Seuraava artikkeli ilmestyi The Times -lehdessä 11.5.1996 "NAINEN JOHTAA SEURAKUNNAN BOIKOTTIA SEURAUKSENA EVANKELISESTA RÖHKIMISESTÄ AIHEUTUNEESTA KIISTASTA"
ERÄS NAINEN on lähtenyt seurakunnastaan ja pitää kokouksia omassa olohuoneessaan, koska hän sanojensa mukaan ei kykene saamaan itseään "röhkimään kuin sika ja haukkumaan kuin koira" eräällä Englannin kirkon järjestämällä kurssilla. Angie Golding, 50, väittää ettei hänelle myönnetty konfirmaatiota ellei hän ilmoittautuisi Alfa-kurssille, joka hänen mukaansa on "aivopesun" harjoittamista, jossa osallistujat puhuvat kielillä, ääntelevät kuin eläimet ja kaatuvat lattialle.
Hän on lähtenyt 14 muun seurakunnan jäsenen kanssa evankelisesta Pyhän Markuksen kirkosta, joka on Broadwater Downissa Kentissä ja perustanut seurakunnan omaan kotiinsa Tunbridge Wellsiin. Hän sanoo: "Pystyn kyllä olemaan milloin tahansa Jumalan hullu, mutta ihmisen hulluna en suostu olemaan".
Seurakunta kielsi kuitenkin eilen illalla, että häneltä olisi kielletty konfirmaatiota ja kurssin järjestäjät sanoivat, että hän oli käsittänyt väärin tapahtuman luonteen..."Pyhän Markuksen seurakunta pitää tällä hetkellä Alfa-kurssia, jossa on paljon osanottajia. Myös ne, jotka on konfirmoitu tänä kesänä, osallistuvat kurssille."
Mark Elsdon-Drew Holy Trinity Bromptonin seurakunnasta sanoi, että Alfa-kurssiin kuului luentoja Pyhästä Hengestä. "Se vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla". Hän sanoi, että kurssilla oli seurakunnan johtajien ja teologien "ylivoimainen tuki": "Viittaukset eläinten ääniin kurssin yhteydessä ovat epäoikeutettuja eikä kukaan, joka on tutustunut materiaaliin, olisi sellaista väittänyt".
Kaikki kysyvät "Mitä Alfa oikein on?" Mitä se on ja mitä meidän pitäisi siitä ajatella?
Alfa-kurssi on evankelioiva hanke, jonka Holy Trinity Brompton -seurakunta on aloittanut. Seurakuntahan tunnetaan paremmin siitä, että se on levittänyt Toronto-ilmiötä.
Alfa-kurssien virallinen historia alkoi 16 vuotta sitten, kun eräs HTB:n jäsen Charles Marnham perusti epävirallisen kodeissa kokoontuvan ryhmän, jonka tarkoituksena oli antaa vastauksia evankeliumin peruskysymyksiin. HTB:n kuraattori Nicky Gumbel muutti kuitenkin kurssin sellaiseksi, mikä se nykyään on. [kts. loppuviitettä] Se on suunniteltu vetoamaan ei-uskoviin kaikissa yksityiskohdissaan —ruoan, kukkien, vieraanvaraisuuden ja kysymysten osalta—tarkoituksena riisua kirkosta vieraantuneet aseista.
Tärkeä osa kurssia on päätösviikonloppu—ja juuri se on saanut eniten kritiikkiä, sillä se antaa kurssin johtajille, jos he ovat siihen suuntaan "kallellaan", mahdollisuuden esittää Pyhän Hengen kokemuksellisella tavalla kuulijakunnan huomion vangitsemiseksi. Kurssi päättyy aina päivälliseen, johon voidaan kutsua myös muita ei-uskovia, ja niin prosessi jatkuu.
Mitä muuta Alfa-kursseista sitten sanottaneenkin, niin se on joka tapauksessa ollut suuri menestys. Vuonna 1991 kursseja oli vain neljä ja osallistuneita 600; vuonna 1993 pidettiin Isossa Britanniassa alle 10 kurssia. Nyt pidetään arviolta 3000 kurssia säännöllisesti kolme kertaa vuodessa ja yli 500 ulkomailla. Kursseja pitävät kaikki eri tunnustuskunnat, myös katoliset.
Eräs vaikeus Alfa-kurssien ongelmia ruodittaessa on se, että jokainen seurakunta käyttää kurssimateriaalia eri tavalla. Siksi on ainakin teoriassa mahdollista, että seurakunta voi välttää kaikkia kiistoja käyttämällä kurssia yksinkertaisesti evankeliumin saarnaamiseen ei-uskoville. Avoimeksi jääneitä kysymyksiä silti jää—miksi minkään seurakunnan pitäisi ostaa jotakin kurssia voidakseen julistaa evankeliumia?
Vakavia syitä huoleen vielä silti jää. Esitän seuraavassa joitakin sellaisen kristityn mielipiteitä Alfa-kurssista, joka (i) huolestui tutustuessaan kurssimateriaaliin. Mielipide on henkilökohtainen, mutta uskon sen puhuvan monien suulla.
Alfa tosiaankin alkaa evankeliumin saarnaamisella; ykkösvideolla nähtävät kolme puhetta keskittyvätkin Jeesukseen Kristukseen ja Hänen työhönsä ja kakkosvideolla on kolme puhetta, jotka käsittelevät uudelle kristitylle tärkeitä perusaskeleita, kuten esim. 'Miten voin olla varma uskostani?', 'Miksi ja miten minun pitäisi lukea Raamattua?' ja 'Miksi ja miten minun tulisi rukoilla?', jotka ovat kaikki hyviä. Mutta sitä mukaa kuin kurssi etenee monet puheet näyttävät eksyvän käsittelemään laajasti HTB:n kokemuksia Toronton siunauksesta ja siihen liittyvistä toimintamuodoista, aivan uudenlaisia tulkintoja erilaisista Raamatunkohdista, joita Toronto-liikettä puolustavat saarnamiehet käyttävät, näyttävät kutsuvan ykseyteen totuudesta piittaamatta ja Pyhän Hengen ylikorostamiseen, mikä kaikki ei suinkaan ole hyödyllistä varsinkaan potentiaalisille kristityille.
Tavoitteena on selvästikin saattaa mahdollisimman monia Jumalan valtakuntaan, mutta tultaessa kurssin loppuun en voi olla tuntematta, että Toronto-ilmiö on ilmeisesti kuitenkin tärkeämpi asia.
Alfa-kurssi oli käytännöllisesti katsoen tuntematon käsite, kunnes Eleanor Mumford Lounais-Lontoon Vineyard-seurakunnasta toi Torontoilmiön Toronton Airport Vineyard -seurakunnasta Kanadasta HTB:hen Nicky Gumbelin kautta toukokuussa 1994 (ii) ja Nicky Gumbel käyttääkin erittäin runsaasti aikaa kertomalla Alfaan osallistuville videolla 3, puheessa 9 tarkalleen miten se kaikki tapahtui:
Ellie Mumford kertoi meille hiukan siitä, mitä hän oli nähnyt Torontossa...oli selvää, että Ellie halusi kiihkeästi rukoilla meidän kaikkien puolesta...sitten hän sanoi: "Nyt me kutsumme Pyhän Hengen tulemaan tänne" ja sillä hetkellä, kun hän oli sen sanonut, joku voima kirjaimellisesti heitti erään siellä mukana olleen yli koko huoneen ja hän vain makasi lattialla ulvoen ja nauraen...ja piti mitä uskomattominta meteliä...koin Hengen voiman tavalla, jota en ollut kokenut vuosiin, ikäänkuin valtaisa sähkövoima olisi virrannut ruumiini läpi...Eräs tyyppi profetoi. Hän vain makasi lattialla ja profetoi..."
Gumbelin kuvaus siitä, mitä tapahtui HTB:n kokoushuoneessa sen jälkeen, kun Pyhä Henki oli kutsuttu, ei mielestäni näytä muistuttavan millään tavoin sitä, mitä Helluntaina alunperin tapahtui. (iii)
Alfakurssien osanottajille opetetaan kuitenkin kaikkea tällaista osana evankelioivaa/kristillisen elämän kurssia ikäänkuin se olisi normaalia ja toivottavaa eikä mainita sanaakaan siitä, että henget on koeteltava (1.Joh.4:3) ja tämän puheen päätteeksi rukoillaan, että he kaikki yhdessä saisivat sen. Tällä tavoin heidät vihitään Toronton siunaukseen ilman että kukaan osoittaisi mitenkään vastustavansa sitä.
"Uskon, ettei ole sattumaa, että nykyinen Pyhän Hengen liikehdintä [Torontoilmiö] on alkanut samaan aikaan kuin Alfa-kurssit alkoivat levitä räjähdysmäisesti. Uskon, että nämä kaksi kuuluvat yhteen" [Nicky Gumbel, 'The Spirit and Evangelism', Renewal, toukokuu 1995, s.15].
Eräs huolenaiheistani onkin, voiko Torontoilmiötä, jota esiintyy HTB:ssä mitenkään erottaa Alfa-hankkeesta. Kun ottaa huomioon korostusten ja sisällön samankaltaisuuden näissä kahdessa, en ole varma onko se mahdollista. Alfa samoin kuin Torontoilmiön johtajatkin, ajaa 'ykseyttä' protestanttien ja roomalaiskatolisten välillä ottamatta mitenkään huomioon tai ehkä huomaamatta näiden kahden tunnustuskunnan välillä olevia sovittamattomia opillisia eroavuuksia ja niinpä toinen huolenaihe onkin alfakurssien ekumeeninen trendi.
Voimaevankeliointi, joka on saanut voimakkaita vaikutteita John Wimberin palvelutyöstä 80-luvulla, on ollut valmistamassa Toronto-ilmiön vastaanottamiseen. Siinä keskitytään pikemminkin pragmaattiseen/kokemukselliseen kuin julistavaan/opilliseen lähestymistapaan evankeliumin levittämisessä. Sellaisena sillä on taipumusta siirtää huomio pois Jeesuksen ristillä vuodattamasta verestä ihmisten suorittamiin Pyhän Hengen yliluonnollisiin tekoihin. Tämä on Alfa-kurssien suosima evankelioimismenetelmä [Telling Others ss.21-24;29-31].
Kaikki tämä karismaattisten kristittyjen kasvanut mielenkiinto "ihmeisiin ja merkkeihin" ja Torontoilmiön yliluonnollisiin kokemuksiin heijastaa kistinuskon ulkopuolella tapahtuneita muutoksia hengellisissä asioissa ja kulttuurissa, joissa on vallitsevana piirteenä uuden aikakauden liikkeen kokemuksellinen mystiikka.
Nicky Gumbel on tietoinen tästä järjestä kokemukseen tapahtuneesta paradigman muutoksesta: "Valistuksen aikana järki oli hallitsevana ja selitykset johtivat kokemukseen. Nykyisen siirtymäkulttuurin aikana, jossa vallitsee "valitse-ja-sekoita" -maailmankatsomus, jossa uuden aikakauden liike on yksi mahdollinen säie, kokemus johtaa selitykseen". [Nicky Gumbel, Telling Others, s.19].
Jälkikristillinen uusmystiikka on jo niin vallitsevaa, että käytännöllisesti katsoen jokainen ei-kristitty Alfa-kursseihin—tai mihin muuhun evankeliseen hankkeeseen tahansa—osallistuja heijastaa jossain määrin uuden aikakauden liikkeen ajattelua. Uuden aikakauden filosofiassa "kokemukset johtavat selitykseen" ja kuitenkin Alfa-kurssit, kuten Torontoilmiökin ovat suuntautuneet kokemukselliseen, eivätkä niinkään kirjoitettuun Sanaan. Eräs Alfa-kursseja käyttänyt pastori kirjoittaa: "Eräs ongelma julistettaessa evankeliumia postmodernissa maailmassa on se, että itse kulttuuri lämpenee huomattavasti innokkaammin elämäntavalle kuin opille. Mutta kristillinen elämäntapa ei ole sama asia kuin kristillinen usko...Olen varma siitä, että monet ihmiset kääntyvät Alfa-kurssien avulla, mutta epäilen, että jotkut heistä ovat pikemminkin kääntyneet kristilliseen elämäntapaan kuin kristilliseen uskoon." [Ian Lewis, 'The Alpha-course', Evangelicals Now, joulukuu 1995].
Ensimmäisen Alfa-videon alussa esitetyt kaksi Alfa-kursseille osallistuneiden todistusta ovat erinomaisia esimerkkejä tästä. Klassiselta kääntymistodistukselta odottaa tiettyjä peruselementtejä: että on tullut synnintuntoon, joka on johtanut parannuksentekoon, jota on seurannut varmuus siitä, että Jumala antaa anteeksi ja antaa pelastuksen Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman perusteella. Mutta näistä kahdesta todistuksesta ei voi löytää mitään näistä elementeistä.
Jumalasuhteeseen kyllä viitataan, samoin Pyhän Hengen kasteen kokemukseen, rukoukseen, Raamatun lukua kohtaan osoitettuun kiinnostukseen, kirkossakäymiseen, kristinuskoon ja siihen, mitä Alfa on heille tehnyt. Mutta ollenkaan ei mainita Jeesusta ja sitä, mitä Hän on tehnyt heille eikä suhdetta Häneen. Kuitenkin Herra Jeesus on evankeliumi, Hän on pelastus, Hän on heidän uusi elämänsä. Kuinka Hänet siis voidaan sivuuttaa näin täydellisesti aivan perustodistuksessa kääntymyksestä?
Väärien uskontojen kannattajat väittävät, että heillä on Jumalasuhde ja rukouselämä, mutta he eivät ole pelastuneita. Monet kirkossakävijät lukevat Raamattuaan ja ovat kiinnostuneita kirkosta ja kristinuskosta, mutta he eivät ole pelastuneita.
Samoin voivat lisääntynyt myötätunto/ymmärrys töissä, lisääntynyt kärsivällisyys, suvaitsevaisuus, luottamus ja syvälliset tyytyväisyyden tunteet syntyä yhtä hyvin psykologisesta hyvänolontunteesta. Mutta ilman ristiä ne eivät merkitse pelastusta. Nicky Gumbelin yritykseen tuoda Jeesus näihin todistuspuheenvuoroihin kysymällä heiltä, mikä oli tarkalleen ottaen saanut aikaan nuo muutokset, vastauksena oli vain tyhjä katse ja vastaus: "Yksinkertaisesti vain suhde, jonka olen kehittänyt Jumalaan."
Nämä todistukset näyttivät minusta olevan, kuten Ian Lewis väittää, vain todisteita kääntymisestä kristilliseen elämäntapaan, ei Kristuksen puoleen. Ja kun "kristillinen elämäntapa" sisältää loputtomasti "siunauksia", yliluonnollisia "kokemuksia", hengellistä "juhlintaa" [kts. videopuhe 14] ja "leikkituokioita" (iv), on siirtymisessä uuden aikakauden liikkeen valheellisesta hengellisyydestä kristinuskoon kysymys vain aste-erosta, ei laatuerosta. Niinpä haluankin toistaa erään evankelisen pastorin kysymyksen: "Mihin he ovat oikein kääntyneet?"
"Raamattu kertoo meille, että pelastus tulee evankeliumin kuulemisesta ja otaksun, että jokainen kurssi, joka haluaa tavoittaa ei-kristittyjä, keskittyy ensisijaisesti evankeliumin tosiasioihin. Alfa-kurssi käsittelee evankeliumin perusasioita kahdessa istunnossa...Ne ovat selvästikin evankeliumin esittämiseen keskittyviä, kun taas loppuosa kurssista käsittelee pääasiassa sellaista, mitä voitaisiin kuvailla kristilliseksi elämäksi...Kun käytimme seurakunnassamme mukailtua versiota kurssista, ei-kristityt joutuivat jäämään pois noin kuudentena viikkona. Heillä oli vielä esitettävänä aivan peruskysymyksiä siitä, mitä kristityt uskovat, joihin ei vastata keskustelemalla siitä, miten kristityt elävät ja siitä syystä kurssi tuntuisi sopivan paremmin sellaisille, jotka ovat jo päättäneet lähteä seuraamaan Kristusta." [Ian Lewis, Evangelicals Now, joulukuu 1995].
Valkoinen Alfa koulutuskäsikirja ss. 26-36/video III puheet 7-9 "Me elämme Hengen aikakautta". [s.29]
Kristityt ovat aina kutsuneet ensimmäisen ja toisen adventin välistä aikaa Armon aikakaudeksi tai seurakunnan aikakaudeksi. Se ei ole muuttunut. Miksi käyttää näin uhanalaisessa hengellisessä ilmapiirissä Uuden Aikakauden käsitettä Vesimiehen (hengen?) aika?
Jatkaen huomioitaan Uudesta Aikakaudesta Nicky Gumbel kirjoittaa: "Olen huomannut Alfa-kursseilla, että ne, jotka ovat taustaltaan valaistuneita, tuntevat olonsa kotoisaksi niissä kurssin osissa, jotka vetoavat mieleen, mutta joilla on usein vaikeuksia Pyhän Hengen kokemisessa. Muut Uuden Aikakauden liikkeen piiristä tulevat kokevat, että rationaaliset ja historialliset selitykset jättävät heidät kylmiksi, mutta viettäessämme viikonloppua uudessa ympäristössä, he kokevat liikkuvansa tutummalla maaperällä Pyhän Hengen kokemuksessaan." [Telling Others, s.19].
Mutta nuo "rationaaliset ja historialliset selitykset" kokoontumisissa 1 ja 2 ovat nimenomaan evankeliumin ydin (Ap.t.2:22-41; 6:9-7:60; 8:26-38; 17:16-33) ja jotka ei-uskovan on käsitettävä ja hyväksyttävä mielessään Pyhän Hengen vakuuttaessa ja valaistessa ne voimallaan, jos hän aikoo tehdä sydämessään parannuksen ja kokea pelastuksen (Room.10:13,14). Kuitenkin: "Kurssin lopussa lähetän kyselylomakkeet...jos on tapahtunut muutos, kysyn milloin se tapahtui. Monille ratkaiseva hetki on viikonlopun lauantai-ilta." [Telling Others, s.120]. Silloin Nicky Gumbel kutsuu Pyhää Henkeä tulemaan ja osallistujat täyttyvät Hengellä. [Telling Others, ss.117,120,123; Sininen Alfa-koulutuskäsikirja s.18]
Tämä huolestuttaa minua erittäin paljon. "Ratkaisevan hetken" pitäisi tietenkin olla se hetki, jolloin ihminen astuu iankaikkisesta kuolemasta iankaikkiseen elämään kääntymiskokemuksen kautta (Joh.3:16;5:24;Room.10:9,10,13 ja monet muut raamatunkohdat). Mutta suurin osa "Telling Others"-kirjan todistuksista näyttää sekoittavan kääntymiskokemuksen Pyhän Hengen kastekokemukseen.
Mutta onko se hämmästyttävää, kun Nicky Gumbel itse näyttää pitävän kääntymystä päätapahtuman ensimmäisenä vaiheena? Puheessa 7 opetetaan katuvan syntisen saamasta uuden elämän hengestä, mutta Nicky Gumbel ei tee selväksi, että se saadaan kääntymyksessä (2.Kor.5.17). Sen sijaan hän antaa ymmärtää, että se saadaan toisessa kokemuksessa: Pyhän Hengen kasteessa.
Seuraava todistus on hälyttävä esimerkki kääntymyksen ja Pyhän Hengen kasteen sekoittamisesta, mutta se ei ole suinkaan ainoa sellainen asia:
"...vaimoni rohkaisi minua lukemaan erään lehtiartikkelin HTB:n [Holy Trinity Brompton -seurakunnan] Alfa-kursseista. Mieleeni jäi erityisesti se, miten Pyhän Hengen työtä kuvattiin äärimmäisen tärkeänä asiana. Tiesin sydämessäni, että minun olisi saatava hänen voimansa elämääni hinnalla millä hyvänsä. Niinpä...ilmoittauduin kurssille ja kiinnitin huomioni erityisesti viikonloppuun, jossa käsiteltäisiin Pyhän Hengen toimintaa...Ei sitä aikaisemmilla kokoontumisilla olisi niinkään väliä, minun oli päästävä itse päätapahtumaan...Tarkastelin viikonlopun eri tapahtumia ja huomasin, että kolmas kokoontuminen aiheesta 'Miten voin täyttyä Pyhällä Hengellä (jota pidin päätapahtumana) olisi klo 16.30 ja sinnittelin kuin maratoonari, joka ponnistelee loppusuoralle keskittyen ajattelemaan vain sitä... palkinto oli niin lähellä, mutta lähestyimme sitä niin hitaasti. Olisin halunnut kirjaimellisesti huutaa 'Tehkää se nyt! Tehkää se nyt! En voi odottaa enää paljon kauempaa'. En liioittele, kun sanon, että olin tuskissani, kun Nicky Gumbel kutsui Pyhän Hengen tulemaan ja oi, mikä helpotus." [Haastattelu Renewal-lehdessä lokakuussa 1995, s.16; Telling Others ss. 36-37].
Vaikka näiden puheiden lopussa olevaan rukoukseen sisältyykin parannuksen teko, evankeliumia koskevat puheet eivät ole tässä vaiheessa päällimmäisinä osallistujien mielissä ja yhteisen pyynnön, jossa "kutsutaan Pyhä Henki tulemaan ja täyttämään meidät" esittävät kaikki huoneessa olevat.
9. kokoontuminen Valkoinen Alfa-koulutuskäsikirja ss.39-45/video IV puhe 10.
Tämän kokoontumisen toisessa osassa luetellaan saatanan taktiikat: tuhoaa; sokaisee silmät; saa aikaan epäilystä; houkuttelee; syyttää. Gumbel soveltaa näitä kaikkia kristittyjen käyttäytymiseen. Eksytys eli saatanan uskoon käyttämä taktiikka jää mainitsematta. Tämän asian jättäminen pois saattaa olla hengenvaarallista. Oppiin kohdistuva eksytys on eräs saatanan kaikkein voimallisimmista aseista seurakuntaa vastaan ja on tärkeää, että uusille kristityille kerrotaan siitä, miten taitavasti saatana eksyttää kristittyjä väärillä opeilla ja valheellisilla hengellisillä kokemuksilla. (v)
Gumbel tähdentää puheessaan, että okkulttinen toiminta "esiintyy aina jonkin hyvän asian kaavussa". Miten outoa onkaan, ettei hän tai kukaan muukaan HTB:ssä ole ajatellut koetella Toronton henkeä ennenkuin he ovat hyväksyneet sen ja siirtäneet sen kaikkiin muihin ihmisiin. (vi)
12. kokoontuminen valkoinen Alfa-koulutuskäsikirja ss58-62/video V opetuspuhe 13
Tässä puheessaan Nicky Gumbel kertoo Alfa-kurssien osallistujille John Wimberin vierailusta HTB:ssä vuonna 1982 osoittaakseen Jumalan voiman parantaa. Hän sanoo: "John Wimber sanoi sitten 'Meillä on ollut tiedon sanoja'—ne ovat yliluonnollista ilmoitusta, asioita, joita ihmiset eivät olisi voineet tietää muulla tavoin huoneessa olleiden ihmisten tilasta...erityisiä yksityiskohtia, jotka kuvasivat tarkalleen ihmisten tilaa...sitä mukaa kuin luetteloon vastattiin, uskon taso huoneessa nousi."
Gumbel sanoo, että hän oli silti "kyyninen ja vihamielinen", kunnes hänen puolestaan rukoiltiin seuraavana iltana: "Niinpä he rukoilivat, että Henki tulisi...tunsin 10,000:n voltin jotenkin menevän ruumiini läpi...Amerikkalaisella oli melko rajoittunut rukous. Hän vain hoki 'lisää voimaa'...se oli ainoa asia, mitä hän edes rukoili. En voi muistaa hänen rukoilleen mitään muuta...Olemme nyt nähneet monenlaisia Hengen manifestaatioita näiden viikonloppujen aikana....nämä manifestaatiot...ja fyysiset parantumiset sinänsä eivät ole tärkeitä...Hengen hedelmä...on tärkeintä, hedelmä, joka on seurausta näistä kokemuksista. Niinpä me aloimme käsittää, että Jumala parantaa ihmeiden kautta..."
Nicky Gumbel ei viittaa mitenkään siihen, että hän tai kukaan muukaan mukana ollut olisi koetellut henkiä varmistuakseen siitä, että kaikki oli Pyhästä Hengestä.
Ja Pyhän Hengen hedelmä ei tietenkään ole seurausta "näistä kokemuksista", vaan Pyhän Hengen jokapäiväisestä pyhityksestä, joka on seurausta Sanan tottelemisesta (Joh.14:15;21;23-26;15:1-7;10;14-15).
Tälläkään kertaa Alfa-kurssien osallistujia ei varoiteta niistä vakavista vaaroista, jotka ovat seurausta siitä, että hyväksytään mitä tahansa ja kaikki jokaiselta ja kaikilta. Ja niin he lähtevät ulos Alfan kotelovaiheesta suoraan vihollisen polulle, joka "käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä". (1.Piet.5:8).
13. kokoontuminen Valkoinen Alfa-koulutuskäsikirja ss.63-68/video V puhe 14
"Alfa-kurssia voidaan... soveltaa erilaisten perinteiden ja tunnustuskuntien mukaisesti...Tiedän, että sitä on käytetty katolisissa...kirkoissa." [Martin Cavender kirjassa Telling Others].
Siis missä mielessä sovellettavissa? Alfan julkaisujohtaja neuvoo, että vaikka materiaalin esitystapaa voidaan soveltaa, sisältöä olisi noudatettava tarkasti. (Hän viittaa tässä erityisesti Pyhän Hengen viikonloppuihin) [Christian Herald, 9:12:1995].
Jos kurssin sisältönä on kristillisen uskon raamatullisia historiallisia ja teologisia perusfaktoja ja -oppeja, mikä tahansa protestanttinen seurakunta/kirkko voi ne testattuaan ja todettuaan niiden olevan luotettavia käyttää Alfa-materiaalia ja noudattaa kurssia tarkalleen. Mutta entä voisiko katolinen kirkko tehdä niin?
Gumbel opettaa puheessaan numero 8 osassa II Alfa-kurssien osanottajille, että protestanttien ja katolisten väliset erot ovat "täysin merkityksettömiä verrattuna kaikkeen siihen, mikä meitä yhdistää...meidän on löydettävä yhteys Jeesuksen kuolemassa, Jeesuksen ylösnousemuksessa; niissä ehdottoman olennaisissa asioissa, jotka ovat kristinuskon ydintä ja joista olemme yhtä mieltä. Meidän on annettava ihmisille vapaus olla eri mieltä toisarvoisista asioista."
Olen täydestä sydämestäni samaa mieltä viimeisestä lauseesta, mutta tässä ei olekaan kysymys siitä. Protestantit ja katoliset eivät nimenomaan ole yhtä mieltä olennaisista asioista. Siitähän juuri oli kysymys protestanttien uskonpuhdistuksessa. Piispa Ryle kirjoitti seurakunnan ykseyden hinnasta: "Jalot uskonpuhdistajamme ostivat totuuden oman verensä hinnalla ja ojensivat sen meille. Pitäkäämme vaari, ettemme myy sitä hernerokasta ykseyden ja rauhan nimissä." [Warnings to the Churches, 1877, s.128].
Silti Gumbel sanoo: "Meidän on yhdistyttävä...on esitetty asioita, jotka eivät mitenkään edistä ykseyttä. Jättäkäämme sellaiset ja käykäämme eteenpäin. On ihmeellistä, että Hengen liike aina yhdistää seurakunnat/kirkot yhteen. Hän tekee sitä yli tunnustuskuntarajojen ja perinteiden...näemme nyt roomalaiskatolisten tulevan mukaan...Kukaan ei ole enää epäluuloinen kenenkään muun suhteen...Ihmiset eivät enää "leimaa" itseään eikä toisia. Minä odotan sitä päivää, jolloin olemme päässeet eroon kaikista nimilapuista ja pidämme itseämme ainoastaan kristittyinä, joiden tehtävänä on toteuttaa Jeesuksen Kristuksen lähetyskäskyä." [Renewal, toukokuu 1995, s.16]
Alfa-kurssin "sovellettavuudesta" myös katolisille, niin että tarkoituksena ei ole välttämättä käännyttää heitä, käytetään Alfassa nimitystä "ykseys" ja minua huolestuttaa, että Alfa on mukana—vaikkakin tahtomattaan—protestanttisen uskonpuhdistuksen tyhjäksitekemisessä kristillisen ekumenian kaavussa esiintyvää ekumeniaa levittäessään.
Kinasteleva ja kritikoiva, eripurainen seurakunta saa aikaan sen, että maailman on hyvin vaikea uskoa". [Gumbel, Renewal, toukokuu 1995, s.16]. Siitä syystä "me täällä Alfassa olemme omaksuneet säännön, että emme koskaan kritikoi toisten tunnustuskuntia, toisia seurakuntia tai kirkkoja tai kristillisiä johtajia". [elling Others, s.114; ja tämä puhe, osa II].
Ja kuitenkin on aikoja, jolloin se, ettei "kritikoida"—tai pikemminkin nuhdella ja ojenneta (2.Tim.3:16; 4:2-5)—on itse asiassa totelemattomuutta Jumalan sanaa kohtaan. Vaikka Gumbel mainitsikin puheessa viisi nuhtelun ja ojentamisen ainoastaan kristittyjen käytöstä koskevina, ne koskevat myös väärää opetusta. Meidän ei todellakaan kuulu tuomita toinen toistemme syntisyyttä tai sydämiä (esim. Matt.7:1-5) tai heidän persoonaansa, mutta meidän täytyy koetella kaikki opetus, profetiat ja käytänteet Raamattuun vertaamalla ja tuomita, ovatko ne oikeita vai vääriä (1.Kor.2.15;16;1.Joh.4.1).
Efesolaiskirjeen 4:3-6 mukaan kristittyjen ykseys perustuu siihen, että meidät on kastettu yhdessä Hengessä, niin että meillä on "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä".
Ykseys on tärkeää myös myöhäissadeopille, jotta Kristus voi inkarnoitua fyysiseen ruumiiseensa (seurakuntaan), koska Hän ei voi inkarnoitua jakautuneeseen ruumiiseen. Mutta myöhäissadeoppi on "toisenlaista evankeliumia" (Gal.1:6-7), jossa on väärä eskatologia, joka on soluttautumassa tällä hetkellä karismaattisiin seurakuntiin; eräs sen onnistuneimmista väylistä on Torontoilmiö (vii).
On elintärkeää, että me "kilvoittelemme sen uskon puolesta (engl. Raamatussa 'contend'=puolustamme sitä uskoa), joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu" (Juud.3). Ellemme sitä tee, saatamme huomata olevamme osa luopioseurakuntaa yhdessä niiden uusien uskovien kanssa, joita olemme opastaneet.
Osassa IV Gumbel sanoo, että vaikka seurakunta on Jumalan pyhä temppeli, se silti usein kadottaa "tunteen Jumalan läsnäolosta keskuudessaan". Hän viittaa tässä uskovien sunnuntaiaamun kokouksiin eikä seurakuntaan Kristuksen ruumiina ja käyttää vertausta tuhlaajapojasta selittääkseen, että sunnuntaijumalanpalvelusten pitäisi olla "juhlia". "Jeesus sanoi, että seurakunta on...kuin juhla ja juhlintaa ja juhlissa on kaikilla hauskaa. Siellä on hauskaa, siellä on naurua...Miksei kaikkein suurimmassa juhlassa ole naurua? ja se on sitä, mitä olemme näkemässä nyt, naurua ja hauskuutta, ja ihmiset juopuvat—eivät viinistä — Paavali sanoo: "Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, tulkaa juhliin, jossa voitte juopua Jumalasta...Minä olin sellaisissa juhlissa eilen illalla. Siellä oli koko joukko seurakuntien johtajia ja me kutsuimme Pyhän Hengen tulemaan...Ne olivat Pyhän Hengen järjestämät juhlat. Siellä oli tosi hauskaa. Seurakunnan on tarkoitus olla juhlat..."
Seurakunta viettää Karitsan hääjuhlaa, kun Herra Jeesus palaa takaisin, mutta en huomaa Raamatussa olevan mitään viittauksia "hauskaan" tai "juhliin", paitsi paheksuvassa sävyssä. Esimerkiksi 1.Kor.10:1-11:ssä. "Juhlille" tai "festivaaleille" ei ole sijaa edes "Herran kunniaksi" ennenkuin Jeesus palaa takaisin ja me saamme osallistua Karitsan häihin.
Ehkä vain osa Alfan opetuksista on ristiriidassa Raamatun kanssa, mutta toteaisin yhdessä Paavalin kanssa: "Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan" (Gal.5:9).
Jokainen kristitty ja jokainen seurkaunta voi julistaa evankeliumia. Monissa seurakunnissa on kehitetty omat evankeliointikurssit Pyhän Hengen johdolla. Ei ole välttämätöntä tukeutua jonkun toisen seurakunnan menetelmiin ja tekniikoihin, koska meillä kaikilla on tarvittava opastus ja opetusmateriaali Raamatussa, kaikki tarvittava kokemus kaikista ihmissuhteistamme Herrassa Jeesuksessa ja meillä on Pyhän Hengen voima, jonka avulla voimme sen kaiken toteuttaa. Mutta jos johtajat päättävät käyttää Alfa-kurssia, heidän olisi ainakin mietittävä seuraavia kohtia edelläesitettyjen huolenaiheiden valossa:
(i) Kirjoittajalle tarkoitetut kirjeet tulisi osoittaa Banner Ministriesille.
(ii) HTB in Focus: Alpha News, elokuu 1995 s9. Kts. myös Wallace Boulton, toim., The Impact Of Toronto, 1995 ss20-24.
(iii) Kts. Richard Smith, "Spiritual Drunkenness", syyskuu 1994.
(iv) Kts Wallace Boulton, toim., The Impact Of Toronto, 1995, s19.
Myös David Noakes, Dealing With Poison In The Pot, kasetti, CFCM 95/04, 1-puoli.
Ja Johannes Facius, "Laugh? I Nearly Cried' in Prophecy Today, touko/kesäkuu 1995, s25.
(v) Kts. esim. Robert M Bowman, Orthodoxy and Heresy: A Biblical Guide To Doctrinal Discernment, 1993. Ja J.C. Ryle, Warnings To The Churches, 1877.
(vi) Centre for Contemporary Ministryn tammikuussa ja maaliskuussa 1995 pitämässä johtajuusseminaarissa mainittiin, että Wm Branham myös siirsi Henkeä toisille, niin että nämä voivat vuorostaan siirtää sen toisille. Arnott on verrannut Toronton siunausta virukseen. (Kts. Haggai 2:10-14).
(vii) Kts artikkelimme Poikalapsen syntymä, josta voi lukea eskatologian, jota joissakin viinitarhaliikkeen seurakunnissa opetetaan.
Alkuperäinen artikkeli: Looking at — The Alpha Course
Lisää Alfa-kursseista: Bayith-sivustolta
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä