PIMEYS LASKEUTUU

Uneliaan Ashtonin yliopistokaupungin mukavaan keskivertoamerikkalaiseen elämäntapaansa tottuneilla asukkailla ei ollut aavistustakaan siitä, että heidän kaupungillaan oli tärkeä osa iankaikkisessa hyvän ja pahan voimien välillä käytävässä taistelussa. Hengen maailmoissa kyti pahaa tietävä myrsky, joka tulisi haastamaan Jumalan mahtavimmat enkelit taisteluun maan puolesta saatanallisia voimia vastaan. Ja Ashtonin asukkailla tuli olemaan tärkeä tehtävä Hänen enkeliensä varustamisessa tarvittavalla voimalla tuohon haasteeseen vastatessaan.
Kirjailija Frank Peretti kertoo jännittäviä huumorilla höystettyjä tarinoita kirjoissaan This Present Darkness ja Piercing the Darkness (Pimeys laskeutuu ja Isku pimeyteen, Aika Oy, 1986 ja 1989), jotka molemmat ovat pysyneet kristillisten kirjojen myyntilistojen kärjessä.
Perettin vanhempi kirja Piercing the Darkness sai seistä kirjakaupan hyllyillä huomaamattomana kahden vuoden ajan. Vuonna 1988 se pääsi nousuun lähinnä erilaisten hallintavaltateologiaa kannattavien henkilöiden henkilökohtaisen mainonnan kautta. He näkivät Piercing the Darkness -kirjassa jotakin mielestään uutta ja tärkeää omassa taistelussaan pahuutta vastaan. Ennen pitkää molemmat kirjat olivat saavuttaneet kulttikirjan statuksen hyvin monia erilaisia teologisia käsityksiä omaavien kristittyjen keskuudessa. Se on pysynyt asemassaan dominionistien käsikirjana. He uskovat, että seurakunta on saanut Jumalalta tehtäväkseen hallita kansakuntia jo ennen Jeesuksen takaisinpaluuta. (Jotkut heistä kieltävät Jeesuksen toisen tulemuksen kokonaan, niin että seurakunnan tehtävänä on käydä hengellistä sotaa täyttääkseen tuon dominionistisen tehtävän.)
Peretttin kirjat esittävät sellaisen käsityksen rukouksesta, jonka mukaan rukouksella voidaan suoraan vaikuttaa hengelliseen maailmaan -- varsinkin Jumalan enkeleihin. Perettin kertomukset käsittelevät ihmisten taisteluja Jumalan enkelien ja saatanan joukkojen välisessä kamppailussa. Vihassaan Jumalaa ja ihmistä kohtaan synkät, uhkaavat ja hurjat demonihenget kokoavat pahuuden pilvimuodostelmia, jotka ainoastaan toiset henget voivat erottaa: Jumalan henget asetetaan strategisesti torjumaan hyökkäys siellä ja tekemään vastasiirto täällä.
Jumalan enkelit torjuvat lukumäärältään ylivoimaisen vihollisen iskuja miekkojaan heiluttamalla. Maan asukkaiden rukousten laantuessa saavat enkelit haavoja, heidän siipensä saattavat murtua ja he joutuvat kärsimään tuskaa saamistaan vammoista. Mutta jokaisen rukouksen myötä he saavat uutta voimaa ja niin he pystyvät vastustamaan voimakkaimpiakin demoneja.
Toisaalta alemmat demonit joutuvat kokemaan ylempiensä terroria, heidät alistetaan potkuilla, heitä ivataan ja halvennetaan joka käänteessä. Pikkudemonit katoavat kuin tuhka tuuleen elleivät Jumalan enkelien käsissä, niin sitten itseään ylempien demonien käskystä, jos ne eivät ole tyytyväisiä alempiinsa.
Loppujen lopuksi kristityt voittavat yhdessä monien sielujen kanssa ja pitävät kaupunkinsa vapaina saatanan hallintavallasta.
Perettin kertomukset ovat viihdyttävää ja hauskaa lukemista. Niitä voitaisiin pitää jopa omalla tavallaan innostavina. Mutta jotta lukijat eivät tempautuisi mukaan Perettin tarjoaman hengellisen sodankäynnin pyörteisiin, heidän olisi ymmärrettävä, että nämä kirjat ovat pelkkää fantasiaa. Niiden esittämä hengellinen sodankäynti ja hengellinen maailma eivät ole todenmukaisia eivätkä raamatullisia. Jos me todella haluamme oppia jotain hengellisestä sodankäynnistä, meidän pitäisi pitää lähtökohtanamme pikemminkin todellisuutta kuin mielikuvitusta.

Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä. Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! (Juud. 8-11)

Juuda jatkaa muutamilla ikävillä huomautuksilla niistä, jotka uhoavat henkivaltoja vastaan. Ja me voimme nähdä siitä, että hän mainitsee Miikaelin ja paholaisen, että Jumala ei katso suopeasti niitä, jotka uhoavat mitään valtiaita vastaan mukaanlukien Saatana. Kuitenkin seurakunta on tänä päivänä täynnä opettajia, jotka kertovat, miten he aikovat polkea paholaisen maahan. He kutsuvat häntä haukkumanimillä ärsyttääkseen häntä ja uhoavat häntä vastaan ikäänkuin se osoittaisi, että heillä on jotain valtaa häneen.
Tosiasia on, että meillä on valtaa Saatanan yli vain silloin, kun me uskomme Jumalan Sanaan ja toimimme sen mukaisesti. Muussa mielessä voimme uhota niin paljon kuin haluamme, mutta silti Saatanalla on valtaa meihin, koska siinä tapauksessa olemme tottelemattomia Jumalalle. Ja mitä enemmän me vastustamme Jumalan Sanaa -- olkoonkin että tarkoituksemme on taistella hengellistä taistelua Saatanaa vastaan -- sitä enemmän Saatanalla on valtaa meihin.
Ainoa alue, jossa meidän käsketään nuhdella ketään, on niiden nuhteleminen, jotka ovat eksyneet tai jotka vääristävät Jumalan Sanan totuutta (Luuk. 17:3; 1.Tim. 5:20; 2.Tim. 4:2; Tiit. 1:13, 2:15). Tässä ei ole kysymys mistään sellaisesta, josta me nauttisimme, vaan sen täytyy tapahtua kaikessa nöyryydessä ja pelossa ja vavistuksella ottaen huomioon oman heikkoutemme.
Päin vastoin kuin mitä Jumalan Sana opettaa, aikamme "hengellinen" seurakunta käy nuhtelukampanjoita paholaista vastaan, mutta kieltäytyy ojentamasta vääriä opettajia.
Vääriä opettajia on nuhdeltava (tai tukittava heidän suunsa) haastamalla heidät Jumalan Sanalla aivan niinkuin Jeesuskin teki vihollisilleen.