Mike R. Taylor

TOMMY TENNEY JA JUMALAN TAVOITTELIJAT (2)



2. JUMALAN ILMEINEN LÄSNÄOLO

Tenney aivan oikein erottaa toisistaan Jumalan "kaikkialla läsnäolon" ja Hänen "ilmeisen läsnäolonsa" välillä.

Jumala on kaikkialla; ei ole mitään paikkaa, missä Jumala ei olisi. Mutta toisinaan Jumala antaa jostain erityisestä syystä uskovien kokea Hänen läsnäolonsa. Kuitenkin se, miten Hänen läsnäolonsa koetaan, saattaa vaihdella. Tenney ei paneudu sen yksityiskohtiin ja niin lukija jätetään uskomaan, että on olemassa ainoastaan kaksi Jumalan läsnäolon esiintymistapaa.

On totta, että Jumala saattaa toisinaan antaa kokonaisen uskovien ryhmän kokea Hänen läsnäoloaan, niin että he voivat kaikki sanoa täysin yksimielisesti, että "Jumala on läsnä" tai että "Jumala oli läsnä". He eivät tarkoita sillä sitä, että Jumala on tai ei ole läsnä muina aikoina, vaan ainoastaan, että Jumalan läsnäolo ilmeni tuossa tilanteessa niin selvästi, ettei kukaan voinut sitä kieltää.

Jumalan kaikkivaltiuden ja kokoukseen osallistuvien hengellisen tilan välistä suhdetta ei ole helppo kuvitella. Se näyttää vaihtelevan eri kerroilla. Lisäksi voi Jumalan läsnäolon ilmenemistapa vaihdella. Se saattaa liittyä kokoontuneiden intoon tai se voi olla seurausta voidellusta palvelutyöstä. Tai se saattaa johtua pelkästään Jumalan kaikkivaltiudesta: Hän haluaa toimia niin jostain ainoastaan Hänen itsensä tietämästä syystä ja Hän saattaa tehdä sen ennenkuin kukaan edes ehtii tutkia omaa sydäntään. On kuitenkin olemassa toisenlaisiakin Jumalan läsnäolon ilmentymistapoja. Kokouksiin osallistuvat saattavat todistaa, miten he kokivat Jumalan läsnäolon, kun taas muut eivät sitä kokeneet.

Syyt siihen vaihtelevat. Se saattaa liittyä yksilöiden hengelliseen arviointikykyyn tai voi olla niin, että Jumalalla on jotain erityistä näytettävää joillekin, vaikkapa vain rohkaisuksi. Tapahtuu myös sellaista, että Jumala haluaa tavoittaa jonkun tietyn henkilön kokouksessa, jossa kaikkien muiden mielestä ei voitu kokea Jumalan läsnäoloa millään erityisellä tavalla. Koska jopa samassa seurakunnassakin tapahtuu niin suurta vaihtelua eri kokousten välillä, ei minun mielestäni ole syytä kutistaa Jumalan läsnäoloa vain kahteen lajiin, niinkuin Tenney tekee. On selvää, että meidän pitäisi seurata Jumalan toimintaa ja yrittää pitää välimme Häneen niin hyvinä kuin mahdollista, niin ettemme ole itse estämässä Jumalan työtä.

On tietenkin hyvä rukoilla, että Jumala olisi läsnä niin havaittavalla tavalla kuin mahdollista. Mutta mikään näistä ei takaa Jumalan ilmeistä läsnäoloa, vaikka niiden välillä vallitseekin usein yhteys. En tietenkään halua väittää, etteikö Tenney tietäisi tätä kaikkea. Hän esittää opetuksensa mahdollisimman yksinkertaisesti vahvistaakseen väittämiään. Ikävä kyllä se on jossain määrin harhaanjohtavaa keskittyessään ainoastaan näihin kahteen Jumalan läsnäolon ilmenemismuotoon.

TENNEY JA "JUMALAN ILMEINEN LÄSNÄOLO"

Mitä Tenney itse oikeastaan tarkoittaa "Jumalan ilmeisellä läsnäololla"? Kautta koko Jumalan tavoittelijat -kirjan Tenney puhuu Jumalan "ilmeisestä" [manifest/manifested] läsnäolosta. Koska se on niin keskeinen käsite, on syytä kysyä, mitä hän oikeastaan sillä tarkoittaa. Eli toisin sanoen, mitä Tenney pitää todisteena "Jumalan ilmeisestä läsnäolosta"?

Itse asiassa ei ole ollenkaan selvää, mitä Tenney tarkoittaa, osaksi siitä syystä, että hän yrittää pukea sanoiksi jotain sellaista, jota hän on kokenut—olkoon se sitten hengellistä, psykologista tai fyysistä. Kuvauksessaan puhujanpöntön halkeamisesta hän käyttää monia eri tapoja kuvatessaan senhetkisiä tunteitaan:

"Jumalan läsnäolo oli siellä niin voimallinen, että ilma oli 'sakeana'. Pystyi tuskin hengittämään." [s.5]

"Lopulta Jumalan läsnäolo leijui niin voimakkaana, että he eivät voineet laulaa tai soittaaa enää." [s.5]

"tällä kertaa Houstonissa vielä senkin jälkeen, kun rakennuksessa oli kaikki se Jumalan läsnäolo, jota voin kuvitella olevan, lisää Hänen läsnäoloaan suorastaan kirjaimellisesti tunkeutui huoneeseen...Jumala oli siellä; siitä ei ollut epäilystäkään. Mutta lisää Häntä tuli sinne koko ajan kunnes, niinkuin Jesajan kirjassa, se täytti kirjaimellisesti koko rakennuksen. Ilma oli ajoittain niin sakeana, ettei sitä voinut hengittää. Tuntui siltä, että happea tuli vain lyhyinä hengähdyksinä." [s.6]

Yleensä ottaen on Tenneyn käsitys Jumalan "ilmeisestä läsnäolosta" hyvin ilmiökeskeistä. Ikäänkuin Jumala ei olisi läsnä ellei tapahtuisi outoja asioita. Tenney itse ei tiedosta niitä vaaroja, joita sellaisessa asenteessa piilee ja jopa varoittaa:

"Monet suuret historiallisten tunnustuskuntien ja kirkkojen pyhät tietävät, ettei Jumalan tarvitse aina ilmestyä silminnähtävällä tavalla. He kaikki varoittaisivat meitä vakavasti: 'Älkää tulko tänne etsimään sensaatioita. Tulkaa etsimään Jumalaa ja niin te löydätte Hänet.'" [s.6]

Aluksi tämä kuulostaakin hyvältä, suorastaan helpottavalta Tenneyn kirjoitusten kontekstissä. Mutta kun luetaan se, mikä on ikäänkuin painettu pienemmällä tekstillä, huomaamme, että hän sanoo "Jumalan ei tarvitse aina ilmestyä silminnähtävällä tavalla". Toisin sanoen, vaikka joskus tapahtuukin, ettei Jumala toimi tällä tavalla, se on poikkeus. Sentähden on Tenneyn mukaan itse asiassa tavallista, että Jumala ilmestyy näkyvällä tai kosketeltavalla tavalla.

Huolimatta Tenneyn päinvastaisista väitteistä hänen puhuessaan Jumalan "ilmeisestä läsnäolosta", hän käyttää tuota sanontaa voimasta, joka lähes aina ilmenee outoina ilmiöinä. Tämä käy aivan selvästi ilmi hänen myöhemmästä lausumastaan:

"Minun on varoitettava sinua siitä, että Jumalan kirkkaus, Hänen ilmeinen läsnäolonsa voi kirjaimellisesti hajottaa paikallisseurakuntien osia niinkuin Ussan ruumiin." [s.93]

Sitten hän suosittelee, että "monen vanhurskaan pastorin olisi lähestyttävä seurakuntaansa lempeästi ja diplomaattisesti" varoittaakseen heitä. [s.93] Mitä sellaisen pastorin pitäisi sanoa? Tenneyn mukaan hänen pitäisi sanoa näin:

"Jos et vakavissasi etsi Jumalan kasvoja, silloin sinun olisi ehkä etsittävä häntä muualta. Jos sinusta ei ole mukavaa odottaa Jumalan läsnäoloa ja kokea Jumalan kirkkauden painoa; jos sinusta oudot ja epätavalliset manifestaatiot, jotka joskus liittyvät Hänen tulemiseensa, vaivaavat sinua, silloin sinun on etsittävä toinen, vähemmän nälkäinen paikka. Meidän seurakuntamme on kokoontunut tähän tyyliin tarpeeksi kauan!" [s.93]

Koska suurimmassa osassa Tenneyn kuvauksista tästä "ilmeisestä läsnäolosta" on kysymys näkyvistä ilmiöistä, joista äärimmäinen esimerkki on puhujanpöntön halkeaminen, on tosiaankin mahdotonta välttää vaikutelmaa, että hän käyttää sanontaa "ilmeinen läsnäolo" sellaisen käsityksen markkinoimiseen, joka hänen mielestään on normatiivista meille kaikille lähes aina. On selvää, että Tenneyn lähestymistavassa on jotain vakavasti väärää. Siksi lienee hyvä hahmotella kaksi Tenneyn käsityksen olennaisinta piirrettä.

Ensimmäinen niistä on käsitys, jonka mukaan Jumala keskittää läsnäolonsa ilmestyessään yhteen tiettyyn kohtaan kokouksessa. Puhuessaan puhujanpöntön halkeamisesta hän kirjoittaa:

Tunsin, että jotain oli tapahtumassa. [s.6]

Tiesin, että Jumala oli tekemässä jotain. En vain tiennyt, missä. [s.6]

Se voisi tapahtua takanani tai vierelläni. Olin niin innoissani Häntä tavoitellessani, että nousin ylös ja kävelin julkisesti äänentoistolaitteiston luo pastorin noustessa puhujanpönttöön puhumaan, niin että voisin nähdä, mitä tapahtuisi. En ollut edes varma tulisiko se tapahtumaan korokkeella, mutta tiesin, että jotain tapahtuisi. "Jumala, haluan voida nähdä, mitä ikinä sitten aiotkin tehdä." [ss.6-7]

Toinen asia on se, että Jumalan ilmeiseen läsnäoloon liittyvät tietyt, ennakoitavissa olevat ilmiöt:

Älä koskaan pidä Jumalan pyhää läsnäoloa itsestään selvänä äläkä koskaan oleta, että jos kukaan ei itke, tärise, tee outoja liikkeitä tai profetoi, Jumala ei toimisi. [s.96]

Vaikka tämä toteamus näyttäisikin olevan terve siinä mielessä, ettei Jumalan toimintaa saisi poissulkea vain, koska mainitut ilmiöt puuttuisivat, pitää hän kuitenkin noita ilmiöitä normatiivisina Jumalan "ilmeiseen läsnäoloon" liittyvinä ilmiöinä. Toinen tällainen toteamus:

Olemme jo kauan saaneet nauttia Jumalan läsnäolosta kaikkialla, mutta nyt me saamme kokea lyhyitä tuokioita, jolloin Hänen läsnäolonsa on ilmeistä Hänen ilmestyessään. Se saa jokaisen hiuksen nousemaan pystyyn ja se saa demonivoimat pakenemaan kovaa vauhtia. [s.47]

Saako Jumalan läsnäolo todellakin hiukset nousemaan pystyyn? On mielenkiintoista verrata tätä eksyttävän hengen ilmestymiseen Elifaalle, joka oli yksi Jobin neuvojista:

Ja minulle tuli salaa sana, korvani kuuli kuiskauksen, kun ajatukset liikkuivat öisissä näyissä, kun raskas uni oli vallannut ihmiset. Pelko ja vavistus yllättivät minut, peljästyttivät kaikki minun luuni. Tuulen henkäys hiveli kasvojani, ihoni karvat nousivat pystyyn. (Job 4:12-15)

On myös kummallista, että Tenney puhuu siitä, miten nautimme Jumalan "kaikkialla läsnäolosta". Muualla hän kuvasi Jumalan "kaikkialla läsnäoloa" tosiasiaksi, että "Hän on läsnä koko ajan". [s.36] Hän kuvaa sitä seuraavasti:

Hän on se "osa" atomin ytimessä, jota atomifyysikot eivät voi nähdä ja jonka he voivat ainoastaan jäljittää...Jumala on kaikkialla ja kaikessa. Hän on osa kaikkea, sekä maailmankaikkeuden osasia yhdessä pitävä liima että sen osat! [s.36]

Sivuuttaen väitteen, jonka mukaan Jumala itse on maailmankaikkeuden palaset kaikessa panteistisuudessaan on vaikea ymmärtää, kuinka kukaan voi nauttia Jumalan läsnäolosta atomin ytimessä. Jos Tenneytä on uskominen, on kristittyjen ongelmana se, että he ovat kauan saaneet nauttia Jumalan "läsnäolosta kaikkialla", mutta eivät Hänen "ilmeisestä läsnäolostaan". Tässä ei ole yksinkertaisesti järkeä.

"LÄSNÄOLON" KEHITTÄMINEN YLISTYKSEN AVULLA

Toinen Tenneyn palvelutyössä silmiinpistävä piirre on väite, että Jumalan "ilmeinen läsnäolo" voidaan saada aikaan jollain tavoin erityisen voimallisella ylistyksellä. On mielenkiintoista, että juuri ennen puhujanpöntön halkaisutapahtumaa "läsnäolon" kiihtyminen salissa liitettiin ylistykseen:

Kun kävelin istuakseni eturiville sinä aamuna, Jumalan läsnäolo oli jo tuossa paikassa niin vahvana, että ilma oli "sakeaa". Pystyi tuskin hengittämään. Soittajat kamppailivat selvästikin voidakseen jatkaa palvelutyötään; heidän kyyneleensä olivat esteenä. Tuli yhä vaikeammaksi soittaa musiikkia. Lopulta Jumalan läsnäolo leijui niin voimakkaana, että he eivät voineet enää laulaa tai soittaa. Palvonnanjohtaja käpertyi nyyhkytyksiinsä kosketinsoittimen takana.

Jos olen koskaan tehnty hyvää ratkaisua elämässäni, niin tein sellaisen sinä päivänä. En ollut koskaan ollut näin lähellä Jumalan "tavoittamista" enkä aikonut pysähtyä. Niinpä puhuin vaimolleni Jeannielle. "Sinun pitäisi edelleen johtaa meitä Hänen luokseen." Jeanniella on palvonnanjohtajana ja esirukoilijana voitelu johtaa ihmisiä Jumalan läsnäoloon. Hän siirtyi hiljaa eteen ja ja jatkoi palvonnan ja palvelutyön johtamista. [s.5]
Tämä tapahtui välittömästi ennenkuin Richard Heard kysyi Tenneyltä, oliko tämä valmis johtamaan kokousta.

Tietyntyyppisellä palvonnalla on selvästikin tärkeä osa luotaessa Tenneyn suosimia hengellisiä kokemuksia:

Jumala kutsuu sinua uudelle läheisyyden tasolle. Jos uskallat vastata Hänen kutsuunsa, Herra tulee paljastamaan uuden puolen luonteestaan. Hän tulee vetämään sinut niin lähelle itseään, että saat suorastaan hengittää taivaan ilmaa. Ainoa keino päästä sille paikalle, jota Daavid kutsuu "salaiseksi paikaksi", tapahtuu keskitetyn palvonnan oven kautta, kun siirrät syrjään kaiken, mikä haittaa keskittymistäsi ja keskität ruumiisi, sielusi ja henkesi JUmalaan. Kun Hänen läsmäolonsa tulee niin voimakkaaksi, että jokainen ja kaikki ympärilläsi häipyy, silloin voi tapahtua parantumista kohdatessasi Jumalan tavalla, josta et voi koskaan "toipua". Sydämesi murtuu pysyvästi rakkauteen niinkuin Jaakobin lonkkakin murtui!" [s.125]

On vaikea kuvitella, että kukaan voisi jatkaa tuollasita olotilaa kauan joutumatta toiseen tietoisuuden tilaan.31 Sellainen tila altistaa tietenkin ihmisen eksyttävien henkien hyökkäyksille. Nuo eksyttävät hengethän juuri saavat aikaan uskonnollisia kokemuksiakin. Olisiko oikein kutsua niitä "uskonnollisiksi hengiksi"?

A.W. Tozerin realistinen kommentti sopii tähän yhteyteen:

Jotkut saattavat kiihtyä kovastikin jostakin laulusta ja kuvitella, että on kysymys Hengestä, mutta asia ei ole välttämättä niin.32

KIRJE ETELÄ-AFRIKASTA

Vaikka kirje ei koskekaan sinänsä Tenneyn palvelutyötä, kuvaa Yvette Hoffmanin kirje Etelä-Afrikasta mitä selvimmin niitä asioita, jotka liittyvät siihen, miten ymmärrämme erilaiset Jumalan "ilmeisen läsnäolon" muodot:

Rakas Ystävä

Kirjoitan sinulle, koska olen huolestunut Jumalan lapsi ja ______________:n kristillisen seurakunnan entinen jäsen. Sen jälkeen, kun olen lähtenyt tuosta seurakunnasta, on Jumala paljastanut minulle meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen todellisen evankeliumin. Hän on paljastanut minulle muun muassa niin kutsutun "voitelun" tai "'pyhän hengen' vuodattamisen" todellisen lähteen, joita koetaan niin monissa karismaattisissa seurakunnissa. Vaikka ne saattavatkin näyttää olevan peräisin hengellisestä maailmasta, voin vakuuttaa sinulle, että varmuudella niissä ei ole kysymys Herran hengestä (2.Kor.11:13-15).

Jos sinulla on tässä vaiheessa yksinkertaisesti kiusaus vain repiä tämä kirje, pyydän sinua ainakin lukemaan sen läpi, ennenkuin teet niin. Jos senkin jälkeen vielä tahdot sen repiä, ole hyvä vain. Loppujen lopuksi ei minun tehtäväni ole saada sinua vakuuttuneeksi mistään. Se on Jumalan Pyhän Hengen tehtävä. On kuitenkin oma päätöksesi, mitä vakaumuksellasi teet. Voit toimia sen perusteella tai voit olla yksinkertaisesti välittämättä siitä.

Omistauduttuani uudelleen Herralle heinäkuussa 1995 sain kokea Jumalan antaman Ihmeparantumisen kaksi kertaa saman viikon aikana. Ensimmäisellä kerralla Jumala vapautti minut täydellisesti seksuaalisesti moraalittomasta elämäntavasta ja kuusi päivää myöhemmin Hän paransi minut yliluonnollisesti tupakoinnista. Kuten voit kuvitella, oli näillä kokemuksilla dramaattinen vaikutus elämääni.

Kuuden päivän aikana Jumala käänsi koko elämäni ylösalaisin. Olin kuullut, että Jumala kosketti ihmisten elämää samalla tavoin _________:n kristillisessä seurakunnassa. Mutta minun on myönnettävä, etten ollut siihen aikaan kovinkaan vakuuttunut siitä, että nuo "manifestaatiot" olisivat olleet Jumalasta. En voinut yksinkertaisesti uskoa, että Jumala parantaisi ihmisiä niin oudoilla tavoilla.

Mutta sitten sain hämmästyksekseni kokea ei ainoastaan yhtä vaan kaksi yliluonnollista parantumista kotini yksityisyydessä. Minun on myönnettävä, että aloin ajatella, että sen, mitä ___________:n kristillisessä seurakunnassa koettiin, täytyi olla Jumalasta. Aloin käydä seurakunnan kokouksissa säännöllisesti, mutta pettymyksekseni en saanut kokea Pyhän Hengen "voitelua".

Lisäksi tunsin levottomuutta, kun nuo "hengen manifestaatiot" ilmenivät jumalanpalvelusten aikana. On selvää, että huolestuin jossain määrin. Kun puhuin ongelmastani muille seurakunnan jäsenille, minulle sanottiin, että kysesssä oli paholaisen hyökkäys, jonka tarkoituksena oli estää minua kokemasta Herran läsnäoloa ja että minun tulisi rukoilla vakavasti tilanteesta. Näin alkoi vakavan hengellisen sodankäynnin ajanjakso tuota Saatanan hyökkäystä vastaan, mutta silti en saanut kokea mitään manifestaatioita.

En voinut ymmärtää sitä. Minkä takia Jumala pidätti minulta Henkensä? Mitä tein väärin? Rukoilin ja rukoilin, että Jumala täyttäisi minut Hengellään—mutta turhaan. Ponnistelin asiassa jatkuvasti, mutta mitään ei tapahtunut. Eräässä vaiheessa aloin itse asiassa epäillä pelastustanikin, koska en saanut kokea mitään manifestaatioita. Sain sellaisen pakkomielteen manifestaatioista, että huomasin keskittyväni ainoastaan manifestaatioiden aikaansaamiseen rukoillessani ja palvoessani. Vasta silloin onnistuin lopulta aikaansaamaan manifestaation.

Tunsin äärimmäistä inhoa, kun niin kutsuttu "voitelu" olikin kaukana siitä koko elämäni muuttaneesta kokemuksesta, jonka olin aikaisemmin saanut kokea, kun Jumala vapautti minut moraalittomasta elämäntavastani ja tupakoinnista. Huomasin, että jostain kummallisesta syystä tulivat sekä rukoileminen että Raamatun lukeminen lähestulkoon mahdottomiksi.

Tulin lisäksi tietoiseksi siitä, että tunsin usein houkutusta langeta takaisin syntiin niillä alueilla, joista Jumala oli vapauttanut minut. Kysyin itseltäni, "mitä oikein on tapahtumassa?". Olin hämmentynyt. Sitten syytin Saatanaa siitä, että en kyennyt rukoilemaan tehokkaasti enkä lukemaan Raamattua. Mitä tulee entisiin synteihin lankeamiseen löysin heti raamatunkohtia, jotka selittivät, miksi Jumala muka salli näiden asioiden tapahtuvan, mutta käytin todellisuudessa niitä vain rauhoittaakseni omaatuntoani. Karismaattisen ystäväni silmin olin onnistunut! Jumala toimi aktiivisesti elämässäni.

En voinut kerta kaikkiaan sallia kenenkään tietävän, että kokemani "Herran ilmeinen läsnäolo" ei ollutkaan sitä, mitä sen niin kovasti väitettiin olevan. En voinut ottaa sitä riskiä, että syyllistyisin Pyhää Henkeä vastaan puhumiseen—onhan se loppujen lopuksi Matt.12:32:n ja Markus 3:29, 30:n mukaan anteeksiantamaton synti.

En halunnut tosiaankaan syyllistyä sellaiseen. Ja niin alkoi näytteleminen. Teeskentelin nauttivani noista kokemuksista, vaikka todellisuudessa tapahtui, että joka kerta kun sallin tuon "voitelun" kokemuksen, jokin syvällä sisimmässäni pyysi minua lopettamaan tuon pelleilyn. Olin ymmälläni siitä tilanteesta, jossa olin:...Olinko ainoa ihminen, joka tunsi näin?...Oliko muitakin, joilla oli sama ongelma?...vai...Oliko Saatana jälleen vastuussa näistä epäilyistä ja myös siitä vaivautuneisuudesta, jota koin.

Ainoa tietämäni Saatanan hyökkäysten vastustamistapa oli tietenkin hengellinen sodankäynti. Aloitin jälleen vakavan hyökkäyksen Saatanaa vastaan. Rukoilin vilpittömästi, että Jumala poistaisi elämästäni kaiken, mikä ei ollut Hänestä, niin kauas pois minusta kuin etelä on pohjoisesta ja itä lännestä. Jos jokin asia ei ollut Hänestä, en halunnut olla missään tekemisissä sellaisen kanssa. Luulin, että Hän poistaisi epäilykset ja vaivautuneisuuteni. Sen sijaan tapahtui mitä hirvittävin asia rukoillessani Jumalaa tällä tavoin.

Jumala otti tuon oudon "hengen" pois minusta. Ja ihmeellistä kyllä, kykenin ensi kertaa kuukausiin lukemaan Raamattuani pakottamatta itseäni keskittymään siihen, mitä luin. Yhtäkkiä tuli Jumalan Sanasta jälleen todellisuutta minulle, niinkuin se oli ollut silloin, kun annoin elämäni Herralle; voin jälleen todella ymmärtää, mitä luin.

Lisäksi huomasin, että rukouselämäni parani dramaattisesti ja että ne kiusaukset, jotka olivat koko ajan piirittäneet minua, katosivat. Mutta voi, mitä karismaattisiin tulee, he pitävät ainoastaan Herran "läsnäoloksi" (tai voiteluksi tai "hengen vuodatukseksi") kutsumaansa kokemusta edellytyksenä hengelliselle kasvulle. Heidän opetustensa mukaan on nk. "henkilökohtainen kosketus Jumalaan" paljon tärkeämpi asia kuin saarnastuolista saarnattu Sana.

Mitä minun olisi siis tehtävä? Halusin todellakin kypsyä hengellisesti. Niinpä etsin jälleen nk. voitelua ja ennen pitkää huomasin käyväni läpi edellä kuvattua prosessia uudestaan, mutta nyt siinä oli yksi ero. Koska minulla oli jo aikaisempia kokemuksia, kykenin nyt saavuttamaan nuo manifestaatiot paljon helpommin kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta niiden mukana alkoivat taistelut Saatanaa vastaan uudelleen.

Tässä oli nyt varmasti jotain väärää—Mutta ystäväni saivat minut vakuuttumaan siitä, että nämä jatkuvat hyökkäykset olivat merkki siitä, että toimin oikealla tavalla, koska Saatana hyökkää ainoastaan niitä vastaan, jotka edistyvät Jumalan valtakunnassa. Aluksi hyväksyin tämän selityksen. Kiitin jopa Jumalaa noista hyökkäyksistä. Mutta jonkin ajan kuluttua aloin epäillä, olikohan asia kuitenkaan niin. En voinut yksinkertaisesti hyväksyä sitä, että kokemani olisi jotain, mitä Jumala halusi antaa lapsilleen.

Minun oli yksinkertaisesti löydettävä oikeat vastaukset. Niinpä yritin alkuvaiheen vaikeuksista huolimatta löytää vastukset näihin ja muihinkin kysymyksiini Jumalan Sanasta (Raamatusta). Ensimmäinen aiheeni oli löytää vastaus siihen, oliko Raamatussa kohtia, jotka oikeuttaisivat nuo nk. Hengen manifestaatiot. Ennen pitkää käsitin, miten väärin lainattuja ja väärin tulkittuja olivat ne raamatunkohdat, joilla noita ilmiöitä perusteltiin ja miten noita raamatunkohtia vääristeltiin. Jos epäilet tätä, lue seuraavat raamatunkohdat oikeassa asiayhteydessään: Ap.t.2:15, 16 ja Ef.5:18 (juopuminen "hengestä"); Aamos 3:8 (profeetat, jotka karjuvat kuin leijona); 1.Piet.1:8 (hillitön nauru) ja Ap.t. 9:6 (tärinä hengessä).

Älä pelkästään lukaise niitä, koska uskot tietäväsi ne. Lue ne huolellisesti. Rukoile vilpittömästi Jumalaa, että Hän paljastaisi niiden sisällön Pyhän Henkensä kautta. Uskotko yhä, että ne perustelevat niin sanotut manifestaatiot ja että ne ovat Jumalasta, lue siinä tapauksessa seuraavat raamatunkohdat huolellisesti: 1.Kor. 12:7-11 (Hengen manifestaatiot); Gal. 5:22-24 (Hengen hedelmä); Room. 12:6-8 (Hengen armolahjat). Sinun pitäisi ehkä itse asiassa tutkia myös Luuk. 4:33 ja Luuk. 9:42 (demonihenget).

Olin uskonut myös, että minulle oli opetettu raamatullista opetusta ja kesti aikaa, ennenkuin täysin käsitin totuuden. Syy siihen on kuvattu selvästi Jes. 5:9:ssä ja Matt. 13:13:ssa. Kristityt kuulevat näitä raamatunkohtia lainattavan niin usein, että he eivät enää kykene kuulemaan niiden oikeaa sisältöä. He kuulevat vain sen, mitä heidät on opetettu kuulemaan.

Vaikka he lukevat nuo raamatunkohdat, eivät he sittenkään ymmärrä, mitä lukevat. Jumala on näyttänyt minulle, että nykyään tapahtuu monissa seurakunnissa sellaista, että valhetta myydään totuutena. Vaara on siinä, että kun valhe uskotaan tarpeeksi kauan, siitä tulee totuus niille, jotka ovat joutuneet valheen valtaan. Jumala auttoi minua ymmärtämään, että se, mitä olin ottanut vastaan ikäänkuin Pyhänä Henkenä, olikin todellisuudessa Eksyttävä Henki. Ja se, mitä olin pitänyt eksyttävänä henkenä, olikin ollut todellisuudessa Pyhä Henki.

Ystäväsi Kristuksessa,
Yvette Hoffman (Pretoria, Etelä-Afrikka)33

Kaikki tämä korostaa sitä tosiasiaa, että Jumalan todellinen läsnäolo, silloin kun sitä esiintyy autenttisesti kristillisissä kokouksissa, pitää yhtä sen kanssa, mitä todella uudestisyntyneet kristityt jo tietävätkin Hänen läsnäolostaan vaeltaessaan Hänen seurassaan. Se ei ole outoa ilmapiiriä tai kokemus, joka tuntuu yhteensopimattomalta Jumalan luonteen kanssa ja mikä täysin yllättää kristityn.

JUMALAN TAVOITTELU?

Tenneyn käsitys "Jumalan tavoittelusta" on riippuvainen hänen käsityksestään "Jumalan ilmeisestä läsnäolosta". On selvää, ettei "Jumalan tavoittelulla" voi olla mitään vakavaa merkitystä meille, jos me jo voimme kokea Jumalan läsnäoloa kanssamme tehdessämme Hänen tahtonsa ja yrittäessämme palvella ihmisiä sanalla ja teoilla, minne ikinä menemmekin.

Jumalan tavoittelijat -kirjan takakannessa sanotaan Tenneystä:

"Hänen elämänsä valtavana pakkomielteenä on Jumalan ilmeisen läsnäolon tavoittelu."

Mikä on "Jumalan tavoittelija"? Selkeimmän kuvan siitä antaa eräs Tenneyn kuvaus:

Se on kuin takaa-ajon leikkimistä tyttäreni kanssa. Usein kun hän tulee koulusta me leikimme tätä pikku leikkiä, jota lukemattomat isät ja lapset leikkivät kaikkialla maailmassa. Kun hän tulee ja yrittää saada minut kiinni, ei minun oikeatsaan tarvitse juosta kömpelöine ruhoineni. Pyrähtelen vain sinne tänne eikä hän saa edes kosketettua minua, koska kuusivuotias ei saa aikuista kiinni. Mutta sehän ei oikeastaan olekaan leikin tarkoitus, koska hän sanoo jo muutaman minuutin kuluttua nauraen: "Voi isi", sillä juuri sillä hetkellä hän valloittaa sydämeni, vaikka ei läsnäoloani tai ruumistani. Ja minä käännyn eikä hän enää ajakaan minua takaa, vaan minä ajan häntä takaa ja minä saan hänet kiinni ja me kieriskelemme ruohossa halaillen ja suukotellen. Takaa-ajajasta tulee takaa-ajettu. [s.4-5]

Sitten hän yrittää vertailla sitä Jumala-suhteeseemme:

Voimmeko siis saada Hänet kiinni? Emme oikeastaan, mutta me voimme valloittaa Hänen sydämensä. Daavid onnistui siinä. Jos me saamme valloitettua Hänen sydämensä, silloin Hän kääntyy ympäri ja alkaa tavoitella meitä. Se on kauneinta Jumalan tavoittelussa. Tavoittelet jotain mahdotonta tietäen, että se on mahdollista. [s.5]

Ikäänkuin Jumala olisi aina ulkopuolella, varjostaen meitä ja kiusaisi sitten meitä juoksemalla pakoon, niin että näemme Hänestä vain välähdyksen. Muualla Tenney sanoo, että leikkiessään tyttärensä kanssa piilosta, hän jättää aina niin paljon itsestään näkyville, että hänet voi löytää helpommin. Tätäkin hän vertaa Jumalaan.

Tenney korostaa opetuksessaan kovasti Jumalan tavoittamattomuutta, mutta ei Jumalan pysyvää läsnöoloa uskovassa. Jumala ei kiusoittele meitä, niin että meidän täytyisi jahdata Häntä loputtomissa konferensseissa ja kokouksissa, jotta voisimme kokea Hänen "ilmeistä läsnäoloaan" sellaisena kuin Tenney sitä kuvaa.

Päinvastoin, jos joku on tosi uskova, hänessä asuu jo Pyhä Henki. Yksi Hänen tehtävistään on tuoda esiin Jeesuksen jatkuvaa hengellistä läsnäoloa. Hän ei pyydä meitä menemään sinne tai tänne tavoittelemaan Jumalaa. Sen sijaan Hän rohkaisee meitä olemaan yhteydessä Jumalaan, joka asuu meidän hengessämme ja vaalimaan suhdettamme Häneen. Sen sijaan meidän jatkuvan rukouksemme pitäisi olla, että voisimme olla täytetyt Jumalan täyteydellä (Ef. 3:19).

"JUMALAN TAVOITTELU" JA KULUTUSKESKEISYYS

Samalla kun ihmisiä kehotetaan "tavoittelemaan Jumalaa, jotta voisi kohdata Hänen 'ilmeisen läsnäolonsa'", heitä myös rohkaistaan menemään sinne, missä he luulevat voivansa löytää Hänet:

Näin meidän täytyy toimia ja pyytää Jumalaa näyttämään meille, missä Hän aikoo avata taivaat kaupunkiemme yllä. Sitä minäkin odotan. Haluan vain saada selville, minne Hän menee, niin että voin asettua sinne, missä Hän aikoo murtautua esiin. Jumalalla on kaikkivaltiaan oikeus valita tietty paikka...Meidän osamme on vaeltaa erämaassa, kunnes löydämme tuon paikan... [s.55]

Tenney suosittelee myös, että ihmiset rukoilisivat hänen "savirukoukseksi" [s.101] kutsumaansa rukousta, johon sisältyvät seuraavat sanat:

"Tule, Pyhä Henki. Ellet nyt, niin milloin? Ellet meille, niin kenelle? Ja jos et tänne, niin minne? Käske vain, Herra, niin me menemme; me tavoittelemme Sinun läsnäoloasi, koska me haluamme Sinua, Herra. Sinun läsnäoloasi me tavoittelemme eikä mikään muu kelpaa." [s.102]

Tenney toteaa kirjassaan myöhemmin:

Jumala on avannut runsaita läsnäolonsa lähteitä viime vuosina, jotka ovat elämän miljoonille janoisille uskoville ja pelastumattomille ihmisille. Mutta heidän on matkustettava tuolle lähteelle. Pyhiinvaelluksessa on unohdettua voimaa. [s.108]

Yhdistettynä länsimaiden konsumerismiin on tällainen, jonka valtaan seurakunta on nyt joutunut mitä suurimmassa määrin yhtä kuin kehotus jättää paikallisseurakuntansa ja osallistua kokouksiin, joissa he uskovat ehkä kohtaavansa Jumalan "ilmeisen läsnäolon".

Vaikka Tenneyn puhe jollain tasolla kuulostaakin hyvin hengelliseltä, on se toisella tasolla itse asiassa hyvin ihmiskeskeistä, koska se kannustaa ihmisiä etsimään JUmalaa sellaisessa muodossa, joka vetoaa heihin: "Minä haluan tätä; minä haluan tuota". Tämä tuo mieleemme Paavalin Timoteukselle esittämän varoitukseN:

Sillä aika tulee tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. (2.Tim.4:3-4)

ITSEKESKEINEN HENGELLISTEN KOKEMUSTEN TAVOITTELU

Siinä on tärkeä merkitys, että meidän tulisi etsiä pikemminkin Antajaa kuin lahjoja. Hän on hyvin halukas antamaan meille. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Tenneyn opetus yllä korkealle hengelliselle tasolle hänen opettaessaan tätä asiaa:

Ei riitä, että vastaanottaa Hänen lahjojaan ja vaeltaa Hänen voitelussaan. En haluaa enää enempää siunauksia; haluan Siunaajan. En halua enmpää lahjoja; haluan Antajan. [s.54]

Jumalan tavoittelijat haluavat Jumalaa! Eivät edes "Jumalan asiat" tyydytä sitä, joka on "Jumalan mielen mukainen mies". [s.54]

Kun saamme kokea Jumalan ilmestymisen, meidän silmämme ovat kohdistuneet enimmäkseen väärään asiaan. Me haluamme Hänen hengellisiä "lelujaan". [s.54]

Hengellisten kokemusten tavoittelu voi kuitenkin olla vain eräänlaista tyydytyksen etsimistä. Useimmat kristityt pitävät dramaattisista hengellisistä kokemuksista ja se on luonnollista, koska JUmala on antanut meille hengellisen ruokahalun. Ongelmana on, että samoin koko olemuksemme on langennut, samoin on henkemmekin. Meidän on varmistuttava siitä, että hengelliset tarpeemme ovat uudistuneet niinkuin kaikki muukin elämässämme. Meidän on varmistuttava siitä, että se mitä tavoittelemme, on todella Jumalasta ja myös osa Jumalan elämäämme koskevaa suunnitelmaa. Hengelliselle sivuraiteelle joutumisen vaara on aina olemassa ja meiltä puuttuu usein arviointikykyä silloin, kun sitä eniten tarvitsisimme.

TENNEY MUKAANSATEMPAAVANA PILLIPIIPARINA

Tenneyn kutsumusta toimia jonon jatkoksi kutsuvana pillipiiparina kuvaavat nämä sanat:

En voi sanoa muuta kuin että olen Jumalan tavoittelija. Ja niin ovat monet niistä, jotka ovat saaneet kokea Jumalan kohtaamisia. Mikset liittyisi Jumalan tavoittelijoien joukkoon? [s.xvii]

Tenney näyttää arvostavan kovasti A.W. Tozeria. On todella vahinko, ettei hän ole Tenney ole ottanut tarpeeksi tosissaan seuraavia Tozerin sanoja ennenkuin lähti "johtavan pillipiiparin" kutsumukseensa:

Me emme voi auttaa itseämme lähtemällä jonnekin muualle tai liittymällä johonkin uuteen. Veli, sinä et saa apua lähtemällä jonnekin tai "liittymällä" johonkin. Jumala ei etsi nimilappuja tai arvonimiä tai nimiä! Hän etsii ihmisä. Hän etsii rakastavia, nöyriä, puhtaita ihmisiä ja jos Hän löytää sellaisia, Hän on valmis ilmestymään tilanteeseen suurella voimalla.34

Vastakohta voi tuskin olla suurempi!

SEURAKUNTIEN ARVOSTELUA

Tenneyn asenne on luomassa juopaa "Jumalan tavoittelijoiksi" kutsutun eliittiryhmän ja muiden tunnustavien kristittyjen välille. Hän ei yritä selventää, pitääkö hän "ei-Jumalan tavoittelijoita" pelkästään nimikristittyinä vai kuuluvatko he mahdollisesti jonkinlaiseen "lihallisten kristittyjen" kategoriaan. Hän kommentoi kolmen kasetin albuminsa esittelyssä:

Suurin osa Amerikan seurakunnista elää nykyään esipihakokemuksessa. [s.135]

Kristityt jaetaan tällä tavoin niihin, jotka "elävät esipihassa" ja niihin, jotka elävät "pyhäkössä". Itse asiassa vaikuttaa tämä lopunajan Manifested Sons - retoriikkaa tunteville liiankin tutulta, paitsi että Sonship-opetuksessa tehdään ero kolmen eri ryhmän välillä, jotka ovat "esipihakokemuksessa" elävät fundamentalistit, "pyhäkkökokemuksessa" elävät helluntailaiset ja "kaikkein pyhimmän kokemuksessa" elävä Lopunajan Lapseuden joukko (Endtime Sonship Company).

Tenney arvostelee paljon seurakuntia ja on mahdollista, että paljonkin hänen kritiikistään pitää paikkansa USA:n äärimmäisen organisoiduissa seurakunnissa. On kiistanalaista, että Ison-Britannian seurakunnat eivät saisi Jumalan tarkoituksia toteutettua organisoinnin puutteen takia. Sen sijaan tuntuvat monet Englannin kristityt ajattelevan, että seurakuntatyö tuottaa automaattisesti tuloksia ja niin he ponnistelevat eteenpäin, kun taas useimmat Amerikan seurakunnista tuntuvat kärsivän yliorganisoinnista.

Monien seurakuntien kohdalla pitää paikkansa, että jäsenten ajattelu on usein juuttunutta menneeseen ja muutamia pioneereja lukuunottamatta ne vaikuttavat huonosti varustautuneilta tekemään vaikutusta nykysukupolveen. Ongelmana on lisäksi se, että nuorisokulttuuri on erottumassa yhä enenevässä määrin jopa melko nuoristakin aikuisista. Tenney haluaa erityisesti puuttua tähän tilanteeseen.

Tenney suuntaa paljon ja erilaista arvostelua nykyseurakuntiin. On kuitenkin kiintoisAa verrata Tenneyn arvostelua A.W.Tozerin kritiikkiin, koska Tenney selvästi ihailee häntä ja pitää häntä opettajanaan. Siinä missä Tozerin kritiikki on paikkansapitävää ja huolellisesti punnittua ja perustuu tarkkoihin havaintoihin ihmisen käyttäytymisestä kaikkine outouksineen, Tenney taas esittää monia yleisiä lausuntoja, jotka eivät välttämättä päde kaikkiin seurakuntiin. Mutta hän esittää arvostelunsa siihen tyyliin, että niistä tulee se vaikutelma, että ne kaikki koskevat kaikkia seurakuntia—pitsi niitä seurAkuntia, joiden johtajia voidaan pitää "Jumalan tavoittelijoina".

Mutta mitä Tenney esittää positiiviseksi vaihtoehdoksi nykyseurakunnille? Kun tutkimme sitä, on vaikea käsittää, mikä häntä oikein miellyttäisi. Hän todistaa olevansa kyllästynyt seurakuntiin ja vaikuttaa, että hän on sitä edelleen. Tulee mieleen ajatus, että ehkäpä Tenney on pikemminkin shabotoimassa paikallisseurakuntia kuin uudistamassa niitä

Hän tuntuu vaativan, että kokouksewt olisivat mahdollisimman kaoottisia, jotta Jumala voisi johtaa kokouksia. Hän antaa ymmärtää, että yleensä saarnaaminen estää Jumalan palvelutyötä seurakunnassa eikä ole tärkeä tapahtuma, jota Jumala käyttää välittääkseen seurakunnalle läsnäoloaan. Mutta Jumala ei tarvitse täysin kaoottista kokousta voidakseen olla läsnä, kuten näemme 1.Kor. 14:ssä kuvatuista kokouksista.

Sen tyyppisissä kokouksissa, joita Tenney johtaa ja joissa saarnaaja tai johtaja sanoo hyvin vähän, ja antaa ainoastaan tietä hengelliselle voimalle, on myös vaaransa. Se avaa mahdollisuuden siihen, että kuulijat antautuvat voimalle kuulematta oikeastaan koskaan tosi evankeliumin sanomaa tai tietämättä sen voiman oikeaa olemusta, jonka valtaan he antautuvat.

Tämä on selvästikin erityisen vaarallista, kun on kysymys oudosta hengellisestä voimasta. Evankeliumin saarnaaminen on tosiaankin keino, jolla varmistetaan, että ihmiset pääsevät kosketuksiin Luojansa kanssa eivätkä minkään eksyttävän hengen kanssa. Puhujanpöntön halkaisutapahtumassa mukana olleet näyttivät tosiaankin pyytävän kastetta, mutta meille ei kerrota, mikä näiden ihmisten hengellinen tila oikeastaan oli. Oliko heitä kastettu aikaisemmin, niinkuin Amerikan seurakunnissa usein on? Vai olivatko he täysin ei-uskovia (epätodennäköistä tuossa osassa Yhdysvaltoja)? Ikävä kyllä Tenney ei anna meille tarpeeksi tietoa, niin että tietäisimme, mitä kaikkea siellä oikein tapahtui. Ehkäpä James Rutzin selostus antaa meille hiukan lisävalaistusta:

Seurakunnan johtajien päätös antaa Pyhälle Hengelle täysi hallinta noissa kokouksissa on saanut aikaan jopa 30-40:n ihmisen pelastumisen muutaman kokouksen aikana.35

Ensi kuulemalta tämä vaikuttaakin rohkaisevalta. Useimmissa Amerikan helluntaiseurakunnissa on kuitenkin hyvin alhainen taso sen suhteen, mitä kääntymys on ja niissä uskotaan, että uudestisyntyneet uskovat voivat menettää joka tapauksessa pelastuksensa ja niin nämä tilastotiedot ovat lähes merkityksettömiä.

Alkuperäinen artikkeli Tommy Tenney and the God Chasers

Alkuun | Osa 1
Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat