Jay Adams

~ NEUVONTA JA IHMISEN ELÄMÄ: Oppi ihmisestä ~


Ehkäpä aihe, jota nyt lähden tutkiskelemaan, on kaikkein tärkein neuvojille. En sano tätä, koska mielestäni ihmisolentojen tutkimus olisi tärkeämpää kuin Jumalan tutkiminen tai mistään vastaavista humanistisista syistä. Se johtuu pikemminkin nimenomaan siitä tosiasiasta, että me elämme läpikotaisin humanistisessa ympäristössä, joka nostaa asian esille ja johtaa minut tällaiseen johtopäätökseen.
Viime vuosisadalla kiinnitettiin enemmän huomiota ihmissuvun luontoon ja ihmisen ongelmien ratkaisuihin (ei ainoastaan pakanakirjoittajien keskuudessa, vaan myös kristillisten kirjoittajien keskuudessa) kuin mihinkään muihin aiheisiin. Ja ikävä kyllä, tuon korostuksen vuoksi on esitetty enemmän virheellisyyksiä ja esiintyy1 enemmän harhaanjohtavaa terminologiaa kuin neuvonnan millään muulla alueella.
Ne ongelmat, joihin viittaan, ovat niin dramaattisia ja sellaisten kysymysten suuruusluokka, joita pitäisi käsitellä, niin suuri, että (minun on varoitettava sinua) voin käsitellä vain noiden kysymysten ja niiden neuvonnassa esiin tulevien asioiden ja ongelmien olennaisimpia kohtia, jotka nousevat tuosta vääristyneestä korostuksesta ja ylikorostuksesta. Olisi kirjoitettava kokonaisia kirjoja lähes kaikista niistä aiheista, joita tässä käsittelen (toisinaan vain ohimennen). Niiden lisäksi olisi kirjoitettava valtava määrä kirjoja niistä aiheista, joita en edes uskaltaisi nostaa esiin tällaisessa teoksessa. Odotan (sentähden) aikaa, jolloin muutkin noutesiaa harjoittavat neuvojat saavat näyn näistä aiheista ja tekevät sellaisen materiaalin valmistamiseen vaadittavaa Raamatun tutkimusta ja laativat viimeinkin kunnollisia ohjeita niille, jotka haluavat auttaa ihmisiä täysin sellaisella tavalla, joka ei esitä Jumalaa vääränlaisena ja joka kunnioittaa Jumalaa. Toivon, että näiden yritelmieni puutteet innostaisivat senkaltaiseen työhön ja palvelisivat (ehkä) oppaana siihen, mitä pitäisi tehdä.
On olemassa kaksi pääsyytä siihen, että neuvonnan teorian painopiste on antropologiassa (ihmistä koskevassa opetuksessa). Ne ovat:

  1. Humanismin valta-asema nykyajan ajattelussa, jonka olen jo maininnutkin (ja jolle kristilliset neuvojat ja teroreetikot eivät ole olleet suinkaan immuuneja), on keskittänyt kiinnostuksensa ihmiseen; humanismi on vakava ongelma, koska (loppujen lopuksi) se asettaa ihmisolennot Jumalan sijalle. Ihmisestä tulee kaiken mitta.
  2. Neuvonnan aiheet ovat taipuvaisia keskittymään ihmisolentoihin; kaiken neuvonnan tarkoituksena on tarjota apua ihmisille pyrkimällä saamaan aikaan heissä muutosta. On hyvinkin todennäköistä, että syntiset ihmiset (jotka itse ovat erossa Jumalasta) eivät voi onnistua asettamaan ihmisen elämän ja sen ongelmien käsittelyään luomisen, syntiinlankeemuksen, pelastuksen ja Jumalan ohjannan viitekehykseen (jossa kolmiyhteinen Jumala ja Hänen kirkkautensa ovat ensisijaisen tärkeitä). Loppujen lopuksi ovat syntiset ihmiset aina taipuvaisia ajattelemaan itsekeskeisesti. Se on samanaikaisesti sekä anteeksiantamatonta että valitettavaa. Se, missä määrin aidot kristityt (aivan viime aikoihin saakka) ovat olleet mukana tällaisessa on huomattavasti vaikeammin ymmärrettävissä. Ainoa mahdollinen johtopäätös, johon kukaan teologiaa huolella opiskeleva, jolla on edes pinnallista tietoa kristillisen neuvonnan alueeseen kuuluvasta kirjallisuudesta, voi tulla, on se, että kristityt ovat syyllistyneet juuri siihen. 2 Tämä valitettava tilanne on alkanut saada osakseen teologista vastarintaa vasta aivan viime vuosina, kun on alkanut vihdoinkin ilmaantua raamatullisia tuollaisen mukautuvaisuuden arvostelijoita ja raamatullisia vaihtoehtoja sille radikaalille ekletisismille, joka vallitsee kristittyjen keskuudessa, jotka ovat neuvojia (mutta eivät kristillistä neuvontaa harjoittavia). On nähtävissä merkittävää edistystä—suorastaan hämmästyttävää—mutta eklesistisen ajattelun täydellinen puhdistaminen evankelisesta seurakunnasta ei ole suinkaan vielä toteutunut.

Mitä voitaisiin tehdä, jotta saataisiin paljastettua loputkin, vastustettua sitä ja poistettua se juuriaan myöten? En pysty keksimään siihen mitään paremmin harkittua toimintaa kuin valtavaa teologisten tutkimusten ryöppyä, joka on suuntautunut käytännössä neuvontaan. Näiden tutkimusten on toisaalta ilmoitettava selkeästi totuuksia ihmisen elämää koskevasta Raamatun opetuksesta ja myös kaikkien niiden merkityksestä neuvonnassa.
Kun ottaa huomioon ihmisen persoonan, sen kurimuksen, mihin se on synnin takia syösty ja mitä Jumala on asialle tehnyt Kristuksessa, on todella merkittävää, ettei kukaan kristillinen ajattelija tai kirjailija voi aloittaa mistään muusta lähtökohdasta—tai käyttää ensisijaisesti mitään muuta lähdettä—kuin Raamatun aineistosta, joka tuo esiin valtavan määrän antropologisia tosiasioita. Ongelmana on vain aineiston laajuus. Kuitenkaan ei ole ainoastaan yleistä, vaan suorastaan sääntönä (muutamaa merkittävää poikkeusta lukuunottamatta), että kristittyjen kirjoittajien laajat teoreettiset ihmisen luontoa, persoonaa, käytöstä jne. käsittelevät tutkielmat perustuvat lähes kaikkiin mahdollisiin muihin lähteisiin kuin Raamattuun ja käyttävät Raamattua (jos sitä ollenkaan käyttävät) ainoastaan nimellisesti, pinnallisesti tai havainnollistamistarkoituksessa. Jos Raamattua käytetään, sitä käytetään harvoin esitettyjen teorioiden todellisena perustana, sen sijaan sitä käytetään (vai sanoisinko väärinkäytetään) tukemaan humanistisia käsityksiä, jotka ovat jättäneet kokonaan huomiotta nuo samaiset raamatunkohdat ja ovat jopa vihamielisiä niitä kohtaan.
Tällaiset kirjailijat (joiden henkilökohtaisesta uskosta ei löydy vikaa, koska se tulee esiin heidän kirjoissaan) ovat äärimmäisen epäjohdonmukaisia. Tuo heidän epäjohdonmukaisuutensa tekee meille kaikille—niin pakanoille kuin kristityillekin—karhunpalveluksen esittäessään Raamatun opetukset vääristettyinä, kun yritetään integroida aineistoa3, joka (itse asiassa) on täysin yhteensopimatonta. Tuossa prosessissa taivutetaan Raamattu sopimaan virheellisyyksiin.4 Koska olen käsitellyt tässä kirjassa muualla sen haittavaikutuksia, kun myydään kilpailijan tavaraa Jumalan hyllyillä varustettuna valheellisilla raamatullisuuden nimilapuilla, en käsittele aihetta tässä. Jos siis tällainen ongelma on todella olemassa, voit olla varma siitä, että sitä esiintyy todella ilmiselvästi käsiteltäessä ihmisolentoa.
Tällainen Raamatun ihmiskäsityksen vääristely muodostaa valtavan ongelman, mutta lisäksi siihen liittyy (ikävä kyllä) toinenkin ongelma: erimielisyydet ja lukuisat harhaoppiset käsitykset Raamatun opetuksista niiden keskuudessa, jotka käyttävät Raamattua ihmistä koskevien käsitystensä ensisijaisena lähteenä.
En tarkoita tällä ainoastaan evankelisten kristittyjen keskuudessa jo vuosisatoja vallinneita erimielisyyksiä (esim. kaksi- vai kolmiyhteinen Jumala), vaan myös uusia vakavia harhaoppeja, jotka ovat lähtöisin kulteista, seurakunnan sisäisistä liikkeistä, joiden pohja on eksegeettisesti ja teologisesti hatara (esim. Arthur Custancen lukuisat spekulatiiviset väitteet ja olettamukset) ja freelance "teologeilta", joiden käsitykset johtavat ihmisiä usein harhaan (esim. Charles Solomonin käsitys, jonka mukaan kristityt ovat eläneet menneisyydessä iankaikkisuudessa, niin että he itse asiassa kuolivat ristillä yhdessä Kristuksen kanssa5).
Tilanne on tosiaankin mutkikas (olin kirjoittaa "kauhistava"). Ymmärrät siksi, miksi suorastaan kerjään, että kirjoitettaisiin valtavat määrät aiheesta ja miksi en väitä tehneeni enempää kuin vasta aloittavani keskustelun kaikista niistä antropolgisista asioista, joita sellainen kristillinen neuvoja kohtaa, joka haluaa olla täysin raamatullinen. On jo riittävän vaikea päättää, mistä tämä hahmotelmani pitäisi aloittaa, saati sitten yrittää mitään tätä vaativampaa.
Kun katselee sitä vuorenvarmuutta, millä jotkut kristityt, jotka harjoittavat neuvontaa, ovat esittäneet vankkoja, mutta pinnallisia väitteitä ihmisen luonnosta muutaman sivun puitteissa selvästikin tietämättöminä niistä laajoista kysymyksistä, jotka ovat olemassa yhtälailla teologeille kuin neuvojillekin (ja käytännöllisesti katsoen ilman mitään vakavaa eksegeettistä tai teologista pohdiskelua), sitä haluaisi joskus istua itkemään. Ellei tilanne olisi läpikotaisin turhauttava, voisi sitä toisaalta istua naureskelemaankin. Nauru kuplii ajatellessa: "Kunpa asia olisikin noin yksinkertainen ja selkeä!" Kyyneleet taas tulevat siitä, kun ajattelee, miten monia hyväsukoisia kristityitä johdetaan harhaan sellaisilla kirjoituksilla.
En halua mitenkään antaa huomioillani ymmärtää, että ainoastaan ammattimaiset teologit ja eksegeetit kykenevät saamaan selville mitään merkittävää ihmisen luonnosta ja elämästä; se ei varmastikaan ole totta. Monet kristityt maallikot, joilla on tervettä, systemaattista tietoa Raamatun opetuksista, ovat yhtä kykeneviä kuin jotkut teologit ja jopa kykenevämpiäkin kuin jotkut toiset.6 Raamattu tarjoaa selkeää tietoa ihmiskunnasta. Jokainen voi juoda tuosta lähteestä, jos vain nostaa vettä tyhjällä ämpärillä!
Nimenomaan ei-eksegeettisesti, ei-teologisesti suuntautuneet neuvojat ovat erikoistuneet kaikkien muiden käsitysten systemaattiseen tutkimiseen, mutta eivät Jumalan Sanan systemaattiseen ymmärtämiseen, ovat hämmentäneet tilannetta. Toisinaan ovat teologit ja eksegeetit lisänneet sekaannusta abstraktisilla ja spekulatiivisilla esityksillään. Jotain on siis välttämättä tehtävä päästäksemme etenemään tässä liikenneruuhkassa!
Mistä alkaisimme? Ehdotan, että aloitamme tutkimalla ihmiselämän alkuperää ja olosuhteita ennen syntiinlankeemusta. Seuraavaksi käsittelemme syntiinlankeemusta ja pelastusta (jälkimmäistä aivan oman otsikkonsa alla).
Minun on todettava heti aluksi, että vankkumaton raamatullinen lähtöolettamukseni, joka perustuu sekä eksegeettiseen että teologiseen tarkasteluun on, että ihmiselämä ei ole kehittynyt alemmista muodoista, vaan että Jumala on luonut sen de novo. Uskon kirjaimellisen Aatamin olemassaoloon, josta (Jumalan aikaansaamassa nukutuksessa ja Hänen suorittamassaan leikkauksesa) Jumala loi itse Eevan. En voi tässä paneutua tarkemmin näiden väitteiden takana oleviin eksegeettisiin tai teologisiin pohdintoihin (eikä tarvitsekaan, koska aihetta on käsitelty tarkemmin muualla; kts. erityisesti E.J. Youngin ja John Murrayn kirjoituksia). Sen sijaan haluan keskittää huomioni siihen, millä tavoin Aatami luotiin täydelliseksi olennoksi.

Aatamin luonto

Tutkiskellessamme Aatamia synnittömänä, luotuna olentona on myös opettavaista tutkia Jeesuksen Kristuksen elämää. Hän on toinen Aatami, jolla myös oli ihmisen luonto, mutta joka Hänen tapauksessaan pysyi täysin synnittömänä. Näiden kahden yhtäläisyydet ja eroavuudet tarjoavat arvokasta tietoa raamatullista antropologiaa varten ja ihmiselämän normien rakentamiseen, sillä ne havainnollistavat Jumalan käskyjä. Kristus tuo esiin ihmiselämän normit, eivät sosiologiset tilastolliset tutkimukset.
Olemme jo nyt vaikeuksissa, ellen määrittele joitakin tähän mennesssä käyttämiäni termejä. Mitä esimerkiksi on luonto? Mitä on synti? Käsittelen edellistä termiä täydellisemmin kuin jälkimmäistä (syntiä käsitellään myöhemmässä vaiheessa).
Olen käyttänyt sanaa luonto puhuessani Kristuksesta, Aatamista ja ihmisolennoista. Kysymys "Mikä on ihmiseksi kutsutun olennon luonto?" havainnollistaa sanan käyttöä. Kysyn tällä tavoin mm. "Minkälainen on ihmisolento? Mikä erottaa hänet Jumalasta, maailmasta ja muista olennoista? Ja minkälaisista aineksista hän muodostuu?" Kun keskustelemme hänen luonnostaan tässä mielessä, vastataan kysymykseen "Mikä on ihminen?" Roomalaiskirjeen 1:26:ssa ja 27:ssä sekä Efesolaiskirjeen 2:3:ssa, joissa kreikankielen sana phusis on käännetty sanalla luonto, sanaa käytetään samalla tavoin siitä perusaineksesta, mikä ihmisellä on syntyessään tai kun hänet luotiin; se tarkoittaa hänen perimäänsä ja geneettistä puoltaan. Luonto tarkoittaa siis sitä, mistä ihminen muodostuu (erillään siitä, mitä hän sillä tekee).
Huom. Tällaisella käytöllä ei ole mitään tekemistä luonto-sanan yleisemmän käytön kanssa, kuten esimerkiksi sanonnassa: "Hän on hyväluontoinen". Tällainen käyttö on epäraamatullista ja viittaa käsitykseen, jota ei löydy Raamatusta, nimittäin erilaisiin luonnetyyppeihin.7
Tässä vaiheessa käytän sanaa luonto edellisessä merkityksessä; minua kiinnostaa tietää, minkälainen Aatami oli, mistä aineksista hän on muodostunut.
Entä tuo toinen termi, synti? Hyväksyn Westminsterin uskontunnustuksen määritelmän synnistä ja pidän sitä oikeana tulkintana Raamatun opetuksesta tästä aiheesta: "Syntiä on kaikki haluttomuus mukautua tai mukautumattomuus Jumalan lakiin ja sen rikkominen." Arkisemmin sanottuna se tarkoittaa sitä, että syntiä on sen tekeminen, minkä Jumala kieltää tai sen tekemättä jättäminen, mitä Hän vaatii Raamatussa. Voimme nyt jatkaa, kun olemme määritelleet nuo kaksi termiä.

Aatami ennen syntiinlankeemusta

Minkälaisia olivat Aatami ja Eeva ennen syntiinlankeemusta? Voimme saada paljon tietoa heistä 1. Mooseksenkirjan ensimmäisistä jakeista. Käännyn välittömästi Raamatun antamien tietojen tutkimiseen, koska mitään muuta tiedonlähdettä ei aiheesta ole olemassa. On suorastaan merkittävää, ettei missään muussa neuvonnan suuntauksessa välitetä mitään ihmisen alkuperäisestä (syntiinlankeemusta edeltänesstä) luonnosta; ainoastaan kristityt esittävät kysymyksen (ja sitten ikävä kyllä omaksuvat monet heistä opetuksia, jotka ovat täysin ristiriidassa Raamatun antamien tieojen kanssa).8
Mutta ajattelepa asiaa: Minne voidaan sellaisen neuvonnan ajatella päätyvän, joka ei osoita välittävänsä mitään siitä, minkälaista oli ihmiselämä alunperin? Useimmissa järjestelmissä ei tosiaankaan pysähdytä koskaan kysymään, onko ollut olemassa alkuperäistä tilaa jo ennen synnin ilmaantumista. On omaksuttu joko kehitysopin teoria, jonka mukaan ihminen on aikaisemmin ollut ihmistä alemmassa muodossa (eikä suinkaan korkeammassa tilassa, niinkuin Raamattu opettaa) tai sitten oletetaan (usein naivisti ja epäkriittisesti), että ihmisluonto on aina pysynyt samanlaisena kuin se on nytkin. Molemmissa tapauksissa johtavat nämä virheelliset käsitykset niitä seuraavien virheiden sarjaan koskien ihmisen nykyisiä ongelmia, niiden edellyttämiä ratkaisuja ja niitä normeja, joiden tarkoituksena olisi määritellä neuvonnan päämääriä.
Yrittäkäämme siis nyt löytää joitakin niistä Raamatun tosiasioista, jotka koskevat ihmisluontoa sellaisena, minkälaiseksi se alunperin luotiin.
Tiedustelkaamme aluksi, miksi on tärkeää yrittää saada selville, minkälainen Aatamin luonto oli ennen syntiinlankeemusta. Tähän kysymykseen on useita vastauksia. Eräs on tämä (josta jo olen puhunut): kun tiedämme, minkälainen ihmisluonto oli ennen syntiinlankeemusta, tiedämme jotakin (ei kaikkea) Jumalan asettamista normeista ihmiselämää varten. Ihmisen käsitykset ja hänen toimintansa kasvavat hänen luonnostaan; Jumala loi hänet tähän maailmaan sopivaksi ja luonnoltaan ja asenteiltaan sellaiseksi, että hän voisi ajatella ja suorittaa tiettyjä tehtäviä ja ylläpitää tiettyjä suhteita. Jokainen psykologiaa tai neuvontaa käsittelevä kirja, joka kamppailee vakavasti normaaliutta (tai epänormaaliutta) koskevan ongelman kanssa, tulee lopulta siihen tulokseen, ettei ole oikeastaan mahdollista esittää mitään ehdottomia normeja, joiden perusteella voitaisiin määritellä joku uskomus tai käytös "normaaliksi" tai "epänormaaliksi". Siitä huolimatta noiden teosten kirjoittajat käyttävät silti noita termejä jääräpäisesti ja menevät jopa niin pitkälle, että julistavat tietynlaisen käytöksen normaaliksi tai epänormaaliksi. Tämä taphtuu useimmiten sosiologisten teorioiden pohjalta, joissa normit on laadittu erilaisten (usein puolueellisten) mallien mukaisesti, jotka perustuvat tutkimuksista ja kokeista saatuihin keskiarvoihin. Niinpä jos riittävä määrä ihmisiä tiettynä aikana tietyssä paikassa julistaa olevansa homoseksuaaleja, on homoseksuaalisuus (oletettavasti) julistettava normaaliksi.9 On mahdollista, että sosiologit olisivat julistaneet heteroseksuaaliuden Sodomassa epänormaaliksi, jos mahdollista. Ja juuri näin on selvästikin tapahtunut, koska suuri määrä ihmisiä masturboi10: meille vakuutetaan kirjassa toisensa jälkeen (niin kristillisissä kuin ei-kristillisissäkin kirjoissa), että se on täysin normaalia. Jokainen, joka puhuu sellaista vastaan, yhdistetään heti niihin, jotka joskus opettivat, että mastrubointi aiheuttaa hulluutta. Jopa kristityt kirjailijat, jotka ovat joutuneet sosiologisten lausuntojen valtaan (Kinseystä on tullut Jumalan sijasta standardien asettaja), menevät yksinkertaisesti vain "eksperttien" mukaan. Mutta jos masturbointi on normaalia, silloin Aatami (oletettavasti) ennen syntiinlankeemusta ja Kristus maallisen elämänsä aikana masturboivat. Hätkähdyttääkö tällainen väite sinua? Jos niin on, on myönnettävä, ettemme voi asettaa normeja laskemalla syntisten ihmisten neniä! Jos nenien laskeminen pätisi, olisi valehteleminen hyväksyttävää.
Johdonmukainen kristitty kieltäytyy hyväksymästä sosiologiaa normeja asettavaksi tieteenhaaraksi. Sosiologista tutkimusta (joka perustuu oikeisiin—ts. raamatullisiin— olettamuksiin) voidaan käyttää kuvattaessa tietyn ihmisryhmän enemmistöä tiettynä ajankohtana11, mutta sen enempää arvoa ei niillä ole. Se tosiasia, että kaikki ovat syntisiä (Room.3:23) ei silti tee synnistä normaalia. Normina on vanhurskaus—sellainen elämä, jollaista Kristus eli. Vaikka kaikki ihmiset tekevät syntiä, se ei silti tarkoita sitä, että synti olisi normaalia (Room.1:n mukaan synti on seurausta syntiinlankeemuksesta); se tarkoittaa ainoastaan sitä, että synti on universaalia. Universaali ei siis ole välttämättä normaalia, vaikka sosiologit määräisivätkin muuta. Raamattu opettaa, että ihmiselämän todellisena normina on "tosi vanhurskaus ja pyhyys". Jumala asettaa normit Raamatussa; ihmisillä (ei edes sosiologeilla) ei ole sellaista oikeutta. Jumala asettaa tosi vanhurskauden ja pyhyyden rinnalle "tiedon" (totuudesta; useimmat aikamme sosiologit ja muut kieltävät absoluuttisen totuuden mahdollisuuden. He pitävät totuutta suhteellisena: totena joissakin suhteissa, jotakin tarkoitusta varten jne.) viimeisenä kolmesta ihmiselle normaalista ominaisuudesta ja julistaa, että vaikka heistä syntiinlankeemuksessa tulikin kadotettuja, Hän palauttaa heidät pelastettujen joukkoon (Ef.4:24; Kol.3:10).
Kristitty hyväksyy Aatamin luotuna olentona (ennen syntiinlankeemusta) esimerkiksi normaalista ihmiselämästä. Hänen luontonsa oli tosi ihmisen luonto kiinnostuksenkohteineen ja kykyineen. Mutta synti ei ollut hänelle normaalia; se oli ihmisolennolle epänormaalia käytöstä (ja niin se on tänäkin päivänä). Ja, huomaa, Aatami ei ollut niin täysin normaali kuin hän olisi voinut olla, jos hän olisi syönyt elämän puusta ja päässyt tilaan, jossa hän ei olisi enää koskaan voinut tehdä syntiä (pelastettujen syntisten iankaikkinen tila12). Kymmenen käskyä ovat elämälle asetettava normi ja Kristuksen omassa elämässä näemme niiden toteutuvan yksityiskohtaisesti. Siispä meidän on sanottava loppupäätelmänä, että ihmiselämälle on normaalia se, mitä Kristus sanoi ja teki (hänen ajatuksiaan emme voi tutkia).
Jos me haluamme tietää, minkälaista normaali rakkaus on, meidän on katsottava ja kuunneltava Kristusta. Sama koskee kaikkea muutakin ihmisen käytöstä, asennetta tai tunteita. Hänen ihmissuhteensa (Hänen puoleltaan) olivat normaaleja. Kaiken, mitä Aatamin olisi pitänyt tehdä (paitsi Jeesuksen pelastustyötä), Kristus teki. Sosiologia ei voi koskaan olettamustensa, päämääriensä ja metodologiansa takia päätyä raamatullisiin normeihin. Se käsittelee syntisiä, epänormaaleja ihmisiä. Mutta Jumala ei hyväksy syntisiä normeja. Hän ei tyydy mihinkään vähempään kuin täydellisyyteen.
Miten tärkeää on tietää normaalista ihmiselämästä? Neuvojalla on oltava oikeat päämäärät, joita kohti hän suuntaa neuvonnassaan. Ehkäpä olen ilmaissut tämän selkeimmin puheessani, jonka pidin noin 500 ihmiselle Wienin yliopiston psykiatrian luentosalissa Itävallassa, kun puhuin siellä äskettäin. Puheeni otsikkona oli Muuttakaa heidät—minkälaisiksi? Lainaan puhetta melko pitkälti.

Kristillinen neuvonta on aivan uutta; se on jotain aivan erilaista kuin mitä sukupolvellemme on Amerikassa tähän mennessä tarjottu. Kun kysymme, miksi ei ole ollut mitään konsensusta, varsinkaan tällä alalla, jossa jotkut ihmiset yrittävät muuttaa toisten ihmisten elämää, ovat monet meistä tulleet siihen tulokseen, että se johtuu siitä, ettei ole ollut mitään standardia, mihin pyrittäisiin. Saatat sanoa, että yhteiskunta on tuo standardi tai saatat sanoa käytännöllisesti, että mikä toimii, on standardi tai että neuvottava on standardi; mutta kun lopulta kiteytät asian ja riisut sen kaikesta ulkoisesta, jäljelle jää tämä: kukin psykoterapeutti määrää standardin. Subjektiivisuuden ongelma on valtava. Tarvitaan jotain, mikä on sekä neuvojan että neuvottavan ulkopuolella; tarvitaan jotain paljon perustellumpaa kuin vain rajoitettu ja puolueellinen yksilö...

Miksi tarvitaan standardia, mittaa, sääntöä? Koska kysymys on ihmiselämän muuttamisen ongelmallisuudesta. Kenellä ihmisellä on oikeus tai kyky sanoa toiselle: "Minä tiedän, miten sinun tulisi elää"? Kuka ihminen ottaa vastuulleen sanoa: "Tämä on väärin sinun elämässäsi, tämä on oikein sinun elämässäsi ja näin minä haluan muuttaa elämääsi"? Jotkut luulevat, että he voivat erottautua eettisestä puolesta. He luulevat, että arvot voidaan heittää syrjään. Mutta niin ei voi tehdä; kun käsittelet ihmisiä ja heidän elämäänsä, joudut koko ajan tekemisiin arvomaailman kanssa. Kun pyrit muuttamaan toista ihmisolentoa—ts. hänen arvojaan, hänen uskomuksiaan, hänen käytöstään, hänen asenteitaan, hänen ihmissuhteitaan—haluaisitko sanoa: "Se, minkälaisia minun mielestäni hänen arvojensa, hänen ihmissuhteidensa, hänen asenteidensa ja hänen käytöksensä pitäisi olla, on parasta"—oletko halukas sanomaan noin? Ellet ole tietämätön tai ylpeän välinpitämätön, on sinun epäröitävä.

Ja kuitenkin juuri se on ollut ongelma aivan alusta lähtien, eikö niin? Ei ole ollut olemassa mitään standardia, ei mitään standardia, joka olisi saanut aikaan konsensuksen...

Ei ole olemassa mitään yleistä standardia siihen, miltä ihmisolennon pitäisi näyttää. Luemme tosin toisinaan populaareissa kirjoituksissa, että "psykologit sanovat..." tai "psykiatrit sanovat..." (mutta jokainen, joka tuntee noiden lausuntojen takana olevan sekaannuksen voi ottaa ne ainoastaan pikemminkin humoristisesti kuin vakavasti). Tosiasia on, ettei ole olemassa yhteisymmärrystä edes kaikkein perustavimpaa laatua olevasta asiasta—minkälainen ihminen on normaali? Emmekä me voi saada tuota normia myöskään sosiologisten tutkimusten pohjalta, koska ne voivat kertoa meille ainoastaan keskimääräisistä asenteista ja käyttäytymisestä, joita tiettynä aikana tietyssä paikassa esiintyy. Enkä ole varma, haluammeko tuottaa lisää sellaisia ihmisiä kuin nyt olemme: sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet aikaan sotia, joista historia kertoo, ihmisiä, jotka tekevät niitä tekoja, joista lehtien etusivuilla jatkuvasti kerrotaan jne. Tarkoitan sanoa yksinkertaisesti: on oltava standardi ja malli, joka sopii siihen, että voimme sekä tietää että nähdä, minkälainen ihmisen pitäisi olla. On oltava kriteeristö. Meillä on oltava kuva siitä, minkälainen ihmisen tulisi olla, jos kerran aiomme muuttaa ihmisiä. Mistä me voisimme saada sellaisen kuvan? Tätä kysymystä ovat Amerikan kristityt pastorit käsitelleet viimeisten neljäntoista vuoden ajan, ja he väittävät, että heillä on vastaus.

He sanovat, että ihmisten pitäisi näyttää Jeesukselta Kristukselta! He sanovat, että Raamattu kuvaa abstraktein termein minkälainen ihmisen tulisi olla ja lisäksi, että Jeesus Kristus on sellaisen ihmisen malli teoissaan ja puheissaan. Päinvastoin kuin psykoterapian alueella vallitsevassa sekasorrossa, Amerikassa on todistettu mitä voimallisimmin, että todellinen konsensus on mahdollista silloin, kun on olemassa tällainen standardi.

Teidän tulee tietää jotain Amerikan seurakunnista. Meillä ei ole mitään valtionkirkkoa (landeskirke). Meillä on ainoastaan vapaaseurakuntia ja meillä on Amerikassa monia eri kirkkoja ja seurakuntia. Ne ovat, suurin osa niistä, keskenään yksimielisiä tärkeimmistä asioista, mutta eri mieltä monista vähemmän tärkeistä asioista. On siis mielenkiintoista, että tämä viimeisten neljäntoista vuoden ajan liike on edennyt monissa erilaisissa uskonsuunnissa voimallisesti, mikä on johtanut liikkeeseen, johon kuuluu kirjaimellisesti tuhansia pastoreita ja maallikoita (mitarbeiters), jotka harjoittavat nykyään neuvontaa tämän uuden Raamattuun perustuvan lähestymistavan mukaisesti. On myös mielenkiintoista, että sekä pastorit että maallikot ovat mukana tässä työssä harjoittaen kaikenlaisten ihmisten neuvontaa menestyksekkäästi. He ovat päässeet neuvonnassa yksimielisyyteen Raamatun avulla.

Tällä liikkeellä on ollut valtava vaikutus Amerikan seurakunnissa ja myös yleisesti Amerikan näyttämöllä. Eikä se ole rajoittunut ainoastaan tämän maan rajojen sisälle, vaan se on levinnyt moniin eri maanosiin—mikä omalla kohdallani on johtanut (tämän näkemyksen edustajana) vierailuihin, tänä vuonna Irlantiin, Brasiliaan, Uuteen Seelantiin, Australiaan, Meksikoon, Guatemalaan, Sakssaan ja Sveitsiin...
Tämä uusi näkemys kiinnittää huomiota myös muutoksen syvällisyyteen. Se ei ole kiinnostunut ainoastaan ihmisten muuttamisesta pinnalta; uskotaan, että ihmisen ja hänen tekojensa ja asenteidensa on muututtava hänen olemuksensa sisintä myöten, niin että sillä on vaikutusta myös hänen arvomaailmaansa ja motivaatioihinsa. Raamattu kutsuu tätä sisäistä voimaa ihmissydämeksi. Ihmisten ongelmat juontavat juurensa hänen sydämestään. Niinpä hän tarvitsee uuden ulkopuolelta tulevan voiman, jotta hän voi alkaa ymmärtää kristillisen neuvonnan päämäärää—muuttumista yhä enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi. Toisin sanoen tällaisessa neuvonnassa on kristillinen kääntymys olennaista. Ellei neuvottava ole kristitty, on hänen jumalasuhteensa muututtava. Hänen on tultava siihen pisteeseen, jossa hän käsittää, että kristillinen sanoma rististä on todellinen ja se on otettava vakavasti. Tämä vanha Raamatun sanoma on, että Kristus kuoli ristillä syyllisten syntisten sijasta voidakseen muuttaa heidän elämänsä alkaen koko heidän olemuksensa sisimmästä ja johtaen tarpeellisiin ulkoisiin muutoksiin. Krstillisellä neuvonnalla on syvällisyyttä, koska se menee ihmisen vaikeuksien ytimeen.

Tämän vanhan sanoman on havaittu olevan hyvin uusi ja elintärkeä voima monien ihmisten elämässä. Olet mahdollisesti lukenut täkäläisistä lehdistä niinkuin kaikkialla maailmassa "uudestisyntymisestä", josta on Amerikassa tullut suosittua nykyään. Me puhumme juuri siitä; tässä neuvontajärjestelmässä pyydetään itse Jumalaa antamaan neuvottavalle uusi elämä, jossa on uusi tarkoitus, uudet päämäärät ja uusi voima. Tällainen neuvonta käyttää hyväkseen Raamatussa olevaa Jumalan viisautta ja Jumalan voimaa ja Pyhää Henkeä. Näet kahden asian tapahtuvan: neuvottavan silmät avautuvat näkemään Jumalan ihmiselle tarkoittamat standardit ja kaiken huipuksi Jumala tekee hänelle ensi kertaa mahdolliseksi alkaa täyttää noita standardeja. Tämä on kristillinen peruslähestymistapa...

Kun käsitellään kysymystä standardeista, käsitellään neuvonnan perusasiaa, käsitellään ihmisen lopullisia ongelmia, jotka ainoastaan heidän Luojansa ja Pelastajansa voi ratkaista.

Jos ajattelet ollenkaan vakavasti, tulet palaamaan kerta toisensa jälkeen kysymykseen standardeista sen jälkeen kun olet puhunut kaikesta muusta. Pyydän, ettet sulje ovea tähän aiheeseen liian nopeasti. Et voi tehdä mitään ennenkuin se on ratkaistu. Suunnittelet auttavasi ihmisiä; hyvä niin. Mutta se merkitsee heidän muuttamistaan. Kysymyksenä ei ole ainoastaan miten, vaan miksi—mikä on aivan perustavaa laatua oleva kysymys. Kristitty vastaa: "Jeesuksen Kristuksen kaltaisuuteen". Onko olemassa mitään muuta vastausta?13

Siksi on keskustelu neuvonnan normeista tai standardeista niin äärimmäisen tärkeää. Kaikki neuvojat uskovat muutokseen, mutta voivatko, itse asiassa uskaltavatko he alkaa harjoittamaan neuvontaa ennenkuin he ovat päättäneet normeja koskevasta kysymyksestä? Ainoastaan raamatullinen antropologia voi antaa vastauksen tähän. Ja se antaakin—ja mitä yksityiskohtaisimmin!
Kysykäämme siis jälleen, "Minkälainen Aatami oli ennen syntiinlankeemusta?" Neuvontaa harjoittavien on tiedettävä se, koska syntiset neuvottavat, vaikka ovatkin kääntyneitä, eivät käsitä koko potentiaaliaan Kristuksessa, eivät useinkaan tiedä itsekään omia päämääriään ja normeja ja tyytyvät alinomaa vähempään kuin mitä raamatulliset standardit ovat. Kristillistä neuvontaa harjoittavan tehtävänä on auttaa heitä tiedostamaan raamatulliset normit ja sitoutumaan niihin ja opastaa heitä siinä, miten noihin päämääriin voidaan päästä ja rohkaista heitä tavoittelemaan niitä. Voimme sentähden sanoa, että neuvonta auttaa kristittyjä tulemaan normaalimmiksi.14

Aatami luomistapahtumassa

1. Aatami luotiin aineelliseksi olennoksi.

Kun Raamattu opettaa, että Aatami luotiin "maan tomusta" (1.Moos.2:7), se todistaa vankasti sen, että ihminen on aineellinen olento. Jo alusta asti luotiin ihminen sopusointuiseksi osaksi maailmaa ja sen jatkuvuutta. Ihminen on maasta, maata. Jo nimi "Aatami" merkitsee samaa kuin "punainen (savi)", mikä korostaa tuota tosiasiaa.15 On siis hylättävä kaikki gnostilaiset käsitykset siitä, että aineellinen luomakunta olisi per se syntistä; Jumala itse julisti aineellisen luomakunnan olevan "oikein hyvä" ja valmisti ihmisen siitä (kuten eräs poika sanoi: "Ei Jumala tee roskaa"). Uusi testamentti sisältää paljon sellaista, mikä on suunnattu gnostilaisia harhaoppeja vastaan, joissa aineellisen luomakunnan väitetään olevan syntistä. Kolossalaiskirjeessä ja Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä kerrotaan, että synnitön Kristus tuli, kastettiin ja kuoli ruumiillisesti vahvistaen tuon harhaopin vääräksi (vrt. Kol.1:19; 2:9; 1.Joh.1:1; 4:2; 5:6-8). Sentähden Paavali voi puhua kuolemaa ajatellessaan inhimillisestä kaipauksestaan saada uusi ruumis (hän halusi tulla puetuksi uuteen ruumiiseen, ei riisutuksi), ja vaivaantumisestaan, kun joutuu olemaan ilman sitä (vrt. 2.Kor.5). Kuolema on luonnoton tila ihmiselle; ihmisen ruumis on niin olennainen osa häntä, että ilman sitä oleminen (vaikkakin vain väliaikaisesti) saa aikaan sellaisen epämukavuuden tunteen. Meidän kannaltamme on hyvin merkittävää, että ylösnousseen Kristuksen tila on ruumiillinen tila ja että uskovien tila ylösnousemuksen jälkeen tulee myös olemaan samanlainen kuin Hänen tilansa. Se, että tulee olemaan uudet taivaat ja uusi maa, joka on juuri valmistettu, jossa vanhurskaus asuu (2.Piet.3:13) viittaa siihen, että—ainakin osaksi—ihmisen iankaikkinen olemassaolo pelastettuna tulee olemaan tuossa uudessa maassa (jossa "vanhurskaus asuu" näyttäisi viittaavan siihen, että maan päällä on vanhurskaita olentoja).
Mitä tämän tosiasian pitäisi merkitä meille neuvojille? Ihmiselle ominainen aineellisuus olisi pidettävä neuvonnassa mielessä joka hetki. Kaikki aineelliseen luomakuntaan (sinänsä) kohdistuvat hyökkäykset, kaikki neuvottavien puolustelut vetoamalla ihmisluontonsa aineellisuuteen on pantava syrjään. Ihminen ei toimi paremmin irrotettuna ruumiistaan, niinkuin jotkut väittävät päästäkseen nykyisistä Jumalan heille antamista vastuista; hän toimii parhaiten ruumiissaan, koska hänet oli suunniteltu toimimaan aineellisena olentona.16
On totta, että aineellinen luomakunta kirottiin ihmisen synnin seurauksena ja että sekä luonnollinen maailma että synnin asuttama ihmisen liha aiheuttavat nyt ongelmia neuvottavalle, mutta se ei johdu maan aineellisuudesta eikä ihmisen ruumiista (tiedämmehän, että syntisillä, aineettomilla enkeleillä on samanlaisia ongelmia, vaikka niillä ei ole aineellisia ruumiita, vaan on selvää, että syynä ei ole aineellisuus). Muista myös, että ihmisluonnon henkinen (aineeton) puoli (josta puhutaan infra) on yhtä hyvin altis synnille eikä sitä voida pitää sen vanhurskaampana (tai vähemmän syntisenä) sen takia, ettei se ole aineellinen. Ihmisen aineellisuutta ei pidä koskaan pitää (niinkuin jotkut ikävä kyllä tekevät) ihmisluonnon "alempana" puolena tai henkistä (aineetonta) puolta "korkeampana", jos tuollaisen kielenkäytön tarkoituksena on antaa edelliselle korkeampi status kuin jälkimmäiselle. Sekä aineellinen että henkinen luomakunta olivat yhtä hyviä ja yhtä tärkeitä, koska molemmat olivat Jumalasta ja Jumalalle (vrt. tässä kohden, ruumiista 1.Kor.6:14). Molemmat ovat samalla tavoin rappeutuneet Aatamin synnin seurauksena.
Syntisen ihmisen vääristyneessä ajattelussa pidetään usein henkistä Jumalaan liittyvänä ja aineellista paholaiseen liittyvänä. Tämä on aivan väärin edellä esitetyistä syistä. Auttaa ehkä, jos muistaa (tässä suhteessa), että Saatana on itse henkiolento (ei aineellinen) ja että hänen varsinainen valtakuntansa ei ole aineellinen, vaan henkimaailma (vrt. Juud.6). Ihmisen aineellisuutta ei pidä siis yhdistää sen enempää Saatanaan kuin hänen henkeäänkään.
Raamattu ei pyhitä asketismia, jossa ruumista (koska se on aineellinen) "rangaistaan" tai sitä nöyryytetään ja/tai vahingoitetaan eivätkä neuvojat voi sellaista suvaita. Uskovan ruumiin kunnioittaminen Pyhän Hengen temppelinä ja sinä luonnon muotona, jossa Jeesuksesta tuli yksi meistä ja jossa Hän kuoli puolestamme, ehkäisee kaiken sellaisen ruumiin väheksymisen. Synti on johtanut asketismiin (Kol.2:23). Sentähden on neuvojien oltava valppaina asketismin harjoittamisen suhteen, joka on lisännyt tilannetta pahentavia vaikeuksia alkuperäisiin ongelmiin.17 Filippiläiskirjeen 2:6-11:ssä, jossa Paavali kuvailee Kristuksen nöyrtymistä mahdollisimman tarkasti muotoillulla teologisella kielenkäytöllä, hän ei puhu mitään siitä, että Kristus tuli lihassa. Raamatunkohdat, joissa korostetaan Kristuksen ruumista, puhuvat siitä positiivisesti (vrt. Joh.1 jne.). Paavali tekee selväksi, että Hänen nöyryytyksensä oli sitä, että Hänestä tuli alhainen ihmisolento, joka joutui kärsimään häpeällisen kuoleman (mutta siihen sisältyy ihmisluonnon sekä ruumiillinen että henkinen puoli).
Kun neuvottava siis valittaa, että "kunpa vain" häntä ei "taakoittaisi hänen ruumiinsa" (ellei hän viittaa synnin vaikutuksiin ruumissaan), hän voisi tehdä paljon enemmän Herralle jne., on neuvojan vastustettava tällaista käsitystä. Jos hän tunnistaa synnin ainoastaan ruumissaan, on neuvojan kerrottava hänelle, että synti on myös hänen sielussaan (ja itse asiassa alkaa sieltä—vrt. Matt.15:19). Jos hän käyttää synnin asumista ruumiissaan tekosyynä, on neuvojan huomautettava, että synti ei asu sen enempää hänen luontonsa aineellisessa puolessa kuin hänen henkisessä puolessaan. Itse asiassa sydämestä lähtee (sisäisestä, näkymättömästä elämästä) se, mikä raskauttaa ruumista (Room.6) ja minkä kanssa hän joutuu taistelemaan. Ja hänelle on osoitettava, että oikea hengellinen asenne voi valloittaa koko ruumiin ja että hän on vastuussa molemmista Jumalalle.18 Jos hän sanoo, että synti rampauttaa sekä ruumista että henkeä ja rajoittaa häntä, on se myönnettävä. Ne eivät kuitenkaan rajoita Pyhää Henkeä, joka uudistaa mieltä ja antaa sille voimaa (Ef. 4:2319). On tähdennettävä sitä, että missä synti vallitsee, armo hallitsee vielä enemmän. Heikkoudet eivät suoranaisesti aiheuta synnillistä käytöstä uskovassa tai estä kristittyä palvelemasta Kristusta niinkuin hänen pitäisi. Jumalan armo saa uskovan kohoamaan tuskan, vammojen jne. yläpuolelle ja kääntää rasitteet Kristuksen takia voimavaroiksi. Juuri tästä on tämän kirjan nimessä [A Theology of Christian Counseling—More than Redemption = Kristillisen neuvonnan teologia—enemmän kuin pelastus] osittain kysymys, kuten tulemme myöhemmin huomaamaan. Siellä missä on mahdollisuuksia muutokseen, on myös vastuuta ja toivoa.20
Näet nyt siis, miten elintärkeää on, että neuvojalla on oikea teologia koskien ruumista ja aineellista luomakuntaa. Mutta kuten olen antanut ymmärtää koko tämän tutkiskelun ajan, se on vain puolet kuvasta; on myös totta, että—

2. Aatami luotiin henkiseksi olennoksi.

En voinut olla viittaamatta tähän tosiasiaan edellisessä osassa tutkimustamme; nämä ovat saman mitalin kaksi puolta. Molemmat elementit esiintyvät luomiskertomuksessa: Aatami valmistettiin maan tomusta, mutta vasta kun elämän henki (tai henkäys) henkäistiin häneen21, hänestä tuli elävä sielu (tai elävä olento22). Se, että Aatami oli "elävä sielu", ei ollut ainutlaatuista. 1. Mooseksenkirjan 1:21:ssä, 24:ssä ja 30:ssä sanotaan samoin toisista olennoista, jotka eivät olleet ihmisolentoja. Ihmisen luomisessa on merkillepantavaa se, miten Jumala sai tämän tuloksen aikaan; Hän henkäisi Aatamiin elämän hengen (tai henkäyksen). Tämä henkilökohtainen, suora, ainutlaatuinen henkäys oli Jumalan puolelta erillinen teko, joka erotti ihmisen luomisen (ja ihmisen elämän) muusta elävästä elämästä. Ihmisessä on maallinen puoli23, mutta myös taivaallinen tai hengellinen puoli. Ihminen kuuluu molempiin maailmoihin.
Jumalan henkäys osoittaa, että ihmisen ruumis ei ole kaikki; hän on enemmän kuin ruumis. Jumala itse antoi ihmisen ruumiille hengen henkäisemällä (henkensä) häneen. Tämä erityinen teko viittaa erityistapaukseen ja erityiseen tulokseen. Tämä hengen henkäys on ihmisen elollisuuden lähde ja ilman sitä ihmisen voitaisiin sanoa olevan kuollut (Jaak.2:26, "...ruumis ilman henkeä on kuollut...". Saarnaajan 12:7:ssä on selvä viittaus 1.Mooseksenkirjan 2:7:ään: "Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin".24 On selvää, että Saarnaajan viittaus 1. Mooseksenkirjaan osoittaa, että hän ymmärsi Mooseksen viitanneen ihmisen kahtalaisuuteen. Päinvastoin kuin eläimet, Aatami oli valmistettu maasta otetusta elementistä (sitä kutsutaan tässä tomuksi) ja elementistä, joka tuli suoraan Jumalalta, jonka Hän "antoi". Kuolemassa tulee näistä kahdesta elementistä jälleen erilliset ja ne palaavat eri lähteisiin. Saarnaajan kirjan 3:21:stä käy ilmi, että kirjoittaja ymmärsi myös, että ihmisen elämä erosi eläimen elämästä lähteensä ja kahtalaisuutensa puolesta: "Kuka tietää ihmisen hengestä, kohoaako se ylös, ja eläimen hengestä, vajoaako se alas maahan?"25 Tässä, jossa elämän antava voima (periaate) mainitaan, tehdään selvä ero ihmisen ja eläimen hengen välillä, vaikka sanaa henki käytetäänkin sekä ihmisestä että eläimestä: ihmisen henki nousee ylös (Jumalan luo, joka sen antoikin—vrt. 12:7b), kun taas eläimen henki laskeutuu alas maahan (josta se tulikin26—vrt. 12:7b). Ihmisen henki on siten erotettavissa ihmisen ruumiista kuolemassa, sen luomistapahtumassa saatujen ainutlaatuisten ominaisuuksien vuoksi (se tuli suoraan Jumalalta, ylhäältä), kun taas eläimet eläviksi tekevä voima liittyy niin kiinteästi niiden ruumiiseen, että molemmat haudataan (tuhoutuvat) kuolemassa.
Mitä seurauksia neuvonnan kannalta on ihmisluonnon kahtalaisuudella, on niin paljon, ettei niitä pysty edes luettelemaan. Tässä on taas eräs asia, josta olisi kirjoitettava kokonainen kirja (tai kirjoja), jotta aihe saataisiin tutkittua perusteellisesti. Mutta ennenkuin paneudumme tuohon kysymykseen tarkemmin (ja pakostakin vain ylimalkaisesti), olisi viisasta tutkia tarkemmin sitä, miten käsitän tämän ihmisen kahtalaisen luonnon. Se johtaa meidät tutkimaan mitä (valitettavasti) on kutsuttu kaksiyhteisyys/kolmiyhteisyyskysymykseksi.27
Kysymys siitä, miten monia toinen toisistaan erottuvia entiteettejä ihmisessä on, on tärkeä, mutta yleensä on keskitytty niiden erotteluun, mihin termit dikotomia ja trikotomia selvästikin viittaavat (sanat tarkoittavat "kahteen osaan leikattavaa" ja "kolmeen osaan leikattavaa"). Raamattu korostaa kuitenkin näiden entiteettien ykseyttä. Sentähden pidän parempana termiä kaksinkertainen (duplex). Tämä sana korostaa pikemminkin näiden elementtien ykseyttä (ne on "viikattu" yhteen) kuin niiden erillisyyttä (mikä, niinkuin havaitsimme, on ihmiselle luonnotonta).
Keskustelu siitä, montako eri elementtiä yhdistyy ihmisolennossa, on kuitenkin tärkeä neuvojille; heille ei siinä ole kysymys hiustenhalkomisesta. Näistä kahdesta näkemyksestä seuraa monia käytännön eroavuuksia. Koko Clyde Narramoren asenne perustuu esimerkiski trikotomiaan hänen sanoessaan, että lääkärin on hoidettava ruumista, pastorin henkeä ja psykologin sielua. On kyseenalaista, voidaanko ihmistä jakaa ja paketoida noin näppärästi28 (vaikka kolminainen käsitys olisi oikeassakin). Mutta Raamatusta ei löydy tällaista korostusta.29 [Vertaa artikkelimme Henki, sielu ja ruumis]
Raamattu ei anna sijaa kolminaiselle (tai kolminkertaiselle) käsityskannalle; itse asiassa se korostaa—alkaen 1.Moos.2:7:stä— puhuessaan (vastentahtoisesti) eri osista (muista, että siinä korostetaan ykseyttä), että on kysymys kahdesta elementistä, jotka on yhdistetty, ja (ja vain kahdesta, jotka kuolemassa) erotetaan toisistaan väliaikaisesti. Jo tähän mennessä mainittujen raamatunkohtien lisäksi (ja huomaa, 1.Moos.2.7 ei anna mahdollisuutta kuin kahteen elementtiin) mieti seuraavaa:

Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.30

Tämän jakeen ajatuksena on, että koko ihminen kärsii Gehennassa; siinä korostetaan sitä, että koko iankaikkinen ihminen kärsii verrattuna vain osittaiseen (ruumiilliseen) kärsimykseen nyt. Sanonta "sekä sielun että ruumiin" on kaksinainen ei kolminainen. Jos kolminaisuus pitäisi paikkansa, olisi tässä pitänyt mainita myös henki.
Tässä vielä yksi: "...että olisivat pyhät sekä ruumiin että hengen puolesta".31 Tässäkin esimerkissä on selvää, että on kysymys kokonaisuudesta. Ei voida olettaa, että isä haluaisi vain kahdenn kolmesta elementistä tulevan pyhitetyksi (tai että vain kaksi, ei kolme elementtiä, tarvitsisivat pyhitystä). Samaa voidaan sanoa 2.Kor.7:1:stä: "...puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen32 saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa". Ilmaus "kaikesta...saastutuksesta" tekee selväksi, että tässä tarkoitetaan koko ihmisen saastutusta (sielun sastutusta ei varmasti ole jätetty ulkopuolelle!).
Tällaiset raamatunkohdat ovat sääntönä; ne painavat vahvasti kolminaiskäsitystä vastaan. En lainaa enempää raamatunkohtia. Mutta kysyt ehkä: "Entä Heprealaiskirjeen 4:12 ja 1.Tess.5:23?" "Eikö niissä puhuta sielun ja hengen erottamisesta, mikä osoittaisi kolminaisen ihmiskäsityksen pitävän paikkansa?" Vastauksena on painokas "Ei!"
Tutkikaamme ensin Hebr.4:12:a. Siinä sanotaan: "Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet..." "Näethän nyt", sanovat ne, jotka ovat kolminaisen ihmiskäsityksen kannattajia, "jos kerran Raamattukin myöntää, että on mahdollista erottaa sielu ja henki toisistaan, niin voimme mekin tehdä niin". Mutta tosiasia on, ettei kreikankielinen alkuteksti sano ollenkaan niin. Jotkut raamatunkäännökset johtavat lukijaa harhaan. Ei siinä sanota, että sielu erotettaisiin hengestä tai nivelet ytimistä. Sen sijaan siinä sanotaan, että Jumalan Sana halkaisee niin hengen kuin sielunkin, samoin nivelet ja myös ytimet. Monet, jotka ovat käsittäneet asian tällä tavoin väärin, ovat ihmetelleet, miksi nivelet pitäisi erottaa ytimistä, kun ne eivät ole kosketuksissa keskenään. Sana välillä on tuotu ulkoa ajatteluumme koskien tätä raamatunkohtaa.
Oikea merkitys on, että Jumalan Sana tunkeutuu syvälle ihmisen sisimpään ja leikkaa auki ja paljastaa hänen halunsa ja ajatuksensa (jakeet 12c, 13).33 Tässä kuvataan nivelten, ytimen, sielun ja hengen auki leikkaamista. Huomaa: tässä on kaksi peruskategoriaa—aineellinen (nivelet/ytimet) ja aineeton (henki/sielu), ei kolmea. Samoinkuin "ajatuksia ja aivoituksia" ei eroteta toisistaan34, vaan liitetään toisiinsa yhdeksi kokonaisuudeksi ilmaisemaan koko älyllisä puolta, samoin mainitaan sekä henki että sielu osoittamaan, ettei mikään sisäisen ihmisen puoli ole Jumalan Sanan läpitunkevan voiman ulottumattomissa.35

...eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, [Aatami yritti piiloutua; samoin ovat neuvottavat aina siitä alkaen yrittäneet tehdä niin], vaan kaikki on alastonta ja paljastettua [jälleen kaksi piirrettä, jotka yhdessä käytettyinä korostavat totaaliutta; joita ei pidä erottaa toisistaan, vaan liittää yhteen] hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili (jae 13).

Neuvojien on otettava selville, mitä tämä jae tarkoittaa ja myös se voima, mikä sillä on, kun sitä käytetään neuvontatilanteissa.
Mitä tulee 1.Tess.5:23:een, ei siinäkään korosteta sitä, miten monesta osasta ihminen muodostuu eikä sitä, miten ihminen voidaan jakaa noihin osiin. Sen sijaan siinä korostetaan ihmisen kokonaisuutta:

...itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana...

Paavali ei jaa; hän laskee yhteen. "Mutta eikö hän laske yhteen kaski plus yksi, ja eikö siitä tule kolme?" kysyt. Ei, ei sen paremmin kuin silloinkaan, kun Jeesus luettelee sydämen, sielun, mielen ja voiman (ja jättää muuten mainitsematta ruumiin ja hengen) meidän ei pitäisi saada tulokseksi neljää. Pitäisikö meidän nyt lisätä vielä voima, mieli ja sydän36 1.Tess.5:23:n luetteloon ja sanoa, että ihminen voidaan jakaa, ei ainoastaan kahteen tai kolmeen, vaan kuuteen osaan?37 Ei tietenkään!
Raamatussa luetellaan usein päällekkäin termejä (joskus kaksi, toisinaan kolme, joskus jopa neljä; toisinaan yhtenä yhdistelmänä, tai aivan erilaisena yhdistelmänä) ilmaisemaan kokonaisuutta, aivan niinkuin mekin teemme. Siinä ei ole suinkaan kysymys ihmisen jakamisesta tärkeimpiin osasiinsa. Retorisia raamatunkohtia, niinkuin nämä, ei tule pakottaa palvelemaan tarkoituksia, joihin niitä ei ole tarkoitettu. Niin tehdessä niille tehdään väkivaltaa pyrkimällä todistamaan niiden avulla liikaa38 ja johtamalla itsensä harhaan noin kyseenalaisilla hermeneuttisilla menetelmillä.
Osoittaakseni, miten pinnallisesti kominaista ihmiskuvaa kannattavat ymmärtävät Raamatun sanaa, kysyn heiltä: "Miten toimit hyvin usein esiintyvien sydän-viittausten kanssa?" Miksi tämä äärimmäisen tärkeä käsite on sivuutettu? Sekin edustaa ihmisluonnon aineetonta puolta. Onko se erillään sielusta ja hengestä, kuuluuko se molempiin (tai vain toiseen)? Olkaa hyvät ja kertokaa minulle.
Tosiasia on, että Raamatun sydän-käsitteen tutkiminen on hyvin valaisevaa (ja tärkeää neuvojille) ja ennenkuin se täysin ymmärretään, ei voida todella ymmärtää ihmisluontoa (eikä varsinkaan sen henkistä puolta). Sentähden käytän aikaamme käsitelläkseni tätä valtavan tärkeää (mutta laiminlyötyä) aihetta.
Heti aluksi on tärkeää myöntää kategorisesti, että länsimainen käsitys (nykyajan amerikkalainen, euroopalainen jne. käsitys) ei ole raamatullinen. Tämä länsimainen käsitys on peräisin Rooman kulttuurista ystävänpäivämentaliteetteineen. Nykyajan ajattelussa yhdistää länsimainen käsitys sydämen tunteisiin. Sana sydän tuo mieleen punaposkisia kerubeja, pitsinukkeja ja paperisydämiä. Sen seurauksena on tämä käsitys siirtynyt saarnoihin ja kirjoituksiin, joissa esim. "pään tieto" asetetaan "sydämen tiedon" kanssa vastakkain. Edellisen sanotaan olevan pelkästään älyllistä tietoa ja hyväksymistä, kun taas jälkimmäinen merkitsee tunteella omistautumista. Mutta tällainen jako on epäraamatullinen.39 Missään kohden Raamattua ei päätä aseteta vastakkain sydämen kanssa, Raamatussa ei tunteita liitetä sydämeen, vaan sisäelimiin (jossa monet voimakkaimmista, erotettavissa olevista tunnereaktioista tapahtuvat).40
Syy siihen, ettei Raamatussa aseteta vastakkain sydäntä ja päätä johtuu siitä, että sanaan sydän sisältyy älyllinen puoli (vrt. Job 12:24; 36:13; Jer. 17:9,10; 23:20; Hes. 11:5; Hoos. 7:11; Matt. 13:15; Mark. 7:19-23; 11: 23; Luuk. 5:22; Ap.t. 5:4; 2.Kor. 9:7; Hebr. 4:12; Jaak. 1.26; nämä vähäiset esimerkit osoittavat eri kirjottajien laajan [universaalin] yksimielisyyden tästä asiasta kattaen hyvin pitkän ajan). Raamatussa sanotaan ihmisolentojen puhuvan, päättelevän, suunnittelevan, ymmärtävän, ajattelevan, epäilevän, havaitsevan, tekevän virheitä, tähtäävän, aikovan jne. sydämessään. On siis selvää, miksi päätä (jonka ajattelemme edustavan ihmisen älyllistä puolta) ei voida koskaan asettaa vastakkain sydämen kanssa.
Voidaksemme paremmin ymmärtää sydämen raamatullisen merkityksen, kysykäämme: "Mikä sitten asetetaan sydämen vastakohdaksi, jos jotain ylipäätään siksi asetetaan?" Vastauksena on aina, poikkeuksetta: näkyvä, ulkoinen ihminen. Jumalan palvonta, jota ihminen suorittaa huulillaan (ulkonainen, kuultava, näkyvä palvonta), kun hänen sydämensä (sisäinen, näkymätön, ei kuultava) on kaukana Jumalasta on hyvä esimerkki täsät vastakohtaisuudesta (Matt. 15:8).41 Meille opetetaan, että ihminen näkee "ulkomuodon", mutta Jumala näkee sydämen (1.Sam.16:7). Esittämättä enempää samanlaisia esimerkkejä voimme varmuudella sanoa, että kaikkialla Raamatussa käytetään sanaa sydän kuvaamaan sisäistä ihmistä (tai, kuten Pietari asian ilmaisee mitä ytimekkäimmin, "salassa oleva sydämen ihminen"42). On siis selvää, että Raamatussa on sisäinen elämä se, mitä ihminen elää Jumalan ja itsensä edessä, elämää, joka on muille tuntematonta, koska se on heiltä salattua.43
Sentähden on luonnollista yhdistää sydän omaantuntoon, niinkuin jotkut kirjoittajat toisinaan tekevät (vrt. Hebr.10:22; 1.Joh.3:19-21). Ja sydämessään tyhmä (Ps.14:1) tai paha orja (Luuk12:45) puhuu itsekseen. Sydämestä (joka on lähde tai aarreaitta, josta ulkonaiset sanat ja teot nousevat) lähtevät synnit (Matt. 15:18ss; Mark.7:19-23); Luuk.6:45). Ihminen voi tehdä syntiä sydämessään, vaikka hän ei olisikaan tehnyt syntiä ulkonaisesti (Matt.5:28). Sentähden ihmisen sydän täytyy puhdistaa (Hebr.10:22); puhdassydämiset ovat autuaita (Matt.5:8). Sydämen usko ja suulla tunnustaminen (Room.10:8-10) johtavat pelastukseen, koska sekä sisäinen että ulkonainen ihminen puhuvat samaa—usko on aitoa (eikä teeskenneltyä tai vain ulkonaista).44
Sydämestä voisi sanoa paljon, paljon enemmän, mutta ehkä tämä riittää osoittamaan sanan päämerkityksen Raamatussa. Siihen sisältyy koko sisäinen elämä. Se on kaikkein kehittynein, laajin ja dynaamisin käsite koskien ihmisen aineetonta (tai henkistä) puolta Raamatussa.
Niille, jotka eivät ole vielä luopuneet kolminaisesta ihmiskäsityksestään, on tärkeää huomauttaa, että kaikki, mitä on sanottu sielusta ja hengestä, on sanottu sydämestä.45
On myös totta, että se, mitä on sanottu hengestä, on myös sanottu sielusta.46 Molemmissa on iloa, huolta, surua jne.
Mikä sitten on sielun ja hengen välinen ero? Miksi käytetään kahta sanaa kuvaamaan yhtä entiteettiä; ja mikä on niiden suhde sydämeen? Kuten olemme nähneet, on sydän ihmisolennon aineeton, ei nähtävissä oleva sisäinen elämä, kun hän on elossa ruumiissaan. Se vastaa melko läheisesti sielua tässä suhteessa. Mutta lähes aina (ellei aina), kun sanaa sydän käytetään, mukana on vastakkainasettelu ulkonaisen ja näkyvän kanssa tavalla tai toisella, vaikka vain hämärästikin. Sana sielu taas kuvaa koko ihmistä sellaisena kuin hän on (vain harvoin se asetetaan vastakkain ruumiin kanssa—mutta kts. 3.Joh.2). Sen sijaan sielu kuvaa ihmistä elävänä olentona aineellisten ja aineettomien elementtien ykseytenä. Jopa niin, että sanaa sielu voidaan käyttää merkitsemään ihmisolentoa (1.Piet.3:20; 1.Moos.46:22) ja omasta itsestä (mitä se usein Psalmeissa tarkoittaa: esim. 3:2; 6:3, jne. jne.) Tällaisia kohtia tulkittaessa voidaan "sielu"-sana korvata hyvin sanalla "minä". 'Sielu' vaikuttaa olevan runollinen ilmaus, joka tarkoittaa samaa kuin 'minä', 'itse'. Sana henki taas kuvaa aina ihmisluonnon aineetonta puolta sen liittymättä mitenkään ruumiiseen. Se kuvaa ruumiitonta tilaa. Esimerkiksi Jumalaa ei kutsuta koskaan Sieluksi, vaan Häntä kutsutaan aina Hengeksi. Kolminaisuuden kolmas persoona on Pyhä Henki eikä Pyhä Sielu. Kun Jeesus sanoi, että Jumala on Henki (Joh.4:24), Hän korosti sitä, että se edellytti enemmän kuin vain ruumiillista (ulkonaista) palvontaa: Häntä on palvottava hengessä ja totuudessa. Kun Kristus puhui hengestä ja määritteli sen, Hän sanoi: "ei hengellä ole lihaa eikä luita" (Luuk.24:39). Henki on persoona ilman ruumista. Samoin kuin sana sielu (tavalla tai toisella) kuvaa aina ihmisluonnon aineetonta puolta aineelliseen liittyneenä (tai yhdistyneenä), samoin sana henki tarkoittaa aina samaa aineetonta puolta aineelliseen liittymättä (tai siitä erillisenä).47 Sydän taas viittaa ihmisen aineettomaan puoleen vastakohtana hänen aineelliselle puolelleen (korostaen tavallisesti jälkimmäisen näkyväisyyttä ja edellisen näkymättömyyttä). Tällä tavoin eroavat siis nuo kolme sanaa toisistaan ja tällä tavoin ne voidaan erottaa toisistaan. Sentähden niitä on kolme (ei yhtä tai edes kahta). Silti kaikki kolme tarkoittavat samaa entiteettiä: aineetonta persoonaa.
Lopuksi on olemassa mieltä tarkoittava sana (tai ehkä olis parempi sanoa sanoja). U.T.:ssa käytetään enimmäkseen kahta sanaa:

  1. Phrēn-ryhmä (ts. sanat, joissa on yhdistetty tämä kreikankielen juurisana ja joku muu kreikankielen sana). Tämä phrēn-sanaryhmä keskittyy sisäisen ihmisen älylliseen puoleen—ymmärrykseen, ajatteluun, päättelyprosesseihin, viisauteen jne. Aphroneo, jossa on alfaprivatiivi, joka tekee sanasta kielteisen ja käänteisen (samoin kuin etuliitteemme epä- ja päätteemme -ton) tarkoittaa "järjetöntä". Phroneo tarkoittaa "ajatella, olla mielessä". Phonimos on "ymmärrys", joka johtaa järkevyyteen, phronema on "ajatus tai asenne" ja phrenes on ihmisen "sisäinen asenne". Itse sana phren esiintyy (monikossa) ainoastaan 1.Kor.14:20:ssä ja tarkoittaa samaa kuin "mieli, ajatus, sisäiset toiminnat".
  2. Nous-ryhmä (ts, itse sana nous ja yhdyssanat, joissa se on mukana). Tämäkin sana keskittyy ihmisluonnon älylliseen puoleen (toisinaan eksklusiivisemmin kuin muulloin), nutta on merkitykseltään laajempi, niin että siihen sisältyy asenne, havainnoiminen, ymmärrys, tunne, arviointi ja päätöksenteko. Itse nous-sana on ryhmän yleistermi, johon sisältyvät kaikki nämä merkitykset. dianoia, ryhmän toinen pääasana tarkoittaa samaa kuin "asian ajatteleminen läpikotaisin". Siihen sisältyy mietiskely, pohdinta ja päättely. Se voi tarkoittaa myös "mielikuvitusta". Ennoia, jota käytetään 1.Piet.4:1:ssä, tarkoitaa samaa kuin "ajatus aikeena".
    Myös mielen käsite voidaan liittää sanoihin sydän, sielu ja henki Raamatussa. Toisinaan asetetaan mieli vastakkain ulkoisen ihmisen kanssa (kts. Room.6-8) samoin kuin sydänkin. Mieltä ei luultavasti voida ajatella itsenäisenä entiteettinä (niinkuin aivoja48), vaan ihmisen aineettoman puolen (tai sisäisen elämän) ajatuselämänä. Se on sana, jota käytetään tarkoittamaan subjektiivisia ajattelun, tietämisen, tuntemisen, tahtomisen jne. kokemuksia.
    Tämän liiankin lyhyen katsauksen perusteella koskien Raamatun tietoa ihmisolennon aineettomasta puolesta, on selvää, että sellaiset käsitykset ihmisestä, joita on esitetty esimerkiksi Larry Crabbin teoksen Effective Biblical Counseling luvussa 5, ovat harhaanjohtavia. Tosiasia on, että tuossa luvussa nojaa Crabb enemmän Ellisiin (s.89), Adleriin (ss.92,95) ja Rogersiin (s.96) kuin Raamattuun käsityksissään ihmisluonnosta. (Vaikuttaa siltä, että) hän on viettänyt enemmän aikaa em. miesten tutkimiseen kuin sellaiseen kovaan Raamatun tutkimiseen, jonka perusteella voisi kehittää tosi kristillisen käsityksen ihmisestä. Siinä kuvattu ihmispersoonan rakenne sisältää vain vähän aineksia siitä, mitä me olemme tässä tutkiskelleet. Niinpä Crabbin luottavaisesti "raamatullisina" esittämät käsitykset käyvät tuskin yksiin Raamatun antaman kuvan kanssa. Kehottaisin kaikkia niitä, jotka toivovat voivansa ymmärtää Raamatun kuvaamaa ihmisluontoa, välttämään mainitunlaisia tutkielmia aiheesta. Sen sijaan hänen on työskenneltävä ahkerasti saadakseen itse selville, mitä Raamattu sanoo ihmisen persoonasta. Minun tutkielmani on tietenkin ainoastaan viitteellinen; tarvitaan paljon lisää työtä sitä täydentämään ja terävöittämään.

    3. Aatami luotiin moraaliseksi olennoksi.

    Olen tähän mennessä vältellyt aihetta, joka koskee Jumalan kuvaa ihmisessä, ei siksi, ettei se liittyisi siihen, mitä tähän mennessä on käsitelty (se liittyy siihen olennaisesti), vaan koska tähän mennessä olisi ollut mahdotonta käsitellä kysymystä herättämättä liian suuria odotuksia.
    Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja Hänen kaltaisekseen (1.Moos.1:26-28). Raamatunselittäjät ovat olleet hyvinkin eri mieltä siitä, mitä se tarkoittaa (on annettu ahtaampia ja laajempia määritelmiä tästä kuvasta—puhumattakaan Barthin ja muiden näkemyksistä). Kaikkien on kuitenkin oltava yhtä mieltä kahdesta tosiasiasta:

    (a) että juuri Jumalan kaltaisuus tekee ihmisestä erilaisen kuin eläimet, ja
    (b) että (ainakin osittain, vaikka jotkut sanovat, että tässä on kaikki) ihminen on älyllinen, moraalisesti vastuullinen olento.

    Jotkut raamatunselittäjät tekevät eron sanojen kuva ja kaltainen välillä (esimerkiksi A.Custance; useimmat eivät. Mielestäni aivan oikein; Raamatussa ei tehdä mitään sellaista erotusta ja se käyttää itse asiassa näitä sanoja vaihtoehtoisesti49).
    Meidän on käsiteltävä tätä universaalia yksimielisyyttä pitemmälti, koska se on ensiarvoisen tärkeää kristillistä neuvontaa harjoittavalle.
    Ei-uskovien neuvontateoria hyökkää nykyään kaikilta kulmilta ihmisluonnon vastuullisuutta vastaan. Skinneriläiset sanovat, että hän on väistämättä persoonattoman ympäristönsä hallitsema ja häntä voidaan manipuloida kaikin tavoin hänen fyysisten kykyjensä mukaisesti ympäristötekijöitä muuttelemalla oikean palkitsemiseen/rankaisemiseen perustuvan kontrollisuunnitelman mukaisesti. Freudin käsitykset eivät olleet sen parempia. Hänen irrationaalisen alitajunnan käsitteensä, sen ollessa ikäänkuin jäävuoren vedenalainen massa, jonka avulla meitä hallitaan ja motivoidaan ja vedenpinnan yläpuolella oleva jäljellejäävä osa, joka on ihmisen rationaalinen puoli (jonka avulla järkeistämme itse asiassa irrationaalista käytöstämme) johtaa puolestaan eräänlaiseen determinismiin, joka poistaa meiltä kaikki vastuulliset valinnat. Me siis ainoastaan järkeistämme ja petämme itseämme kuvitellen jotain aivan muuta.
    Lisäksi ympäröi meitä jokapuolelta irrationalismin henki (joillakin tahoilla se saattaa kuitenkin olla vähenemässä). Tunne hallitsee kaikkea. Itämaiset uskonnot, rogerlainen tunnekeskeinen neuvonta, tilanne-etiikka ja sadat muut vastaavat liikkeet julistavat tarroineen "Jos se tuntuu hyvältä, tee se". Kaikki nämä voimat (taaskin) ovat taipuvaisia jättämään huomiotta ihmisen vastuullisen aseman maailmassa Jumalan lakien alaisina moraalin omaavina olentoina.
    Niinpä ihmisyhteisö on hyökännyt ihmistä vastaan nimenomaan siinä asiassa, jossa ihmisen ainutlaatuisuus maan olentojen keskuudessa tulee kaikkein selvimmin esiin. Skinner, Freud ja Rogers ovat yrittäneet tehdä ihmisestä epäihmisen. Mutta koirat ja kissat eivät istu nurkassa syyllisyytensä masentamina jonkin viisi vuotta sitten tehdyn virheen takia. Eläinten ei ole käsketty rukoilla tai rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään niinkuin ihmistä on käsketty. Jumala ei ole antanut mitään moraalilakia eläinmaailmalle.
    Kaikille, jotka ottavat vakavasti Ef.4:24:n ja Kol.3:10:n on ilmeisen selvää, että tämä kaksinainen rationaalis-moraalinen elementti on perustavaa laatua oleva tekijä ihmisluonnon erityisenä ominaispiirteenä. Ef.4:24:ssä Paavali puhuu uudistumisesta Jumalan kaltaisuuteen (mikä viittaaa selvästi 1.Moos.1:26-28:aan) pukeutumalla tosi vanhurskauteen ja pyhyyteen. Kol3.10:ssä (rinnakkaiskohta, joka myös viittaa 1.Moos.1:26-28:aan) hän lisää näihin kahteen termiin täyden tietämyksen käsitteen osana uudistumista Jumalan kuvaksi (huomaa, erityisesti, miten ilmauksia kaltaisuus ja kuva käytetään synonyymeinä näiden kahden kohdan parallelismissa).
    Nämä kaksi jaetta tekevät myös tietenkin selväksi, että Jumalan kuva vääristyi ihmisessä siinä määrin syntiinlankeemuksessa, että ihmisen (vaikka sen sanotaan silti säilyneen tietyssä mielessä—vrt. Jaak.3:9) on uudistettava se "uudistumalla mielensä hengeltä"50 (Ef.4:23). Täyden tietämyksen, tosi pyhyyden ja vanhurskauden (tai, ehkä "vanhurskauden ja pyhyyden, jotka tulevat totuudesta") sanotaan heijastavan Jumalan omaa tietämystä, vanhurskautta ja pyhyyttä; sentähden ne muodostavat varmuudella Jumalan kaltaisuuden ja kuvan ihmisessä.51 On selvää, että tämä kuva on moraalinen ja älyllinen (tai rationaalinen).
    Ainostaan kristityssä voidaan tuota Jumalan kuvaa alkaa jälleen nähdä missään sanan todellisessa merkityksessä. Ainoastaan kristitty voi olla moraalisesti Jumalan hyväksymä; vain kristittyä voidaan (Jumalan kannalta katsoen) pitää hyväksyttävänä. Ja nämä ominaisuudet hänellä on, ei henkilökohtaisten ansioiden perusteella tai omin voimin hankittuina, vaan Jumalan kaikkivaltiudessaan suoman armon perusteella.
    Sentähden voidaan ainoastaan kristittyä neuvoa. Mitään, missä ei pyritä saamaan aikaan Jumalan kuvan uudistamista ihmisessä ei voida pitää hyväksyttävänä päämääränä, koska (ainoastaan) jumalankaltaisuus on Jumalan asettama päämäärä ihmiselle. Sentähden ainoastaan kristillinen neuvonta, jossa korostetaan pelastusta ja pyhitystä, on asianmukaista. Ainoastaan uudestisyntyneissä ihmisissä voidaan saada aikaan muutosta syvällisellä tasolla (ihmisen mielessä—Ef.4:23—Pyhän Hengen muuttaessa hänen ajatteluaan ja puhuessa uudestisyntyneille ihmisille Sanansa kautta). Sentähden on todella mahdotonta neuvoa (sanan raamatullisessa mielessä) ei-uskovaa.52 Ei-uskovaa voidaan kyllä auttaa pääsemän tiukasta tilanteesta, häntä voidaan auttaa ymmärtämään evankeliumin tarpeensa, jne., mutta ei neuvoa. Jumalan neuvonta on Jumalan kuvan uudistamista ihmisessä. Mikään vähempi, mikään lähestymistapa, jossa ei ole mukana synnin riisuminen ja tietoon, vanhurskauteem ja pyhyyteen pukeutumista, joka tulee Jumalan totuudesta, ei ansaitse "kristillisen" nimilappua ja johtaa ei-uskovia harhaan eikä osoita kunnioitusta Jumalaa kohtaan. Jumalaa kohtaan ei osoiteta kunniotusta, koska Hänet esitetään vääränlaisena. Hän ei ole muuttamassa ihmisten elämää, vaan uudistamassa kuvaansa heissä. Jumala ei halua neuvojiensa auttavan ei-kristittyjä vaihtamaan yhtä syntistä mallia toiseen (se on muuttamista); sen sijaan Hän on kutsunut meidät palvelemaan sovituksen aikaansaamiseksi ja kuvansa uudistamiseksi meissä.
    Jumalan kuva ja kaltaisuus (muun muassa) on totuus, joka merkitsee sitä, että Jumala pitää ihmistä vastuullisena teoistaan,53 niinkuin olen jo aikaisemmin tähdentänyt. Hän on ilmoittanut tahtonsa ihmiselle Sanassaan (Aatamin hylkäämä hyvä neuvo) ja pitää häntä vastuullisena kaikesta sen rikkomisesta. Synti on sitä, ettei tehdä, mitä Jumala käskee tai halutaan tehdä, mitä Hän kieltää. Kaikki (ainoastaan Kristusta lukuunottamatta) ovat tehneet syntiä. Kaikkia pidetään sentähden vastuullisina syntiin (synnistään, jonka he ovat tehneet edustajassaan Aatamissa ja samoin myös synnistä omissa henkilökohtaisissa ajatuksissaan, sanoissaan ja teoissaan). Syntinen ihminen ei kykene täyttämään moraalisia velvollisuuksiaan Jumalaa kohtaan. He eivät tiedä eivätkä välitä tietää Hänen tahtoaan. Mutta siitä huoilmatta Jumala pitää heitä vastuullisina. Sentähden ainoastaan pelastettu ihmisluonto (kuten Aatamin luonto ennen syntiinlankeemusta) kykenee omaksumaan moraalisia velvollisuuksia Jumalaa kohtaan. Sentähden on kristillinen neuvonta tarkoitettu ainoastaan uskoville, ja evankeliointi (esineuvonta, jos niin haluat) on tarkoitettu ei-uskoville (jotka tulevat neuvontaan). Jumalan kuvan murenemisen myötä mureni ihmisen kyky omaksua tosi tietoa, vanhurskautta ja pyhyyttä.
    Uudestisyntymä (uusi Pyhän Hengen antama elämä) tuo mukanaan uuden kyvyn Jumalan tahdon tietämiseen ja tekemiseen. Se on sitä uudistumista, mistä olemme puhuneet. Kahteen kertaan syntyneet ihmiset ovat moraalisuuteen kykeneviä ihmisiä—ihmisiä, jotka kykenevät miellyttämään Jumalaa. Ei-uskovilla on käsitys moraalista, jota he voivat toteuttaa omalla vääristyneellä tavallaan, mutta ei-uskovan moraali vääristyy legalismiksi ja moralismiksi (ihmisen luullessa voivansa miellyttää Jumalaa omassa viisaudessaan ja omilla yrityksillään) hän ei kykene kirkastamaan Jumalaa (Room.3:23; 8:8).54 Ei-uskovien moraali ja etiikka perustuvat vääriin motiiveihin ja nousevat vääristellystä Jumalan laista. Nämä seikat ovat tärkeitä neuvojille, koska he joutuvat työskentelemään niin täysin moraalikysymysten parissa ja myös siksi, että heidän on tunnettava niiden kapasiteetit, joita he neuvovat. Potentiaalisesti on jokaisella todella uudestisyntyneellä ihmisellä kapasiteetti ja resurssit tehdä kaikki, mitä Jumala häneltä vaatii, koska hänellä on uusi elämä ja hänessä asuu Pyhä Henki, joka tekee hänelle mahdolliseksi ymmärtää ja totella Raamattua. Vaikka tämä onkin totta, ei kukaan todellisuudessa elä elämäänsä tässä elämässä koko kapasiteettinsa mukaisesti. Kapasiteetti (tai potentiaali) ei ole sama asia kuin mitä todellisuudessa tapahtuu. Todellisuudessa on Jumalan kuvan uudistaminen (johon liittyy uuden elämän potentiaalin käsittäminen) kasvamista. Uudistuminen tapahtuu asteittain; se ei tapahdu kertaheitolla (vrt. 2.Piet.3:18). Ja—vielä eräs toinen tekijä—koska me olemme yhä syntisiä, kasvu tapahtuu epäsäännöllisesti pyrähdyksinä (eikä koskaan täydellisesti) kunnes pääsemme lopullisesti vapaiksi synnistä ja tulemme täydellisiksi kuolemassa tai Herran tullessa takaisin.
    Näiden tosiasioiden takia on neuvojan aina mahdollista löytää yhä uusia alueita neuvottavan elämässä, jotka ehkä kaipaavat muutosta tai parannusta. Miten neuvoja sitten tietää, milloin neuvonta tulisi lopettaa? Teoreettisesti ei neuvonnan eräässä mielessä tarvitse ehkä päättyä koskaan. Vastaus ei ole siinä, miten paljon ongelmia hän kykenee auttamaan neuvottavaa ratkaisemaan, koska silloin neuvonta

    (a) ei päättyisi koskaan tässä elämässä (kuten sanoin), koska aina tulee olemaan uutta löydettävää, tai
    (b) se päättyisi tietyn mielivaltaisesti valitun lukumäärän jälkeen (mutta kuka sanoo, mikä sen pitäisi olla?).

    Sensijaan vastaus riippuu osittain ratkaistavien ongelmien laadusta ja osittain muista tekijöistä. Ne vaikeudet, jotka sillä hetkellä ovat ilmeisiä (tai ne tulevat ilmeiseksi neuvonnan jatkuessa) ja jotka haittaavat tavalla tai toisella, ovat neuvonnassa ensisijaisia. Ja koska kaikkea ei voida (eikä pitäisikään) tehdä neuvonnassa, istunnot voivat päättyä, kun nuo tärkeät asiat on käsitelty onnistuneesti. Mutta sekin tuntuu yksinään mielivaltaiselta.
    Eikö neuvojan tulisi välittää myös mahdollisista vaikeuksista (jotka eivät ehkä ole niin ilmeisiä, mutta ovat siitä huolimatta todellisia ja vakavia?), joita neuvottavalla saattaa olla huomenna? Eikö hänen pitäisi tehdä myös ennaltahkäisevää työtä eikä pelkästään parantavaa työtä? Eihän hän varmastikaan halua odottaa, kunnes neuvottava kohtaa nuo vaikeudet, ennenkuin ryhtyy auttamaan häntä, vai kuinka? Näissä saattaa kuitenkin olla tarpeeksi aineksia pitämääm neuvottava neuvonnassa vuosien ajan. Mikä olisi perusvastaus tähän kysymykseen?
    Vastaus nousee siitä tosiasiasta, että neuvoja ei ole kiinnostunut ainoastaan neuvottavan auttamisesta niissä vaikeuksissa, joita hänelle on esitetty (tai havaittu) tavallisten neuvontaistuntojen aikana. Sen lisäksi hän haluaa opettaa hänelle, miten voisi yleistää raamatullisen ongelmanratkaisun, hengellisen kasvun ja kristillisen elämän periaatteita, jotka sisältyvät niihin ratkaisuihin, joihin he ovat päässeet yhdessä neuvonnassa koskemaan mahdollisia tulevia ongelmia. Sen lisäksi, että neuvottavalle opetetaan, miten välttää tulevia epäonnistumisia (ja miten päästä niistä eroon, jos hän ei ole kyennyt niitä välttämään), neuvoja halua opettaa hänelle raamatullisia periaatteita ja menetelmiä vielä tuntemattomia vaikeuksia varten, joita hän mahdollisesti joutuu kohtaamaan. Tällainen asenne on kaiken hyvän neuvonnan alkeisasioita.
    Tuo asenne, johon olen viitannut, nousee siitä tavasta, jolla Jumala käsittelee meitä Sanassaan ja vastaa sitä. Raamattu ei ole kaikkien mahdollisten ongelmien luettelo tai tietosanakirja, jossa kaikkiin niihin liitettäisiin ratkaisu. Sen sijaan se on kirjakokoelma, joka sisältää koko elämää koskevia periaatteita ja lisäksi kuvauksia valtavasta määrästä elämäntilanteita, jotka osoittavat, miten noita periaatteita sovelletaan ja voidaan toteuttaa käytännössä.55 Toisinaan käsitellään tiettyä ongelmaa tämän takia hyvinkin yksityiskohtaisesti (vrt. pelastumattoman aviomiehen vaimon elämäntavan käsittely—2.Piet.3). Toisella kertaa taas on lähdettävä päättelemään Raamatun yleisistä periaatteista lähtien ja raamatullisista esimerkeistä ,jotka eivät välttämättä ole täsmälleen samanlaisia kuin neuvottavan kohtaamat vaikeudet. Hänen on opittava käyttämään analogiaa, päättelyä (tässä asiayhteydessä), jne.
    Neuvottaville on kerrottava näistä tosiasioista ja opetettava heille raamatullista metodologiaa Raamatun käyttämisestä elävän elämän tilanteissa.56 Neuvoja tietää, että on oikea aika lopettaa neuvontaistunnot, kun hän huomaa, että neuvottava on oppinut yleistämään sen, mitä hän on oppinut tiettyjen ongelmien ratkaisemisessa neuvontatilanteissa ja soveltamaan sitä muihin tilanteisiin itsenäisesti. Hän tietää, että kun neuvottava on alkanut itse päästä perille siitä, miten Raamattua pitäisi käyttää ongelmien ratkaisemiseen, on neuvonta tullut päätösvaiheeseen. Vastaus kysmykseen "Milloin pitäisi neuvonta lopettaa?" on tämä:

    (a) kun merkillepantavat neuvottavaa raskauttavat ongelmat (tai jotka tulevat esiin neuvonnan aikana) on ratkaistu raamatullisesti;
    (b) kun neuvottava on alkanut soveltaa niitä periaatteita, joita hän on oppinut hänen ongelmiaan ratkaistaessa, muidenkin ongelmien ratkaisemiseen;
    (c) kun hän on oppinut, mitä hänen tulisi tehdä välttääkseen epäonnistumasta tulevaisuudessa ja miten selvitä siitä silloin, kun hän ei onnistu sitä välttämään, ja
    (d) kun hän on oppinut käyttämään Raamattua ongelmiensa ratkaisemiseen, kun niitä ilmaantuu;

    silloin—ja vasta silloin—on neuvonta tullut päätösvaiheeseen. Tutkiskelkaamme nyt erästä toista asiaa.
    Mainitsin aikaisemmin tämän otsikon alla Freudin ja Skinnerin ajattelun determinismin ongelman ja sen tuhoisan vaikutuksen ihmisen vastuullisuuteen. Näiden filosofioiden (ja sitä ne ovat) asenne on niin vakavasti ristiriidassa Raamatun vastuukäsityksen kanssa, että se suorastaan kieltää ihmisen ainutlaatuisuuden; se ei anna mitään mahdollisuutta totuudelle Jumalan moraalisesta kuvasta ihmisessä. Kummassakaan ei lähdetä siitä, että ihminen olisi ollenkaan moraalinen olento—hän ei ole eläintä parempi, hän on olosuhteiden, toisten ihmisten ja ympäristön heiteltävänä. Täysin irrationaaliset voimat ajavat häntä hänen päätöksiinsä. Olet ehkä ajatellut: "Mutta entä Jumalan ennaltamääräämisen ja predestinaation determinismi Raamatussa—eikö se johda samaan tulokseen?"57 Vastauksena on kaikuva "Ei!"
    "Eikö? Miten niin?"
    No hyvä; saanko selittää. Ensiksikin predestinaatio on kaikkivaltiaan, kaikkitietävän Jumalan teko, joka on rationaalinen olento, ei irrationaalinen voima tai sattumien summa. Siinä on koko asian ydin.
    "Miten sitten?"
    Ainakin kahdessa suhteessa:
    (1) Jumala on kaikkiviisas ja kaikkivoimainen ja myös kaikkitietävä. Se tarkoittaa sitä, että Hän kykenee suunnittelemaan tulevaisuutta (kaikkien Hänen luotujensa ja koko luomakuntansa koko tulevaisuuden), mutta Hän kykenee tekemään sen tavalla, joka ei kajoa heidän persoonaansa eikä vapaiden, vastuullisten valintojensa tekemiseen näiden persoonien rajoitusten puitteissa. Sitä on henkilökohtainen vapaus nimenomaan. Kukaan ei voi olla vapaa olemaan sellainen, mikä hän ei ole. Jumalaakin rajoittaa se, mikä Hän on (niinkuin meitäkin). Hän ei voi esimerkiksi toimia luonteensa vastaisesti; Hän ei voi tehdä sellaista, mikä ei ole sopusoinnussa Hänen oman luonteensa kanssa. Se tarkoittaa sitä, että kun Paavali sanoo Tiitus 1:ssä, että "Jumala...ei valhettele", Häntä rajoittaa Hänen läpikotaisin totuudellinen persoonansa. Mutta oman itsen asettamat rajoitukset—sen perusteella, mitä on—johtavat tietenkin täydelliseen vapauteen. Se on vapautta olla ja tehdä, mitä haluaa (Jumalan tapauksessa rajattomasti). Sentähden Jumala toimi jokaisen ihmisen teot ennaltamäärätessään sellaisella tavalla, että Hän säilytti yksilön moraalisen vapauden. Hän päätti toteuttaa määräysvaltaansa käyttämällä ihmisen persoonaa saadakseen tietyt asiat tapahtumaan eikä suinkaan kajoamalla hänen persoonaansa. Hän on päättänyt sekä päämäärät että keinot niiden saavuttamiseksi. Yksi noista keinoista on ihmisen valinnanvapaus.
    Raamatun innoituksesta löydämme samankaltaisuutta tämän kanssa. Raamatun tekstien kirjoittajat eivät kirjoittaneet niinkuin sihteerit kirjoittamalla sanelun mukaan (paitsi joskus). Sen sijaan he kirjoittivat omalla tyylillään käyttäen omaa sanavarastoaan, mitä he katsoivat tarpeelliseksi tietyille seurakunnille ja ihmisille tietyissä elämäntilanteissa. Mutta Pyhä Henki johti koko prosessia (mukaanlukien heidän tyylinsä, sanavarastonsa ja ajatustensa kehitys ja myös niitä olosuhteita, joista käsin he kirjoittivat), sillä tavoin että se, mitä he kirjoittivat, oli samanaikaisesti sitä, mitä Hän halusi heidän kirjoittavan. Hän toimi kaikissa noissa tapahtumissa niin, että (a) Hän säilytti heidän vapautensa ja persoonansa koskemattomina ja käytti niitä (b) tuottaakseen täydellisen, erehtymättömän Kirjan (tai kirjakokoelman), jossa sanottiin täsmälleen, mitä Hän halusi. Sen seurauksena oli, että Johanneksen evankeliumi oli esimerkiksi yhtä aikaa sekä Johanneksen kirjoitusta että Jumalan Sanaa. Samalla tavoin Jumalan ennaltamäärääminen koskien ihmisen valintoja ja käytöstä ei millään muotoa rajoita ihmisen valinnanvapautta tai vastuuta valinnoista.
    (2) Jumala on persoona ja persoonana Hän on luonut ihmisen kuvakseen. Yksi Hänen persoonansa puolista on moraali. Jumala on moraalinen olento (Hän ei voi valehdella; Hän välittää oikesta ja väärästä, totuudesta ja valheesta. Hän määrää niiden standardit oman luontonsa mukaisesti). Sentähden päinvastoin kuin (Freudin, Skinnerin ym) käsitykset, joiden mukaan ihmisen valintojen ja motivaatioiden pohjalla ovat persoonattomat, deterministiset voimat, Raamattu puhuu moraalisesta ja rationaalisesta Jumalasta, joka on persoona ja joka on määrännyt kaiken, mitä tulee tapahtumaan. Tämä hyväntahtoinen Jumala, joka on persoona, on päättänyt toteuttaa tahtonsa ei erillään ihmisen valinnanvapaudesta tai siihen kajoamalla, vaan sen avulla. Hänen ennaltamääräämisensä (päinvastoin kuin sattuma, sokean persoonattomat ateleologiset voimat, jne.) nimenomaan ylläpitää moraalia ja vastuullista käytöstä ihmisen elämässä.
    Ei voida mitenkään olettaa (eikä se olisi raamatullistakaan), että Jumala sotkisi omia suunnitelmiaan tai tarkoitusperiään laatimalla suunnitelman kaikkien olentojen ja heidän tekojensa hallitsemiseksi, joka tuhoaisi heidän moraalisen vastuunsa ja luotettavuutensa. Niin Hän ei ole tehnyt; sen sijaan Hän teki ihmiset omaksi kuvakseen. Tavoilla, joita emme pysty täysin ymmärtämään, hän yhtä aikaa ennaltamääräsi heidän elämänsä ja pitää heitä vastuullisina elämästään elämästä. Tämä on tärkeä tasapaino, johon jokaisen neuvojan täytyy yhtyä.
    Jos asia on kerran niin, on sillä oltava jotakin tekemistä neuvonnan kanssa. Sillä tosiaan on. Sillä on itse asiassa paljonkin tekemistä neuvonnan kanssa. Mutta ensisijaisesti se merkitsee sitä, että neuvoja voi vedota ihmisen vastuullisuuteen kaikissa niissä kohdissa, joissa Raamattukin sen tekee, sellaisella lujuudella, joka on syntynyt siitä vakaumuksesta, että Jumala on julistanut ihmisen vastuulliseksi Itselleen käytöksestään ja että se on Jumalan tahto ihmisen suhteen. Niinpä Jumalan predestinaatio tukee oppia ihmisen vastuullisuudesta tarjoamalla ainoan mahdollisen perustan sille: Jumalan tahto. Skinneriläinen evoluutiohypoteesi tai freudilainen sosiaalinen determinismi eivät voi kumpikaan olla oikeassa, koska ne ovat vastoin sitä, minkä Raamattu kaikkialla julistaa totuudeksi—Jumala on luonut ihmisen vastuulliseksi ja pitää häntä vastuullisena.
    "Mutta entä pelastumattoman ihmisen kykenemättömyys täyttää Jumalan moraalivaatimuksia?"
    Siinä ei ole mitään eroa. Juuri tuo kapasiteetin puute on itsessään tulosta moraalisesti vastuullisesta teosta. Ihmisen nykyinen kyky ei ole hänen vastuullisuutensa mitta. Mutta ei pidä ajatella myöskään pelastumattoman ihmisen olevan Jumalan predestinaation sitoma sellaisella tavalla, että hänen valintoihinsa, päätöksiinsä tai luonteeseensa kajottaisiin. Hänkin toimii luontonsa pohjalta (tietenkin syntisesti). Mutta kuten rikas mies, eivät nekään, jotka eivät tee parannusta, protestoi sanomalla, että Jumala olisi epäoikeudnemukainen, vaikka he joutuvatkin kärsimään helvetissä. Sen sijaan he samoin tunnustavat olevansa vastuullisia (Luuk.16). Kukaan pelastumaton ihminen ei koe ulkonaista pakkoa elää tai tehdä valintoja niinkuin tekee. Hän on halunnut tehdä jokaisen synnin, jonka hän on tehnyt; hänen on pakko myöntää, että se on totta. Jumalan ennaltamäärääminen ei pakota ketään, ei syntistä tekemään syntiä eikä vanhurskasta tottelemaan. Muista, että tämä johtuu siitä, että Jumala on määrännyt sekä päämäärät että keinot. Kaikki, mitä Hän tahtoo, tapahtuu, mutta vastuullisen ihmisen (ei hänestä erillään) kautta. Sekin on sentähden päätetty; senähden se ei voi olla toisin.

    4. Aatami luotiin sosiaaliseksi olennoksi.

    Aatamia ei valmistettu yksinäistä, eristäytynyttä elämää varten. Hänen kielellinen kykynsä, hänen vaeltamisensa Jumalan seurassa ja keskustelut Hänen kanssaan illan viileydessä ja Jumalan nimenomainen huolenpito siitä, ettei hän jäisi yksin (1.Moos.2:8) ovat kaikki selviä todisteita ihmisluonnon sosiaalisesta puolesta. Tuo sosiaalinen puoli ei voinut saada tyydytystä pelkästään Jumalan kanssa seurustelemisesta (paitsi jos ihmisellä oli siihen erityinen lahja—vrt. Matt.19; 1.Kor.7) tai pelkästään toisen ihmisen kanssa. Jumala oli halunnut luoda olennon, joka nauttisi yhdessäolosta sekä horisontaalisella että vertikaalisella tasolla. Ihmisen kapasiteetti yhteyteen oli laaja. Hän kykeni kommunikoimaan verbaalisti (sekä muiden havaintokykyjensä avulla) ja kykeni antamaan ja vastaanottamaan rakkautta suhteessaan muihin. Hänet oli valmistettu rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistään. Vaikka synti onkin turmellut, vääristänyt ja tuhonnut kaikkia näitä sosiaalisia valmiuksia, ei se ole kuitenkaan kyennyt turmelemaan kaikkia sosiaalisia valmiuksia. Pelastumattomat ihmiset sekä kaipaavat sosiaalisia kontakteja että yrittävät täyttää kaipaustaan vääristyneessä muodossa. Ja jopa "pahatkin" (huomaa Kristuksen arvio ihmisestä, jolla ei ole oikeaa suhdetta Jumalaan) osaavat "antaa lapsilleen hyviä lahjoja" (Luuk.11:13). Ja kuitenkaan heidän parhaimmatkaan yrityksensä eivät pääse lähellekään sitä, mitä Jumala oli suunnitellut ihmisen luodessaan, jotta tämä kirkastaisi Häntä ja "nauttisi Hänestä iankaikkisesti". He eivät pääse lähellekään Raamatun standardeja raamatullisessa kommunikoinnissa, kanssakäymisessä ja rakkaudessa. Mutta se, että ihmisolentojen sosiaalinen luonto on tosiasia, käy kuitenkin ilmi kaikessa tässä hänen kaipauksessaan ja yrittämisessään.
    Ja (jälleen tässäkin tapauksessa) ainoastaan kristitty voi alkaa kokea suhteessaan Jumalaan ja lähimmäiseensä, seurakuntayhteydessään muiden Kristuksen jäsenten kanssa ja rakkaudessaan aviopuolisoaan kohtaan sitä, mihin ihminen sosiaalisesti oli tarkoitettu. Hänen ihmissuhteensa voidaan kokea täydellisesti vasta "uudessa taivaassa ja maassa, jossa vanhurskaus asuu" (2.Piet.3:13). Neuvojan tehtävänä on auttaa kristillisen kasvun prosessia etenemään nyt ja neuvottavaa kokemaan sosiaalisia suhteita mahdollisimman täydesti tässä elämässä.
    Sosiaalinen alue on niin laaja kristilliselle neuvojalle, että sen tutkiminen tässä vaikuttaa turhauttavan toivottomalta. Siinä esiintyvät valtaisat Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen (kts. aiheesta teoksessani Competent), seurakuntayhteyden ja kaiken siihen liittyvän ja avioliiton ja perhesuhteiden aihepiiriin kuuluvat asiat, samoin kristityn suhde ei-uskoviin. Monet muutkin liikkeet ja instituutiot ansaitsevat tulla tarkastelluiksi niiden sosiaalisen puolen kannalta. Mutta kaikesta tästä kirjoittaminen merkitsee useiden teosten kirjoittamista (ei vain yhden). Se ei selvästikään ole mahdollista näissä puitteissa. Kuitenkin voimme ainakin viitata sellaisiin aiheeseen erikoistuneisiin kirjoihin kuin Christian Living in the Home (jossa käsittelen monia avioliiton ja perhe-elämän kysymyksiä) ja How to Overcome Evil (jossa käsittelen uskovan suhdetta ei-uskoviin siltä pohjalta, miten Paavali kehittää aihetta Room.12:14ss:ssä). Muissa kirjoissani olen käsitellyt lukuisia muitakin kysymyksiä (kts. erityisesti Manual). Voin siis tässä yhteydessä ainoastaan kehitellä (lähes sattumanvaraisesti) joitakin kohtia tästä aihepiiristä, joita en ole käsitellyt (tai käsitellyt riittävästi ) muualla.
    Heti alkajaisiksi on tuomittava kaikki asketismi, joka joko sulkee pois tai rajoittaa yhteyttä kristityihin tai oikeanlaisia suhteita ei-uskovien kanssa. Toinen suuri käsky "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" kieltää kaiken sellaisen eristäytymismentaliteetin.58 1.Kor.5:9-11:ssä esitetään oikea malli ihmissuhteiden ylläpitoon. Lisäksi ovat maan suolana oleminen (säilyttävä vaikutus) ja maailman valona oleminen (ohjaava vaikutus) kaksi lähimmäisen rakastamisen ilmenemismuotoa, jotka kuvaavat sen tarpeellisuutta, että olemme muiden ihmisten keskuudessa. Ihmisen valo ei voi loistaa maailmalle, jos se on suljettu munkin kammioon tai protestanttiseen "gettoon", jossa kynttilä jää vakan alle. Sosiaaliset suhteet ovat siis välttämättömiä, jotta voimme tehdä valtakunnan työtä ja jotta meistä tulee niitä rakastavia ihmisiä, joita Kristus vaatii meitä olemaan.
    Sosiaaliset suhteet (perheen ulkopuoliset ystävyyssuhteet) ovat tärkeitä myös oman hyvinvointimme kannalta (samoin kuin heidänkin kannaltaan). Myös Kristus kaipasi suuresti Jumalan palvomista yhdessä muiden kanssa (vrt. Luuk.22:15). Eräs Hänen koetuksistaan oli se yksinäisyys joka johtui siitä, etteivät toiset ymmärtäneet Häntä.
    On oltava olemassa sosiaalisten suhteiden eri tasoja (en tarkoita ainoastaan 1.Kor.5:9-11:n eroavuuksia). Kristus saarnasi ihmisjoukoille (ja osoitti huolenpitoa ja välittämistä heitä kohtaan—parantaessaan ja ruokkiessaan heitä ja myös opettaessaan heitä). Hän rakensi myös paljon läheisemmän suhteen kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Hän kutsui heitä "ystävikseen" (Joh.15:15; huomaa, että Kristus määrittelee ystävän sellaiseksi, jonka kanssa voit jakaa tärkeät asiat). Mutta heitäkin läheisemmässä suhteessa Häneen olivat Pietari, Jaakob ja Johannes. Hän otti nämä kolme mukaansa Kirkastusvuorelle; ainoastaan he olivat Hänen seurassaan Getsemanessa viimeisenä yönä. Ja heistä oli yksi—Johannes— kaikkein läheisin. Häntä kustuttiin "opetuslapseksi, jota Jeesus rakasti".
    Ei siis ole väärin, että pastoreilla (ja muilla kristityillä) on eriasteisia ystävyyssuhteita (kun niitä hoidetaan oikein). Jeesus itse on esimerkkinä tällaisesta omissa sosiaalisissa suhteissaan. Ihmiset, joilla ei ole ystäviä (tai heillä on vain pinnallisia tuttavuuksia) ovat avun tarpeessa. Neuvojien on tarkkailtava tätä ongelmaa ja havaittava se, jos sellaista esiintyy voidakseen ohjata niitä, joilla on vaikeuksia solmia tai ylläpitää läheisisä ihmissuhteita.
    Kristuksen sanat ystävyydestä Joh.15:15:ssä, että siihen sisältyy (ainakin osaksi, tärkeänä osana) se, että voi ja haluaa jakaa tärkeitä asioita syvälliselläkin tasolla ystävänsä kanssa ovat hyvin tärkeitä neuvojille. On tärkeää kysyä tämäntapaisia kysymyksiä kuin "Onko sinulla kaksi tai kolme ihmistä, jotka ovat niin läheisiä, että voit avautua heille?" raamatullisesti laadituissa kyselylomakkeissa, testeissä tai vain neuvonnan aikana tapahtuvassa tiedonkeruussa. Voidaan todeta lähes sääntönä, että sellaisilla neuvottavilla, joilla ei sellaisia ole, on ongelmia tällä alueella.
    Jodenkin ihmisten auttaminen heidän sosiaalisissa ongelmissaan saattaa kuitenkin olla erilaista kuin jonkun toisen auttaminen. Erot ongelman takana olevista syistä saattavat erota merkittävästi edellisen neuvottavan ongelmien syistä; voi esiintyä hyvinkin monia erilaisia ongelmia (ja niiden yhdistelmiä). Joku neuvottava saattaa kieltäytyä ylpeydestä (tämä on usein ns. ujouden takana oleva varsinainen ongelma) päästämästä muita lähelleen jakamaan tärkeitä asioita. On tarkkailtava nimenomaan mahdollista vaivaantumista liian intiimien asioiden julkitulosta (hänellä saattaa olla ikävä salaisuus, jonka hän ei halua tulevan ilmi). Joku toinen taas saattaa varoa läheisiä suhteita, koska joskus aikaisemmin on ystävä pettänyt hänet levittämällä muille (tai käyttänyt omaksi hyväkseen) asioita, jotka on tarkoitettu vain ystävän kuultavaksi. Hän saattaa kertoa, että on "polttanut näppinsä" kerran eikä halua "polttaa näppejään uudelleen". Joku toinen taas saattaa yksinkertaisesti olla kömpelö tai kokematon ystävien hankkimisessa ja pitämisessä. Ehkäpä hän ei tiedä, (1) mitä ystävyyteen kuuluu, (2) mistä voisi löytää ystäviä, (3) miten solmia ystävyyssuhteita tai (4) miten ylläpitää ystävyyssuhdetta, jne. Vaikka siis on olemassa yleinen sosiaalinen ongelma—yleisine vahingollisine seurauksineen—ei siihen ole vain yhtä syytä. Jokainen tapaus on tutkittava erikseen keräämällä huolellisesti tietoa, lukemalla tarkasti kohtitehtävien tuloksia, jne., jotta löydetään ongelman erityiset syyt. Syyn löytäminen johtaa lääkkeen löytämiseen.
    Ehkäpä suurimmat sosiaalisia ongelmia koskevat mielenkiinnoin aiheet nykyään (kristillisten neuvojien keskuudessa) liittyvät kristittyjen seurakuntayhteyteen ja kristilliseen avioliittoon. Me elämme aikakautta, jossa maailma puhuu yhä enenevässä määrin vieraantumisesta. Ihmisten sanotaan olevan sosiaalisia olentoja (niinkuin me tosiaankin olemme havainneet heidän olevan), joilta puuttuvat läheiset ihmissuhteet. Monien "yhteiskuntamme" sairauksien syynä pidetään ihmisten välillä vallitsevaa vieraantumista. On kokeiltu monia eri tapoja (itsensä auttamiseen tähtäävissä ryhmissä, avioliittoneuvonnassa jne.) erilaisten ohjelmien avulla, jotka on suunniteltu eritasoisten kuilujen ylittämiseksi. Mutta kristityt tietävät, etteivät tällaiset ponnistelut ole todellinen vastaus ongelmaan. kristilliset neuvojat tietävät, että vastaukset löytyvät sensijaan vanhasta hyvästä seurakuntayhteydestä ja kunnolla toimivasta kristillisestä avioliitosta. Näissä yhteyksissä tulisi henkilökohtaisten asioiden jakamisen tapahtua. On tyypillistä, etteivät synnistä kääntyneet kehitä eivätkä tavoittele näitä kahta aluetta.59 Siitä huolimatta saattavat näissä kahdessa yhteydessä koetut ilot (toisinaan ohimenevissä ja usein vajaissa) ihmissuhteissa antaa lupauksen siitä, minkälaisia synnittömät sosiaalsiet suhteet voivat olla iankaikkisuudessa ja mitä voimme (yhä enenevässä määrin) alkaa kokea jo täällä.

    Otetaanpa esille eräs esimerkki. Me elämme nykyään juurettomaksi kuvaillussa yhteiskunnassa. Liikkuvuus on saanut aikaan tämän tilanteen. Monet ihmiset pysyvät samassa yhteisössä vain lyhyen aikaa; ja muuttavat sitten taas muualle. Tämä on vsrmastikin hyvin traumaattista ei-uskoville. Miten he voivat saada uusia ystäviä ja tuttavia? Miten kauan aikaa menee siihen menee, jos se on ollenkaan mahdollista? Mutta kristityt muodostavat yhden perheen, joka ulottuu kaikkialle maahan ja kautta koko maailman. Mihin he sitten muuttavatkin, he voivat heti saada yhteyden muihin kristityihin menemällä johonkin seurakuntaan ja kehittämällä uusia ihmissuhteita sen jäsenistön puitteissa. Mikä merkitys sillä onkaan!

    Kristillinen seurakuntayhteys oli tärkeää Uuden Testamentin aikoina. Apostolit lähettivät tervehdyksiään kirjeissään yksilöille ja yksilöiltä ja seurakunnille niiden parhaaksi, matkustelivat paikasta toiseen vahvistaen siteitä eri paikkakuntien veljien väillä ja kirjoittivat kokonaisia kirjeitä vieraanvaraisuudesta (2. ja 3. Joh.), jne.

    Aatami oli sosiaalinen olento ja samoin on koko hänen jälkipolvensa. Meidän Luojamme ja Pelastajamme on valmistanut avun heidän tarpeilleen kansassaan, Jumalan perheessä. Vieraantuneita kristityitä täytyy siis rohkaista voimistamaan siteitään muihin Kristuksen ruumiin jäseniin. Neuvojat eivät ole aina ymmärtäneet tämän erityispiirteen tärkeyttä; kuitenkin se tulee esille Raamatussa mitä useimmin (etsipä vain kaikki kristillisen seurakuntayhteyden edut "toinen toisiaan" -raamatunkohdista). Vieraantuminen on synnin seurausta. Vieraantumista voi paremmin ymmärtää ihmisten välillä, kun ymmärtää perusvieraantumisen, joka vallitsee ei-uskovien ihmisten ja Jumalan väillä. Mutta kristityillä, jotka on sovitettu Jumalan kanssa, ei ole mitään syytä siihen; jos he huomaavat olevansa vieraantuneita, he eivät voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Jumala on luonut lähessä loputtomasti mahdollisuuksia yhteyteen uskovien välillä.

    On tilanteita, jolloin neuvojan on sanottava tämä kristitylle neuvottavalle. "Yksinäinen susi" -kristitty tekee syntiä. Hän tekee syntiä Jumalaa, Kristuksen ruumista, maailmaa ja itseään vastaan. Erakon tai eristäytyjän elämää ei voida koskaan hyväksyä (hän ei tottele toista suurta käskyä). Se johtaa myös ennen pitkää muihin ongelmiin, joihin tarvitaan ehkä neuvontaa. Miten tärkeää onkaan, että lasten vanhemmat, kristillisten koulujen opettajat, nuoriso-ohjaajat jne. tekevät kaiken mahdollisen ehkäistäkseen sellaisia asenteita jo varhaisvaiheessa, niin pian kuin huomaavat sellaista.
    Kristillinen avioliitto tarjoaa mitä läheisimmän ihmissuhteen. Mikään muu ei tarjoa läheisyyden mahdollisuutta selvemmin kuin se. Eikä mikään muodosta jyrkempää kontrastia maailman vieraantumiseen kuin se. Länsimaiden avioliitot ovat vakavissa vaikeuksissa (sanoisin melkein kaaoksessa). Tosi läheisyys on käytännöllisesti katsoen tuntematonta. Ja kuitenkin juuri toveruus on avioliiton tarkoitus (vrt. 1.Moos.2:18 ja Sananl.2:17 sekä Mal.2:14). Näiden raamatunkohtien huolellinen eksegeesi osoittaa, että avioliitto on toveruusliitto60
    Toveruus on siis aviomiehen ja aviovaimon välisen suhteen perusta. Tätä toveruutta on vaalittava. Se ei kehity automaattisesti laittamalla kaksi ihmistä asumaan saman katon alle. Heillä täytyy olla jotain yhteistä, joka on perustavaa laatua, jossa he voivat kasvaa koko ajan lisää. Ainoa tarpeeksi kestävä asia siihen on heidän uskonsa Jeesukseen Kristukseen.
    Avioliittoa ei pohjimmiltaan suunniteltu suvun jatkamiseen. Eläimet jatkavat sukua erinomaisesti ilman avioliittoinstituutiotakin; on selvää, että ihmisiltä se onnistuisia aivan yhtä hyvin. Eläimet parittelevat; ihmiset solmivat aviliittoja. Näiden kahden välillä on mitä tärkein ero. parittelemiseen ei sisälly sen enempää sitoutumista kuin mitä seksuaalivietin tyydyttämiseen tarvitaan (vaikka eläimet voivat vaistomaisesti noudattaa muitakin perhe-elämän rituaaleja). Mutta Jumala vaatii ihmisten väliseltä suhteelta enemmän pystyttäessään toveruusliiton61. Avioliitossa on kahden ihmisen välillä oltava sellaista läheisyyttä (johon ilman muuta sisältyy seksuaalinen ykseys ja jälkeläisten siittäminen), joka (ennen muuta) edellyttää sekä aviomiehen että aviovaimon sitoutumista (huomaa jälleen Sananl.2:17 ja Mal. 2:14, joissa molempia sitoo liittosuhde; vrt. myös yhtäläinen vastuu 1.Kor.7:4:ssä) täyttää toisen toveruuden tarpeet. Tuon läheisyyden piti ola niin täydellistä, ettei edes vaatetus erottaisi heitä toinen toisistaan (1.Moos.2:25) ja heistä oli tuleva "yksi liha" (1.Moos.2:24).
    Ilmaus "yksi liha" on tulkittu laajalti väärin merkitsemään nimenomaan seksuaalista yhtymistä. On selvää, että tässä yhden lihan käsitteessä on yhtenä tekijänä seksuaalinen yhtyminen, mutta se ei ole ilmauksen laajempi, yleinen, koko merkitys. Raamattu käyttää ilmasuta "yksi liha" aivan toisella tavoin (esim. Ef.5:28-30:ssä, jossa Paavali väittää, että noista kahdesta on tullut siinä määrin yksi yksikkö, että mitä ikinä aviomies tekee vaimolleen, hän tekee itse asiassa itselleen). Ef.5:28-30:n Uuden Testamentin tulinnan valossa on 1.Moos. 2:24 tulkittava merkitsemään "yhtä persoonaa". Ja kun tutkimme heprean terminologiaa (josta tämä liha-sanan käyttö tulee), huomaamme, että sillä on juuri se merkitys (vrt. 1.Moos.6:17; 7:22; 8:21, joissa "kaikki liha" merkitsee samaa kuin ilmauksemme 'jokainen' [[engl. everybody, jossa body=ruumis]. Sen enempää hepran kuin englanninkielen ilmauksessa ei liha/ruumis-sanaa ole ymmärrettävä kirjaimellisesti. Myös Jooelin 2:28:ssa (lainattu Apostolien tekojen 2. luvussa) sna liha tarkoittaa samaa kuin "henkilö". Niinpä kun nuo kaksi tulevat yhdeksi lihaksi, se tarkoittaa, että he astuvat niin läheiseen suhteeseen, että tuosta uudesta yksiköstä voidaan puhua "yhdeksi ihmiseksi" tulemisena.62
    Vstaus ihmisen sosiaaliseen vieraantumiseen (tai, niinkuin Raamattu sitä kutsuu, "yksinäisyyteen"), on läheisyys kristittyjen keskinäisessä yhteydessä ja avioliitossa (eriasteisena näissä kahdessa9: Syvällinen avoimuus, joka tulee ilmi kommunikoinnissa63 ja toine toisistaa huolehtiminen tasolla, joka ylittää muut ihmissuhteet on mahdollista—kristityille. Neuvojien on tuotava esiin tämä toivo ja esitettävä neuvottaville nämä periaatteet.
    Meidän aikamme tragedia on, että kaikilta tahoilta tulevat voimat vähättelevä avioliittoa ja yrittävät romuttaa sitä. Kristillisten neuvojien pitäisi sentähden yrittää kaikkensa auttaakseen uskovia tekemään avioliitostaan parhaan mahdollisen. Tällä tavoin heistä voi tulla maan suola muille, joiden avioliitot ovat menttäneet hohtonsa ja makunsa. Vakaa kristillinen avioliitto julistaa sitä läheistä suhdetta, joka vallistee Kristuksen ja Hänen seurakuntansa (malli kristilliselle aviosuhteelle—vrt. Ef.5—jossa sen myös tulisi tulla esiin). Raamatullista tukiskelua avioliitosta, kts. kirjani Christian Living in the Home ja (avioliiton seksuaalisten suhteiden osalta) The Christian Counselor's Manual.
    Eräässä kohtaa tulen tämän kirjan nimi More Than Redemption esiin erityisellä tavalla (vaikka käsittelenkin sitä tarkemmin myöhemmin pelastusopin kohdalla). Kun kristilliset neuvojat kuuntelevat traagisia kertomuksia rikkoutuneista ja kurjista avioliittoista, on heillä toarjottavan todellista toivoa. Kristityille 64 he voivat sanoa: "Käsitän, että tilanteesi on vakava; en halua vähätellä sitä vähimmässäkään määrin. KUitenkin se ratkaisu, jota minun ontarjottava sinulle Kristuksessa on paljon suurempi kuin sinun ongelmasi. Ei ole mitään ongelmaa, joka olisi Hänelle liian vaikea voitettavaksi ja lisäksi (1) Hän haluaa ratkaista sen puolestasi ja (2) Hän haluaa tehdä sen tavalla, joka antaa sinulle paljon paremman avioliiton kuin mitä sinulla on koskaan aikaisemmin ollut. Minua ei kiinnosta sinun avioliittosi paikkaaminen; sotkun korjaaminen. Meidän päämääränämme neuvonnassa ei ole mikään vähempi kuin avioliitto, joka suorastaan laulaa! Ja sellaisen tuletkin saamaan, jos olet tosissasi Kristuksen suhteen! Raamattu opettaa, että "missä synti vallitsee (ja sinun avioliitossasi asia on todellakin niin), "armo hallitsee vielä enemmän"65 (ja juuri siihen me tähtäämmekin).
    Tällä tavoin Raamattu (kristuksessa) pitää esillä toivoa ei ainoastaan paluuna aikasemmin vallinneeseen avioliiton tilaan, joka on mnetetty (olkoot sitten ollut hyvä tai huono), vaan jostakin, joka on paljon parempaa kuin mitä heillä on koksaan ollut. Jumala iloitsee muuttaessaan ristit kruunuiksi, tyhjentäessään haudat kirkstamalla ylösnousseet ruumiit jne. Hän muuttaa tragediat voitoiksi. Pitäkäämme aina tämä asenne neuvonnassamme. Mutta lisää aiheesta myöhemmässä vaiheessa.
    Päättäessämme tämän osan on tärkeää huomata, että Aatami—ja aikamme kristityt on kutsuttu tuomaan ilmi myös tätä tosiasiaa—että hän on sosiaalinen olento. Eräs kristillisen neuvojan kaikkein suurimmista tehtävistä on auttaa kristittyjä korjaamaan ihmissuhteitaan ja kehittämään niitä yhä täydellisemmiksi.

    5. Aatami luotiin työtä tekeväksi olennoksi

    Tähän mennessä olemme todenneet, että Aatami oli aineellinen, henkinen, moraalinen ja sosiaalinen olento. Koska kaikki ihmisolennot ovat nyt täysin turmeltuneita (kaikilla elämän alueilla, vaikka eivät täysin turmeltuneita jokaisella niistä), meidän on todettava, että ne saavat aikaan ongelmia kaikissa elämän tilanteissa. Olemme verraneet Jumalan ihmiselle tarkoittamia normeja Aatamissa joidenkin näiden ongelmien suhteen. Neuvojien on löydettävä ja autettava kristittyjä löytämään Jumalan ratkaisut näihin ihmisen ongelmiin, jotka ovat synnin aiheuttamia. Työ ei ole tästä poikkeus.
    Työ ei ole synnin seurausta. Jumala tekee työtä. Aatami oli kutsuttu olemaan Eevan toveri, hoitamaan puutarhaa, nimeämään ja hallitsemaan eläimiä, alistamaan maa ja lisääntymään ennen syntiinlankeemusta. Se oli työtä—ja sen tarkoituksena oli tuottaa iloa. Ellei hän olisi tehnyt syntiä, niin olisi tapahtunutkin.
    Jumala kutsui hänet työhön, jossa oli vaihtelua. Noiden erilaisten tehtävien tarkoituksena oli antaa työtä sekä mielelle että ruumiille. Työhön sisältyi suhteita persooniin (mukaanlukien Jumala, jonka kanssa me olemme tekemisissä) ja muihinkin kuin ihmisolentoihin. Hänen työnsä liittyi sekä koko elolliseen että ei-elolliseen luomakuntaan. Jos hän olisi pyrkinyt tekemään sen täydellisesti, hänestä olisi tullut hyvin monipuolinen ihminen.
    Tuota työtä piti tehdä ideaalisissa olosuhteissa ja hyvin ystävällisessä ympäristössä.66 Rahalla ei vielä silloin ollut mitään merkitystä ihmisille (ja se tuokin esiin sen, ettei raha itsessään saa aikaan tyytyväisyyttä työhön). On selvää, että monet niistä tehtävistä, joita Jumala antoi hänelle, olivat sen tyyppisiä, ettei siitä olisi voinut ansaita rahaa rahatalouskulttuurissa. Tämä on tärkeää huomata (ja korostaa neuvottaville, joista monet pitävät työnä ainoastaan sellaista toimintaa, joista saa tuloja)—että työ ei välttämättä liity elannon ansaitsemiseen. Tällä tärkeällä raamatullisella periaatteella on merkitystä useissa neuvontatilanteissa.
    Ihmiseen on rakennettu työn välttämättömyys—luovana67, tuottavana olentona oleminen—: Aatami luotiin työtä tekeväksi olennoksi. Ihmisellä on sisäänrakennettu halu tuottaa. Nykyäänkin vetovoima tieteeseen, siihen sisältyvä uteliaisuus ja halu oppia68, kiinnostus kodin rakentamiseen ja kodinsisustus, joka usein kiehtoo naisia, jne., kaikki ne ovat ilmauksia Aatamin alkuperäisen työteliään luonnon jäännöksistä.
    Koskaan ei ole oikein olla tekemättä työtä. On tietenkin ajat työntekoon ja ajat vapaa-aikaan ja lepoon. Mutta kenenkään miehen, naisen tai lapsen (leikki on lasten työtä, kun he ovat pieniä; sitä seuraavat auttaminen kotiaskareissa ja koulutyöt) ei pitäisi olla ilman työtä kuutena päivänä viikossa. Jumala on määrännyt niin. Kun hän ei tee työtä (ja tämä on monien neuvottavien ongelma—varsinkin masentuneiden neuvottavien) ihmisestä tulee tyytymätön, onneton ja toisten asioihin sekaantuva (vrt. 2.Tess.3:8, 10, 12). Tämä tyytymättömyyden tunne kasvaa kahdesta päälähteestä, jotka eivät ole toisiaan poissulkevia:
    (a) Fyysinen. Saarnajassa sanotaan: "Työntekijän uni on makea" (Saarn.5:11). Sekä ruumiimme että aivomme tylsistyvät, kun emme tee työtä. Sananlaskuissa tuomitaan jatkuvasti laiskuus; Paavali määrää 2.Tess.3:10:ssä, että niiden, jotka eivät halua tehdä työtä (hän ei sanonut, että eivät kykene tekemään työtä), ei pidä syömänkään. Hän tuomitsee heidän laiskuutensa ja pahennusta herättävän (avainsana niiden kohdalla, jotka välttävät työtä) elämänsä.69 Neuvojien on ymmärrettävä tämä dynamiikka ja työskenneltävä ahkerasti (myös esimerkkinä) tämän ongelman voittamiseksi.
    Joku saattaa kysyä: " Miksi olen niin väsynyt, kun herään nukuttuani koko yön?" Vastauksena on usein jotain tällaista:
    "Koska siitä huolimatta, mitä luulet, olet tehnyt raskasta työtä. Kun menet vuoteeseen sellaisen päivän jälkeen, jolloin et ole tehnyt paljonkaan mitään tuottavaa, olet luultavasti tehnyt kovemmin työtä kuin jos olisit kaivanut puolitoista metriä syvän ojan. Olit hermostunut, murehdit, huolestunut, vihainen tai tyytymätön itseesi ja/tai muihin. Se sai aikaan lihastoimintaa, jossa lihaksesi jännittyivät. Mutta koska et tehnyt mitään fyysistä, joka olisi tuottavalla tavalla laukaissut tuon lihasenergian, lihaksesi eivät rentoutuneet. Ne toimivat koko ajan, tunti toisensa jälkeen, kireinä, ja käyttivät energiaasi tuottamattomasti ja väsyttivät sinut. Menit ehkä vuoteeseen lihakset edelleen umpisolmussa ja teit koko yön (tuottamatonta) työtä! Ei ihme, että olit väsynyt aamulla.
    "Kun teet päivän aikana kovasti fyysistä työtä70, käytät energiaasi ja lihaksesi renotutuvat. Silloin on työmiehen uni makeaa. Hän menee vuoteeseen rentoutuneena tuntien saaneensa jotain aikaan. Se on ero väsyneen-mutta-tyytyväisen (Saarn.5) ja väsyneen-mutta-tyytymättömän tuntemusten välillä, joista olemme keskustelleet."
    Jopa sisälle tuomittu pyörätuolipotilas (tai vuodepotilas) voi käyttää energiaa tuottavasti kirjeiden kirjoittamiseen ja rukoukseen, mutta (kiukku, murehtiminen ja viha vaikeuttavat fyysisesti sairaan potilaan tilannetta edellämainituista syistä).
    (b) Negatiivinen käsitys itsestä. Kun meitä käsketäämn kantamaan oma kuormamme (Gal.6:5, samoin kuin yllä lainattu kohta 2.Tess.3:sta), emmekä me tee niin, me teemme syntiä. Silloin omatunto71 laukaisee pahoja fyysisisä tuntemuksia (ja lihasten reaktioita niihin) herättämään meidät muutoksen välttämättömyyteen. Joihinkin töihin liittyvä taloudellinen vastuu ja Jumalan käsky tehdä työtä kuutena päivänä viikossa velvoittavat meitä selvästi, niin että emme voi paeta velvollisuuksiamme aiheuttamatta kurjuutta elämäämme. Neuvojat ovat tietoisia siitä tosiasiasta, että "joutilaat rikkaat" (vrt. kohtaa Gal.5:stä) tai "joutilaat sairaat" (nykyaikaisempi ryhmä, joka sopii laajempaan ihmisryhmään) ovat kurjia, tyytymättömiä ihmisiä.
    Eläkkeelle jääminen (kun se tulkitaan työstä pois jäämiseksi ja ajan käyttämiseksi pelkästään harrastuksiin, urheiluun ja muihin itsekkäisiin juttuihin) ei ole kristillinen käsite.72 Jos se taas tulkitaan muutokseksi työn laadussa ja uudeksi tuottavan toiminnan vaiheeksi (ehkäpä tekemällä monia palkattomia asioita Kristuksen seurakunnan hyväksi, joihin ei ollut koskaan aikaa aikaisemmin), se on hyvä. Kun Jumala puhuu "kaikkien töiden tekemisestä" kuutena päivänä, Hän tarkoittaa useamman kuin yhdenlaisia töitä (ei ainoastaan ansiotyötä). Työ, joka on raamatullisesti oikeaa ja tyydyttävästi tuottavaa, on työtä, saa siitä sitten palkan tai ei. Sellainen työ täyttää Jumalan vaatimukset.
    Kun neuvottava sanoo: "Minulla ei ole työtä"73, vastaamme aina: "Kyllä sinulla on." Kun hän pyytää selitystä, sanomme: "Jumala on antanut sinulle tehtävän—tehdä työtä kuutena päivänä viikossa! Sinulla on työ. Käytä siis kahdeksan tuntia päivässä suunnitellen ja tehden työtä saadaksesi oikean ansiotyön; kyllä sinä pian sellaisen löydät. Niillä, jotka eivät koskaan saa työtä, on vaikeuksia saada työtä—heti"
    Kol.3:22-4:1:n (myös Ef.6:5-9:n) työetiikka on äärimmäisen tärkeä kunnon kristilliselle työlle. Sen perusaineksia ovat nämä: (1) Kristityt tekevät työtä Kristukselle, Hänen orjinaan, (2) mitä heidän tehtävänsä sitten ovatkaan (kunhan ne vain ovat raamatullisesti hyväksyttäviä), (3) välittämättä siitä, ketä heidän työnantajansa ovat, (4) tai minkälaisia he ovat, (5) tai huomioivatko he heidän tekemänsä työn raskauden ja ponnistelut, jne. (6) Sentähden kristityt tekevät työtä hyvin (sydämestään) (7) tietäen, että Kristus näkee ja palkitsee heidän ponnistuksensa, (8) ja ettei Hän kohtele heitä koskaan epäoikeudenmukaisesti; (9) eivätkä he näpistele, oikaise nurkista eivätkä valita, (10) eivätkä tee työtä ihmisiä miellyttääkseen, vaan miellyttääkseen Kristusta (Joka näkee kaiken). (11) Työnantajien täytyy kohdella työntekijöitään oikeudenmukaisesti yrittäen asettua heidän asemaansa, (12) tiedostaen, että heidän itsensäkin yläpuolella on Joku (taivaassa), (13), jolle heidän on vastattava siitä, miten he ovat palvelleet Häntä tässä asiassa, (14) ja muistaen, että "työmies on palkkansa ansainnut" (Luuk.10:7; 1.Kor.9:14, jne.).
    Sellainen ihminen, joka yrittää aina ansaita mahdollisimman paljon mahdollisimman vähäisestä työstä ei saa koskaan nauttia työn antamasta tyydytyksestä. Syntisen asenteensa takia hän on muuttanut Jumalan antaman siunauksen raskaaksi velvollisuudeksi. Hän tekee työtä pääasiassa rahan takia eikä miellyttääkseen ensisijaisesti Kristusta (ja nauttiakseen sen sivutuotteena työn tuomasta tyydytyksestä). Sellainen ihminen tekee työstä itselleen kurjaa omalla asenteellaan. Neuvojat kohtaavat useinkin tällaista auttaessaan kurjassa jamassa olevia kristityitä. Miehen työ työpaikallaan (tai naisen työ kotona tai lapsen työ koulussa) on miellyttävää tai epämiellyttävää sen mukaan, miten hän näkee sen ja miten hän tekee työtään (lue uudelleen kymmenen ensimmäistä kohtaa ylläolevasta luettelosta).
    Entä sitten seurakunnassa tapahtuva työ ja (erityisesti) armolahjat, joita on tarkoitus käyttää (joitakin palkallisina, joitakin ilman palkkaa) Kristuksen palveluksessa? Mainitsen tämän ainoastaan tässä, koska on hyvin tärkeää muistuttaa neuvojille tästä ratkaisevan tärkeästä asiasta. Mutta en aio toistaa sitä, minkä tutkiskeluun olen käyttänyt kokonaisen luvun "Erlaiset armolahjat" kirjassani Manual (q.v.).
    On selvää, että aivan liian pinnallinen työn käsittelyni tässä ei ole tyydyttävä. Olisi kirjoitettava ainakin viisi vankkaa kirjaa (juuri nyt) aiheesta, jotta saataisiin käsiteltyä tämä mutkikas, tärkeä ja (vielä) käytännössä koskematon aihepiiri.74 Suurin osa aiheesta tähän asti kirjoitetuista kirjoista on vain jutustelevia eikä niissä päästä kaikkein tärkeimpiin asioihin, joita kristilliset neuvojat ovat (liian kauan) laiminlyöneet.
    Näimme siis, minkälainen Aatami oli. Hänet oli luotu elämään jännittävällä, tuottavalla, Jumalaa kunnioittavalla tavalla, joka tuottaisi hänelle iloa ja tyydytystä. Mutta jotain tapahtui—ja se on seuraavan luvun aiheena.

    ALAVIITTEET

    
    1. Tarkoitukseni on jossain vaiheessa (D.V.) julkaista kirja, joka käsittelee neuvonnan kieltä. Se on hyvin tärkeä, mutta
     kuitenkin tähän saakka käytännöllisesti katsoen käsittelemätön alue.
    2. Olen dokumentoinut tämän väitteen muualla kirjoissani Competent to Counsel, Lectures, The Manual, jne.
    3. Vaarallinen muoti-ilmaus, jota tämäntyyppiset ihmiset käyttävät.
    4. Konkreettinen esimerkki tällaisesta kristityn neuvojan mukautumisesta kts. kirjani The Power of Error
     (Phillipsburg, N.J.: Presbyterian and Reformed Publishing Co., 1978).
    5. Huomautin tämän kirjan aikaisemmissa painoksissa, että Tri Charles Solomon oli kieltäytynyt myöntämästä, että 
    me emme ole kuolleet ristillä Kristuksen kanssa omien syntiemme edestä. Olen iloinen voidessani ilmoittaa, että viimeisessä
     kirjeenvaihdossaan hän todennut selvästi, että "uskova ei ole millään muotoa kuollut ristillä omien syntiensä edestä".
    6. Meidän ei pidä koskaan unohtaa noita ihania sanoja Ps.119:99,100:ssa; vrt. myös Matt.11:25.
    7. On mielenkiintoista, ettei Raamattu sano käytännöllisesti katsoen mitään ihmisen temperamentista. Jos se olisi niin
    tärkeä asia kuin miksi jotkut sen tekevät, olisi Raamatussa varmasti paljon sanottavaa siitä. Tavallisesti erilaiset
    (tavalla tai toisella) luetellut kategoriat ovat peräisin vanhasta pakanallisesta kreikkalaisesta käsityksestä, jonka
    mukaan on olemassa neljä temperamenttia.
    8. Esimerkiksi, että ihmisen väkivaltainen sosiaalinen käytös on seurausta vielä epätäydellisestä evoluutioprosessista. 
    Vrt. erityisesti skinneriläiset käsitykset ihmisen evoluution perinnöllisyydestä, jota ei yksinkertaisesti voida verrata
    Raamatun kuvaukseen ihmisen luomisesta.
    9. Itse asiassa APA [American Psychological Association=Amerikan psykologiseura] poisti muutama vuosi sitten painostuksesta
     homoseksuaalisuuden sellaisten henkisten sairauksien luettelosta, jotka ovat parannettavissa.
    10. Lisää raamatullisesta käsityksestä masturbaatiosta, kts. Manual ss.399-402.
    11. Ehkäpä käytettäväksi saarna-analyysissä tai lähetyskenttien analysoinnissa, jne.
    12. Vrt. Ilm.2:7.
    13. Jay Adams, Change Them—Into What? (Laverock, Pa.: Christian Counseling and Educational Foundation, 1978),
     ss.10-18. 
    14. Vrt. kommenttejani kirjassani Competent, ss. 73-77 neuvonnasta pyhityksenä. Pyhitys on prosessi, jossa Jumalan
     kuva palautetaan ennalleen; ts. ihmisestä tulee normaalimpi.
    15. Nimestä "Aatami" tuli jo varhain hepreankielessä "ihmisestä" käytetty yleisnimi, mikä osoittaa, miten valtavan tärkeä
     elementti maasta lähtöisin oleminen on ihmisen olemassaololle.
    16. Ei tietenkään ainoastaan sellaisenaan; mutta käsittelemme asiaa infra.
    17. Vrt. pitkät yövigiliat rukouksessa, jotka johtavat unenpuutteen vahingollisiin vaikutuksiin (kts. Manual,
     ss. 386, 387, lisää tästä näkökohdasta).
    18. Vrt. Lectures, ss. 231ss.
    19. "mielesi hengeltä" viittaa luultavasti Pyhään Henkeen, Joka uudistaa mielen. Käännä: "uudistuen Hengen 
    vaikutuksesta, Joka vaikuttaa ihmismieleen".
    20. Vrt. pamflettini Christ and Your Problems, jossa lisää toivon ja vastuun keskinäisestä riippuvuudesta.
    21. Ts. henkäys (tai henki), joka saa aikaan elämää. Tässä käytetty sana henkäyksestä (tai hengestä) on neshamah,
     jota käytetään synonyyminä toiselle, useammin käytetylle sanalle, joka on ruach (vrt. Job 27:2; 32:8; Sananl.20:27;
     5.Moos.20:16). Septuaginta käyttää sanaa pneuma molemmista. Vrt. myös Kittel, Theological Dictionary of the
     N.T., osa VI, s.377, jossa hepreankielen sanan neshamah osoitetaan olevan "yleisesti käytetty sana sielusta,
     joka on lähtöisin taivaasta" Palestiinan juutalaisuudessa.
    22. John Murray, Collected Writings, osa II (Carlile, Pa.: Banner of Truth, 1978), s.8.
    23. Ihmisolennoilla on maasta lähtöisin olevina joitakin yhteisiä piirteitä joidenkin eläinten kanssa (esim. ne syövät
     ruokaa, hengittävät ilmaa, liikkuvat maan pinnalla, ulostavat kuonan, jne.) Henkinen puoli erottaa ihmisen eläimistä.
    24. Tässä käytetty sana on ruach, mikä jälleen vahvistaa sen käytön neshamah-sanan synonyyminä.
    25. Snaa ruach käytetään tämän jakeen molemmissa kohdissa.
    26. Huomaa hengen lähteiden ero; juuri tämä johtaa lopullisen määränpään eroavuuteen.
    27. Kts. teologisia standardikäsikirjoja (Charles Hodge, A.A. Hodge, L.Berkhof, John Murray, jne.) saadaksesi lisätietoa
     tästä. Vrt. myös Manual, s.437, jossa lisää tästä.
    28. Kts. Manual, s.437.
    29. On olemassa toinenkin vaarallinen käsitys, joka tulee kolminaisesta ihmiskäsityksestä—että ihmisen henki voi saada
     "hengellistä tietoa" ja informaatiota suoraan Pyhältä Hengeltä. Tämän sanotaan tapahtuvan mielen (tai ymmärryksen)
     ulkopuolella Se johtaa anti-intellektualismiin ja johtaa lopulta opetukseen, jonka mukaan ihminen saa erityistä, suoraa
     (ei-propositionaalista) ilmoitusta Jumalalta [Vrt. menestysteologian ilmoitustieto] ikäänkuin
     "pidäkkeenä" tai "kehotuksena". 1.Kor. 2:ssa henki yhdistetään (ei eroteta siitä) mieleen (vrt. myös Room.6-8). 1.Kor.14
     varoittaa yrittämästä päästä ei-älylliseen suhteeseen Hnegen kanssa (vrt. jakeet 13-19). Henki uudistaa mielen (Room.12:2)
     eikä ainoastaan ihmisen henkeä; Room.8:6 puhuu hegellisestä mielestä. Paavali sanoo Room.12:2:ssa, että uudistunut mieli
     johtaa Jumalan tahdon tuntemiseen (eikä ainoastaan uudistettuun henkeen). Miten ihminen voi erottaa ei-älylliset
     (ei-propositionaaliset) kehotukset tai pidäkkeet hengessään, kun niiden oletetaan olevan ei-emotionaalisia? Henki on
     aineeton; sitä ei voida tuntea, nähdä eikä aistia millään muulla tavalla. On pelättävissä, että nimenomaan emotionaaliset
     kokemukset ovat todellisena motivaationa sellaisissa tapauksissa. On aina vaarallista poiketa Raamatusta Jumalan
     ilmoituksen lähteenä. Huomaa, että tämä lähde edellyttää älyn käyttöä sen ymmärtämiseksi.
    30. Matt.10:28.
    31. 1.Kor.7:34b.
    32. Tässä on ilmeistä, että henget voivat olla saastuneita.
    33. Näitä sanoja, samoinkuin tuota toistakin pariparia (nivelet/ytimet; sielu/henki) ei pidä asettaa vastakkain. Sen sijaan
     ne ovat vaikutukseltaan kumulatiivisia korostaen sisäistä elämää kokonaisuudessaan. Kts. seuraava huomautus (34).
    34. Ne molemmat tuomitaan, eikä niin, että niiden välillä tuomittaisiin.
    35. Henki ja sielu ovat toinen toisistaan eroavat ihmisluonnon puolet (kuten näemme infra), mutta eivät erillisiä 
    entiteettejä.
    36. Matt.22:37; Mark.12:30; Luuk.10:27.
    37. Olen itse asiassa kuullut erään saarnaajan tekevän juuri niin!
    38. Kuusi entiteettiä, ei kaksi tai kolme!
    39. Meidän pitäisi lopettaa käyttämästä sanaa sydän tässä merkityksessä, koska se vain sekoittaa kuulijaa, koska hän yrittää
     usein "kelata" sen takaisin Raamattuun (ja joutuu siten tulkitsemaan väärin Raamattua). On selvää, etteivät ne monet
     saarnaajat, jotka käyttävät tätä pään ja sydämen vastakkainasettelua ole vielä ymmärtäneet näiden 
    sanojen käyttöä Raamatussa.
    40. Kreikankielen sana on splagchnon (vrt. sanan käyttöä Luuk.1:78:ssa, 2.Kor.6:12:ssa; 7:15:ssä; Fil.1:8:ssa;
     Kol.3:12:ssa; Filem. 7:ssä, 12:ssa, 20:ssä; 1.Joh 3:17:ssä).
    41. Toisaalta jonkin asian tekeminen sydämestään ei ole sen tekemistä tunteella, vaan aidosti, tosissaan (vrt.
     Ap.t.2:37; 7:54). Se, että "saa piston sydämeensä" tarkoittaa sitä, että katuu aidosti. 
    42. 1.Piet.3:4; vrt. myös 2.Kor.4:16.
    43. Sisäinen elämä tai paikka, missä sisäistä elämää eletään; sanoja käytetään vaihtoehtoina.
    44. Jeesus on ainoa todella kokonainen ihminen, koska Hän on Se, jonka sydän ja huulet olivat aina sopusoinnussa. 
    Jos Freud olisi halunnut keksiä, missä ihmisen sisäinen konflikti sijaitsee, hän olisi saattanut havaita tämän. 
    45. Vrt. 5.Moos.11:13; Matt.22:37; Tuom.10:16; 1.Kun.8:48; 1.Aikak.22:19; Sananl.19:2; Ap.t.4:32; 3.Joh.2; Job 15:13;
     Ps.32:2; 106:33; Saarn.3:21; Mark.14:38; 8:12; 1.Kor.2:20; Ef.4:23; Hebr.4:12,13; 1.Piet.3:4; Ps.64:6; 13:2; Job 38:36. 
    46. Kts. Wm. Hendriksen, N.T Commentary, 1.Tess., s.149; John Murray, Collected Writings, osa II, ss.23ss, joissa lisää rinnastuksia. 
    47. Ero on todellinen, mutta ei huomattava. Yhtä entiteettiä kuvataan kahdella eri tavalla kahden eri suhteen perusteella, 
    jotka niillä on ruumiseen. 
    48. Sanaa aivot ei esiinny V.T.:ssa eikä U.T.:ssa. Aivot on ymmärretty ruumiinosana, joka varastoi informaatiota,
     johon voidaan päästä käsiksi myöhemmin ja joka säännöstelee ruumiin toimintoja. Samoin kuin sana sydän (silloin kun
     ei tarkoiteta fyysistä elintä), myös sana mieli kuvaa ihmisen toiminnallista puolta, ei fyysistä entiteettiä. Mieli
     = sydän (tai jokin niiden puoli) tosiaankin monissa raamatunkohdissa.
    49. Sanat ovat eksegeettisiä; toinen selittää toista.
    50. Tämä epätavallinen ilmaus, jonka olemme nähneet supra, viittaa luultavsti Pyhään Henkeen, Joka uudistaa mielen ja
     palauttaa siten Jumalan kuvan ja kaltaisuuden uskoviin (lue "Hengellä, Joka vaikuttaa [muuttaa] mielesi"). Itse asiassa on
     sana "mieli" tässä nous. 
    51. Ef.4:24; Kol.3:10.
    52. Kts. Liite A, [ei ole vielä suomennettu, mutta suomennetaan aikanaan.], jossa tästä enemmän.
    53. Ja Jumala pitää ihmisiä vastuullisina käytöksestään toinen toisiaan kohtaan (vrt. 1.Moos.9:6; Jaak.3:9).
    54. Esimerkiksi Sananlaskujen kirja sisältää moraaliohjeita Jumalan liiton kansalle; se ei ole kirja, jota
     voidaan noudattaa ilman uudestisyntymistä. Jopa uskovien on huolehdittava siitä, etteivät he yritä toteuttaa sen ohjeita
     omassa voimassaan.
    55. Tietenkin Raamattu on enemmän kuin vain sitä; mutta se on sitä. Periaatteet on usein upotettu käsiteltävinä
     oleviin elämäntilanteisiin.
    56. Apua tähän, kts. "The Use of the Scriptures in Counseling" kirjoissani Lectures ja Four Weeks with God and
     Your Neighbour.
    57. Predestinaatio on tietenkin raamatullinen oppi. Sana proōrizo on raamatullinen ja merkitsee samaa kuin
     "merkitä etukäteen" tai "asettaa rajat etukäteen" ja "määrätä etukäteen" (vrt. Ap.t. 4:28; 8:29,30; Ef.1:5,11; 1.Kor.2:7).
    58. Lisää tutkiskelua tästä käskystä liittyen itsensä rakastamiseen, kts. Manual, ss.142ss. ja Matters of
     Concern, ss. 91ss. 
    59. Enemmän apua järjestelmällisellä, systemaattisella tavalla on annettava, jotta he keksivät, miten tämän ongelman voi
      voittaa.
    60. N.B., liittoaspekti liittyy toveruusaiheeseen. Huomaa myös, että 1.Moos.2:18:ssa Eevan luomisen sanotaan palvelevan 
    toveruuden tarvetta: "ihmisen ei ole hyvä olla yksin".
    61. Liitto on sitova, juhlallinen sopimus, johon sisältyy rangaistuksia niille, jotka rikkovat ja siunauksia niille, jotka
     pitävät sen ehdot.
    62. 1.Kor.6:15:n viittaus 1.Moos.2:24:ään (ainoa seksuaalisuutta koskeva kohta) saattaa aluksi näyttää olevan tulkintaani 
    vastaan. Mutta sitä se ei ole. Paavali puhuu jälleen Kristuksen ja uskovan välisen suhteen läheisyydestä (yksi henki,
     jae 17), joka tuhoutuu prostituutiossa, jossa ihminen tulee "yhdeksi ruumiiksi (jae 17) porton kanssa (huomaa, että
     tämä on eria asia kuin yhdeksi lihaksi tuleminen, mikä tarkoittaa, että heillä on yksi henki), ja lainaa
     1.Moos.2:ta (laajempi käsite: ykseyden läheisyys, ja sisältää myös ahtaamman käsitteen: seksuaalisuhteen läheisyys).
    63. Kts. kommunikaatiota käsitteleviä osia kirjassa Christian Living ja Competent.
    64. Ei-kristitylle voivat ne tietenkin merkitä toivoa Oven toisella puolella. Kuitenkin tuo Ovi pysyy suljettuna eikä
     hänellä ole toivoa kunnes neuvottava on tullut Jumalan luo Kristuksen kautta.
    65. Room.5:20b. Huomaa, miten neuvoja ei saa vähätellä ongelmaa, vaan hänen on sen sijaan maksimoitava Vapahtaja.
    66. On selvää, että Aatamin synti osoittaa, ettei Jumalaa vastaan kapinoinnista ei voida syyttää geneettisiä syitä (kuten
     esimerkiksi temperamenttia) tai ympäristötekijöitä. Sekä hänen perimänsä että hänen ympäristönsä olivat täydelliset.
    67. Ei tietenkään Jumalan luovuuden ensisijaisessa merkityksesä, vaan tutkiskelemalla Hänen luovuuttaan saamalla aikaan
     uusia ja määrätynlaisia saavutuksia (Hänen kunniakseen) fyysisestä luomakunnasta. Jumala luo ex nihilo
     (tyhjästä).
    68. Niin kauan kuin se kunnioittaa 5.Moos.29:29:ää.
    69. Vrt. 2.Tess.3:6-15. Jakeessa 11 käytetty adverbi ataktos "epäjärjestyksessä" on sotilastermi, joka tarkoittaa
     sitä, että sotilaat marssivat epätahdissa, jne. Sen merkitsee kaoottista, järjestäytymätöntä elämää. Sellaisten ihmisten on
     kehitettävä säännöllisyyden ja järjestyksen mallejaan. Säännöllinen, aikataulutettu työ helpottaa. Neuvojat huomaavat, että
     kuriton, ataktos-elämä on hyvin yleinen ongelma neuvonnassa, johon liittyy usein muitakin vaikeuksia, joita se
     aiheuttaa (Paavali huomauttaa, miten se johtaa toisten asioihin sekaantumiseen). 
    70. Tuottava aivotyö on fyysistä; se kuluttaa kaloreita.
    71. Omastatunnosta, kts.Manual ss, 74,75,86,94,95,123; Competent, ss.67-70.
    72. Vrt. aineistoa tästä kirjassa Shepherding God's Flock, osaII, ss.110ss.
    73. Hän tarkoittaa tietenkin ansiotyötä. Vastauksen on tarkoitettu opettavan tosiasioita työstä ja tarjota ansiotyön
     hankkimisen dynamiikkaa.
    74. Toivottavasti useita julkaistaan tämän vetoomuksen seurauksena.

    Alkuperäinen artikkeli: Luku 8 'Counseling and Human Life (The Doctrine of Man) Jay Adamsin kirjasta 'A Theology of Christian Counseling'.
    Alkuun | Luku 1 'Teologian tarve neuvonnassa' | Luku 2 'Teologia ja neuvonta' | Luku 3 'Neuvonta ja erityisilmoitus' | Neuvonta ja ihmisen perusympäristö | Neuvonta ja Jumalan nimet | Neuvonta ja rukous | Neuvonta ja kolminaisuus | Jay Adams is blogging!
    Henki, sielu ja ruumis | Menestysteologia | Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat