E.H. Broadbent

SEURAKUNNAN VAELLUS

11. LUKU

ENGLANNIN NONKONFORMISTIT

1525-1689

Tyndale; Raamatun lukeminen kielletty; Englannin kirkko perustetaan; Kuningatar Marian aikainen vaino; Baptisti- ja itsenäiset seurakunnat; Robert Browne; Barrowe, Greenwood ja Penry; Nonkonfirmistien vaino kuningatar Elisabethin aikana; Lontoon yksityinen seurakunta; Hookerin kirkollispolitiikka; Englantilaisten seurakunta pakenee Amsterdamiin; Arminius; Veljien maastamuutto Englannista Hollantiin; John Robinson; Pyhiinvaleltajaisät purjehtivat Amerikkaan; Englannin ja Skotlannin erilaiset kirkot; Auktorisoitu raamatunkäännös julkasitaan; Sisällissota; Oliver Cromwellin uuden mallinen armeija; Uskonnonvapaus; Lähetystyö; George Fox; Ystävien liikkeen luonne; Nonkonformisteja vastaan suunnatut lait; Kirjallisuutta; John Bunyan.
WILLIAM TYNDALE 1494-1536

Lollardiliike tukahdutettiin, mutta sen jäännös säilyi aina ja aika ajoin rangaistiin ihmisiä siitä, että he kokoontuivat yhteen lukemaan Raamattua. Uskonpuhdistus ja sen synnyttämä New Learning lisäsivät mielenkiintoa Raamattua kohtaan. Tuore raamatunkäännös oli kaikkein voimallisin tekijä herätyksen leviämiseen. William Tyndale1, joka joka oli opiskellut Oxfordisaa ja Cambridgessä ja oli saanut runsaasti vaikutteita Lutherin opetuksista tapasi käydä keskusteluja Raamatusta pappien kanssa, jotka vierailivat yliopistossa, jossa hän oli opettajana ja osoitti heille, miten suuresti he olivat eksyneet Raamatun opetuksista. Tämä sai aikaan vainon, jonka seurauksena hänen oli pakko lähteä maasta. Mutta hän oli nähnyt, miten suuri tarve ihmisillä oli oppia tuntemaan Raamattua ja hän lupasi, että "Jos Jumala säästäisi hänen elämänsä, hän aikaansaisi sen, että auran varressa raatavat pojat oppisivat enemmän Raamatusta kuin ne oppineet ja kirkonmiehet, jotka estivät heitä saamasta sitä käsiinsä!" Asuessaan mannermaalla ja "tuntien hellää rakkautta ja intoa maataan kohtaan hän tutkiskeli, miten voisi olla mahdollista saada maanmiehensä ymmärtämään Jumalan pyhää Sanaa ja sen totuutta samalla tavoin kuin Jumala oli tehnyt sen hänelle itselleenkin mahdolliseksi".

TYNDALEN UUSI TESTAMENTTI

Hänen Uuden testamenttinsa ensimmäinen laitos julkaistiin vuonna 1525 ja sitä seurasi toinen, seuraavana vuonna Kölnissä painettu laitos. Niitä seurasivat pentateukki ja muita Vanhan Testamentin osia, jotka Tyndale käänsi Antverpenissä ja Hampurissa asuessaan sekä lisäksi jatkuvasti uusia Uuden testamentin laitoksia. Näiden teosten kuljettaminen Englantiin sisälsi lähes yhtä suuria vaaroja ja vaikeuksia kuin niiden levittäminenkin. Papisto vastusti tätä uutta käännöstä kaikin voimin. Sir Thomas More oli eräs, joka kirjoitti kiihkeästi sitä vastaan. Vaikka se on vaikuttanut enemmän kuin mikään muu käännös Englannin auktorisoituun Raamatun englanninnokseen, johon se hyvin suurelta osin perustui, julistettiin sen aluksi sisältävän runsaasti virheitä. Suurena poikkeuksena oli se, että siinä käytettiin sanaa 'seurakunta' 'kirkko'-sanan sijasta. More väitti, että se oli niin täynnä virheitä, että "kaikkien niiden luetteleminen olisi samaa kuin lainattaisiin koko kirjan sisältö...yhden virheen etsiminen olisi samaa kuin veden etsiminen valtamerestä".

Testamentit salakuljetettiin Englantiin ja eräs seura, joka käytti itsestään nimeä "Christian Brethren" (=kristityt veljet), kuljetti niitä kaikkialle maahan. Niitä ostettiin ja luettiin kaikkialla innokkaasti, ja pian niitä tuli yliopistoihinkin, joihin perustettiin seuroja, joissa niitä luettiin. Lontoon piispa sääti jo varhaisessa vaiheessa määräyksen, jossa ne kiellettiin:

Sentähden me, ymmärtäen useilta luotettavilta henkilöiltä saatujen selostusten perusteella ja koska siitä on myös ilmeisiä havaintoja, että monet synnin lapset...äärimmäisen pahuutensa sokaisemina ja totuuden ja katolisen uskon tieltä pois poikenneina ovat oveluudella kääntäneet Uuden Testamentin englanninkielellemme...Joista käännöksistä on painettu monia kirjoja, toiset selityksin varustettuna ja toiset ilman niitä, sisältäen englannin kielellä mitä kuolettavinta ja vaarallisinta myrkkyä, jota on levitetty kaikkialle Lontoon hiippakuntamme alueelle mitä lukuisimpia kappaleita...jotka ilman epäilystä saastuttavat ja sairastuttavat meille uskotun lauman mitä kuolettavimmalla myrkyllä ja harhaopilla...me...määräämme, että kolmenkymmenen päivän sisällä...kirkostaerottamisen ja harhaoppisyytösten uhalla kaikki ja jokainen yksittäinen kirja, joka sisältää Uuden Testamentin käännöksen englanniksi, luovutetaan piispan apulaiselle.
Hän vakuutti, että tässä käännöksessä oli yli kaksi tuhatta virhettä. Tuntien kauppiaan nimeltä Packington, jolla oli tekemistä niiden jakelun kanssa, hän toivoi voivansa tuhota kirjat hänen kauttaan ja niin kerrotaan: "Luullen, että hän oli saanut Jumalan varpaasta kiinni, vaikka hän itse asiassa oli saanut paholaisen nyrkkiinsä (kuten hän myöhemmin ajatteli) ja sanoi: 'Hyvä maisteri Packington, ahkeroikaa saadaksenne ne käsiinne ja maksan koko sydämestäni niistä teille, mitä ikinä ne sitten teille maksavatkin, sillä nuo kirjat ovat harhaoppisia ja pahoja, ja minä aion varmasti tuhota ne kaikki ja polttaa ne St.Paul's Crossilla.'" Tämä kauppa tehtiin ja siitä saatu raha käytettiin vielä suuremman erän painattamiseksi.

Kun eräältä harhaopista syytetyltä vangilta kysyttiin, miten Tyndale ja hänen ystävänsä saivat varoja toimintaansa, hän vastasi: "Lontoon piispa on auttanut meitä, sillä hän on antanut meille melkoisesti rahaa, jotta Uudet Testamentit saataisiin poltettua ja siinä on ainoa tukemme ja lohtumme." Innokkaan inkvisition avulla metsästettiin noita kiellettyjä kirjoja ja suuri määrä ihmisiä sai sakkoja tai vangittiin tai tapettiin niiden omistuksesta. Virallisista asiakirjoista voimme lukea seuraavaa: "Useat henkilöt, jotka on saatu kiinni Uuden Testamentin lukemisesta, jonka Tyndale on kääntänyt, on rangaistu...mutta siitä huolimatta kasvaa heidän lukumääränsä joka päivä."

Erään Englannista lähetetyn vakoojan avulla Tyndale saatiin lopulta kiinni ja hänet tuomittiin Vilvoordissa Belgiassa ja kuristettiin ja hänen ruumiinsa poltettiin (1536). Mutta hänen työnsä oli tehty, hän oli suorittanut uljaan tehtävänsä yhtenä niistä monista, jotka kääntämällä ja levittämällä Raamattua, opettamalla ja noudattamalla sen paljastamia totuuksia, ovat auttaneet tuomaan ihmisille totuutta Jumalasta ja näyttämään heille myös Elämän Tien.

ENGLANNIN KIRKKO PERUSTETAAN

Englannissa tapahtui suuria muutoksia tänä aikana. Vuonna 1531 julistettiin kuningas Henrik VIII Englannin kirkon korkeimmaksi Pääksi, jolloin Englannin kirkko vei roomalaiskatoliselta kirkolta sen aseman Englannissa kuninkaan ottaessa itselleen paavin aseman. Paavin ja kuninkaan välinen konflikti koski toisaalta kirkkoa ja valtiota ja toisaalta paavinvaltaa kannattavia ja valtiokirkkoa kannattavia. Uudistussuunnitelma, jonka mukaan maallinen valta asetetaan kirkollisen vallan yläpuolelle oli jo toteutettu Brandenburgin ja Saksin kirkoissa. Cranmerin mielestä se oli paras tie ja Henrik VIII omaksui sen politiikakseen Englannissa.

COVERDALE-laitos

Tyndalen kuolinvuonna hänen Raamatunkäännöksensä, jonka Miles Coverdale oli kuninkaan käskystä tarkistanut ja editoinut, otettiin kuninkaalliseen suojelukseen ja määrättiin hyväksyttäväksi kansallisen uskon perustaksi ja jaettiin kaikkiin kirkkoihin. Mutta tämä suosionosoitus vedettiin pian takaisin. Vuonna 1543 annettiin määräys nimeltä "Todellisen uskon edistämiseksi ja sitä vastoin olevan poistamiseski tarkoitettu laki". Siinä määrättiin, että "Kaikenlaiset Tyndalen kääntämät Vanhan ja Uuden Testamentin kirjat on selvästi ja perusteellisesti tuhottava ja hallussapito ja käyttö kiellettävä, koska ne ovat ovelia, vääriä ja paikkansapitämättömiä Tyndalen käännöksiä."

Rangaistukset tottelemattomuudesta tätä lakia kohtaan olivat hyvin ankarat, pahimmillaan jopa elinkautinen vankeus. Muita kirjoja oli lupa lukea, mutta Raamatun lukeminen oli sallittua ainoastaan tuomareille, aatelisille, kapteeneille ja oikeudenpalvelijoille, joilla oli lupa lukea Raamattua perheilleen. "Kauppiaat saavat lukea sitä yksityisesti itsekseen; mutta eivät naiset, käsityöläiset, oppipojat, kisällit, alempi palvelusväki, maanviljelijät tai työläiset saa tällä alueella lukea Raamattua tai Uutta testamentttia itsekseen englanniksi tai kenellekään muulle yksityisesti tai julkisesti." Aatelis- tai säätyläisnaiset saivat lukea sitä itsekseen. Kuningas julisti, että hän puhdistaisi alueensa noista kirjoista hirvittävillä laeilla ja rangaistuksilla. Mutta huolimatta siitä oliko se sallittua tai kiellettyä, ihmisiä ei voitu enää estää lukemasta Raamattua. Kun niitä luettiin ääneen kirkoissa, ihmiset kokoontuivat joukoittain kuulemaan; kun ne kiellettiin, ihmiset uhmasivat kaikkia rangaistuksia hankkiakseen niitä.

Eräs maatyöläinen kirjoitti Uuteen Testamenttiinsa vuonna 1546: "Ostin tämän kirjan kun huolehdin herra Letymerin lampaista. Kun Uusi Testamentti oli käännetty, eivät paimenet saaneet lukea sitä: Rukoilen Jumalaa parantamaan sellaisen sokeuden. Kirjoittanut Robert Wyllyams, joka pitää lampaita Seynbury Hillissä." Kun Mooses ja profeetat, Raamatun historialliset kirjat ja Psalmit ja erityisesti evankeliumit opettivat kansaa, he oppivat tuntemaan Jeesuksen Kristuksen ja saivat epistoloista selville Hänen sovitustyönsä vaikutukset, koko kansan luonne muuttui, sillä jokaisessa kansakunnassa on se, missä määrin vanhurskaus ja myötätunto vallitsevat, sen mitta, missä määrin tämä Kirja on saanut vaikuttaa kansan sydämiin ja mieliin.

Niiden kuuden vuoden aikana, jolloin Edward VI hallitsi, Englannin kirkko kehittyi enemmän protestanttisia linjoja pitkin kuin aikaisemmin, mutta seuraavina kuutena vuotena, jolloin kuningatar Maria hallitsi, kääntyi tämä politiikka vastakkaiseen suuntaan ja Englanti palasi takaisin paavin alaisuuteen ja sai paavilta anteeksiannon "harhaopistaan ja skismastaan". Siinä missä hallitus oli taipuisa, oli kansa kuitenkin taipumaton. Mitkään ponnistelut eivät saaneet heitä enää alistumaan sellaisiin käytänteisiin, jotka olivat selvästi Jumalan Sanan vastaisia. Satoja ihmisiä, jotka eivät olleet ainoastaan korkeassa asemassa olevia, vaan kaikkein alempiin luokkiin kuuluvia, niin miehiä kuin naisiakin poltettiin julkisesti rovioilla Englannin kylissä ja kaupungeissa. Näiden marttyyrien kärsimykset olivat voimallisempia murtamaan Rooman vallan kuin hallitsijoiden politiikat tai jumaluusoppineiden argumentoinnit. Nuo roviot palavat yhä englantilaisten muistoissa kuin majakat varoittaen heitä palaamsta järjestelmään, jolla oli sellaiset hedelmät.

ROBERT BROWNE ja BROWNISTIT

Lontoossa oli Raamatun perustalle perustettu seurakunta Edward VI:n hallintokaudella, johon kuului ranskalaisia, hollantilaisia ja italialaisia kristittyjä. Jo huomattavasti aikaisemmin oli olemassa myös englantilaisia samanluonteisia, seurakuntia, jotka oli perustettu jo lollardien aikoina, sillä Lontoon piispa kirjoitti vuonna 1523, että wycliffiläisten harhaoppisten suuri joukko ei ollut mitään uutta. "Seurakunnista" on historiallisia asiakirjoja Englannissa vuodelta 1555 ja baptistiseurakuntia tiedetään olleen kuningatar Elisabethin hallintokaudella jo ennen vuotta 1589. Sekä intsenäisiksi tao kongregationalisteiksi ja baptisteiksi kutsutut seurakunnat olivat uskovien itsenäisiä seurakuntia ja ne erosivat toinen toisistaan siinä, että baptistit kastoivat ainoastaan uskovia, kun taas itsenäiset kastoivat vauvoja, joiden vanhemmista toinen (tai joiden holhooja) oli uskova.2

Robert Browne oli niin innokas julistamaan jokaisen uskovien seurakunnan itsenäisyyttä, että sen vanhan tavan mukaan, että valtiokirkon ulkopuolisille annettiin johku lahkolaisnimi, näitä ryhmiä kutsuttiin usein nimellä "brownistit". Sir Walter Raleigh totesi parlamentissa, että siihen aikaan oli tuhansia brownisteja. Brownen kirjoituksilla, kuten esimerkiksi hänen kirjallaan A Booke which sheweth the Life and Manners of all true Christians and howe unlike they are unto Turkes and Papistes and Heathen folke (Kirja, joka osoittaa kaikkien tosi kristittyjen elämän ja tavat ja miten erilaiset ne ovat verrattuna turkkilaisiin ja paavinkirkkoon ja pakanakansoihin) ja toisella, A Treatise of Reformation without Tarrying for Anie uskonuhdistusta käsittelevällä tutkielmalla oli suuri vaikutus.3 Niiden levittämisestä hirtettiin Bury St. Edmundsissa vuonna 1583 ja kaikki kirjat, jotka tavoitettiin, poltettiin. Metsästetty, vangittu ja vainottu Browne itse murtui niin mieleltään kuin ruumiillisesti ja suostui pakotettuna palaamaan takaisin valtiokirkkoon.

Kaikkia valtionkirkon ulkopuolella olevia ryhmiä vainottiin säälimättömästi—puritaaneja, presbyteerejä ja varsinkin baptisteja ja itsenäisiä seurakuntia. Vankilat olivat täynnään heitä ja koska ne olivat sanoinkuvaamattoman kauheita paikkoja, lukemattomat joukot näitä toisinajattelijoita kuoli vankiloissa erilaisiin sairauksiin, kurjuuteen ja huonoon kohteluun.

BARROWE, GREENWOOD ja PENRY

Tärkeimpiä itsenäisiin seurakuntiin (Independents) kuuluvista olivat Barrowe, Grenwood ja Penry. Kaksi ensiksimanittua olivat osoittaneet vastaansanomattomasti, että ainoa rehellinen tie niille, jotka eivät uskoneet valtiokirkon raamatullisuuteen, oli erota siitä, että oli kunniatonta tukea sellaista, mihin ei usko tai mihin uskoo vain osittain ja varsinkaan olla sellaisessa viranhaltijana tai ottaa vastaan maksua sen levittämisestä. Monien vankilassa vietettyjen vuosien jälkeen molemmat hirtettiin. Penry oli niin liikuttunut Walesin kansan kurjasta jamasta, että hänsaarnasi ja teki työtä heidän keskuudessaan väsymättömästi ja yritti yllyttää muitakin samaan ja häiritsi sillä tavoin maan välinpitämätöntä ja pahamaineisesti elävää papistoa ja herätti heidän kateellisen vihansa. Hänellä oli suorastaan epätavallisessa määrin Kristuksen palvelijan armolahjoja; hän eli vanhurskasta elämää, hän oli täynnä rakkautta ja myötätuntoa ihmissieluja kohtaan, hän oli oppinut, sympaattinen, hänellä oli vahvat tunteet perhettään kohtaan ja hän oli omistautunut evnakeliumin palvelemiseen. Hän oli tehokas syntisten käännyttämisessä ja uskovien rakentamisessa, pääasiassa Walesissa, mutta myös laajalti Skotlannissa ja Englannissa. Hänetkin pidätettiin ja vietiin Lontooseen, jossa hänet hirtettiin pian noiden kahden evankeliointityötä tehneiden jälkeen.

Nämä miehet olivat yhteydessä "Privye Churche in London" -nimiseen seurakuntaan (Lontoon yksityiseen seurakuntaan). Sen perustavana ajatuksena oli Herran sana: "Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä" (Matt.18:20). Sillä ei ollut mitään vakiintunutta kokoontumispaikkaa, vaan se kokoontui kodeissa tai avoimilla niityillä Erääseen sen kokouksista tunkeuduttiin vuonna 1567 ja neljätoista sen johtavista jäsenistä vangittiin. Vuonna 1592 pidätettiin heistä viisikymmentäkuusi heidän kokouksestaan heidän palvoessaan Jumalaa. Suuri määrä heistä eri puolilta maata joutui lojumaan vankityrmissä kahlehdittuina mitä suurimmassa kurjuudessa vuosi toisensa jälkeen. Kuuden vuoden sisällä kuoli heistä seitsemäntoista vankilassa ja myöhemmin kaksikymmentäneljä yhden vuoden sisällä.

HOOKERIN KIRKOLLISPOLITIIKKA

Tänä aikana Richard Hooker4 kirjoitti Englannin kirkon puolustuksen nimeltä Ecclesiastical Polity (kirkollispolitiikka), jota suuresti ihailtiin siihen aikaan ja vieläkin ihaillaan. Siinä Hooker esitti vastalauseita niitä vastaan jotka väittivät, että Englannin kirkko tarvitsi lisäuskonpuhdistusta. Hän yritti todistaa, että pelkkä Raamattu ei riitä kirkon oppaaksi, että apostoleilla oli monia rituaaleja ja käytänteitä, joita ei Raamatussa esiinny, mutta joiden tiedetään olevan apostolisia; että monet Jumalan lait voidaan muuttaa; että jokapäiväisessä elämässä on paljon sellaista, josta Raamattu ei anna ohjeita ja ettei Raamattua tarvita jokaista tekoa varten, vaan teot on asetettava järjenkäytön "raameihin"; että usko voi perustua muuhunkin kuin Raamatussa esiintyviin asioihin, sillä ihmisen auktoriteetilla on paljon painoarvoa; ja ettei kaikkea, mitä Raamatussa kerrotaan tarvitse pitää käskynä.

Kun Raamatun auktoriteetti on näin tarkkaan rajattu ja minimoitu, voidaan sen vastaisia käytänteitä ja oppeja pitää oikeina, kuten esimerkiksi lapsikastetta ja sakramentteja pelastuksen ehtona. Hän sanoo, että valtionkirkkoa on syytetty—

...siitä, että olemme monessa suhteessa eksyneet muinaisesta Kristuksen ja Hänen apostoliensa yksinkertaisuudesta; olemme omaksuneet enemmän ulkonaista komeutta; meillä on sellaisia uskonnon muotoja, joita niillä, jotka eniten miellyttivät Jumalaa ja omistautuneimmin palvelivat Häntä, ei ollut. Sillä epäilemättä alkuperäinen tila oli paras, kristinuskon alussa oli usko terveintä, kaikki ihmiset ymmärsivät parhaiten Jumalan Raamattua, silloin kukoistivat kaikki vanhurskauden puolet runsaimmin ja siitä täytyy tietenkin seurata, että sen jälkeen käyttöönotetut tavat, lait ja määräykset eivät ole yhtä paljon Kristuksen seurakunnan hyväksi kuin nuo entiset; vaan paras tapa on lopettaa myöhemmin kehittyneet keksinnöt ja palauttaa asiat alkuperäiseen tilaansa, niinkuin ne aluksi olivat.

Tähän hän vastaa niille, joilla on sellainen asenne—

...on pakko tunnustaa, että on hyvin epävarmaa, minkälaiset olivat kirkon määräykset apostolien aikoina, koska Raamattu ei niitä kaikkia mainitse ja he hylkäävät tyystin kaikki muut kirjoitukset kuin Raamatun. Niinpä he sitoessaan kirkon apostolien aikojen määräyksiin sitovat sen ihmeellisen epämääräisiin sääntöihin; elleivät he vaadi, ettei mitään sääntöjä noudateta kuin ainoastaan niitä, joiden tiedetään olevan apostolisia apostolien omien kirjoitusten perusteella...Olen täysin varma, ettei se ol heidän tarkoituksensa, että meidän pitäisi nyt koota ihmiset palvelemaan Jumalaa suljettuihin ja salaisiin kokouksiin; tai että kastamiseen olisi käytettävä tavallisia puroja tai jokia; tai että eukaristia olisi vietettävä tavallisen aterian päätteeksi; tai että kirkossa vietettävät jumalanpalvelukset olisi muutettava; tai että kaikki vakiintunut kirkon taloudellinen tukeminen olisi otettava pois ja sen toiminta tehtävä riippuvaiseksi ihmisten omistautuneisuudesta. Näiden asioiden perusteella he voivat helposti käsittää, miten sopimattomia apostolien ajan määräykset ovat nykyaikaan, vaikka ne sopivatkin hyvin alkuseurakunnan aikaan. Entisten aikojen uskoa, intoa ja hurskautta on hyvä pitää kunniassa; mutta todistaako se, että Kristuksen kirkon määräysten on yhä oltava samat kuin heillä oli, että mitään sellaista ei voi olla, mitä ei silloin ollut tai että mikään, mitä heillä oli, olisi voinut laillisesti päättyä? Niiden, jotka haluavat palauttaa kirkon siihen, mitä se alussa oli, täytyy kyllä asettaa jotkut rajat puheilleen.
Vähentämällä tällä tavoin Raamatun auktoriteettia ja tähdentämällä, että jos hänen vastustajansa olivsivat johdonmukaisia, he menisivät pidemmälle kuin olivat menneet väittäessään haluavansa palata takaisin Raamattuun, hän laski perustan sille, mihin hän peerusti johtopäätöksensä, ettei Englannin kirkko tarvinnut lisäuskonpuhdistusta, koska se oli sopusoinnussa Raamatun kanssa ja järkevin kuin mikään muu. Hän kävi läpi erilaisia uskomuksia ja käytänteitä, mikä kaikki huipentui hänen väitteeseensä, että kuningas Henrik VIII:n ja kaikkien hänen seuraajiensa asema kirkon ylimmäksi pääksi on todella Raamatun opetuksen mukaista. Tästä kirkosta hän sanoo: "Me olemme sitä mieltä, että...Englannin kirkossa ei ole ketään ihmistä, joka ei samalla olisi Englannin valtion jäsen eikä ketään Englannin valtion jäsentä, joka ei olisi myös Englannin kirkon jäsen." Kaikista Hookerin väitteistä huolimatta on sanottava hänen puolustuksekseen, että Hookerin kielenkäyttö on pidättyväistä ja arvokasta jyrkkänä vatakohtana oman aikansa osapuolten väkivaltaiseen ja hyökkäävään tyyliin verrattuna.

Ennen valtakautensa loppua Elisabeth lopetti niiden vangitsemisen, jota kieltäytyivät mukautumasta (nonkonformistit) Englannin kirkon alaisuuteen ja heidät karkotettiin sen sijaan maasta. Tämän takia monet brownisteiksi ja anabaptisteiksi kutsutut etsivät turvapaikkaa Hollannista. He perustivat Amsterdamiin seurakunnan, joka Francis Johnsonin ja Henry Ainsworthin opastuksella julkaisi vuonna 1596 uskontunnustuksensa nimeltä A Confession of Faith of Certain English People Living in the Low Countries, Exiled.

JACOBUS ARMINIUS
1560-1609

Hollanti oli mitä tärkeimmän hengellisen toiminnan keskus. Kenelläkään sen monista erinomaisista opettajista ei ollut kauaskantoisempaa vaikutusta kuin Jacobus Arminiuksella (1560-1609).5 Vaikka hänen nimenäs yhdistetäänkin uskonnollisiin kiistoihin, koska arminiolaisuutta pidetään kavinilaisuuden vastakohtana, hän ei itse ollut puoluemies tai näkemyksiltään ekstremisti. Aina Augustinuksen ja Pelagiuksen kiistoista alkaen, edellisen puolustaessa Jumalan kaikkivalitutta valinnassaan ja jälkimmäisen puolustaessa ihmisen vapaata tahtoa ja vastuuta, nämä äärimmäisen tärkeät kysymykset Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta eivät olleet lakanneet askarruttamasta ihmisten mieliä ja sydämiä. Calvin ja sitäkin enemmän jotkut hänen seuraajistaan osoittivat ja opettivat voimallisesti, mitä Raamattu opettaa Jumalan kaikkivaltiudesta ja valinnasta, mutta vähättelivät niitä tasapainottavia totuuksia, jotka myös sisältyvät Raamattuun. Niin heidän logiikkansa, joka lähti jostain ilmoitetun totuuden osasta eikä koko totuudesta, johti heidät sellaiseen johtopäätökseen, että ihminen on sellaisten voimallisten määräysten alla, joihin hänellä itsellään ei ole mitään vaikutusta. Näin äärimmäisten opetusten omalaatuisuus johti luonnollisesti vastareaktioon, joka puolestaan oli myös taipuvainen äärimmäisyyksiin.

Arminius oli saanut kasvatuksensa Calvinin opetusten vaikutuspiirissä ja koska häntä pidettiin luonteeltaan tahrattomana ja kyvyiltään ja oppineisuudessaan vertaansa vailla olevana, valittiin hänet kirjoittamaan kesympi kalvinismin puolustus, sillä kalvimismin nähtiin olevan vaarassa siihen kohdistuneiden hyökkäysten takia. Aihetta tutkiessaan hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että suuri osa siitä, mitä hänen piti nyt puolustaa, ei ollut puolustettavissa; se teki Jumalasta synnintekijän, asetti rajoja Hänen pelastavalle armolleen ja jätti suurimman osan ihmiskunnasta ilman toivoa tai pelastuksen mahdollisuutta. Hän näki Raamatusta, että Kristuksen sovitustyö oli kaikkia varten ja että ihmisen valinnanvapaus on Jumalan säätämä. Palaten takaisin Raamatun alkuperäiseen opetukseen ja seurakunnan uskoon hän vältti molemmat äärimmäisyydet, joihin molemmat kiistan osapuolet olivat langenneet. Hänen lausuntonsa siitä, mihin hän oli päätynyt uskossaan vei hänet henkilökohtaisesti mukaan kiistoihin, niin että se vaikutti niin suuressa määrin hänen henkeensä, että se lyhensi hänen elämäänsä. Hänen opetuksensa saivat elävän ja evankelisen muodon myöhemmin metodistiherätyksessä.

VELJIEN MAASTAMUUTTO ENGLANNISTA HOLLANTIIN

Kun Jaakko I nousi valtaistuimelle, ryhdyttiin jälleen hankkeisiin uskonnon yhtenäistämiseksi sen jälkeen kun tuo pyrkimys oli heikentynyt Elisabethin hallintokauden lopulla, ja niin maastamuutto jatkui, vaikka viranomaiset sitä yrittivätkin hillitä. Tähän aikaan kokoontui Gainsboroughissa uskovien seurakunta, jonka johtajana oli John Smyth. Tästä syntyi toinenkin seurakunta, jonka jäsenet olivat joutuneet matkustamaan sunnuntain kokouksiin kymmeniä kilometrejä. Tämä uusi kokouspaikka oli Scroobyn kartanossa ja näihin uskoviin liittyi John Robinson, joka oli vainojen ajamana joutunut lähtemään seurakunnastaan Norwichista. Kauan he eivät saaneet kokoontua rauhassa: heidän talojaan tarkkailtiin ja heiltä vietiin heidän oikeutensa hankkia elanto tai heidät vangittiin. Monet heistä olivat jo turhaan yrittäneet paeta Hollantiin ja nyt he päättivät muuttaa Hollantiin yhdessä seurakuntana (1607). Heidän muuttomatkansa keskeytyi useaan otteeseen pidätysten ja vangitsemisten myötä ja he joutuivat kokemaan tuskallisia eroamisia, niin että he lopulta saapuivat pieninä ryhminä, rutiköyhinä, mutta lannistumattomina ja he liittyivtä jälleen yhteen ja seurakunnat ottivat heidät vastaan Amsterdamissa ja muualla.

Amsterdamin seurakunta alkoi pian kärsiä mielipide-eroavuuksista. Hollantilaiset mennoniitat suosivat uskovien kastetta ja samoin John Smyth ja Thomas Helwys. Suurin osa jäsenistöstä oli kuitenkin eri mieltä tästä asiasta ja tästä aiheutui paljon eripuraa. Smyth ja Helwys sekä neljäkymmentä muuta erotettiin seurakunnasta ja he muodostivat uuden seurakunnan. Baptistit olivat lisäksi sitä mieltä, ettei maallisella vallalla ollut mitään oikeutta puuttua uskonasioihin eikä pakottaa ihmisiä omaksumaan mitään oppia ja päättivät, että sen oli pitäydyttävä poliittisiin asioihin ja järjestyksen ylläpitämiseen; toisten mielestä taas valtion velvollisuutena oli kontrolloida tietyssä määrin oppikysymyksiä ja kirkkojärjestystä ja vaikka he vastustivatkin heitä itseään kohtaan käytettyjä pakkokeinoja, eivät he kuitenkaan olleet halukkaita sallimaan täyttä vapautta muille, jotka poikkesivat heistä jossain suhteessa.

Smythin kannalla olevat ymmärsivät, ettei kristittyjen ollut Herran opetuksen mukaisesti lupa kantaa asetta eikä palvella poliisiviranomaisena tai hallitsijana. Johnson ja Ainsworth olivat kallistumassa yhä enenevässä määrin presbyteeriseen seurakuntahallintoon, jota taas John Robinson ei voinut hyväksyä. Välttääkseen kiistan jatkumisen Robinson ja muut muuttivat Amsterdamista Leydeniin ja perustivat sinne seurakunnan. Tämä seurakunta jatkoi ykseydessä ja rauhassa John Robinsonin palvelutyön ollessa erityisen voimallista ja laajalle ulottuvaa.

Nämä seurakunnat olivat vainottujen pyhien koti ja lisäksi ne todistivat voimallisesti totuutta ja niillä oli hyvin laaja vaikutus. Kun joillekin heidän jäsenistään tuli mahdolliseksi palata takaisin Englantiin, he kannustivat uskovia siihen. Helwys ja muut perustivat Lontooseen baptistikirkon noin vuonna 1612. Muutamaa vuotta myöhemmin tuli Henry Jacob, joka oli Robinsonin tuttava, ja osallistui itsenäisten (Independent) seurakunnan perustamiseen Lontooseen, josta myöhemmin syntyivät kalvinistinen "Particular" (erityis-) ja baptistiseurakunnat.

OMANTUNNONVAPAUS UUDESSA MAAILMASSA

Mutta oli toisia, joiden tienä olivat suuremmat asiat. Näihin pakolaisiin vaikutti yhä enenevässä määrin erityisesti ajatus seurakuntien perustamisesta Uuteen maailmaan, jossa olisi omantunnonvapaus, jumalanpalveluksen vapaus ja todistamisen vapaus ja paljon rukouksen ja monien neuvottelujen jälkeen lähti Speewell tähän suureen seikkailuun.

Ero oli kovaa niin lähtijöille kuin kotiinjäävillekin. John Robinson lausui muistorikkaassa puheessaan matkaan lähtevälle seurueelle Delft Havenissa seuraavat sanat:

Velvoitan teitä Jumalan ja Hänen siunattujen enkeliensä edessä, ettette seuraa minua sen pidemmälle kuin olette nähneet minun seuraavan Herraa Jeesusta Kristusta. Jos Jumala paljastaa teille jotain jonkun toisen työkalunsa kautta, olkaa yhtä valmiit vastaanottamaan sen kuin olitte valmiit ottamaan vastaan minkään totuuden minun palvelutyöni kautta, sillä olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että Herralla on paljon lisää totuutta paljastettavana pyhästä Sanastaan. Sillä omalta osaltani en voi muuta kuin valittaa niiden reformoitujen seurakuntien tilaa, jotka ovat tulleet sellaiseen vaiheeseen uskonnossaan, etteivät voi edetä edemmäs uskonpuhdituksessaan kuin mihin heidän uskonpuhdistajansa ylsivät. Luterilaiset eivät voi edetä pitemmälle kuin mihin Luther pääsi; he mieluummin kuolevat kuin omaksuvat sen, mitä Jumala on paljastanut Calvinille; ja kuten tiedätte, ovat kalvinistit pysähtyneet siihen, mihin suuri Jumalan mies Calvin heidät jätti, joka ei kuitenkaan ymmärtänyt kaikkea. Tämä on surkeutta, jota olisi syytä kovasti valittaa, sillä vaikka he olivatkin palavia ja loistavia valoja omana aikanaan, eivät he kuitenkaan pääässeet ymmärtämään kaikkea Jumalan neuvoa; mutta jos he nyt eläisivät, olisivat he halukkaita omaksumaan lisää valoa niinkuin he aikanaan omaksuivatkin, sillä ei ole mahdollista, että kristillisessä maailmassa, joka on vasta äskettäin päässyt sellaisesta antikristillisestä pimeydestä, täydellinen tieto voisi murtautua esiin yhdellä kertaa.
PLYMOUTH ROCK 1620

Speedwelliin liittyi Mayflower Englannista ja molemmat laivat lähtivät yhdessä Englannista, mutta Speedwellin oli vuodon takia palattava takaisin Englantiin. Kaikki matkustajat ahtautuivat Mayfloweriin ja tuo pieni alus lähti matkalle Plymouthista (1620). Hirvittävä myrsky melkein käänsi heidät takaisin, mutta päättäväisinä he jatkoivat purjehdustaan ja ponnistivta eteenpäin ja yhdeksän viikon purjehduksen jälkeen he, 102 heistä, rantautuivat Plymouth Bayihin New Englandiin ja laskivat perustan osavaltiolle, josta tuli väkirikas ja muita rikkaampi, joka ei ole koskaan lakannut kuvastamasta niiden miesten ja naisten luonnetta, jotka perustivat sen Herran pelossa ja vapauden rakkaudessaan.

Englannin kirkko, jonka alkuperä oli roomalaiskatolisessa kirkossa, mutta joka oli eronnut siitä ja johon olivat vaikuttaneet luterilaiset ja sveitsiläist uskonpuhdistajat, yhdisti molempien järjestelmien piirteitä. Se teki kuninkaasta päänsä ja säilytti siten poliittisen luonteensa ja uskonpuhdistajien mukaisesti se peri osittain roomalaiskatolisen kirkon pappisjärjestelmän siihen kuuluvine lapsikasteineen ja pappien jakamine ehtoollisineen. Se ei ollut aluksi episkopaalinen, mutta Elisabethin hallinnon jälkipuolella se oli alkanut muuttua roomalaiskatoliseen suuntaan tässä suhteessa ja lyhyessä ajassa se oli omaksunut kokonaan sen hallinnollisen järjestelmän.

Puritaanit olivat se aines Englannin kirkossa, jotka taistelivat jatkuvasti sen roomalaiskatolisia piirteitä vastaan haluten tehdä siitä sen sijaan selvästi protestanttisemman. He joutuivat kärsimään kovasti pyrkiessään säilyttämään Raamatun auktoriteetin näitä hallitsijoiden määräyksiä vastaan.

Presbyteerit olivat enemmän mannermaan uskonpuhdistajien kannalla kuin Englannin kirkko. Presbyterismistä tuli Skotlannin valtiokirkko, mutta sellaista poikkeamista vallitsevasta uskonnosta ei Englannissa sallittu; viranomaiset lakkauttivat Wandsworthissa (1572) perustetun presbyteerisen kirkon.

Itsenäiset seurakunnat (Independents) säilyttivät raamatullisen opin itsenäisistä uskovien seurakunnista ja niiden kunkin riippuvuudesta suoraan Herrasta. Ne erosivat niin täysin valtiokirkosta siirtäessään kuninkaat ja piispat asemistaan, jotka ne olivat ottaneet kirkossa ja jopa kieltäessään heidän jäsenyytensäkin kirkossa elleivät tule uskoon, ettei heille voitu osoittaa armoa. He täyttivät vankilat, he joutuivat maksamaan sakkoja, heitä pahoinpideltiin ja teloitettiin armottomalla julmuudella.

Baptisteja pidettiin vieläkin pahempina, sillä sen lisäksi, että he jakoivat täysin Itsenäisten seurakuntien seurakuntakäsityksen, he myös kielsivät kokonaan valtion oikeuden sekaantua uskonnollisiin asioihin ja kielsivät kokonaan lapsikasteen ja noudattivat alkuseurakunnan käytäntöä kastaa ainoastaan uskovia katkaisten sen takia koko pappismahdin juuret. He olivat hengellisesti sukua anabaptisteille, valdolaisille ja muille heidän kaltaisilleen ja he joutuivat luonnollisesti jakamaan heidän ja Itsenäisten seurakuntien kanssa niiden äärimmäisen vihan, jotka halusivat hinnalla millä hyvänsä pakottaa koko valtakunnan omaksumaan sen uskonnon muodon, joka sillä hetkellä oli valtiokirkko.

Yksittäisiä Kristuksen seurakunnan jäseniä oli kaikissa näissä piireissä, olivat he sitten roomalaiskatolisia, anglikaaneja tai vapaakirkollisia ja oli myös uskovien ryhmiä, jotka muistuttivat Jumalan seurakuntia Uuden testamentin aikoina hyljeksittyjen ja vainottujen seurakuntien joukossa, mutta niiden oli säilytettävä todistuksensa niinkuin usein ennenkin ja siitä lähtien sellaisissa olosuhteissa, jotka olivat niin hämmentävät, että ne koettelivat näiden ihmisten uskoa ja rakkautta suorastaan äärimmäisesti.

AUKTORISOITU RAAMATUNKÄÄNNÖS, 1611

Evankeliumin levittäminen sai valtavan sysäyksen kauniin ja voimallisen auktorisoidun raamatunkäännöksen (Authorized Version) julkaisemisesta vuonna 1611. Sen kielestä ja kuvakielestä on tullut olennainen osa englannin kieltä eikä mitään muuta kirjaa olekaan luettu yhä laajalti eikä millään muulla kirjalla ole ollut yhtä suurta ja hyvää vaikutusta kuin sillä.

Vainosta huolimatta kasvoivat uskovien seurakunnat; Englannin parlamentin ylähuoneessa todettiin vuonna 1641, että Lontoossa ja sen ympäristössä oli olemassa kahdeksankymmentä erilaista "lahkolaisten" ryhmää, joissa palvelevista sanottiin halveksien, että he olivat suutareita, räätäleitä ja "muuta roskajoukkoa".

ENSIMMÄINEN SISÄLLISSOTA
1642-1646

Sisällissota toi suuren muutoksen olosuhteisiin. Kamppailun kestäessä harkittiin ehdotusta uuden kansalliskirkon muodostamisesta. Koska piispat olivat vääjäämättä kuninkaan puolella ja koska toivottiin Skotlannin kirkon täyttä tukea, asetettiin parlamentin valitsemat kirkonmiehet laatimaan suunnitelma uudenlaista uskontoa varten. He omaksuivat skotlantilaisen liittosopimuksen ja presbyteerisen kirkkohallinnon, jonka parlamentti hyväksyi. Presbyteerit vaativat, että kaikki englantilaiset tulisi pakottaa omaksumaan se vakavien rangaistusten uhalla niitä kohtaan, jotka eivät suostuisi mukautumaan [conform (nonkonformisti=ei-mukautuja)]. Lahkot oli nitistettävä. Ne harvat Itsenäisten seurakuntien jäsenet (Independents), jotka osallistuivat näihin Westminsterin keskusteluihin, esittivät turhaan vastalauseensa ja vaativat, että heille oli taattava vapaus; baptisteilta, jotka vaativat täyttä uskonnonvapautta, ei edes kysytty heidän mielipidettään.

OLIVER CROMWELL
1599-1658

Sodan aikana oli kuitenkin Cromwellin "uuden mallinen" armeija New Model Army kasvanut ja siitä oli tullut korvaamaton voiton tae. Siihen kuului uskonnollisia miehiä, joista hyvin suuri osa oli "lahoklaisia". Erilaisia ammatteja edustavat miehet olivat taistelleet rinta rinnan saman asian hyväksi; episkopaalit, puritaanit, presbyteerit, Itsenäiset (Independents) ja baptistit olivat pitäneet yhteisiä jumalanpalveluksia ja sotineet yhdessä ja olivat niin oppineet kunnioittamaan toinen toisiaan yhteisessä ankarassa taistelussaan. He eivät halunneet luopua aseista nähdäkseen ahdasmielisten lainlaatijoiden sysäävän syrjään omantunnonvapauden, jonka vuoksi he olivat taistelleet ja kärsineet ja tapahtumien nopea ja jyrkkä käänne sai aikaan sen, että sekä Westminsterin tunnustuksen laatinut komitea että parlamentti hajotettiin; perustettiin tasavalta ja sen myötä toteutui sellainen omantunnonvapaus, puhevapaus ja oikeus julkaista sitä, mihin uskoi, jota ei koskaan aikaisemmin oltu saatu kokea.

Valtioneuvosto julisti vuonna 1653, ettei ketään saisi pakottaa mukautumaan julkiseen uskontoon rangaistuksilla tai muuten uhkaamalla, että "niitä, jotka tunnustavat uskovansa Jumalaan Jeesuksen Kristuksen kautta, vaikka he olisivatkin eri mieltä eri opinkohdista, jumalanpalveluksesta tai seurakuntakurista, ei saa rajoittaa heidän uskossaan, vaan heitä on suojeltava uskonsa tunnustamisessa ja harjoittamisessa elleivät he käytä tätä vapautta väärin vahingoittamalla toisia ihmisiä tai rikkomalla yleistä rauhaa." Tämä vapaus ei koskenut paaviutta eikä prelaattiutta. "Koettelijoita" määrättiin tutkimaan kirkosta elantonsa hankkivia. Ne, joiden todettiin viettävän huonoa elämää tai olevan tietämättömiä—ja heitä oli paljon—sanottiin irti tehtävistään ja saarnstuolit täyttyivät miehistä, joiden katsottiin olevan kykeneviä opastamaan ihmisiä. He olivat enimmäkseen presbyteerejä ja Itsenäisiin seurakuntiin kuuluvia; muutamat harvat olivat baptisteja.

Rajoitusten poistaminen salli tukahdutettujen armolahjojen tulevan näkyviin ja henkiinheränneen hengellisen elämän vaikutuksesta ja myös vastauksena siihen tuli esiin monia kyvykkäitä saarnamiehiä ja kirjailijoita. Evankeliumin saarnaaminen lisääntyi huomattavasti ja hyvin monet sen seurauksena syntyneet seurakunnat olivat luonteeltaan ei-lahkolaisia. Omattunnot heräsivät pakanoiden tarpeille ja parlamentti perusti järjestön evankeliumin levittämiseksi Uudessa Englannissa (New Englandissa) julistaen: "että Englannin parlamenttiin kokoontunut alahuone, joka on saanut kuulla New Englandin pakanoiden alkaneen kääntyä Herran nimen puoleen, kokee tärkeäksi sitoutua tuohon työhön." John Eliot oli se mies, joka oli herättänyt mielenkiinnon siihen. Hän oli muuttanut Bostoniin Englannissa kokemansa vainon takia. Muutettuuaan asumaan intiaanien pariin hän oli oppinut heidän kieltään ja kääntänyt heille Raamatun ja muitakin kirkoja ja saarnannut heille evankeliumia saaden siten aikaan sekä hengellistä että yhteiskunnallista parannusta.

GEORGE FOX
1624-1691

Christopher Foxille ja hänen vaimolleen Marialle Drayton-in-the-Clayssa Englannissa syntyi poika (1624), joka sai nimekseen George6, jolla jo lapsena oli "vakavuutta ja mielen ja hengen sitkeyttä, joka on lapsille harvinaista". Hän kertoo itse: "Kun näin vanhojen miesten käyttäytyvän kevytmielisesti ja rajusti toinen toisiaan kohtaan, nousi sydämessäni sitä vastaan inho ja sanoin itsekseni: 'Jos minusta kerran kasvaa mies, en varmasti tee sellaista'". Vasta yksitoistavuotiaana hän katsoi, että hänen sanojensa piti oleman harvat ja että hänen "kyllä" ja "ei" -sanansa saisivat riittää; ja että hän ei söisi eikä joisi miten sattuu, vaan terveydekseen "käyttäen eläimiä palvelukseensa niinkuin palvelijoita omissa tehtävissään ne luoneen Jumalan kunniaksi". Oltuaan jonkin aikaa mukana eräässä liiketoimessa hän koki yhdeksäntoistavuotiaana, että Jumala kutsui häntä lähtemään kotoa ja neljän vuoden ajan hän matkusteli palaten aina silloin tällöin käymään kotona. Tuona aikana hän oli hengellisesti suuressa ahdistuksessa. Hän rukoili ja paastosi ja käveli yksinään pitkiä matkoja. Hän kävi myös keskusteluja monien kanssa, mutta oli huolissaan huomatessaan, ettei uskonnon ammattilaisilla ollut sitä, mitä heillä virkansa puolesta olisi pitänyt olla.

Juhla-aikoina kuten jouluisin sen sijaan että olisi liittynyt toisten juhlintaan hän kulki talosta taloon vieraillen köyhien leskien luona ja antaen heille rahaa, jota hänellä oli riittävästi itselleen ja muiden auttamiseksi. Kävellessään hän sai kokea Herralta saatuja "avaamisia". Lähestyessään eräänä päivänä Coventrya hän ajatteli sitä, miten sanotaan, että kaikki kristityt ovat uskovia, olkoot sitten protestantteja tai roomalaiskatolisia. Hän ajatteli: "Mutta uskovahan on sellainen, joka on uudestisyntynyt ja on siirtynyt kuolemasta elämään, eihän hän muuten ole uskova". Niinpä hän ymmärsi, etteivät monet itseään kristityiksi tai uskoviksi kutsuvat ole todella sitä.

Toisella kertaa hänen kerran kulkiessan viikon ensimmäisenä päivänä niityn poikki Herra avasi hänelle, "että se, että joku on saanut koulutuksensa Oxfordissa tai Cambridgessa ei riitä siihen, että hän olisi sopiva tai pätevä toimimaan Kristuksen palvelutyössä". Häneen teki suuren vaikutuksen raamatunkohta: "te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan...hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa..." (1.Joh.2:27) ja hän koki sen antavan hänelle luvan olla menemättä kirkkoon ja ottamaan sen sijasta Raamatun mukaansa niityille ja puutarhoihin. Ja jälleen hänelle avattiin: "Jumala, joka on luonut koko maailman, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä". Tämä hämmästytti häntä, koska oli tavallista puhua kirkoista "Jumalan temppeleinä" ja "pyhinä paikkoina", mutta nyt hän ymmärsi, että Jumalan kansa on Hänen temppelinsä ja että Hän asuu heissä.

Tämän jakson lopulla hän lähti lopullisesti kotoaan ja sukulaistensa luota ja vietti vaeltavaa elämää vuokraten huoneen jostakin kapupungista viipyen siellä muutaman viikon ja jatkaen sitten taas matkaansa. Hän oli lopettanut etsimästä apua papeilta ja oli kääntynyt sen sijasta toisinajattelevien kristittyjen puoleen, mutta eivät hekään osanneet auttaa häntä hänen tilanteessaan. Siten hän sanoi: "Kun kaikki heihin ja kaikkiin ihmisiin kohdistuneet toiveeni olivat kadonneet, niin ettei minulla ollut mitään ulkonaista, mistä saada apua tai ymmärrystä siitä, mitä minun olisi tehtävä; silloin, Oi! silloin kuulin äänen, joka sanoi: 'On olemassa yksi, Kristus Jeesus, joka kykenee opastamaan minua tässä tilanteessani'; ja kun sen kuulin, hypähti sydämeni ilosta". Silloin hän pääsi rauhaan, sai nauttia yhteydestä Kristukseen ja ymmärsi, että hänellä oli kaikki Hänessä, joka oli tehnyt kaiken ja johon hän uskoi. Hän ei kyennyt tarpeeksi ylistämään Jumalaa Hänen armostaan

Hän oli tietoinen Herran käskystä mennä kaikkeen maailmaan kääntämään ihmisiä pimeydestä valoon ja hän sanoo

Ymmärsin, että Kristus kuoli kaikkien ihmisten puolesta ja sovitti kaikkien synnit; ja valaisi jokaisen ihmisen elämällään Jumalana ja ihmisenä, joka pelastaa; ja ettei kukaan voi olla tosi uskova uskomatta siihen... Näitä asioita en ymmärtänyt kenenkään ihmisen tai kirjaimen ansiosta, vaikka ne onkin kirjoitettu Kirjaan, vaan ymmärsin ne Herran Jeesuksen Kristuksen valossa, ja Hänen välittömän Henkensä ja voimansa vaikutuksesta niinkuin Jumalan pyhät, joiden kautta Pyhä Raamattu on kirjoitettu. En mitenkään aliarvioinut Pyhää Raamattua, vaan se oli minulle sen sijaan hyvin kallis, sillä olin siinä samassa Hengessä, jossa ne oli kirjoitettukin: ja se, mitä Herra minulle avasi, kävi yksiin Kirjoitusten kanssa.
Monet alkoivat kokoontua kuullakseen häntä ja monet uskoivat hänen opetukseensa; "Ystävien" kokouksia alettiin pitää paikassa toisensa jälkeen.

Eräs Foxin periaatteista oli aseista ja sodasta kieltäytyminen; hän halusi kieltäydyttävän kaikesta väkivallasta ja opetti, että kaikki oli kestettävä ja anteeksiannettava, ettei mitään valoja pitänyt vannoa ja että kaikista kymmenysten maksamisista oli kieltäydyttävä. Näiden periaatteiden noudattaminen ja koko sanoma tästä oli täysin pelotonta ja seurauksista piittaamatonta.

Eräs esimerkki tästä on hänen lehdessään Journal:

Menin taas yhteen tornirakennukseen muutaman kilometrin päähän, jossa saarnasi suuri ylipappi, jota kutsuttiin tothoriksi...menin siis tuohon tornirakennukseen ja pysyttelin hiljaa, kunnes pappi oli sanonut sanottavansa. Hän oli valinnut tekstiksekseen nämä sanat: "Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa." Silloin Herra Jumala kehotti minua sanomaan hänelle: "Sinä eksyttäjä, kehotatko sinä ihmisiä tulemaan ja avstaanottamaan elämän vettä lahjaksi ja kuitenkin otat itse kolmesataa puntaa vuodessa heiltä saarnataksesi heille? Eikö sinun pitäisi punastua häpeästä? Tekivätkö profeetta Jesaja tai Kristus niin, he, jotka puhuivat nämä sanat ja jotka puhuivat ne ilmaiseksi? Eikö Kristus sanonut palvelijoilleen, jotka Hän lähetti saarnaamaan: 'Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa"?

YSTÄVIEN SEURA eli "KVEEKARIT"
1624-1691

Seurasi konflikti, joka levisi kaikkialle maahan ja sitäkin laajemmalle. Ystävien menetelmät mursivat kaikki hallituksen asettaman uskonnonvapauden rajat ja kiihko ja viha purkautuivat paikallisesti äärimmäisenä väkivaltaisuutena. Ystäviä, joita nyt kutsuttiin haukkumanimellä Kveekarit (vapisijat), hakattiin, sakotettiin, suljettiin kammottaviin ja inhottaviin vankiloihin ja heihin kohdistui kaikenlaista pahuutta. Fox itse vangittiin useaan otteeseen, häntä pahoinpideltiin ja hakattiin ja heidän lukumääränsä kasvaessa heitä oli harvoin vankilassa yhtä aikaa alle tuhat. He eivät kuitenkaan koskaan valittaneet, eivät yrittäneet välttää vainoa, vann näyttivät päinvastoin kerjäävän sitä ja kaikesta tästä huolimatta kasvoi Ystävien seura, sen kokoukset levisivät kaikkialle maahan ja heidän keskuudestaan lähti saarnaajia, niin naisia kuin miehiä, joita mitkään vaarat eivät voineet pidättää; pian heitä oli lähtenyt jo ulkomaillekin, lännessä aina Länsi-Intiaan ja Uuden Englannin siirtokuntiin asti, idässä Hollantiin ja Saksaan.

Jaakko II:n hallituskautena toivat olosuhteet Ystäville vapauden muiden ohella ja Ystävien seura sai vapaasti kehittää kärsimyksen lieventämistä ja epäoikeudenmukaisuuden poistamista, joka on aina ollut liikkeelle leimaa-antavaa.

Sen todistusvoima on unohdetun uskovassa asuvan Pyhän Hengen totuuden henkiin herättämisen todellisuudessa. Se ei ole perustanut seurakuntia sanan uustestamentillisessa merkityksessä, koska seuran jäsenyys ei perustunut kääntymykseen uudestisyntymisessä eikä ulkonaisia kasteen tai ehtoollisen käytänteitä noudatettu. Sen sijaan kokouksissa vallitsi Hengen vapaus toimia sen kautta, kenet Hän valitsi riippumatta mistään ihmisten laatimista säännöistä.

YHDENMUKAISUUSLAKI 1662

Restauraation myötä palattiin vanhaan politiikkaan pakottaa kaikki yhdenmukaisuuteen Englannin kirkon kanssa. Yhdenmukaisuuslaki säädettiin vuonna 1662. Se edellytti jokaisen kirkon papin julistavan seurakuntansa edessä hyväksyvänsä ja suostuvansa kaikkeen yleisen rukouskirjan sisältämään ja että jokainen pappi saisi episkopaalisen vihkimyksen. Seurauksena oli, että kaksi tuhatta pappia, joihin parhaat luonnollisesti lukeutuivat, kieltäytyivät alistumasta ja heidät sanottiin irti viroistaan. Tämä vahvisti suuresti maan nonkonfirmisteja ja niin säädettiin lakeja toinen toisensa jälkeen heidän murskaamisekseen. Kenelläkään nonkonformistilla ei voinut olla mitään alueellista tai paikallista kirkollista virkaa eikä hän saanut pitää kokousta, jossa oli läsnä yli viisi henkilöä hänen oman perheensä lisäksi eikä hänelle saatu antaa mitään hallinnollista virkaa. Näitä hylättyjä pappeja oli kielletty menemästä seitsemää kilometriä lähemmäs kaupunkia tai paikkaa, jossa he olivat aikaisemmin palvelleet pappeina.

Näiden lakien rikkomisesta seurasivat mitä ankarimmat rangaistukset; baptistit ja Itsenäiset seurakunnta pitivät kuitenkin salaisia kokouksia, kveekarit jatkoivat omia kokouksiaan mitään salaamatta, ja pian olivat vankilat taas täynnä ja sakot, häpäisyt, jalkapuut ja meluisat vankilat tekivät vanhan tehtävänsä. Kirkollisen puolueen ja toisinajattelevien seurakuntien epätoivoinen ja lannistumaton taistelu oli alkanut jälleen tai saavuttanut uuden vaiheen ja kesti tästä alkaen 1600-luvun puolivälistä huomattavasti yli 1800-luvun puoliväliin, jona aikana toisinajattelevat seurakunnat saavuttivat vähä vähältä, mutta lannistumattoman vihamielisyyden alaisina oman maansa kansalaisoikeudet.

RICHARD BAXTER
1615-1691

Kautta kaikkien näiden taisteluiden kehittyi valtava määrä hengellistä ja älyllistä armoa ja voimaa kaikissa eri piireissä. Näistä lukemattomista merkkihenkilöistä muistetaan erityisesti presbyteeri Richard Baxton teoksestaan Saints' Everlasting Rest;

JOHN OWEN
ISAAC WATTS
JOHN BUNYAN
1624-1691

John Owen (1616-1683) vapaakirkollisten seurakuntien oppien esiintuojana; Isaac Watts (1674-1748), hänkin Itsenäisten seurakuntien kannattaja, tunnettu virsistään, jotka toivat uudenlaisen ilmauksen palvontaan ja ylistykseen; ja John Bunyan (1628-1688), jonka kirja Kristityn vaellus joka on ilmeisesti eniten luettu kirja Raamatun lisäksi ja joka myös kärsimystensä ja toimintansa perusteella on luettava eturiviin kuuluvaksi.

Bedfordin seurakunta, jonka jäsen hän oli ja josta tuli sen vanhimmistoveli ja myöhemmin pastori, on kirjannut historiaansa selostuksen siitä huolenpidosta, jota siellä harjoitettiin7, johon kuului jatkuva rukous ja paasto, ja joka kävi ilmi uusien jäsenten vastaanottamisesta, seurakuntakurista ja myös uskovien luona vierailuista ja heidän ohjaamisestaan. Jopa vainon ja vangitsemisen uhan alla, sakkojen köyhdyttämänä ja ajettuna kokoontumispaikasta toiseen vanhimmiston ahkeruus heidän toteuttaessaan heille uskottua todistusta ja palvelutyötä on vertaansa vailla olevaa. Vaikka se oli baptistiseurakunta, he korostivat kieltäytyvänsä tekemästä kasteesta seurakunnan perustusta tai eriäviä mielipiteitä siitä esteeksi yhteydelle.

Bunyan halusi yhteyttä kaikkien kristittyjen kesken, ja kirjoitti:

En halua vesikasteen olevan sääntönä, ovena, salpana, kalterina, erottavana väliseinänä vanhurskaiden ja vanhurskaiden välillä...Herra päästäköön minut taikauskoisista ja jumalanvastaisista ajatuksista mistään Kristuksen ja Jumalan säätämistä toimituksista...Jos haluat tietää, millä nimellä haluaisin erottua muista, sanon sinulle, että haluaisin olla ja toivon, että olen—kristitty ja valitsen olla kutsuttu kristityksi, jos Jumala katsoo minut arvolliseksi tuohon nimitykseen, tai uskovaksi tai millä tahnsa muulla Pyhän Hengen hyväksymällä nimityksellä.
LÄHDEVIITTEET

1. George Offor, Memoir of William Tyndale.
2. Herbert S. Skeats, A History of the Free Churches of England.
3. G. Silvester Horne, A Popular History of the Free Churches.
4. Richard Hooker, Laws of Ecclesiastical Polity. 5. James Hastings, toim. artikkeli Encyclopedia of Religion and Ethics, asrminiolaisuus.
6. Journal of George Fox.
7. John Brown, B.A., D.D., John Bunyan: His Life, Times, and Work.

Alkuperäinen artikkeli: "English Nonconformists", The Pilgrim Church by E.H. Broadbent
Alkuun | Esipuhe | Alkuajat | Kristinusko kristikunnan sisällä | Paulikiaanit ja bogomilit | Evankeliumi saavuttaa idän | Valdolaiset ja albigenssit | Seurakunnat keskiajan lopulla | Lollardit, hussilaiset, yhdistyneet veljet | Uskonpuhdistus | Anabaptistit | Ranska ja Sveitsi | Johtopäätökset
Historia | Raamattu | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Neuvonta | Opillista | Lopun ajat