Alan Morrison


EPÄPYHÄN HENGEN KASTE
Mielenhallintatekniikoiden käyttö helluntai- ja karismaattisissa liikkeissä


Muissa tämän sivuston [Diakrisis] artikkeleissa (parantamisesta ja visualisaatiosta) olemme tutkiskelleet puhutun sanan maagista käyttöä okkultin sanavoiman ilmentymänä, jonka tarkoituksena on saada aikaan muutos ympäristössä. Tutkimme nyt verbaalia suggestiota voimallisena keinona, jonka avulla saadaan aikaan muutosta muissa—joka on eräänlaista shamanismia ja on levinnyt hämmästyttävän laajalle kautta koko kristikunnan.
Sitä mukaa kuin karismaattinen opetus on tullut yhä suositummaksi, mielenkiinto demoneihin ja demonologiaan on kasvanut. Hälyttävän suuri määrä ihmisiä on kehittänyt itselleen yleisesti "demonien ulosajamiseksi" kutsutun palvelutyön muodon, jonka avulla he väittävät harjoittavansa demonien ulosajamista ja muutakin demonien maailman kanssa taistelua. Tämän rinnalla ovat erilaiset animistiset ja taikauskoiset käytänteet lisääntyneet, joita käytetään demonien häätämiseen tietyiltä maantieteellisiltä alueilta tai elämäntilanteesta. Seuraavassa luettelo joistakin tällaisista tekniikoista, joiden avulla yritetään tehdä tyhjäksi demonien toimintaa ja joita olemme omin silmin nähneet käytettävän tai joista meille on tiedotettu viime vuosina:

Piireissä, joissa tällainen taikausko on vallalla, tavataan poikkeuksetta myös kääntymyksen jälkeistä kokemusta, johon sisältyy nk. "henkikaste", kielilläpuhumista, uskolla parantamista ja hyvin usein väitettyjä demonien ulosajamisia—joka kaikki saadaan aikaan voimakkaan ja voimakkaasti vaikuttavan opettajan suggestiolla. Koska niin valtava määrä evankelisia seurakuntia on eksytetty käyttämään näitä eksyttäviä vaikutteita uskoen, että sellaiset asiat ovat asiaankuuluvia kristillisiä kokemuksia, on mitä tarpeellisinta osoittaa näiden käsitysten todellinen alkuperä ja opettaa samanaikaisesti demonista alkuperää olevien ilmiöiden raamatullinen tausta.

Suuri osa karismaattis-helluntailaisen liikkeen käytänteistä perustuu niiden kannattajien tietämättömyyteen siitä, että valtakunta ei ole vielä toteutunut maan päällä siinä mielessä, että vaikka valtakunta on tullut armona, se ei ole vielä tullut kirkkaudessa; kyyneleitä ei ole vielä pyyhitty kaikkien silmistä; tuskaa ei ole vielä kokonaan poistettu; kärsimystä ei ole vielä otettu pois; kuolemaa ja sairautta ei ole vielä poistettu—ei edes kristittyjen kohdalla. Nämä asiat eivät tapahdu ennenkuin luodaan uudet taivaat ja uusi maa (Ilm.21:1-5). Samalla näissä piireissä on kuitenkin vastakkainen ja yhtä aikaa rinnakkainen tietämättömyys siitä tosiasiasta, että demonien maailma on voitettu paljon perusteellisemmin kuin mitä he näyttävät ymmärtävän. ON totta, että monet karismaatikot kyllä tunnustavat, että "Kristus on saanut voiton", mutta tuo tunnustus ei tunnu täsmäävän niiden lukemattomien tekniikoiden kanssa, joita heidän on käytettävä kaikkinaista demonien toimintaa vastaan.

. Kaikkien näiden rituaalinomaisten demonien, sairauksien ja muiden ahdistusten häätämiseen tarkoitettujen tekniikoiden alkuperä on pikemminkin Babyloniassa kuin Siionissa. Niitä käytettiin muinaisessa Babyloniassa noin viisituhatta vuotta sitten ja pakanauskonnoissa niitä on käytetty jo tuhansien vuosien ajan, kun on turhaan yritetty paeta niitä välittömiä seurauksia, jotka aiheutuvat saatanan kynsissä elämisestä. Nyt, 2000-luvun loppuvaiheessa jälkeen Kristuksen syntymän Kristuksen nimeä tunnustavat seurakunnat ovat alkaneet jälleen harrastaa näitä shamanistisia, okkultistisia käytänteitä kiitos karismaattis-helluntailaisen liikkeen, roomalaiskatolisuuden ja synkretistisen liberalismin ristiretkimäisen innon. Suurin osa kristinuskoa tunnustavista on eksytetty omaksumaan käytänteitä, jotka on suorastaan kielletty Raamatussa. Tämä kaikki on seurausta siitä, että terveen opin opetuksesta on vähitellen luovuttu saarnastuoleissa (2.Moos.20:7; 5.Moos.18:9-12).

Itse asiassa yllä luetellut käytänteet eivät ole (kuten tulemme osoittamaan) ainoastaan tarpeettomia, vaan ne ovat osoitus taikauskosta ja pelosta—eivät suinkaan sallitusta, terveellisestä ja mitä tavoitellummasta Jumalan pelosta, vaan saatanan pelosta, demonien pelosta, näkymättömän ja tuntemattoman maailman pelosta. On selvää, että vanha käärme on jo saanut pelastumattomat sellaisen pelon valtaan: josta todisteena kasvava kiinnostus ennustamiseen, okkultismiin, kauhuelokuviin, "maamysteereihin" ja kaikkea yliluonnollista koskeviin kertomuksiin. Hän on kuitenkin hyvin kiinnostunut myös Jumalan lasten terrorisoinnista. Ikävä kyllä Jumalaan uskovat on helppo saada ansaan ovelilla juonilla heidän heikon uskonsa ja tietämättömyytensä takia. Mutta jos me yksinkertaisesti vain turvaamme opilliseen totuuteen ja Raamatun runsaisiin lupauksiin, tällaiset raamatullisen hengellisen sodankäynnin väärennökset eivät pysty johtamaan meitä harhaan. "Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden [kreikaksi 'terveen'] hengen". (2.Tim.1:7) Uskollinen todistus sanookin valituille, ettei mikään "voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme". (Room.8:39) "Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" (Room.8:31)

Herra käyttää monia keinoja saadakseen lapsensa täysin riippuvaisiksi itsestään. Toisinaan Hän vetää pois lohduttavan läsnäolonsa läheisyyden tunteen, jotta me etsisimme sitäkin innokkaammin Hänen ainutlaatuista neuvoaan (2.Kor.32:31). Usein Hän saattaa nostaa painostavia vastustajia meitä vastaan koetellakseen meitä ja ajaakseen meidät lopulta syliinsä (Tuom.3:1-4; 2.Sam.16:5-14; Ps.59; 1.Kun.11:14-20). Toisinaan Hän piinaa meitä näennäisellä välinpitämättömyydellä meidän kärsimyksistämme saadakseen vieroitettua meidät maallisten ilojen kynsistä (Ps.39; vrt. Ps.131). Toisinaan Hän taas lähettää meidät tehtäviin, jotka ovat meille liian vaikeita, jopa aina katkeamispisteeseen saakka, niin että me oppisimme riippumaan yksin Hänestä saadaksemme avun (Jer.15:10-21; 17:14-18; 20:7-12; 2.Kor.12:9; Fil.4:12-13). Hän saattaa lähettää meille jopa sairautta tai muita vakavia koettelemuksia muistuttaakseen meille meidän jumalattomasta tilastamme tai meidän heikkoudestamme ja Hänen voimastaan (4.Moos.12:1-16; Job 2; Joh.9:1-5; 1.Kor.11:30; 2.Kor.12:7-10). Ja loppujen lopuksi—joka ihmisistä on varmaankin kaikkein vaikeinta hyväksyä—meidän mahtava Jumalamme ottaa meiltä pois rakkaamme, niin että lopulta tunnustaisimme Hänet ainoaksi Kaikkivaltiaaksi, jolla on valta yli elämänkin ja kääntyisimme yksin Hänen puoleensa saadaksemme lohdutuksen (2.Sam.12:1-23; Ruut 1:1-5; Hes.24:15-18; Job1-2; vrt. 1.Moos.22:1-9). On vakava tosiasia, että vaikka tosi kristitty on todella saatanan vallan ulkopuolella ja kuuluu Kristuksen valtakuntaan (Kol.1:13), hän joutuu kuitenkin joskus kokemaan ahdistusta demonisten olentojen vaikutuksesta (ts. 2.Kor.12:7; Ilm.2:10).

Tällaisiin tilanteisiin reagoiminen säälittävillä rituaaleilla, joka kertoo siitä, että Saatana olisi saanut yliotteen Jumalasta, ovat aivan turhia. Ja kuitenkin yhä lisääntyvä määrä uskovia kuvittelee nykyään, että ankara päänsärkykohtaus tai väsymyksen tunne saattavat olla merkkejä demonien vaikutuksesta tai jopa demonien vallassa olemisesta. Tästä syystä meidän on oltava mahdollisimman hyvin selvillä siitä, mitä Raamattu sanoo Saatanan vallasta nyt ja niistä menetelmistä, joita voimme käyttää sen suhteen. Meille on varmuudella esitetty se väistämätön tosiasia, että Saatana kulkee maata pitkin ja poikin (Job 1:7; 2:2). Kuten apostoli Paavali asian ilmaisee: Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä" (1.Piet.5:8). Mutta koska Saatana ja hänen demoninsa ovat menettäneet vallankaappausmahdollisuutensa maan hallinnasta Herran Jeesuksen Kristuksen saaman voiton ansiosta, vanhan käärmeen päivät ovat luetut (Joh.12:31). Kuitenkin, koska hänen voimankäyttönsä on nyt rajallista (Ilm.20:1-3; Kol.2:15; Ef.4.8), hänen kiukkunsa on rajatonta ja hän voi vieläkin saada aikaan tuhoa ihmisten elämässä. Paholainen tietää kyllä varsin hyvin, että ei kestä enää kauan ennenkuin hänet heitetään tuliseen järveen (Ilm.20:10); ja se on pääsyy hänen vihaansa (Ilm.12:12,17). Sentähden hän tekee kaikkensa järkyttääkseen niiden uskoa, luottamusta ja hengellistä varmuutta, jotka rakastavat Herraa Jeesusta ja odottavat Hänen takaisintuloaan.

Kaikesta tästä huolimatta kristittyjen ei pitäisi koskaan elää Saatanan pelon kahleissa. On varmaa, ettei ole mitään syytä rukoilla demoneita pysymään poissa tietyiltä maantieteellisiltä alueilta, jotta voitaisiin "vaatia jotain tiettyä aluetta Kristukselle". Saatana hallitsee nyt uudestisyntymättömien ihmisten sydämissä, ei niitä maa-alueita, joissa he asuvat. Kaikkein voimallisin ase on tällä hetkellä ehdottomasti vanha (mutta ei suinkaan vanhanaikainen) hyvä evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Tottakai demoniset olennot voivat aiheuttaa kärsimystä Jumalan lapsille, mutta Raamatussa on esitetty selkeästi, miten heidän on siihen vastattava -- niinkuin seuraavassa tulemme lyhyesti esittämään. Eräs kaikkein yksityiskohtaisimpia ja palkitsevimpia kirjoituksia, joita on julkaistu hengellisen sodankäynnin aihepiiristä, on 1600-luvulla eläneen puritaanin Thomas Brooksin kirja Remedies Against Satan's Devices. Hän luettelee mm. seuraavia demonien kristityille aiheuttamia ongelmia:
"Että sielu alkaa tuntea vetovoimaa syntiä kohtaan; että ihmissielut saadaan estettyä suorittamasta pyhiä velvollisuuksiaan; ihmissielujen estäminen pyhistä jumalanpalveluksista; ja se, että pyhät saadaan pidettyä surullisessa, epäilevässä, kyseenalaistavassa ja epämiellyttävässä tilassa".1

Nämä ovat ne todelliset asiat, joiden kanssa kristityt joutuvat käymään hengellistä sodankäyntiä. Sellainen sodankäynti ei keskity kristityn ja demonien välillä käytävään henkilökohtaiseen, rituaalinomaiseen, okkulttiin taisteluun; vaan pikemminkin se keskittyy Herran ja itsemme välisen suhteen ja kanssakäymisen laatuun.
Karismaatikkojen esittämä kristittyjen tarve taistella suoraan pimeyden voimia vastaan ikäänkuin "käsikähmässä" käyttäen demonien häätämiseen tähtääviä käskyjä, loitsuja ja rituaaleja on itse eräs Saatanan suurimmista juonista näinä viimeisinä päivinä. Sellainen hengellinen "tähtien sota" pikemminkin saastuttaa ihmisiä yhä enemmän sensijaan, että se puhdistaisi heitä, koska he niin tehdessään ovat tottelematta Herran käskyjä, jotka ovat voimassa vielä tänäänkin niinkuin ne olivat voimassa kolme ja puolituhatta vuotta sitten (5.Moos.18:9-14). Pimeyden voimat ovat itse suunnitelleet tämän kristittyjen valtavan innostuksen sanan voiman okkultisiin tekniikoihin, joka ei suinkaan ole raamatullista, vaan niiden avulla kristityt saadaan eksytettyä: 1) käyttämään "kristillisen" nimellä kulkevia okkultteja menetelmiä (kristillistä shamanismia); 2)murentamaan uskon Jumalan kaikkivaltiuteen kaiken luomakunnan Herrana; 3)demonisten voimien korottamiseen; ja 4) oman henkilökohtaisen taistelun laiminlyömiseen taistelussa syntiä vastaan. On äärimmäistä eskapismia Jumalan säätämästä, vaikeasta ja tuskantäyteisestä pyhitystiestä juosta lähimmän uskollaparantajan, demonien ulosajajan tai karismaattisen "Rukousvoima"-seminaarin turviin, kun elämässämme näkyy ensimmäinenkin merkki kärsimyksestä.
Tämä ei millään muotoa tarkoita sitä, että apostolisten aikojen jälkeen uskovat eivät olisi harjoittaneet hengellistä sodankäyntiä. Päin vastoin, kristityn kokemusmaailmaan kuuluu jatkuva taistelu pimeyden voimia vastaan jollain rintamalla. Mutta se tapa, jolla uskovat suhtautuvat demonien maailmaan on kaukana niistä sensaatiomaisista (ja usein tuhoisista) menetelmistä, joita kristillisten kirjakauppojen hyllyiltä löytyvät oppaat esittelevät nykyään. Ennen tämän luvun loppua käsittelemme tarkemmin kristityn käytössä olevia aseita.
Monet tunnustavat kristityt eivät näytä käsittävän sitä, että laajalti käytössä oleva ritualistinen "demonien ulosajaminen" on itse asiassa alkeellista (shamanistista) psykoterapiaa, joka toimii voimallisen suggestion avulla ja eroaa radikaalisti siitä tavasta, jolla Jeesus ajoi ulos demoneja ulos ja syöksi ne vuorenkielekkeeltä alas. Eräs karismaattinen "demonien ulosajamista" koskeva opaskirja paljastaa tuon tosiasian tahtomattaan. "Kysymyksiä ja vastauksia demonien ulosajamisesta" -osastossa kysytäänkin: "Onko 'muistojen parantamisen' ja demonien ulosajamisen välillä jotain yhteyttä?" Vastauksessa todetaan:
"Kyllä on. 'Muistojen parantaminen' tuo ihmisille vapautuksen hillitysti. Monet, jotka palvelevat 'parantamalla muistoja' tai 'sisäisellä parantumisella' eivät tiedäkään, että he itse asiassa ajavat ulos demoneita; ja kuitenkin juuri niin tapahtuu."2
Vaikka tämän vastauksen antaja ei varmastikaan tarkoittanut vastata kysymykseen, mistä demonien ulosajamisrituaalissa oikein on kysmys, hän kuitenkin teki niin. Nykyajan eksorsismissa ja "muistojen parantamisessa" on kysymys samanlaisesta kokemuksen käsittelystä, ne saavat aikaan samanlaisia ilmiöitä ja tuottavat saman tuloksen: nimittäin "katarsiksen" eli catharsiksen. Tässä suhteessa sekä sisäinen parantaminen että demonien ulosajamisrituaali toimivat samalla tasolla. Ne ovat alkuperältään shamanistisia; käytännössä hypnoterapeuttisia. Lukijat saattavat muistaa eräässä aikaisemmassa artikkelissamme olleen psykoterapeuttien kouluttajan lausunnon, jossa hän sanoo, että suurin osa psykoterapian eri lajeissa käytetyistä tekniikoista ei ole muuta kuin hypnoottisia ilmiöitä".3 Kokemus, jota monet ihmiset nykyään kutsuvat niin hanakasti "demonien ulosajamiseksi" on yksinkertaisesti vain "mesmerismiä" -- sellaisten ihmisten suorittamaa mielen manipulaatiota, jolla on suuri vaikutus ihmisiin. Mietipä tätä kuvausta eräästä Mesmerin klinikan istunnosta 1700-luvun lopulla:
"Mesmer marssi majesteettisesti...laittaen kätensä potilasten päälle tai koskettaen heitä pitkällä rautasauvallaan. Tulokset vaihtelivat. Jotkut potilaat eivät tunteneet mitään, toisista tuntui kuin heidän päällään olisi ryöminyt hyönteisiä, toiset taas joutuivat hysteerisen naurun, kouristusten tai hikkakohtausten valtaan. Jotkut saivat raivokkaita kohtauksia, joita kutsuttiin nimellä 'Kriisi', jota pidettiin äärettömän terveellisenä."4
R.B. Incen kirja Three Famous Occultists (Kolme kuuluisaa okkultistia)—mikä osoittaa, että asiantuntijat pitävät Mesmeriä "okkultistina"—historioitsija Baillyn kirjoittama aikalaisen kuvaus Mesmerin klinikoista kuvaa samaan tapaan Mesmerin manipulatiivisia istuntoja:
"Jotkut ovat rauhallisia eivätkä koe mitään erityistä. Toiset yskivät, sylkevät, tuntevat lieviä kipuja, paikallista tai yleistä kuumuutta ja hikoilevat. Toiset taas ovat kiihottuneita ja heitä vaivaavat kouristukset. Nämä kouristukset ovat huomattavia siinä mielessä, että niin monet potilaista saavat niitä ja koska ne kestävät niin pitkään ja ovat niin voimakkaita. Niitä edeltää ja seuraa heikkouden tai unelmoinnin tila...Potilailla oli vaihtelevassa määrin voimakasta hikoilua, sydämentykytystä, hysteriaa, jäykkyystiloja ja toisinaan epilepsiaa muistuttava tila. Kun kriisi oli huipussaan, avustajat kantoivat potilaan viereiseen "kriisihuoneeseen"; hänet asetettiin siellä leposohvalle ja hän vaipui tavallisesti syvään uneen, josta hän heräsi virkistyneenä ja avun saaneena."5
Vaikka tämän "mesmerimäisen kriisin" harjoittajat eivät olekaan tietoisia asiasta, sen muunnoksia tapahtuu nykyään helluntailais-karismaattisissa kokouksissa kautta koko maailman, jossa siihen liittyy usein hypnoottinen "tajuttomuuskohtaus", josta käytetään nimitystä "hengen lyömänä kaatuminen" (engl. being 'slain in the spirit'). Sama alkuperä kuin "Mesmerin kriisillä" ei ole ainoastaan ritualistisella demonien ulosajamisella. Sellaisiin ekstaattisiin uskonnollisiin kokemuksiin, joita harhauttavasti kutsutaan kristillisissä piireissä "Pyhän Hengen kasteeksi" ja siihen (tavallisesti) liittyvään "kielillä" pälättämiseen päästään helposti noiden hypnoottisten ilmiöiden kautta. Kaikki tämä erittäin teatraalinen meno on tulosta voimakkaasta suggestiosta, jonka aiheuttaja on opettaja, jolla on vahva vaikutus läsnäolijoihin. Se on mysteeriuskontoon vihkimys (initiaatio) -- kokemus, jonka jokainen voi saada, joka on valmis vastaanottamaan sen, olkoon hänen uskonnollinen suuntautuneisuutensa mikä tahansa ja se liittyy mitä suurimmassa määrin kristillisen hengellisyyden toteutumiseen dionysiolaisena riittinä.
Eräs suurimmista huolenaiheista karismaattis-helluntailaisen liikkeen suhteen on se, että lukemattomat ihmiset sen piirissä, jotka uskovat olevansa kristittyjä, eivät ehkä koskaan ole kokeneet aitoa raamatullista kääntymystä. Hyvin usein henkilöä pidetään pelastettuna, jos joku on rukoillut hänen puolestaan ekstaattisella "kielillä" pälättämisellä ja laittanut kädet hänen päälleen (ja usein yrittäen samanaikaisesti häätää hänestä demoneita), joka on saanut aikaan tiettyjä fyysisiä aistimuksia (esim. kuumuutta, pistelyä iholla, kaatumista jne.) ja samanlaista "kielilläpuhumista" kuin sillä, joka laittoi kädet hänen päälleen. Tuo ilmiö voidaan varmastikin luokitella "psykomystiseksi" tai "mesmeerikseksi" kokemukseksi -- tai jopa uusgnostilaiseksi kokemukseksi -- mutta se ei ole osoitus Pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtuneesta uudestisyntymisestä.
Kauan sitten eli vuonna 1784 -- kauan ennenkuin nykyajan karismaattinen liike oli edes pilke Saatanan silmäkulmassa—Ranskan kuningas määräsi komission tutkimaan Franz Mesmerin väitteitä. Kaksi maineikasta lääketieteellistä laitosta antoi raporttinsa: Tiedeakatemian lääketieteellinen tiedekunta ja Kuninkaallinen lääketieteellinen seura. Miten tarkkanäköistä komissiolta olikaan päätyä seuraaviin johtopäätöksiin:
"Ihminen voi vaikuttaa toiseen ihmiseen milloin tahansa ja lähes tahtonsa mukaisesti iskemällä ihmisten mielikuvitukseen; että mitä yksinkertaisimmilla eleillä ja merkeillä voi olla mitä voimallisimmat vaikutukset; ja että ihmisen taito vaikuttaa toisen ihmisen mielikuvitukseen voidaan kehittää huippuunsa ja sitä voidaan käyttää metodisesti niihin, joilla on uskoa".6
Tämä on olennaisilta osiltaan karismaattis-helluntailaisten piirien nykyään kehittämä "kriisikokemus", jolla ei ole mitään tekemistä raamatullisen kristinuskon kanssa, vaan joka on sen sijaan shamanismia, mesmerismiä ja hypnoottista suggestiota. Kun Anton Mesmer keksi 1700-luvun lopulla sen, minkä shamaanit olivat tienneet jo vuosituhansien ajan, länsimaisen psykoterapian siemenet oli kylvetty -- tosiasia, jonka merkittävät psykiatrit vahvistavat uusimmassa arvovaltaisen Journal of the Royal Society of Medicinen numerossa:
"Tärkeintä on se vaikutus, joka [Mesmerillä] oli psykiatrian kehitykseen. Ei ole liioiteltua sanoa, että hän oli maailman ensimmäisiä psykoterapeutteja."7
Ja "demonien ulosajamista" ja "parantamisristiretkiä" suorittava helluntailais-karismaattinen liike harjoittaa nimenomaan Mesmerin kovaa manipulatiivisen hypnoterapian muotoa, jossa voimmakkaan opettajan voimallinen suggestio voi kääntää hyväuskoisten ihmisten elämän ylösalaisin. Niinkuin tämän artikkelin viimeisen osan kristityt "visualisoijat", myös parantajat ja demonien ulosajamisella kauppaa käyvätkään eivät ole ymmärtäneet sitä, että Jumalan Pojan toiminnan ja tämän maailman kaikenkarvaisten shamaanien taikuuden välillä on suunnattoman syvä kuilu.
Täyden evankeliumin liikemiesten kansainvälinen veljesliitto (F.G.B.F.I) on erikoistunut juuri tällaiseen jo heti alusta alkaen: päivälliskutsuihin Anton Mesmerin kanssa. Niille, jotka eivät ole tutustuneet F.G.B.F.I:hin, jolla on haaroja kaikkialla maailmassa: Se pitää säännöllisesti evankelioivia päivällisiä vuokratuissa tiloissa, jonne ihmiset voivat kutsua naapureitaan, työtovereitaan, ystäviään jne. Sen jälkeen kun päivällinen on nautittu, ihmiset pitävät tunnepitoisia todistuspuheenvuoroja siitä, mitä Jeesus heidän mukaansa on heidän hyväkseen tehnyt (yleensä nuo vaikutukset ovat dramaattisia), jota seuraa kutsu tulla eteen "parantamista" tai "demonien ulosajamista" varten. Halukkaat huomaavat seisovansa jonossa, jota kutsutaan nimellä "rukousjono" odottamassa jonkun johtajista "panevan kätensä heidän päälleen", jotta edellämainitut kokemukset toteutuisivat. Tämä on hyvin yleinen menetelmä mystisten kokemusten aikaansaamisessa ja jotta ihmiset saataisiin puhumaan ekstaattista pölötystä, jota nykyään harrastetaan kielilläpuhumisen nimellä.8 Esimerkkinä tästä primitiivisestä tekniikasta, jota tämän kokemuksen saamiseksi harrastetaan kristillisissä piireissä, mieti seuraavaa kuvausta, joka on otettu eräästä suositusta karismaattisesta kirjasta:
"Kun ihmiset ovat maailman eri maissa pyytäneet Pyhän Hengen kastetta rukousjonoissa, olen neuvonut heitä yksinkertaisesti aloittamaan toistamalla sanaa "veri" ja muutamassa sekunnissa he ovat alkaneet puhua kielillä. Yleensä kutsun siinä vaiheessa toisen työntekijän siihen ja ehdotan, että hän ylistää Jumalaa kielilläpuhuvan kanssa, niin että henkilö ei lopeta välillä kielilläpuhumista. Näin he astuvat toiseen hengelliseen ulottuvuuteen ja se on ihanan outoa! On tärkeää, että he eivät ala epäillä tässä vaiheessa. Jatkan sitten jonossa seuraavana olevan kanssa ja aloitan saman kuvion alusta."9
Don Bashamin kirjan 'Spiritual Power: How To Get It, How To Give It!' johdannossa meille kerrotaan, että hänen sanomansa ydin käsittää kokoelman "yksinkertaisia ohjeita", jotka esitetään kirjan viidennessä luvussa ja jotka saavat takuuvarmasti aikaan nk. "Pyhän Hengen kasteen" kokemuksen. Jospa hengellinen kasvu oliskin noin yksinkertaista! Se, mitä sellainen kokemus saa aikaan, on huijata kypsymättömät uskovat jatkuvan hengellisen ylpeyden tilaan. Siitä syystä ihmiset, jotka ovat saaneet tämän ns. "kasteen", käyttävät niin paljon aikaansa kertomalla ympäriinsä muille siitä. Siinä juuri käy Saatanan toiminta ilmi. Sillä pyhän Hengen tehtävänä on "todistaa Jeesuksesta", ei korottaa itseään (Joh.15:26; 16:14-15).
Don Bashamin kuvauksesta käy selvästi ilmi, että siinä "psyykataan" ihmisiä vahvalla cocktaililla, joka koostuu suggestiosta ja massiivisesta odotusten ja jännityksen lataamisesta, jotta ollaan valmiita mahtavaan transsimaisen ekstaasin tunnekokemukseen -- jossa antaudutaan kokemukselle siinä mittakaavassa, että valtavat voimat vapautuvat, joka voi ilmetä joko valtavana euforian tunteena (johon liittyy usein ulvontaa ja naurua) tai epätoivoisen epämiellyttävänä hysteriana (johon liittyy usein kirkumista ja kouristuksia). Juuri näitä ilmiöitä esiintyy toistuvasti monissa helluntailais-karismaattisissa tilanteissa -- jotka kaikki on aikaansaatu tunnemanipulaation raskaassa kasvihuoneilmastossa.
Samanlaisia efektejä on saatu aikaan pakanuskonnoissa kautta historian rukouksia toistamalla (mantrat), hallitsevan opettajan (shamaanin) voimallisen suggestion avulla, tanssilla (dervissit), mietiskelyllä (varsinkin kundalini-muodossa) ja aistiharhoja aiheuttavilla aineilla. Kirjoittaja on nähnyt samaa tekniikkaa (ja samoin tuloksin) käytettävän mietiskelyistunnossa, jota johti omaperäinen intialainen guru Shree Bhagwan Rajneesh (jonka seuraajia kutsutaan usein nimellä "Orange People"), jossa hän kosketti kannattajiensa otsaa saadakseen aikaan halutun uskonnollisen kokemuksen. Karismaattis-helluntailaisissa piireissä käytetään monia samanlaisia menetelmiä uskonnollisten kokemusten aikaansaamiseksi, vaikka ne onkin puettu kristilliseen asuun, ts. hengellisten laulujen säkeiden toistoa, Hengen kutsumista, hallitsevan opettajan voimallista tunnesuggestiota, kätten päälle panemista jne. Sellainen on silkkaa mesmerismiä -- hypnoosin tai transsitilan aikaansaamista. Missään ei tämä eksytys ja manipulaatio ole silminnähtävämpää kuin karismaattisten kokousten teatraalisessa rituaalissa, josta käytetään nimitystä "hengen lyömänä kaatuminen" (engl. 'slain in the spirit'), jossa henkilö kaatuu taaksepäin lattialle yhdessä sujauksessa sen jälkeen, kun opettaja, jolla on voimakas vaikutus kuulijoihin on "koskettanut" (jotkut sanoisivat 'työntänyt') häntä.10 Mutta todellinen hengellisyys ei ole mitään sellaista, joka voidaan saavuttaa yksinkertaisesti vain menemällä johonkin kokoukseen ja kytkeytymällä johonkin kokemukseen. Tässä mielessä karismaattisen liikkeen voidaan sanoa olevan todellakin osa uusgnostilaisuutta, johon kuuluu mystiikkaa, taikauskoa, opetusta "korkeammasta elämästä", järjen käytöstä luopumista ja epätavallisten hengenvoimien kehittämistä.
Ei myöskään pitäisi sivuuttaa kevyesti karismaattis-helluntailaisen liikkeen yhteyttä uuden aikakauden liikeeseen (New Age). Siitä huolimatta, että monet karismaatikot vastustavat sitkeästi uuden aikakauden liikettä, he ovat omaksuneet kyselemättä monia sen käytänteistä -- mikä on nähtävissä tämän artikkelin alkuosasta. Lukuisat tunnetut opettajat karismaattis-helluntailaisessa liikkeessä tavoittelevat shamanismia sen kristillisissä ilmenemismuodoissa. Kaikelle shamanismille on keskeistä "suggestion, hypnoosin [ja] ohjatun kuvittelun" käyttö, joita on käytetty "jo vuosisatoja ennenkuin nykyajan psykologit ovat ne löytäneet uudestaan".11 Tämän kanssa rinnakkaisena ilmiönä shamanistiseen uskontoon kuuluu "usko ilmassa, vesissä ja maassa asuviin pahoihin henkiin, jotka hankitsevat pahaa ja aiheuttavat sairauksia sekä shamaaneille osoitettu kunnioitus, koska he hallitsevat niitä"12. Kun lisäämme tähän sen tosiasian, että kaikissa magian muodoissa" käytetyt menetelmät ovat tavallisesti aivan yksinkertaisia ja niiden tulokset perustuvat pääasiassa itsesuggestioon"13, me alamme saada koottua näistä palasista hätkähdyttävän selityksen niin monille seurakunnan kehityskuluille tänä päivänä.
Eräs uusgnostilaisuuden johtavia guruja Yhdysvalloissa on viime vuosina ollut Master Da Free John (eli Franklin Albert Jones) -niminen luterilaisen pappisseminaarin käynyt mies, joka johtaa "hengellistä seurakuntaa", joka tunnetaan nimellä "Johannine Daist Communion". Kirjasessaan "A Call for a Radical Reformation of Christianity" (Kutsu kristinuskon radikaaliin uudistamiseen) Da Free John kirjoittaa:
"Johannes ei sano ainoastaan, että Jeesus opetti Jumalan olevan Elävä henki...vaan hän opetti myös oikean jumalanpalvelustavan olevan palvoa Häntä Hengessä. Se tarkoittaa sitä, että Jeesus opetti sellaista palvontamenetelmää, johon kuuluu ekstaattinen ruumiillinen Yhteys Elämänvoiman kanssa hengityksen ja aistimusten kautta, mikä perustuu Totuuteen (tai heränneeseen ymmärrykseen Jumalallisesta Todellisuudesta)".14
Kaikella tällä on suuri merkitys karismaattis-helluntailaisissa piireissä nykyään luodun kokemuksen kannalta. Sillä se ekstaasi, joka noissa piireissä on luotu ei ole mitään muuta kuin initiaatio (vihkimys) uusgnostilaisuuteen. Guru Da Free John, joka sai vihkimyksensä kundalinijoogan "käärmevoimaan" Swami Rudranandalta, pyrkii saamaan aikaan kannattajilleen aivan saman kokemuksen väittäen, että
"'Kasteen henkivoima' on esoteerinen prosessi, jossa ihmisyksilön ruumiinmielen elämänvirtaa (ja periaatteessa keskushermostoa) stimuloidaan siinä määrin, että se saavuttaa syvällisen intensiteetin ja sen peruspolarisaatio tai -tendenssi kääntyy vastakkaiseen suuntaan...Henkikasteen vaikutus oli ruumiillisen kääntymyksen kokemus, jossa se muuttuu subjektiiviseksi Elämänenergiaksi 'lihasta' poispäin...Sellaisen kasteen tuloksena syntyivät erilaiset klassiset mystilliset kokemukset ja koko tuota prosessia kutsuttiin...'Hengen kautta tapahtuvaksi uudestisyntymäksi'".15
Se intensiivinen uskonnollinen kokemus, joka on saatu aikaan karismaattis-helluntailaisissa piireissä ei eroa mitenkään siitä kokemuksesta, joka on saatu aikaan lukemattomissa maailman uskonnollisissa piireissä ja uuden aikakauden liikkeen yhteisöissä. Eroa on ainoastaan terminologiassa. Mitä tulee joogaa harjoittaviin, tantrabuddhalaisiin, uusgnostilaisiin, navajojen "kädenvapisuttajiin" tai aasialaisiin shamaaneihin, he pystyvät heti tunnistamaan nykyajan karismaattiset käytänteet samoiksi kuin omat käytänteensä. Sellaiset ilmiöt kuin "toinen siunaus" (second blessing) ja siihen liittyvät yliluonnolliset ilmiöt eivät ole ainoastaan yleisiä näissä kulttuureissa, vaan niitä pidetään niissä varsin tavoiteltavina. Esimerkiksi intialaisen mystikon matkatessa valaistusta kohti sellaiset sielunvoimat tunnetaan nimellä "sisshit".16. Hän pyrkii saavuttamaan tilan, josta sanskritin kielellä käytetään nimitystä "nirvana", joka merkitsee kirjaimellisesti 'mielen räjäyttämistä' (blowing-out-of-the mind) -- siitä huumeidenkäyttäjät ovat saaneet käsitteensä "mielen räjäyttävästä kokemuksesta" (mind-blowing experience). Tuossa karismaattisessa ilmiössä on nimenomaan kysymys mielen räjäyttämisestä. Nämä tosiasiat ovat karismaattisen liikkeen valtavan suosion takana nk. kolmannen maailman maissa, joissa taikuudella ja taikauskolla on valtava ote ihmisistä.
Tosi evankelinen kristitty saattaa nyt helposti vaipua epätoivoon tässä vaiheessa. Ei riitä, että sanaa "kristitty" on jo kauan käytetty väärin, vaan myös sana "evankelinen" on myös siepattu oikeasta osoitteestaan. Tämän täysi merkitys käy ilmi esimerkiksi siitä, että eräässä maailman uskontoja käsittelevässä kirjassa on valokuva ryhmästä ihmisiä, joiden silmät ovat kiinni -- käsivarret heiluvat ilmassa ekstaattisesti -- ja kuvan alla lukee kuvauksena "evankelinen kokous".17 Olkoon tuo tapahtuma mitä tahansa muuta, mutta sellainen uskonnollinen käytös ei ainakaan edusta todellista evankelista kristillisyyttä. Sana 'evankelinen' tulee kreikankielen sanoista eu, joka tarkoittaa 'hyvin' tai 'hyvä' ja sanasta angellos, 'sanoma'. Evankelisella on 'erinomainen sanoma' julistettavana, johon sisältyy puhuttua tai kirjoitettua sanaa. Evankelinen ihminen haastaa ihmisten mielet aatteiden maailmassa. Olla 'evankelinen' tarkoittaa sitä, että asianomaisella on hengellistä pääomaa, joka saa aikaan asioita ja tapahtumia sen sijaan että hän saisi aikaan uskonnollisia kokemuksia, joissa ihmisten ajattelutoiminnot estetään. Jopa maalliset sanankäyttäjät tietävät, mitä sana 'evankelinen' tarkoittaa. Esimerkiksi Nykysuomen sanakirjan mukaan se on = "evankeliumin mukainen, siihen perustuva; evankeliumin mekitystä, varsinkin sen ilosanomaa tähdentävä..."
Mutta kristinuskon nykyinen rappio on kutistanut sen yhdeksi mielettömäski, käsiä heiluttavaksi ekstaasiksi. Langenneet ihmiset ovat aina pitäneet uskonnollisia kokemuksia parempina kuin dynaamisia ajatuksia; ja sama tendenssi on aina uhannut seurakuntaa. Nykyään on niin monia ihmisiä, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä uskovia, mutta joilla ei kuitenkaan näytä olevan "aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan" (Ap.t. 17:21). Heistä on tullut hengellisyyttä harrastavia "shoppailijoita", jotka penkovat pitkin maailman uskonnollisia ja psykologisia markkinatoreja saadakseen ostoskoriinsa hyvän "tärpin". Tämä tällainen ei edusta Jeesuksen Kristuksen oikeaa seurakuntaa. Silloin kun alamme tutkailla Herran Jeesuksen sanojen merkitystä Matteus 7:14:ssä, kunnioitusta herättävä totuus alkaa valjeta sydämissämme.
Koska seurakunnassa esiintyy niin paljon sekaannusta näissä asioissa, pysähtykäämme nyt tutkimaan syvemmin erästä tuon shamanistis-mesmeriläisen "kriisikokemuksen" yleisimmistä komponenteista, joka on saatu aikaan voimallisella suggestiotekniikalla niin monissa karismaattis-helluntailaisissa kokouksissa kautta tämän vuosisadan ja joka tunnetaan nimellä "henkikaste" tai "Pyhän Henge kaste".

HENKIKASTE

Jos me haluamme vakavasti löytää "Pyhän Hengen kasteen" todellisen merkityksen, niin mitä me löydämme? Me löydämme sen huomattavan tosiasian, että se on todellisuudessa kokemus, jonka jokainen uskova saa uudestisyntyessään. Tämä on Raamatun selkeä ja yksiselitteinen opetus Pyhän Hengen kasteesta. Jo ennenkuin Jeesus aloitti maallisen toimintansa, Johannes Kastaja saarnasi:
"Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi, jonka kengänpaulaa minä en ole kelvollinen maahan kumartuneena päästämään. Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä." (Mark.1:7-8; vrt. Matt.3:11; Luuk.3:16; Joh.1:33). [korostukset lisätty]
Sanooko Johannes Kastaja tässä, että Jeesus kastaisi ainoastaan jotkut Pyhällä Hengellä? Ei suinkaan. Pyhän Hengen kaste on tarkoitettu kaikille, jotka tulevat Hänen luokseen katuvaisina ja uskossa. Myös Vanhan Testamentin profetioissa Pyhän Hengen vuodattamisesta seurakunnan päälle, tämän Pyhän Hengen kasteen osoitetaan olevan tarkoitettu kaikille niille, jotka tulevat Kristuksen luo. Niinkuin Herra on profetoinut palvelijansa, profeetta Jesajan kautta:
"Mutta nyt kuule, Jaakob minun palvelijani ja Israel, jonka minä olen valinnut...Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunaukseni sinun vesojesi päälle, niin että ne kasvavat nurmikossa kuin pajut vesipurojen partaalla (Jes.44:1,3,4).[korostus lisätty]
Keitä ovat Israelin janoinen "siemen" ja "vesat", joista Jesaja puhuu näissä jakeissa? Ovatko he joku eliittiryhmä, jotka ovat osallistuneet äärimmäisen ladattuihin, tunnepitoisiin kokouksiin ja noudattaneet kirjaimellisesti uskonnollisten johtajiensa ohjeita ja olleet alttiita heidän voimakkaalle suggestiolleen? Eipä tietenkään! Se muinaisen Israelin siemen ja ne vesat, joihin tässä raamatunkohdassa viitataan ovat Aabrahamin hengellinen siemen, joka on seurakunta, Jumalan lapset adoption kautta, joihin Henki on vuodatettu näinä viimeisinä aikoina (kts. Gal.3:14; 4:5-7; Room.8:9,14-17). Näiden jakeiden vesi symboloi Pyhän Hengen kastetta, jonka sanotaan olevan tarkoitettu kaikille janoavaisille, ts. kaikille niille, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano ja jotka silloin täytetään Pyhällä Hengellä (kts. Matt.5:6; Joh.7:37-39).
Raamatussa on lukuisia kohtia, joista käy selvästi ilmi, että kaikki uskovat saavat Pyhän Hengen täyteyden uudestisyntymänsä hetkestä alkaen Kristuksessa Jeesuksessa. Apostoli Paavali kertoo kaikille uskoville Efesossa, että "Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti" (Ef.1:13). Typerille galatalaisille, jotka olivat ihastuneet vääriin opetuksiin, hän tekee kysymyksen "lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?" (Gal.3:2) ja jatkaa myöhemmin sanomalla "että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen" (jae 14). Ja Jeesus itse sanoi, että Pyhä Henki tulisi ja asettuisi asumaan siihen ihmiseen, jolla on pelastus Jeesuksessa Kristuksessa (Joh.14:16-17). Tämä Pyhän Hengen saaminen uudestisyntymisessä on tuo todellinen Pyhän Hengen kaste. Helluntailais-karismaattiset opettajat väittävät kuitenkin, että uudestisyntymässä tapahtuvan Pyhän Hengen "saamisen" ja jossain vaiheessa sen jälkeen tapahtuvan Pyhän Hengen kasteen välillä on ero. Mutta opetus sellaisesta erosta on Raamatun todistuksen vastaista, jossa sen sijaan osoitetaan, että nämä kaksi ilmaisua tarkoittavat täsmälleen samaa asiaa ja ovat siis synonyymejä. Osoittakaamme se todellisen esimerkin avulla.
Kun Pietari näki, että pakana Kornelius ja hänen perhekuntansa olivat saaneet pelastuksen Jumalan voimasta, hän sanoi: ""ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?? (Ap.t.10:47). Ja sitten muutamaa jaetta myöhemmin Pietari sanoi tehdessään tästä tapahtumasta tarkkaan selkoa Jerusalemin veljille, että
"Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'. Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?" (Ap.t.11:16-17).
Näitä jakeita vertailtaessa käy selvästi ilmi, että Pietari piti Pyhän Hengen "saamista" (Ap.t.10:47) täsmälleen samana tapahtumana kuin Pyhän Hengen "kastetta" (Ap.t.11:16). Tämä osoittaa kiistatta, että apostolien ajatustavan mukaan ei ollut olemassa mitään kääntymisen jälkeistä "Pyhän Hengen kastetta". Lisäksi Raamatussa sanotaan nimenomaan, että Kornelius "teki parannuksen" otettuaan vastaan Pietarin julistaman evankeliumin (Ap.t. 11:18b) -- joka on selvä viittaus hänen kääntymykseensä. Henkikaste tapahtuu siis samanaikaisesti uudestisyntymisen ja kääntymyksen kanssa eikä ole kääntymyksen jälkeiseen pyhityselämään mahdollisesti kuuluva erillinen tapahtuma.
Yleensä helluntailaiset ja karismaatikot kohottavat tässä vaiheessa huudon, että emme ota huomioon muita tapauksia, jotka ovat Apostolien tekojen luvuissa 2, 8, 10 ja 19, jotka näyttäisivät todistavan vastaansanomattomasti, että on olemassa kääntymyksen jälkeinen Pyhän Hengen vuodattamisen kokemus, joka on erillinen tapahtuma kuin Pyhän Hengen saaminen uudestisyntymässä, joka on normatiivinen ja koskee kaikkia uskovia. Jos me kuitenkin sovellamme Raamatun tulkinnassa käytettäviä terveitä ohjeita ja harjoitamme arviointia ennenkuin ryntäämme matkimaan suinpäin esimerkkiä siitä, mitä Apostolien teoissa kuvataan, me saamme nähdä, että nämä jakeet tukevat tuota väärää päätelmää vain pinnallisesti. Syvällisempi tutkimus noiden raamatunkohtien välittömästä kontekstuaalisesta merkityksestä ja sen merkityksestä yhdistettynä siihen, mitä muualla Raamatussa sanotaan Pyhän Hengen kasteesta antaa täysin erilaisen ymmärryksen ei ainoastaan näihin raamatunkohtiin, vaan myös Pyhän Hengen ihanaan toimintaan seurakunnan perustamisessa.
Täydellinen epäonnistuminen näiden raamatunkohtien syvällisessä ymmärtämisessä ja tahallinen kieltäytyminen tekemästä sitä ovat johtaneet helluntailais-karismaattisen liikkeen nousuun viime vuosikymmeninä. Itse asiassa tätä liikettä, joka on saanut aikaan niin paljon surua ja jakaantuneisuutta seurakunnassa tällä vuosisadalla (ajanjaksona, jolloin Raamattuun uskovien kristittyjen keskinäinen yksimielisyys on [ja olisi ollut] aivan elintärkeää, kun sitä vastassa ovat maallinen humanismi ja uusgnostilaisuus) ei olisi koskaan syntynyt, jos olisi ollut halua päästä ymmärtämään Apostolien tekoihin kirjattua alkuseurakunnan historiaa muuten kuin vain täysin pinnallisella tavalla.
Eli miten on ymmärrettävä nuo Apostolien tekojen neljä kuvausta, jotka näyttävät osoittavan sen, että kääntymyksen jälkeen voi saada "Pyhän Hengen kasteen"? Yhtään ainoata Apostolien tekoihin kirjattua tapahtumaa ei voida pitää muista erillisenä tapahtumana. Sillä tässä Raamatun kirjassa kuvataan Pyhän Hengen täysin suunnitelmallista toimintaa seurakuntaa perustettaessa. Suunnitelma esitetään heti alusta alkaen, kun Herra Jeesus Kristus kertoo apostoleilleen:
"vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka" (Ap.t.1:8).
Tässä jakeessa Apostolien tekoihin kirjattu Pyhän Hengen toiminta seurakunnassa on kiteytetty tiiviiseen muotoon: Jerusalemista Juudeaan ja Samariaan ja sieltä maan ääriin saakka. Käsitätkö näiden sanojen merkityksen? Tiivistetysti ilmaistuna Apostolien teoissa kerrotaan siitä, miten evankeliumin levittäminen Pyhän Hengen innoittamana alkaa siitä paikasta, joka oli Vanhan Liiton kansakunnan Israelin ydinpaikka ja leviää sieltä kautta Juudean ja (juutalaisten halveksimien) samarialaisten maan ja sieltä maailman pakanamaihin, sellaisille paikkakunnille kuin Efesoon, Korinttoon, Makedoniaan (jotka myös olivat juutalaisten halveksimia) jne. -- tapahtumaketju, jonka viimeinen lenkki tapahtuu Paavalin saapuessa Roomaan (joka oli tuohon aikaan pakanakulttuurin huipentuma) Apostolien tekojen lopussa. Toisin sanoen tässä Raamatun kirjassa näemme arvovaltaisesti kirjattuna historiallisesti ainutlaatuisen ja välttämättömän kehityskulun juutalaisuudesta kristinuskoon.
Niistä neljästä erikoislaatuisesta Pyhän Hengen vuodattamista kuvaavasta tapahtumasta, joita helluntailaiset ja karismaatikot lainaavat opettaen, että ne ovat normatiivisia kristityille, kolme (Ap.t.2, 8 & 10) tapahtuu täsmälleen noissa em. paikoissa, jotka ovat Pyhän Hengen nopeastileviävän evankelioimistyön etappikohteet. Apostolien tekojen luvussa 2 tapahtuu Pyhän Hengen ensimmäinen vuodattaminen Jerusalemin seurakunnan päälle. Apostolien tekojen 8. luvussa Henki siirtyy Juudeaan ja Samariaan. Apostolien tekojen 10. luvussa (roomalaisen historioitsijan Tacituksen mukaan Juudean "pääkaupungin") Kesarean sadanpäämies Kornelius, joka on pakana, tulee nyt Pyhän Hengen huomion keskipisteeksi. Pyhän Hengen ilmestymisten neljännellä erikoislaatuisella tapahtumalla on tärkeä sanoma kaikille muillekin opetuslapsille Johannes Kastajalta, joka on viimeinen Vanhan testamentin profeetoista (Ap.t.19). Tutkimme nyt vuorotellen lyhyesti kutakin näistä neljästä tapahtumasta, niin että voimme havaita niiden merkityksen Hengen toiminnalle Jerusalemissa ja sen ympäristössä.

Ap.t.2:1-21 -- "Alkaen Jerusalemista"

Tämän raamatunkohdan väitetään todistavan kääntymyksen jälkeisestä uskonnollisesta kokemuksesta, koska opetuslapset olivat jo kääntyneet, kun "he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä" (Ap.t2:4). Tämän tapahtuman ainutlaatuisuus estää kuitenkin varmasti pitämästä sitä normatiivisena kaikille kristityille kaikkina aikoina. Sellainen ajatus, että me voisimme tänään saada uudelleen aikaan jotain sellaista, joka oli ainutlaatuinen tapahtuma seurakunnan historiassa, on lievästi sanottuna heppoista. Samoin kuin Luukas oli kirjoittanut muistiin Pyhän Hengen ainutlaatuisen laskeutumisen Herran Jeesuksen päälle Hänen palvelutyönsä alkaessa (Hänen kastettaan Johanneksen suorittamana Luuk.3:21-22 seuraavat sanat: "Ja hän, Jeesus oli aloittaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha" samoin Pyhän Hengen vuodattaminen seurakunnan päälle helluntaina oli seurakunnan evankeliumin julistamistehtävän alku. "Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen" (Ap.t.1:5).
On myös pidettävä mielessä, että vaikka Kristuksen voimasta pelastettuja uskovia on ollut kaikkina aikoina (risti vaikuttaa sekä taannehtivasti että eteenpäin), Pyhää Henkeä ei vielä oltu vuodatettu täydellisesti ja pysyvästi -- Herran omien elämässä sisäisesti heissä, yksilöissä, asuvana todellisuutena (vrt. Joh.7:37-39). Kun siis Henki annettiin seurakunnalle helluntaina, opetuslapsille annettiin uudenlainen yhteys Herraan ja uusi lähetyskäsky. Se oli Vanhan Testamentin profetian voimallinen toteutuminen.
Lisäksi kielet, joita he puhuivat, silloin kun tuo armolahja annettiin, olivat todellisia puhuttuja, olemassaolevia kieliä eikä suinkaan mitään ekstaattista pölötystä, jota nykyajan uskovat puhuvat (Ap.t.2:5-11) ja ne toimivat myös tuomitsevana "merkkinä" epäuskoisille juutalaisille aivan niinkuin Paavali osoitti tuon armolahjan tarkoituksen olevan (1.Kor.14:22), niinkuin myöhemmin huomaamme. Tämän tapahtuman luonne merkkinä voidaan nähdä läsnäolevien reaktiosta. "he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: 'Mitä tämä mahtaakaan olla?' Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: 'He ovat täynnä makeata viiniä'" (Ap.t.2:12-13). Joillekin Kristuksen tuoksu on kuoleman tuoksu kuolemaksi, toisille elämän tuoksu elämäksi (2.Kor.2:15-16). Jolla on korvat, se kuulkoon. Joilla on, niille annetaan; joilla ei ole, niiltä otetaan pois sekin, mitä heillä on. Kun kielillä puhumisen "merkki" oli annettu, valmistettiin tietä Pietarin evankelioivalle paikalliselle aramiankieliselle saarnalle, jonka seuraauksena noin kolme tuhatta sielua lisättiin pelastettujen joukkoon (Ap.t.2:41).
Kaikki tämä on kaukana siitä ekstaattisesta pälätyksestä, jota nykyajan seurakuntiin kuuluvat puhuvat, eikä sellainen toimi enää merkkinä ja sitä käytetäänkin enimmäkseen apuna henkilökohtaisessa rukouksessa, jotta saadaan aikaan transsitila. Samalla tavoin helluntailaisten pitämät kokoukset, joissa odotetaan ihmisten saavan "Pyhän Hengen kasteen", ovat turha yritys saada aikaan jotain sellaista, mitä ihmiset kuvittelevat helluntaina tapahtuneen. Ei kukaan voi olettaa voivansa saada aikaan Pyhän Hengen ainutlaatuista tekoa silloin, kun seurakunta sai alkunsa.

Ap.t.8:14-17 -- "Ja Samariassa"

Tämä Samarian tapahtuma on myöskin erikoislaatuinen ja se oli ainutlaatuinen tapahtuma Jumalan pelastushistorian aikataulussa. Juutalaiset halveksivat samarialaisia ja tunne oli molemminpuolinen -- tuo asiaintila juonsi juurensa tuhat vuotta taaksepäin, kun kymmenen Israelin sukukunnista pystytti oman valtion, jonka pääkaupunkina oli Samaria ja harjoittivat synkretististä uskontojen sekoitusta, jossa oli sekä oikeaa uskontoa että pakanallista epäjumalanpalvelusta (1.Kun.16:21-24; 2.Kun.17:24-41). Kerran Jeesus oli kieltänyt apostoleja menemästä mihinkään samrialaiseen kaupunkiin (Matt.10:5) ja Jaakob ja Johannes olivat kerran halunnet kutsua tulen lankeamaan taivaasta erään samarialaisen yhteisön päälle (Luuk.9:54).
Evankeliumin saarnaaminen alkoi liikkua Jerusalemista ulospäin todella vasta kun Saulus Tarsolaisen (josta tuli myöhemmin apostoli Paavali) harjoittama vaino seurakuntia kohtaan hajaannutti uskovia joka puolelle maailmaa (Ap.t.8:1-4), minkä ansiosta evankeliumi näin levisi kaikkialle. Evankelista Filippus oli todella rohkea mennessään saarnaamaan evankeliumia Samariaan, koska vihollisuudet olivat jatkuneet noinkin pitkään. Sen, että hän menestyi tehtävässään, ei pitäisi yllättää meitä liikaa, koska samrialaiset odottivat Messiasta yhtä paljon kuin juutalaisetkin (vrt.Joh.4:29). Mutta tuossa seurakunnan historian vaiheessa ongelmana oli erityinen tarve vakuuttaa juutalaisille kristityille Jerusalemissa, että samarialaiset oli todellakin otettu Jumalan perhekuntaan. Siksi ei olekaan ihme, että kun nuo kaksi arvovaltaista apostolia, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria (kaikista maailman paikoista!) oli todellakin ottanut vastaan Jumalan sanan, he lähettivät apostolit Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen (Ap.t.8:14). Oli olennaisen tärkeää, että apostolien auktoriteetti saisi ratkaista oliko evankeliumin vastaanottaminen näillä siihen saakka vihatuilla pakana-alueilla aitoa -- puhumattakaan siitä, että Jerusalemin juutalaiset kristityt oli saatava vakuuttuneiksi siitä, että tässä oli todellakin kysymys Jumalan toiminnasta.
Ei ole mikään sattuma, että hellenisti Filippus oli lähtenyt Samariaan evankelioimismatkalle. Tämä oli ovela siirto. Juutalaiset käännynnäiset eivät ehkä olisi olleet halukkaita lähtemään itse sinne ja samarialaiset olisivat paljon epätodennäköisemmin ottaneet vastaan evankeliumin juutalaisilta apostoleilta ainakin näin alussa. Kun Filippus, jonka he siis hyväksyivät, oli siis onnistunut tehtävässään, oli tie valmis apostoleille tulla Samariaan varmistamaan viime päivien tapahtumien aitous.
Ainoa selitys näille Samarian tapahtumille oli, että siinä oli kysymys "minihelluntaista", jossa Hengen vuodatus oli siirretty siihen asti, että apostolien auktoriteetti voi vahvistaa, että siellä oli otettu aidosti vastaan evankeliumi. Tämän lisäksi oli samarialaisillekin välttämätöntä tuntea, että heidät oli todellakin hyväksytty takaisin Jumalan perheväkeen. Kaikki tämä oli armoa Jumalan osalta. Sillä jos ei olisi toimittu juuri tällä tavoin, on mahdollista, että Jerusalemissa ei olisi koskaan hyväksytty samarialaisten evankeliumin vastaanottamista aidoksi ja seurakuntaan olisi syntynyt sen seurauksena jakautuminen pelastushistorian herkässä vaiheessa.
Ei ole mitään syytä olettaa, että Hengen vuodattaminen samarialaisten päälle olisi ollut mitään muuta kuin erillinen tapahtuma, jota muiden uskovien ei kuulu jäljitellä kaikilla seurakunnan alueilla. Se oli osa Jumalan yksityistä huolenpitoa ja sallimusta apostolisen aikakauden lähetystyön alkaessa laajentua ja sellaisena se oli yksittäinen tapaus, joka oli tarkoitettu juuri siihen tilanteeseen.

Apostolien tekojen 10:1 - 11:18 -- "Ja koko Juudeassa"

Korneliuksen kääntymykseen liittyviä tapahtumia Apostolien tekojen 10. ja 11. luvuissa käytetään yleisesti todistamaan kääntymyksen jälkeistä Pyhän Hengen kastetta. Painotus on tässä sanalla "kääntymyksen jälkeinen", koska jotkut veljet väittävät, että Kornelius oli jo kääntynyt ennenkuin hän sai Pyhän Hnegen kasteen. Näin ei kuitenkaan ole voinut olla, sillä Raamatussa kerrotaan, että juutalaiset kristityt, jotka olivat läsnä, kun Kornelius puhui kielillä, sanoivat: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi" (Ap.t.11:18), joka on selvä viittaus siihen, että se, mitä tapahtui Pietarin ja Korneliuksen välillä oli se, että Kornelius ja hänen perhekuntansa tekivät parannuksen kuultuaan Pietarin evankelioivan saarnan Ap.t.10:34-43:ssa.
Punaisena lankana tässä tapahtumassa on se, että oli välttämätöntä saada Jerusalemin juutalaiset uskovat vakuuttuneiksi siitä, että Pyhä Henki oli vuodatettu myös uskoviin pakanoihin; ja että se oli koko tämän Korneliuksen episodin tarkoitus (Kts. Ap.t.11:1-18). Kun ottaa huomioon, että tähän mennessä Jumala oli toteuttanut pelastussuunnitelmaansa tuhansia vuosia lähes yksinomaan yhden ainoan kansakunnan, Israelin keskuudessa, on tämä kaikki paremmin ymmärrettävissä. Oli välttämätöntä, että Kornelius ja hänen perhekuntansa kävisivät läpi tämän "minihelluntain" -- tämän Jerusalemissa tapahtuneen alkuperäisen helluntain kopion -- jotta pakanoiden ottaminen mukaan Herran kansan ruumiiseen vahvistettaisiin. Herra ei sysää aivoihimme tietoa automaattisesti: Hän käyttää erilaisia keinoja, välikappaleita, kanavia ja välittäjiä saadakseen meidät vakuuttumaan jostain, josta meidät on saatava vakuuttumaan (esim. Joh 2:11). Tähän voidaan lisätä se, että Korneliuksen ja hänen perhekuntansa saama kielten armolahja toimi todellisena "merkkinä". Jokainen ei-uskova juutalainen, joka kuuli tästä historiallisesta tapahtumasta, hämmästyi kuulleessaan, että Jumala oli suonut myös pakanoille parannuksenteon.
Tämän tapahtuman kuvauksesta saadaan vielä toinenkin opetus. Päin vastoin kuin ne, jotka kuvittelevat, että joka puolella seurakuntaa tapahtuu jatkuvasti kielilläpuhumista ja kääntymyksen jälkeisiä Pyhän Hengen kasteita, Pietari kertoo meille, että kun Kornelius sai Pyhän Hengen kasteen, se oli täsmällinen kopio alkuperäisestä Hengen vuodatuksesta helluntaina (Ap.t.11:15) -- ja todistaa siis, että tässä puhuttiin aitoja kieliä eikä mitään ekstaattista pälätystä. Miten merkityksellistä onkaan, että ainoa tapahtuma, johon Pietari vertaa Korneliuksen perhekunnan keskuudessa tapahtunutta, oli ainutlaatuinen tapahtuma, joka oli tapahtunut jo noin kahdeksan vuotta aikaisemmin! Sellainen tapahtuma oli aivan ainutlaatuinen -- harvinainen tapahtuma -- eikä tapahtuma, joka voidaan saada aikaan milloin tahansa kun tuodaan kaupunkiin tunteita manipuloiva evankelista, joka antaa alkeellisia ohjeita siitä, miten päästään kokemaan valheellinen hengellinen kokemus. Kuten muutkin Apostolien tekojen Pyhän Hengen kasteet, tämä pakana Korneliuksenkin kääntymys on ainutlaatuisen tärkeä virstanpylväs Pyhän Hengen yhä laajenevassa helluntain jälkeisessä toiminnassa eikä sitä voida käyttää ohjeellisena esimerkkinä kaikille kristityille kaikkina aikoina.

Ap.t.19:1-7 Johannes Kastajan kasteen jälkeen

Tätä tapahtumaa Apostolien tekojen 19. luvussa lainaavat monet karismaatikot ja helluntailaiset tukeakseen kääntymyksen jälkeistä Pyhän Hengen kastetta; mutta se perustuu epäselvään alkuperäisen kreikankielisen tekstin käännökseen King James -Raamatussa, jossa lukee: "Have ye received the Holy Ghost since ye believed?" (jae 2). Sen sijaan sananmukainen käännös olisi: "Believing, did you receive the Holy Spirit?" tai "Did you receive the Holy Spirit when you believed?" Ja tämä on se käännös, mikä on kaikissa muissa raamatunkäännöksissä nykyään. [Kuten suomalaisessakin Raamatussa, jossa sanotaan: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?"] Kuten lukija huomaa, tämä selvempi käännös toimii itse asiassa helluntailaisten uskomusta vastaan, että olisi olemassa kääntymyksen jälkeinen toisen siunauksen Pyhän Hengen kaste ja se osoittaa, että normatiivisesti Pyhän Hengen saaminen tapahtuu samaan aikaan uskoon tulon kanssa.
Toinen tutkimusaihe on, olivatko nämä Johannes Kastajan opetuslapset kristittyjä silloin, kun Paavali kohtasi heidät. Eivät varmastikaan olleet. Vasta kun Paavali osoitti heille Hänet, johon Johanneksen Kaste viittasi, he todella uskoivat (jakeet 4-5). Jopa anglikaaninen karismaatikko Michael Green myöntää, että "on päivänselvää, että nämä opetuslapset eivät olleet missään mielessä kristittyjä".19 Niinpä tätä esimerkkiä ei voida käyttää tukemaan käsitystä kääntymyksen jälkeisestä Pyhän Hengen kasteesta. Se oli jälleen toinen "minihelluntai", jonka tarkoituksena oli tuoda alkuperäisen helluntain siunaukset taas eräälle erityisryhmälle, jotka eivät vielä olleet päässeet kristityn siunausten koko täyteyteen.

*******


On selvää, että tässä artikkelissa esitetyn valossa mikään noista neljästä raamatunkohdasta ei tue kääntymyksen jälkeistä Pyhän Henge kastetta. Apostolien kätten päälle paneminen ja kielilläpuhumisen ja profetian armolahjan saaminen liittyivät ainutlaatuisella tavalla näihin tapahtumiin osoittaen kategorisesti sen, että tietyt ryhmät oli nyt liitetty mukaan Kristuksen ruumiiseen Hengen kautta. Ensiksikin Pyhää Henkeä ei tarvitse vuodattaa seurakunnan päälle toista kertaa -- yksi kerta, joka tapahtui helluntaina, riittää. Toiseksi maailmassa ei ole enää jäljellä samarialaisia. Kolmanneksi, meille ei enää tarvitse vakuuttaa sitä, että pakanatkin on oksastettu Jumalan kansaan. Neljänneksi, nykyään ei ole enää elossa Johannes Kastajan opetuslapsia. Edellä esitetyt neljä raamatunkohtaa kuvaavat erikoislaatuisia olosuhteita, jotka liittyvät läheisesti Pyhän Hengen vuodattamiseen seurakunnalle helluntaina. Alkuperäinen helluntai on kuvattu Apostolien tekojen luvussa 2, kun taas muut kolme tapausta ovat "minihelluntaita", joissa Pyhä Henki vuodatettiin Juudeassa, Samariassa ja aina maan äärissä -- joka on evankeliumin etenemislinja aina Jerusalemista alkaen. Alkuperäisten apostolien kätten päällepaneminen, joka johti Pyhän Hengen saamiseen ja ilmeni kielilläpuhumisena ja profetointina, olivat erityisesti Samarian ja Efeson tilanteisiin liittyviä tapahtumia, jotta skeptikoille (varsinkin Jerusalemin veljille) näytettiin havainnollisesti, että Pyhä Henki annettiin Israelin valtakunnan ulkopuolella olevillekin ja samalla se oli merkkinä epäuskoisille juutalaisille. Apostolien teoissa kerrotaan siitä, miten tuhansia ihmisiä liitettiin seurakuntaan, mutta kuitenkaan siellä ei kerrota niihin liittyneen mitään erikoislaatuisia ilmiöitä.
Jos joku on vielä epävarmalla kannalla siitä, kuuluuko Pyhän Hengen kaste kaikille uskoville vai kuuluuko se vain erityiseen kääntymyksen jälkeiseen dramaattiseen kokemukseen, mieti 1.Kor.12:13:n sisältämää kirkasta totuutta, joka vastaansanomattomasti toteaa:
"sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä." [korostukset lisätty]
Tämä jae kääntää ylösalaisin sen, mitä äärimmilleen latautuneissa helluntailaisissa ja karismaattisissa kokouksissa eri puolilla maailmaa mainostetaan, joissa hyväuskoisia ihmisiä käsketään odottamaan uskonnollista kokemusta, jota kutsutaan "Pyhän Hengen kasteeksi". Se erottelu, jonka tämä valheellinen kokemus saa aikaan, on jyrkässä ristiriidassa 1.Kor.12:13:n kanssa, jossa todetaan se tosiasia, että Pyhän Hengen kaste on välitön, kääntymyksen aikaansaava kokemus, joka saa aikaan yhteyden veljien kesken eikä suinkaan erottelua. Meidän vakaa uskomme on, että karismaattisen aallon kehittymisen viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana on saanut aikaan ensisijaisesti vatikaani osana sen päämäärää, joka on yhdistää kaikki tunnustavat kristityt paavin alaisuuteen. Ja mitä parempaa välinettä tuohon tarkoitukseen onkaan kuin oletettu "Pyhän Hengen kaste", joka ilmenee ekstaattisena mysteeriuskontojen "kielilläpuhumisena" -- kokemuksena, joka voidaan saada aikaan kenessä tahansa ihmisessä, joka on tarpeeksi hyväuskoinen vastaanottaakseen sen, olkoon katolinen tai protestantti, liberaali tai oikeaoppinen, uskova tai ei-uskova. Näin saadaan rakennettua kansainvälinen, ekumeeninen ruumis, joka perustuu pikemminkin mystiikkaan kuin evankeliumiin -- pikemminkin subjektiiviseen kokemukseen kuin objektiiviseen totuuteen. Tuolla hypnoottisella, vastustamattomalla "Pyhän Hengen kasteen" voimalla, jota niin monet etsivät, on myös väistämätön eskatologinen ulottuvuutensa. Meillä on oltava suuri arviointikyky, jottei meitä vedetä sen mukaansatempaavaan aaltoon.
On varmasti totta, että kristityillä uskovilla saattaa olla elämänsä aikana kaiken muun poissulkevia hengellisiä kokemuksia, mikä onkin osa aitoa kristillistä kokemuspiiriä. Sitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa tarkoituksella aikaansaatuun "henkikasteeseen", joka on niin yleinen karismaattis-helluntailaisissa piireissä. Olisi hullua kieltää, että on olemassa todellisia ja syvällisiä sisäisiä hengellisiä kokemuksia, joita voi tapahtua jokaiselle uskovalle. Ne ovat kuitenkin yksittäisiä tapahtumia -- joita voimme kutsua huippukokemuksiksi -- joita voi tapahtua joskus (tai ei ollenkaan) missä tahansa kehitysvaiheessa krisityn elämässä. Ja niissä on tietyt erehtymättömät tunnusmerkit: Ne eivät tapahdu tilauksesta, niitä ei voida ennakoida ja ne tapahtuvat yleensä poissa julkisuuden valokeilasta -- useinkin henkilökohtaisen Herran kanssa seurustelun syvässä yksityisyydessä tai mietiskeltäessä Hänen luomistyönsä ihmeitä ja Hänen pelastustyötään.
Kun uskova saa kokea lyhyen, mutta ihmisen kokonaan valtaavan kokemuksen Jumalan sanoinkuvaamattomasta kauneudesta, majesteettiudesta ja kirkkaudesta ja kaikesta siitä, mitä Hän on tehnyt hyväksemme Jeesuksen Kristuksen kautta, ne ovat kallisarvoisia, uskoa lisääviä kokemuksia, joista pitäisi kertoa muille vain erikoistilanteissa. Niitä ei missään nimessä pidä lähteä tavoittelemaan, eikä niitä saa asettaa näytille tai käyttää arvottomasti kaiken maailman katseltavana -- ja viimeksi niistä pitäisi tehdä joku instituutio, jonka perusteella ihmisiä voidaan erotella eri tasoihin ja jonka perusteella ihmiset voidaan lukea kuuluviksi tiettyihin tendenssimäisiin "liikkeisiin" -- hengelliseen eliittiin, joka pitää niitä alemmalla tasolla olevina, jotka eivät vielä ole päässeet käsiksi noihin aarteisiin. Hengen todellinen toiminta on itse asiassa hyvin huomiotaherättämätöntä (Saarn.11:5), se ei yleensä ole silmin havaittavaa (Joh.3:8) ja se kirkastaa aina Kristusta eikä Itseään (Joh.16:14-15). Paavalilla oli korkeinta laatua oleva sisäinen kokemus (2.Kor.12:1-6), mutta hänen ei ollut lupa edes puhua siitä -- saati sitten kerskailla siitä tai kehottaa toisia tavoittelemaan samanlaista kokemusta. Itse asiassa Herra itse varmisti sen, ettei Paavali tekisi kokemuksestaan kerskailun kohdetta käyttämällä Saatanaa antamaan hänelle tuon kuuluisan piikin lihaan (2.Kor.12:7-10).
On tosiaankin traagista, että paholainen on astunut tilanteeseen ja tehnyt sellaisesta, minkä tarkoituksena on olla ainutlaatuisen ihania hengellisiä tuokioita, universaalin uskonnollisen kokemuksen, johon voi kytkeytyä noudattamalla vain muutamia sellaisten hengellisten huiputtajien laatimia teknisiä ohjeita, jotka osaavat käsitellä hyväuskoisten ihmisten mieltä. Kun näkee kirjan, jonka kannessa lukee "Hengellinen voima: Miten sitä saadaan -- miten sitä annetaan!' ja jossa luetellaan muka varmasti onnistuvia tekniikoita mystis-uskonnollisen kokemuksen saamiseksi, ei voi ummistaa silmiään sen karkealta materialismilta, alkukantaiselta pinnallisuudelta ja räikeältä raamatullisen tuen puutteelta. Noissa piireissä ei harjoiteta aitoa yhteyttä Jumalaan -- vaan tietynlaista voimallisten suggestiotekniikoiden avulla tapahtuvaa itsehypnoosia, joka kuuluu mitä suurimmassa määrin saatanan ja demonien maailmaan eikä ole suinkaan mikään sisäinen pyhän Hengen kokemus.
Se, mitä helluntailaiset ja karismaatikot pitäisi saada käsittämään, on että "huippukokemukset" eivät ole yksistään kristittyjen omaisuutta. Myös ei-uskoville tapahtuu sellaista -- vaikkakin vain heidän oman uskomusjärjestelmänsä puitteissa. Jokaisen ihmisolennon psykofyysiseen olemukseen on sisäänrakennettu kyky sellaisiin kokemuksiin. Itse asiassahan mystiikassa ja pakanauskonnoissa on kysymys nimenomaan juuri sellaisista kokemuksista. Tutkiskelepa tätäkin esimerkkiä erään kuuluisan psykiatrin viimeaikaisista kokemuksista:
"Sitten minulle tapahtui mitä oudoin ja hämmästyttävin kokemus, mitä elämässäni on sattunut, kokemus, jonka seurauksena uskomusjärjestelmässäni tapahtui radikaali muutos. Istuttuani hiljaa viisi minuuttia ruumini alkoi väristä ja tutista sanoinkuvaamattomalla tavalla. Kaikkialle ympärilleni ilmestyi kauniita värejä ja näytti siltä kuin olisin astunut ulos ruumiistani ja olisin katsellut sitä ylhäältä alaspäin...Aloin puhua kielillä -- ilmiö, josta olin kuullut, mutta johon en ollut koskaan uskonut. Kaunis valonsäde osui huoneeseen ja sillä hetkellä päätin lopettaa arvioimasta tapahtunutta ja yksinkertaisesti vain antautua kokemukselle, yhtyä siihen täydellisesti."20
Tämä kokemus ei tapahtunut karismaattisessa herätyskokouksessa tai Richard Fosterin visualisoimisharjoitusten tuloksena, vaan intialaisen Swami Muktanandana tunnetun gurun sisähuoneissa! Tämä psykiatri -- Crystal Cathedralin perustajan ja "mahdollisuusajattelun" (Possibility Thinking) opettajan Robert Schullerin ystävä -- joka perusti sittemmin keskuksen, joka opettaa "Uuden ajattelun" (New Thought) okkultteja "visualisaatio"- ja "myöntämis"oppeja. Juuri tästä syystä kristittyjen ei pidä -- jos he saavat kokea "huippukokemuksen" -- olettaa, että sen alkuperä on Jumalasta. Itse asiassa Saatana kykenee erinomaisen hyvin aikaansaamaan sellaisia kokemuksia vahvistaakseen omia opetuksiaan, kun taas Herra Jumala käyttää yleensä aivan tavallisia keinoja vahvistaakseen lapsiaan.
Jos saat kokea sellaisen kokemuksen, sinun olisi syytä kysyä itseltäsi muutamia kysymyksiä: Saako tämä kokemus minut uskomaan kristinuskon totuuksiin täydemmin kuin aikaisemmin? Onko minulla nyt suurempi halu lukea Raamattua, koska se on Jumalan Sanaa? Onko Herra Jeesus Kristus nyt enemmän elämäni keskipisteenä kuin aikaisemmin? Olenko alkanut arvostaa Hänen jumaluuttaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin? Olenko sitoutunut olemaan puhumatta kokemuksestani muille? Olenko ymmärtänyt, miten tärkeää on, etten yritä saada aikaan samanlaista kokemusta uudelleen? Olenko käsittänyt sen tosiseikan, että tämä kokemus ei tee minusta parempaa kristittyä kuin muut, joilla ei sellaista kokemusta ole ollut? Olenko käsittänyt, ettei kristinuskossa ole varsinaisesti kysymys tällaisista kokemuksista? Voinko hyväksyä sen tosiasian, että se oli vain eräänlainen "kuorrutus kakun päällä", pieni lahja, joka sopi juuri siihen hetkeen, mutta joka ei ehkä koskaan enää toistu? Ellet pysty vastaamaan kaikkiin kysymyksiin "Kyllä", on epätodennäköistä, että kokemuksesi on Jumalan Pyhästä Hengestä. Ikävä kyllä näin on asian laita hyvin monien kokemusten suhteen joita uskovilla nykyään on. Ja tässä on nimenomaan "kokemus" aivainsana; sillä niin monien uskovien teologia perustuu lähes yksinomaan heidän subjektiiviisiin kokemuksiinsa eikä objektiiviseen Jumalan Sanaan.
Juuri tämä tällainen on johtanut nykyiseen karismaattiseen ilmiöön. On mitä merkityksellisintä, että karismaattis-helluntailainen uskonto on menestynyt parhaiten tietyissä ennakoitavissa olevissa tilanteissa: maissa, joissa on jo suuri määrä shamanistista, spiritististä uskontoa; uskontokunnissa ja kirkoissa, joissa on vain vähän tai ei ollenkaan Raamatun selittämiseen perustuvaa opetusta; piireissä, joissa on jo innokkaasti hyväksytty pikemminkin ihmiskeskeinen kuin jumalakeskeinen teologia; kirkoissa, joissa uskonnollisen totuuden totuudellisuus perustetaan tunteisiin ja kokemuksiin; hyvin ekumeenisissa piireissä, joissa halutaan naiivisti pystyttää uskonto jonkin pinnallisen uskontunnustuksen varaan; ja seurakunnissa, joissa kuollut "oikeaoppisuus" on ollut vallalla jo joitakin vuosikymmeniä. Karismaattinen liike on yhdistänyt nämä kaikki langat käsissään yhteen ja luonut hybridiuskonnon, joka tuhoaa riippuvuuden Raamatun ilmoituksesta ja perustaa totuutensa aistikokemuksiin. Ja kaiken tämän karuna huippuna on, että ei tarvitse olla edes kristitty ollakseen karismaatikko. Täten eksistentialismi, mystiikka, liberalismi ja taikausko on sekoitettu yhteen ja muodostavat pääainekset yhdessä kaikkein huomattavimmista eksytyksistä, mikä on löytänyt tiensä seurakuntaan sen jälkeen kun sen Perustaja vaelsi maan päällä.
Uskonto, joka pyrkii "vaatimaan/julistamaan voittoa" ja rypee mielettömässä voitonhuumassaan on uskonto, joka on hyljännyt käskyn ottaa päivittäin ristinsä ja kantaa sitä ja seurata Jeesusta; sellainen uskonto ei ole päässyt ymmärtämään sitä, että nimenomaan luodun heikkoudessa ilmenee Luojan voima. Uskonnolla, joka mieluummin tekee itse tekoihmeitä ja tekoparantumisia kuin saarnaa evankeliumia hengellisestä pelastuksesta, on hyvin paljon enemmän yhteistä pakanallisen shamanismin kuin raamatullisen kristinuskon kanssa. Uskonto, joka kiinnittää laakeriseppeleensä niiden kannattajiensa ohimoille, joilla on kyky saada aikaan "ekstaattista ääntelyä", on menettänyt oikeutensa Elämän Kruunuun. On palava tarve osoittaa ihmisille se hätkähdyttävä tosiasia, että nykyajan karismaattinen uskonto ei ole Raamatun kristinuskoa. Roomalaiskatolisuus on tässä hyvä vertailukohta siinä mielessä, että sillä on tarpeeksi yhtäläisyyksiä todellisen kristinuskon kanssa, niin että se antaa oppimattomille ja epävakaisille ihmisille raamatullisesti luotettavan vaikutelman; mutta heti kun aletaan vähänkin tutkia sen teologiaa ja käytänteitä, erot sen ja Raamatun totuuden välillä sen koko laajuudessa avautuvat ammottavina kuiluina.
LÄHTEET:

1 Thomas Brooks, Precious Remedies Against Satan's Devices (Banner of Tuth, 1984, julkaistu ensimmäisen kerran
vuonna 1652), ss. 29-182.
2 Graham & Shirley Powell, Christian Set Yourself Free: Proven Guidelines to Self-Deliverance from Demonic 
Oppression (New Wine Press, 1983), s.177.
3 Richard Bandler ja John Grinder, op.cit., s.100.
4 Richard Cavendish, THe Magical Arts (Routledge & Kegan Paul, 1984), s.180.
5 R.B. Ince, THree Famous Occultists (Gilbert Whitehead, 1939), ss.87-88.
6 Ibid., ss.107-108.
7 journal of the Royal Society of Medicine, Vol.85, nro 7, heinäkuu 1992, s.383.
8 Ykksityiskohtainen kuvaus F.G.B.F.I:n istunnnosta lue Don Bashamin Spiritual Power: How to Get it -- How to Give 
it! (Whitaker House, 1976), 89ss.
9 H.A. Maxwell Whyte, THe Power of the Blood (Whitaker House, 1973), s.83.
10 On syytä muistaa, että Raamatussa ainoastaan Jualan viholliset kaatuvat taaksepäin kohdatessaan Hänen
 hengellisen voimansa kaikessa voimassaan (esim. Joh.18:6; vrt. Jes.28:3); kun taas Jumalan todellinen kansa 
kaatuu aina kasvoilleen palvoessaan kunnoittaessan Herraa pelolla (esim. 1.MOos.17:3; Joos.5:14; Hes.1:28; 44:4; 
Matt.7:5-6; Ilm.7:11; 11:16).
11 Fritjof Copra, The Turning Pont: Science, Society and the Rising Culture (FlamingoCollins, 1982), s.337.
12 Chamber's Encyclopedia (George Newnes, 1963) Vol.VIII, s.258.
13.Ibid, s.792.
14 Da Free John, A Call for a Radical Reformation of Christianity (Dawn House Press, 1982), s.28.
15 Ibid., s.29. 
16 Saadaksesi käsityksen karismaattisessa liikkeessä kehitettyjen psykkisten voimien ja itämaisen mystiikan
 harjoittamisessa saavutettujen "siddhien" välillä, vrt. Ajit Mookejeen teosta Kundalini: The Arousal of the Inner
 Energy (Thames & Hudson, 1978). Kundalininjoogan vapauttama "käärmevoima" on hätkähdyttävän samankaltaista sen
 "voiman" kanssa, joka lietostaan karismaattisissa kokoukissa. Näitä asioita pitäisi selvittää karismaatikoille
 todistettaessa, koska he pelkäävät eniten kaikkea okkulttista. Karismaattiselle liikkeelle ominaisia peruspiirteitä
 ovat pako pelosta taikauskoisiin rituaaleihin ja massahypnoosin aikaansaaminen.
17 Ninian Smart, The World's Religions: Old Traditions and Modern Transformations (Cambridge University Press, 1992), s.369.
18 Chambers English Dictionary (W & R Chambers, 1988), s.493.
19 MIchael Green, I Believe in the Holy Spirit (Hodder & Stoughton, 1985), s. 135.
20 Gerald g. Jampolsky, Teach Only Love: Seven Principles of Attitudinal Healing (Bantam, 1983), s.12.

Alkuperäinen artikkeli: "Baptised with an Unholy Spirit" by Alan Morrison
Alkuun | Pyhän Hengen kaste | Saitko Pyhän Hengen kun tulit uskoon? | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä