikaan sen, että olemme hyväksyneet sen ja tehnyt mahdolliseksi sen, että voimme sen ymmärtää. Subjektiivisen neuvonnan pitäisi johtaa loogisesti siihen pattitilanteeseen, jossa pitäisi pelätä sanoa (tai olla sanomatta) mitään sellaista neuvottavalle, joka edellyttäisi hänen muuttavan mitään elämässään. Jos neuvojalla ei itsellään ole vastauksia elämän peruskysymyksiin, miten hän voisi neuvoa toisia?
Ajatteleeko lukija hetkeäkään, että Skinner tai Harris tai Mowrer olisivat ratkaisseet omat ongelmansa? Entä Freud? Tutki hänen elämäkertaansa. Hänen kokaiiniriippuvuutensa paljastaa jotain hänen epäonnistumisestaan tuossa suhteessa. On hämmästyttävää, että kristityt eivät näe sitä.
Jumala on Persoona, jolla on kaikki vastaukset ja Hän kykenee ilmoittamaan meille kaiken sen, mitä tarvitsemme ja kykenee antamaan meille ymmärryksen siihen ja kyvyn elää sen mukaisesti. Jos Hän ei ole tehnyt sitä—niinkuin kaikki ei-kristityt systeemien rakentajat ajattelevat—hylätkäämme siinä tapauksessa koko neuvontahomma ja lopettakaamme eksyttämästä ihmisiä herättämällä heissä turhia toiveita. Jos Jumalaa ei ole olemassa, ei myöskään voi olla olemassa neuvontaa (paitsi jumalattomien neuvontaa)!

Jumalan oikeudenmukaisuus

Olemme jo todenneet jotain (aivan liian vähän) Jumalan kaikkivaltiudesta17 ja Hänen olemassaolostaan ja luonnostaan. Mutta meidän on nyt siirryttävä erääseen yhtä merkittävään asiaan. Meidän on nyt tutkittava Jumalan oikeudenmukaisuutta, koska sillä on paljon merkitystä neuvonnassa.
Erästä ikivanhaa sanontaa kuulee jatkuvasti käytettävän neuvontahuoneissa muodossa tai toisessa, ja se on "Onko se oikeudenmukaista?" Sekä Daavid että Aasaf myöntävät muutamassa psalmissa, jotka on helppo muistaa, koska niiden numerot ovat vastakkaiset (psalmit 37 ja 73), ajatelleensa joskus sellaista. Kummankin psalmin aiheena on Jumalan oikeudenmukaisuus epäoikeudenmukaiselta näyttävässä maailmassa, jossa vanhurskas joutuu kärsimään ja jumalaton menestyy. Molemmissa tapauksissa esitetään lopullinen lopputulos ja myös uskollisten välittömät edut, joilla on iankaikkista arvoa. Iankaikkisuus esitetään ajallisuuden vastakohtana jne. Eräs seikka hallitsee kaikessa: Jumala hallitsee ja tilanteen epäoikeudenmukaisuus on vain näennäistä. Usein koetut epäoikeudenmukaisuudet ovat vain hetkellisiä. Koko kuva on suurempi, kuin miltä näyttää. Tämä on koko Raamatun opetus. Se on itse asiassa ristin tärkein opetus. Käärme pistää Vapahtajan kantapäätä (päästen ikäänkuin voitolle), mutta se murskaa käärmeen oman pään (1.Moos. 3:15). Kristus voittaa kuolemallaan kuoleman. Niin tulee olemaan iankaikkisesti maailmassa, jota hallitsee hyvä Jumala.
Aasafin oma henkilökohtainen todistus kertoo paljon. Näennäinen epäoikeudenmukaisuus katkeroitti hänet siinä määrin, että hän melkein luopui uskostaan. Mutta kun hän meni Herran huoneeseen ja kuuli jälleen Jumalasta ja ajatteli syvällisemmin laajemmassa perspektiivissä, hän huomasi virheensä. Samoin täytyy neuvottavienkin, jotka kärsivät tästä ongelmasta, saada kuulla näiden psalmien: 1) älä kadehdi pahoja; 2) älä ärsyynny elämän näennäisistä epäoikeudenmukaisuuksista; 3)katso asiaa laajemmin18 ja 4) tiedosta, että Jumala on oikeudenmukainen ja Hän välittää.
Jumalan oikeudenmukaisuus on eräs Ilmestyskirjan suurista teemoista. Uskonsa takia tapetut marttyyrit huutavat koko ajan "Miten kauan?" He huutavat vääryyksien korjaamista, kolikon kääntämistä toisin päin. Jumala sanoo, että kaikki tapahtuu ajallaan; odottakaa vielä jonkin aikaa (Ilm.6:11). Lopulta tuo hetki koittaa. Enkeli julistaa, ettei Hän enää viivyttele (Ilm.10:6 engl Raamatun mukaisesti "there will be no further delay"; "Hänen tuomionsa hetki on tullut" (Ilm.14:7).19 Jobin kirja käsittelee aihetta jo aikaisemmin toisesta näkökulmasta ja myös Danielin profetiassa aihe on hallitseva. Suuri sanoma Jumalan oikeudenmukaisuudesta esitetään yhtä selkeästi 2.Tess.1:3-10:ssä kuin muuallakin Raamatussa. Tilanne käännetään toisinpäin: "koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat" (jae 6). Mutta milloin? Täydellisesti ja lopullisesti "kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta...sinä päivänä..." (jakeet 7,10). Tässäkin korostetaan jälleen laajempaa perspektiiviä. Sama kuva asioista säilyy kautta koko Raamatun.
Vaikka neuvottavat kuinka haluaisivat kuulla jotain muuta, ei Jumalan oikeudenmukaisuus aina tule ilmi välittömästi. Epäoikeudenmukaisuus vallitsee liian usein tietyn ajan. On totta, että synnintekijät kylvävät oman tuhonsa siemeniä, mutta, kuten psalminkirjoittaja sanoo, he kukoistavat jonkin aikaa rehevinä "kuin viheriöivä puu". Tuossa vaiheessa meidän on vaikea hyväksyä vaakakuppien epätasapainoisuutta.
Mutta juuri siitä on uskossa kysymys; usko katsoo kauas tulevaisuuteen (Hebr.11). Siihen tarvitaan kauaskatseisuutta ja riippumista Jumalan Sanasta. Kaikkien Jumalan ihmisten on opittava tämä. Neuvottavat eivät voi olettaaa olevansa poikkeuksia. Joidenkin ongelmana on se, että he haluavat, että heidän kohdallaan tehtäisiin poikkeus. Sentähden on neuvojan oltava valmis käyttämään neuvonnassa psalmien 37 ja 73 kehotuksia. Kun neuvottava sanoo: "Se on epäoikeudenmukaista!", hänet on saatava tietoiseksi siitä, miten vakavia hänen syytöksensä ovat; hän epäilee Jumalan oikeudenmukaisuutta ja Hänen Sanansa luotettavuutta. Ja lisäksi hän osoittaa selvästikin uskon puutetta.
Jumala on oikeudenmukainen. Vanhurskaista pidetään huolta (heidän ei tarvitse kerjätä leipää), heidän lopullinen autuutensa on varma ja Jumala korjaa kaikki vääryydet tavallaan ja ajallaan.20 Tähän johtopäätökseen ei ole helppoa tietä; ja kuitenkin sen saavuttaminen on niin monille tarpeen. Monien neuvontatilanteiden sisältönä ovat kateus, katkeruus ja kosto sekoitettuna itsesääliin. Siksipä olisi jokaisen neuvojan varustauduttava perustosiasioilla ja muutamalla todella tärkeällä Jumalan oikeudenmukaisuutta koskevalla raamatunjakeella (joita olen yrittänyt tässä yhteydessä esittää). Hänen on varoitettava ja rohkaistava. Hän varoittaa syyttämästä Jumalaa epäoikeudenmukaisuudesta ja rohkaisee katsomaan asioita pitkällä tähtäimellä uskossa.

Kolminaisuus

Kolminaisuusopin pohjalta on kehitetty monia mielikuvituksellisia (tai parhaimmillaankin spekulatiivisia) käsityksiä. En halua lisätä niiden määrää yrittämällä laatia sen perusteella ohjeita neuvontaan. Mutta on kuitenkin muutamia selviä tosiasioita, jotka vaikuttavat vaikeasti sivuutettavilta ja joista voidaan esittää muutama tärkeä huomio.
Ensiksikin, kun Jehovan todistaja sanoo "En voi uskoa kristinuskoon [hän puhuu tietenkin kristityistä], koska he opettavat kolminaisuusoppia; kuka voisi uskoa jumalaan, jota ei voi ymmärtää?" johon kristityn pitäisi tietenkin vastata: "Minä en voi uskoa teidän jumalaanne, koska voin ymmärtää hänet. Mikään jumala, jonka voin ymmärtää, ei ole suurempi kuin minä." Jumalan iankaikkisuus ja Jumalan kolminainen luonto ovat sellaisia tosiasioita, jotka tekevät Jumalan palvonnan mahdolliseksi. Voimme palvoa ainoastaan sellaista Jumalaa, joka on suurempi kuin me itse (vrt. Jes. esitys epäjumalanpalveluksen tyhmyydestä, jossa hän ilmaisee juuri tämän ajatuksen—44:9-2021).
Mutta se, että Jumala on ihmisen täyden ymmärtämisen ulkopuolella, nostaa tiettyjä muita kysymyksiä neuvojille:

  1. Onko meillä kaikki vastaukset ongelmiin?
  2. Voimmeko ylläpitää rajattomasti toivoa neuvottaville neuvonnassa?
  3. Vai ovatko nämä sellaisia elämän alueita, jotka vastaavat Jumalan luonnon mysteereiden aiheuttamia ongelmia, ja jotka ylittävät käsityskykymme ja synnyttävät ratkaisemattomia ongelmia?

Meidän vastauksemme on jälleen kerran sekä kyllä että ei. Ne Jumalaa koskevat mysteerit, joihin jotkut neuvottavat reagoivat sopimattomalla tavalla—niitä ei rajallinen ihminen tietenkään kykene ratkaisemaan. Neuvottaville on se kerrottava. Mutta ne aiheuttavat ongelmia joillekin neuvojille ainoastaan erään toisen ongelman takia—joka on kokonaan heidän itsensä aiheuttama—joka kyllä voidaan ratkaista. Yritys ymmärtää sellaista, mikä ylittää käsityskyvyn ja siitä seuraavat ajattelun kamppailut ja henkinen uupumus, mihin ne ihmisen syöksevät, on sopimatonta, tarpeetonta ja syntiä. Lyhyesti sanoen sellainen on seurausta tottelemattomuudesta Raamattua kohtaan ja (koska kaikki tottelemattomuuteen liittyvä on ratkaistavissa) siksi se voidaan ratkaista ja päästä siinä rauhaan.
5.Moos.29:29:ssä lukee seuraavasti: "Se, mikä on salassa, se on Herran, meidän Jumalamme; mutta mikä on ilmoitettu, se on meitä ja meidän lapsiamme varten ikuisesti, että me pitäisimme kaikki tämän lain sanat". Jokaisen neuvojan olisi tutkittava tätä jaetta ja vahvistettava itseään sillä kaikkia sellaisia neuvottavien yrityksiä vastaan, joilla he pyrkivät sysäämään neuvontaistunnot kielletyille spekulatiivisille alueille (1.Tim.6:4,5,20,21 ja Kol.2:8). On olemassa neuvottavien ryhmä, joka haluaa nimenomaan tehdä niin. Sen pohjalla on aina 5.Moos.29:29:n perusteella halu siirtää huomio heidän elämänsä synneistä, jotka olisivat vältettävissä. Toiset taas ovat rajattoman ja synnillisen kiinnostuneita tavalla, joka johti ensimmäiseen syntiin Paratiisissa. Ihmisen synnillisyys ilmenee halussa olla Jumalan kaltainen ja tietää kaikki. Se ei suostu myöntämään eikä omaksumaan Jumalan asettamia rajoituksia ihmisen ajattelulle ja elämälle. Sentähden 5.Moos.29:29 ilmoittaa useita asioita:

  1. On olemassa tiedon alue, jonka Jumala on pitänyt salassa meiltä.
  2. On tiedon alue, jonka Hän on paljastanut meille laissa (Raamatussa).
  3. Ensiksimainittu ei kuulu meille, vaan Jumalalle. Yritykset päästä niistä selville on varkautta; sen sanotaan "kuuluvan" Jumalalle. Sellaisten spekulointi on syntiä.
  4. Se tieto, jonka Jumala on antanut meille on tunnettava ja sitä on opetettava kaikille sukupolville (alkaen meistä ja meidän lapsistamme). Tällaista tietoa on enemmän kuin riittävästi opiskeltavaksi ja hallittavaksi, niin ettei ole mitään tarvetta lisäilmoitukseen.
  5. Mutta tuota tietoa ei ole myöskään annettu "akateemisiin" tai "spekulatiivisiin" tarkoituksiin; se on annettu käytännön tarkoituksiin: "että me pitäisimme kaikki tämän lain sanat" (engl. Raam. "that we may practice all the words of this law" = 'että toteuttaisimme käytännössä kaikkia tämän lain sanoja'). Raamattu koostuu paljastetuista totuuksista, joita kaikkia voidaan soveltaa elämään ("että me pitäisimme kaikki tämän lain sanat").

Kolminaisuus näyttää olevan sellaista opillista aluetta, josta neuvottavat todennäköisesti voivat alkaa spekuloimaan. He pitävät opin eri näkökulmia vaikeina ymmärtää. Sentähden on hillittävä sellaisten asioiden pohdintaa, joista ei ole ilmoitusta selittämällä, että sellainen on kiellettyä.22 (Jumala ei ole esiemrkiksi ilmoittanut, miten Hän voi olla sekä kolme että yksi, miten Kristuksen ihmis- ja Jumalan luonto toimivat yhdessä jne.) Sen sijaan on korostettava kolminaisuudesta ilmoitettua tietoa yhdessä sen käytännön sovellusten kanssa. On tärkeää korvata spekulointi käytäntöön soveltamisella.
Mitä sellaista tietoa on olemassa, jolla on käytännön merkitystä neuvottavalle? Vastaan esittämällä ehdotuksia, en vastaamalla kaiken kattavasti.
Sillä seikalla, että meillä on kolmiyhteinen Jumala, on vaikutusta sekä pelastukseemme että uskovan pyhityselämään. Kristuksen kuolema oli lopullinen uhri, joka riittää sovittamaan kaikkien Jumalan valittujen synnit. Isän Jumalan transkendenssia tasapainottaa ihanasti Hänen immanenssinsa Pyhänä Henkenä. Hänen jumaluutensa majesteetillista kaikkivaltiutta (joka ilmenee esimerkiksi Jumalan välittämisenä ja huolenpitona) tasapainottaa Jeesuksen Kristuksen ihmisyys, sillä Hän syntyi ihmiseksi (vrt. Hebr.4:14-16). Nämä asiat ovat ilmeisiä. Mutta miten voi neuvoja käyttää tällaista tietoa?
Esimerkkinä olkoon viimeksimainittu. Hebr. 4:14-16:ssa lukee:

Kun meillä siis on suuri ylimminen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.

On kristittyjä neuvottavia, jotka tarvitsevat apua ja pelkäävät pyytää sitä. Nämä jakeet kehottavat panemaan pois sellaisen pelon. Kristus tietää—meidän perspektiivistämme—kaiken sen, jota joudumme käymään läpi täällä maailmassa, koska Hän eli keskuudessamme lihassa ja koska Hänellä on ihmisluonto. Sen takia Hän kykenee tuntemaan myötätuntoa meitä kohtaan. Hän ei soimaa meitä, kuten Jaakob asian ilmaisee (Jaak.1:5), vaan ymmärtää meitä (näkee ongelmamme inhimilliseltä kannalta katsoen), kun tuomme ne Hänelle rukouksessa. Tätä pitäisi käyttää neuvottavien rohkaisemiseen, että he toisivat ongelmansa Jumalalle oikeassa hengessä (rohkeasti) ja odottaen mitä suurimmassa määrin armoa ja apua juuri silloin kun se on tarpeen (ei kuitenkaan paljoa myöhemmin tai aikaisemmin). Eikä vain tätä, vaan koska Kristus kesti uskollisesti lankeamatta kiusauksiin (tekemättä syntiä), Hän tietää miten ohjata meitä ja auttaa meitäkin tekemään niin.
Outoa kyllä, neuvottavat ajattelevat usein: "Hänhän ei tehnyt syntiä, kuinka Hän siis voisi auttaa minua—minähän olen syntinern. Tarvitsisin apua joltain sellaiselta, joka on kaltaiseni, ja on myös epäonnistunut". Mutta se on aivan väärin. Kaikilla muilla elämänalueilla ymmärtäisimme sen; me emme ota soittotunteja sellaiselta, joka on epäonnistunut muusikkona, tai ota ohjeita valmentajalta, joka ei osaa kyseistä ureheilulajia emmekä neuvoja kaksi kertaa eronneelta onnistuaksemme avioliitossamme. Tässä on Hän, joka on joutunut kokemaan kaikki ne paineet, joita neuvottava joutuu kärsimään (ja enemmänkin), kuitenkaan lankeamatta. Hän kykenee parhaiten neuvomaan, miten voisi onnistua. Hän on "läpi taivasten kulkenut"; ts. Hän istuu Isän voiman oikealla puolella—ja voi siis auttaa toisia; ja Hän haluaa auttaa. Hän rohkaisee heitä tulemaan rohkeasti Hänen luokseen Hänen valtaistuimensa eteen, joka on kaiken armon (avun) lähde. Hän on meidän ylimmäinen pappimme, joka rukoilee meidän puolestamme Jumalaa. Ei ole siis mitään syytä luopua Hänen tunnustuksestaan; jos joku tekee niin, hän ei voi syyttää Jumalaa eikä olosuhteita; vain itseään. Opista nousee siis suurta toivoa ja (myös) suuri vastuu. Neuvojien olisi syytä tiedostaa sellaisen totuuden tärkeys monissa tilanteissa, joissa toivon ja vastuun tarve on ilmeinen.
Keskustelemme lisää kolminaisuudesta muiden aiheiden yhteydessä23, varsinkin tutkiessamme sovitusta ja sen vaikutuksia ja soveltamista ihmisen pelastukseen. Tässä yhteydessä haluan korostaa käytännöllistä lähestymistapaa kolminaisuusoppiin spekuloinnin sijasta.

LÄHDEVIITTEET


1. Vrt. Ps.8;19. Koko luomakunta kertoo Hänestä. Niille, joilla ei ole korvia sitä kuulla, on sen koko olemassaolo 
   ongelmallista eikä sillä ole merkitystä. 
2. Ps. 29:3-9 (varsinkin jae 9).
3. Raamattu selventää tämän ahdistuksen luonnetta ja syytä; Hebr. 2:15 sanoo, että ihmiset "kuoleman pelosta kautta koko
   elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia". Vrt. myös 1.Kor.15:55-57, jossa Paavali puhuu tästä kuolemanpelosta
   kuoleman otana (kentron). Se, mikä antaa kuolemalle tämän odan (pelon aikaansaamisen) on tuomio, johon se
   johtaa. Ihmiset aavistavat, että heidän on kuoleman jälkeen kohdattava lainrikkojina kaiken suuri Tuomari 
   (Hebr.9:27); he tietävät, että he eivät kykene kestämään tuomiota (Ps.1:5) ja että "hirmuista on langeta elävän
   Jumalan käsiin" valmistautumattomana (Hebr.10:31). Kristus on poistanut tuon odan pelkoineen niiltä, jotka uskovat
   Häneen (1.Kor.15:54,57; Hebr.2:14,15). Ihmisten kokema vieraantumisen tunne johtuu heidän synnistä johtuvasta välien
   rikkoutumisestaan ja sitäkin enemmän siitä, että heidän välinsä ovat rikkoutuneet Jumalan kanssa (vrt. Ef.2:12ss). 
4. Tämä pitää paikkansa nykyäänkin, koska kirous (ja sen vaikutukset) ovat läsnä, koska Raamattu selittää nuo tapahtumat
   ja poistaa sekaannuksen, Pyhä Henki antaa armon voittaa kirouksen vaikutukset (Room.5:20) ja tekee 
   uskovalle mahdolliseksi kestää tuskaa ja kurjuutta ilolla, juuri tuon toivon takia (Room.8:18-23, jne.). 
5. Katso infra koskien Skinneriä ja Glasseria.
6. Kts. esim. Job 1,2; Dan.10:10-31; Ef.6:12; 1.Joh.5:19, jne.
7. Olen kohdannut tämän ongelman neljällä eri mantereella. Voitaisiin sanoa, että se on aikamme seurakunnan ongelma
   neuvonnassa.
8. Sana on minun. Juuri sitä hän ei tekisi—leimaisi järjestelmää pakanalliseksi. Hänelle eivät järjestelmät 
   ole pakanallisia tai kristillisiä; ne ovat neutraaleja. Mutta katso teostani What About Nouthetic
   Counceling?,ss. 73-75, lisää aiheesta. 
9. Sen sijaan raamatullinen näkemys pitää jokaista päivää Jumalalle pyhitettynä—Hän on kaiken yläpuolella 
   oleva Jumala ja Hän välittää koko viikosta; elämästä kokonaisuudessaan. Sunnuntai on siten pyhistä pyhin. 
10. Vrt. teokseni Lectures on Counceling, ss. 100-103, jossa tutkitaan aihetta syvällisesti.
11. Neuvojien olisi kuulutettava muutosta tässä asiassa, kunnes neuvottavan koko näkemys muuttuu. Kristityt lähestyvät
    ongelmia olennaisesti samoin kuin pakanatkin, koska heidät on kasvatettu näkemään asiat maallisina/pyhinä 
   vastakohtana neutraalille. Sentähden on välttämätöntä, että neuvojat kyseenalaistavat tällaisen lähestymistavan.
   Mutta miten he voisivat tehdä sen, jos heidän oma käsityksensä neuvonnasta kaikista yrityksistä huolimatta on
   samanlainen? Vrt. Lectures, 59ss. 
12. Hän pitää arvoarvostelman lausumista suorastaan katastrofina (Ellisille ehdottomasti kiellettyä)!
13. Vrt. 1.Kor.1,2.
14. Vrt. Lectures on Counseling,ss.28-37.
15. 1.Kor. 13:9-12.
16. Vrt. Lectures on Counseling,ss.59-72.
17. Lisää aiheesta kts. esseetäni "Counseling and the Sovereignity of God" teoksessa Lectures on Counseling.
18. Äläkä jätä huomiotta myöskään monia lyhyen tähtäimen etuja. Monet neuvottavien valittamista ajallisista 
    epäoikeudenmukaisuuksista voidaan selittää Jumalan armollisuudella ja kärsivällisyydellä, jota Hän osoittaa omia ja
    valittujensa vihollisia kohtaan (vrt. Matt.20:15; 2.Piet.3:9,10). 
19. Lisää tästä ja Ilmestyskirjasta kts. kirjani The Time is at Hand.
20. Tällä korostuksella on erityistä merkitystä niille, jotka ovat taipuvaisia kostoon. Olen kirjoittanut käytännöllisen
    tutkielman Room.12:14-28:sta koskien tätä aihetta, nimeltä How to Overcome Evil, joka voidaan antaa
    neuvottavan luettavaksi. Vrt. myös Luukas 14:14. Toisinaan lopulliseen tulokseen vetoaminen on viimeinen, mitä
    hänelle sanotaan Jumalan oikeudenmukaisuudesta.
21. Samat periaatteet pitävät paikkansa, vaikka jonkun Jumala olisikin russelilaisten Jumala.
22. Vrt. myös 1.Tim.1:3,4.
23. Kts. erityisesti luku 7, joka on omistettu eräälle kolminaisuusopista lähtevälle näkökulmalle.

Alkuperäinen artikkeli: Luku 4 'Counseling and Man's Basic Environment' Jay Adamsin kirjasta 'A Theology of Christian Counceling'. Alkuun |
Luku 1 'Teologian tarve neuvonnassa' | Luku 2 'Teologia ja neuvonta' | Luku 3 'Neuvonta ja erityisilmoitus' | Luku 5 Jumalan nimi ja neuvonta | Neuvonta ja rukous |
Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat