A.W. Tozer, 1946


Man: The Dwelling Place of God, julkaistu 1966


Vanha ja uusi risti


Tämä artikkeli The Old Cross and the New julkaistiin ensimmäisen kerran The Alliance Witness -julkaisussa vuonna 1946. Se on painettu käytännöllisesti katsoen jokaisessa englanninkieltä puhuvassa maailman maassa ja monet eri kustantajat, mm. Christian Publications, Inc ovat julkaisseet sen traktaattina. Vieläkin sitä näkee silloin tällöin uskonnollisissa lehdissä.

SALAKAVALASTI JA AIVAN HUOMAAMATTA on suosittuihin evankelisiin piireihin nykyään soluttautunut aivan uusi risti. Se muistuttaa kyllä vanhaa ristiä, mutta se on vain pinnallista; niiden väliset erot ovat aivan perustavaa laatua olevia eroja.

Tästä uudesta rististä on syntynyt aivan uusi kristillinen elämänfilosofia ja tuo uusi filosofia on puolestaan synnyttänyt aivan uusia evankeliointitekniikoita, uudentyyppisiä kokouksia ja uudenlaisen tavan saarnata. Tässä uudessa evankelioinnissa käytetään samaa kieltä kuin vanhassakin evankelioinnissa, mutta sen sisältö ja korostukset eivät ole samat.

Vanha risti ei lyönyt kättä maailman kanssa. Aatamin ylpeälle lihalle se merkitsi matkan päätä. Se pani toimeen Siinailla annetun lain julistaman tuomion. Uusi risti ei ole ihmisrotua vastaan; se on pikemminkin sen hyvä kaveri ja oikein ymmärrettynä se on lähde, josta voi ammentaa uskomattoman paljon kaikkea hauskaa ja viatonta hupia. Se antaa Aatamin elää rauhassa häiritsemättä sitä. Hänen elämänsä motivaatiot pysyvät edelleen samoina; hän saa elää edelleen oman mielihyvänsä sanelemaa elämää. Ainoa muutos on, että nyt hän nauttiikin hengellisistä lauluista ja uskonnollisista elokuvista sen sijaan että hän ennen lauloi tuhmia lauluja ja joi väkijuomia. Painopiste on silti edelleen nautinnossa, vaikka hauskuus onkin nyt noussut moraalisesti vaikkakaan ei intellektuaalisesti korkeammalle tasolle.

Tämä uusi risti kannustaa aivan uudenlaiseen ja erilaiseen lähestymistapaan evankelioinnissa. Evankelista ei enää vaadi vanhan elämän hylkäämistä ennenkuin voidaan vastaanottaa uusi elämä. Hän ei enää saarnaa vastakohtaisuuksista, vaan sen sijaan samankaltaisuuksista. Hän pyrkii saavuttamaan yleisön huomion osoittamalla, että kristinusko ei esitä mitään epämiellyttäviä vaatimuksia ihmiselle; pikemminkin se tarjoaa samoja asioita kuin maailmakin, mutta vain korkeampitasoisena. Minkä ikinä perään syntiin hullaantunut maailma minäkin hetkenä sitten juokseekin, sen osoitetaan ovelasti olevan juuri sitä, mitä evankeliumikin tarjoaa, vain sillä erotuksella, että uskonnollinen vaihtoehto on maallista parempi siinä suhteessa.

Uusi risti ei lyö syntistä kuoliaaksi, se vain ohjaa hänet uusille urille. Se ohjaa hänet puhtaampaan ja iloisempaan elämäntapaan ja säilyttää hänen itsekunnioituksensa. Itsekeskeiselle se sanoo: "Tule palvelemaan itseäsi Kristuksen puolesta". Egoistille se sanoo: "Tule kerskumaan Herrassa". Jännitystä etsivälle se sanoo: "Tule kokemaan kristillisen seurakunnan jännitystä". Kristinuskon sanoma ohjataan senhetkisen muotiaallon suuntaiseksi, jotta yleisön olisi se helppo hyväksyä.

Tämän tällaisen takana oleva filosofia saattaa olla vakavissaan, mutta sen vakavuus ei estä sitä olemasta valheellista. Se on valheellista, koska se on sokeaa. Se jättää huomiotta ristin koko merkityksen.

Vanha risti symboloi kuolemaa. Se edustaa ihmisen äkillistä, väkivaltaista loppua. Ihminen, joka Rooman vallan aikana otti ristinsä ja lähti vaeltamaan ristiään kantaen, oli jo sanonut hyvästit ystävilleen. Hän ei palaisi koskaan takaisin. Hän oli matkalla tiensä päähän. Risti ei tehnyt mitään kompromissia, se ei sovitellut mitään eikä säästänyt mitään; se löi koko ihmisen kuoliaaksi, täydellisesti ja lopullisesti. Se ei yrittänyt pysyä hyvissä väleissä uhrinsa kanssa. Se löi julmasti ja kovaa, ja kun se oli suorittanut työnsä loppuun, ei sitä ihmistä enää ollut olemassa.

Aatamin rotu on saanut kuolemantuomion. Sitä ei voida mitenkään sovitella eikä siitä ole pakotietä. Jumala ei voi hyväksyä mitään synnin hedelmää, miten viattomalta tai kauniilta se sitten ihmisten silmissä näyttääkin. Jumala pelastaa yksilön hävittämällä hänet ja nostamalla hänet sen jälkeen uuteen elämään.

Sellainen evankeliointi, jossa rinnastetaan leppoisaan tyyliin Jumalan tiet ja ihmisten tiet, on Raamatulle vierasta ja julmaa sen kuulijoille. Kristuksen usko ei ole rinnastettavissa maailmaan, sillä se vetää siihen ristiviilloksen. Kun me tulemme Kristuksen luo, me emme kohota vanhaa elämäämme korkeammalle tasolle; me jätämme sen ristille. Vehnänjyvän on pudottava maahan ja kuoltava.

Meidän evankeliumia saarnaavien ei pidä ajatella itseämme PR-tehtävissä toimivina, joiden tehtävänä on saada aikaan hyvä tahto Kristuksen ja maailman välille. Meidän ei pidä kuvitella, että meidän tehtävämme on tehdä Kristuksesta bisnesmaailman, lehdistön, urheilumaailman tai kasvatusalan hyväksymä. Me emme ole diplomaatteja, vaan profeettoja ja meidän sanomamme ei ole kompromissi, vaan ultimaatumi.

Jumala tarjoaa elämää, mutta ei parempaa painosta vanhasta elämästä. Se elämä, jota Jumala tarjoaa, on kuolemasta syntyvää uutta elämää. Se on aina ristin toisella puolella. Kaikkien niiden, jotka sitä haluavat, on kuljettava sauvan alitse. Heidän on kiellettävä itsensä ja suostuttava Jumalan heitä vastaan lausumaan tuomioon.

Mitä tämä sitten merkitsee sille yksilölle, sille tuomitulle, joka on löytänyt elämän Kristuksessa Jeesuksessa? Miten tällaista teologiaa voidaan soveltaa elämään? Yksinkertaisesti ilmaistuna hänen täytyy tehdä parannus ja uskoa. Hänen on hylättävä syntinsä ja kiellettävä sen jälkeen itsensä. Hän ei peitelkö mitään eikä puolustelko mitään. Älköön hän yrittäkö päästä sopimukseen Jumalan kanssa, vaan hän kumartakoon päänsä tyytymättömän Jumalan ankaran iskun edessä ja tunnustakoon ansainneensa kuoleman.

Tämän jälkeen hän suunnatkoon katseensa yksinkertaisen luottavaisena ylösnousseeseen Vapahtajaan ja Hän antaa uudestisyntymän ja puhdistuksen ja voiman. Se risti, joka päätti Jeesuksen maallisen elämän, päättää nyt syntisenkin elämän; ja se voima, joka nosti Kristuksen kuolleista, nostaa nyt hänetkin uuteen elämään Kristuksen kanssa.

Sille, joka haluaa väittää vastaan tässä asiassa tai pitää tätä vain suppeana totuutena tai vain yksittäisen ihmisen näkemyksenä totuudesta, haluaisin sanoa, että Jumala on pannut hyväksymismerkintänsä tähän sanomaan aina Paavalin ajoista tähän päivään saakka. Lausutaan se sitten täsmälleen näillä sanoilla tai ei, tämä on kuitenkin ollut kaiken sen saarnaamisen sisältö, joka on kautta vuosisatojen tuonut maailmaan elämän ja voiman. Mystikot, uskonpuhdistajat ja herätyssaarnaajat ovat korostaneet tätä ja ihmeet ja merkit ja mahtava Pyhän Hengen toiminta on ollut todisteena Jumalan hyväksynnästä.

Uskallammeko me, sellaisen voimallisen perinnön perilliset muunnella totuutta millään tavoin? Uskallammeko me kynänpätkillämme tuhria sitä sanomaa tai muutella sitä mallia, joka meille on pyhällä vuorella näytetty? Jumala suokoon, ettemme sitä tekisi. Saarnatkaamme vanhanaikaista ristiä ja niin saamme myös tuntea vanhan ajan voimaa.
Alkuperäinen artikkeli: A W Tozer, The Old Cross and the New
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä