Brooks Alexander

Okkulttinen filosofia ja mystinen kokemus

Kulttuurin muutos

Teologi Nels Ferre sanoi vuonna 1961, "Huomatkaa, että päätaistelu tullaan käymään klassisen kristinuskon, niinkuin se sisäisesti ymmärretään ja sen uusien itämaisvaikutteisten versioiden välillä, olkoot ne sitten tulleet uusplatonilaisuuden kautta tai sitten aivan moderneja muotoja...Yliluonnollinen, yksilöllinen, klassinen kristinusko on nyt murenemassa äärimmäisen ei-dualistisen, persoonattoman tai transpersoonallisen uskon alle. Tuulet puhaltavat nyt suorastaan myrsylukemilla itämaiden suunnalta".1
Professori Ferren meteorologinen metafora on saattanut tuntua liioittelulta vuonna 1961, mutta tänään on sen paikkansapitävyys ilmeinen. Itämaiset opetukset ovat nousseet merkittävään asemaan ja kukoistukseen länsimaissa huimaa vauhtia. Kiinnostusta itämaisten uskontojen filosofiaan ei voida enää pitää pelkkänä muotioikkuna, josta kristillisen yhteisön ei tarvitse mitenkään piitata.
On kuitenkin helppo arvioida väärin ongelman todellinen laajuus ja muoto. Se, mikä näyttää kaikkein ilmeisimmältä, ei välttämättä ole kaikkein tärkeintä. Amerikkalaiset itämaisten kulttien kannattajat ovat usein niin näkyviä ja selvästi erottuvia, että on helppo arvioida väärin heidän merkityksensä, koska he eivät muodosta kovin suurta joukkoa määrällisesti. "Kulteista" käydyt kiistat ovat paljolti seurausta siitä, ettei nähdä metsää puilta. Yhteiskunnallisesti näkyvä uskonnollinen innostus on usein merkki paljon suuremmasta kulttuurimuutoksesta.

Sekularismi ja mystiikan riisuminen

Itämaisia ja okkulttisia aatteita markkinoitaessa länsimaalaisille suorastaan valtavissa mittasuhteissa, ne suodatetaan kulttuurissamme vallitsevan sekularismin kautta. Tällä tavoin niistä riisutaan niiden mystiikka niiden varsinaista sisältöä kuitenkaan muuttamatta. Itämaisen/okkulttisen maailmankäsityksen peruskomponentit esitetään uudenlaisessa muodossa, joka on naturalistinen, tieteellinen ja humanistinen asenteeltaan. Okkulttinen filosofia sekularisoidaan ja psykologisoidaan yhä hienostuneemmin. Sellaisessa muodossa aikamme intellektuellien on helppo omaksua sen peruskäsitteet.
Tällä tavoin nämä mystiset opit ovat vaikuttaneet yhteiskunnan eri alueille ja ne ovat siirtyneet kauas alkuperäisestä joskus ehkä erikoisestakin ympäristöstään. Niiden perusteemat esiintyvät kautta aikamme tieteen, talouden, politiikan, taiteen, psykologian ja uskonnon. Peruskäsitykset "ihmisestä, kaiken merkityksestä ja Jumalasta", jotka on perinteisesti yhdistetty muinaisiin itämaisiin uskontoihin, pulpahtavat esiin monien aikamme yhteiskunnassa esiintyvien trendien todellisina alkulähteinä.

Uusi maailmankuva

Stanford Research International (SRI) on arvostettu "ajatusriihi", joka on houkutellut hallituksen sponsorointia monille eri erikoistutkimusprojekteille. SRI:n yhteiskuntatieteilijät uskovat, että olisi tarpeen ajaa uutta käsitystä ihmiskunnasta, joka saisi aikaan yhteiskunnallisia muutoksia. SRI:n merkittävä raportti Changing Images of Man (1974), esittää asian kiteytetysti:

"Peruskäsityksillä ja kuvilla ihmisluonnosta ja ihmisen potentiaaleista saattaa olla valtava voima yhteiskunnan arvojen ja toiminnan muodostumisessa. Olemme pyrkineet tässä tutkimuksessa:

  1. Kuvaamaan niitä tapoja nykyisessä yhteiskunnassamme, sen kansalaisia ja instituutioita, jotka ovat niiden pohjalla olevien menneisyyden ja nykyisyyden myyttien ja kuvien muodostamia.
  2. Tutkimaan niiden kuvien heikkouksia, joita ihmissuvulla nykyään on ja määrittelemään tulevilta kuvilta edellytettäviä ominaisuuksia.
  3. Tunnistamaan voimakkaasti vaikuttavia toimintoja, jotka voisivat saada aikaan uusien kuvien ja uudenlaisen poliittisen lähestymistavan synnyn yhteiskunnan tärkeimpien ongelmien ratkaisemiseksi.2

SRI:n mukaan ovat mm. "juutalaiskristillinen, darwinilainen, freudilainen (ja) behavioristinen malli" "erilaisia menneitä kuvia ja teorioita".3 SRI:n "oikeanlaisella kuvalla" pitäisi olla monia ulottuvuuksia, mutta vain yksi peruskäsite. Raportin kirjoittajat kysyvät itseltään:

"Tärkeä kysymys: Jos yksilön kokemus muodostaa vain pienen viipaleen olemassaolomme kokonaisuudesta, missä on ihmisolennon olemus vastakohtana koko luokalle..."
Ilmeisesti juuri tässä tarjoaa perenniaalisen filosofian kuva ihmiskunnasta parhaan yksittäisen vastauksen:
Minä, atma, ei synny koskaan eikä kuole koskaan.
Sillä ei ole syytä ja se on ikuisesti muuttumaton.
Se on ajan tuolla puolen, syntymätön, pysyvä ja ikuinen.
Se ei kuole, kun ruumis kuolee. Kaikkien olentojen sydämeen on kätkeytyneenä atma, Henki, Minä, pienempi kuin pieninkään atomi, suurempi kuin suurimmat avaruudet. (Upanishadit, 1000 e.Kr.)"4

Uuden maailmannäkemyksen lähteitä

Termi "perenniaalinen filosofia" on Leibnizin luoma, mutta Aldous Huxley teki siitä suositun. Huxley määritteli sen olevan "...metafysiikkaa, joka tunnustaa Jumalan todellisuuden substanssina esineiden, elämien ja mielten maailmassa; psykologiaa, joka löytää sielusta jotain samanlaista kuin Jumalan todellisuus ja jopa yhtäläistä sen kanssa; etiikkaa, joka asettaa Ihmisen lopullisen tarkoituksen kaiken olemisen immanenttiin ja transkendenttiin Perustukseen...." (Korostus lisätty).5
Huxley löytää selvimmän ilmauksen perenniaalifilosofiasta kaikkien uskontojen mystisissä kirjoituksissa ja erilaisten esoteeristen ja okkultisten koulukuntien eksplisiittisissä opetuksissa kautta historian. Se on olennaisesti samaa kuin se, mistä olemme käyttäneet ilmausta "itämainen/okkulttinen filosofia". Miten termi sitten muotoillaankin, se on tietynlainen abstraktio: se on lyhennetty tapa identifioida tietty yhdistelmä yhteisiä piirteitä. Tässä tapauksessa se määrittelee yhteisen yhdistelmän olettamuksia (ts. uskon lähtökohtia) lopullisen todellisuuden ja lopullisten arvojen luonteesta. Huxley kutsui sitä optimistisesti "kaikkien teologioiden korkeimmaksi yhteiseksi tekijäksi".6

Jumalten ruuhka-aika

Menneisyydessä on näitä olettamuksia esitetty systemaattisesti sellaisissa esoteerisissa tiedonaloissa kuin astrologia, alkemia, jooga, magia, taolaisuus, tantra ja zen. Nykyään syntyy uusia muotoja tästä perusmaailmannäkemyksestä, koska niitä ja muita ajattelun koulukuntia yhdistellään keskenään laajalti.
Tätä uskonnollista lisääntymistä on kutsuttu "jumalten ruuhka-ajaksi". Uskonnollisten virtausten muuttaessa suuntaa saattaa olla vaikea käyttää perinteisiä nimilappuja, mutta niiden pohjalla olevat hengelliset realiteetit saattavat tulla näkyvämmiksi. Kuitenkin saattaa runsaus muuttua sekaannukseksi, jos ajattelumme kategoriat eivät tee mahdolliseksi yksityiskohtien tulkitsemista järkevästi. Puhumme sitten näistä olettamuksista perenniaalisena filosofiana, mystiikkana, vedantana, okkulttisena filosofianan, panteisimina tai monismina riippuu enemmän siitä, mitä tahdotaan korostaa kuin semanttisesta täsmällisyydestä.
Kukin näistä termeistä on validi ja käyttökelpoinen tiettyyn asteeseen saakka. Mitä sanoja sitten käytämmekin sitä kuvataksemme, nykyajan filosofoinnin ylpeä harha on jonkinlaista "kosmista humanismia". Se yhdistetään yleisesti esoteerisen uskonnon "salaiseen viisauteen" ja sitä ylläpidetään usein sellaisilla käytänteillä, kuten esim. joogalla ja meditoinnilla, jotka ovat peräisin itämaisista perinteistä. Tätä pohjalla olevaa teemaa toteutetaan sellaisella tavalla, että ihmiset ehdollistetaan ovelasti kaikilla tuon kulttuurin tasoilla hyväksymään uusi todellisuuden määritelmä. Tuo määritelmä kieltää lopulta Raamatun Jumalan, joka on persoona, väittää ihmisen olevan autonominen, voimakas ja että hänessä asuu sisäisesti jumaluus ja tuomitsee kaikki ehdottomat moraaliset arvot tai käsitykset yliluonnollisesta auktoriteetista vanhentuneiksi.

Maailmankuvien yhteentörmäys

C.S. Lewis näki etukäteen tämän kehityksen ja ymmärsi, että se syntyisi tuloksena keskenään yhteensovittamattomien uskontojen välisestä ristiriidasta. Hän käsitti myös tämän yhteentörmäyksen merkittävyyden tarkastellessaan sitä historian perspektiivistä käsin:

"Panteismi ei miellytä mieltämme siksi, että se olisi viimeinen aste hitaassa valistusprosessissa, vaan koska se on lähes yhtä vanha kuin mekin olemme. Se saattaa olla jopa kaikkein primitiivisin kaikista uskonnoista...Se on ikimuistoinen Intiassa. Kreikkalaiset nousivat sen yläpuolelle vasta kulttuurinsa huipulla...heidän seuraajansa vajosivat stooalaisten suureen panteistiseen järjestelmään. Nykyajan Eurooppa pääsi sitä pakoon vasta ollessaan pääasiallisesti kristitty; se palasi takaisin Giordano Brunon ja Spinozan mukana. Hegelin kautta siitä tuli korkeastikoulutettujen ihmisten lähes yhteinen filosofia...Kaukana siitä, että panteismi olisi korkeimmalle hienostunutta huippu-uskontoa, se on itse asiassa vakituinen taso, jonka alle ihminen joskus vajoaa, mutta jonka yläpuolelle hänen omat kykynsä eivät häntä koskaan ilman apua nosta kovin pitkälle. Se on asenne, mihin ihmismieli vajoaa automaattisesti, kun se jätetään oman onnensa nojaan. Ei ihme, että me huomaamme sen olevan mieluisaa. Jos uskonto tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, mitä ihminen sanoo Jumalasta eikä sitä, mitä Jumala tekee ihmiselle, silloin panteismi on lähes uskontoa. Ja siinä mielessä on uskonnolla pitkän päälle vain yksi todella pelottava vastustaja—nimittäin kristinusko."7
Tällävälin on kuitenkin länsimaiden hengellinen anemia jättänyt meidän sukupolvemme ahnaaksi todellisuudelle ja sentähden myös helposti lankeavaksi mihin tahansa hengelliseen väärennökseen, jota tarjotaan totuuden nimissä. Tämä kehitys avaa uusia haasteita arvioinnille ja aikamme kristillisen uskon apologetiikalle. Arviointi on se hengellinen suodatin, joka tekee kristitylle mahdolliseksi elää maailmassa kuulumatta silti siihen. Arviointi aistii intuitiivisesti ja hylkää vääristelyt ja valheellisuudet, jotka eivät ole sopusoinnussa raamatullisen totuuden ja läsnäolevan Pyhän Hengen kanssa. Apologetiikka on tuon prosessin muuntamista rationaalisiksi ja teologisiksi ilmaisuiksi.

Juurien arviointia: Neljä kohtaa okkulttisessa filosofiassa

1.Mooseksenkirjan 3. luvussa käärme viettelee Aatamin ja Eevan ja siitä muodostuu harhaan viettelevän valheen arkkityyppi. Okkultin filosofian perinteiset järjestelmät ja niiden uudenaikaisemmat variantit sopivat tuohon alkuperäiseen malliin melko tarkkaan. On tärkeää käsittää, että itämainen/okkulttinen maailmankuva ei ole ensisijaisesti älyllinen rakennelma, jonka tarkoituksena olisi ratkaista joku sitä ennen esiintynyt käsitteellinen ongelma. Kaikki nuo järjestelmät ovat yrityksiä ilmaista joku kokemus. "Kosmisen totaaliuden" kokemus, niinkuin sitä on kutsuttu, on voimallinen ja vetoava kokemus, koska se laajentaa ihmisen havaintomaailmaa ja tietoisuutta. On ironista, että se on yhä vain hyvin osittainen—ja siksi pettävä kokemus—koska langennut ihmissuku ei voi päästä Jumalan yhteyteen.
Tällainen mystisen kokemuksen muoto on pakostakin luonnoltaan yksinkertainen, mutta ilmenee monitasoisesti. Niitä esoteerisia järjestelmiä, jotka yrittävät sitä tulkita, voidaan kuvata neljän toinen toisiinsa liittyvän ajattelun kategorian termein.

  1. "Kaikki on yhtä". Tämä julistus ei ole teoreettinen väite, vaan ytimekäs kuvaus kosmisen totaaliuden kokemuksesta, joka on tavallisesti saatu toisessa tietoisuuden tilassa. Sellaisia toisia tietoisuuden tiloja saattaa ilmetä spontaanisti, mutta tavallisesti ne saadaan aikaan mielen muutoksia aikaansaavilla huumeilla tai jonkin meditointitekniikan systemaattisella harjoittamisella. Tällaisen kokemuksen vaikutuksena on, että kaikki eroavuudet (varsinkin havainnoitsijan ja hänen havaintojensa kohteiden välillä) sulautuvat yhdeksi ainoaksi yhtäläiseksi ykseydeksi. Tämän kokemuksen tulkinta johtaa suoraan monistisen filosofian ensimmäiseen olettamukseen; että olemassaolossa on ainoastaan yksi Todellisuus. Tästä seuraa, sekä loogisesti että kokemuksellisesti, että kaikki näennäiset dualismit ja eroavuudet (mukaanlukien hyvän ja pahan välinen vastakkaisuus) ovat epätodellisia tai ne ovat yhden jumaluuteen kuuluvan Todellisuuden toissijaisia ilmentymiä. Samoin ovat kaikki objektit ja yksilöt pelkästään väläyksiä kaiken sisältävästä Yhdestä. Tätä lopullista Todellisuutta pidetään usein puhtaana tietoisuutena siinä mielessä, että se on rajatonta ja ehdotonta tietoisuutta. Hindutermein ilmaistuna se on Sat-Chit-Anananda, ts. "omasta itsestään tietoisen tietoisuuden ekstaasi".
    Tätä näkemystä voidaan kuvata Nobel-palkitun fyysikon Erwin Schrodingerin tieteellisillä spekulaatioilla. Schrodingerin maailmankuva on hänen omien sanojensa mukaan lähtöisin Vedantasta. Hän uskoo, että on olemassa ainoastaan yksi tietoisuus, jonka erilaisia puolia kaikki muu on: "Ulkomaailma ja tietoisuus ovat yksi ja sama asia, koska molemmat koostuvat samoista alkuelementeistä".8
  2. "Ihminen on jumalolento". Tämä olettamus on väistämätön seuraus ylläkuvatusta kokemuksesta. Jos olemassaolossa on olemassa vain yksi ainoa Todellisuus, silloin me olemme ilmeisesti sen osia tai siitä lähtevää säteilyä. Meidän oma "tietoisuutemme" muodostaa tuon erityisen yhdistävän linkin niiden välillä. Kokiessamme sen, me koemme ykseytemme jumaluuden kanssa ja sisimpämme jumaluuden olennaisen luonteen. Kaikki okkulttisen filosofian muodot yhdistyvät koskien sitä keskeistä uskomusta ja siinä, että ihmisen sisin tai "todellinen" minä on Jumala ("sisäinen jumaluus"). Tämä on perusvalheen, käärmeen perusvalheen perusmuoto: "Ihminen on Jumala".
  3. Elämän tarkoitus ja täyttymys on tulla tietoiseksi omasta jumalallisesta luonnnostaan". Ihmisen "jumaluus" voidaan kuitenkin aina määritellä tietyn opetuksen avulla, tuo "tie" on aina gnosiksen tie: kokemuksellisen "tiedon" saavuttaminen metafyysisen, välähdyksenomaisen ymmärtämisen kautta. "Pelastus" on yhtä kuin tuon korkeamman Todellisuuden ja sen lakien löytäminen. Tavanomainen okkulttinen terminologia puhuu "valaistuksesta", "illuminaatiosta", "yhdistymisestä", "yhtymisestä" ja "itsensä toteuttamisesta". Kaikki mystisen okkultismin kannattajat pitävät filosofiaansa tieteellisenä ja myös (tai pikemminkin) uskontona. He haluavat yhtyä tuohon jumaluuden periaatteeseen tai lakiin ymmärryksensä ja hengellisten ja psyykkisten tekniikoiden avulla. Nuo päämäärät näyttävät mahdollisilta saavuttaa, koska "ihmisen minuuden lakina" "jumala" on täysin läsnä ja sentähden valmiina lähestyttäväksi. Tällaisesta lähestymistavasta seuraa myös, että näiden uskontojen opetukset pitävät henkilökohtaista, subjektiivista ja kokemuksellista merkittävyyden lähteenä ja takeena heidän järjestelmässään—ei ilmoitukseen perustuvan uskon tai auktoriteetin lisäksi, vaan sen vastakohtana.
  4. Itsensä toteuttaminen johtaa hengellisen teknologian hallintaan ja psykohengellisen voiman saavuttamiseen. Sitä mukaa kuin vihkiytyneet etenevät gnosiksen tiellä, he tutustuvat yhä paremmin jumaluuteen ja sen suhteeseen alemman asteen manifestaatioihin (joita me pidämme luomakuntaan kuuluvina).Tällä tavoin heistä tulee ihmisjumalina oman todellisuutensa mestareita ja luojia. Tiedon avulla ja käyttämällä hengellisiä lakeja he kykenevät luomaan ja hallitsemaan oman tai muiden tulevan kehityksen olosuhteita. (Jos he omaksuvat tämän roolin suhteessaan muihin, heistä tulee käytännössä "guruja" tai hengellisiä mestareita.) Siinä missä todellisuus muodostuu tietoisuudesta, voimme oppia hallitsemaan todellisuutta tietoisuutta hallitsemalla.
    Olessamme osalliset jumaluudesta tietoisuutemme kautta, me osallistumme automaattisesti siihen prosessiin, jonka avulla aistein havaittavat objektit saadaan (illusoorisesti) olemaan. Jopa ainettakin pidetään mielen aikaansaannoksena, ei ulkomaailmaan kuuluvana. Se on yksi ihmisen itsensä toteuttamisen tulos eikä objektiivista todellisuutta. Sitä mukaa kuin "valaistuneet" tai "todellistuneet" yksilöt oppivat muuntamaan tietoisuuttaan niinkuin ja milloin haluavat, he oppivat sitä kautta muuttamaan luomakunnan rakennetta; he pystyvät luomaan ainetta tai hävittämään sitä, koska he ovat kyvykkäitä jumalia.
    Sellaiset väitteet loukkaavat materialistista mentaliteettia, mutta olisi naivia torjua heidät suoralta kädeltä. Raamatussa varoitetaan päättelemästä, että ne ovat kiellettyjä voimia osittain siksi, että ne ovat todellisia.
    Mieti Baabelin tornia. On todennäköistä, että tuo torni oli kosminen temppeli, joka liittyi heidän astrologiansa okkulttiseen uskontoon samoin kuin sen seuraaja, babylonialainen ziggurat. 1.Mooseksenkirjan 11:6:ssa Jumala puhuu siitä voimasta, jota tuon tornin rakentajilla oli ja yhdistää sen nimenomaan ihmisen mielikuvituksen käyttöön: "ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä" (engl Raamatussa: "and now nothing they have imagined they can do will be impossible to them"="ja nyt ei mikään, mitä he ovat kuvitelleet voivansa tehdä, ole heille mahdotonta".

Mystiikasta magiaan

Tässä kohtaa mystiikka yhtyy magiaan ja päin vastoin. Itse asiassa nämä termit eivät tarkoita ollenkaan täysin erilaisia ilmiöitä, vaan kuvaavat spektrin ääripäitä. Mystiikka alkaa kosmisen totaaliuden kokemuksesta tai siihen pyrkimisestä. Tämä kokemus johtaa siihen johtopäätökseen, että "Ihminen on jumalolento". Sitä mukaa kuin itsensä toteuttamisen prosessi jatkuu, mystikko kohtaa näyn luvatuista voimista ja siirtyy sitä kautta maagiseen. Noita taas aloittaa spektrin toisesta päästä. Noita aloittaa voiman tavoittelemisesta. Ennemmin tai myöhemmin noita saa kosmisen totaaliuden kokemuksen ja ymmärryksen sisäiseen jumaluuteensa tienä lopulliseen voimaan, joka on ylempänä kaikkia rituaaleja ja kaikkea mystiikkaa.
Okkulttisen filosofian neljä kohtaa ovat kohtia jatkumossa. Ne eivät ole suinkaan ainoita kohtia tuossa jatkumossa, joita voisi tutkia. Ne on valittu, koska niissä kiteytyvät tuon spektrin tietyt "nystyrät" tai tärkeät kohdat. Sen lisäksi ne sopivat hyvin arvioitaviksi raamatullisesti ja vertailtaviksi raamatullisten kategorioiden kanssa.

Spektri mittavälineenä

Tuossa asiayhteydessä voimme sitten ottaa nämä neljä "opinkohtaa" okkulttistisen/mystisen maailmankuvan erillisinä tunnusmerkkeinä. Meidän olisi ymmärettävä, että nuo opit ovat itse olennaiselta olemukseltaan tietyn kokemuksen rationalisointia ja että jokainen noista neljästä kohdasta voidaan ilmaista monin eri tavoin. Yhdessä—ikäänkuin spektrinä—arvioituina sellaisella mittavälineellä, jolla voidaan arvioida ryhmiä ja opetuksia, jotka saattavat muutoin olla tuntemattomia. Jos hengellinen ryhmä tai maailmankuva ilmenee vaikkapa vain yhdessä näistä kohdista selkeänä, sen perusopetus on luultavasti raamatullisen kristinuskon vastaista.
Kaikki nuo neljä kohtaa ovat perusasioita useimpien nk. "uusien uskonnollisten liikkeiden" opetuksissa; ne ovat erityisen ilmeisiä "New Age" / Uuden aikakauden liikkeen tai "vesimiehen" ryhmissä samoin kuin niissä ryhmissä, jotka perustuvat edellisiä selvemmin itämaiseen/okkultistiseen perinteeseen. Ne esiintyvät myös erilaisissa joogan, mietiskelyn, mielenvoiman ja taistelulajien muodoissa.

Arvioinnista apologetiikkaan

Arvioinnin toteutuessa, kun tosi erotetaan valheellisesta, ovat apologetiikan eli uskon puolustamisen tavoitteet laajemmat. Kun raamatullisen totuuden mallia käytetään okkulttisen filosofian analysointiin, on aihe käsitettävä kokonaisuutena, jotta analysointi onnistuisi. Meidän olisi muistettava, että okkulttisen filosofian kokemukselliset ulottuvuudet ovat ihmisessä tapahtuvia ilmiöitä vähintäänkin siinä missä ne ovat luonteeltaan yliluonnollisia. Okkulttisen/mystisen kokemuksen psykologista dynamiikkaa voidaan tulkita sekä yksilön tasolla että kollektiivisesti.
Yksilön tasolla merkitsee syntiinlankeemus sitä, että jokainen ihmisolento on synnynnäisesti taipuvainen psykohengellisiin vääristymiin. Minästä on tullut syvällisesti luonnottomalla ja mystisellä tavalla oman painovoimansa keskipiste. Raamattu sanoo selvästi, että tämä tilanne vallitsee jo ihmisen syntymästä saakka (Ps.51:5) ja se vaikuttaa siis merkittävällä tavalla minän eli egon muodostumiseen.

Jumalan kuvaan kohdistuva epäjumalanpalvelus

Tässä asiayhteydessä on ihmisen itsensä mahdollista kehittää näky omasta jumaluudesta—erityisesti sydämen salaisissa sopukoissa (Jes.47:8-10). Käärmeen lupauksella ei tosiaankaan olisi sitä viettelyvoimaa, mikä sillä on ellei olisi olemassa tällaista näennäistä mahdollisuutta. Nimenomaan tämä ihmisen tilan traaginen paradoksi antaa tälle kiehtovalle harhalle sen todellisuudentunnun: Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi, että hän voi heijastaa Jumalan kirkkautta riippuvaisena ja rajallisena olentona, mutta meidän langennut luontomme houkuttelee meitä ilmaisemaan Jumalan kirkkautta riippumattomina ja autonomisina olentoina.
Tuossa viettelyksessä on lopultakin kysymys sellaisesta epäjumalanpalveluksesta, jossa ihminen palvoo omaa sisäistä jumalakuvaansa. Tuon prosessin loppuunsuorittamiseen tarvitaan ainoastaan suora kokemus itse itsemme luomasta minästä. Luodun olennon sydämessä oleva heijastus Jumalasta sokaisee meidät näkemästä Luojaa, joka sen on luonut. Sekoitamme kuvan ja todellisuuden toisiinsa.
Tuo virhe on ymmärrettävä, koska langenneen ihmisen hengellinen tila on pimeyttä ja harhaa Raamatun mukaan. Ymmärrettävää tai ei, joka tapauksessa tuo virhe tuottaa yhä lisää sekaannusta ja vääristymiä, jotka esiintyvät muka "viisautena" (Room.1:2).
Sitä mukaa kuin ihmisen eksytys lisääntyy, lisääntyy myös hänen sokeutensa, niin ettei hän voi nähdä eksytyksensä seurauksia. Oman itsen jumalallistaminen on radikaalia ja kokemuksellista heittäytymistä oman langenneen luonnon painovoimakeskuksen varaan. Sentähden se tuntuu niin miellyttävältä vaihtoehdolta langenneesta ihmiskunnasta. Sentähden myös Raamattu suorastaan jyrisee varoituksia sellaisesta. Oman itsen jumalallistaminen on uskomista sellaiseen ja sellaisen tavoittelemista, mitä Jumala pitää ongelmana ja minkä voittamiseksi Kristus kuoli. Se on väistämättömästi evankeliumin sanoman hylkäämistä.
Okkulttisen filosofian kollektiivinen dynamiikka ilmenee sen universaaliudessa. Näyttää siltä, että "kosmisen totaaliuden" kokemus ja siihen perustuvat filosofiat ja siitä pulppuavat uskomusjärjestelmät ovat ihmiskunnan vallitseva hengellinen ilmaus raamatullisen uskon ohella. Monismi on muinainen, luonnollinen ja ilmeisen väistämätön vastaus ihmisen tilaan, kuten C.S. Lewis meille muistuttaa. Tämä on tärkeä vihje. Luonnollinen universaali riippuvuus kuoleman kirouksesta ilmenee ihmisen yksinäisyydessä ja on seurausta kuolemasta. Kuten Saarnaaja huomioi, ihmisolennot löytävät todellisimman yhdistävän siteen haudasta, johon kaikki lasketaan.

Kuolema, hajoaminen ja yhdistyminen

Niinkuin kuolema—inhimillisesti katsoen—on lopullista ja totaalista eroa, samoin horjuttaa tietoisuus tuosta lopusta yrityksiämme löytää jotakin järkeä tai arvoa elämänmuodossamme täällä ja nyt. Tuon lopullisen entropian hiipiessä takaperin jokaiseen kokemukseemme, se saa aikaan tunteen murtuneisuudesta, vieraantumisesta ja ahdistuksesta, joka tunkeutuu olemuksemme ytimeen. Kaikki "uskonto" on lopulta yritystä sopeutua varman kuoleman tietoisuuden murentavaan vaikutukseen elämässämme. Ihmiskunta ei siten voi paeta "uskontoa" vastauksena tilanteeseensa, koska yksilö ei pääse koskaan pakoon tietoisuutta kuoleman vääjäämättömyydestä. Niinpä uskonto vastauksena tähän ongelmaan on eräänlaista yhteisen maaperän hamuamista, jonka avulla voisi löytyä tuntematon sopusointu kaikki toiveemme ja mielihyvämme murskaavan tietoisuuden tuolta puolen.
Mutta nämä ykseyden alueet ovat hyvin rajallisia. Niiden, jotka etsivät ykseyttä todellisuuden murtumisessa on löydettävä se joko hajanaisen olemassaolomme tavanomaisen tason ylä- tai alapuolelta—joko elävässä Jumalassa, joka on persoona ja joka loi kosmoksen sanallaan tai jossain persoonattomassa "olemisen" muodossa, joka sisältyy kosmokseen ja muodostaa sen näkymättömäm perustuksen.

Luomisen dialektiikka

Onko tällaista "perusolemassaoloa" olemassa? Onko olemassa ykseyttä, joka olisi ollut olemassa jo ennen aineen ja energian luomista? Se näyttäisi järkevältä vaihtoehdolta 1.Moos.1:1-10:n perusteella. Siinä Jumala paljastaa, että kosmoksen muodostamisen alkuvaiheessa oli olemassaolon muoto, joka oli "autio ja tyhjä", ts. ilman selkeää rakennetta (vrt. engl Raamatun "formless and void" = muodoton ja tyhjä). Seuraavaksi tämä "paljaan" olemassaolon yhteinen tila herätettiin monenlaisuuteen. Ensin Jumalan Henki liikkui plasman yllä ja sitten Jumala loi valon ilmeisesti siitä. Sitten Jumala erotti valon pimeydestä (1.Moos.1:1-4).
Siitä alkaen Jumala rakensi luomakunnan askel askeleelta luomalla sarjan hyvin mutkikkaita kahtalaisuuksia: päivän ja yön, illan ja aamun, taivaanvahvuuden, joka erotti vedet vesistä, veden ja maan jne. (kts. kuva).

Kuvan 1 prosessi suoritettiin loppuun, kun luotiin viimeiset kaksi kahtalaisuutta—korkeimpana Jumalan luonnon ilmauksena luomakunnassa. Toinen niistä ilmenee ihmisluonnossa, toinen Jumalan toiminnassa. Jumalan luomistyössä ilmenee työn ja levon kahtalaisuus. Ihmisen kahtalaisuus ilmenee sukupuolten vastakkaisuudessa. Nämä kaksi kruunaavat luomistyön ja ne kiteytyvät sapatissa ja avioliitossa. Kummatkin niistä heijastuvat loputtomiin alaspäin koko luomakunnassa. Niissä näkyy Jumalan kuva, rakkaussuhteen näkyvä kuva.
On ilmeistä, että ihmismieli kykenee virittäytymään jossain määrin omiin prosesseihinsa. Okkultit mystikot väittävät yleisesti, että ihmisen tietoisuus on itsessään havainnoimisväline, joka kykenee ottamaan yhteyttä oman olemassaolonsa hienovaraiseen ja epämääräiseen perustaan. Jos me lähdemme yleensä ottaen raamatullisesta luomiskäsityksestä, ei näytä olevan mitään syytä kieltää tuota mahdollisuutta.

Juoksu takaperin

Okkulttinen mystikko sulauttaa nämä kahtalaisuudet yhteen etsiessään "ykseyttä autiudessa" ja tekee siten luomisen dialektiikan tyhjäksi. Mystikko itse asiassa astuu Jumalan askeleita takaperoisessa järjestyksessä purkamalla Hänen luomakuntansa pala palalta löytääkseen ensin sen perustukset ja kadotakseen sitten siihen. Kosmisen totaaliuden kokemus kohtaa tämän luomakunnan alimman yhteisen nimittäjän piirteettömänä potentiaalina ja sulautuu siihen, niin että yksilöllisyys ja henkilöys katoavat.
Sikäli kuin mystikko kykenee siihen, Jumalan kuva nähdään painuneena lähtemättömästi kaikkiin kokemuksen aspekteihin. Apostoli Paavali kertoo meille Roomalaiskirjeen 1:20:ssa, että luomakunta itse kertoo Jumalan kolkmesta ominaaisuudesta: iankaikkisuudesta, voimasta ja jumaluudesta. Jos ei tunne Jumalaa, tuntuu loogiselta alkaa pitää luomakuntaa sinä jumaluutena, jolle nuo ominaisuudet kuuluvat. Tällä tavoin on helppoa päätellä, että ihminen "kokee Jumalan", vaikka hän olisikin parhaillaan purkamassa Jumalan töitä.
Tällainen itsepetos vetoaa ihmiskuntaan, joka on vajonnut oman itsensä magnetismiin. Se "toimii" ilmiselvistä syistä murtuneen olemassaolon yhdistäjänä. Se on lopullinen katoamistemppu omantunnon, syyllisyyden ja tuomion välttämiseksi: ei ole enää olemassa ketään, joka voisi tuomita, jos kerran ketään ei ole jäljellä!

Asiat selviksi

Raamatulliselta kannalta katsoen ovat okkulttisen/mystisen lähestymistavan ongelmat ilmeisiä. Ensiksikin on yksilön persoonan häviäminen nähtävä laajemmassa asiayhteydessä kuin mihin sen oma kokemus pystyy. Jos yleinen "ylösnousemus" voittaa fyysisen hajoamisen prosessin, ei ole mitään syytä olettaa, etteikö se voittaisi myös psyykistä hajoamista. Samadhi on sittenkin ehkä vähemmän ikuista kuin se väittää olevansa.
Toiseksi, vaikka luomakunta paljastaakin Jumalasta jotain, mikä on totta, ei se silti ole vielä pelastavaa—luomakunnan sanoma oli tarkoitettu luomakunnalle, joka ei ollut langennut. Se kertoo meille jotain siitä, minkälainen Jumala on. Pelastussanoma on suunnattu langenneelle maailmallemme. Se kertoo siitä, mitä Jumala on tehnyt. Tuo elintärkeä sanoma ei ilmene luomakunnassa. Se ilmenee ainoastaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumissa (hyvissä sanomissa).
Kolmanneksi, okkulttinen mystikko ei kohtaa Jumalaa, vaan ainoastaan Jumalan kuvan. Luomisen alun autiusja tyhjyys on eksyttävä cul-de-sac, johon se itse sisältyy ja joka on rajallinen. Se näyttää lopulliselta ainoastaan rajallisen ihmisen näkökannalta ja jumaluudelta ainoastaan ihmisen ylpeyden kannalta.
Apostoli Paavali julistaa, että väärän uskonnon olemus on "luodun palvominen..." Laajemmassa merkityksessään se tarkoittaa koko luomakuntaa ja viittaa Paavalin ajattelun syvällisiin kulkuihin. Sellainen "palvonta" on kuitenkin väärin Jumalaa kohtaan ja myös Hänen luomakuntaansa kohtaan. Mystinen valaistus edustaa radikaalia tietoisuuden luhistumista, jossa Jumalan luomisprosessi käännetään vastakkaiseen suuntaan sen hajottaessa luodun järjestyksen monimutkaiset kokoonpanot ja yrittäessä löytää tien persoonattoman olemassaolon järjestäytymättömille juurille.

Kaksi vaihtoehtoa/yksi valinta

Näin uskonnollinen yhteyden tarve joutuu kohtaamaan kaksi vaihtoehtoa voidakseen toteutua:

  1. Todellinen transkendenssi siirtyy luomakunnan alueen toiselle puolelle (myös koskien sen näkymättömiä tai "hengellisiä" puolia) päästäkseen yhteyteen luomattoman Jumalan kanssa. Tänä päivänä, syntiinlankeemuksen jälkeen, kun ihmiskunta elää sen seurauksena erossa Jumalasta, välittää Kristuksen uhrikuolema mahdollisuuden sellaiseen yhteyteen.
  2. Valheellinen transkendenssi (joka on todellisuudessa subskendenssiä) siirtyy syvälle sisälle luomakuntaan mystisen itsetietoisuuden avulla päästäkseen yhteyteen luodun autiuden kanssa.

Raamattu varoittaa meitä siitä, että voimme odottaa realistisesti, että suurin osa ihmiskuntaa torjuu edellisen vaihtoehdon jälkimmäisen hyväksi. Valheellinen transkendenssi vetoaa langenneen ihmisen luontaiseen ylpeyteen, itseriittoisuuteen ja itsemagnetismiin.
Ihmiskunta on langenneessa tilassaan vieraantunut Jumalasta ja lisäksi se vielä kapinoi Häntä vastaan; se torjuu Hänet aktiivisesti. Yhä lisääntyvä syntisyytemme ja hengellinen ylpeytemme erottavat meitä koko ajan lisää Jumalan kokemisesta ja Hänen tuntemisestaan (Room.1:18). Tämä yksinkertainen ja samalla kauhistuttava tosiasia kaventaa koko ajan vaihtoehtojen määrää ja ennaltamäärää siten käytännöllisesti katsoen sen "uuden ihmisen kuvan" syntymisen, jonka näemme tapahtuvan yhteiskunnassamme nykyään.

Eksytyksen kierre

Tuo prosessi näyttää yhtä väistämättömältä kuin matemaattinen teoreema. Radikaalin vieraantumisen tilassa kaikki pyrkimykset saada pätevä kuva todellisuudesta, jotka eivät lähde yhteydestä elävään Jumalaan, eivät lopulta voi päätyä Jumalan tuntemiseen. Kaikki lopullisten vastausten etsintä, jossa kielletään Jumalan olemassaolo ja jossa pidetään lähtökohtana ihmiskuntaa itseään, päätyy lopulta ihmiskuntaan itseensä. Kaikki pyrkimys yhteyteen, joka lähtee vain tietoisuuden tiedoista, päätyy noiden samojen tietojen uudelleenjärjestelyihin ja uusiin tulkintoihin. Tällaisissa olosuhteissa on itsestään selvää, että olemassaolon perusperiaatteena on oltava itse tietoisuus.
Ne, jotka torjuvat todellisen transkendenssin lahjan yhteyden perustana elämässä, sulkevat sillä tavoin ainoan jäljellejääneen mahdollisuuden ulkopuolelle. Jumalasta ja Hänen luomakunnastaan puhuminen on todellisuudesta ammentamista. Mitään muuta ei ole. Kaikki on joko Jumalaa itseään tai Hänen luomaansa. Ne, jotka kieltäytyvät kokoamasta pirstoutunutta elämäänsä Jumalassa, tekevät usein niin, koska se tapa, miten Jumala on määrännyt ihmiselle mahdolliseksi päästä Hänen yhteyteensä (ts. Kristuksessa), on heidän mielestään epämiellyttävä. Sellaiset ihmiset haluavat löytää ratkaisunsa luomakunnasta, jos he yleensä päätyvät mihinkään. Koska itse luomakuntakin on langennut (Room.8:19-23), johtopäätös asiasta on, että okkulttinen mystiikka julistaa tien, jonka kautta ihminen voi saavuttaa kirouksen täyttymyksen tässä ja nyt valitessaan valheellisen ratkaisun ihmisen tilaan.
Sen takia Jeesus puhuu vain kahdesta tiestä: kapeasta tiestä, joka johtaa elämään ja "laveasta tiestä, joka vie kadotukseen" (Matt. 7:13-14). Samoin kuin on olemassa vain yksi pelastava totuus, samoin on olemassa vain yksi perusvalhe, vaikka se saattaakin esiintyä monissa eri muodoissa. Lavea tie sisältää monia kujia, mutta ne johtavat kaikki lopulta samaan paikkaan.

Sanastoa

EsoteerinenSana tulee kreikankielen juurisanasta, joka tarkoittaa 'sisempää' tai 'sisällä olevaa'; kaikkea julkisuudelta salassa pidettävää, joka paljastetaan ainoastaan vihkiytyneiden sisäpiirille; yleensä sanaa käytetään mystisen valaistuksen saavuttamiseksi käytetyistä tekniikoista ja mystisistä kokemuksista sekä mystisen filosofian käsityksistä.
KabbalaTiettyjent rabbien erityisesti keskiajalla kehittämä juutalainen okkultismin muoto; se perustuu osittain Tooran mystiseen ja esoteeriseen tulkintaan.
Monismieli ykseysajattelu on filosofinen oppi, jonka mukaan on olemassa vain yksi lopullinen todellisuus ja että kaikki on osa tuota todellisuutta tai muodostuu siitä.
Okkulttinen, okkultismiVaikka useimmat länsimaalaiset ovat tottuneet pitämään okkultismia eli salaoppia tai salatiedettä samana kuin satanismia, mustaa magiaa, astrologiaa ja ennustamista, sanan todellinen merkitys on 'salainen' tai 'kätketty'. Se liittyy siis läheisesti esoteriaan. Okkultismin kaikissa muodoissa on kysymys salaisista tietoisuutta muuttavista tekniikoista ja lisäksi salaisista opeista, joiden avulla selitetään noiden tekniikoiden avulla saatujen kokemusten merkitystä. Eräs okkultisti on julistanut, että "okkultismi voidaan määritellä ihmisessä olevien salaisten voimien käytöksi päämääränä löytää maailmassa oleva salainen elämä".
Tantraon sarja hindulaisia ja buddhalaisia kirjoituksia, jotka käsittelevät tiettyjä joogakäytänteitä, joiden avulla saavutetaan kätevästi valaistus; myös tantrakirjoituksissa opetetut käytänteet ja tekniikat; myös tantrakirjoituksiin perustuva filosofinen perinne.
Taolaisuuson kiinalainen uskonto ja filosofia, joka perustuu kirjaan nimeltä Tao te ching, jonka sanotaan olevan Laotsen kirjoittama (500-luvulla e.Kr.); perusluonteeltaan monistinen, korostaa, että "Ainoa" on sanoinkuvaamaton ja mahdoton määritellä. Kiinalainen ennustuskirja I Ching eli Muutosten kirja, yhdistetään taolaisuuteen.
Vedantaon monistinen filosofia, joka perustuu osittain Vedoihin, jotka ovat muinaisia hindulaisia kirjoituksia. Vedanta merkitsee kirjaimellisesti 'Vedojen päätöstä', ts. 'Vedojen tai niiden merkityksen huipentumaa'.
Joogatarkoittaa kirjaimellisesti iestä tai yhdistymistä; mikä tahansa järjestelmällinen tekniikka tai hengellinen käytänne, jonka avulla joogan harjoittaja (joogi) pyrkii sopeuttamaan minän sen kaikilla tasoilla—fyysisesti, psykkisesti ja hengellisesti—keinoihin, jotka saavat aikaan tietoisen kokemuksen yhdistymisestä jumaluuden periaatteeseen.

Lähdeviitteet:


1- Nels F.Ferre, Esipuhe teoksessa Surjit Singh, Christology and Personality
(Philadelphia: The Westminster Press, 1961), s.14

2- O.W. markley ja Willis W. Harman, toim., Changing Images of man (New York: Pergamon Press,
1982), s.xxii.

3- Ibid., s.125.

4-  Ibid., s.135.

5- Aldous Huxley, The perennial Philosophy (New York: Harper nColophon Books, 1954), s.vii.

6- Ibid., s.vii.

7- C.S. Lewis, Miracles (New York: The Macmillan Company, 1947), ss. 84-85.

8- Erwin Schrodinger, My View of the World (Cambridge: Cambridge University Press, 1964), s. 67.

Alkuperäinen artikkeli: Occult Philosophy and Mystical Experience by Brooks Alexander

Alkuun | Päästä meidät pahasta | Parantuminen hänen siipiensä alla | Taikuuden oppipojat1/2 | Taikuuden oppipojat 2/2 | Laittomuuden salaisuus | Evankelisten viehtymys mystiikkaan | Maailmanuskonnon yhdistävä tekijä | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 1/2 | Vanhasta gnostilaisuudesta uuteen aikakauteen 2/2 | Uushengellisyys | Epäpyhän hengen kaste | Hengellinen sodankäynti | Sukukiroukset, linnakkeet, sitominen ja päästäminen, demonien ulosajaminen
Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Jay Adams: Kristillisen neuvonnan teologia