MORENO DAL BELLO

SISÄLLYS:
Johdanto
Kenoottinen teologia
Sovitus Kristuksen veressä

SOVITUS -- MISSÄ? Osa 1/4

Raamatullinen tutkielma uskonliikkeen opista

Raamatullinen analyysi uskonliikkeen esittämistä hätkähdyttävistä väitteistä, joiden mukaan Kristuksen veri ei riitä yksin sovittamaan ihmiskunnan syntejä; Kristuksen hengellisen kuoleman välttämättömyydestä ja että ihmiskunnan lunastus tapahtui helvetissä!


Harhaoppia ei koskaan todellakaan esitetä niin, että sen koko kauheus olisi paljastettuna. Silloinhan se heti havaittaisiin. Sen sijaan se verhotaan ovelasti viehättävään pukuun, niin että se näyttää kokemattoman (naurettavalta vaikuttava ilmaus) silmissä ulkonaisesti totuudellisemmalta kuin itse totuus. Irenaeus

Tässä julkaisussa tutkitut uskonliikkeen opit eivät normaalisti ansaitsisi vastinetta elleivät lukemattomat vilpittömät ihmiset olisi langenneet niiden ansaan ja omaksuneet huomaamattaan väärää käsitystä niistä tapahtumista, jotka johtivat Herran Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja myös itse noista tapahtumista. Haluan julistaa ensisijaisesti juuri näille ihmisille, että Kristuksen kallis veri yksin ON sovittanut meidän syntimme!

JOHDANTO:

Uskonliike alkoi 1963 Garlandista Texasista, Kenneth E. Haginin kodista, jonne hän oli perustanut toimistonsa, josta käsin hän levitti kasettejaan ja kirjojaan noin kolmen vuoden ajan. Suurimmalla osalla uskonliikkeen opeista on kuitenkin paljon kaukaisempi historia, jota selostetaan myöhemmin artikkelissamme.
Uskonliikettä kutsutaan myös nimityksellä "uskon sana". Joskus sen englanninkieliset vastustajat kutsuvat sitä myös nimityksillä "The Faith-Formula" ja "The Hyper-Faith" -liikkeiksi "The Word of Faith" -liikkeen lisäksi. Liikkeen "isänä" pidetään Kenneth E. Haginia, jota jotkut kutsuvat "isä Haginiksi". Liikkeen sisällä on Kenneth Copelandilla tunnustettu asema Haginin perillisenä ja "Jumalan miehenä". Muita tunnetuimpia uskonliikkeen edustajia ovat: Kenneth Hagin, Jr., Gloria Copeland, Fred Price, Jerry Savelle, Charles Capps, Norvel Hayes, John Osteen, Robert Tilton, Lester Sumrall, John Avanzini, Marilyn Hickey, Buddy Harrison ja Morris Cerullo.
Niitä kristittyjä, jotka uskovat uskonliikkeen olevan karismaattisen liikkeen sivutuote, saattaa hämmästyttää tieto, että asianlaita ei olekaan niin. Uskonliike ei ole syntynyt sen paremmin karismaattisesta kuin helluntailiikkeestäkään, vaan niiden juurista. Itse asiassa se voidaan jäljittää aina metafyysisiin kultteihin, erityisesti uusi ajattelu (New Thought) -kulttiin. Vaikka monet karismaatikot ovat toivottaneet tietyt uskonliikkeen käytänteet ja uskomukset tervetulleiksi ja omaksuneetkin niitä, on mielenkiintoista huomata, että jotkut karismaatikot itse asiassa rypistelevät kulmiaan uskonliikkeelle ja ovat jopa vastustaneet sitä käytännöllisesti katsoen alusta asti.
Monet uskovat uskonliikkeen olevan todellista Pyhän Hengen liikehdintää yksinkertaisesti siitä syystä, että liikkeen piirissä väitetään tapahtuneen lukuisia parantumisia ja yliluonnollisia ilmiöitä. Ihmiset perustavat uskonsa yhä enenevässä määrin kokemuksille ja tuloksille, usein aidon raamatullisen opin kustannuksella. Monet eivät tule ajatelleeksi sitä, että tosiasiassa kaikki suuret uskonnot saavat aikaan "tuloksia" ja"kokemuksia". D.R. McConnell, joka on kirjoittanut erinomaisen kirjan 'A Different Gospel: A Historical and Biblical Analysis of the Modern Faith Movement', selittää:

"Minkään ajatuksen totuudellisuutta ei voida todistaa tulosten perusteella. Jos niin olisi, karismaatikkojen olisi myönnettävä, että Mary Baker Eddy on profeetta ja että kristillinen tiede on tosi evankeliumia. Samoin eivät myöskään uskonliikkeen piirissä esiintyvät monet parantumiset ja ihmeet ole välttämättä Jumalan merkkejä siitä, että uskonliikkeen evankeliumi olisi Uuden Testamentin evankeliumia. Ne karismaatikot, jotka olettavat naivisti, että paranemiset todistavat totuudesta, eivät ota huomioon sitä tosiasiaa, että lähes kaikissa maailman pääuskonnoissa on tapahtunut parantumisia. Sillä jokaisella jumalalla on uskontonsa ja jokaisella uskonnolla parantumisia."1

Kuten tulemme myöhemmin selostamaan yksityiskohtaisemmin, uskonliikkeen pääopit ovat Kenneth Haginin E.W.Kenyonin opetuksesta plagioimia. Kenyonin (1867-1948) teologia oli suurelta osin peräisin mind-science -kulteista, etupäässä metafyysisistä kulteista. Hän sekoitti niiden opetuksia kristinuskoonsa pyrkiessään uudenlaiseen kristillisyyteen, jota ihmiset hänen mukaansa kaipasivat. Hagin omaksui monia näistä opeista ja lisäsi niihin omia teologisia käsityksiään, jotka olivat peräisin niiltä ajoilta, jolloin hän oli ollut mukana helluntailiikkeessä ja parantamisihmeitä harrastavassa herätyksessä. Uskonliikkeen viisi keskeisintä oppia ovat: ilmestystieto, identifikaatio, usko, parantaminen ja taloudellinen menestys, jotka kaikki on otettu Kenyonin kirjoituksista. Niiden lähteet ovat siis metafyysisissä kulteissa, erityisesti uudessa ajattelussa ja kristillisessä tieteessä.
Seuraavilla sivuilla tulemme tutustumaan uskonliikkeen pahimpiin opinkappaleisiin; että Jeesus tuli maan päälle ainoastaan ihmisenä; että Kristus sai saatanan luonnon ristillä; että hänen kallis verensä ei riittänyt yksistään sovittamaan meidän syntejämme; että Jeesus kärsi kaksinkertaisen kuoleman ristillä -- sekä hengellisen että fyysisen; ja että ihmisen lunastus suoritettiin loppuun helvetissä, jossa Jeesus, niin he antavat ymmärtää, syntyi uudesti ensimmäisenä ihmisistä!
On sanottu, että "kristinusko on Kristus"! "Kristinuskolle keskeisintä on Jeesus Nasaretilaisen henkilö ja työ: Hänen jumaluutensa, Hänen ihmisyytensä ja Hänen sovituskuolemansa syntisten sijaisena. Jos näissä Raamatun ydinasioissa mennään metsään, joudutaan niin vakavaan eksytykseen, että iankaikkinen elämämme on vaarassa."2
Lähtiessämme nyt analysoimaan raamatullisesti nykyistä uskonliikettä, haluamme muistuttaa liikkeen seuraajia siitä, että me emme ole kenenkään muun kuin Herran Jeesuksen Kristuksen seuraajia. Kristityn ei pitäisi epäröidä tai pelätä sitä, että tutkitaan niiden opetusta, joita kuuntelee ja joita rakastaa. Meidän pelastustamme ei edesauta lojaalius ketään ihmistä kohtaan, vaan se, otammeko vastaan totuuden. Muistakaamme A. Lindseyn sanat "Syvällisessä tutkimuksessa ei ole kristitylle mitään pelättävää."

KENOOTTINEN TEOLOGIA

"Miksi Jeesus ei julistanut avoimesti olevansa Jumala niiden 33 vuoden aikana, jotka Hän eli maan päällä? Ainoastaan yhdestä syystä. Hän ei tullut maailmaan Jumalana, Hän tuli maailmaan ihmisenä."3 Kenneth Copeland.

Kenoottinen teologia, jonka mukaan Jeesus Kristus luopui jumaluudestaan inkarnaatiossa, on itse asiassa harhaoppi. Vaikka Kenneth Copeland ei uskokaan, että Jeesus ei ollut Jumala, hän uskoo kuitenkin, ettei Jeesus tullut maan päälle Jumalana. Hän ei myöskään ole sitä mieltä, että Jeesus olisi edes sanonutkaan olevansa Jumala maanpäällisen elämänsä aikana. Copeland väittää saaneensa Jumalalta suoran ilmestyksen, jossa Jeesus muka sanoi hänelle: "...en väittänytkään olevani Jumala; sanoin vain, että vaelsin Hänen yhteydessään ja että Hän oli minussa..."4 Lisäksi Copeland väittää, että "Tämä ihminen -- Jeesus, oli täsmällinen kopio siitä ihmisestä, joka vaelsi Eedenin puutarhassa".5 Hän selittää, miksi hänen mielestään piti olla niin sanoessaan "Hän (Jumala) tarvitsee juuri sellaisen ihmisen kuin ensimmäinen ihminen oli. Hänen on oltava ihminen. Hänen on oltava pelkästään ihminen. Hän ei voi olla Jumala, joka ryntää tänne ja jolla on sellaisia ominaisuuksia, joita ihmisellä ei ole. Siis joku arvohenkilö. Hän ei voi toimia niin. Se ei olisi laillista."6
Copelandin "saama" ilmestys sai lukuisat kristityt huolestumaan. Eräs heistä oli edesmennyt kulttitutkija Walter Martin, joka itse asiassa kirjoitti Copelandille esittäen huolestuneisuutensa tuosta "ilmestyksestä". Ikävä kyllä "Copeland ei ottanut nuhteita vastaan tai käynyt edes kirjeenvaihtoa aiheesta, vaan piti kiinni ns. ilmestyksestään ja pysyi kannassaan."7 Copeland esitti Believer's Voice of Victory -lehtensä elokuun 1988 numerossa seuraavat levottomuutta herättävät toteamukset:

"Jeesus ei tullut maailmaan Jumalana; Hän tuli ihmisenä. Hän pani syrjään jumalallisen voimansa ja otti ihmisen hahmon -- kaikkine rajoituksineen." Ja että Jeesus eli maan päällä "ei Jumalana, vaan ihmisenä". Hän opettaa myös, että Jeesus rukoili "...ei jumalallisena olentona, jolla oli Jumalan auktoriteetti, vaan ihmisenä..."Ja ettei Jeesus koskaan uskonut olevansa "...Kaikkein Korkein Jumala".

Evangelical Dictionary of Theology -sanakirja kertoo meille, mikä on kirkon ortodoksinen käsitys kenoottisesta teoriasta: "...kaikki klassisen ortodoksisuuden muodot hylkäävät joko eksplisiittisesti tai periaatteessa kenoottisen teologian. Se johtuu siitä, että on pidettävä kiinni Jumalan muuttumattomuudesta (Hebr. 13:8); kaikki sellaiset inkarnaatiokäsitykset, jotka edellyttävät muutosta, merkitsisivät sitä, ettei Jumala ole enää Jumala."
Päinvastoin kuin mitä Copeland uskoo, että Jeesus ei sanonut olevansa Jumala maan päällä ollessaan, Raamattu opettaa toisin. Johannes 8:58:ssa Jeesus sanoo itsestään "...Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ennen kuin Aabraham syntyi minä olen". Minä olen on selvästikin sama ilmaus, jonka Jumala ilmoittaa nimekseen ja jota juutalaiset pitivät jumalallisena arvonimenä (kts. 2. Moos. 3:14; vrt. Jes. 44:6; 47:8). Myös ylimmäisen papin reaktio siihen, että Jeesus käytti tuota ilmaisua, viittaa siihen, että hän piti sitä, että Jeesus käytti noita sanoja itsestään, Jumalan pilkkana siinä mielessä, että hän piti itseään Jumalana (Mark. 14:61-63). Jeesus ilmoittaa selvästi Joh. 8:ssa olevansa Jumala (vrt. Joh. 3:13; 5:18; 10:33). Arvostettu amerikkalainen teologi A.A. Hodge puhuu totta tässä Kristuksen persoonaa koskevassa asiassa:

"Jeesus Nasaretilainen oli tosi Jumala, jolla oli Jumalan luonto ja kaikki Jumalan ominaisuudet. Hän on myös tosi ihminen, jonka ihmisyys on Aatamista lähtöisin. Nämä molemmat luonnot olivat yhdistyneinä Hänen persoonassaan ja kuitenkin ne pysyivät tosi jumaluutena ja tosi ihmisyytenä sekoittumattomina ja muuttumattomina. Niin että Kristuksella on persoonassaan yhdistyneinä kaksi henkeä kaikkine tärkeine ominaisuuksineen, ihmisen tietoisuus, mieli, sydän ja tahto...Kuitenkaan meidän ei pidä yrittää selittää miten nämä kaksi henkeä vaikuttavat toinen toisiinsa tai miten pitkälle ne yhdistyvät tietoisuudessaan eikä miten nämä kaksi tahtoa toimivat yhdessä, yhden persoonan ykseydessä. Ja kuitenkin ne muodostavat täten yhdistyneen yhden yksittäisen persoonan ja molempien luontojen ominaisuudet kuuluvat tuolle yhdelle persoonalle."8

Se raamatunkohta, jota eniten käytetään tukemaan käsitystä, että Kristus tyhjensi itsensä jumaluudestaan, on Fil. 2:7 "Hän tyhjensi itsensä, otti palvelijan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, eläen ihmisenä ihmisten joukossa." Alkukielen kreikankielinen sana tarkoittaa tosiaan kirjaimellisesti tyhjentämistä. Meidän on kysyttävä itseltämme: Millä tavoin Jeesus tyhjensi itsensä? Jotkut uskovat, että kenosis (tyhjentäminen) oli ainoastaan peittämistä, Hänen jumalallisten ominaisuuksiensa peittämistä, niinkuin aurinko valaisee sittenkin, vaikka se on pilvien peitossa, mutta ei täydellä voimallaan. Joh. 1 osoittaa selvästi, että Jeesus, Jumaluuden kolmas persoona, tuli lihaksi säilyttäen kuitenkin jumaluutensa ja jumalalliset ominaisuutensa. Unger's Bible Dictionary kertoo meille, että "Alkuseurakunta opetti vain muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, että Poika ei pitänyt itsellään jumalallista kirkkautta oman itsensä vuoksi, vaikka Hän ei lihassa ollessaan lakannutkaan olemasta sitä, mitä Hän iankaikkisuudessa oli." Luuk. 2:49: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun on oltava niissä, mitkä minun Isäni ovat?" osoittaa, että Jeesus oli tietoinen jumaluudestaan jo lapsena samoin kuin palvelutyönsä aikana (Joh. 8:58; 10:30; 14:9-11; 17:25).
Fil. 2:6 sanoo Jeesuksen olevan Jumalan muoto...Sanan muoto (morph) määrittelee parhaiten Gifford kirjassaan 'The Incarnation': "morph on... luonto tai olemus, ei abstraktisessa mielessä, vaan todella ihmisessä olevana ja ihmisessä pysyvänä niin kauan kuin ihminen itse on olemassa...Niinpä kyseenä olevassa kohdassa morph Theou tarkoittaa Kristuksen persoonassa todellisuudessa ja erottamattomasti olevaa jumalallista luontoa."
Ehkä kaikkein voimaikkaimmin Kristuksen jumaluudesta todistava jae on Kol 2:9: "Hänessä [Kristuksessa] näet asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti". Tässä jakeessa todetaan, että jumaluuden koko täyteys so. jumaluus tai jumalallisuuden olemus tuli lihaksi ja asui Jeesuksen Kristuksen ruumiissa. Se ei tarkoita sitä, että ainoastaan Jumalan tahto asui Hänessä eikä edes että yksin jumalallinen tieto, vaan että koko jumaluus tuli lihaksi ja eli ihmishahmossa. Jeesus ei ollut ainoastaan ihminen, jossa asui Jumala, Hän oli täydellisesti Jumala ja täydellisesti ihminen. Hebr. 13:8, jota sekä uskonliikkeen opettajat että heidän seuraajansa ahkerasti käyttävät, todistaa, että Jeesus oli täydellisesti Jumala ja kuitenkin ihmishahmossa maan päällä palvellessaan, sillä Hän on iankaikkisesti muuttumaton. Fil. 2:6-8:n mukaan Jeesus tuli maailmaan Jumalan ja palvelijan muodossa. "Iankaikkinen, ääretön Jumala pukeutui lihaan" (Joh. 1:1, 14).
Kenneth Copeland on vastoin tässä luvussa aiemmin esitettyjä lausuntojaan opettanut silloin tällöin oikeinkin, että Jeesus "...oli ja on lihaan tullut Jumala."9 Kuitenkin, kuten olemme nähneet, Copeland kieltää muualla, että Kristus olisi tullut maan päälle tosi ihmisenä ja tosi Jumalana. Me toivomme, että Herra Copeland käsittää pian oman sekaannuksensa ja epäjohdonmukaisuutensa ja opettaa ainoastaan totta, että Jeesus tuli maan päälle lihaksi tulleena Jumalana (kts. Jes. 9:6; Room. 8:3; 1Tim. 3:16; Hebr. 2:14).

SOVITUS KRISTUKSEN VERESSÄ

Kristinuskon keskeisin oppi on Kristuksen risti. Siellä Kristus suoritti loppuun sovitustyönsä ihmiskunnan syntien sovittamiseksi, josta todistavat Jeesuksen omat sanat Joh. 19:30:ssä: "...Se on täytetty..." ja Kol.1:20:ssä: "Tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta..." "Ei-kristilliset kultit ja väärät uskonnot ovat hyökänneet nimenomaan tätä oppia vastaan kerta toisensa jälkeen. Nämä keskitetyt hyökkäykset eivät tule ainoastaan vihollisilta, jotka ovat seurakunnan ulkopuolella, vaan niitä tulee yhä enenevässä määrin krisittyjen laajan leirin sisältä."10
Uskonliikkeellä on metafyysinen käsitys pelastuksesta, jossa hengellistetään sovitus ja jumalallistetaan ihminen. Sovitus tapahtuu lopullisesti pikemminkin helvetissä kuin ristillä ja samalla riistetään Kristuksen fyysiseltä kuolemalta sen voima sovittaa meidän syntimme, joka Raamatun mukaan on ainoastaan Kristuksen veressä (3. Moos. 17:11; Hebr. 10:10). Näin on ryöstetty kristinuskolta sen keskeisin oppi.
Vaikka onkin olemassa lukuisia oppeja siitä, miten sovitus toteutui, meitä kiinnostaa tällä kertaa ainoastaan uskonliikkeen käsitys asiasta ja se, miksi se on väärää opetusta. Useimmat kristityt ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen fyysinen kuolema ristillä sovitti täydellisesti meidän syntimme. Uskonliike ajattelee asian toisin. Käsittelemme tässä luvussa erityisesti Kenneth Copelandin lausunnoissa ilmenevää uskonliikkeen käsitystä sovituksesta. Niiden mukaan

Koska Hän (Jeesus) tehtiin synniksi, Hänen oli maksettava rangaistus synnistä. Hänen oli kuoltava hengellisesti, mikä vei Hänet kirottujen alueelle ennenkuin Hän voi sovittaa meidän syntejämme."11
Hän sanoo myös: "...Hänen verensä vuodattaminen ei sovittanut syntejä. Se pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan."12

Uskonliikkeen ristin teologia tunnettiin alkuseurakunnassa nimillä "paholaisen lunnasteoria", "klassinen teoria" ja "ongenkoukkuteoria". Tätä teoriaa kannattavat varhaiset kirkkoisät uskoivat, että synnin takia ihminen kuului saatanalle. Pelastaakseen ihmiskunnan Jumalan täytyi uhrata poikansa Jeesus lunnaaksi paholaiselle. Tämä on jyrkässä ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa, jonka mukaan Kristus antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme ja uhriksi Jumalalle, ei saatanalle (Ef. 5:2; vrt. 1.Kor. 5:7; Hebr.10:12).
Teoria siitä, että Kristus olisi paholaiselle maksettu lunnas, ei ole alkujaan uskonliikkeestä. Origenus opetti sitä jo vuonna 230 ja häntäkin painokkaammin Gregorius Nyssalainen vuonna 370. Muut teologit vastustivat sitä kuitenkin voimakkaasti, esimerkiksi Athanasios vuonna 370 ja Gregorios Nazianzalainen vuonna 390. Se ei saavuttanut missään vaiheessa kirkon virallista hyväksymistä.
"Paholaisen lunnasteoria" häipyi vähitellen näyttämöltä, koska sitä ei voitu älyllisesti puolustaa ja sen jälkeen kun 1000-luvun skolastinen teologi Anselm (1033-1109) arvosteli sitä teoksessaan Cur deus Homo? (Miksi Jumalasta tuli ihminen?).
Eräs toinen historiallinen sovitusteoria, joka ainakin osittain käy yksiin uskonliikkeen sovitusnäkemyksen kanssa on Faustus Socinuksen 1500-luvulla perustama sociniolainen liike. Socinuksesta tuli myöhemmin unitarismin johtaja. Sociniolaiset kielsivät kolminaisuusopin, Kristuksen jumaluuden, että ihminen on langennut ja väittivät myös, että Kristuksen ristinkuolema ei riittänyt yksin sovittamaan ihmiskunnan syntejä.
Kahta vuosisataa myöhemmin ilmaantui toinenkin ryhmä, joka kielsi Kristuksen sovitusveren riittävyyden. Myös Emanuel Swewdenborgin (1688-1772) perustama swedenborgilaisuus hylkäsi kolminaisuusopin. Heidän käsityksensä mukaan sovitusuhri on kauhistus ja pelkkä ihmiskeksintö ja Kristuksen kuolemaa on sen sijaan pidettävä Hänen palvelutyönsä huipentumana eikä "verivelkana".
Uudempi toisinajattelijoiden ryhmä, joka poikkeaa Raamatun opetuksesta, jonka mukaan Kristus sovitti ristinkuolemallaan täydellisesti ihmiskunnan synnit, on seitsemännen päivän adventistit. Heidän mukaansa sovitus on jatkuva tapahtuma! Ryhmän profeetta toteaa seuraavasti Kristuksen kalliista verestä: "Kristuksen veri, jonka tehtävänä oli päästää katuva syntinen lain tuomiosta, ei ollut tarkoitettu synnin poispyyhkimiseen...Se tulee pysymään kaikkeinpyhimmässä lopulliseen sovitukseen saakka."13 Ef. 1:7 vakuuttaa kristitylle, että hänen syntinsä on pyyhitty pois "Hänessä meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksianto..." (vrt. Room: 8:1).
Kristillisen tieteen perustaja Mary Baker Eddy uskoi, että Kristuksen vuodatettu veri ei riittänyt ihmiskunnan syntien sovittamiseen. Hän totesi "Jumalan henkeyttämässä" kirjassaan 'Science and health with Key to the Scriptures', että "Jeesuksen aineellinen veri ei riittänyt puhdistamaan synnistä sen paremmin 'kirotulle puulle' vuodatettuna kuin silloin, kun se virtasi Hänen suonissaan". Hän kielsi myös konkreettisen uhrin leimaten sen "pakanalliseksi keksinnöksi".
Raamatullisesti valpas kristitty tunnistaa nämä väitteet välittömästi pilkkaaviksi ja suoraksi hyökkäykseksi Kristuksen fyysisen kuoleman riittävyyttä kohtaan meidän syntiemme sovittamiseksi. Lukija on ehkä jo huomannutkin yhteyden Copelandin opetusten ja joidenkin äskenmainittujen opetusten välillä. Aiomme esittää lukijalle seuraavilla sivuilla vastaansanomattomia todisteita siitä, että uskonliike poikkeaa oikeasta raamatullisesta sovitusopista siinä missä nämä muutkin.
Vaikka Copeland ja muut uskonliikkeen opettajat eivät kokonaan kiellä veren merkitystä osana sovitusta, he eivät kuitenkaan usko, että veri yksin -- siis Jeesuksen fyysinen kuolema -- riittää täydelliseen sovitukseen.
Uskonliikkeen useimpien oppien alullepanija E.W. Kenyon opettaa, että Kristuksen vuodatettu veri ei vaikuttanut mitään syntikysymykseen! Kenyon toteaa, että Jeesuksen fyysinen kuolema ei voinut mitenkään poistaa syntiä ja sairautta, koska ne ovat alkuperältään hengellisiä. Hän julistaa myös kuten Copelandkin, että Jeesuksen fyysinen kuolema oli ainoastaan Hänen sovitustyönsä alku eikä merkki sen loppuunsuorittamisesta.14
Tutkikaamme nyt hetken Raamattua ja kuulkaamme, mitä Jumalan sana opettaa rististä ja sovituksesta. Apostoli Paavali sanoi: "Minä puolestani en halua kerskata muusta kuin Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä..." (Gal.6:14). Paavali ei kerskannut mistään Kristuksen myyttisestä hengellisestä kuolemasta eikä hän puhunut koskaan helvetissä loppuunsuoritetusta suurenmoisesta sovituksesta. Paavali keskitti huomionsa ristille ja kerskasi siitä. Ja juuri rististä on Jeesuksen Kristuksen seurakunta aina kerskannut. On viisaasti sanottu, että seurakunnan juuret ovat ristissä -- sovituksessa (vrt. 1Kor.1:16).
Ilm.1:5 "...Hän rakastaa meitä ja on päästänyt meidät synneistämme verellään" kuvaa Jeesuksen sovintoveren puhdistavaa voimaa. Ilm.7:14 toteaa: "Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." Veri-sanan käyttö Raamatussa todistaa siitä, että sillä tarkoitetaan fyysistä elämää, joka on annettu kuolemassa. Leon Morris selittää:
"Heprean verta tarkoittavaa sanaa dam käytetään Vanhassa Testamentissa 103 kertaa 362:sta merkitsemään uhriverta ja 203 kertaa merkitsemään väkivaltaista ruumiillista kuolemaa. Samoin kreikankielen verta tarkoittavaa sanaa haima käytetään 25 kertaa 98:sta merkitsemään väkivaltaista ruumiillista kuolemaa, 12 eläinuhria ja 37 viittaa Kristuksen ruumiilliseen kuolemaan."15 (kts. 1Piet.1:18,19; vrt. Hebr.10:19,20; Ap.t. 20:28; Ef.1:7).
Meidän on siis ymmärrettävä, että kun Raamattu puhuu Kristuksen verestä, se puhuu Hänen fyysisestä kuolemastaan ja AINOASTAAN Hänen ruumiillisesta kuolemastaan. Kun Copeland kieltää Kristuksen ruumiillisen kuoleman riittävyyden kaiken ihmisen synnin sovittamiseksi, hän ei ainoastaan pienennä veren täyttä sovitusvoimaa, vaan myös sen osaa Jumalan pelastussuunnitelmassa sellaisena kuin se on esitetty Raamatussa. Kristuksen vuodatettu veri takasi syntien anteeksiannon, koska se oli meidän edestämme väkivaltaisessa uhrikuolemassa vuodatettu veri (Room. 5:8,9; 8:32; Ef.5:2; Gal3:13; 1.tess. 5:10; vrt. Jes. 53).
Monet raamatunkohdat puhuvat Jeesuksesta Jumalan Karitsana (Mark.1:4; Luuk.1:77; Joh.1:29), ja viittaavat selvästi Vanhasta Testamentista tuttuun piirteeseen uhrijärjestelmässä, jossa karitsa uhrataan syntiuhrina (3.Moos.4:32,33). On tunnettu tosiasia, että ilman verenvuodatusta ei voinut olla anteeksiantamusta, sillä... veri tuottaa sovituksen, koska elämä on siinä... (3.Moos.17:11; kts. myös Hebr. 9:22). Selvempää esimerkkiä siitä, että sanaa veri käytetään Raamatussa nimenomaan ruumiillisesta kuolemasta, on vaikea löytää. Vanhan testamentin aikana uhrieläimen fyysinen kuolema sovitti ihmisen synnit. Hebr.9:14 kertoo meille, että jos asianlaita oli niin silloin, sitä paremmalla syyllä Kristuksen veri... puhdistaa omantuntomme kuolleista teoista. Toisin sanoen: Miten paljon täydellisemmin Kristuksen kuolema sovittaakaan ihmiskunnan synnit?
Vanhan testamentin uhrit olivat vain tulevan, totisen uhrin varjo. Vanhan testamentin aikana pystytettiin uhrijärjestelmä ensisijaisesti syntien sovittamiseksi. Uhrieläimen veri tuotiin Jumalan eteen (Hebr.9:6,7; vrt. Hebr.9:12) ja se oli välttämätön Jumalan vihan tyydyttämiseksi (tyynnyttämiseksi). Hepreankielen sana kippûr (sovittaminen tai lepyttäminen) tarkoittaa synnin tai syntisen peittämistä sovittamalla. Uhrieläimen veri asetettiin ihmisen ja Jumalan väliin, niin että se "suojasi" ihmisen Jumalan vihalta samaan tapaan kuin pihtipieliin sivelty veri suojasi sisällä talossa olevat kuoleman enkeliltä 2. Moos. 12:ssa.
Hebr. 10:4:n mukaan eläinuhrilla ei ollut itsessään mitään ansiota syntien sovittamisessa, se tapahtui ainoastaan, koska Jumala oli päättänyt sen tapahtuvan niin (3. Moos.17:11). Sitä, miten Vanhan Testamentin uhrijärjestelmä on esikuva Jeeuksen uusitestamentillisesta uhrista, selostetaan tarkemmin myöhemmin artikkelisarjassa.
Vanhan Testamentin uhri on tuotu esiin tässä siitä syystä, että osoitettaisiin miten synnit sovitettiin menneisyydessä uhrieläinten ruumiillisen kuoleman kautta. Nythän ei ole enää sellaisten eläinuhrien tarvetta, sillä meillä on Jeesuksen, ainoan oikean uhrin ruumiillinen kuolema, jonka kautta ihmisten synnit on sovitettu. Jeesus sanoi sen itse julistaessaan viimeisellä ehtoollisella: "Tämä on minun vereni...joka monen puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi" (Matt. 26:28). Tässäkin veri tarkoittaa Hänen ruumiillista kuolemaansa. Tässä jakeessa Jeesus korostaa sitä, että Hänen ruumiillinen kuolemansa ristillä olisi keino, jolla ihmisten synnit annettaisiin anteeksi.
Kristuksen ruumiillinen kuolema ristillä sai aikaan universaalin syntien anteeksiantamuksen. "Se on täytetty", oli Hänen huutonsa ristiltä. Sovitus oli suoritettu loppuun. Sitä seurannut ylösnousemus oli sinetti, joka merkitsi sitä, että Jumala hyväksyi Kristuksen ristillä suorittaman sovitustyön. Monet raamatunkohdat vahvistavat tämän. Tässä niistä muutamia: Mark.8:31; 9:31; 10:32; Joh.10:11-17; Ap.t.17:1-3; 20:28; Room.8:1-3; 1.Kor.6:9-11; 2.Kor.5:14,15; Gal.3:13; 1.Piet.3:18; 1.Joh.1:7; 2:1-3.
Voi vain kuvitella, mitä Ilmestyskirjan 5 ja 12 pyhät sanoisivat uskonliikkeen opettajien väitteistä, että Kristuksen veri ei ole yksin riittävä sovittamaan meidän syntejämme. Nämä kovaan äänen huutavat pyhät voittivat Saatanan Karitsan verellä, joka merkitsee Jeesuksen uhrikuolemaa meidän syntiemme sovitukseksi. He pelastuivat Hänen vuodatetun verensä kautta (Hänen ruumiillisen kuolemansa kautta) ja tuon vuodatetun veren kautta saavutetun sovituksen ansiosta he pystyivät saamaan voiton. He ovat voittaneet hänet Karitsan veren ja todistuksensa sanan tähden...(Ilm. 12:11).
Siirrämme huomiomme nyt uskonliikkeen "lunnasteoriaan", Copelandin ja kumppaneiden voimakkaasti kannattamaan uskomukseen, jonka mukaan Kristuksen ns. hengellinen kuolema oli hinta, joka maksettiin Saatanalle, jotta saatiin voitettua ihmiskunta takaisin Jumalalle. D.R. McConnell puhuu suoraa puhetta siitä, kenelle Jeesus uhrattiin:
"Jokaisen sovitusopin keskeisimpänä totuutena tulisi olla se tosiasia, että Kristuksen kuolema on Jumalalle suoritettu uhri. Vanhurskas ja Pyhä Jumala on se osapuoli, joka tyydytetään sovituksella, ei saatana. Paavali kertoo efesolaisille, että "...Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle 'suloiseksi tuoksuksi' (Ef. 5:2). Toisessa kohdassa Paavali kirjoittaa: "Jumala on yksi, ja yksi on Välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta" (1.Tim2:5,6). Kristuksen maksamat lunnaat Välimiehenä annettiin Jumalalle, ei Saatanalle."16
Ainoastaan kolme kohtaa U.T:ssa puhuu 'lunnaista': 1.Tim2:6, Matt.20:28 ja Mark.10:45 (vrt. 3.Moos.5:14-7:1-7; 4.Moos.5:5-8; Jes.53:10). Lunnaat tarkoittavat kirjaimellisesti lunastamiskeinoa. Raamattu opettaa, että lunnaat, joiden avulla ihmiskunta vapautettaisiin synnistä ja kuolemasta, oli synnittömän ihmisen uhrikuolema. Ainoastaan Jumalan luoma liha voisi täyttää tuon tehtävän. Jeesus antoi elämänsä lunnaiksi monien puolesta. Hän kuoli syntisten sijasta ja Jumala hyväksyi Hänen kuolemansa syntisen ihmisen sijaisena hänen puolestaan.
Raamattu käyttää sanaa lunnaat useammin kuin ilmausta sovitus (vrt. Room.5:11), joka tarkoittaa sovinnontekoa (kts. Room.11:15, 2.Kor.5:18,19). Sanaa sovitus käytetään itse asiassa vain kerran U.T:ssa. (Room.5:11). Se tarkoittaa tavallisesti lunnaita tai uhria, jonka kautta on tapahtunut sovitus ihmisen ja Jumalan välillä. Sillä ei milloinkaan tarkoiteta Saatanalle maksettuja lunnaita. Itse asiassa Raamatussa ei sanota, kenelle lunnaat maksettiin, ainoastaan se, että Kristus oli monien edestä annettu uhri. Ef.5:2:ssa todetaan kuitenkin selvästi, että Kristus...on antanut itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle...
Jumala ei ollut Saatanalle velkaa lunnaita eikä ole koskaan ollut. Itse asiassa Jumala ei ole koskaan ollut mitään velkaa Saatanalle paitsi että Hän aikanaan heittää hänet tulisen järven pohjalle. Millard Erickson kirjoittaa:

"Saatanalle maksetut lunnaat eivät saaneet aikaan hänen [Saatanan] tappiotaan ja Jumalan voittoa, vaan se, että Kristus kuoli meidän puolestamme ja vapautti meidät lain kirouksesta. Kantamalla meidän syntiemme rangaistuksen Hän täytti kerta kaikkiaan ja lopullisesti kaikki lain oikeutetut vaatimukset. Kristus teki tyhjäksi Saatanan vallan meissä sen juuria myöten -- vallan saada meidät lain kirouksen ja tuomion alle. Kristuksen kuolema oli todellakin Jumalan voitto pahan voimista, mutta ainoastaan siksi, että se oli sijaisuhri."17

Ristillä on keskeinen asema U.T:ssa, sillä siellä Jeesus Kristus -- Jumalan Karitsa -- sovitti ihmisten synnit. Se oli se "alttari", jolla Hänen ruumiinsa surmattiin. Messiaan ruumiillinen kuolema ristillä sovitti ihmiskunnan synnit lopullisesti ja kerta kaikkiaan (Hebr.9:26; 10:10).
Ef.2:13 toteaa: "Nyt sitä vastoin, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, te ennen kaukana olleet olette päässeet lähelle Kristuksen veressä". Me olemme päässeet Jumalaa lähelle. Me uskallamme lähestyä rohkeasti elävää Jumalaa Kristuksen vuodatetun veren ansiosta, joka merkitsee Jeesuksen Kristuksen ruumiillista kuolemaa, joka Raamatun mukaan oli kaikki, mitä meidän syntiemme sovitukseen tarvittiin (Hebr.10:19; vrt. 1.Joh.1:7; Ilm.1:5).
Kenneth Copeland on kirjoittanut kirjeen kannattajilleen 'The Believer's Voice of Victory -lehtensä marraskuun -93 numerossa, jossa hän selvästi yrittää hälventää seuraajiensa mahdollisia epäilyksiä tai kysymyksiä, joita heillä saattaa olla hänen käsityksistään Jeesuksen verestä. Hän otsikoi kirjeen seuraavasti: "Usko Jeesuksen vereen edellyttää veren kunnioittamista!" Copeland julistaa ylpeänä, että "Minulla on usko Hänen vereensä, joka takaa minulle pelastuksen ja anteeksiannon". Tämä lausunto on ristiriidassa hänen toisaalla esittämiensä lausuntojen kanssa, esim. "...Hänen verensä vuodattaminen ei riittänyt sovittamaan meidän syntejämme..." ja "Jos olisi ollut kysymys ainoastaan ruumiillisesta kuolemasta, se ei olisi riittänyt". (Edelläolevien lausuntojen lähdeviitteet on esitetty aikaisemmin tässä artikkelissa.) Lisätutkimukset paljastavat, että kun Copeland sanoo uskovansa vereen pelastuksensa perustana, hän sisällyttää siihen harhaoppinsa Kristuksen hengellisestä kuolemasta. Näitä kahta ei voida uskonliikkeen opetusten mukaan erottaa toisistaan. Uskonliikkeen opettajien suusta lähtee paljon evankeliumilta kuullostavaa, mutta joka lähemmin tarkasteltuna paljastuu todellisuudessa toisenlaiseksi evankeliumiksi.
Eräässä kasettisaarnassaan Copeland huudahtaa riemuissaan: "Sinä olet vapaa, sinä olet vapaa. Olet Jeesuksen veren vapauttama."18 Vaikka Copeland huudahtaakin näin, niin lähempi tutkimus paljastaa, ettei hän iloitsekaan ainoastaan Jeesuksen veren aikaansaamasta sovituksesta, vaan sellaisesta sovituksesta, jossa veri on vain osa Jumalan "sovituspakettia". Vaikka sanat ovat samat, merkitys on eri.
Myös Kenneth Hagin on lausunut ristiriitaisia mielipiteitä veren riittävyydestä sovittamaan ihmisten synnit. Haginin käsitykset vaikuttavat oikeaoppisilta hänen kirjasessaan 'Jeesuksen kallis veri' ('The Precious Blood of Jesus'). Hän ei kuitenkaan kerro lukijoilleen sellaisista tärkeistä uskonliikkeen opeista kuin Kristuksen hengellinen kuolema ja että Hän saa saatanallisen luonnon, joilla on niinkin huomattava sija uskonliikkeen sovitusopissa. Hagin on opettanut usein verestä ja kieltänyt avoimesti Kristuksen ruumiillisen kuoleman riittävyyden sovituksessa. Eräässä 23.4.1986 päivätyssä kirjeessä hän kirjoitti: "Jeesuksen oli maksettava rangaistus synnistä, koska meidän syntimme tekivät Hänet synniksi...Me ymmärrämme, ettei tämä voi tarkoittaa luonnollista, ruumiillista kuolemaa, sillä muutenhan kuka tahansa syntinen olisi voinut sanoa kuolemansa jälkeen maksaneensa syntiensä rangaistuksen." Mikä hämmästyttävä väite. Miten "kuka tahansa syntinen" voisi maksaa kuolemallaan syntiensä rangaistuksen? Jos se olisi totta, niin miksi Jeesus olisi tullut alas maan päälle taivaasta saakka tehdäkseen jotain, minkä Haginin mukaan kuka tahansa meistä olisi voinut tehdä?
...Jeesuksen Kristuksen... veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1.Joh.1:7). Jeesuksen veren tuottama sovitus on Raamatun mukaan elintärkeä kristilliselle uskolle ja jokainen, joka pienentää sen merkitystä, astuu äärimmäisen vaaralliselle alueelle (Gal. 1:9,10). Tämän luvun päätteeksi lainaamme Hank Hanegraffin varoituksen kaikille niille, jotka uskaltavat tehdä niin:

En voi kyllin korostaa sitä, miten ratkaisevan tärkeä [eng. crucial] sovitus on kristilliselle uskolle. Sitä kuvaa hyvin käyttämäni sana 'crucial', joka tulee latinankielen sanasta 'crux' eli 'risti'. Niinpä sanoessani 'the atonement is the crux of Christianity', sanon oikeastaan, että samoin kuin risti on historian keskus, samoin on myös käsityksemme sovituksesta uskon kannalta keskeinen. Harhaan meno sovitusopissa on suorin tie kulttien maailmaan -- ja joidenkin ihmisten kohdalla okkulttiseen maailmaan."19

Alkuperäinen artikkeli: Moreno dal Bello, Atonement - Where? A comprehensive study of Word-Faith Doctrine.
Jatkuu osassa 2 | Osa 3 | Osa 4
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä