Englannin kruunajaisseremoniassa kuvataan tunnetusti Raamattua sanoilla "kaikkein arvokkain asia, mitä tämä maailma tarjoaa" ja kehotankin lukijaa pitämään tämän mielessään hänen tutustuessaan tähän artikkeliin.
Osassa 1, johon pitäisi tosiaankin tutustua ennenkuin etenee tähän seuraavaan osaan, tutkimme hengellisiä ja ei-hengellisiä tapoja kääntää Jumalan Sanaa. Mutta koko kysymys parhaasta mahdollisesta tavasta kääntää edellyttää, ettei ole erimielisyyksiä siitä, mitä alkuperäisessä käsikirjoituksessa sanotaan. Ikävä kyllä ollaan kaikkea muuta kuin yksimielisiä Raamatun alkuperäisestä tekstistä ja siitä syystä olen kirjoittanut tämän artikkelin, jota juuri nyt olet lukemassa. Tämä aihe on suunnattoman paljon mielenkiintoisempi kuin miltä se kuullostaa ja käsittelen lyhyesti kysymystä siitä, voidaanko eri käsikirjoitusten välisiä eroja pitää merkityksettöminä.
Huomaa, että olen pyrkinyt saamaan tekstin sellaiseksi, että kaikkia eri näkökantoja edustavat henkilöt voivat tulla mukaan. (Tarkoitan luonnollisesti myös niitä ihmisiä, joiden katson olevan väärässä.) Tämä edellyttää kuitenkin, että kaikkien lukijoiden on oltava kärsivällisiä. Käsiteltävä aihe nostattaa melkoisesti tunteita monissa ihmisissä, mutta Raamattu kehottaa meitä itsehillintään ja minä kehotan lukijoita muistamaan sen.
On suuri haaste saada jokainen pysymään mukana tutustuessamme nyt aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Olen pyrkinyt olemaan reilu kuvatessani ja arvioidessani kummankin puolen kantoja, mutta jos olen tahtomattani kirjoittanut jotakin sellaista, mikä loukkaa, pyydän, että lukijat eivät jätä seuraamme, vaan kuuntelevat loppuun saakka, mitä minulla on sanottavaa ja pidättäytyvät tuomiosta ennenkuin artikkeli on luettu loppuun. Pyytäisin heitä toimimaan tuomarin tapaan oikeudessa—ts. tekemään johtopäätöksensä vasta sitten, kun molempien puolten todistusaineisto on esitetty. Kiitän lukijoita jo etukäteen siitä, että he ymmärtävät tämän asian.

Taustatietoja

Tiettävästi ei yhtään Raamatun 66 kirjan alkuperäistä käsikirjoitusta eli manuskriptia ole enää olemassa nykyään, muutenhan koko kysymys olisi helpompi ratkaista. (Yksinkertaisuuden vuoksi aiheen tutkijat käyttävät tavallisesti lyhennettä 'MS' sanan manuskripti sijasta. Samoin käytetään sanan monikkomuodosta vastaavasti lyhennettä, joka on 'MSS'. Jotta nekin, joille tällainen tapa ei ole ennestään tuttu, pääsisivät helpommin alkuun, otan nämä lyhenteet käyttöön vähitellen.)
Mainitsen "Vanhan Testamentin" seuraavassa artikkelissa vain lyhyesti, mutta kiistaa käydään nimenomaan Raamatun kreikankielisen osan, Uuden Testamentin tiimoilta. Lukuisia Uuden Testamentin kreikankielisiä kopioita on säilynyt ajalta ennen kirjapainotaitoa. Ne ovat kaikki tavalla tai toisella perua alkuperäisistä manuskripteistä. Ongelmana on, että nämä kopiot eroavat toinen toisistaan—toisinaan jopa tuhansissa kohdissa. Näiden manuskriptien sanotaan yleensä kuuluvan kolmeen tai neljään tai vieläpä useampaan eri ryhmään tai 'perheeseen'. Käsikirjoitusperheestä käytetään yleisesti termiä "tekstityyppi" ja sitä prosessia, jolla pyritään selvittämään mitkä lukutavat ovat oikeita kutsutaan tavallisesti "tekstikritiikiksi".
Nykyään on suosittu käsitys, että lähes kaikki käsikirjoitukset on yksinkertaisesti jäljennetty suhteellisen uskollisesti aikaisemmista käsikirjoituksista ja että aina silloin tällöin on suoritettu syystä tai toisesta laajamittainen tekstin tarkistus, josta sai alkunsa uusi tekstiperhe. Tästä aiheesta allaoleva kaaviokuva.(Kuva 1)
Sivumennen sanoen tietyt tutkijat eivät ole läheskään vakuuttuneita siitä, että on olemassa tässä mielessä useita eri "manuskriptiperheitä". He uskovat, että on yksinkertaisesti vain olemassa sellaisia käsikirjoituksia, jotka ovat vilpittömien, jumalaapelkääväisten ihmisten laatimia ja sellaisia, jotka ovat väärän seurakunnan eri osien luomia. (Raamatullisesti on olemassa tosi veljiä ja valheveljiä, tosi opettajia ja vääriä opettajia, tosi profeettoja ja vääriä profeettoja, tosi apostoleita ja valheapostoleita, tosi Kristus ja vääriä Kristuksia.)
On lisäksi vielä muitakin syitä, miksi tietyt tutkijat ovat sitä mieltä, että Raamatun käsikirjoitukset kuuluvat jompaankumpaan näistä ryhmistä, niin että ne ovat "aitoja" tai "vääriä". Näiden ihmisten keskeinen väite kuuluu, että yhdessä ryhmässä säilyneistä käsikirjoituksista ovat useimmat käsikirjoitukset keskenään hyvin samankaltaisia, jota pidetään merkkinä siitä, että ne ovat uskollisia alkuperäiselle, kun taas muiden käsikirjoitusten välillä on runsaasti eroja— jota pidetään sen merkkinä, ettei kunnioiteta Jumalan Sanaa. Lisäksi jotkut MSS:t (sekä tietyt alkukristittyjen kirjoitukset) kattavat itse asiassa useita MS-perheitä samanaikaisesti.¹ Jopa voimakkaimmin MS-perheitä kannattavat eivät ole aina varmoja siitä, kuinka monta MS-perhettä he ovat löytäneet.
Mitä mieltä sitten oletkin, pyydän sinua pysymään seurassani, kun aikomukseni nyt on operoida sen periaatteen mukaisesti, että on tosiaankin olemassa eri perheisiin kuuluvia käsikirjoituksia. (Useimmat niistä tutkijoista, jotka kieltävät tällaisten MS-perheiden olemassaolon, suostuvat kuitenkin toimimaan siltä pohjalta, että noita perheitä on olemassa, koska heistä tuntuu, että se MS-ryhmä, mitä he kannattavat, pääsee joka tapauksesa voitolle, millä tavoin aihetta sitten lähestytäänkin.)
Näiden kahden tutkijaryhmän välillä vallitsee jyrkkä erimielisyys siitä, mikä näistä eri manuskriptiperheistä on lähinnä Jumalan Sanaa ja mitkä muut poikkeavat siitä merkittävästi. Kiista kohdistuu lähinnä kahteen perheeseen—ja tämä heijastuu useimpiin nykyään käyttämiimme Raamattuversioihin. Jotkut käyttävät toiseen perheeseen pohjautuvia Raamattuversioita, toiset taas toiseen pohjautuvia. Voin melkein taata, että jokainen englanninkielinen kristitty, joka on ollut jo muutamia kuukausia uskossa, on tutustunut molempiin perheisiin pohjautuviin Raamattuihin.
Välttääkseni mahdollisimman paljon epätavallisten sanojen käyttöä tässä artikkelissa, olen päättänyt kutsua näitä kahta perhettä nimityksillä "A" ja "B". A-perhettä kutsutaan yleensä mm. "syyrialaiseksi" tai "bysanttilaiseksi" tai "antiokialaiseksi" perheeksi. B-perhettä taas kutsutaan usein "vähemmistö-" tai "aleksandrialaiseksi" perheeksi². Onneksi tutkijat käyttävät juuri nimiä "A" ja "B" puhuessaan tärkeistä manuskripteista, jotka liittyvät perheisiin A ja vastaavasti B.
En halua käsitellä A- ja B-perheitä pelkästään abstrakteina käsitteinä, mutta toisaalta en halua myöskään sanoa mitään, mikä saattaisi houkutella meitä tekemään johtopäätöksiä ennenaikaisesti. Olen sentähden päättänyt luonnehtia näitä kahta MS-perhettä kahdella tavalla. Lukijaa pyydetään olemaan päättelemättä näistä kuvauksista vielä mitään lopullista. Lisäämme luihin lisää lihaa sitä myöten kuin etenemme.
Kuvaan näitä kahta perhettä seuraavasti: (i) A-perheeseen kuuluvat käsikirjoitukset sisältävät enemmän sanoja kuin B-perheeseen kuuluvat. (Ne eivät sisällä useampia kirjoja, vaan niiden kirjoihin sisältyy vain yksinkertaisesti enemmän sanoja.) (ii) A-perheen manuskriptit muistuttavat yleensä suuresti toisiaan, kun taas B-perheen manuskriptit eroavat toisistaan enemmän.
Usein sanotaan, että näiden kahden käsikirjoitusperheen väliset erot eivät ole merkittäviä. Tässä aluksi muutama huomio tuohon väitteeseen liittyen. Lainaan aluksi kahta huomattavaa tutkijaa, jotka kumpikin suosivat toista näistä kahdesta perheestä: Fenton John Anthony Hort (1828-1892) ja John William Burgon (1813-1888). Hort oli sen [Englannin] raamatunkäännöksen tarkistuskomitean johtava jäsen, joka laati Raamatun [englanninkielisen] "tarkistetun laitoksen" 1900-luvun lopulla. Hort totesi, että jos kristillinen seurakunta korvaisi toisen näistä käsikirjoituksista toisella, se olisi niin merkityksellistä, että sen seurauksena syntyisi "kokonaan uusi aikakausi seurakunnan historiassa".³ Samoin toisen perheen kannattaja Burgon totesi, että tuloksena olisi vakavasti runneltu teksti".⁴
Se, mitä jotkut eivät ota huomioon on, että näiden kahden perheen välisillä eroilla on vaikutusta lähes kuuteen tuhanteen eri kohtaan Uudessa Testamentissa⁵, joilla puolestaan on vaikutusta lähes kymmeneentuhanteen sanaan. Eli on kysymys suuren sanamäärän lisäämisestä, poistamisesta tai muuttamisesta. Ja kun otamme huomioon Jumalan Sanan hämmästyttävän monimutkaisuuden ja monitasoisuuden—mistä puhuimme artikkelisarjan edellisessä osassa—edellä sanottu on todella ongelmallista. Lisäksi aiheuttavat eri raamatunkäännösten väliset tuhannet eroavuudet väistämättä sekaannusta ja epäilyksiä. Jos ajattelee kuten minäkin, että sekaannus ja epäilys ovat Jumalan ja Hänen valtakuntansa vihollisia, tässä ei ole kysymys vähäpätöisestä asiasta.
Edelleen, me liikumme tässä asiassa pyhällä maalla (Room. 1:2; 2.Tim. 3:15). Meidän oletetaan rakastavan Jumalan Sanaa ja kohtelevan sitä kunnioituksella (Ps. 119:161-168). Meidän tulisi puolustaa sen puhtautta niinkuin omaa elämäämme—ja jopa tarkemmin. Kun otamme huomioon, että miehet ja naiset ovat kuolleet Raamatun puolesta vuosisatojen saatossa, minusta tuntuu siltä, että vähin, mitä me voimme vastaavasti tehdä on pyrkiä suojelemaan sen oikeellisuutta.
Mitä tulee kunnioitettuihin tutkijoihin kummassakin näistä leireistä, miksi Hort kutsuisi toista näistä MS-perheistä "kelvottomaksi"⁶, jos siinä esiintyvät erot toiseen verrattuna eivät olisi merkittäviä? Sana on äärimmäisen voimakas sana käytettäväksi siinä tapauksesa, että erot ovat tosiaankin merkityksettömiä. Samoin, miksi Burgon kutsuisi Hortin MS-perhettä "hyvin turmeltuneeksi"?⁷ Näiden raskaan sarjan lainausten perusteella tuntuu selvältä, että meidän on viisasta tutkia asiaa tarkemmin.

MITEN TÄHÄN ON TULTU?

Meillä on siis tilanne, jossa väittelyn toisen puolen kärkihahmo kuvaa vastapuolen valitsemia käsikirjoituksia "arvottomiksi" ja toisen puolen kärkihahmo kutsuu vastaavasti vastapuolen käsikirjoituksia "erittäin epäluotettaviksi". Kummallakin puolueella on monia vilpittömiä kannattajia, joten miten tähän tilanteeseen on tultu? Jos me tutustumme väittelyn historiaan ja tutkimme kummankin puolueen noudattamia periaatteita, voimme ymmärtää, miksi tällaiseen tilanteeseen on jouduttu—ja mikä tärkeintä, mikä on totuus tässä kysymyksessä.
Seuraavassa muutamia perustavaa laatua olevia tosiseikkoja niitä varten, joille tämä aihepiiri on uusi. Kuten muut ovat selittäneet sen: "Ennen kirjapainotaidon keksimistä [1300-luvulla] kirjalliset teokset oli kopioitava käsin [sana 'käsikirjoitus' tarkoittaa tietenkin käsin kirjoitettua dokumenttia] ja joka kerta, kun teosta kopioitiin, kirjuri teki inhimillisiä virheitä. Vaikeutena on...että aina ei voida välittömästi todeta, kumpi [tietyn kohdan versio] on alkuperäinen ja kumpi on väärä." Ratkaisuna on kerätä ja käydä läpi aineisto ja tulkita se oikeaksi katsottujen sääntöjen mukaisesti.
Lähtekäämme nyt etenemään noita kahta tietä, jotka johtavat noihin äärimmäisen vastakkaisiin johtopäätöksiin, joista olemme puhuneet. On helppo päätyä siihen johtopäätökseen, että tienjakajana on em. tarkistuskomitea, jonka Englannin kirkko perusti vuonna 1871 tarkistamaan Kuningas Jaakon raamatunkäännöstä (lyhennettynä KJV).⁸ Komitean kaikkein vaikutusvaltaisimmat jäsenet eivät tyytyneet ainoastaan tarkistamaan KJV:n käännöstä, vaan he päättivät myös ottaa uudelleen käsiteltäväksi myös itse lähdeaineiston—ts. kreikankieliset käsikirjoitukset, joihin KJV perustui.
Haluan aloittaa tutkimuksemme tästä suuresta kahtiajaosta luettelemalla ne neljä erilaista aineistoa, jotka olivat komitean käytettävissä. Päätettäessä, mikä käsikirjoitusperhe on tärkein, kuuluvat olemassaolevat kreikkalaiset käsikirjoitukset luonnollisesti siinä käytettyihin dokumentteihin. Mutta relevantteja ovat myös säilyneet käsikirjoitukset, jotka ovat käännöksiä kreikankielestä johonkin toiseen kieleen. (Välttääkseni outoa terminologiaa silloin kun se on mahdollista, aion kutsua sellaisia dokumentteja 'käännöksiksi', vaikka se ei olekaan sana, jota alan tutkijat ja opiskelijat käyttävät.⁹ Kuten mainitsin, kaikki nämä oikeat termit löytyvät alaviitteistä. Käytännöllisesti katsoen ainoat epätavalliset termit, joita käytän vastaisuudessa tässä artikkelissa, esitetään pikapuoliin.)
Toinen tälle tutkimukselle tärkeä aineisto ovat varhaiskristittyjen kirjoitukset, joissa he lainaavat osia Uudesta Testamentista—koska nuo lainaukset osoittavat, mitä MS-perhettä tuo varhaiskristitty käytti. Aion käyttää termiä 'lainaukset' puhuessani tämäntyyppisestä aineistosta.¹⁰
Neljäs ja viimeinen aineistotyyppi ovat 'lektionaarit'. Ne ovat yksinkertaisesti Uuden Testamentin kohtia, joita luettiin ortodoksisessa kirkossa tiettyinä päivinä. Niiden voidaan ajatella olevan samantapaisia kuin monissa seurakunnissa ennen ehtoollista luettu 1.Kor.11. (Vuonna 1870 KJV:n tarkistuskomitea tunsi ainoastaan sata lektionaaria. Sen jälkeen on löydetty yli kaksi tuhatta lisää, mutta voidakseni osoittaa, miten tämä valtava konflikti eri MS-perheiden välillä syntyi, aion käyttää periaatteessa ainoastaan sitä tietoa, joka oli molempien puolien käytössä silloin kun komitea suoritti tehtäväänsä.)
Kerrataanpa vielä. Tämän aihepiirin perusteelliseksi tutkimiseksi on otettava huomioon: (1) säilyneet kreikankieliset MSS:t; (2) varhaiset käännökset noista MSS:istä; (3) varhaisten kristittyjen kirjoittajien käyttämät lainaukset noista MSS:istä; ja (4) noiden käsikirjoitusten perustalta luodut lektionaarit. (Tarkemmin sanoen kunkin neljän kategorian dokumentit ovat 'käsikirjoituksia', mutta välttääksemme tästä sanasta mahdollisesti aiheutuvaa sekaannusta, käytämme tätä sanaa 'käsikirjoitus' kreikankielisen Uuden Testamentin varsinaisista kopioista.)
Selvyyden vuoksi esitän tietyt asiat tässä artikkelissa kuvin. Viereinen kaavio esittää ainoastaan numeerisesti kumpaakin tärkeintä perhettä tukevat lähteet. Kaavio ei ole täysin oikeassa mittakaavassa, koska perhettä A tukevien manuskriptien lukumäärä saisi aikaan sen, että tämän kaavion muut lukumäärät näyttäisivät niin pieniltä, ettei niitä pystyisi lukemaan),¹¹ mutta kaavio antaa jonkinlaisen kuvan tilanteesta, jonka edessä KJV:n tarkistuskomitea oli.¹²

1.askel: Pääasiassa kreikankieliset manuskriptit tai niiden lisäksi muitakin lähteitä

Olen paloitellut tämän massiivisen kahden eri osapuolen välisen kiistan lukuisiksi askeliksi ja kuvaan niitä keskustelun kummankin osapuolen tärkeimmän henkilön, ts. Hortin ja Burgonin (oikeastaan tri Hortin ja tuomiorovasti Burgonin¹³) kannalta. Kaksi ensimmäistä askelta ovat mutkikkaimmat, mutta takaan, että lukija palkitaan, jos hän jaksaa lukea ne kunnolla.

Hortin puoli:

Aloittakaamme Hortin ensimmäisestä askeleesta. (On yleisesti tunnettua, että Hort työskenteli hyvin kiinteästi tri B.F. Westcottin kanssa, mutta em. oli heidän kannattamansa tekstiteorian laatijoista tärkein.)
Kuten havaitsemme kaaviokuvasta, perhe A:n lähteinä on käytetty muinaisia käsikirjoituksia, käännöksiä ja lainauksia yhdessä—ja Hort hyväksyi sen.¹⁴ Hänen mielestään oli kuitenkin tärkeätä, että Raamattua oli käsiteltävä niinkuin mitä tahansa muutakin kirjaa. Hänen mielestään oli Raamattua lähestyttävä "tekstikritiikin hyväksyttyjä periaatteita noudattaen"—ts. samoja periaatteita, joita käytetään määriteltäessä muidenkin muinaisten dokumenttien alkuperäistä tekstiä, olivat ne sitten Jumalan henkeyttämiä tai ei.¹⁵ Eräs seuraus tästä on se, että Hort piti kaikkea muuta todistusaineistoa paitsi itse kreikkalaisia MSS:iä paljolti toissijaisena.¹⁶ Annahan kun selitän miksi...
Kuvittele, että Raamattu olisi keittokirja. Et odottaisi keittokirjan tavallisesti turmeltuneen merkittävästi pelkän kopioimisen seurauksena, sen sijaan jos sitä lainataan tai käännetään, on paljon todennäköisempää, että se on muuttunut. Siitä syystä Hort ja hänen kannattajansa keskittyivät alunperin säilyneisiin alkukielisiin manuskripteihin. Tuntuu järkevältä ajatella sitä niin, että Hort asetti käännökset ja lainaukset väliaikaisesti toiselle puolelle—ajatellen palaavansa takaisin niihin tutkittuaan ensin perusteellisesti kreikankieliset MSS:t. On mielenkiintoista, että Hort meni vielä pitemmälle suhtautumisessaan lektionaareihin ja uskoi niiden olevan [täysin] arvottomia pääteltäessä, mikä MS perhe oli puhtain.¹⁷
Esitän Burgonin kannan hetken kuluttua, mutta edetessämme askeleesta toiseen yritän kuvata kuvallisesti sitä suhteellista arvoa, jonka Hort ja Burgon antoivat A- ja B-perheille. Käytän siinä kahta palkin kuvaa, joita suurennetaan ja pienennetään sen mukaisesti, kuinka suuren painoarvon nämä miehet antoivat kullekin perheelle. (Palkkien on tarkoitus kuvata sekä painoa että voimaa ja ne ovat myös käyttökelpoinen symboli sille, miten vankka seurakunta rakennetaan Jumalan Sanan vankalle pohjalle, jota pidetään esillä.) Jos me siis antaisimme kaikille neljälle todistusaineistotyypille saman painoarvon, ja jos me katsomme yksinkertaisesti 1870-luvulla tunnetun lähdeaineiston määrää kussakin tyypissä, nämä kaksi palkkia näyttäisivät luultavasti tältä (en siis väitä, että ne olisivat tarkassa mittakaavassa)... Jos nyt tutkiskelemme ylläolevaa kaaviota, se, ettei Hort käytä lektionaareja ja että hän asetti käännökset ja lainaukset väliaikaisesti syrjään, kutistuvat molemmat osapuolet ja saamme tulokseksi jotain tällaista:
Jos asettaisimme nämä kaksi palkkia vaakakuppeihin, painaisi perhe A silti ainakin tässä vaiheessa enemmän. Katsokaamme nyt, mitä Burgon ajatteli.

Burgonin puoli:

2.askel: Sukupuu vai yhdenmukaisuus

Tämä askel sisältää koko artikkelin mutkikkaimmat kohdat, joten niiden lukijoiden, joille aihepiiri ei ole ennestään tuttu, ei pidä huolestua, jos tämä jakso tuntuu vaativammalta kuin edelliset.
Huomaa: Kehotan lukijoita muistamaan heidän tutkiskellessaan tätä osaa, että käsittelemme tässä itse Jumalan Sanaa ja että seuraavassa esitetyt näkököhdat eivät siis ole pelkästään akateemisia. Kuten sanottua, jotkut ihmiset ovat taipuvaisia pitämään koko aihetta merkityksettömänä, mutta mikä on ihminen, että hän voisi väittää lähes kymmenentuhannen sanan eroavuuden Uudessa testamentissa olevan merkityksetöntä? Niinkö Jumala kehottaa meitä suhtautumaan asioihin? Mielestäni olemme jo todenneet, varsinkin ensimmäisessä artikkelissani, että asianlaita ei ole niin. (Palatakseni erääseen siinä käyttämääni vertaukseen, jos tuleva aviopuolisomme, jota rakastamme olisi kirjoittanut meille huolellisesti laaditun rakkauskirjeen, emmekö haluaisi saada sitä käsiimme mahdollisimman alkuperäisessä muodossa? Emmekö piittaisi siitä, vaikka joku olisi jossain vaiheessa muunnellut sitä?)

Hortin puoli:

Hortiin ei tehnyt vaikutusta käsikirjoitusten lukumäärä jossain tietyssä perheessä siinä määrin kuin se arvo tai painoarvo, jonka hän uskoi perheellä olevan. Hän oli jopa sitä mieltä, että MSS:ien määrä jossain perheessä oli vähiten tärkeä tekijä määriteltäessä käsikirjoitusperheen arvoa.²⁷
Hortilla ensimmäinen vaihe määriteltäessä tietyn MSS-kokoelman painoarvoa oli kysyä, olivatko nuo käsikirjoitukset läheistä sukua toisilleen. Toisin sanoen Hortin puolen seuraava askel oli tutkia käsikirjoituksen sukupuuta (artikkelin ensimmäisen kaavion mukaisesti). Hortin käsityksen mukaan jokaiselle samasta käsikirjoitusvanhemmasta luodulle MSS-ryhmälle oli annettava ainoastaan yhtä käsikirjoitusta vastaava painoarvo. Hän sanoi, että tilannetta voidaan kuvata tapauksella, jossa yksi todistaja kertoo lukuisille muille ihmisille, mitä hän näki jne. On selvää, että kaikki nuo ihmiset lasketaan yhdeksi todistajaksi—koska kaikki olivat saaneet tietonsa ainoastaan yhdeltä varsinaiselta rikoksen todistajalta.
Hort oletti, että kun joku MS on lähtöisin jostain toisesta käsikirjoituksesta, "molempien yhteenlaskettu painoarvo on ainoastaan se painoarvo, mikä molempia edeltäneellä käsikirjoituksella on. Lisäksi jos kahden tai useamman käsikirjoituksen huomataan olevan niin samankaltaisia, että niiden täytyy olla samasta alkuperäiskäsikirjoituksesta jäljennettyjä joko suoraan tai yhden tai useamman edeltävän käsikirjoituksen välityksellä, ei niiden yhteenlaskettu painoarvo, kuinka monta niitä sitten onkin, voi olla suurempi kuin niiden yhteisen alkuperäiskäsikirjoituksen painoarvo.²⁸
Tämä on tärkeä periaate. Oletetaanpa vaikka, että muinoin toimi jonkin aikaa "raamattutehdas", joka tuotti nopeaan tahtiin valtavan määrän jäljennöksiä, joista puolestaan kirjoitettiin jäljennöksiä jne., jotka kaikki olivat lähtöisin yhdestä ainoasta käsikirjoituksesta. Sellainen "tehtailu" tuottaisi valtavan määrän jäljennöksiä, mutta olisi uskomattoman typerää antaa jokaiselle niistä sama painoarvo kuin jollekin yksittäiselle säilyneelle MS:lle, joka ei ole sukua millekään muulle käsikirjoitukselle. Tämä merkitsee sitä, että jos alkuperäinen käsikirjoitus, jota tuossa "raamattutehtaassa" käytettiin, olikin peräisin turmeltuneesta perheestä, sen valtava jälkeläisten määrä vaikuttaisi voimakkaasti tuon turmeltuneen perheen painoarvon määrään.
Jos siis ryhmä käsikirjoituksia on peräisin samasta yksittäisestä käsikirjoituksesta, olkoot ne sitten lapsia, lapsenlapsia tai lastenlasten lapsia tuosta alkuperäisestä käsikirjoituksesta, niitä on Hortin mielestä pidettävä yhtä ainoata todistajaa edustavana ryhmänä—ja siksi niillä pitäisi olla kollektiivisesti vain yhden todistajan painoarvo. Ottaen huomioon, että A-perheen jäsenet ovat kaikki peräisin MS-jäljennöksestä, josta koko tuo perhe on peräisin, pitäisi koko tuolla perheellä, miten suuri se sitten onkin, olla loppujen lopuksi vain sen verran painoarvoa kuin alkuperäisella käsikirjoituksella on.
Hort oli kuitenkin sitä mieltä, että eräs B-perheen säilyneistä jäsenistä oli tarkkaan ottaen kokonaan toisen perheen jäsen. (Voit ajatella tätä kolmatta perhettä perheenä, joka peittää osittain perheen B niinkuin allaolevasta kaaviosta 2 ilmenee.²⁹)
Hort korosti sitä, että tämän takia B-perheelle pitäisi oikeastaan antaa kahden itsenäisen todistajan painoarvo eikä vain yhden. Hort vaati, että hänen suosikkikäsikirjoituksiaan olisi pidettävä ikäänkuin kahtena "itsenäisenä" todistajana osittain siitä syystä, että ne erosivat huomattavasti toisistaan, kun taas A-perheen jäsenten huomattava keskinäinen samankaltaisuus merkitsee sitä, että ne on laskettava ainoastaan yhdeksi todistajaksi. ³⁰
Kaikessa tässä Hort pyrki johdonmukaisesti käsittelemään Raamattua niinkuin mitä tahansa kirjaa—ja hän teki sen avoimesti.³¹
Burgonin puoli:
Burgon oli samaa mieltä Hortin kanssa tiettyyn pisteeseen saakka siinä mielessä, että on mahdotonta luoda hyvää MS:ää, jos ei ole muuta lähtökohtaa kuin huono alkuperäinen MS. Myöskään Burgon ei "tuijottanut pelkkiin numeroihin"³² ja hän uskoi, että jos jonkun tunnetun MS:n voitiin osoittaa olevan lähtöisin jostain toisesta tunnetusta MS:stä, olisi noilla kahdella käsikirjoituksella vähemmän painoarvoa kuin kahdella toinen toisistaan riippumattomalla käsikirjoituksella. Samoin jos kahden MS:n voitaisiin osoittaa olevan veljeksiä (ts. samoista käsikirjoitusvanhemmista luotuja), silloin tuo parivaljakko laskettaisiin vain suurin piirtein yhdeksi todistajaksi.
a) Ilman vanhempia tai sisaruksia olevat käsikirjoitukset
Ongelmana on, ettei Burgonin aikaan tiedetty käytännöllisesti katsoen minkään MSS:ien olevan sukua toisilleen—ei sisaruksina eikä vanhempina ja jälkeläisinä. Burgon tiesi muutamista MSS:istä, jotka olivat keskenään sisaruksia tai serkkuja, mutta ei mitään ylenevässä tai alenevassa polvessa toisilleen sukua olevia käsikirjoituksia.³³ Burgon "ei tiennyt yhdestä ainoastakaan tapauksesta, jossa jonkun MS:n olisi tiedetty olevan jäljennös toisesta tunnetusta käsikirjoituksesta". Sen takia hän päätyi lausumaan, että "[kaikki] puhe 'sukulaisuuteen perustuvista todisteista' kun ...mitään sukulaisuuteen perustuvia todisteita ei ole olemassakaan, on järjetöntä".³⁴ Näin ollen Burgon piti Hortin päätelmää, että A-perheellä oli niin vähän painoarvoa, vaikka se oli niin suuri perhe, perusteettomana.
(On mielenkiintoista, että vaikka tuhansia MSS:iä on löydetty sitten Burgonin päivien ja vaikka niiden vertailuun voidaan käyttää tietokonetta, silti on vain äärettömän pieni määrä MSS:iä, joiden voidaan osoittaa olevan sisaruksia tai tunnetuista MSS:istä lähtöisin. Eräs artikkelini arvioijista kirjoittaa: "[tutkija] Kirsopp Lake on verrannut monia MSS:iä Markuksen 11. luvusta, jotka ovat peräisin neljästä eri paikasta eikä hän löytänyt mitään todisteita käsikirjoitusten suorista jäljennöksistä. Sen sijaan ne olivat orpolapsia, joilla ei ollut sisaruksia.")³⁵
Haluaisin tarkastella näitä asioita lähemmin:
A-perheen käsikirjoitusten sisarusten huomattava puuttuminen kaikkina aikoina viittaa siihen, että vain hyvin pieni määrä jäljennöksiä on tehty tietystä käsikirjoituksesta—muussa tapauksessa vielä tänäänkin olisi olemassa enemmän sisarjäljennöksiä. (Ja se todistaa varmuudella, että A-perheestä ei koskaan tehty joukoittain jäljennöksiä.) Lisäksi Burgon oli sitä mieltä, että myös tunnistettujen vanhempi-lapsi -suhteiden lähes täydellinen puuttuminen käsikirjoituksista murensi myös Hortin tekemiä johtopäätöksiä. Burgon oli sitä mieltä, että Hortin teoria ei sopinut sellaisiin tilanteisiin, joissa joku MS oli luotu useammasta kuin yhdestä vanhemmasta. Hän totesi, että Hortin teoria oli käyttökelvoton "silloin kun on kysymys käsikirjoituksesta, jolla on useampi lähde".³⁶ Ja tämän lisäksi Burgon oli sitä mieltä, että jos vilpitön jäljentäjä halusi varmistaa, että tuloksena olisi mahdollisimman tarkka käsikirjoitus, olisi odotettavaa, että hän yrittäisi aloittaa käyttämällä useampaa "vanhempaa", niin että hän voisi vertailla tekstejä ja saada siten aikaan mahdollisimman vähän virheitä. On totta, että useissa jäljennöksissä onkin havaittavissa yhdistelyä useasta alkuperäisestä käsikirjoituksesta—ts. ne on laadittu useammista kuin yhdestä vanhemmasta.
Seuraavassa tarkemmin Burgonin käsityksistä tässä asiassa.
b) Yhteneväisyys (ts. määrä yhdistettynä löytöpaikkojen hajontaan)
Kuten olemme nähneet, Hort uskoi, että perheet oli pikemminkin punnittava kuin laskettava yhteen". Burgon totesi kuitenkin, että "lukumäärä" on yleisin mitta painoarvoa määriteltäessä"³⁷ ja että vaikka lukumäärä ei koskaan saisikaan olla "kaikki kaikessa", sitä ei myöskään pitäisi sivuuttaa—varsinkaan siinä tapauksessa, että tutkittavat MSS:t eivät näytä olevan samojen ihmisten tekemiä.
Muutoin kuin jos "tehtailutilanne" oli ilmeinen, oli Burgonin mielestä otettava huomioon jo pelkästään se painoarvo, mikä sillä oli, että joku oli halukas jäljentämään tietyn käsikirjoituksen. Toisin sanoen, jos joku seurakunta oli tullut siihen tulokseen, että tietty käsikirjoitus oli sen arvoinen, että sen työlääseen ja kalliiseen käsin jäljentämiseen ryhdyttäisiin, Burgon piti jo pelkästään sen tosiasian antavan tiettyä arvoa (vaikka miten rajoitetusti) kyseessä olevaan MS:ään. Ja jos varhaiset seurakunnat eri maantieteellisiltä seuduilta eri puolilta maailmaa olivat päättäneet jäljentää MSS:iä samasta perheestä, Burgonin mielestä tuolla perheellä oli entistä enemmän painoarvoa— koska nuo eri paikkakuntien ihmiset olivat tuskin voineet juonitella keskenään vääristelläkseen oikeaa kuvaa asiasta.
Burgon selitti kantaansa seuraavasti: "Yleisesti ottaen todistajien...[yhteneväinen] todistus..., joka on saatu hyvin kaukana toisistaan olevilta seuduilta on painoarvoltaan paljon suurempi kuin sama lukumäärä todistajia, jotka kaikki ovat peräisin samalta seudulta, joiden välillä on todennäköisesti samanhenkisyyttä ja mahdollisesti jopa sovittua yhteneväisyyttä."³⁸ Ei olekaan ihme, että Burgon julisti myös tämän olevan yksi tilanne, jossa oli olennaisen tärkeää ottaa huomioon vanhat Raamatun käännökset, koska silloin tutkijat, kuten hän itsekin, voisivat paremmin päätellä, miten laajalle tietty MS-perhe oli levinnyt.
Burgon teki sen huomion, että A-perhettä ei tukenut ainoastaan suurempi määrä käsikirjoituksia, vaan myös niiden laajempi maantieteellinen levinneisyys.³⁹ (Sekä senhetkisen tiedon että nykyisen tietämyksen mukaan B-perhettä ei oltu jäljennetty maantieteellisesti laajalti—ellei sitä sitten ollut hävitetty systemaattisesti lähes kaikkialta, minne niitä oli levinnyt.⁴⁰)
c)Johtopäätös
Molemmat puolet olivat yhtä mieltä siitä, että todistajan laatu on tärkeämpi kuin määrä—mutta Burgon uskoi myös, että siinä tapauksessa, että MSS:t eivät ole läheistä sukua, "Määrällä on oma laatunsa", niinkuin jotkut muut ovat asian ilmaisseet. Oikealla on tulos kaaviokuvan muodossa.
Jos muuten olet eri mieltä mistään, mitä olen kirjoittanut tähän mennessä, pyytäisin sinua olemaan edelleen kärsivällinen. Saatat yllättyä positiivisesti myöhemmin esitettävästä aineistosta, mutta joka tapauksessa pyytäisin sinua ottamaan huomioon sen mahdollisuuden, vaikkapa vain tänään, että nykyinen kantasi tässä aiheessa saattaa olla jossain määrin virheellinen. Olen varma, että pystyt silloin paremmin arvioimaan kommenttejani objektiivisesti ja katsomaan, onko niissä sittenkin jotain ansioita.

3.askel: Ikä vai jatkuvuus

Järkeenkäypä päätelmä olisi, että tuo Ms pantiin syrjään ja heitettiin loppujen lopuksi roskakoriin [josta se löydettiin vuonna 1859], koska sen tiedettiin olevan täynnään erityyppisiä virheitä. Tämä johtopäätös osoittautuu käytännössä varmuudeksi sen tosiasian perusteella, että kerta toisensa jälkeen kokonaisen käsikirjoituksen korjaamisen suorittivat sen perättäiset omistajat.⁵⁸

Tämä oli toinen Hortin kahdesta suosikkikäsikirjoituksesta. Itse asiassa molemmat Hortin suosikkikäsikirjoitukset ovat erinomaisessa kunnossa ikäänsä nähden, mikä viittaa vahvasti siihen, että ne ovat tahallaan vääristeltyjä Raamattuja, jotka olivat joko harhaoppisten suojelemia tai sitten tosi uskovien hylkäämiä. "Burgon piti näiden käsikirjoitusten hyvää kuntoa huolimatta niiden hyvin korkeasta iästä merkkinä niiden huonoudesta eikä suinkaan hyvyydestä. Jos ne olisivat olleet hyviä käsikirjoituksia, ne olisi luettu jo aikoja sitten palasiksi. Niinpä se tosiasia, että B ja Aleph ovat niin vanhoja, puhuu niitä vastaan eikä suinkaan niiden puolesta. Se osoittaa, että varhaiskristityt hylkäsivät ne eivätkä lukeneet niitä.⁵⁹

ii - Terve MS tuhottaisiin jäljentämisen jälkeen
Näyttää siltä, ettei käsikirjoituksia tarvitse "lukea puhki", ennenkuin ne olisi pakko jäljentää. Jos yksikin yksittäinen sivu irtoaa eikä sitä voida liittää käsikirjoitukseen varmasti ja luotettavasti tai jos muste on alkanut haalistua vaikkapa vain yhdenkin jakeen kohdalla, on vaara, että teksti ei ole enää luotettava. Burgon uskoi, että sellaisessa tilanteessa ainoa järkevä asia, mitä seurakunta voi tehdä oli tuhota MS, niin ettei sitä voitaisi enää kopioida siinä harhaanjohtavassa tilassa, missä se nyt oli. Burgon korosti sitä, että jopa eräs itsensä Hortin omista kannattajista "puolsi sitä näkemystä, että jäljentäjät 'tuhosivat yleensä...[vanhemman, huonokuntoisen MS:n⁶⁰], kun [he] olivat jäljentäneet Raamatun kirjat.'"⁶¹
Tämä muuten selittäisikin, miksi ei tunnettujen käsikirjoitusten vahempia ole käytännöllisesti katsoen löytynyt. Kun vanhemmat oli jäljennetty, ne oli sen jälkeen tuhottu. (Vielä tänäänkin otetaan juutalaisen synagoogan Toora-käärö pois käytöstä, jos yksikin kirjain on tullut epäselväksi, kunnes tuo kirjain on korjattu. Ja jos epäselvää kirjainta ei pystytä korjaamaan luotettavaksi, koko käärö tuhotaan.⁶²)

iii - Terve MS joutuu todennäköisemmin vainon kohteeksi

Tämä on vähemmän tärkeää, mutta Burgon esitti, että Jumalan vihollisilla on taipumus keskittää ponnistelunsa pikemminkin terveitä kuin turmeltuneita kopioita vastaan. Tämän periaatteen mukaisesti terveiden käsikirjoitusten vähäisyys tuntuukin järkeenkäyvältä. Sekä Diokletianuksen että Galeriuksen aikaisen kristittyjen vainon aikana tuhottiin varmasti monia sellaisia käsikirjoituksia. Siellä missä kristinuskokin oli turmeltunutta ei todennäköisesti jouduttu kärsimään vainoja siinä määrin kuin siellä, missä kristinusko oli tervettä, ja niinpä turmeltuneet käsikirjoitukset selvisivät paremmin kuin terveet kopiot.

Burgon halusi nähdä jatkuvuuden

Burgonin mielestä parempi vaihtoehto oli nähdä tietyn lukutavan esiintyvän ei ainoastaan muinaisuudessa, vaan kaikkina aikoina. Tämä johtuu siitä, että hän uskoi, että seurakunnan olisi vaikea toimia kunnolla ilman paikkansapitävää esitystä Jumalan sanasta. ⁶³ Loppujen lopuksihan Jumala itse sanoo, että Hänen kansansa joutuu häviöön, jos se on "taitoa vailla" (Hoos.4:6a) ja Hän sanoo samaa muuallakin (kts.esim. 2.Tim.3:16-17 ja 3.Joh.1:3-4). Burgonin mielestä tosissaan olevan seurakunnan on jäljennettävä Jumalan Sanaa uskollisesti, jotta se voisi toimia seurakuntana kunnolla—ja siitä syystä hänen mielestään voidaan odottaa, että näemme jatkuvuuden yhtenä todisteena MS-perheen terveydestä. Toisaalta seurakunta, joka ei ole tosissaan on todennäköisesti vähemmän kiinnostunut turmeltuneen Raamattunsa tekstien lukemisesta (ja siten myös sen kopioimisesta)—niinpä Burgon odotti näkevänsä turmeltuneiden käsikirjoitusten todisteiden jatkuvuudessa aukkoja.⁶⁴

Muista, että Burgon otti huomioon kaikentyyppiseet todisteet, mm. lainaukset, (joita ei tuhota kopioinnin jälkeen yhtä todennäköisesti kuin varsinaisia käsikirjoituksia). On mielenkiintoista, että jos Hort olisi vastaavasti ottanut huomioon lainaukset eikä jättänyt ottamatta niitä huomioon, hän olisi huomannut, että "kirkkoisät lainasivat kirjoituksissaan eniten A-perheen tekstejä kaikkina aikoina heti alusta alkaen, kun taas B-perheen tekstien käytössä esiintyy huomattavia taukoja.⁶⁵ Tällä tavoin A-perhe sai Burgonin silmissä entistä enemmän painoarvoa:

4.askel: Lyhyys vai sisältö

Uudessa Testamentissa niinkuin kaikissa proosateksteissä, joita on paljon kopioitu esiintyy monta kertaa enemmän muutoksia, jotka ovat seurausta [lisäyksistä] kuin poisjättämisestä.⁶⁸

Näemme jälleen kerran, että Hort oli varma siitä, että Raamattua oli käsiteltävä niinkuin mitä tahansa kirjaa sen alkuperäistä sisältöä määriteltäessä. Ja koska B-perheen lukutavat ovat säännöllisesti lyhyempiä kuin A-perheen lukutavat, Hort antoi B-perheelle entistä enemmän painoarvoa—mikä johti tämän kuvan esittämään tilanteeseen:

Burgonin puoli: Burgon oli sitä mieltä, että Hortin käsitys oli monin tavoin epäonnistunut.⁶⁹

a) Ei kukaan kristitty todennäköisesti lisäisi mitään MS:ään
Lisäisikö tosi uskova jotain Jumalan Sanaan? Jotkut saattavat väittää, että varhaiskristityt eivät tienneet, että jotkut tai kaikki ne kirjat, jotka aikanaan hyväksyttiin osaksi Uutta Testamenttia, olivat itse asiassa Jumalan Sanaa. Mutta sellaiset ihmiset kuin Burgon väittivät, että tosi kristityt eivät olisi lisänneet mitään mihinkään dokumenttiin, jos heidän mielestään olisi ollut edes mahdollista, että se olisi ollut kanonisoitu.

Olemme jo todenneet, että varhaiset kristityt olisivat varmuudella vaalineet kirjoja, jotka olisivat niiden kirjoittamia, jotka todella vaelsivat Jeesuksen kanssa Hänen lihassa olonsa aikana. Meidän on nyt tutkittava tarkemmin Paavalia ja Luukasta, joiden kirjoitukset muodostavat suuren osan Uuden Testamentin kirjoituksista. Aloittakaamme Paavalista. Kristus oli opettanut häntäkin suoraan, vaikkakin vasta taivaaseen astumisen jälkeen (Gal.1:12; 16-18, jne.), niinpä alkukristityt olisivat varmasti kunnioittaneet hänen sanojaan. Varmastikin jokaisella kristityllä, joka olisi tavannut Paavalin hänen kääntymyksensä jälkeen olisi ollut entistä enemmän aihetta kunnioittaa hänen kirjoituksiaan, kun ottaa huomioon hänen ihailtavan vanhurskaan elämänsä ja hänen hämmästyttävät armolahjansa. Myös Pietari asettaa Paavalin epistolat samalle tasolle kuin muutkin Raamatun kirjoitukset (2.Piet. 3:15-16). Samoin Paavali lausui äärimmäisen arvovaltaisia ohjeita, kuten esim. 1.Kor.11:1 ja 2.Tess.3:6. Paavali julisti jopa, että jokainen, joka saarnaa toisenlaista evankeliumia kuin mitä hän oli saarnannut galatalaisille oli kirottu (Gal.1:8). Kaikki tämä olisi estänyt Paavalin lukijoita lisäämästä mitään hänen sanoihinsa.

Ottaen huomioon sen, että Paavali varoitti veljiään niistä, jotka yrittäisivät vääristellä hänen sanojaan ja kirjoittaa väärennettyjä kirjeitä ikäänkuin hänen lähettäminään, Burgonin käsityksen mukaan aidot uskovat olisivat yrittäneet pitää sellaisen materiaalin kuin esimerkiksi Paavalin kirjoitukset puhtaina siinäkin tapauksessa, että he eivät vielä olisi tienneet, että ne tulisivat olemaan osa Raamattua—t.s. vaikkapa vain suojellakseen niitä vääristelijöiden aikeilta.

Tutkikaamme nyt Luukasta. Apostolien tekojen perusteella puhumattakaan siitä, mitä Paavali sanoo hänestä 2.Tim. 4:10-11:ssä näyttää siltä, että Luukas oli Paavalin kaikkein uskollisin työtoveri hänen palvelutyössään. Pelkästään sen takia vanhurskas uskova kunnioittaisi Luukaksen kirjoituksia eikä julkeaisi lisätä niihin mitään. Mutta muistakaamme myös, että "1.Tim.5:18:ssa Paavali asettaa Luukkaan evankeliumin samalle tasolle 5. Mooseksenkirjan kanssa ja sanoo molemmista 'Raamattu sanoo'". Huomaa, että yleensä arvellaan, että 1.Tim. on kirjoitettu vain viiden vuoden sisällä Luukkaan evankeliumin kirjoittamisesta. Niinpä alkukristityillä oli hyvä syy olla muuntelematta Luukkaan kirjoituksia.⁷⁰ Palaamme tähän asiaan uudelleen hetken kuluttua.

b) Tahattomissa virheissä ovat lisäykset vähemmän todennäköisiä kuin pois jättämiset

Burgon hyväksyi selvästikin sen, että tahattomia virheitä esiintyy toisinaan, mutta vertailkaamme tahattomien sanojen lisäämisten todennäköisyyttä tahattomiin sanojen poisjättämisiin käsikirjoituksia jäljennettäessä. Sanojen lisääminen vahingossa saattaa olla yleisempää kuin niiden poisjättäminen alkuperäistä tekstiä kirjoitettaessa, mutta ei siinä tapauksessa, että jäljennetään tekstiä. Vaikka molemmat tapaukset ovat mahdollisia, on todennäköisempää, että jäljentäjä jättää pois sanoja kuin että hän lisää niitä seuraavasta syystä: Heidän aivonsa sanoisivat heille: "Hetkinen; luin tämän kohdan hetki sitten ja olen juuri kirjoittanut täsmälleen samat sanat, joita olen juuri nyt kirjoittamassa. Tässä täytyy olla jokin erehdys."⁷¹ Tällaiseen terävään huomioon ei olisi syytä, jos jäljentäjä olisi hypännyt yhden tai useamman sanan yli; ei ole yhtä todennäköistä, että aivot kiinnittäisivät huomiota siihen, koska siinä ei esiinny toistotekijää.

Sanojen yli hyppääminen on yleinen ongelma, varsinkin "kun kaksi sanaa/lausetta/riviä päättyy samaan kirjainjonoon. Jäljennettyään ensimmäisen jäljentäjä hyppää seuraavaan ja jättää [vahingossa] pois kaiken niiden välissä olevan tekstin." Tällainen virhe tapahtuu hyvin helposti ja se on siten todennäköistä—varsinkin, jos käsikirjoitus on kirjoitettu kielellä, jota jäljentäjä ei kovin hyvin tunne.⁷² Niinpä ainakin mitä tulee tahattomiin virheisiin, sääntö "valita lyhyempi lukutapa" edistää itse asiassa väärän lukutavan valitsemista.

c) Jumalan viholliset tukeutuisivat mitä todennäköisimmin sanojen pois jättämiseen

Olemme tutkailleet, miten tosi uskovat todennäköisesti toimivat, mutta entä valheveljet? Entä menneiden aikojen harhaoppiset, jotka olisivat mielellään halunneet vääristellä salakavalasti Jumalan Sanaa? Kun on päätettävä käyttääkö Raamatun vääristelyyn lisäämistä vai pois jättämistä, on sanojen lisäämistä huomattavasti vaikeampi salata ja sentähden vaikeampi onnistua siinä kuin sanojen poisjättämisessä. Tämä johtuu siitä, että aivomme pyrkivät automaattisesti "täyttämään aukkokohdan" , jos tuttujen sanojen ryhmästä puuttuu jotain, mutta aivomme hälyttävät paljon hanakammin siitä, että tuttuun tekstiin on lisätty jotain.

Mietipä esimerkiksi lausetta "Tämä on kertomus kolmesta pienestä porsaasta ja isosta sudesta". Useimmat kuulijat huomaisivat poisjätetyn sanan "pahasta" tästä kuuluisasta kertomuksesta. Mutta aivomme havaitsisivat vieläkin varmemmin, jos lauseeseen olisi lisätty jotain: "Tämä on kertomus kolmesta pienestä porsaasta ja isosta, pahasta nälkäisestä sudesta". Pois jätetty sana on vaikeampi havaita tietoisesti — ja siten myös esittää vastalause &mdash sen suhteen; kuin lisäys, koska se ei kiinnitä huomiotamme yhtä tehokkaasti.

Jotkut meistä saattavat ajatella, ettei yhdellä poisjätetyllä sanalla jossain kohtaa Raamattua ole kovinkaan suurta merkitystä. Mutta poisjätetty sana aiheuttaa vähintäänkin hämmästyttävän määrän merkityksen hämärtymistä tekstissä — mikä saattaakin olla kaikki, mitä valheen opettaja tarvitsee tihutyötä tehdäkseen.⁷³ On varmaa, että joissakin käsikirjoituksissa esiintyy tahallista sanojen poisjättämistä.⁷⁴ (Jopa Hort myönsi, että toisessa hänen kahdesta lempikäsikirjoituksistaan puuttuu paljon sanoja — ja siitä huolimatta hän piti tätä MS:ää luotettavana lähteenä ja vilpittömän jäljentäjän laatimana.⁷⁵ Muut tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että molempien Hortin eniten suosimien käsikirjoitusten kopioijat ovat jättäneet pois monia sanoja, mihin "he syyllistyivät jatkuvasti".⁷⁶

(Jos joku yhä epäilee sitä, että todella voisi olla olemassa niitä, jotka haluaisivat vääristellä huomaamattomasti Jumalan Sanaa, saanen kysyä, voimmeko todella luottaa siihen, ettei Saatana yritä vääristellä Raamattua? Vastaus on yksinkertaisesti ei — ja siksi meidän on otettava sekin mahdollisuus huomioon.)

d) Burgon otti huomioon asiayhteyden

Burgonin mielestä oli olemassa parempi tekniikka kuin Hortin sääntö "lyhyin on paras". Burgon uskoi, että voisimme saada selville melkoisen paljon tietyn lukutavan todennäköisestä luotettavuudesta tutkimalla tarkasti kopioinnin laatua raamatunkohdan ympärillä. Jos jäljentäjä osoitti huolimattomuutta tai hänellä oli taipumusta jättää pois (tai jopa lisätä) sanoja kyseessäolevaa kohtaa ennen tai sen jälkeen, on todellakin syytä epäillä, että hänellä on ollut sama asenne jäljentäessään kiistanalaista kohtaa.⁷⁷

Huolimattomuus...joka saa jäljentäjän kirjoittamaan yhden sanan väärin, saa hänet tekemään virheitä muissakin sanoissa. Ne vääränlaiset [vaikuttimet]...jotka saivat hänet tekemään yhden huonon korjauksen ei todennäköisesti jäänyt siihen. Ja yhden todistajan tekemiä virheitä juuri ennen tai jälkeen todistuskappaleen, jota tarkastellaan, ei voida pitää muuna kuin relevanttina tutkimuksen kannalta.⁷⁸

Tämän sanottuamme voimme todeta, että Burgon piti A-perhettä jälleen hyvin paljon parempana kuin B-perhettä tässä suhteessa:

Vaikeus vai luotettavuus

Hortin puolue:
Hort sanoo, että aina kun käsikirjoitusten lukutavoissa on eroa, olisi annettava etusija "vaikeammalle" lukutavalle‐ts. vähemmän loogiselle tai odottamattomammalle—lukutavalle. Lainataksemme erästä aikamme raamatunopettajaa, joka seuraa pääosin Hortia: "Kirjureilla oli taipumusta siloitteluun...tehdä vaikeista lukutavoista...ymmärrettäviä...Sentähden yksinkertaisempi lukutapa...on todennäköisimmin korjattu lukutapa vaikeamman lukutavan sijasta..."⁷⁹ Niinpä Hortin opetuslapset uskovat, että "kun eri käsikirjoitusten välillä on eroa jossakin sanassa, epätavallisempi sana on todennäköisemmin alkuperäinen sana...koska jäljentäjät korvasivat useammin oudot sanat tutuimmilla kuin päinvastoin."⁸⁰ Koska Hort tiesi, että B-perheessä oli tavallisesti oudompia lukutapoja, se oli hänen mielestään painoarvoltaan paljon tärkeämpi kuin A-perhe tässä suhteessa:

Mihin nämä askelmat johtavat?

Burgon myönsi, että hänen menetelmänsä "on täysin päinvastainen kuin [Hortin] omaksuma menetelmä...Lisäksi se johtaa meidät täysin päinvastaisiin tuloksiin."⁹³
Jos me hyväksymme ylläolevat periaatteet, joista Burgon piti kiinni, meidän on myös hyväksyttävä, että perhe A on se, jossa Jumalan Sana asuu ja lisäksi vielä, että perhe B edustaa totuutta vastustavien ihmisten tahallista vääristelyä.
Tämän teoksen tulevissa osissa aion selittää miten Hort tuli ajaneeksi outoja opetuksiaan, mutta ne viisi askelta, jotka olemme käsitelleet velvoittavat meidät myös kysymään, miten ihmeessä [Englannin] Raamatunkäännöksen tarkistuskomitea päätyi tukemaan Hortin kantaa. (Ikävä kyllä hän onnistui saamaan suurimman osan, vaikkakaan ei kaikkia raamatunkäännöstarkistuskomiteasta vakuuttuneiksi siitä, että Raamattua oli käsiteltävä niinkuin mitä tahansa muutakin kirjaa, joten hänen argumenttinsa vallitsivat siinä.) Tämän suurullisen käänteen taustalla on useita erilaisia tekijöitä ja aion luetella niistä useita ensi kerralla. Tällä kertaa keskityn niihin syihin, miksi komitea ei kyennyt vastustamaan Hortin argumentteja.
Ensiksikin Burgon ei kuulunut komiteaan. Toinen merkittävä ongelma oli se, että kuten jo aluksi havaitsimme, komiteaa oli pyydetty tarkistamaan ainoastaan englanninkielinen ei kreikkalaista laitosta. Sitä ei oltu kutsuttu kokoon tutkimaan uudelleen niiden käsikirjoitusten arvoa, joihin kuningas Jaakon käännös (King James Bible) perustuu, joten sen jäsenet kutsuttiin muilla perusteilla ottamatta huomioon heidän kokemustaan tässä suhteessa. Kääntäjän rooli on hyvin erilainen kuin tekstikritiikkiä suorittavan, niinpä komitean jäsenillä "ei ollut tekstikritiikkitieteen tuntemusta".⁹⁴
(Kun taas Hort oli käyttänyt vuosia teoriansa laatimiseen ja löytääkseen keinoja saada muutkin siitä vakuuttuneiksi.)
Toinen tähän liittyvä ongelma oli se, että Hortilla näyttää olleen taipumus esittää lausuntonsa niin rohkeasti ja kategorisesti, että komitean jäsenet olettivat hänellä olevan runsaasti todistusaineistoa niiden tueksi. Totuus on kuitenkin se, että hänellä ei ollut paljoakaan todisteita ja usein ei ollenkaan. Kun sellaiset hyvin älykkäät ihmiset kuin Hort esittävät varman tuntuisesti ehdottomia väitteitä jostain asiasta, se saattaa olla kuulijoille hyvin hämäävää, jos he eivät ole sen alueen asiantuntijoita. Hort esitti pelkkiä teorioitaan ikäänkuin vastaansanomattomina tosiasioina ja "keisarin uudet vaatteet -syndrooma" huolehti lopusta.
Vielä eräs vaikeus oli se, että komitea "kokoontui salaa...Kaikki tapahtui salassa". "Kaikki selostukset osoittavat, että koko tuona aikana oli raamatunkäännöksen tarkistajien noudatettava raudanlujaa vaikenemista.⁹⁵ Tämä merkitsi sitä, etteivät jäsenet voineet lähestyä komitean ulkopuolella olevia henkilöitä kysyäkseen neuvoa tai pyytääkseen apua, koska he olivat vannoneet pitävänsä kaiken salassa. Se merkitsi myös sitä, ettei ketään, jonka kanta oli horjuva, painostettu puolustamaan totuutta. "Yleisö pidettiin epätietoisuudessa...Vasta kun tarkat suunnitelmat oli tehty tarkistetun laitoksen julkaisemisesta...oli maailmalla [tilaisuus saada tietoja prosessista]."⁹⁶
Kaikkien näisen olosuhteiden takia ei sellaisilla tutkijoilla kuin Burgonilla ollut mitään mahdollisuutta (eikä mitään ilmeistä syytäkään) vastustaa Hortin aikaansaannoksia komitean neuvotteluvaiheessa.
Lopuksi, on rationalistista käsitellä Raamattua niinkuin mitä muuta kirjaa tahansa. Ikävä kyllä Englannin kirkon hierarkia ei 1800-luvun lopulla ollut välttynyt rationalismin saastutukselta.
Komitealle asetettu tehtävä oli valtavan vastuullinen. Siksi ei olekaan hämmästyttävää kuulla, että heidän tehtäväänsä liittyvä arvoasema oli niin suuri, että monet komitean ulkopuolella olevat luottivat sokeasti komitean asiantuntemukseen.
Seuraavassa osassa luetellaan lisää asiaankuulumattomia perusteluja sille, miksi Hortin näkemykset oli omaksuttu tietyillä tahoilla ja miksi sitä tapahtuu vielä tänäkin päivänä. Esitän myös lisää syitä, miksi Raamattua ei voida käsitellä ikäänkuin se olisi mikä tahansa muu kirja.
Osan 2 loppuosa on nimeltään "Ongelmien valtavuus" ja siinä esitetään lukuisia vakavia ja odottamattomia vaaroja, jotka seuraavat B-perheen suuntaan kallistumisesta. Siinä esitetään useita syitä, miksi on typerää väittää, että "koko asia voidaan sivuuttaa, koska B-perhe tukee kuitenkin kaikkia olennaisia oppeja" ja siinä luetellaan myös lukuisia syitä siihen, miksi oikeiden lukutapojen siirtäminen alaviitteisiin on epäraamatullista eikä poista useita yllämainituista vaaroista.

EIKÖ TÄLLAINEN OLE HAJOTTAVAA?

Toinen yleinen väite on, että koko asia olisi unohdettava sillä perusteella, että se on hajottavaa. Kehottaisin lukijoita odottamaan, kunnes he ovat lukeneet osan 2B [tarkoitus kääntää seuraavaksi] ennenkuin he muodostavat mielipiteensä tästä kysymyksestä, koska siinä esittämäni näkökohdat osoittavat, että tilanne on paljon vakavampi kuin miltä tähän mennessä saattaisi näyttää. On kuitenkin lisäksi muitakin huomioita, joita voitaisiin esittää siitä, että aihe on hajottava.
(a) Niiden, jotka käyttävät tämäntapaista päättelyä, on määriteltävä itselleen, mihin kohtaan he itse vetävät rajan. Heidän on myös pystyttävä perustelemaan, miksi he vetävät rajan juuri siihen. Miten paljon räikeää Jumalan Sanan turmelemista voidaan hyväksyä? Meidän on aina sijoitettava Jumalan Sana ensimmäiseksi. Ellemme tee niin, aiheutamme todella hajaannusta, sillä silloin olemme tekemässä pesäeroa Jumalan käskyihin (Ps.19:7-13; 119:1-11; 138:2).⁹⁷
(b) Seuraavan totean kaikessa nöyryydessä, erityisesti sen vuoksi, etten olisi koskaan pystynyt laatimaan tätä artikkelisarjaa ilman Herraa. Tämän artikkelin pääargumentit ovat vastaansanomattomia. Niin kauan kuin ihmisille esitetään selkeä yhteenveto väitteistä ja niitä tukevista tiedoista, näyttää siltä, että ainoastaan valheveljet ja sellaiset, jotka eivät kykene käsittämään totuutta, hylkäävät tämän artikkelin tärkeimmät johtopäätökset. On sanomatta selvää, että emme saisi rohkaista ykseyteen valheveljien kanssa.
(c) Jos vertaamme Jumalan Sanaa lähteeseen, kuka meistä seisoisi vieressä katsoen ystäviemme juovan lähteestä, jonka tietäisimme olevan sellaisten ihmisten tahallaan saastuttama, jotka vihaavat meitä (tai ainakin sitä, mitä edustamme)—varsinkin, jos käytettävissä olisi saastuttamaton lähde? Edelleen, olisimmeko tyytyväisiä ihmisiin, jotka kivenkovaan väittäisivät perheenjäsenillemme, että myrkytetystä lähteestä juominen on turvallista?
Vielä lopuksi yksi huomio. Jotkut ihmiset ovat todella antaneet henkensä A-perheen ja sen Raamattujen puolustamiseksi B-perhettä ja sen jälkeläisiä vastaan.⁹⁸ Miksi valheveljet ovat menneet niinkin pitkälle, että ovat murhanneet ihmisiä saadakseen Kristuksen ruumiin ottamaan käyttöönsä B-perheen Raamatut, jos erot A-perheeseen ovat niin pieniä, ettei niistä kannata välittää? Suosittelen, että olemme hyvin varovaisia ennenkuin väitämme, että nuo rohkeat sielut olisivat kuolleet syyttä.

LÄHDEVIITTEET



1 Kts. Edward Miller, A Guide to the Textual Criticism of the New Testament, (1886, 1919), ss. 50-1; kts. myös
Wilbur Norman Pickering, Contribution of John William Burgon to New Testament Textual Criticism, (A Thesis
Presented to the Faculty of the Department of New Testament Literature and Exegesis, Dallas Theological
Seminary, toukokuu 1968, ss. 19-21).
2 Lisäksi on kätevää kutsua A- ja B-perheiden tekstityyppejä nimityksillä Alpha ja vastaavasti Beta, niinkuin usein
tehdään. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että on olemassa erillinen B-perheelle sukua oleva perhe, joka on nimetty
Neutraaliksi,  mutta tämä ei ole enää niin yleinen käsitys kuin aikaisemmin. Tksinkertaisuuden vuoksi olen yhdistänyt
neutraalin ja vähemmistöperheet yhdeksi (B), varsinkin kun monet asiantuntijat eivät tee eroa näiden kahden välillä.
Tätä lyhyttä tekstikritiikin yhteenvetoa varten olen käyttänyt toistakin yksinkertaistusta, käytän ts. toisinaan
manuskripti B:stä lausuttuja kommentteja viittaamalla B-perheeseen ja samoin viittaan joskus Textus Receptusta
(A-perheen manuskriptien pohjalta laadittu kreikankielinen teksti) koskevia kommentteja käytettäessä koko A-perheeseen.
Kumpikaan yksinkertaistus ei kuitenkaan muuta mitenkään lopputulosta.
3 Arthur F. Hort, The Life and Letters of Fenton John Anthony Hort, Vol. II, (Macmillan, 1896), ss. 138-9. (Kaikki
artikkelin korostukset ovat omiani ellei toisin ole mainittu.)
4 John W. Burgon, The Revision Revised, (Dean Burgon Society Press, 2. painos, 2000), s. 109.
5 Arviot vaihtelevat tavallisesti 5,300:n ja 5,900:n muutoksen välillä. Waite laski 5,604 (D.A. Waite, Defending the 
King James Bible, [The Bible For Today Press, 2004], s. 40).
6 Kts. A.F. Hort, Life and Letters, Vol. I, s. 211, lainaus Pickeringin teoksesta, Contribution, op. cit., s. 13.
7 Revision Revised, op. cit., s. 109.
8 Alustava 16-jäseninen komitea kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 1870, mutta täysi ryhmäaloitti toimintansa vasta
seuraavana vuonna.
9 Oikea termi Raamatun käännöksistä, jotka on tehty Raamatun alkukielistä, on versio.
10 Koko nimi on patristiset lainaukset. Suosittuja vaihtoehtoisia termejä ovat mm. kirkkoisät.
11 1870-luvulla oli lähes tuhat kreikankielistä manuskriptiä, jotka tukivat A-perhettä ja vain viisi edusti B-perhettä,
mutta niiden esittäminen tässä kaaviossa pienentäisi pienimpiä määriä siinä määrin, että niitä ei näkyisi ollenkaan.
12 Burgon tunsi 1000 MSS, 20 versiota, 100 lektionaaria ja ,onia patristisia lainauksia.
13 Burgon oli yliopiston professori, mutta hänet tunnettiin parhaiten Englannin kirkon Chichesterin tuomiorovastina.
14 Burgon, Revision Revised, op. cit., Article III, s. 269.
15 Tämän vahvistamiseksi, Hort totesi, että me emme uskalla esittää käsityksiä, joita ei voitaisi käyttää muihinkin
vanhoihin teksteihin. [Lainaus Jack Moormanin teoksesta, Forever Settled, (nettikirja), luku 12].
16 Hortin mukaan patristiset lainaukset eivät ole sen tärkeämpiä kuin monet toissijaiset kreikankieliset 
unsiaalimanuskriptit [unsiaali tarkoittaa tässä kontekstissä varhaista käsikirjoitusta] jotka useimmissa tapauksissa ovat
vähempiarvoisia kuin parempilaatuiset toissijaiset nykyään olemassaolevat unsiaalimanuskriptit [Lainaus teoksesta 
Revision Revised, s.298].
17 B.F. Westcott and F.J.A. Hort, The New Testament in the Original Greek 2 Vols., (London: Macmillan and Co.
Ltd., 1881), II, Liite, s. 42, lainaus Pickeringin teoksesta Contribution, op. cit., s. 65.
18 Täydellinen luettelo Burgonin periaatteista manuskriptien arvioinnissa on Burgonin teoksessa The Traditional Text of
the Holy Gospels Vindicated and Established, arranged, completed and edited by Edward Miller, (London: George Bell and
Sons, 1896), pp. 28-29.
19 Burgon, The Causes of the Corruption of the Traditional Text of the Holy Gospels, arranged, completed and
edited by Edward Miller, (London: George Bell and Sons, 1896), pp. 67-68. Peshittan (varhainen käännös) mukaan arvioiden
idän kristityt olivat hyvin huolellisia aj konservatiivisia Raamattua jäljentäesssän. [Pickering,
Contribution, op. cit., s. 65].
20 Luultavasti kuulijat olisivat kyenneet havaitsemaan hyvin lektionaarin vanhan ja uuden jäljennöksen väliset erot.
Burgon havaitsi tutkimuksissaan, että A-perhe oli yhteneväinen jokaisen [tunnetun] Kreikan seurakunnan lektionaarin
kanssa, kuten kaaviokuvamme osoittaa. (Lainaus Burgonilta Philip Mauron teoksessa Which Version? Authorized or Revised?,
[1924], nettikirja, luku X).
21 Muita esimerkkejä Jumaaln sanan vääristämisestä Raamatussa, kts. Jeremia 23:29-36; 29:23.
22 Kaikki apostolit olivat heprealaisia, samoin kuin suurin osa alkukristityistä. Tämä on relevanttia, koska Kristuksen
aikaan tultaessa juutalaiset olivat jo nähneet Raamatun kaanonin kasvavan vuosisatojen aikana ja he olivat
todennäköisesti avoimia Raamatun kasvuun. Seurattuaan Messiaan elämää, kuolemaa ja ylösnousemusta ja noiden tapahtumien
vertaansa vailla olevaa merkittävyyttä historiassa, useimmat uskovat juutalaiset odottivat varmaankin Raamatun kaanonin
kasvavan.
23 Eräs Burgon kannattaja on sanonut: "Niiden, jotka ryhtyvät niinkin tärkeään tehtävään kuin [arvokkaan materiaalin] 
kääntämiseen vieraalle kielelle, on tietenkin varmistuttava heti aluksi siitä, että heidän käytössään on paras mahdollinen 
kreikankielinen teksti" (Mauro, Which Version?, op. cit., luku V).
24 Burgon, The Traditional Text , op. cit., s. 57.
25 Yleinen sana, joka tarkoittaa tietyn lukutavan tukea manuskriptissä on vahvistaminen.
26 Burgon, Revision Revised, op. cit., Article III, ss. 339-341.
27 Hortin näkemys on lainattu Burgonin teoksessa, Ibid., s 255. Hort kutsui sitä ennakkokäsitykseksi olettaessaan, että
manuskriptien enemmistö edustaa todennäköisesti totuutta. Hän sanoi lisäksi, että tämä ennakko-olettamus on liian
tarkka, voidakseen puhua [edes] vähäisintäkään muunlaista todistetta vastaan (Ibid.) ts määrä oli vähiten merkittävä
tekijä hänen mielestään (Pickering, Contribution, op. cit., ss. 71-72).
28 Lainaus Millerin teoksessa, Textual Criticism, op. cit., s. 40.
29 Tämä on eräs niistä kohdista, joissa muutamien asioiden yksinkertaistaminen aiheuttaa jonkinverran haittaa. Hort
sanoi, että B-manuskripti ei kuulunut tarkkaan ottaen B-perheeseen, minkä takia hänestä tuntui, että niiden yhdistetty
todistusarvo oli laskettava pikemminkin kahdeksi kuin yhdeksi todisteeksi.
30 Burgon, Revision Revised, op. cit., Article III, s. 318.
31 Hort said: "KAIKKI luotettava turmeltuneen tekstin korjaaminen [ts. sekä Raamatun että muiden tekstien] perustuu
niiden historian tutkimukseen, joka perustuu niiden sukupolvien välisten suhteiden tutkimiseen [ts. niiden
sukupuuhun]."Häns siis käsitteli Raamattua kuin mitä tahansa muuta kirjaa.
32 Pickering, Contribution, op. cit., s 15.
33 Miller, Textual Criticism, op. cit., s. 47.
34 Revision Revised, op. cit., ss. 255-6.
35 James Sightler, henkilökohtainen sähköpostitallenne, 2.6. 2006.
36 Pickering, Contribution, op. cit., s. 16. (Vilpittömän uskovan useiden käsikirjoitusten pohjalta laatiman kopion
virheiden määrän on täytynyt olla paljon pienempi kuin Hortin teoriassa oletetaan. Kuten tulemme huomaamaan, sillä on
erittäin suuri vaikutus askeleeseen 3.)
37 Burgon, The Traditional Text, op. cit., s. 43.
38 Ibid, s. 52. Päinvastoin, Hortin molempien suosikkikäsikirjoitusten välisestä vastaavuudesta on todisteita. Ainakin
ne on tehty samassa paikassa.
39 Jeff Johnsonin lainaus teoksessa Spiritual Deception in the Highest, Part Two, (nettikirja), luku 18.
40 Pickering, Contribution, op. cit., s. 81.
41 Tämä pitää erityisesti paikkansa, jos jokainen kopio on laadittu vain yhdestä manuskriptistä.
42 En väitä, että tämä kaavio on täysin oikeissa mittasuhteissa, vaan ainoastaan, että se on kuvaava.
43 Kuten tulemme myöhemmin huomaamaan, kyseessä olevat B-perheen manuskriptit eroavat toinen toisitaan. Koska niissä on
niin lukuisia eroja, täytyy niiden Hortin mukaan olla peräisin yhteisestä alkuperäiskäsikirjoituksesta, joka on paljon
vanhempi kuin ne itse. "Se ei voi olla myöhemmältä ajalta kuin 100-luvun loppupuolelta ja saattaa olla sitäkin
varhaisempi" (Lainaus Millerin teoksessa Textual Criticism, op. cit., s. 40). Tästä B-perheen kahden vanhimman
käsikirjoituksen analyysistä (ts. tavallisesti B:ksi ja Alephiksi tai vastaavasti Vaticanukseksi ja Sinaiticukseksi
kutsutut manuskriptit) Hort sanoi, että niiden todistusarvoa on pidettävä yhtä arvokkaana kuin [yhden] [kumpaakin niitä]
vähintään 200 vuotta [vanhemman]  [ja] luultavasti yhtä tai useampaa sukupolvea vanhemman MS:n todistusarvo. Lainaus
teoksesta Revision Revised,op. cit., Article III, s. 303). Hort ilmaisi saman vielä rohkeammin julistaessaan, että
molempien niiden esi-isien on TÄYTYNYT olla lähtöisin yhteisestä esivanhemmasta, joka on äärimmäisen lähellä 
varsinaisia alkuperäiskäsikirjoituksia] [Ibid].
44 Miller, Textual Criticism, op. cit.,s. 40.
45 Oikea termi taaaksepäin työskentelystä on ekstrapolaatio.
46 Tästä syystä B-perheen yhteinen esi-isä saattaa olla paljon nuorempi kuin mitä Hort otaksui.
47 Miller, Textual Criticism, op. cit., s. 48.
48 Oletetaan, että on olemassa kaksi MSS:ää, joissa on lukuisia eroavuuksia, mutta myös, että nuo eroavuudet johtuvat 
tahallisesta korruptoinnista eivätkä ole sattumanvaraisia virheitä. Molemmat käsikirjoitukset saattavat tosiaankin 
perustua samaan käsikirjoitusvanhempaan, mutta ne näyttäisivät perustuvan paljon vanhempaan esi-isään Hortin teoriaa 
sovellettaessa.
49 Pickering, Contribution, op. cit., s. 93.
50 Ibid. Kirjoittaja jatkaa: "Sitten prosessi etenee vastakkaiseen suuntaan, kun saastunut vesi alkaa puhdistua auringon
ja maan vaikutuksesta. Mitä kauemmas se virtaa, sitä puhtaampaa se on (ellei se virtaa uusien viemäriputkien 
läheisyydessä)".
51 MS D on hyvin vanha, ja kuitenkin Hort itse puhuu "siitä suunnattomasta virheiden määrästä, jotka D sisältää" (Westcott 
and Hort, The New Testament in the Original Greek, II, 'Introduction,' s. 149, lainaus Pickeringin teoksessa Contribution,
op.cit., s. 93.
52 Näitä muinaisia kirjoittajia olivat mm. Irenaeus, Tertullianus (B.M. Metzger, The Text of the New Testament [OUP, 
1964], s. 201, Pickeringin teoksessa Contribution, ss. 9-10) ja Gaius (Burgon, Revision Revised, op. cit., s. 323).
53 E.C. Colwell, 'The Origin of Texttypes of New Testament Manuscripts,', Early Christian Origins, toim. Allen Wikgren
(Chicago: Quadrangle Books, 1961), s. 138, lainaus Pickeringin teoksesta Contribution, op. cit., s. 93.
54 G.D. Kilpatrick, 'The Transmission of the New Testament and its Reliability', The Bible Translator, IX (heinäkuu 
1958),ss. 128-129, lainaus Pickeringin teoksesta Contribution, op. cit., s. 94.
55 Pickering, Contribution, op. cit., s. 97.
56 Eräs Burgonin ystävä on selittänyt: "On tosin totta, että on olemassa vain harvoja [puhtaita] UT:n käsikirjoituksia,
jotka ovat hyvin vanhoja, mikä johtuu siitä, että uskollisesti kopioidut tekstit kuluivat käytössä ja niistä oli tehtävä
jatkuvasti uusia kopioita. Toisaalta virheelliset tekstit hylättiin ja siksi ne säilyivät (Cooper, op. cit., s. 21). 
Nämä harvat muinaiset MSS:t ovat vanhoja kopioita, mutta ne ovat huonoja kopioita ja Kreikan seurakunta hylkäsi ne 
300-luvulla niiden epäluotettavuuden takia ja antyoi niiden vajota unohdukseen" [Brown, lainaus Ibid].
57 Pickering, Contribution, op. cit., s. 96.
58 Mauro, Which Version?, op. cit., luku V.
59 Edward F. Hills, 'The Magnificent Burgon', luku David Otis Fullerin toim. teoksessa Which Bible?, (Grand Rapids
International Publications, 1990), ss. 93-94.
60 Oikea termi tässä on eksemplaari.
61 Kirsopp Lake, Harvard Theological Review, Vol. 21, 1928, ss. 347-349, johon viitataan Hillsin teoksessa The
Magnificent Burgon, Which Bible?, s. 94. Toinen mainitsemisen arvoinen näkohta on tämä: Hort myönsi, että MS A:n ja 
hänen kahden suosikkikäsikirjoituksensa välinen aikaväli on "todennäköisesti pieni" [lainaus teoksessa Revision Revised,
op. cit., Article III, s. 345], ja kuitenkin hän antoi viimeksimainituille käsikirjoituksille käytännöllisesti katsoen
kaiken painoarvon.
62 Eräs hänen kannattajistaan sanoo: "Näyttäisi siltä, että Burgonin selitys varhaisimpien käsikirjoitusten säilymisestä
[ts. että ne säilyivät, koska ne olivat vakavasti korruptoituneita] on vähintään järkevä. Niiden kopioiden perusteella,
jotka ovat säilyneet, jäljennöksen korkean iän tulisi herättää pikemminkin epäilyksiä kuin arvostusta" (Pickering,
Contribution, op. cit., s. 101).
63 Tätä voitaisiin verrata tapaukseen, jossa jonkiun yrityksen tehtävänä olisi painattaa maan valuutta ja sille 
maksettaisiin niin, että sen sallittaisiin painattaa jonkinverran rahaa itselleen ts. maksaa henkilökunnalle 
ja pitää itsellään välineet. Jos tuo yritys ei tuota kunnon jäljennöksiä, se ei pysty enää jatkamaan tehtävässään.
64 Burgon hyväksyi sen, että dokumentin iällä on tosin painoarvoa, mutta niiden näkökohtien perusteella, joita olemme
tässä esittäneet, hänen mielestään oli muilla tekijöillä paljon enemmän painoarvoa[Revision Revised,op. cit., Article
III, ss.339-342]. Hän sanoi esimerkiksi: "[MS] B:llä pitäisi olla enemmän painoarvoa kuin  millään yksittäisellä 
minuskelilla [ts. paljon myöhäisemmällä MS:llä], mutta ei kuitenkaan useammalla kuin viidellä tai kymmenellä [toisistaan
riippumattomalla] minuskelilla" (Pickering, Contribution, op. cit.,ss. 68-69). Tilanne, jossa Burgonin mielestä
todistuskappaleen iällä oli jotakin painoarvoa selittyy tässä lainauksessa häneltä: "Kun jonkin lukutavan havaitaan
jättäneen jälkiä olemassaolostaan ja käytöstään kautta kaikkien aikakausien, sillä on auktoriteettia. Ja toisaalta, kun
havaitsemme vuosien kuilun ammottavan valtavassa todistusaine3iston ketjussa tai kun havaitaan jonkin tradition kokonaan
kuolleen, sen täytyy väistämättä herättää epäilyksiä" (Burgon, The Traditional Text, s. 59).
65 Jos käännökset ja lainaukset olisi otettu huomioon sen sijaan että ne on sivuutettu, ne muodostavat vanhimman
säilyneen todistusaineiston ja ne puoltavat enemmän A-pewrhettä kuin B-perhettä. Tässä valossa eräs Burgonin kannattaja
onkin kysynyt: "Eikö ole outoa, että ne, jotka puolustavat kantaansa vetoamalla tuohon periaatteeseen [ts. että vanhin
on paras] ja väittävät noudattavansa sitä sokeasti, hylkäävät sen ja hyväksyvät 300-luvulta peräisin olevan [MSS:n]
lukutavan, vaikka se on ristiriidassa 100-luvulta peräisin olevien [käännösten] ja lainausten kanssa?" (Mauro, Which
Version?, op. cit., luku V).
66 Calvin Smith, An Introduction to Textual Criticism, (Midlands Bible College, kasettikokoelma, luentosarja
101/8-10).
67 Ibid. Tekninen (latinalainen) termi on lectior brevior potior ("lyhyempi lukutapa on vahvempi").
68 Oikea termi tälle on "transkriptionaalinen todennäköisyys" (määriteltäessä, mitä kopioija [eikä kirjoittaja] 
mitä todennäköisimmin teki). Hortin kaksi säävtöä olivat: (a) lyhyempi lukutapa on asetettava etusijalle (koska 
hänen mielestään oli todennäköisempää, että kopioija lisäisi kuin jättäisi pois materiaalia), ja (b) vaikeampi lukutapa 
on asetettava etusijalle (koska hänen mielestäänm oli todennäköisempää, että kopioija pikemminkin yksinkertaistaisi tekstiä 
kuin tekisi siitä vaikeampaa). Näitä sääntöjä sen ohella, mitä kirjoittaja on todennäköisesti tehnyt, kutsutaan "sisäiseksi 
todistukseksi" vastakohtana "ulkoiselle todistukselle" (ikä, kunkin MS:n alkuperä ja esivanhemmat ja sukulaisuussuhteet) 
[Tämän alaviitteen muotoilu perustuu toiseen lähteeseen].
69 Onko totta, että "lähes kaikessa proosatekstissä on enemmän lisäyksiä kuin poistoja? A.C.
Clark, latinan corpuksen professori Latin Oxfordin yliopistossa, on esittänyt mittavia epäilyksiä Hortin teorian suhteen
kreikkalaisten ja latinalaisten klassikkojen osalta ja on osoittanut itse asiassa, että kirjurit olivat eniten
taipuvaisia tahattomiin poisjättämisiin eivätkä tahallisiin lisäämisiin (B. H. Streeter, The Four Gospels: A Study of
Origins [Macmillan and Co.],1930, s. 131, vrt. ss. 122-124, lainaus Pickeringin teoksessa Contribution, op. cit., ss.
52-52; kts myös Moorman, op. cit.,luku 31). Näyttää siltä, että ainakin silloin kun dokumentti oli arvostettu, antiikin
ihmisten ei ollut loppujen lopuksi ollenkaan tapana lisätä niihin omia sanojaan.
70 Ibid. (kursivointi alkuperäisessä)
71 Hyödyllistä em. kohtien analysointia kts. Pickering, lainaus Jay P. Green Sr., toim., teoksessa Unholy Hands on the
Bible, (Sovereign Grace Trust Fund, 1992), s. 573.
72 Muotoilu tässä perustuu toiseen lähteeseen (Tekninen termi sentyyppiselle poisjättämiselle, josta tässä on puhe on
 homoioteleuton merkitys "samat päätteet")
73 Käyttämässäni esimerkissä "kolmesta pienestä porsaasta" olisi versio, josta sana on jätetty pois hyvin epäselvä, 
koska sana 'paha' on tässä hyvin olennainen.
74 Tämä on todistettu analysoimalla hyvin varhaisia MSS:iä P45, P66 ja P75 [kts Pickering, Contribution, op. cit.,
ss. 53-54]. Esimerkiski P45-niminen MS todistaa, että "jotkut kirjurit jättivät tahallaan tiettyjä laajojakin kohtia 
pois" [Ibid, s. 54]. Kuten eräs Hortin puolelle kallellaan oleva tutkija myöntää: "P45:n kirjuri on käyttänyt terävää
kirvestä. Hän jättää pois adverbeja, adjektiivejä, substantiiveja, partisiippejä, verbejä, persoonapronomineja, mutta
hänellä ei ole tapana lisätä mitään. Hän jättää jatkuvasti poislauseita ja sivulauseita, mutta hän ei jätä pois tavuja
tai kirjaimia [toisin sanoen hänen poisjättämisensä eivät ilmeisestikään ole tapahtuneet vahingossa!]" (E.C. Colwell,
‘Scribal Habits in Early Papyri: A Study in the Corruption of the Text’, The Bible in Modern Scholarship, toim. J. P.
Hyatt, [New York: Abingdon Press, 1965], s. 383, lainaus Pickeringin teoksessa, Contribution, op. cit., s. 98).
75 Alephista on jätetty paljon tekstiä pois jopa manuskripti B:n standardien mukaan (paitsi siinä tapauksessa, että
Aleph on hyvin puhdas, jolloin B on mitä suurimmassa määrin interpolaation tulosta, mitä Hort olisi epäilemättä 
vastustanut mitä voimallisimmin!).
76 Miller, Textual Criticism, op. cit., s. 53.
77 Tätä kysymystä käsitellään perusteeellisemmin Pickeringin teoksessa Contribution, op. cit., ss. 82-84, ja Burgonin
teoksessa The Traditional Text, op. cit., ss. 61-65.
78 Burgon, The Traditional Text, op. cit., s. 65.
79 Calvin Smith, op. cit., Tekniset (latinalaiset)termit tässä ovat Lectior difficilior potior (vaikeampi lukutapa on
vahvempi), and proclivi lectioni praestat ardua (vaikeampi lukutapa on asetettava etusijalle).
80 Brainy Encyclopedia.
81 C. Smith, op. cit..
82 Westcott and Hort, The New Testament in the Original Greek, II, 'Introduction', s. 9, vrt. s. 7, lainaus Pickeringin 
teoksessa Contribution, op. cit., s. 113.
83 Tarkempia esimerkkejä kts Pickering, Contribution, op. cit., ss 114-115.
84 Sellaisista muutoksista käytettävä tekninen termi on 'tekstin kriittinen korjaus' (emendation).
85 Pickering, Contribution, op. cit., ss. 54-56.
86 Lisää juutalaisten sisäänrakennetusta kunnioituksesta Raamattua kohtaan kts Pickering, Contribution, op.
cit., ss. 113-114.
87 Jos joku haluaisi korruptoida MS:ää huomaamattomasti, hän rakastaisi sääntöä "vaikeampi lukutapa on asetettava
etusijalle", koska se antaa väjemmät mahdollisuudet korruptoinnille. Silloin voisi tehdä minimaa isia muutoksia
raamatunkohtaan niin, että se kuulostaa useimmista samalta, koska muutoksia on vaikea havaita. Koska muutetun kohdan ei
tarvitse välttämättä olla looginen tai kieliopillisesti oikea, tämä sääntö lisää eikä vähennä muutosten määrää, jotka
tarvitaan kohdan murentamiseksi. Hyvää lisämateriaalia tästä aiheesta kts Green, op. cit., s. 573. (Samalta kuulostavan
kohdan tuottaminen olisi tärkein tavoite harhaoppiselle, joka yrittää korruptoida Jumalan Sanaa sellaisissa 
seurakunnissa, joilla ei ollut käytössään kovin monia Raamattuja ja joissa sentähden luettiin usein ääneen Raamattua
 Sellaisissa seurakunnissa, joissa oli riittävästi Raamattuja, niin että seurakunnan jäsenet pystyivät lukemaan niitä
kotona, harhaoppinen saattaisi kiinnittää enemmän huomiota raamatunkohdan näkövaikutelmaan.)
88 Burgon, The Traditional Text, op. cit., s 67. Sen syvällisesti subjektiivisen luonteen vuoksi Burgonin mielestä
"sisäinen todistus" (ts. mitä tietyssä MS:ssä itse asiassa lukee) on vähiten painoarvoa. Hänen mielestään "ulkoisella
todistuksella" (ts konkreettisen dokumentin ominaisuuksilla) on enemmän painoarvoa.
89 Theodore P. Letis, The Majority Text: Essays and Reviews in the Continuing Debate, (Institute for Biblical Textual
Studies, no date), s. 43, lainaus Johnsonin teoksessa op. cit., luku 20. Kts myös Pickering, Contribution, op. cit., s.
75. Burgon sanoi "On itse asiassa helpompaa löytää kaksi peerättäistä jaetta, joissa nämä kaksi käsikirjoitusta [Aleph
ja B] eroavat toisistaan kuin perättäiset jakeet, jotka eivät eroaisi toisistaan (Revision Revised, op. cit., s. 12].
90 Tässä muutamia muita ongelmia MS Alephin suhteen: (i) Siinä on Ilmestyskirjan loppuun lisätty kaksi ylimääräistä
kirjaa; (ii) "Käsikirjoituksen lähes joka sivulla esiintyy kymmenen eri ihmisen tekemiä korjauksia ja muutoksia"
(Burton, op. cit., s.61). Se ei kuulosta kovinkaan luotettavalta MS:ltä. Ehkäpä nämä kymmenen tarkistajaa lopulta
luopuivat sen korjaamisesta juuri tästä syystä ja heittivät sen lopulta roskakoriin. (Käsikirjoituksen löytäjä
Constantine von Tischendorf löysi siitä vähintään 12 000 muutosta. Sen korjaamiseksi nähtiin ehä siksi niin paljon
vaivaa, että se oli kirjoitettu pergamentille, joka on äärimmäisen arvokas materiaali); (iii) Alephissa on noin 1,500
lukutapaa, joita ei esiinny muissa käsikirjoituksissa (Burgon, Revision Revised, Article III, op. cit., ss. 318-319).
"Näiden tosiasioiden perusteella voimme siten päätellä, [että) [Alephin] epäpuhtaus sen kaikissa osissa on ollut
tiedossa sen parhaiten tunteneiden keskuudessa ja se heitettiin pois käytännössä arvottomana" (Mauro, Which Version?,
op. cit., luku IV). Tässä joitakin ongelmia MS B:n suhteen: (i) Siinä on lähes 600 lukutapaa, joita ei esiinny missään
muussa käsikirjoituksessa, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien noiden lukutapojen täytyy olla vääriä ja siten on
kirjurin täytynyt työskennellä joko erittäin huonoa MS:ää käyttäen tai luoneen tahallisesti erittäin huonon MS:n; (ii)
Kielitieteilijät ovat havainneet, että B muistuttaa kieleltään klassista ja platonilaista kreikkaa, EI UT:n koine
(tavallista) kreikkaa, joten kirjuri ei vaikuta luotettavalta henkilöltä; (iii) Jopa Tischendorf myönsi, että virheitä
esiintyy kautta koko B:n. Eräs tutkija löysi 2,556 poisjättämistä. (Lisää Alephin ja B:n epäluotettavuudesta kts
Pickering, Contribution, op. cit., ss. 100-101, ja Burgon, Revision Revised, op. cit., ss. 319-320.)
91 Burgon, Revision Revised, op. cit., s. 31.
92 Pickering, Contribution, op. cit., s. 78.
93 Revision Revised, op. cit., ss. 338-339.
94 Revision Revised, op. cit., Preface, s. xii. Lisää taustatietoa tästä aiheesta sekä lisää todistusaineistoa siitä, 
että komitea ei tuntenut edes peruskäytäntöjä saati sitten perusperiaatteita tehtävässä, jonka he loppujen lopuksi 
ottivat suorittaakseen, kts luku 6 Mauron teoksessa Which Version? op. cit.
95 Benjamin G. Wilkinson, Our Authorized Bible Vindicated, (June 1930), nettikirja, luku 5.
96 Ibid.
97 Erottautuminen ei ole aina väärin. Jumalan Sana esittää selvästi, että kaikki erottautuminen ei ole väärin. 
Jos jotkut lampaat ovat päättäneet mennä harhaan, olisi typerää, jopa epäraamatullista pysyä heidän yhteydessään. 
(Kts osa 4 teoksessa "Alpha, the Unofficial Guide: Church", jonka toinen tekijä olen, josta löytyy hyviä esimerkkejä 
kaikesta tästä Raamattuun perustuen. Kirjan voi hankkia 
Sword Publishers-kustantamosta.)
98 Esimerkiksi valdolaisia tuomittiin kuolemaan, koska he kieltäytyivät luopumasta omasta 
A-perheeseen perustuvasta Raamatustaan ja ottamasta käyttöön vastaavaa samankielistä B-perheen versiota.

Alkuperäinen artikkeli: Dusty Peterson, The Bible Versions Debate2A Materials of Value
Osa 1 Käännösmenetelmistä
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä