Albert James Dager


PIMEYS LASKEUTUU


ONKO HENGELLINEN SODANKÄYNTI TOTTA VAI MIELIKUVITUSTA?


Uneliaan Ashtonin yliopistokaupungin mukavaan keskivertoamerikkalaiseen elämäntapaansa tottuneilla asukkailla ei ollut aavistustakaan siitä, että heidän kaupungillaan oli tärkeä osa iankaikkisessa hyvän ja pahan voimien välillä käytävässä taistelussa. Hengen maailmoissa kyti pahaa tietävä myrsky, joka tulisi haastamaan Jumalan mahtavimmat enkelit taisteluun maan puolesta saatanallisia voimia vastaan. Ja Ashtonin asukkailla tuli olemaan tärkeä tehtävä Hänen enkeliensä varustamisessa tarvittavalla voimalla tuohon haasteeseen vastatessaan.
Kirjailija Frank Peretti kertoo jännittäviä huumorilla höystettyjä tarinoita kirjoissaan This Present Darkness ja Piercing the Darkness (Pimeys laskeutuu ja Isku pimeyteen, Aika Oy, 1986 ja 1989), jotka molemmat ovat pysyneet kristillisten kirjojen myyntilistojen kärjessä.
Perettin vanhempi kirja Piercing the Darkness sai seistä kirjakaupan hyllyillä huomaamattomana kahden vuoden ajan. Vuonna 1988 se pääsi nousuun lähinnä erilaisten hallintavaltateologiaa kannattavien henkilöiden henkilökohtaisen mainonnan kautta. He näkivät Piercing the Darkness -kirjassa jotakin mielestään uutta ja tärkeää omassa taistelussaan pahuutta vastaan. Ennen pitkää molemmat kirjat olivat saavuttaneet kulttikirjan statuksen hyvin monia erilaisia teologisia käsityksiä omaavien kristittyjen keskuudessa. Se on pysynyt asemassaan dominionistien käsikirjana. He uskovat, että seurakunta on saanut Jumalalta tehtäväkseen hallita kansakuntia jo ennen Jeesuksen takaisinpaluuta. (Jotkut heistä kieltävät Jeesuksen toisen tulemuksen kokonaan, niin että seurakunnan tehtävänä on käydä hengellistä sotaa täyttääkseen tuon dominionistisen tehtävän.)
Peretttin kirjat esittävät sellaisen käsityksen rukouksesta, jonka mukaan rukouksella voidaan suoraan vaikuttaa hengelliseen maailmaan -- varsinkin Jumalan enkeleihin. Perettin kertomukset käsittelevät ihmisten taisteluja Jumalan enkelien ja saatanan joukkojen välisessä kamppailussa. Vihassaan Jumalaa ja ihmistä kohtaan synkät, uhkaavat ja hurjat demonihenget kokoavat pahuuden pilvimuodostelmia, jotka ainoastaan toiset henget voivat erottaa: Jumalan henget asetetaan strategisesti torjumaan hyökkäys siellä ja tekemään vastasiirto täällä.
Jumalan enkelit torjuvat lukumäärältään ylivoimaisen vihollisen iskuja miekkojaan heiluttamalla. Maan asukkaiden rukousten laantuessa saavat enkelit haavoja, heidän siipensä saattavat murtua ja he joutuvat kärsimään tuskaa saamistaan vammoista. Mutta jokaisen rukouksen myötä he saavat uutta voimaa ja niin he pystyvät vastustamaan voimakkaimpiakin demoneja.
Toisaalta alemmat demonit joutuvat kokemaan ylempiensä terroria, heidät alistetaan potkuilla, heitä ivataan ja halvennetaan joka käänteessä. Pikkudemonit katoavat kuin tuhka tuuleen elleivät Jumalan enkelien käsissä, niin sitten itseään ylempien demonien käskystä, jos ne eivät ole tyytyväisiä alempiinsa.
Loppujen lopuksi kristityt voittavat yhdessä monien sielujen kanssa ja pitävät kaupunkinsa vapaina saatanan hallintavallasta.
Perettin kertomukset ovat viihdyttävää ja hauskaa lukemista. Niitä voitaisiin pitää jopa omalla tavallaan innostavina. Mutta jotta lukijat eivät tempautuisi mukaan Perettin tarjoaman hengellisen sodankäynnin pyörteisiin, heidän olisi ymmärrettävä, että nämä kirjat ovat pelkkää fantasiaa. Niiden esittämä hengellinen sodankäynti ja hengellinen maailma eivät ole todenmukaisia eivätkä raamatullisia. Jos me todella haluamme oppia jotain hengellisestä sodankäynnistä, meidän pitäisi pitää lähtökohtanamme pikemminkin todellisuutta kuin mielikuvitusta.

RAAMATTU ON AVAIN

Kaikki, mitä tiedämme hengen maailmasta, on se, mitä Raamattu siitä paljastaa. Kaikki, mikä käy sen yli, on ihmisen omaa kehitelmää. Kun todellisuudesta tehdään kirjallisuutta, syntyy romaani. Kun mielikuvituksen tuotteista tehdään kirjallisuutta, syntyy fantasiaa. Ja sitä ovat Perettin kirjat: ne ovat fantasiakirjallisuutta. Ja jos sitä aletaan pitää hengellisen sodankäynnin todenmukaisena kuvauksena, se saattaa osoittautua vahingolliseksi.
Eräs esimerkki Perettin mielikuvitukseen perustuvasta hengellisestä sodankäynnistä on hänen aivan liian usein käyttämänsä lause "Minä nuhtelen sinua, Saatana", josta on tullut joidenkin kristittyjen rukoushetkien vakiorekvisiittaa. Tutkikaamme tällaista asennetta todellisuuden kannalta.
Saatana ei ole kaikkialla läsnäoleva. Hän on tietyssä paikassa, kaikkein todennäköisimmin taivaallisissa, jossa hän toimii Jumalan luvalla, jotta ihmisten sydämet koeteltaisiin (Job 1:6-12; 2:1-6). Niinpä hän tuskin edes kuulee meidän nuhteluitamme. Me näemme näistä samoista jakeista, että hän on enkeli, "Jumalan poika", joka kapinoi Jumalaa vastaan vetäen mukaansa muitakin.
Epäilemättä Saatanan joukot on jaettu hallitseviin luokkiin ja valtoihin (Ef. 6:10-12), joiden voima vaihtelee. Mutta mitään todisteita ei sellaisesta ole, että ne taistelisivat toinen toisiaan vastaan. Jeesuksen sanat Matteus 12:20-28:ssa viittaavat päinvastaiseen. Parasta, mitä Perettin keksimistä demonien keskinäisistä taisteluista voidaan sanoa on, että se on huvittavaa tarinointia.
Mitä Saatanan hallinnon eri tasoihin tulee, meille kerrotaan ainoastaan, että Persian ruhtinas, jota vastaan eräs enkeli taisteli (jonka yleensä uskotaan olevan Gabriel, mutta joka mahdollisesti oli Jumalan Sana ennen lihaksi tuloaan [Daniel 10:5-6]) Miikaelin avustamana valmistaakseen tietä tulevalle Kreikan ruhtinaalle (Dan. 10:12-20). Huomaa näistä jakeista, että Jumalan enkelit eivät poistaneet pahaa hallitusta, vaan toimivat ainoastaan niin, että toinen korvattiin toisella Jumalan tahdon mukaisesti.
Ilmeisesti hallitsevilla maallisilla valtakunnilla on omat hengelliset ruhtinaansa niiden olemassaolon aikana. Siitä onko jokaisella maalla, valtiolla, maakunnalla, piirikunnalla, kaupungilla, yhteiskunnallisella laitoksella, seurakunnalla, yrityksellä, yksilöllä tai muulla omat ruhtinaansa, Raamattu ei sano mitään. Mahdollisesti joillekin näistä alueista on määrätty omat saatanalliset voimansa, vaikkei ehkä kaikille. Mutta siitä, kuinka monta niitä on ja miten voimakkaita ne ovat, ei kukaan voi tietää paitsi, jos demonin vallassa oleva ilmoittaa sen (Mark. 5:9) tai jollain muulla Jumalan määräämällä tavalla. Näyttää siltä, että Rooman ruhtinas hallitsee kansoja edelleen.
Kaiken tämän tarkoituksena on sanoa, ettei hengellinen sodankäynti ole nuhteluiden ampumista hengelliseen maailmaan. Se, että sanotaan "Minä nuhtelen sinua, Saatana!" ei nuhtele häntä (eikä saa häntä lopettamaan toimintaansa) sen paremmin kuin jos sanot autollesi "Minä nuhtelen sinua, auto!" saa sitä pysähtymään punaisten valojen edessä. Nuhdellaksemme jotain tai pidättääksemme jonkun tekemästä jotain, meidän täytyy toimia jollain tavalla (kuten esimerkiksi painaa jarrua pysäyttääksemme auton) ja silloin nuhdeltava saa nuhteet.
Miten me sitten voimme "nuhdella" Saatanaa elämällämme? Jumalan Sana on meidän aseemme. Soveltamalla sitä elämämme eri tilanteisiin me nuhtelemme paholaista. Pitämällä tiukasti kiinni totuudesta me voitamme pahan. Kun me näemme tai kuulemme väärää opetusta, me vastustamme sitä totuudella. Kun joudumme kiusauksiin, me käytämme Jumalan Sanaa: "vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee" (Jaak.4:7). Jeesus asetti meille esimerkin vastaamalla jokaiseen haasteeseen sanomalla takaisin "Kirjoitettu on".
Raamattu on hyökkäysase hengellisessä varustuksessamme. Meidän rukouselämämme on juuri niin tehokasta kuin Jumalan Sanan tuntemuksemme, joka tekee meille mahdolliseksi rukoilla ymmärryksellä.
Nuhteiden sinkoamiselle ympäriinsä mystisellä tavalla ei ole mitään raamatullisia perusteita; vaan aivan päinvastoin. Meidän ei pidä vaahdota henkivaltoja ja hallituksia vastaan:

Yhtäkaikki nämä uneksijat samoin saastuttavat lihan; he halveksivat herrautta, herjaavat kirkkauden henkiolentoja. Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!" Nämä sitävastoin herjaavat sitä, mitä eivät tunne; mutta minkä he järjettömäin eläinten tavoin luonnostaan ymmärtävät, sillä he turmelevat itsensä. Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora! (Juud. 8-11)

Juuda jatkaa muutamilla ikävillä huomautuksilla niistä, jotka uhoavat henkivaltoja vastaan. Ja me voimme nähdä siitä, että hän mainitsee Miikaelin ja paholaisen, että Jumala ei katso suopeasti niitä, jotka uhoavat mitään valtiaita vastaan mukaanlukien Saatana. Kuitenkin seurakunta on tänä päivänä täynnä opettajia, jotka kertovat, miten he aikovat polkea paholaisen maahan. He kutsuvat häntä haukkumanimillä ärsyttääkseen häntä ja uhoavat häntä vastaan ikäänkuin se osoittaisi, että heillä on jotain valtaa häneen.
Tosiasia on, että meillä on valtaa Saatanan yli vain silloin, kun me uskomme Jumalan Sanaan ja toimimme sen mukaisesti. Muussa mielessä voimme uhota niin paljon kuin haluamme, mutta silti Saatanalla on valtaa meihin, koska siinä tapauksessa olemme tottelemattomia Jumalalle. Ja mitä enemmän me vastustamme Jumalan Sanaa -- olkoonkin että tarkoituksemme on taistella hengellistä taistelua Saatanaa vastaan -- sitä enemmän Saatanalla on valtaa meihin.
Ainoa alue, jossa meidän käsketään nuhdella ketään, on niiden nuhteleminen, jotka ovat eksyneet tai jotka vääristävät Jumalan Sanan totuutta (Luuk. 17:3; 1.Tim. 5:20; 2.Tim. 4:2; Tiit. 1:13, 2:15). Tässä ei ole kysymys mistään sellaisesta, josta me nauttisimme, vaan sen täytyy tapahtua kaikessa nöyryydessä ja pelossa ja vavistuksella ottaen huomioon oman heikkoutemme.
Päin vastoin kuin mitä Jumalan Sana opettaa, aikamme "hengellinen" seurakunta käy nuhtelukampanjoita paholaista vastaan, mutta kieltäytyy ojentamasta vääriä opettajia.
Vääriä opettajia on nuhdeltava (tai tukittava heidän suunsa) haastamalla heidät Jumalan Sanalla aivan niinkuin Jeesuskin teki vihollisilleen.

RUKOUS ON OLENNAISEN TÄRKEÄÄ

Jumalan Sanan lisäksi meidän on tietysti rukoiltava käydessämme hengellistä sotaa. Mutta vaikka rukous onkin eräs kaikkein voimallisimmista aseistamme hengellisessä sodankäynnissä, se ei toimi aivan niinkuin Peretti kirjassaan väittää -- että jos kristityt eivät rukoile, Jumalan enkelit kärsivät tappioita. Lähempänä totuutta on sanoa, että jos me emme rukoile, Jumala saattaa olla antamatta siunaustaan. Eivät enkelit saa voimaa meidän rukouksistamme. Jumalan voima antaa heille voimaa. Siksi Miikael sanoi Mooseksen ruumista puolustaessaan: "Herra nuhdelkoon sinua". Saatana toimii, usko tai älä, Jumalan käskystä. Se käy hyvin selvästi ilmi Jobista.
Ne, joilla on Perettin kirjan kuvaama käsitys rukouksesta, ymmärtävät Danielin rukousten antaneen "Gabrielille" voiman voittaa Persian ruhtinaan (Daniel 10). Mutta jos me tutkimme näitä raamatunkohtia, me näemme, että Daniel ei rukoillut Persian ruhtinaan häviötä. Niinpä enkelin voima voittaa Persian ruhtinas ei johtunut Danielin rukouksista. Vaan enkeliä ei voitu lähettää Danielin luo, ennenkuin hän oli suorittanut loppuun tehtävänsä vastustaa tuota ruhtinasta, johon kului kaksikymmentäyksi päivää (jae 13).
Yleensä ei kiinnitetä huomiota siihen, että syy siihen, miksi Persian ruhtinas oli otettava pois, tapahtui sen takia, että toinen ruhtinas -- Kreikan ruhtinas -- pääsisi valtaan. Varmastikaan Daniel ei rukoillut Kreikan ruhtinaan valtaanpääsyn puolesta; hän rukoili ainoastaan, että hän voisi ymmärtää niitä tulevia tapahtumia, jotka hänelle oli näytetty näyissä ja unissa.
Muita Perettin mielikuvituksen tuotteita ovat naisenkelit, enkelivauvat, nynnydemonit, siivekkäät enkelit (joillakin saattaakin olla siivet, mutta emme tiedä kaikista) ja demonit, jotka hallitsevat helvetissä.
Mitä "helvettiin" tai tuonelaan tulee, Raamattu puhuu haadeksesta eli tuonelasta, jossa poisnukkuneiden sielut odottavat tuomion ylösnousemusta. Siinä oli kaksi osastoa -- tuskan paikka ja rauhan paikka (Aabrahamin helma) -- joita erotti toisistaan syvä kuilu (Luuk. 16:22-31).
Raamattu paljastaa myös, että on olemassa pohjaton kuilu (Ilm. 9) ja tulinen järvi (Ilm. 20). Mutta kummassakaan niistä eivät Saatana tai hänen demoninsa ole hallitsevassa asemassa. Jumala hallitsee niitä. Hän loi ne Saatanan ja hänen enkeliensä rankaisemiseksi.
Suurin osa niistä hengellistä maailmaa ja hengellistä sodankäyntiä koskevista käsityksistä, joita Peretti esittää, kuuluu pakanallisen mytologian maailmaan. Niille ei löydy mitään perusteita Raamatun todellisuudesta. Frank Perettin puolustukseksi on todettava, että hän on itse sanonut, ettei hänen tarkoituksenaan ole ollut kirjoittaa hengellisen sodankäynnin oppikirjoja; hän vain kertoo mielellään hyviä tarinoita. Mielestäni hänen pitäisi laittaa kirjohinsa varoitus siitä.
Perettin kirjojen lukijoiden pitäisi pitää nämä asiat mielessään, etteivät he harhaudu luulemaan, että Perettin kirjoissa kuvattu hengellinen sodankäynti olisi raamatullista. En tahdo tällä sanoa, etteikö Perettin kirjoissa olisi mitään raamatullista ainesta. Mutta muistakaamme, että tämä kirja on pääasiassa fantasiaa -- siis 377 sivua fantasiaa. Noin pitkän tarinan lukemisen sijasta olisi parempi käyttää aikansa Jumalan Sanan äärellä opiskellen hengellisen sodankäynnin todellisia piirteitä.
Alkuperäinen artikkeli: 'This Present Darkness. Spiritual Warfare - Fact or Fantasy? by Albert James Dager
Alkuun | Jabesin rukous | Rebecca & Elaine | Maailmanlaajuinen kristillinen liike | Sovitus - missä? | Iankaikkinen pelastusvarmuus | Kaksi Babylonia | Roomalaiskatolisuus - onko se kultti? | Kaikki ekumeeniset tiet vievät Roomaan | Kristillinen pääsiäinen | Seurakunnan vaellus | Rukouspiirit | Vierasta tulta | Islamin historia | Kotiseurakunta | Valtakuntateologia | Hänen nimessään | Voitelu | Ei rauhaa, vaan miekan | Varo väärää vaakaa! | Petoksellista evankeliumin julistusta | Vainottu seurakunta | Da Vinci -koodi | Gnostilaisuus lyhyesti | Keskusteluryhmä