Timothy F. Kauffman

Messueksytys


Jos jollain lukijoistamme sattuu olemaan mahdollisuus katsella kaapelitv-kanavia, he ovat ehkä saattaneet käväistä äiti Angelican Eternal Word Television Networkin tai EWTN:n kanavalla, joka on koko maailmaan roomalaiskatolisia ohjelmia lähettävä kanava. Eräs monista säännöllisesti esitettävistä roomalaiskatolisista ohjelmista on eräs, jota kehottaisimme lukijoitamme katsomaan: jokapäiväinen Messu, joka lähetetään Our Lady of the Angels Monastery -luostarista Birminghamista neljä kertaa päivässä arkipäivinä. Vaikka me emme suosittelekaan sitä, että tällaisia ohjelmia alettaisiin katsoa jatkuvasti, olemme sitä mieltä, että tuota ohjelmaa kannattaisi katsoa vähintään kerran. Se kuvaa meille — mitä havainnollisimmin — syyt, miksi roomalaiskatolinen messu-uhri on hylättävä.

Ennenkuin menemme asiassa eteenpäin, haluamme selittää, että käytämme nimenomaan sanaa "uhri" roomalaiskatolisesta messusta, sillä messu on todellakin uhri, jossa "uhri" "uhrataan" alttarilla. Se sisältää kaiken, mitä uhriin tarvitaan ja siksi on oikein, että roomalaiskatolinen kirkko käyttää siitä nimitystä "uhri":


"Kristuksen uhri ja eukaristian uhri ovat yksi ainoa uhri: "Yksi ja sama on siis uhrilahja, sama on myös hän, joka nyt uhraa pappien palvelutehtävän välityksellä, nimittäin Kristus, joka silloin uhrasi itsensä ristillä, vain uhraamisen muoto on erilainen." (Katolisen kirkon katekismus, 2005, kappale 1367)

"Ja koska sama Kristus, joka itse kerran uhrasi itsensä verisellä tavalla ristin alttarille, sisältyy tähän jumalalliseen uhriin, jota vietetään messussa, ja uhrataan verettömällä tavalla; pyhä synodi opettaa, että tämä uhri todella sovittaa...Sillä Herra, kirkon uhrin (oblatio) lepyttämänä...antaa anteeksi raskaatkin synnit." (Trenton kirkolliskokous, Istunto 22, luku 2)

Kenenkään ei tarvitse seurata jokapäiväistä Messua kovin pitkään, ennenkuin häntä hätkähdyttää tämän uhrin asetelman perustavaa laatua oleva tutunomaiuus. Alttari on tietenkin kaikkien nähtävillä ja lähettyvillä tabernaakkeli ja kyntteliköt papin seistessä valmiina uhraamaan tämä lepytysuhri Jumalalle. Kaksi pronssienkeliä on aina asetettu alttarin oikealle ja vasemmalle puolelle luultavasti palvomaan Kristuksen jumaluutta, joka sisältyy uhrattavaan leipään. Näiden kahden kerubin välissä pappi suorittaa rituaalinsa, jonka hän uskoo ja opettaa poistavan jossain määrin synnit tai ainakin siirtämään ne sivuun.

Sellaisen ihmisen silmissä, jota Kristuksen valo ei ole valaissut, tämä tilanne näyttää olevan järjestetty täydellisesti vihaisen Jumalan vihan lepyttämiseksi ja puhuvan symbolisesti siitä armosta, jonka Jeesus Kristus on meille hankkinut. Lihallinen ihminen ei havaitse tässä suoritettavan rituaalin puitteissa tai itse rituaalissa mitään vastaansanottavaa. Kristityn mielessä taas koko esitys vaikuttaa melko huolestuttavalta. Me selitämme miksi.

Heti aluksi on pakko huomauttaa siitä, miten tarkalleen tämä pyhäkkö on suunniteltu heijastamaan Vanhan Testamentin papin palvelutehtäviä. Niitä kirkkauden kerubeja myöten, jotka on asetettu alttarin kumpaankin päähän, jota roomalaiskatolinen kirkko pitää armoistuimena: on uhrattavan uhrin uhrialttarin. Koko näyttämö vastaa sitä järjestelyä, jonka Mooses sai Jumalalta itseltään:


"Ja tee kaksi kultakerubia, tee ne kohotakoista tekoa, armoistuimen molempiin päihin. Tee toinen kerubi toiseen päähän ja toinen kerubi toiseen päähän. Tehkää kerubit armoistuimesta kohoaviksi, sen kumpaankin päähän. Ja kerubit levittäkööt siipensä ylöspäin, niin että ne peittävät siivillänsä armoistuimen, ja niiden kasvot olkoot vastakkain; armoistuinta kohti olkoot kerubien kasvot käännetyt." (2.Moos.25:18—20).

Roomalaiskatolisen messun puitteet antavat sentähden ikäänkuin raamatullisen vaikutelman, vaikka se ei sitä ole.

Ensimmäinen oppi, johon huomio kiintyy roomalaiskatolisessa messu-uhrissa, on transsubstantiaatio: roomalaiskatolinen opetus, jonka mukaan alttarilla oleva leipä sisältää Jeesuksen Kristuksen sielun ja jumaluuden samoin kuin Hänen verensä ja tietenkin myös Hänen ruumiinsa. Tällä tavoin koko Kristus, Hänen ruumiinsa, verensä, sielunsa ja jumaluutensa uhrataan sovittamaan Jumalan viha. Käytetty sana tarkoittaa sekä uhraamista, tappamista että hävittämistä. Papin käsitetään tekevän nämä asiat palvellessaan alttarin äärellä uhratessaan transsubstantioituneen eli muuttuneen öylättiuhrin Jumalalle. Vaikka me kiellämme täysin roomalaiskatolisen kirkon transsubstantiaatio-opin, annamme sen olla toistaiseksi, jotta voisimme osoittaa roomalaiskatolisen messun toisen turhanpäiväisyyden, jonka väitetään tyynnyttävän Jumalan vihan ja antavan anteeksi synnit.

Me huomautamme heti alusta pitäen, että roomalaiskatolista pappia sitovat samat rajoitukset, jotka estivät Vanhan Testamentin leeviläisiä pappeja uhraamasta uhreja, jotka ottaisivat pois synnit. Esimerkiksi roomalaiskatolinen pappi suorittaa alttarilla uhrin, jossa hän uhraa jonkun toisen verta. Pappi on lisäksi selvästikin ihminen eikä Kristus. Samoin roomalaiskatolinen pappi tunnustaa avoimesti, että hän esittää uhrin Jumalalle omien syntiensä edestä ja kansan syntien edestä. Vaikka transsubstantiaatio-oppi olisi tosi (jota se ei ole) kaikki nämä kolme ongelmaa tekisivät messusta tehottoman uhrin syntien poistamiseksi.

Verratessaan vanhaa liittoa uuteen liittoon heprealaiskirje toteaa selkeästi, että vanhan pappisluokan temppelissä suorittamat uhrit eivät kyenneet poistamaan syntiä "niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan" (Hebr.9:25b). Kun siis joku muu kuin Kristus toimii papillisena välittäjänä, hänen toimensa välittäjänä ovat tehottomia, koska hän ei uhraa omaa vertaan, vaikka veri olisikin täydellistä. Kun roomalaiskatolinen pappi väittää, että hän muuttaa (transsubstantiaatio) leivän Kristuksen vereksi, jonka hän uhraa Jumalalle, hän itse asiassa tunnustaa samalla, ettei hänen uhrinsa saa mitään aikaan.

Raamatussa todetaan myös, että koska Kristus on ainoa uuden liiton välittäjä, hän ei jaa alttaria kenenkään ihmisen kanssa. Ainoastaan Hän palvelee uuden liiton uhrialttarilla:


"Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut" (Hebr. 7:13)

Me muistutamme lukijan mieleen, että tämä on kirjoitettu Kristuksen kuoleman jälkeen ja sulkee sentähden pois minkäänlaisen uustestamentillisen pappisluokan paitsi kaikkien uskovien yleisen pappeuden. Kukaan ihminen ei ole koskaan palvellut Kristuksen alttarilla, ei varsinkaan Hänen ristillä suorittamansa alttaripalvelun jälkeen eikä ennen sitä. Roomalaiskatolisen papin väite, että hän palvelee samalla alttarilla kuin Kristus on sama kuin hän tunnustaisi avoimesti, että hän palvelee toisen Kristuksen alttarilla kuin Hänen, josta Raamattu puhuu.

Edelleen, uhrin tehokkuus riippuu samassa määrin kahdesta kriteeristä: 1) palvelevan papin puhtaudesta ja 2) uhrattavan veren puhtaudesta. Kristus oli itse täydellinen Ylimmäinen pappi ja täydellinen uhri:


"Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut" (Hebr.7:26).

Kukaan roomalaiskatolinen pappi ei oleta olevansa synnitön. Sentähden kukaan roomalaiskatolinen pappi ei ole koskaan uhrannut sellaista messu-uhria, joka poistaisi syntejä. Raamattu poissulkee kenenkään sellaisen papin uhrin tehokkuuden, jonka on uhrattava omien syntiensä puolesta:


"jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä" (Hebr.7:27).

Tietenkin roomalaiskatolisilla on valmis vastaus näihin vastaväitteisiin. Ratkaistakseen ongelman, joka aiheutuu siitä, että joku muu kuin Kristus uhraa "Kristuksen verta" ja joku muu ihminen, syntinen ihminen palvelee Kristuksen alttarilla, papin sanotaan toimivan "Kristuksen persoonassa" tai in persona Christi (Katolisen kirkon katekismus, 2005, kappale 1548). Se tarkoittaa sitä, että vaikka me näemme lihallisilla silmillämme jonkun muun kuin Kristuksen uhraavan veren, joka ei ole Kristuksen verta, meidän odotetaan näkevän uskon silmillä Kristuksen itsensä uhraamassa omaa vertaan — ehtoollisleivän Isälle.

Jos se olisi totta (mitä se ei ole), että leipä muuttuu Kristuksen vereksi ja pappi toimii jollain tavoin Kristuksen persoonassa, se näyttäisi poistavan molemmat edelläesitetyt vastaväitteet koskien sekä messu-uhrin uhritapaa että itse uhrin tehokkuutta. Roomalaiskatolisen kirkon ratkaisu lisää itse asiassa kaksi uutta ongelmaa sen sijaan että se ratkaisisi ongelmia.

Ensiksikin, messu-uhrin uhraamisen menetelmässä Kristus uhraa itsensä maallisessa temppelissä, joka, vaikka se huomattavassa määrin muistuttaakin Mooseksen antamia ohejita 2.Moos.25:ssä, on silti vain jäljitelmä siitä, joka myös oli vain jäljitelmä taivaallisesta temppelistä. Toiseksi, tämä nykyinen menetelmä, jossa roomalaiskatolinen pappi uhraa "Kristuksen verta" "Kristuksen persoonassa", pakottaa hänet tekemään sen yhä uudestaan ja uudestaan. Eli Kristus ikäänkuin uhraa itsensä (kärsii) kerta toisensa jälkeen. Hänen oletetaan uhraavan itsensä uhrialttarilla joka kerta, kun kuka tahansa roomalaiskatolinen pappi uhraa messu-uhrin missä tahansa maailmassa maailman loppuun asti.

Jos joku kysyy, miksi vastustamme messua näillä perusteilla, me vastaamme, että Raamattu puhuu selvästi sitä vastaan. Jos sanotaan, että Kristus uhraa kerta toisensa jälkeen oman verensä (ts. kärsimyksensä) Isälle käsillätehdyssä temppelissä, silloin Hänen sanotaan tekevän sellaista, jonka Raamattu nimenomaan kieltää Hänen tekevän:


"Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme. Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti" (Hebr.9:24—26a)

Mutta tässäkin kohdassa roomalaiskatolisen kirkon oppi kaksinkertaistuu. Rooman kirkko laittaa Kristuksen uhraamaan uhrinsa Jumalalle tavalla, josta Raamattu sanoo, ettei Hän tehnyt niin ja toiseksi Rooman kirkko laittaa Kristuksen uhraamaan uhrinsa tavalla, joka Raamatun mukaan ei poista syntiä. Kristus "on yhden ainoan kerran ilmestynyt poistaakseen synnin", sanoo Jumalan Sana. Roomalaiskatolinen kirkko laittaa hänet ilmestymään monia kertoja (roomalaiskatolisen kirkon papin kautta) maallisessa käsintehdyssä temppelissä kykenemättä poistamaan mitään syntiä. Itse asiassa roomalaiskatolinen kirkko laittaa Hänet kärsimään (uhraamaan itsensä) yhä uudestaan ja uudestaan aina maailman loppuun saakka. Roomalaiskatolisen kirkon Kristuksen (joka ei ole Kristus eikä vapahtajakaan) on uhrattava itsensä jatkuvasti messussa, koska messun ei käsitetäkään "poistavan syntiä". Jos se poistaisi synnin, yksi kerta riittäisi, mutta roomalaiskatolisen kirkon "syntienpoistamistyötä" ei saada koskaan suoritettua loppuun. Ja koska se ei pysty "poistamaan syntiä" yhdessä uhrissa, eivät lukemattomatkaan messut tule koskaan riittämään.

Mutta tähänkin on Roomn kirkolla selityksensä. Vaikka uhri uhrataankin silminnähden maallisessa temppelissä, roomalaiskatolinen kirkko väittää todellisuudessa, että uhri ainoastaan suoritetaan maan päällä (maallisessa pyhäkössä), mutta uhrataan todellisuudessa taivaallisella alttarilla. Pyydämme lukijaa kiinnittämään erityistä huomiota sen henkilöllisyyteen, joka roomalaiskatolisen kirkon mukaan uhraa uhrin taivaallisella alttarilla:


"Me uhraamme sinulle, kirkkauden Jumala ja majesteetti, tämän pyhän ja täydellisen uhrin...Katso suosiollisesti näiden uhrien puoleen ja ota ne vastaan...Nöyrästi rukoilemme sinua, kaikkivaltias Jumala, kantakoon pyhä enkelisi tämän uhrilahjan taivaalliselle alttarillesi sinun kirkkautesi eteen, jotta me kaikki, jotka tältä alttarilta nautimme Poikasi ruumiin ja veren, täyttyisimme armolla ja siunauksella." (Sunday Missal Prayerbook and Hymnal for 1994,s.27 ja Katolisen kirkon katekismus, 2005, kappale 1383)

Ehkä lukija tarkasteltuaan tätä lainausta messuliturgiasta käsittää huolestuneisuutemme. Vaikka roomalaiskatolinen kirkko luulee ratkaisseensa ongelman, joka aiheutuu siitä, että Kristuksen uhri uhrataan käsintehdyssä temppelissä, joka on vain jäljennös oikeasta temppelistä, se on lisännyt taas uuden ongelman. Kristuksen uhri kuvataan nyt ikäänkuin taivaallisella alttarilla tarjottuna (niinkuin Raamattu sanoo), mutta nyt esitetäänkin enkeli uhraamassa uhria. Tällä tavoin messu-uhri synnyttää jälleen uuden harhaopin siinä, että nyt laitetaan enkeli uhraamaan Jumalalle verta, joka ei ole hänen omaansa yhä uudelleen ja uudelleen syntien sovittamiseksi. Tällä tavoin Rooman kirkko moninkertaistaa harhaoppinsa.

Mutta tässä eivät olleet kaikki roomalaiskatolisen kirkon messu-uhria koskevat ongelmat. Varma on siis Raamatun sana siitä, että Kristuksen uhraama uhri, joka esitettiin taivaallisessa temppelissä, kykenee poistamaan synnin, jonka todistaa selvästi se, että Hänen tarvitsi uhrata itsensä vain kerran, joka riittää kaikiksi ajoiksi, ja että Hän nyt elää iankaikkisesti. Ja koska meidän Pappimme uhrasi uhrin, joka oli niin täysin riittävä, Hänen ei tarvitse enää uhrata jatkuvasti samaa uhria yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt Hän voi levätä ja istua Isänsä oikealla puolella murehtimatta sitä, pitääkö jonkun toisen papin tulla suorittamaan loppuun Hänen alttaripalvelunsa. Hän tietää, että mitkään papit, jotka olivat Häntä ennen, eivät voineet poistaa syntiä, koska he palveltuaan kuolivat. Heidän heikkoutensa oli se, että he olivat kuolevaisia, ja siksi heitä oli lukuisia ja heillä oli oltava seuraajat. Kristus tietää, ettei Hänen jälkeensä ollut tarvetta seuraajille, uusille uhripapeille, jotka puolestaan tarvitsisivat seuraajan heikkoutensa tähden, koska he olisivat kuolevaisia eivätkä pystyisi poistamaan syntiä. Kristus kykeni kuitenkin suorittamaan täydellisen uhrin, joka poisti synnin, koska Hän oli täydellinen ja elää iankaikkisesti ja rukoilee nyt valittujen puolesta Ylimmäisen Papin viran pysyvänä ja lopullisena haltijana. Hän tietää, etteivät roomalaiskatolisen kirkon papit ole ollenkaan pappeja, koska he yrittävät tehdä tyhjäksi kaiken sen, mitä Hän on tehnyt:


"Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista. On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä. Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme. Eikä hän mennyt uhratakseen itsensä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan" (Hebr.7:22—25).

Tämä raamatunkohta tekee äärimmäisen selväksi sen, että Kristuksen papillinen työ oli riittävä juuri siksi, ettei Hän tarvitse kenenkään muun papin suorittavan loppuun tai jatkavan Hänen työtään. Mutta tässä kohdassa todetaan jotain muutakin. Merkkinä uhrijärjestelmästä, joka ei kykene takaamaan iankaikkista pelastusta on se, että sen on suoritettava jatkuvasti yhä uusia uhreja. Merkkinä vajavaisesta pappeudesta on se, että heitä on oltava lukuisia jatkamassa puutteellista uhrijärjestelmää sitä mukaa kuin kukin vajavainen pappi kuolee.

Uutinen siitä, että Kristuksen uhri on poistanut synnin kerta kaikkiaan on ihmeellinen uutinen uskovalle, mutta roomalaiskatolinen papisto ei kestä kuulla sitä. Tämä hyvä uutinen Kristuksen ylimmäispapillisesta alttaripalvelusta tekee lopun kaikesta siitä, mitä roomalaiskatolisen kirkon papisto haluaa jatkaa. Sen pahempaa uutista ei voi kantautua roomalaiskatolisen kirkon papin korviin kuin tämä: Kristuksen uhri on poistanut synnin kerta kaikkiaan. Mutta ne kristityt heprealaiset, joille epistola kirjoitettiin, ja joiden joukossa oli epäilemättä joitakin leeviläisiä pappeja, ymmärsivät sen merkityksen. Meillä on Raamatussa todisteita siitä, etteivät kääntyneet leeviläiset rynnänneet evankeliumin kuultuaan rakentamaan leeviläisten alttareidensa kopioita jatkaakseen alttaripalvelustaan. He eivät tehneet niin kuin EWTN on tehnyt. Ja vaikka he näkisivät EWTN:n jokapäiväisen messun ja ehkä tunnistaisivat siinä esitetyn uhrin järjestelyt ja puitteet, he tuijottaisivat kauhuissaan ja ihmeissään nähdessään, että se, mikä oli niin lähellä katoamistaan heidän aikanaan, olisi herätetty laittomasti henkiin. Jo heidän aikanaan oli sellainen häviämässä ja lähellä lopullista katoamistaan — jopa sellaisen kuvaaminen tapahtui vain muistutuksena jostain sellaisesta, joka oli kokonaan jäänyt pois (Hebr.8:13). Me jätämme lukijan mietiskelemään seuraavaa raamatunkohtaa ja ihmettelemään, mitä kristityt heprealaiset olisivat ajatelleet, jos äiti Angelica voisi EWTN:n kautta lähettää roomalaiskatolisen kirkon eksytyksen ensimmäisen vuosisadan kristityille:

Olihan tosin ensimmäiselläkin liitolla jumalanpalvelussäännöt ja maallinen pyhäkkö. Sillä maja oli valmistettu niin, että siinä oli etumainen maja, jossa oli sekä lampunjalka että pöytä ja näkyleivät, ja sen nimi on "pyhä". Mutta toisen esiripun takana oli se maja, jonka nimi on "kaikkeinpyhin"; siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, yltympäri kullalla päällystetty, jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia ja Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut, ja arkin päällä kirkkauden kerubit varjostamassa armoistuinta. Mutta näistä nyt ei ole syytä puhua kustakin erikseen. Kun nyt kaikki on näin järjestetty, menevät papit joka aika etumaiseen majaan jumalanpalvelusta toimittamaan, mutta toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä. Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo. Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa, vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti (Hebr.9:1—10).

Ikävä kyllä sanat "tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta" pitävät edelleen paikkansa roomalaiskatolisten kohdalla ja tulevat säilymään heidän kahleinaan, kunnes he tekevät parannuksen harhaopistaan ja tunnustavat, että se, mitä he nyt harjoittavat, oli tarkoitettu ainoastaan evankeliumin esikuvaksi eikä itse evankeliumiksi. Tie kaikkeinpyhimpään on ilmoitettu meille Kristuksessa, mutta roomalaiskatolinen papisto ei halua meidän tietävän sitä, "kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä" (Matt.23:13).
Alkuperäinen artikkeli: Mass Deception by Timothy F Kaufman

Alkuun | Messu-uhri | Pääsiäinen | Kristillinen pääsiäinen | Jeesus kuoli keskiviikkona 1/2 | Jeesus kuoli keskiviikkona 2/2 | Viimeinen ehtoollinen 1/3 | Viimeinen ehtoollinen 2/3 | Viimeinen ehtoollinen 3/3 | Herran ehtoollinen | Onko roomalaiskatolisuus kultti? | Kaikki ekumeeniset tiet vievät Roomaan | < a href="Sakra.html">Sakramentalismi | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat