STRAWBERRY FIELDS (MANSIKKAMAA) KAATAA OBJEKTIIVISEN TODELLISUUDEN

Tämä uusgnostilaisen maailmankatsomuksen tunnusmerkki on perustana kaikille muillekin tunnusmerkeille—se on itse asiassa perustana koko Vastustajan modus operandille. Sillä tämän käsitteen hyväksyminen tuhoaa välittömästi Jumalan Sanan ainutlaatuisuuden ilmoituksen objektiivisena lähteenä ja sen tosiasian, että Jeesus Kristus on kaiken Totuuden todellinen lähde. Sen sijaan uusgnostilaisuudessa palvotaan yksilöitä jumalina pitämällä heidän henkilökohtaisia, subjektiivisia maailmankatsomuksiaan Totuutena, siinäkin tapauksessa, että ne ovat ristiriidassa keskenään. Tämä käsite on tärkeä tekijä Uuden aikakauden liikkeessä (New age) ja sitä ilmaisee hyvin muoti-ilmaus 'paradigmanmuutos'. Uusgnostilaisessa kielenkäytössä tarkoittaa paradigman muutos sitä prosessia, jonka avulla pienen, mutta merkittävän ymmärtämistavan tai maailmankatsomuksen muutoksen avulla siirrytään toiselle todellisuuden tasolle. Se on verrattavissa siihen, kun katsoo ensi kertaa jotain kuvaa ja näkee tiettyjä piirteitä, mutta toisella kertaa katsoessa saattaa nähdä jotain aivan muuta, koska oli tapahtunut muutos tavassa, jolla katsotaan. Molempien näkötapojen sanotaan olevan "oikeita", mikä kieltää, että kuvassa olisi mitään objektiivista todellisuutta. Allaoleva kuva on klassinen esitys siitä. Onko se ankka vai kani? Voisiko se olla ilmakuva tai ilmasta katsottuna jotain aivan muuta? Vai kaikki kolme?

Maya tarkoittaa alunperin taikavoimaa, jonka avulla voidaan luoda illuusioita tai harhakuvia, mutta Advaita Vedantassa se tarkoittaa tietämättömyyden voimasta (Avidya) yksinkertaisen ei-dualistisen todellisuuden sijaan rakennettua monimuotoisen maailman illuusiota...Maya on Jumalan voima (Ishvara), joka luo illuusion erilaisuuden maailmankaikkeudesta ja kätkee jumalallisen ykseyden näkyväisen taakse, jolloin tietämättömyys luo yksilötasolla erilliseltä näyttävän minuuden.

Sellaisella käsityksellä, että ihminen ainoastaan näyttää kosmoksesta erilliseltä, on vakavat seuraukset raamatullisen näkemyksen kannalta, jonka mukaan ihminen on vastuussa synnistä ja sen iankaikkisista seurauksista, kuten tulemme pian osoittamaan. Samoin murenee jokaisen yksilön ainutlaatuisuus, mitä havainnollistaa zenbuddhalainen sananparsi:
"Näin viime yönä unta, että olin perhonen. Olenko minä ihminen, joka näki unta olevansa perhonen? Vai olenko todellisuudessa perhonen, joka näkee parhaillaan unta olevansa ihminen?"
Jos pohdiskelet sitä liian kauan, saatat alkaa epäillä olemassaoloasi: varma resepti itseaiheutettuun psykoosiin. Tavallinen maalaisjärki kykenee päättelemään, että sellainen lauselma on silkkaa hölynpölyä. Joka kerta, kun heräämme, me heräämme samaan maailmaan, samoihin olosuhteisiin, samaan minään, kun taas unissamme oleskelemme eri maailmassa ja olosuhteissa—ja koemme usein olevamme joku muu. Jos me hyväksymme itämaisen maailmankäsityksen, jossa ei ole "objektiivista todellisuutta", me astumme parhaimmillaankin lastenlorujen mielikuvitusmaailmaan; pahimmillaan se on äärimmäistä painajaista, jossa itse kukin esittää tähtiroolia. Täällä länsimaissa on tuo konsepti toivotettu tervetulleeksi transpersoonallisen psykologian alueella. Esimerkiksi uusgnostilainen ja okkultisti Carl Jung toteaa:

Meidän alitajuinen olemassaolomme on se oikea ja meidän tietoinen maailmamme on eräänlaista illuusiota, erityistä tarkoitusta varten rakennettu näkyvä todellisuus, joka on kuin uni, joka tuntuu todelta niin kauan kuin olemme siinä itse.³

1960-luvulla alkoivat myös monet psykiatrit omaksua tällaista näkemystä suuremmassa mittakaavassa sitä mukaa kuin heidän kokeellinen toimintansa antoi sille vahvistusta. Kirjassaan The Politics of Experience/The Bird of Paradise (Penguin 1967) R.D. Laing kertoi, miten eräs hänen potilaistaan oli yhtäkkiä kokenut mielen hajoamisen katseltuaan itseään peilistä, jonka jälkeen hän lähti kymmenen päivän "matkalle" erikoislaatuisen hallusinaation sisäiseen maailmaan. Toivuttuaan tuosta mielen matkasta potilas tunsi kokeneensa syvällisen uskonnollisen kokemuksen. Tämä sai Laingin ajattelemaan, että todellisuus on ainoastaan suhteellista ja hän alkoi pitää skitsofreenejä ja psykoottisia ikäänkuin korkeammalla tasolla olevina, ihmisinä, joilla oli syvällisempi näkemys todellisuudesta kuin tavallisilla ihmisillä—jopa siinä määrin, että hän vertasi psykiatreja "sokeihin, jotka taluttavat sokeita", kun he antoivat terapiaa sellaisille ihmisille.
Tätä näkemystä tuki myös kansainvälisesti kuuluisa psykiatri Stanislaf Grof, jonka 1950-luvulla suorittamat LSD-terapiakokeet saivat hänet vakuuttuneeksi "todellisuuden suhteellisuudesta". Tässä tulee mieleen 1960-luvun Beatles-biisi "Strawberry Fields", jossa sanotaan:

Let me take you down, 'cause I'm going to
Strawberry Fields;

Nothing is real...
Always—no sometimes— think it's me;
But you know I know when it's a dream...
It's getting hard to be someone but it all
works out;
It doesn't matter much to me.

Vapaa suomennos:
Anna minun viedä sinut, sillä lähden
Mansikkamaille;

Mikään ei ole todellista...
Aina—eikun joskus—ajattele, että se olen minä;
Mutta tiedäthän että tiedän kun se on unta...
Alkaa tuntuun vaikeelta olla joku, mutta kyllä
se kaikki hoituu;
Ei paljon väliä.

Samanlaisesta huumeiden vaikutuksessa olevan epätodelliseen maailmaan perustuvasta lyriikasta on esimerkkinä toinenkin Beatles-klassikko "Lucy in the Sky with Diamonds":

Picture yourself in a boat on a river,
With tangerine trees and marmalade skies.
Somebody calls you, you answer quite slowly,
The girl with kaleidoscope eyes.

(Kuvittele olevasi veneessä joella, mandariinipuita ja marmelaaditaivas. Joku puhuttelee sinua ja vastaat aivan hitaasti: tyttö, jolla on kaleidoskooppisilmät.)

Aikanaan oli yleisesti tunnettua, että nämä sanat olivat saaneet innoituksensa hallusinogeenihuume LSD:n vaikutuksen alaisena ja että jopa biisin nimen alkukirjaimet mainostivat tuota huuumetta. Tällainen "huumerokki" oli kovasti muotia siinä vaiheessa, kun pimeyden voimat ja hallitseva eliitti kannustivat sen käyttöön, jotta saataisiin aikaan tihutyö niiden intelligentsian lasten ja nuorten mielissä, jotka aikanaan nousisivat vaikutusvaltaiseen asemaan kulttuurin alueella ja lasten vanhempina. Toinen kehityskulku, joka on murentanut käsitystä objektiivisesta todellisuudesta on valtava kiinnostuksen lisääntyminen shamanismia kohtaan.
Serge King on polynesialainen shamaani, joka on Havaijilla sijaitsevan Huna Internationalin johtaja. Koulu one eräs uusista oppilaitoksista, joissa koulutetaan shamaaneja aikamme maailmassa. Hän kirjoittaa aiheestamme "todellisuus" seuraavaa:

Hunan ensimmäinen ja perustavaa laatua oleva periaate ... on, että "maailma on sitä, mitä ajattelet sen olevan". Eräs toinen, suositumpi tapa sanoa sama asia on: Me luomme itse oman todellisuutemme...[Shamaanit] käsittävät sen merkitsevän sitä, että emme ainoastaan vaikuta kokemuksiimme ajattelullamme, vaan me itse asiassa luomme todellisuuksia. Olettamuksillamme, katsomustavallamme teemme asiat mahdollisiksi tai ei-mahdollisiksi, todellisiksi tai epätodellisiksi. Toisin sanoen, muuttamalla asenteitamme ja mielikuviamme me voimme tehdä tavanomaisia tai epätavanomaisia asioita samassa fyysisessä ulottuvuudessa, jonka jaamme muiden ihmisten kanssa...
Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opetetaan shamaaneille, että objektiivinen maailma on vain yksi näkötapa...Shamaanisessa ajattelussa objektiivinen maailma on ainoastaan yksi toiminta-alue muiden joukossa ja tehokas toimiminen missä tahansa maailmassa on juuri shamaanien tavoite...Katsomustavan muuttaminen eli eri maailmojen välillä liikkuminen täydellisessä tietoisuuden tilassa on hienovarainen ja herkkä prosessi...Käytännön harjoittelun avulla siitä saadaan käytännöllisesti katsoen automaattista. Se, mikä auttaa suunnattomasti, on itsensä rakastamine varauksettomasti ja luottamus sisäiseen Jumalaan. Mutta tämä on tietenkin hyvä neuvo olet sitten shamaani tai et.⁴

Näetkö mitä edellä sanottu pitää sisällään? Että samanlaista näkötavan muutosta, joka johtaa siihen, ettei voida tehdä eroa jäniksen ja ankan välillä, voidaan soveltaa jopa omaan olemassaoloomme, niin että emme voi koskaan olla varmoja, olemmeko ihmisiä vai perhosia tai jotain muuta. Kun kerran olet hyväksynyt tällaisen ajatustavan, sinusta tulee nyt oman todellisuutesi keksijä. Sellaisella maailmankatsomuksella on suunnattoman suuret vaikutukset niiden elämään, jotka sen hyväksyvät. Sillä koko kysymys siitä, missä vietät iankaikkisuutesi muuttuu merkityksetömäksi sellaiselle ihmiselle, joka uskoo, että hän voi olla missä tahansa luomassaan todellisuudessa. Niinpä tällaisen katsomustavan tarkoitus käy liiankin selväksi. (Pane merkille sen kirjan kustantajan nimi, josta ylläoleva lainaus on otettu ja kaikki alkaa olla selvempää). Ja kun tulemme uusgnostilaisuuden "virallisiin" opetuksiin, huomaamme, että juuri tuo käsite "ettei ole olemassa objektiivista todellisuutta", on sen maailmankatsomuksen ydinasia. Findhorn-guru Peter Lemesurier sanoo asian seuraavasti:

Ainoa maailmankaikkeus, jota voit koskaan nähdä, on se maailmankaikkeus, jonka näet. Mitä itse asiassa näet...ei ole sen enempää eikä vähempää kuin omia näkemisiäsi. Näyttäisi siltä, että itse maailmankaikkeus on riittävän sattumanavarainen (tieteelliset tarkkailijat selittävät nykyään mieluummin tämän ajatuksen teoreettisesti äärettömänä määränä mahdollisia "rinnakkaisia maailmankaikkeuksia"), jotta voit antaa tietoisuutesi muokata sitä haluamallasi tavalla.
Minkä täytyy siis tarkoittaa sitä, että mitä ikinä sinusta näyttääkään tapahtuvan "siellä jossain", on—vaikka se oudolta tuntuukin sitä ensi kerran ajatellessa—lopulta suoraa seurausta omasta tietoisuuden tilastasi. Miten oudolta tällainen ajatus aluksi saattaakin tuntua, ovat maailman ongelmat itse asiassa sinun omia ongelmiasi. Sen ristiriidat heijastavat vain sinun omia sisäisiä ristiriitojasi; sen epäinhimillisyys omaa epääinhimillisyyttäsi itseäsi kohtaan; sen nälänhädät sitä, missä määrin olet näännyttämässä suurta osaa psyykestäsi nälkään; sen saasteongelmat omaa taipumustasi tukahduttaa oma sisäinen todellisuutesi ulkoa tulleilla uskomuksilla ja illuusioilla; sen huumeongelmat omaa kieltäytymistäsi kohdata todellisuus; sen työttömyys kykenemättömyyttäsi työllistää laajoja alueita tietoisuudestasi; sen mustienvastainen rasisimi sitä, että torjut oman pimeän puolesi; sen laittomuus sitä, että olet piittamatta oman itsesi peruslaeista; sen AIDS—samoin kuin maata suojaavan otsonikerroksen pieneneminen—sitä, että alitajuisesti ymmärrät, ettet loppujen lopuksi kykene suojaamaan itseäsi maailmankaikkeuden muilta osilta tai irrottamaan itseäsi siitä; sen ilmaston lämpeneminen omaa osallistumistasi siihen kuumeiseen muutokseen, jossa ihmiskunta nykyään on; sen joukkoliikkeet ja joukkotuhot omaa yhä lisääntyvää osallisuuttasi ehkäpä jonkinlaiseen uuteen yli-inhimilliseen superolevaiseen entiteettiin.
Sanalla sanoen me emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat: me näemme ne sellaisina kuin itse olemme. Ja toiset ihmiset...ovat ainoastaan tiettyjä oman itsemme puolia...J aniinpä ei olekaan niinkään kysymys siitä, että pääsi olisi maailmankaikkeudessa, vaan siitä, että maailmankaikkeus on päässäsi.⁵ [korostukset alkuteoksessa]

Tässä Peter Lemesurier supistaa kaikki maailman ilmiöt pelkästään oman tietoisuutemme projektioiksi. "Me emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat: me näemme ne sellaisina kuin itse olemme." Siksi on olemassa yhtä monia maailmoita kuin on niitä luovia ihmisiä.
Uusgnostilaisuuden ideologiassa Jumala (persoona) ei ole luonut maailmaa—me kaikki luomme omat maailmamme jokaisena tietoisuutemme hetkenä. Toisin sanoen heidän mielestään on jokainen meistä Jumala (vrt. 1.Moos.3.5)! On mitä tärkeintä, että me ymmärrämme sen suoranaiset seuraukset, että ihmisellä on maailmankatsomus, jonka mukaan ei ole olemassa mitään objektiivista todellisuutta. Itse asiassa se on toteutettu erinomaisella tavalla George Orwellin ei-kovin-futuristisessa romaanissa Vuonna 1984, jossa nimenomaan objektiivisen todellisuuden kieltäminen on olennainen osa "Ison Veljen" ja hänen despoottisen "puolueensa" sosiaalista ja poliittista filosofiaa. Eräässä vaiheessa kirjaa keskeinen hahmo Winston käsittää yhtäkkiä, että:

Lopuksi puolue ilmoittaisi, että kaksi plus kaksi on viisi ja ihmisen olisi uskottava se. Oli väistämätöntä, että he ilmoittaisivat tuon asian ennen pitkää: heidän asemansa logiikka vaatisi sitä. Heidän filosofiansa ei kieltänyt sanattomasti ainoastaan kokemuksen validiteettia, vaan koko ulkonaisen todellisuuden olemassaolon. Harhaopeista pahin oli terve järki. Eikä pelottavinta ollut se, että he tappaisivat toisinajattelijat, vaan että he saattaisivat olla oikeassa. Sillä miten me loppujen lopuksi tiedämme, että kaksi plus kaksi on neljä? Tai että painovoima toimii? Tai että menneisyyttä ei voi muuttaa? Entä jos sekä menneisyys että ulkonainen maailma ovat olemassa ainoastaan ihmismielessä ja jos itse mielikin on ohjailtavissa?

Tällainen ajattelutapa ei kuulu ainoastaan kaunokirjallisuuden maailmaan. Se on luonnollinen seuraus uusgnostilaisesta ajatustavasta ja osoittaa selvästi, että tämän maailman todellinen taistelukenttä ei ole mikään alue tai seutu, vaan ihmisen ajatteluprosesseissa—mikä on ymmärrettävissä, kun käsittää, että nimenomaan ihmisen mieli on se alue, jossa demonien ja ihmisen maailma liittyvät toinen toisiinsa. Orwellin romaanissa on eräs hyvin karmiva kohta, jossa "ajatuspoliisi"agentti O'Brien toteaa Winstonia kiduttaessaan ja aivopestessään:

Me hallitsemme ainetta, koska me hallitsemme mieltä. Todellisuus on kallon sisällä. Sinä opit asteittain, Winston. Ei ole mitään, mitä emme voisi tehdä. Voimme muuttua näkymättömiksi tai levitoida—kaikki on mahodllista. Voisin kellua tämän lattian yläpuolella kuin saippuakupla, jos haluaisin...Sinun on päästävä eroon noista 1800-luvun käsityksistäsi, jotka koskevat luonnonlakeja. Me teemme luonnonlait.

"Todellisuus on kallon sisällä." Tämä hindulaisgnostinen Orwellin ajatuspoliisin toteamus on lähes identtinen Peter Lamesurierin väitteen kanssa, jonka mukaan "maailmankaikkeus [on] päässäsi" ja hänen toisen väitteensä kanssa: "Me emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat. me näemme ne sellaisina kuin me olemme." Koko Orwellin kehitelmä oli huomattava todistus ymmärryksestä koskien tulevaa yhteiskunnallista uusgnostilaista kehitystä. Hän näki selvästi, että kaikkein voimallisin tapa manipuloida ihmisiä on väittää, että todellisuus ei voi koskaan olla muuta kuin subjektiivista todellisuutta. Aivan samalla tavoin kuin Orwellin Isoveli pyrkii hallitsemaan ihmisten mieliä poistamalla kaiken objektiivisen todellisuuden mahdollisuuden, samoin pyrkii Eksyttäjäkin saamaan maailman hallintaansa samoilla keinoilla. Sillä ilman objektiivista todellisuutta ei voi olla Jumalaa persoonana, ei Jumalan ilmoitusta eikä johdonmukaisesti myöskään varmaa pelastusta. Aivan samalla tavoin kuin silloin kun Israelissa ei ollut kuningasta, jokainen teki, mikä oli oikein hänen omissa silmissään (Tuom.17:6), samoin kun Maailmankaikkeuden Kuningas on syösty valtaistuimelta ihmisten mielissä, todellisuus kutistuu "ihmisen pahan sydämen kuvitelmiksi"—mikä viime kädessä merkitsee ihmisen itsensä jumalallistamista (vrt. 1.Moos.6:5; 5.Moos.29:18-19; Jer.11:7-8; 23:17).
Jos "mitään ei ole olemassa muuten kuin ihmisen tietoisuudessa"⁸, kuten "ajatuspoliisin" agentti O'Brien asian ilmaisee, taivas meitä kaikkia auttakoon; sillä oman neuvonsa ja Saatanan riehunnan varaan jätettynä ihmisen tietoisuus on maailmankaikkeuden roskatynnyri. Ja jos toiset ihmiset ovat "ainoastaan oman itsemme tiettyjä aspekteja", kuten Peter Lemesurier väittää ilman omaa objektiivista olemassaoloa bona fide, silloin olemme riisuneet ihmisyyden jokaiselta ihmisolennolta, jonka Jumala on luonut ja kieltäneet heidän Luojansa olemassaolon.
Maailmankatsomus, jonka mukaan "mitään ei ole olemassa paitsi ihmisen tietoisuudessa" on itse asiassa klassinen esimerkki hyvin luokitellusta filosofisesta kategoriasta, joka tunnetaan "solipsismina", joka voidaan määritellään seuraavasti: "Subjektiivisen idealismin äärimmäinen muoto, joka kieltää, että ihmisen mielellä ei ole mitään oikeutettua perustetta uskoa minkään muun kuin oman itsensä olemassaoloon."⁹ Vain hyvin harvat ajattelijat ovat uskaltaneet ripustaa hattujaan solipsismin hattukoukkuun, vaikka englantilainen filosofi Bertrand Russell julistikin ihanteenaan olevan "fysiikan perustaminen solipsistiselle pohjalle"¹⁰, mikä haave nyt onkin toteutunut. Sillä nk. "uusi fysiikka" on taaskin eräs alue, joka on ollut mukana kehittämässä käsitystä, jonka mukaan elämä on enemmän tai vähemmän pelkkää illuusiota.
Se, että viime aikoina on tieteen piirissä esitetty väitteitä, joiden mukaan aine on vain eräänlaista energiaa, on omalta osaltaan tukenut uusgnostilaisten väitteitä ja käsityksiä, että materiaaliset asiat ovat ainoastaan sitä, miltä ne näyttävät relativismin viitekehyksessä.
Tri Ernest Lucas Institute for Contemporary Christianity -instituutista Science and Christian Belief -lehdessä kirjoittaessaan kumoaa sellaisen ajatustavan sanoessaan: "Jos sanotaan, että aine on epätodellista, koska se voidaan muuttaa energiaksi, on se sama kuin sanottaisiin, että jää on epätodellista, koska se voidaan muuttaa vedeksi."¹¹ Mutta monetkaan aikamme tiedemiehistä eivät päättele yhtä järkevästi. Sen sijaan he ovat omaksuneet uusgnostilaisen käsityksen todellisuudesta. Kuten eräs kansainvälisesti johtava fyysikko toteaa suuresti arvostetussa teoksessaan: "Fyysistä todellisuutta ei ole olemassa ilman sen havainnoijaa ja hänen havainnointielimiään."¹² Ja hän jatkaa olettamuksiaan: "Ehkäpä kaikki ominaisuudet—ja siten koko maailmankaikkeus—on olemassa havaintojen voimasta, joita tietoiset olennot ovat jossain vaiheessa tehneet."¹³
Tämä käy täysin yksiin aikamme hindulaisgnostilaisen maailmankäsityksen ja fysiikan alalla vallitsevien käsitysten kanssa. BBC:n nk. "ihmisperiaatetta" käsittelevän tiedeohjelman toimittaja tiivisti tuon ajatustavan sanoessaan: "Maailmankaikkeuden keskus on olohuoneessasi". ¹⁴ Uuden fysiikan solipsistista mytologiaa levittäessään eräs toinen fyysikko kirjoittaa samaan tapaan väittäen, että "fyysisillä järjestelmillä ei voida sanoa olevan tiettyjä ominaisuuksia ilman meidän havaintojamme; ehkäpä puun kaatuminen metsässä ei loppujen lopuksi aiheutakaan mitään ääntä, jos kukaan ei kuule kaatumista."¹⁵
Nämä lausunnot kyseenalaistavat koko objektiivisen materiaalisen todellisuuden, jonka kolmiyhteinen Jumala on luonut. He siis sanovat itse asiassa, että "mitään ei loppujen lopuksi tapahdu, ellen minä koe sitä." Näin jokaisesta yksilöstä tulee oman maailmankaikkeutensa keskus. Ihmisestä tulee Jumala. Tällainen solipsistinen painajainen on nyt saanut valtaansa "älyköt", jotka ovat aikamme tieteen keulahahmoja. Kaikki tämä siitä huolimatta, että yleinen tuomio solipsismista nykyisissä filosofipiireissä on, että "esitettynä ratkaisuna ihmisen ulkomaailmasta saaman tiedon ongelman selittämiseksi sitä pidetään yleisesti reductio ad absurdumina."¹⁶ Ja kuitenkin se on nimenomaan kaikkien näiden uusgnostikkojen omaksuma käsitys nykyään heidän rakentaessaan maailmaa, joka on suurin piirtein yhtä todellinen kuin "Mansikkamaan" kuvitteellinen maailma.
On vertahyytävää edes ajatella sitä päivää, jolloin nämä ihmiset saavat täyden, avoimen hallintavallan maailmassa (mikä ei ehkä ole enää kovinkaan kaukana), ei ole mahdollisuuksien rajojen ulkopuolella, että he yrittävät pakottaa filosofiaansa kristityille toisinajattelijoille samaan tapaan kuin kirjan 1984 "ajatuspoliisit"—paitsi ettei tällä kertaa käytetäkään julmia sähköshokkikäsittelyjä, vaan "hoitoja" "kuntoutuskeskuksissa", jotka on suunniteltu muuttamaan ihmisen tietoisuutta halutulla tavalla.
Käsitys, jonka mukaan ei ole olemassa mitään objektiivista todellisuutta on tunkeutunut jopa kristillisiin järjestöihin. The Society for the Promotion (sic) of Christian Knowledge (kristillistä tietoa edistävä seura) on julkaissut äskettäin kirjan nimeltä Living Illusions (elävät illuusiot). Kirjan julkaisemista ennakoivassa lehdistötiedotteessa todetaan, että kirja "tutkii erilaisia uskon ilmauksia...ja väittää, että ne kaikki ovat illuusioita."¹⁷ Kirjoittaja, joka luennoi Leicesterin yliopistossa, väittää, että "ei ole olemassa mitään konkreettisia ja pysyviä sääntöjä, joiden varaan voitaisiin rakentaa totuus ulkoisesta todellisuudesta ja sisäisestä elämästä" ja havainnollistaa väitettään sekä psykoanalyysin, taiteen, tieteen, teologian että mystiikan alalla tehdyistä tutkimuksista otetuilla esimerkeillä osoittaakseen, että uskomuksemme ja olettamuksemme perustuvat ainoastaan henkilökohtaisiin havaintoihimme."
Solipsistinen maya-oppi on nykyään standarditavaraa monissa suurten tunnustuskuntien "kristillisissä" piireissä. Mitä tulee aitoihin kristillisiin kokemuksiin, käsitystä, jonka mukaan ei ole olemassa objektiivista todellisuutta, voidaan kuitenkin pitää "Saatanan syvyyksinä".
Mitä tapahtuu ihmisen moraalille, jos hän voi sanoa: "Se riippuu siitä, miten asiaa tarkastellaan..." joka kerran, kun joku rikkoo lakia. Raamatun mukaan jos joku tappaa toisen kylmäverisesti, se on objektiivisesti ottaen murha ja hän saattaa jopa menettää oman elämänsä. Mutta jos ei ole olemassa objektiivista todellisuutta, murhaajan selittelyistä (esim. "menetin vain hermoni..." tai "hänen ei olisi pitänyt jättää minua" tulee samanarvoista todellisuutta Jumalan lain kanssa). Toisin sanoen maailmankaikkeuden eettinen rikkumattomuus perustuu todellisuuden objektiivisuuteen.
Raamattu osoittaa lisäksi, että kaukana siitä, että meidän elämänkokemuksemme tässä maailmassa olisi illuusiota, se on hyvin todellista; ja Jeesus itse ilmoitti, että ne päätökset, joita teemme pelkästään maanpäällisen vaelluksemme aikana vaikuttavat koko iankaikkiseen elämäämme (Joh.5:24).
On mielenkiintoista havaita, että Lasarus ja rikas mies Jeesuksen vertauksessa (Luuk.16:19-31) eivät pitäneet mennyttä elämäänsä unena, vaan säilyttivät identiteettinsä ja korjasivat satoa siitä, mitä olivat tehneet tietoisina ihmisyksilöinä.
Tietoisuutemme on sidottu tähän hetkeen/ajan ulottuvuuteen ja on järkeenkäypää, että ymmärryksemme ja havaintokykymme ovat rajallisia verrattaessa niitä Jumalan vastaaviin kykyihin. Ainoastaan Jumalalla on on kokonaisnäkemys. Kristityllä on se ilmoitettu totuus, että ihmisen yritys tietää asioita Jumalan tavalla oli maailmankaikkeuden ensimmäinen eksytys ("te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan" 1.Moos.3.5).
Romaanissa 1984 Winston piti kiinni tärkeästä aksioomasta, joka oli: "Vapaus on vapaus sanoa, että kaksi plus kaksi on neljä: Jos se suodaan, kaikki muukin seuraa perässä." Ja se on totta meidänkin kohdallamme tänä gnostilaisen järjettömyyden aikakautena. Mutta meidän on sanottava myös, että todellinen Vapaus on vapaus tietää, että elävä, Jumala, joka on persoona, on luonut tämän maailmankaikkeuden ja että me kaikki olemme osallisia objektiivisesta maailmantodellisuudesta, jonka Hän on luonut, uskomme me sitten sen tai ei.

USKONNOLLISEN RELATIVISMIN NOUSU: KAIKKI TIET VIEVÄT TOTUUTEEN

Kaikki tiet vievät touuteen" on loogista jatkoa edellä esitetylle uusgnostilaisuuden tunnusmerkille "ei objektiivista todellisuutta". Tämä hindulaiseen sananlaskuun "Kaikki polut vievät vuoren huipulle" perustuva tunnusmerkki ylläpitää sitä valheellista käsitystä, jonka mukaan maallisen vaelluksemme (tai uusgnostilaisen ajattelun mukaisesti toinen toistaan seuraavien maanpäällisten inkarnaatioidemme) lopullinen tarkoitus on ekstaattinen mystinen yhtyminen "Ylimpään Olentoon". Tämän yhtymisen toteutumiseen johtavat tiet ovat monet ja monenlaiset ja meidän on valittava tie, joka parhaiten soveltuu omiin henkilökohtaisiin vaatimuksiimme. Jos uskot, että maailmankaikkeus on olemassa vain sen projektiona, mitä on omassa päässäsi, on luonnollisesti yhtä monia tapoja "käsittää jumaluus" kuin on sen kokevia ihmisiäkin. Muinaisten hindujen pyhässä kirjassa Bhagavadissa se esitetään seuraavalla tavalla: "Jokaisen ihmisen usko on hänen luontonsa mukainen".¹⁹ Täällä nykyajan lännessä tämä käsitys on esitetty tiivistetysti seuraavassa johtavan englantilaisen uusgnostilaisuuden kannattajan puheenvuorossa:

Olemme siirtymässä Vesimiehen aikaan, jolloin jokainen oppii tulemaan omaksi itsekseen ja ohjaamaan elämäänsä ja tietoaan yksilöllisellä tavalla...Kukaan muu ei voi ohjata tietäsi kuin sinä itse oman sisäisen ihmisesi ja jumalten ja jumalattarien opastuksella, jos haluat tuntea heitä...Vesimiehen aika on aikakausi, jolloin yksilöt valitsevat itse oman tiensä kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista.²⁰

Ilmaus "sisäinen minä" on uusgnostilaista sanastoa ja tarkoittaa "ihmisen sisällä asuvaa jumalaa" ja "jumalia" ja "jumalattaria", jotka ohjaavat vihityn tietä. Ne ovat "henkioppaita" ja henkiolentoja kaikkien uskontojen ja hengellisten pyrkimysten ollessa samanarvoisia. Hengellistä kasvua varten jokainen valitsee yksinkertaisesti sen, mikä tuntuu oikealta ja shoppailee valtavan hengellisten tekniikoiden valikoiman keskellä. Sellainen asenne on jyrkässä ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa (Jes.5:21; Sananl.12:15; 16:25; vrt. Tuom.17:6).
Uskonnollinen relativismi ei rajoitu uusgnostilaisen valtakunnan ulommaisille rajoille. Jopa entinen anglikaaninen Canterburyn arkkipiispa tri Robert Runcie on sanonut, että "kaikki uskonnot ovat luonteeltaan väliaikaisia tapoja ja merkkejä, jotka auttavat meitä vaelluksellamme Lopullista Totuutta ja Täydellisyyttä kohti".²¹ Ja Rooman paavi Johannes Paavali II on sanonut maailman monista uskonnoista, että

...vaikka valitut reitit näyttävät poikkeavan toisistaan, on olemassa vain yksi päämäärä, jota ihmisen henki syvimmiltään tavoittelee ja jota se ilmaisee etsiessään Jumalaa.²²

Voisi kysyä: mille vuorenhuipulle johtavatkaan skientologia, saatananpalvonta ja wicca-uskonto meidät? Ja eikö tämä olekin juuri osa ekumeenisen liikkeen suunnitelmaa?

"PURPLE HAZEN" TYYLISTÄ HENKISTÄ MINIMALISMIA

Uusgnostilaisen ajattelun mukaisesti ihmismielen käyttö on este, koska "henki" on yliaistillista ja aineetonta—ja siten sanojen ja logiikan ulkopuolella&mdash ja koska syntiinlankeemuksessa langettiin aineellisuuteen. Tuo este on siis kesytettävä, alistettava ja lopulta voitettava, jotta ihminen voi halutessaan saada yhteyden "sisäiseen minäänsä" (uuden aikakauden liikkeessä puhutaan ihmisen jumaluudesta) ja tulla todella hengelliseksi. Kaikkialla missä uusgnostilaisuus elää, väitetään hyvin voimallisesti, että mieli on esteenä todelliselle hengelliselle kehitykselle ja siten alistettu sille. Mistä syystä? Jotta Pettäjä pystyisi paremmin pääsemään ajatteluumme.
Tämä on pääsyy siihen, että tunnustavan seurakunnan karismaattisen liikkeen tietyissä piireissä käytetään transsia synnyttäviä tekniikoita, kuten esim. pitkitettyä yksinkertaisten säkeiden laulamista, suggestion aikaansaamaa "kaatumista hengen lyömänä" ja ekstaattista pulinaa, jota virheellisesti pidetään raamatullisena kielilläpuhumisen armolahjana. Kirjoittaja on itse asiassa kuullut useiden tuohon lahkoon kuuluvien sanovan, että mieli tai järjen käyttö ovat todellinen este kristillisille kokemuksille. Ottaen huomioon tämän lahkon mieltymys transsin aikaansaamaan, mystiseen uskontoon ei olekaan ihme, että jotkut liikkeen johtajista tekevät luonnottoman jaon "henkeen" ja "järkeen" ja neuvovat kokouksissaan ja konferensseissaan käyviä "Jättämään mielensä ovensuuhun kenkiensä viereen" samaan tapaan kuin tapahtuu Bhagwan Shree Rajneeshin darshan-kokouksissa. Hyvin suuri määrä kristittyjä houkutellaan nykyään hylkäämään älyllinen arviointi.
Esimerkiksi viinitarhaliikkeen perustaja John Wimber on puoltanut julkisesti "paradigmanmuutosta" länsimaista logiikkaa käyttävästä ajatustoiminnasta pelkästään itämaisen ajattelun kokemuksellisuuteen—mikä on täysin linjassa uusgnostilaisuuden mystisen ideologian kanssa.²³ Hän on sanonut, että "ensimmäisen vuosisadan seemiläiset eivät rakentaneet opetustaan lähtien perusolettamuksesta ja edeten johtopäätökseen; he eivät olleet rationalismin hallitsemia."²⁴
Tämä on mitä virheellisin ja ilkein väite. Se on historiallisesti paikkansapitämätön ja pyrkii lisäksi vielä halventamaan loogisuutta ikäänkuin se olisi jotain, jota tulisi kaihtaa. Se on myös kuvaavaa huomattavalle sekaannukselle karismaattisessa liikkeessä, mikä johtuu siitä, ettei siinä ole kyetty tunnistamaan eroa toisaalta (epäterveellisen) rationalismin, joka kieltää ihmeet ja Hengen toiminnan ja toisaalta (terveen) järjen käytön välillä, jossa kristitty harjoittaa välttämätöntä arviointia ja valitsee sen, mikä on Jumalan Sanan mukaista.
Tämän väärinkäsityksen takia sanotaan karismaattisissa piireissä usein, että mielen kykyjen käyttö on tuhoisaa todelliselle hengellisyydelle ja siellä yleensäkin vähätellään järkeä verrattuna siihen, minkä sanotaan olevan "Hengestä". Mutta tämän eksyttävämpää ajatusta ei voi olla. Järjellisyyden hylkääminen on kuulunut mystiikkaan ja kultteihin jo ihmiskunnan historian alusta asti. Sensijaan, että ihmisessä asuva Pyhä Henki syrjäyttäisi mielen toiminnot, Hän itse asiassa muuntaa sitä ja terävöittää sitä, niin että se toimii voimallisesti ja palvelee täysin Herraa Jeesusta Kristusta (Luuk.21:12-15; 1.Kor.2:15-16; Matt.22:37; Room.12.2; Ef.4.23; 2.Tim.1:7).
Väittäessään, että "ensimmäisen vuosisadan seemiläiset eivät rakentaneet opetustaan lähtien perushypoteesista ja edeten johtopäätökseen" John Wimber osoittaa myös tietämättömyytensä sekä historian että Raamatun suhteen. Herra Jeesus Kristus oli lopullinen esimerkki ensimmäisen vuosisadan seemiläisestä. Hän käytti kuitenkin jatkuvasti mitä tuhoisinta logiikkaa lyödäkseen vastustajansa. Tässä yksinkertainen esimerkki: "Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sentähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta." (Joh. 8:47). Jos A pitää paikkansa, siitä seuraa B. Jos A ei pidä paikkaansa, siitä ei seuraa B. Puhdasta logiikkaa: lähdetään perusväittämästä ja jatketaan johtopäätökseen. Voitaisiin esittää monia muitakin esimerkkejä, mutta riittäkööt kaksi uutta esimerkkiä. Hän sanoi: "Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa." (Joh.15:19). Jos A pitää paikkansa, siitä seuraa B. Jos A ei pidä paikkansa, siitä ei seuraa B. Puhdasta logiikkaa. Hän sanoi myös:

"Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää." (Matt.12:11-12)

Tämä on puhtaasti loogista päättelyä: lähdetään perusolettamuksesta ja edetään vääjäämättömään johtopäätökseen. Ja tuota menetelmää käytti itse asiassa ensimmäisen vuosisadan seemiläinen. Tällainen päättely lähtien pienemmästä ja edeten suurempaan oli yleistä ensimmäisen vuosisadan seemiläisessä logiikassa.
Paavali, toinen ensimmäisen vuosisadan seemiläinen, käytti täsmälleen samaa tekniikka: "Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?" (Room.8:32). Paavali käytti säännöllisesti mitä vastaansanomattomampaa logiikkaa. Käsitellessään korinttolaisten joukossa niitä, jotka —vaikka olivat uskovia—sanoivat, ettei ylösnousemusta kuolleista ole, hän käytti suorasukaista loogista argumentointia: "Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty. Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne." (1.Kor.15:16-17).
Hän käytti järjellistä ajattelua osoittaaksen heille heidän käsitystensä järjettömyyden samoin kuin Jeesus käytti logiikkaa osoittaakseen fariseuksille ja saddukeuksille heidän käsitystensä joutavuuden. Ja meidänkin on nykyään käytettävä logiikkaa osoittaaksemme heidän seuraajilleen ajassamme heidän käsitystensä joutavuuden. Ilman logiikaaa me emme koskaan pysty hajottamaan maahan "järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan" ja vangitsemaan "jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle" (2.Kor.10:5) Kristityn mieli on itse asiassa hyperlooginen mieli. Niinpä havaitsemme, että ensimmäisen vuosisadan seemiläinen, joka oli syntynyt sokeana ja joka oli viettänyt koko elämänsä kerjäläisenä Jerusalemin kaduilla huomasi Kristuksen (logoksen) parannettua ja pelastettua hänet, että hän kykeni käyttämään mitä musertavinta logiikkaa fariseuksia vastaan. Hänen voittoisa looginen päättelyketjunsa keskustelussa fariseusten kanssa (Joh.9:30-33), jotka olivat syyttäneet Jeesusta syntiseksi (Joh.9:24) ja ettei hän ollut Jumalasta (Joh.9:29) sujui seuraavaan tapaan:
Pääolettamus: "Jumala kuulee ainoastaan niitä, jotka palvovat Häntä, tekevät hänen tahtonsa eivätkä ole (katumattomia) syntisiä".
Toinen olettamus: "Jumala kuuli tätä miestä, koska Hän avasi sokeana syntyneen silmät—jollaista ei oltu ennen nähty".
Johtopäätös: "Tämä mies on Jumalasta. Jos hän ei olisi Jumalasta, Hän ei voisi tehdä mitään. Hän ei voi missään tapauksessa olla (katumaton) syntinen."
Mielenkiintoisinta tässä on se, että tämä kerjäläinen käytti itse asiassa samaa päättelytapaa voittaakseen fariseukset kuin mitä he itsekin käyttivät. Ensimmäisen vuosisadan seemiläiset harrastivat loogisia väittelyitä. Tästä näemme, että nimenomaan 20. [ja 21.] karsimaatikot eivät kykene väittelemään lähtien premisseistä ja edeten johtopäätökseen—ensiksikin siksi, että heidän päättelynsä on sekavaaa ja toiseksi siksi, heidän peruspremissinsä ovat pohjimmiltaan virheellisiä. He sekoittavat sanat "rationaalinen=järjellinen" ja "rationalismi" ja hylkäävät molemmat. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että kun Jeesus kumosi saddukeusten—oman aikansa äärirationalistien—opetukset ja heidän typerät yrityksensä todistaa, ettei ylösnousemusta ollut olemassa, Hän ei syytä heitä rationalismista, vaan tekee tyhjäksi heidän väitteensä loogisilla argumenteilla toinen toisensa jälkeen ja nuhtelee heitä lopuksi siitä, että he eivät "tunne kirjoituksia" (Matt.22:29)—mikä syyte olisi kohdistettava kaikkiin niihin, jotka väittävät, että "ensimmäisen vuosisadan seemiläiset eivät rakentaneet opetustaan lähtien perusolettamuksesta ja edeten johtopäätökseen". Ei ole ollenkaan "rationalistista" lähteä väittelyssä perusolettamuksesta ja edetä johtopäätökseen: se on ainoa totuuden osoittamiseen johtava keino—olet sitten ensimmäisen vuosisadan seemiläinen tai 20. [21.] vuosisadan anglosaksi!
Hylätkäämme siis kokosydämisesti humanistinen rationalismi, joka kieltää julkeasti kaiken yliluonnollisen; mutta harjoittakaamme samanaikaisesti Jumalan meille antaman järjen käyttöä, johon perustuu terve arviointi ja loogisuus niin että pystytään karttamaan kaikkea valheellisuutta. Milloinkaan aikaisemmin ei "selvä järki" ole ollut näin tarpeellinen seurakunnan elämässä. Järjen käytön korvaaminen mystiikalla on samaa kuin siirryttäisin yksiulotteisesta maailmasta mustaan aukkoon.
Näissä asioissa ovat ehkä maailman lapset viisaampia kuin valon lapset. Kun Herra joutuu käyttämään maallista lehdistöä tekemään huomioita, jotka paljastavat joidenkin kristillisten ryhmien absurdiuden ja shown (ehkäpä hän näki jonkun "Jumalan baarimikoista", Rodney Howard-Brownen juottamassa yleisöään humalaan "Pyhästä naurusta"), meidän olisi istuttava panemaan se muistiin. Sir Pregrine Worsthorne kirjoitti loistavassa pääkirjoituksessaan Sunday Telegraph-lehdessä otsikolla "That New Black Magic" (tämä uusi musta magia):

Karismaattinen uskonto kuuluu mitä suurimmassa määrin Uuden Aikakauden liikkeeseen. Toisin sanoen se on osa sitä mielettömyyden tulvaa, joka näyttää leviävän kaikissa länsimaissa. Alkaen erilaisista itämaisen mietiskelyn lajeista pieniin vihreisiin UFO-ihmisiin, on todisteita siitä, että yhä useammat ihmiset etsivät pakotietä elämän vaikeuksista mystiikkaan, mysteereihin ja taikauskoon.²⁷

Karismaattisten ja muiden kristillisten liikkeiden kuhertelu vaarallisen kumppanin, uusgnostilaisen renessanssin kanssa ilmenee nimenomaan mielen tyhjentämisenä. Eräs parhaita mielen tyhjentämistä ja passiivisuutta käsitteleviä kirjoja on Jesse Penn Lewisin klassikko Pyhien sota (Alkuperäisteos 'War on The Saints', mikä oikein käännettynä olisi 'Sota pyhiä vastaan').
Päin vastoin kuin hindulais-gnostilaisuudessa opetetaan, mielen kykyjen oikeanlainen käyttö kuuluu olennaisena osana kristittynä elämiseen. Jumalan palvominen edellyttää mielen kykyjen käyttöä samassa määrin kuin käytetään muitakin ihmiselle kuuluvia kykyjä (Matt.22:37; Luuk.10:27). Niinpä ihmisen tullessa kristityksi Jumalan voimasta, myös hänen mielellään on tärkeä sija tuossa muutosprosessissa (vrt. Room. 12:2) sen sijaan että siitä luovuttaisiin—tai kuten jotkut mystikot sitä kuvaavat se "pantaisiin tietämättömyyden pilveen". On varmasti totta, että yli-intellektualismi ja skolastiikka etäännyttävät Hengen, mutta ratkaisu siihen ei voi koskaan olla toiseen äärimmäisyyteen meneminen vajoamalla mielen passiivisuuten tai ekstaasiin.

ARVIOINTIKYVYTÖN SILMÄ JA TUOMITSEMISEN TUKAHDUTTAMINEN

Jatkuvasti näkee turvauduttavan temppuun, jolla arviointi saadaan vaiennettua: käytetään tiettyjä raamatunlauseita, jotka on irrotettu asiayhteydestään, niin että niiden merkitys vääristyy. Klassinen esimerkki tästä on Herran Jeesuksen Kristuksen sanonnan: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" (Matt.7:1) käyttö. Jotkut haluaisivat meidän tulkitsevan tämän jakeen tarkoittavan sitä, ettei meidän pidä koskaan arvioida (tuomita) mitään asiaa tai henkilöä niin, että hän/se joutuisi negatiiviseen valoon. Sellaiselle tulkinnalle ei kuitenkaan löydy minkäänlaista perustetta Raamatusta.
Ensiksikin Jeesus viittasi tässä jakeessa ensisijaisesti itsetyytyväiseen, tekopyhään, tuomiohenkiseen toisen ihmisen tuomitsemiseen sellaisissa asioissa, joissa syyllistymme itse samaan tai asioissa, joita meillä ei ole edellytyksiä arvioida=tuomita. Se käy selvästi ilmi asiayhteydestä, jossa sanat on lausuttu (Matt.7:1-6) liitettynä Jeesuksen lisätoteamukseen Hänen sanoessaan. "Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio" (Joh.7.24).
Meidän on siis ilmeisesti tarkoitus tuomita (=arvioida)—jopa negatiivisella lopputuloksella—mutta tuomion on lähdettävä vanhurskauden vankalta pohjalta eikä perustuttava pinnallisuuteen. Toisin sanoen meidän mittanuoramme tuomitessamme tulisi olla Jumalan henkeyttämä Sana eikä omat ahdasmieliset ihmistraditiomme ja arvomme. Meidän ei tulisi myöskään koskaan jättää huomiotta sitä seikkaa, että kautta koko Raamatun kulkee elintärkeänä valtasuonena se, että on kyettävä erottamaan toisistaan oikea ja väärä opetus, mikä ylittää sellaisen perinteen, jonka mukaan on aina puhuttava vain hyvää toisista ihmisistä.
On totta, että me emme kykene tekemään erehtymätöntä tuomiota ihmissydämistä—vain Herra voi sen tehdä—mutta sen sijaan meitä kehotetaan kerta toisensa jälkeen käyttämään arvioinnin armolahjaa erotellessamme toinen toisistaan postitiivisesti ja negatiivisesti vaikuttavat hengelliset vaikuttajat (Matt.24:4; Mark.13:21-23; Room.16:17; 1.Kor.2:12-16; Ef.5:6; Jaak.5.19,20; 2.Piet.3:17; 1.Joh.4.1). Itse asiassa Uudessa Testamentissa käytetty kreikankielen sana, joka tarkoittaa "arviointia" on diakrisis [Alan Morrisonin perustaman lehden ja arvioivan sivuston nimi], joka muodostuu sanoista dia (välillä) ja krisis (tuomio). Arviointi tarkoittaa sitä, että tehdään arvioiva tuomio.
Kristuksen opetuslapsina meidän uskoomme sisältyy arviointi (=tuomitseminen) kaikissa ihmissuhteissamme pitäen mielessämme aina Joh.7:24:n selventävä opetus: arvioinnin (=tuomitsemisen) on oltava objektiivista, oikeamielistä ja raamatullista eikä itsekeskeistä, pinnallista eikä legalistista tuomiohenkisyyttä. Sama koskee tarvettamme tuomita opit, jotka uhkaavat maanpäällisen seurakunnan vakautta ja opillista terveyttä. Kuten anglikaanipiispa J.C. Ryle asian ilmaisi yli sata vuotta sitten.

Useimmilla tosi uskovilla on hengellinen vaisto, jonka avulla he pystyvät yleensä erottamaan toisistaan oikean ja väärän opetuksen...Varokaamme halveksumasta tuota vaistoa. Mitä halveksuva maailma sitten siitä sanookin, se on eräs niistä erityisistä tunnusmerkeistä, jonka avulla tiedämme Pyhän Hengen asuvan jossain uskovassa.²⁶

Tähän sisältyy tietenkin kätketty suunnitelma: sillä väärän valkeuden enkelin etujen mukaista olisi, ettemme koskaan lausuisi negatiivista tuomiota (arviointia) niistä, jotka haluavat tuhota seurakunnan ja sen perustukset eli niistä, jotka levittävät kuolettavia harhaoppeja ja väärää oppia. Tähän liittyen on sanottava, että todellinen syy siihen, että tuomitsemattomuudesta on tullut niin suosittua tänä aikana, on se, että se saa tuomitsevan ja kostavan Jumalan käsitteen näyttämään naurettavalta, vanhanaikaiselta ja epätodenmukaiselta—ovela suunnitelma maailman eksyttämisessä. Välittämättä Jeesuksen lukuisista varoituksista koskien Jumalan tuomioita, ihmiset haluavat mieluummin sivuuttaa sellaisen hirvittävän kosmisen todellisuuden mahdollisuuden—Karitsan, joka "polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan" (Ilm.19:15)—korostaen sen sijasta äärettömän paljon mukavampaa ajatusta rakastavan, kaikkea syleilevän universalistisen Jumalan kaikkivoipaisuudesta. Ennenkuin käsitetään, että tuomitsevan, syntiä vihaavan Jumalan viha on olennainen osa Jumalan tutkimatonta rakkautta, tapahtuu vain vähän todellista parannuksentekoa tällä paholaisen eksyttämällä planeetallamme.

MARKIOLAISTEN HARHA: VANHAN TESTAMENTIN HYLKÄÄMINEN

Toinen kaikenlaiseen, niin uuteen kuin vanhaankin gnostilaisuuteen liittyvä tunnusmerkki on Vanhan Testametnin hylkääminen ja sen pitäminen pelkästään mytologiana tai satuina. Eräs ensimmäisiä, joka tuli tästä tunnetuksi seurakunnan historiassa oli Markion-niminen mies (kuoli n. 160), joka kehitteli omanlaisensa gnostilaisuuden ja laati oman kaanoninsa Raamatun kirjoista, johon kuului Luukkaan lyhennelmä ja kymmenen Paavalin kirjettä. Hän uskoi, että Vanhan Testamentin Jumala oli epäoikeutetun väkivaltainen ja hyvin paljon alemmalla tasolla kuin Herran Jeesuksen Isä Uudessa Testamentissa. Lempeä kirkkoisä Polykarpus (n.70-n.155/160) käytti Markionista nimitystä "Saatanan esikoinen". Markionin opetuksella oli suuri vaikutus seurakuntaan aina 400-luvulle saakka, jolloin se sulautui manikealaisuuteen. Hänen Vanhan Testamentin vastainen perintönsä on kuitenkin säilynyt pitkään ja esiintyy kaikkien niiden tunnusmerkkinä, jotka yrittävät murentaa Kristuksen persoonaa ja työtä.
On helppo löytää syyt tähän Vanhan Testamentin hyljeksimiseen. Ensiksikin, Vanhan ja Uuden Testamentin välillä vallitsee jatkuvuus ja jos ne revitään irti toisistaan, tekee se molemmat Raamatun osat merkityksettömiksi.
Kuten Augustinos Hippolainen sen ilmaisi: "Uusi on Vanhassa latenttina; Vanha on Uudessa patenttina." Älkäämme unohtako sitä tosiseikkaa, että Jeesus piti koko Vanhaa Testamenttia Jumalan henkeyttämänä Sanana, joka ei koskaan häviä (esim. Joh.10:35; Luukas 24:27,44). Hän lainasi sitä usein auktoriteetilla ja sekä Hän että apostolit pitivät selvästi Hänen elämäänsä ja kuolemaansa Vanhan Testamentin profetioiden täyttymyksenä ("On kirjoitettu...").
Uusgnostilaisen näkemyksen mukaan Vanha Testamentti on vain tarua—sarja allegorisia taruja, joiden tarkoituksena on esittää tiettyjä hengellisiä totuuksia. Tämä saattaa tapahtua jopa monissa eri vastakkaisissakin muodoissa. Manchesterin yliopiston seemiläisten kielten professori ja Kuolleen meren kääröjen kääntäjä John Marco Allegro julkaisi 1970-luvun alussa kirjan nimeltä The Sacred Mushroom and the Cross. Tuossa teoksessa väitetään, että Raamattu ja varsinkin Vanha Testamentti on hallusinogeenejä, sieniä syövän hedelmällisyyskultin huolellisesti yhteen kokoama allegoristen kertomusten kokoelma. Tuossa teoksessa väitettiin mm., että Eesau (joka oli punakka, karvainen mies) symbolisoi punalakkista ja karvaista psykedelistä sientä Amanita Muscariaa. Ei voi muuta kuin ihmetellä kaikkia niitä keinoja, joiden avulla tutut Raamatun kertomukset pakotetaan sopimaan teoriaan—mikä kaikki on jäänyt huomaamatta Raamatun tutkijoilta 2000 vuoden ajan. On selvää, että kirjoittajasta tuli rikas teoksensa kautta, niin että hän voi elellä joutilaana Man-saaren veroparatiisissa!
Uusgnostilaisuudessa väännellään ja käännellään Vanhaa Testamenttia lukemattomin eri tavoin omien oppien tukemiseksi. Osallistuin itse seminaareihin, joissa tätä "ihmeellistä" Raamattukäsitystä esiteltiin. Niissä väitettiin, että Israelin kansan pako Egyptistä erämaahan symboloi "Sisäisen minän" pakoa egomielen orjuudesta; että Joosefin kirjava viitta symboloi hänen eteeristä "auraansa"; että Goljat symboloi ihmisen liian suureksi kasvanutta egoa, joka lapsenkaltaisen "sisäisen minän" (Daavid) on "tapettava" jne. ad nauseum.
On varmastikin totta, että Vanhassa testamentissa on paljon symbolisia elementtejä—"typologioita", kuten niitä kutsutaan. Mutta me tulkitsemme Raamatun symboliikkaa hyvin eri tavalla kuin gnostilaiset. Kaukana siitä, että kutistaisimme VT:n pelkkien myyttien kokoelmaksi, päinvastoin—Raamatun symboliikka vahvistaa ja korostaa VT:n yhteyttä UT:iin. Sillä kaikki nuo "esikuvat" (typologiat) saavat täyttymyksensä UT:ssa ja olivat ikäänkuin esikuvia myöhemmistä tapahtumista, jotka on paljon helpompi ymmärtää ja hyväksyä, kun ne aikanaan tapahtuivat/tapahtuvat.
Esimerkiksi vedenpaisumus tuomiona on esikuva viimeisestä tuomiosta; VT:n uhrit olivat esikuva Kristuksen uhrista; Israelin kansan vapauttaminen faaraon orjuudesta oli esikuva uskovien vapahtamisesta Saatanan vallasta; Daavid symboloi Goljatin tappaessaan sitä, miten Herra Jeesus tuhoaa Antikristuksen (ja hänen johtajansa Saatanan) jne. Ratkaiseva ero siinä miten kristitty uskova ja miten uusgnostilainen käsittävät nämä symboliset elementit on se, että kristittyjen mielestä ne eivät ole ainoastaan tulevien tapahtumien symboleita, vaan ne olivat myös todellisia historiallisia tapahtumia. Tämän symboliikan suuri vahvuus onkin juuri siinä, että Jumala on itse asiassa säätänyt niin, että historialliset tapahtumat muodostavat aineiston, jonka pohjalta Vanhan Testamentin ihmiset kykenivät ymmärtämään tulevaisuutta ja samoin, että näiden menneiden tapahtumien kautta seurakunta voi saada täydemmän kuvan niistä tapahtumista, joiden esikuvia ne olivat.
Ei voida tarpeeksi korostaa Vanahn Testamentin merkitystä kristilliselle uskolle. Siitä huolimatta monet uskovat eivät arvosta sitä kovinkaan paljon nykyään uskoessaan, että Uusi Testamentti on tullut Vanhan tilalle. Tällaisella virheellä on vakavat seuraukset kristinuskon tulevaisuudelle. Kuten eräs kirjoittaja varoittaa:

Se, että gnostilaisuus kuten tietyt muutkin uudemmat liikkeet, yhdistää Vanhan Testamentin hylkimisen aikamme taikauskoon ja kiinnostukseen okkultismia kohtaan, auttaa meitä käsittämään Vanhan Testamentin merkityksen kristilliselle opille. Kristinuskon pääopit ovat tosin peräisin Uudesta Testamentista ja pintapuolisesti katsoen saattaisikin vaikuttaa siltä, että Vanhan Testamentin merkitys on lähennä sen sisältämässä taustatiedossa. Itse asiassa on kuitenkin niin, etä nimenomaan Vanha Testamentti vahvistaa Kristuksen persoonan ja hänen työnsä osana todellista historiaa. Siellä missä Vanhaa Testamenttia hyljeksitään tai sen merkitys rajataan ainoastaan juutalaisten uskonnolliseen ajatteluun kuuluvaksi, kristityt lankeavat erilaisiin mytologioihin ja okkultismiin.

Sellaisen allegorisen raamattukäsityksen vaarallisuus osana Saatanan strategoita käy ilmi liiankin selävsti kun ajattelee uusgnostilaisen tiedemiehen Lyall Watsonin hyväksymää sanontaa "Kun suuri joukko ihmisiä uskoo jonkun myytin, siitä tulee todellisuutta"²⁸ Niinpä uskovien on taisteltava kaikin keinoin Vanhan Testamentin ainutlaatuisen historiallisuuden puolesta, sillä ilman sitä—jonka Saatana varsin hyvin tietää—muuttuu Uusi Testamenttikin kyseenalaiseksi ja samaa tietä myös kristillisen evankeliumin perusta. Molemmat Testamentit seisovat tai kaatuvat yhdessä.

"VAPAUTUS PAHASTA": PAHOLAISTA EI PIDETÄKÄÄN PERSOONANA

Eräs kaikkein kauaskantoisimmista uusgnostilaisen maailmankuvan piirteistä on se, että se kieltää kerta kaikkiaan, että paha on saanut jalansijan kosmoksessa, koska pahat henkivallat alunperin puuttuivat tapahtumien kulkuun. Henkivaltojen kanavoimissa sanomissa ei ole pienintäkään viitettä siihen, että olisi käynnissä taistelu, joka olisi saanut alkunsa jo aikojen alussa. Niissä on aina perusolettamuksena, että kaikki kanavoidut sanomat tulevat hyväntahtoisilta olennoilta ja että kaikki maailmankaikkeudessa esiintyvä paha on pelkästään kehittymättömien ihmisten mielen projektioita. Jos noissa piireissä edes vihjaakaan siihen suuntaan, saa osakseen syytöksiä, että vain projisoi omaa "ongelmallista tilaansa" maailmaan ja että asianomaisen olisi parasta etsiä välittömästi psyykis-hengellistä apua päästäkseen selville vesille.
Uuden aikakauden liikkeen liikemaailman konsultti Peter Russell väitti, että raamatulliset viittaukset Jeesukseen Kristukseen kertovat kaikkien ihmisten "sisäisestä Kristuksesta" ja että Saatana tai Antikristus symboloivat yksilön "egominää", joka on eliminoitava. On helppoa löytää sellaisen Ilmestyskirjan allegorisoinnin syy. Niin pian kuin Saatanaa ei pidetä enää persoonana ja hänestä on tehty vain ihmisen egon symboli, muuttuu koko Raamatun rakenne ja koko sen eskatologia muuttuu ratkaisevalla tavalla, kuten näemme Peter Russellin Uuden Jerusalemin tulkinnasta, jonka mukaan se symboloi:

...egomielemme komentelusta vapautettua maailmaa, maailmaa, jossa vapautettu mieli on pikemminkin sääntö kuin poikkeus...Lopulta on maailmassa rauha—sisäinen rauha, jota olemme niin kauan tavoitelleet.²⁹

Päinvastoin kuin mitä tässä opetetaan, Jeesus sanoo, ettei meidän tule kuvitella, että Hän olisi tullut tuomaan rauhan maan päälle: "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan" (Matt.10:34). Hän opetti, että evankeliumi tulee luonnollisesti jakamaan ryhmät ja perheet ja ettei sitä ratkaista ennenkuin aikojen lopussa, kun "Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin" (Matt.13:49-50). Tällä erottelulla, joka julistaa Uuden Jerusalemin alkua, ei ole mitään tekemistä "sisäisen minän" vapauttamisen kanssa "egomielemme" vallasta. Se on todellinen tapahtuma, joka tapahtuu todellisille, ettisesti vastuullisille ihmisille ja se tulee saamaan aikaan huomattavaa "itkua ja hammasten kiristystä" (Matt.13:50).
Koska uusgnostilaisen ajattelun mukaan Saatana-niminen olento on vain ihmisen egon symboli, ristiriitaa aiheutuu vain siitä, että egomieli asettuu vastustamaan psyykistä vapautusta. Poistetaan ego ja maailma muuttuu. Tämä puolestaan määrittää uusgnostilaisen käsityksen pahasta ja kosmoksen mahdollisesta epäkunnosta. On esitettävä muutamia kysymyksiä tämän kaiken valossa: Keitä tai mitä olivat ne demonit, joita Jeesus ajoi ulos niin monista ihmisistä maallisen vaelluksensa aikana? Olivatko he/ne vain pahojen "ajattelutapojen" aikaansaamaa projisointia kuten uusgnostilaiset väittävät? Vai käyttikö Jeesus vain aikansa demoneista puhuvan uskonnon kieltä ihmisiä liehitelläkseen kuten modernistiteologit uskovat?
Raamattu osoittaa selvästi, että Herra Jeesus Kristus hyväksyi käsityksen, että on on olemassa suuri joukko erilaisia demoneja, jotka toimivat pahan Saatana-nimisen olennon johtamina ja hänen auktoriteettinsa alla (Matt.12:22-28). Hän on persoona. Jeesus opetti myös, että "paholainen ja hänen enkelinsä" ovat eettisesti vastuunalaisia olentoja, jotka ovat persoonia, joiden kohtalona on viettää iankaikkisuus helvetissä viimeisen tuomion tapahduttua tämän aikakauden lopulla (Matt. 25:41; vrt. Ilm.20:10). Jeesus puhui lisäksi selvästi Saatanasta olentona, joka on tietty henkilö, joka oli itse asiassa "tämän maailman valtias" Hänen lihassa olonsa aikaan ja jonka Hän oli tullut syöksemään vallasta (Joh.12:31). Hän kuvasi myös Saatanan olevan persoona, joka keksi valheen jo koko ihmiskunnan historian alussa ja joka toi kuoleman maailmaan (Joh.8:44). Apostoli Johannes sanoo samaa, että paholainen on eettisesti vastuullinen persoona, joka "on tehnyt syntiä alusta asti" ja että Jumalan Poika on tullut lihaksi nimenomaan "että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot" (1.Joh.3.8). Kaikki Uuden Testamentin kirjoittajat puhuvat demoneista ja pahoista enkeliolennoista todellisina olentoina, jotka ovat persoonia (vrt. 1.Kor.10:20-21; 1.Tim..1; Jaak..2:19; Ilm.6:14).
Ei ole osoitettu, että ne monet ihmiset, joissa oli demoneja Raamatun mukaan, olisivat olleet omien vallanhaluisten egojensa uhreja, vaan heitä kuvataan sellaisten todellisten olentojen vaivaamiksi ja vallassa oleviksi, jotka ovat persoonia ja joita Herra Jeesuskin sellaisina puhutteli samoin kuin ne, joille Hän oli antanut vallan ajaa ne ulos ihmisistä (vrt. Luuk.8:2 & 30). Apostoli Paavali puhuu hyvin selvin sanoin siitä, että uskovat ovat osallisina hengelliseen kosmiseen taisteluun "kaikkia perkeleen kavalia juonia vastaan". Hänen alaisinaan toimii valtava joukko henkiolentoja, jotka ovat "tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita" (Ef.6:11-12).
Se, että uusgnostilaiset opettavat, että paholainen ja hänen pahat henkiolentonsa ovat vain "kehittymättömien" ihmisten pahan mielen heijastuksia ja että Saatana edustaa ihmisen minää, joka on voitettava "sisäiseen Kristukseen" yhtymällä, on eräs kaikkein täydellisimpiä juonia, joilla Saatana on ihmisten mieliä saastuttanut. Sekin on yksi niistä myyteistä, jotka hämärtävät todellisuutta.

SISÄINEN HYVYYS: PERISYNNIN (JA SYYLLISYYDEN) KIELTÄMINEN

Hyvin tiiviisti sen uusgnostilaisen myytin kannoilla, jonka mukaan paholainen on vain mytologinen olento, seuraa ensimmäisten esivanhempiemme perisynnin kieltäminen. Kuvatessaan syntiinlankeemuksen asteittaiseksi lankeemukseksi yhä pahempaan syntiin ja minätietoisuuteen, opetus, jonka mukaan Aatamin synti siirtyi koko ihmiskuntaan (kuten henkeytetty apostoli opettaa Room.5:12; 1.Kor.15.21-22; vrt. 1.Moos.3:1-6; Jes. 43:27) on siirretty vähin äänin taka-alalle.
Uusgnostilaisuudessa vallitsee käsitys, että ihmiskunta on pohjimmiltaan hyvä ja että jos meidät voitaisiin uudistaa mietiskelyn, paremman vanhemmuuden, kasvissyönnin, ruumiin energioiden uudelleenryhmittelyn, oikeiden "henkioppaiden", rauhaa ja oikeudenmukaisuutta tavoittelevien liikkeiden, psykoterapian ja vihreän ajattelun jne. avulla, me voisimme tulla yhteen kaikilta maapallon suunnilta ja voisimme luoda kauniin planeettatiimin yhdessä ihanien ihmisten kanssa. Ei ole vaikea havaita, miksi tällainen harhakuvitelma on syntynyt.
Vastustaja—samoin kuin omia skandaaleitaan peittelevät poliitikotkin—haluaisi kieltää syntiinlankeemuksen kokonaan ja myös sitä seuraavan rappion kohti laittomuutta ja kieltää siten evankeliumin suuren väitteen, että syntiinlankeemuksen seurauksena syntynyt sisäänrakennettu syntisyys on tehnyt meistä voimattomia, kadotettuja, pelastumattomia, niin että tarvitsemme kipeästi armollista Vapahtajaamme (Joh.15.5). Uusgnostilainen Saatanan mytologisointi ja 1. Mooseksenkirjan alkupuolen symbolinen vääntely on värittänyt niin voimakkaasti heidän käsityksiään syntiinlankeemuksesta, johon ihmiskunta on itsensä syössyt, ettei heillä ole mitään sijaa ihmisen synnynnäiselle syntisyydelle. Niinpä pahuuden ilmeneminen maailmassa on sentähden nykyajan gnostilaisille ainoastaan pikemminkin ihmisen omaa päättelyä kuin mitään objektiivista todellisuutta. Esimerkkinä uusgnostilaisesta ajattelusta Findhorn-guru Peter Lemesurier torjuu ajatuksen Saatanasta persoonana väittäessään, että sellainen on vanhanaikaista dualismia ja toteaa sitten:

Ei näytä olevan olemassa muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se tosiseikka, että maailma on ollut aina täydellinen, ihmiskunta on aina ollut täydellinen eikä mitään vajavuutta ole koskaan astunut kuvaan. Mitä siis on astunut kuvaan? Kuvaan on astunut ihmisen tietoisuus—ei ainoastaan oikean aivopuoliskon yleinen tietoisuus, vaan myös vasemman aivopuoliskon keskittynyt, analyyttinen tietoisuus. Juuri tämä viimeksimainittu tietoisuuden muoto alkoi jakaa maailmaa kategorioihin, jotka muodostivat kaiken ajattelun ja kielen perustan...Maailman kuviteltu epätäydellisyys on aina ollut pelkkää illuusiota aivan alusta lähtien. Se, mitä on tapahtunut, on se, että ihmiskunta on kadottanut näkyvistään todellisuuden sellaisena kuin se on. Ja ainoa keino parantaa tilannetta oli—ja on—asettaa ihmiskunnan tietoisuus takaisin kosketuksiin todellisuuden kanssa muodostamalla vähintäänkin yhteyden suorien aistihavaintojemme kanssa niin, että ne eivät ole täysin teoreettisten vasemman aivopuoliskossa mellastavien kategorioiden ja tuomioiden saastuttamia.³⁰

Sitten Peter Lemesurie lausuu mitä merkittävimmän väitteen:

On olemassa illuusio, että maailma on epätäydellinen ja sisäisesti jakautunut, niin että Eedenin puutarha on meiltä kadoksissa ja se on palautettava ennalleen. Todellisuudessa kaikki on ehdottoman täydellistä sellaisena kuin se on eikä Eedenin puutarhan olemassolo ole koskaan lakannut.³¹

Nämä erikoislaatuiset sanat poistavat kaiken pahan toiminnan mahdollisuuden aina ihmiskunnan alusta asti. Eikä siinä kaikki; väistämätön seuraus tästä perisynnin kiletämisestä on opetus, jonka mukaan kaikki ihmiset, jotka koskaan ovat eläneet, pelastuvat. Vaikka on totta, että kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia ja ovat velkaa sekä olemassaolonsa että sen ylläpidon Hänelle, ei se, että meidät on luotu ole tae siitä, että meidät olisi adoptoitu Jumalan perheeseen (Joh.1:12; Room.8:8-17; 9:8; 2.Kor.6:18; Gal.4.5-6).
Väärä opetus, jonka mukaan kaikki ovat Jumalan perhettä—ja siten Hänen suosiossaan—jättää huomiotta ne lukemattomat raamatunkohdat, joiden mukaan ne, jotka Jumala on armossaan valinnut Hänen perheensä jäseniksi, ovat Hänen perheväkeään ja kuuluvat Hänen valtakuntaansa (esim. Matt.11:25; 20:16; 25:34; Luuk.8:10; 10:20; 18.7; Joh.6:37-39, 44-45; 10:2-4, 25-29; 17:2,6,9; Room.8:28-30; Ef.1:4-5,9-11; jne.), ja myös monet Herran Jeesuksen itsensä sanat, kun Hän julistaa sitä epämukavaa totuutta, että kaikki eivät pelastu (esim. Matt.13:24-30, 38-42; 22:11-14; Luuk.20:45-47; Joh.3.36; 5:28-29; jne.).

SISÄINEN "JUMALA": UNIVERSAALI JUMALUUSTIETOISUUS

Vielä eräs Uuden Tietoisuuden suosikkiopetuksista on, että koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, on jokaisessa ihmisessä jotain Jumalalle ominaista—mikä tunnetaan uusgnostilaisessa kielenkäytössä "jumaluustietoisuutena"" tai "Sisäisen valaistuksen oppina" tai "korkeampana minänä".
Tämä opetus "sisäisestä Jumalasta" on uusgnostilaisuuden peruskäsitteitä, mutta se on ollut myös shamanismin ja idän mystiikan perusasioita jo vuosituhansien ajan. On mahdollista, että tämä opetus tulee olemaan eräs pääkanavista, jota kautta kristillisen evankeliumin romuttuminen nopeutuu. Sillä kun kaikilla ihmisillä on sisäinen Jumala, häviää kristinuskon pelastussanoman ainutlaatuisuus verrattuna kaikkien maailmanuskontojen väitteisiin itsestään.
Uusgnostilaiset käyttävät kolmea Vanhan Testamentin kohtaa tukemaan väitteitään, että kaikissa ihmisissä on jumaluuden kipinä.
Kaikkein käytetyin Vanhan Testamentin kohta, jota käytetään tukemaan gnostilaista käsitystä siitä, että Jumala asuu jokaisessa luodussa on Psalmit 46:11, jonka perusteella on rakennettu aivan oma oppi "Hiljenny ja tunne Jumala" (engl. Raamatussa "Be still and know God"). Ajatuksena on, että ihmisen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin "hiljentyä"—minkä yleensä tulkitaan uusgnostilaisissa piireissä tarkoittavan meditointia, jonka tarkoituksena on mielen lamaannuttaminen—jolloin saavutetaan "jumaluustietoisuus", ts. ihminen "tietää" olevansa Jumala.
Tämäkin on jälleen Raamatun vääristelyä, jossa kohta irrotetaan asiayhteydestään. Kyseessäolevassa Raamatun tekstissä ei kehoteta lukijoita hiljentymään ja tuntemaan sisäinen Jumala" "be still, and know the God within". Sen sijaan tekstiyhteydestä käy selvästi ilmi, että Herra käskee vihollisiaan (ja myös omaa kansaansa) lopettamaan taistelunsa ja tunnustamaan Hänen jumalallinen auktoriteettinsa ja voimansa maan päällä. Hepreankielen sanalla, joka on käännetty sanaksi "hiljaa" englanninkielisessä Raamatussa, raphah, on merkitykset 'lopettaa' ja 'luopua'. Niinpä kun Jumala sanoo "Be still, and know that I am God", (suomalaisessa Raamatussa "Heretkää ja tietäkää, että minä olen Jumala", Hän sanoo itse asiassa tässä kohtaa: "Heretkää kaikista typeristä taisteluistanne ja käsittäkää, että minä olen Jumala ja että te ette kykene vastustamaan minua tai saattamaan minun kansaani sekaaanukseen."
Toinen Vanhan Testamentin kohta, jota gnostilaiset käyttävät tukemaan oppiaan "sisäisestä Jumalastamme" on Jobin kirjan 34:14-15, jonka joissakin käännöksissä annetaan eräästä Elihun sanonnasta se vaikutelma, että Jumalan Henki asuu jokaisessa ihmisessä. Kun tutkimme asiaa alkuperäisestä hepreankielisestä tekstistä, kuuluu sanatarkka käännös:

Jos Hän kiinnittää sydämensä ihmiseen, jos Hän kokoaa itselleen henkensä ja henkäyksensä, kaikki liha tuhoutuu yhdessä ja ihmisestä tulee jälleen tomua.

Tässä puhutaan ihmisen hengestä ja henkäyksestä—hänen Jumalan antaman elämänvoimansa— pois vetämisestä, ei ihmisessä asuvan Jumalan Pyhän Hengen poisvetämisestä (huomaa Jumalaan viittaavien pronominien iso alkukirjain). Kuten John Gill tähdentää tutkielmassaan koskien tätä jaetta, "henki", joka palautetaan Jumalan luokse Jobin 34:14:ssä ei ole

Hänen oma Henkensä ja henkäyksensä, jotka Jumala vetäisi takaisin itseensä ja pidättäisi sen vaikutuksen luoduiltaan; vaan ihmisen hengestä ja henkäyksestä, jotka ovat Jumalasta ja jotka Hän annettuaan voi vetää takaisin, milloin Hän haluaa.³²

Tätä tukee myös Elihun aikaisemmin Jobin kirjassa oleva puheenvuoro, jossa hän sanoo: "Jumalan henki on minut luonut, ja Kaikkivaltiaan henkäys elävöittää minut." (Job 33:4). Tämä ei ollenkaan tarkoita sitä, että Elihu uskoisi Jumalan laittaneen hänen sisimpäänsä jumaluuden kipinän. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että Jumalan Henki on luonut hänet ja pitää hänet voimallaan hengissä. Myös kuningas Salomo puhuu samasta asiasta sanoessaan, että kuolemassa "tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin" (Saarnaaja 12,7). Tässäkin tapauksessa Salomo puhuu ihmisen hengestä (elämän voimasta), vaikka ihmisen elämä on varmastikin Jumalan Hengen luoma ja ylläpitämä, eikä tässä puhuta Jumalan Pyhästä Hengestä tai mistään ihmisessä asuvasta jumaluudesta.
Sama koskee myös Psalmin 104 jakeita 29-30, joka on myös tekstinkohta, johon gnostilaiset tukeutuvat perustellessaan oppiaan "ihmisen sisällä asuvasta Jumalasta". Tässä ihanassa sydämen kyllyydestä Jumalan luomistekoa ja Hänen kaikkivaltiuttaan ylistävässä puheenvuorossa psalmin kirjoittaja sanoo Herralle: "...sinä otat pois niiden hengen, ne kuolevat ja palajavat tomuun jälleen. Sinä lähetät henkesi, ja ne luodaan; ja sinä uudistat maan muodon." Tässä ei ole kuitenkaan mitään viittausta panteistiseen käsitykseen Jumalan asumisesta luomakunnassaan. Näissä jakeissa ilmaistaan ainoastaan se, että kaikki elämä on riippuvaista Jumalan ylläpidosta ja että Jumalan henki on mukana luomisessa ja uudistuksessa.
Kun nyt olemme nähneet, että näissä Jobin kirjan ja Psalmien teksteissä puhutaan siitä elämän voimasta, jota Jumala ylläpitää Henkensä kautta, tutkikaamme nyt ensimmäisen ihmisen, Aatamin luomista. Sillä niin tehdessämme opimme paljon Jumalan ja ihmisen välisen hengellisen suhteen todellisesta luonteesta ja myös Saatanan strategiasta koskien oppia ihmisen sisällä asuvasta Jumalasta. 1. Mooseksenkirjassa on eräs tätä aihetta käsittelevä jae, jossa sanotaan:

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu. (1.Moos.2:7

Kun uusgnostilaiset näkevät tämän tekstin, he lukevat sen ikäänkuin se todistaisi, että "ihmisen henki" on olemukseltaan samanlainen kuin Jumalan Henki. Esimerkiksi fransiskaanimunkki Veli Ramon toteaa:

Jumala henkäisi elämän antavan ruachinsa [hepreankielen henkeä ja hengitystä ilmaiseva sana] Aatamin sieraimiin ja hänestä tuli elävä sielu...Raamatussa ihmisen hengitys on Ikuisen Olennon hengityksen ilmaus.³³

Tässä hän olettaa yksinkertaisesti, että ihmisen henkeä ("ihmisen hengitystä") voidaan pitää samana kuin Jumalan Henkeä ja että se on jokaisen ihmisen luonnollinen perintö. Tämähän on ihmisen jumalallistamista. Kaikki uusgnostilaiset väittävät, että ihmisen tietoisuuden rappeutumisen myötä ihmiset ovat menettäneet yhteytensä tuohon "sisäiseen jumalaan", jonka ihminen on saanut luomisessa. "Väärän minäkuvan" kehittymisen kautta tietoisuus "sisäisestä jumalasta" on hämärtynyt ja nyt tarvitaan ainoastaan sen "löytämistä uudelleen" tai sen "sytyttämistä uudelleen" tietynlaisten meditointitekniikoiden avulla, jotka muuttavat ihmisen tietoisuutta radikaalisti, niin että ihminen pääsee jälleen yhteyteen muinaisen perintönsä kanssa. Miten tällaiset väitteet sopivat yhteen Raamatun opetusten kanssa?
Asia on varmasti niin, että Aatamilla on täytynyt olla sisimmässään Pyhä Henki osana alkuperäistä luomista, kun Jumala henkäisi häneen elämän hengen, mutta sitä ei saa pitää samana kuin gnostilaisten "sisäinen jumala" tai universaali mystinen ihmisessä oleva "jumaluuden kipinä". Opetus, jonka mukaan Aatamissa asui Pyhä Henki on varmasti eräs kristillisen uskon perusopeista, joka perustuu ensisijaisesti Aatamin ja Kristuksen väliseen suhteeseen. Apostoli Paavali sanoo, että Aatami, josta hän käyttää ilmausta "ensimmäinen ihminen, Aadam" (1.Kor.15:45), joka on "sen esikuva, joka oli tuleva" (Room.5:14), ts. Herran Jeesuksen esikuva. Hän käyttää Herrasta Jeesuksesta nimitystä "viimeinen Aadam". Paavali osoittaa Room.5:12-14:ssä ja 1.Kor.15:20-49:ssä selvän analogian näiden kahden Aadamin välillä: ensimmäinen Aadam toi maailmaan synnin ja kuoleman langettuaan Saatanan viettelyyn; Viimeinen Aadam kumoaa sen tottelvaisuudellaan ja kyetessään vastustamaan Saatanaa. Jos viimeisellä Aadamilla oli Henki, on ensimmäiselläkin Aadamilla täytynyt vastaavasti olla Henki. Kuten George Smeaton asian ilmaisee 1.Moos.2:7:ää käsittelevässä analyysissään erinomaisessa teoksessaan Pyhästä Hengestä:

Oppia siitä, että ihminen sai alussa Hengen, vaikkakin vain lyhyeksi aikaa, voidaan pitää eräänä raamatullisen opin peruskäsityksistä. Jos ensimmäinen ja toinen Aatami ovat siinä suhteessa samanlaiset, että ensimmäinne Aatami oli toisen Aatamin esikuva niinkuin kaikki Raamatun perusteella myöntävät (Room.5:12-14), on selvää, että ellei ensimmäisellä ihmisellä olisi ollut Henkeä, ei viimeinen ihminen, Parantaja tai menetetyn perinnön Palauttaja olisi voinut olla sen Hengen välittäjä, joka oli otettu pois synnin seurauksena ja joka voitaisiin palauttaa ainoastaan Kristuksen tuoman iankaikkisen vanhurskauden perusteella (Room.8:10)...Kukaan ei voi itse asiassa lukea siitä, mitä Kristus teki ensimmäisenä iltana ylösnousemisensa jälkeen ja pitää symbolista opetuslasten päälle puhaltamista [oh. 20:21-22] ja hänen lausumiaan sanoja hänen välittäessään opetuslapsille uuden Hengen lahjan saamatta vaikutelmaa siitä, että nuo kaksi tekoa liittyivät toinen toisiinsa—toinen [1.Moos.2.7] oli alkuperäinen lahja, toinen [Joh.20:22] oli menetetyn lahjan palauttamista."

Tarkoittaako tämä sitten sitä, että Jumala asuu ihmisissä ehdoitta niinkuin gnostilaiset väittävät? Ei suinkaan. Sillä Pyhä Henki otettiin Aatamilta pois, koska hän lankesi syntiin. Häntä, joka oli luotu Jumalan kuvaksi ei voitu enää pitää sellaisena. Nyt hänestä voitiin sanoa: "Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?" (Jer.17:9) ja "sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka" (1.Moos.8.21). Seuraavasta sukupolvesta alkaen voivat ihmiset vain huudahtaa: "Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt." (Ps.51:7) Luterilaisessa Yksimielisyyden ohjeessa (1580) vahvistetaan tämä ihmiskunnan syntiinlankeemuksen jälkeinen tila perusteellisesti ja se esittää loistavan yhteenvedon siitä kokonaisuudessaan:

Ihmisluonnon perisynti ei ole ainoastaan kaiken hyvän täydellistä puuttumista hengellisissä, jumalallisissa asioissa, vaan se merkitsee samalla sitä, että ihmisessä on menetetyn Jumalan kuvan tilalla syvä, paha, kauhea, pohjaton, tutkimaton ja sanoin kuvaamaton koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen turmelus; erityisesti tämä koskee sielun korkeimpia ja etevimpiä voimia, jotka vaikuttavat älyssä, sydämessä ja tahdossa. Nykyään, lankeemuksen jälkeen, ihmiselle periytyy synnynnäinen, paha luonto ja sydämen sisäinen saastaisuus, paha himo ja taipumus. Niinpä me kaikki perimme luonnostamme Aadamilta sellaisen sydämen, mielen ja ajatustavan, joka korkeimpien kykyjensä ja järjen valon puolesta asennoituu jyrkästi Jumalaa ja hänen korkeinta käskyään vastaan. Mitä erityisesti jumalallisiin, hengellisiin asioihin tulee, se on vihollisuutta Jumalaa vastaan.³⁵

Skotlantilaisessa uskontunnustuksessa vuodelta 1560 on samanlainen korostus koskien syntiinlankeemuksen vaikutusta Jumalan kuvaan ihmisessä:

Tämän rikkomuksen takia, jota yleisesti kutustaan perisynniksi, Jumalan kuva ihmisessä turmeltui mitä suurimmassa määrin ja ihmisestä ja hänen jälkeläisistään tuli luonnoltaan Jumalan vihollisia, Saatanan orjia ja synnin palvelijoita.¹⁶

Kaukana siitä, että ihmisessä asuisi edelleen Pyhä Henki—jonka gnostilaiset ja mystikot tulkitsevat olevan alkuperäisen Jumalalta saadun jumaluuden kipinä tai "salattu minä", johon voidaan saada yhteys meditointitekniikoilla—belgialainen uskontunnustus (1561) toteaa rohkeasti:

Koska ihmisestä tuli paha ja turmeltunut kaikin tavoin, hän on menettänyt kaikki erinomaiset lahjansa, jotka hän oli kerran Jumalalta saanut. Hänellä ei ole jäljellä mitään muuta kuin vähäisiä piirteitä, jotka riittävät tekemään ihmisestä anteeksiantoa vailla olevan olennon. Sillä mitä valoa meissä ikinä on ollutkin, se on muuttunut pimeydeksi kuten Raamattu meille opettaa: valo loistaa pimeydessä eikä pimeys ole sitä voittanut (engl. the light shines in the darkness, and the darkness has not overcome it [Joh.1:5]); missä apostoli Johannes kutsuu ihmiskuntaa pimeydeksi.³⁷

Tämän todistuksen mukaisesti kysytään Heidelbergin katekismuksessa: "Mutta olemmeko me niin turmeltuneita, että olemme täysin kykenemättömiä tekemään mitään hyvää ja taipuvaisia kaikkeen pahuuteen?" Mihin annetaan vastaus: "Olemme ellei Jumalan Henki meitä uudestisynnytä."
Tila, jossa ihminen on vailla Pyhää Henkeä eikä ole enää puhdas Jumalan kuva on levinnyt koskemaan jokaista miestä ja naista Aatamin ja Eevan jälkeen. Tästä syystä Herra voi sanoa vähän ennen vedenpaisumustuomiota: "Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha" (1.Moos.6:3). Ihminen oli joutunut siinä määrin armon ulkopuolelle syntiinlankeemuksen seurauksena, että hän oli todellakin vain "liha", eikä Jumalan Henki enää asunut hänessä. Tämän vahvistaa Juudas kuvatessaan syntistä ihmistä sanoilla "henkeä heillä ei ole (Juud.19). Herra Jeesus teki selvän eron kahden eri ihmisryhmän välillä: "Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki." (Joh.3:6); toinen on pelkästään "Aatamissa", toinen "Kristuksessa". Ihmissuku on perinyt ensimmäiseltä Aatamilta fyysisen ruumiin; viimeiseltä Aatamilta uskovat perivät myös hengellisen ruumiin (1.Kor.15:45). Ja Paavali teki myös selvän eron niiden välillä, joissa ei asu Pyhää Henkeä ja niiden välillä, joissa Pyhä Henki asuu:

Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa (/Room.8:8-9).

Ensimmäisen Aatamin synti sai aikaan sen, että Henki otettiin ihmiseltä pois; (synnitön) viimeinen Aatami palauttaa Hengen niille, jotka tulevat Hänen luokseen uskossa ja katuen syntejään.
Outoa kyllä, oppi siitä, että Aatamilla oli alunperin Pyhä Henki on saanut osakseen vain vähän huomiota sitten kirkkoisien, joista monet pitivät oppia innokkaasti yllä. Se saattaa johtua siitä, että pelätään sen johtavan panteistiseen luomiskäsitykseen ja koska se tukee näennäisesti gnostilaista näkemystä jumaluuden universaalisesta asumisesta kaikissa ihmisissä.³⁹
Eräs gnostilaisten suosima Uuden Testamentin tekstinkohta, jolla he puolustavat oppiaan "sisäisestä Jumalasta" on apostoli Pietarin sanonta "että niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi" (2.Piet.1:4). Tämäkin raamatunkohta puhuu kuitenkin uusgnostilaisten käsitystä vastaan, koska se ei ole osoitettu kaikille ihmisille kaikkialla, vaan "niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa" /2.Piet.1:1). Gnostilaiset myöntävät itsekin, että pelastus perustuu tietoon (gnosis) eikä uskoon. Niinpä tämä kirje tuskin koskee niitä, jotka ovat uusgnostilaisuuden kannattajia eivätkä siis luota uskossa Kristuksen sovitustyöhön perustuvaan oksastettuun vanhurskauteen pelastuksensa perustana, vaan omiin järjestelmiinsä ja tekniikoihinsa. Tosi kristityt, joihin on oksastettu Kristuksen vanhurskaus ja joissa asuu Jumalan Pyhä Henki—koska he elävät yhteydessä Kristukseen—tulevat osallisiksi jumalallisesta luonnosta. Mutta se ei silti tarkoita sitä, että he olisivat osalliset Jumalan olemuksesta. "Osallisuus jumalallisesta luonnosta", kuten eräs kristitty kirjoittaja asian niin hyvin esittää,

...ei tarkoita sitä, että ihminen luopuu yhdenlaisesta luonnosta ja saa toisen, vaan sitä, että hän pääsee armosta osalliseksi siitä, mistä Raamattu käyttää nimitystä Jumalan "kirkkaus". Kristinusko julistaa iankaikkista osallisuutta Jumalan elämään—mutta ei Jumalaksi muuttumista.⁴⁰

Se on perusero ortodoksisen, raamatullisen kristillisen käsityksen ja gnostilaisten kehittämän "ihmisen jumalallistamisen" välillä koskien Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta.
On vielä yksi Uuden Testamentin kohta, jota käytetään tukemaan gnostilaisten väitettä, että kaikissa ihmisolennoissa asuu ehdoitta Jumalan kipinä, joka odottaa, että se sytytettäisiin palamaan tietoisuutta muuttavien tekniikoiden avulla. Se on Herran Jeesuksen fariseuksille lausumat sanat "Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" (Luuk.17:21). Kreikankielen ilmaisun entos humon kääntäminen ilmaisuksi "sisällisesti teissä" on teknisesti epätäsmällinen käännös—ja varsinkin juuri tässä nimenomaisessa kontekstissä. Paljon luotettavampi käännös olisi "teidän keskuudessanne", mitä J.P. Lange perustelee seuraavilla kolmella argumentilla:

1) Tällä tavoin säilyy selkeämmin vastakohtaisuus [valtakunnan] ulkonaisen tulemuksen ja sen välillä, että se on jo läsnä; 2) että Jumalan valtakuntaa ei ollut todella pystytetty fariseusten sydämiin; 3) että Joh.1:26:ssa; 12:35:ssä; Luukas 7:16:ssa, 11:20:ssa esitetään sama käännös kuin edellä, mutta toisella tavalla; sen sijaan sellaiselle tosin syvälliselle, mutta ei kovin ymmärrettävälle lausumalle, että Jumalan valtakunta on ihmisessä, ei löydy meidän Herramme sanoista mitään muuta todistetta.⁴¹

Tärkeä tekijä näissä jakeissa on se, ettei Jeesus puhu niissä valtakunnan sisäisyydestä, vaan sen läsnäolosta. Jumalan valtakunta ei tule kehenkään henkilöön—sillä se on okkulttista mystiikkaa. Sen sijaan ihmisestä tulee Jumalan valtakunnan kansalainen hänen kääntyessään, minkä todistavat monet muut raamatunkohdat (vrt. Kol.1:13; Matt.25:34; Joh.3.5; Ap.t. 14:22).
Tämän päivän uskoville on ehdottoman välttämätöntä vastustaa menestyksekkäästi gnostilaisten opetusta universaalista "sisäisestä Jumalasta". Monet kristinuskon peruskäsityksistä menetetään, jos tällaista käsitystä aletaan pitää totena. Seuraavassa muutamia esimerkkejä:

• Jos voidaan todistaa, että kaikilla ihmisillä on historian kaikissa vaiheissa asunut jumaluuden kipinä, silloin kielletään koko ramatullinen käsite syntiinlankeemuksesta, jonka seurauksena ihmisessä asuva Pyhä Henki menetettiin.
• pyhän Hengen menettäminen syntiinlankeemuksen seurauksena merkitsi sitä, että ihminen kuolisi—niin hengellisesti kuin ruumiillisestikin. Ihmisessä asuvan Pyhän Hengen palauttaminen takaisin uskoviin on takeena iankaikkisesta elämästä (Ef.1:13-14; 2.Kor.5:5). Jos kaikilla ihmisillä on vielä Jumaluuden kipinä, joka voidaan aktivoida erilaisin tekniikoin, ei enää tarvitakaan iankaikkisen elämän saamiseksi Jeesusta Kristusta, jota kuvataan ilmauksella eläväksitekevä henki" (1.Kor.15:45).
• Jos pelastukseen tarvitaan ainoastaan, että "saa yhteyden" "sisäiseen Jumalaan/Kristukseen" tietyillä varmoilla tekniikoilla, syrjäytetään Jeesuksen historiallisesti tapahtunut ihmiskunnan syntien sovitustyö.
• Jumalan Pojan inkarnaation tarve muuttuu täysin merkityksettömäksi, jos kaikkien ihmisten historian kaikissa vaiheissa on tarvinnut ainoastaan "saada yhteys" universaaliin "sisäiseen Kristukseen" ilman minkäänlaista parannuksentekoa. Sillä jos ensimmäinen Aadam ei olisi menettänyt sisällään asuvaa Pyhää Henkeä synnin seurauksena, ei tarvittaisi myöskään viimeistä Aadamia (Kristusta), joka tulisi lihaksi ja palauttaisi Pyhän Hengen niille, jotka olisivat Hänen seuraajiaan.

Jos oppi "sisäisestä Jumalasta" olisi totta, jatkuisi luettelo niistä kristillisistä opeista, jotka sitä kautta menetettäisiin, loputtomiin. Itse asiassa juuri tästä syystä on sillä niin tärkeä sija saatanan evankeliumin aikakautta koskevassa strategiassa.
Sillä huomaamme, että tämän opetuksen ytimenä on saatanan alkuperäinen valhe, jonka mukaan ihmisestä voi tulla Jumala (1.Moos.3:4-6). Sillä niin pian kuin Saatana oli lausunut valheen ensimmäisille esivanhemmillemme, että he eivät kuolisi, jos he tottelisivat häntä eikä Luojaansa ja he olivat totelleet häntä, toivat Jumalan tuomiot tähän maailmaan rappeutumisen ja heiltä otettiin pois heidän sisimmässään asuva Pyhä Henki—mikä oli täysin päinvastoin kuin mitä paholainen oli alunperin luvannut!
Hän on samanlainen valehtelija vielä nytkin narratessaan seuraajansa uskomaan, että heillä on vielä tallella alkuperäinen "jumaluuden kipinä"—minä gnostilaiset tulevat aina pitämään ihmisessä asuvaa Pyhää Henkeä. Ja kun he "ottavat yhteyden" tähän "sisäiseen Jumalaan", "Korkeampaan minään", herättääkseen sen, Vanha Käärme pitää huolen siitä, että he saavat kaikki ne kokemukset, joita tarvitaan tuon Valheen ylläpitämiseksi.

SUURI JÄLLEENSYNTYMISHUIJAUS: KUOLLEENA TÄNÄÄN, TAKAISIN HUOMENNA

Jälleensyntymiskäsite on suorastaan perustavaa laatua uusgnostilaiselle ajattelulle. Jälleensyntymisoppi (tai sielunvaellusoppi, joksi sitä joskus kutsutaan), joka on ollut idän uskontojen perusopetuksia ikimuisoisista ajoista alkaen ja joka kuuluu olennaisena osana moniin gnostilaisiin ja kabbalistisiin lahkoihin ja kuuluu myös Platonin ja Pythagoraan opetuksiin on kehittynyt länsimaissa monien eri vaikutteiden summana.
Aikaisempina vuosisatoina merkitsi länsivaltojen siirtomaapolitiikka sitä, että lukuisat hallinto- ja muut virkamiehet saivat vaikutteita itämaiden uskomuksista ja toivat ne palatessaan länsimaihin. 1900-luvun alussa sellaisten gurujen kuin Swami Vivekanandan vierailu Maailman uskontojen parlamentissa Chicagossa vuonna 1893 ja Helena Blavatskyn, Rudolf Steinerin ja Alice Baileyn teosofisten opetusten levittäminen saivat uskon jälleensyntymisoppiin kukoistamaan laajalti. Teosofisessa ajattelussa—joka on nykyajan länsimaisen jälleensyntymisuskon ydinasiaa—jokaisella yksilöllä on korkeampi minä, jonka luonnollinen olinpaikka on korkeampi ulottuvuus kuin missä materiaalinen kosmos sijaitsee. Jotta voisi kasvaa täydellisyyteen on jokaisen korkeamman minän laskeuduttava alas materiaaliseen kosmokseen useiden elämien aikana, joiden kautta hän oppii ja kehittyy hengellisesti. Tietoinen osallistuminen tähän prosessiin nopeuttaa täydellistymisprosessia. Ylösnousseiden Mestareiden (Ascended Masters) uskotaan olevan niitä, jotka ovat päässeet inkarnaatiokiertonsa loppuun eivätkä he enää tarvitse fyysistä ruumista (vaikka heidän sanotaan kykenevän käyttämään sellaista tarkoitustensa toteuttamiseksi).
"Korkeamman minän" käsite, jonka mukaan se ilmestyy erilaisena ruumiillisena ilmestyksenä, on eräänlaista doketismia: Ihmiset vain näyttävät olevan yksilöitä, mutta todellisuudessa he ovat mystillisen "korkeamman minän" fantasmeja "korkeamman minän" ollessa todellisuutta, jota kukaan ei kuitenkaan koskaan näe.
Mutta mikä tuo mystillinen "korkeampi minä" sitten oikein on? On outoa väittää, että jokaisen ihmisolennon takan on todellisuudessa yliaistillinen olento, joka on "oikea minä", mutta joka ei koskaan paljasta itseään ja joka vain hyppää yhdestä inkarnaatiosta toiseen niinkuin näyttelijä yhden miehen showssa pukeutuu vuorotellen eri asuihin.
Onko jokainen yksilö vain kasa vaatteita—tukipuu—jonka esiintyjä voi heittää menemään lopullisesti kosmisessa näytelmässä sen jälkeen kun hän on ottanut esittämästään osasta kaiken mahdollisen?
Käsityksessä, jonka mukaan ihminen voi tehdä pahan teon aikaisemmassa inkarnaatiossa ilman että hänellä on tässä elämässä tietoisuutta sen merkityksestä; ja että hän maksaa aikanaan jossain tulevassa inkarnaatiossa tuosta jossain aikaisemmassa elämässä tehdystä teosta, aiheuttaa myös eettisen ongelman, koska hänellä ei sittenkään ole mitään tietoisuutta aikaisemmassa elämässä tehdystä pahasta teosta. Lyhyesti sanottuna saa jälleensyntyminen aikaan eettisen painajaisen.
Nykyään rohkaistaan monissa primaaliterapiaryhmissä osallistujia palaamaan takaisin syntymäkokemukseensa ja jopa siitäkin taaksepäin edellisiin elämiin, joilla väitetään olevan vaikutusta nykyiseen persoonaamme. Eräässä ryhmässä, jossa kirjoittaja kävi, eräälle miehelle kerrottiin, että hänellä oli taipumusta paranoiaan, koska hänen äitinsä muka heitti hänet lapsena kaivoon eräässä edellisessä elämässään keskiajalla.⁴²
Merkittävä piirre niissä, jotka uskovat jälleensyntymiseen on se, että he eivät edellisistä elämistään puhuessaan koskaan ajattele olleensa esimerkiksi torakoita tai kerjäläisiä. He ovat yleensä aina olleet korkea-arvoisia henkilöitä tai tietäjiä. Sama koskee käyntejä meedioiden luona, jotka väittävät kykenevänsä kertomaan ihmiselle tämän edellisistä elämistä. Monet eri meediot kertoivat artikkelin kirjoittajalle ennen hänen kääntymystään, että hän oli ollut intiaaninoitatohtori, eräs alkuseurakunnan johtavista piispoista ja kuuluisa intialainen runoilija! Jostain syystä ihmisille ei koskaan kerrota, että he olisivat olleet todella pahoja tai merkityksettömiä hyönteisiä. Imartelusta on paljon hyötyä gnostilaisen hengellisyyden eteenpäinviemiselle!
Seurakunta kiinnostui ensi kertaa tästä muinaisesta opista, kun Origenes Aleksandrialaisen (185-254) jälleensyntymistä koskevat opetukset, joissa oli gnostilaisia vaikutteita, alkoivat saada kannatusta monien lahkolaisten uskovien joukossa. Nämä hänen opetuksensa tuomittiin Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa A.D. 553. Jälleensyntymisoppi tuomittiin uudestaan Lyonin (1274) ja Firenzen (1439) kirkolliskokouksissa.
Koko jälleensyntymiskäsite on suoraan ristiriidassa kristillisten ruumillisen ylösnousemuksen ja viimeisen tuomion oppien kanssa. Sillä Raamattu opettaa selvästi, että nykyisen aikakauden lopussa yhdistyy jokainen ihminen, joka koskaan on ollut olemassa, rumiiseensa. Esikuvana tästä on Jeesus Kristus, joka itse kuoli, haudattiin ja nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja yhdistyi täsmälleen samaan ruumiiseen, joka oli haudattu. Mutta jos on totta, että "korkeampi minä" inkarnoituu useissa elämissä, suurta sekaannusta aiheutuisi siitä, mihin ruumiiseeen se yhtyisi! Raamatun opetus on selvä: ihminen "menee eikä enää palaja" (Ps.78:39). Jokaiselle ihmiselle on poikkeuksetta määrätty, "että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio" (Hebr.9:27).
Herran Jeesuksen Kristuksen sovitustyö Hänen kuollessaan ihmiskunnan syntien puolesta ristillä riittää sovittamaan kaikki synnit (Hebr. 10:1-4) ja tekee tyhjäksi opetuksen karmasta, jonka mukaan ihmisen on mitätöitävä huono karma hyvillä töillä toinen toistaan seuraavissa inkarnaatioissa.
Vertauksessa rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk.16:19-) meille annetaan harvinainen raamatullinen väläys haudantakaiseen maailmaan. Vaikka onkin kysymyksessä vertaus, tämä Jeesuksen opetus sisältää tiettyjä perusperiaatteita, jotka tulevat esille hyvin selvästi. Ensiksikin ihmisen identiteetti säilyy vielä kuoleman jälkeenkin. Lasarus ei muuttunut miksikään "korkeammaksi minäksi" kuolemansa jälkeen, vaan hän pysyi edelleen Lasaruksena. Rikkaan miehen ei tarvinnut kärsiä karman vaikutuksista tulevissa elämissä maksaakseen synneistään, jotka hän oli rikkaana miehenä tehnyt; sen sijaan hän joutui vastaamaan synneistään heti kuolemansa jälkeen. Toisin sanoen hänelle oli määrätty—niinkuin jokaiselle muullekin ihmiselle—että hänen "kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio". Jeesus ei koskaan antanut opetuksissaan pienintäkään viittausta siihen, että Hän olisi uskonut jälleensyntymisoppiin. Jälleensyntymisoppi on yksi Saatanan lupaaman ehdottoman iankaikkisen elämän ilmenemismuodoista ("Ette suinkaan kuole", 1.Moos.3.4), jonka Saatana lupasi ensimmäisille esivanhemmillemme Eedenissä ihmiskunnan historian alussa.

TÄMÄN MAAILMAN JUMALAN LOPUN AJAN FANTASIA—THE OMEGA POINT

Viimeinen uusgnostilaisuuden tunnusmerkkimme koskee kehitysopin hengellistä muotoa, jonka mukaan kaikki kulkee vääjäämättä absoluuttista täydellisyyttä kohti. Tämän utopistisen teorian on kehittänyt täydellisimmin ranskalainen jesuiitta Pierre Teilhard de Chardin ja sillä on ollut arvaamattoman suuri merkitys uusgnostilaisuuden teorioihin. De Chardin uskoi, että kehityksen kulku on kohti yhä suurempaa monimuotoisuutta ja yhä korkeampaa tietoisuutta huipentuen lopulta hänen "Point Omegaksi" kutsumaansa pisteeseen. Hän esittä sen seuraavalla tavalla:

Ihmiskunta saattaa saavuttaa täydellistymisensä toteutuessa, sen kiertyessä itseensä, kriittisen kypsyyden tason, jolloin se jättäessään Maan ja tähdet palaamaan hitaasti takaisin alkuperäiseen, kutistuvaan energiamassaan, itse irrottautuu tältä planeetalta ja yhtyy ainoaan todelliseen, kaiken vastaansanomattomaan olemukseen, joka on Omega Point...Pako planeetalta, ei tilassa tai ulkonaisesti, vaan hengellisesti ja sisäisesti, niin kuin tapahtuu kosmisen aineen hyperkeskittymässä omaan itseensä.⁴⁴

Vaikka Teilhardin kielenkäyttö aina on ollut melko vaikeatajuista, sanoma on tässä selkeä. Niitä varten, jotka haluavat saada tiivistelmän Teilhardin elämänteoriasta, joka kulminoituu Omega pointiin, entinen Englannin avoimen yliopiston dekaani ja "metafysiikan" innokas kannattaja John Ferguson kirjoittaa:

Ihmisellä on voima ymmärtää ja muuttaa evoluutioprosessia. Historian liike etenee sekä kulttuurin osalta että fyysisesti kohti suurempaa koheesioita. On tapahtumassa kolminkertainen tiivistyvä evoluutio niin kemiallisesti, orgaanisesti kuin psykososiaalisestikin alueilla, joita Teilhard kutsuu hydrosfääriksi, biosfääriksi ja noosfääriksi. Ihmiskunta on konvertoitumassa jonkinlaiseksi superorganismiksi.⁴⁵

Tämä uusgnostilainen opetus, jonka mukaan koko ihmiskunta—niin hyvät kuin pahatkin, niin uudestisyntyneet kuin uudestisyntymättömätkin—on "konvertoitumassa jonkinlaiseksi superorganismiksi" on suuren luokan universalismia, jota uusgnostilaiset väittävät seuraavien Raamatun jakeiden tukevan. Ensimmäinen niistä on Paavalin lausuma: "siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa—oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä." (Ef.1:10). Toinen on Jeesuksen sanat: "Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni." (Joh.12:32). Mutta nämä jakeet on irrotettu asiayhteydestään tukemaan opetusta, jota Raamattu ei tue. Edelleen, näiden jakeiden valinta on hyvin tarkoitushakuista. Kummatkin esimerkit ovat toisenlaisesta asiayhteydestä, jotka täysin kumoavat uusgnostilaisuuden opetukset. Kirjeessään efesolaisille Paavali kirjoittaa pelastuksesta, joka on täysin ansaitsematon Jumalan lahja (Ef.2:4-10), kun taas gnostilaiset uskovat, että ihmisen on ansaittava pelastus omin ponnistuksin. Hän toteaa myös, että kristityt ovat mukana hengellisessä sodankäynnissä pahoja henkivaltoja vastaan, jotka hallitsevat taivaallisista tämän aikakauden pimeyttä (Ef.6:12), mitä uusgnostilaisissa piireissä pidettäisiin anathemana. Samoin kun Herra Jeesus lausui edelläesitetyt sanansa, niitä edelsi välittömästi lauselma, että koko maailma on pahan olennon vallassa, jonka Jeesus oli työntämässä paikaltaan (Joh.12:31), jonka apostoli Johannes toisaalla ilmoittaa olevan Jeesuksen inkarnaation tarkoitus (1.Joh.3:8).
Seurakunnan varoittaessa kansalaisiaan "pakenemaan tulevaista vihaa", demonien valtakunta kuiskii maailman korviin, että "maailmaan ollaan luomassa rauhaa ja oikeudenmukaisuutta". Mutta tämän sanoman vastaanottajat eivät käsitä, että siinä toteutuvat nimenomaans anat "Kun he sanovat: 'Nyt on rauha, ei hätää mitään', silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio" (1.Tess.5:3). Heidän uskonsa Saatanan valheisiin merkitsee sitä, että Herran tulemus tulee heille yllätyksenä niinkuin varas yöllä (1.Tess.5:2,4; 2.Piet.3:10).
Käärme tietää hyvin häntä ja hänen seuraajiaan odottavan kohtalon. Käsitys tulevasta luomakunnan muuttumisesta jonkinlaiseksi "superorganismiksi" kieltää monet Raamatun totuudet, kuten Saatanan "lyhyen hallintakauden", Kristuksen ruumiillisen ylösnousemuksen ja hänen paluunsa, koko maailman tuomion jne. Se edustaa Emil Couén postitiivisen ajattelun mietelmää: "Joka päivä ja joka suhteessa muutun koko ajan paremmaksi ja paremmaksi!"
Vastustaja on keksinyt lopun ajasta väärennetyn version, jossa ei ole sijaa sille luhistumiselle, joka häntä itseään on kohtaava. Uuden Aikakauden liikkeen utopistinen valhe on maahan sidottu, saatanallinen käsitys, joka on vain kalpea kuvajainen tulevasta uudesta maailmankaikekudesta.

JOHTOPÄÄTÖS

Herran Jeesuksen Kristuksen tulosta on jo yli 2000 vuotta ja me voimme nähdä tuon yhä kiihtyvän sodankäynnin hedelmät. Seurakunnan ollessa gnostilaisten opetusten maalitauluna uskova alkaa ymmärtää Pyhän Hengen profeetallista sanomaa, jonka mukaan aikojen lopulla näkyvän seurakunnan jäsenet "haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin" (2.Tim.4:3-4). Sana "haalivat" sopii tähän oikein hyvin.
Koskaan aikaisemmin ei väärien opettajien ja väärien profeettojen tulva seurakunnassa ole ollut näin valtava. Mutta ymmärtäkäämme tämä kaikki oikein. Saatanan ainoa tarkoitus Jumalan Sanan vastaisen opetuksen tuomisessa tähän maailmaan on sekä Totuuden että Seurakunnan tuhoaminen eikä niinkään maailman tuhoaminen. Tämä on syvällinen totuus. Sillä maailman ihmisiä ei hänen tarvitse johtaa harhaan&mdash—he kuuluvat jo hänelle. He ovat jo kerta kaikkiaan hänen omaisuuttaan! Mutta näyttää siltä, että ne, jotka ovat päässeet pakoon hänen auktoriteettiaan Kristuksen ojennetuille käsivarsille, aiheuttavat hänelle loputonta vaivaa.
Kristitty pitää itseään sellaisena, joka kurottaa Jumalaa kohti, jonka hän voi tuntea ainoastaan ainoan Välittäjän, Jeesuksen Kristuksen palvelutyön kautta, kun taas gnostilaiset kuvittelevat jo ilmentävänsä omaa jumaluuttaan.
Aidon kristityn tie ei ole okkultistinen, sillä häntä kehotetaan julistamaan evankeliumia avoimeati. Kristillisen totuuden haltijat eivät menisi koskaan "maan alle" evankeliuminsa kanssa pitääkseen sen salattuna tuhannen vuoden ajan tai enemmänkin. Aidon kristityn tuntomerkki on, että hän kohtaa vainon rohkeasti ja puhuu totuutta rohkeasti, ilman pelkoa siitä, mitä ihmiset hänelle mahdollisesti tekevät.
Kuten Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta." /Matt.10:27). Muistakaamme nuo Herran Jeesuksen sanat, joilla Hän kuvaa omaa elämäänsä: "Minä olen julkisesti puhunut maailmalle; minä olen aina opettanut synagoogissa ja pyhäkössä, joihin kaikki juutalaiset kokoontuvat, enkä ole salassa puhunut mitään." (Joh.18.20). Jo pelkästään nämä sanat todistavat, ettei voi olla mitään "salaista viisasta perimätietoa" tai "esoteeristä gnosista" kristillisen opin jatkumossa.
Aikamme uusgnostilaisuus koostuukin pääasiassa miljoonista eksytetyistä, idealistisista, hengellisistä vaeltajista, jotka haluavat paeta normaalin tietoisuutensa aluetta rakentaakseen oman kuvitteellisen leikkikenttänsä; aina etsien, mutta koskaan pääsemättä totuuden tuntemiseen (vrt. 2.Tim.3:7). Mutta kulissien takana näitä eksytettyjä vaeltajia ohjaavat joko heidän tietensä tai heidän tietämättään okkulttisen eksytyksen valtaan joutuneet, joiden mielen Saatana on sokaissut, uskomaan valheen, että he ovat ylimmän luokan hengellisiä olentoja, jotka palvelevat ihmiskunnan "korkeampia tarkoitusperiä". Gnostilaisuus, Uusi Tietoisuus, Uuden Aikakauden liike—miksi sitä sitten kutsutaankin—ei ole mitään muuta kuin ihmisen jumalallistamista. Se on paholaisen täydellinen aikaansaannos.
Uusgnostilaisuus odottaa sitä aikaa, jolloin ihminen lopulta pystyttää pahan aikakauden tuhoon tuomitun strategin (Ilm.13:2) Saatanan kauan kaipaaman maallisen valtakunnan maailmanlaajuisen perustuksen.

LÄHTEET:

1 Thomas Kuhn, The Structure of Scientific Revolutions (University of Chicago, 1970).
2 John R. Hinnells (toim.), The Penguine Dictionary of Religions (Penguin, 1984), s.208.
3 C.G. Jung, Memories, Dreams and Reflections (Routledge & Kegan Paul, 1968), s.324.
4 Gary Doore (toim.) Shaman's Path: Healing, Personal Growth and Empowerment (Shambala Publications, 1988), ss.  
  44-52. Luvusta Serge King (toim.),'Seeing is Belvieving: The Four Worlds of a Shaman'.
5 Lemesurier, This New Age Business: The Story of the Ancient and Continuing Quest to Bring Down Heaven on Earth
  (Findhorn, 1990), ss. 230-232.
6 George Orwell, Nineteen Eighty-Four (Penguin, 1984), ss.72-73.
7 Ibid., s.228. 
8 Ibid., s.228. 
9 Encyclopaedia Britannica, 15. laitos, Osa X, s. 946.
10 Chamber's Encyclopaedia, 1963, Osa XII, s.695.
11 Lainaus artikkelissa 'New Agers Spell End for Science' Times Higher Education Supplementissä 8.5. 1992, s.6
12 John D. Barrow ja Frank J. Tippler, The Anthropic Cosmological Principle (OUP, 1988), s. 464.
13 Ibid., s.470. 
14 BBC World Servicen tiedeohjelma Journey to the Centre of the Universe, klo 05.15, 28.9. 1992.
15 J.F. Clouser ja A. Shimony, lainattu John D. Barrown ja Frank J. Tipplerin teoksessa The Anthropic Cosmological
   Principle, s. 463.
16 Encyclopaedia Britannica, 15. laitos, Osa X, s. 946.
17 Michael Jacobsin teoksen Living Illusions (SPCK, 1993) julkistamistilaisuus elokuussa 1993.
18.Ibid.
19 Bhagavad Gita, XVII, iii.
20 Marion Green, Magic for the Aquarian Age (Aquarian Press, 1983), ss.8, 106.
21 Luentomuistiinpano Canterburyn arkkipiispan tri Robert Runcien luennosta 'Sir Francis Younghusband Lecture' Maailman
   uskontojen konferenssissa, julkaistu otsikolla 'Christianity and World Religions' (World Congress of Faiths,
   n.d.), s.10. 
22. Pope John Paul II, 'Redemptor Hominis', n.11.
23 John Wimber, Power Evangelism (Holder & Stoughton, 1985), s.89. Mutta lue koko luku 5 tästä ensimmäisestä
   laitoksesta nähdäksesi, minne Wimber on johtamassa lukijoitaan. Hänen 'paradigmanmuutoksensa' on täysin
   rinnastettavissa kaikkien mystikkojen, gnostilasiten ja New Age -synkretistien paradigmanmuutokseen. Väitettään
   tukeakseen hän käyttää jopa 'subjektiivisen todellisuuden' jänis/ankka -kuvaa, jonka olemme aikaisemmin esittäneet.
   Hänen kirjansa uudemmassa laitoksessa (vuodelta 1992) on aineistoa lisätty jossain äärin, mutta alkuperäinen ponsi
   säilyy (kts. ss. 129-149).
24 John Wimber, Ibid., s.74.
25 Sunday Telegraph, 14.4. 1991.
26 J.C. Ryle, Expository Thoughts on the Gospels; John, Vol.II (James Clarke, 1985), ss.198,199.
27 Harold O.J. Brown, Heresises: The Image of Christ in the Mirror of Heresy and Orthodoxy from the Apostles to the Present (Baker, 1984), s.51.
28 Lyall Watson, Lifetide (Hodder & Stoughton, 1979), s. 158.
29 Peter Russell, The White Hole in Time: Our Future Evolution and the Meaning of Now (Aquarian Press, 1992), s.178.
30 Lemesurier, This New Age Business: The Story of the Ancient and Continuing Quest to Bring Down Heaven on Earth
  (Findhorn, 1990), ss. 213-214.
31 Ibid., s.232.
32 John Gill, An exposition of the Old Testament (Matthews & Leigh, 1810), Osa III, s.466.
33 Brother Ramon, A Hidden Fire: Exploring the Deeper Reaches of Prayer (Marshall Pickering, 1985), ss. 71-72.
34 George Smeaton, The Doctrine of the Holy Spirit (Banner of Truth, 1974), ss. 15-17. George Smeaton oli Free Church of Scotland Collegen Uuden Testamentin eksegetiikan professorina Edinburgissa vuosina 1857-1889. Hänen kirjojaan sovituksesta (Atonement, Banner of Truth) ja Pyhästä Hengestä (the Holy Spirit) ei voi kyllin suositella. Ne valaisevat melkoisesti alkuperäistä Raamattua, mutta eivät missään suhteessa mene sen yli.
35 Yhtenäsiyyden ohje, artikla 1, osa 11.
36 Scots Confession, artikla III.
37 Belgic Confession, artikla 14.
38 Heidelbergin katekismus, Herran päivä 3, kysymys 8.
39 Esimerkiksi juutalainen filosofi Filo, joka eli samaan aikaan kuin Kristus suoritti maanpäällistä palvelutyötään, puhui sitä käsitystä vastaan, että Jumalan Henki, olisi henkäisty ihmiseen, koska sellainen tulkinta olisi tehnyt syntisestä ihmisestä jumalan (Allegorical Intepretation, 1:13). Mutta tässä on kaksi virhettä. Ensiksikin Aadam ei ollut silloin syntinen kun hänet luotiin eikä hän ollut syntinen ennenkuin Saatana hänet vietteli. Toiseksi Filo tekee pakanoille tyypillisen virheen kuvitellessaan, että Pyhän Hengen asuminne ihmisessä tekee hänestä jumalan. Juuri tätä eksytystä gnostilaiset levittävät käsitellessään Hengen ja ihmisen välistä suhdetta.
40 Wolfgang Smith, Teilhardism aand the New Religion (TAN PUblishing, 1988), s.128.
41 Lange's Commentary on the Scriptures, Vol.VII, Part 2 (Zondervan, 1975), s.266.
42 Tällainen terapeutin harjoittama suggestio potilasta kohtaan maallisissa terapiaryhmissä muistuttaa kovasti nk. 'tiedon sanoissa', joita annetaan monissa karismaattisissa 'sisäisen parantumisen' ryhmissä nykyään.
43 Niille, jotka saattavat ihmetellä, miten sielu voi yhdistyä jälleen ruumiiseen, joka on jo kauan ollut maatunut tai mikä on toivottomalla tavalla murskaantunut tai mikä on tuhoutunut palamalla tai räjähdyksessä tai muussa onnettomuudessa Augustinus Hippolainen kirjoittaaa: "Ei myöskään se maallinen aines, mistä ihmisen kuolevainen ruumis on luotu, koskaan häviä; mutta vaikka se häviäisi tomuksi tai tuhkaksi tai muuttuisi höyryksi tai ilmaksi, aikka se muuttuisi toisten ruumiiden aineksiksi tai palautuisi alkuaineiksi, vaikka siitä tulisi eläinten tai ihmisten ruokaa ja se muuttuisi niiden lihaksi, se palaa silmänräpäyksessä sille ihmiselle, jonka henki sen teki alunperin eläväksi ja mikä teki siitä ihmisen ja sai sen elämään ja kasvamaan", Enchiridion, luku 88, teoksessa The Writings of Nicene and Post-Nicene Fathers (Eerdmans, 1956), Osa III, s. 265. Lisätiedon saamiseksi lue koko osa luvut 84-91.
44 Pierre Teilhard de Chardin, The Future of Man (Harper & Row, 1964), ss. 123-124.
45 John Ferguson, An Illustrated Encyclopaedia of Mysticism and the Mystery Religions (Thames & Hudson, 1976), s.192.



Spiritual Counterfeits Projects Journalin artikkeli 'The New Spirituality and its Hallmarks' by Alan Morrison.



Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Linkkejä | Keskusteluryhmä