Maailman uskonnot käyttävät nykyään laajalti rukouspiirejä ja samanaikaisesti niiden suosion lisääntyessä lisääntyy noituus. Koska piiri on noituuden peruselementtejä, meidän on kysyttävä: Onko näillä kahdella keskinäinen yhteys, ovatko ne sekoittuneet? Kuten esitimme artikkelisarjan toisessa osassa, piiri on peruskuvio noituuden rituaaleja suoritettaessa ja se liittyy usein olennaisella tavalla joihinkin seuraavista asioista tai jopa niihin kaikkiin:
*"Lakaisu"-seremoniat, joita suoritetaan pyhän paikan puhdistamiseksi piirirituaalia varten.
*Sellaisten välineiden kuin miekan, athamen tai taikasauvan käyttö piirin luomisessa.
*Kommunikoinnin aloittaminen entiteettien kanssa eri suunnista (P,E,I,L,ylös, alas ja henki). "Henkeen", joka on piirin keskustassa, sisältyvät neljään suuntaan: maahan, ilmaan, tuleen ja veteen liittyvät elementit. Ylös ja alas, jotka edustavat taivasta tai kosmosta ja planeettaa, tekevät pyhästä piiristä pyhän sfäärin.
*Piiri on pahalta eristetty alue ja suojaa siten sen sisällä suoritettavia seremonioita pahalta ja luo kaiken hyvän ykseyden.
Piirin sisällä tapahtuva voiman nostattaminen, joka muuttaa tietoisuuden, suuntaa rukouksen, ottaa vastaan ohjausta, toimii yliluonnollisesti, saa aikaan parantumista hengessä, sielussa ja/tai ruumiissa ja siinä tapahtuu rukous niin omien kuin muidenkin tarpeiden puolesta.
*Voimien kutsuminen neljästä (tai seitsemästä) suunnasta saamaan aikaan ykseyden ihmisessä itsessään samoin kuin koko ihmissuvun ja maailmankaikkeuden kanssa.
*Rummutus, laulaminen, tanssiminen.
*Synkretismi: Yleinen teema alkuperäiskansojen uskontojen seremonioissa, maailmanuskonnoissa ja luopiokristillisyydessä.
Ylläoleva luettelo osoittaa piiriä käyttävien vaihtelevia käytänteitä; jotkut käyttävät yksinkertaisia rituaaleja, toiset mutkikkaampia. Jopa itse piirikin vaihtelee, niin että se voi muodostua kirkon seinistä, olla ihmisen mielikuvituksessa tai näkymätön piiri. Mutta tärkeää on, että piiriä käytetään nykyään lähes kaikissa maailman uskontojen ja kulttuurien perinteissä.
Kysyin edellä, vallitseeko näiden sekoitus tai yhteys niiden välillä, noituuden ja maailman uskontojen välillä. Tätä on kysyttävä, koska Raamatun mukaan magia ja noituus tulevat olemaan huomattavimpia maailmassa vallalla olevista synneistä Kristuksen takaisintulon tapahtuessa. Näyttää siltä, että olemme lähestymässä aikaa, jolloin tällaista tapahtuu, vaikka en sanokaan, että odotan Hänen tulevan takaisin huomenna tai ylihuomenna. Mutta apostoli Paavali kehotti meitä tarkkailemaan aikojen merkkejä, jotta tietäisimme, milloin Herran päivä on lähellä.
Ilmestyskirjan Johannes kirjoitti lopun ajan noituudesta:
Ilm.9:20 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä. 21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.
Velhouksistaan tarkoittaa tässä noituutta:
Strong's 5331. pharmakeia; G5332:sta; lääkitys , ts. (laajemmassa mielessä) magia (kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti): velhous, noituus
Ilmestyskirjan mukaan Babylonia tulee jälleen nousemaan ja levittämään noituuttaan kautta maailman ja Jumala sanoo Babylonian tulevasta lopusta: "...ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat" (Ilm.18:23) On selvää, että noituuden alkuperä on muinaisessa salaisuuksien (mysteereiden) Babyloniassa. Jos me tiedämme noituuden pääsevän jälleen valtaan viimeisinä päivinä, onko silloin järkevää olettaa, että se löytää tiensä myös lopun ajan luopiokirkkoon? Uskon, että niin tulee tapahtumaan -- ja osittain rukouspiirien kautta.
Kun toin tämän aihepiirin sähköpostituslistalleni, sain eräältä Sue-nimiseltä naiselta hyvin oikeutetun kysymyksen: "Eikö meidän tule KOSKAAN liittää käsiämme yhteen toisten kanssa rukouksessa?" Se on melkeinpä refkeksinomaista kristittyjen seistessä yhdessä rukoilemassa. Kiitän kaikesta valaistuksesta, jota voitte antaa tähän kysymykseen." Hän siis viittasi piirissä seisomiseen ja siinä toinen toisensa kädestä pitämiseen rukouksen aikana. Mielestäni hänen käyttämänsä sana 'refleksi' oli hyvin sopiva, koska muistellessani aikaa, jolloin olin mukana karismaattisessa uudistuksessa, se oli tosiaankin sysäys käytänteelle. Sue kirjoitti viestinsä päätteeksi:
"Rukouspiirejä käsittelevät kirjoitukset ovat olleet hyvin paljastavia ja ikäänkuin herätyshuuto. Minäkin olen havainnut niiden olemassaolon. Ja minullakin on ollut rukouspiireissä epäilyttäviä kokemuksia. Mutta en kuitenkaan tiennyt, miten epäraamatullista on osallistua mihinkään rukouspiiriin".
Haluan nyt käyttää jonkin aikaa tämän käytänteen tutkimiseen Raamatun valossa. Saatan kuvitella, että on mahdollista, että ensimmäisenä helluntaina kokoontuneet ehkä istuivat jonkinlaisessa piirissä, kun Pyhä Henki tuli kuin humaus väkevänä tuulispäänä (Ap.t.2:2-3). Ja on mitä todennäköisintä, että kun Paavali kivitettiin ja "opetuslapset seisoivat hänen ympärillään", että he seisoivat piirissä. Mutta nämä ovat melko epämääräisiä todisteita rukouspiirien tukemiseksi (Ap.t.14:19,20). Kysymys kuuluukin, onko Raamatussa esimerkkiä siitä, että olisi asetuttu vartavasten piiriin rukousta varten ja jos sellaisia ei ole, voiko kristitty osallistua sellaisiin?
Tutkin aihetta Strongin konkordanssista enkä löytänyt mitään piireistä, paitsi yhden viittauksen Jumalaan, joka istuu korkealla maanpiirin päällä" (Jes. 40:22). Katsoin sitten, mitä löytyy "käsien yhteenliittämisestä" rukouksessa, mutta siihenkään ei löytynyt apua. Sitten etsin King James -Raamatusta ja Strongilta erilaisia sanojen "liittyä" ja "käsi" ja "pitää" ja "kädestä" yhdistelmiä. Tulos on hyvin valaiseva. Löysin vain kaksi raamatunkohtaa sanoille "liittää kädet käsiin", mutta ne eivät liittyneet rukoukseen. Nuo raamatunkohdat olivat:
Sananl. 11:21: Totisesti paha ei jää rankaisematta, mutta vanhurskasten jälkeläiset pelastuvat. Englanniksi: Though hand join in hand, the wicked shall not be unpunished: but the seed of the righteous shall be delivered. (Suomeksi: Vaikka käsi liittyy käteen, pahat eivät jää rankaisematta: vaan vanhurskasten siemen pelastetaan. Sananl. 16:5 Jokainen ylpeämielinen on Herralle kauhistus: totisesti, ei sellainen jää rankaisematta. Englanniksi: Every one that is proud in heart is an abomination to the LORD: though hand join in hand, he shall not be unpunished. (Suomeksi: Jokainen, joka on sydämeltään ylpeä, on kauhistus HERRALLE: vaikka käsi käteen liittyy, hän ei jää rankaisematta.)
Tässä Matthew Henryn selitys näihin kahteen jakeeseen:
Sananlaskut 11:21 - "Huomaa, 1. että synnissä solmitut liitot raukeavat varmasti, eivätkä tulee suojaamaan syntisiä: Vaikka KÄSI LIITTYY KÄTEEN, vaikka monet ovat liittyneet yhteen pitääkseen pahuuden vallassa ja yrittävät seisoa toinen toistensa rinnalla puolustaakseen sitä kaikkia hyveen ja oikeuden hyökkäyksiä vastaan, vaikka he ovat liittoutuneet sen tukemiseen ja edistämiseen, vaikka pahat lapset astuvat pahojen vanhempiensa teitä ja ovat päättäneet pitää yllä vanhempiensa pahuutta uskonnosta välittämättä, tämä kaikki ei kuitenkaan suojaa heitä Jumalan oikeudenmukaisuudelta; heitä ei pidetä syyttöminä; he eivät saa anteeksi sen perusteella, että kaikki muutkin tekivät niin ja heidän toverinsa tekivät niin; he eivät jää vaille rangaistusta; ajatelkaamme vedenpaisumusta, joka kohtasi koko jumalattomien ihmisten maailmaa. Heidän lukumääränsä ja voimansa ja yksimielisyytensä synnissä ei takaa heille mitään turvaa, kun koston päivä tulee...(1).
Sananlaskut 16:5 - "Huomaa,...2. Synnintekijöiden voima ei anna heille turvaa Jumalalta, vaikka he vahvistavatkin itseään ruumiillaan ja käsillään. Vaikka he vahvistavat toinen toisiaan liitoillaan ja yhdistymisellään ja yhdistävät voimansa Jumalaa vastaan, he eivät pääse pakoon Hänen vanhurskasta tuomiotaan. Vois sitä, joka taistelee Luojaansa vastaan, [Sananl.] vrt.11:21; Jes.45:9" (2)
Eikö olekin mielenkiintoista, että ihmiset seurakunnassa ja maailmassa liittävät kätensä yhteen nykyään parantumisen, rauhan ja veljeyden merkkinä, vaikka Jumala sanoo, että nämä asiat eivät voi toteutua ennenkuin Jeesus palaa takaisin? Ja eikö ole mielenkiintoista, että uuden aikakauden liikkeeseen kuuluvat suunnittelevat kaikkien maailman ihmisten liittävän kätensä yhteen pienissä piireissä ja liittävän sitten nämä piirit yhdeksi valtavaksi maailmanlaajuiseksi piiriksi, jonka on tarkoitus saada aikaan parantumisen, rauhan ja yhteyden uusi aikakausi? Ja eikö ole mielenkiintoista, että kaikki tämä on kapinaa Jumalaa ja Hänen Poikaansa, Herraa Jeesusta Kristusta vastaan? Mielenkiintoistakin mielenkiintoisempia ovat nämä Uuden Maailman kannattajan, Rauhan Yliopiston kanslerin ja YK:n entisen apulaispääsihteerin Robert Mullerin säkeet:
Mullerin unelma on, että kaikki maailman ihmiset liittäisivät kätensä yhteen vuonna 2000, niin että syntyisi uusi maa tai kuten hän sitä muualla kutsuu, "Jumalan planeetta". (4) Voidaanko Mullerin käden käteen liittämiseen soveltaa edellä kirjoitettua? Mielestäni voidaan, varsinkin kun rukouspiirit ovat nykyään maailmanlaajuinen ilmiö, jonka tarkoituksena on saada aikaan globaali "rauhan valtakunta". Niin hallitukset kuin uskonnotkin ovat kapinassa Jumalaa vastaan (kts. psalmia 2), toimien ihmissuvun ykseyden puolesta, joka on nimenomaan olennaista rukouspiireille.
On monia tapoja ylistää Jumalaa ja rukoilla Häntä Hänen sanansa mukaisesti, mutta tutkittuani asiaa minulle kävi selväksi, etteivät nämä rukouspiirit ole raamatullisia. Pikemminkin Raamattu osoittaa, että "käsien liittämistä käsiin" voidaan pitää symbolina kapinoinnista Jumalaa vastaan siinä mielessä, että on solmittu liitto Häntä vastaan. Esimerkki tällaisesta lopun ajan liittoutumasta löytyy psalmista 2. jossa kansat juonittelevat yhdessä ja nousevat Herraa vastaan, mutta Herra nauraa heille.
Edellämainituissa kahdessa sananlaskujen jakeessa "käsi liittyy käteen" määritellään Strongissa allaolevan mukaisesti. (Hepreankielessä ei ole "liittää"-sanaa tässä merkityksessä:
KÄSI - 3027. yad, yawd; käsi (avoin [merktisee voimaa, keinoa, suuntaa jne.] erotuksena H3709:stä, suljetusta kädestä);...
Sana merkitsee siis "avointa kättä", joka merkitsee "voimaa, keinoja, suuntaa" ja kuten eräät muut tämän sanan käyttötavat osoittavat, käsien yhteen liittäminen voi merkitä "pyhittämistä, hallintaa, yhteyttä, voimaa, vannomista, terroria ja voimakkaasti vetämistä". Yhteenvetona voidaan sanoa, että Matthew Henryn selitykset ovat vahvasti niitä vastaan, jotka alunperin ottivat käyttöön käsi kädessä piirissä seisomisen rukousta varten enkä voi löytää Raamatusta mitään sellaista käytäntöä. Lisäksi -- ja tämä on tärkeätä -- kun astumme rukouspiiriin, astumme johonkin sellaiseen, joka on vakiintunut okkulttinen menetelmä, jota käytetään kommunikointiin henkimaailman kanssa, joka ei ole Jumalan Henki.
Jos tutkimme käsi kädessä piiriin kokoontumisen dokumentoitua historiaa, havaitsemme, että se on rituaali, jolla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Rukouspiirit juontavat juurensa John Wimberin "New Beginningsiin" ja 1960-luvun ekumeeniseen/katoliseen agendaan, johon ne ovat tulleet pyhältä Klemens Aleksandrialaiselta (joka toi ne katoliseen kirkkoon), joka sai ne puolestaan gnostilaisuudesta, joka johtaa meidät aina Egyptin muinaiseen mysteeriuskontoon. Itse asiassa tutkija Hugh Nibley toteaa kirjassaan "Mormonism and Early Christianity": "perinteinen kristinusko pitää muinaisia rukouspiirejä eräänlaisena gnostilaisena harhaoppina".(5)
Nibleyn teos on hyvin mielenkiintoinen tutkimus. Hänen tutkimuksensa "The Early Christian prayer Circle" (varhaiset kristilliset rukouspiirit) ilmestyi ensiksi Brigham Young -yliopiston tutkimuksissa (1978), ss. 41-78 ja ne löytyvät edellämainitun kirjan luvusta 3. Vaikka Nibleyn rukouspiirejä koskeva tutkimus onkin ainutlaatuinen, olen eri mieltä hänen olettamuksestaan, että hänen käyttämänsä lähteet olisivat kristillisiä. Tri Nibley käyttää apokryfisiä ja gnostilaisia kirjoituksia sekä "gnostilaisia kristillisiä" lähteitä, mutta ne ovat dokumentteja, jotka kuvaavat gnostilaisten tunnettuja harhaoppisia opetuksia. Gnostilaisethan pyrkivät saamaan jalansijaa varhaiskristillisessä seurakunnassa. Haluan esittää jotain hänen rukouspiirejä ja piiritanssia koskevia dokumenttejaan, vaikka en tunnetusti kannatakaan mormonioppia. Mikäli mahdollista lainaan Nibleyn mainitsemia dokumentteja suoraan sen sijaan, että käyttäisin hänen omia selityksiään. Ensimmäinen lainaus on apokryfisestä (Ilmestyskirjan) Johanneksen teoista:
"94 Ennenkuin laittomat juutalaiset, joita hallitsi laiton käärme (jolta heidän lakinsa oli), ottivat hänet [Herran Jeesuksen - Ed.] kiinni, hän kokosi meidät kaikki yhteen ja sanoi: Laulakaamme hymni Isälle ennenkuin minut annetaan heidän käsiinsä ja astukaamme sillä tavoin siihen, mikä meitä odottaa. Hän pyysi siis meitä muodostamaan ikäänkuin piirin ja pitämään toinen toisiamme kädestä ja hänen itse seisoessaan keskellä hän sanoi: 'Vastatkaa minulle Aamen'. Sitten hän alkoi laulaa hymniä ja hän sanoi:
'Kunnia olkoon Isälle'
Ja me piirissä kiertäen vastasimme hänelle: 'Aamen'..."(6)
Tämän sanotaan olevan Jeesuksen laulama hymni, jonka mukana Hänen opetuslapsensa tanssivat hänen ympärillään piirissä Jeesuksen seisoessa keskellä piiriä, jonka he olivat muodostaneet Jeesuksen kehotuksesta. Tri Nibley jatkaa:
Augustus lainaa 237. epistolassaan hieman poikkeavaa versiota: 'hymnin...joka esiintyy yleisesti apokryfisissä kirjoituksissa', jonka hän on saanut priskilliaaneilta, jotka uskoivat sen olevan 'Herran hymni, jonka hän lausui salaa opetuslapsilleen, pyhille apostoleille, evankeliumien mukaan: 'Ja veisattuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle' (Matt. 26:30; Mark.14:26)." (7)
Huomaa salaperäisyys (gnostilaisuuden tunnusmerkki) edelläolevassa kuvauksessa. Ihme kyllä löysin tämän virren gnostilaiselta nettisivulta pääsiäismietiskelyn ominaisuudessa, joka osoittaa, että sitä yhä käytetään. Nämä nykyajan gnostilaiset kirjoittavat, että se on "Jeesuksen hymni, joka on otettu toiselta vuosisadalta peräisin olevasta (ehkä jopa vuodelta 130 jKr) Johanneksen teoista". (8)
Nibley lainaa 600-luvulta peräisin olevaa syyrialaista käännöstä nimeltä 'Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Testamentti sellaisena kun hän sen meille apostoleille suullisesti antoi hänen kuolemansa jälkeen tapahtuneen ylösnousemuksensa jälkeen.' (9) Tässä tekstissä kuvataan 100-luvun rukouspiiriä, jossa osallistujat asettuivat piispan ympärille neljään pääilmansuuntaan. Kuvauksen tekijäksi on ilmoitettu Klement roomalainen, joka oli oletettavasti eräs Rooman ensimmäisistä piispoista. Huomaa, että tässä "vierailevat enkelit" ovat rituaalin todistajina ja että rukouspiiriin osallistuvat haluavat ykseyttä ja tietoa:
"Viettäessään Herran uhrikuoleman muistoa ([Max] Pulverin tutkimuksen nimi on 'Piiritanssi ja ristiinnaulitseminen'), piispa suorittaa uhritoimituksen, portin esirippu vedetään syrjään merkiksi edellisten ihmisten hajaantumisesta; hän suorittaa uhrin esiripun takana yhdessä pappien, diakonien, arvostettujen leskien, apulaisdiakonien, naisdiakonien, lukijoiden ja sellaisten kanssa, joilla on hengellisiä armolahjoja. Piispa seisoo keskellä johtajan ominaisuudessa...[miehille ja naisille osoitetaan heidän paikkansa pohjoisessa, etelässä, idässä ja lännessä hänen ympärillään]. Sitten kaikki antavat tosilleen rauhan merkin. Seuraavaksi, kun on saatu aikaan täydellinen hiljaisuus, diakoni sanoo: 'Kääntykööt sydämenne taivaan puoleen. Jos kenelläkään on mitään lähimmäistään vastaan, hän sopikoon. Jos kenelläkään on mitään epäröintiä tai epäilyksiä, hän esittäköön ne; jos joku ei voi hyväksyä jotain opetusta, hän vetäytyköön pois [jne.] Sillä valkeuden Isä on todistajamme yhdessä Pojan ja vierailevien enkelien kanssa. Pitäkää vaari, ettei teillä ole mitään lähimmäistänne vastaan...Kohottakaa sydämenne pelastuksen ja iankaikkisen elämän antavan uhrin puoleen. Olkaamme kiitollisia siitä tiedosta, jonka Jumala antaa meille'. Piispa... lausuu mahtavalla äänellä: 'Meidän Herramme olkoon teidän kanssanne!' Ja kaikki ihmiset vastaavat: 'Ja myös sinun henkesi kanssa'"(10)
"Rauhan merkki" ja piispan ja osallistujien viimeiset sanat ovat muuten samat, joita käytetään päättämään katolinen messu nykyäänkin. Mutta artikkelimme kannalta olennaisempaa on se, että ihmiset asetetaan neljään pääilmansuuntaan P, E, I ja L, sekä kehotus päästä sovintoon uskomuksista ja hengellisen kulttuurin suhteen. Näiden neljän pääilmansuunnan käyttöön viitataan usein rukouspiireissä. Itse asiassa neljään ilmansuuntaan asettuneiden ihmisten katsottiin muodostavan piirin. Nibley viittaa alaviitteessä neljään muuhunkin apokryfiseen kirjaan:
"Sekä ensimmäisessä että toisessa Jeehun kirjassa (First and Secon Jehu) on kuvauksia erilaisista rukouspiirijärjestelyistä. Muissa teksteissä, esim. Bartolomeuksen evankeliumissa ja Pistis Sofiassa, sivulla 358 esitetään selvästi, että neljässä eri ilmansuunnassa seisominen on käsitettävä piirissä seisomiseksi."(11) Seuraavassa lainauksessa viitataan apokryfiseen kirjaan "varhaisena kristillisenä tekstinä", mutta se on selvästikin gnostilainen kirjoitus. Jälleen Herra kuvataan seisomassa keskellä piiriä johtamassa apostoleja läpi "salaisten seremonioiden". Nibley jatkaa:Jeehun toisessa kirjassa (Second Jehu), jota Carl Schmidt pitää alkukristillisistä teksteistä kaikkein ohjeellisimpana, apostolit ja heidän vaimonsa muodostavat kaikki yhdessä piirin Herran ympärille, joka sanoo johtavansa heidät läpi kaikkien salaisten seremonioiden, joiden avulla he pääsevät eteenpäin iankaikkisissa kysymyksissä. (12) Sitten 'kaikki apostolit pukeutuneena vaatteisiinsa... asettivat jalkansa vieri viereen ja muodostivat piirin kasvot kosmoksen neljään pääilmansuuntaan päin' ja Jeesus seisoi alttarin ääressä jatkoi antaen heille ohjeita kaikista niistä merkeistä ja rituaaleista, joissa Valon lasten on kehityttävä täydellisyyteen.(13)Eräällä sivustolla nimeltä "Early Christianity and Mormonism: Gnostic Esoteric Rites" ( http://www.vt.edu:10021/B/bbickmor/ECGnTpl.html#Rites,1997 ), Barry Bickmore lisää aiheesta lainaten NTA 1:258-259:stä:
"Muissa koptilaisissa gnostilaisissa teoksissa on informaatiota niistä 'mysteereistä', joita gnostilaiset harjoittivat. Kaksi hyvää esimerkkiä ovat Pistis Sofia ja Jeehun kaksi kirjaa. Näissä kirjoituksissa kokoontuvat apostolit yhdessä joidenkin naispuolisten opetuslasten kanssa yhteen jossain saadakseen opastusta ylösnousseen Herran mysteereissä. Pistis Sofiassa kerrotaan, että pukeuduttuaan pellavavaatteisiin osallistujat asettuivat piiriin Jeesuksen ympärille Jeesuksen seistessä alttarin äärellä. Sitten Jeesus rukoili melkoisen oudon rukouksen opetuslastensa puolesta:
'...Tuomas, Andreas, Jaakob ja Simon kanaanilainen seisoivat lännessä, kasvot itäänpäin, mutta Filip ja Bartolomeus seisoivat etelässä (Kasvot) pohjoiseen päin, mutta muut opetuslapset ja naispuoliset opetuslapset seisoivat Jeesuksen takana. Mutta Jeesus seisoi alttarin vierellä ja he olivat kaikki pukeutuneet pellavavaatteisiin. Ja Jeesus huusi, kääntyen opetuslastensa kanssa maailman neljään nurkkaan lausuen: iao, iao, iao...Mutta lausuttuaan nämä sanat hän sanoi: Sinä kaiken Äärettömän Isä, kuule minua minun opetuslasteni takia...'"Edellisessä, 2. osassa esitettiin todisteita siitä, että noituudessa käytetään neljää pääilmansuuntaa muodostamaan piiri ja samoin ei-kristillisissä uskonnoissa ja filosofioissa kautta maailman. Tästä näemme, että varhaiskristillisen ajan gnostilaisuus noudatti samaa tapaa.
RUKOUSPIIRIT JA KOSMOS
Jeehun 2.kirjassa viitataan "kosmoksen neljään pääilmansuuntaan" ja Nibley antaa lisävalaistusta tähän asiaan. Rukouspiirin ilmansuunnat koskevat kaikkea luomakuntaa, sekä maallista että kosmista, mikä käy yksiin noituuden uskomuksen kanssa, jonka mukaan piiriä käyttämällä "liitytään" jollain mystisellä tavalla universumiin. Nibley kirjoittaa:
"Filo sanoo, että oikea vihitty liikkuu rituaalin aikana 'taivaan piirissä ja häntä kuljetetaan piirissä planeettojen ja tähtien tanssin mukana täydellisen musiikin lakien säestyksellä -- joka on sfäärien musiikkia.'" (14)Nibley käsittelee myöhemmin teoksessaan kosmista universaaliutta tarkemmin:
"Muslimiuskonnon selittäjien mukaan kaikki olennot kokoontuvat Jumalan ympärille piireihin saadakseen opetusta, joka muistuttaa sitä, miten kaikki villieläimet kerääntyvät elämää ylläpitävien vesilähteiden ympärille erämaassa.(15) H.Leisegang on havainnut, että kaikkialla maailmassa kokoonnuttiin ennen rukouspiireihin vihkiytyneiden opastusta varten. (16) Voimme siirtyä hänen alueeltaan jopa intiaanien lääkepiireihin kaikkialla Amerikassa. H.Stormin mukaan tasankojen intiaanien keskuudessa... ihmiset istuvat hiljaa yhdessä ja oppivat tasapainon neljästä harmoniasta. Jokainen voi nyt opettaa muita ja he huomaavat, että he ovat kaikki Opettajia. He laskevat käsivartensa toinen toistensa olkapäiden ympäri ja pitävät huolta toinen toisistaan. Sitten he alkoivat tanssia yhdessä Kukkivaa Puuta kohti Suuressa Piirissä"(17)Edellä esitetty on yhteydessä siihen, mikä yhteys menneen ja nykyisen gnostilaisuuden, noituuden ja alkuperäiskulttuureiden rukouspiireillä on toisiinsa (vrt. osa 2). Rudolph Ryser Center for World Indigenous Studies -keskuksesta, jossa tutkitaan alkuperäiskulttuureita, kirjoitti siitä, miten eräs Amerikan alkuperäisasukas oli tullut samaan johtopäätökseen...
"...[Suuri Päällikkö George Manuel] oli tehnyt syvällisen havainnon matkusteltuaan toisella puolella maailmaa ja tavattuaan muiden alkuperäiskansojen jäseniä: 'Meillä on sama näky ja samoja kokemuksia ja me muistutamme toinen toisiamme perinteidemme puolesta.' Hän sai nähdä, että 'neljän ilmansuunnan' ja 'pyhän piirin' käsitteet olivat yhteisiä lähes kaikille alkuperäiskansoille, joiden jäseniä hän oli tavannut. 'Maailman alkuperäiskansat', päätteli George, 'ovat Neljäs Maailma'."(18)Kuten totesimme ensimmäisessä osassa, todetaan tässäkin, että rukouspiirejä esiintyy alkuperäiskulttuureissa ja 'pyhällä neljällä ilmansuunnalla' on tärkeä sija piirituaalissa. Nibley löysi laajassa tutkimuksessaan monia viittauksia neljään ilmansuuntaan erilaisten kulttuurien kosmologisessa näkemyksessä rukouspiireistä. Näemme tutkimuksemme puitteissa selvästi hänen tutkimuksistaan niiden epäraamatullisen alkuperän. Nibleyn mukaan tasankojen intiaanien 'neljä harmoniaa'
"...esiintyvät kaikkialla maailmassa piiritansseissa. Pakanoiden keskuudessa on piirissä lähes aina 16 osanottajaa kuten Leisegang osoittaa; kristillisissä piireissä on 12, niin että neljä pääilmansuuntaa ja kolme tasoa yhdistyvät.(19) Juutalaisen 3. Eenokinkirjan mukaan kahdentoista kolme tasoa saavat piiriin 36. Jeehun 1. kirjassa 'Jokaisella pysähdyspaikalla (tai askeleella, topoksella) on 12 järjen lähdettä...ja jokaisessa jokaisella isällä on kolmet kasvot, niin että Setheusta ympäröivillä isillä on 36 kasvot...Jokaisella tasolla (taxis) on 12 päätä sisältävä aarre... ja jokaisessa topoksessa on aina kolme Tarkkailijaa opastamassa.' (29) Kuten odottaa saattaa, luku 360 mainitaan jatkuvasti. Opettajilla ja mystikoilla oli onnenpäivät saadessaan sekoittaa ja järjestellä kosmisia ympyröitään, samoin matemaatikoilla ja astronomeilla -- meidän ympyrässämmekin on yhä 360 astetta. Jos gnostilaiset voivat kertoa meille tyypillisissä teksteissään, että 'maailmankaikkeuden Nouksella on 12 kasvot ja jokaisen niiden rukoukset suuntautuvat yksin Hänelle" ja keskellä on alttari, jolla on Ainutsyntyinen Sana (21), se ei ole kovinkaan kaukana täysin oikeaoppisena pidetystä Ignatius Antioikialaisesta, jolle kahdentoista tanssi 'tapahtuu Jumalan jäljittelemiseksi.'"(22)...Nibley kirjoittaa piirin sisältämästä voimasta:
"Se johtuu siitä, että jokainen rukouspiiri on tarkka kopio siitä taivaallisesta mallista, jonka impulsseja kaikki ne voivat välittää toisilleen, jotka ovat vastaanottavaisessa tilassa; piirissäolijoiden ajatukset tiivistyvät niinkuin auringonsäteet suurennuslasissa tai koska piiriin osallistuvilta ennen kaikkea vaadittava ominaisuus on mielen ehdoton puhtaus, ajatusten keskittäminen ilman mitään häiriöitä ja koska kommunikaatio säteilee Valon Aareaitasta muille, vertaus laseriin on todella osuva."(23)
"Heprealaisen Eenokin kirjoituksen katkelman mukaan Aatami yritti parhaansa nähdäkseen syntiinlankeemuksen jälkeenkin Shekinan, mutta hänen oli tyydyttävä langenneessa olotilassaan auringon kehään, jota kaikki katselevat kirkkaudessa merkkinä Shekinasta, jonka ympärillä pyörivät 6000 profeettaa.' (24) Erilaisissa 'ylösnousemusteksteissä' meidät kuljetetaan yhä uudestaan ja uudestaan eriasteisten sisäkkäisten kehien läpi, jotka edustavat 'pyhien enkeleiden järjestystä [taxis] heidän piiritansseissaan [chorostasian, kirj. seisomassa kunnolla piirissä].' Jesajaa opastetaan hänen ylösnousemustekstissään, ettei hän saisi palvoa mitään niistä kuudesta keskeisestä valtaistuimesta missään chorostasiaksessa tai ylistyspiiriä, joiden ohi hänen on kuljettava matkallaan ylös, koska kaikki nekin keskittävät ylistyksensä vain 'hänelle, joka istuu Seitsemännessä Taivaassa'. (25) Tällaista ylösnousua kuvailee Filo:
"Sielua...kuljetetaan yhä korkeammalle ja korkeammalle eetteriin ja taivaan piiriin ja häntä kuljetetaan planeettojen ja kiintotähtien tansseissa täydellisen musiikin lakien mukaisesti, niin että hän voi saavuttaa... niiden aistihavaintojen alkuperäiset mallit, jotka hän täällä (maan päällä) tunsi kaivatessaan näkevänsä itse Suuren Kuninkaan."(26)ILMESTYKSEN HERRA RUKOUSPIIRIN KESKELLÄ
Nibley lainaa muinaista tekstiä, Kasr al-Wazz -katkelmaa, joka on löydetty Aswanin padon alueelta vuonna 1966. Tässäkin Jeesuksen sanotaan seisovan rukouspiirin keskellä: "Me muodostimme piirin ja ympäröimme hänet [Herran -Ed] ja hän sanoi: "Minä olen teidän keskellänne näiden pienten lasten tavoin". Kun me olimme laulaneet virren loppuun, kaikki sanoivat Aamen. Sitten hän sanoi muutakin ja joka kerta heidän oli vastattava 'Aamen'. 'Kokoontukaa luokseni, oi ruumiini pyhät jäsenet ja kun minä lausun virren, te sanotte Aamen!'"(27)
Viitaten jälleen 2.Jeehun kirjaan Nibley kuvaa edelleen apostoleita ja heidän vaimojaan Jeesuksen ympärillä "niin, että hän voi opettaa heille valon aarrekammion seremonioita, niin että kun he nyt ovat osallistuneet niihin kaikkiin hänen johdollaan, he voivat päästä eteenpäin oppimassaan.'(28) Nibley jatkaa:
"Sitten Herra opettaa tarkemmin Marian pyynnöstä apostoleille 'kaikkien seremonioiden (mysteereiden), kaiken tiedon (opetuksen --- sooun), sinettien (sphragides), merkkien (psephoi), pyyntöjen (tai puhuttelumuotojen -- epikalesthai), asteiden (tai asemien -- topoi)' progressiivisen järjestyksen.(29) Ja Johanneksen teoissa hän kertoo piirissä oleville: 'Mitä te ette tiedä, sen minä itse opetan teille'.(39) Koko tilanne keskittyy Viimeisen Ehtoollisen ympärille ja on kuulunut seurakunnalle alusta asti.(31)
Tässä ilmestyksen herra opettaa harvoille valituille seremonioiden salaisuuksia, niin että he pääsevät edistymään. Mutta nämä opetukset eivät sisälly siihen Jumalan sanaan, jonka Jeesus, Jumalan Poika antoi maan päällä ollessaan. Ne kuuluvat pikemminkin Raamatun ulkopuoliseen 'ilmoitukseen'. On hyvin selvää, että näissä kohdissa kuvataan pikemminkin gnostilaisia kuin kristillisiä rukouspiirejä ja se käy yhä ilmeisemmäksi, kun jatkamme eteenpäin.
Apokryfisten kirjojen joukossa on hyvin monia varhaisia kirjoituksia, jotka sisältävät muka ylösnousseen Kristuksen salaisia ohjeita ja opetuksia. Bartolomeuksen evankeliumin mukaan neljä apostolia halusi tietää, miten Jeesus sikisi ja yrittivät päättää keskenään, kuka kysyisi sitä Marialta. Huomaa, että tässäkin tapauksessa käytetään piiriä, puhutaan tuntemattomalla kielellä eli harjoitetaan glossolaliaa ja viitataan kaatumiseen Hengen vaikutuksesta:
"Ja Bartolomeus sanoi Pietarille: 'Sinä olet johtaja ja minun opettajani, mene sinä kysymään sitä häneltä!' Mutta Pietari käski Bartolomeuksen itsensä kysyä ja pitkään epäröityään hän lähestyi Mariaa ja kysyi asiaa muiden apostolien puolesta ja Maria lupasi kertoa heille."(32)
"He muodostivat rukouspiirin 'ja Maria seisoi heidän edessään, nosti kätensä taivasta kohti' ja alkoi rukoilla Isää tuntemattomalla kielellä (tästä on monia eri versioita)."
"Kun hän oli lopettanut rukouksen, hän sanoi: 'Istukaamme maahan [tai seiskäämme hiljaa, kathisomen, valmistetussa paikassa, edaphos -- koska on ilmeistä, että he jäävät seisomaan]; tule, Pietari, sinä olet johtaja. Seiso minun oikealla puolellani ja aseta vasen kätesi käsivarteni alle; ja sinä Andreas, tee sinä sama minun vasemmalla puolellani.'"(33)
"Johannesta ja Bartolomeusta ohjataan tukemaan Mariaa tai ottamaan hänet kiinni, jos hän pyörtyy, 'jos luuni pettävät, kun alan puhua'. Tällainen toinen toisensa tukeminen piirissä on tarpeen, koska joku voi joutua Hengen valtaan ja menettää tajuntansa."(34)
Nibley selittää myöhemmin "tuntemattomien kielten" käyttöä rukouspiireissä:
"Lähes kaikissa selostuksissa mainitaan rukouspiiri aloitettavan oudolla kielellä, jossa esiintyy sanakolmikkoja, joissa sanat muistuttavat toinen toisiaan. Niinpä 1. Jeehun kirjassa Jeesus aloittaa piirin muodostamisen jälkeen virren, joka vaikuttaa mielettömältä, kielillä puhumiselta, glossolalialta.(35) Myös Pistis Sofiassa Herra rukoilee Isää kolme kertaa tuntemattomalla kielellä, kun apostolit ja heidän vaimonsa olivat muodostaneet piirin hänen ympärilleen 'ja asettuneet Aatamin paikalle alttarilla'. (36) Toisessa kohdassa tekstiä selitetään, miten heidän seistessään piirissä 'valkoisiin vaatteisiin pukeutuneina kädessään Isän nimi salakirjoituksella kirjoitettuna', Jeesus rukoili oudolla kielellä aloittaen sanoilla Iao, aoi, oia!, jotka meille kerrotun mukaan tarkoittivat 'Kuule minua Isä, kaiken isyyden Isä, rajaton valo!" Lähteemme mukaan 'tämä on tulkinta: Ioota, koska kaikki alkoi siitä; Alpha, koska kaikki palaa siihen; Omega, koska kaikki on prosessia (kirj. täyttymyksen täyttymystä)'."(37)
"Täydellisin ilmaus sellaisesta altruimista. joka pelastaa itsensä toisia pelastaessaan, on yksinkertainen, mutta näppärä keksintö, jota käytettiin rukouspiireissä; se oli 'diptyykki', eräänlainen irtolehtinen muistikirja tai taivutettu pergamentti, joka asetettiin alttarille rukouksen ajaksi. Siihen oli kirjoitettu niiden henkilöiden nimet, joita rukouspiirissä olevat henkilöt halusivat muistaa rukouksissaan. Diptyykit ovat kaikkein vanhimpia esineitä, joita vanhimmissa kirkoissa on säilynyt. Sana tarkoittaa 'kahtia taitettu', vaikka ne saatettiinkin taittaa kolmeen tai neljään kertaan silloin, kun nimilista oli hyvin pitkä. (38) Listalla olevien ihmisten puolesta rukoileminen ei kuulunut koskaan messun myöhempään osaan, vaan se oli aina litania, erityisrukous tiettyjen ihmisten puolesta: 'Litanioiden avulla rukoillaan erityisten ihmisryhmien puolesta'.(39) Alunperin diptyykit olivat konsulin diptyykkejä, joita Rooman virkamiehet kantoivat -- korkeassa virassa olevan kiireisen pakanajohtajan tunnusmerkki. Leclercqin mukaan korkeat hallintovirkailijat antoivat piispoille diptyykin 'imartelulahjana', kun heistä oli tullut tärkeitä tekijöitä politiikassa.(40) Ne olivat käteviä muistikirjoina -- tärkeiden nimilistojen säilyttämiseen ja käsittelemiseen, ja kristityt käyttivätkin niitä mielellään sellaiseen tarkoitukseen. (41) 'Jo varhaisessa vaiheessa varsinaisten diptyykkien [joita hallintotehtävissä olevat käyttivät] tilalle tulivat muistikirjat tai pergamenttiliuskat, jotka asetettiin alttarille messun ajaksi...Vähitellen tuo käytäntö [nimien lukeminen (ääneen)] jäi pois [ja] pappi ainoastaan viittasi kaikkiin niihin uskollisiin, joiden nimet oli kirjoitettu diptyykkeihin tai niiden sijaan tulleisiin pergamenttiliuskoihin.'(42) Nimien alttarille asettamisen alkuperä on tuntematon, mutta tiedetään, että se on hyvin vanha tapa, ja saattaa juontaa juurensa jopa apostoliseen aikaan. (43) Lännen varhaiset kirkkoisät kielsivät käytänteen useaan otteeseen, koska se sekoitettiin helposti roomalaisten vanhaan pakanalliseen tapaan lukea lahjoittajien nimet vastaavanlaisista listoista; (44) mutta tällaista ongelmaa ei idässä esiintynyt ja 'lännen kirkon syyrialaisessa haarassa on tänäkin päivänä tapana asettaa alttarille pieni lehtiö, jossa on lista nimiä'.(45)
"Aluksi nimilista luettiin ennen kuin se asetettiin alttarille, mutta koska siihen kului liikaa aikaa (eräässä löydetyssä listassa on 350 nimeä), ääneen lukeminen jäi pois; 'lista voitiin asettaa alttarille ilman että mitään nimiä luettiin ääneen.'(46) Yleinen tapa kaivertaa oma nimi alttariin, niin että nimi on mukana ikuisesti kaikissa rukouksissa, saattaa olla peräisin vanhasta juutalaisesta käytännöstä, sillä 3.Eenokin kirjassa palvelevan enkelin lausuessa rukousta (Qaddish) 'kaikki liekehtivään tyyliin Kirkkauden valtaistuimelle kaiverretut eri nimet lentävät pois...Ja ne ympäröivät Pyhää ...Hänen Shekhinansa paikan neljältä sivulta'..."(47)
"Kuten Kyrillos Jerusalemilainen selittää, 'Me rukoilemme piirissä niiden puolesta, jotka ovat sairaita ja haavoitettuja; lyhyesti sanoen me rukoilemme kaikkien niiden puolesta, jotka ovat avun tarpeessa'. (48) Kyrillos ei mainitse alttarilla olevaa nimilistaa selostuksessaan, mutta kyllä muualla viitaten tähän tapaan ja mainitsee eri listat eläville ja kuolleille. (49) Idän kirkoissa 'rukoiltiin mielessä elävien puolesta', kun taas kuolleiden puolesta rukoileminen oli eri asia ja vaati heidän nimiensä mainitsemista jossain vaiheessa. Rukous alttarilla olevien nimien puolesta ei tapahtunut tietyn kaavan mukaan päätellen eräästä vanhasta ohjeesta: 'Hän (johtaja) liittää kätensä käsiin ja rukoilee jonkin aikaa (ei määräaikaa); sitten hän jatkaa kädet ojennettuina (extensis): ja kaikki piirissä seisovat liittyvät mukaan.'" (50)
Tri Nibley kiinnittää huomiota yhtäläisyyksiin egyptiläisten rukouspiirien ja eräässä varhaisessa harhaoppisessa, hänen mukaansa "kristillisessä" kirjoituksessa kuvattujen rukouspiirien välillä:
"Kairon museossa on valtavaan punasaviastian palaseen kirjoitettu muinainen koptinkielinen liturginen teksti, joka muodostaa huomattavan linkin muinaisten egyptiläisten ja varhaisten kristillisten uskomusten välille. Se on kristillisessä 'Henkäysten kirjassa', jossa Osiris-nimen (edustaa vihkiytynyttä) tilalle on kirjoitettu Aatami ikäänkuin egyptiläisellä esineellä olisi yhteys kristinuskoon. Yhtä valaisevaa on se, miten usein tekstissä esiintyvät rukouspiirit ja se kosminen merkitys, mikä niille annetaan. Kuten kirjan nykyajan toimittaja L.Saint-Paul Girard toteaa, se käsittelee kahdeksaa eri aluetta.(51)
"A.Jumalan rukoileminen...B.Pyhien valojen vannominen. Aatami oli tyyppiesimerkki niihin vihkiytyneestä...C.Ihmisen, Aatamin parantaminen... D.Henkäisyaihe (ylösnousemus)...E.Ristiinnaulitsemisen esikuva...F.Virsi...G.Rukouspiiri...H.Hänen läsnäoloonsa pääsy..."
Nibley toteaa, että joissakin rukouspiireissä rukoukset aloitettiin kohottamalla molemmat kädet ylös. Nibley korostaa luettelossaan varhaisten rukouspiirien yhtäläisyyksistä erästä tilannetta, joka pitää paikkansa nykyäänkin. Rukouspiirin ykseys luodaan osittain inklusiivisuudella (osanottajat ovat tavallisia miehiä ja naisia) ja eksklusiivisuudella (ainoastaan rukouspiirin osanottajilla on korvat kuulla). Samoin kuin noitapiireissä, piiri sinänsä antaa suojan pahan voimilta ja luo yhteyden neljän ilmansuunnan edustamien voimien kautta. Tässä Nibleyn johtopäätökset siitä, mikä on tällaisille rukouspiireille tyypillisistä:
"1. Se vaikuttaa aina juhlalliselta seremonialta, varjellulta salaisuudelta ja 'mysteeriltä', joka on tarkoitettu ainoastaan asialle vihkiytyneille. Siinä ei ole kysymys mystiikan etsimisestä, vaan täydellisestä keskittymisestä ja osallistujien keskinäisestä yhteydestä, joka vaatii häiritsevän, triviaalisen ulkomaailman poissulkemista.
2. Se tapahtuu aina erityisissä olosuhteissa -- temppelissä. Jopa myöhempien aikojen kristillisissä kirkoissa pyritään tietoisesti luomaan mahdollisimman paljon alkuperäistä temppeliä muistuttava tilanne.
Sanat ja eleet eivät välttämättä sano mitään ulkopuolisille -- vain 'se, jolla on korvat kuulla' voi kuulla ja vain 'se, joka liittyy piiriin tietää, mitä siinä tapahtuu'. Tämä johtuu siitä, että rukouspiirit kuuluvat olennaisena osana pitempään seremonioiden sarjaan, jotka etenevät niistä ja seuraavat niitä; siitä kontekstista irroitettuina ne saattavat tuntua käsittämättömiltä.
4. Vaikka yksityiset rukouspiirit eivät näytä tulevan kysymykseen (puoskaroinnissa, magiassa ja noituudessa käytettiin niitä), piirin jäsenet eivät edusta mitään tiettyä sosiaaliryhmää, sukua, kiltaa tai ammattia -- he ovat tavallisia miehiä ja naisia, jotka kuuluvat kirkkoon, jota johtaa ylipappi.(59)
Tri Nibley mainitsee, että monet muinaiset muistomerkit kertovat siitä, että ne oli 'omistettu taivaan vallan vahvistamiseksi rukouspiirien kautta' ja toteaa lopuksi:
"Tässä on ehdoton kosminen yhtymäkohta. 'Mikä on ikuista...on ympyrän muotoista ja mikä on ympyrän muotoista, on ikuista', kirjoittavat Giorgio de Santillana ja Hertha von Dechend lainaten Aristotelesta ja lisäävät lopuksi: 'Se oli inhimillisen ajattelun kypsä johtopäätös tuhannen vuoden takaa. Se oli...piiriin liittyvä pakkomielle.'"(60)
Lähdeviitteet:
(1) Matthew Henry Commentary; (ISOT KIRJAIMET allekirjoittaneen).
(2) Ibid.
(3) Tri Robert Muller, Chancellor, University for Peace Countup 2000-World Peace Day, "1000 Ideas For A Better World", teoksesta "2000 Ideas For A Better World" (c) 1997; ISOT KIRJAIMET allekirjoittaneen. http://www.worldpeace2000.org/ideas/
(4) Tri Robert Muller, "New Genesis: Shaping A Global Spirituality" (c) 1982 Image Books edition, Omistettu-sivu.
(5) Hugh Nibley, "Mormonism And Early Christianity," (c) 1987, Deseret Book, s. 86.
(6) Acts of John: teoksesta "The Apocryphal New Testament," M.R. James -Translation and Notes, Oxford: Clarendon Press, 1924. http://wesley.nnc.edu/noncanon/acts/actjohn.htm The Gnostic Virtual Librarystä löytyy tämä virsi ja lause "and they moving around in a circle answered him" ("The Hymn of Jesus"). http://home.sol.no/~noetic/HymnJ.html
(7) Nibley, ss. 46-47.
(8) The Gnosis Archive, "The Hymn of the Lord Which He Sang in Secret to the Holy Apostles, His Disciples". http://www.webcom.com/~gnosis/
(9) Nibley lainaa teosta Ignatius Ephraem II Rahmani, toim., Testamentum Domini Nostri Jesu Christi (Moguntiae: Kirchheim, 1899).
(10) Nibley lainaa Ibid. 36-37.
(11) Nibley, Alaviite 19, s. 87.
(12) Nibley lainaa teosta 2 Jehu, 54 (40), teksti teoksessa Carl Schmidt, Gnostische Schriften in koptischer Sprache aus dem CodexBrucianus (Leipzig: Hinrich, 1892), 99. Vrt. saksannos, 193.
(13) Ibid., 66-67 (53g), teoksessa Schmidt, Gnostische Schriften in koptischer Sprache, 114-17, lainaus sivulta 114; vrt. saksannos, 204. Sekä First että Second Jehu sisältävät kuvauksia erilaisita rukouspiirijärjestelyistä. Muita tekstejä esim. the Gospel of Bartholomew ja Pistis Sophia, s. 358, joista käy selvästi ilmi, että neljässä ilmansuunnassa seisominen merkitsee piiriä.
(14) Nibley lainaa teosta Philo, De Opificioo Mundi (On The Creation) 70-71, tr. Colson (kuten lainattu teoksessa Leisegang, "The Mystery of the Serpent," 234), mukaeltu.
(15) Nibley lainaa teosta F. Dieterici, toim., Their und Mensch vor dem Konig der Geniem (Leipzig: Hinrich, 1881), 2-4; vrt. Clement, Episstola 1 ad Corinthios (First Epistle to the Corinthians) 20, in PG 1:249.
(16) Nibley lainaa teosta Leisegang, "The Mystery of the Serpent," 244.
(17) Nibley lainaa teosta Hyemeyohsts Storm, Seven Arrows (New York: Harper & Row, 1979), 20.
(18) "The Legacy of Grand Chief George Manuel," Rudolph C. Ryser, Center for World Indigenous Studies. http://www.halcyon.com/FWDP/manuel.html.
(19) Nibley huomauttaa, että the Coptic Sophia Christi, 95-96, 107-117, 123-24, in Till, Gnostische Schriften, 230-33, 254-75, 286-89 valaisee erityisesti kahdeksan ja kahdentoista piirejä.
(20) Nibley lainaa teosta 1 Jehu 10-11, in Schmidt, Gnostische Schriften in koptischer Spirache, 52-53; cf. tr. 151; cf. second Coptic-Gnostic Work, 10-11, in ibid., 233-34, cf. tr. 284.
(21) Nibley lainaa teosta Second Coptic Gnostic Work, 8a, in Schmidt, Gnostische Schriften in koptischer Sprache, 231-32.
(22) Nibley lainaa teosta Pulver, 175-77.
(23) Nibley lainaa teosta Second Coptic Gnostic Work, 8a, in Schmidt, Gnostische Schriften in koptischer Sprache, 231-32.
(24) Nibley lainaa teosta Adolf Jellinek, Bet ha-Midresch, 6 vols. (Jerusalem: Wahrmann, 1967), 5:172 (Book of Enoch).
(25) Nibley lainaa teosta Ascension of Isaiah 4:15-17, in OTP 2:162.
(26) Nibley lainaa teosta Philo, On The Creation, 70-71.
(27) Nibley lainaa teosta Kasr al-Wazz fragment, p. ii-end, from photographs kindly lent to the author (Nibley) by Professor Hughes at the University of Chicago at the time of their discovery in 1966.
(28) Nibley lainaa teosta 2 Jeu, 54 (40), in Carl Schmidt, Gnostische Schriften in koptischer Sprache, 99; tr., 193.
(29) Nibley lainaa teosta Pistis Sophia, ss. 358-360 (363-66),(Mead, 300).
(30) Nibley lainaa teosta Acts of John 1:43, in NTA 2:231.
(31) Nibley: Teoksen Pulver, "Jesus; Round Dance and Crucifixion," 176-78 mukaan jopa NEKIN (alkutekstissä kursiivilla) gnostiset versiot, jotka puolustavat käsitystä, jonka mukaan Jeesus ei oikeasti kärsinyt ristillä, viettävät "Kristuksen pseudokärsimyksen muistojuhlaa ja muistelevat hänen pseudokuolemaansa".
(32) Nibley lainaa teosta A. Wilmart and E. Tisserant, "Fragments grecs et latins de; 'evangile de Barthelemy," Revue Biblique 22 (n.s. 10) (1913): 321.
(33) Nibley lainaa teosta Ibid., 324.
(34) Nibley, s. 50.
(35) Nibley lainaa teosta Max Pulver, "Jesus' Round Dance And Crucifixion," 175.
(36) Nibley lainaa teosta Pistis Sophia, p. 358; tr. Mead, 295.
(37) Nibley lainaa teosta Ibid., 375; tr. Mead, 310; 357-358; tr. Mead, 295.
(38) Nibley lainaa teosta O. Stegmuller, "Diptychon," in Reallexikon fur Antike und Christentum (Stuttgart: Hiersemann, 1957) 3:1138.
(39) Nibley lainaa teosta F. Cabrol, "Diptyques (Liturgie)," in DACL 4:1050.
(40) Nibley lainaa teosta Ibid., 1095-96.
(41) Nibley lainaa teosta Ibid., 1046-47; Stegmuller, "Diptychon," 1140.
(42) Nibley lainaa teosta Cabriol, "Diptyques," 1061.
(43) Nibley lainaa teosta Stegmuller, "Diptychon," 1138, 1147; Cabrol, "Diptyques," 1051, citing Bona.
(44) Nibley lainaa teosta Stegmuller, "Diptychon," 1143; Cabrol, 1059; ja huomauttaa, että lahjoittajalistat olivat tuntemattomia idässä, kunnes Konstantinus toi ne Roomasta.
(45) Nibley lainaa teosta Stegmuller, "Diptychon," 1147; cf. 1144-46.
(46) Nibley lainaa teosta Ibid., 3:1147, citing the famous Bobbio Missal.
(47) Nibley lainaa teosta Odeberg, 3 Enoch or the Hebrew Book of Enoch, ch. 39.
(48) Nibley lainaa teosta "Dissertatio de Vita Sancti Cyrilli," 1,16, in PG 33:116.
(49) Nibley lainaa teosta Ibid.; Nice phoros Callistus, HE XIV, 26-27, in PG 146:1137-4.
(50) Nibley lainaa teosta Cabrol, "Diptyques," 1067.
(51) Nibley lainaa teosta L. Saint Paul-Girard, "Un Fragment de liturgie magique copte sur ostrakon," Annales du Service des Antiquites de l'Egypte 27 (1927): 62-68.
(52) Nibley lainaa teosta Friedrich Preisigke, Vom gottlichem Fluidum nach agyptisccher Anschauung (Berlin: de Gruyter, 1920), p. 41, note 3; p. 42.
(53) Nibley lainaa teosta Philo, "On the Creation" 70-71.
(54) Pulver, 187.
(55) Nibley lainaa teosta Plutarch, De Defectu Oracularum 22.
(56) Nibley: i.e., the so-called Pyramidologists. A hypocephalus like that of Facsimile No. 2 of the Book of Abraham depicts the geography of the earth as a reflection of that of heaven, with the Delta in the center.
(57) Nibley lainaa teosta Clement of Alexandria (dubia), Excerpta ex Scriptis Theodoti (The Teachings of Theodotus) 80, in PG 9:696.
(58) Nibley: Lainaus teoksesta Cabrol, "Diptyques," 1061; cf. Stegmuller, "Diptychon," 1140. The names in the diptych show "by this meeting of individuals the close bond of communion and love which united all the members of the church." Cabrol, "Diptyques," 1049.
(59) Nibley, ss. 82-83.
(60) Nibley lainaa teosta Giorgio de Santillana and Hertha von Dechend, Hamlet's Mill (Boston: Godine, 1977), 48-49. JATKUU osassa 3: Osa 4
Alkuperäinen artikkeli: Prayer Circles 3: Biblical Or Not?
Alkuun | Rukouspiirit osa 1 | Rukouspiirit osa2 | Maailmanlaajuinen kristillinen liike | Sovitus - missä | Valtakuntateologia |Pyhän Hengen kaste | Islamin historia | Rebecca&Elaine | Kristillinen pääsiäinen | Vierasta tulta | Kotiseurakunta | Kaksi Babylonia | Vainottu seurakunta | Iankaikkinen pelastusvarmuus | Pyhän Hengen kaste | Varo väärää vaakaa! | Voitelu | Roomalaiskatolisuus - onko se kultti? | Kaikki ekumeeniset tiet vievät Roomaan | Sovitus - missä | Hänen nimessään | Ei rauhaa, vaan miekan | Varo väärää vaakaa! | Jabesin rukous | Jihad | Seurakunnan vaellus | Keskusteluryhmä