Alan Morrison

PARANTUMINEN HÄNEN SIIPIENSÄ ALLA

Jeesuksen ja Hänen apostoliensa parantamistoiminta

Eräs seurakuntaelämän muotijuttuja on nykyään ruumiillisten sairauksien parantaminen. Tunnustavilla kristityillä on lähes yhtä pakonomainen tarve käydä parantajien luona kuin uuden aikakauden liikkeen kannattajilla on käydä terapeuteilla! Jos joku asettaa tämän käytännön kyseenalaiseksi, hänelle vastataan tavallisesti, että meidän on tehtävä niinkuin Jeesuskin teki. Näyttää siltä, kuin Jeesus olisi käyttänyt suurimman osan aikaansa parantamiseen, siksi pitäisi meidänkin tehdä niin. Tähän tapaan ajattelee suurin osa kristityistä eri puolilla maailmaa nykyään. Onko tämä oikea käsitys siitä, miksi Jeesus paransi? Pitäiskö kristittyjen käydä kokouksissa, joissa heidän toista jalkaansa pidennetään (suosittua hommmaa viinitarhaliikkeen piirissä)? Pitäisikö ruumiillisen sairauden parantamisen olla tärkeä osa evankeliointia? Onko vielä tänäänkin hengellistä "parantamisen armolahjaa"? Sisältyykö sovitukseen fyysinen parantuminen? Kaikkia näitä kysymyksiä aiomme käsitellä tässä artikkelissa.

On hyvin tärkeää, että kreikkalaisissa alkuteksteissä "parantamisten armolahjoissa" ja "ihmeiden tekemisten armolahjoissa" käytetään monikkoa. Tämä johtuu siitä, että kaikki parantamiset ja ihmeet olivat erillisiä "armolahjatapahtumia", jotka tapahtuivat Pyhän Hengen välittömästä vaikutuksesta. Kukaan ei saanut "parantamisen armolahjaa" pysyvästi, niin että hänestä olisi tullut ammattimainen "parantaja" ja että hän olisi voinut parantaa aina tahtoessaan. Joka kerta, kun parantaminen tai ihme tapahtui, se, jonka kautta parantuminen tai ihme tapahtui, sai erityisen kehotuksen Pyhältä Hengeltä sen suorittamiseen. Tämä henkilö ei ehkä saanut koskaan enää kokea sellaista kehotusta; tai toisaalta, ehkä hän sai kokea moniakin sellaisia.

Joitakin huomattavai esimerkkejä tästä prosessista käytännössä löytyy UT:sta. Ensiksikin ramman miehen parantaminen temppelin Kauniin portin luona (Ap.t.3:1-10). Pietarin ja Johanneksen on täytynyt käydä temppelissä tätä reittiä yhdeksännellä hetkellä monia kertoja; mutta vasta tänä yksittäisenä kertana Pyhä Henki kehotti heitä suorittamaan tämän parantamisen. Se oli klassinen esimerkki "merkistä", jota seuraisi evankeliointi (Ap.t.3:11-4:4). Toiseksi demonin ulosajaminen orjatytöstä, jossa oli ennustava henki (Ap.t.16:16-19). Hän häiritsi Paavalia useiden päivien ajan, mutta Paavali ei välittänyt siitä. Yhtäkkiä, eräänä tiettynä hetkenä, eräänä tiettynä päivänä Paavali kääntyi ympäri ja käski demonin lähteä tytöstä. On oletettava, että se oli Pyhän Hengen valitsema hetki, jolloin Paavali saisi voiman suorittaa sen. Eivät edes apostolit yrittäneet tehdä ihmeitä tai parantaa ilman tällaista Pyhän Hengen kehotusta ja siihen kuuluvaa armolahjaa. Tämä on oletettavasti se syy, miksi Pietari ennenkuin hän sai ihmeen tekemisen lahjan herättää Dorkas henkiin, rukoili Herraa tiedustellen, oliko tarkoitus, että Henki herättäisi Dorkaksen henkiin (Ap.t.9:40).

Kaiken tämän ymmärtäminen on tärkeää tänä päivänä, koska niin monet aloittavat "parantamispalvelun", miksi he sitä kutsuvat. He siis yrittävät käyttää armolahjaa, joka ei ole enää toiminnassa (osoitan pian, miksi ei) ja sen lisäksi he tavoittelevat omin luvin sellaisia "parantamisten armolahjoja", jotka ovat ainoastaan Pyhän Hengen vallassa antaa oman tahtonsa mukaan (Hebr.2:4). Uudessa Testamentissa ei ole ketään sellaisia, jotka olisivat ryhtynreet ammattimaisiksi, kokopäivätoimisiksi, Hengen voimasta toimiviksi parantajiksi. Sellaiseen toimeen ryhtyminen olisi ollut shamanismia.

1.Kor.12:7:ssä mainitut parantamisten armolahjat kuuluivat apostolien merkkinä toimivaan parantamistyöhön, joka on esitetty Mark.16:18:ssa. Nämä merkkilahjat voitiin saada ainoastaan apostolien henkilökohtaisen kättenpäällepanemisen kautta. Jeesuksen Kristuksen ja Hänen apostoliensa parantamiset eivät olleet koskaan tarkoitus sinänsä, ne eivät tapahtuneet vain siksi, että ihmisillä olisi parempi olla. Ne eivät tapahtuneet myöskään siksi, että ne olisivat esimerkki, jota meidän tulisi seurata. Ne tapahtuivat osaksi VT:n profetioiden täyttymiseksi ja käytännön vertauksina siitä hengellisestä parantumisesta, joka tapahtuu Kristuksen omiksi tuleville. Laajentakaamme vielä tätä näkemystä ja kysykäämme "Miksi Jeesus paransi?" Kun tutkimme Raamattua sen sijaaan että luottaisimme nykypäivän suosittuihin opetuksiin, huomaamme, että Jeesuksen parantamistyö perustui kahteen pääasialliseen syyhyn.

JEESUS PARANSI OSOITTAAKSEEN OLEVANSA MESSIAS

Ensimmäinen näistä syistä oli se, että Jeesuksen oli välttämätöntä osoittaa olevansa Messias. On äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että kaikilla Jeesuksen tekemillä ihmeillä oli vertauskuvallinen tarkoitus.Vaikka ne todellisuudessa tapahtuivatkin, ne olivat sen lisäksi erinomaisen symbolisia ja sisälsivät Jeesuksen parantamistoiminnan symboliikan. Juutalaisille historiallisten tapahtumien käyttö vertauksina oli hyvin tuttua: Vanha Testamentti on täpötäynnä sellaisia tapahtumia. Esimerkiksi profeetat käyttivät usein tekoja ja tapahtumia voimallisina symboleina, yleensä Herran käskystä. Jeremian kirjasta löydämme lukuisia tällaisia tapahtumia (esim. Jer.1:11-19; 13:1-11,12-14; 19:1-13; 24:1-10 jne.) ja Hesekielin kirja sisältää niitä vielä enemmän (esim. Hes.4:1-17; 24:15-27; 37:15-28 jne.). Hoosean kirja perustuu itse asiassa juuri tällaiseen vertaukseen, kun Jumala käskee profeetan ottamaan vaimokseen prostituoidun sen symbolina, että Israel oli hengellisessä mielessä rikkonut avioliiton Herran kanssa (esim.Hoos.1:1-3;3:1-5).

Kun sitten aika oli täyttynyt ja Jumalan Poika ilmestyi lihassa, Hän jatkoi tuota rikasta profeetallista perinnettä tehdessään monia ihmeitä ja parantaessaan, jotka olivat itsessään vertauksia, jotka sisälsivät tärkeitä sanomia. Johannes valitsee evankeliumiinsa seitsemän tällaista "merkkiä" (niinkuin hän niitä kutsuu) nimenomaan vahvistaakseen sen tosiasian, että Jeesus oli Messias (vrt. Joh.20:30-31). Muista, miten Paavali sanoi:

"koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus" (1.Kor.1:22-23; kts. myös Joh.2:18).

Huolimatta juutalaisten "tunnustekojen bongailusta", joka oli luonteeltaan epäuskoista, meidän Herramme oli hyvin kärsivällinen ja armollinen heitä kohtaan—antaen heidän nähdä paljon tekemiään tunnustekoja ja lisäksi vielä apostolien tunnustekoja sisältävän palvelutyön ristinnaulitsemisensa jälkeen ennenkuin Vanhan Liiton aikakausi lopulta päättyi Jerusalemin tuhoon vuonna 70 j.Kr.

On erittäin merkittävää, että Herra Jeesus osoitti toimintansa sisältävän Messiaan tunnusmerkkejä julkisen toimintansa alussa lainatessaan Jesaja 61:1-2a:ta Nasaretin synagoogassa, mikä on selostettu Luukkaan 4:16-30:ssä: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen". Jeesuksen tekemät parantamisihmeet ja demonien ulosajamiset, joita Hän suoritti tämän jälkeen olivat tämän ja muidenkin VT:n profetioiden (esim. Jes.35:5-6; 42:6-7) toteutumista, joiden avulla israelilaiset voivat tunnistaa Jeesuksen Kristuksen olevan kauan odotettu Messias. Kun Johannes Kastaja lähetti opetuslapsiaan Jeesuksen luo kysymään, oliko Hän se Tuleva, Jeesus todisti sen esittämällä yksityiskohtaisen luettelon parantamistoiminnastaan, jossa toteutui tämän VT:n viimeisen profeetan ennustus tulevasta Messiaasta (kts. Matt.11:2-5). Miksi Hän teki sen? Juuri siksi, että ne olivat vääjäämättömiä tunnusmerkkejä siitä, että Hän oli nyt tullut. Tämän lisäksi nämä "parantamismerkit" olivat samalla äärimmäisen tärkeitä hengellisiä oppitunteja Hänen pelastustehtävästään maailman Vapahtajana: Hän oli se hengellinen "Valo", joka avaisi ihmisten silmät näkemään totuuden (Joh.9:39); Hän antaisi ihmisille korvat kuulla tuon totuuden (Mark.7:32-37); Hän siirtäisi ihmiset Saatanan auktoriteetin alta Kristuksen valtakuntaan (Luuk.10:17). Hän oli MESSIAS!

JEESUS PARANSI IHMISIÄ OSOITTAAKSEEN, ETTÄ HÄNELLÄ OLI VALTA ANTAA SYNTEJÄ ANTEEKSI

Toinen syy, miksi Jeesus paransi, oli osoittaakseen, että Hänen todellinen tehtävänsä oli antaa syntejä anteeksi. Ei voi kyllin korostaa sitä, että Jeesus ei parantanut ihmisiä eikä valtuuttanut apostoleitaankaan parantamaan, että he olisivat meille siinä suhteessa esimerkkeinä, joita meidän tulisi jäljitellä. Markus kertoo todellisen syyn siihen, että Jeesus paransi, kun hän kertoo Jeesuksen sanoneen kirjanoppineille ja fariseuksille "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä" (Mark.2:17). Tässä Herra itse näyttää meille, että todellinen parantuminen, joka on Jumalan ilmoituksen ydin Jeesuksessa Krisuksessa, on syntien anteeksisaaminen. Ihmisen todellinen sairaus on synti. Kaikki Jeesuksen parantamiset kuvasivat tätä asiaa. Se ei tulee missään muualla yhtä voimallisesti esiin kuin katon läpi alas lasketun halvaantuneen parantamisessa:

"Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: 'Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi', vai sanoa: 'Nouse, ota vuoteesi ja käy'? Mutta tietääksenne, että ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin"—hän sanoi halvatulle—"minä sanon sinulle, nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi". (Mark.2:9-11).

Kirjanopineet tiesivät oikein hyvin, että ainoastaan Jumala voi antaa syntejä anteeksi (Mark.2:7) ja että Jeesus oli tässä ottamassa itselleen Jumalalle kuuluvan arvoaseman. Juuri sen takia Hän paransi sairaita ja teki ihmeitä: todistaakseen vastaansanomattomasti oman jumaluutensa (vrt. Joh.20:30-31)—minkä takia uskonnolliset auktoriteetit Hänet lopulta teloituttivatkin (Matt.26:63-63; Joh.19:7). Hän antoi vallan näiden ihmeiden tekemiseen ainoastaan apostoleilleen (Mark.3:15; 16:17-18). Sellainen Kristuksen jäljitteleminen, että yritetään saada aikaan ihmeparantumisia, niinkuin niin monet nykyään tekevät, on Hänen ihmeidentekemispalvelutoimintansa ja Hänen henkilökohtaisesti lähettämiensä apostolien tunnustekojen ainutlaatuisuuden kieltämistä, kun he rakensivat kestävää perustusta Hänen seurakunnalleen (2.Kor.12:12; Mark.16:17-18; Hebr.2:4).

Todellista parantumista on siis syntien anteeksisaaminen. Ensimmäisen vuosisadan juutalainen kykeni ymmärtämään parantamisen ja syntien anteeksiantamisen verrannollisuuden merkityksen, koska se on VT:n perusopetusta. Monilta veljiltä näyttää jääneen huomaamatta se tosiasia, että "parantaminen" ja "sairaus"eivät millään muotoa tarkoita Raamatussa aina ruumiillista sairautta. Itse asiassa lähes kaikki VT:n viittaukset niihin tarkoittavat suoranaisesti hengellistä parantumista (2.Aikak.7:14; Ps.6:2; 41:5; 107:20; Jes.6:10; 57:17-20; Jer.6:14; 17:9,14; 30:17; Valit.2:13; Hoos.6:1; 14:4; Joh.12:40; Ap.t.28:27; Hber.12:13; Ilm.22:2). Koko Jumalan pelastussuunnitelman tarkoituksena on saada maailma vapautettua synnistä (laittomuudesta) ja siitä puhutaan Raamatussa käyttäen sanontaa "kansakuntien parantuminen" (Ilm.22:2). Sama ajatus on esitetty Psalmissa 103:2-3: "Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi". Me emme saa syöksyä päätäpahkaa ajttelemaan, että tämä tarkoittaa sitä, että ne, jotka pyytävät Jumalalta parantumista, parannetaan aivan varmasti. Kaikkien meidän syntiemme anteeksiantaminen rinnastetaan tässä sairauksiemme parantamiseen. Ne ovat vain kaksi saman periaatteen eri ilmaisutapaa. Ihmisen todellinen sairaus on hänen syntinsä, josta hän tarvitsee pelastuksen ja anteeksiantamuksen, jotka puolestaan johtavat hänen (hengelliseen) parantumiseensa. Ei ole siis sattumaa, että englanninkielen sana 'pelastus', 'salvation' on niin läheistä sukua sanalle 'salve', 'voide' (vrt. Ilm.3:18).

Kun Herra sanoo: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" [Englanninkielisessä Raamatussa: "The heart is deceitful above all things and incurably sick (sairas). Who can understand it?"], meidän ei pitäisi ihmetellä, kun luemme vastauksen: "Paranna minut, Herra, niin minä parannun, auta minua, niin olen autettu. Sillä sinä olet minun ylistykseni." [Enlanninkielisessä Raamatussa: "Heal me, O LORD, and I shall be healed; save me (pelasta minut) and I shall be saved (niin minä olen pelastettu), for you are the one I praise." [Viite 1] Samoin luemme psalminkirjoittajan vetoavan Herraan: "Herra, ole minulle armollinen, paranna minun sieluni, sillä minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan." (Ps.41:5) Mitä tulee Herran työhön meidän elämässämme, parantuminen, pelastus ja syntien anteeksisaaminen ovat yksi ja sama asia. Sentähden VT on täpötäynnä sellaisia sanontoja, joissa ihmiset "parannetaan" lankeemuksestaan (esim. Jes.6:10; Valit.2:13). Sitten meillä on tämä mitä ihanin sanonta, joka osoittaa selkeästi, että juutalaiset odottivat Häntä, joka parantaisi ihmisen sielun:

"Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä,mikä jumalataonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos, ja hypitte kuin syöttövasikat." (Mal.4:1-4)

Mitä loistavimmassa esimerkissä tästä verrannollisuudesta parantumisen ja syntien anteeksisaamisen välillä Jesajan profetia Jeesuksen sovitustyöstä sanoo "ja hänen haavainsa kautta te olette paratut" (Jes.53:5). Tämä ei tarkoita sitä, että ne, jotka Kristuksen veri peittää, eivät koksaan sairastu tai joudu kärsimään kääntymyksensä jälkeen, niinkuin jotkut nykyään näyttävät tulkitsevan tämän raamatunkohdan. Se, että on olemassa ollenkaan parantumista—olkoon fyysistä, hengellistä tai tunne-elämän parantumista—perustuu varmasti Jeesuksen sovitustyöhön. [Viite 2] Mutta se ei tarkoita sitä, että ne, jotka Kristus on kuolemallaan sovittanut, parannettaisiin aina kaikista ruumiillisista sairauksista, joita heillä saattaa olla. Apostoli Pietari lainaa tätä Jesajan kohtaa esittäessään täydellisen selityksen tästä jakeesta ja puhuu Kristuksesta sinä

"joka itse kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen 'haavainsa kautta te olette paratut'. Sillä te olitte 'eksyksissä niinkuin lampaat', mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen tykö." (1.Piet.2:24-25)

Se parantuminen, josta tässä puhutaan, on selvästi hengellistä—syntien anteeksisaamista—eikä pelkästään ruumiillisten sairauksien parantamista; ja tämä on koko Raamatun sanoma. Mitään raamatunkohtaa, jossa puhutaan parantumisesta ei voida tulkita niin, että se tarkoittaisi, että Jumala haluaisi jokaisen parantuvan. Itse asiassa koko ajatus kumotaan nimenomaan eräässä Herran Jeesuksen Kristuksen omassa puheessa (Luuk.4:25-27) ja se voidaan päätellä monista muistakin tapauksista Raamatussa. Se, että suurin osa Uuden Testamentin parantumista koskevista maininnoista on nimenomaan Herran Jeesuksen Kristuksen suorittamia ihmeparantamisia, ei ole poikkeus tästä säännöstä. Sillä parantamalla ruumiillisia sairauksia Jeesus näytti edeltäpäin tulevan sovitustyönsä, joka parantaisi meidän hengellisen sairautemme ja sen tuhoisan vaikutuksen, mikä sillä on meidän elämäämme (esim. Joh.9:39, 5-7; 11:43,44, 25-26). Se on todellinen syy Hänen ihmeparantamisiinsa. Kun Hän paransi ruumiillisia sairauksia, se oli armollinen merkki Herran muinaiselle Liiton kansalle, että sielun Lääkäri oli totisesti saapunut—täsmälleen niinkuin profeetat olivat ennustaneet (Jes.29:18; 35:5-7; Matt.11:1-5; kts. erityisesti Mark.2:9-10,17). Aivan samoin kuin on täysin turhaa, että ihmisellä on täysi vatsa, mutta tyhjä sydän (Joh.6:26-27), samoin ei ruumiillisella terveydellä ole mitään pysyvää vaikutusta, jos ihminen elää hengellisesti sairaana (vrt. 1.Tim.4:8). Lisäksi meidän ei pitäisi koskaan kuvitella, että saatana on välitön syypää kaikkiin sairauksiin. Meidän asiamme ei ole myöskään vetää sellaista johtopäätöstä, että toisen ihmisen sairaus olisi seurausta hänen henkilökohtaisesta synnistään tai uskon puutteestaan. Kuitenkin tällainen ajattelu on yleistä aikamme seurakunnissa—varsinkin karismaattisessa liikkeessä, jossa näemmä sitä hanakammin uskotaan joku käsitys, mitä oudompi se on.

Vaikka onkin totta, että Uudessa Taivaassa ja Uudessa Maassa ei ole enää sairautta eikä tosiaankaan minkäänlaista kärsimystä Herran Jeesuksen tultua takaisin (Ilm.21:4), maa on edelleen nykyisessä tilassaan langennut planeetta ja sen ihmiset ovat vielä elimellinen osa langennutta maailmaa. Me näemme sen selvästi Paavalin opetuksesta Roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa, jossa hän puhuu siitä kauhasta jännitteestä, mikä vallitsee vanhan järjestyksen koko ajan etenevän turmeluksen ja uuden järjestyksen itämisestä niissä, jotka Henki on kutsunut adoptoitaviksi Jumalan lapsiksi. Apostoli tekee parhaansa osoittaakseen vastaansanomattomasti, että vaikka asiat näyttävät ulkonaisesti olevan päinvastoin—luodun maailman langenneen tilan jatkuminen—ne, jotka ovat uudestisyntyneet Kristuksessa, ovat varmasti pelastettuja. Hän sanoo, että jos me olemme Jumalan lapsia, silloin me olemme "myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme" (Room.8:17).

Tässä Paavali myöntää selvästi, että kristityt kärsivät Kristuksen kanssa. Meidän Mestarimme kärsi, sentähden mekin joudumme kärsimään (vrt. Joh.15:19-20). Sen jälkeen apostoli tekee heti syvällisen huomion sanoessaan, että "tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin" (Room.8:18). Tässä meillä on kristinuskon käsitys kärsimyksestä. Miten huonosti asiat sitten ovatkin tässä elämässä, sen merkitys kalpenee, kun vertaamme sitä tulevaan iankaikkiseen tilaamme. Sitten ikimuistettavan jakeen jälkeen, joka ilmaisee loistavasti koko luomakunnassa vallitsevan jännitteen Paavali sanoo, että ei ainoastaan luomakunta kärsi turmeluksen kourissa, vaan "mekin, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksiottamista, meidän ruumiimme lunastusta" (Room.8:23). Miksi hän sanoo niin? Koska hän haluaa korostaa sitä tosiasiaa, että myös kristityt joutuvat kärsimään lihassaan maailman turmeluksesta ja rappiosta. Meillä on yhä ruumiit, jotka ovat kuolettavan rappion alaisia. Vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee ylösnousemuksessa (1.Joh.3:2). Meidän on tyytyminen siihen, että meillä on yhä syntiä, joka on yhteydessä "lihaan", vaikka me uudistummekin päivä päivältä sisäisen ihmisemme puolesta (2.Kor.4:16). "Hänen haavojensa kautta me olemme paratut"—se on: sovitetut hengellisesti Jumalan kanssa—mutta tuon hengellisen parantumisen täyteys ei tule paljastumaan avoimesti ennenkuin kaikki on tehty uudeksi. Siihen päivään saakka, jolloin vedämme viimeisen hengenvetomme, me joudumme edelleen laitatuttamaan hampaisiimme paikat ja sovituttamaan syntimme!

Jotta välttäisimme joutumasta harhaan tässä "kinkkisessä" aiheessa ja asettaaksemme kristityn kokemuksen elämästämme maan päällä oikeaan perspektiiviinsä, meidän on tunnustettava, että täyden pelastuksen saavuttaminen tapahtuu kahdenlaisen kehityksen kautta. Kuten apostoli kirjoittaa:

"samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat" (Hebr.9:28).

Siinä on kaksi vaihetta: Jeesus Kristus tuli ensimmäisellä kerralla kantaakseen kansansa synnit (hengellinen parantuminen); Hän tulee toisen kerran tehdäkseen pelastusprosessista täydellisen, kun kaikki tehdään uudeksi (Kaiken ennalleen asettaminen, Ap.t.3:21), mukaanluettuna ruumiimme, joka on edelleen altis sairauksille ja kuolevainen näiden kahden Jeesuksen tulemuksen väliaikana. Apostoli Paavali tunnusti täysin sen, että meidän ruumiimme eivät ole täydellisesti pelastuneessa tilassa ennenkuin sitten, kun koko luomakunta lakkaa huokaamasta Jeesuksen toisen tulemuksen yhteydessä (Room.8:22-23). Toisin sanoen: Valtakunta on tullut armossa, mutta se ei ole vielä tullut kirkastettuna. Tämä liiankin yleinen väärinkäsitys koskien tätä valtakunnan "ei-vielä" -tilaa on johtanut moniin harhaoppeihin seurakunnassa kautta sen historian, kuten esim. oppeihin uskovan synnittömästä täydellisyydestä, kaikkien täydellisestä parantumisesta ja eheydestä ja nk. "hallintavaltateologiaan" (dominion theology).

Se, että parantuminen Kristuksessa on sovellettava tarkoittamaan hengellistä parantumista ennen lopullista ruumiillista parantumista, on ehdottoman keskeistä tämän tutkielman pääväitteen kannalta. Kuten tulemme pian huomaamaan, juuri kärsimyksen, pahuuden ja lopulta jopa kuoleman jalostava tuli valmistaa Jumalan kansan lopulliseen kirkkauteen. Emme tarkoita tällä sitä, että kristityn pelastus olisi epävarmaa Kristuksen takaisintuloon saakka. Sellainen ajatus kuuluu romukoppaan! Mutta Jumala on päättänyt olla toteuttamatta kirkastumisen elementtiä niin kauan kuin Hänen lapsensa ovat edelleen kuolevaisissa, väliaikaisissa lihan ruumiissaan. Hän on kuitenkin tehnyt sen, mikä on lähinnä parasta: Hän on antanut lapsilleen Pyhän Hengen asumaan heidän sisimmässään eräänlaisena vakuutena tai etumaksuna tulevasta kirkastetusta elämästä (2.Kor.1:22; 5:5; Ef.1:11-14).

Niin kauan kuin me olemme edelleen fyysisissä ruumiissamme, sellaisina kuin ne nyt ovat, "me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme" (2.Kor.5:2). Tämä on jokaisen uskovan kokemus. Mutta tuo pukeutuminen ei ole tapahtunut vielä. Me kristityt elämme niille vaikutuksille alttiina, jotka syntiinlankeemuksen kirous on aiheuttanut luomakunnalle ja olemme myös alttiita ateistisen,antikristillisen maailmanjärjestelmän vainolle. Estääkseen meitä kuitenkaan joutumasta lohduttomuuden tai epäilysten valtaan odottaessamme pelastuksen koko täyteyttä Kristuksen tullessa takaisin, meidän armollinen ja rakastava Jumalamme on järjestänyt meille mitä lohdullisimman lääkkeen: Hän on antanut meille täydellisen Lohduttajan (Joh.14:18,25-26; 15:26). Kuten Paavali sen ilmaisee:

"Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta, sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä" (2.Kor.5:5-7).

Meidän on äärimmäisen tärkeää käsittää, että syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen joutui epäilyjen valtaan, niinpä hänen ennallistamisensa ehtona on usko. Jos kaikki meidän elämässämme muutettaisiin täydelliseksi sinä hetkenä, kun käännymme, koko syntiinlankeemuksen merkitys häviäisi ja samalla synnin, kärsimyksen ja kuoleman vaikutukset, joiden tarkoituksena on opettaa meitä, menettäisivät merkityksensä. Niinpä aina Jeesuksen takaisintuloon saakka me olemme edelleen puettuina epätäydellisyyteen kärsivässä maailmassa, jotta me voisimme suorittaa meille annetun tehtävän Jumalan määrääminä pelastuksen sanansaattajina niille, jotka vielä pitää kutsua valtakuntaan (Joh.17:15ss.; Fil.1:21-24), samalla kun me voimme käydä läpi omaa puhdistumisprosessiamme. Sillä juuri tuona paradoksaalisena ajanjaksona, joka ulottuu kääntymyksestä (hengellisestä uudestisyntymästä) aina Jumalan lapsen kuolemaan, häntä koulutetaan systemaattiesti taivaallista palvelutyötä varten.

Eräs toinen puoli parantamisten armolahjoissa on se, että niitä tapahtui ainoastaan apostolien tai niiden suoranaisesta käskystä, joille apostolit olivat kättenpäällepanemisen kautta nuo lahjat siunanneet (esim.Luuk.4:39; Ap.t.3:6; 9:3; 9:40). Jumala parantaa vielä tänäänkin, jos Hänen tahtonsa on niin tehdä—ei ihmisten käskyjen kautta, vaan rukouksen kautta—ei apostolien tai muiden armolahjoilla varustettujen ihmisten kautta, joilla on armolahja tehdä tunnustekoja, vaan paikallisseurakuntien palvelutyön kautta (Jaak.5:14-16). On mahdotonta sovittaa tätä Jaakobin kirjeen kohtaa aikamme karismaattisen "uskolla parantamisen" kanssa. Oikea tapa toimia kristityn sairaan kohdalla on esitetty selkeästi: Mitään kehotusta ei esitetä, että pitäisi sellaisessa tapauksesa hakeutua "armolahjalla"varustetun parantajan luo. Ainoastaan esitetään yksinkertainen kehotus "kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä". Tässä annetaan tärkeää tietoa: joko parantamisten armolahjat eivät enää olleet toiminnassa Jaakobin kirjeen aikoihin (n.v.60 j.Kr.) tai sitten alkuperäiset karismaattiset parantamisen armolahjat oli tarkoitettu ainoastaan evankeliumin autenttisuuden vahvistamiseksi eikä eräänlaiseksi lääketieteelliseksi hoidoksi. Kummassakin näistä tapauksista nykyinen uskollaparantamisen käytäntö ei käy vähimmässäkään määrin yksiin Jaakobin kirjeen 5. luvussa esitetyn opetuksen kanssa koskien parantamista. Se on ilman muuta se "testiteksti", jonka puoleen meidän on käännyttävä saadaksemme ohjeet tähän olennaisen tärkeään pastoraaliseen aiheeseen.

Huomaamme myös tässä Jaakobin kirjeessä toisenkin jakeen "Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi" (Jaak.5:15).Monet karismaattisen liikkeen piirissä ymmärtävät tämän tarkoittavan sitä, että jos joku, joka rukoilee sairaan puolesta, on täysin varma, että sairas paranee, se tapahtuu ehdottoman varmasti—Herra antaa hänen varmasti nousta jälleen. Tämäkin on taas esimerkki sellaisesta, että poimitaan yksi yksittäinen jae raamatullisesta asiayhteydestään ja pakotetaan se tukemaan jotain teoriaa. Tässä tapauksessa teoria on, että Jumalan tahto on, ettei kukaan koskaan sairastaisi. Tämä on kuitenkin mitä vaarallisin teoria seuraavista syistä. Koska on ilmeisen selvää, etteivät kaikki sairaat parane, kun heidän puolestaan rukoillaan (tai he itse rukoilevat). Silloin tätä teoriaa kannattavien on tässä tapauksessa pidettävä totena jompaakumpaa näistä kahdesta vaihtoehdosta: 1) rukoilijalla ei ollut tarpeeksi uskoa, tai 2) Saatana on voittanut Herran viekkaudessa. Valitset sitten kumman vaihtoehdon tahansa, tahraantuu Jumalan kallis nimi, sillä edellisessä tapauksessa annetaan ymmärtää, että parantuminen tapahtuu ihmisen ansiosta riippuen siitä uskon määrästä, joka rukoilevalla on; jälkimmäisessä tapauksessa taas annetaan ymmärtää, että Jumala ei ole luomakunnan Herra. Näin ajattelevat eivät ymmärrä, että jokaisen rukouksen vaikutus on aina arvioitava Johanneksen ensimmäisen kirjeen "testitekstin" valossa. Siinä sanotaan: "Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä" (1.Joh.5:14)

[Vrt. artikkelimme Neuvonta ja rukous]

Tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi aina tietää erehtymättömästi Jumalan tahto joka kerta, kun rukoilemme jonkun puolesta tai jotakin. Lapset pyytävät maallisilta vanhemmiltaan kaikenlaisia asioita, joita nämä eivät voi antaa, mutta lapsi ei ole voinut tietää sitä pyytämättä. Samoin on Jumalan ja Hänen hengellisten lastensa kohdalla. Jumala vastaa rukouksiin yhdellä kolmesta vaihtoehdosta: "Kyllä", "Ei", tai "Ei vielä": Eräs rukouksen ensisijaisista tarkoituksista on opettaa meidät riippuvaisiksi Jumalan tahdosta kaikissa asioissa eikä suinkaan, että me manipuloisimme Jumalaa antamaan meille mitä tahansa sitten haluammekin. Väite, että saadaksemme rukouksen toimimaan, meidän on ainoastaan uskottava vahvasti siihen, että se toimii, on täysin lihallinen käsitys—ei, vaan suorastaan pohjimmiltaan taikuutta. (kts. artikkelimme visualisoinnista). Lisäksi niinkin suuri auktoriteetti kuin Herra Jeesus itse opetti opetuslapsiaan rukoilemaan Jumalaa sanoilla "Tapahtukoon sinun tahtosi" (Matt.6:10). Ja kun Hän itse oli ahdistuksessa Getsemanen puutarhassa ja Hän pyysi Isäänsä säästämään hänet tuolta maljalta, Hän piti huolen siitä, että lisäsi rukouksen loppuun sanat "ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä" (Matt.26:39).

"Uskon rukous" ei siis merkitse näille visualisoijille luottamista Herraan, että Hän tekee nöyrien pyyntöjemme suhteen, mitä parhaaksi katsoo. Sen sijaan se merkitsee heille sitä, että Jumalasta tehdään "lampun henki", joka on olemassa sitä varten, että toteuttaisi kaikki pyyntömme.

Koska parantamisten armolahjat annettiin merkiksi siitä, että luvattu Messias oli tullut ja että Hän oli lihaan tullut Jumala, jolla oli valta antaa syntejä anteeksi, nuo lahjat olivat voimassa ainoastaan apostolisen ajan seurakunnassa. Mutta Jeesuksen, apostolien ja heidän valtuuttamiensa tunnusteot parantamisineen koituvat yhtä hyvin meidänkin hyväksemme kuin sinä aikana eläneiden ihmisten hyväksi. Kun siis UT:n kaanon oli valmis, kaikki Messiaan tunnistamisen kannalta olennaiset tunnusmerkit mainittuna ajanjaksona on kirjattu Raamattuun. Kun seurakuntia oli perustettu kaikkialle maailmaan, niissä voitiin palvella jatkossa sairaiden parantamisessa niinkuin olemme edellä esittäneet.

HAASTE KAIKILLE "PARANTAJILLE"

Todettakoon tässä, miten suunnattoman erilaisia olivat Herran Jeesuksen ja Hänen apostoliensa välittömät, spontaanit, orgaaniset parantamiset verrattuina niihin psykosomaattisiin, shamanistisiin, suggestioon perustuviin "parantamisiin", joita karismaattis-helluntailaisissa seurakunnissa nykyään harjoitetaan. Esitän tässä haasteen kaikille niille, jotka väittävät olevansa henkilökohtaisen "parantamispalvelutyön" harjoittajia nykyään: Älkää jääkö vain telttakokouksiinne odottamaan kaikkia niitä ihmisraukkoja, jotka asettuvat jonoon eteenne. Lähtekää sen sijaan ulos paikallisten sairaaloidenne ensiapuosastoille lauantai-iltaisin ja aikaansaakaa välitön orgaaninen parantuminen noille pahoinpidellyille ja murtuneille tappeluiden ja onnettomuuksien uhreille, jotka ovat tulleet sinne saamaan hoitoa. Pistäytykää sitten leikkausosastoille ja laittakaa kätenne amputoitujen, niiden, joilta on poistettu elimiä ja toivottomien tapausten päälle, niin että he saavat takaisin amputoidut raajansa ja poistetut elimensä. Kun kaikki nuo osastot ovat tyhjentyneet, etsikää paikallinen "sokeain keskus" ja tuokaa heidän elämäänsä ensimmäistä kertaa hieman väriä valtavilla parantamisen lahjoillanne. Lähtekää sitten spastikkojen keskukseen ja parantakaa heti paikalla heidän kuihtuneet jäsenensä. Kun kaikki maailman tukivälineet ja kainalosauvat on heitetty roskalaatikoihin ja vielä haluatte näyttää, että teillä on todistetusti toimiva parantamispalvelutyö, etsikää, missä ovat erityiskoulut vammaisille ja sulattakaa pois Drownin syndrooma noilta anelevilta pieniltä kasvoilta. Ja jos vielä energiaa riittää parantamisiin, ottakaa taksi viemään teidät paikalliselle ruumishuoneelle ja herättäkää joitakin jäykkiä asiakkaita ja viekää heidät ulos haukkaamaan raitista ilmaa ja hyvälle aterialle. Kun nyt käsittelemme tätä aihetta, eikö ole jo aika heittää pois omat silmälasinne? On hämmästyttävää, miten monilla, jotka väittävät olevansa parantajia—ja jotka väittävät, että jokaisella kristityllä on oikeus täyteen terveyteen—sattuukin olemaan itsellä silmälasit! Tässäpä haaste: Parantaja...paranna itsesi!

Jos väität, että sinulla on parantamisen palvelutyö, haastan sinut tekemään kaikkea tätä joka päivä. Miksi odotat? Sillä ne ovat sellaisia parantamisia, joita Herra Jeesus ja Hänen apostolinsa suorittivat palvelutyönsä aikana (esim. Luuk.22:50-51; Mark.3:1-5; Luuk.8:43-44; Joh.9:1-11; 11:43-44). Ei riitä, että he onnistuivat 100-prosenttisesti, vaan mikään ei ollut heille liian vaikea pala purtavaksi. Jos uskot, että sinun pitäisi parantaa yhtälailla kuin Jeesuskin paransi, niin kaikki muu kuin täydellinen onnistumisprosentti ja välitön parantuminen on pelkkää hämäystä. Kutsu vain itseäsi kaikin mokomin "uskolla parantajaksi" tai vaikkapa noidaksi tai shamaaniksi, mutta älä väitä tekeväsi samoja tekoja kuin Jeesus. Jos väität voivasi "vaatia" parantumisia, niin vaadi sitten samalla sellaisia, joita on kirjattu Uuteen Testamenttiin. NE ovat parantamisia, jotka on annettu meille merkiksi, näyttämään tien Jeesuksen luo, joka antaa synnit anteeksi, mikä on todellista parantamista.

Kun kuuluisa Nikean kirkolliskokous pidettiin vuonna 325 j.Kr., siihen osallistui noin kolmesataa piispaa kaikkialta suurvallan alueelta. Tuon kokouksen kuvauksissa todetaan, että suuri osa edustajista oli rampoja, usein vailla jäseniä ja he tulivat kokoukseen ontuen ja kainalosauvoihin nojaten, sillä he olivat kärsineet fyysistä pahoinpitelyä vainojen aikana. Mutta siellä ei ollut mitään parantamispalvelua. Ainoastaan hiljaista uskoa Jeesukseen Kristukseen ja omien kärsimysten hyväksymistä, joka oli tapahtunut Herran takia. He tunsivat sen suuren salaisuuden, että todellinen parantuminen on sielun parantumista. He tunsivat sen suuren totuuden, että "tämä hetkisen kestävä ja kevyt kärsimyksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti" (2.Kor.4:17).

On vakava ajatus, että tuomiopäivänä tulee olemaan monia tunnustavia kristittyjä, jotka "kolkuttavat taivaan ovelle" ja sanovat Jeesukselle: "Herra, emmekö me...sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?" Mutta Hän julistaa heille: "Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät" (Matt. 7:21-23).

ALAVIITTEET

[1] Käännös "parantumattomasti sairas" on kirjaimellinen käännös hepreankielestä Jer.17:9:ssä. Suomenkielisen Raamatun käännös 'pahanilkinen', joissakin englanninkielisissä Raamatuissa 'desperately wicked' (toivottoman paha), vaikka ei olekaan sananmukainen käännös, on lähellä sitä, mihin alkuteksti tähtää.

[2]Koska sovitus ristillä on kaiken historian keskipiste, sekä ennen sitä että sen jälkeen, voidaan sanoa, että kaikki, mikä on parannettu, on seurausta Jeesuksen sovitustyöstä. Sillä ainoa syy, miksi elämä yleensä ottaen ollenkaan jatkui syntiinlankeemuksen jälkeen, on se, että Jumalan tarkoitus toteutuisi Kristuksessa ja seurakunnan kautta!

Alkuperäinen artikkeli: With Healing under His Wings by Alan Morrison
Alkuun | Taikuuden oppipojat1/2 | Taikuuden oppipojat 2/2 | Laittomuuden salaisuus | Evankelisten viehtymys mystiikkaan | Maailmanuskonnon yhdistävä tekijä | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 1/2 | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 2/2 | Uushengellisyys | Epäpyhän hengen kaste | Hengellinen sodankäynti | Sukukiroukset, linnakkeet, sitominen ja päästäminen, demonien ulosajaminen
Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Jay Adams: Kristillisen neuvonnan teologia