LUKU 18
Voivatko seurakunnat yhä noudattaa Uuden Testamentin opetusta ja esimerkkiä?; Erilaisia vastauksia; Ritualistiset kirkot; Rationalismi; Uskonpuhdistajat; Mystikot ja muut; Evankelinen herätys; Veljet, jotka kautta vuosisatojen ovat pitäneet Uutta testamenttia oppaanaan; Evankeliumin leviäminen; Ulkolähetys; Herätys palattaessa takaisin Raamatun opetuksiin; Jokainen kristitty on lähetyssaarnaaja, jokainen seurakunta lähetysseura; Seurakunnan ja lähetysaseman välinen ero; Laitoksen ja seurakunnan välinen ero; Seurakuntien ykseys ja evankeliumin leviäminen; Uuden Testamentin seurakunnat kaikkialla samalla perustalla; Johtopäätös.
SEURAKUNTAKYSYMYS
Seurakuntakysymykseen, ts. kysymykseen siitä, voidaanko ja pitääkö jatkaa Uuden Testamentin opetuksen noudattamista ja esimerkkiä seurakuntien järjestämisessä, on vastattu eri tavoin:
1. "Kehitysteorian" mukaan se ei olisi toivottavaa, koska, niinkuin ritualistiset kirkot kuten roomalaiskatolinen kirkko, ortodoksinen kirkko ja muut niiden kaltaiset väittävät, on saavutettu jotain parempaa kuin mitä alkuun oli ja niin perimätieto on muunnellut Raamattua tai jopa korvannut sen.
2. Rationalismi antaa saman vastauksen, niin että takaisin alkuperäiseen malliin palaamista pidetään taantumisena, koska se kieltää, että Raamatttu olisi lopullinen auktoriteetti.
3. Olemassaolevien kirkkojen ja seurakuntien uskonpuhdistajat ovat yrittäneet saada aikaan kompromissia ja palata osittain, mutta ei kokonaan alkuperäiseen malliin, kuten Luther, Spener ja muut.
4. Jotkut ovat luopuneet yrityksestä kuten mystikot, jotka omistautuivat sen sijaaan henkilökohtaisen pyhyyden saavuttamiseen ja yhteyteen Jumalan kanssa, joista esimerkkeinä Molinos, Madame Guyon ja Tersteegen; ja kveekarit, jotka panivat syrjään sellaiset ulkonaiset rituaalit kuin kasteen ja Herran ehtoollisen ja keskittyivät pikemminkin sisäiseen Valon todistukseen kuin ulkopuoliseen Raamattuun; toiset taas kuten Darby ja hänen seuraajansa kieltäytyivät sen velvoituksesta ja asettivat sen sijaan oman todistuksensa "seurakunnan rappioksi".
5. Evankelinen herätys piti sitä vähemmän tärkeänä ja keskittyi syntisten käännyttämiseen ja käytännöllisten tarpeiden organisoimiseen sopivaksi katsomallaan tavalla, kuten Wesleyn metodistiseurat tai pelastusarmeija.
6. Mutta kaikkina aikoina on ollut veljiä, jotka ovat vastanneet "kyllä" tähän kysymykseen, vaikka heitä on kyllä kutsuttu monilla eri nimillä: kataareiksi, novatialaisiksi, paulikiaaneiksi, bogomileiksi, albigensseiksi, waldolaisiksi, lollardeiksi, anabaptisteiksi, mennoniitoiksi, stundisteiksi ja lukemattomilla muilla nimityksillä, samoin baptistien ja independenttien sekä Brethren seurakunnat; heitä on yhdistänyt halu toimia Uuden Testamentin pohjalta ja seurata Uuden Testamentin seurakuntien esimerkkiä.
EVANKELIUMIN LEVIÄMINEN
Edelliseen kysymykseen liittyy läheisesti eräs toinen: Onko nykyään mahdollista saarnata evakeliumia niinkuin alussa ja eikö siitä seuraisi evankeliumin leviäminen entistä nopeammin? Kysymys todellakin laajenee ja suorastaan pakottaa meitä ottamaan kantaa siihen: Eikö olekin niin, että vasta kun palataan takaisin Raamattuun, voi ilmetä Jumalan lasten ykseyttä ja maailman evankeliointi saadaan toteutettua?
Evankeliumin julistuksen alussa ei ollut erotusta "sisä-" ja "ulkolähetyksen" välillä. Vähitellen seurakuntien spontaani leviäminen eri maihin ja eri kansallisuuksien keskuuteen muuttui sitä mukaa kuin alkuperäiset apostoliset seurakunnat muuttuivat organisaatioiksi ja "lähetystyötä" alettiin tehdä näitä seurakuntia edustavan keskusjärjestön lähettämänä. Sitä mukaa kuin kristillisten uskonsuuntien organisaatioiden määrä lisääntyi, lisääntyi myös ulkomailla tehtävä lähetystyö, ja ne kyllä kaikki saarnasivat Kristusta, mutta edustivat myös omaa erityistä kristillistä kehityssuuntaansa. Ne toivat nyt pakanamaihin tuon toinen toistensa kanssa ristiriidassa olevien lahkojen sekamelskan, joka vaivaa kristikuntaa. Alunperin ei oltu riippuvaisia maallisista rahavaroista, vaan Pyhän Hengen voimasta ja köyhyys oli vakituinen seuralainen. Ne menetelmät, joita sen sijaan on kehitetty, ovat kalliita, koska ei välitetä enää Pyhän Hengen armolahjoista. Pyhä Henkihän asuu aivan vastakääntyneissäkin ja varustaa vähäisimmällekin opetuslapsiryhmälle kaiken, mitä todistamiseen tarvitaan. Sen sijaan ovat tulleet "lähetysasemat", joiden odotetaan täyttävän kaikki tarpeet. Niitä pitää tukea ja siksi on kerättävä rahaa "lähettäjämaassa" tai jos sitä ei pidetä uskoville sopivana, herätetään ihmisten kiinnostus lähetystyöhön julkaisuilla, joissa kerrotaan liikuttavia tapauksia lähetyskentältä ja tuodaan esiin erilaisia tarpeita siellä. Tällä tavoin, koska "ulkolähetys" on suurimmaksi "kotimaan" ohjauksessa ja sen tuen varassa, siitä on muodostunut lähetyskentällä vieras instituutio, mikä haittaa evankeliumin leviämistä mitä suurimmassa määrin.
Kristuksen seuraamiseen ja itsensä kieltämiseen saattaa hyvinkin sisältyä valmius katkaista ne kaikkein hellityimmät siteet, joita meillä on eri kirkkokuntien tai uskonsuuntien muodostamiin organisaatioihin, ja myös se, että etsimme keinoja harjoittaa aitoa uskovien yhteyttä kaikkien Herran omien kanssa ja kärsisimme siten toinen toisiamme tavalla, joka olisi välttämätöntä nykyisessä heikkouden tilassamme. Jos me itse pitäisimme kiinni Raamatun opetuksista, me voisimme sitten välittää sen kaikille maailman kansoille ja niin voisimme osoittaa heille esimerkillämme, että se on tarkoitettu yhtä hyvin heille kuin meillekin luottaen varmasti siihen, että Jumala pitää heistä huolen samoin kuin meistäkin ja ohjaa yhtä hyvin heitä kuin meitäkin ja muodostaa heistä itsenäisiä seurakuntia ja antaa heille perinnön pyhien joukossa.
MITÄ TULEVAISUUS TUOKAAN TULLESSAAN?
Me emme tiedä, mitä armolahjoja Pyhä Henki antakaan nykyaikaisen lähetystyön ulkopuolella ja olosuhteissa, joita emme pysty ohjailemaan. Venäjän vainotuilla seurakunnilla on erilaisia kokemuksia kuin meillä ja heidän keskuudessaan on syntynyt intoa ja antaumusta, joka puuttuu helpommissa olosuhteissa eläviltä tunnustavilta kristityiltä; saattaa olla, että heidän keskuudessaan tapahtuu sellaisia ykseyden todistuksen ihmeitä, joka on vierasta meidän keskuudessamme.
Pakanakansojen keskuudesta saattaa nousta johtajia, jotka ovat niin Pyhän Hengen täyttämiä, että he pystyvät jättämään taakseen sekä Euroopan ja Amerikan lähetystyön jakautumisen että niiden rahavarat ja saavat nähdä kääntymisiä ja Jumalan seurakuntien kasvua kansansa keskuudessa, seurakuntia, joiden on tosiaankin opittava omista virheistään, mutta joilla ei olisi meidän virheitämme. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.
MUSLIMEISTAKO KRISTUKSEN OPETUSLAPSIA?
Hän voi kutsua jopa muslimien keskuudesta nöyriä, uskollisia Kristuksen opetuslapsia, joita Hän voi käyttää työssään heidän omien kansojensa parissa. Kaiken tämän tarkoituksena ei ole väheksyä lähetysseurojen kallisarvoista palvelutyötä, mutta sen tarkoituksena on kiinnittää huomio niihin valtaviin ihmisjoukkoihin, joita evankeliumi ei ole vielä saavuttanut (eikä tällä vauhdilla saavutakaan), osoittamalla nimenomaan sen ainoan tavan, jolla herätys on mahdollinen, joka on Jumalan Sanan mukainen toimintamalli.
Jumala ilmestyy Pyhän Hengen kautta Kristuksessa kadotettua ihmiskuntaa rakastavana, etsivänä Jumalana, sen pelastajana ja sen ylläpitäjänä. Mitään muuta näin voimallista ilmoitusta ei ole kuin että Jumala on luonteeltaan sellainen, että kadotetun ihmiskunnan kurjuus on saanut Hänet luopumaan taivaallisesta kirkkaudestaan, tulemaan ihmiseksi, kantamaan kaikki meidän syntimme ja kaikki meidän murheemme ja voittamaan kuoleman kuolemalla ja antamaan kuolemaantuomituille syntisille iankaikkisen ja jumalallisen elämän. Jokainen, joka uskon kautta saa tämän iankaikkisen elämän, kokee myös välttämättömäksi välittää tätä evankeliumia niinkuin Hän, jonka kautta hän on itse pelastunut, ja niin jokainen kristitty on luonnollisella tavalla myös lähetyssarrnaaja. Hän tuntee sydämessään sanat "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille" itseään velvoittavina.
JOKAINEN USKOVA on LÄHETYSSAARNAAJA
Uudessa testamentissa ei ole mitään eroa papiston ja maallikoiden välillä; kaikki pyhät ovat pappeja. Samoin ei ole mitään eroa lähetystyöntekijöiden ja niiden välillä, jotka eivät ole lähetystyöntekijöitä -- jokainen uskova on "lähetetty" eli hänellä on "lähetystehtävä", joka on olla Kristuksen todistajana maailmassa. Se, että on muodostunut erityinen lähetystyöntekijöiden luokka, joka kuuluu erilaisiin lähetysseuroihin ja jota kannattavat erityiset lähetysvarat ja jotka toimivat lähetysasemilla, vaikka sillä on saatu paljon aikaan, on siitä maksettu kallis hinta: suurin osa kristityistä ei pidä itseään lähetyssarnaajina ja se, että uskovilta on hämärtynyt käsitys siitä, että he ovat kokonaan Herran omia kaikissa olosuhteissa ja heidän pitäisi olla omistautuneita ensisijaisesti ja viime kädessä Hänen palvelukseensa.
Evankeliumin tarkoituksena on käännyttää syntisistä pyhiä ja koota viimeksimainituista seurakuntia. Koska jokainen seurakunnan jäsen on kutsuttu lähetyssaarnaajaksi tai Kristuksen todistajaksi, jokainen seurakunta on "lähetysseura", eli seura, jonka jäsenet ovat kaikki mukana evankeliumin levittämisessä.
Lähetysseuran ja seurakunnan ero on se, että paikalliset asukkaat kääntyvät lähetysaseman puoleen, joka puolestaan kuuluuu johonkin lähetysseuraan, saadakseen ohjausta ja taloudellista tukea. Seurakunta taas sanan uustestamentillisessa merkityksessä muodostuu sillä hetkellä, kun kaksi tai kolme kokoontuu Herran Jeesuksen nimeen, samalle perustalle, jolle kaikkein vanhin seurakunta perustui, sillä on sama Keskus, samat periaatteet. Vaikka on totta, että sen armolahjat ja kokemukset voivat olla erilaiset kuin jonkun muun seurakunnan, se on kuitenkin osallinen samasta armosta ja saa kaikki tarpeensa samasta Lähteestä. Se on lisäksi kaikkein parhaiten sopiva väline evankeliumin levittämiseen sen kansan keskuudessa, jonka parista se on kutsuttu ja jonka ajattelutavat, kielen, tavat ja tarpeet sen jäsenet tuntevat täydellisesti. Lähetysasema saattaa olla hyvinkin hyödyllinen, mutta siitä ei pitäisi koskaan tehdä keskusta, jonka ympärille seurakunta kokoontuu: se keskus on Jeesus Kristus.
LAITOSTEN VAARAT
Myös seurakunnan ja laitoksen, esim. sairaalan tai koulun, välillä on ero. Laitokset saattavat olla mitä hyödyllisimpiä, ne voivat julistaa evankeliumia, ne saattavat saavuttaa ihmisten luottamuksen; mutta jos ulkomaalaista alkuperää olevaa sairaalaa tai koulua aletaan pitää keskuksena, jonka ympärille seurakunta kokoontuu ja joka huolehtii sen tarpeista, ei sellainen seurakaunta voi kehittyä Uuden Testamentin mallin mukaisesti. Se pysyy ulkomaalaisena uskontona, joka on riippuvainen ulkomaisista varoista. Se saattaa jopa kehittää palkallisten "paikallisten evankelistojen" järjestelmän , joka on tuhoisaa, sillä silloin ei opita riippuvaisuutta Jumalasta, joka puolestaan haittaa Jumalan tuntemista ja hengellistä kasvua.
Raamattu ei johdata meitä odottamaan, että evankeliumi etenisi siinä määrin, että koko maailma kääntyisi; päinvastoin se opettaa meille, että ihmiset etääntyvät yhä enenevässä määrin Jumalasta ja aiheuttavat siten Jumalan hirveät, koko maailmaa kohtaavat tuomiot. Seurakunnalle annettu toivo on Herran Jeesuksen Kristuksen paluu kirkkaudessaan. Tuota suurta tapahtumaa odottaessamme me muistamme Herran viimeisen rukouksen Hänen opetuslastensa puolesta: "Että he kaikki yhtä olisivat...että maailma uskoisi, että Sinä olet minut lähettänyt."
Nämä kaksi asiaa, Jumalan omien ykseys ja Vapahtajan tunnetuksi tekeminen kaikkialla maailmassa ovat kaikkien niiden kiihkeä toivomus, jotka ovat Herrassa. Seurakunnan historia osoittaa, että herätys seuraa, kun palataan takaisin noudattamaan Jumalan Sanaa. Tämä Herran rukous on varmasti myös lupaus; se tulee toteutumaan, mitä Hän rukoili. Se toteutuu epäilemättä täydellisesti vasta, kun Hän tulee, mutta saattaa olla, että viimeinen suuri herätys tulee olemaan sen esikuva täällä maan päällä, mitä pian tulee tapahtumaan sekä taivaassa että maan päällä.
YKSEYDEN VOIMA
Kun Herran opetuslapset tekevät parannuksen ja hylkäävät ne tavat, joilla he ovat poikenneet Hänen sanastaan ja kokoontuvat seurakunniksi, jotka ovat välittömällä tavalla riippuvaisia Hänestä, vapaina ihmisorganisaatioiden ja -liittoutumien kahleista ja vapaita ottamaan jäsenikseen kaikki Hänen omansa, ne saavat kokea Hänen riittävyytensä, niinkuin nekin saivat kokea, jotka vaelsivat samaa tietä ennen heitä; toisaalta vapautettuina ei-uskovista ja toisaalta muista pyhistä erottautumisesta.
Viedessään evankeliumia kaikille kansakunnille ja roduille he ymmärtävät lisäksi, että koko Jumalan sana on tarkoitettu yhtä hyvin muille kuin heille itselleenkin; että kaikki uskovat pääsevät samaan suhteeseen Hänen kanssaan eivätkä minkäänlaiset kansalliset erot voi vaikuttaa seurakunnan tasoon Jumalan silmissä. Hengen työ kaikissa tulee ilmentämään sitä totuutta, jonka Pietari oli oppinut, kun hän sanoi: "Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin, eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
Kun luomme katsauksen tähän seurakunnan tähänastiseen vaellukseen, tietyt seikat pistävät silmään. Ne kohoavat erilaisten yksityiskohtien joukon yläpuolelle, niin merkillepantavina tunnusmerkkeinä niiden elämässä, joita ne aikoinaan koskivat, että ne vaativat huomiotamme, sillä siten voimme kääntää takana olevan seurakunnan vaelluksen kokemukset oppaiksi edessäolevaa matkaa varten.
1. Seurakunnan vaelluksessa on Raamattu ollut varma ja luotettava opas aina helluntaista nykyhetkeen saakka ja voimme luottaa siihen, että se riittääkin, niinkuin pimeässä loistava lamppu (2.Piet. 1:19), kunnes päivä valkenee ja Hän, joka on elävä Sana, ilmestyy kirkkaudessaan.
2. Seurakunta vaeltaa maailmasta erottautuneena; vaikka se on maailmassa, se ei ole maailmasta. Siitä ei voi koskaan tulla maallista laitosta. Vaikka seurakunta todistaakin maailmalle ja on sille siunaukseksi, niin kuitenkin, koska maailma, joka naulitsi Kristuksen ristille, ei muutu ja opetuslapsi tyytyy mestarinsa osaan, kehottavat seurakuntalaiset yhä toinen toistaan vaeltaessaan näillä sanoilla: "Niin menkäämme siis hänen tykönsä 'ulkopuolelle leirin', hänen pilkkaansa kantaen; sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme." (Hebr. 13:13-14)
3. Seurakunta on yksi. Mikäli me tiedämme olevamme vaeltavan seurakunnan jäseniä, me tunnustamme kanssavaeltajiksemme kaikki ne, jotka vaeltavat Elämän Tietä. Ohimenevät erimielisyydet, miten tärkeinä niitä aikanaan pidimmekin, himmenevät silmäillessämme seurakunnan vaellusta kokonaisuudessaan. Syvästi nöyrinä ajatellessamme oman osuutemme pienuutta ja iloitessamme sydämemme pohjasta veljistämme, me pidämmekin heitä veljinämme. Heidän kärsimyksemme ovat meidänkin kärsimyksiämme ja heidän todistuksensa on meidänkin todistuksemme, koska heidän Vapahtajansa, Johtajansa, Herransa ja Toivonsa on meidänkin Vapahtajamme, Herramme, Johtajamme ja Toivomme. Pyhän Hengen valaisemina olemme oppineet niinkuin hekin iloitsemaan Isän kanssa, kun Hän sanoo: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt". (Matt. 3:17) Iloitsemme heidän kanssaan myös odottaessamme sitä päivää, jolloin Poika "asettaa eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei ole tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka on pyhä ja nuhteeton". (Ef. 5:27)
Alkuun
Suomennettu E. H. Broadbentin teoksesta 'The Pilgrim Church'
Osa 1. Esipuhe
Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä