"Kauhistuin, kun Terry Virgo rohkaisi meitä muodostamaan piirin ja pitämään toisiamme kädestä 'yhteyden merkkinä' ja antamaan voiman virrata kauttamme." (1)
Matt. D. Sussexistä kirjoitti ylläolevan osana todistustaan siitä, miten hän käsitti Toronto-ilmiön eksytyksellisen luonteen. Hänen kuvauksensa rukouspiiristä sisältää tärkeimmät elementit, joita olemme tähän saakka käsitelleet: pieni ryhmä muodostaa piirin, pitää toinen toisiaan kädestä yhteyden merkkinä ja voima vapautetaan piirissäolijoiden kautta. Raamatussa ei ole merkkiäkään siitä, että tällainen käytäntö olisi hyväksyttävää, mutta yllämainitut elementit ovat yleisiä noituudessa, gnostilaisuudessa, Amerikan alkuasukaskulttuureissa ja oman aikamme "herätyksessä" kuten kolmessa ensimmäisessä osassa on esitetty.
HYVIN TÄRKEÄ MUISTUTUS
Haluaisin nyt esittää hyvin tärkeän asian: Pakana nimeltä Daphne sanoi: "Rituaalitila määritellään kirkoissa seininä [tai] pakanarituaaleissa luomalla piiri" (2) ja wicca Selena Fox kertoi meille, että piirin käytön ja siihen liittyvät rituaalit voi kukin luoda omien perinteidensä, mieltymystensä ja kokemustensa mukaisiksi. Tällaiset lausunnot avaavat noituudelle ja gnostilaisuudelle joustavan tien seurakuntaan hyväksyttävässä muodossa. Toisin sanoen, vaikka muotoa muunnellaankin miten vain, on silti kysymys notiuudesta ja gnostilaisuudesta, mutta se NÄYTTÄÄ kristilliseltä toiminnalta ja yhteydeltä ihmeitätekevään Jumalaan. Pitäkäämme tämä mielessämme, kun nyt ryhdymme tutkimaan nykyistä "herätystä" kaiken sen valossa, mitä olen tähän mennessä esittänyt.
PYHÄN PIIRIN ALUEEN "LAKAISEMINEN"
Osassa 2 lainasin wicca Daphnen sanoja:
"Piirin lakaiseminen on tapa, jolla poistetaan ei-toivottu tunnelasti, 'fiilikset' ja valmistetaan alue piirin luomista varten. Palvelijatar lakaisee kirjaimellisesti rituaalialueen luudalla".(3)
Kun muistamme, että wiccat uskovat, että kirkon seinät muodostavat pyhän tilan, voimme kysyä: "Käytetäänkö nykyisessä "herätyksessä" jonkinlaista "lakaisuseremoniaa" tai "talonpuhdistusseremoniaa?" Kyllä käytetään ja Brownsvillessä se tehdään ennen kokouksen alkua kuten seuraavista todistuksista ilmenee. Otsikolla "Talon lakaiseminen" kuvataan seuraavassa todistuksessa: "200 ihmistä, jotka valmistivat sydämensä esirukousta varten":
"Kokouksen ensimmäinen osa on omistettu talon "lakaisulle". Meitä kehotettiin tarttumaan kahta tai kolmea muuta kädestä ja liikkumaan ympäri auditoriota ja puhdistamaan talon. (Sadat kadotetut ihmiset tulevat herätyskokouksiin. Jumalan voimalla ajetaan demonihenget, jotka ovat pitäneet monia vallassaan ja ajetaan ulos Jumalan voimalla.) Nämä rukoustaistelijat ryhtyvät toimintaan ja pienet kolmen hengen ryhmät liikkuvat auditoriossa ja puhdistavat talon kaikki alueet. He rukoilevat jokaisen istumapaikan puolesta ja pyytävät Jumalaa koskettamaan niiden sydämiä, jotka tulevat kaikkialta osallistuakseen herätyskokouksiin. He voitelevat kuoroon kuuluvien istumapaikat ja johtajien paikat lavalla. Kaikkialla on syvennytty syvälliseen esirukoukseen (sulut alkuperäisessä tekstissä).
"'Lakaisu' on suoritettu. Kaikkialla auditoriossa on rukousnauhoja. Kokouksen toisessa osassa pastori Robertson muistuttaa läsnäolijoita siitä, että nauhoja ei pidä käsittää epäjumaliksi. Ne on tarkoitettu keskittymistä auttaviksi kiintopisteiksi suorittaessamme esirukousta heätyksen puolesta maailmassamme. Nauhat ovat taidokkaasti tehtyjä ja ne kuvastavat eri rukousalueita, jotka Herra on antanut pastori Kilpatrickille: perhe, kansalliset johtajat, parantuminen, pastorit, palvelutyömuodot, lapset, sielut, kriisitilanteet, hengellinen sodankäynti, koulut, Herran paluu, herätys, rauha Jerusalemille ja Brownsvillen seurakunta. Pastori Robertson kehottaa jokaista osallistujaa käyttämään kymmenen minuuttia esirukoukseen ja siirtymään sen jälkeen seuraavan nauhan kohdalle.
"Pastoreiden puolesta rukoileminen"
Olen juuri lopettanut "lakaisemisen" ja seison "pastoreiden puolesta rukoileminen"-nauhan edessä. Heti kun esirukous alkaa, joudun surun ja murheen valtaan ja kyyneleet vierivät pitkin poskiani. Olen kaikin voimin mukana esirukouksessa niiden pastoreiden puolesta, joihin olen vuosien varrella tutustunut, jotka ovat langenneet eivätkä palvele Herraa. Huomaan rukoilevani hartaasti heidän puolestaan ja rukoilevani syvän murheen vallassa heidän uuden alkunsa puolesta. Huomaan, etten voi siirtyä seuraavan nauhan luo. En ole koskaan koko elämäni aikana kokenut mitään tätä suuruusluokkaa olevaa...He ovat murtautuneet sisään taivaisiin ja Jumala on tullut alas." (4)
Tässä toinen vastaava todistus "pyhäkön alueen" puhdistamisesta ja siivoamisesta, jota seuraa välittömästi Pyhän Hengen saapuminen:
"Päivän oli määrätty olemaan alusta asti Jumalan voitelema. Minä tulin pyhäkköön kello 11.45 ja odotin normaalien esirukousistuntojen olevan käynnissä. Se, mitä kohtasin, oli kaukana normaalista. Tri Josh Peters rukoili muiden opiskelijoiden kanssa joidenkin toisten opiskelijoiden tarpeiden ja kaikkien opiskelijoiden puolesta siellä. Sitten hän kehotti kaikkia meitä tarttumaan toinen toisiamme kädestä, niin että muodostui koko pyhäkön sekä ala- että yläkerran täyttävä, katkeamaton silmukka. Sitten aloimme sitoa saatanaa Jeesuksen nimessä ja puhdistamaan ja siivoamaan pyhäkön aluetta. Se oli todella fantastista. Pyhä Henki laskeutui heti ja ilmestyi meille. Hänen läsnäolonsa oli niin henkeäsalpaavaa." (5)
En tiedä, mistä Pyhän Hengen kutsuminen on saanut alkunsa. Pyhä Henki on ollut täällä helluntaista alkaen eikä meidän tarvitse "murtautua" mihinkään, jotta Hän laskeutuisi keskuuteemme tai että Hän "ilmestyisi" kokouksissa. Kuten edellisestä sitaatista havaitsimme, on ilmeistä, että johtajat todella muodostavat ihmisistä rukouspiirejä. Niistä on tulemassa oikein rituaali seurakunnassa niiden yleistyessä ja kaikki tämä ilman että Raamattu sitä pyhittäisi.
PIIRIN LUOMINEN
Vaikka en aiokaan käsitellä aihetta kovinkaan paljon, haluaisin mainita, että sen lisäksi, että ihmiset luovat itse piirin, kun he muodostavat piirin rukousta varten, on lukemattomia kuvauksia miekoista, aseista, öljystä yms., jotka ojennetaan ihmisille hengellisessä ulottuvuudessa. Nämä esineet "nähdään" tai "tunnetaan" yleensä hengellisesti, mutta niitä käytetään sitten usein konkreettisesti ilman että asianomaisella henkilöllä on kädessään tuota nimenomaista esinettä oikeasti.
Piirin luominen on saanut outoja muotoja kristikunnassa, kuten esim. uusi ilmiö nimeltä "alueiden merkitseminen" (stakeout). Tässä esimerkiksi sähköpostia koskien San Franciscon alueen merkitsemistä:
"San Franciscon koko yön kestävä rukousvigilia..."
"...ja alueen merkitseminen (stakeout)!!
"*KOSKA? Tänä perjantaina 22.5. 19.00-7.00
MISSÄ? Voice of Pentecost Church -seurakunnassa osoitteessa Ocean Avenue 1970 Victoria-aseman luona (Fairfieldin ja Lakewoodin välissä) San Franciscossa Kaliforniassa...
Ed Silvoso puhuu tässä Herran rukousvartioyössä kello 21.30.
Rukousjohtajia koko San Francisco Bayn alueelta tulee cityyn siunaamaan San Franciscoa tässä rukouskokouksessa. Kaikki ovat mitä sydämellisimmin tervetulleita mukaamme rukoilemaan herätystä San Francisco Bayn alueelle.
Ajamme klo 4.00 yhteisesti järjestetyillä kuljetuksilla strategisiin paikkoihin ja merkitsemme rukouksin San Franciscon ja varmistamme piirin ulkorajat niinkuin teimme Baltimoressakin (vrt. David Jehl 26.2.98 [NEW-WINE] Baltimore Stakeout).
Voitelemme pyhällä öljyllä nelisivuiset merkkipaalut, joihin on kirjoitettu: parannus, herätys, sovitus ja uudistus ja nautimme yhdessä pyhän ehtoollisen ja rukoilemme Kristuksen auktoriteetilla San Franciscon puolesta." (6)
GLOSSOLALIA (KIELILLÄPUHUMINEN)
Tämäkin on yleinen ilmiö, joka liittyy gnostilaisuuteen, jota käsiteltiin osassa 3 ja myös itse uudistusliikeeseen, joka alkoi 60-luvulla.
PIIRITANSSI VAPAUTTAA VOIMAN
Raportissaan Moskovassa pidetystä "Tuli-konferenssi II:sta" Bill Cassada selostaa, miten voima vapautettiin tanssimalla piirissä Rosa-kirkossa, joka on kaupungin suurin karismaattinen seurakunta:
"Saimme ehdottomasti yhteyden Pyhään Henkeen ihmeellisessä ilmapiirissä palvoessamme Herraa. Koolla oli noin 1000 henkeä ja kaikki osallistuivat loistavalla tavalla. Toisella puolella, kokouksen edessä Kathleen Balassi tanssi ylistyspiirissä yhdessä useiden St Louis -tiimin nuorten ja venäläisten lasten kanssa. Palvonnan loppupuolella ylistystiimi soitti meille hyvin tuttua sävelmää 'The River Is Here'. Ei ollut vaikeaa laulaa mukana sitä laulua! Pian kaikki oli yhtä hyppimistä, kun muodostui nopeasti tanssiketju (Täällä se ei ole vaikeaa, sillä venäläiset rakastavat tanssimista!) ja 50-60 ihmistä hyppeli ja tanssi musiikin tahdissa pyhäkössä. Koko kokouksen ajan seurakunnan venäläiset naiset tanssivat kansallispuvuissaan Herran edessä. Eräs heidän tiiminsä jäsenistä opiskeleekin Bolshoi-teatterin baleetiryhmässä, niin että voit olla varma siitä, että tämän tanssiryhmän taso on erinomainen! He tanssivat muiden juhlaan osallistuneiden tanssijoiden kanssa ja seurauksena oli, että monet bolshoilaiset makasivat lattialla Pyhän Hengen kaatamina! Vahva ja merkityksellinen ovat tosiaankin liian lieviä lieviä ilmaisuja kuvaamaan palvontaa siellä. Sinun olisi pitänyt olla mukana!" (7)
"Uutisia Tulasta [Venäjältä]: 10.5.1996" sisältää kuvauksen piiritanssista "Herran edessä":
"Olimme niin keskittyneet rukoukseemme Lanan kanssa, että kumpikaan meistä ei huomannut, mitä ympärillämme oli alkanut tapahtua. Valtava palvonnan virta oli levinnyt koko tetteriin. Ihmiset tanssivat joka puolella Herralle voittoisasti ylistäen. Rukoushetkestä oli tullut kiitoksen ja ilon bileet. Jopa omat jalkani tuntuivat kiljuvan minulle: "Tanssi, senkin höppänä, tanssi...!" Juuri silloin rivi ihmisiä tanssi ohitseni. He olivat tulleet tanssien keskikäytävää teatterin takaosasta eteen ja olivat juuri kääntymässä takaisin, kun joku heistä tarttui käsivarteeni ja kiskoi minut mukaan. Yritin aluksi hieman vastustella, sillä mieleeni tuli välähdyksenomaisesti eräs seurakunta Valloissa, jossa harrastettiin tällaista rivitanssia usein. Muistan, miten pilkkasin heitä ja pidin ilmiötä jonkinlaisena estottomana tunteiden valtaan heittäytymisenä, johon en itse koskaan lankeaisi. Jumala on alkanut viime aikoina opettaa minulle, että minun on oltava varovainen sanoessani mitä en koskaan tekisi, koska todennäköisesti päätyisin tekemään nimenomaan niin. Heitin ajatuksen mielestäni ja liityin tanssiin mukaan ainakin muutaman kierroksen ajaksi. Muutamassa hetkessä tanssijoiden ketju ulottui katkeamattomana koko keskikäytävän matkan, poikki etuosan ja toista käytävää ylös ja takaosan poikki niin, että se muodosti piirin." (8)
RUKOUSPIIRIÄ VOIDAAN KÄYTTÄÄ MISSÄ VAIN
Uskoisin, että Cassadan kertoma Pyhän Hengen "voiman vapauttaminen" on sama asia kuin saman hengen aikaansaama kaatuminen tavallisissa rukouspiireissä. John Spencer kertoi seuraavasta tapahtumasta, joka tapahtui erään torontolaisen hotellin kokoushuoneessa, kun eräs ryhmä rukoili piirissä "Ota toinen kulaus" (Have Another Drink) -konferenssissa:
"Darrel Stott tulee Owensboroon, Kentuckyyn 5.7-10.7. väliseksi ajaksi tänä vuonna! Hän palvelee edelleen Australiassa niinkuin useimmat teistä varmaan tietävätkin. Olen kuullut, että hän on palvellut Australiassa jo lähes 3 kuukauden ajan voimallisesti niin, että on tapahtunut parantumisia, ihmeitä ja merkkejä. Hän tulee palvelemaan minun seurakunnassani, New Life Worship Centerissä, jonka pastorina on Crawford Huff. Tapasin Darrel Stottin Torontossa Best Western Carlton Place -hotellin aulassa. Meitä oli noin kymmenen rukoilemassa "Ota toinen kulaus" -konferenssin puolesta. Mäiskis! Jumalan voima osui minuun ja kaaduin lattialle Darrelin ja kahden muun kaverin vierelle. Aloimme nauraa kovaan ääneen siinä keskellä hotellin aulaa! Me todellakin "juovuimme" Pyhästä Hengestä tuona iltana! En tiennyt, että hän oli Darrel ennenkuin hän esitteli itsensä minulle ja sanoi olevansa seuraavan päivän puhuja konferenssissa. Hänen oli sillä hetkellä vaikea puhua käsitettävästi ja hän vain toisteli koko ajan: "Hula, hula, hula!" Hänen seurakuntataustansa on helluntailainen. Voit lukea Darrelin artikkelin "Spread the Fire" (levittäkää tulta) -lehden tammikuun numerossa. Lehteä julkaisee Toronto Airport Christian Fellowship -seurakunta. Artikkelin otsikkona on "Bileet ovat minun ja minä nauran, jos minua huvittaa"...(9)
NELJÄ ILMANSUUNTAA
Kysymykseni saattoi olla epäselvä, koska Gregin vastaus oli, ettei sellainen käytäntö ollut hänelle tuttu, mutta sitten hän kuvasi juuri sitä, mistä olin häneltä kysynyt:
"Tervehdys! Minun on tunnustettava, etten tiedä mitään sellaisista "rukouspiireistä", siksi en voi kertoa niistä mitään. Voin kuitenkin kertoa sinulle eräästä tapauksesta seurakunnassani, jolloin meitä kaikkia kehotettiin seisomaan seinän vierellä auditoriossa ja kasvot seinään päin, ja sitten me rukoilimme kaupungin puolesta. Useimmiten meitä on kuitenkin kehotettu vain kääntymään ympäri, niin että kasvot ovat kaupunkiin päin, sillä se on takanamme. Sellainen toiminta on puhtaasti uskon ilmaus -- samoin kuin 'kätten päällepano' on uskon ilmaus -- käsiähän ei VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitse laittaa kenenkään päälle, että hän parantuisi, vaan käsien päällepano toimii ainoastaan sen ilmaisijana, että uskomme Jumalan parantavan. Luulisin, että sama koskee kaupungin puolesta rukoilemista." (9)
Sinä aikana, jolloin tein tätä tutkimusta, minulle lähetettiin paljon sähköpostia koskien neljää ilmansuuntaa. Monet niistä liittyivät rukouspiireihin. Tässä eräs kertomus, jonka on lähettänyt Diana W:
"[Ystäväni] Betty kertoi tämän viikon esirukouskokouksesta: Esille oli ripustettu erilaisia nauhoja, joissa oli esirukousaiheita ja ihmisten oli käytettävä niitä rukoillakseen eri tarpeiden puolesta. Noin tunnin kuluttua kokouksen alkamisesta esirukoilijoiden käskettiin nousta seisomaan ja rukoilla pohjoiseen, etelään, itään ja länteen päin ja kutsua "vangittuja sieluja". Tässä vaiheessa Betty ei kestänyt enää enempää ja lähti kokouksesta. Hän kertoi, että se, mitä kokouksessa tehtiin, inhotti häntä hengellisesti, niin että hänen oli lähdettävä pois."
Kuvauksessaan "Pensacola: Kokoukseen valmistautuminen" Cathy Wood kertoo, että "lakaisu" aloittaaa kokouksen, jonka jälkeen rukoillaan kohti neljää ilmansuuntaa:
Tänä iltana olin esirukouskokouksessa Brownsvillessä. Siellä oli tänä iltana jopa tuhat ihmistä, ei kuitenkaan paljon yli tuhannen. Esirukouskokouksessa rukoilemme ja istuudumme, kun olemme tulleet sisään ja tarkistamme, että olemme puhdistaneet sydämemme ja mielemme maailmallisista ja arkipäiväisistä huolenaiheista. Me keskitymme siihen, miksi olemme tänne tulleet, noin 20 minuutin ajaksi. Seuraavaksi alamme kävellä kaikkialla rakennuksessa rukoillen Hengessä ja lakaisemme rakennuksen rukoilemalla ja pyydämme Jumalaa puhdistamaan, mitä viime viikolla jäi puhdistamatta, kun tuhannet vapautettiin alttarilla ja pyydämme häntä pelastamaan kadotetut ja tuomaan takaisin luopiot tulevalla viikolla. Me pyydämme häntä parantamaan sairaat. Me rukoilemme jokaisen istuimen puolesta, että mikään ei häiritsisi niillä istuvia ja että parven takapenkeilläkin tunnettaisiin Pyhän Hengen kutsu ylenpalttisesti. Sen jälkeen hajaannumme ja kokoonnumme esirukousaihenauhojen kohdalle ja rukoilemme sitä, mitä sydämellemme nousee. Jotkut nauhat edustavat perhettä, parantumista, pastoreita, sodankäyntiä, herätystä, kouluja, maatamme, lapsia jne. Kun tänään kokoonnuimme nauhojen ääreen, sydämeni valtasi rakkaus niitä ihmisiä kohtaan, jotka olivat kokoontuneet rukoilemaan eri aiheiden puolesta. On vaikea avata silmiään ja katsoa heitä. Polveni aivan tutisivat, kun seisoin muutamien japanilaisten miesten lähellä. He toivoivat epätoivoisesti saavansa kosketuksen Herraan. Kun he rukoilivat suureen ääneen omalla äidinkielellään, ymmärsin ilman tulkkiakin, miten kovasti he halusivat herätystä. Myös korealaisia oli täällä tänä iltana ja jostain syystä tunnen vetovoimaa itämaisia ihmisiä kohtaan. Rakastan kaikkia vierailijoita, mutta heillä on erityinen paikka sydämessäni. Näet sen, jos katselet valokuvia, jotka otin Torontossa. Jumala haluaa varmaankin käyttää sinua sillä alueella, johon tunnet erityistä vetoa. Me valitsimme rukousaiheiksimme sielut, sodankäynnin ja HERÄTYKSEN huoneen itäpuolella ja rukoilimme, että Pyhä Henki toisi tällä viikolla sieluja siltä suunnalta. Rukoilimme sekä pohjoiseen, etelään, itään että länteen päin. Sitten käänsimme katseemme kattoon ja pyysimme Jumalaa avaamaan taivaat Brownsvillelle tällä viikolla ennen kuin lähtisimme..." (11)
PÄÄILMANSUUNTIEN KUTSUMINEN
Sandy Simpson, joka on lähetyssaarnaajana Guamissa ja joka palvelee myös paljastamalla herätyksen harhoja, lähetti minulle tämän sähköpostin, kun tiedustelin häneltä pääilmansuuntiin rukoilemisesta:
"Saavuttuaan Guamiin Brownsvillen ryhmä piti ensi töikseen jo samana iltana rukouskokouksen, joka jatkui aamupuolelle yötä. Liityin mukaan, sillä siihen aikaan olin vasta arvioimassa mistä heidän kohdallaan oli kysymys. Monet viettivät suurimman osan rukouksesta lattialla. He yrittivät ajaa eräästä jo pitkään tuntemastani kristitystä naisesta ulos demonin. Sen jälkeen he muodostivat piirin, jonka sivut olivat pääilmansuuntiin päin, ja rukoilivat, että Guamin asukkaat saisivat voitelun ja että saatana "sidottaisiin". Petyin kokouksen suhteen ja siitä alkaen henkeni on ollut levoton sen suhteen, mitä siellä tapahtui. Olin vihainen siitä, miten he kohtelivat tuota naista yrittäessään ajaa hänestä ulos demonin, vaikka tiesin hänellä olevan lujan suhteen Jeesukseen. Kun mitään ei tapahtunut, he innostuivat vain lisää ja yrittivät antaa hänelle "voitelun" painamalla hänen päätään vähintään tunnin ajan. Hänen miehensä oli ollut Brownsvillen kokouksissa ja saanut "voitelun", mutta hän ei ollut saanut sitä. Seuraavana päivänä kerroin hänelle, että halusin hänen tietävän, että me välitimme hänestä ja että nämä ihmiset olivat vain yli-innokkaita (en tiennyt vielä silloin heidän harhaoppisista opetuksistaan ja valheellisesta voitelustaan). Olen nähnyt muidenkin ryhmien rukoilevan pääilmansuuntiin enkä ole ajatellut asiaa tarkemmin. Luulin sen olevan vain symbolista. vasta myöhemmin olen saanut tietää, että monet, jotka tekevät niin, käsittävät itse asiassa "vapauttavansa hengen" tai "kyntävänsä hengellistä maaperää" tai jotain muuta. Ymmärrän nyt, että tämä on nimenomaan New Age -käsite enkä hyväksy sellaista enää. Me emme voi kristittyinä harjoittaa taikuutta. Se, mitä me voimme sen sijaan tehdä, on totella Kristusta olemalla hyvinä esimerkkeinä ja todistajina yhteisössämme. Lähetyskäskyssä ei sanota "menkää kaikkeen maailmaan ja rukoilkaa", vaan siinä meidän käsketään mennä kaikkeen maailmaan saarnaamaan evankeliumia. Evankeliumin sanomassa on voima eikä siinä, että ihmiset seisovat piirissä pitäen toinen toisiaan kädestä syytäen rukouksia ikäänkuin heidän sanoissaan olisi jotain universaalia voimaa, ja komentavat Pyhää Henkeä tai enkeleitä tekemään niinkuin me käskemme. Meidän ei kuulu tehdä taikoja, heittää Pyhää Henkeä ihmisen ylle. Pyhä Henki on persoona. Häntä ei voida heittää. Me olemme täällä todistamassa siitä Jeesuksen Kristuksen armosta, joka toimii meissä samoin kuin Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta Kristuksesta ja ohjaa meidät Hänen luokseen.
Sandy Simpson
Yllä olevassa silminnäkijän kuvauksessa on piiri, pääilmansuunnat, "Hengen" tuleminen ja Pyhän Hengen suuntaaminen ikäänkuin Hän olisi voima, mikä kaikki on tyypillistä kaikelle sille, mitä olemme artikkelisarjan muissa osissa kuvanneet.
VESI, MAA, ILMA, TULI JA HENKI
Noituuden käyttämiin pääilmansuuntiin ja gnostilaisuuteen liittyvät myös pyhät elementit -- vesi, maa, ilma ja tuli -- ja niihin liittyvät henget, joita kutsutaan kuhunkin ilmansuuntaan käännyttäessä. Mutta "herätyksessä" on huomattavaa samankaltaisuutta näiden kanssa. Me kaikki tiedämme "mahtavan virran", johon herätyksessä mukana olevat itsensä upottavat (vesi), Rodney Howard-Brownen "Hengen", joka saapuu kuin "kiitävä, mahtava tuuli" (ilma) ja viittaukset "tulen laskeutumiseen" ja myös "herätyksen" "Tuli-konferensseihin" (tuli). Vaikka en ole asiaa tarkemmin tutkinut, "maa"-elementti saattaisi liittyä "synnyttämiseen Hengessä" tai "herätyksen" piirissä tapahtuvaan ruumiilliseen parantumiseen.
Noitapiirissä "Henki" kantaa kaikkia näitä elementtejä. Artikkelissaan "Sacred Circle, Sacred Sphere: Mapping Consciousness with Seven Directions" (Pyhä piiri, pyhä sfääri: tietoisuuden kartoittaminen seitsemän suunnan avulla) Selena Fox kirjoittaa:
"Tämä on Hengen suunta. Sen luonnollinen muoto on Jumalallisen Sielun aine, joka yhdistää kaiken elämän yhteen. Se on elementtien ja suuntien synteesi. Ihmiselämässä tämä on se hengellinen sfääri ja Jumaluuden ulottuvuus sen kaikissa muodoissa. Ottaessasi yhteyden tähän suuntaan kiinnitä huomiota olemuksesi ytimeen -- sisäiseen Minääsi. Kunnioita Jumaluutta sellaisena kuin sen tunnet -- Jumalattaria, Jumalia, Luonnonhenkiä, Esi-isiä, Hengellisiä oppaita, Rakkautta, Ykseyttä erilaisuudessa. Muodosta yhteys Tasapainoon, harmoniaan, kauneuteen, eheyteen, rehellisyyteen ja siunaukseen. Modaliteettien parantaminen sisältää unityötä, sisäisiä matkoja, sisäisen ohjauksen ymmärtämistä, palvontaa, ekstaattista tanssia, rummutusta, laulua, entiteettien kutsumista, taisteluita näyissä ja hengellistä palvelua..." Tässä kartassa erotetaan myös toisistaan tuli elementtinä ja kaiken yhdistävä Henki. Vaikka joissakin järjestelmissä Tuli ja Henki ovat sama asia, tässä kartassa ne ovat toisistaan erillään, koska Henkeä pidetään tässä kaikkien neljän elementin synteesinä." (12)
Fox kuvaa myöhemmin erästä osaa rituaalistaan, jossa hän kutsuu "Henkeä" piirinsä keskustaan kutsuen Jumalallista Ykseyttä, jonka kautta kaikki käsittävät ykseytensä maailmankaikkeuden kanssa. Huomaa allaolevassa lainauksessa, miten samankaltaisia ovat Foxin kutsu ja mikä on nykyään "herätyksen" päätavoite -- seurakuntien ja kirkkojen ykseys kaatamalla uskonsuuntien väliset raja-aidat.
"Seiskää lopuksi kasvot keskustaan päin kädet ojennettuina eteenpäin. Kutsukaa Hengen, Jumalallisen Ykseyden voimaa. Kutsukaa Jumaluutta sillä nimellä tai niillä nimillä, jolla/joilla sen tunnette. Viekää sitten kädet sydämellenne ja kokekaa ykseys, tasapaino ja eheys. Kiinnittäkää huomionne mahdolliseen sisäiseen ohjaukseen, jonka tunnette. Kiittäkää." (13)
ILMOITUKSET
Toinen usein toistuva tapahtuma "herätyksessä" on, että "Herra" on siinä määrin läsnä, että ihmisten on vaikea pysyä seisaallaan. Näin oli asian laita seuraavassa esimerkissämme, jossa "Pyhä Henki" ilmoitti julkisesti opiskelijoiden synnit ja toi "uutta" ilmoitusta opiskelijayhteisölle:
"Pyhä Henki tuli esiin voimakkaammin ja voimakkaammin rukoillessamme omien asioittemme ja toisten puolesta. Kun katselin ympärilleni, lähes kaikki opiskelijat olivat lattialla Kirkkauden Kuninkaan läsnäolossa. Sitten Jumala alkoi antaa profeetallista ilmoitusta monille opiskelijajoukosta. Se oli paljolti niin syvällistä, että olimme varmoja siitä, että olimme keskellä jotain valtavan suurta. Voitelu oli niin vahva etukorokkeella, että Herra Cavan oli useaan otteeseen vaikea pysyä pystyssä, kun opiskelija toisensa jälkeen tuli tuomaan sanan Herralta ja heidänkin oli vaikea seistä suorassa puhuessaan kokoontuneelle opiskelijajoukolle. Pyhä Henki käski joidenkin opiskelijoiden kertoa, että jonkin tietyn opiskelijan pitäisi tehdä parannus tietyistä salaisista synneistä ja toisten taas vakavoitua. Varmistaakseen, että kaikki olivat saaneet sanoman, Pyhä Henki laittoi monet opiskelijat esirukoukseen näiden tarpeiden puolesta. Niin paljon itkua ja valitusta kuului, ettei kukaan voinut olla keskittymättä asiaan täysin. Jumala halusi huomiomme ja sai sen. Herra Cava ei päässyt ollenkaan luennoimisen alkuun noiden kahden tunnin ja 45 minuutin aikana. Jumalan Pyhä Henki puhui eikä hän enää leikkinyt kanssamme. Mikä päivä...mutta sitten alkoi herätyskokous..." (14)
PIIRIN VOIMA
Voima on eräs rukouspiirille tyypillinen piirre. Olemme jo tuoneet sitä esille, mutta tässä on esimerkki siitä, miten voima vapautetaan Brownsvillessä "Kaikkiin suuntiin samanaikaisesti". Tuntuu epätodennäköiseltä, että Jumala johtaisi pastorin ohjaamaan ihmisiä vastaanottamaan, mitä Jumalalla on heille varattuna, jonka seurauksena olisi, että he "sähköistyisivät" eikä kellään olisi mitään käsitystä siitä, mitä Jumala oli tekemässä. Kaikki tämä tapahtui sen seurauksena, että "pyhäkön sisätilan ympäri" muodostettiin piiri:
"Jumala oli niin rakastava meitä kohtaan ja nautti meidän ylistyksestämme ja palvonnastamme. Yht'äkkiä saimme tuntea voitelun niin vahvana ja niin tuoreena. Pastori Kilpatrick tuli lavalle ja sanoi, että hän tunsi, että rukoustiimien pitäisi muodostaa piiri pyhäkön sisätilan ympäri ja alkaa rukoilla. Silloin Pyhä Henki alkoi liikkua ikäänkuin yhtä aikaa kaikkiin suuntiin. Pastorihenkilökunta alkoi silloin mennä rukoilemaan eri ihmisten puolesta pastori Kilpatrickin johdolla. rukoustiimi seurasi heitä, kun Steve Hill käski ihmisten ottaa vastaan sen, mitä Jumala oli heille varannut. Steve sanoi, ettei tällaista ollut koskaan ennen tapahtunut keskiviikkoiltoina. Henkilökunnan ja rukoustiimin ei tarvinnut tehdä paljoa enempää kuin vain heilauttaa kättään ihmisten edessä, niin he jo olivat lojumassa lattialla, koska voitelu oli niin voimakas. Pastori Kilpatrick ja myöhemmin Steve Hill tulivat ylös aitioon. He molemmat rukoilivat minun puolestani matkallaan seurakunnan läpi ja voin kertoa teille, että he tuskin koskettivat sormella otsaani, kun jo tunsin, että koko ruumiini sai aikamoisen täräyksen. Rukoustiimin jäsenillä oli sama vaikutus. Ei ollut väliä, kuka rukoili puolestasi, sama voitelu oli kaikkialla. Palvonta jatkui ja jatkui enkä ole varma, jos Lyndell Cooley oli edes tietoinen siitä, että pyhäkössä oli muita ihmisiä. Hän hyppeli, pyrähteli ja tanssi niinkuin hän ja Jeesus olisivat olleet kaksistaan tuossa Jumalan mahtavassa linnoituksessa. Suurin osa palvontaryhmää oli jo pitkällään korokkeella ja kuitenkin kuoro /jotka olivat vielä pystyssä) lauloi laulun toisensä jälkeen...Mitään saarnoja ei ollut, ei uhraamista tai edes alttarikutsua tänä iltana ollenkaan. Jumala vain liikkui haluamallaan tavalla eikä sillä tavalla, jolla me haluaisimme hänen liikkuvan. Katsoin silloin alas permannolle ja minä ja vierustoverini näimme hienon valkoisen, pilveä muistuttavan sumun lattialla ihmisten ympärillä. Se näytti ikäänkuin liikkuvan ylistyksen ja palvonnan tahdissa. Se oli korokkeella, ylhäällä kuoron parvella ja liikkui permannolla korokkeen ympärillä ja peitti palvojat lempeästi. Näin samanlaista kerran aikaisemmin esirukoilijoiden illassa viime vuonna, mutta silloin se näkyi ainoastaan ylhäällä valojen kohdalla, mutta tänä iltana valot näyttivät kirkkailta ja pilvi oli lattialla. 'Jumalalla on jotain mielessään' Steve Hill sanoi. Kukaan ei näyttänyt tietävän, mitä Jumala oli tekemässä, mutta hän on aivan varmasti liikuttamassa meitä toiselle tasolle. Eräässä vaiheessa Steve Hill ja pastori Kilkpatrick kohtasivat korokkeella, koskettivat toisiaan ja molemmat kaatuivat maahan ja apumiesten oli nostettava molemmat ylös ja asetettava heidät tuoleilleen muutamakis minuutiksi. JUMALA ON NIIN MAHTAVA! Odotan malttamattomasti sitä, mitä sinä, Herra seuraavaksi keksitkään tehdä!" (15)
Ystäväni Annie välitti minulle seuraavan New Wine -lehden arkistoista otetun kuvauksen sähköpostilla. Kuten edellisessä kuvauksessa, tässäkään kokouksessa kukaan ei tiennyt, mitä "Jumalalla" oli mielessään, mutta "voitelu" oli niin vahva, että monet olivat tyypillisesti ikäänkuin juovuksissa. Kirjoittaja kuvaa "Pyhän Hengen" ikäänkuin "vallanneen" erään naisen. Tässäkin tapauksessa tapahtumat liittyvät olennaisesti rukouspiiriin:
"Pastori tuli eteen puhumaan meille, mutta hän ei pystynyt, sillä hän alkoi itkeä. Tunsi selvästi, että Pyhä Henki oli tekemässä jotain...Rick pyysi niitä, jotka kuuluivat The Rock-seurakuntaan, tulemaan eteen ja alkamaan rukoilla pastorinsa ja tämän vaimon puolesta ja asettamaan jotkut rukousaihenauhoista heidän yläpuolelleen...Nauhat olivat kauniita!!! Mitä aikaa hengessä se olikaan... Rick kehotti mahdollisia vierailijoita tulemaan eteen rukoilemaan seurakunnan puolesta, kun muodostu piiri...Jotkut meistä menivät eteen ja voitelu oli niin vahva...minä juovuin ja pysyin tuskin pystyssä!!! Rukoilin erään tietyn naisen puolesta ja pyysin, että Pyhän Hengen lahjat ilmenisivät hänen elämässään ja pyysin Herraa täyttämään hänet...Pyhä Henki otti hänet kerta kaikkiaan valtaansa..." (16)
MUUTAMIA KYSYMYKSIÄ
Tässä oli vain esimakua rukouspiirejä koskevista kuvauksista "herätyksen" sisältä. Onko rukouspiiri raamatullinen? Ei; olemme osoittaneet sen osassa 2. Onko meillä mitään ideaa näiden rukouspiirien todellisesta alkuperästä? Uskon, että olen osoittanut niiden alkuperän tämän artikkelisarjan kolmessa ensimmäisessä osassa. Pitäisikö kristityn osallistua niihin? En usko sen olevan suositeltavaa. On vuosisatojen todistusaineisto siitä, että rukouspiiri on epäraamatullinen ja pakanallinen käytänne. Ne ovat nykyseurakunnan ja -kirkon keksintöä eikä niistä ole ehdottomasti mitään kuvauksia Jumalan sanassa. Ne ovat okkultismin välineitä ja jos niitä käytetään, ne johtavat ennen pitkää demonisiin ilmiöihin. RIITTÄNEE, KUN TODETAAN, ETTÄ RUKOUSPIIRIT OVAT OKKULTTINEN VÄLINE, JOIDEN HISTORIA TODISTAA NE APÄRAAMATULLISIKSI.
Kun ennen rukoilin näissä piireissä, hiljensin mieleni, keskityin kokemaan Jumalaa ja olemaan avoin Hänen liikkeilleen minussa, niin että sain kokea värinöitä. Nämä piirit ovat niin rakkaudellisia, niin lohduttavia, niin yhdistäviä ja vaikuttavat niin viattomilta, että monilla kristityillä on samanlaisia ajatuksia kuin minulla oli, kun he pitävät toinen toisiaan kädestä rukoillakseen yhdessä. Ihmiset tarvitsevat lohdutusta, mutta heidät on ohjattava Isän luo lohdutettaviksi ja saamaan lohdutusta Jumalan sanan totuudesta. On olemassa luonnollista ja oikeaa lohduttamista, joka on viatonta, mutta mihinkään rituaaliin osallistuminen, miten viattomalta se sitten näyttääkin, on aivan toinen asia. Rukouspiirit ovat rituaali ja sen pitäisi säikyttää meidät sellaiseen liittyvien hengellisten vaarojen takia.
Ja vielä lopuksi eräs asia: eivät yksin rukouspiirit ole epäraamatullisia. Mitään raamatullista pohjaa ei myöskään ole käsi kädessä rukoilemiselle, tapahtukoon se sitten piirissä tai ei. Uskon, että meidän tulisi tutkiskella näitä asioita syvällä sydämessämme löytääksemme vastaukset muutamiin kysymyksiin, kun refleksinomaisesti tartumme toisten käteen. Koemmeko esimerkiksi käsi kädessä rukoillessamme, että joku kommunikoi kanssamme, kun suoritamme tuon teon? Voimmeko sanoa varmuudella Jumalan sanan perusteella, että tuo "joku" on Jumala? Kun tutkimme rukouspiirien historiaa ja otamme huomioon sen, ettei Jumalan sanassa ole puhuttu niistä mitään eikä käsi kädessä rukoilemisestakaan, voimmeko osallistua tällaisiin käytäntöihin uskoen, ettei niihin sisälly mitään pahaa? Voimmeko sanoa, että olemme todistaneet, että ne ovat hyvä asia Jumalan silmissä? Hänen sanansa sanoo: "mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on; karttakaa kaikenkaltaista pahaa." (1.Tess. 5:21-22) En todellakaan usko, että voimme sanoa, että nämä olisi todistettu hyviksi asioiksi.
1) "The Testimony of Matt D. (Sussex, UK)," 'PROPHETIC/REVIVAL' keskustelufoorumi:-prophetic@revival.gen.nz, INTERNETSIVUSTOJA - 'New Zealand Revival Bulletin':-http://crash.ihug.co.nz/~revival, 'DREAMS & VISIONS' SUPERSIVUSTO:-http://crash.ihug.co.nz/~revival/index2.html TOIMITTAJA - Andrew Strom:-astrom@revival.gen.nz. (2) Daphne, http://www.bwis.com/~dklein/ritual.htm. (3) Daphne, http://www.bwis.com/~dklein/ritual.htm. (4)Don Milam, " Intercessory Prayer: The Heat Behind the Fire in Pensacola," http://harvest.reapernet.com/di/did/winter97_intercessory.html. (5) Richard M Riss, New Wine Messages, perjantai, 3.4.1998, "April 1, 1998 Brownsville Revival School of Ministry," http://www.grmi.org/renewal/new-wine/list/archives/0055.html. (6) New Wine Messages, http://www.grmi.org/renewal/new-wine/list/archives/0123.html. (7) Bill Cassada, Catch The Fire II, Moscow, Russia, http://www.globalawakening.com/russia/update2.html. (8) Stiverin kotisivu, http://www.grmi.org/cgi-bin/goto/renewal/stivers/may10.96.html?semi+circle#first_hit. (9) New Wine Messages, John Spencerin kuvaus Darrel Stottin palvelutyöstä, 17.2.1998, http://www.grmi.org/cgi-bin/goto/renewal/new-wine/list/archives/previous/0235.html?semi+circle#first_hit. (10) Greg Makeham, henkilökohtainen sähköposti. (11) http://listserver.charis.net/archives/global-newswire/38 LAINAUS: GLOBAL REVIVAL NEWS, Archives: http://www.grm-uk.org/sund; Cathy Wood, http://www.victorious.com/revived (12) Selena Fox, "Sacred Circle, Sacred Sphere: Mapping Consciousness with Seven Directions," http://www.circlesanctuary.org/aboutpagan/SacredCircle.html. (13) Ibid. (14) Richard M Riss, New Wine Messages, perjantai, 3.4.1998, "April 1, 1998 Brownsville Revival School of Ministry," http://www.grmi.org/renewal/new-wine/list/archives/0055.html. (15) Ibid. (16) http://www.grmi.org/renewal/new-wine/list/archives/0422.html.
Alkuperäinen artikkeli: The Prayer Circle: What Is Its Unbiblical Origin? Part Four: The "Revival's" Prayer Circles Of Power by Ed Tarkowski
Rukouspiirit 1 | Rukouspiirit 2 | Rukouspiirit 3
Alkuun
Maailmanlaajuinen kristillinen liike | Sovitus - missä? | Iankaikkinen pelastusvarmuus | Valtakuntateologia | Pyhän Hengen kaste | Islamin historia | Rebecca& Elaine| Kristillinen pääsiäinen | Kaikki ekumeeniset tiet vievät Roomaan | Roomalaiskatolisuus - onko se kultti? | Vierasta tulta | | Vainottu seurakunta | Jabesin rukous | Kaksi Babylonia | Seurakunnan vaellus | Jihad | Varo väärää vaakaa! | Voitelu | Hänen nimessään | Ei rauhaa, vaan miekan | Keskusteluryhmä