Alan Morrison

PÄÄSTÄ MEIDÄT PAHASTA

Ritualistiset demonien ulosajamiset mielenhallintatekniikoina

Muissa tämän sivuston artikkeleissa olemme tutkineet neljää suggestioon perustuvaa mesmerististä "kriisikokemusta", joita esiintyy karismaattisissa piireissä: nk. "henkikastetta", "kielillä puhumista", "visualisointia ja "uskolla parantamista". Kun nyt tutkimme ritualistisen eksorsismin käytännettä, huomaamme, että sekin on eräs tärkeä karismaattis-helluntailainen käytäntö ja liittyy läheisesti voimakkaiden suggestiotekniikoiden avulla aikaansaatuun "kriisikokemukseen". Eräs tämäntyyppisen käytänteen keskuspaikkoja on nk. "parantamiskeskus" Ellel Grangessa Lancasterissa.1 Eräässä sanomalehtireportaasissa keskuksen johtajan, Peter Horrobinin vaimo kuvaili Ellel Grangen olevan "vaarallinen paikka" ja väitti, että "Se, mitä Horrobin harjoittaa siellä, on yhtä vaarallista kuin ne okkultistiset käytänteet, joita vastaan hän saarnaa".2 Hän kertoi, miten ihmisille, jotka olivat menneet sinne saadakseen apua ja esirukouksia, "sanottiin, että he olivat demonien vallassa". Hän kertoi:

"Minun aviomieheni rukoili heidän puolestaan kielillä ja jouduin näkemään, miten he joutuivat transsiin ja heitä jouduttiin pitämään paikoillaan fyysisesti. He kirkuivat ja sylkivät. Usein he tarvitsivat jälkeenpäin psykiatrista hoitoa."3

Nämä tämän keskuksen aktiviteetit ovat tyypillisiä monissa nk. "demonien ulosajamista harjoittavissa palvelumuodoissa", joita nykyään perustavat ihmiset, joille demoneista on tullut pakkomielle ja jotka harjoittava rituaalista eksorsismia hyvin muodikkaasti ja joiden toiminta perustuu pikemminkin Anton Mesmeriltä kuin Pyhästä Raamatusta saatuihin tekniikoihin. Tarvittaisiin kokonainen kirja osoittaaksemme, miten paljon tältä alalta on nykyään saatavissa kirjallisuutta—josta joissakin esitetään mitä erikoislaatuisimpia väitteitä, joista eräs suosituimpia on käsitys siitä, että "pahat henget siirtyvät usein vanhemmilta lapsille jopa jo ennen lapsen syntymää",4

Tällä alueella on saatu aikaan melkoisen paljon hysteriaa. Eräässä tilaisuudessa artikkelin kirjoittaja piti luentoa uuden aikakauden liikkeestä kristilliselle naisjärjestölle, josta suurin osa oli karismaattisia tai helluntailaisia. Luennossani väitin, että suuri osa karismaattis-helluntailaista käytäntöä perustuu pakanalliseen noituuteen. Kokouksen lopussa monet kyynelehtivät ja hämmentyneet naiset esittivät kysymyksiä, sillä he olivat olleet epäluuloisia seurakuntiensa käytänteistä, mutta liian pelokkaita uskaltaakseen tehdä avoimesti niitä koskevia kysymyksiä.

Katsokaamme siis, mitä Raamattu sanoo tästä asiasta. Sillä tässä on taas esimerkki siitä, miten ihmiset väärin uskovat, että koska jotain tehdään Raamatussa, meidän kaikkien on tehtävä täysin samaa. Tässä juuri on se perusvirhe, joka on karismaattis-helluntailaisen liikkeen eksorsismirituaalin ydinasia. Se on uskomus, jonka mukaan "Jeesus sanoi käskyssään, että Hänen seuraajansa ajaisivat ulos demoneita Hänen nimessään".5 Tällainen tulkinta Mark.16:17-18:sta, jonka mukaan se koskisi kaikkia Jeesuksen opetuslapsia on loistava esimerkki yleisestä väärinkäsityksestä. Jeesus sanoo, että näissä jakeissa mainitut "merkit" seuraisivat niitä, "jotka ovat uskoneet" (aoristinen aikamuoto on käännety väärin useimmissa raamatunkäännöksissä "niitä, jotka uskovat"...)—joka tarkoittaa selvästi apostoleita, joiden hetkellinen epäusko on kirjattu Mark.16:14ssä. Joka tapauksessa näiden jakeiden merkit eivät voi mitenkään koskea kaikkia uskovia kaikkina aikoina, koska ei ole mitään merkintää kenestäkään, joka olisi nostanut käsin käärmeitä tai juonut myrkkyä ilman seurauksia paitsi yksi apostoleista (esim. Ap.t. 28:3-5).

Ei kaikille Jeesuksen seuraajille ole annettu kykyä ajaa ulos demoneita syvyyden kuiluun. Ainoastaan meidän Herrallamme ja Hänen apostoleillaan (Mark.3:13-15) oli voima ajaa niitä ulos tai antaa tuo voima toisille (esim.Filippukselle, joka sai sen apostolien kättenpäällepanemisen kautta, Ap.t. 6:5-6; 8:6-7). Jopa Simon noita tiesi, että sellaisen voiman voi saada ainoastaan apostolien kättenpäällepanemisen kautta (Ap.t.8:18-19). Juutalaiset (ja pakanat) harjoittivat yleisesti eksorsismia raamatullisina aikoina(esim. Ap.t.19:13-14), mutta Jeesus ja apostolit eivät harjoittaneet eksorsismia: todellisuudessa he ajoivat ulos ja heittivät demoneja syvyyden kuiluun, jossa ne odottavat tuomiota tämän aikakauden loppuun saakka (Luuk.8:31; 2.Piwt.2:4; Juud.6). Se oli Jumalan kaikkivaltainen rangaistusteko, jollaista eivät juutalaiset tai pakanaeksorsistit koskaan olleet suorittaneet. Se oli hyvin selvää niille ihmisille, jotka näkivät Jeesuksen ajavan ulos demoneita. He pystyivät välittömästi näkemään, että Hänen suorittamansa tällaisten henkiolentojen ulosajaminen oli aivan muuta kuin heidän omien uskonnollisten johtajiensa harjoittama tekniikka (lue Mark.1:27,34). Se oli "merkki" siitä, että pimeyden voimat olivat kohdanneet vertaisensa. Vahvempi oli syrjäyttämässä vahvan miehen—josta Sakarja oli profetoinut noin 500 vuotta aikaisemmin, kun Jumala sanoi, että Hän "ajaisi saastaisuuden hengen maasta pois" Messiaanisen ajan koittaessa (Sak.13:2). Se toteutui Jeesuksen ennustuksen mukaisesti, että Hänen voittonsa ristillä merkitsisi sitä, että "nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos", niinkuin Saatana todella silloin heitettiin (Joh.12:31). Hän, joka teki "niitä tekoja, joita kukaan muu ei ole tehnyt" (Joh.15:24) ennen tai jälkeen apostolisen ajan, mursi Saatanan voiman.

Aikamme "demonien ulosajamis"-piireissä on myös yleistä käyttää Jeesuksen nimeä jonkinlaisena talismanina—ikäänkuin itse nimessä sinänsä olisi salattua voimaa. Mutta demonien ulosajamisella Hänen nimessään" ei ole mitään tekemistä sellaisen Jeesuksen nimen kirjaimellisen lausumisen kanssa, joka muka ajaa ulos demoneita samaan tapaan käytettynä kuin joku heiluttaa ristiä tai valkosipulin palaa vampyyrin nenän edessä. Raamatullinen sanonta "nimessä" tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tehdään jotain jonkun toisen auktoriteetilla. Kuitenkin on niin, että ainoastaan Kristuksen apostoleilla oli auktoriteetti ajaa ulos demoneita tai antaa tuo voima jollekin toiselle (Mark.3:13-15). Sellainen kuvitelma, että sanonnalla "Jeesuksen nimessä" on maagista voimaa demoneihin nähden on pelkkää taikauskoa ja on "nimimagiaa"—joka oli erityisesti kielletty kolmannessa kymmenestä käskystä.6

Jos kaikkien kristittyjen aina apostoleista lähtien olisi pitänyt harjoittaa pimeyden voimien ritualistista eksorsismia, eikö ole piittaamatonta, ettei Raamatussa ole minkäänlaisia ohjeita siitä, miten heidän pitäisi se suorittaa? Ainakin voisi odottaa, että ainakin vanhimmistolle tarkoitetuissa ohjeissa olisi tästä menettelystä erityisohjeet tai edes Efesolaiskirjeen lopussa siinä yhteydessä, jossa puhutaan henkiolennoista, pimeyden voimista ja pahuuden henkiolennoista taivaan avaruuksissa. Mutta sieltä ei löydy mitään. Miksi ei? Koska suoraan sairauksille tai demoneille esitetyt käskyt kuuluivat apostolien toimivaltaan ja päättyivät, kun kaikki apostolit ja ne, joille he olivat kätten päällepanemisen kautta sen vahvistaneet, olivat kuolleet. On hyvin merkittävää, että edes arkkienkeli Mikael paholaisen kanssa kiistellessään ei uskaltanut käskeä häntä suoraan, vaan sanoi sen sijaan: "Herra sinua nuhdelkoon" (Juud.9).

Jos tämä ritualistinen eksorsismi, jota niin monet nykyään harjoittavat, ei ole raamatullinen tapa toimia paholaisen ja hänen lakeijoidensa suhteen hengellisessä sodan käynnissä, niin mitä meidän sitten pitäisi tehdä? On päivänselvää, että paholainen vaeltelee edelleen ympäriinsä niinkuin karjuva leijona ja että hän voi aiheuttaa suurta kurjuutta sekä maailmassa että seurakunnassa. Miten sitten kristityn tulisi toimia, jos hän kohtaa ihmisen, jonka hän kokee olevan demonien vallassa? Onko Raamatussa selvät ohjeet siitä, miten meidän on suhtauduttava ja toimittava sellaisissa asioissa? Karismaattisten vastaus tähän tunnetaan nimellä voimaevankeliointi—jossa vedetään molemmilta lonkilta aseet esiin ja annetaan palaa lausuen tarkoituksellisen auktoriteetilla sanottuja käskyjä, ajaen kaikki ne demonit ihmisestä, joiden uskotaan hänessä asuvan; ja monien karismaattisten lähteiden mukaan niitä saattaa olla kymmeniäkin—jopa kristityissä—ja niiden ulosajoon saatetaan tarvita päivien hikiset rituaalit!7

Miten ihmisten siis pitäisi suhtautua demonien maailman toimintaan? Olkoon ensiksikin selvää, että ainoastaan ei-uskovat voivat olla kokonaan Saatanan hallinnassa. Tämä koskee yhtä hyvin kaikkein raivokkaimpia murhaajia kuin kaikkein kohteliaimpia, lainkuuliaisia kansalaisia. Ihminen ei voi palvella kahta herraa; jollei hän kuulu Kristukselle, hän kuuluu Saatanalle. Tämä on tosiasia. Hän on isästään perkeleestä (Joh.8:44; Ap.t.13:10; 1.Joh.3:10); koko ei-uskova maailma on paholaisen vallassa (1.Joh.5:19). Se, miten Saatanan auktoriteetti ilmenee, vaihtelee eri henkilöiden välillä, hänen olosuhteidensa, persoonallisuutensa, synnintekomahdollisuuksiensa jne. mukaan. Mitä enemmän ihminen tahallista syntiä tekee (seksuaalinen moraalittomuus, okkultiikka, rikollinen käytös, huumeiden käyttö jne.), sitä enemmän hän joutuu Saatanan tuhovoimien alaisuuteen. Tämä voi kulminoitua varsinaiseksi "demonisoitumiseksi", jolloin ihmisen oma tahto on lähestulkoon hävinnyt ja hän tottelee täysin demonia (esim.Mark.5:2-5). Tämä äärimmäisyys on suhteellisen harvinaista—varsinkin niissä maissa, joissa kristinusko on saanut vakiintua—vaikka Raamattu osoittaakin, että se yleistyy aikakausien lopun lähestyessä.

Mitä ei-uskovaan tulee, häntä eivät mitkään pelkästään ritualistiset eksorsismit voi pitkän päälle auttaa, mitä vaikutuksia niillä sitten saadaankin aikaan. Sen sijaan on tapahduttava Pyhän Hengen aikaansaama sisäinen uudistus, muuten tulee ihmisen eksorsisminjälkeinen tila olemaan vielä pahempi kuin sitä edeltävä tila (Luuk.11:24-26). Ainoa tapa, jolla ei-uskova voi päästä todella vapaaksi demoneista on totella evankeliumia: katua ja tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen Kristukseen. Uudrestisyntyminen—Pyhän Hengen aikaansaama uusi syntymä—heittää paholaisen ulos uskoontulleen sydämestä lopullisesti.Raamattu toteaa selvästi, että ainoastaan tämän kokemuksen kautta voi demonien vahingoittama ihminen päästä täyteen vapauteen Saatanan vallasta (olkoon hän sitten paatunut synnintekijä tai "hyvinkäyttäytyvä" kansalainen), koska hänestä sillä tavoin tulee uusi luomus Kristuksessa. Toisin sanoen me harjoitamme demonien ulosajamista ei-uskovista—olkoot olleet sitten miten suuressa määrin tahansa paholaisen runtelemia—saarnaamalla heille evankeliumia rakkaudellisesti ja palvelemalla heitä rukouksin.

Jokainen uudestisyntynyt uskova voi sanoa apostoli Paavalin sanoin

"...häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen... (Kolo.1:13-14)

Se on todellista vapauttamista. Kun Paavali saarnasi kuningas Arhippalle, hän sanoi, että Kristus oli lähettänyt hänet pakanoiden keskuuteen

"avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun [Kristukseen] synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjne joukossa." (Ap.t.26:18).

Pelkästään näiden tekstien perusteella on selvää, että parannuksen teko ja kääntyminen riittävät täyteen vapautumisen Saatanan voimasta ja kynsistä. Meidän on kuitenkin tunnustettava, että on ihmisisä, joiden elämä on ennen kääntymystä ollut niin vakavien syntien ja pahuuden tahraamaa, että he saattavat hyvinkin tarvita erityistä palvelua kääntymyksensä aikana ja jopa sen jälkeenkin. Jotkut veljet väärin työntävät päänsä pensaaseen tämän vakavan tosiasian edessä. Emme tarkoita tässä ritualistista eksorsismia, vaan sensijaan Jumalan Sanan käyttöä, joka on Hengen miekka (Ef.6:17), voimakkaissa rukouksissa Herran puoleen ja vahvojen kristittyjen tukea, jotka kykenevät seisomaan tämän kärsivän kristityn tukena. Me voimme vedota voimallisesti Herraan, että Hän nuhtelisi Saatanaa uskoen täysin Hänen auktoriteettiinsa Saatanan yli ja että Hän vastaa tuohon rukoukseen vapauttamalla asianomaisen. Näyttää siltä, että kaikenlaiset ihmiset (yhtä hyvin tunnustavat kristityt kuin ei-kristityt) harjoittavat eksorsismia, joka ei ole muuta kuin magiaa ja papillista rituaalia. Mutta toistamme jälleen, että Jeesus EI ollut eksorsisti: todellisuudessa hän ajoi ulos demonit syvyyden kuiluun (Luuk.8:31); Hän on iankaikkinen, jumalallinen Vahva mies, joka on vahvempi kuin vahva mies (ts. saatana), joka on täysissä varustuksissa omassa palatsissaan (vrt. Luuk.11: 21-22). Tavallinen eksorsisti ei kykene koskaan puhdistamaan ihmistä niinkuin Kristus. Sen juuri halusi Herra Jeesus ilmaista Luukas 11:24-26:ssa. Ei riitä, että huone lakaistaan ja puhdistetaan; Pyhän Hengen on muutettava siihen asumaan ja pyhitettävä se ennenkuin demonien valtiaalla Saatanalla ei ole siihen asiaa. Ainoastaan Kristus voi määrätä Pyhän Hengen asumaan jossain ihmisessä (Joh.14:14-24). Pyhä Henki tulee parannuksenteon ja kääntymyksen kautta, ei ritualistisen eksorsismin kautta. Pelastus on Herrasta, ei ihmisten toimeenpanemaa. Toistamme, että joskus, kun on selvää näyttöä siitä, että demonit kiusaavat ihmistä tai joissain harvinaisissa tapauksissa ovat demonien vallassa, tarvitaan muiden voimallista rukousta tukemaan henkilöä hänen kääntymyksensä aikana ja sen jälkeen. Mutta tämän henkilön täytyy jo olla halukas tulemaan Kristuksen luo. Minkäänlainen eksorsismi ei voi koskaan tehdä ihmisestä kristittyä ja kristityksi tuleminen on ainoa todellinen vapautuminne demonien vaikutuksesta tai vallasta.

Kristitty uskova ja demonien vallassa oleminen

Vastauksena kysymykseen, voiko kristitty olla koskaan demonien vallassa, raamatullisen vastauksen on oltava ehdottomasti Ei! Seuraavassa siitä todistavia esimerkkejä Raamatusta:

Tässä oli vain muutama niistä realiteeteista, jotka kuuluvat elämäämme Kristuksessa. Varmastikin tämä saa meidät päättelemään, että on mitä vakavinta jumalanpilkkaa väittää, niinkuin niin monet tekevät (jopa evankelisten kristittyjen joukossa), että kristitty voi todella olla pahan hengen vallassa. Kun fariseukset uskalsivat väittää, että Kristus ajoi ulos demoneja paholaisen voimalla (he olivat myös väittäneet, että Hänessä oli demoni), Hän syytti heitä implisiittisesti Pyhän Hengen pilkkaamisesta (Matt.12:24-32). On varmaa, että kun väitetään, että ihminen, jossa asuu Pyhä Henki, on myös demonien vallassa, syyllistytään hyvin samankaltaiseen jumalanpilkkaan.

Se tosiasia, että kristitty ei voi olla demonien "vallassa", ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö demonit voi kiusata häntä. Tämän ei pitäisi hämmästyttää meitä ottaen huomioon, että Saatana ja hänen lakeijansa vaanivat kuin leijonat voidakseen niellä jonkun (1.Piet.5:8). Vastustaja käy jatkuvasti sotaa niitä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen Kristuksen todistus (Ilm.12:17). Jopa apostoli Paavalilla oli lihassaan piikki, Saatanan lähettiläs (2.Kor.12:7-10). Mutta se oli Jumalan suunnitelmien mukainen: estämään Paavalia ylpistymästä ja itsetärkeydestä. Vaikka siis Saatana pystyikin hieromaan käsiään iloissaan Paavalin piikistä lihassa (mitä se sitten olikin: sairaus, väärät opettajat jne.), tosiasia on, että se tapahtui Jumalan kaikkivaltiuden alaisuudessa ja ainoastaan Hänen kunniakseen (Hän saa aina kunnian meidän heikkouksissamme). William Green valaisee suuresti Saatanan ja uskovan välistä suhdetta, kun hän kirjoittaa:

"Jos sinä vastustat lujsti paholaista luottaen Jumalan armoon ja Jeesuksen Pelastukseen, hän ei voi koskea hiukseenkaan päässäsi. Kiusaus ja synti, kun niitä rohkeasti vastustat, toimivat iankaikkisen hyvinvointisi hyväksi: asemasi on läpitunkematon, turvasi on vahva, varustuksesi on voittamaton, varastosi ylitsevuotavat eikä vihollinen pääse koskaan sisään linnakkeeseesi elleivät omat petolliset kätesi sinua kavalla hänen valtaansa."8

Professori Green esittää tässä Raamatun suuren demonien ulosajamista koskevan totuuden: "Alistu Jumalan tahtoon. Vastusta paholaista ja niin hän pakenee sinua" (Jaak.4:7). Se on yksinkertaista. Raamattu ei esitä kristityn tarvitsevan mitään mutkikkaita demonien ulosajamisia. Ei tarvitse antautua noitatohtoreiden tai shamaanien apuun, jotta he lausuisivat "abrakadabransa" tai jotain muita outoja käskyjä. Sen sijaan meillä on se yksinkertaisuus, mikä on Kristuksessa ja voima, jonka Henki meille takaa. Professori Greenin sanat, ettei paholaisella ole valtaa meihin kristityihin, ellemme sitä itse hänelle anna, on niin haastavaa. Se on ymmärrettävä oikein. Hän ei tarkoita sillä sitä, että kristitty voisi todella joutua demonien valtaan, vaan sitä, että demonit voivat todellakin vaivata häntä, ellei hän valvo hengellistä elämäänsä huolellisesti. Ja kristittyinä, jotka ovat Jumalan perillisiä Kristuksen kautta, meillä on melkoisesti henkilökohtaista vastuuta Pyhän Hengen johdossa (vrt.Fil.2:12-13). Juuri tästä syystä apostoli Paavali kehottaa meitä, että emme saa "antaa jalansijaa paholaiselle" elämässämme antautumalla selkeisiin synteihin (Ef.4:25-32).

Jos kristittyä kuitenkin vaivaavat pimeyden voimat, voi olla varma, että siihen on hyvä syy Jumalan sallimuksesta. Sillä kaikki, mikä tapahtuu Kristuksen omalle—jopa demonien vaivaaminen—tapahtuu Jumalan kaikkivaltiuden sallimuksesta. Saatana ei ole vapaa toimimaan. Lainataksemme jälleen professori Greenin erinomaista tutkielmaa:

"Vaikka Saatana vihaa Jumalaa kuinka paljon tahansa ja hyökkää Hänen kansaansa vastaan, hän ei pääse koskaan siitä, että Jumalan kaikkivaltias hallinta sitoo hänet toimimaan Jumalan apurina. Kaikista Jumalaapilkkaavista suunnitelmistaan huolimatta hän tekee työtä Jumalan alaisena. Yrittäessään syöstä Korkeimman valtaistuimeltaan, hän todellisuudessa joutuu osoittamaan Hänelle kunnioitusta nöyryydessä. Tehdessään kaiken, mitä taivaan alla ja maan päällä voi syöstäkseen Kristuksen pelastamat tuhoon, hän todellisuudessa valmistaa heille kirkastuksen. Jumalan vihollisena, joka on täynnä katkeruutta ja pahantahtoisuutta ja kaikenlaisia juonia, hänet on kuitenkin rajoitettu olemaan juuri sitä, mitä hän kaikkein eniten inhoaa ja olemaan kaikkein kauimpana siitä, mitä hän haluaisi olla: olemaan mukana armon suunnitelmien toteutumisessa!"9

Tämä on suuri salaisuus, joka on paljastettu jokaiselle uskovalle. Syy siihen, että kristittyjen keskuudessa on nykyään niin paljon taikauskoa, on se, että he eivät ole käsittäneet sitä tosiasiaa, että Saatanaa pidetään Raamatussa loppujen lopuksi "apulaisena armon suunnitelmien täytäntöönpanemisessa"—vaikka onkin harvoin täysin näkyvää, että asian laita on niin. Tämä käy hyvin ilmi Jobin kirjasta. Jobin kirjan ensimmäisistä luvuista käy ilmi, että Jehovah itse kiinnitti Saatanan huomion Jobiin. "Oletko pannut merkille palvelijaani Jobia?"... (Job 1:8,12: 2:3,6). Mietiskele tarkkaan kaikkea sitä kallisarvoista tietoa, mitä tästä saamme. Se osoittaa meille kaksi asiaa: Ensiksikin,että Saatanan on saatava lupa Jumalalta, ennenkuin hän voi aiheuttaa kärsimystä ja pahaa maailmassa (Job1:6; 2:1). Kaikki, mitä Saatana tekee, on ehdottomasti Jumalan tahdon alaista. Toiseksi Jobin kirjasta käy ilmi, että Saatana voi mennä ainoastaan niin pitkälle tekemisissään kuin Jumala sallii (Job 1:12; 2:6). Itse asiassa paholainen on kaikessa pirullisuudessaankin sanan todellisessa merkityksessä—samoin kuin hänen ei-langenneet enkelitoverinsakin—"palvelevia henkiä, palvelukseen lähetettyjä niitä varten, jotka saavat autuuden periä!" (Hebr.1:14). Tämä on hämmästyttävää, mutta silti totta. Huolimatta kaikista taianomaisista ja maagisista käskyistä, joita kristityksi tunnustautuvan seurakunnan piirissä Saatanaa vastaan nykyään lausutaan, hän on täysin Luojansa hallinnassa ja miten paljon pahaa ja vahinkoa hän sitten maailmassa saakin aikaan, hän ei koskaan voi tehdä enempää, kuin mitä on korkeintaan tarpeen Jumalan lopullisten tarkoitusten toteutumiseksi Kristuksessa (vrt. Ef.3:8-11). Kristittyjen tulisi kokea todellista helpotusta kaikesta tästä.

On toinenkin klassinen esimerkki, joka osoittaa, että Saatana on tietämättään Jumalan apuri kaikessa, mitä tekee. Viittaamme tässä apostoli Paavalin kuuluisaan "piikkiin lihassa" (2.Kor.12:1-10). Apostoli puhui siitä, miten hän oli saanut "näkyjä ja Herran ilmestyksiä" (2.Kor.12:1), miten hänet "temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua" (2.Kor.12:4). Sellaiset etuoikeudet olisivat helposti saaneet ihmisen alttiiksi ylpeydelle ja kuvitelmille, että hänestä oli kehittynyt ylihengellinen ihminen, niinkuin moni nykyään kuvittelee. Mutta Herra oli ryhtynyt tiettyihin tarpeellisiin toimenpiteisiin varmistaakseen sen, että niin ei tapahtuisi Hänen palvelijalleen. Paavali tiesi sen ja kertoi meille:

"Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi" (2.Kor.12:7).

Ei ole tärkeää, mikä tuo pistin varsinaisesti oli, mutta sen tehtävä kärsimyksen aiheuttajana sensijaan on. Sillä me näemme tästä, että vaikka "pistin" olikin saatanan aiheuttama, sen oli määrännyt Herra. Samoin kuin Hän oli tehnyt Jobille, Herra käytti tässäkin hyväkseen Saatanaa tämän tietämättä aiheuttamaan yhdelle palvelijoistaan kärsimystä saadakseen aikaan jotain parempaa. Kun Jumala antoi Jobin kärsiä estääkseen hänen ylpeytensä, Paavali taas joutui kärsimään, jottei hän lankeaisi ylpeyteen korkean hengellisen kutsumuksensa vuoksi. Samoin kuin Jaakobin oli elettävä ontuvana voitettuaan Herralta siunauksen (1.Moos.32:24-32), samoin on uskovan, joka elää läheisessä yhteydessä Herraan, usein jouduttava kantamaan raskasta ristiä estämään häntä ylpistymästä.

Paavali osoittaa olleensa täysin tietoinen tästä Saatanan hyväksikäytöstä neuvoessaan Korintton seurakuntaa, puhuessaan seurakunnan jäsenestä, joka oli syyllistynyt insestiin, että hänet on "Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä" (1.Kor.5:5). Myöhemmin seurakuntaa kehotettiin: "teidän tulee...antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen" (2.Kor.2:7). Tässä näemme seurakunnan käyttävän Saatanaa saamaan aikaan katumusta synnistä—josta toinen esimerkki on Paavalilta 1.Tim.1:19-20:ssä.

"...säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet. Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettavaksi, etteivät enää pilkkaisi."

Langennut enkeli on täysin kaikkivaltiaan Herran tahdon alla. Tätä valtavaa tosiasiaa meidän ei pitäisi koskaan unohtaa. Niinpä, jos kristitty uskova kärsii demonien maailman käsissä, se kuuluu Herran kuritukseen, hänen opetuksekseen (kts. Hebr.12:3-11). Jos Kristuskin oli koko ajan Saatanan koetusten kohteena, voit olla varma, että myös Hänen opetuslapsensa ovat. Mutta kun kristittyä vastaan hyökätään tällä tavalla, hänen ei tarvitse juosta shamaanin, papin tai eksorsistin luo; mutta hänen on sanottava ennen kaikkea: "Miksi tämä tapahtuu minulle? Miksi Jumala sallii tämän? Mitä asioita Hän haluaa minun tästä oppivan? Ja koko ajan muistaen, että kaikki voima vastustaa tulee Kristukselta (Ef.6:10). Hänen voimansa tulee täydelliseksi meidän heikkoudessamme.

Jos olet Kristuksen oma, silloin kaikki sinun elämässäsi tapahtuu Hänen hallinnassaan. Jokainen yksityiskohta kristityn elämässä on Hänen kädessään (Matt.10:30-31). Jos Hän varjelee meidät ehdottomasti vihollisiltamme, jotka ovat ihmisiä, sitä enemmän Hän varjelee meidät niiltä pimeyden voimilta, joiden Hän ehkä sallii kiusaavan meitä aika ajoin (Luuk.21:12-19). Eräässä mielessä on kristitylle jonkinlainen lohdutus, että joutuu Saatanan kiusanteon kohteeksi, koska se osoittaa, että vanhalla käärmeellä on jotakin sinua vastaan (olethan joka tapauksessa kristitty, joka on päässyt kokonaan pakoon hänen hallinnastaan) ja se antaa Herralle jälleen mahdollisuuden osoittaa ylivoimaisuutensa ja vahvistaa sinua. Jos olisit pikemminkin Saatanan kuin Jumalan lapsi, paholainen ei sinua paljon viitsisi vaivata. Mutta mikään ei erota sinua Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme—eivät enkelit (langenneet tai muut) eivätkä henkivallat eivätkä pimeyden voimat. EI MIKÄÄN! (Room.8:28-39). Ne voivat yrittää sitä; mutta ne eivät voi koskaan vahingoittaa sinua pitemmän päälle.

Raamatussa on itse asiassa ihania vertailukohtia sekä UT:n että VT:n välillä siitä taistelusta, jota Herran valitut joutuvat käymään hengellisten vastustajiensa kanssa. VT:n kertoma historia Israelin kokemuksista erämaassa ja taisteluista valloittaessaan Kanaanin maata johtajansa Joosuan alaisuudessa.10 VT sisältää lukuisia iankaikkisia totuuksia hengellisestä sodankäynnistämme Kristukseen uskovina. On tosiasia, että monet Vanhan Liiton aikaiset maalliset periaatteet olivat esikuvia ja typologioita Uuden Testamentin hengellisistä totuuksista. Samoin kuin Israelin kansa pelastetaan faaraon orjuudesta Egyptistä ja tuodaan luvattuun Kaanaanin maahan—maahan, joka vuotaa maitoa ja hunajaa—samoin Jumala pelastaa Kristuksen ruumiin Saatanan orjuudesta tässä maailmanajassa ja vie sen luvattuun iankaikkisen elämän todellisuuteen, Uuteen taivaaseen ja Uuteen maahan: hengelliseen kirkkauden tilaan Karitsan valoon maallisen hunajan ja maidon sijasta (Ilm.21:23). Samoin kuin Israelin kansan jäsenet taistelivat maallisin asein ympäröiviä kansoja vastaan Herran voimassa saavuttaakseen kansallisen puhtauden, samoin Kristuksen ruumiin jäsen taistelee hengellisin asein henkivaltoja vastaan Herran voimassa osana koko elämän kestävää pyhitysprosessia (2.Kor.10:4-6); Ef.6:10ss.). On hyvin merkittävää, että Herra katsoi sopivaksi jättää joitakin ympäröivistä kansoista koetellakseen niiden avulla Israelia" vielä senkin jälkeen, kun he olivat tulleet luvattuun maahan (Tuom.3:1). Aivan samoin hän on jättänyt suuren osan demoneista koettelemaan seurakuntaa—vielä Kristuksen ristin voitonkin jälkeen.

Pankaamme siis syrjään suurin osa niistä demonien ulosajamista koskevista kirjoista, jotka nykyään täyttävät useimpien kristillisten kirjakauppojen hyllyt. Niin monet niistä ovat suorastaan vaarallisia, vastuuttomia ja perustuvat sekä Raamatun perustavaa laatua olevaan väärin ymmärtämiseen että Raamatun suoranaiseen hyljeksimiseen Jumalan ilmoituksen lähteenä. Kääntykäämme sen sijaan Jeesuksen Kristuksen apostolien Hengen innoittamien kirjoitusten puoleen löytääksemme sieltä ohjeita siitä, miten voittaa Saatana ja kohdata demonien maailman eksytykset. Mitä tulee demonien mahdolliseen vaikutukseen kristityn elämään, on Raamatussa neljä kohtaa, joissa valaistaan nimenomaan tätä aluetta ja annetaan selkeät ohjeet, mitä noudattaa. On merkittävää, että ne ovat kolmen alkuseurakunnan kaikkein tärkeimmän apostolin kynästä—Pietarin, Johanneksen ja Paavalin kirjoittamia. Tämän luvun päätteeksi tutkimme nyt näitä kallisarvoisia opetuksia.

Apostoli Pietarin opetus hengellisestä sodankäynnistä

Ainoa Saatanasta puhuva viittaus Pietarin kirjoituksissa on hänen ensimmäisessä kirjeessään, jossa hän muistuttaa uskovia valvomisen ja nöyryyden tärkeydestä:

"Nörtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi, ja 'heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen'. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa" (1.Piet.5:6-9).

Apostolin opetus tässä on: vaikka paholainen vaaniikin kuin karjuva leijona yrittäen saada saaliikseen jonkun, sitä vastaan taistelemiseen tarvitaan kuitenkin vain, että vastustamme sitä ja pysymme järkähtämättä uskossa. Tämä muistuttaa läheisesti Jerusalemin seurakunnan johtajan Jaakobin suositusta, joka ensin muistutettuaan meitä siitä, että "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon", sanoo lopuksi: "Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee" (Jaak.4:6-7). Näiden molempien tekstien esittämä käsitys on molemmissa niin samankaltainen, että vaikuttaa itsestäänselvältä, että se oli alkuseurakunnan opetus hengellisestä sodankäynnistä. Tämä kehotus on ymmärrettävä siinä valossa, että seurakunnalta edellytetään itsensä hillitsemistä. Ei ole mitään syytä hysteriaan, taikauskoon tai kirkollisiin rituaaleihin näissä asioissa.

Huomaa myös, miten läheisesti paholaisen vastustaminen liittyy "lujaan uskoon", johon kuuluu uskonvarmuus ja vakaan raamatullisen opetuksen rakentama pohja—jotka niin monista seurakunnista nykyään puuttuvat. Mutta ennenkaikkea, tärkein lääke demonien painostusta vastaan on "Lähestykää Jumalaa, niin hänkin lähestyy teitä" (Jaak.4:8). Jumalan alle alistuminen rukouksessa on tärkein avain Saatanan voittamiseen. Kun eräs lapsi oli erityisen pahantahtoisen hengen vallassa (Mark.9:14-29), Jeesus korosti rukouksen ja opetuslasten henkilökohtaisen hengellisen elämän syvällistä merkitystä avaimena pojan vapauttamiseen demoneista eikä suinkaan minkään eksorsismirituaalin noudattamista. Todellakin, varsinaisena syynä siihen, etteivät opetuslapset olleet kyenneet käyttämään Jumalalta saamaansa lahjaa ajaa ulos demoneita syvyyden kuiluun, oli se, että he olivat laiminlyöneet hengelliset harjoitukset ja luottaneet vain maagiseen vapauttamiseen ja eksorsistisiin käskyihin.

Se, joka turvautuu nöyryyteen, uskoon ja jolla on rukoileva asenne—joka vastustaa Saatanaa tällä Jumalan osoittamalla tavalla—tulee huomaamaan, että paholainen aina tekee täyskäännöksen ja pakenee. Aivan varmasti.

Apostoli Johanneksen opetus hengellisestä sodankäynnistä

Vaikka Johannes sanoi paljonkin Saatanasta ja siitä, että Herra Jeesus Kristus on syössyt hänet alas (esim.1.Joh.3:8), Johanneksen tärkein sanoma uskovan henkilökohtaisesta hengellisestä sodankäynnistä sisältyy Ilmestyskirjaan:

"Ja he ovat voittaneet hänet [paholaisen] Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti" (Ilm.12:11).

Ritualistiset kristityt ovat tarranneet tähän raamatunlauseeseen yrittäessään turhaan saada aikaan "vapautumista" Saatanasta. Mutta tässä ei ole mitään viittausta taikauskoiseen "Kristuksen vereen vetoamiseen", joka kohdistetaan demonivoimiin, jotta ne saataisiin säikäytettyä pois, niinkuin niin moni nykyään opettaa. Tällainen kamppailu demonien kanssa on puhdasta shamanismia. Eräs itseoppinut eksorsisti kirjoittaa tehdessään selkoa keksitystä rituaalisesta eksorsisimista:

"Sinetöin sitten rukoillen hänen sielunsa alueen, ts. mielen, sydämen, tahdon, omantunnon ja muistin Karitsan verellä...Jumalan antama ja määräämä keino paholaisen toiminnan rajoittamiseen on pyhä Veri".11

Eräs toinen "raamatunopettaja" kirjoittaa tästä samasta ilmiöstä väittäen, että "se, joka pilkkaa tätä opetusta, on pahemmassa kuin pulassa, kuin yrittämässä vastavirtaan ilman melaa"12 Hän tiivistää opetuksensa tällä tavalla:

"Samoin kuin pappi uhrasi joka päivä veriuhrin israelilaisten edestä, samoin nykyään, Uuden Testamentin aikakautena, uhraamme uskon kautta Jeesuksen Kristuksen veren vedotessamme siihen itsemme, lastemme ja rakkaidemme puolesta. Tämä rituaali herää ELÄMÄÄN, kun me henkilökohtaisesti panemme sen koetukselle".13 [korostus alkutekstissä]

Tästä ilkeästä uhkauksesta huolimatta totuus on kuitenkin se, että uskovan kyky kestää Saatanan edessä ei riipu mistään, mitä me voimme suorittaa, vaan sen sijaan siitä, mitä Karitsa teki ristillä hänen puolestaan lähes 2000 vuotta sitten. Sitä tarkoittaa "Saatanan voittaminen Karitsan verellä". Kun sinä olet edunsaaja Kristuksen sovitustyön perusteella, sinut on tietenkin "pelastettu pimeyden vallasta ja siirretty Hänen [Jumalan] rakkaan Poikansa valtakuntaan" (Kol.1:13). Uskovien ei tarvitse "vedota Kristuksen vereen" Saatanan (tai kenenkään muunkaan) edessä niinkuin me olisimme okkultisteja, jotka heiluttelevat ristiä Draculan edessä. Meidän on yksinkertaisesti luotettava Kristuksen loppuun suoritettuun, armolliseen sovitustyöhön.

Samoin lause "heidän todistuksensa sanan kautta" siinä yhteydessä, kun puhutaan Saatanan voittamisesta, ei viittaa mihinkään mystiseen "puhutun sanan voimaan", niinkuin monet karismaatikot nykyään opettavat. Tämä teksti viittaa yksinkertaisesti uskollisuuteen Kristuksessa olevaa Totuutta kohtaan ja sen pelotonta saarnaamista maailmassa (kts. Ilm.6:9; 11:7; 12:17). Juuri sellaisen uskollisuuden ja saarnaamisen takia Johannes vietiin maanpakoon Patmos-saarelle—"Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden" (Ilm.1:9). Evankeliumin julistaminen tuo Herran kansalle vapautuksen ja vahvistaa sen valtavan tosiasian, että paholainen on jo syösty alas.

Kolmas vapautuksen elementti tässä jakeessa on, että he eivät"ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti". Eikö olekin hämmästyttävää, että niin monien uskovien jalat ovat mukavasti pöydän alla tässä maailmassa? Eivätkö he tiedä, että koska Saatana on maailmanjärjestelmän taustalla oleva voima (1.Joh.5:19), sentähden ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalaa kohtaan (Jaak.4:4)? Johannes opettaa tässä meille, että ensisijainen asia Saatanan voittamisessa on se, että otteemme maailmasta on "löysä"—ja vielä enemmänkin, että vihaamme elämäämme maailmassa siinä määrin, että olemme valmiit uhraamaan elämämme evankeliumin hyväksi (Luuk.14:26; Joh.12:25). Johannes puhuu sellaisesta itsensä uhraamisesta Ilm.12:11:ssä, samoin kuin ensimmäisessä kirjeessään, kun hän sanoo: "meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä" (1.Joh.3:16; vrt. Joh.15:12-13).

Apostoli Paavalin opetus hengellisestä sodankäynnistä

Vaikka Paavali viittasikin hengelliseen sodankäyntiin muissa kirjeissään, löydämme hänen kirjeestään efesolaisille täydellisen hengellisen sodankäynnin käsikirjan—miten tulla toimeen täysin pimeässä yhteiskunnassa, jossa pimeyden voimia kunnioitetaan ja jopa palvotaan. Tämän opetuksen on oltava aivan perustavaa laatua käsityksellemme tästä aiheesta, koska koko tämä kirje käsittelee seurakunnan ja pimeyden voimien välistä suhdetta kosmisesti. Kaikella tällä oli erityistä merkitystä Efeson uskoville, sillä Efeso oli jumalatar Dianan kultin keskuspaikka ja yleensäkin okkultismin ja taikuuden voimakeskuksia ensimmäisellä vuosisadalla (vrt. Ap.t.19). Opetus on yhtä tärkeää meidänkin ajallamme, niinkuin olemme kautta koko tämän kirjan opettaneet.

Efesolaiskirjeen ensimmäisestä luvusta luemme, miten maailmankaikkeuden Herra ja Luoja on valinnut uskovat pelastukseen ja pyhyyteen jo ennenkuin maailma oli edes luotu (Ef.1:1-12). Sitten luemme, miten tämän pelastuksen vastaanottajat on sinetöity Pyhällä Hengellä aina Herran Jeesuksen paluuseen saakka (Ef.1:13-14). Hän kertoo meille myös "mikä [on] hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme—sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta" (Ef.1:19-21). Toisessa luvussa Paavali muistuttaa uskoville, mistä heidät on pelastettu asettaen Jeesuksen Kristuksen voiman vastakkain "ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan" kanssa, joka "nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa" (Ef.2:2). Kolmannessa luvussa hän paljastaa suuren salaisuuden "että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä, ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta" (Ef.3:6). Tässä toteutuu Jeesuksen lupaus, että Hän "ryöstäisi" Saatanan omaisuutta—ne kansakunnat, joita paholainen oli pitänyt vallassaan niin monien vuosituhansien ajan. Osoitettuaan, että Jumalan iankaikkinen tarkoitus Kristuksessa Jeesuksessa oli, että "Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon" (Ef.3:10-11), hän puhuu sitten meissä sisäisesti toimivasta voimasta, joka tulee siitä, että olemme täynnä Jumalan täyteyttä ja että Kristus asuu sydämissämme uskon kautta (Ef.3:16-21).

Sitten hän alkaa neljännessä luvussa selittää huolellisesti kolmessa edellisessä luvussa esitetyn opetuksen soveltamisesta käytäntöön. Perustuen luonnollisella tavalla siihen, että uskovassa on voima (kreikaksi dunamis, josta tulee sana 'dynamiitti'), joka on paljon suurempi kuin mikään auktoriteetti tai voima, jota paholainen tavoittelee. Tässä huomaamme, että Saatanaa vastaan käydyssä hengellisessä sodankäynnissä on kaksinkertainen strategia—toisaalta meidän tekomme ja toisaalta käyttämämme aseistus. Edelliseen kuuluuu se, että uskovia velvoitetaan "vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii" ja varoitus: "älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa" (Ef.4:1, 17ss.). Jälkimmäiseen sisältyy seuraava kehotus: "Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet." (Ef.6:11).

Kun Paavali sanoo: "Älkää antako paholaiselle jalansijaa" (Ef.4:27), hänen tarkoittamansa jalansija ovat erilaiset synnit ja syntiset tilanteet, joihin niin helposti lankeamme, kuten esim. valehteleminen (4:25, 15a), synnillinen viha ja riitaisa käytös (4:3-6,26,31), rietas puhe (4:29, 5:4), ystävällisyyden, myötätunnon ja anteeksiantavaisuuden puute (4:32), vähäisinkin viite seksuaaliseen moraalittomuuteen, epäpuhtaus ja ahneus (5:3,5), juopumus (5:18), vääränlaiset ystävät (5:6ss.), ettei kykene erottamaan väärää oppia (4:14), nöyryyden ja alistumisen puute (4:2; :21) ja lahkolaisuus ja väärä erottautuminen muista uskovista (4:3-6).

Tärkein aseemme hengellisessä taistelussamme Saatanaa vastaan on: "panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten" (Ef.4:22) ja "pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotui totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen" (Ef.4:24). Loppujen lopuksi Kristus "kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun" nimenomaan sen takia, että "me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle" (1.Piet.2:24). Kristitty, joka ottaa vakavasti synnin poiskitkemisen ja vanhurskaan ja rehellisen elämän tarpeellisuuden, saa kaikkein rautaisimman suojan paholaisen hyökkäyksiä vastaan, koska hän ei anna mitään jalansijaa paholaiselle. Kuten apostoli Paavali asian ilmaisee:

"Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha" (1.Joh.5:18).

Kuitenkin samalla kun jatkuvasti kuoletamme syntiä ja pyrimme kiihkeästi vanhurskaaseen elämään, meidän täytyy myös varmistaa, että käytämme koko hengellistä sotavarustustamme, jonka Herra on antanut jokaiselle uskovalle (Ef.6:11-18). Tätä hengellisen sotavarustuksen päällepukemista ei pidä ymmärtää kirjaimellisesti, niinkuin monet taikauskoiset kristityt nykyään luulevat ja suorittavat rituaalinomaisen harjoituksen, jossa joka aamu ylösnoustua kuvitellaan oikean varustuksen pukemista ja riisutaan se sitten pois iltaisin.15 Sen sijaan Paavali muistuttaa meille, että jokainen näistä Ef.6:13ss:ssa mainituista sotavarusteista symboloi Jumalalta saatua "armolahjaa", joka on annettu jokaiselle uskovalle ja joita kaikkia meidän tulee käyttää täydellisesti. Paavali luettelee seitsemän osaa tässä Jumalan sota-asussa", joita kaikkia tutkimme lyhyesti tämän luvun päätteeksi.

1. Totuuden vyö

Ensiksi meitä kehotetaan vyöttämään itsemme totuuden vyöllä. Itsensä vyöttäminen tarkoittaa Raamatussa valmiina olemista raittiina ja levossa (vrt. Luuk.12:35; 1.Piet.1:13). Ainoastaan raittiin totuuden tuntemisen kautta on meillä toivoa pysyä pystyssä kaikkea pahaa vastassa. Mutta lainataksemme erästä tunnettua, mutta eksynyttä 1. vuosisadan roomalaista virkamiestä, "Mikä on totuus"? Jumalaa itseään kutsutaan totuuden Jumalaksi (5.Moos.32:4) ja Jeesuksesta sanotaan, että Hän on totuus (Joh.1:14; 14:6; Ef.4:20-21) ja Pyhä Henki tunnetaan Totuuden Henkenä (Joh.14:16-17; 15:26; 16:13). Herra Jeesus tuli sanomaan opetuslapsilleen totuuden:

"Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: 'Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani, ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.'" (Joh.8:31-32)

Seurakuntaa itseään kuvataan sanoilla "totuuden pylväs ja perustus" (1.Tim.3:15). Siksi ei olekaan hämmästyttävää, kun apostoli Johannes sanoo: "En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen" (1.Joh.2:21). Olemme jo nähneet, miten valheiden isä Saatana on aina yrittänyt ylläpitää käsitystä, ettei ole olemassa Absoluuttista Totuutta.16 Jos vyötät itsesi totuuden vyöllä, koko aseistus pysyy paikallaan. Se on persoonallisen transkendentin Jumalan absoluuttinen totuus:

"Hän, joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu pakanain keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen" (1.Tim.3:16).

Ilman sisäistä tietoa näistä asioista (ts. ellei ole vyöttäytynyt totuuden vyöllä), ihminen on todellakin lohduttomassa asemassa. Laittomuuden ihmisen ilmestymisen lähestyessä tämän pahan aikakauden lopulla ihmiset joutuvat Paavalin mukaan kadotukseen,

"sentähden, etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua. Ja sentähdne Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen" (2.Tess.2:10-12).

2. Vanhurskauden haarniska

Toinen sotavaruste kristityn hengellisessä sodankäynnissä on vanhurskauden haarniska (jae 14). Tämä vanhurskaus ei ole yksinkertaisesti vain omaa vanhurskasta käyttäytymistämme, sillä se ei voisi koskaan tehdä meitä kykeneviksi vastustamaan täydellisesti kaikkia paholaisen juonia. Paavali sanoo nimenomaan kirjeessään filippiläisille, että hänellä ei ole mitään luottamusta omaan vanhurskauteensa, vaan sensijaan hän haluaisi omistaa sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella" (Fil.3:9). Se ei ole mitään muuta kuin Kristuksen vanhurskautta, joka on luettu jokaisen uudestisyntyneen uskovan hyväksi (Room.3:21-22; 517-21), joka on "täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi" (Fil.110-11).

3. Alttius rauhan evankeliumille

Tämäkin viittaa taas johonkin, joka on lahja Jumalalta uskovalle. Jos meillä on vakaa ja vankka asema, joka perustuu siihen rauhaan, joka on todellisessa evankeliumissa—hyvissä uutisissa Kristuksen loppuunsuoritetusta työstä—olemme silloin hyvin varustautuneet taitselemaan Saatanan kanssa.

Todellinen rauha voi tulla vain siitä, että on saanut syntinsä anteeksi Jumalalta ja on sovitettu Hänen kanssaan. Kuten Paavali toisaalla sanoo: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta" (Room.5:1). Tämä on suuri lohdutus. Jos meillä on tämä "rauha Jumalan kanssa"—joka tulee vain siitä, että meidät on vanhurskautettu uskosta Kristukseen—silloin olemme paremmassa asemassa kohtaamaan paholaisen juonet. Sillä, kuten Herra itse sanoi "Rauhan minä jätän teille, minun rauhani—sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö" (Joh.14:27).

Uskon kilpi

Paavalin tässä käyttämä symboli kilpi kuuluu roomalaisen sotilaan vakiovarustukseen: 120x75 cm:n suoja koko vartalolle, jolloin kaikki vierekkäin seisovat saavat yhtenäisen suojan—mikä kuvaa kauniilla tavalla sitä, miten Kristuksen ruumis muodostuu uskollisista uskovista, joiden keskinäinen yhteys vahvistaa kaikkia.

Mitä on tämä usko, joka on kuin kilpi paholaisen palavia nuolia vastaan? Sekin on jälleen Jumalan lahja:"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta—se on Jumalan lahja" (Ef.2:8). Ja miten tämä usko toimii? Vastaus on Heprealaiskirjeessä: "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" (Hebr.11:1). Tämä tarkoittaa sitä, että usko tekee sellaisista asioista todellisia, jotka eivät ole vielä toteutuneet täysin nähtävällä tavalla tai jotka ihmisen näkökulmasta ovat mahdottomia. Niinpä vaikka uskovat ovatkin alttiita lihan houkutuksille ja sairauksille ja vaivoille, he voivat olla täysin varmat siitä, että Hän, joka on alkanut heissä hyvän työn, saattaa sen päätökseen Jeesuksen Kristuksen päivään tultaessa (Fil.1:6). Usko kertoo heille, että Pyhä Henki, joka asuu heissä on takuuna tulevasta ylösnousemuksesta (Room.8:11; 2.Kor.5:5; Ef.1:13-14). Usko tekee sellaisista asioista todellisia, jotka eivät tällä hetkellä ole vielä täysin toteutuneet nähtävällä tavalla.

Tästä syystä uskovan on vaellettava uskossa eikä näkemisessä.

5. Pelastuksen kypärä

Vielä yksi lahja Jumalalta uskovalle on pelastuksen kypärä, sen ymmärtäminen järjellä, että Jumala on pelastanut hänet Jeesuksen Kristuksen kautta varmasta kuolemasta ja helvetistä. Todellinen uskova tietää, keneen hän on uskonut (2.Tim.1:12). Tosi uskova tietää, että hänen Pelastajansa elää (Job 19:25). Tosi uskova tietää, että hän on kerran ollut sokea, mutta on nyt näkevä (Joh.9:25). Tosi uskova tietää, että hän on siirtynyt kuolemasta elämään (1.Joh.3:14).

Tämä on pään tietoa, joka johtaa yliluonnollisen uskon sisäiseen luottamukseen ja varmaan suojaan kaikilta paholaisen palavilta nuolilta.

6. Hengen miekka, joka on Jumalan Sana

Tässä meillä on varsinainen ase eikä vain pelkkä suojavaruste, "Hengen miekka, joka on Jumalan sana" (jae 17). Mutta tämä ei ole tavanomainen ase ihmisen koston tai kahakoinnin yhteydessä. Se viittaa Jumalan sanontoihin, joita voimme lukea Raamatusta. Sana 'sana' ei ole tässä kreikankielen logos, ts. sanallinen ajatus tai käsite, vaan rhema, varsinainen sanonta. Emme saa laittaa liikaa painoa näiden kahden sanan väliseen eroon, koska molempia käytetään Raamatussa tarkoittamaan Jumalan sanan kirjoituksia (esim. 1.Piet.1:25; 1.Kor.14:36). Jotkut tulkitsevat tämän jakeen ikäänkuin meidän tulisi käyttää Hengen innoittamia sanallisia käskyjä eksorsismissa käytettävinä kaavoina; mutta mitään raamatullisia perusteita ei sellaiselle tulkinnalle ole.

Hengen miekka ei viittaa niinkään Raamattuun kirjana kuin Jumalan Sanaan puhuttuna, Jumalan henkeyttämänä sanana. Jeesus itse käytti juuri tätä asetta Saatanan kiusatessa Häntä erämaassa, kun Hän lainasi Raamatun sanaa eikä mitään muuta kaavaa torjuakseen Saatanan. Kolme kertaa Saatana vietteli Häntä. Kolme kertaa Hän vastasi lainaamalla Raamattua (5.Moos.8:3; 6:13,16). Kun Hän sanoi: "Kirjoitettu on, 'Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee'" (Luuk.4:8), kreikankielen sana 'sana' on tässä sama kuin Ef.6:17:ssä käytetty sana kuvauksessa Hengen miekasta. Se on Jumalan Sana, jonka Jeesus lausuu Saatanan kuullen—sama Jumalan Sana, jonka kuvataan olevan

"elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija" (Hebr.4:12).

Kun saarnaamme evankeliumia, luemme Raamattua ääneen tai selitämme niitä seurakunnalle, me tungemme lävitse ja osumme ihmisten sydämiin voittaen sieluja Kristukselle aiheuttaen siten korjaamatonta vahinkoa saatanan valtakunnan suunnitelmille. Tällä tavoin me hajotamme linnoituksia ja ajatusrakennelmia, jotka asettuvat Jumalaa vastaan. Meidän Vapahtajallamme kuvataan olevan "terävän miekan kaltainen suu" (Jes.49:2; vrt. Ilm.1:16; 2:12). "Eikö minun sanani ole niinkuin tuli, sanoo Herra, ja niinkuin vasara, joka kallion murtaa?" (Jer.23:29). Meidän on kannettava tätä Jumalan Sanaa sydämissämme (5.Moos.6:6; 11:18) ei ainoastaan apuna silloin, kun olemme suoraan vastakkain demonien maailman kanssa, vaan torjuaksemme luotamme synnin (Ps. 119:9-11), nuhtelemaan meitä (1.Kor.10:11), antamaan meille uskoa (Room.10:17), opettamaan (Kol.3:16), saarnaaman evankeliumia (1.Piet.1:22-25; 1.Kor.1:17-25) ja pelastamaan sieluja (Jaak.1:21). Kaikki tällainen aiheuttaa todellista vahinkoa Saatanan suunnitelmille ja strategioille seurakunnassa. Lisäksi Jumalan Sanan julistaminen tapahtuu

"että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" (Ef.3:10-11).

Johannes ymmärsi tämän erinomaisesti kertoessaan joillekin ensimmäisen kirjeensä vastaanottajille: "Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha" (1.Joh.2:14). Tämä on todellinen salaisuus demonien valtakunnan vastustamisessa. Ymmärrätkö nyt, miksi on välttämätöntä, että uskovalla on suuri asevarasto Raamatun sanaa käytettävissään? Miten muuten voimme hyökätä kultteja, harhaoppisia, vääriä opettajia ja valkeuden enkeleitä vastaan ellei Raamatun avulla? Tämä ase on "todistuksemme sana" (Ilm.12:11)—ei oma henkilökohtainen todistuksemme, vaan Jeesuksen Kristuksen (Ilm.12:17), ylösnousseen Vapahtajamme todistus.

"meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti" (Jes.40:8; vrt. 1.Piet.1:22-25; Matt.24:35).

Rukous Hengessä

Viimeinen osa kristityn hengellisessä aseistuksessa on rukous, joka tapahtuu "hengessä" (jae 18). Tämä on mitä tärkein osa aseistuksessa. Jossain mielessä juuri sellainen rukous pitää kaikki nämä varustet yhdessä. Kun Paavali puhuu hengessä rukoilemisesta, hän ei tarkoita sitä, että pitäisi rukoilla ekstaattisesti "kielillä", niinkuin monet helluntailais-karismaattisessa liikkeessä nykyään näyttävät luulevan. Koska heillä on tietynlainen lähestymistapa Raamattua kohtaan, he tulkitsevat sanan "hengessä" ikäänkuin se tarkoittaisi jotakin ekstaattista hengellistä tilaa; mutta sellainen on pikemminkin mystiikkaa kuin raamatullista rukousta. Mutta sana 'henki' ei tässä viittaa ensisijaisesti Pyhään Henkeen. Sana 'hengessä' tarkoittaa tässä aitoa, sydämestä lähtevää rukousta, joka perustuu dynaamiseen, henkilökohtaiseen jumalasuhteeseen. Rukous tapahtuu 'hengessä'—toisin sanoen se ei ole vain ulkonaista rituaalia, vaan elintärkeää toimintaa, joka lähtee pikemminkin ihmisen hengestä kuin vain pelkästään huulilta. Paavali korosti samalla tavoin hengellisen elämän sisäistä puolta, kun hän puhui Jumalan palvelemisesta "hengessään" (Room.1:9), rukoilemisesta ja laulamisesta "hengelläni" (1.Kor.14:14-15) ja Jumalan palvomisesta "hengessä" (Fil.3:3)—ts. juuri sillä tavalla kuin Herra Jeesus sanoi, että Häntä on palvottava: "hengessä ja totuudessa" (Joh.4:23-24). Vaikka onkin täysin totta, että kristitty ei voi rukoilla palavasti omassa hengessään ellei Pyhä Henki ole häntä ensin innoittanut, sanonta "rukoilla hengessä" tarkoittaa periaatteessa sen ihmisen sydämen asennetta, joka niin rukoilee—ihmistä, joka on sopusoinnussa Jumalan Hengen kanssa. William Gurnall kirjoittaa tästä sanonnasta:

"Me rukoilemme hengessä, kun nämä kolme asiaa sisältyvät siihen:—ENSIKSIKIN meidän on rukoiltava tietäen. TOISEKSI rukoilemme palavasti. KOLMANNEKSI RUKOILEMME tosissamme. Nämä kolme asiaa osoittavat sielun ja hengen kolmen eri puolen käyttöä. Tiedossa käytetään ymmärrystä; palavuudessa tunnetta; ja tosissaan rukoiltaessa tahtoa. Kaikkia näitä tarvitaan yhdessä, kun "rukoillaan hengessä".17

Herra Jeesus nuhteli fariseuksia siitä, että he eivät rukoilleet "hengessä ja totuudessa" sanoessaan heille:

"Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen: 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana'" (Matt.15:7-8).

Ellei rukouksemme ole palavaa "hengessä" ja sydämestä nousevaa, sillä ei ole paljonkaan vaikutusta Saatanaan hengellisen sodankäynnin kannalta. Mutta vanhurskaan ihmisen tehokas, palava rukous kantaa runsaasti hedelmää. Ilman sitä on se sota-asu, johon olemme pukeutuneet, paljon tehottomampi paholaisen hyökkäyksiä vastaan, paholaisen tietäessä, että sillä on vain vähän aikaa enää käytettävissä. Ja jos me todella ajattelemme tätä Jumalan antamaa varustusta—ja otamme huomioon sen symboliikan ja kaiken sen, mitä sillä saadaan aikaan—mitä se todella edustaa? Mikä on sen kaikkien osien summa? Se ei ole mitään muuta kuin Kristusta itseään! Kuten Paavali meille paljastaa: "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet" (Gal.3:27). Toisaalla hän sanoo:

"Yö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois pimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Vaeltakaamme säädyllisesti, niinkuin päivällä, ei mässäyksissä ja juomingeissa, ei haureudessa ja irstaudessa, ei riidassa ja kateudessa, vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät" (Room.13:12-14). [korostukset lisätty]

Kreikankielen sanat, jotka on tässä käännetty 'pukeutukaamme' ja 'pukekaa päällenne' merkitsevät kirjaimellisesti 'pukekaa itsenne Kristuksella'. Niinpä meillä on Room.13:12-14:ssä tarkka kopio Paavalin tehokkaan hengellisen sodankäynnin kaksinkertaisesta strategiasta pimeyden voimia vastaan: ensiksi on tärkeää, että uskova "vaeltaa kutsumuksensa arvon mukaisesti" ja että "he eivät enää vaella niinkuin pakanat"; toiseksi heidän tulee pukea ylleen "Jumalan koko sota-asu" voidakseen kestää perkeleen kavalat juonet" (Ef.6:11). Efesolaiskirjeen 4:22-24:ssä se ilmaistaan näin: "teidän tulee panna pois vanha ihmisenne...ja pukea päällenne uusi ihminen"; Roomalaiskirjeen 13:12-13:ssa se on "pankaa pois pimeyden teot ja pukeutukaa valkeuden varuksiin". "Uusi ihminen", "valkeuden varukset" ja "koko Jumalan sota-asu", joihin kristitty pukeutuu tarkoittavat samaa asiaa: Jeesusta Kristusta Jumalan kuvana, joka on luotu vanhurskaudessa ja todellisessa pyhyydessä. Kristukseen pukeutuminen on sitä, että tulee osalliseksi jumalallisesta luonnosta (2.Piet.1:4). Sellaista on läheisyys olessamme yhtä Kristuksen kanssa uskovina, että jokainen tosi kristitty voi sanoa:

"Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gal.2:19-20).

Siitä on kysymys todellisessa vapauttamisessa. Ei voi olla mitään pelastusta pimeyden voimien orjuudesta ennenkuin ihminen ei ole enää "Aatamissa", vaan "Kristuksessa". Ja "Kristuksessa" oleminen merkitsee sitä, että välttää kaikkea sellaista, joka saattaa muodostua paholaisen jalansijaksi elämässämme. Vapautus demonien maailman orjuudesta tapahtuu ainoastaan uudestisyntymisen kautta, jolloin saamme Jumalan koko sota-asun. Siitä hetkestä alkaen, jolloin olet Kristuksen pelastama olet Saatanan auktoriteetin ulkopuolella (Kol.1:13). Mutta se ei jää siihen. Sillä vaikka kaikki uskovat onkin vapautettu synnin ja Saatanan vallasta, heidän on silti taisteltava lihan himoja (Gal.5:16-21) ja paholaisen juonia (Ef.6:11; vrt. 2.Kor.2:11b; 1.Piet.5:8)vastaan. Kun siis ei-uskovan vapautus demonien maailman orjuudesta tapahtuu uudestisyntymisen kautta, uskovan vapautus demonien kiusaamisesta tapahtuu pyhityksen kautta. Kristityt, jotka puhdistavat itsensä niinkuin Herra Jeesus on puhdas (1.Joh.3:3), jotka ahkeroitsevat pelastuksensa hyväksi pelolla ja vavistuksella (Fil.2:12), jotka panevat pois tottelevaisesti "pimeyden teot" (Room.13:12), jotka eivät enää vaella "niinkuin pakanat vaeltavat" (Ef.4;17), jotka vaeltavat niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii" (Ef.4:1), joilla ei ole "mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin", vaan vaeltavat valkeuden lapsina (Ef.5:11), jotka kieltäytyvät jatkuvasti antamasta perkeleelle sijaa (Ef.4:27)—he ovat niitä, jotka istuvat Korkeimman suojassa ja jotka "hän päästää linnustajan paulasta" (Ps.91:1-3). Selvä lupaus uskovalle on:

"Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi. Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi. Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi" (Ps.91:9-11).

Herra itse sanoo heistä:

"Koska hän riippuu minussa kiini, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan" (Ps.91:14-15).

Tämä on todellista vapauttamista—joka ei tapahdu taikauskoisten rituaalien avulla, vaan Jumalan toteuttamana vapautuksena tottelevaisen kristillisen elämän seurauksena.

PÄÄTÖSSANAT

Uskomme esittäneemme tässä täydellisen raamatullisen strategian mahdollisten demonivaikutusten käsittelyyn kristityn elämässä. Jos noudatat näitä periaatteita, olet täydellisesti suojattu Herran parantavien siipien alla. Miten kaukana tämä onkaan siitä kaikesta taikauskosta, riipuvuudesta ja epävarmuudesta, jota saadaan aikaan niin monissa karismaattis-helluntaialaisissa piireissä nykyään! Miten oikeassa apostoli olikaan osoittaessaan, että epävakaus ja oppimaton mieli kulkevat käsi kädessä todellisen kristillisen opin puuttumisen kanssa (2.Piet.3:16). Ja miten surullista onkaan, että tämä epävakaus keinuttaa seurakunnan purtta ja ajaa niin monien uskovien herkät sydämet haaksirikkoon näinä päivinä. Tärkein syy siihen, että niin monet uskovat ovat nykyään eksyneet on se, että he eivät tunne Raamattua eivätkä Jumalan todellista voimaa.

Jos me olemme uppoutuneet melko pitkään tämän luvun aihepiiriin, se johtuu siitä, että olemme vahvasti sitä mieltä, että arviointia tarvitaan nykyään enemmän kuin koskaan, koska Saatana ja hänen kätyrinsä hyökkäävät Jumalan kanssa vastaan opetuksilla, jotka johtavat ihmiset hengelliseen orjuuteen ja innostavat heitä harjoittamaan sellaisia hengellisiä tekniikoita ja järjestelmiä, jotka ovat hyvin kaukana Jumalan Raamatussa esittämistä teistä. Seuraavassa luvussa—joka on viimeinen uskonnollista turmelusta käsittelevä lukumme—opimme, että tunnustavien kristittyjen kannustaminen osallistumaan maailmanuskontojen (joiden kaikkien juuret ovat muinaisen Baabelin uskonnossa) käytänteisiin on mitä parhain strategia tällä hetkellä, jonka avulla Saatana on täyttämässä sitä kuilua, joka on kristinuskon ja maailman uskontojen välillä.

 
1 Tätä keskusta kutsutaan aivan oikeutetusti lempinimellä "Helvetinrotkon maatilaksi"
(Hell-Hole Grange).
2 The Mail, Sunday, March 8th 1992.

3 Ibid. Peter Horrobin on eräs 'Mission Praise'-nimisen hengellisen laulukirjan kokoajista.

4 Graham & Shirley Powell, op. cit., s.51.

5 S.M. Burgess & G.B. McGee, op. cit., s.293.

6 kts. Geerhardus Vos, Biblical Theology (Banner of Truth, 1975), ss.137-138.

7 On paljon esimerkkejä uskovien demonien vallassa olemisesta kertovaa kaunokirjallisuutta, esim. Graham
& Shirley Powell, op. cit., ss.180ss.

8 W.H. Green, The Argument of Job Unfolded (Klock & Klock, 1978), ss.68-69.

9 Ibid., ss.63-64.

10 Nimi 'Joosua' perustuu hepreankielen sanaan, joka tarkoittaa samaa kuin 'Jehovah on Pelastus', jonka
kreikankielinen vastine on Jeesus.

11 Kts esim. Arthur Neil, Aid us in Our Strife (Heath Christian Trust, 1985), s.340.

12 Bible News Review, No. 191, February 1987.

13 Ibid.

14 Ibid.

15 Artikkelin kirjoittaja on nähnyt pienen Englannin kirkon opettajan ja neuvojan julkaiseman kirjasen,
jossa suositellaan tällaista visualisointiharjoitusta demoeilta suojautumiseen.

16 Kts. Luku 5, ss.185-194.

17 William Gurnall, The Christian in Complete Armour: A Treatise of the Saints' War Against the Devil
(Banner of Truth Trust, 1964), Vol.II, s.468.

Alkuperäinen artikkeli: Deliver us from Evil Ritualistic Exorcisms as Mind-ontrol Techniques by Alan Morrison
Alkuun | Taikuuden oppipojat1/2 | Taikuuden oppipojat 2/2 | Laittomuuden salaisuus | Evankelisten viehtymys mystiikkaan | Maailmanuskonnon yhdistävä tekijä | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 1/2 | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 2/2 | Uushengellisyys | Epäpyhän hengen kaste | Hengellinen sodankäynti | Sukukiroukset, linnakkeet, sitominen ja päästäminen, demonien ulosajaminen
Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Jay Adams: Kristillisen neuvonnan teologia