SISÄLLYS:
Viiden vuoden sisällä Nepal on kirjaimellisesti evankeliumin kyllästämä. Siitä lähtien,
jolloin perustuslaki muutettiin 1990 niin että se sallii suuremman uskonnonvapauden, on
aina tähän saakka lähes jokaisessa kylässä kaikissa maakunnissa kuultu evankeliumi
paikallisten evankelistojen julistamana kristillistä kirjallisuutta jakavien tiimien
ansiosta, Jeesus-filmiesityksistä, evankeliumitallenteista, radiosta ja muilla tavoin.
Kaikkien 55 nepalilaisen Joshua 2000 -projektissa luetellun vähiten evankelioidun kansan
jokaisen ihmisen voidaan nyt sanoa kuullen evankeliumin!71Niin, sillä edellytyksellä, että "jokaisella ihmisellä" on radio, televisio tai projektori ja/tai hän osaa lukea. Tämä kuvaa maailman kristillisen liikkeen vapaata tulkintaa siitä, mitä "jokaisen ihmisen" evankeliointi tarkoittaa.
Missä tahansa liikkeessä, jossa on mukana erilaisia elementtejä, jotka toimivat yhdessä yhteisen päämäärän hyväksi, on varmasti myös väärinkäsityksiä liikkeen lopullisesta päämäärästä. Totesimme aiemmin artikkelisarjassamme, että kaikilla maailmanlaajuisessa kristillisessä liikkeessä mukana olevilla ei ole sama käsitys yhteisestä päämäärästä tai siitä, miten siihen päästään. Asiaa seuraavista saattaa tuntua sekavalta kuulla eri tahoilta erilaisia näkemyksiä samasta asiasta, vaikka toisaalta väitetäänkin toimittavan yhteistuumin.
Ralph D. Winter on lausunut ytimekkäästi, mikä on maailmanlaajuisen kristillisen liikkeen päämäärä, ja juuri sen kanssa koemme olevamme jossain määrin eri mieltä:
Kirkko jokaiselle kansalle ja evankeliumi jokaiselle ihmiselle vuoteen 2000 mennessä! --
Kuinka kukaan voi taata, että se VOISI toteutua? Kuinka kukaan voi taata, ETTEIKÖ se
toteutuisi?
Niin, AD2000 -projektin johtajat ovat todella pahoillaan, jos joidenkin on vaikea uskoa,
että "se VOI toteutua"...Mutta mistä me siis oikein puhumme? Puhummeko me lähetyskäskyn
toteuttamisesta? Ei ei ei.
Puhummeko Kristuksen takaisintulosta?
Ei, ei ei...Eipä siis kiistellä väärästä aiheesta. Saatana olisi iloissaan saadessaan
usutettua meidät johonkin sellaiseen vain saadakseen meidät poikkeamaan edessämme
olevasta tehtävästä -- evankeliumin saarnaamisesta kaikkien kansojen keskellä. Tuo
päämäärä on ilmaistu klassisessa lauselmassa, joka on painettu jo vuonna 1981 ja joka
sisältyy uuden kirjani "Thy Kingdom Come" liitteisiin otsikolla "A Church in Every
people -- Plain Talk About a Difficult Task" (Kirkko jokaiselle kansalle -- suoraa
puhetta vaikeasta tehtävästä).72Winterin selvitys AD 2000 -liikkeen päämäärästä ei hälvennä sitä sekaannusta, minkä monet liikkeen piirissä toimivat ovat saaneet aikaan kehottaessaan kaikkia tulemaan mukaan toteuttamaan lähetyskäsky lopullisesti vuoteen 2000 mennessä. Tosiasiassa hänen lausuntonsa näyttää olevan ristiriidassa hänen aikaisempien, Yhdysvaltain maailmanlähetyksen keskuksen päämäriä koskevien lausuntojen kanssa, kuten seuraavasta käy ilmi:
Mitä tarvitaan Kristuksen lähetyskäskyn loppuunsaattamiseen, hyvän sanoman viemiseen
kaikille kansoille ja ihmisryhmille maan päällä? Yhdysvaltain maailmanlähetyksen keskus
on perustettu juuri sitä tarkoitusta varten. Olemme maailman suurin strateginen keskus,
joka on täysin omistautunut evankeliumin lähettämiseen viimeistenkin rajojen yli niille
16,750:lle piilossa olevalle ihmisryhmälle, joilla ei vielä ole ollut mahdollisuutta
kuulla sitä. 73Näyttäisi siltä ikäänkuin Winterin viimeisimmät lausunnot paljastaisivat, ettei enää uskota päämäärää voitavan saavuttaa vuoteen 2000 mennessä, mikä oli alkuperäinen tavoite. Nyt ei päämääränä enää olekaan lähetyskäskyn lopullinen toteuttaminen, vaan ainoastaan "kristinuskon läsnäolo" -- vaikkapa roomalaiskatolisuutena -- kaikissa "ihmisryhmissä".
Kumpikaan tavoite ei tuota meille ongelmaa olkoon sitten kysymys lähetyskäskyn toteuttamisesta tai Winterin sanoin, että jokaisella kansalla olisi kirkko vuosituhannen loppuun mennessä. Ongelmana on ekumenia, joka on liikkeelle tunnusomaista samoin kuin erinäiset muut tekijät, joilla on taipumus vesittää oikea evankeliumi. Niinpä joidenkin WCM:n piirissä toimivien mukaan "evankeliumin saarnaaminen" on sitä, että esitetään Jeesus tuttuna ikonina alkuperäiskulttuureissa sen sijaan, että hänet esitettäisiin historiallisena, Jumalan ainoana poikana, joka eli, kuoli ja nousi ylös tiettynä ajankohtana ihmiskunnan historiassa. Tätä todistaa se, että jotkut väittävät, ettei tarvitse tuntea Jeesusta pelastuakseen.
U.S.Center for World Missions tarjoaa Perspectives-kurssissaan valikoiman tunnettujen kristittyjen opetuksia evankeliumin julistamisesta. Jotkut näistä johtajista käsittelevät aihetta luotettavasti raamatulliselta pohjalta; toisilla on liberaali, yhteiskunnallisen evankeliumin näkökulma. Vaikka kurssissa tuodaankin jatkuvasti esille Jeesus Kristus evankelioinnin perustana, kaikki kurssin kirjoittajat eivät kuitenkaan pidä uskoa Jeesukseen Kristukseen ainoana tienä pelastukseen. Ralph Covell, Denver Conservative Baptist Seminary -raamattukoulun maailmanlähetyksen ylimääräinen professori kannattaa Perspectives-artikkelissaan "Jesus Christ and World Religions" (Jeesus Kristus ja maailmanuskonnot) ajatusta, että Jeesus on esitettävä kaikille kulttuureille. Mutta sitten hän ehdottaa, että nykyajan lähetyssarnaajien on mietittävä uudestaan käsitystä, että ihmiset ovat kadotettuja ilman Kristusta.
Mikään oppi ei ole tärkeämpi Jumalan valtakunnalle kuin sen kuninkaan ainutlaatuinen
persoona ja että hänen alamaisensa tottelevat häntä ja todistavat hänestä kaikkialla
maailmassa. Tämän kuninkaan sanoman julistaminen kaikille maailman uskonnoille ei vaadi
ainoastaan eri kulttuureihin paneutumista, vaan myös eri uskontoihin eläytymistä,
muiden kansojen uskonnollisen kokemuksen ymmärtämistä sisältä käsin. Miten Jumalan
valtakunta suhtautuu uskonnollisiin valtakuntiin? Onko kuningas ilmoittanut itseään
maailman uskonnoissa? Antaako tuo ilmoitus ihmisille mahdollisuuden pelastua? Jos se
antaa, niin miten? Onko tietoinen usko Kristukseen, kuninkaaseen, ihmisten ainoa
tie pelastukseen? Onko oikein, että Jumala tuomitsee ne, joilla ei syntymäseutunsa tai
kirkkonsa laiminlyöntien takia ole koskaan ollut mahdollisuutta kuulla valtakunnan
evankeliumia?
Onko dialogista eri maailmanuskontojen kannattajien kanssa enemmän haittaa vaiko hyötyä
maailmanevankelioinnin kannalta?
Evankelikaaliset ovat ryhmänä jo pitkään laiminlyöneet näiden kysymysten analysointia.
He ovat selvillä Kristuksen ainutlaatuisuudesta ja Jumalan halusta pelastaa koko
ihmiskunta, mutta he joutuvat vastatusten sen ongelman kanssa, että useimmat maailman
ihmiset ovat tottuneet siihen uskontoon, jonka piirissä he ovat syntyneet. Kristus on
ainoa, mutta ei ilmeisestikään universaali pelastaja. Kun tullaan
tavoiteajankohtiin -- esim. vuosiin 1900 ja 2000 -- aloitetaan jälleen uusia ristiretkiä
Kristuksen sanoman levittämiseksi kaikkialle maailmaan, mutta silti ilman mitään uutta,
luovaa ajatusta näiden hankkeiden suhteesta maailmanuskontojen tekemiin kiusallisiin
kysymyksiin.
Evankeliset tutkijat ovat Wheatonin evankeliointikongressista (1966) lähtien aina
Lausannen II kansainväliseen maailmanevankelioinnin kongressiin (Manila 1989) asti
olleet suurimmaksi osaksi tyytyväisiä ennustettavuuteensa ja toistaneet
peruslauselmiaan Kristuksesta ainoana mahdollisuutena pelastukseen. Häiritsevät
raamatunkohdat, jotka saattaisivat antaa mahdollisuuden muillekin uskonnon ilmauksille,
sivuutetaan, työnnetään alaviitteisiin ja perinteisten käsitysten alalajeiksi tai
sijoitetaan artikkelin viimeiseen kappaleeseen.74Vastaamatta kuitenkaan omiin kysymyksiinsä Covell kylvää epäilyksen siemeniä aiheesta, onko usko Jeesukseen Kristukseen todellakin välttämätöntä pelastuksen kannalta. Hän syyttää evankelisia siitä, että näiden kysymysten analysointi on laiminlyöty. Lainauksesta on syytä käsitellä kolmea kohtaa:
1) Covell kysyy "Onko dialogista eri maailmauskontojen kannattajien kanssa enemmän haittaa vaiko hyötyä maailmanevankelioinnin kannalta?" Tähän meidän on vastattava, että totuuden ja eksytyksen välinen "dialogi" ei voi edistää totuutta; se voi johtaa ainoastaan totuuden tahraamiseen. Vaikka dialogi määritelläänkin yksinkertaisesti kahden tai useamman väliseksi keskusteluksi, se määritellään laajemmin ajatusten ja mielipiteiden vaihdoksi. Uskonnollisessa dialogissa siis keskustelijat yrittävät taivuttaa toinen toisiaan omaksumaan omia käsityksiään siitä, mikä on totta. Dialogi edellyttää sitä, että molemmat osapuolet voivat oppia jotain toiselta. Tämä käy ilmi Covellin toteamuksesta, että evankeliset eivät ole onnistuneet tuottamaan "mitään uutta, luovaa ajatusta näiden hankkeiden suhteesta maailmanuskontojen tekemiin kiusallisiin kysymyksiin". Mutta onko olemassa mitään totuutta Jumalan sanan ulkopuolella, mikä voitaisiin oppia mistään uskonnollisesta kokemuksesta? Raamatun mukaan ei ole:
Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa. Mitä yhteistä on
näet vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valolla ja pimeydellä?
Miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovalla on uskottoman
kanssa?
Miten sopivat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Mehän olemme elävän Jumalan
temppeli, kuten Jumala on sanonut: Minä olen asuva heissä, vaeltava heidän keskellään,
oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Sen tähden: Lähtekää pois heidän keskeltään ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä
koskeko saastaiseen, niin minä otan teidät huostaani
ja olen teidän Isänne, ja teistä tulee minun poikiani ja tyttäriäni, sanoo Herra,
Kaikkivaltias.(2. Kor. 6:14-18)Covellin ehdottama asennoitumistapa on sama, jonka roomalaiskatolinen kirkko on omaksunut suhteessaan maailmanuskontoihin. Roomalaiskatolinen kirkko pitää tärkeänä läsnäoloaan jokaisessa kulttuurissa; sen toteuttamiseksi se on sallinut perinteisesti kunkin kulttuurin säilyttää oman uskontonsa ilmaukset ja sekoittaa ne roomalaiskatolisuuteen. Demonijumalista on tehty roomalaiskatolisia pyhimyksiä, pakanarituaaleja on sekoitettu katolisen messun kanssa ja katolisuuteen on omaksuttu erilaisia asenteita riippuen siitä kulttuurista, missä se on halunnut saada "kristillisen läsnäolonsa" toteutumaan. Monissa katolisissa maissa katolisissa kirkoissa suoritetaan pakanallisia rituaaleja pappien hyväksyvien katseiden alla.
Tämän asenteen ansiosta paavi pystyy julistamaan uskoa Kristukseen ja osallistumaan samanaikaisesti yhteiseen jumalanpalvelukseen animististen uskontojen kanssa.
2) Covell kysyy, "Onko oikein, että Jumala tuomitsee ne, joilla ei syntymäseutunsa tai kirkkonsa laiminlyöntien takia ole koskaan ollut mahdollisuutta kuulla valtakunnan evankeliumia?" Tätä ovat uskoa epäilevät kysyneet kautta vuosisatojen. Ihmisjärjen mukaan ei ole oikein, että Jumala tuomitsee ne, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia. Mutta Jesaja puhuu Jumalan puolesta sanoessaan:
Minun ajatukseni eivät näet ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun
teitäni, sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas on maan yläpuolella, niin ovat minun tieni ylempänä
kuin teidän tienne ja minun ajatukseni ylempänä kuin teidän ajatuksenne.
Sade ja lumi, joka tulee taivaalta, ei sinne palaa, vaan kostuttaa maan, tekee sen
hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siementä ja syöjälle leipää.
Samoin on myös minun sanani, joka lähtee minun suustani: se ei palaa tyhjänä minun
luokseni, vaan tekee sitä, mikä on minulle otollista, ja saa menestymään sen, mitä
varten minä sen lähetin. (Jes. 55:8-11)Samoin Hesekiel sanoo:
Kuunnelkaa, te Israelin kansa! Minunko tieni ei olisi oikea? Eikö niin: Teidän omat
tienne eivät ole oikeita! (Hes. 18:25)Ihmisen olettamukset Jumalasta ovat vain olettamuksia, pitävät ne sitten paikkansa tai eivät. Jobin ystävät lausuivat monia totuuksia Jumalasta, mutta Jumala nuhteli heitä siitä, että he puhuivat olettamuksia ikäänkuin tosiasioina.
Me emme saa mennä yli sen, mikä on kirjoitettu Raamattuun, joka vaikenee suurelta osin niiden kohtalosta, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia. Eräs universalistien käyttämä raamatunkohta ainoastaan vihjaa niiden kohtalosta, jotka joutuvat kadotukseen ilman lakia, mutta ei sano mitään armosta:
Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat itsellesi vihaa Jumalan
vihan ja vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi.
Hän maksaa silloin kullekin hänen tekojensa mukaan.
Niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta,
hän antaa ikuisen elämän.
Mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja totuuden tottelemisen sijasta tekevät vääryyttä,
kohtaa ankara viha.
Tuska ja ahdistus on oleva jokaisen pahaa tekevän ihmisen osa, juutalaisen ensin,
sitten myös kreikkalaisen.
Kirkkaus ja kunnia ja rauha taas tulee jokaiselle hyvää tekevälle, juutalaiselle ensin,
sitten myös kreikkalaiselle,
sillä Jumala ei katso henkilöön.
Kaikki ilman lakia syntiä tehneet myös ilman lakia hukkuvat kadotukseen, ja kaikki lain
alaisina syntiä tehneet tuomitaan lain mukaan.
Eiväthän lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan sen noudattajat
tunnustetaan vanhurskaiksi.
Kun pakanat, joilla ei ole lakia, luonnostaan tekevät, mitä laki vaatii, he ovat itse
itselleen laki, vaikka heillä ei ole [umalan ilmoitettua] lakia.
Näin he osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä. Siitä todistaa
heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä
sinä päivänä, jona Jumala minun julistamani evankeliumin mukaisesti tuomitsee ihmisten
salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta. (Room. 2:5-16)Tässä Paavali puhui Rooman juutalaisille selittäen heille, että laki ei voi vanhurskauttaa ketään. Hän antoi selityksensä, jotta juutalaiset käsittäisivät, että pelastus on uskosta, ei lain pitämisen kautta. Tässä yhteydessä siis, ne ei-israelilaiset, jotka tulevat Jumalan luo uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, luettiin vanhurskaiksi. Hän toteaa, että ne, jotka tekevät kärsivällisesti hyvää tavoitellessaan kunniaa ja kirkkautta, perivät iankaikkisen elämän; ne, jotka tekevät edelleen pahaa, tuomitaan. Kun koko Jumalan sana otetaan huomioon, tiedämme, että kukaan ihminen ei voi toimia vanhurskaasti ilman uskoa Raamatun Jumalaan, jonka ainoa poika kuoli heidän syntiensä sovittamiseksi. Kaikki ihmisvanhurskaus on turhuutta, ja kuten Jesaja asian ilmaisee, "tahrattu vaate" Jumalan silmissä (Jes. 64:6).
Me tiedämme ainoastaan, että Jeesuksen oli kuoltava meidän syntiemme sovitukseksi ja että me saisimme iankaikkisen elämän; meidän on panostettava uskomme tuohon suureen uhriin, niin että saamme lukea sen hyväksemme. Ja Raamattu vahvistaa, että on välttämätöntä saarnata Jeesusta Kristusta ainoana tienä pelastukseen:
Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, näet pelastuu.
Mutta kuinka he huutavat häntä avukseen, jos eivät usko häneen? Ja kuinka he voivat
uskoa häneen, jos eivät ole hänestä kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole
julistajaa?
Kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: Kuinka suloiset
ovatkaan niiden jalat, jotka julistavat evankeliumin hyvää sanomaa! (Room. 10:13-15)
Näiden ja monien muiden raamatunkohtien valossa, joiden mukaan pelastus on yksin Jeesuksessa Kristuksessa eikä kenessäkään muussa, herää kysymys: miksi Jeesus olisi kuollut, ellei Hänen uhristaan olisi kerrottava, jotta ihmiset pelastuisivat? Ja miksi meitä kielletään olemasta osallisia pakannallisiin rituaaleihin ja uskomuksiin, jos ne viittaisivat Jeesukseen, kuten Covell ja ne, joiden opetukset hän on omaksunut, ehdottavat?
Heillä on tarjota vain omia päätelmiään ja mielipiteitään siitä, mitä heidän mielestään "oikeudenmukaisen" Jumalan pitäisi tehdä.
Heiltä on jäänyt huomaamatta, että meidän pelastuksemme ei perustu oikeudenmukaisuuteen, vaan armoon. Jos haluaisimme, että kaikkien ihmisten (myös meidän) kohtalo perustuisi oikeudenmukaisuuteen, kaikki ihmiset hukkuisivat. Eikö Jeesus tullut nimenomaan ensisijaisesti siitä syystä -- etsimään ja pelastamaan niitä, jotka ovat kadotettuja? Eikö eräs uskomme perustotuuksista ole, että lähdemme alkajaisiksi siitä, että kaikki ihmiset ovat tuomittuja, ja että meidät pelastaa tuolta tuomiolta se, että Jumala uhrasi ainoan poikansa? Milloin tällaisesta uskosta on luovuttu?
Kiitän Jumalaa siitä, että Hän antoi ainoan Poikansa kantamaan minun syntieni rangaistuksen. Hänen uhrinsa tyydyttää Jumalan vanhurskauden vaatimukset ja tuo armahduksen minun sielulleni.
Vastauksena Covellin kysymykseen sanon kyllä, Jumalalla on oikeus tuomita "ne, joilla ei syntymäseutunsa tai kirkkonsa laiminlyöntien takia ole koskaan ollut mahdollisuutta kuulla valtakunnan evankeliumia?" Samoin hänellä on oikeus tuomita ne, jotka ovat saaneet kuulla evankeliumin. Mutta meitä kohtaan tuntemansa rakkauden takia Hän sanoo Paavalin kautta:
Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä! Eihän toki!
Hän sanoo Moosekselle: "Minä armahdan, kenet armahdan, ja osoitan laupeutta kenelle
osoitan."
Asia ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka
armahtaa. (Room. 9:14-16)Haluaisin ajatella, että kaikki jonain päivänä pelastuisivat. Mutta Jumalan sana ei sano niin; se on inhimillistä tunnetta. Ja se heijastaa uusevankelisuuden tunnekeskeistä evankeliumia, joka ei siedä sitä, että Jumala tekee luomakuntansa kanssa mitä haluaa.
Sen sijaan, että oletamme mitään Jumalasta missään mielessä, meidän on tyydyttävä Hänen vaikenemiseensa tietyissä asioissa, siihen, että nuo salaiset alueet kuuluvat yksin Hänelle (5. Moos. 29:29). Meidän tehtävämme ei ole tuomita ihmisiä tai antaa heille pelastusta. Meidän tehtävämme on saarnata evankeliumia ja totella Jumalan sanaa. Mitä Jumala tekee kunkin yksittäisen sielun kohdalla, jää Hänen päätettäväkseen. On väärin olettaa mitään muuta, kuin mikä selvästi todetaan Jumalan sanassa. Ja on väärin, että me vastustamme Hänen sanaansa väittämällä, että voimme osallistua pakanallisiin rituaaleihin ja pitää pakanallisia uskomuksia hyväksyttävinä uskon ilmauksina.
3) Covell hyökkää evankelisia vastaan väittäen, että "Kristus on ainoa, mutta ei ilmeisestikään universaali pelastaja". Mutta voiko Jeesus olla yhtä aikaa ainoa ja "yleismaailmallinen"? Kun sanotaan, että Kristus on ainoa pelastaja, tarkoitetaan sitä, että vain Hänen kauttaan voi pelastua. Jos sanotaan, että Hän on universaali pelastaja, tarkoitetaan, että Hän pelastaa ne, jotka eivät käänny Hänen puoleensa ainoana pelastajana? Tämä eräs "kristillisen universalismin" muoto -- kaikki voivat pelastua Kristuksessa, vaikka eivät Häntä tuntisikaan -- vastakohtana perinteiselle universalismille, jonka mukaan kaikki pelastuvat, piste. Perinteistä universalismia on pidetty jo pitkään pahana harhaoppina, joka on soluttautunut nykyajan kristilliseen tietoisuuteen sen liberaaliteologisten kannattajien kautta.
"Kristillinen universalismi" etsii keskitietä perinteisen universalismin ja raamatullisen pelastusopin välillä, jossa edellytetään tietoista antautumista Kristukselle. Covell sanoo, että siitä ollaan luopumassa, koska evankeliset ovat työntäneet sivuun tiettyjä raamatunkohtia, jotka saattaisivat viitata siihen, että universalismi on hyväksytty kristillinen uskomus. Mutta hän ei lainaa kyseisiä raamatunkohtia väitteensä tueksi. Covell siis uskoo, että Jeesus voidaan löytää muistakin uskonnon ilmauksista kuin yksistään raamatullisesta uskosta. Siteerattuaan Lausannen sopimusta koskien Kristusta ainoana pelastuksena, hän toteaa:
Koska tämä ei ollut kirkosta lähtöisin oleva tunnustuksellinen lauselma, monet
allekirjoittajista eivät ehkä ole katsoneet ilmaisseensa, että he olisivat yhtä mieltä
jokaisesta yksityiskohdasta. Suurin osa evankelisista teologeista on kuitenkin lähtenyt
siitä olettamuksesta. Jotkut ovat kuitenkin uskaltaneet tehdä sekä ennen että jälkeen
Lausannen tuoreita aloitteita.
Ensiksikin on pieni joukko evankelisia kirjoittajia tuonut esiin, että jumalallinen
itseilmoitus (valaistus pyhästä Logoksesta ja todistus Jumalan luomistyöstä) on ainakin
potentiaalisesti tarkoitukseltaan pelastavaa eikä pelkästään tuomitsevaa. Tämä yleinen
ilmoitus on heidän mukaansa tarpeeksi avara, niin että siihen voi sisältyä tunne Jumalan
lempeydestä ja armosta samoin kuin se, että hän tunnustaa ihmisen omantunnon. Jos
ihminen vastaa tuohon pelastuksen tarpeen tuntemukseen ja "heittäyy Jumalan armon
varaan", on pelastus mahdollinen...
Don Richardson (1984) näyttää avanneen oven paljon useammille ihmisille pelastukseen
yleisen ilmoituksen kautta kuin mikä on yleinen evankelinen näkökanta. John Sanders ja
Clark Pinnock myöntävät, että Kristuksen pelastus on koko ihmiskunnan saavutettavissa,
joko tässä elämässä tai "eskatologisen evankeliumin julistamisen" tuloksena joko
kuoleman tapahtuessa tai sen jälkeen...
Toiseksi tällaisesta käsityksestä seuraa luonnollisesti, että sellainen pelastus ei
riipu siitä, että kuulija tuntisi varsinaisesti historiallista Jeesusta. Prosessia
voidaan verrata niihin, jotka pelastuivat lain alaisina Vanhan Testamentin aikana
heittäytymällä Jumalan armon varaan, joka voitiin nähdä vain himmeästi ja osittain
uhrijärjestelmän kautta. Kuitenkin tämänkin pelastuksen perustana on, niinkuin kaikkien
Jumalan ihmisten kohdalla, Jumalan pojan sovituskuolema ja ylösnousemus. Kaikille
uskonnollisille järjestelmille, myös kristinuskolle niin tyypilliset ansioteot ovat
nimenomaan poissuljettuja sovitustapoja ihmiskunnan ja Jumalan välillä. Evankeeliset,
samoin kuin sellainen ekumeeninen teologi kuin Carl Braaten eivät voi hyväksyä Paul
Knitterin esittämää teosentristä mallia, jossa pienennetään tai jopa poistetaan
Kristuksen ratkaiseva rooli pelastuksessa...
Kolmanneksi, evankelisen perinteen piirissä on joidenkin ajattelijoiden vaihtoehtoisena
käsityksenä ollut pitää uskonnollisia järjestelmiä sekä vastauksena Jumalan
henkilökohtaiseen ja suoraan ilmoitukseen että sen tukahduttamisena. J.H. Bavick
kommentoi tätä:
"Bodhin yönä, kun Buddha sai uuden suuren maailmaa ja elämää koskevan valaistuksensa,
Jumala kosketti häntä ja kamppaili hänen kanssaan. Jumala ilmoitti itsensä tuona
hetkenä. Buddha vastasi tähän ilmoitukseen ja hänen vastauksensa tähän päivään paljastaa
Jumalan käden ja ihmisen valistumattomuuden tilan. 'Voiman yönä', josta Koraanin 97.
sutra puhuu, yö, jona 'enkelit laskeutuivat ja Koraani laskeutui alas Allahin
valtaistuimelta, Jumala kohtasi Muhammedin ja kosketti häntä. Uskonnon historian suuret
hetket ovat hetkiä,jolloin Jumala paini ihmisen kanssa aivan erityisellä tavalla...
Kristitty lähetyssaarnaaja ei siis tuo Jumalaa tai Kristusta toiseen kulttuuriin.
Luoja Jumala ja Logos Kristus, joka valaisee jokaisen maailmaan tulevan ihmisen, on
toiminut siellä jo kauan ennenkuin lähetyssaarnaaja saapui sinne.
Kulttuurienväliset kommunikoijat ovat tässä asiassa herkkiä sekä positiivisessa että
negatiivisessa mielessä julistaessaan inkarnoituneessa Kristuksessa ilmenevää Jumalan
rakkautta.
Neljänneksi, dialogi on yhä "ruma" sana monille evankelisille, paitsi
evankelioimisprosessin ensimmäisenä askeleena. Monet tähdentävät ehkä oikeinkin, että
laaja evankelinen yhteisö on vähitellen hylkäämässä käsityksensä ihmiskunnan
kadotetusta tilasta ja että se oli eräs syy siihen, että kirkon valtasuuntaukset ovat
menettäneet motivaationsa maailmanlähetykseen. Mutta jos Jumalan itseilmoitus voidaan
kuitenkin löytää maailman uskonnoissa, on sitäkin suurempi syy aloittaa vakava
vuoropuhelu niiden kanssa.75Covell kehuu niitä, jotka "ovat kuitenkin uskaltaneet tehdä tuoreita aloitteita", jotka eivät ole yhtä mieltä Lausannen komitean jokaisesta yksityiskohdasta koskien Kristusta ainoana pelastuksena. Vaikka Lausannen sopimus sisältääkin tervettä raamatullista opetusta Kristuksesta ainoana pelastusmahdollisuutena, suuri osa siitä on muuten väärää. Ja Covell toteaa, että monet Lausannen liikkeessä eivät usko Kristukseen ainoana pelastajana, vaikka he allekirjoittivatkin lausunnon. Covellin sanat osoittavat, että hän on samaa mieltä niiden kanssa, jotka eivät oikein usko siihen. Hän ei tosiaankaan sano mitään niitä vastaan, joiden vääriä oppeja hän lainaa. Covell sanoo esimerkiksi niistä, jotka väittävät, että pelastus on mahdollinen yleisen ilmoituksen kautta "jos ihminen vastaa tuohon pelastuksen tarpeen tuntemukseen ja "heittäyy Jumalan armon varaan", on pelastus mahdollinen. Mutta vaikka Jumalan olemassaolo käykin ilmi yleisestä ilmoituksesta, ainoastaan Raamatussa on ilmoitus Hänen armostaan ja todistus Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen uhristaan meidän syntiemme sovittamiseksi. Ei voi heittäytyä Jumalan armon varaan Jeesuksen Kristuksen ulkopuolella.
Covellilla ei ole mitään huomauttamista niitä vastaan, jotka väittävät, että "Kristuksen pelastus on koko ihmiskunnan saavutettavissa", joko tässä elämässä tai "eskatologisen evankeliumin julistamisen" tuloksena "joko kuoleman tapahtuessa tai sen jälkeen". Jumalan sanassa todetaan kuitenkin:
Kuten ihmisille on säädetty, että heidän on kerran kuoltava, ja sen jälkeen tulee
tuomio,
niin Kristuskin, kerran uhrattuna ottamaan pois monien synnit, on ilmestyvä toistamiseen
ilman syntiä pelastamaan ne, jotka häntä odottavat. (Hebr. 9:27-28)Covell antaa tunnustusta rohkeasti niille, jotka sanovat uskovansa siihenkin, että usko Jeesukseen Kristukseen voidaan löytää kaikista uskonnoista ja hän lainaa heitä innolla. Eli siis kaikkien uskontojen kautta voidaan löytää pelastus, vaikkapa buddhalaisuudesta tai islamista. Siksi evankelistojen on tajuttava, että kansoilla, joille he ovat tuomassa evankeliumia, on jo evankeliumi; heidän on ainoastaan ryhdyttävä vuoropuheluun saadakseen tietää, miten Kristusta voidaan kirkastaa kyseessäolevan kansan ainutlaatuisten uskonnollisten ilmauksien kautta.
Covell tuo tätä ajatusta esille:
Protestanttiset Kiinan lähetit toimivat paremmin [kuin Japanin lähetit]
konfutsealaisuuden suhteen ottaessaan huomioon, että se oli olennainen osa Kiinan
yhteiskunnallista kudosta. He yrittivät puhua ja kirjoittaa konfutsealaisuuden
viitekehyksessä saarnoissaan, kirjoituksissaan ja koulutuksessa onnistuen siinä
vaihtelevassa määrin. Itse asiassa heidän oma skotlantilaista realismia tai "tervettä
järkeä" edustava asenteensa, jonka suosiota William Paleyn Natural
Theology (luonnon teologia) lisäsi, sopi hyvin yhteen kiinalaisen "luonnon
teologian" kanssa. Jotkut, erityisesti Lontoon lähetysseuran lähetit, jatkoivat
ensimmäisten jesuiittalähetyssaarnaajien raivaamaa tietä ja tunnustivat sen, että
Jumalan itseilmoitus oli luettavissa selvästi Kiinan muinaisten klassikoiden lehdiltä.
Vain muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta lähetyssaarnaajat pelkäsivät, että
jotkut käännynnäiset vaikuttivat "liian konfutsealaisilta". Jotkut olivat kuitenkin
"Konfutsen plus Kristuksen" kannalla, huomauttaen, että ne kiinalaiset kristityt, jotka
suorittivat edelleen konfutsealaisia rituaaleja "eivät sanoudu mistään irti,mutta eivät
myöskään yleensä omaksu mitään antikristillistä oppia". Mikään asia ei loukannut
Aasiassa, olkoon sitten Kiinassa tai Japanissa, evankeliumin vastaanottajakulttuurissa
niin paljon kuin protestanttisten lähetyssaarnaajien asenne esi-isiltä perittyjä
rituaaleja kohtaan. Niitä pidettiin yleensä epäjumalanpalveluksena eikä edes
yritettykään ymmärtää niiden sosiaalisia ulottuvuuksia. Sen takia ne torjuttiin
suoralta kädeltä ja se osoittautui ylipääsemättömäksi esteeksi evankeliumin sanoman
vastaanottamisessa (Covell 1978, 1986). Evankelisilta lähetyssaarnaajilta odotetaan
nykyään jotain parempaa. 76Jotain parempaa! parempaa kuin mikä?
Covell tarkoittaa ilmeisesti, että evankelisten lähetystyöntekijöiden tulisi omaksua jesuiittalähettien toimintatapa, jossa oletetaan, että "Jumalan itseilmoitus on luettavissa selvästi Kiinan muinaisten klassikoiden lehdiltä" (ja meidän täytyy otaksua, että se koskee myös kaikkia muita pakanauskontojen ilmenemismuotoja). Eivätkä he saisi pitää esi-isiltä perittyjä rituaaleja epäjumalanpalveluksena (jota ilmeisesti ei enää ole olemassakaan).
Toisin sanoen heidän ei pitäisi julistaa Jeesusta Kristusta erillään niiden pakanakulttuurien uskonnollisesta kontekstista, joihin he menevät. Heidän on opittava, miten niiden rituaaleihin osallistutaan eräänä Jeesuksen Kristuksen kautta tapahtuvana Jumalan palvonnan muotona. Näin ei loukata eri kansojen kulttuureihin liittyviä tunteita.
Jumala varjelkoon, ettei Jeesus vain olisi "kompastuskivi ja loukkauskallio. Koska he epäuskoisina eivät tottele sanaa, he kompastuvat. Siihen heidät on pantukin". (1. Piet. 2:8)
Meidän tulisi ymmärtää, että maailmanlaajuisessa kristillisessä liikkeessä "evankelinen" tarkoittaa oikeastaan samaa kuin "uusevankelinen". Liike haluaa käyttää nykyajan liberaalista, epäraamatullisesta ja ekumeenisesta protestanttisuuteen kuuluvasta liikkeestä sanaa, joka edellyttää sitoutumista evankeliumin puhtauteen. Sen toteuttamiseksi liike on luonut kolme "evankelisten" ryhmää, jotka Covell määrittelee seuraavasti:
Miten Amerikan evankeliset ymmärtävät maailmanuskonnot? On vaikea olla aivan tarkka,
koska Amerikan evankeliset eivät ole yhtenäinen ryhmä. Yleensä ottaen Paul Knitter on
oikeassa jakaessaan heidät kolmeen ryhmään: fundamentalisteihin, konservatiiveihin
evankelisiin ja ekumeenisiin evankelisiin. Kahden viimeksimainitun voidaan katsoa
lukeutuvan ainakin epävirallisesti Lausannen maailmanevankeliointikomitean (Lausanne
Committee for World Evangelization,LCWE) ja sen opillisen julistuksen kannattajiin.
Amerikkalaiset LCWE:n kannattajat ovat etupäässä tietyistä evankelisista,
valtakunnalliseen evankeliseen yhdistykseen (NAE)kuuluvista suuntauksista tai
suuntaustenvälisistä seurakunnista. Jotkut kuuluvat kuitenkin protestanttisten
pääsuuntausten ekumeenisiin keskitietä edustaviin seurakuntiin tai
kirkkoihin.77 Rowland C, Croucher australialaisesta John Mark Ministries -järjestöstä korostaa sitä sekaannusta, joka vallitsee sanan "evankelinen" merkityksestä:
Tällä hetkellä on erään evankelisen Yhdysvaltain länsirannikolta olevan raamattuopiston
professorin mukaan kuuttatoista eri lajia "evankeelisia"! Jos truismi, jonka mukaan
ainoa pysyvä asia on muutos, pitää paikkansa, se pitää erityisesti paikkansa tämän
päivän evankeelisten suhteen...
Eräässä vuosina 1977-1978 USA:ssa suoritetussa gallupissa "evankelinen"
määriteltiin sellaiseksi, joka "kääntynyt ja uudestisyntynyt ja pitää Jeesusta
henkilökohtaisena vapahtajanaan, uskoo siihen, että raamattu on opin ainoa auktoriteetti
ja haluaa levittää uskoa". Evankelinen pitää myös henkilkökohtaista jumalasuhdetta
tärkeänä ja hänen moraalinsa on korkea...
Käydessäni erilaisissa pastoreiden konferensseissa tapaan tuskin ketään, joka ei
haluaisi lukeutua "evankelisiin" ainakin jossain mielessä. Tunnen ainoastaan yhden
-- sanan vanhassa merkityksessä -- "liberaalin", joka on nyt yli 80-vuotias eläkkeellä
oleva vapaakirkon pastori. "Newsweekin" evankeelisia käsittelevässä artikkelissa
(26.4.1982) sanotaan: "Niin monet erilaiset kristityt kutsuvat nykyään itseään
evankelisiksi, että nimikkeellä ei ole enää mitään tarkkaa merkitystä". Amerikkalainen
historioitsija Martin Marty sanoo, että parasta olisi määritellä evankeliset
"ihmisiksi, jotka hyväksyvät Billy Grahamin ja hänen mielipiteensä".78
Nämä lausunnot vahvistavat sen, että "evankeliset" eivät ole ollenkaan evankelisia. Sana "evankelinen" merkitsee uskoa evankeliumin julistamiseen. Ero on siinä, miten käsitetään pelastus Kristuksessa Jeesuksessa, pidetäänkö Jeesusta ainoana pelastajana (ainoana tienä Jumalan luo, joka on esitetty ainoastaan Raamatun ilmoituksessa), johon tosi uskovat uskovat vai universaalina pelastajana (ainoana tienä Jumalan luo, joka löytyy kaikista maailmanuskonnoista, vaikkakin salattuna ja nimeämättömänä, ja joka voidaan löytää avoimeksi jätettävän dialogin kautta) niinkuin uusevankeliset ajattelevat.
Billy Graham on uusevankelisten huomattavin edustaja, joka yhdistetään maailmanlaajuiseen kristilliseen liikkeeseen ja joka on tunnustanut uskovansa jälimmäiseen, universaaliin vapahtajaan.
Graham totesi esiintyessään Robert Schullerin Hour of Power -televisio-ohjelmassa 8.6.1997, että hän uskoo ehdottomasti siihen, että muihinkin uskontokuntiin kuuluvat ovat Kristuksen ruumiin jäseniä, vaikka he eivät olisi ikinä kuulleet Jeesuksesta. Muisteltuaan kuluneita 50 vuotta ja sitä, miten Billy Graham oli kannustanut häntä aloittamaan televisio-ohjelmansa Schuller tiedusteli Grahamilta, "Kerro minulle, mitä ajattelet kristinuskon tulevaisuudesta?" Tähän kysymykseen Graham vastasi:
Niin, kristinuskosta -- ja tiedäthän, että olen itsekin tosi uskova -- ajattelen, että
on olemassa Kristuksen ruumis, johon kuuluvat kaikki kristilliset ryhmät kaikkialla
maailmassa -- tai ne, jotka ovat näiden ryhmien ulkopuolella. Uskon, että jokainen, joka
rakastaa Kristusta tai tuntee Kristuksen tietoisesti tai tietämättään -- on Kristuksen
ruumiin jäsen. Kuinka joku voi rakastaa Kristusta tietämättään? Vai puhuiko Graham kristityistä, jotka eivät ehkä tiedä kuuluvansa Kristuksen ruumiiseen? Hänen puheensa jatko selventää hänen tarkoitustaan:
Enkä usko, että tulisimme näkemään maailmanlaajuisen herätyksen, jonka seurauksena
kaikki kääntyisivät Kristuksen puoleen. Mielestäni Jaakob vastasi kysymykseen --
apostoli Jaakob siis -- ensimmäisessä Jerusalemin kokouksessa sanoessaan, että Jumalan
tarkoitus tänä aikautena on kutsua kansa omalle nimelleen. Ja sitä Jumala on juuri nyt
tekemässä; Hän kutsuu ihmisiä maailmasta omalle nimelleen, tulkoot he sitten
muslimimaailmasta tai buddhalaisesta maailmasta tai kristitystä maailmasta tai
ei-uskovasta maailmasta, he ovat Kristuksen ruumiin jäseniä, koska he ovat Jumalan
kutsumia.Vielä tässä vaiheessa annoimme Grahamille sen mahdollisuuden, että hän ehkä tarkoitti sitä, että Jumala kutsui ihmisiä näiden erilaisten uskonnollisten järjestelmien keskeltä seuraamaan Kristusta. Mutta Grahamin sanat paljastavat jatkossa, että hän ei tarkoittanut sitä. Hän tarkoitti, että vaikka ihmiset kuuluvatkin kaikkiin näihin uskonnollisiin järjestelmiin -- jopa "ei uskovaan maailmaan" -- he ovat silti Kristuksen ruumiin jäseniä:
He eivät ehkä edes tiedä Jeesuksen nimeä, mutta he tietävät sydämessään, että he
tarvitsevat jotakin, jota heillä ei ole ja kääntyvät sitä ainoata valoa kohti, mikä
heillä on. Ja uskon, että he pelastuvat ja että he tulevat olemaan kanssamme
taivaassa. Graham on määritellyt uudestaan käsitteen Kristuksen ruumis tarjoamatta mitään sen konkreettisempaa kuin mitä hän uskoo tai luulee. Schuller pyysi tarkennusta:
SCHULLER: Kuulin sinun siis sanovan, että Jeesus voi tulla ihmissydämeen ja sieluun ja
elämään, vaikka ihminen on syntynyt pimeyteen eikä ole saanut kuulla Jumalan sanaa.
Tulkitsenko oikein sanomaasi?
GRAHAM: Kyllä, näin on. Koska uskon siihen. Olen tavannut ihmisiä eri puolilta maailmaa
matkustellessani, jotka eivät olleet koskaan nähneet Raamattua tai kuulleet siitä
eivätkä olleet koskaan kuulleet Jeesuksesta, mutta uskoivat silti sydämessään, että
oli olemassa Jumala, ja he yrittivät elää elämäänsä tavalla, joka poikkesi täysin
heidän elinympäristöstään.
SCHULLER: Sehän on upeaa! Minusta se, mitä kerrot on todella jännittävää! Jumalan armo
avara!
GRAHAM: Sitä se on; todella on.Muisteltuaan jälleen siä, miten Graham oli saanut hänet aloittamaan Hour of Power TV-ohjelmansa Schuller kysyi:
Billy, jos katsot tulevaisuuteen, minkälaisia haasteita haluaisit antaa kristityille
tai niille tuhansille pastoreille ja sadoille rabbeille ja niille yli miljoonalle
muslimille, joiden kerrotaan seuraavan ohjelmaani. Minkälaisen haasteen haluaisit
antaa näille katsojille?...Anna heille sanoma suoraan sydämeltäsi.
GRAHAM: No, se sanoma on, että Jumala rakastaa teitä. Kuka ikinä sinä oletkin, missä
ikinä sinä asutkin, mikä uskonnollinen taustasi sitten onkin, Jumala rakastaa sinua.
Hän haluaa tulla sydämeesi ja muuttaa elämäsi suunnan ja antaa sinulle rauhan ja ilon,
jota sinulla ei aikaisemmin ole ollut. Ja hän tekee sen tänään, jos haluat sitoutua
Häneen.
Neuvoessaan pastoreita, rabbeja ja muslimeita Graham kertoo heille ainoastaan, että Jumala rakastaa heitä. Mutta mikä Jumala? Jeesusta ei esitetä liaksi tulleena Jumalan sanana ja ainoana tienä Jumalan luo. Eikä hän (tai WCM) koskaan kerro heille, mitä Jeesuksen seuraaminen heille maksaa.
Sen jälkeen Schuller ylisti opastajaansa, edesmennyttä Norman Vincent Pealea ja edesmennyttä roomalaiskatolista arkkipiispaa Fulton R Sheenia ja kysyi, mitä mieltä Graham oli heistä. Tähän Graham vastasi:
Tunsin heidät molemmat, niinkuin sinäkin, ja rakastin heitä molempia. Ja minun
kirjassani kerrotaan siitä, miten Fulton Sheen tuli kerran junalla luokseni ja meillä
oli muutaman tunnin juttutuokio. Ja kun menin hänen hautajaisiinsa, minut vietiin
suoraan hautauspaikalle. Ja tunsin, että olin menettänyt hyvin rakkaan ystävän. Ja aina
tuosta hetkestä alkaen suhteeni työhöni ja sinun suhteesi työhösi ja suhteemme
roomalaiskatoliseen kirkkoon on muuttunut. He ovat avanneet sylinsä ja toivottaneet
meidät tervetulleiksi ja meillä on roomalaiskatolisen kirkon tuli melkein kaikkialla
minne menemmekin. Ja uskon, että meidän on tultava paikalle, jossa katseemme on
kiinnitettynä Jeesukseen Kristukseen eikä siihen, mihin kirkkoon, suuntaukseen tai
ryhmään joku kuuluu.Äskettäin Graham esiintyi Larry King live -ohjelmassa, jossa käsiteltiin John F. Kennedy Jr:n kuolemaa vastaamassa kysymyksiin suhteestaan Kennedyn sukuun:
KING: Käytämmekin nyt loppuosan ohjelmaa pastori Billy Grahamin seurassa. Hän liittyy
ohjelmaamme Jacksonvillen studioltamme Floridasta. John Kennedy Jr. haastatteli häntä
Georgesta. Miten hyvin tunsit nuoren Johnin, Billy?
GRAHAM: No, opin tuntemaan hänet melko hyvin. Satuimme tapaamaan monissa eri
tilaisuuksissa, mm. Time-lehden galassa New Yorkissa ja sentapaisissa
yhteyksissä. Ja hän ja hänen vaimonsa siirsivät kotiinpaluutaan noin kaksi päivää
voidakseen tavata minut New Yorkissa. He viettivät noin puolitoista tuntia
hotellihuoneessani. Ja siihen aikaan paparazzit metsästivät häntä melko kovasti ja
hän oli yrittänyt suojata vaimoaan heiltä. Uskon, että se oli hänen vaimolleen
ennestään tuntematon asia.
KING: Sinähän tunsit hänen isänsä oikein hyvin. Oliko nuorempi samaa tekoa kuin isänsä?
GRAHAM: Kyllä oli. Hän teki minuun joka suhteessa suuren vaikutuksen, samoin kaikki,
mitä olen lukenut ja kuullut hänestä sen jälkeen. Hän oli tulossa tapaamaan minua
kotiini. Hän halusi tulla ja kysyi, voisivatko hän ja hänen vaimonsa tulla viettämään
viikonloppua kanssamme. Ja minä sanoin,"Tietenkin voitte". Ja olen kuullut joiltakin
ihmisiltä, jotka tunsivat hänet oikein hyvin, että hän oli todella etsivä kristitty.
Hän halusi löytää elämäänsä jotain enemmän kuin mitä hänellä oli. Ja meistähän näyttää,
että hänellä oli kaikkea. Mutta hän halusi enemmän. Ja minä luulen, että hän halusi
todella Kristuksen tulevan ottamaan hänen elämänsä hallintaansa.
KING: Sinä olet varmaankin nähnyt hänet jo lapsena, vai mitä, Billy?
GRAHAM: Kyllä, näin hänet jo lapsena, kun hänen äitinsä syötti häntä ja olimme menossa
pelaamaan golfia ja kävimme sitä kautta. Ja silloin tapasin ensimmäistä kertaa Jackien,
mutta olin tavannut presidentti Kennedyn jo useita kertoja sitä ennen. Mutta hänen
isänsä on se Kennedyistä, joka halusi minun käyvän siellä, koska vaaleissa oli
esillä kysymys katolisuudesta ja protestanttisuudesta. Ja hän uskoi, että voisin
auttaa presidenttiä sopeutumaan uuteen tilanteeseen.
KING: OK, Billy, oletan, että kuuntelit isä Moynihania, katolista pappia, joka puhui...
GRAHAM: Kyllä, hän oli mielestäni ihana.
KING: Mitä -- haluaisit sanoa -- sinähän olet jonkinlainen Amerikan äänitorvi
taivaaseen jossain mielessä. Mitä sanot perheelle tällaisessa tilanteessa? Ja mitä
haluat sanoa Amerikalle? Mitä sanot vanhemmille, jotka ovat menettäneet lapsensa? Miten
pystyt ollenkaan käsittelemään sellaista asiaa?
GRAHAM: Sanoisin, että Jumala rakastaa sinua. Jumalalla on suunnitelma sinun elämääsi
varten. Mitään onnettomuuksia ei tapahdu tosi uskovalle, joka olisi ollut ikäänkuin
Jumalan suunnitelmissa, vaan me emme voi ymmärtää sitä. Ja jos yritämme analysoida sitä,
se on mahdotonta. Meidän on sanottava uskossa, että Jumalalla oli suunnitelma ja uskon,
että hänelläkin oli suunnitelma. Ja on olemassa raamatunkohta, jonka John Kennedy Jr.
luki äitinsä hautajaisissa, jonka kardinaali Cushing luki aikoinaan hänen isänsä
hautajaisissa. Minä olin perheen kutsumana St. Matthewsin kirkossa Washingtonissa
noissa hautajaisissa...
KING: Mitä sanot yleisölle, ei itse perheelle, vaan yleisölle, joka on ottanut tämän
menetyksen raskaasti?
GRAHAM: Niin. Se on järkyttänyt meitä kaikkia. Kun aluksi kuulin siitä, se järkytti
minua, koska ajattelin hänen komeuttaan, hän oli ehkä komeampi kuin kukaan muu tuntemani
mies, hänen fyysistä voimaansa ja sitä miten miellyttävä hän oli kaikille. Ja olen
keskustellut ihmisten kanssa, jotka tekivät hänelle töitä George-lehdessä, ja he ovat
kertoneet minulle, miten ystävällinen ja toiset huomioonottava henkilö hän oli. Hänellä
oli aina aikaa kaikille. Hän kirjoitti nimikirjoituksia, kun häneltä pyydettiin. Ja hän
oli -- todella merkittävä nuori mies...
KING: Kerroit John Jr:lle siitä, kun tapasit hänen isänsä viimeisen kerran. Ja
ymmärrämme, että hän oli todella kiinnostunut siitä. Mitä tapahtui?
GRAHAM: Niin, viimeisen kerran kun tapasin hänen isänsä tapahtui -- olin puhujana
kaikissa presidentin aamurukoustilaisuuksissa, kun hän oli presidenttinä. Hänen on
kerrottu sanoneen, että Billy Graham on ainoa protestantti, jonka seurassa hän
viihtyy...
KING: Kuinka monissa hautajaisissa olet ollut, Billy?
GRAHAM: Luulisin, että sadoissa.
KING: Oletko koskaan tottunut niihin?
GRAHAM: Minä olen vanha mies. Minulla on ollut siihen mahdollisuus. Olen ollut
kirkonmies jo 60 vuotta.
KING: Tiedän sen. Mutta oletko koskaan tottunut jättämään hyvästejä?
GRAHAM: Jos tiedän, että kyseessäoleva henkilö on ollut todella hyvä ihminen ja on
lähellä Jumalaa, uskon iloitsevani heidän kanssaan, koska teidän, että he ovat
taivaassa. Jos taas on kysymyksessä oikein paha ihminen, joka ei ole osoittanut mitään
merkkiä uskosta, pudotan luultavasti ylimääräisen kyynelen hänen vuokseen.
KING: Niin että sinä iloitset hyvän ihmisen kuolemasta?
GRAHAM: Aivan oikein.79
Tästä saattaa saada sen vaikutelman, että Graham pelkää enemmän Kennedyjä kuin Jeesusta. Koko haastattelun aikana ei edes mainita Jeesuksen nimeä. "Kristukseen" viitattiin muutaman kerran, mutta ei niin, että se olisi yhdistetty selvästi Jeesuksen persoonaan. On monia "Kristuksia", jotka ovat ihmisten oman mielikuvituksen tuotetta.
Myöskään sanoja "hyvä" tai "usko" ei määritelty. Graham tiesi puhuvansa ei-hengelliselle yleisölle. Vaikuttaa siltä, että olisi pitänyt selventää, ettei "hyvyydellä" ole mitään tekemistä pelastuksen kanssa ja että usko jeesukseen on ainoa Jumalan hyväksymä usko.
Totta kai se olisi loukannut Larry Kingiä ja lukemattomia katsojia. Mutta kun ottaa huomioon Grahamin aikaisemmat lausunnot siitä, että ei-uskovat, jotka pysyvät uskollisina uskonnollisille traditioilleen, ovat Kristuksen ruumiin jäseniä, hänellä ei ole mitään aihetta ottaa sitä riskiä, että loukkaisi ketään; "usko" mihin tahansa riittää.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Graham viittaa siihen mahdollisuuteen, että voi pelastua ilman Jeesusta. Se selitetään nyt niin, että Jeesuksesta erillään tapahtuva pelastus on oikeastaan pelastus Jeesuksessa; ihmiset vain eivät tiedä, että he ovat pelastettuja.
Muistakaamme, että Graham kertoi Schullerille, ettei hän usko, että "tulisimme näkemään maailmanlaajuisen herätyksen, jonka seurauksena kaikki kääntyisivät Kristuksen puoleen". On ymmärrettävää, että tämän myönnettyään Graham haluaisi ihmisten pelastuvan jollain muulla tavoin. Tämän käsittäminen on vaikuttanut epäilemättä muihinkin maailmanlaajuisessa kristillisessä liikkeessä ja saaden heidät hyväksymään ajatuksen siitä, että ihmiset voivat pealstua ilman evankeliumin julistustakin -- että Kristus on jo pelastanut heidät, kun he pitävät kiinni omista uskonnollisista traditioistaan.
Grahamilla on suunnattoman suuri vaikutus kristikuntaan. Se, että hän esittää uutta evankeliumia omien uskomustensa ja luulojensa perusteella ilman minkäänlaisia raamatullisia todisteita, pitäisi saada ihmiset olemaan kerta kaikkiaan hyväksymättä hänen uutta evankeliumiaan.
Mutta vallassa olevia suuntauksia edustavat kristityt eivät ole esittäneet kristillisessä mediassa tai kirkoissa mitään epäilyjä tai vastalauseita asiasta. Ja muutkin korkeasti arvostetut kristityt johtajat ovat yhtyneet tähän seireenien lauluun. Uusevankelisen evankeliumin mukaan Jeesus on ainoa tie Jumalan luo. Mutta se lieventää tätä totuutta sanomalla, että Jeesus voidaan löytää kaikista maailman uskonnoista. Sen mukaan jokainen, joka elää omien perinteidensä mukaisessa uskossa on jo Kristuksessa. Heidän kirkkojensa tehtävänä on ilmoittaa heille, miten heidän uskonnolliset perinteensä viittaavat Kristukseen, koska Jumala on antanut niille valoa niiden perustajien kautta.
Tällä tavoin Billy Graham voi sanoa uskovansa, että kaikki "hyvät" ihmiset pelastuvat ja että muidenkin uskontojen uskovat ovat Kristuksen ruumiin jäseniä.
Mutta mitä sanoo apostoli Paavali?
Minua kummastuttaa, että te niin pian olette luopumassa Hänestä, joka on kutsunut
teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin.
Toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. On vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja
tahtovat vääristää Kristuksen evankeliumin.
Mutta vaikka me tai enkeli taivaasta saarnaisi teille evankeliumia, joka on vastoin
sitä, mitä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Toistan edellä sanomani: Jos joku julistaa teille evankeliumia, joka poikkeaa siitä,
minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. (Gal. 1:6-9)
Voimakkaita, mutta vakavia sanoja, kun ajattelemme uutta universalistista evankeliumia (joka ei ole uusi evankeliumi, vaan vanha harhaoppi, joka on viime aikoina päässyt luikertelemaan kristikunnan keskustaan).
Missä Paavali olisi siis saarnannut uusevankelisuuden evankeliumia? Hän eivätkä ketkään apostoleista väitä missään, että ihminen voisi pelastua pitämällä kiinni entisestä pakanauskonnostaan. Paavali saarnasi Kristusta roomalaisille Areiopagilla, mutta hän vain käytti tilaisuutta hyväkseen paljastaakseen heille "tuntemattoman jumalan", jota he palvoivat, niin että heille ei jäänyt mitään pakanajumalaa, jota Paavali ei olisi tarkoittanut. Hän ei sanonut heille, että he voisivat edelleen jatkaa pakanallisia uskomuksiaan ja rituaalejaan, vaan heidän tuli oppia tuntemaan Jeesus Kristus ja seurata Häntä henkilökohtaisesti.
Vaikka uusevankeliset johtajat vaativat meitä uskomaan heidän uutta evankeliumiaan, he eivät tarjoa meille mitään raamatunkohtia perustellakseen Jumalan sanalla Raamattuun perustuvan, vuosisatoja vanhan uskon hylkäämisen. Meidän pitäisi uskoa siihen, koska he sanovat uskovansa siihen.
On Jumalan sanan vääntelyä väittää, että Kristuksessa oleminen tai se, että on "pelastettu" tarkoittaisi mitään muuta kuin elävää, tottelevaista uskoa Jeesukseen Kristukseen ainoana tienä Jumalan luo. Yhteyden tavoitteleminen hinnalla millä hyvänsä on niin vallannut uusevankeliset, että he ovat pystyttämässä muuria, joka sulkee yhteyden ulkopuolelle totuudelle uskolliset kristityt.
Eivät kaikki maailmanlaajuisessa kristillisessä liikkeessä ole yhtä mieltä uusevankelisesta evankeliumista. Monet eivtä tiedä siitä mitään. Monet niistä, jotka ovat siitä tietoisia, näyttävät sietävän sitä yhteyden vuoksi, jotta päästäisiin tavoitteeseen saada maailma evankelioitua vuoteen 2000 mennessä. Mutta miellyttääkö tämä Jumalaa?
Meitä kielletään Jumalan sanassa yhteydestä harhaoppisten kanssa. Mutta onko sitten jossain mielessä parempaa olla yhteydessä niiden kanssa, jotka eivät perususkomuksissaan olekaan harhaoppisia, mutta ovat yhteydessä niiden kanssa, jotka ovat harhaoppisia? Eikö erottautuminen evankeliumin puhtauden säilyttämiseksi vaadi sitä?
Viime aikoina on joidenkin evankelisiin lukeutuvien tavaksi tullut tehdä yhteistyötä ja jopa mainostaa saarnastuleistaan sellaisia, joiden oppi ka käytänteet eivät ole puhtaat. Heidän motiivinaan on voida poimia näiden ihmisten opetuksesta, mitä hyvää siitä löytyy. John B. Ashbrook kirjoittaa kirjassaan Axioms of Separation "Kun Jumalan työtä tehdään Jumalan määräämällä tavalla, saadaan ainoastaan hyviä tuloksia. Kun Jumalan työtä tehdään ihmisen tavalla, tulokset ovat sekä hyviä että huonoja."80
Kun ihminen tekee hyvää työtä, hyväuskoiset ja naivit olettavat, että nuo hyvät teot ovat Jumalan määräämiä ja pyhittämiä; siksi he haluavat liittyä mukaan. Mutta nämä ovat saatanan valheista kaikkein eksyttävimpiä:
Sellaiset ovat valeapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen
apostoleiksi.
Eikä ihme: Tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.
Onko siis paljon, jos myös hänen palvelijansa tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi.
Heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. (2. Kor. 11:13-15)
Jos siis Saatanan vanhurskaudenpalvelijat ovat pahoja, tekevät he sitten mitä "hyvää" tahansa, eikö meidän pitäisi pysytellä heistä erossa; eikö meidän pitäisi itse asiassa paljastaa heidät? Ja jos heidän joukossaan on niitä, jotka ovat todellisessa uskossa Jeesukseen, eikö meidän pitäisi pysytellä erossa myös heistä ja varoittaa heitä siitä pahasta, mitä he katsovat läpi sormien? Ja jos he eivät halua ottaa vastaan neuvojamme, eikö meidän pitäisi silloin erottautua heistä oman todistusvoimamme takia?
Kyllä. Sillä yhteys niiden kanssa, jotka ovat yhteydessä pimeyden kanssa, on pimeyden suvaitsemista. Kuitenkin tätä pidetään "hajottavana", "rakkaudettomana" ja "epäkristillisenä".
Siksi vetoammekin niihin tosi veljiin, jotka ovat mukana WCM:ssä, ja jotka tekevät kompromisseja asenteissaan tekemänsä työn takia ajatellen, ettei sitä voida suorittaa ilman niitä, jotka levittävät uusevankelista evankeliumia.
Meidän pitäisi kiittää Herraa siitä, että Hän on niin selvästi näyttänyt eksytyksen, joka on saamassa otteeseensa monien sydämet. Vastoin uusevankelisten uskomuksia, Herran sanat osoittavat tosiaankin, miten suurin osa maailman väestöstä ei pelastu:
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie
kadotukseen, ja monta on, jotka menevät siitä sisälle.
Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat sen löytävät.
(Matt. 7:13-14)
Uusevankelinen evankeliumi ei ole oikeastaan uusi evankeliumi; se on ollut olemassa aivan alusta asti. Nykyaikana se ilmenee universaalisuutena. Nyt sitä on alettu hyväksyä perinteisesti evankelisissa piireissä, niin karismaattisissa kuin ei-karismaattisissakin piireissä. Näin saadaan tehokkaasti avattua ovi evankelisen kristikunnan ja kaikkien uskontojen ja filosofioiden yhdistämiselle.
Kaikilla ei tarvitse olla sama uskonto Uljaan Uuden Maailmanjärjestyksen uskonnollis-poliittisessa ohjelmassa. Ainoa, mikä on välttämätöntä on, että nitistetään riittävässä määrin "negatiiviset" uskonnot tai uskomukset, joita pidetään ainoana tienä pelastukseen (kuten evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta ja vaatimus Hänen sanansa tottelemisesta), niin että ihmiskunta voi marssia yhtenä miehenä Uuteen Aikakauteen.
On selvää, että rakkaus ykseyteen johtaa erottautumisen vihaamiseen. Ne, jotka ovat vallassa, eivät tule milloinkaan myöntämään vihaavansa niitä, joita he syyttävät kiistojen aiheuttajiksi, vaan he tulevat "vihaamaan syntiä ja rakastamaan syntistä" suorastaan kuolettavasti. He tulevat uskomaan, että he tekevät Jumalalle palveluksen tappaessaan Hänen oikeita opetuslapsiaan.
Ja tämän päivän kristikunnan johtajiston kantavimmat äänet tulevat siinä määrin lumoamaan ihmiset puhetaidollaan ja ihanilla rakkauslauluillaan Jeesuksesta, että he hurraavat, kun "paha" poistetaan heidän keskuudestaan.
WCM:n ykseyttä korostavan asenteen ytimenä on saatanallinen eksytys, jonka huipentumana ei suinkaan tule olemaan monien liikkeessä mukana olevan tavoittelema todellinen evánkeliumin julistaminen, vaan Pyhän Rooman maailmanvallan uudelleen pystyttäminen tulevan anti-Kristuksen, kadotuksen lapsen johtamana.
En siis edelleenkään tahdo väittää, että yksittäisiä sieluja ei pelastuisi sellaisten WCM:n piirissä toimivien kautta, jotka eivät ole perillä liikkeen todellisista päämäristä ja menetelmistä. Jumala toimii kaikkialla, missä Hänen sanaansa julistetaan, usein pikemminkin ihmisen hankkeista huolimatta kuin niiden seurauksena. Mutta me emme voi millään sivuuttaa Jumalan sanan profeetallisia sanoja siitä, mikä maailman tila tulee olemaan Jeesuksen palatessa takaisin:
Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituilleen, jotka yötä päivää huutavat häntä
avuksi, ja viivyttäisikö hän heiltä apuaan?
Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika
tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä? (Luuk. 18:7-8)
Tiedä, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskujia, ylpeitä, herjaajia,
vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihollisia,
pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia.
Heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Karta sellaisia.
(2. Tim. 3:1-5)
Silloin on oleva suuri ahdistus, jollaista ei ole ollut maailman alusta asti eikä
milloinkaan tule.
Ellei niitä päiviä lyhennettäisi, kukaan ihminen ei pelastuisi. Valittujen tähden
ne päivät kuitenkin lyhennetään.
Jos silloin joku sanoo teille: 'Täällä on Kristus' tai: 'Tuolla [hän on]', älkää uskoko.
Vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja näet nousee. He tekevät suuria tunnustekoja ja
ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. (Matt. 24:21-24)
Laittomuua on jo salakavalasti vaikuttamassa, kunnes sen keskuudesta tulee poistetuksi
estäjä.
Silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja
tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä.
Tuon laittoman tuleminen tapahtuu Saatanan vaikutuksetsa valheen kaikella voimalla,
tunnusteoilla, ihmeillä
ja kaikilla vääryyden eksytyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen siksi, etteivät
ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidakseen pelastua.
Sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan ovat mielistyneet
vääryyteen. (2. Tess. 2:7-12)
Kun Jeesus istui Öljymäellä, ja vain opetuslapsia oli hänen luonaan, nämä kysyivät
häneltä: "Sano meille, milloin se tapahtuu, ja mikä on merkkinä sinun tulostasi ja
[tämän] maailman[kauden] lopusta?
Jeesus vastasi: "Varokaa, ettei kukaan teitä harhauta.
Monia on esiintyvä minun nimelläni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monia.
Te saatte kuulla sotien melskeistä ja sanomia sodista. Varokaa, ettette pelästy. Niin
täyttyy tapahtua, mutta loppu ei oel vielä käsillä.
Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja monin paikoin on
nälänhätää ja maanjäristyksiä.
Tämä kaikki on vasta synnytystuskien alkua.
Teitä annetaan vaivaan, teitä tapetaan, ja te joudutte kaikien kansojen vihaamiksi
minun nimeni tähden.
Silloin monet luopuvat uskosta sekä kavaltavat ja vihaavat toisiaan.
Monia vääriä profeettoja nousee, ja he eksyttävät monia.
laittomuuden päästessä valtaan useimpien rakkaus kylmenee.
Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. (Matt. 24:3-14)
Nämä jakeet eivät enna meille toivoa siitä, että maailma kääntyisi Kristuksen puoleen. Päin vastoin ne piirtävät meille kuvan pahuudesta, joka yltyy yltymistään aina Jeesuksen paluuseen saakka ja jolloin niitä vainotaan, jotka palvelevat Jumalaa totuudessa.
Ja vaikka herra kertookin meille, että evankeliumia tullaan saarnaamaan kaikkialla maailmassa todistukseksi kaikille kansoille, se tapahtuu evankeliumin torjumisen ja eksytyksen vallitessa. Hän ei sano, että kristinuskon pitäisi "olla läsnä" kaikissa kansoissa ja "kaikissa ihmisryhmissä".
71. Mission Frontiers, tammi-helmikuu 1996, s. 17.
72. Ralph D. Winter, pääkirjoitus, Mission Frontiers Bulletin, touko-kesäkuu, 1995.
73. Mission Frontiers, Vol.3, Nro 1, 1981.
74. Ralph Covell, "Jesus Christ and World Religions,Current Evagelical Viewpoints",
Perspectives on the World Christian Movement, Study Guide, 1997 painos
(Pasadena: William Carey Library, 1997), s. K-i.
75. Ibid., ss. K-2-3.
76. Ibid., s. K-4.
77. Ibid., K-1.
78. Rowland C. Croucher, "Recent Trends Among Evangelicals", osa 1, mukailtu Recent
Trends Among Evagelicalsin 1. luvun mukaan (Heathmont, Australia: John Mark
Ministries, 1995), osoitteessa http://www.Pastornet.au/jmm/aclm/aclm0015.htm
79. Muistiinpanot Larry King Live-ohjelmasta 20.7.1999.
80. John E. Ashbrook, Axioms of separation (Mentor, OH: "Here I Stand" Books, 1989),
s. 13.
JATKUU 4. OSASSA
Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli: 'World Christian Movement' Part 3
Osa 1 | Osa 2
Alkuun | Historia | Teologia | Eskatologia | Seurakunta | Profetia | Media | Eksytys | Arviointi | Roomalaiskatolisuus | Uusimmat | Keskusteluryhmä
