(Tämä on kirjoitettu Dustyn eräässä englantilaisessa seurakunnassa pitämän puheen pohjalta.)
Hyvää huomenta. Tämänpäiväinen saarnani on nimeltään yksinkertaisesti vain 'Varo väärää vaakaa' ja aion varata loppuun aikaa kysymyksille, mutta tässä teille nopeasti kysymys -- että saadaan veri kiertämään: Kuka voisi sanoa kuinka monta eri tunnustuskuntaa suurin piirtein kuuluu nykyään kristinuskoa tunnustavien piiriin? Mitä arvelisitte? 50? 100?
Vuonna 1986 julkaistiin teos nimeltä The Christian Sourcebook, jonka mukaan kristikuntaan kuuluu 21,000 eri tunnustuskuntaa ja joka vuosi arvellaan syntyvän 270 uutta tunnustuskuntaa. Mutta se ei aivan pidä paikkaansa. Sen jälkeen on syntynyt paljon enemmän kuin 270 uutta tunnustuskuntaa. Vain 11 vuotta myöhemmin, siis vuonna 1997 oli syntynyt 7000 tunnustuskuntaa lisää ja USA:n väestörekisterin vuonna 2001 tekemän tutkimuksen mukaan siellä oli todellakin yli 30,000 eri tunnustuskuntaa. Siis todellakin, 30,000 eri tunnustuskuntaa,[1]joista ilmeisesti jokainen on kehittämässä omaa erityistä käsitystään kristinuskosta, mutta pitäen silti itseään kristittyinä. Mietipä sitä hetken aikaa, sillä se on todellakin hämmästyttävä ajatus.
Ajattelevaiset ihmiset kysyvätkin, miten on voitu tulla näin erikoislaatuiseen tilanteeseen -- varsinkin kun tietääkseni missään muussa uskonnossa ei ole tämänasteista hajaannusta. (Kaikissa uskonnoissa on jonkinasteista hajaannusta yksinkertaisesti siitä syystä, että langenneen ihmiskunnan on niin vaikea tulla toimeen toistensa kanssa. Ja tietyt uskonnot ovat väistämättä jakautuneet opillisesti, koska niiden mukaan ei ole olemassa objektiivista totuutta. Mutta en ole koskaan kuullut uskonnosta, joka uskoo objektiiviseen totuuteen, mutta jossa esiintyisi jakautumista läheskään samassa mittakaavassa kuin kristikunnassa.)
Eräs ilmeisen mahdollinen selitys on, että Raamattu on totta -- ja siksi Paholainen, josta kristittyjen Raamattu opettaa, on kiinnostuneempi jakamaan ja heikentämään kristittyjä kuin käyttämään voimavaransa pakanoihin (koska jälkimmäiset jo palvelevatkin häntä.) Tietenkin me kristityt uskomme, että tämä on oikea johtopäätös, mutta se voi olla ainoastaan osittainen selitys tähän valtavaan jakautumisen määrään...
Toinen tekijä on, että ihmisten on uskonpuhdistuksen jälkeen helppo saada käsiinsä Raamattu ja siten ollaan tultu lukemattomaan määrään erilaisia raamatuntulkintoja. Mutta jos pysähtyy ajattelemaan sitä, se ei pelkästään riitä selittämään miksi on voitu tulla 30,000 toinen toisensa kanssa ristiriidassa olevaan opilliseen johtopäätökseen saman kirjan perusteella.
Vaikka vetäisimme (sen äärimmäisen naurettavan) johtopäätöksen, että näillä 30,000 tunnustuskunnalla ei ole keskinäisiä opillisia eroavuuksia ja olettaisimme, ettei vuoden 2001 jälkeen olisi muodostettu yhtään uutta tunnustuskuntaa ja että olisi 30 tunnustuskuntaa jokaista opillista näkemystä kohti (ts. samanmieliset tunnustuskuntaryhmät ovat toisistaan erossa vain, koska ne eivät tiedä toinen toistensa olemassaolosta tai henkilöristiriitojen tai rankkojen syntien takia), se merkitsisi kuitenkin, että vielä olisi tuhat ristiriitaista käsitystä Jumalasta ja Hänen valtakunnastaan tunnustavan kristikunnan piirissä -- ja kuitenkin useimmat, vaikka eivät ehkä kaikki, näistä maailmankuvista ovat peräisin samasta lähteestä. Miten voi olla näin??...
On tosiasia, että Raamatussa on suuri määrä hämäriä kohtia. Nämä hämärät kohdat ovat tavallisesti vain yksittäisiä jakeita (tai vain jakeiden osia), mutta ne voidaan tulkita eri tavoin, niin että niiden lukijat voivat lähteä niiden perusteella eri suuntiin muunkin Jumalan sanan tulkinnoissaan. (Kuten myöhemmin selviää, tämä on kaukana mistään kritiikistä!) Jos me pysähtyisimme hetkeksi, olen varma, että meistä jokainen pystyisi sanomaan muutaman esimerkin sellaisista jakeista. Mainitsen tässä vaiheessa vain muutaman:
(1) Ensimmäisenä: Vaikka Raamatussa on monia kohtia, joissa Herraa Jumalaa kutsutaan "kaikkivaltiaaksi" tai "kaikkivoivaksi" ja vaikka tämä käy selvästi ilmi Raamatusta kokonaisuudessaan, 1. Mooseksenkirjan mukaan Hän lepäsi seitsemäntenä päivänä. Tämä tarkoittaa tietenkin, että Hän lopetti työn, jota hän oli ollut tekemässä (ja osoitti meille siinä, että meidän on tehtävä työtä kuusi päivää ja pidettävä yksi vapaapäivä viikossa). Se ei tarkoita sitä, että Hän käytti seitsemännen päivän toipuakseen suorittamastaan työstä. Mutta jos joku tunnustuskunta haluaisi uskoa, että Jumala ei ole Kaikkivaltias, he voisivat löytää tästä pienenpienen perustelun käsitykselleen.
(2) Toiseksi: Raamattu esittää selvästi, että Jumala on kaikkitietävä tai 'kaikkialla läsnäoleva'. Mutta on myös olemassa pienen pieni määrä jakeita, jotka päältä päin näyttäisivät antavan ymmärtää jotain muuta -- sellaiset jakeet kuin Hoosea 8:4, jossa Jumala puhuu ajasta, jolloin israelilaiset olivat "asettaneet kuninkaita...mutta minä en ole siitä tiennyt". Tätä jaetta voitaisiin helpostikin käyttää sellaisen väitteen tueksi, että on asioita, joita Jumala ei tiedä. (Todellisuudessa sana "tiennyt" lauseessa "en ole siitä tiennyt" ei tarkoita tässä "en ollut tietoinen siitä", vaan "en ollut siinä mukana" -- kuten jae kokonaan luettuna vahvistaa.)
(3) Kun nyt olemme tutkineet Jumalan ominaisuuksia, esittäkäämme vielä lopuksi muutama esimerkki Hänen läsnäolostaan kaikkialla. Raamattu esittää selvästi, että vaikka Jumala on täydellisen pyhä ja Hänen on täytynyt sentähden erottautua tästä langenneesta maailmasta, Hänen läsnäolonsa on kuitenkin tietyssä mielessä kaikkialla (kts. esim. Psalmi 139). Mutta jos joku tunnustuskunta ei haluaisi uskoa sitä, löytyy jälleen pari esimerkkiä, jotka näyttävät pintapuolisesti katsoen olevan ristiriidassa tämän opin kanssa:
Esimerkiksi 1.Kun. 19:11-12:ssa sanotaan, että "suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä. Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa." Pinnallisesti lukien tästä raamatunkohdasta voisi saada sen käsityksen, ettei Jumala olekaan kaikkialla läsnäoleva, mutta asiayhteydestä ilmenee, että Jumala halusi vain tehdä selväksi, että Hän puhuu usein hiljaisin, hienovaraisin tavoin eikä välttämättä jyrinällä ja salamoinnilla. Hänen "sanomansa" ei ollut tuulessa eikä maanjäristyksessä eikä tulessa, vaikka Hänen läsnäolonsa oli varmasti niissäkin. Kerro minulle, onko edelläolevasta ollut apua sinulle.
Useimmat meistä ovat varmaankin kohdanneet monia muitakin esimerkkejä tästä Raamatun ominaisuudesta. Itse asiassa oman raamatunlukemiseni perusteella, jota olen vuosien varrella tehnyt, en ole vielä löytänyt oikeaa oppia, jota ei voitaisi pintapuolisesti kumota jollain raamatunkohdilla. (Niille, jotka mahdollisesti epäilevät tätä voin antaa muutamia lisäesimerkkejä hetken kuluttua, mutta se tapa, jolla tunnustavat kristityt eri puolilla maailmaa näyttävät ymmärtävän lähes kaikki uskon osaset, tukevat kyllä käsitystäni.) On usein sanottu, että Raamatulla voidaan perustella käytännölliseti katsoen mitä tahansa. Olen itsekin väittänyt sellaista aikaisemmin. Mutta todellisuudessa se ei pidä paikkaansa. Tietääkseni ei esimerkiksi voi Raamatulla osoittaa, että kuningas Hiskia oli kolmemetrinen käärmeenlumooja sirkuksessa ja häntä kutsuttiin myös nimellä "Suuri Bendini". Mutta sen sijaan näyttää pitävän paikkansa, että voit kumota kaiken Raamatun avulla -- näyttää ts. siltä, että voit esittää vastaväitteitä jokaista oikeaa oppia vastaan käyttäen Raamattua itseään...
(Loppujen lopuksi käy myös ilmi, että oikeastaan on olemassa oikein hyvät syytkin siihen, miksi meidän pitäisi itse asiassa jopa odottaa niin olevan. Käsittelen niitä myöhemmin. Tällä erää sanotaan nyt vain niin, että tämän Raamatun ominaisuuden pitäisi kerta kaikkiaan kannustaa meitä kunnioittamaan ja tutkimaan Jumalan sanaa rukoillen kokonaisuudessaan eikä tyytyä vain lempikirjojemme ja lempijakeidemme lukemiseen.)
Seuraavassa muutamia lupaamiani esimerkkejä, jotka auttavat tukemaan yleisolettamustani. Haluan sinun kuitenkin olevan tietoinen siitä, että en voi esittää aivan kaikkia esimerkkejä, joita haluaisin. Se johtuu siitä, että toivoisin tämän puheen tavoittavan mahdollisimman monia lukijoita, mutta tiedän monia tosiuskovia, jotka ovat haksahtaneet yhteen tai useampaan niistä esimerkeistä, jotka olisin muussa tapauksessa voinut esittää (ja niin nämä ihmiset saattaisivat jättää loput aineistostani lukematta, jos olisin liittänyt ne tähän.)
Me voisimme helpostikin jatkaa esimerkeillä tästä Raamatun ominaisuudesta. (Ja on tärkeää havaita, että tämä ominaisuus koskee myös meidän käytänteitämme eikä vain oppeja. Se koskee esimerkiksi sitä, miten seurakuntaa johdetaan.) Ilmeisesti ei vanha sanonta "Poikkeus vahvistaa säännön" olekaan loppujen lopuksi kovin väärässä.
(Sivuhuomautuksena toteaisin, että jos joku opillinen käsitykseni haittaa sinua tässä saarnassani, pyytäisin sinua varmistamaan, ettet vain itse ole sortunut hämärän raamatunkohdan epätodennäköisempään tulkintavaihtoehtoon? Jos vielä asian tarkistettuasikin olet sitä mieltä, että minä olen väärässä, kerro siitä minulle.)
Haluasin nyt tiivistää tähänastisen. Jos siis sinä tai minä haluaisimme hylätä minkä tahansa oikean opinkappaleen, löytyy Jumalan sanasta pieni, mutta varteenotettava määrä todistusaineistoa, joka pintapuolisesti katsottuna näyttäisi kumoavan tuon sanotun opetuksen ja tekisi meille siten mahdolliseksi "uskoa valheen" (2. Tess. 2:10).
Samoin kuin on laita oppien kohdalla, sama koskee myös itse Raamattua: ts. jos joku haluaa pitää Raamatusta virheellisen käsityksen, sallii pyhä kirja tässäkin tapauksessa meidän ajattelevan, että meillä on oikeus käsityksiimme. Toisin sanoen, huolimatta Jumalan Sanan kiistattomasti ihmeellisistä ominaisuuksista alkaen sen hätkähdyttävästä täsmällisesti toteutuneiden profetioiden määrästä ja sen täysin ainutlaatuisista ja täysin paikkansapitävistä kertomuksista aina sen verrattomaan kauneuteen ja sen valtavaan voimaan muuttaa ihmisten elämä, jos joku siis haluaisi olla kunnioittamatta tai jopa torjua Raamatun, näyttää Jumala laittaneen siihen vaatimattoman, mutta silti varteenotettavan määrän todisteita, jotka pinnallisesti katsoen näyttäisivät tukevan tuollaista väärää asennetta:
Herra on antanut tapahtua niin, että esimerkiksi evankeliumit näyttävät olevan monessa kohdassa ristiriidassa keskenään. Olen tutkinut melkoisen määrän tällaisia kohtia enkä ole vielä löytänyt yhtä ainoatakaan, jossa olisi kysymys todella aidosti ristiriitaisista kohdista. (Kuvausten eroavuudet johtuvat joko siitä, että sama tapahtuma on kuvattu eri kannoilta, jotka kuitenkin täydentävät toisiaan tai koska kuvauksissa on puhuttu eri tapauksista, joissa kuitenkin on yhtäläisiä piirteitä. Kuten sanottua, yksikään näistä ristiriitaisuuksista ei ole osoittautunut aidoksi ristiriidaksi. [3])
Asiasta hiukan sivuun hypäten, tunnen erään nuoren kaverin, joka on erään ystäväni poika, joka ei ole pelastettu. Tämä poika on tosiaankin huippualykäs. Hän sai parhaan sijan kahdessa eri aineessa Oxfordissa tuosta vaan -- muistia siis löytyy. Tiedät tyypin. Ja sen lisäksi, että hän on hyvin nopeaälyinen hän on myös hyvin kyselevää tyyppiä ja siksi hän alkoi tutkia Raamattua mahdollisena totuuden lähteenä. Mutta samaan aikaan hänen käsiinsä osui kirja, jossa oli luettelo erilaisista Raamatun muka sisältämistä virheistä ja epäjohdonmukaisuuksista. Lopulta hän alkoi saada tarpeekseen, kun hän joutui tutkimaan kaikki nuo väitteet ja alkoi ajatella, ettei savua ilman tulta ja surullista kyllä, päätti luopua kokonaan Jumalan Sanan lukemisesta...
Tämä on elävä esimerkki siitä, ettei henkinen suorituskyky korvaa viisautta. Tämä nuori kaveri ei kerta kaikkiaan halunnut nähdä sitä yksinkertaista kuviota, joka oli aivan hänen nenänsä edessä. Sillä hänhän tutki kaikkia näitä tapauksia, joissa muka Raamatussa olisi ollut joku virhe tai epäjohdonmukaisuus, joista suurin osa oli helposti havaittavissa ja jotka kaikki katosivat, kun niitä lähemmin tutkittiin. Ja lisäksi niitä oli aivan liikaa ja suurin osa niistä oli aivan liian huomiotaherättäviä (varsinkin kun ottaa huomioon Raamatun mutkikkaan rakenteen), että ne olisivat syntyneet sattumalta, ja kuitenkaan ystäväni poika ei kyennyt huomaamaan, miten ilmeistä oli, että ne oli laitettu sinne tahallaan. Jos se on totta, niinkuin väitän sen olevan, ei loppujen lopuksi olekaan väliä sillä, kuinka monta tällaista "ongelmakohtaa" ihminen pystyy selvittämään, sillä Jumala on varmistanut sen, että lisää esimerkkejä löytyy, jos joku haluaa olla uskomatta Raamatun jumalalliseen alkuperään, hän kyllä löytää perusteita käsitykselleen.
(On siis ilmeistä, että olen kirjoittanut puheeni siitä lähtökohdasta, että Raamattu on totuus. Jos joku ei ole samaa mieltä kanssani, pyydän häntä yksinkertaisesti edes antamaan Raamatulle sen mahdollisuuden, että se voisi olla totuus ja arvioida näiden kolmen saarnani sisältöä ennenkuin vetää mitään lopullisia johtopäätöksiä asiassa ja ennenkuin päättää, onko esittämäni maailmankatsomus sisäisesti johdonmukainen.)
Ymmärrän kyllä, että joku saattaa uskoa tämänpäiväisten puheideni perusteella, että Jumala mielestäni harhauttaa ihmisiä. Oikeastaan en kuitenkaan väitä mitään sellaista. Olen sen sijaan halunnut sanoa, että Jumala tekee ihmisille mahdolliseksi pettää itse itseään, eikä se ole sama asia. Minun on myös tarkennettava vielä, että Jumala vihaa kaikkea valehtelemista eikä voi itse valehdella (sillä se olisi vastoin Hänen luontoaan). Mutta suoranainen valhe ei ole sama asia kuin esimerkiksi hämärä ilmaus, jonka ihmiset voivat tulkita halutessaan väärällä tavalla. Tutkikaamme nyt Raamatusta, mitä se sanoo koko tästä asiasta eli harhauttamisesta, johon ei sisälly valehtelemista:
Lähdetäänpä vaikka siitä, miten Jumala kohtelee vihamiehiään. Useassa tapauksessa Jumalan taktiikkaan Israelin armeijan kohdalla kuului vihollisen harhauttamista. Joosuan 8.luvussa Hän neuvoi israelilaisia jakautumaan kahteen ryhmään, niin että toinen ryhmä teeskenteli pakenevansa ja harhautti siten vihollisen ja sai siten houkuteltua vihollisen sotavoimat pois vihollisen kaupungista -- niin että toinen puolikas Israelin armeijasta pystyi livahtamaan kaupunkiin ja tuhoamaan sen.
Edelleen, joskus Herra lähetti eksyttävän hengen "profeettojen" suuhun (esim. tuhotakseen kuningas Ahabin 1.Kun.22:ssa). Ja Jumala varoitti Israelia Hesekielin 14. luvussa, että jos "profeetta antaa viekoitella itsensä ja sanoo sanan, niin minä, Herra, olen sen profeetan viekoitellut...".
Joku saattaa nyt sanoa, että nämähän olivat vain Herran vihollisten harhauttamista, mutta silti Jumala niissä harhautti. Pohtikaamme myös, mikä on Herran vihollinen. Tarkoittaako se aina ihmisiä, jotka ehdoin tahdoin asettuvat vastustamaan Herran teitä? Meidän on muistettava, että Herra salli erään Jumalan miehen joutua vanhan profeetan eksyttämäksi 1.Kun.13:ssa vain vähän sen jälkeen, kun tämä Jumalan mies oli toimittanut uskollisesti Jumalan töitä ja parantanut jonkun Jumalan nimessä. Ja Jeremia sanoi kerran Jumalan luopiokansasta: "Voi, Herra, Herra! totisesti, sinä saatoit tämän kansan ja Jerusalemin peräti pettymään, kun sanoit: 'Teillä on oleva rauha!' Ja kuitenkin miekka koskee sieluun asti." (4:10)
Mutta tämä menee vieläkin pitemmälle, ja kehotankin kaikkia kuuntelemaan loppuun saakka, mitä minulla on sanottavaa asiasta. Ymmärrän, että sellaista, mitä aion nyt sanoa, harvoin opetetaan, mutta jos jaksat kuunnella loppuun saakka, osoitan sanomastani pitävät raamatulliset todisteet. Erityisesti, ja ainoastaan Valtakuntansa hyväksi, Jumalan voidaan jopa sanoa joskus harhauttavan uskollisia palvelijoitaan. Esimerkiksi Jeremia huudahti: "Sinä olet taivutellut minua, Herra..." ['pata', käänetty engl. Raamatussa 'deceived'; molemmat merkitykset mahdollisia. Suom.huom.] ja Jumala käytti harhautusta paljastaakseen Salomon hovissa kiistanalaisen lapsen oikean äidin 1.Kun.3:23-28:ssa (eli saadessaan Salomon määräämään lapsen halkaistavaksi). Muistakaamme myös, että Jumala harhautti omaa kansaansa saadakseen Jaakobin ja hänen perheensä tulemaan Egyptiin turvaan (1.Moos. 42:7-9, jossa Joosef syytti veljiään vakoojiksi, vaikka tiesi totuuden).
On toinenkin, oikein sopiva esimerkki, jonka haluan tuoda esiin tässä vaiheessa. Jumala harhautti Aabrahamia koetellessaan häntä Iisakin tapauksessa (1.Moos.22). Ei Jumala missään tapauksessa tahtonut, että Aabraham olisi tappanut Iisakin, mutta Hän kyllä antoi Aabrahamille selvästikin sen vaikutelman! Näin Jumala halusi koetella Aabrahamin uskoa Jumalaan, ja se onkin tärkeä vinkki ymmärtääksemme, miksi Jumala haluaisi harhauttaa ihmisiä -- tai miksi Hän tekisi mahdolliseksi sen, että ihmiset voivat harhauttaa itseään. (Palaamme tähän kysymykseen pian.)
Jotkut meistä saattavat tietää joitakin raamatunjakeita, jotka osoittavat, että Jumala on kaikkea petosta vastaan. Mutta tässäkin tapauksessa on kysymys vain pienen pienestä osasta asiaa koskevia jakeita, niin että meidän on tässäkin tapauksessa varmistuttava siitä, että tulkitsemme ne muun Raamatun opetuksen valossa eikä päinvastoin. Kuten sanottua, Jumala vastustaa kerta kaikkiaan kaikkea valehtelemista, mutta ihmistä voidaan harhauttaa, vaikkei hänelle valehdellekaan, ja näissä saarnoissa käsitellään jälkimmäistä. Tosiasia on, että Raamatussa on lukuisia kohtia, joissa Herra aivan selvästi käyttää edellä kuvattua menetelmää. (Ole hyvä ja lue tämän artikkelin lähdeviitteet, joissa esitetään lisäesimerkkejä ja selitetään lisää tätä asiaa, jos se sinua vaivaa. [4] Suosittelen myös, että jos olet eri mieltä kanssani, sinun pitäisi tutkia tarkasti kaikki ne Raamatunkohdat, joihin viitataan.
Toisin sanoen, älä ajattele, että opettaisin Herrasta jotain paikkansapitämätöntä. Hän voi ja hän sallii meidän harhauttaa itseämme, jos se on meille tärkeämpää kuin rakkaus totuuteen (ts. totuuden etsimiseen ja sen tottelemiseen) seurauksista välittämättä.
Tässä vaiheessa onkin järkevää kysyä: Miksi ihmeessä Jumala tekisi sellaista?! Tutkin tätä kysymystä tarkemmin muutaman minuutin kuluttua, mutta ainakin tämän mallin, jonka olemme havainneet, tulisi rohkaista meitä kaikkia olemaan todella avoimia ottamaan vastaan oikaisua ja korjaamaan, missä olemme väärässä (ja sen pitäisi rohkaista kaikkia opettajia olemaan erityisen vastaanottavaisia ojennukselle ja opiskelemaan, mitä muiden kuin oman tunnustuskunnan opeissa opetetaan). Sen pitäisi myös johdattaa kaikki kristityt opiskelemaan Raamattua kokonaisuudessaan ja huolehtimaan siitä, että se tapahtuu kaikella vakavuudella.
Joku saattaisi nyt käyttää tätä Raamatun hämmästyttävää ominaisuutta tekosyynä olla piittaamatta Raamatusta. Tietyntyyppiset ihmiset sanoisivat ehkä: "Voimme tosiaankin jättää Raamatun syrjään, sillä Jeesus sanoi, että Hän on totuus -- niinpä me emme tarvitse muuta kuin ainoastaan Hänet". Mutta tässä on jälleen yksi esimerkki juuri siitä, mitä olen tarkastelemassa -- ts. siitä, että otetaan osa yhdestä jakeesta ja tulkitaan sitten kaikki muut jakeet sen valossa. Jos me emme todellakaan tarvitse Raamattua, miksi siinä sitten on kirjeitä (jotka, kuten muistat, oli kaikki kirjoitettu uskoville)? Jos me emme tosiaankaan tarvitse sanaa, silloin 2.Tim. 3:16-17:n erittäin selkeät sanat (jotka olivat osa tänä aamuna lukemistamme jakeista) olisivat järjettömiä. Kuten muistat, tässä raamatunkohdassa sanotaan, että "Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." Meidän on siis tarvis lukea Raamattuamme ainakin siihen saakka, että olemme "täydellisiä"!
Ensiksikin, selitys siihen, että Kristus kutsuu itseään "Totuudeksi", on selvä. Aion palata tähän asiaan toisessa puheessani, mutta nyt huomautan vain, että meidän Herramme itse totesi Joh.17:ssä, että Jumalan Sana [kreikaksi: Logos] on totuus. Herra Jeesus on Jumalan Sana ihmisen muodossa -- ja voi siitä syystä oikeutetusti kutsua itseään totuudeksi, mutta Raamattu on Jumalan Sana kirjoitetussa muodossa -- ja on siksi myös totuus. Kun Jeesus oli täällä maan päällä, hän rohkaisi meitä itse useaan otteeseen tuntemaan Raamatun kirjoitukset. Hän teki niin: Luukas 11:28:ssa, Luukas 6:3:ssa, Luukas 20:44:ssä ja monissa muissakin raamatunkohdissa (joista suurin osa on lueteltu kirjan ensimmäisessä osassa, jonka toinen tekijä olen -- kts. tarkemmin lähde [5]).
En aio tässä vaiheessa uppoutua siihen, miten paljon sellaisia raamatunkohtia on, jotka näyttäisivät johtavan harhaan jostain tietystä opista. Aion tutkia aihetta tarkemmin toisella kertaa. Mutta totean kuitenkin, että harhaanjohtava kohta näyttää riittävän todisteeksi niille, jotka eivät aseta totuutta etusijalle. Jos joku haluaa uskoa poikkeavaan, hämärään kohtaan ja olla piittaamatta todistusaineistosta, joka edustaa enemmistöä raamatunkohdista, jotka selvästi osoittavat oikeaan suuntaan, Jumala näyttää varmistavan, että tuo hämärä kohta tosiaankin pystyy harhauttamaan sellaisen henkilön.
(Minun pitäisi selventää tämä. Kokemukseni mukaan "harhaanjohtavien" kohtien määrä vaihtelee aiheesta riippuen. Toisin sanoen joitakin oppeja kohti on vähemmän väärään suuntaan "osoittavia" kohtia kuin joidenkin muiden oppien kohdalla. Mutta havaintojeni mukaan ne sisältävät siinä määrin vakuuttavampaa aineistoa, että yhteistulos näyttää aina olevan yhtä vakuuttava. Tämä johtaa mielenkiintoiseen tilanteeseen. Ajatellaanpa vaikka, että joku oppi on esitetty hyvin suoraan ja vakuuttavasti Raamatunkohtien ylivoimaisesti suurimmassa osassa ja että sen kanssa ristiriidassa olevia kohtia on ainoastaan pienenpienessä määrässä jakeita. Jotta saataisiin aikaan sellainen 'vaikutus', josta on ollut puhe, jotkut näistä jakeista vaikuttavat päällisin puolin huomattavan vakuuttavilta.)
Tämä periaate, jota olemme tutkineet (ts. että totuus voidaan löytää olemalla täysin avoin sille ja kunnioittamalla kaikkea todistusaineistoa, mutta kiistattomasti osa tuosta todistusaineistosta näyttää pinnallisesti katsottuna osoittavan poispäin totuudesta) näyttää olevan perustavaa laatua oleva hengellinen periaate. Jos asia on niin, se koskee kaikkea elämässämme -- ei ainoastaan Raamattua ja sen sisältöä...
Se koskee esimerkiksi maailman luomista ja maan ikää koskevia kysymyksiä. Se koskee myös kysymystä eri raamatunkäännöksistä ja käsikirjoituksista, joihin ne perustuvat. Se koskee kysymystä siitä, onko jonkun ihmisen palvelutyö Jumalasta vai ei. Se koskee kaikkia totuutta koskevia näkökohtia. Aion tutkia aihetta tarkemmin seuraavassa puheessani, jos Jumala suo, jossa paljastan tämän periaatteen äärimmäisen tärkeitä seuraamuksia. Tällä kertaa minun on nyt palattava takaisin aiheeseen miksi Jumala haluaisi koskaan johtaa ihmisiä harhaan (tai miksi Hän sallisi ihmisten johtaa itseään harhaan). Uskoisin siihen olevan kaksi syytä:
Ensiksikin, uskon Jumalan sallivan sen, koska jokainen houkutus keskittyä johonkin Hänen sanansa osaseen katoaa, kun ymmärrämme, että meidän täytyy lukea ja kunnioittaa koko Raamattua, jos haluamme päästä selvyyteen jonkun tietyn opin totuudellisuudesta.
Toiseksi, uskon Jumalan toisinaan "johtavan ihmisiä harhaan" ylläolevasta syystä, mutta vielä syvällisemmin ymmärrettynä. Uskon, että Jumala sallii niiden, jotka eivät ole omistautuneet totuudelle riittävässä määrin, joutua harhaan, koska Jumala on niin täydellisesti totuutensa takana, että Hän pitää sitä, ettei joku rakasta totuutta suurena henkilökohtaisena loukkauksena -- ja sellaista asennetta Hän tuskin on siunaamassa. Aion kehitellä tätä tärkeää näkökohtaa toisessa puheessani, mutta tässä vaiheessa voidaan toisena näkökohtana pitää näitä hämäriä kohtia ikäänkuin linnoitusta ympäröivinä pengerryksinä. Toisaalta ne torjuvat (tai pysäyttävät) puolisydämisen henkilön etenemisen, koska niiden voittamiseen tarvittaisiin vaivannäköä ja asiasta välittämistä, mutta toisaalta ne rohkaisevat kokosydämistä henkilöä -- koska ne kertovat hänelle, että linnoituksen sisällä olevat aarteet ovat sitäkin arvokkaampia ja korvaamattomampia kuin olisi saattanut olettaa. [6] Matt. 13:10-15 on hyvin valaiseva tässä asiassa.[7]
Tätä ajatusta (ts. että meidän on todella rakastettava totuutta) vahvistaa tänä aamuna ensimmäiseksi lukemamme raamatunjae Sananlaskujen 2. luvusta. Muistutan vielä mieliimme jakeet 3-5 ennenkuin lopetamme tältä erää. Kuuntele, miten perusteellisesti meidän on omistauduttava totuudelle:
3 niin, jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa,
4 jos haet sitä kuin hopeata ja etsit sitä kuin aarretta,
5 silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen.
Niinkuin Jumala tässä tekee selväksi, siihen tarvitaan sydämen pohjasta lähtevää halua. Se vaatii sitä, että me etsimme totuutta samalla antaumuksella ja päättäväisyydellä kuin etsiessämme kätkettyä aarretta. (Se edellyttää myös niiden totuuksien tottelemista, jotka jo olemme löytäneet.) Alammeko nyt ymmärtää, miksi on syntynyt niin monia eri tunnustuskuntia -- joilla kaikilla on niin erilaiset maailmankatsomukset, jotka kaikki kuitenkin ovat kehittyneet alkuaan samasta kirjasta.
Jos joku on eri mieltä siitä, etteikö tämä olisi pääsyy siihen, että tunnustavan kristikunnan sisällä on olemassa niin valtavasti toisistaan poikkeavia oppeja, silloin heidän pitäisi pystyä nimeämään siihen parempi selitys ja myös selitys niihin hämäriin raamatunkohtiin, joista olemme puhuneet (ja myös muihin hämäriin raamatunkohtiin, joita on kohdannut).
(Jos joku on vakavasti eri mieltä tämän puheen sanoman kanssa, hänen pitäisi vilkaista seuraavaa osaa nettisivustomme http://www.bayith.org osastossa 'Honey'. Olen varma Herrassa, että sen lukiessaan hänen epäilyksensä hälvenevät. Jos niin ei kuitenkaan käy, pyytäisin ottamaan yhteyttä minuun sivustomme kautta.)
Jos jotkut tuntevat houkutusta hylätä argumenttini siksi, että ne eivät sovi heidän nykyisiin opillisiin viitekehyksiinsä, minun on nöyrästi muistutettava heitä siitä, että he ovat vaarassa tehdä juuri niin kuin mistä tässä puheessa varoitetaan -- ts. asettamaan jotain totuuden edelle. Minä kehotan heitä punnitsemaan sitä, mitä sanottavaa minulla toisessa osassa on, ennenkuin torjuvat sen, mitä tähän mennessä on sanottu.
Jokainen, joka on yhä sitä mieltä, ettei tänä aamuna käsittelemämme ongelma koske häntä, on mielestäni vaarallisen naiivi. Pitäisin häntä vieläkin naiivimpana kuin vastavihittyä miestä, joka tietää, että aikamme yhteiskunnassa yli puolet kaikista avioliitoista päättyy eroon ja kuitenkin kuvittelisi, ettei hänellä itsellään tule koskaan olemaan mitään aviollisia ongelmia. (Suosittelen, että me kaikki pysähdymme hetkeksi miettimään, miten sanomattoman typerä sellainen kuvitelma on.)
Minusta tuntuu, että minun on päätettävä tämä puhe kehottamalla meitä kaikkia -- myös itseäni -- tutkimaan kaikkia oppejamme uudelleen ja varmistumaan siitä, että mikään niistä ei ole rakennettu hämärien enmmistöstä poikkeavien jakeiden hiekalle eikä vähemmistönä olevien, kontekstistaan irrotettujen jakeiden hiekalle, vaan Jumalan antaman vallitsevan todistusaineiston vankalle kalliolle, joka johtaa meidät oikeaan suuntaan.
Kiitos käyttämästäsi ajasta.