Alan Morrison

LAITTOMUUDEN SALAISUUS

Antikristus Raamatun ja historian valossa

Tutkimme tässä artikkelissa Raamatun esittämän Antikristuksen ominaisuuksia ja tunnuspiirteitä. Tästä ongelmallisesta aihepiiristä on tuotu esiin monenlaista kautta seurakunnan historian ja myös omana aikanamme. On hyvä pitää mielessä, että seurakunta on olemassa Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen välisenä aikana ja että sillä on ollut ja on Siunattu toivo. Seurakunta on toiminut olemassaolonsa ajan joka suhteessa pahan ongelman sävyttämässä maailmassa. Jeesuksen toinen tulemus on yksi Jumalan monista lopullisista lääkkeistä pahan ongelmaan, joka sai alkunsa syntiinlankeemuksessa. Jeesuksen toisen tulemuksen jälkeen ei mikään jatku enää entiseen malliin, vaan kiteytetysti voidaan sanoa, että silloin historia päättyy sellaisena kuin me sen tunnemme.
Sen valossa, että Antikristuksen esiintulo tulee olemaan viimeinen luku synnin kosmisessa historiassa ja kun otamme huomioon, että sen yhteydessä esirippua aletaan niin sanoaksemme nostaa Jeesuksen Kristuksen fyysiselle takaisintulolle, on se varmuudella huomiomme arvoinen aihe &mdash niin julmia kuin sen yksityiskohdat sitten ovatkin. Kirjoittajaa kiinnostaa haasteellisena monien reformoitujen uskonystävien uskomus, että roomalaiskatolinen paavi olisi Antikristus (mikä käsitys kirjoittajalla itsellään oli jossain vaiheessa). Tutkiskelemme tarkemmin tätä ja muitakin näkemyksiä Raamatun todistuksen valossa.
Ole hyvä ja ota huomioon, ettei tämä ole kirja vaan artikkeli eikä kaikkia aiheita kuten esimerkiksi tiettyjä preteristisiä käsityksiä (esimerkiksi että Nero, Caligula tai joku muu olisi ollut Antikristus) ei voida käsitellä tässä yhteydessä perusteellisesti, vaan joudutaan kuittaamaan sellaisella huomautuksella, että Domitianus, joka eli viimeksimainittujen jälkeen, vuoden 90 jälkeen, oli todistettavasti paljon pahempi kuin Nero tai Caligula. Domitianuksen uskonvaino oli ehkä kiihkeämpää kuin hänen edeltäjillään. Jos Nero oli Antikristus, ei hänen poisottamisensa estänyt hänen jälkeensä tulemasta vieläkin pahempia keisareita eikä Neron kuolema ratkaissut pahan ongelmaa historiallisesti niinkuin voimme jokainen jokapäiväisessä elämässämme todeta. Tärkein vastaväite siihen on kuitenkin se, että Kristuksen toinen tulemus ei ole tapahtunut menneisyydessä, vaan se on vielä maailman horisontissa.
Viime vuosina on raamatullinen oppi Antikristuksesta joutunut kärsimään kahdesta tärkeästä ongelmasta. Ensiksikin monissa seurakunnissa/kirkoissa ei kuule koskaan mitään koko aihepiiristä, ikäänkuin sellaista oppia ei olisi olemassakaan. Toiseksi, silloin kun sitä seurakunnissa/kirkoissa opetetaan, se esitetään melko sensaatiomaisessa asussa ja mitä arveluttavimpien eskatologisten opetusten yhteydessä.
Vaikka on totta, että tämä aihepiiri on osittain hämärän peitossa, sen ei pitäisi kuitenkaan estää meitä tutkimasta aihetta. Luomistapahtumakin on osittain hämärän peitossa; se ei ole kuitenkaan estänyt aiheen tutkimista. Kristuksen ristiinnaulitsemisessa on myös hämärän peitossa olevia kohtia, silti siitä on kirjoitettu lukemattomia kirjoja, artikkeleita ja pidetty saarnoja. Jos salaperäisyys olisi esteenä saarnaamiselle ja keskusteluille, meillä olisi vain vähän keskusteltavia aiheita. Jos kaiken pitäisi olla täysin ymmärrettävissä, jotta sitä voitaisiin tutkia tai siitä voitaisiin keskustella, meille ei jäisi montakaan aihetta keskusteltavaksi tai tutkittavaksi. On selvää, että Raamatun sanojen "Se, mikä on salassa, se on Herran, meidän Jumalamme; mutta mikä on ilmoitettu, se on meitä ja meidän lapsiamme varten ikuisesti, että me pitäisimme kaikki tämän lain sanat" (5.Moos. 29:29). Vaikka Antikristuksen aihepiiriä verhoaakin tietty salaperäisyys, Raamatussa on siitä kuitenkin kerrottu paljonkin. Niinpä meidän tulisi tehdä kaikkemme käsitelläksemme aihetta maltillisesti ja kunnioituksella &mdash ja Herran johdossa.
Raamatun käsikirjoituksissa käytetty kreikankielen sana antichristos, josta suomenkielen sana "Antikristus" on käännetty, muodostuu kahdesta sanasta, anti ja christos. Kreikankielessä on etuliitteellä anti kaksi merkitystä Strongin sanakirjan mukaan: "jtk vastaan, jnk vastakohtana" ja myös "jnk edestä, sijasta, jnk paikalla". Me uskomme vahvasti, että näitä molempia merkityksiä voidaan soveltaa samanaikaisesti Raamatun ilmoittamaan "antikristukseen".
"Antikristus"-käsite voidaan esittää seuraavanlaisena: "paholaismainen voima, joka yhtä aikaa vastustaa Jumalaa ja Hänen Kristustaan ja pyrkii asettumaan heidän sijaansa ja tempaamaan itselleen maailman hallintavallan — maailman, joka todellisuudessa kuuluu Luojalleen." Saatanan erikoisalaa ovat Kristuksen auktoriteetin ja kuninkuuden vastustaminen ja yritys ryöstää ne itselleen ja niin on ollut aina aikojen alusta. Siitä näemme esimerkin Luukas 4:5-6:ssa: "Ja perkele vei hänet korkealle vuorelle ja näytti hänelle yhdessä tuokiossa kaikki maailman valtakunnat ja sanoi hänelle: 'Sinulle minä annan kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston, sillä minun haltuuni se on annettu, ja minä annan sen, kenelle tahdon'."
On totta, että Saatanasta tuli — ainakin puhtaasti "laillisessa" mielessä — tämän maailman "ruhtinas" tai "hallitsija" syntiinlankeemuksen seurauksena, kun Aatami menetti oikeuden olla Jumalan luomakunnan "ruhtinas".1 Ristillä saavutetun voiton ansiosta Saatana on "syösty" asemastaan ja hänet on tuomittu (Joh.12:31; vrt. Ilm.12:9).
Vaikka "hän tietää, että hänellä on vähän aikaa" (Ilm.12:12) — mikä saa hänet raivon valtaan &mdash hän jatkaa silti sinnikkäästi valtakuntansa rakentamista maan päälle viekkaudella. Tämä on Saatanan chimera — hänen suuri illuusionsa, hänen itsepetoksensa — että vaikka hän tietääkin tappionsa, hän on harhautunut luulemaan, että hän todella omistaa maailman ja sen valtakunnat ja että hän voi tehdä niillä mitä haluaa. Hän ei siedä mitään kilpailua ja pitää pikemminkin Kristusta kuin itseään vallankaappaajana. Hän tulee vaalimaan tuota illuusiota, kunnes se lopulta särkyy Herran Jeesuksen Kristuksen palatessa takaisin.
Jo kauan on arvailtu, kuka tai jopa mikä Antikristus on ja monia vaihtoehtoja on esitetty kautta seurakunnan historian. Esimerkkeinä voitaisiin mainita Rooman keisarit Nero, Domitianus ja Caligula ja viimeisimpinä Muhammed, Hitler ja Saddam Hussein. Jopa areiolaisuutta on tarjottu tuohon osaan.
Näitäkin hatarampia ehdotuksia on esitetty. Hengstenberg ja hänen koulukuntansa pitivät "Napoleon III:n hallinnon yhteiskuntaradikalismia ja sotilaallista despotismia" Antikristuksena.2 Godet ja muut väittivät, että Antikristus oli "tuo pelkästään negatiivinen liberalismi, johon liittyy lähes kyyninen aistillisuus ja joka toimii nykyajan kulttuurissa mitä tehokkaimpana moraalia tuhoavana tekijänä."3 Ei voida kieltää, etteivätkö nämä ihmiset ja liikkeet ole olleet osana universaalia "antikristuksen henkeä"; mutta väitteet, että he/ne olisivat olleet itse Jumalan Vihollinen, on aivan toinen juttu. Vaikka mainituilla henkilöillä onkin ollut monia "antikristuksen" ominaisuuksia, he eivät ole läheskään täyttäneet niitä monia kriteereitä, joiden perusteella heitä voitaisiin pitää varsinaisena Antikristuksena.
Viime vuosisatoina on eräänä antikristusehdokkaana ollut Rooman paavi tai ainakin paavinvirka. On jopa väitetty, että ne, jotka eivät yhdy oppiin paavista Antikristuksena, "eivät ole, niin pelkäämme, koskaan paneutuneet tutkimaan asiaa perusteellisesti".4 Tämä artikkeli on kuitenkin kirjoitettu nimenomaan siksi, että asiaa on perusteellisesti tutkittu jo vuosien ajan. Kirjoittaja oli jossain vaiheessa sen käsityksen kannattaja, jonka mukaan roomalaiskatolisen kirkon paavius olisi 2.Tess.2:3-4:ssä mainittu "kadotuksen lapsi". Mutta mitä enemmän tutkin asiaa, sitä varmemmaksi tulin siitä, että Raamatun kuvaukset eivät sovi edellämainittuun oppiin. Sen tosiasian tunnustaminen, että Sola Scriptura tulee asettaa ihmisoppien edelle, innoitti tutkimaan aihetta ennakkoluulottomasti, niinkuin tietenkin kaikkia muitakin aiheita tutkittaessa. Ja mitä vapauttavaa iloa saakaan tuntea, kun tutkii Raamattua ilman rasitteita, joita ihmiset siihen ovat lisänneet (Gal.5:1))!5
Lukuisissa julkaisuissa, alkaen aina oppineisuuteen pyrkivistä kömpelömpiin yrityksiin on yritetty todistaa oppia, jonka mukaan paavi olisi Antikristus. Eräässä arvostetussa "reformoidussa" lehdessä julkaistiin tällainen akateemistyyppinen artikkeli, jossa julistettiin mitä voimallisimmin, että paavi on Antikristus.6 Se perustui geneveläisen teologin Francis Turretinin (1623-1687) tutkielmaan "A Display of Antichrist"7. Arvostan toki suuresti Turretiniä monissa muissa suhteissa.
Käsitykseni on, että 1500- ja 1600-lukujen alkuperäiset uskonpuhdistajat pitivät Rooman paavia Antikristuksena lähinnä historiallisista syistä, varsinkin kun heidän oli perusteltava eroaan roomalaiskatolisesta kirkosta. Tutkittaessa heidän kirjoituksiaan, joissa he tuovat esiin käsityksensä, jonka mukaan paavi olisi Antikristus, huomataan, että he esittävät näitä käsityksiä nimenomaan em. asiayhteydessä.8 Kirkkohistoriassa havaitsee usein tendenssin korottaa toissijaisia opinkappaleita lähes koskemattomaan asemaan, niin että voitaisiin paremmin perustella jotain skismaattista kantaa. Sama koskee käsitystä, jonka mukaan paavi olisi Antikristus.
Niissä piireissä, joissa pidetään pakollisena oppia paavista Antikristuksena, ajetaan myös väärää "joko-tai" konseptia, jonka mukaan ainoa vaihtoehto heidän käsitykselleen olisi käsitys, joka johtaa väistämättä siihen, että roomalaiskatolinen kirkko hyväksytään erehtymättömänä kristillisenä tunnustuskuntana. Mutta siinä on oikeastaan kysymys kovakouraisesta taktiikasta, jonka tarkoituksena on säikyttää ihmiset, niin etteivät he uskalla kyseenalaistaa tuota muka "oikeaoppista" käsitystä siitä, että paavinvalta olisi Antikristus.
Tässä lyhyessä tutkielmassa tarkastelemme raamatullisia ja historiallisia viittauksia Antikristukseen sekä lopuksi Antikrituksen ominaisuuksia ja luonnetta Raamatun meille antamien tietojen perusteella.


I. RAAMATUN VIITTAUKSET ANTIKRISTUKSEEN

Tutkimme aihetta kahden otsikon alla: ensin nimenomaisten viittausten pohjalta ja sitten epäsuorien viittausten pohjalta.

1.KIRJAIMELLISET, EKSPLISIITTISET VIITTAUKSET
Itse sana antikristus esiintyy käännöksenä kreikankielen sanasta antichristos. Se esiintyy ainoastaan neljässä raamatunkohdassa ja kaikki samalta kirjoittajalta kahdessa Uuden Testamentin kirjassa. Se esiintyy kolme kertaa apostoli Johanneksen ensimmäisessä kirjeessä ja kerran hänen toisessa kirjeessään: "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika." (1.Joh.2:18) "Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa." (1.Joh.4:2-3) Siinä missä nämä tekstit viittaavat Antikristukseen (jälkimmäinen lisäksi Antikristuksen henkeen), kaksi muuta raamatunkohtaa viittaavat ainoastaan "antikristuksen henkeen" tai periaatteeseen: "Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan." (1.Joh.2:22) "Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus." (2.Joh.7)
"Antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut." "Antikristuksena" tunnetun henkilön ja niiden eksyttäjien ja vääryyden opettajien, erityisesti niiden, jotka kieltävät Jumalan Pojan lihaksi tulemisen Ihmisenä Kristuksena Jeesuksena, joita voitaisiin kutsua "miniantikristuksiksi", välillä on ratkaiseva ero.
Kuten sanottua, anti-etuliite — sen lisäksi, että se merkitsee jtk. 'vastaan' — sisältää myös merkityksen 'jnk sijasta' tai 'jnk sijalla'. Antikristus tarkoittaa siis sentähden saatanallista voimaa, joka sekä vastustaa Jumalaa ja Hänen Kristustaan että pyrkii anastamaan itselleen heidän asemansa ja ulottamaan lonkeronsa kaikkeen maailman hallintoon, maailman, joka todellisuudessa kuuluu Luojalleen (Luuk.4:5-6; Kol.1:15-16; Hebr.1:2).
Raamatun perusteella on selvää, että jotkut jakeet viittaavat "antikristuksen" yleisiin tuntomerkkeihin (esim.1.Joh.2:22), joita voidaan soveltaa tarkoittamaan lukuisia eri yksilöitä, uskomusjörjestelmiä ja liikkeitä, joita on esiintynyt kautta koko seurakunnan historian samoin kuin jotkut jakeet viittaavat tiettyyn Jumalaa ja Hänen Kristustaan vastustavaan henkilöön, jossa nuo yleiset tuntomerkit ilmenevät täydellisesti ja lopullisesti (esim. 2.Tess.2:3-4).
Aihetta käsittelevissä lukuisissa teologisissa esityksissä on käytetty näiden mainittujen Johanneksen neljän viittauksen lisäksi huomattavasti enemmänkin raamatunkohtia, jotka viittaavat "antikristukseen". Ei olekaan ihmeteltävää, että käsite on laajempi kuin vain nuo neljä nimenomaista viittausta, kun ottaa huomioon, että Herra lausuu syntiinlankeemuksen jälkeen, että tulee vallitsemaan vihollisuus "käärmeen siemenen" (perkeleen lasten, vrt. Joh.8:44) ja "vaimon siemenen" (ensisijaisesti Kristuksen, mutta lopulta kaikkien Jumalan valittujen lasten, vrt.Gal.3:16) välillä, jonka perusteella vallitsee kosmiset mittasuhteet omaava hengellinen konflikti, joka ei ratkea ennenkuin viimeisellä tuomiolla Kristuksen tultua takaisin maan päälle (1.Moos.3:15; Ilm.20:9-10).
Vaikka yllämainitut raamatunkohdat muodostavatkin Raamatun sanaa "Antikristus" koskevan kirjaimellisen, eksplisiittisen materiaalin, se ei silti merkitse sitä, että Raamattu ei sisällä muita viitteitä Antikristukseen. Raamatussa on vain kaksi jaetta, joissa Isä, Poika ja Pyhä Henki mainitaan nimenomaan yhdessä (Matt.28:19; Gal.4:6); mutta se ei silti takoita sitä, ettei Raamatussa olisi muita jakeita, jotka paljastavat selvästi Jumalan kolminaisuuden.

2.IMPLISIITTISET, PROFEETALLISET VIITTAUKSET
i. Uuden Testamentin implisiittiset, profeetalliset viittaukset
Tärkein niistä on varmaankin 2.Tess.2:3-12. Kuten Leon Morris kirjoittaa New Bible Dictionaryssä: "Paavali ei käytä sanaa 'antikristus', mutta ilmaus 'laittomuuden ihminen', josta hän kirjoittaa 2.Tess.2:3ss:ssa viittaa selvästikin samaan olentoon."9
Paavali paljastaa tässä raamatunkohdassa, että Herran Jeesuksen Kristuksen toinen tulemus ei tapahdu ennenkuin sitä ennen on tapahtunut kaksi asiaa: 1) apostasia, luopumus (tästä enemmän tuonnempana) ja 2) "kadotuksen lapsen" ilmestyminen. Hän on henkilö, jonka katsotaan yleisesti olevan Antikristus. Tässä raamatunkohdassa puhutaan selvästikin henkilöstä. Siinä käytetään kreikankielen sanaa anthropos, joka tarkoittaa ihmistä yksikössä. Paavali ei puhu koskaan kuvaannollisesti tai symbolisesti ilman että hän osoittaisi sen selvästi lukijalle (esim.Gal.4:24).
Toinen tessalonikalaiskirje on täysin eri tyyppinen kuin Ilmestyskirja siinä suhteessa, että viimeksimainittu sisältää valtaisan määrän Vanhan Testamentin kuvakieleen perustuvaa symboliikkaa. Ym. 2.Tessalonikalaiskirjeen kohdassa mainitaan kyllä sana salaisuus, mutta silti se ei ole mitenkään hämärä. 2.Tessalonikalaiskirje ei anna sijaa muulle kuin kirjaimelliselle tulkintatavalle, jonka mukaan "kadotuksen lapsi" on nimenomaan tietty henkilö — ihmisen synnin huipentuma historiassa — eikä suinkaan toinen toistaan seuraavien henkilöiden sarja tai virka, joka voi olla useilla eri henkilöillä.
Toinen Uuden Testamentin implisiittinen profeetallinen viittaus Antikristukseen on Ilmestyskirjan 13. luvussa. Tässä meille esitetään "laittomuuden salaisuus", jonka Paavali mainitsee 2.Tessalonikalaiskirjeessä kypsyvän täyteyteensä Antikristuksen valtakunnassa. Ilmestyskirjan 13. luvussa on myös kaksi petoa, jotka ovat samat kuin peto ja väärä profeetta, joiden tuomiosta puhutaan myöhemmin Ilmestyskirjassa (Ilm.19:20; 20:10). Nämä kaksi petoa symboloivat tietyssä mielessä laittomuuden salaisuutta — paholaisen toimintaa eri yhteyksissä — hallintojärjestelmissä, uskonnollisissa ja tieteellisissä ja filosofisissa uskomusjärjestelmissä kautta koko aikakauden saavuttaen lopullisen täyttymyksensä varsinaisen Antikristuksen lyhyenä hallintokautena, Antikristuksen, joka on ihmiskunnan kapinoinnin ja synnin lopullinen ja äärimmäinen edustaja. Monet Raamatun selittäjät yhtyvät Philip E. Hughesin sanoihin hänen todetessaan Ilmestyskirjan 13. luvun pedosta: "On hyvä nähdä peto antikristillisyyden hengen ilmentymänä kautta koko seurakunnan aikakauden, vaikka se saavuttaakin lopullisen ja voimallisimman täyttymyksensä pahan personoituman johtaessa maailmaa sen historian huipentumassa."10
Sama prosessi esitetään 1.Joh.2:18:ssa: "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika."
Laittomuuden salaisuus etenee kautta koko historian "viimeisen ajan" — joka on se ajanjakso, joka alkaa Kristuksen ylösnousemuksesta ja päättyy Hänen takaisintuloonsa (vrt. 1.Joh.2.18).11 Kautta koko tämän "viimeisen hetken" näemme "monien antikristusten" tulevan ja menevän; mutta he kaikki ovat lopullisen antikristuksen edelläkävijöitä emmekä saa sekoittaa heitä häneen.
Lukuisat Raamatun selittäjät näkevät myös verhotun viittauksen Antikristukseen Joh.5:43:ssa, jossa Herra Jeesus Kristus keskustellessaan epäuskoisten juutalaisten kanssa asettaa erään toisen henkilön vastapuolelleen sanoessaan: "Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan" [korostukset lisätty]. Palaamme tähän myöhemmin.
Kaikilla Uuden Testamentin viittauksilla Antikristukseen on juurensa Vanhan Testamentin profetioissa. Tutkikaamme siis nyt Vanhan Testamentin implisiittisiä viittauksia Antikristukseen.

ii. Vanhan Testamentin implisiittiset profeetalliset viittaukset
Dan.7:8-11: "Minä tarkkasin sarvea, ja katso eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä, ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä. Ja katso, sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät, ja suu, joka herjaten puhui. Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin. Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan."
Tämä Danielin kirjan 7. luvun "pieni sarvi" tulkitaan yleensä historian lopulliseksi Antikristuksen huipentumaksi. On kuitenkin tähdennettävä sitä, että Danielin 8:9:n "pieni sarvi" viittaa seleukidikuningas Antiokus Epifaneseen eikä lopulliseen Antikristukseen. Kuten tulemme myöhemmin huomaamaan, Antiokus Epifanes oli yksi monista "miniantikristuksista", siis lopullisen Antikristuksen esikuva (symboli tai edelläkävijä) ja hänet kuvataan siinä ominaisuudessa.
Ylläolevassa Daniel 7:n kohdassa näemme, että vaikka Antikristus syytää suustaan "herjaavia sanoja", tuomion päivä tulee ja hänet tuhotaan. Johannes maalaa samanlaisen kuvan Ilmestyskirjassa. Kuulutettakoon vuorten huipuilta, että joka kerta, kun Antikristuksesta puhutaan tai häneen viitataan Raamatussa, huomaamme, että — ikäänkuin samassa hengenvedossa— paljastetaan joko että hän ei loppujen lopuksi voita uskovia tai että uskovat voittavat lopuksi tai että kaikki hänen suunnitelmansa murskataan Kristuksen tulemuksessa (1. Joh.2:24-27; 4:4; 2.Joh.9b; Dan.7:11-12, 22, 25-26; 2.Tess.2:8; Ilm.14:1-20). Tällaista lopullisen voiton korostamista tarvitaan Jumalan kansan rohkaisemiseksi, koska Raamattu tekee myös selväksi, että Antikristus tulee vainoamaan uskovia kauhealla tavalla hallintonsa aikana ja jopa voittaa uskovat ja murentaa heidän voimansa (Dan.7:25; 12:7; Ilm.13:7,15).
Raamatussa on "sarvi" voiman ja mahdin symboli (kts. esim. 1.Sam.2:1; Ps.132:17; Valit.2:17). On hyvin sopivaa, että Antikristusta, kaikkein täydellisimmin pahaa ihmisolentoa, joka koskaan on syntynyt tähän maailmaan, kuvataan nimenomaan "pieneksi" sarveksi eikä suureksi sarveksi (hepr. zehayr, 'pieni', Dan.7:8). Strongin Enhanced Lexicon osoittaa, että heprealainen sana liittyy kantasanaan, jonka merkitys on 'olla merkityksetön'12 Hän saattaa toisin sanoen näyttää pintapuolisesti katsoen voimalliselta hahmolta ei-uskovan silmissä (ja hän tulee olemaan todellakin kauhistuttava vastustaja); mutta asioiden kokonaiskuvassa — ja varsinkin verrattaessa sitä Jumalan valtaan ja voimaan — tuota sarvea ei voida koskaan pitää muuna kuin "pienenä" sarvena! Meidän on pidettävä tämäkin mielessä. Se olkoon muistuttamassa meitä paitsi Jumalan kaikkivaltiudesta, myös siitä, että paholainen joutuu alistumaan Luojansa tahtoon. Tällä tavalla Raamattu lohduttaa meitä jatkuvasti kauhean vainon uhatessa (esim. Ilm.2:10-11; Matt.10:22; Luuk.21:17-19; Joh.16:33). Jos astumme nyt tässä vaiheessa pitkän askelen taaksepäin ja katselemme historiaa lintuperspektiivistä, me näemme Antiteesin — perimmäisen hengellisen taistelun— juontavan juurensa aina 1.Moos.3:15:stä, jossa vastapuolia edustavat naisen Siemen ja käärmeen siemen. Syntiinlankeemuksen aikana syntynyt hengellinen konflikti ratkeaa vasta Tuomiopäivänä tämän aikakauden lopulla.
On olemassa kahden valtakunnan välinen konflikti: Toisaalta Jumalan valtakunnan, joka on todellisuutta, näkymätön ja kuitenkin ikuinen; ja toisaalta Saatanan valtakunnan välinen. Saatanan valtakunta taas on illuusio, tässä maailmassa ja väliaikainen. Tämä konflikti muotoilee koko maailmanhistorian aina syntiinlankeemuksesta viimeisen pasuunan kajahdukseen ja Jumala itse on sen niin säätänyt (1.Moos.3:15). Jeesus tunnustaa tämän konfliktin olemassaolon sanoessaan: "Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta." (Luuk.12:51). Tämä jako tulee luonnostaan esiin kaikkialla ja kaikkina aikoina, missä ja milloin evankeliumia saarnataan. Toinen ryhmä (lampaat) kuulee Kristuksen äänen ja astuu Jumalan hengelliseen valtakutaan; toinen ryhmä (vuohet) hylkää Kristuksen väitteet ja jää Saatanan maalliseen valtakuntaan (Joh.10:1-5; 2.Kor.2:14-16; Matt.253ss.). Aivan ihmiskunnan historian alusta asti on Saatanan pakkomielteenomaisena päämääränä ollut pystyttää maan päälle oma valtakuntansa. Herra on useaan otteeseen estänyt sitä kehittymään täyteen kypsyyteen (esim. vedenpaisumuksessa ja Baabelin tornissa jne.), koska aika ei ole ollut kypsä sen täyttymykselle ja lopulliselle tuomiolle.
Synti ratsasti maailmaan sen valheen selässä, että ihmisestä voisi tulla jumala; ja Raamattu opettaa, että tuo valhe saavuttaa täyttymyksensä, huippunsa, toteutuksensa Antikristukseksi kutsutun ihmisolennon tulemuksessa, joka asettaa itsensä lihaksi tulleen Jumalan asemaan. Se, mikä alkoi meidän ensimmäisten vanhempiemme viettelemisestä, saavuttaa huippunsa Antikristuksessa — laittomuuden täydellistymässä. Kaikki historia on etenemässä kohti sitä hirveää ilmestymistä, kun meille näytetään kaikessa valtavuudessaan korkein saavutus, mihin ihminen, paitsi Kristusta, pystyy: eli Antikristus.
Tästä syystä Johannes käyttää mystillistä lukua "666" Antikristuksen yhteydessä: "Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi" (Ilm.13:18)
Alkukielessä ei ole epämääräistä artikkelia (niinkuin englanninkielisissä käännöksissä on), vaan 666 on ihmisen luku, piste (ei siis erään, jonkun ihmisen luku). Herran luku on 7, joka on täydellisyyden luku. Kolminkertainen seitsemän, 777, kuvaisi kolmiyhteistä Jumalaa. Ihmisen luku on 6, joka on aina vähemmän kuin 7, miten paljon hän sitten jumaluutta tavoitteleekin. 666 on 6:n kolminaisuus. Antikristus on ihmisen saavutusten huippu maan päällä vastakohtana meidän Herramme iankaikkiselle saavutukselle 777:n jumalallisessa täydellisyydessä. 666 on ihmisen eikä Jumalan luku. Sillä me olemme aina Häntä alempana pyrkimyksistämme, suunnitelmistamme ja valheellisista kuvitelmistamme huolimatta.
Kun Antikristus paljastetaan, alkaa viha toimia täydellä voimallaan kaikkea hyvää ja oikeaa vastaan (ja myös niitä vastaan, jotka niitä harjoittavat). Niinpä tulemme näkemään lisääntyvää laittomuutta, jumalattomuutta, luonnottomuutta ja eksytystä pois Jumalan laista sekä hirveää pyhien vainoa. Meidän on kuitenkin aina muistettava, että pian Antikristuksen paljastumisen jälkeen tapahtuu todellisen Kristuksen takaisintulo, jolloin Hän toteuttaa tuomiot, saa aikaan ylösnousemuksen ja asettaa kaiken kohdalleen.

3. RAAMATUN ESIKUVALLISET VIITTAUKSET ANTIKRISTUKSEEN

Jos kuuntelemme "musiikkia sanojen takana" Raamatussa (joka on tarpeen voidaksemme käsittää sitä sen kokonaisvalossa), voimme tutkia, mitä tapahtui Vanhan Testamentin henkilöille ja tutkia heitä "esikuvina", typologisesti. "Esikuva" tässä mielessä, siis typologisesti, on ikäänkuin malli, jonkinlainen esimerkki tai edelläkävijä, niin vahva symboli, että sillä on paljon opetettavaa niille, jotka ovat halukkaita oppimaan esimerkistä. Paavali viittaa nimenomaan tällaisiin "esikuviin" eli typologioihin sanoessaan: "Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut" (1.Kor.10:11).
Toisin sanoen Vanhan Testamentin tärkeimmillä henkilöillä ja niillä historiallisilla tapahtumilla, joissa he olivat mukana, on hengellistä merkitystä, joka on ymmärrettävä, jos haluaa käsittää Jumalan syvällisiä totuuksia. Ylläolevassa raamatunkohdassa oleva kreikankielen sana, joka on käännetty sanalla "esikuvallista", on tupos, josta juuri tätä tarkoittava sana 'typologia' tulee. Nämä asiat siis tapahtuivat heille, niin että ne ovat ikäänkuin "esikuvia" tai malleja, hengellisiä esimerkkejä, joista voimme oppia ja kasvaa hengellisesti.
Esimerkkejä tällaisesta "typologiasta" voidaan nähdä kerta toisensa jälkeen lukuisien Vanhan testamentin avainhahmojen elämässä. Katsotaanpa esimerkiksi Moosesta. Hänen elämänsä ja kokemuksensa ovat tyyppiesimerkki Raamatun typologiasta. Vain yhtenä esimerkkinä voidaan mainita se, että hän johtaa Jumalan kansan vapauteen faaraon orjuudesta, läpi erämaan Luvattuun maahan. Tämän typologinen merkitys tulee ilmi verrattaessa sitä siihen, että Kristus johtaa kansansa vapauteen Saatanan orjuudesta ja johtaa heidät sitten tämän maailman erämaan halki tulevaan taivaalliseen elämään. Mooses oli Jeesuksen "esikuva", samoin kuin Samuel ja Daavid. Heillä on annettavana meille äärettömän tärkeää typologista opetusta hengellistä elämäämme varten, Jumalan lapsina kasvamistamme varten ja ymmärtääksemme itseämme suhteessa tähän maailmaan ja kristinuskoa tunnustaviin kanssavaeltajiimme.
On monia raamatunkohtia, joissa on typologisia viittauksia antikristukseen tai "antikristuksen henkeen". Ne palvelevat ikäänkuin etukäteiskuvajaisina lopullisesta Antikristuksesta ja niillä on myös tiettyjä samoja ominaisuuksia kuin Antikristuksella itsellään. Siksi meidän on oltava varovaisia innostuessamme kutsumaan jotain elossa olevaa ihmistä "laittomuuden ihmiseksi" tai "kadotuksen lapseksi" (engl. man of sin/lawlessness).
Ensimmäinen Antikristuksen esikuva Raamatussa on Nimrod-niminen mies: "Ja Kuusille syntyi Nimrod. Hän oli ensimmäinen valtias maan päällä. Hän oli mahtava metsämies Herran edessä. Siitä on sananparsi: 'Mahtava metsämies Herran edessä niinkuin Nimrod'. Ja hänen valtakuntansa alkuna olivat Baabel..." (1.Moos.10:8-10).
Aikaisempi sivilisaatio oli tuhoutunut vedenpaisumuksessa ja Nooan lapsenlapsenlapsi Nimrod perusti valtakunnan, jonka keskuspaikkana oli Mesopotamiassa sijaitseva Sinear. Tässä kuningaskunnassa sijaitsi kaupunki, joka tunnetaan nimellä Baabel. Babylon on kreikankielinen käännös hepreankielen sanasta babel
Tähän Nimrodiin viittavat sanonnat "valtias maan päällä" ja "mahtava metsämies Herran edessä" siinä merkityksessä, että hän piti itseään jollain tavoin erityisenä Herran edessä—kuten sanonnassa "hyppiä jonkun silmille".
Kun saamme selville, että nimi Nimrod tulee hepreankielen verbimuodosta nimrodh, 'nouskaamme kapinaan'13 saamme kuvan mahtihahmosta, joka asettuu itse Jumalaa vastaan ja rakentaa maallisen valtakunnan omassa voimassaan". Niinpä voimme todeta ensiksikin, että Nimrod on isänsä Saatanan kaltainen ja toiseksi hän on myös lopullisen kapinallisen "laittomuuden ihmisen" esikuva eli edelläkävijä, jonka apostoli Paavali profetoi johtavan hengellistä Baabelia lopun aikana (2.Tess.2:2-12).
Toinen esikuvallinen esimerkki Antikristuksesta oli koko Baabelin tilanne:
"Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan" (1.Moos.11:4).
Tämä oli tunnusomaista "antikristuksen hengelle"—ihmiset asettumassa sekä Jumalan sijalle että myös vastustamassa Häntä kaikin tavoin. Toisin sanoen he olivat yhteistuumin pystyttämässä ensimmäistä maailmanlaajuista, ekumenista, itsenäistä, poliittista ja uskonnollista valtiojärjestelmää. Tämä on hengellisen ylpeyden huipentuma ja viittaa varmasti tuon ihmisten hankkeen saatanalliseen alkuperään.
Toinen typologinen esimerkki Antikristuksesta on kuvaus Babylonian kuninkaasta Jes.14:13-14:ssä: "Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi'."
Babylonian kuninkaan sanoissa "Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan" (Jes.14:13) ja Baabelin kansan sanoissa: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi..." on hätkähdyttävää samankaltaisuutta. Tämä paljastaa Babylonian kuninkaan Antikristuksen esikuvaksi ja Saatanan kaiuksi. Sillä, että Saatanan hengellä on kaikunsa, ei pitäisi hämmästyttää meitä. Sillä Antikristus tulee olemaan Saatanan henkilöitymä maan päällä. Saatana tulee delegoimaan voimansa, valtaistuimensa ja auktoriteettinsa Antikristukselle tämän astuessa julkisuuteen (Ilm.13:2b).
Mikä koskee Babylonian kuningasta typologisesti Jes.14:13:ssa, on sovellettavissa koskemaan myös kuvausta Tyyron kuninkaasta Hes.28:2:ssa: "Koska sinun sydämesi on ylpistynyt ja sinä sanot: 'Minä olen jumala. Jumalan istuimella minä istun merten sydämessä', ja olet kuitenkin ihminen, et jumala, vaikka omasta mielestäsi olet jumalan vertainen".
Ja tässäkin tapauksessa viitataan typologisesti yhtä paljon sekä Saatanaan että Antikristukseen. Kontekstinä on kapinointi. Saatana oli ensimmäinen, joka kapinoi Jumalaa vastaan. Antikristus tulee olemaan—synnin huipentumana—viimeinen Jumalaa vastaan kapinoiva. Sen jälkeen kapinointi kukistetaan lopullisesti.
Myös Danielin kuvaus Antiokus Epifaneesta on typologinen viittaus Antikristukseen: "Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin. Ja se kasvoi taivaan sotajoukkoon asti ja pudotti maahan osan siitä sotajoukosta ja tähdistä ja tallasi niitä. Hän ylpeili sotajoukon ruhtinastakin vastaan..." (Dan.8:9-11a).
Olemme jo nähneet, että Danielin kirjan "pieni sarvi" viittaa profeetallisesti itse Antikristukseen. Tässä kuvataan Antiokus Epifanesta samalla tavoin. Antiokus Epifanes oli seleukialaisten kuningas, joka hallitsi vuosina 175-164 e.Kr. ja vainosi Jumalan kansaa ja häpäisi temppelin. Temppelin häpäiseminen on erityisen tunnusomaista "antikristuksen hengessä" toimiville, josta esimerkki Matt.24:15:ssä, joka on klassinen kaksinkertainen profetia, joka viittaa sekä Tituksen vuonna 70 j.Kr. suorittamaan Jerusalemin hävitykseen että myös siihen, miten Antikristus tulee korottamaan itsensä niin että hän "asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala" (2.Tess.2:4)
Toinen Antikristuksen esikuva Raamatussa on Juudas Iskariot, johon Herra Jeesus viittaa sanoilla "kadotuksen lapsi" (Joh.17:12). Täsmälleen samaa sanontaa käytetään Antikristuksesta puhuttaessa 2.Tess.2:3:ssa. Toinen Antikristuksen esikuva Raamatussa on Herodes, hallitsija, jota kuvataan Ap.t.12:21-23:ssa: "Niin Herodes määrättynä päivänä pukeutui kuninkaalliseen pukuun, istui istuimelleen ja piti heille puheen; siihen kansa huusi: 'Jumalan ääni, eikä ihmisen!' Mutta heti löi häntä Herran enkeli, sentähden ettei hän antanut kunniaa Jumalalle; ja madot söivät hänet, ja hän heitti henkensä."
Typologinen merkitys Antikristuksen kannalta on tässä se, että Herodes asettuu ikäänkuin Jumalan asemaan ja antaa palvoa itseään Jumalana, jota seuraa heti tuho Jumalan kaikkivaltiaan teon kautta (vrt. 2.Tess.2:8)
Vielä eräs typologinen viittaus Antikristukseen (ja jopa sananmukaisesti) on kuvaus vääristä kristuksista ja vääristä profeetoista Matt.24:24:ssä "Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin." Nuo monet väärät kristukset ja väärät profeetat ovat valmistavia "antikristuksia", jotka valmistavat tietä lopulliselle väärälle kristukselle, Antikristukselle.
Huomaamme, että Raamattu sisältää lukuisia typologisia viittauksia "antikristukseen"—kun auktoriteettiasemassa olevat ihmiset asettuvat Jumalan asemaan ja saavat sitten oikeudenmukaisen tuomion ylpeydestään, hybriksestään ja siitä, etteivät ole antaneet Luojalleen Hänelle kuuluvaa asemaa ja kunnioitusta.
Kun nyt olemme tutkineet Raamatusta viittauksia Antikristukseen, tutkikaamme nyt lyhyesti, miten tätä oppia on käsitelty kautta historian.

II. ANTIKRISTUSOPIN HISTORIA LYHYESTI

1.VARHAISTEN KIRKKOISIEN KÄSITYKSET
Varhaiset kirkkoisät kirjoittivat laajasti Antikristuksesta. Useimmilla heistä oli jotain sanottavaa tästä aiheesta; mutta tunnetuimpia niistä olivat Ireneus Lyonilaisen, Hippolytuksen, Lactantiuksen ja Hilarius Poitiersilaisen tukielmat.14
He kaikki uskoivat, että Antikristus olisi tulevaisuuden henkilö eikä henkilöiden suksessio tai virka ja että hänen ilmaantumisensa tapahtuisi välittömästi ennen Herran Jeesuksen Kristuksen toista tulemusta. Useamman sadan vuoden ajan uskottiin, että Herran Jeesuksen tulemus tapahtuisi pian ja koska Raamattu osoittaa selkeästi, että sitä edeltäisi Antikristuksen ilmaantuminen, he odottivat myös Antikristuksen ilmaantuvan näyttämölle.
Useimpien käsityksen mukaan hän olisi juutalainen ja moni meni jopa niin pitkälle, että he sanoivat hänen tulevan Daanin sukukunnasta— perustuen 1. Mooseksen kirjan 49:17 profetiaan: "Daan on käärmeenä tiellä, on polulla kyynä, joka puree hevosta vuohiseen, niin että ratsastaja syöksyy selin maahan" ja myös, koska Daan puuttuu outoa kyllä Ilmestyskirja 7:n sukukuntien luettelosta.
Täten siis varhaisten kirkkoisien käsitys oli vallallaoleva käsitys. Mutta sitä mukaa kuin näkyvä seurakunta itse joutui mukaan "peto"-hallintoon (ts. maalliseen hallintoon), alkoi päästä valtaan käsitys, että seurakunta oli rakentamassa maan päälle Jumalan valtakuntaa ja samalla Kristuksen pikainen paluu alkoi häipyä mielistä. Tämän seurauksena ei Antikristus käsitteenä enää näytellyt kovinkaan tärkeää osaa ihmisten uskonnollisessa ajattelussa.

2.KESKIAJAN KÄSITYS

1000-luvun vaiheilla alettiin pitää paavinvaltaa vahingollisena kehityssuuntana ja sitä mukaa kuin keisarien ja paavien väliset ristiriidat kiihtyivät, alkoi myös muotoutua ajatus siitä, että paavinvirka oli todennäköinen Antikristus-kandidaatti. Albigenssien (1200-luku), valdolaisten (1200-1500 -luvut) ja John Hussin (1372-1415) ja John Wycliffen (1330-1384) aikana tämä käsitys roomalaiskatolisesta kirkosta oli suosittu. Tähän käsitykseen liittyen alettiin 2.Tess.2:n "pidättävänä" voimana yleisesti pitää muinaisen Rooman maailmanvallan elpymistä.

3. ROOMALAISKATOLINEN KÄSITYS

Tässä yhteydessä on syytä mainita, että roomalaiskatolisen kirkon käsitys oli edelleen sama kuin varhaisilla kirkkoisillä, että nimittäin Antikristus on henkilö, joka oli vielä tuleva ja että Kristus tuhoaisi hänet toisessa tulemuksessaan.

4.USKONPUHDISTAJIEN KÄSITYS

Uskonpuhdistajat uskoivat, että paavinvalta oli Antikristus, kun taas tuon ajan roomalaiskatoliset uskoivat, että se oli Martti Luther (1483-1546). Philipp Melanchtonin Lutherin avustuksella kirjoittamassa Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa (1531) todetaan: "Paavi on ottanut itselleen rajattoman vallan niin ajallisella kuin hengelliselläkin alueella. Hän kantaa niin ajallista kuin hengellistäkin miekkaa. Tämä määritelmä paavin valtakunnasta, joka ei kuitenkaan koske Kristuksen seurakuntaa, on tosin kanonistien laatima, mutta perustuu myös Dan.11:36-39:een. Jos vastustajamme puolustavat sitä käsitystä, että ihmisten kehittämillä rituaaleilla voidaan ansaita vanhurskautus, armo ja syntien anteeksiantamus, silloin he ovat yksinkertaisesti pystyttämässä Antikristuksen valtakuntaa. Antikristuksen valtakunta on uudenlaista Jumalan palvontaa,jonka on suunnitellut ihmisauktoriteetti vastakohtana Kristukselle. Tällä tavoin Muhammedin valtakunnalla on rituaalinsa ja tekonsa, joiden avulla se yrittää ansaita vanhurskautusta Jumalan edessä kieltäen samalla sen, että Kristuksen ansiosta ihmiset vanhurskautetaan Jumalan edessä ilmaiseksi uskon kautta. Niinpä myös paavinkirkko tulee olemaan osa Antikristuksen valtakuntaan, jos se väittää, että ihmisten kehittämät rituaalit voivat vanhurskauttaa...Daniel sanoo kirjansa 11. luvussa, että Antikristuksen valtakunta tulee nimenomaan koostumaan ja muodostumaan ihmisten kehittämistä rituaaleista."
Näemme tästä, että Melanchtonilla (1497-1560) oli käsitys Antikristuksen kaksinkertaisesta toteutumisesta, niin että hän on sekä Muhammed että paavi—tämä sama käsitys oli muillakin Euroopan uskonpuhdistuksen teologeilla kuten Martin Bucerilla (1491-1551), Heinrich Bullingerilla (1504-1575) ja Johannes Piscatorilla (1546-1625).
Lutherin Schmalkaldenin opinkohdissa (1537, laadittu sen opin kumoamiseksi, johon Trenton kirkolliskokous perustui), todetaan, että se, että paavi on kaapannut itselleen vallan on: "voimallinen todistus siitä, että [hän] on todellinen Antikristus." Tästä käsityksestä, että paavi on Antikristus. pitivät kiinni uskonpuhdistuksen ajan sveitsiläiset teologit: Ulrich Zwingli (1484-1531), Jean Calvin (1509-1564), Theodore Beza (1519-1605) ja Francis Turretin (1623-1687).
1500-luvun loppupuolella puolusti Alcazar-niminen jesuiitta preterististä näkemystä—saadakseen huomion käännytettyä pois paavista—jonka mukaan Rooman keisari Nero (AD 37-68) oli ollut Antikristus ja että sellaiset Raamatun profetiat kuten 2.Tess.2 jne. olivat täyttyneet jo alkuseurakunnan aikana. Alankomaissa edusti Hugo Grotius (1583-1645) tätä samaa ajatustapaa ja hänen käsityksensä mukaan Caligula (AD 12-41) oli ollut Antikristus ja saksalaiset rationalistit omaksuivat myöhemmin saman kannan. Jotkut muut pitivät sanottuna aikakautena Simon Magusta (Ap.t.8:9ss.) Antikristusta koskevan profetian toteutumana.
Mutta käsitys paavista tai paavinvallasta Antikristuksena säilyi reformoitujen uskontunnustustuksissa ja opillisissa tunnustuksissa. Irlantilaisten uskontoa koskevissa artikloissa (1615), jotka oli laatinut todennäköisesti piispa Ussher, todetaan (artiklassa 80): "Rooman piispa on niin kaukana siitä, että voisi olla universaalin Kristuksen seurakunnan pää, että hänen tekonsa ja oppinsa paljastavat hänen yksinkertaisesti olevan se mies, joka ennustetaan Raamatussa, ja jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä."
Westminsterin uskontunnustuksessa (1644)—sekä Savoijin julistuksessa (1658) ja 2. Lontoon baptistisessa uskontunnustuksessa (1689), jotka molemmat jäljittelivät Westminsterin uskontunnustusta (tuon ajan protestanttisen trendin mukaisesti) sisälsivät myös kappaleen, jossa katsottiin Rooman paavin tai paavin viran olevan "kadotuksen lasta" koskevan profetian nimenomainen täyttymys, josta Paavalin 2.Tessalonikalaiskirje puhuu (2.Tess.2:3-4).
Tämä käsitys on säilynyt aina omaan aikaamme saakka niissä tunnustuskunnissa, jotka pitävät kiinni noista uskontunnustuksista—vaikka jotkut tunnustuskunnat ovat kyllä poistaneet tuon artiklan tai muuttaneet sitä niin, ettei se oleva sitova sen jäsenille.
Monet teologit kuten Princetonin professori Charle Hodge (1797-1878) teoksesssaan "Systematic Theology" ovat myös pitäneeet kiinni käsityksestä, jonka mukaan paavi on Antikristus. Kuitenkin postmillenialistiset reformoidut teologit Benjamin Warfield (1851-1921) ja Lorraine Boettner (1901-1990) olivat molemmat preteristejä ja uskoivat, että Antikristusta koskevat profetiat olivat toteutuneet Rooman keisarivallan aikana.
Meidän on syytä huomauttaa tällä kohtaa, että useimmiten käsitys paavista tai paavinistuimesta Antikristuksena liittyy postmillenialistiseen käsitykseen Kristuksen takaisintulosta. Tämä on luonnollisesti seurausta uskonpuhdistajien käsityksestä, että uskonpuhdistus oli ollut kuolinisku paavinvallalle eikä se pystyisi koskaan siitä toipumaan; ja he perustivat käsityksensä 2.Tess.2:8:aan "niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä..." Sentähden kun puritaanit havaitsivat, että oli kulunut pitkä ajanjakso siitä, kun paavinkirkko oli ilmaantunut eikä sitä kuitenkaan oltu vielä tuhottu, heidän oli laadittava järkiperäinen selitys tuolle ristiriitaisuudelle; ja niin sai alkunsa "puritaanien aukkoteoriaksi" kutsumamme oppi! Vanhat protestantit väittivät, että uskonpuhdistajien julistettua Jumalan Sanan totuutta (Hänen suunsa henkäys") Antikristus-paavi menehtyi hengellisesti käsitettynä ja hänen lopullinen tuhoamisensa tapahtuisi vasta Herran tullessa takaisin ("tulemuksensa ilmestyksellä"). Tällä tavoin syntyi epämääräisen pituinen aukko jakeen alun ja lopun välille teorian tukemiseksi.15
Meidän on muistettava, että kenen tahansa historian henkilön nimeäminen Antikristukseksi on mitä vakavin syyte eikä sellaista pitäisi tehdä kevyesti, koska silloin todetaan asianomaisen olevan menossa ilman toivoa helvettiin—eli olevan evankeliumin ulottumattomissa—jonkalaista tuomiota ei voida lausua kenestäkään tällä hetkellä elävästä ihmisestä. Puhumme tästä tarkemmin myöhemmin.
Protestanttisen kirkon kokiessa intensiivisiä herätyksen aikoja 1600-luvun jälkeen, sen mielenkiinto Antikristuksen nimeämistä kohtaan laimeni jossain määrin. Mutta 1800-luvulla syttyi joidenkin tutkijoiden into aihetta kohtaan uudestaan.
Kun kävi ilmeiseksi, että paavinvalta ei ollut saanutkaan kuoliniskua, vaan menestyi itse asiassa melko hyvin, ihmiset alkoivat tutkia uudestaan, mitä patristiset lähteet olivat opettaneet aiheesta. Esimerkiksi anglikaaninen tutkija ja Canterburyn tuomiorovasti vuodesta 1857 vuoteen 1871 Henry Alford (1810-1871) kumosi nimenomaan käsityksen, jonka mukaan paavi olisi Antikristus ja piti varhaisia kirkkoisiä esimerkkeinä oikeasta tulkinnasta. Muutkin reformoidut tutkijat seurasivat häntä, kuten esim. John Eadie (1810-1876) Skotlannissa. Mutta hänen maanmiehensä Patrick Fairbairn piti edelleen tiukasti kiinni käsityksestä, jonka mukaan paavi oli Antikristus.
Myös Plymouthin veljet ja yleensäkin 1900-luvun alkupuoliskon fundamentalistit omaksuivat käsityksen, jonka mukaan tuleva Antikristus olisi henkilö varsinkin dispensationalismina tunnetun opin välityksellä, vaikka siihen lisättiin uutena piirteenä, että Antikristus ilmaantuisi sen jälkeen kun pyhien ylöstempaus olisi tapahtunut. Useimmat nykyajan raamatuntutkijat uskovat tulevan Antikristuksen olevan henkilö.
Tässä kohtaa meidän on syytä vastata tarkemmin usein esitettyyn kysymykseen, joka on varsin ristiriitainen: Onko mahdollista, että Antikristus olisi paavi? Me vastaamme nyt tähän kysymykseen näyttämällä Raamatusta ne Antikristuksen ainutlaatuiset ominaisuudet, jotka erottavat hänet muista ihmisistä.


III ANTIKRISTUKSEN TÄRKEIMMÄT TUNTOMERKIT

Tärkein raamatunkohta haluttaessa varmistua Antikristuksen henkilöydestä on 2.Tess.2:3-12. Mitä tulee tähän raamatunkohtaan, on Banner of Truth -lehdessä, johon viittasimme tämän artikkelin esipuheessa, seuraava toteamus: "Sen todistuksen valossa, jonka Paavali antaa tässä raamatunkohdassa, on Antikristuksen tunnistamisen tapahduttava etsimällä seurakunnan hsitoriasta, vastaako kukaan kristillisen seurakunnan hahmoista tätä kuvausta. Itse asiassa ainoa kirkollinen instituutio, joka näyttää vastaavan täsmälleen tuota todistusta, on paavius."16
Muistakaamme, että jos tämä lausunto pitää paikkansa väittäessään, että paavius on Antikristus paljastettuna, silloin on osoitettav, että jokaisella paavilla on ollut Paavalin ylläolevassa raamatunkohdassa esittämät ominaisuudet. Siksi aiomme nyt avoimena olevan Raamatun avulla tutkia tarkasti 2.Tess.2:3-12:a, jotta saisimme selville tämän Kristuksen ja Hänen kansansa äärimmäisen vastustajan henkilöyden.
Antikristuksen ensimmäinen tuntomerkki on se, että

1.HÄN ON HENKILÖ, YKSILÖ

Jae 3 osoittaa selvästi, että meille ei esitetä "yleistä periaatetta" tai "virkaa", vaan yksilöity henkilö. Tässä käytetty kreikankielen sana on anthropos, 'ihminen', yksikössä. Niin kuin jo olemme aikaisemmin todenneet, on ratkaisevan tärkeää ottaa huomioon, että Paavali ei koskaan puhu kuvaannollisesti tai symbolisesti ilmaisematta lukijalle selvästi tekevänsä niin. Paavalin toinen kirje tessalonikalaisille edustaa täysin eri genrea kuin Ilmestyskirja. Meillä ei ole mitään raamatullista perustetta ymmärtää "kadotuksen lasta" muuten kuin kirjaimellisesti (engl. 'man of sin') ja hänen täytyy siten olla tietty henkilö eikä henkilöiden sarja tai virka, joka voisi kuulua usealle eri henkilölle. Jo tämän tosiasian pitäisi sulkea pois se mahdollisuus, että paavius voisi olla Antikristus.
Turretin väittää kuitenkin, että Antikristus ei voi viitata yhteen henkilöön, vaan sen "täytyy viitata virkaan tai toinen toistaan seuraaviin henkilöihin, joilla on virka näkyvässä seurakunnassa" perustuen siihen Paavalin toteamukseen 2.Tess.2:7:ssä, että Antikristuksen ensimmäiset ilmenemismuodot olivat jo toiminnassa hänen aikanaan.17 Mutta tässä todistellaan liikaa näiden sanojen perusteella; sillä vaikka "laittomuuden salaisuus" olikin jo varmuudella toiminnassa, paavius ei ollut vielä toiminnassa Paavalin aikoina eikä se syntynyt ennenkuin apostolisen ajan jälkeen.
Pääasia, joka tässä on otettava huomioon on se, että kaikki alkuseurakunnan kirkkoisät pitivät "kadotuksen lasta", ei virkana tai vaikuttajana, vaan yksilönä, henkilönä—synnin inkarnaationa, huipentumana ja keskittymänä—ja parousiaa Herran Jeesuksen henkilökohtaisena paluuna tuomitsemaan ja perustamaan valtakuntansa.18 Niinpä Turretinin väite, että ainoastaan roomalaiskatoliset kirjoittajat ovat sanoneeet, että Antikristus on puhtaasti lopun aikaan kuuluva ilmiö, on väärä. Turretin hylkää sitten varhaisten kirkkoisien todistuksen sillä perusteella, että "on aina helpompi puhua profetioista, jotka ovat täyttyneet kuin niistä, jotka ovat vielä täyttymättä".20 Hän päättelee, että koska "paavinvallan nousu tapahtui heidän aikansa jälkeen...he eivät ole oikeita henkilöitä puhumaan tästä aiheesta".21 Mutta tämä perustuu ennakko-oletukseen siitä, että ne, jotka pitävät paaviutta Antikristuksena, olisivat oikeassa—mikä näkemys on kaikkea muuta kuin oikeaksi todistettu, kuten tulemme huomaamaan.
Avain koko raamatunkohdan ymmärtämiseen Paavalin 2.kirjeessä tessalonikalaisille—ja varsinkin Antikristuksen tunnistamiseen—ovat "vallankaappauksen" tai "väärällä nimellä esiintymisen" käsitteet. Antikristus astuu valtaan todellisen Kristuksen karkeana parodiana matkien häntä asettumalla Jumalan asemaan (2.Tess.2.4) ja ainutlaatuisten ihmeiden tekijänä (2.Tess.2:9).22 Muistakaamme, että kreikankielen sanalla anti on myös merkitys "jnk sijasta". Niinpä, koska Kristus on yksi yksilöllinen persoona, joka astui maailmannäyttämölle ainutlaatuisena historian hetkenä, samoin täytyy Antikristuksenkin olla. Kuten skotlantilainen presbyteerinen tri John Eadie korostaa suurenmoisessa kreikankielisen tekstin analyysissään: "Tällä tavoin kuvattu persoona on ihminen, anthropos—yksittäinen ihminen eikä sarja toinen toisiaan seuraavia ihmisiä, eikä pahan vaikutusten henkilöitymä tai minkään ihmisten organisaation pää. Tämä ihminen, joka on syntiä täynnä, ja sen henkilöitymän edustaja, on vasta-Kristus, 'joka vastustaa'; molemmat ovat yksilöllisiä ihmisiä, molemmat astuvat näkyviin tai 'paljastetaan' välittöminä henkilömanifestaatioina, molempien luonne on ainutlaatuinen, toinen vanhurskas, toinen syntinen. Toisen kohtalona on elämä ja kirkkaus, toisen kohtalona tuho ja kadotus"!23
Samoin kuin ne monet "antikristukset", jotka olivat luopuneet Johanneksen päivinä olivat yksittäisiä ihmisiä, samoin se antikristus, joka on kaikkien heidän lopullinen huipentumansa, tulee myös olemaan yksittäinen henkilö (1.Joh.2.18-19). "Kadotuksen lapsi" tulee selvästikin elämään Kristuksen toisen tulemuksen aikana, jolloin Hän on tuhoava tulemuksensa ("parousia") ilmestyksellä" tuon laittomuuden ihmisen (2.Tess.2:8). Hänen ilmestymisensä tulee siten rajoittumaan yhteen ainoaan elinaikaan eikä viran suksessioihin. Sen sijaan paavinvalta on ollut toiminnassa jo vuosisatojen ajan monien yksilöiden hahmossa. On selvää, että koko 2.Tessalonikalaiskirjeen 2.luku kuvaa painokkaasti laittomuuden ihmisen lyhyttä hallintoakautta, jonka äkisti lopettaa Hän, joka hallitsee kaikkea ja kaikkialla.
Toinen Antikristuksen tuntomerkeistä on:

2. EKSYTYS, JOKA SAATTAA HÄNET VALTAAN JA JONKA OSA HÄN ON, ON ABSOLUUTTISTA

Eksytys, joka valmistaa tietä Antikristuksen ilmaantumiselle (2.Tess.2.3) ja joka on tunnusmerkillistä hänen hallinnolleen ei ole ainoastaan kristinuskon opinkappaleiden hylkäämistä, vaan kaikkien Jumalan määräysten kieltämistä, niin että se kieltää jokaisen kuiskauksenkin Kristuksesta.. Tämä eksytys ei koske ainoastaan tunnustavia kristittyjä, vaan se koskee koko ihmiskuntaa, joka valmistetaan Antikristusta varten.

Se on luopumista jopa kaikista niistäkin hyvistä ja tarpeellisista tämän maailman asioista, jotka perustuvat Jumalan yleisen, kaikkeen vaikuttavan armon läsnäoloon— ts. tarpeellisista laeista, rikoksia estävästä poliisien toiminnasta, kansallisesta puolustuksesta, hallitusten vaikutusvallasta jne.

Älköön tästä olko mitään epäselvyyttä: kun Antikristus tulee näkyviin, hän "pyrkii muuttamaan ajat ja lain" (Dan.7:25) sellaisella tavalla, että koko maailma joutuu sen valtaan. Kuten Matthew Henry asian esittää tuota jaetta selittäessään, "Antikristuksen päämääränä on hävittää kaikki uskonnolliset määräykset ja instituutiot ja pakottaa jokainen sanomaan ja toimimaan niinkuin hän haluaa heidän sanovan ja tekevän. Hän tulee muuttamaan lait ja tavat, olkoot ihmisten tai Jumalan laatimia." Tuo eksytys tulee olemaan äärimmäisen täydellinen ja globaali eikä se rajoitu vain näkyvän seurakunnan ympäristöön. Tämä on vielä eräs syy, miksi Antikristus ei voi olla paavi tai paavius.
Vielä eräs Antikristukselle leimaa-antavista ominaisuuksista on, että

HÄNEN AIRUENSA OVAT OLLEET TOIMINNASSA JO PAAVALIN AIKANA

Ensimmäisen vuosisadan kristityt tiesivät Antikristuksesta ja he odottivat, että hän ilmaantuisi aikanaan. Johannes kertoi ensimmäisen kirjeensä vastaanottajille: "te olette kuulleet, että antikristus tulee" ja lisää "se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa" (1.Joh.2:18; 4:3). Vaikka itse Antikristuksen ilmaantuminen olikin tulevaisuudessa tapahtuvaksi odotettu asia, "antikristuksen" yleinen periaate oli jo toiminnassa monien airuiden muodossa. Ikäänkuin parodiana tosi Messiaan edelläkävijöistä antikristuksellakin on omat edelläkävijänsä, jotka valmistavat tietä. Tätä Paavali tarkoittaa puhuessaan "laittomuuden salaisuudesta", joka oli jo vaikuttamassa voimallisesti hänen aikanaan (2.Tess.2:7a). Tässä suhteessa on sarkastista, miten demonit asettavat Herran Jeesuksen paljon korkeammalle jalustalle kuin monet tunnustavat kristityt tänään!
Samoin kuin Johannes Paavalikin viittaa Antikristuksen edelläkävijöihin, siis ihmisiin eikä kuten Turretin edellä väittää, siihen, että Antikristus itse olisi jollain tavoin jo toiminnassa. Paavinvalta—joko sen muotoisena tai vielä salassa olevana periaatteena—ei ollut vielä toiminnassa Paavalin aikana. Ne, jota uskovat paavin tai paaviuden olevan Antikristus, vastaavat usein tähän väitteeseen, että Paavalin on täytynyt saada taivaallista tietoa tästä esipaavillisesta manifestaatiosta, jota tavallinen uskova ei kyennyt näkemään. Mutta tämä herättää pikemminkin kysymyksiä kuin antaa hyväksyttävää vastausta. Itse asiassa nousi Roomassa yksinvaltias piipanistuin vasta toisella vuosisadalla. Ensimmäinen Rooman piispa, joka otti itselleen muinaisen pakanallisen arvonimen "Pontifex Maximus" oli Leo I, jonka virkakausi oli 440-461.
Meidän on tiedostettava, kuten prof. F.F. Bruce oikein sanoo, että "mitään sellaista ei voida hyväksyä laittomuuden salaisuudeksi, jota eivät ne kristityt tunnistaneet, joille 2.Tessalonmikalaiskirje oli alunperin kirjoitettu"24 Tämä inkarnaation kieltävä "laittomuuden salaisuus" voidaan asettaa vastakkain sen kanssa, mitä Paavali kutsuu "jumalisuuden salaisuudeksi", jonka perustana on Kristuksen inkarnaatio: "Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Hän, joka on ilmestynyt lihassa" (1.Tim.3:16). Antikristuksen on kiellettävä inkarnaatio (1.Joh.4:3).
Kun Uuden Testamentin kirjoittajat käyttävät sanaa "salaisuus" (engl. "mystery"), se viittaa sellaiseen, mikä on salassa ei-hengellisen katseelta, mutta jonka sellainen pystyy erottamaan, jonka silmät Herra on valaissut (vrt. 1.Kor.2:14). Paavali itse määrittelee salaisuuden (engl. 'mystery') sellaiseksi, "joka kautta ikuisien aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta joka nyt on julkisaatettu...tiettäväksi tehty" (Room.16:25-26). Paavali oli jo puhunut näistä asioista tessalonikalaisille, kun hän oli ollut heidän luonaan (2.Tess.2.5). "Laittomuuden salaisuus" oli toiminnassa jo hänen aikanaan.
Paavali tunnistaa Antikristuksen seuraajiksi ne, jotka "uskovat valheen [kreik:to pseudos] (2.Tess.2:11). Joissakin [englanninkielisissä] raamatunkäännöksissä on tämä kreikankielen ilmaus käännetty väärin sanalla "a lie". Tässä ei ole kysymys pelkästään yhdestä valheesta—siinä on kysymys itse valheesta. Mihin varsinaiseen valheeseen hän viittaa? Se on varmastikin se valhe, jonka saatana, joka on itse valheen isä (Joh.8:44), kertoi meidän esivanhemmillemme Eedenissä (1.Moos.3:4-5)—tuo sama valhe on kirjaimellisesti ruumiillistunut Antikristuksessa: että ihminen voi olla Jumala ja saavuttaa kuolemattomuuden omin voimin.
"Laittomuuden salaisuus" on vaikutus, joka toimii salaisesti maailmassa valmistaen tietä sen ihmisen ilmaantumiselle, joka tulee olemaan laittomuuden huipentuma ja siten "laittomuuden salaisuudeksi" on käsitettävä jokainen ilmiö tässä maailmassa, joka edesauttaa niiden antikristillisten olosuhteiden muodostumista, joissa Antikristus tulee kohoamaan kaiken yläpuolelle. Toisin sanoen "laittomuuden salaisuus" on jokainen vaikuttaja tai liike, joka propagoi tuota Valhetta, jonka mukaan ihmisestä voi tulla Jumala ja että hän voi saavuttaa iankaikkisen elämän ilman Kristusta. Tätä pahaa "salaisuutta" (mystery) propagoidaan kahdella toinen toisiaan täydentävällä tasolla, eksoteerisesti ja esoteerisesti—ulkonaisesti ja salatummin.
"Laittomuuden salaisuuden" eksoteeriset (ulkonaiset) aspektit toimivat poliittisen manipulaation ja vallantavoittelun kautta, jota näemme valtavien maailmanvaltojen rakentamisena, joita johtavat itsensä jumalallisiksi despooteiksi korottaneet (Antikristuksen edelläkävijät tai esikuvat), jotka ovat tulleet ja menneet aikakausien saatossa. Paavali oli hyvin tietoinen tästä aspektista, jonka ruumiillistuma oli hänen aikansa rappeutunut Rooman maailmanvalta, niin että hän voi sanoa, että "laittomuuden salaisuus" oli jo toiminnassa hänen omana aikanaan. Laittomuuden salaisuuden esoteeriset (kätketyt) aspektit toimivat okkulttisen eksytyksen ja vaikutuksen kautta. Saatanan valta oli saanut kuoliniskun Kristuksen saatua voiton ristillä ja evankeliumin levitessä kautta koko maailman (Kol.2:15; vrt. Ilm.12:9; 13:3a). Hän ei pystynyt enää toimimaan yhtä avoimesti eri kansakunnissa niinkuin aikana ennen Kristusta; mutta hänen oli toimittava salassa käyttämällä hallituksia kristittyjen vainoamiseen (Ilm.12:13) ja väärän opin "tulvaa" (Ilm.12:15). Useimmat raamatunselittäjät ovat yhtä mieltä siitä, että käärmeen suusta lähtevä "tulva" viittaa siihen, että Saatana sylkee suustaan eksytysten tulvan turmellakseen "vaimon"—Jumalan kansan, alkuseurakunnan—pahantahtoisesti ristin voiton suututtamana. Tässä olivat tiivistetysti Saatanan salaiset operaatiot. Koska Herra on tällä tavoin sitonut Saatanan valtaa kautta koko evankeliumin aikakauden, on Saatanan pakko delegoida voimansa Antikristukselle: "Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan" (Ilm.13:2).
Apostolisena aikana oli monia sellaisia vaikutuksia toiminnassa taustalla, esimerkiski joitakin gnostilaisia synkretistisiä uskomusjärjestelmiä, joihin Paavali viittaa muualla kirjoituksissaan (Kol.2:18-23). Tässä oli kuvattuna suurin piirtein se, mitä Paavali tarkoittaa puhuessaan "laittomuuden salaisuudesta", joka jo oli toiminnassa. Myös apostoli Johannes viittaa sellaisiin uskomusjärjestelmiin, jotka olivat toiminnassa apostolisen ajan alkuvaiheessa puhuessaan "antikristuksen hengestä" (1.Joh.4:3). He olivat sellaisen länsimaisen lahkolaisuuden edelläkävijöitä, joista aikanaan kehittyivät temppeliherrat, kataarit, vapaamuurarit, ruusuristiläiset, teosofit ja oman aikamme uuden tietoisuuden (New Consciousness), uusgnostilaisuuden ja uuden aikakauden liikkeen (New Age) opetukset.
Antikristus tulee olemaan sekä niiden eksoteeristen että esoteeristen aspektien huipentuma, jotka ovat lähtöisin samasta demonivoimasta, joka vietteli meidän esivanhempamme Eedenin puutarhassa ja jota voimallisesti symboloivat Ilmestyskirja 13:n kaksi petoa (maallisen auktoriteetin jumalallistaminen ja väärän uskonnon eksyttävä voima). Tältä pohjalta ei paavius eikä kukaan paavikaan voi olla Antikristus; sillä jos niin olisi, jokaikisen paavin, joka tähän saakka on ollut virassa (tähän saakka yli 300) olisi täytynyt julkisesti kannattaa kaikkia niitä vaikutteita, jotka ovat propagoineet päällikkönsä Eedenissä lausumaa valhetta.
Vaikka onkin totta, että paavillinen järjestelmä on tiettyinä historian aikoina käyttänyt itsensä Jumalan asemaan korottavaa maallista poliittista valtaa ja jopa edistänyt puhdasta mystiikkaa, kaikki paavit eivät ole kuitenkaan toimineet tällä tavalla, kun taas Vatikaani on ainakin virallisesti kieltänyt sellaiset gnostilaiset antikristilliset lahkot kuin vapaamuurarit ja ruusuristiläiset. Todellinen Antikristus tulee kuitenkin ilmaantuessaan suhtautumaan myötämielisesti sellaisiin lahkoihin—mikäli ne osoittavat hänelle kunnioitusta—koska hän on juuri kaiken sen hedelmä, mitä nuo lahkot edustavat.
Vielä eräs Antikristukselle ominainen piirre on se, että

4. HÄNELLÄ ON "ANTIKRISTUKSEN" IKÄVÄT OMINAISUUDET

Apostoli Johannes käsittelee ensimmäisessä kirjeessään kahta "yleistä" "antikristuksen hengelle" tyypillistä piirrettä, joiden pelkästään johdonmukaisesti päättelemällä täytyy olla myös varsinaisen Antikristuksen ominaisuuksia. Ensimmäinen näistä "yleisistä" antikristillisistä tunnuspiirteistä on

i. Sen opin kieltäminen, jonka mukaan Jumalan Poika tuli lihaksi
"Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseski, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa" (1.Joh.4:2-3).

Tässä raamatunkohdassa Johannes kertoo meille, että perustavaa laatua oleva "antikristuksen" ominaisuus on sen opin kieltäminen, jonka mukaan Jumalan Poika tuli lihaksi (inkarnaatio). Tämän mukaisesti, jos hän tulee olemaan vähäisempien "antikristuksen" edelläkävijöiden huipentuma, tuon opin kieltämisen täytyy olla myös lopullisen Antikristuksen johtavia tunnuspiirteitä. Paavinistuin ei ole kuitenkaan sitä koskaan kieltänyt. Itse asiassa roomalaiskatolinen kirkko saattaa monenkin protestanttisen tunnustuskunnan häpeään siinä suhteessa, että se on aina—ainakin julkisesti—ylläpitänyt monia keskeisiä Kristusta koskevia opinkappaleita, esim. neitseellistä sikiämistä, inkarnaatiota, ruumiin ylösnousemusta jne.
Lisäksi, mitä tulee inkarnaatio-oppiin, eräs kaikkein suurimpia lausuntoja, mitä koskaan on annettu, oli paavi Leo I:n (Leo Suuren, k.461) "Tome", joka tunnusti Flavianukselle lähetetyn kirjeen (13.6.449) muodossa Kristuksen kaksi luontoa, jumalallisen ja ihmisluonnon. Tämä suuri teos—yhdessä Nikean uskontunnustuksen ja Kyrilloksen kahden kirjeen kanssa—joka otettiin kokonaisuudessaan mukaan Chalcedonin määritelmään" vuonna 451, jossa todettiin: "Joten seuraten pyhiä isiä me kaikki opetamme yhdellä äänellä tunnustuksen yhdestä ja samasta Pojasta, Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta: täydellinen jumaluudessa ja täydellinen ihmisyydessä, tosi Jumala ja tosi ihminen, jolla oli ajatteleva sielu ja ruumis; samaa olemusta [homoousios] Isän kanssa jumaluudessaan, ja samaa olemusta meidän kanssamme ihmisyydessään; meidän kaltaisemme joka suhteessa syntiä lukuun ottamatta; syntynyt ennen aikojen alkua Isästä jumaluudessaan, ja sama viimeisinä aikoina meidän ja meidän pelastuksemme tähden Mariasta, neitsyestä Jumalan kantajasta [theotokos] ihmisyydessään; yksi ja sama Kristus, Poika, Herra, ainosyntyinen, tunnustettu kahdessa luonnossa joiden välillä ei ole sekoittamista, ei muutosta, ei jakamista, ei erottamista (yleensä käännetään muodossa "tunnustettu kahdessa luonnossa sekoittamatta, muuttamatta, jakamatta, erottamatta."); missään yhteydessä luontojen välinen ero ei poistunut liiton kautta, vaan pikemminkin luonnon omintakeisuudet säilyivät ja tulevat yhteen yhdessä persoonassa ja yhdessä elävässä olennossa [hupostasis]; häntä ei tule erottaa tai jakaa kahdeksi persoonaksi, vaan hän on yksi ja sama ainosyntyinen Poika, Jumala, Sana, Herra Jeesus Kristus, aivan kuten profeetat opettivat alusta asti hänestä, ja kuten Herra Jeesus Kristus itse opetti meitä, ja kuten isien uskontunnustus välitti sen meille."
Olisiko todella mahdollista, että koko kristillisen kirkon historian kiistämättä perustavimman ja tärkeimmän uskontunnustuksen olisi kirjoittanut Jumalan haastava ja Kristuksen kieltävä Antikristus?
Ne, joiden mielestä paavinvalta on Antikristus, sanovat tähän, että vaikka roomalaiskatolinen kirkko väittää pitävänsä kiinni inkarnaatio-opista, he kieltävät sen teoillaan; ts. messurituaalissaan. 1.Johanneksenkirjeen 4:3:ssa viitataan kuitenkin nimenomaan "tunnustukseen" tai "julistetaan ulkonaisesti" sanoilla [kreikankielen: homologeo]. Samaa kreikankielen sanaa käytetään Hebr.10:23a:ssa "pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa". Siinä viitataan siihen, mikä tunnustetaan ulkonaisesti. "Antikristuksen henki"—ja kaiken logiikan mukaan itse Antikristuksenkin teot—edellyttävtä aktiivista, ulkonaista, sanallista Kristuksen inkarnaation todellisuuden kieltämistä. Tätä ei yksikään paavi ole tehnyt. Paavi tai paavin virka ei siis voi mitenkään olla Antikristus.
Toinen yleisistä "antikristuksen" tunnuspiirteistä on
ii. Kolmiyhteisen jumaluuden kieltäminen
"Kuka on valhettelija, ellei se, joka kiletää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä (1.Joh.2:22-23).
Toinen "antikristuksen" tunnuspiirre on kolminaisuusopin kieltäminen ja erityisesti Isän ja Pojan välisen suhteen kieltäminen kolminaisuuden sisällä. Isän ja Pojan kieltäminen on myös Pyhän Hengen kieltämistä, koska kaikki kolme joko seisovat tai kaatuvat yhdessä (Matt.28:19; 1.Piet.1:2). Kts. myös tärkeä kolminaisuusopillinen toteamus koskien Antikristusta 1.Joh.4:2-3:ssa.
Tätäkään oppia ei Vatikaani ole koskaan kieltänyt. Lisäksi, jos Isän ja Pojan kieltäminen tekee ihmisestä osallisen "antikristuksen" hengestä (1.Joh.2:22), miten paavia Antikristuksena pitävä voi selittää roomalaiskatolisen kirkon virallisesti tunnustaman uskontunnustuksen: "Me uskomme... Jumalaan...Isään... Herraan, Jeesukseen Kristukseen... Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta...? Antikristus ei sallisi koskaan näiden sanojen lähteä huuliltaan ta itse asiassa, kenenkään muunkaan huulilta.
Toinen Antikristukselle tunnusomainen piirre on se, että

5, HÄN KOROTTAA ITSENSÄ JUMALAN ASEMAAN

Apostoli kuvaa Antikristuksen, "kadotuksen lapsen" korottavan "itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala" (2.Tess.2:4). Tähän itsensä jumalallistamiseen kuuluu kaksi eri tekijää:

i. Kaiken "Jumalaksi" kutsutun vastustaminen ja itsensä korottaminen Hänen yläpuolelleen
Tässä Antikristus vie Saatanan näyn sen lopulliseen realisoitumiseen: Kaiken sen vastustamiseen ja yläpuolelle asettumiseen, jota ihminen palvoo Jumalana. Se on absoluuttista. Kuten olemme nähneet, sellaisen hubriksen esikuvina olivat Babylonian (Jes.14:13-14) ja Tyyron (Hes.28:2a,6) kuninkaat ja sitä on ilmennyt monen muunkin hallitsijan asettumisessa kaiken muun yläpuolelle (esim. Herodes, Ap.t. 12:21-22).

Paavinvalta ei täytä tätäkään kriteeriä Antikristuksesta lausutusta profetiasta. Kautta aikain ovat paavit osoittaneet äärimmäistä palvontaa monia "pyhimysten" kuvia ja pyhäinjäännöksiä kohtaan. Edelleen, paavi osoittaa nähtävällä tavalla palvontaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä kohtaan; hän julistaa julkisesti olevansa "Kaikkein Korkeimman palvelijoiden palvelija". Kuten John Eadie huomauttaa paavista suurenmoisessa teoksessaan "Excursus on the Man o Sin" vakuuttavassa kommentaarissaan Tessalonikalaiskirjeistä: "Kaikessa mitä hän tekee—jopa polttaessaan harhaoppisia, järjestäessään ristiretkiä ei-uskovia vastaan, kierossa ja häikäilemättömässä diplomatiassaan, manipuloidessaan valoja ja liittoutuessaan maallisten viranomaisten kanssa, äärimmäistä julmuutta ja kunnianhimoa osoittavissa teoissaan ja jumalattomissa ja pahoissa teoissa, joiden tekemistä useimmat ihmiset kauhistuisivat—hän tunnustaa aina Jumalan auktoriteetin ja vannoo noudattavansa Jumalan ohjeita."25
Tämä on todellinen "Akilleen kantapää" käsityksessä, jonka mukaan paavi olisi Antikristus. Sillä kaukana siitä, että paavi korottaisi itsensä kaikkien palvonnan kohteiden yläpuolelle, niinkuin Raamattu toteaa antikristuksesta, paavi on pikemminkin luomassa uusia palvonnan kohteita ja palvoo niitä avoimesti itsekin! Lisäksi on nykyisen paavin nähty osoittavan kunnioitusta Dalai Lamaa ja muita uskonnollisisa johtajia kohtaan ja jopa eri maailman uskontojen jumalia ja pyhäkköjä kohtaan.
Jotkut sanovat tähän, että vaikka paavi ulkonaisesti osoittaakin kunnioitusta kaikkia noita kohtaan, sisäisesti hän korottaa itsensä niiden yläpuolelle. Saattaa olla niinkin; mutta silti se ei sovi Raamatun kuvaan Antikristuksesta. Sillä 2.Tessalonikalaiskirjeen 2:4:ssä kuvattu "kadotuksen lapsi" ei edes teeskentele palvovansa kaikkia niitä esineitä, jotka ihminen on korottanut "jumalan" asemaan. Hän ei tunnusta koko maailmassa mitään, mikä olisi palvomisen arvoista, paitsi itsensä. Tätä ei yksikään paavi ole koskaan tehnyt.
Miten outoa sentähden onkaan, että Banner of Truthin artikkelissa väitetään, että "eri paavien merkilliset väitteet ja käytös ovat kirjaimellisesti täyttäneet sen kuvauksen Antikristuksen ominaisuuksista, jotka Paavali on meille antanut".26 Tällaiset ylimalkaiset toteamukset saattavat ainoastaan todellisen uskon huonoon valoon. Miten me voisimme toivoa voivamme antaa uskottavan kuvan Totuuden puolustajista, kun olemme näin innokkaita vääntelemään tosiasioita tukeaksemme omaa uskomusjärjestelmäämme?
Toinen Antikristuksen itsensä jumalaksi korottamiseen liittyvä tekijä 2.Tess.2:4:ssä on se, että:

ii. Hän asettuu "Jumalaksi" Jumalan temppeliin. Tämän ovat paavia Antikristuksena pitävät katsoneet merkitsevän sitä, että Antikristus asettuu johtamaan kristittyjen serakuntaa.27 Mutta on monia tosiasioita, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa sellaisen käsityksen kanssa.
Ensiksikin roomalaiskatolinen kirkko ei instituutiona ole "seurakunta", jonka jopa nekin myöntävät, jotka uskovat paavin olevan Antikristus! On päätettävä, kumpaa mieltä asiassa ollaan. Me tiedämme hyvin, että Paavali puhuu kuvaannollisesti kristityistä "Jumalan temppeleinä" (1.Kor.3.16; vrt.1.Kor.6:19). Näissä raamatunjakeissa ei kuitenkaa puhuta seurakunnasta ruumiina, vaan yksityisistä uskovista, joissa Pyhä Henki asuu. Vaikka metafora ulotettaisiinkin tarkoittamaan, että koko Kristuksen ruumis on Jumalan temppeli, siihenkään ei sisältyisi Vatikaanin hallitsema roomalaiskatolinen kirkko, joka ei selvästikään ole osa Kristuksen ruumista (vaikka jotkut yksilöt sen sisällä voivatkin olla sitä).
Tuo lause viittaa itse asiassa yksinkertaisesti Antikristuksen yritykseen työntää Jumala alas valtaistuimeltaan. Hesekiel kuvaa Tyyron kuninkaan, Antikristuksen esikuvana, vaativan itselleen Jumalan asemaa istuessaan "Jumalan istuimella" (Hes.28:2). Mutta sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että hän olisi ollut osa Vanhan Testamentin "seurakuntaa" tai Jumalan kansaa. Paavali käytti tätä profeetallista Vanhan Testamentin kuvakieltä (niinkuin hän tekee muuallakin tässä 2.Tessalonikalaiskirjeen kohdassa) tehdäkseen ajatuksensa selväksi oman aikansa lukijoille, joille tämä raamatunkohta oli tuttu28 Samoin kuin Jeesuksen kuvaus fariseuksista istumassa "Mooseksen istuimella" viittasi heidän tunnustettuun valtaansa ja auktoriteettiinsa. (Matt.23:2), samoin viittaus "kadotuksen lapseen" istumassa Jumalan Kaikkein pyhimmässä viittaa siihen, että hän haluaa ottaa itselleen Jumalan vallan ja auktoriteetin —asettuen Jumalan istuimelle ja ottaen itselleen vallan maailmassa ikäänkuin jumalallisena hallitsijana.
Toinen Antikristukselle tyypillinen piirre on se, että hän

6.KONTROLLOI ITSENSÄ MAAILMANLAAJUISTA PALVONTAA TALOUDELLISEN VALLAN AVULLA

"Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa" (Ilm.13:16).
Tässä on selvää, että tulee olemaan jokin keino tunnistaa Antikristuksen seuraajat. Ja tuo tunnistaminen tekee heille mahdolliseksi käydä kauppaa myymällä ja/tai ostamalla elintarpeita. Tämän jakeen käyttämä kuvakieli viittaa Herran uskoville antamaan käskyyn Vanhassa Testamentissa olla niin Jumalan teiden läpitunkemia, että he sitovat ne "merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi" (5.Moos.6.8; 11:18). Monet juutalaiset ovat ottaneet tämän kirjaimellisesti, niin että he pitävät otsallaan ja käsivarrellaan pientä rasiaa, joka sisältää Jumalan käskykäärön. On kuitenkin selvää, ettei 5.Moos.6:8 ole tarkoitettu noudatettavaksi legalistisessa, kirjaimellisessa mielessä, vaan elävässä elämässä. Sellainen omistautuminen oli tunnusomaista niille, jotka olivat Israelin kansasta aidosti Herran kanssa.
Näemme Ilm.13:16:sta myös, että Antikristuksella tulee olemaan keino tunnistaa ne, jotka ovat hänen omiaan. Tarkoituksenamme ei ole ryhtyä tässä spekuloimaan mikä tuo tunnistustapa saattaisi olla ta miten se laitettaisiin ihmisiin. Se selviää kyllä hyvin, sitten kun se todella toteutuu. Olkoon se mikä hyvänsä, todelliset Kristukseen uskovat kieltäytyvät vastaanottamasta sitä ja joutuvat kärsimään sen takia. Tämä tulee itse asiassa olemaan tärkein erottava tekijä todellisten ja valheuskovien välillä, aivan samoin kuin 5.Moos.6:8 oli Vanhan Testamentin aikoina.
Huomaa myös, että tämä taloudellinen kontrolli on maailmanlaajuista ja koskee koko ihmiskuntaa: "Se saa kaikki..." Sellaista maailmanlaajuista hallintavaltaa ei ole vielä koskaan tähän mennessä ollut kenelläkään maallisella tai uskonnollisella johtajalla. Siitä syystä meidän on edelleen vielä odotettava Antikristuksen ilmestymistä.
Toinen Antikristukselle ominainne piirre on, että

7.HÄN ESIINTYY TODELLISEN KRISTUKSEN VÄÄRENNÖKSENÄ

On tärkeää ymmärtää, että Antikristuksen ilmestyminen, kun hänet lopullisesti paljastetaan, tulee olemaan groteski väärennös Herran Jeesuksen Kristuksen toisesta tulemuksesta. Itse asiassa hän tulee olemaan niin täydellisesti lopullinen "väärä Kristus", että se tulee harhauttamaan suuren osan ihmisistä, niin että he uskovat hänen olevan Messias, joka on tullut vastauksena maailman kaikkiin ongelmiin. Eikä hän pysty harhauttamaan ainoastaan maailmaa, vaan myös suurimman osan tunnustavista kristityistä!
On lukuisia asioita, joissa Antikristus tulee jäljittelemään todellista Kristusta. Ensimmäinen asia, jossa Antikristus tulee jäljittelemään todellista Kristusta on se, että:

i. Hän tulee esiintymään "Messiaana"
Hän tulee esiintymään takaisin tulleena "messiaana", valmiina hallitsemaan maailmaa. Sitä symboloi Ilmestyskirjan peto, "joka nousee maasta" ja jolla on "kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet", mutta joka todellisuudessa puhuu "niinkuin lohikäärme" (Ilm.13:11). Tässä kuvataan valheellista jäljennöstä—lohikäärmettä, joka esiintyy karitsana. Antikristus tulee perustamaan valtakunnan tämän maan päälle sen nykyisessä muodossa sen Kristuksen iankaikkisen hengellisen valtakunnan valheellisena jäljennöksenä, joka tulee toteutumaan uudessa taivaassa ja uudessa maassa (Jes.65:17; 2.Piet.3:13; Ilm.21:1)

Huomaa, että Paavali puhuu kahdesta "parousiasta"—"tulemuksesta"—samassa hengenvedossa toisessa Tessalonikalaiskirjeessään. Välittömästi sen jälkeen, kun hän on puhunut Kristuksen "tulemuksen" kirkkaudesta [kreikaksi: parousia] (2.Tess.2:8), Paavali muistuttaa meille, että "tuo...tulemus [kreikaksi: parousia] tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä" (2.Tess.2:9). Siten tulee olemaan kaksi tulemusta, Kristuksen ja Saatanan. Toinen tulee tapahtumaan tosi Jumalan voimalla. Toinen tulee tapahtumaan Saatanan vaikutuksesta. Antikristus tulee todellisen Kristuksen valheellisena jäljitelmänä.
Toinen asia, jossa Antikristus tulee jäljittelemään totista Kristusta on se, että:

ii. Hän tulee väittämään olevansa "Jumala"

Herra Jeesus Kristus väitti selvästi olevansa Jumala (esim. Joh.5:17-18; 8:58; 10:30: Luuk.20:41-44). Kuten olemme jo osoittaneet, valhestrategiansa mukaisesti Antikristus tulee myös esittämään olevansa "lihaksi tullut Jumala" ja hän tulee vaatimaan sen mukaista palvontaa (2.Tess.2:4; Ilm.13:4).
Toinen asia, missä Antikristus tulee jäljittelemään valheellisesti todellista Kristusta on se, että:

ii. Hän tulee olemaan alamainen toiselle voimalle, jolta hän tulee saamaan voimansa

Jeesus oli alamainen Isälle Jumalan lihaksi tulleena Poikana sekä kolminaisuuden osana että sovitustyönsä puolesta (Joh.12:49-50; 1.Kor.15:24-28). Antikristus tulee matkimaan tätä alistumalla oman "isänsä", Saatanan alaisuuteen, jonka voimaa hän tulee käyttämään. Niinpä Paavali sanookin: "tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta" (2.Tess.2:9). "Lohikäärme" (Saatana) tulee antamaan Antikristukselle "voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan" (Ilm.13:2). Hän tulee olemaan alamainen ainoastaan Saatanalle ja toimimaan hänen kauhistuttavalla voimallaan; aivan samoin kuin Herra Jeesus oli alamainen ainoastaan Isälle Jumalalalle ja toimi Hänen voimassaan ja Hänen käskystään. Tätä Antikristus tulee jäljittelemään.
Toinen asia, jossa Antikristus tulee jäljittelemään todellista Kristusta on se, että:

iii Hän tulee saamaan aikaan ihmeitä ja merkkejä
Samoin kuin todellinen Kristus, tulee Antikristuskin tekemään "ihmeitä", mutta ne tulevat olemaan "valheen...voimalla" tehtyjä ihmeitä: "tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaiktuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä" (2.Tess.2:9). Vaikka maailma saadaankin harhautettua uskomaan, että Jumalan ihmeiden aikakausi on tullut takaisin, todellisuudessa tulee antikristuksen tulemukseen liittymään taikuutta aivan valtavissa mittasuhteissa.

Voidaan olettaa, että hänen läsnäolonsa tulee olemaan todella saatanallinen, ikäänkuin Saatana itse olisi täällä maan päällä: "Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan" (Ilm.13:2). Meidän on vaikea kuvitella, miten Antikristuksella, joka on ihminen, on käytertävissään kaikki Saatanan voima, valta ja auktoriteetti. Se ei kuitenkaan tule olemaan pelkkää taikatemppua, vaan se tulee olemaan kaikkein pimeimmän saatanallisen voiman aikaansaamaa, mitä ajatella saattaa. Kuten J.P. Lange toteaa 2.Tess.2:9:stä: "Laittomuuden ihmisen" aikaansaamat ihmeet tapahtuvat pimeyden synkällä voimalla. Ne eivät ole todellakaan pohjimmiltaan kovinkaan luovia, mutta ne ovat olettamuksia, matkimista, sellaisen valheellisen voiman manifestaatioita, joka lopulta onkin vain kurjaa kykenemättömyyttä, kauheuksia ilman mitään pelastusta, mutta eivät kuitenkaan pelkkiä taikatemppuja. Raamattu pitää kaikenkaikkiaan taikuutta paljon vakavampana asiana kuin pelkkinä taikatemppuina."30
Tällä huijausulottuvuudella on suuri merkitys koskien käsitystä, että Antikristus olisi paavius. On varmastikin totta, että tekoihmeet ja -"näyt" ovat usein olleet tunnusomaisia roomalaiskatolisuudelle kautta historian. Mutta saatanan henkeyttämän Antikristuksen kauhistuttava pahantahtoisuus tulee olemaan jotain aivan muuta kuin mikään, mihin Vatikaani tai jotkut sen paaveista tai suojateista ovat koskaan pystyneet. Kaiken tämän lisäksi Antikristuksen tärkein kumppani, maasta nouseva peto (Ilm.13:11), joka tunnetaan "vääränä profeettana" (Ilm.19:20), "tekee suuria ihmmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden" (Ilm.13:13). Tämän artikkelin kirjoittajan tietämyksen mukaan ei niin suurisuuntaisia kosmisia taikoja ole koskaan vielä saatu aikaan!&mdasah;ei vielä kenenkään hengellisen johtajan aikaansaamana, kun otetaan huomioon paavin virka ja sen liittolaiset.
Vielä eräs asia, jossa Antikristus tulee jäljittelemään todellista Kristusta on se, että:

iv. Hän tulee esiintymään "kolminaisuuden" jäsenenä
Antikristus tulee olemaan myös mukana yrityksessä jäljitellä kolminaisuutta, joka on ikäänkuin pahuuden triumviraatti. Siten Saatana tulee olemaan Isä Jumalan valheellinen jäljennös, Antikristus Jeesuksen Kristuksen valhejäljennös ja toinen peto (tai väärä profeetta, niinkuin sitä kutsutaan Ilm.13:11:ssä ja 19:20:ssa) Pyhän Hengen valhejäljitelmä.

Avainasemassa nykyisen aikakauden ymmärtämisessä on käsittää, että Antikristuksen voimavarat taotaan Kristus-alasimella. Se on sen määräävimpiä ominaisuuksia. Antikristuksen tulon valmistelut on piilotettu valhekristilliseen ympäristöön (kts. Ilm.12:8-9)—täsmälleen niikuin Jeesus oli nähnyt sen kaiken tapahtuvan ja ennustanut siitä (Lk.10:18; Joh.12:31). Maa on se ulottuvuus, jonka puitteissa Saatana tulee toimimaan täysin voimin ja hän tulee ottaamaan siitä kaiken irti ja tarjoamaan täydellisyyttä, rauhaa täällä Kultaisena Aikakautena jokaiselle, joka haluaa häntä seurata. Mutta samoin kuin hän ei kyennyt täyttämään lupaustaan ensimmäisille esivanhemmillemekaan, että mitään kuolemaa ei sauraisi siitä, että he uskoisivat hänen valheensa ja tottelisivat niitä, samoin hän ei pysty myöskään toteuttamaan todellista "taivasta maan päällä", kuten historia tulee aikanaan todistamaan. Saatanan ja hänen liittolaistensa tarjoama Kultainen Aikakausi tulee aina olemaan valtaisa luottamukseen perustuva temppu, joka parhaimmillaankin voi olla ainoastaan uppoavassa laivassa pidettyjä bileitä vastaavat kosmiset bileet—pelkkää hunajaista lipeväkielisyyttä osana mittavaa globaalia huijausta. Kun Antikristus sitten lopulta ilmestyy, hän tulee esiintymään "Kristuksena", joka on tullut pystyttämään valtakuntansa maan päälle. Tulkoon kaikille selväksi, että eksyttävällä, valheellisella hyperkristillisyydellä tulee olemaan keskeinen sija Saatanan maailman varalle laatimassa suunnitelmassa.
Niinpä Antikristuksen tärkein tuntomerkki—joka on usein jäänyt huomiotta—on se, että hän tulee esiintymään todellisen Kristuksen jäljitelmänä, ikäänkuin "voittoisan Messiaan" ominaisuudessa. Tämän takia onkin mahdollista, että monet tunnustavat kristityt eksyvät uskomaan, että Antikristus on todellinen, takaisin tullut Kristus ja sen lisäksi uskovat monien maailmanuskontojen kannattajatkin, että hän on kauan odotettu pelastaja.
On merkittävää, että vaikka Rooman paavia on kutsuttu "Kristuksen sijaiseksi", hän ei ole koskaan väittänyt olevansa varsinaisesti itse Kristus, Messias Herra Jeesus Kristus. Tässäkin on yksi syy, miksi paavius ei voi olla Antikristus.
Vielä eräs Antikristuksen tunnusmerkeistä on se, että:

8.HÄN TULEE PALVOMAAN SAATANAA JA OLEMAAN MAAILMANUSKONNON JOHTAJA

Raamattu osoittaa, että Antikristus tulee toimimaan Saatanan täydellisesti valtuuttamana ja hänen kaikessa voimassaan: "Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan." (Ilm.13.2). Ilmestyskirjassa on selvästi sanottu, että "lohikäärme" on sama kuin "se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä" (engl Raamatussa ..."who deceives the whole world" eli "joka harhauttaa koko maailman") (Ilm.12:9). Antikristuksen voima tulee Saatanalta: "tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla [kreik.: energeia]" (2.Tess.2:9). Se tekee Antikristuksesta ykkössatanistin.
Antikristus ei tule olemaan ainoastaan satanisti, vaan hänen seuraajiensa uskonto tulee—poikkeuksetta olemaan satanismi: "Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle" Englanniksi: ...they worshiped the dragon... (he palvoivat lohikäärmettä) (Ilm.13:4). Lohikäärme on Saatana eli Paholainen. Antikristus tulee luomaan satanistien—paholaisenpalvojien—maailman. He palvovat myös Antikristusta Paholaisen inkarnaationa. Kuten Johannes sen esittää: "Ja he kumarsivat (palvoivat) petoa" (Ilm.13.4)
He tulevat palvomaan lohikäärmettä—Saatanaa. He tulevat palvomaan petoa—Antikristusta—joka saa voimansa (energiansa) lohikäärmeeltä. Se tulee olemaan kaikkein intensiivisintä Saatanan palvontaa, jota on koskaan nähty ilmenevän koko ihmiskunnan historian aikana, vaikka se tuleekin olemaan kyllästetty eksytyksellä. Tätä kohti on maailma rakentumassa, juuri tänäkin hetkenä kun tätä luemme.
Tämäkin on varmuudella eräs paaviutta Antikristuksena pitävien "Akilleen kantapäistä". Yksikään paavi ei ole vielä tähän mennessä vaatinut, että häntä palvottaisiin jumalana; yksikään paavi ei myöskään ole usuttanut saatananpalvontaan.
Vielä eräs Antikristuksen ominaisuuksiasta on se, että hänessä:

9. TULEVAT TOTEUTUMAAN KAIKKI MAAILMANUSKONNOSTA LAUSUTUT PROFETIAT

Jos nyt on niin, että Antikristus tulee esiintymään todellisena Kristuksena, siitä seuraa luonnollisesti, että voidakseen tehdä niin hänen täytyy opettaa, että Jeesus Kristus oli huijari eikä oikea Jumalan Poika; ja maailma tulee olemaan enemmän kuin valmis siihen.
Kuvittele, missä tilanteessa olemme: Me elämme jo maailmassa, joka vihaa Kristusta—todellista Kristusta. Sitä mukaa kuin aika kuluu, joutuu oppi Jumalan Pojasta entistä suuremman hyökkäyksen kohteeksi.31 Pian näyttää jopa "Jeesus-seminaari" hätkähdyttävine harhaoppeineen vain Hanna-tädin teekutsuilta. Kun Antikristus —ylin huijari, joka esittää olevansa maan päälle takaisin tullut Kristus—ilmestyy, niin ketä luulet hänen huijaavan? Ei ainoastaan kristillisen näyttämön helposti ohjelmoitavia asukkaita, vaan myös suurinta osaa maailmanuskontojen kannattajista.
On mielenkiintoista ja merkittävää, että monissa maailmanuskontojen järjestelmissä samoin kuin okkulttisessa kirjallisuudessa esitetään ajatus tulevasta Maailman Opettajasta, joka tulee pystyttämään maapallolle Kultaisen Aikakauden. Tällä hetkellä elävät kukuisat uskonnolliset ryhmittymät sen odotuksessa.
Esimerkiksi shiiamuslimit uskovat, että "Jumala on suunnitellut 'Alin sukuhaaran olemaan hengellisen ohjauksen lähteenä yhteisölle".32 Tämän suvun tiettyjä jäseniä kutsutaan "Imaameiksi". 800-luvulla katosi kuitenkin kahdestaoista osa tuosta sukuhaarasta ja se johti aukkokohtaan Imaamien esiintulossa. "Shiiat uskovat nyt sen odotetun Imaamin paluuseen (raj'a), joka tulee perustamaan maan päälle rauhanomaisen ja oikeudenmukaisen hallinnon".33 Tämän Mahdin, niinkuin häntä kutsutaan, odotuksen merkitystä maailman tapahtumille ei pitäisi jättää huomiotta. Sillä shiiat uskovat, että "maailman lopulla ennen viimeistä päivää (Qiyama), tulee Mahdi, jota usein pidetään samana kuin Jeesus, perustamaan oikeudenmukaisen hallinnon maan päälle. Shiialaisuudessa on Mahdi tärkeä hahmo, joka on sama kuin kätketty Imaami, joka tulee takaisin hallitsemaan jumalan määräyksestä.34
Ayatollah Khomeini oli shiiamuslimi ja hänen vallankumouksensa Iranissa 1978-9 oli shiialaisuuden inspiroima tapahtuma. On pantava merkille, että tuon vallankumouksen jälkeen alettiin Ayatollah Khomeinia pitämään "Vilayat Faqihin" eli tulevan "Kätketyn Imaamin" eli Mahdin korkeimpana maallisena edustajana Iranissa. Shiiojen maailmanlaajuinen mahti on valtava. Jos ilmaantuisi Maailman Opettaja, joka täyttäisi heidän odotuksensa, olisi hänen valtansa suunnaton.
Eivät ainoastaan miljoonat shiiamuslimit odota Maailman Opettajaa, joka perustaisi rauhan ja oikeuden hallinnon maan päälle. Myös klassisessa buddhalaisuudessa puhutaan tulevasta Maailman Opettajasta, joka seuraisi 500-luvulla e.Kr. eläneen buddhalaisuuden perustajan Shakyamuni Gautama Buddhan linjaa. He ovat määritelleet tuon seuraajan vielä tarkemmin: odotetun opettajan nimi tulee olemaan Bodhisattva Maitreya, joka on täsmälleen sen "ylösnousseen Mestarin (Ascended master) nimi, jonka nykyajan uusgnostilaisuuden Uuden Hengellisyyden (New Spirituality) kannattajat odottavat ilmestyvän Maailman Opettajaksi.
Tähän liittyy vielä eräs toinenkin mielenkiintoinen yhteys: uusgnostilaisen ideologian mukaan heidän nk. "Ylösnousseiden Mestariensa" (Ascended Masters) henkimaailman olopaikkaa kutsutaan nimellä Shambhala. Tiibetiläisen buddhalaisuuden mukaan nimi Shambhala viittaa "mystiseen valtakuntaan, jota johtavat Kalachakra Tantran (ajan pyörän tantran) haaraan kuuluvat. Kerrotaan, että Shambhalan kuningas Suchandra sai tämän tantran Buddhalta viimeksimainitun kahdeksantena vuotena, jonka hän uskoi seuraajilleen, joista viimeisen, Rigden Pema Karpon odotetaaan palaavan takaisin ja perustavan Shambhalan koko maailman käsittäväksi valtakunnaksi."36
Huomaamme jälleen kerran jossain toisessa uskonnossa tuon käsityksen tulevasta Maailman Opettajasta, joka pystyttää maan päälle Kultaisen Aikakauden. Muistakaamme tässä yhteydessä, että Tiibetin buddhalaisella Dalai Lamalla, jolla on niin suuri vaikutus aikamme uusgnostilaisiin, on vastaava rooli kuin Ayatollah Khomeinilla siinä mielessä, että hän on "Buddhan ylin maallinen edustaja" aina "Maitreyan" tuloon saakka, joka tulee"perustamaan Shambhalan koko maailman kuningaskunnaksi".
Vielä eräs tärkeä tekijä otettavaksi huomioon liittyen globaaliin Maailman Opettajan odotukseen, joka tulee tuomaan maan päälle Kultaisen Aikakauden on se, että maailman juutalaiset odottavat yhä Messiastaan (hepreaksi Mashiyach) tuomaan maan päälle yleisen rauhan ja oikeudenmukaisuuden. Tämä tosiseikka tulee saamaan vakavat mittasuhteet, kun ottaa huomioon Herran Jeesuksen epäuskoisille juutalaisille lausumat arvoitukselliset sanat, että vaikka he eivät ottaisikaan vastaan Häntä Messiaanaan, "jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otette vastaan" (Joh.5:43). Nyt alamme saada oikeaa käsitystä tuon niin monen maailmanuskonnon odottaman Maailman Opettajan todellisesta persoonasta. Kuten Augustinus Hippolainen (AD. 354-430) aivan oikein toteaa Herran Jeesuksen sanoista epäuskoisille juutalaisille Johanneksen 5:43:ssa: "Hän antoi ymmärtää, että he ottaisivat vastaan Antikristuksen, joka etsii kunniaa omalle nimelleen".37 Saman asian ilmaisee Hilarius Poitierslainen (AD n.300-367) sanoessaan: "Kuten tiedetään, he eivät ottaneet vastaan Herraa Jeesusta Kristusta, joka oli Jumalan Poika ja Jumala, mutta [he tulevat] ottamaan vastaan sen huijarin, joka kutsuu itseään Jumalaksi."38
Tämä "huijari" ei tule pettämään ainoastaan juutalaiset, vaan myös koko maailman, niin että he luulevat, että hänessä toteutuvat nuo heidän uskonnolliset profetiansa.
Lukuisilla muillakin ryhmillä on uskomuksia, joilla on merkitystä tämän tulevan Maailman Opettajan odotuksen kannalta. Muun muassa Amerikan intiaanien hopi-heimo on ollut tukemassa uusgnostilaisten hengellistä aikataulua. Muinaisessa hopiprofetiassa on annettu erityisiä päivämääriä, jotka olisivat merkkeinä kvanttihypystä ihmiskunnan kehityksessä, joka johtaa tulevan Maailman Opettajan ilmestymiseen. Sillä on ollut merkittävä vaikutus New Age -liikkeen maailman tulevia tapahtumia koskevaan aikatauluun. Toinen seikka, jota uuden aikakauden liikkeen (New Age) tai Uuden Hengellisyyden kannattajat korostavat on se, että kaikki maya-kulttuurin—jota he suuresti ihailevat—profetiat kulminoituvat vuoteen A.D. 2011, johon mennessä he odottavat maanpäällisen "tuhatvuotisen valtakuntansa" olevan jo pystyssä.
Miten pitäisi kristittyjen suhtautua tällaiseen tuhatvuotisen valtakunnan ja Maailman Opettajan odotukseen? On varmaa, että samoin kuin Saatana on lopun aikojen suunnitelmaansa varten kehittänyt ajatuksen tulevasta Kultaisesta aikakaudesta maan päällä ekyttääkseen ihmiset Raamatun mukaisesta todellisesta ikuisesta elämästä Uudessa Taivaassa ja Uudessa Maassa, samoin hän on myös levittänyt käsitystä tulevasta Maailman Opettajasta, joka tulee pystyttämään rauhan ja oikeuden hallinnon maan päälle—mikä kaikki on karkeaa väärennöstä Kristuksen toisesta tulemuksesta Hänen tullessaan pystyttämään taivaallisen valtakunnan (Joh.18:36; Luuk.17:20; 2.Piet.3:12; Jes.65:17; Ilm.21:1-5). 39
Monet Uuden Hengellisyyden kannattajat puhuvat jopa tulevasta Maailman opettajastaan "Kristuksena"—sanalla, jota tullaan epäilemättä käyttäämään oppimattomien ja arviointia harrastamattomien kristittyinä itseään pitävien ihmisten harhauttamiseen, että he luulisivat tuon henkilön olevan todellakin takaisin palannut Jeesus Kristus. Ei ole todellakaan mahdotonta, että lähitulevaisuudessa ilmaantuisikin odotettu Maailman Opettaja, jolla on suuret okkultiset voimavarat ja poliittista arvovaltaa.
Aikamme ihmiset peräänkuuluttavat tosiaankin vahvaa johtajaa, joka johtaisi heitä edessä olevina epävarmoina aikoina. On luonnollista, että tuon johtajan pitäisi olla mitä ekumeenisin ja yhteinen eri uskonnoille, jotta hän pystyisi tyydyttämään kaikkien niiden eri lahkojen ja uskontojen vaatimukset, jotka odottavat hänen tuloaan. Mutta se ei olisi mahdotonta, kun ottaa huomioon maailman nykyisen synkretistisyyden. Kun sellainen maailmanjohtaja lopulta ilmaantuu, hän saattaa hyvinkin olla Antikristus.
Raamatun valossa vaikuttaa siltä, että tuohon tapahtumaan tulee liittymään valtaisa määrä eksytystä (2.Tess. 2:9-11), varsinkin kun ottaa huomioon, että hyvin monet tunnustavat kristitytkin odottavat Jeesuksen pystyttävän maallisen Jerusalemista käsin johdetun rauhan ja oikeuden hallinnon maan päälle!
Meidän tulisi muistaa Herran varoitus vääristä kristuksista, jotka ovat niin tenhoavia, että he kykenevät jopa pettämään valitutkin (Matt.24:24). Muistakaa myös, miten painokkaasti hän lisäsi: "Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut." (Matt.24:25), samoin kuin 2.Tess.2:ssa, jota John Lange oikein kuvaa sanomalla: "mitä tärkein osa profeetallista sanomaa".
Edelläolevan perusteella on epätodennäköistä, että Paavi sopisi Antikristuksesta annettuun kuvaukseen. Vaikka Vatikaani nykyään onkin synkretistinen ja ekumeeninen, sillä on aivan liian paljon historiallista ja kirkollista taakkaa, jotta paavi voisi luoda niin universaalisti houkuttelevaa voimavarantoa, joka tarvittaisiin Antikristuksen globaalin hegemonian rakentamiseksi.
Toinen Antikristukselle tyypillinen piirre on, että:

10. HÄNEN TULEMUSTAAN ON PIDÄTETTY KOKO EVANKELIUMIN AIKAKAUDEN AJAN

"Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää" (2.Tess.2:6-7).
Tämän merkityksestä on esitetty monia eri teorioita, mutta suosituin niistä on se, että siinä viitataan hallitusten laatimien lakien maalliseen voimaan, joka estää salaisuuden/mysteerin etenemästä liian pitkälle ennenkuin sen aika on kypsä Jumalan suunnitelmassa. Itse asiassa Saatanan mahdollisuutta rakentaa maanpäällistä valtakuntaansa on rajoitettu aina alusta asti ja se on saanut erityisen tuomionsa vedenpaisumuksessa ja Baabelin tornin rakentamisen keskeyttämisessä. Mutta Paavali viittaakin tuon pidättämisen yhteydessä saatanalliseen "laittomuuden salaisuuteen", joka on koko ajan ollut rakentumassa koko tämän aikakauden ajan sen edetessä kohti Antikristuksen paljastumista.
Ne, jotka uskovat ahdistuksen aikaa edeltävään ylöstempaukseen ajattelevat, että 2.Tess.2:7:n "pidättämisellä" viitataan Pyhään Henkeen, joka toimii seurakunnassa ja joka "otetaan pois", Toiset taas uskovat, että sillä tarkoitetaan Herran armon poisottamista maailmasta.
Toinen näkemys (joka artikkelin kirjoittajaa kiinnostaa), on se, että pidättävä voima olisi enkelivoima. Sellaiseen vaikuttamiseen viitataan Raamatussa useassa kohdassa, varsinkin kun on kyse pahuuden rajoittamisesta siihen saakka, kunnes Jumala sallii sen tapahtua. Esimerkiksi Ilm.9:13-15:ssä sanotaan lopun aikoihin viitaten: "Ja kuudes enkeli puhalsi pasunaan; niin minä kuulin äänen tulevan kultaisen alttarin neljästä sarvesta, Jumalan edestä, ja se sanoi kuudennelle enkelille, jolla oli pasuna: 'Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran varrella'. Silloin päästettiin ne neljä enkeliä, jotka hetkelleen, päivälleen, kuukaudelleen ja vuodelleen olivat valmiina tappamaan kolmannen osan ihmisistä."
Siinä hyvä enkeli vapauttaa neljä demonia sieltä, missä niitä pidätetään. On toinenkin samantapainen viittaus, jossa Saatana pidätetään pettämästä kansakuntia toteuttamasta Jumalan kansan globaalia vainoa: "Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen. joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi" (Ilm.20:1-2).
Monet uskovat tuon rajoittavan enkelin olevan Kristus; toiset taas uskovat hänen olevan Miikael. Kummassakin tapauksessa noissa jakeissa korostetaan globaalia, rajoittavaa voimaa, joka pidättää pimeyden voimien pahuutta aina siihen hetkeen saakka, jonka Jumala on määrännyt sen vapauttamiseksi.
Ehkäpä 2.Tess.2:7:n "pidättäminen" tapahtuu sekä enkelien että maallisen lainkäytön voimasta. On syytä uskoa, että enkelivoimilla on mystinen vaikutus maallisiin hallituksiin (kts. esim. Dan.10:13, 20-21). Mutta koko tämä pidättäminen on verhottua tällä hetkellä. Tulee päivä, jolloin kaikki on täysin selvää.
Vielä yksi Antikristuksen ominaisuuksista on se, että:

11. HÄN ON PUHTAASTI ESKATOLOGINEN HAHMO

"niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä" (2.Tess.2:8).
Pelkkä Herran Jeesuksen ilmestyminen tulee tuhoamaan tuon "kadotuksen lapsen". Sen ei silti tarvitse merkitä sitä, että hänet pelkästään tuhottaisiin. Päin vastoin kuin monet tunnustavat kristityt uskovat nykyään (jotka eivä tusko persoonaan, joka on Saatana tai Paholainen), Raamattu kertoo yksiselitteisesti Herran päävastustajan iankaikkisesta kohtalosta samoin kuin niiden kohtalosta, jotka eivät tunne Jumalaa tai eivät tottele evankeliumia (2.Tess.1:7-8; Ilm.20:10). Tämän jakeen sekä itse asiassa koko 2. Tessalonikalaiskirjeen kohdan sanoma on se, että "kadotuksen lapsi" tulee hallitsemaan hetken aikaa ennenkuin hänet pyyhitään pois maan päältä Herran tullessa takaisin. Tuona lyhyenä hallintokautena hän tulee vainoamaan kauhistuttavalla tavalla uskovia maan päällä tuona aikana (Ilm.13:7).
On totta, että myös paavinistuin on tiettyinä aikoina historiassa vainonnut kauhealla tavalla tosi kristittyjä. Mutta Antikristuksen vainojen kuvataan Raamatussa koskevan koko maan piiriä, olevan täydellisiä, kerta kaikkiaan tuhoisia näkyvälle seurakunnalle ja myös tapahtuvan välittömästi ennen Kristuksen tulemusta (Dan.7:21, 25; 12:7). Siten Antikristus on eskatologinen hahmo, joka ilmaantuu aikojen lopulla eikä koko evankeliumin aikakautena ilmaantuva hahmo, niinkuin olisi laita, jos paavius olisi Antikristus. Tämäkin on yksi tuon paavia Antikristuksena pitävän näkemyksen "Akilleen kantapäistä".
Antikristuksen eskatologinen luonne aiheuttaa ongelmia postmillenialisteille ja niille, jotka uskovat sellaiseen "antikristusteoriaan", jonka mukaan hän on paavi. Olemme jo osoittaneet aikaisemmin, miten 1600-luvun puritaanit—jotka olivat enimmäkseen eskatoligisilta näkemyksiltään postmillenialisteja ja pitivät kiinni teoriasta, jonka mukaan Antikristus olisi paavi—selittivät 2. Tessalonikalaiskirjeen sanontojen "suunsa henkäyksellä ja "tulemuksensa ilmestyksellä" välillä olevan epämääräisen pituisen ajan. Tämä muistuttaa kovasti sitä tapaa, jolla skotlantilainen teologi Thomas Chalmers (1780-1847) ja myöhemmin vuoden 1909 Scofield Reference -Raamattu oli herättänyt henkiin näkemyksen, jonka mukaan 1. Mooseksenkirjan 1:2:ssa oli epämääräisen pituinen aukkokohta, jotta saatiin sen ajan maalliset ikäteoriat mukautettua Raamatun antamiin aikoihin. Mitään sellaista aukkoa ei kuitenkaan 2.Tessalonikaliskirjeen 2:9:ään sisälly.
Tässä jakeessa Paavali—käyttäen Vanhan testamentin kuvakieltä—käyttää Raamatun klassista keinoa, parallellismia kuvaten samaa tapahtumaa kahdella eri tavalla. Jakeen ensimmäinen osa on otettu vastakohtaisista kuvauksista toisaalta (Ps.33:6) Herran mahtavasta "henkäyksestä" luomisessa ja toisaalta tuhoavasta "henkäyksestä" (Jes.11:4), kun taas jälkimmäisessä osassa käytetään psalminkirjoittajan sanoja: "Sinä koston Jumala, Herra, sinä koston Jumala, ilmesty kirkkaudessa. Nouse, maan tuomari, kosta ylpeille heidän tekonsa. Kuinka kauan jumalattomat saavat riemuita?" (Ps.94:1-3)
2.Tess.2:8:n jakaminen kahteen osaan, jotka viittaisivat kahteen erilliseen tapahtumaan aivan eri aikoina niin, että niiden välillä olisi useita satoja vuosia, on karkeaa tekstin vääristelyä, jotta se saataisiin soveltumaan omaan ennakkokäsitykseen. Siinä kuvataan ainoastaan yhtä tapahtuma: Herran Jeesuksen Kristuksen takaisintuloa lihassa, joka saattaa itsensä korottaneen Antikristuksen lyhyen hallintokauden täydelliseen tuhoon.
Vielä eräs Antikristukselle tyypillinen piirre on se, että hän:

12. ON TUHOON TUOMITTU

Samoin kuin sanonta "laittomuuden ihminen" (2.Tess.2:3c) kuvaa Antikristuksen luonnetta, samoin sanonta "kadotuksen lapsi" [kreikaksi: apoleia, tuho] 2.Tess.2:3d:ssä kuvaa hänen lopullista kohtaloaan. Hänen luonnollinen perintönsä joka on hänen katumattomuutensa ja Jumalaa pilkkaavien tekojensa seurausta, on iankaikkinen kuolema. Juudas Iskariot, jota Jerra Jeesus kuvasi samalla sanonnalla, joutui kokemaan saman kohtalon tekojensa seurauksena (joh.17:12; Ap.t.1:25).
Koska Antikristuksella on tämä yhteys Juudakseen, ovat jotkut kehitelleet näkemyksen, että paavi on siis paljastettu Antikristukseksi. Heidän syllogistinen päättelynsä sen todistamiseksi on seuraava: Ensimmäinen premissi"kadotuksen lapsena" oli Juudas väärä apostoli; toinen premissi — koska Antikristus on ainoa muu henkilö Raamatussa, josta myös käytetään nimitystä "kadotuksen lapsi", myös hän tulee olemaan väärä apostoli. Johtopäätös — Sentähden, että paavi väärin perustein väittää olevansa Kristuksen apostoli, hänen täytyy olla Antikristus. Tämä on tyypillistä sille spekulaatiolle ja huonolle logiikalle, joka näyttää vaivaavan seurakuntaa tänä sekaannuksen aikakautena. Yhtä typerää ja epäloogista olisi väittää, että koska Juudas Iskariot oli Jeesuksen ja apostolien rahavarojen hoitaja, siksi on Antikristuksenkin oltava pankkimies!
Koska tuon "kadotuksen lapsen" hirveä iankaikkinen kohtalo tiedetään näin varmasti, on tärkeää, ettemme ryntää suinpäin—ennakkoluulojen sokaisemina—ilman Raamatun objektiivista tukea pitämään ketä tahansa elävää ihmistä Antikristuksena vain sillä perusteella, ettemme satu hänestä pitämään.
Vielä eräs Antikristuksen tuntomerkeistä on se, että:

13. KAIKKI HÄNEN SEURAAJANSA TUOMITAAN KADOTUKSEEN

"Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen" (2.Tess.2:11-12).
Nämä sanat tekevät selväksi, että kaikki "kadotuksen lapsen" kannattajat ovat 1) kykenemättömiä tekemään parannusta ja 2) heidän iankaikkinen kohtalonsa on sama kuin "kadotuksen lapsella". Jumalan tuomiona on se, että Hän lähettää "toimivan eksytyksen" (kreikankielinen sana kirjaimellisesti). Toisin sanoen he ovat paatuneet uskoessaan valheeseen (valheeseen, jonka mukaan Antikristus on "lihaksi tullut Jumala"), jotta Jumala heidät tuomitsisi. Raamatussa on lukuisia esimerkkejä siitä, että Jumala tekee sellaisia hämmästyttäviä asioita osana suvereenia tuomio-oikeuttaan (esim. Joos.11:20; 1.Sam.2:25; vrt. 1.Piet.2:8; 1.Tess.5:9).
Jos kaikki "kadotuksen lapsen" kannattajat ovat niin toivottoman eksyneitä ja määrättyjä Jumalan oikeudenmukaiseen tuomioon, seuraa siitä loogisesti tiettyjä tosiasioita: ensiksikin, että kukaan tosi kristitty ei voi kuulua "kadotuksen lapsen" kannattajiin; toiseksi, että kukaan hänen uskollisista kannattajistaan ei voisi koskaan katua ja tulla kristityksi; kolmanneksi, että kaikki hänen seuraajansa tuomitaan kadotukseen. Tällaiselta näyttää tulevaisuus sitten, kun Antikristus on paljastettu.
Nämä tosiasiat ovat vielä uusia nauloja niiden arkussa, jotka uskovat Antikristuksen olevan jo paljastettu paaviksi. Sillä jos tuo järjestelmä olisi oikeassa, nämä tosiasiat koskisivat kaikkia roomalaiskatolisia, jotka milloinkaan ovat eläneet paavin alaisuudessa; ja kuka olisi valmis laittamaan Augustinuksen, Bernhardin, Anselmuksen, Blaise Pascalin ja kumppanit tuohon kategoriaan? Jopa Luther ja Calvin kuuluivat alun perin roomalaiskatoliseen kirkkoon. Jos paavillinen järjestelmä olisi todella Antikristus, he eivät olisi koskaan pystyneet sanoutumaan irti johtajastaan. Kukaan niistä, jotka ryhtyvät Antikristuksen kannattajiksi, ei voi sen jälkeen, kun hänet on paljastettu, enää päästä irti hänen kynsistään. Herra tulee pitämään siitä huolen (2.Tess.2:11-12; vrt.Ilm.14:9-11).
Vastaväite: "Jos se on totta, kuinka Ilm.18:4 kuvaa Herran kutsuvan uskovia pois Antikristuksesta ja roomalaiskatolisesta kirkosta?
Vastaus: Tuon vastaväitteen pohjalla on väärinkäsitys. Sillä Raamatun "Babylon" ei ole sama kuin roomalaiskatolinen kirkko; eikä se ole myöskään Antikristus, vaikka roomalaiskatolinen kirkko on kyllä kantanut kortensa siihen kekoon ja Antikristus tulee sitä hallitsemaan mestarinsa Saatanan innoittamana. Itse asiassa "Babylon, Salaisuus" on ollut olemassa vielä kauemmin kuin paavinkirkko. Se symboloi laittomuuden maailmanjärjestystä sen kaikissa muodoissa: poliittisessa, uskonnollisessa ja kauppataloudellisessa merkityksessä. Pietari käyttää mitä todennäköisemmin sanaa "Babylon" juuri tässä kontekstissä 1.Piet.5:13:ssa viitatessaan Rooman maailmanvallan turmeltuneeseen ja kristittyjä vainoavaan luonteeseen sen suhteessa seurakuntaan.41
Yllä lainattu jae (Ilm.18:4) kuvaa Kristuksen kutsuvan uskovia erottautumaan turmeltuneen antikristillisen maailmanjärjestyksen eksyttävästä voimasta, joka huipentuu lopun aikana. Tämä jae ikäänkuin kruunaa lopullisesti ne kuusi aikaisempaa kohtaa, joissa Jumalan kansaa kehotetaan erottautumaan tällä tavoin maailmasta (vrt. Jes.48:20; 52:11; Jer.50:8-9; 51:6-8; Sak.2:6-7; 2.Kor.6:17-18). On tahallista Raamatun väärinkäyttöä pitää Ilm.18:4:ää antikatolisena kiihotuspuheena protestanteille.
Yhteenvetona ovat selvästi Raamatussa esitetyt Antikristuksen tunnusmerkit seuraavat: Vaikka lukuisia "vähäisempiä" antikristuksia on ilmaantunut ja taas kadonnut näkyvistä vuosisatojen aikana—tulee varsinainen Antikristus olemaan tietty henkilö, joka ilmestyy maailmannäyttämölle eskatologisena hahmona hiukan ennen lopullista Tuomion Päivää. Hänen tuloaan on pidätetty (ehkä enkeleiden kautta) kautta koko evankeliumin aikakauden. Hän asettaa itsensä "lihaan tulleeksi Jumalaksi". Hän on täydellisen eksytyksen huipentuma ja todennäköisesti sanoutuukin irti kaikista Jumalan laeista ja vastustaa kaikkea, mikä ei hyväksy hänen itse itsensä jumalaksi korottamistaan. Hän kieltää kiivaasti opit Kristuksen inkarnaatiosta ja Jumalan kolmiyhteydestä. Hän yrittää kaapata itselleen Kristuksen ainutlaatuisen jumalallisen luonnon ja messiaaniuden. Hän tulee täyttämään kaikki lopun ajan maailmanuskontojen "messiasprofetiat". Hänellä tulee olemaan oma "vauhdittajansa" ja propagandistinsa—noituuden mestari—josta Ilmestyskirjassa käytetään nimityksiä maan "peto" ja "väärä profeetta". Hän tulee hallitsemaan itseensä kohdistuvaa palvontaa käyttämällä taloudellista valtaansa yksilöiden oikeuksien kontrolloimiseen. Hän tulee olemaan saatananpalvoja ja hän tulee pystyttämään tuhoisan satanismin maailmanuskonnon. Hän tulee vainoamaan raivokkaasti ja tappamaan tosi kristittyjä. Hänet on tuomittu tuhoon Kristuksen tullessa takaisin. Myös hänen seuraajansa tuomitaan kadotukseen.
Kun nyt olemme tutkineet "laittomuuden ihmisen", Antikristuksen tärkeimpiä ominaisuuksia, on meidän varmastikin tultava siihen johtopäätökseen, ettei hän voi olla paavius eikä myöskään kukaan tähän saakka eläneistä paaveista.
Vaikka emme tosin mene niin pitkälle, että väittäisimme näkemyksen, jonka mukaan Antikristus on paavius "kuuluvan protestanttien vähemmän oppineiden piirien" ajatteluun42, tuemme varmasti käsitystä, jonka mukaan "paavin kutsuminen Antikristukseksi on vastoin kaikkea tervettä eksegeesiä".43 Itse asiassa paavia Antikristuksena pitävät osoittavat hermeneutiikkansa olevan vapaata leikittelyä Raamatulla. Olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että paavin pitäminen Antikristuksena on pikemminkin seurausta siitä, että halutaan mukautua ihmisten järjestelmiin, ennakkoluuloihin ja tunnustuksiin eikä tutkia Jumalan Sanaa rehellisesti, johdonmukaisesti ja objektiivisesti.
Vaikka paaviudessa onkin paljon "antikristuksen" piirteitä ja se on siinä mielessä Antikristuksen edelläkävijä, se ei kuitenkaan voi olla itse Antikristus, koska se ei täytä monissa tärkeissä kohdin kaikkia niitä kriteerejä, jotka Raamattu Antikristukselle asettaa.
Vatikaanin ja "laittomuuden ihmisen" ilmaantumisen välillä saattaa tosin olla läheinen yhteys. Se ei olisi mikään yllätys tämän maailman vartiomiehille eikä sille perinteisen katolisuuden yhä kasvavalle joukolle, joka itse asiassa on myöntänyt sen mahdolliseksi. Mutta sellainen käsitys, jonka mukaan paavinistuin olisi aina ollut paljastettu Antikristus, ei voi Raamatun valossa olla paikkansapitävä. Itse asiassa tulee todellinen Antikristus, kun hän ilmestyy, olemaan niin kertakaikkisen paha, niin kerta kaikkiaan omistautunut seurakunnan tuhoamiselle—todellinen Kristuksen aseman tavoittelija ja Jumalaa vihaava antitheos— että pahinkin paavi, joka tämän maan päällä on elänyt, tuntuu partiojohtajalta verrattuna häneen.
Sentähden tulisi kaikkien aitojen kristittyjen asenteen Rooman eksyttävien opetusten samoinkuin useimpien nykyisten protestanttisten kirkko- ja seurakuntien harhauttamiin olla heidän pitämisensä pikemminkin rukouskohteina kuin suun pieksännän kohteina (1.Tim.2:1-4) ja mieluummin evankelioinnin kuin katkeran vihamielisyyden kohteina, niinkuin viimeisten viidensadan vuoden aikana on protestanttien toimesta tapahtunut.

PÄÄTÖSSANAT

Osoitettuamme, että paavius ei täytä kaikkia niitä kriteerejä, jotka Antikristuksen tunnistamiseksi on annettu, meidän on vastaansanomattomasti tultava siihen johtopäätökseen, että "laittomuuden ihmisen" parousia on yhä edessäpäin. Samanaikaisesti on "laittomuuden salaisuus" kiihtymässä ja toimii tälläkin hetkellä maailmassa Jumalan tahdon mukaisesti ja hänen sallimanaan—niin että se muokkaa tapahtumia ja ihmisiä pahojen henkivaltojen ja pimeyden voimien opetusten ja suunnitelmien mukaisesti. Se vain odottaa, että poistuu se, mikä pidättää, niin että ilmestyy "laittomuuden ihminen" ja lyhyt anarkian kausi vetää syrjään tuon pahuuden aikakauden edessä olevan esiripun.
Sopivana päätöksenä tälle tutkimukselle ja lukijan lohdutukseksi liitämme tähän muutaman sanan Henry Alfordin kynästä: "Jos tämä tuntuu jostakusta melkoisen synkältä kuvaukselta siitä, mitä ihmiskunnan edessä on, haluamme vastata, että ensiksikin tässä ei ole kysymys maailman tulevaisuuden spekuloinnista, vaan Jumalan sanan tulkitsemisesta; toiseksi me uskomme Häneen, jonka käsissä kaikki pahakin joutuu palvelemaan hyviä tarkotusperiä—joka ei tee virheitä eikä epäonnistu—joka synnyttää tästä taistelusta, joka tulee muuttamaan maailmanhistorian sen kaikissa suhteissa, ihmisen lopullisen hyvän ja Hänen Kristusta kohtaan tuntemansa mittaamattoman rakkauden kirkkauden; ja kolmanneksi tulevaisuus ei voi olla synkkä kenellekään Häneen uskovalle. Sillä kaikki toimii niiden parhaaksi, jotka uskovat; ja itse taistelunkin keskellä he tietävät, että jokainen tapahtuma koituu lopulta heidän hyväkseen; jokainen näennäinen tappio on todellisuudessa voitto; ja jopa lopullinen kauhea konfliktikin [on] tuon voiton airut, jossa jokaisella, joka on taistellut Jumalan puolella, tulee olemaan loistava ja iankaikkinen osuus."

SUOSITELTAVAA KIRJALLISUUTTA

Henry Alford, The Greek Testament (Moody Press, 1968). Vol.III, §5, "Prolegomenon on 2 Thessalonians", ss. 55-69.
Ei tarvitse osata koine kreikkaa lukeakseen ja arvostaakseen tätä hienoa johdantoesseetä, johon sisältyy perusteellinen analyysi aiheestamme historiallisesti ja eksegeettisesti tarkasteltuna.
John Eadie, Commentary on the Epistles to the Thessalonians, (Macmillan. 1877), "Essay on the man of Sin", ss. 327-370. Mestarillista eksegeesiä ja tervettä arviointia. Tämä on eräs perinpohjaisimmista tutkielmista tästä aiheesta.
J.P: Lange, Commentary on the Holy Scriptures /Zondervan, 1960), ss. 124-143. Tämäkin on erinomainen tutkielma 2.Tess.2:3-12:sta seuraavin otsikoin: Exegetical and Critical, Doctrinal and Ethical, Homiletical and Practical.

LÄHTEET

1 Vaikka häntä voitaisiin oikein kutsuakin "tämän maailman ruhtinaaksi" puhtaasti oikeudellisin perustein (ts. hän on saavuttanut tuon aseman Jumalan kaikkivaltiuden alaisuudessa, Aatamin epäonnistumisen takia), hän ei koskaan ole todellisuudessa ollut maan todellinen omistaja, sillä todlelisuudessa "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on" (Ps.24:1; 1.Kor.10:26).
2 Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowkedege, Funk & Wagnalls, 1887, Vol.I, s.92.
3 Ibid.
4 Banner of Truth Magazine, No.335-336, elo/syyskuu 1991, s.8.
5. Shibboleth on raamatullinen sana, jota käytetään kuvaamaan mitä tahansa kriteeriä, joka on välttämätön ryhmän täyteen jäsenyyteen. Sen alkuperä on gileadilaisten käyttämä sana, jonka avulla voitiin testata, kuka oli efraimilainen. Efraimilaiset eivät osanneet lausua "sh"-äännettä oikein (Tuom.12:5-6).
6 Banner of Truth Magazine, op.cit., ss.1-8.
7 Turretinin 3-osainen poleeminen teos "Elenctic Theology" on upea,suositeltava teos, joka sisältää valtavasti teologista informaatiota.
8 Ibid., s.1, jossa todetaan, että Turretinin teos "A Display of Antichrist" on "hänen seitsemäs disputaationsa siitä miksi protestanttien on erottauduttava roomalaiskatolisesta kirkosta".
9 D.R.W. Wood (toim) et al, "New Bible Dictionary", IVP, 1996. "The antichrist"-nimisestä artikkelista. John's day.)
10 Philip Edgcumbe Hughes, "The Book of Revelation": A Commentary", Wm. B. Eerdmans/IVP, 1990. s.145.
11 Tämä historian "viimeinen hetki"—Kristuksen taivaaseen astumisesta Hänen toiseen tulemukseensa ulottuva ajanjakso—tunnetaan myös ilmaisuna "viimeiset päivät" (Ap.t.2:17; Hebr.1:2). "Viimeinen hetki" tai "viimeiset päivät" on erotettava "lopun ajasta" (Dan.12:4,9) tai "lopun ajoista".
12 Kts. myös tätä käännöstä teoksessa "Brown, Driver & Briggs: Hebrew-English Lexicon of the Old Testament".
13 H.C. Leupold, "Exposition of Genesis", Wartburg Press, 1942, s.366.
14 Näiden teosten paras lähde on Philip Schaffin toimittama moniosainen sarja "Ante-Nicene Fathers" ja "Nicene & Post-Nicene Fathers", Sarja I & II, Wm.B.Eerdmans.
15 Ttukielma tästä aiheesta, kts. J.P.Lange, op.cit., s.130. Kts myös J. Marcellus Kikin artikkeli "Antichrist" Jay P. Greenen (toim.) teoksessa "The Encyclopedia of Christianity", National Foundation for Christian Education, 1964, ss.263-264. Seurakunnan historiassa on itse valittujen aukkojen lisääminen keskelle profetioita ollut aina suosittua.
16 Banner of Truth Magazine, op.cit.,s.6.
17 Ibid., s.4.
18. Esim. Irenaeus, Tertullianus, Justinus Marttyyri, Origenes, Krysostomus, Kyrillos Jerusalemilainen, Augustinus, Hieronymus. Tutkielma tästä aiheesta varustettuna lainauksilla em. kirjoittajilta, kts. Henry Alford, "The Greek New Testament", Moody Press, 1968, osaIII, ss. 56-57.
19 Banner of Truth Magazine, op.cit.,s.2.
20 Ibid., s.5.
21 Ibid. valmistaen tietä "laittomuuden ihmiselle".
22 Demonien sfääri on aina tunnustanut Kristuksen jumaluuden ja kosmine todellisuus Hänen ihmeitätekevän voimansa (Luuk.8:28,31; Ap.t.8:13, 18-19; 19:15; Jaak.2:19).
23 John Eadie, Commentary on First and Second Thessalonians, Macmillan, 1877, s.269.
24 F.F. Bruce, 1 and 2 Thessalonians osa 45 teoksessa "Word Biblical Commentary", Word Books, 1982, s.187.
25 John Eadie,op.cit., s.353.
26 Banner of Truth Magazine, op.cit.,s.3.
27 esim. Banner of Truth Magazine, op.cit.,s.2.
28 Kts. R.L. Harris et al, "The Theological Wordbook of the Old Testament", Moody press, 1980, osa 11, ss.411-412, jossa on paljastava analyysi hepreankielen sanoista yashab, 'istua' ja shebet, 'istuin' koskien Jumalan asuinpaikkaa eli ilmestysmajaa.
29 On oikeastaan yksinkertaisesti mahdotonta väärentää Kristuksen taivaallista valtakuntaa. Mutta Saatana ei kykene parempaan kuin maalliseen valtakuntaan yrittäessään epätoivoisesti saada aikaan tuota väärennöstä. Koska Herra Jeesus Kristus sai ristillä täydellisen voiton paholaisesta ja Hänen noustuaan taivaaseen, Vanhalla Käärmeellä ei ole enää pääsyä taivaaseen ja hänen toimintansa on sentähden rajoitettu maan päälle ja sen välittömään läheisyyteen.
30 J.P. Lange, "Commentary on the Holy Scriptures", Zondervan, 1960, s.131.
31 Kts. Tal Brooke, "Ther Conspiracy to Silence the Son of God", Harvest house, ss. 306.
32 John R. Hinnellin (toim.) The Penguin Dictionary of Religion, Penguin, 1984, s.161.
33 Ibid., ss. 162-164.
34 Ibid., s.198.
35 Ibid., s. 58.
36 Ibid., s. 294.
37 Augustine of Hippo, "Tractates on the Gospel According to St.John", Tractate XXIX, §8.
38 Hilary of Poitiers, "On the Trionity", Osa IV, luku xxvi.
39 Kts. alaviite 29.
40 Kts. s.9, palsta 2 edellä.
41 Historiallinen todistusaineisto osoittaa, että Pietari eli viimeiset elinvuotensa Roomassa.
42 "The Oxford Dictionary of the Christian Church", op.cit.
43 William Hendricksen, "Commentary on 2 Thessalonians", Banner of Truth, 1972, s.175.

Alkuperäinen artikkeli: The Mystery of Lawlessness by Alan Morrison

Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä