Historialla on kaksi puolta, jumalallinen ja inhimillinen puoli. Jumalan puolelta se on hänen ilmoitustaan aikajärjestyksessä (samoin kuin luomakunta on hänen ilmoitustaan tilassa) ja loppumattoman viisauden, vanhurskauden ja armon suunnitelman vähittäistä paljastumista, jonka päämääränä on Jumalan kunnia ja ihmiskunnan iankaikkinen onni. Ihmisen puolelta historia on ihmissuvun elämäkerta ja kuvaus sen fyysisten, intellektuaalisten ja eettisten voimien vähittäisestä niin normaalista kuin epänormaalistakin kehityksestä aina sen lopulliseen viimeisellä tuomiolla tapahtuvaan täyttymykseen asti, jolloin annetaan iankaikkiset palkinnot ja rangaistukset. Universaalin historian käsite edellyttää kristillistä käsitystä Jumalan ykseydestä ja ihmiskunnan ykseydestä ja sen yhteisestä kohtalosta ja se oli muinaisessa Kreikassa ja Roomassa tuntematon käsite. Sellainen historiankäsitys, joka jättää ottamatta huomioon Jumalan olemassaolon tai väheksyy sitä, perustuu deismiin ja johtaa johdonmukaisesti ateismiin; kun taas sille vastakkainen käsitys, jossa ei oteta huomioon ihmisen vapaata tahtoa ja hänen eettistä vastuullisuuttaan ja syyllisyyttään on olennaiselta olemukseltaan fatalistinen ja panteistinen käsitys.
Ihmiskunnan historiassa voidaan erottaa kolmas tekijä, joka on Saatanan vaikutus, jota voidaan pitää kolmantena voimana ihmissuvun historiassa. Aatamin kiusauksessa Paratiisissa, Kristuksen kiusauksissa erämaassa ja jokaisessa historian tärkeässä vaiheessa Saatana esiintyy Jumalan suurena vastustajana, joka yrittää tuhota Jumalan suuren pelastussuunnitelman ja Jumalan valtakunnan toteutumisen käyttämällä heikkoja ja pahoja ihmisiä suunnitelmiensa toteutuksessa, mutta jonka Jumalan ylivertainen viisaus aina lopulta voittaa.
Universaalin historian keskeinen kulku ja lopullinen päämäärä on Jeesuksen Kristuksen perustama Jumalan Valtakunta. Se on maailman suurin ja täydellisin instituutio, joka on yhtä suuri kuin ihmiskunta ja yhtä kestävä kuin iankaikkisuus. Kaikki muut insitituutiot on luotu palvelemaan sitä ja koko maailmaa hallitaan sitä silmälläpitäen. Se ei ole mikään Jumalan myöhempi keksintö, ei mikään luomisssuunitelmaan tehty korjaus, vaan se on Jumalan iankaikkinen ajatus, hänen kaikkien teittensä ja toimiensa hallitseva ajatus ja niiden alku, keskikohta ja loppu. Ensimmäinen Aatami on toisen Atamin esikuva; luomistapahtuma katsoo pelastustapahtumaan ikäänkuin ongelmiensa ratkaisuna. Kaukana siitä, että maallinen historia hallitsisi pyhää historiaa, päinvastoin jälkimmäinen hallitsee edellistä, ja sen täytyy palvella pyhän historian tarkoitusperiä suuoranaisesti tai epäsuorasti ja maallista historiaa voidaan täysin ymmärtää ainoastaan kristinuskon totuuden ja pelastussuunnitelman keskeisessä valossa. Isä, joka ohjaa maailman historiaa, "vetää meitä Pojan puoleen", joka hallitsee seurakunnan historiaa ja Poika johtaa takaisin Isän luo, niin että "Jumala olisi kaikki kaikessa". Paavali sanookin: "Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen." Kol.1:16-18. John von Müller tehdessään lopullisen lyhteenvedon elämänmittaisesta historiantutkimuksestaan, sanoo: "Evankeliumi on kaikkien toiveiden täyttymys, kaiken filosofian täydellistymä, kaikkien vallankumousten tulkki ja avain kaikkiin fyysisen ja eettisen maailman näennäisiin ristiriitaisuuksiin; se on elämä -- se on kuolemattomuus".
Seurakunnan historia on taivasten valtakunnan nousu ja kehittyminen maan päällä Jumalan kunniaksi ja maailman pelastukseksi. Se alkaa Aatamin luomisesta ja lupauksesta käärmeen murskaajasta, joka toisi helpotuksen viattomuuden paratiisin menettämiseen antamalla toivon tulevasta pelastuksesta synnin kirouksesta. Se jatkuu kantaisien, Mooseksen ja profeettojen saaman valmistavan ilmoituksen kautta Vapahtajan lähimpään edelläkävijään, joka osoitti seuraajilleen Jumalan Karitsan, joka pois ottaa maailman synnin. Mutta tämä vaihe oli vasta seurakunnan historian valmisteluvaihetta. Sen varsinainen alkupiste on Iankaikkisen Sanan tuleminen lihaksi, joka eli meidän keskellämme ja ilmoitti kirkkautensa, kirkkautensa Isän ainosyntyisenä Poikana, joka on täynnä armoa ja totuutta; ja seuraavaksi ensimmäisen helluntain ihmeenä, kun seurakunnasta tuli kristillinen instituutio, joka on täytetty kirkastetun Vapahtajan hengellä ja jonka haltuun on annettu maailman kaikkien kansakuntien käännyttäminen. Jeesus Kristus, jumalihminen ja maailman Pelastaja, on tuon uuden luomuksen, seurakunnan, luoja ja sielu ja pää, seurakunnan, joka on hänen ruumiinsa ja morsiamensa. Hänen persoonassaan ja työssään on koko jumaluuden ja uudistuneen ihmiskunnan täyteys, koko pelastussuunnitelma avain kaikkeen historiaan aina ihmisen luomisesta Jumalan kuvaksi ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään asti.
Tämä on seurakunnan historian sisällys objektiivisesti.
Sanan subjektiivisessä merkityksessä, teologisena tieteenä ja sen lajina, seurakunnan historia on uskollinen ja elämänmukainen kuvaus tuon taivaallisen valtakunnan alkuperästä ja kehityksestä. Sen pyrkimyksenä on tuottaa käsitys sen ulkonaisesta ja sisäisestä kehityksestä aina omaan aikaamme asti ja pukea se sanoiksi. Se on jatkuva kommentaari Herran kaksoisvertauksesta sinapinsiemenestä ja hapatuksesta. Se näyttää samanaikaisesti kristinuskon leviämisen kaikkialle maailmaan ja miten se saa sijan yksilössä ja kaikilla elämän alueilla ja sen instituutioissa muuttaen ja pyhittäen ne. Siten se käsittää paitsi kristikunnan ulkoisia kohtaloita myös ja varsinkin sen sisäisen kokemuksen, sen uskonnollisen elämän, sen henkiset ja eettiset toiminnat, sen ristiriidat jumalattoman maailman kanssa, sen surut ja kärsimykset, sen ilot ja sen saamat voitot synnistä ja eksytyksestä. Se kirjaa niiden uskon sankarien teot, jotka "uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain suut, sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot".
Jeesuksen Kristuksen lihassa ilmestymisestä lähtien on virrannut ja virtaa katkeamaton jumalallisen valon ja elämän virta, joka kasvaa kasvamistaan meidän langenneen sukukuntamme saastaisuuden kautta; ja kaikki, mikä on todella suurta ja hyvää ja pyhää seurakunnan historian aikakirjoissa johtuu lopultakin hänen henkensä vaikutuksesta. Hän on maailman kehityksen vauhtipyörä. Mutta hän tekee työtään maailmassa syntisten ja lankeavaisten ihmisten kautta, jotka itsestään tietoisina ja vapaan tahdon omaavina ovat vastuussa kaikista toimistaan, mutta joiden täytyy tahtomattaan tai tahtoen palvella tuota Jumalan suurta tarkoitusperää. Samoin kuin Kristus oli lihansa päivinä vihattu, pilkattu ja ristiinnaulittu, samoin hänen seurakuntansa on pimeyden voimien hyökkäysten ja vainon kohteena. Sen takia kristinuskon historiaan sisältyy Antikristuksen historia. Se sisältää loppumattoman ketjun pelastavan voiman töitä ja jumalallisen totuuden ja pyhyyden ilmentymiä, se paljastaa myös hirvittävän määrän turmelusta ja eksytystä. Taistelevan seurakunnan on jo luonteensakin vuoksi oltava jatkuvassa sodassa maailman, lihan ja paholaisen kanssa, jotka vaanivat sekä sen sisällä että sen ulkopuolella. Sillä samoin kuin Juudas oli yksi apostoleista, samoin "kadotuksen lapsi" on Jumalan temppelissä; ja samoin kuin Pietarikin kielsi Herran, vaikka hän myöhemmin itki sitä katkerasti ja sai pitää pyhän virkasna, samoin kieltävät hänen opetuslapsensa kaikkina aikoina hänet niin sanoissa kuin teoissakin.
Mutta toisaalta osoittaa seurakunnan historia, että Jumala on vahvempi kuin Saatana ja että hänen valon valtakuntansa saattaa pimeyden valtakunnan häpeään. Juudan sukukunnan Leijona on murskannut käärmeen pään. Kristuksen ristiinnaultisemisen kautta myös hänen ylösnousemuksensa toistuu yhä uudestaan seurakunnan maanpäällisessä historiassa; eikä vielä ole mennyt päivääkään etteikö olisi ollut todistusta hänen läsnäolostaan ja voimastaan, jotka määräävät kaiken hänen pyhän tahtonsa mukaan. Sillä hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä hänen kansansa hyväksi ja taivaalliselta valtaistuimeltaan hän hallitsee myös vihamiehiään. Tuo pettämätön lupauksen sana, jonka kokemus vahvistaa paikkansapitäväksi, vakuuttaa meille, että kaiken turmeluksen, harhaoppien ja kiistojen täytyy loppujen lopuksi palvella jumalallisen viisauden ja rakkauden ohjaamina totuutta, pyhyyttä ja rauhaa; kunnes Kristus viimein viimeisellä tuomiolla laskee vihollisensa jalkojensa alle ja hallitsee kiistattomasti vanhurskauden ja rauhan valtikalla ja seurakunta käsittää oman tehtävänsä ja kohtalonsa "hänen täyteytenään, joka täyttää kaiken kaikessa".
Silloin tulee historia itsekin nykyisessä muodossaan taisteluineen ja muutosten kautta tapahtuvine kehityksineen antamaan tilaa täydellisyydelle ja ajan virta tulee löytämään lepopaikkansa iankaikkisuuden meressä, mutta tuo lepo tulee olemaan elämän korkein muoto ja toimintaa Jumalassa ja Jumalalle.
Alkuperäinen artikkeli: Philip Schaff, History of the Christian Church. General Introduction. Nature of Church History
Kristuksen keskeinen asema maailmanhistoriassa | Juutalaisuus
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä