MORENO DAL BELLO

Sovitus -- missä? Osa 3

JEESUSKO ENSIMMÄINEN UUDESTISYNTYNYT IHMINEN?

SISÄLLYS:
Jeesusko ensimmäinen uudestisyntynyt ihminen?
Ihmisen jumalallistaminen
Jeesuksen alentaminen, ihmisen jumalallistaminen
Uskonliikkeen historialliset juuret

Tässä tähänastinen kuva uskonliikkeen opetuksesta: Jeesus kuoli hengellisesti ristillä, jolloin Hän sai saatanallisen luonnon. Silloin Hänestä tuli kirjaimellisesti synti ja Hän joutui eroon Jumalasta. Jeesuksen hengellinen kuolema muutti Hänet ihmisestä kuolevaiseksi, saatanalliseksi olennoksi. Kenneth Copeland "valaisee" asiaa: "Katsokaa, teidän on käsitettävä, että Hän (Jeesus) kuoli; teidän on käsitettävä, että Hän meni helvetin kuiluun kuolevaisena ihmisenä, josta oli tullut synti. Mutta Hän ei jäänyt sinne, kiitos Jumalan. Hän syntyi uudesti helvetin syvyyksissä ja nousi ylös."54
Copeland kertoo meille edelleen, että Kristuksen ollessa helvetissä Saatana ja kaikki helvetin demonit kiduttivat Hänen "...riutunutta, tyhjentynyttä, pientä, madonkaltaista henkeään..."55 ilman laillista oikeutta. Copelandin mukaan Jeesusta ei voitu pitää helvetissä, koska Jeesus ei itse ollut synnintekijä, Hänet oli vain tehty synniksi toisten syntien takia ja myös koska saatana oli unohtanut tämän yksityiskohdan. Copeland sanoo: "Paholainen unohti ottaa huomioon, että Jeesus ei itse ollut tehnyt syntiä, vaan Hänestä oli pikemminkin tullut synti toisten syntien takia."56 En tiedä, miten tyhmänä Copeland pitää saatanaa, mutta on hyvin vaikea käsittää, miten älykkäin Jumalan luomista olennoista voisi unohtaa niinkin tärkeän totuuden. Missä kohtaa Raamatussa ovat muuten todisteet kaikesta tästä? Sitä, mille Copeland ja muut eivät löydä todisteita Raamatusta, he perustelevat kätevästi käymillään henkilökohtaisilla keskusteluilla Jumalan tai Hänen Poikansa kanssa niinkuin niin usein muillakin "uusien totuuksien" esittäjillä on ollut tapana.
Jumala oli ilmeisesti odottanut tällaista aloitusta. Meille kerrotaan, että Jumala puhui uskon sanoja helvettiin ja, kuten Copeland lausuu:

"...tuo elävän Jumalan sana meni alas tuhon kuiluun ja antoi Jeesuksen hengelle ylösnousemusvoiman! Yhtäkkiä Hänen vääntynyt, kuoleman runtelema henkensä alkoi täyttyä ja palata takaisin elämään. Hän alkoi näyttää sellaiselta, jota paholainen ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Hän syntyi kirjaimellisesti uudesti itse paholaisen silmien edessä. Hän alkoi venytellä hengellisiä lihaksiaan...Jeesus uudestisyntyi -- ensimmäisenä kuolleista syntyneenä."57

Tämä on pelkkää fantasiaa. Copeland vääristää sanojen 'esikoinen kuolleista nousseitten joukossa' (Kol.1:18) oikean merkityksen Kristuksesta ylimpänä muita tarkoittamaan Kristuksen uudestisyntymistä. Mitä mahdollista syytä voisi Pyhän Jumalan synnittömällä, Pyhällä Pojalla olla syntyä uudesti? Tämä opetus, ehkä enemmän kuin mitkään käsittelemistämme, tekee tyhjäksi sen totuuden, että Jeesus on muuttumaton ja riistää Häneltä Hänen iankaikkisen jumaluutensa! (Hebr.13:8). Tämä väärä opetus paljastaa Copelandin tietämättömyyden, että hän ei selvästikään ymmärrä raamatullista terminologiaa, ettei hän piittaa vähääkään raamatuntutkijoista, pätevimmistä teologeista eikä kirkkohistoriasta. Ei ole ihme, että Copeland ja muut uskonliikkeen johtajat usein pilkkaavat näitä lähteitä.
Tarina ei pääty tähän. Charles Capps opettaa, että kaiken tämän seurauksena syntyi seurakunta! Capps toteaa: "Jeesus syntyi uudesti helvetin kuiluissa. Hän oli ensimmäinen uudestisyntynyt, ensimmäinen kuolleista syntynyt. Hän perusti uudestisyntyneiden seurakunnan helvetin syvyydessä...Hän laskeutui alas sen porteista ja perusti seurakunnan siellä...Seurakunta sai alkunsa, kun Jeesus syntyi uudesti helvetin porteilla."58 Ei riitä, että lihaksi tullut Jumala, Herra Jeesus Kristus syntyi uudesti helvetissä, vaan myös Kristuksen seurakunnan juuret ovat helvetin porteilla! Tällainen opetus on siinä määrin mieletöntä, että vastaan tähän vain lyhyesti sillä totuudella, että niinkuin jokainen kristitty tietää, seurakunta sai alkunsa helluntaipäivänä kuten Apostolien tekojen 2.luvussa on kuvattu.
Benny Hinn, jonka kirjat ovat myyntimenestyksiä, jakaa tällaista "ilmestystietoa" kuulijoilleen:

"Wow, hei, mikä suhaus! Pyhä Henki näyttää minulle parhaillaan joitakin juttuja. Minua aivan pyörryttää. Kerron teille totuuden -- tämä lepää nyt raskaasti päälläni... Hän (viittaa Jeesukseen) on nyt manalassa. Jumala ei ole siellä, Pyhä Henki ei ole siellä ja Raamatun mukaan Hän syntyi esikoisena. Tiedätkö mitä se tarkoittaa? Haluatko toisen shokin? Oletko sinä uudestisyntynyt? Niin oli Hänkin. Älä anna kenenkään eksyttää itseäsi. Jeesus uudestisyntyi...Sanot: 'Mistä sinä oikein puhut?'...Hän syntyi uudesti. Hänen täytyi syntyä uudesti...Jollei Hän olisi uudestisyntynyt, en minäkään olisi voinut uudestisyntyä. Kuinka voisin kohdata Jeesuksen ja sanoa: 'Jeesus, sinä ole kokenut kaiken minkä minäkin paitsi uudestisyntymistä?'"

Huolimatta Hinnin väitteistä, että hän sai ilmestystietoa, todellisuudessa ei 'esikoinen' (kuolleista nousseitten joukossa) tarkoita esikoista uudestisyntymän kautta. Esikoinen tarkoittaa ensimmäisenä syntynyttä, ei uudestisyntynyttä. Tutkiessamme Raamattua huomaamme, että Jeesuksesta puhutaan Jumalan ainoana Poikana (Joh.1:14; vrt.Joh.1:18; 3:16), mikä korostaa meidän Herramme ainutlaatuisuutta. Hebr.1:5: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin" viittaa Kristuksen ylösnousemukseen. Jumala herätti Kristuksen kuolleista ja antoi Hänen ruumiilleen elämän, ja kuten Albert Barnes huomauttaa: "...palautti Hänet takaisin elämään omalla voimallaan; ja siksi sanotaan kuvaannollisesti, että Hän synnytti Hänet kuolleista'"60 (vrt. Ps.2:7; Ap.t.13:33). Ylösnousemus oli tavallaan elämään synnyttämistä tai elämän alku (Ilm.1:5).
Copeland korostaa asiaa (huomaa miten ovelasti hän vaihtaa sanan esikoinen sanaan uudestisyntynyt) sanomalla: "On tärkeätä, että ymmärrämme, että uudestisyntynyt ihminen voitti saatanan...Kol.1:18 viittaa Jeesukseen esikoisena kuolleista nousseitten joukossa...Hän oli ensimmäinen ihminen, joka syntyi uudesti uuden liiton aikana."61
Alkuperäinen kreikankielen esikoista tarkoittava sana (prototokos) ei puhu uudestisyntymisestä, vaan syntymisjärjestyksestä; johtoasemasta ja ylemmyydestä. Kol.1:18 (vrt. Room.8:29) toteaa ainoastaan Kristuksen ylemmyyden kaikkeen luomakuntaan verrattuna, mistä Kol.1 puhuu (vrt.Kol.1:15). Jakeen 18 loppuosa 'kuolleitten joukossa' viittaa Kristuksen ruumiilliseen ylösnousemukseen, ei suinkaan myyttiseen hengelliseen kuolemaan, josta Hänen olisi pitänyt uudestisyntyä. Michael Moriarty selvittää:

"Raamatussa käytetään sanaa 'esikoinen' selvästi tarkoittamaan perheeseen ensimmäisenä syntynyttä lasta, mutta se viittaa myös henkilön asemaan, arvoasemaan ja statukseen. Israelissa oli esimerkiksi esikoispojalla erityisiä oikeuksia ja etuja esikoisuutensa perusteella. Hän seurasi isää perheen päänä ja sai suuremman perinnön kuin muut; ne olivat esikoisoikeuksia. Myös Israelin kansaa kutsutaan Jumalan "esikoiseksi" ja se on saanut erityisiä siunauksia ja etuoikeuksia pakanamaihin verrattuna (2.Moos.4:22). Samalla tavoin Jeesusta kutsutaan esikoiseksi (Room.8:29; Kol.1:15; Hebr.1:6). Sanalla ei ole kerta kaikkiaan mitään tekemistä sen kanssa, että Jeesus olisi muka uudestisyntynyt; sellainen tulkinta on täysin vieras Raamatun tekstille ja paljon lähempänä Jehovan todistajien käsitystä sanasta (esikoinen=ensiksi luotu) kuin oikeoppista kristinuskoa. Jeesus Kristus on Kaikkein Korkein, koko luomakunnan ensimmäinen perillinen. Uusi testamentti kutsuu Häntä esikoiseksi Hänen korkean asemansa takia ja siksi, että Hänellä on esikoisen perintöoikeudet. Hän on ensimmäinen arvojärjestyksessä ja Hänellä on ensimmäinen sija kaikessa. "Hän on [seurakunta]ruumiin Pää, Hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että Hän olisi kaikessa ensimmäinen." (Kol.1:18)62

Kenneth Hagin, joka on välillä kieltänyt, että hän on koskaan opettanut tällaista, tekee selvästi niin seuraavassa lausunnossa: "Miksi Hänen (Jeesuksen) oli uudestisynnyttävä tai synnyttävä? Koska Hänestä tuli sellainen kuin mekin: erossa Jumalasta. Koska Hän maistoi hengellistä kuolemaa jokaisen ihmisen edestä...Jeesus oli ensimmäinen ihminen, joka ikinä uudestisyntyi."63
Gloria Copeland sanoo kirjassaan 'God's Will': "Sen jälkeen kun Jeesus oli tehty synniksi, Hänen oli uudestisynnyttävä...(Sentähden) Jeesus on uudestisyntynyt ihminen. Se on sama uudestisyntyminen, jota evankeliumin hyvä sanoma yhä tarjoaa jokaiselle, joka haluaa ottaa sen vastaan." Opetettaessa, että Jeesuksen oli uudestisynnyttävä opetetaan samalla, että Hänellä oli jossain vaiheessa uudestisyntymätön ja syntinen luonto, mitä nämä uskonliikkeen opettajat nimenomaan haluaisivat meidän uskovan. Silloin kielletään se vastaansanomaton tosiasia, että Jeesus on iankaikkinen Jumala ja on aina ollut Jumala. Hebr. 13:8:n mukaan Jeesus ei voi muuttua olemukseltaan. Hän on iankaikkinen. Hänen jumaluudessaan ei ole alkua, loppua EIKÄ KESKEYTYSTÄ! (vrt.Mal.3:6; Joh.5:26; Fil.2:6).
Lähestyessämme nyt uutta lukua joku saattaa ajatella "mihin kaikki nämä erikoislaatuiset opetukset oikein lopulta johtavatkaan?" Seuraava Kenneth Copelandin lausunto kertoo täsmälleen minne. Se vie meidät ensin kuilun reunalle ja syöksee meidät sitten suoraa päätä ikivanhaan valheeseen. Käärmeen valheeseen!! Copeland julistaa:

"Jumalan Henki puhui minulle ja sanoi: 'Käsitä, Poika tämä. Seuraa nyt tarkasti äläkä anna perinteiden keskeyttää ajatuksenkulkuasi.' Hän sanoi: 'Ajattele näin -- kaksinkertaisesti syntynyt ihminen löi saatanan hänen omalla alueellaan.' Ja minä heitin Raamattuni pöydälle...näin. Minä sanoin: 'Mitä?' Hän sanoi: 'Uudestisyntynyt ihminen voitti Saatanan, esikoinen monien veljien joukosta voitti hänet.' Hän sanoi: 'Sinä olet tarkka kuva tuosta henkilöstä, täsmällinen kopio hänestä.' Minä sanoin: 'Herranen aika!' Ja aloin käsittää, mitä siellä oli tapahtunut, ja sanoin: 'Ethän vaan nyt tarkoita, et kai vaan tarkoita, että minäkin olisin voinut tehdä saman?' Hän sanoi: 'No, tottakai, jos sinulla vain olisi ollut sama tieto Jumalan sanasta kuin Hänellä oli, olisit voinut tehdä saman, koska sinäkin olet uudestisyntynyt ihminen."64

Jos koskaan on esitetty mitään, mikä eksyy täysin Jumalan sanasta, Raamatun sisältämän opetuksen kaikkein perustavimmasta ymmärtämisesta, tässä se on. Kenneth Copeland, pelkkä ihminen, ei ainoastaan väitä, että hän olisi voinut pelastaa ihmiskunnan voittamalla saatanan helvetissä, vaan hän uskaltaa sysätä tämän mielettömyyden Pyhän Hengen hänelle suoraan ilmoittamaksi!
Jos Copeland olisi voinut pelastaa meidät, me olisimme myös voineet tehdä saman. Me olisimme kaikki voineet olla omia vapahtajiamme, jos meiltä ei vain olisi puuttunut tiettyä tietoa! Kristittyjen on varottava vääriä oppeja, varsinkin kun ne esitetään hymyillen ja auktoriteetilla. Usein tällaiset "uudet totuudet" esitetään innokkaalle kuulijalle nimenomaan Jumalan omina sanoina.

IHMISEN JUMALALLISTAMINEN

Tähän mennessä olemme tutkineet uskonliikkeen väitteitä siitä, että Kristuksen ristinkuolema ei riittänyt sovittamaan meidän syntejämme; että Kristuksen oli kuoltava hengellisesti jokaisen ihmisen edestä; että Hän sai saatanallisen luonnon; ja että Hänen täytyi kärsiä helvetin tuskat ja syntyä uudesti saadakseen aikaan ihmiskunnan pelastuksen. Ja kaiken tämän tuloksena oli, uskoo Kenneth Copeland, että "Hän (Jeesus) on uuden ihmisrodun malli".65
On aina selvitettävä itselleen opin alkuperä ja mihin se johtaa. Ehkä uskonliikkeen johtajien motiivina näin massiiviseen poikkeamiseen terveestä raamatullisuudesta onkin ollut johtaa meidät käsillä olevaan aiheeseen: Ihmisen jumalallistamiseen!
Mitkään sanat eivät pysty paremmin kuvaamaan uskonliikkeen opettajien opetusta uudestisyntymisestä ja mitä se meille merkitsee, kuin seuraava Benny Hinnin puheenvuoro:

"Kun synnyit uudesti, Sana tuli sinussa lihaksi. Ja sinusta tuli liha Hänen lihastaan ja luu Hänen luustaan. Älä sano minulle, että sinulla on Jeesus. Sinä olet kaikkea sitä, mitä Hän oli ja kaikkea, mitä Hän on ja tulee koskaan olemaan...Se (uusi ihminen) sanoo: 'Minä olen sellainen kuin Hän'. Niin hän sanoo. Sellaisia kuin Hän on, olemme mekin tässä maailmassa. Jeesus sanoi: 'Menkää minun nimessäni, menkää minun sijastani.' Älkää sanoko: 'Minulla on'. Sanokaa: 'Minä olen, minä olen, minä olen, minä olen, minä olen.'"66

JEESUKSEN ALENTAMINEN, IHMISEN YLENTÄMINEN!

Hinn on julistanut äskettäin: "Kun sanot 'Minä olen kristitty', sanot itse asiassa 'Minä olen mashiach' hepreaksi. Toisin sanoen 'Minä olen maan päällä kävelevä pikku messias'. Se on järkyttävä paljastus...Saisinko sanoa sen näin? Sinä olet maan päällä juoksenteleva pikku jumala."67
Uskonliike ja tietyt karismaatikot ovat sitä mieltä, että uudestisyntyessään Jeesus sai takaisin jumalallisen luontonsa ja samoin jokainen uudestisyntynyt ihminenkin saa Jumalan luonnon. 2.Piet.1:4 on se jae, jota lainataan sen todisteena, että meillä on Jumalan luonto, "...että te niiden (lupausten) kautta tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta..." Huomaa, että Pietari on sanonut tässä, että me saattaisimme päästä osallisiksi Hänen jumalallisesta luonnostaan, ei olemuksestaan. Jakeessa todetaan yksinkertaisesti, että mekin voimme päästä osallisiksi Jumalan ominaisuuksista, Hänen jumalallisista ominaisuuksistaan, ei Hänen jumaluudestaan, sillä Jumala on sanonut: "...minä se olen. Ennen minua ei ole luotu yhtään jumalaa, eikä minun jälkeeni tule toista." (Jes.43:10).
Jotta paremmin ymmärtäisimme, kuka Copeland sanoo meidän olevan, meidän on tajuttava, kenen hän uskoo Aatamin olleen. Copeland uskoo, että:

"Jumala loi Aatamin, koska Hän halusi saada jälkeläisiä. Tarkoitan itsensä jäljitelmiä ja Hän teki juuri niin Eedenin puutarhassa. (Aatami) ei ollut jonkin verran Jumalaa muistuttava. Hän ei ollut melkein kuin Jumala. Hän ei ollut edes Jumalan alapuolella...Aatami on yhtä paljon Jumala kuin olla voi, aivan sama kuin Jeesus...Aatami oli Eedenin puutarhassa lihaksi tullut Jumala."68

Uskonliike ei pidä kiinni raamatunmukaisesta opetuksesta koskien Aatamia ja mitä syntiinlankeemuksessa tapahtui. He uskovat, että Aatami sai syntiinlankeemuksessa saatanan luonnon ja että se olisi ihmisen tila ennen uudestisyntymistä, jolloin ihminen saa jumalallisen luonnon. Kenneth Hagin esittää tämän käsityksen ja uskoo, että sen lisäksi, että Aatami oli lihaksi tullut Jumala, mekin olemme Jumalan inkarnaatioita!! Hagin toteaa: "Jokainen ihminen, joka on uudestisyntynyt, on inkarnaatio ja kristikunta on ihme. Uskova on aivan samassa määrin inkarnaatio kuin Jeesus Nasaretilainenkin."69 Näyttää siltä kuin Saatanan Eedenin puutarhassa lausuma valhe "te tulette niinkuin jumalat..." (1.Moos.3:5) on saanut jälleen uudet kasvot. Haginin väite riistää sanalta 'inkarnaatio' sen ainutlaatuisuuden, että se tarkoittaisi ainoastaan Jeesusta Kristusta (Joh.1:14) ja tekee ainutkertaisesta tapahtumasta jokapäiväisen ilmiön.
Hank Hanegraaff esittää huomion, että inkarnaation käsite edellyttää ollakseen mielekäs, että henkilö oli olemassa jo ennen lihaksi tulemistaan. Hän selittää:

"...Raamattuhan julistaa selvästi Kristuksen ennaltaolon (Joh.1:1; 8:58; 17:5), mutta Raamatusta ei sen sijaan löydy sellaista käsitettä kuin ihmisen ennaltaolo. Itse asiassa ihmisen ennaltaolo kuuluu sellaisiin kultteihin kuin mormonismiin. Vaikka Isä, Poika ja Pyhä Henki asuvatkin kristityssä (Joh.14:17,23), se ei missään nimessä tarkoita sitä, että Raamattu tukisi käsitystä kristittyjen inkarnaatiosta."70

Jo se, että uskonliikkeen piiristä tulee tällaisia väitteitä, aiheuttaa hämminkiä. Mutta vielä huolestuttavampaa on se, että heidän käsityksiään on yhä enenevässä määrin alettu pitää kristillisenä opetuksena, jonka pitäisi saada Kristuksen opetuslapset ihmettelemään, mitä ihmettä kristikunnalle on tänään tapahtumassa. On sanottu, että uskonliike on päässyt soluttautumaan kristikuntaan samaan tapaan kuin Uuden Aikakauden liike on soluttautunut maailmaan. Jos joku vielä epäilee etteivätkö uskonliikkeen johtajat opeta, että kaikki kristityt ovat jumalia, lukekaa eteenpäin.
Kenneth Copeland julistaa rohkeasti, että "Jumala ei asu sinussa, vaan sinä olet jumala!"71 ja edelleen "Jumala on kopioitu sinun sisimpääsi."72 Myös Kenneth Hagin levittää tällaista käsitystä sanoessaan:

"Se iankaikkinen elämä, jonka Hän tuli antamaan meille, on Jumalan luonto." Sitten hän lisää "Itse asiassa Jumala antaa oman luontonsa, olemuksensa ja olentonsa ihmishenkeen...Zoe taas tarkoittaa iankaikkista elämää, Jumalan elämää. Tämä uudenlainen elämä on Jumalan luonto...Monet jopa suuressa täyden evankeliumin liikkeessä eivät tiedä, että uudestisyntyminen on tosi inkarnaatio...Jeesus oli ensin jumalallinen ja sitten Hänestä tuli ihminen. Niinpä Hän oli lihansa päivinä jumalihminen. Minä olin ensin ihminen ja niin sinäkin, mutta minä synnyin Jumalasta ja niin minusta tuli ihmisjumala!"73

Tässä Hagin korottaa itsensä Jumalan tasolle. Hänen näkemyksensä mukaan me kaikki olemme jumalihmisiä samoin kuin Jumalan ainosyntyinen Poika, Jeesus Kristus. Näkemys on sama kuin nestoriaaneilla, 400-luvun harhaopilla, jonka kirkon johtajat tuomitsivat Efesoksen kirkolliskokouksessa A.D. 431. Michael Moriarty selittää:

"Tämän oppineen munkin Nestoriuksen kehittämän näkemyksen mukaan Sana ei oikeastaan tullut lihaksi (Joh.1:14), vaan ainoastaan tuli ihmisolentoon. Kristus oli siis pikemminkin Jumalankantaja kuin jumalihminen. Nestorius päätyi tekemään Kristuksesta ihmisen, jossa siamilaisten kaksosten tapaan yhtyivät jumalallinen ja ihmisluonto. Haginin käsitys inkarnaatiosta on hyvin samanlainen kuin 400-luvun nestoriaaninen harhaoppi."74

Sellainen käsitys, jonka mukaan meistä tulee kääntyessämme henkijumalia, jotka vain asuvat ihmisruumiissa, on alkuperältään gnostilainen. Sitä levittää myös Gloria Copeland. Hän toteaa Christian Life -lehdessä julkaistussa artikkelissaan 'A Fast Brings New Direction': "Kun me synnymme uudesti, meistä tulee henkiolentoja, jotka asuvat ihmisruumiissa." Gnostilaisen käsityksen mukaan materiaalinen luomakunta on paha, mutta tiettyjen 'hengellisten', pelastukseen määrättyjen yksilöiden ruumiissa on koteloituneena jumalallisia kipinöitä.
Kenneth Copelandin käsitykset käyvät selvästi ilmi hänen sanoistaan: "Teidän on käsitettävä, että te ette ole hengellisesti skitsofreenejä -- puoliksi Jumalia ja puoliksi saatanoita -- te olette kokonaan Jumalia."75 On helppoa tunnistaa, kenen sormenjäljet näkyvät tällaisessa opetuksessa ja muissa tässä luvussa mainituissa opetuksissa, sillä ne kaikki julistavat Paholaisen Eedenin puutarhassa Eevalle lausumaa valhetta "...niin kuin jumalat..." (3.Moos.3:5).
Tässä luvussa ei ole analysoitu näitä opetuksia kovinkaan paljon, pelkästään siksi, että ne tuomitsevat itse itsensä. Tutkimme kuitenkin tarkemmin uskonliikkeen opettajien suosituinta raamatunkohtaa, jolla he tukevat 'pikkujumala'-teoriaansa, joka on Joh.10:31-39. Jakeessa 34 näemme Jeesuksen puhuvan juutalaisille ja sanovan: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: Te olette jumalia'?" Jeesus vastaa tässä vastustajilleen lainaamalla sarkastisesti Psalmia 82:6, jossa Jumala tuomitsee Israelin väärät tuomarit heidän omavanhurskaasta asenteestaan ja ylpeydestään. Nämä tuomarit tekivät syntiä ollessaan puolueellisia pahojen hyväksi sen sijaan, että olisivat puolustaneet heikkoja. Psalmin 82 jaetta 7 eivät uskonliikkeen johtajat sen sijaan koskaan päästä suustaan. Kutsuttuaan näitä tuomareita jumaliksi Jumala sanoo seuraavassa jakeessa "Kuitenkin te kuolette, niin kuin ihmiset kuolevat..."
Jeesus muistuttaa juutalaisia siitä, että Raamattu kutsui Israelin tuomareita jumaliksi, ei siksi, että he olisivat olleet missään suhteessa jumalia, vaan koska he olivat Jumalan oikeuden edustajia. Myös Mooseksesta ja 2.Mooseksenkirjan tuomareista puhuttiin jumalina, koska heillä oli, niinkuin Jumalalla, valta päättä ihmisten elämästä ja kuolemasta (2.Moos. 4:15.16; 6:28-7:2; 21:6; 22:8,9). Jumala-sanaa on näissä yhteyksissä käytetty symbolisesti osoittamaan, että tuomarit olivat Jumalan edustajia. Jumala sanoi Moosekselle 2.Moos.71:ssä: "Minä asetan sinut jumalaksi faaraolle...", joka selvästi tarkoittaa, että Mooses on niinkuin jumala, ei kirjaimellisesti Jumala. Walter Martin selittää Joh.10:34:ää: "Jeesus pilkkaa tässä näitä ihmisiä ikäänkuin sanoen 'Te kaikki luulette olevanne itse jumalia. Mitä yksi jumala vielä lisää teidän joukossanne merkitsisi?' Sarkasmia käytetään provosoivasti, ei informatiivisesti. Ei sen varaan voi rakentaa teologiaa."76
Ajatus, että me tai kukaan luotu olento voisi olla Jumalan kaltainen, on Saatanan valhe. Juuri tämä halu olla Jumalan kaltainen sai aikaan Luciferin lankeamisen (Jes.14:14). On vain yksi Jumala -- iankaikkisesti tulee olemaan vain yksi Jumala (5.Moos.5:35,39;32:39;2.Sam.7:22; Jes.43:10; 44:6; 45:5,6;21-22; 1.Kor.8:4,6; Gal.4:6). Kukaan ei ole niinkuin Jumala eikä kukaan ole lähellekään sellainen kuin Jumala.
Uskonliikkeen oppi, jonka mukaan uudestisyntyminen merkitsee sitä, että meistä tulee sellaisia kuin Kristus oli -- Jumalankantajia -- uusi ihmisrotu, esitettiin myös 300-luvulla seurakunnalle ja tunnetaan Apollinariuksen harhaoppina. Joh.1:12,13:a käytetään todisteena siitä, että mekin olisimme jumalia. Perusero Jeesuksen, Jumalan Pojan ja kristityn, Jumalan lapsen välillä on, että Hän on Jumalan ainosyntyinen poika ja meidät on adoptoitu Hänen lapsikseen.
Päin vastoin kuin mitä Copeland väittää, että "Jeesus ei ole enää ainoa Jumalan poika"77, Raamattu kertoo meille, että Jeesus on Jumalan ainoa Poika (Joh.3:18; 1.Joh.4:9). Jeesus oli koko ajan kolminaisuuden toinen persoona, kun Hän tuli lihaksi. Me emme ole inkarnaatioita; me emme ole lihaan tulleita jumalia. Meistä ei puhuta Raamatussa koskaan Jumalan inkarnaatioina. Siitä, että ihminen olisi tai hänestä ikinä tulisi jumalaa, ei Raamatussa puhuta muussa mielessä kuin epäjumalanpalveluksena tai jumalanpilkkana. Tällaiset ihmisten julistukset sopivat paremmin guru Bhagwan Shree Rajneeshin reiveihin -- hänhän huudahti kerran: "Kun te huudatte avuksi Jeesusta, te kutsutte oikeastaan minua. Kun te huudatte avuksi minua, te kutsutte oikeastaan Jeesuksen,"78 Tai kuuluisan transcendentaalisen mietiskelyn oppi-isän Maharishi Mahesh Yogin tilaisuuksiin -- hän puolestaan sanoi: "Ole hiljaa ja tiedosta, että olet Jumala."79 Uskonliikkeellä on vielä eräs toinenkin pahamaineinen liittolainen Jim Jonesissa, joka opetti: "On kirjoitettu, että te olette jumalia. Minä olen jumala ja sinä olet jumala...siihen saakka, että näen kaikkien teidän tietävän, keitä te olette, tulen olemaan mitä suurimmassa määrin sitä, mitä minä olen -- Jumala, Kaikkivaltias Jumala."80
Jotkut saattavat ajatella, että olemme menneet liian pitkälle verratessamme uskonliikkeen opettajien opetuksia jogien ja murhanhimoisten maanikkojen opetuksiin. Ehkä et kutenkaan ajattele niin, kun olet lukenut seuraavaksi Kenneth Haginin ja hänen oppilaidensa kauhistavat ja Jumalaa pilkkaavat väitteet:

"Ihminen...luotiin tasa-arvoiseksi Jumalan kanssa ja hän voi seistä Jumalan läsnäolossa ilman minkäänlaista alemmuuden tunnetta...Jumala on tehnyt meistä mahdollisimman paljon itsensä kaltaisia...Hän teki meistä saman luokan olentoja kuin Hän itsekin on...uskovaa kutsutaan Kristukseksi...sitä me olemme; me olemme Kristus!"81

Morris Cerullo, joka väittää käyneensä taivaassa ja keskustelleensa siellä kasvokkain Jumalan kanssa, sanoo näin: "...kun seisomme tässä, veli, et katso Morris Cerulloa; katsot Jumalaa. Katsot Jeesusta."82 Lopuksi ehkä pahin ja herjaavin näistä väitteistä, jonka Kenneth Copeland lausui kuulijakunnalleen eräässä evankeliointitilaisuudessa 19.7.1987: "Sanon tämän ja toistan sen, niin ettei se järkyttäisi sinua liikaa...Kun luen Raamatusta kohdan, jossa Hän (Jeesus) sanoo "Minä olen", minä sanon "Niin, minäkin olen!" (Kasetti on CRI:n arkistossa)
Uskonliikkeen oppi 'pikku jumalista' on pakanallista polyteismiä, joka on harhaoppi. Walter Martin puhuu viisaasti sanoessaan: "Meidän identiteettimme on suurempi kuin mikään ihmisten keksimä "jumaluus". Me olemme iankaikkisuuden perillisiä, sanoinkuvaamattoman lahjan vastaanottajia. Älkäämme halventako tuota perintöä tai laimentako sitä väärällä teologialla. Joutuisimme maksamaan siitä liian kovan hinnan."83

USKONLIIKKEEN HISTORIALLISET JUURET

Monet kristityt luulevat, että uskonliike on helluntai- ja karismaattisen liikkeen sivutuotetta. Jotkut jopa uskovat, että se kuuluu karismaattiseen liikkeeseen, mikä ei kuitenkaan pidä historiallisesti paikkaansa. Uskonliikkeen juuret voidaan jäljittää evankelista, pastori, raamatunopettaja ja kirjailija E.W. Kenyoniin. Kenyon (1867-1948) sai merkittäviä vaikutteita toimintaansa sellaisista kultillisista lähteistä kuin metafyysinen Uusi Ajattelu (New Thought). Hän kävi Emerson College of Oratory -opinahjossa Bostonissa. Opisto oli varsinainen Uuden Ajattelun filosofian kasvualusta. Uuden Ajattelun pääopit ovat varmastikin tuttuja uskonliikkeen kannattajille: terveys tai parantuminen, hyvinvointi tai menestys, vauraus ja onni. Nämä opit käyvät ilmi Kenyonin kirjoituksista ja hänen oppilailtaan. Dan McConnell selittää uuden ajattelun oppijärjestelmää:

"...Uusi Ajattelu oli kulttiuskomusten järjestelmä, joka opetti, että todellinen todellisuus on hengellinen, että hengellinen aiheuttaa kaiken fyysisen ja että ihmismieli voi positiivisen asenteen ja positiivisen tunnustamisen avulla luoda oman todellisuutensa; olkoon sitten terveyttä tai rikkautta; tai sairautta ja köyhyyttä."84

Uuden ajattelun filosofian perustaja Phineas P. Quimby, jonka ajatukset tulivat yleiseen tietoisuuteen 1800-luvun lopulla, oli myös spiritismin, okkultismin, hypnoosin ja muiden parapsykologian muotojen tutkija. On myös mielenkiintoista huomata, että Quimby, jonka ajatuksia Kenyon tutki ja omaksui, jota Hagin vuorollaan kopioi, yritti eräässä vaiheessa "tehdä noituudesta vakuuttavan käyttämällä tieteellistä kieltä".85 Dan McConnell on tutkinut perusteellisesti ja tarkasti Kenyonin elämää ja hänen yhteyksiään uskonliikkeeseen ja tuo ne esiin klassikossaan 'A Different Gospel' (toisenlainen evankeliumi).
Uskonliikkeen oikean isän Kenyonin on selvästi todistettu olevan lähde, josta Hagin on kopioinut suurimman osan opetuksiaan. Myös Kenyon kielsi, että Jeesuksen ruumiillinen kuolema olisi riittänyt maksamaan ihmiskunnan syntien rangaistuksen. Hän kieltää itse asiassa, että Jeesuksen kuolemalla olisi mitään tekemistä syntien sovittamisen kanssa. Kenyon myös esitti alun perin väitteen, että "jokainen uudestisyntynyt ihminen on inkarnaatio ja kristikunta on ihme. Uskova on aivan samassa määrin inkarnaatio kuin Jeesus Nasaretilainenkin."86 Lukija tunnistaa tämän samaksi kuin aikaisempi lainaus Haginin opetuksista.
Kenyonin oma tytär Ruth Kenyon Houseworth tunnistaa helposti isänsä sanoman uskonliikkeen johtajien huulilta. Hän sanoo:

"He ovat (uskonliikkeen opettajat) kaikki koipineet opetuksensa minun isältäni [E.W Kenyonilta]. He ovat muunnelleet sitä hiukan ja lisänneet omaa väritystään...mutta he eivät voineet muuttaa sanamuotoa...Minua suorastaan naurattaa, että nämä uudet, vasta muutamia vuosia toimineet opettajat väittävät, että tämä on jotain uutta, minkä he ovat aloittaneet. Joidenkin ihmisten on vaikea olla niin isoja, että antaisivat kunnian toiselle."87

Mies, joka toisinaan toimi yhteistyössä Kenyonin kanssa ja oli jossain vaiheessa ollut hänen ystävänsä, Emmanuel Temple of Portland-seurakunnan pastori John Kennington toteaa seuraavaa Kenyonin opetusten plagioinnista:

"Nykyään ovat Kenyonin opetukset nousussa. Tunnistan helposti sähköisen median seurakunnista ja painetusta sanasta sekä Kenyonin käsitteitä että myös ajoittain suoranaista plagiointia, sillä pystyn melkein sanomaan kirjan, luvun ja sivun tarkkuudella, mistä materiaali on peräisin. Kenyonista on tullut nk. 'uskonliikkeen' 'isä'.

Hän tekee seuraavanlaisen huomion myöhemmin samassa lausunnossa:

"Olin eräässä vaiheessa E.W Kenyonin sokea seuraaja...Nyt kun aikaa on kulunut ja ymmärrys lisääntynyt olen tullut käsittämään, että E.W Kenyon on yksinkertaisesti ottanut käyttöön monia kristillisen tieteen käsitteitä ja tehnyt niistä ikäänkuin "kristillisiä". Näin tehdessään hänestä tuli eräänlaisen "helluntailaisen kristillisen tieteen" alkuunpanija, vaikka Kenyon itse ei ollutkaan helluntailainen."88

Monet ovat tunnistaneet tietyt uskonliikkeen opit suoranaisiksi kopioiksi kristillisen tieteen opeista. Kenningtonia askarrutti se, miten samanlaisia Kenyonin opetukset olivat kristillisen tieteen opetusten kanssa. Hän muistelee Kenyonin kerran myöntäneenkin yhteyden ja sanoneen "Ainoa, mitä kristilliseltä tieteeltä puuttuu, on Jeesuksen Kristuksen veri." Kenyon myönsi myös, että hän "...ammensi ajatteluunsa vettä tuosta kaivosta".89
Uskonliikkeen epäraamatulliset siteet Kenyoniin ja hänen yhteytensä puolestaan metafyysisiin kultteihin ovat perusteena johtopäätökselle, että Hagin, Copeland ja kumppanit, vaikkakin tietämättään, levittävät itse asiassa opetusta, joka ei ole raamatullista eikä oikeaoppista. Jos juuret ovat kulteissa, niin on hedelmäkin. Vaikka uskonliikkeen opetuksessa onkin kauttaaltaan vankkaa evankelista ja helluntailaista teologiaa, sen kultillinen alkuperä tulee esiin avainkohdissa. On sanottu, että uskonliike on itse asiassa kulttien soluttamaa helluntailaisuutta ja karismaattisuutta.
Kenyonin elämässä muodostui käännekohdaksi se, että hän alkoi havaita yhä kasvavaa tyytymättömyyttä joidenkin kristittyjen keskuudessa oikeaoppista kristillisyyttä kohtaan, jota hän samoin itsekin tunsi. "Auttaakseen" seurakuntaa kamppailussa metafyysisiä kultteja vastaan Kenyon käytti niiden ajatusmalleja ja käytänteitä. Kirjassaan 'The Two Kinds of Life' Kenyon toteaa seuraavaa: "Arvioivat miehet ja naiset ovat halunneet uudenlaista kristillisyyttä. He eivät halua uutta filosofiaa tai uutta metafyysistä Kristus-käsitettä, vaan sen todellisuuden paljastamista, joka oli nähtävillä Jeesuksessa Hänen maanpäällisen vaelluksensa aikana." Ja Kenyon ja uskonliike ovat antaneetkin miljoonille ihmisille aivan uudenlaisen kristillisyyden, joka ei kuitenkaan ole ollenkaan kristinuskoa. Kristillisyyttä on monenlaista, mutta vain yksi niistä on aitoa. Samoin kuin on loputon valikoima vastauksia ongelmaan 2+2, kuitenkin on vain yksi oikea vastaus. "Kaikki, mikä on vanhaa, ei välttämättä ole kultaa eikä kaikki, mikä on uutta, ole välttämättä totta." on hyvin sanottu.
Dan McConnell selittää, miten Kenyon yritti saada pakotettua metafyysisen ja evankelisen ajattelun synteesiin "...auttaakseen perinteistä seurakuntaa välittämään jäsenilleen puuttuvan yliluonnollisen elementin, jonka kaipaus oli saanut niin monet jättämään seurakunnan ja liittymään kultteihin. Tulokseksi saatu uskonliike on outo sekoitus raamatullista fundamentalismia ja uuden ajattelun metafysiikkaa."90 Raamattu sanoo: "Näin on Herra sanonut: 'Astukaa teille, katsokaa ja kysykää ikuisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne.'"(Jer.6:16).
Se, että Kenneth Hagin on plagioinut opetuksensa Kenyonilta, todistaa, etteivät uskonliikkeen opettajat ole saaneetkaan oppejaan suoraan Jumalalta, vaan vain ihmisiltä. Haginin laaja Kenyonin materiaalin käyttö on monien liikkeiden omaksuma toimintatapa. Historia kertoo, että monet uusien uskonnollisten liikkeiden/ryhmien johtajat ottavat usein jonkun toisen ryhmän suosittuja oppeja, muuntelevat niitä sitten uuteen asuun ja lisäävät niihin muutamia omia uusia ajatuksiaan. Salomo totesi viisaasti "Ei ole mitään uutta auringon alla" (Saarnl. 1:9).

"Uskonliikettä vastaan esitetyt syytteet kulttiudesta ja harhaoppisuudesta eivät ole aiheettomia. Uskonliike on kultti, koska sen juuret (historiallinen alkuperä) ovat kulteissa ja se on harhaoppinen hedelmiensä perusteella (sen opit ja käytänteet)."91

Alkuperäinen artikkeli: Moreno dal Bello, Atonement - Where?. A Comprehensive Study of Word-Faith Doctrine
Jatkuu osassa 4 | Osa 1 | Osa 2
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä