Tricia Tillin

RYHTYKÄÄMME BEREALAISIKSI

Raamattuun uskovat kristityt ovat laiminlyöneet jo sukupolvien ajan Raamatun opetuksen Kristuksen ruumiista.

Me rakastamme Raamattua, vai mitä? Me tiedämme, että meidän täytyy — varsinkin tällaisina aikoina — pitää kiinni sen opeista ja totella sen käskyjä, sillä Raamattu on Jumalan sanaa. Kun toiset yrittävät johtaa meitä pois Raamatusta saarnaamalla ihmisten oppeja, me vastustamme heitä ja nuhtelemme heitä — totellen Vapahtajamme sanoja: "Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen." ´(Kol.2.8)

Jeesuksen ajan kirjanoppineilla ja fariseuksilla oli kuollut, legalistinen uskonto. Jeesus nuhteli heitä: "...mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä."Ja hän sanoi heille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissäntöänne." Mark.7:7—9

Me emme halua koskaan nähdä itseämme kirjanoppineiden tai fariseusten kengissä, vai mitä? Meidät on vapahdettu kuolleesta uskonnosta ja nyt me vaellamme totuudessa.

Mutta ehkei niin! Hämmästyttävää kyllä, ne jotka pitävät tiukimmin kiinni Raamatun totuuksista ja väittävät tottelevansa sanaa kaikissa suhteissa, laiminlyövät Raamatun opetuksen seurakunnasta!

Ja ne, jotka kaikkein päättäväisimmin vastustavat roomalaiskatolisen kirkon tyhjää traditiota ja tutkivat kaikkia sen kirjoituksia, seuraavat Roomaa jumalanpalveluskäytännöissään ja hengellisessä palvelutyössään! Miten sellaista on voinut päästä tapahtumaan — ja miksi emme ole valppaampia kiinnittämään huomiota siihen, miten vaarallista on olla tottelematta Jumalan nimenomaan jumalanpalvelusta ja seurakuntajärjestystä koskevaa sanaa?

Vain harvat tietävät, mistä he ovat saaneet jumalanpalveluksensa — miksi he käyvät erityisessä seurakuntaa varten tarkoitetussa rakennuksessa sunnuntaiaamuisin klo 11, istuvat riveissä kaikki katsoen samaan suuntaan ja kuuntelevat valmiiksi määrättyä jumalanpalvelusta, jota johtaa edessä seisova mies tai nainen. Vielä harvemmat miettivät sitä, mitä tapahtuisi, jos he nousisivat kirkonpenkistä ja esittäisivät julkisesti mielipiteitä, jotka olisivat ristiriidassa edessä seisovan henkilön esittämien käsitysten kanssa!

Kuitenkin, kun seurakunta oli nuori, tällaisia rajoituksia ei ollut. Jokaista arvostettiin ja jokainen osallistui. Heti kun viranomaiset olivat päästäneet Pietarin ja Johanneksen vapaiksi, sen jälkeen kun he olivat olleet pidätettyinä ramman parantamisen takia: "Ja päästyään vapaiksi he menivät omiensa tykö ja kertoivat kaiken, mitä ylipapit ja vanhimmat olivat heille sanoneet. Sen kuultuansa he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen ja sanoivat: 'Herra, sinä joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on!'" Apt.4:23—24

Ymmärrätkö sen? Heidän ensimmäinen ajatuksensa oli "mennä seurakuntaan", mikä tarkoitti sitä, että he menivät siihen kotiin, jossa he kokoontuivat veljiensä kanssa ja kertoivat siellä vapaasti, mitä oli tapahtunut. Sitten kaikki rukoilivat — eivät vain Pietari, ei vain muutama vanhimmistoveljistä, vaan kaikki. Eikä se ollut rukouskirjasta eikä myöskään kokousohjeista luettu rukous. Se oli Hengen johtamaa, suunnittelematonta, spontaania rukousta, jolla oli sellainen vaikutus, että koko se talo, jossa he kokoontuivat, vapisi!


"Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti." Apt.4:31

Huomatkaa tämä! KAIKKI täyttyivät Pyhällä Hengellä ja HE (kaikki) puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti. Me emme pääse lähellekään tällaista kokemusta nykyään, ja kuitenkin tämä on raamatullinen tapa kokoontua. Se pitää täysin yhtä Paavalin kuvauksen kanssa seurakunnan kokouksista:


"...mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. Sillä te saatatte kaikki profetoida, toinen toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta." (1.Kor.14:30—31)

Voitko kuvitella, miten siihen suhtauduttaisiin, jos SINULLA olisi jotain sanottavaa sunnuntaiaamuna. Jos SINULLA olisi sana Jumalalta, joka polttaisi sydäntäsi ja haluaisit rakentaa koko seurakuntaa sillä? Miten todennäköistä on, että pastori suostuisi vaikenemaan edes niin kauan, että saisit suunvuoron?

Pelkkä ajatuskin siitä, että joku seurakuntalainen saisi sanoa asiaankuulumatonta sanaakaan kokouksen edetessä omaan tahtiinsa, on niin outo, että me olemme ilmeisesti alkaneet pitää sellaista "seurakuntaa" tai "kirkkoa" normaalina. Mutta onko se sitä? Onko se Jumalan alkuperäinen tarkoitus?

Kaukana siitä, että tämä olisi mitenkään toissijainen asia, tämä "seurakunta-asia" on elintärkeä. Perinteinen seurakuntakokous tukahduttaa kristittyjen elämän ja tuottaa heikkoja, pelokkaita, passiivisia, riippuvaisia, ihmistä seuraavia vauvoja Kristuksessa, sen sijaan, että heidän pitäisi olla voimakkaita varmoja, Raamattunsa tuntevia seurakuntalaisia, joita tarvitaan, jotta seurkaunta pystyisi vastustamaan tämän päivän paineita ja hyökkäyksiä.

Seurakunta, jonka Jeesus jätti maan päälle noustessaan ylös Isänsä luo, oli HYVIN erilainen kuin mitä meillä nykyään on. Se oli Elävä Kristuksen Ruumis, jonka jokaisella solulla oli ainutlaatuinen tehtävänsä suoritettavana. Sillä tavoin Paavali kuvaa sitä kuuluisassa raamatunkohdassa (1.Kor.12:12—31).

Kristuksen ruumis ei ollut rakenteeltaan organisaatio. Siinä

Jopa sana "kirkko", joka synnyttää mielikuvia sunnuntaiaamusta, kirkonkelloista ja urkujen äänestä on harhaanjohtava, koska kreikankielen sana EKKLESIA, jota Raamatussa käytetään seurakunnasta, ei tarkoita mitään sellaista. Tämä sana muodostuu sanoista EK (jstk, ulos jstk) ja KALEO (kutsua, kutsua esiin), joten ekklesia tarkoittaa oikeastaan uloskutsumista.

On hämmästyttävää, että niin täsmällinen ja kuvaava sana voisi kokea sellaisen rappion vuosien mittaan. Oletko koskaan seissyt koulun urheilukentällä, kun kahden joukkueen kapteenit huutavat niiden pelaajien nimiä, jotka he haluavat omaan joukkueeseensa? Jokainen kutsutaan nimeltä ja jokainen asettuu oman kapteeninsa puolelle. Sinun joukkueesi on nyt ekklesia! Sinut on kutsuttu ulos ryhmästä, sinun nimesi on huudettu — ja nyt sinä kuulut joukkueeseen!

JUMALAN KUTSUMIA

Kaikissa kohdissa, missä Kristuksen ruumiista puhutaan Raamatussa seurakuntana, ne muistuttavat meitä oikeastaan siitä, että siinä on kysymys valittujen ihmisten muodostamasta Ruumiista ja että heidät on kutsuttu ihmiskunnasta Jumalan omiksi ja toinen toisilleen tekemään Jumalan tahto maan päällä. He ovat totisesti "Jumalan uloskutsumia".

Mutta tottakai on oltava johtajia, väität vastaan. Jos edessä ei ole ketään, kuka meitä opettaisi? Kuka lausuisi rukoukset? Kuka valitsisi virret tai laulut? Kuka kirjoittaisi saarnat?

Hyvä on, rakas ystävä, se saattaa järkyttää sinua, kun huomaat, että olet noudattanut pakanallista rituaalia odottaessasi, että pastorisi tekee kaiken puolestasi. Vain pakanauskonto tarvitsee Papin välittäjäksi sinun ja Jumalan välillä. SINÄ olet ruumista! SINÄ olet Jumalan palvelija Kristuksen ruumiissa! Totta, kaikki riippuu SINUSTA.


"Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä; ja meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on; jos virka, pitäköön virastaan vaarin; jos joku opettaa, olkoon uskollinen opettamisessaa; jos kehoittaa, niin kehoittamisessaan; joka antaa, antakoon vakaasta sydämestä; joka on johtaja, johtakoon toimellisesti; joka laupeutta harjoittaa, tehköön sen iloiten." (Room.14:4—8)

Jumalan sanan mukaan kaikilla jäsenillä on joku armolahja esimerkiksi kehottaa, opettaa, tukea tai antaa käytännön apua.


Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä samassa Hengessä; toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo. (1.Kor.12:7—11)

Kuitenkin nykyään se toimii yhden miehen orkesterina (tai kolmen miehen, jos pastori on onnekas). Kokopäivätoimisen "ammattilaispastorin" tai papin on tehtävä kaikki — saarnaattava, opetettava, evankelioitava, annettava sielunhoitoa, rukoiltava ja jopa maalattava seurakuntatiloja vapaa-aikanaan. Ei ole ihme, että monet pastorit/papit ovat murtumispisteessä! Heidän on raadettava niska limassa seurakuntalaisten osallistuessa toimintaan vain tunnin ajan joka sunnuntai. Tätäkö Jeesus tarkoitti Kristuksen ruumiilla?


HALVAANTUNUT NUORI NAINEN

Mieleeni tulee tapaus, jonka luin tänään sanomalehdestä. Se koski nuorta, auto-onnettomuudessa halvaantunutta naista, joka on joutunut sen lisäksi kokemaan kovia. Aluksi hänen elintoimintojaan pidettiin yllä lääketieteellisin keinoin, mutta vähitellen hän kykeni hengittämään itse ja näytti jopa merkkejä tajunnan palaamisesta, mutta on kuitenkin ollut koomassa jo vuosien ajan kykenemättä itse toimimaan. Nyt tämä nuori nainen oli raskaana sen seurauksena, että joku paha ihminen oli käyttänyt hyväkseen hänen avutonta tilaansa.

Tämä tapaus tuli mieleeni ikäänkuin vertauksena seurakunnasta. Se täynnä elämää oleva nuori Morsian, jonka Jeesus jätti maan päälle, kärsi hirvittävän onnettomuuden heti alkuvaiheessa — "kolarin", josta hän ei ole koskaan täysin toipunut. Se oli se pakanallinen vaikutus, joka seurasi keisari Kostantinuksen avattua uskonnon kaikille tulijoille ja ryöstettyä sillä tavoin seurakunnalta sen alkuperäisen puhtauden. "Asiantuntijat" ottivat huolehtiakseen hänen elintoiminnoistaan ja hänestä tuli kuin kuollut, mitä tulee hänen omaan tahtoonsa ja aikeisiinsa. Tämä nuori nainen, Kristuksen seurakunta, eli pitkään keinotekoisesti ylläpidettyä elämää, mutta selviytyi kuitenkin pimeästä keskiajasta ja alkoi lopulta hengittää itse, kun uskonpuhdistus antoi hänelle takaisin raamatullisen uskon.

Tällä hetkellä on tilanne kuitenkin sellainen, että ainoastaan hänen päänsä näyttää toimivan! Johtajat ovat ottaneet itselleen kaikki ruumiin toiminnot. Hänen suunsa muodostaa sanoja, hänen silmänsä seuraavat katseellaan sitä, mitä huoneessa tapahtuu, hän kykenee nauttimaan ruokaa ja vettä — mutta muu osa ruumiista makaa halvaantuneena vuoteella. Hänellä on kyllä halu elää, mutta esteenä on ruumis, joka ei kykene liikkumaan.

Näyttää siltä, että ainoastaan johtajat tekevät mitään. Kaikki ne jäsenet, joiden pitäisi olla mukana aktiivisessa ja täydessä elämässä, nukkuvat ja ovat toimettomia. Hänen elämänsä kuluu siihen, että pää nauttii juuri sen verran ravintoa, että peruselintoiminnot jotenkuten pysyvät toiminnassa. Mutta miten kurjaa ja hyödytöntä sellainen elämä on! Hänestä ei ole hyötyä itselleen eikä kenellekään muullekaan. Hän ei saa aikaan yhtään mitään! Raamatullisesti ilmaistuna hän on Sardeen seurakunnan kaltainen, josta Jeesus sanoi: "sinulla on se nimi, että sinä elät, mutta sinä olet kuollut" (Ilm.3:1)

Mutta nyt on tapahtunut jotain vielä kauheampaa. Koska hän ei pysty puolustautumaan, jos joku hyökkää hänen kimppuunsa, vihollinen on hiipinyt sisään ja kyllästänyt Morsiamen demonisilla opetuksillaan ja nyt hän synnyttää paholaisen äpärän. Tottakai hän kapinoi sitä vastaan hengessään, mutta koska hänen ruumiinsa oli koomassa, hän oli puolustuskyvytön eikä kyennyt vastustamaan pahaa. Henki oli halukas, mutta liha oli heikko — ja niin hän joutui tähän kauhistavaan tilaan.

Tällaista ei olisi koskaan päässyt tapahtumaan ilman nykyistä seurakuntajärjestelmää. Vaikuttaa siltä kuin olisimme juuttuneet tähän järjestelmään — kirkko/seurakuntarakennukseen, vihittyjen pappien järjestelmään, jumalanpalvelusjärjestykseen ja kaikkeen siihen liittyvään. Se on tosiaankin ja todella perintöä roomalaiskatolisen uskonnon vanhoilta huonoilta ajoilta ja se kantaa tuon uskonnollisen järjestelmän sairautta. Luther ja muut palauttivat joitakin kadoksissa olleita oppeja, mutta he eivät menneet tarpeeksi pitkälle. He jatkoivat vanhaa roomalaiskatolista pappisuskontoa eivätkä vapauttaneet kansaa ihmisjohtoisista, muodollisista rituaaleista.

Vaikuttaa siltä, että ihmiset haluavatkin sitä. Se miellyttää sen ihmisen egoa, joka hallitsee koko seurakuntaa ja jolla on täydellinen vapaus sanoa ja tehdä, mitä itse haluaa — joissain tapauksissa hän voi tehdä jopa murhan kenenkään nostamatta sormeaankaan sitä vastustaakseen — hänhän ON loppujen lopuksi vanhimmisto!

Tämä järjestelmä miellyttää myös ihmisluonnon synnynnäistä itsekkyyttä ja laiskuutta, joka haluaa vain istua rentona ja antaa syöttää itseään lusikalla sen sijaan että itse ryhtyisi kovaan työhön: rukoilemaan, oppimaan ja palvelemaan itse ja olemaan kaikkea sitä, mitä kristityn pitäisi olla.

Tällä uskonnollisella järjestelmällä on niin vahva ote kristittyjen mielistä ja sydämistä, että jopa sittenkin, kun Jumala armossaan sallii eri yksilöiden lähteä seurakunnistaan (tai he lähtevät niissä esiintyvien eksytysten vuoksi), he eivät voi päästä irti kaikesta siitä, mikä heille oli niin rakasta. Sen sijaan, että he ylistäisivät Herraa siitä, mikä on todellisuudessa mahtava mahdollisuus kasvaa ja löytää uudelleen raamatullinen jumalanpalvelus, he kulkevat ympäriinsä tuntien syyllisyyttä, häpeissään ja peloissaan etsien epätoivoisesti sen sijalle — jotain! mitä tahansa! kunhan se vain jollain tavoin muistuttaa perinteistä ihmisjohtoista seurakuntaa.

Meidän kaikkien on syytä muistuttaa itseämme tästä: kotona kokoontuminen on Kristuksen ruumiin raamatullisesti normaali tapa! Pienet, intiimit, perheisiin perustuvat, järjestäytymättömät ryhmät — jotka kokoontuvat siellä, missä ja silloin kuin heille sopii parhaiten — saavat aikaan elämää ja johtavat kasvuun ja varmuuteen. Kun jokainen voi alkaa tarjota jotain Kristuksen ruumiille kodin vapaassa ilmapiirissä — ehkä laulun, runon, raamatunkohdan, joka on saanut erityistä merkitystä; ehkä syvempää opetusta tai tutkimusta tai yksinkertaisesti vain lohdutuksen sanan tai rukouksen, joilla on valtava merkitys vastaanottajalle. Kun kaikki taphtuu nöyryydessä, kukaan ihminen ei johda ja koko konaisuus on riippuvainen Pyhän Hengen johdosta, koomapotilas alkaa ehkä vihdoin liikkua!

Halvaantuneet jäsenet alkavat liikkua; vaienneet suut alkavat laulaa ja rukoilla; passiiviset mielet alkavat tehdä työtä, kun niitä johdetaan tutkimaan itse Raamattua. Pyhä Henki osoittaa aikaa myöten joitakin ryhmän jäsenistä vanhimmiksi, joilla on aivan erityinen tehtävä suojella ja johtaa kuin paimen lampaitaan. Muilla jäsenillä havaitaan olevan opettamisen tai saarnaamisen armolahjoja, joilla he ruokkivat säännöllisesti koko ryhmää. Tällä tavoin yksilölliset armolahjat tunnistetaan ja niitä rohkaistaan.

Harhaopilla ei ole mitään mahdollisuuksia, ei kenenkään kohdalla, vaan KAIKKI varjelevat sanan oppia. Jokainen joutuu vastaamaan jokaiselle toiselle ja jokaisella on vastuu tuoda ilmi, jos joku menee väärin. Keskinäinen nuhtelu, keskinäinen vastuu ja keskinäinen rakkaus ja kunnioitus — samaan tapaan kuin perhekin toimii. Yksinäisyys häviää, hengellinen nälkä saa tyydytyksensä ja ihmiset alkavat elää jälleen täyttä ja tuottavaa elämää.

Ainoa asia, joka on koomapotilaan ja täydellisen toipumisen esteenä on pelko — pastorit pelkäävät hellittää otetta laumastaan ja lauma pelkää hellittää otetta pastoreistaan/papeistaan. Uskommeko me todellakin, mitä Raamattu sanoo, että jokainen yksittäinen kristitty kykenee kuulemaan Jumalan äänen ja olemaan Pyhän Hengen opetettavissa ja johdettavissa? Uskomme me todella, että me voimme kasvaa tiedossa, armossa ja uskossa ja että meistä voi tulla Kristuksen ruumiin aktiivisia jäseniä, joissa ilmenevät ainutlaatuiset armolahjat, jotka voivat olla siunaukseksi muille? Vai jäämmekö makaamaan laiskoina ja halvaantuneina?

Ellemme heti tarkista käsitystämme "seurakunnasta" ja etsi Raamatusta opastusta siihen, miten meidän on toimittava Kristuksen ruumiin jäseninä, me jäämme heikoiksi, voimattomiksi ja käytännössä hyödyttömiksi. Jumala esittää meille tällä hetkellä ihanan mahdollisuuden kokoontua muiden kanssa epämuodollisesti ja ilman organisoidun uskonnon vaatimuksia. Tarttukaamme (kuten aikaisemmat uskon pioneerit) tilaisuuteen kaksin käsin ja lähtekäämme liikkeelle juoksujalkaa!
Alkuperäinen artikkeli: Let's Get Berean by Tricia Tillin

Alkuun | Tricia Tillin: Leijonan luolaan | Richard Wurmbrand: Valmistautuminen maanalaiseen seurakuntaan | Tricia Tillin: Myrskypilviä horisontissa | Tricia Tillin: Lähtekää siitä ulos! | Al Dager: Kotiseurakunta
Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Linkkejä | Keskusteluryhmä