Jeesuksen kavaltajan nimen kautta on yritetty soluttaa kristillisyyteen monenmoista harhaoppia, kuten Juudaksen evankeliumin nimellä kulkevaa vanhaa kirjoitusta, jotta ihmiset saataisiin eksytettyä vajavaisen ymmärryksensä suohon. Jopa uskovissa piireissä järkeillään kysymystä Juudaksesta maailmasta käsin, kun asiaa pystyy tarkastelemaan yksinomaan Pyhien Kirjoitusten kautta.
Evankeliumeissa törmäämme yllättävän monessa kohtaa Juudas Iskariotiin. Hän oli yksi niistä, jotka luettiin Jeesuksen opetuslapsiksi, mutta oliko todellisuudessa niin? Mitä Raamattu kertoo tästä asiasta?
Johanneksen evankeliumi kertoo ratkaisevasta tilanteesta, jossa kaksitoista opetuslasta erottautui siitä lukuisasta joukosta, joka seurasi Jeesusta. Kun Jeesus puhui synagoogassa Kapernaumissa, niin hänen opetuslapsensa tyrmistyivät ja sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?"
Jeesus ei lihansa päivinä mielistellyt ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä, joten tilanne johti siihen, että Hän totesi lukuisille seuraajilleen: "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko." Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet.
Juudas Iskariot kuuli Herran sanat, kuten kaikki muutkin läsnäolijat, mutta oli sulkenut korvansa, että kuulemalla kuuli, mutta ei ottanut vastaan.
Jeesus jatkoi: "Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna." Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?"
Vastaus oli kieltävä, koska kukaan ei enää lähtenyt. Jeesus katsoi kahtatoista opetuslastaan, todennäköisesti jokaista erikseen silmästä silmään ja sanoi yhteisesti: "Enkö minä ole valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele."
"Enkö minä valinnut teitä?" on kysymys, johon Herra pyysi jäljelle jääneiltä seuraajiltaan vastausta. Alkutekstissä on kysymysmerkki, joten asiassa ei pitäisi olla tulkinnan mahdollisuutta. Juudas Iskariotille annettiin vielä uusi mahdollisuus tutkia vaikuttimiaan ja sydäntään: onko hänellä Isän kutsu vai onko hän Herran mainitsema perkele? Tässä vaiheessa sivuun vetäytyminen olisi ollut vielä helppoa. Sen kun vain olisi kävellyt pää pystyssä muiden vetäytyneiden perään, jolloin hän olisi pelastanut sielunsa. Mutta Juudas oli sydämessään kavaltaja Jeesuksen kysymyksen edessä. Jeesuksesta vetäytyneet olivat tutkineet vaikuttimiaan eivätkä voineet uskoa Jeesuksen sanoja tosiksi.
Jeesus on luvannut, ettei heitä ketään luokseen tulevaa ulos, joten tämän sanan mukaan Juudas saattoi huoletta jäädä hänen seuraansa opetuslapsena, kun taas ne Jeesuksen seuraajat, jotka olivat tunteneet, ettei Isä heitä ollut kutsunut, olivat lähteneet pois.
Juudas luettiin sen jälkeen opetuslapseksi, mutta se ei todista, että Isä olisi hänet kutsunut siihen asemaan. Isä valitsee Kristuksen temppelin kaksitoista perustusta, kuten käy hyvin ilmi Jeesuksen sanoista opetuslapsilleen näiden jakaessa keskenään taivaallisia istumapaikkoja: "minun oikealla ja vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille minun Isäni on sen valmistanut." Juudas Iskariotia ei ollut kutsuttu perustukseksi eikä hänellä siten voinut olla Isän kutsua. Juudas pystyi ainoastaan varastamaan kaitsijatoimensa, ja koska hän oli varas, niin hän jatkoi taloudenhoitajana ja otti itselleen osan niistä rahoista, joilla ostettiin elintarpeita. Jeesuksen seuraaminen takasi hänelle taloudellisia etuja.
Juudas sai opetuslapsena saman hengellisen ravinnon kuin muutkin opetuslapset. Hän oli julistamassa evankeliumia ja parantamassa sairaita, mutta mikään ei pystynyt murtamaan hänen sydäntään. Kun Jeesus pesi opetuslastensa jalat, niin hän pesi myös Juudaksen jalat eikä tämä suinkaan estellyt, kuten teki Pietari. Kun Jeesus on puhdistanut sydämemme, niin me olemme kokonaan puhtaat, mutta päivittäinen maallinen vaellus likaa jalkamme ja Jeesuksen on ne joka ilta pestävä Sanan pesulla. Mutta opetuslapsissa oli edelleen eräs, jonka sydäntä Jeesus ei ollut saanut puhdistaa, vain jalat ulkoisesti. Siksi Herra totesi kaikille yhteisesti: "Ette kaikki ole puhtaat." Juudas ei tässäkään yhteydessä tutkinut itseään, vaan Jeesuksen sanat olivat hänelle merkityksettömiä.
Juudaksen sydän tuli kitkeränä esiin, kun Maria voiteli Jeesuksen nardusvoiteella. Juudas kiukustui ja kysyi: "Miksei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?"
Juudaksen huomio oli sinänsä oikea ja hurskas, ja muutamat muutkin opetuslapset olivat hänen kanssaan samaa mieltä. Hurskaudessa hän korotti itsensä jopa Jeesuksen yläpuolelle. Miten Herra saattoi sallia tuhlattavan kallisarvoista voidetta itseensä? Kolmesataa denaria vastasi työmiehen vuoden palkkaa, nykykristitylle kiiltävää uutta autoa. Kuten Johannes kertoo Juudaksen todellisista vaikuttimista: Tätä hän ei sanonut sen tähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sen tähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Ei siis ihme, että Juudas kuohahti kiukusta, sillä Jeesuksen voiteluun käytetty raha oli ikään kuin hänen omasta pussistaan pois.
Kuinka mieltä lämmittävät ovatkaan Jeesuksen sanat Marian arvostelijoille: "Missä ikinä kaikessa maailmassa tätä evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä hän teki, on mainittava hänen muistoksensa." Maria näki Jeesuksen itsensä arvon. Juudas vain rahan, jota Jeesuksen avulla pystyisi keräämään, samalla voiden itse näytellä köyhiä arvostavaa ja hurskasta opetuslasta. Maria näki hengessä, Juudas lihallisessa ihmismielessä.
Tuhlauksesta tuohtunut Juudas meni ylipappien luo ja sanoi: "Mitä tahdotte antaa minulle, niin minä saatan hänet teidän käsiinne?" Ja he maksoivat hänelle kolmekymmentä hopearahaa. Ja siitä hetkestä hän etsi sopivaa tilaisuutta kavaltaakseen hänet.
Kun Maria oli voidellut nardusvoiteella Jeesuksen kuolemaa varten, niin pääsiäisaterialla Herra sanoi: "Totisesti minä sanon teille: yksi teistä kavaltaa minut." ja myös: "Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt."
Jeesus ei ilmiantanut Juudasta, vaan antoi Sanansa osua häneen, sillä Juudaksella oli loppuun asti mahdollisuus kääntyä tiellään, kuten tuhlaajapojalla, mutta paatumus oli kivettänyt hänet eikä hänellä ollut korvia kuulla edes kadotustuomiota. Kavaltajasta profetoiva Psalmi 109 kertoo: Hän rakasti kirousta, ja se kohtasi häntä; hän ei huolinut siunauksesta, ja se väistyi hänestä kauas. Hän puki kirouksen yllensä niin kuin vaatteensa.
Muut opetuslapset sen sijaan tulivat kovin murheellisiksi Jeesuksen sanoista ja kyselivät toinen toisiltaan, kuka petturi voisi olla, tutkivat sydämiään, mutta kävi niin kuin liian usein käy - ne, jotka tutkivat sydäntään, eivät olleet kavaltajia, mutta Juudas, jonka nimenomaan olisi pitänyt tutkia sisintään, oli jo niin pitkällä, että saattoi kysyä Jeesukselta vasten kasvoja: "Rabbi, en kai minä se ole?"
Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten. Simon Pietari nyökäytti hänelle päätään ja sanoi hänelle: "Sano, kuka se on, josta hän puhuu". Niin tämä, nojautuen Jeesuksen rintaa vasten, sanoi hänelle: "Herra, kuka se on?" Jeesus vastasi: "Se on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan". Niin hän otti palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle. Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Minkä teet, se tee pian".
Kun Jeesus ojensi kastetun palan Juudakselle ja tämä oli sen nauttinut, toteutui sana: Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Juudas ei ottanut ehtoollisleipää papilta, vaan itse ehtoollisen asettajalta, ja kun hän tämän oli tehnyt, niin saatana pääsi häneen kaikella voimalla.
Juudas joutui kadotetuksi Jeesuksen yhteydestä, koska hän ei antanut valon loistaa sisimpäänsä, vaan synti täytti hänet niin, että perkele pääsi hänen sisimpäänsä. Juudas poistui yhteisestä pääsiäispöydästä ja yön pimeys, synti, oli saanut hetkensä, jota se koko Jeesuksen elinajan oli kuumeisesti etsinyt.
Juudas ilmiantoi Jeesuksen suunannolla, niin että yössä kiinniottajat tiesivät, kuka oli vietävä ylipappi Kaifaan eteen. Jeesus kohteli Juudasta loppuun asti kuin omanaan, mistä kertovat Jeesuksen sanat kavaltajalleen tämän antaessa suuta: "Ystäväni, mitä varten sinä tänne tulit?" Tämäkään vastausta odottava, sielunhoidollinen kysymys ei saattanut Juudasta polvilleen Vapahtajan eteen anomaan anteeksiantoa. Se oli Juudaksen viimeinen mahdollisuus vastata Herran kutsuun.
Jeesus vangittiin ja vietiin pois, mutta kun Juudas näki, että Jeesus oli tuomittu, hän katui tekoaan ja toi takaisin saamansa kolmekymmentä hopearahaa ylipapeille ja vanhimmille, ikään kuin olisi voinut verirahoilla ostaa Jeesuksen vapaaksi. "Minä tein synnin, kun kavalsin viattoman veren." Mutta he sanoivat: "Mitä se meihin koskee? Katso itse eteesi." Juudas viskasi hopearahat temppeliin, lähti sieltä pois ja hirttäytyi.
Juudasta ei missään vaiheessa työnnetty paikaltaan, vaan hän omin käsin hirttäytyi, joten edes hänen kuolemaansa ei voi pitää Jumalan tuomiona. Synti itsessään on hirttonaru kaulassa, kun taas risti johtaa pelastukseen. On hyvin merkityksellistä, että Juudas hirttäytyi ennen opettajansa ristiinnaulitsemista.
Juudas ei ollut kutsuttu, kuten käy ilmi Herran sanoista: "En minä puhu teistä kaikista: minä tiedän, ketkä olen valinnut" sekä hänen rukouksestaan Isälle sen jälkeen, kun Juudas oli jo poistunut yläsalista: "En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut." Koska kaikki meidän sydämissämme on avointa ja paljastettua Jeesuksen silmien edessä, niin hän hyvin tiesi, ettei Isä ollut antanut Juudasta hänen opetuslapsekseen. Ehkä Isä ei ollut kutsunut Juudasta, koska Hän oli jo edeltä nähnyt, ettei Juudaksen sydän ollut kutsuun otollinen. Isä tahtoi säästää Juudas Iskariotin petturuudelta ennalta tietämyksensä mukaan eikä siksi kutsunut tätä.
Joissain kristittyjenkin kirjoituksissa pidetään itsestään selvänä, että salaisuudeksi jää, miksi Jeesus valitsi Juudaksen, vaikka tiesi tämän petturiksi. Viitataan kohtaan, jossa Herra puhuu opetuslapsilleen: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät", mutta unohdetaan kysyä, kenelle Jeesus tässä puhuu. Hän puhuu yhdelletoista opetuslapselleen. Juudas oli jo poistunut yöhön, lähtenyt opetuslapsien joukosta iäksi, kavaltaakseen Jeesuksen eikä siten ollut kuuntelemassa. Ei ole olemassa mitään Raamatullista perustelua sille väitteelle, että Jeesus olisi valinnut pettäjänsä, ikään kuin Herramme toteuttaisi itse omaa sanaansa. Ei Hänessä, joka on valkeus, voi olla mitään pimeyttä.
Vanhan liiton Juudas Iskariot
Juudaksella on esikuva Vanhassa liitossa, kuningas Daavidin neuvonantaja Ahitofel, jonka Absalom sai vedettyä kapinaan isäänsä vastaan. Ahitofel oli ollut tärkeä ihminen Daavidille, joten kuullessaan salaliitosta hän sanoi: "Herra, käännä Ahitofelin neuvo hulluudeksi". Näin tapahtuikin, vaikka hetken aikaa Absalomin ja Ahitofelin liitto valloitetussa Jerusalemissa näytti onnistuneelta, kun Absalom noudatti Ahitofelin neuvoa mennä Daavidin sivuvaimojen luokse.
Ahitofelin vallanhimo paisui niin suureksi, että hän pyysi Absalomilta: "Salli minun valita kaksitoista tuhatta miestä ja nousta tänä yönä ajamaan takaa Daavidia, niin minä karkaan hänen kimppuunsa, kun hän on väsynyt ja hänen kätensä ovat herpoutuneet, ja saatan hänet kauhun valtaan, niin että kaikki väki, mitä hänen kanssansa on, pakenee. Sitten minä surmaan kuninkaan yksinänsä." Ahitofelin petturuus oli kääntynyt kostonhimoksi ja haluksi tappaa Daavid, mikä paljastaa hänen kantamansa syvän vihan ja halveksunnan Daavidia kohtaan. Sen on täytynyt olla hänessä jo silloin, kun hän oli toiminut Daavidin neuvonantajana, mutta hän oli sen niin hyvin kätkenyt kuninkaalta, ettei tämä ollut sitä koskaan huomannut, vaan piti tätä ylimpänä ystävänään. Daavidin tuska purkautuu Psalmissa 55: Sillä ei minua herjaa vihollinen - sen minä kestäisin - eikä minua vastaan ylvästele minun vihamieheni - hänen edestään minä voisin lymytä; vaan sinä, minun vertaiseni, sinä, minun ystäväni ja uskottuni, jonka kanssa me elimme suloisessa sovussa, yhdessä vaelsimme Jumalan huoneeseen juhlakansan kohinassa!
Mutta Ahitofelin mielipahaksi Huusain sanojen kautta Herra teki tyhjiksi hänen hyvän neuvonsa, jonka ansiosta Absalom olisi voinut lyödä Daavidin joukot ja nousta kiistattomaksi kuninkaaksi. Tappion kärsinyt Ahitofel veti omat johtopäätöksensä:
Mutta kun Ahitofel näki, ettei hänen neuvoansa noudatettu, satuloi hän aasinsa, nousi ja lähti kotiinsa omaan kaupunkiinsa, ja kun hän oli toimittanut talonsa, hirttäytyi hän; niin hän kuoli, ja hänet haudattiin isänsä hautaan.
Vanhan testamentin kirjoituksista ei löydy toista hirttäytynyttä, joten Ahotofelin motiivien pohtiminen voisi ehkä tuoda hieman ymmärrystä Juudas Iskariotin toimintaan.
Ahitofel halusi ilmeisesti enemmän kuin mitä hän Daavidin neuvonantajana omisti. Ehkä hän näki Absalomissa heikon hallitsijan, jota neuvojensa kautta manipuloimalla voisi ohjata kuin nukkea. Daavid oli liian itsenäinen ja häntä johdatti Herra. Oli siis ilmeistä, ettei Ahitofel pystynyt neuvomaan Daavidia kuin maallisissa asioissa, mutta Absalomin kautta hän voisi siirtää kansaan omia hengellisiä näkemyksiään. Ahitofelilla oli ehkä suuret hengelliset visiot ja samalla kuvitelmat itsestään.
Kun sitten Ahitofel huomasi, etteivät hänen neuvonsa kelvanneet Absalomille, niin hän tajusi Huusain neuvojen johtavan salaliiton tuhoon ja että Daavid palaisi vielä takaisin Jerusalemiin. Lisäksi Ahitofel oli menettänyt otteensa Absalomista, kun tämä ei kuunnellutkaan häntä ylimpänä neuvonantajanaan. Ahitofelille tappio oli karvas, mitä lisäsi sietämätön ajatus joutua petturina ja murhaa hautoneena katsomaan Daavidia silmästä silmään, joten hän mieluummin valitsi ainoan näkemänsä tien.
Samoin myös Juudas ei edes halunnut etsiä Herraa käsiinsä, vaan valitsi mieluummin hirttosilmukan. Kumpikaan ei halunnut anteeksiantoa. He eivät halunneet nöyrtyä pyytämään armoa, vaikka kavalsivat Herransa ja asettuivat vihollisen puolelle. He kumpikin vihasivat herraansa, koska olisivat itse mitä ilmeisimmin halunneet olla enemmän kuin heidän asemansa edellytti. Kätketty halveksunta oikeutti Juudakselle varastamisen yhteisestä kukkarosta. Ahitofel osoitti halveksuntaa menemällä salaliittoon Daavidia vastaan. Juudas meni salaliittoon juutalaisen yläluokan kanssa kuvitellen ehkä sitä kautta saavuttavansa sitä arvonnousua, joka oli hänelle tärkeämpää kuin kulkea vähäisen opetuslapsijoukon mukana arvossapidettyjen fariseusten ja saddukeusten halveksimana. Juudas halusi ehkä olla merkittävä niiden silmissä, jotka istuivat lain ja samalla vallan istuimella kansaa hallitsemassa. Kun Juudas oli kavaltanut Jeesuksen ja tarjosi rahoja takaisin, niin hän huomasikin, että ylipapit halveksivat häntä syvästi. Paluuta ei ollut opetuslapsien luokse eikä paikkaa juutalaisessa yhteiskunnassa. Ahitofel oli samassa tilanteessa, sillä hänellä ei ollut paluuta Absalomin ylimmäksi neuvonantajaksi eikä myöskään paluuta Daavidin eteen. He olivat kumpikin pohjattoman ylpeitä halveksumisessaan ja vallan himossaan eikä heidän niskaansa voinut mikään taivuttaa anteeksiannon pyytämiseen, armon vastaanottamiseen, ei edes syyllisyydentunto, katumus.
Juudaksen ja Ahitofelin maallinen asema oli kuitenkin heidän itsensä kannalta parhain mahdollinen ja vain harvoille tarjolla ihmiskunnan historiassa. Heidän ongelmansa oli, etteivät he nähneet etuoikeutettua asemaansa Jumalan edessä, vaan tavoittelivat maallista arvovaltaa, ja koska enempää ei enää kenellekään ihmiselle voida tarjota kuin heille, niin petturuuden jälkeen heille ei enää jäänyt mitään. He myivät etuoikeutensa ilmaiseksi saamatta palkaksi edes maailmasta mitään, aiheuttaen ainoastaan oman tuhonsa.
Hirttäminen oli Mooseksen lain mukaan kauhistuttavin tapa kuolla, sillä jokainen puuhun ripustettu oli kirottu Jumalan edessä. "Jos joku on tehnyt itsensä syypääksi rikkomukseen, josta rangaistaan kuolemalla, ja hänet surmataan, ja sinä ripustat hänet hirteen, niin älköön hänen ruumiinsa jääkö hirteen yöksi, vaan hautaa hänet samana päivänä, sillä Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu; älä saastuta sitä maata, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi."
Miksi Ahitofel ja Juudas hirttäytyivät? Ehkä he eivät muistaneet paadutetussa sydämessään, että näin oli kirjoitettu Mooseksen laissa, jolloin he hirttäytyessään ikään kuin todistivat olevansa Jumalan tuomion alaisia.
