Tricia Tillin

Seurakunta ulkopuolella leirin:
Raamatullisia ja käytännön ohjeita eristyksissä oleville uskoville 2/2

Tämän artikkelin tarkoituksena on käsitellä niiden ihmisten ajatuksia, tarpeita ja huolenaiheita, jotka ovat jo tehneet päätöksen palvoa Jumalaa "ulkopuolella leirin" hyvistä ja oikeista syistä.

JUMALANPALVELUS

MITÄ JUMALANPALVELUS ON?

Me saamme varmaankin anteeksi, jos ajattelemme, että sana "jumalanpalvelus" tarkoittaa "vakiintuneista toiminnoista muodostunutta rutiinia koskien uskoamme Jumalaan". Monissa tapauksissa sana on menettänyt raamatullisen merkityksensä. Seurakunnat toteavat ylpeinä, että jos saavut kello 10.30 sunnuntaina, voit osallistua "aamujumalanpalvelukseen", mutta todellisuudessa siellä tapahtuu vain vähän sellaista, mikä liittyy Jumalan palvontaan sellaisena kuin sitä Raamatussa kuvaillaan.

Jumalan Sanan mukaan jumalanpalvonta ei ole organisoitu "palvelus", vaan spontaania ilmausta Jumalaa kohtaan tuntemastamme rakkaudesta ja Hänen palvontaansa, miten se sitten ilmeneekin.

1.Moos.24:24—27:ssä ja 2.Moos.4:29—32:ssa jumalanpalvonta on sydämestä lähtevää kiitosrukousta Jumalan huolenpidosta; Matt.28:9:ssä se on spontaania Jeesuksen palvontaa. Ilm.3:9:ssä näemme, miten luopiot pakotetaan myöntämään erehdyksensä ja "palvonnalla" tarkoitetaan tässä yhteydessä nöyrtymistä, parannuksentekoa ja alistumista. "Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso,minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartavat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan."

Vanhassa Testamentissa käytetty sana "palvoa" (shachah) osoittaa, että sillä on tekemistä meidän nöyryytemme kanssa nähdessämme Jumalan eikä se ole mitään, mitä me TEEMME itsevarmuudessamme tai UHRAAMME Häntä miellyttääksemme. VT:ssa "palvonta" tarkoitti lankeamista jonkun eteen, alas kumartumista tai kaatumista maahan kunnioituksesta, pelosta tai ihmetyksestä. Se tarkoitti itsensä alentamista nöyryyteen Jumalan kunnioituksesta ja Häntä etsiäkseen.

Vaikka saatat ajatella, että UT:n palvonnassa ei olisi enää ihmisen lankeamista mahtavan Jumalan eteen, Jeesuksen tai Jumalan palvonnasta yleensä käytetty kreikankielen sana on merkitykseltään hyvin samanlainen — proskuneo — joka tulee käsitteestä, joka kuvaa sitä, miten uskollinen koira nuolee isäntänsä kättä. Se tarkoittaa polvistumista, lankeamista maahan ja kunnioituksen osoittamista.

Kun me menemme "kirkkoon/seurakuntaan", onko meidän mielessämme tämä käsitys siitä, kuka Jumala on? Menemmekö langetaksemme polvillemme Kaikkivaltiaan ja pyhän Jumalan eteen, jonka edessä suorastaan vapisemme? (Jes.66:2) Vai menemmekö ylpeinä ja nauttien kyvystämme saada aikaan "jumalanpalveluskokous", joka viihdyttää ihmisiä, jossa on hyvää musiikkia ja joka on juuri oikean pituinen, niin että ehdimme ajoissa kotiin ennenkuin paisti on palanut karrelle?

Miettikööt ne toimiensa merkityksettömyyttä, jotka tuntevat ylpeyttä tavanomaisesta "kirkossa/seurakunnassa" käymisestään, jos he eivät palvo Jumalaa sanan raamatullisessa merkityksessä. Toisaalta ne, jotka kokoontuvat ehkä kerran kuussa pienen tosi uskovien ryhmän kanssa, saattavat todella palvoa Herraa vuodattaessaan sydämensä rukouksessa ja palvonnassa. He saattavat jopa huomata langenneensa lattialle, kun Jumalan suuruus on alkanut valjeta heidän sydämissään.

ENTÄ EHTOOLLINEN?

Seurakunnassa on kehittynyt (ainakin tässä maassa) lähes roomalaiskatolinen asenne ehtoollisen nauttimisen tärkeyttä kohtaa. Joistakin ihmisistä tuntuu, että jos he eivät nauti leipää ja viiniä vähintään kerran viikossa, he ovat seurakunnan ja Jumalan yhteyden ulkopuolella.

Eräs nainen, joka kävi kanssamme samassa kotiseurakunnassa, oli päättänyt käydä kokouksissamme viikolla, koska hänen seurakuntaansa (korkeakirkollinen anglikaaninen seurakunta) kuului ainoastaan pelastumattomia nimikristittyjä eikä siellä ollut tarjolla mitään raamatullista opetusta tai Jumalan palvontaa. Siitä huolimatta hän halusi edelleen osallistua seurakunnan ehtoolliseen ja syytti meitä siitä, että olimme Jumalan tahdon ulkopuolella, koska emme "käyneet kirkossa ehtoollisella".

Näyttää siltä, että ongelmallisin kohta on "leivän murtaminen" eli ehtoollinen. Jos kuitenkin luet, mitä Raamattu sanoo, huomaat, ettei sieltä löydy perusteita ritualistiselle asenteelle.

Tilanne, jolloin Jeesus käski seuraajiaan "Tehkää se minun muistokseni" oli se, jolloin he mursivat leipää ja joivat viiniä yhdessä pääsiäisen vieton yhteydessä. Siitä syystä jotkut ovat päätelleet, että ehtoollista on vietettävä kerran vuodessa Jeesuksen kuoleman muistoksi.

On kuitenkin totta, että opetuslapset "mursivat leipää" myös aivan jokapäiväisissä tilanteissa. He tarjosivat toinen toisilleen ruokaa ja juomaa niinkuin nykyäänkin on tapana vieraanvaraisuuteen kuuluvana tapana. Uskovat kokoontuivat yhteen aterialle ja leipää murtaessaan he muistelivat Jeesuksen ruumiin murtamista ja seurakunnan yhteisen maljan juominen tapahtui epävirallisessa ilmapiirissä, jolloin nautittiin muutakin ruokaa ja juomaa — korinttolaisten tapauksessa jopa liiallisuuteen asti!

Paavali varoittaa, etteivät he antaisi tuon yhdessäolon muodostua pelkäksi juhlimiseksi, niin että "leivän" ja "leivän murtamisen" hengellinen merkitys unohtuu. Korinttolaiset nauttivat yhteisestä ateriasta, mutta he olivat kadottamassa koko "leivän murtamisen" varsinaisen merkityksen.

"Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista, sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa. Eikö teillä sitten ole muita huoneita, niissä syödäksenne ja juodaksenne? Vai halveksitteko Jumalan seurakuntaa ja tahdotteko häväistä niitä, joilla ei mitään ole? Mitä minun on teille sanominen? Onko minun teitä kiittäminen? Tässä kohden en kiitä. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni." Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni". Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. Sentähden onkin teidän joukossanne paljon heikkoja ja sairaita, ja moni on nukkunut pois." (1.Kor.11:20—30)

Tiesitkö, että sana, joka on käännetty UT:ssa sanalla "communion" [suomeksi 'osallisuus'] on muualla käännetty sanalla "fellowship" [suomeksi 'seurakuntayhteys'] — koinonia´, joka tulee osallisuutta tai osallistumista merkitsevästä sanasta?

Jeesus on leipä ja me otamme siihen osaa osoittaaksemme yhteyttämme Häneen ja toinen toisiimme. Leivän ja viinin yhdessä nauttiminen on siten käytännöllinen tapa osoittaa ykseyttämme.

Paavali käytti myöhemmin vertausta leivästä kuvatakseen uskovia yhtenä ruumiina ja osoittaakseen ruumiin sisällä vallitsevaa ykseyttä.

"Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset." (1.Kor.10:16—17)

Jeesus käytti leipää näyttääkseen, miten hän uhrasi oman ruumiinsa ristillä. Leivällä ja viinillä ei ollut mitään muuta sakramentaalista merkitystä. Nuo aineet eivät olleet itsessään mitenkään maagisia. Siten leivän murtaminen ja viinin juominen ei ollut alkukristityille uskonnollinen rituaali, vaan pikemminkin käytännöllinen tapa osoittaa todeksi ykseys Kristuksen ja toinen toistensa kanssa.

Mutta myös ilman käytännön tapoja osoittaa ykseyttämme Jeesuksen ja toinen toistemme kanssa ja osallisuuttamme Häneen, se pysyy silti voimassa. Siinä ei ole mitään erityisen pyhää tai erityistä, että asettuu alttarin ääreen saadakseen öylätin ja juodakseen ehtoollismaljasta. Se ei vahvista minkään erityisen siunauksen vastaanottamista tai saa aikaan mitään taianomaista! Jos haluaisimme, me voisimme juhlia "osallisuutta" ilman leivän murtamistakin!

Useimmissa pienissä ryhmissä on kuitenkin leivänmurto, jossa murretaan yksinkertaista leipää ja juodaan viiniä tai jopa mustaviinimarjamehua. Se on AIVAN yhtä kelvollista ja merkityksellistä (ja sanoisin jopa, että merkityksellisempääkin) kuin kirkkorakennukseen meneminen ehtoollisen nauttimista varten ventovieraiden ja pelastumattomien seurassa.

Kaikkein liikuttavimmat ja merkityksellisimmät kerrat, jolloin olen nauttinut ehtoollista, ovat olleet yksinkertaista leivän jakamista ja yhteisestä maljasta juomista, jossa olen hiljaa mietiskellyt Jeesuksen uhrin merkitystä. Vaikka ryhmä olisi miten pieni tahansa, silti voidaan aina osallistua Herran ehtoolliseen.

OPETUS

Tässä on toinen kompastuskivi monille järjestelmän ulkopuolella oleville. Joistakin tuntuu, etteivät he voi oppia mitään ilman että "pätevä" opettaja tai kuuluisuus toimii opettajana. He pakenevat vahingoittavista ja autoritäärisistä seurakunnista, joissa johtajat sanovat, mitä pitää uskoa (eivätkä salli mitään vastaväitteitä), mutta kun he huomaavat olevansa eristyksissä, he haluavat, että joku opettaisi heitä.

Toinen samantapainne pelko on, että kristityt joutuvat jollain tavoin harhaan tai eksytykseen, jos he luottavat ainoastaan itseensä ja Raamattuun.

Näin ei pitäisi tapahtua, jos ihmiset ovat päättäneet odottaa Jumalalta ohjeita, sillä Hän on luvannut lähettää Pyhän Henkensä johtamaan meidät kaikkeen totuuteen. Eivät Jumalan ihmiset VT:n aikanakaan joutuneet harhaan niin kauan kuin he etsivät ohjausta Jumalalta.

"Kauan aikaa Israel oli ilman oikeata Jumalaa, ilman opetusta antavaa pappia ja ilman lakia. Mutta kun he ahdistuksessansa palasivat Herran, Israelin Jumalan, tykö ja etsivät häntä, niin he löysivät hänet." (2.Aikak.15:3—4)

Kaikkein luotettavin ja turvallisin opettaja, mitä meillä voi olla, on Jumala! Paavali sai kaikki evankeliumin totuudet Jumalan uskollisesti saarnattua hänelle, ei ihmisiltä:

"Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut." (Gal.1:11—12).

Herra, joka opetti Paavalia, voi opettaa sinuakin:

"Mutta te — teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä." (1.Joh.2:27)

"Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne;" (1.Tess.4:9)

Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat lähteneet seurakunnistaan hallitsevien johtajien takia ja koska heidät pakotettiin hyväksymään kaikki johtajiensa uskomukset, ja jotka ovat heti lähdettyään valinneet itselleen "lemmikkisaarnaajan". Tuon opettajan kaseteista ja kirjoista on tullut heidän ainoa ravintonsa ja nyt he eivät tee mitään oppia koskevaa päätöstä selvittämättä ensin "mitä se ja se sanoo asiasta?". Koska kenelläkään ihmisellä (miten terve hänen oppinsa sitten onkin) ei ole kaikkea totuutta, tällainen toimintatapa voi johtaa ainoastaan tasapainottomaan oppiin ja sankaripalvontaan, mikä on erittäin epäterveellistä.

Ikävä kyllä jotkut ryhmät eivät ole kestäneet kauaa, koska ne eivät koskaan päässeet eroon riippuvuudestaan kutsua opettajia ja saarnamiehiä, jotka kutsuttiin joskus jopa kaukaa. Kaikissa kokouksissa piti olla "puhuja" ja ainoa keskustelunaihe oli "kuka kutsutaan ensi kerraksi?".

Tuntuu siltä kuin ainoa "seurakunta/kirkko", josta joillakin ihmisillä on kokemusta, on suuri kokous, jossa kuunnellaan jonkun puhetta! (Oletettavasti lauluja ja rukousta pidetään vain täytteenä itse päätapahtuman ympärillä.) Näin he yrittävät epätoivoisesti luoda uudelleen saman kokemuksen, mutta tällä kertaa seurakunta/kirkkojärjestelmän ulkopuolella. Tällainen kuivattaa ja tappaa kuitenkin jäännösseurakunnan! Se altistaa ryhmän myös väärille opettajille ja eräässä näkemässäni tapauksessa väärä profeetta luikerteli ryhmään ja sai suurimman osan siitä puolelleen ja ryhmä on nyt enemmän väärän opetuksen pauloissa kuin koskaan aikaisemmin! Ja kaikki tämä johtuu siitä, että halutaan seurata jonkun IHMISEN opetusta sen sijaan, että etsittäisiin suoraan Herraa itseään.

Oppi (opetus) ja oikea ymmärrys sanasta ei tule kuuntelemalla kasetteja ja lukemalla kirjoja (vaikka niistä onkin aika ajoin apua), vaan kääntymällä lähdekirjan puoleen, joka on Raamattu ja antamalla Pyhän Hengen johtaa Raamatun tutkiskeluissa. Sanan kuollut kirjain ei valaise sen merkitystä, mutta Pyhä Henki valaisee sanan ja antaa todellisen hengellisen elämän ja merkityksen sydämeesi, kun pidät Häntä Opettajanasi.

MITEN RAAMATTUA ON TUTKITTAVA

Sinä ja ryhmäsi voitte löytää oman tapanne tutkia Raamattua. Joidenkin mielestä eri aihepiirien tutkiminen on käytännöllinen tapa; toisten mielestä on valaisevaa tutkia tiettyjä avainsanoja ja selvittää tietyn sanan tai sanonnan käyttöä Raamatussa. On monia muitakin tapoja tutkia Raamattua eikä sen pitäisi olla koskaan rasittavaa, tylsää raatamista, vaan jännittävää, kiinnostava ja ilontäyteinen löytöretki.

Pääasia on, että se tehdään yhdessä, yhteisenä projektina niin, ettei kaikkia vastauksia ole vain yhdellä henkilöllä. Kun tutkitaan yhdessä Raamattua ja keskustellaan siitä ja jaetaan omia ajatuksia, Pyhä Henki johtaa syvempään ymmärrykseen ja vahvistaa nuo opetukset käytännössä omassa elämässäsi. Vaikka joku kokeneempi ihminen voisikin ehkä määrätä aiheen, valmistaa aiheesta huomioita ja pitää huolen siitä, ettei eksytä aiheesta, KENENKÄÄN mielipiteet eivät silti saa syrjäyttää muiden mielipidettä.

"SAARNA"

Kokemuksemme seurakunnassa/kirkossa tapahtuvasta opetuksesta on useinkin saattanut olla kahdenkymmenen minuutin pituinen saarna, jonka pastori/pappi tai muu virkaan nimitetty on pitänyt joko saarnastuolista tai joka tapauksessa seurakunnan edestä. Kaikkien muiden piti istua tarkkaavaisesti kuunnelleen ja mahdollisesti muistiinpanoja tehden ja omaksua auktoriteettien opetus. Jos he opettivat harhaoppia tai käyttivät väärin Raamattua, ei seurakunnan/kirkon jäsenellä ollut mitään mahdollisuutta oikaista sitä tai kertoa siitä muille. Kaikkea saarnaa pitävän keskeyttämistä pidettiin häiritsemisenä.

Raamatussa "luennoivaa" tyyliä sanoman välittämisessä toisille käytetään silloin, kun annetaan uutta, tärkeää informaatiota tai annetaan ohjeita suurelle ihmisjoukolle. Esimerkiksi 5.Mooseksenkirjan luvussa 5: "Ja Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille: 'Kuule, Israel, nämä käskyt ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja noudattakaa niitä tarkoin'."

Paavali puhui kokoontuneille veljille (niin pitkään, että yksi nukahti!) Apostolien tekojen 20:7—11:ssä. Ja ennen kaikkea "vuorisaarnassa" näemme Jeesuksen puhuvan suurelle ihmisjoukolle kertoen heille aivan uusia asioita, joista he eivät olleet ennen kuulleet.

Tällaista luennoivaa opetusta näemme Raamatussa, kun suuret ihmisjoukot olivat kuulemassa ja heille kaikille oli annettava nopeasti uutta tietoa tai uusia ohjeita. Mutta sen jälkeen, kun uusi opetus oli otettu vastaan, apostolit eivät jatkaneet luennoivaa opetusta tai saarnanneet, vaan sallivat muidenkin puhua ja yhteisen keskustelun.

KESKUSTELEVA OPETUS

Toisentyyppistä jatkuvaa opetusta annetaan pienissä ryhmissä ja perheissä. Se on epävirallisempaa opetusta, johon sisältyy keskustelua ja kysymyksiä ja vastauksia, johon KAIKKI osallistuvat, ei ainoastaan yksi, joka seisoo kaikkien edessä.

Esimerkiksi 5.Moos.6:6—7:ssä käsketään antamaan tällaista opetusta Jumalan teistä:

"Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi ja ylös noustessasi."

Herra kuulee ja kehottaa puhumaan Jumalan asioista ja jakamaan ajatuksia niistä luonnollisella tavalla. Katso, miten ne, jotka rakastavat Herraa, jakavat sanaa seuraavassa:

"Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät. Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee." (Mal.3:16—17)

Me opimme usein enemmän puhuessamme, jakaessamme, ajatellessamme jotakin aihepiiriä, esittäessämme siitä mielipiteitämme ja kertomalla toinen toisillemme löydöistämme ja kuunnellessamme vastaavasti, mitä muut ovat löytäneet kuin vain kuunnellessamme yhtä ainoaa luentoa. Pienessä ryhmässä ei ole sopivaa, että joku jäsenistä nousee seisomaan ja pitää pitkää puhetta muille ikäänkuin hän olisi erillään ryhmästä. Pienissä, epävirallisissa seurakunnissa on kaikkein parasta, että opetus tapahtuu keskustelevana opetuksena, joka on jatkuva, elävä prosessi, samoin kuin lapsissakaan kasvu ei tapahdu kerralla, vaan vähitellen, huomaamattomasti.

On tietenkin aikoja, jolloin yksi jäsen esittää pitkähkön tutkielman jostain raamatullisesta aiheesta, mutta tuollaisen luennon toteuttaminen väkisin joka kokouksessa on väärin.

Eräs pieni ryhmä, jonka tunsin hyvin vuosia sitten, oli lähtenyt paikallisesta luopioseurakunnastaan ja päättänyt kokoontua kodeissa. Niinpä he ostivat puisen puhujanpöntön olohuoneessa pidettäväksi ja myös hengellisiä laulukirjoja, jotka jaettiin ihmisille ovella. Sitten he hankkivat lukuisia vierailevia puhujia ja alkulaulun ja -rukouksen jälkeen tuo puhuja nousi puhujapöntön taakse puhumaan noin tunniksi. Jonkin ajan kuluttua he ostivat urut, joilla lauluja voitiin säestää ja päättivät, ettei mitään uudenaikaisia lauluja laulettaisi. He olivat jättäneet seurakunta/kirkkojärjestelmän, mutta järjestelmä ei ollut jättänyt heitä!

ENTÄ LAPSET?

On monia, jotka ovat pätevämpiä kuin minä puhumaan lapsista pienissä ryhmissä "ulkopuolella leirin". Minulla ja miehelläni ei ole lapsia, mutta tiedän muutamia pieniä ryhmiä, joiden kokouksissa pienet ja isot lapset ovat ihanalla tavalla osa tuota laajennettua "perhettä" eikä heitä jätetä kokousten ulkopuolelle niinkuin on usein tapana isommissa seurakunnissa/kirkoissa.

Ei ole mitään syytä, miksi lapset eivät voisi osallistua seurakunnan kokouksiin ja esittää kysymyksiä tai jakaa omia ajatuksiaan. Lapsilla on usein tuore asenne Raamattua kohtaan.

Raamatun tapa on se, että vanhemmat opettavat kasvavia lapsiaan kotona.

Kuulkaa lapset, isän kuritusta ja kuunnelkaa oppiaksenne ymmärrystä. Sillä minä annan teille hyvän neuvon, älkää hyljätkö minun opetustani. Olinhan minäkin isäni poika, hento ja äitini ainokainen. Ja isä minua opetti ja sanoi minulle: 'Pitäköön sydämesi minun sanoistani kiinni, noudata minun käskyjäni, niin sinä saat elää'." (Sananl.4:1—4)

Jumala ei ole käskenyt meidän lähettää lapsiamme pois kotoa sunnuntaisin, jotta täysin vieraat ihmiset opettaisivat heitä. He tarvitsevat läheistä ja rakkaudellista ja tarpeellista huomiota, jota ainoastaan vanhemmat (tai laajemman seurakuntaperheen jäsenet, joista on tullut heille luottohenkilöitä) voivat heille antaa. Tämä on tärkeää, jos on käsiteltävä vaikeita asioita tai annettava kuritusta.

"Kuule, poikani isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta". (Sananl.1:8)

"Lemuelin, Massan kuninkaan, sanat, joilla hänen äitinsä kasvatti häntä." (Sananl.31:1)

"Kuule, poikani, ja ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet enentyvät. Minä neuvon sinut viisauden tielle, ohjaan sinut oikeille teille. Käydessäsi eivät askeleesi ahtaalle joudu; juostessasi et kompastu." (Sananl.4:10—12)

Jätän käytännön ohjeiden antamisen toisille, joilla on enemmän kokemusta siitä, miten lapset saadaan sopeutumaan pieneen ryhmään ja pysymään tyytyväisinä.

Vielä eräs seikka: joidenkin, jotka ovat lähteneet seurakunnistaan, on vaikea keksiä, mitä sanoa isommille lapsille ja teini-ikäsille, jotka ovat joutuneet jättämään ystävänsä. He kokevat myös, ettei heillä ole enää tarjottavan mitään sellaista organisoitua toimintaa, jota vanhassa seurakunnassa oli tarjota nuorille. Tästäkään ongelmasta minulla ei ole ensikäden kokemusta, mutta minusta tuntuu ja näyttää siltä, että luopioseurakuntien ulkopuolellakin voi ja täytyy olla vaihtoehtoista toimintaa.

Ei tunnu myöskään kovin järkevältä antaa vaikutuksille alttiiden ja hengellisesti avoimien nuorten käydä edelleen seurakunnissa (ilman valvontaa), joita pidetään kypsillekin aikuisille kristityille sopimattomina! Selitys, jonka mukaan he eivät voi katkaista ystävyyssuhteitaan, ei riitä, kun vaarana on hengellinen vahingoittuminen, jota voi tapahtua ja joka voi aikaa myöten johtaa jopa välien katkaisemiseen oman perheen kanssa.

Lapset pitäisi saada käsittämään, mitä eksytys on, miten se vahingoittaa ihmisiä ja miksi joudumme tekemään uhrauksia seuratessamme Herraa. Ja jos lapset eivät ole vielä pelastuneet, he kiinnostuvat paljon todennäköisemmmin pienissä epämuodollisissa kokouksissa kuin suurissa jumalanpalveluksissa. Sellaisessa ilmapiirissä he voivat keskustella vapaasti epäilyksistään ja heitä voidaan johdattaa lempeästi Herran luo.

LÄHETYSTYÖ JA KÄÄNTYNEET

Toinen asia, mistä seurakunta/kirkkojärjestelmien ulkopuolella olevia syytetään, on se, että he ovat tehottomia. He eivät pysty järjestämään suuria evankeliointitapahtumia tai suuria avustusprojekteja.

Mutta raamatullinen evankeliointi on evankeliumin jakamista lähiseudun ihmisille ja ystäville tilaisuuden tullen. Tilastot ovat harhaanjohtavia, mutta uskoisin sinun tulevan siihen tulokseen, että paljon enemmän ihmisiä pelastuu yksilöiden välisissä miellyttävissä kontakteissa työpaikalla tai ystävien kesken kuin suuren luokan evankelioimistapahtumissa.

Suuret seurakuntien/kirkkojen järjestämät tapahtumat saattavat näyttää vaikuttavilta, mutta ovatko ne niin tehokkaita kuin mitä ne väittävät olevansa? Saavatko loppujen lopuksi taustalla toimivat, jotka rakastavat Herraa ja joilla on arviointikykyinen sydän, itse asiassa paljon enemmän aikaan kuin estraadilla esiintyvät hienosti pukeutuneet ja rokkiyhtyeiden tukemat puhujat?

Joka tapauksessa meidän ei pitäisi mennä ulkopuolelle Jumalan johdatuksen saarnatessamme evankeliumia, vaan puhua ainoastaan silloin, kun saamme siihen kehotuksen ja käyttäen tilanteeseen sopivaa, hyödyllistä materiaalia. Kun sama sanoma suunnataan kaikille kokoontuneille, se saattaa toimia, mutta silti se on sattumanvaraista enkä usko, että se on Jumalan tahdon mukaista evankeliointia. Jokainen tulee Herran luo hiukan eri tavalla ja jokaisella on erilaiset tarpeet, jotka meidän on otettava huomioon ja joista meidän on huolehdittava. Jokaisella on myös oma elämäntapansa. Joillekin on saarnattava rohkeasti synnistä, kun taas toisia on ohjattava lempeästi ja jotkut tarvitsevat rakkaudellista tukea, toiset taas demoneiden ulosajamista. Me emme tiedä näistä asioista ilman henkilökohtaista kohtaamista ja tuo kontakti on paljon helpompi saada aikaan, jos kutsumme ihmisiä kotiimme aterialle tai kutsumme heitä mukaan vapaaseen seurusteluun seurakunnassa.

Ne, jotka ovat kyllästyneitä kirkkoon/seurakuntaan, koska he eivät tiedä mistään muusta kuin kirkonmenoista, saattavat kiinnostua tai ehkäpä innostua huomatessaan minkälainen on oikea seurakunta, joka muodostuu elävistä kivistä!

Ongelma "mihin lähetämme vastauskoontulleet?" ratkeaa pienessä ryhmässä (tai ehkä isossakin, joka kuitenkin on läheinen ryhmä), jossa jokainen tuntee toinen toisensa ja jossa rakastetaan ja luotetaan toinen toiseensa. Vastauskoontulleet sopeutuvat ehkä heti, he saavat hengellistä ravintoa, heistä pidetään huolta ja heitä ohjataan oikeaan suuntaan ilman että heistä tuntuuu nololta tai että he kokisivat olevansa vieraita.

Opetus voidaan räätälöidä täsmälleen heidän tarpeitaan vastaavaksi ja monet eri ihmiset voivat antaa vastauksen heidän kysymyksiinsä. Suuremmissa seurakunnissa ja kirkoissa ei ole mitään, mikä voisi korvata tällaisen yksilöllisen huolenpidon, jossa vastauskoontulleista huolehditaan ja heitä ravitaan. He voivat oppia Sanasta, miten etsiä Herraa rukouksessa, tutkia itse Raamattua ja luoda oman hengellisen elämänsä itsenäisesti! Se on mittaamattoman arvokasta jokaiselle uudelle uskovalle.

HYVÄT TYÖT

Luulemme myös, että on monia muitakaan projekteja ei voida toteuttaa "oikeiden" seurakuntien/kirkkojen ulkopuolella, kuten esimerkiksi retkiä, hyväntekeväisyyttä ja paikallisen tason toimintaan osallistumista. Mutta miksi ei, tahtoisin kysyä? Siellä missä on hyvää tahtoa, siellä on myös kykyä. Ei ole mitään estettä siihen etteikö pienikin ryhmä voi kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen tai tehdä vierailuja sairaaloihin ja vanhainkoteihin; ja miksei seurakunta voisi tehdä retkeä meren tai järven rannalle?

Seurakuntayhteyden pitäisi olla hauskaa, vapauttavaa ja täynnä iloa. Me emme saisi ajatella ihmissuhteitamme ainoastaan hengellisellä tasolla, niin että keskustelemme ainoastaan Raamatusta emmekä kokoonnu koskaan muuta kuin rukoilemaan! Ei — olkaamme ihmisiä, viekäämme yhdessä lapset puuhapuistoihin, menkäämme yhdessä vaikka ravintolaan syömään ja jutelkaamme keskenämme!

KASTE

Ei tarvitse surra sitä, miten uudet uskovat on kastettava. Raamatusta näemme, että uskovat kastettiin (tarkoitan siis upotetiin) missä vain oli vettä ja me voimme tehdä samoin.

Omasta puolestani voin kertoa, että minut kastettiin paikallisessa uimahallissa (tarkemmin sanoen matalassa päässä) ja tunnen ihmisiä, jotka on kastettu omassa uima-altaassa. Joskus joku ryhmä voi vuokrata myötämielisen seurakunnan kastealtaan päiväksi tai kesäaikaan voidaan mennä syrjäiselle uimarannalle tai vaikkapa ostaa isokokoinen lasten uima-allas. Imrovisoikaa!

MITÄ KOKOUKSISSA TEHDÄÄN?

Hämmästyn aina, kun ihmiset kysyvät minulta tällaista. Luulisin, että jokaisella kristityllä on luonnollinen halu kokea yhteyttä muiden uskovien kanssa ja rukoilla, laulaa tai jakaa sanaa yhdessä. Mutta asia ei tietenkään ole aivan niin. On ihania kristittyjä, jotka eivät uskalla avata suutaan kokouksessa tai edes rukoilla ääneen.

Meidän on huolehdittava kaikkien tarpeista. Se on PALJON helpompaa, kun olemme oppineet tuntemaan kaikki muut hyvin ja kaikki ovat pelastuneita (päinvastoin kuin monissa järjestäytyneissä seurakunnissa/kirkoissa!).

Arkoja on rohkaistava ja hallitsevia on jarrutettava, niin että saadaan aikaan tasapaino, jossa kaikkia autetaan kasvamaan.

En aio käsitellä sitä tarkemmin tässä artikkelissa, jokainen ryhmä työstäköön oman vastauksensa. Raamatussa on kuitenkin lukuisia esimerkkejä kaikesta siitä, mitä kokouksissamme voi tapahtua:

"Kuinka siis on veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi." 1.Kor.14:26

"Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa." Kol.3:16—17

"...puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa." Ef.5:19—21

Tässä näimme monia asioita, joita voimme tehdä (vaikka Herra itse johtaa teitä). Me voimme odottaa näkevämme:

Mikään näistä ei tapahdu rutiininomaisesti tai rutiininomaisessa järjestyksessä ja koko ajan pitäisi olla avoin Pyhän Hengen johdatukselle. Jos Jumala haluaa meidän käyttävän koko illan keskusteluun yhdestä raamatunjakeesta, niin tapahtukoon. Jos me käytämme kaiken ajan vain lauluun ja ylistykseen, niin jos se on Jumalan tahto, silloin käytämme aikamme parhaalla mahdollisella tavalla. Olkaa joustavia!

MUTTA ENTÄ MINÄ — MINÄ OLEN AIVAN YKSIN?

Tämä artikkeli on kirjoitettu niitä varten, jotka kokoontuvat pienissä ryhmissä tai perheen kesken tai yhden tai useamman ystävän kanssa.

On kuitenkin surullinen tosiasia, että monet ovat lähteneet seurakunnista tietäen, että heillä ei ole mitään muutakaan paikkaa eikä ketään, kenen kanssa kokoontua. Ehkä he ovat naimattomia tai naimisissa ei-uskovan kanssa tai eivät yksinkertaisesti tunne ketään muuta paikkakunnallaan.

Tämä ei selvästikään ole ihanteellinen tilanne kenellekään kristitylle. Se on ehkä kaikkein vaikein ja koettelevin tilanne ja aikaa myöten erityksissä olevat kristityt saattavat sortua yksinäisyyteen, syyllisyyden tunteisiin ja antaa myöten painostukselle "mennä johonkin" yksinkertaisesti vain käydäkseen jossain paikkakunnan kristillisistä kokouksista.

Osoittaa rohkeaa uskoa, että pystyy eroamaan paikallisseurakunnasta sen takia, että se on hylännyt terveen opin ja päättää etsiä Jumalaa yksin. Päätös olla tekemättä kompromissia eksytyksen kanssa saattaa jo piankin horjua niiden takia, jotka katsovat tehtäväkseen pilkata ja arvostella kaikkia eristyksissä olevia uskovia ja sanoa heille, että he ovat Jumalan tahdon ulkopuolella ja jopa vaarassa menettää pelastuksensa. Sellaisesta ei ole apua ja kaikki tällainen lisää painetta luovuttaa ja "palata takaisin", mikä ei suinkaan ole Jumalan tahdon mukaista.

Jos ei ole sopivaa paikallista seurakuntaa etkä tunne ketään, jonka kanssa voisit kokoontua (edes) rukoilemaan ja tutkimaan Raamattua, sen sijaan, että luovuttaisit ja palaisit takaisin vääränlaiseen seurakuntaan, sinun pitäisi luottaa siihen, että Jumala hankkii sinulle yhteyksiä uskoviin ja johdattaa sinut toisten samanmielisten uskovien seuraan.

Tässä muutamia ohjeita (tämä ei ole suinkaan kaikenkattava luettelo!) eristyksissä oleville uskoville, jotka ovat ulkopuolella leirin. Ne soveltuvat monissa tapauksissa KAIKILLE, jotka ovat lähteneet seurakunnastaan:

Varmistu ennen kaikkea siitä, ettet kanna vihaa tai negatiivisia tunteita entisen seurakuntasi jäseniä kohtaan. Se saattaa estää kasvuasi kristittynä ja vaellustasi Jumalan kanssa. Ryhdy karistamaan pöly jaloistasi käytännössä ja anna anteeksi niille, jotka olet jättänyt taaksesi ja päätä, ettet jatka kiistelyä kirjeitse tai puhelimessa äläkä märehdi tilannetta päivästä toiseen.

On hyvä tapa ja toisinaan jopa välttämätöntä sanoutua rukouksessa lopullisesti hengellisesti irti kaikesta siitä, mitä entisessä seurakunnassasi on tehty ja opetettu, varsinkin jos siellä on pantu kädet päällesi tai jos olet osallistunut erilaisiin epäraamatullisiin asioihin. Tee yksinkertaisesti parannus Jumalan edessä ja tee päättäväisesti ero kaikkeen siihen kertoen Herralle rukouksessa kaikki. Joidenkin mielestä on hyvä sanoutua irti ääneen Jeesuksen nimessä noista menneistä käytänteistä ja katkaista ääneen Hänen nimessään kaikki siteet entiseen seurakuntaasi.

Älä anna toisten ihmisten sanella ajatuksiasi ja tunteitasi ja uskomuksiasi. Jos he soittavat sinulle tai ottavat sinuun yhteyttä, älä anna heidän vaikuttaa arviointiisi minkäänlaisella manipuloinnilla tai syyllistämisellä, joilla he saattavat saada sinut pelkäämään tulevaisuutta. Ole luja Herrassa ja muistuta itsellesi, mitkä olivat perussyyt siihen, että päätit lähteä. Pysy lujana siinä, minkä tiedät olevan Jumalan tahto. Yksi ihminen Jumalan kanssa muodostaa enemmistön.

Ihmiset yrittävät usein suostutella sinut ajattelemaan, että olet lähtenyt seurakunnasta väärin perustein ja että sinun täytyy ajatella muita, jotka ovat jääneet tuohon järjestelmään ja palata takaisin auttamaan heitä ja kertomaan heille totuuden. Olen kuitenkin vain harvoin jos koskaan nähnyt yksittäisen kristityn saavan aikaan mitään muutosta seurakunnassa, jossa pastori/pappi ja monet hänen lisäkseen ovat eksyneet. (Täysin päinvastoin — seurakunta pystyy murtamaan monien lujuuden, jos he jäävät tuohon järjestelmään.) Jos olet esittänyt mielipiteesi, puolustanut totuutta, vastustanut eksytystä eikä sitä ole otettu huomioon, silloin sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ulos, etkä sinä ole MITENKÄÄN vastuussa seurakunnan muiden jäsenten uskosta ja päätöksistä. Myös heillä on Pyhä Henki ja oma mieli. Heidän on tehtävä omat päätöksensä.

Muista, että monet Raamatun pyhistä olivat myös yksinäisiä tai erityksissä tahtomattaan. Ajattele Joosefia Egyptissä, Danielia Babyloniassa, Eliaa, Johannes Kastajaa ja apostoli Paavalia. Kaikki he joutuivat kokemaan eristyksissä olemista ja joutuivat olemaan pitkiä aikoja ilman perinteistä "seurakuntaa". Kuitenkin Jumala käytti heitä, opetti heitä ja suojeli heitä luopumasta uskostaan.

Ymmärrä, että sinun täytyy kehittää omaa kristillistä elämääsi eikä antaa ympärillä olevan maailman muovata itseäsi. Ellei ole määrättyä aikaa, joka on omistettu Jumalalle, voi helposti vain antaa mennä. Sen tähden tarvitaan itsekuria, niin että pitää kiinni tietyistä rukoukselle, Raamatun tutkiskelulle ja palvonnalle varatuista ajoista. Valitse itsellesi sopivat ajat. Ei siinä ole mitään ansiota, että ajat itsesi ylös vuoteesta jo viideltä aamulla, koska se tuntuu "hengelliseltä". Muutaman kerran jälkeen luovut siitä kuitenkin! Valitse ajankohta, jolloin voit rentoutua eikä sinua keskeytetä, olkoon se sitten mihin aikaan päivästä hyvänsä.

Älä ajattele, että KAIKEN kristillisen kasvusi ja palvontasi täytyy tapahtua niinä aikoina, jotka olet valinnut Raamatun lukemiseen ja rukoukseen. Palvonta on elämäntapa eikä yksittäinen teko tai "palvelusta" kirkossa/seurakunnassa. Ne, jotka palvoivat Jeesusta, tekivät sen spontaanista rakkaudesta ja ihailusta (Matt.28:9). Mikä hetki hyvänsä päivällä tai yöllä on oikea hetki kertoa Jumalalle, miten paljon rakastat ja palvot häntä!

Samoin, älä myöskään halveksi niitä vähäisiä tapoja, joilla me kaikki opimme ja kasvamme. Sanomalehden lukeminen saattaa sytyttää Jumalaa koskevan ajatuksen, jonkun esittämä huomautus saattaa saada sinut miettimään Jumalan hyvyyttä; puhelinsoitto, jossa jaat kristityn ystäväsi kanssa sitä, miten olette saaneet kokea siunauksia ja apua. yllättävä tapaaminen jonkun kanssa, joka on samalla tavoin ajatteleva uskova, voi antaa tyydytystä ja mielihyvää viikoiksi eteenpäin ja olla hyvin merkityksellinen.

Laulaminen on hyvä tapa ilmaista ylistystä ja palvontaa. Jos voit ja jos osaat laulaa (ja vaikket osaisikaan!), lauleskele kotosalla ja muuallakin, jos se on mahdollista. Joissakin virsissä on hyvät raamatulliset sanat ja niiden sanat on ehkä helpompi muistaa kuin nykyaikaiset laulut. Tai käytä mitä tahansa lauluja, mitkä siunaavat ja innoittavat sinua. Minulla oli tapana laulaa ajaessani pyörällä töihin ja minulla oli silloin TOSI ihana ylistyshetki! Polkimien rytmi innosti minua usein sepittämään omia lauluja, jotka siunasivat henkeäni. Ei ole väliä, miten yksinkertaisia laulut ovat. Jumala ymmärtää!

Käy kaikissa hyvissä konferensseissa tai julkisissa kokouksissa, joihin osallistuu tuntemiasi ihmisiä, joilla on terve oppi tai muita uskovien jäännökseen lukeutuvia. Sellaiset kokoukset ovat kuin keitaita erämaassa.

Luota Jumalaan, sillä hän osaa antaa salattua mannaa erämaassa ja avata vesilähteitä kallioon matkan varrella. On usein hämmästyttävää, miten hyvin ravittuja voimme olla erämaavaelluksellamme, kun Jumala pitää meistä huolta! Kun tapaamme kristittyjä, jotka vielä "käyvät kirkossa/seurakunnassa" ja vertaamme heidän tilannettaan omaamme, huomaamme yllättäen, että olemme kasvaneet PALJON enemmän sen jälkeen, kun lähdimme entisestä kirkostamme/seurakunnastamme verrattuna siihen, kun vielä kuuluimme sinne!

JOHTOPÄÄTÖS

Historiasta näemme, että tosi uskovat ovat joutuneet kokemaan usein eristyksissä oloa tai "ulkopuolella leirin" elämistä. Itse asiassa se on luultavasti "normaalimpi" kokemus useimmille aidoille uskoville seurakunnan historian aikana! Aina kun näkyvä seurakunta/kirkko horjui ja joutui eksytykseen, oli niitä, jotka sytyttivät uudelleen totuuden liekin, mutta useimmiten se merkitsi omasta seurakunnasta lähtemistä (tai että asianomainen ajettiin sieltä ulos) ja uutta alkua kodeissa yhden tai useamman uskonystävän kanssa.

Nyt, kun elämme vakavan luopumuksen aikaa ja olemme matkalla kohti täyttä lopun ajan antikristillistä eksytystä, on Jumala enemmän kuin koskaan aikaisemmin säilyttänyt itselleen uskovien jäännöksen jokaisessa kansakunnassa. Jotkut heistä kuuluvat vielä hyviin seurakuntiin, toiset eivät, mutta näemme yhä enenevässä määrin liikkeen kohti YHTÄ uskovien ruumista kaikista tunnustuskunnista, joilla kaikilla on halu säilyttää Raamatun totuus ja raamatullinen Jumalan rakkauden ilmentymä.

Me emme näe tarkalleen, mihin tämä kaikki johtaa. Ehkä Jumala lisää joukkoamme ja näemme jonkinlaisen kotiseurakunnan muotoutuvan, jonka tehtävänä on opettaa, evankelioida ja palvella kadotettuja ja pelastaa heitä. Tai ehkä näemmekin sen sijaan joukkomme pienenevän lukumäärältään ja tilanne on lopulta samankaltainen kuin kommunistimaissa, joissa uskovat kokoontuvat salaa. Vain Jumala tietää.

Mutta mitä ikinä tulevaisuus sitten tuokin tullessaan, me emme saa missään tapauksessa langeta kompromissiin porttojärjestelmän kanssa vain sen takia, että haluaisimme alistua IHMISTEN perinteisiin, sääntöihin ja hallintoon. Jumala käskee meidän sen sijaan totella hänen SANAANSA ja HÄNTÄ ITSEÄÄN ainoana Herranamme. Jos se on ristiriidassa ihmisten perinteiden ja vaatimusten kanssa, olkoon vain!

Ja kaikki, jotka ovat lukeneet tämän artikkelisarjan, saakoot siitä innoitusta ja lohdutusta Herrassa.

Alkuperäinen artikkeli: Tricia Tillin, The Church Outside the Camp. Scriptural and Practical Notes For Isolated Believers 2/2
Osa 1
Alkuun | Tricia Tillin: Leijonan luolaan | Richard Wurmbrand: Valmistautuminen maanalaiseen seurakuntaan | Tricia Tillin: Myrskypilviä horisontissa | Tricia Tillin: Lähtekää siitä ulos! | Al Dager: Kotiseurakunta
Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä